—

Österreichischer Gewerkschaftsbund, edustajanaan Rechtsanwalt R. Gerlach,

—

Wirtschaftskammer Österreich – Fachverband Autobus-, Luftfahrt- und Schifffahrtsunternehmungen, edustajanaan Rechtsanwältin K. Körber-Risak,

—

Saksan hallitus, asiamiehinään T. Henze ja K. Petersen,

—

Kreikan hallitus, asiamiehinään E.-M. Mamouna ja M. Tassopoulou,

—

Euroopan komissio, asiamiehinään J. Enegren ja F. Schatz,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee työntekijöiden oikeuksien turvaamista yrityksen tai liikkeen taikka yritys- tai liiketoiminnan osan luovutuksen yhteydessä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 12.3.2001 annetun neuvoston direktiivin 2001/23/EY (EYVL L 82, s. 16) 3 artiklan 3 kohdan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa ovat vastakkain Österreichischer Gewerkschaftsbund (Itävallan ammattiliittojen keskusjärjestö, jäljempänä Gewerkschaftsbund) ja Wirtschaftskammer Österreich – Fachverband Autobus-, Luftfahrt- und Schifffahrtsunternehmungen (Itävallan kauppakamari – bussi-, lentokone- ja laivakuljetusyritysten alakohtainen liitto, jäljempänä Wirtschaftskammer) ja joka koskee irtisanotun työehtosopimuksen jälkivaikutusta liikkeen luovutuksen yhteydessä.

3

Direktiivin 2001/23 3 artiklan 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Luovutuksen jälkeen luovutuksensaajan on noudatettava työehtosopimuksen määräyksiä ja ehtoja sellaisina kuin luovuttaja niitä noudattaa kyseisen työehtosopimuksen mukaisesti, kunnes työehtosopimus [irtisanotaan] tai sen voimassaolo päättyy taikka uusi työehtosopimus tulee voimaan tai sitä aletaan soveltaa.

Jäsenvaltiot voivat asettaa työehtojen noudattamiselle määräajan, jonka on kuitenkin oltava vähintään yksi vuosi.”

4

Työsuhteita ja yritysten sosiaalista organisaatiota sääntelevän lain (Arbeitsverfassungsgesetz; BGBl. 22/1974), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa kyseessä oleviin tosiseikkoihin (jäljempänä ArbVG), 8 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Työehtosopimuksen alueelliseen, aineelliseen ja henkilölliseen soveltamisalaan kuuluvat, jollei työehtosopimuksessa toisin määrätä,

– –”

5

ArbVG:n 13 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Työehtosopimuksen päätyttyä sen oikeusvaikutukset pysyvät voimassa työsuhteissa, joita työehtosopimus koski välittömästi ennen päättymistään, kunnes näihin työsuhteisiin aletaan soveltaa uutta työehtosopimusta tai kyseisten työntekijöiden kanssa tehdään uusi erillissopimus.”

6

Työsopimusoikeuden mukauttamisesta annetun lain (Arbeitsvertragsrechtsanpassungsgesetz; BGBl. 459/1993), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasiassa kyseessä oleviin tosiseikkoihin, 4 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa:

”Liikkeen luovutuksen jälkeen luovutuksensaajan on noudatettava työehtosopimuksen määräyksiä ja ehtoja sellaisina kuin luovuttaja niitä noudattaa kyseisen työehtosopimuksen mukaisesti, kunnes työehtosopimus irtisanotaan tai sen voimassaolo päättyy taikka uusi työehtosopimus tulee voimaan tai sitä aletaan soveltaa. Työehtoja ei saada liikkeen luovutuksen jälkeisenä vuotena kumota eikä rajoittaa työntekijän vahingoksi erillisellä työsopimuksella.”

7

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin täsmentää, että Itävallan oikeudessa työehtosopimuksesta ei lähtökohtaisesti tule työsopimuksen osa vaan sillä on työsopimukseen sama vaikutus kuin lailla.

8

Kuten ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, Wirtschaftskammerilla on oikeus edustaa jäsenyrityksiään työehtosopimusten allekirjoittamista varten. Tässä asiayhteydessä Gewerkschaftsbund ja Wirtschaftskammer ovat tehneet konserniin kuuluvalle ilmailualan yritykselle (jäljempänä emoyhtiö) työehtosopimuksen, jota sovelletaan kaikkiin kyseisen konsernin lentoyhtiöihin sillä edellytyksellä, ettei niiden toiminta rajoitu alueelliseen liikenteeseen (jäljempänä emoyhtiön työehtosopimus).

9

Gewerkschaftsbund ja Wirtschaftskammer ovat tehneet myös erityisen työehtosopimuksen eräälle kyseisen konsernin tytäryhtiölle (jäljempänä tytäryhtiön työehtosopimus).

10

Liiketoiminnan tappioita vähentääkseen emoyhtiö päätti 30.4.2012 siirtää 1.7.2012 alkaen liikkeen luovutuksella lentoliikennetoimintansa mainitulle tytäryhtiölle, jotta tähän toimintaan osoitettuihin työntekijöihin sovellettaisiin tytäryhtiön työehtosopimuksen työehtoja, jotka ovat epäedullisempia kuin emoyhtiön työehtosopimuksessa. Tässä asiayhteydessä Wirtschaftskammer irtisanoi emoyhtiön työehtosopimuksen 30.6.2012 alkaen, minkä jälkeen Gewerkschaftsbund irtisanoi tytäryhtiön työehtosopimuksen samasta päivämäärästä alkaen. Näiden irtisanomisten seurauksena työntekijöiden, joita liikkeen luovutus koski, uusi työnantaja eli tytäryhtiö sovelsi yksipuolisesti annettuja yhtiön sisäisiä sääntöjä, joiden väitettiin heikentäneen huomattavasti työntekijöiden, joita liikkeen luovutus koski, työehtoja ja alentaneen merkittävästi heidän palkkaansa.

11

Gewerkschaftsbund väittää ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa, että koska tytäryhtiö ei enää ole minkään voimassa olevan työehtosopimuksen alainen, kaikkiin siirtyneisiin työntekijöihin on edelleen sovellettava irtisanottua emoyhtiön työehtosopimusta ArbVG:n 13 §:ssä säädetyn jälkivaikutussäännön mukaisesti.

12

Wirtschaftskammerin mukaan sitä vastoin luovutuksensaajan ei ole välttämättä noudatettava työehtosopimusta, joka jo on irtisanottu tai jonka voimassaolo on päättynyt liikkeen luovutusajankohtana. Sen mielestä nimittäin vain itse työehtosopimuksella voi olla jälkivaikutus myös luovutuksensaajaan liikkeen luovutuksen yhteydessä.

13

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin selittää, että sen käsiteltävänä olevan oikeusriidan ratkaisu riippuu siitä, onko ArbVG:n 13 §:ssä työehtosopimuksen irtisanomistapausta varten säädetystä tällaisen sopimuksen jälkivaikutuksesta – jonka tarkoituksena on vastata työehtosopimuksen puuttumiseen ja poistaa houkutus pyrkiä työehtosopimuksettomaan tilaan – katsottava, että siinä on kyse direktiivin 2001/23 3 artiklan 3 kohdassa tarkoitetusta työehtosopimuksesta. Se lisää, että Gewerkschaftsbundin väitettä emoyhtiön lainvastaisesta menettelystä voidaan arvioida vasta sitten, kun liikkeen luovutuksen tai työehtosopimusten irtisanomisten oikeudelliset seuraukset on selvitetty.

14

Tässä tilanteessa Oberster Gerichtshof (ylin tuomioistuin) on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

15

Wirtschaftskammer väittää, että ennakkoratkaisukysymykset on jätettävä tutkimatta. Ensinnäkään näissä kysymyksissä ei kysytä mitään unionin oikeuden tulkinnasta tai pätevyydestä vaan ne koskevat yksinomaan kansallisia oikeuskysymyksiä tai kysymyksiä unionin oikeuden soveltamisesta.

16

Se väittää toiseksi, etteivät ennakkoratkaisukysymykset ole oikeusriidan ratkaisun kannalta merkityksellisiä tosiseikaston hypoteettisuuden takia, koska etukäteiskysymystä siitä, onko liikkeen luovutus ylipäänsä kyseessä, ei ole vielä selvitetty eikä todistelua koskevan kontradiktorisen menettelyn, jossa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen väitetään kuulleen Wirtschaftskammeria, päätteeksi ole esitetty näyttöä tulonmenetyksistä, joita kyseessä oleville työntekijöille väitetään aiheutuneen liikkeen luovutuksesta.

17

Tässä yhteydessä on muistutettava, että kansallisen tuomioistuimen esittämä ennakkoratkaisupyyntö voidaan jättää tutkimatta ainoastaan, jos on ilmeistä, ettei pyydetyllä unionin oikeuden tulkitsemisella ole mitään yhteyttä kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävän asian tosiseikkoihin tai kohteeseen, jos kyseinen ongelma on luonteeltaan hypoteettinen taikka jos unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen sille esitettyihin kysymyksiin (ks. mm. tuomio Belvedere Costruzioni, C‑500/10, EU:C:2012:186, 16 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

18

Wirtschaftskammerin ensimmäisestä argumentista on riittävää todeta, että ennakkoratkaisukysymykset koskevat – kuten niiden sanamuodostakin ilmenee – unionin oikeuden ja erityisesti direktiivin 2001/23 3 artiklan 3 kohdan tulkintaa.

19

Wirtschaftskammerin toisesta argumentista puolestaan on todettava, että se, etteivät tosiseikkoja koskevat kysymykset ole tähän mennessä olleet todistelua koskevan kontradiktorisen menettelyn kohteena, kuuluu ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa vireillä olevan menettelyn erityispiirteisiin. Unionin tuomioistuin on jo katsonut, ettei tällaisista erityispiirteistä voi sellaisinaan aiheutua, että kyseisen menettelyn yhteydessä esitetty ennakkoratkaisukysymys olisi jätettävä tutkimatta (ks. vastaavasti tuomio Österreichischer Gewerkschaftsbund, C‑195/98, EU:C:2000:655, 29 kohta).

20

Ennakkoratkaisukysymykset on siis tutkittava.

21

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee ensimmäisellä kysymyksellään pääasiallisesti, onko direktiivin 2001/23 3 artiklan 3 kohtaa tulkittava siten, että tässä säännöksessä tarkoitettuja ”työehtosopimuksen määräyksiä ja ehtoja” ovat sellaiset työehtosopimuksella määrätyt työehdot, joilla on jäsenvaltion oikeuden nojalla työehtosopimuksen irtisanomisesta huolimatta jälkivaikutus työsuhteisiin, joita työehtosopimus koski välittömästi ennen päättymistään, kunnes näihin työsuhteisiin aletaan soveltaa uutta työehtosopimusta tai kyseisten työntekijöiden kanssa tehdään uusi erillissopimus.

22

Tässä yhteydessä on palautettava mieleen, että direktiivin 2001/23 tarkoituksena on ainoastaan asiakokonaisuuden, jota sillä säännellään, osittainen yhdenmukaistaminen ulottamalla pääasiallisesti se turva, joka työntekijöille on itsenäisellä tavalla taattu yksittäisten jäsenvaltioiden lainsäädännössä, tilanteeseen, jossa liike luovutetaan. Direktiivin tarkoituksena ei ole asettaa yhdenmukaista suojelun tasoa koko unionissa yhteisten kriteerien perusteella (ks. mm. tuomio Collino ja Chiappero, C‑343/98, EU:C:2000:441, 37 kohta ja tuomio Juuri, C‑396/07, EU:C:2008:656, 23 kohta).

23

Direktiivin 2001/23 3 artiklan 3 kohdan tarkoituksena ei myöskään ole sinänsä työehtosopimuksen vaan tällaisen sopimuksen ”määräysten ja ehtojen” soveltamisen jatkaminen.

24

On siis niin, että – kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 41 kohdassa – direktiivin 3 artiklan 3 kohdassa edellytetään työehtosopimuksella sovittujen työehtojen noudattamista, eikä niiden voimassaolon nimenomainen alkuperä ole ratkaisevaa.

25

Tästä seuraa, että työehtosopimuksella sovitut työehdot kuuluvat lähtökohtaisesti direktiivin 2001/23 3 artiklan 3 kohdan soveltamisalaan riippumatta tekniikasta, jota on käytetty, jotta kyseisiä työehtoja voidaan soveltaa asianomaisiin. Tässä yhteydessä riittää, että tällaisista ehdoista on sovittu työehtosopimuksella ja että ne tosiasiallisesti sitovat luovuttajaa ja siirrettyjä työntekijöitä.

26

Työehtosopimuksella määrättyjen työehtojen ei siis voida katsoa jäävän pois mainitun säännöksen soveltamisalasta pelkästään sillä perusteella, että niitä sovelletaan asianomaisiin pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen työehtosopimusten jälkivaikutussäännön nojalla.

27

Tällainen tulkinta saa pääasiassa kyseessä olevien kaltaisissa olosuhteissa tukea direktiivin 2001/23 tavoitteesta, joka on sen estäminen, että siirretyt työntekijät joutuvat huonompaan asemaan pelkän luovutuksen vuoksi (ks. vastaavasti tuomio Scattolon, C‑108/10, EU:C:2011:542, 75 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

28

On nimittäin niin, että – kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 53 kohdassa – pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen työehtosopimusten jälkivaikutussäännön tarkoituksena on työntekijöiden edun vuoksi estää työsuhteita koskevien työehtosopimusoikeudellisten määräysten äkillinen päättyminen. Jos tämän säännön alaiset työehdot jätettäisiin pois direktiivin 2001/23 3 artiklan 3 kohdan soveltamisalasta, luovutuksella olisi yksinään se vaikutus, jota mainitulla säännöllä on tarkoitus estää.

29

Lisäksi sama tulkinta vastaa direktiivin 2001/23 tavoitetta, joka on oikeudenmukaisen tasapainon takaaminen yhtäältä työntekijöiden ja toisaalta luovutuksensaajan intressien välillä ja josta seuraa muun muassa, että luovutuksensaajalla on oltava mahdollisuus toimintansa jatkamisen edellyttämiin mukautuksiin ja sopeutuksiin (ks. vastaavasti tuomio Alemo-Herron ym., C‑426/11, EU:C:2013:521, 25 kohta).

30

Pääasiassa kyseessä olevan kaltaisella työehtosopimusten jälkivaikutussäännöllä on nimittäin rajallisia vaikutuksia, koska työehtosopimuksen oikeusvaikutukset pysyvät voimassa vain työsuhteissa, joita työehtosopimus koski välittömästi ennen sen irtisanomista, ja kunnes näihin työsuhteisiin aletaan soveltaa uutta työehtosopimusta tai kyseisten työntekijöiden kanssa tehdään uusi erillissopimus. Kyseinen sääntö ei siis ole esteenä luovutuksensaajan mahdollisuudelle toimintansa jatkamisen edellyttämiin mukautuksiin ja sopeutuksiin.

31

Edellä esitetyn perusteella ensimmäiseen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 2001/23 3 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että tässä säännöksessä tarkoitettuja ”työehtosopimuksen määräyksiä ja ehtoja” ovat sellaiset työehtosopimuksella määrätyt työehdot, joilla on jäsenvaltion oikeuden nojalla työehtosopimuksen irtisanomisesta huolimatta jälkivaikutus työsuhteisiin, joita työehtosopimus koski välittömästi ennen päättymistään, kunnes näihin työsuhteisiin aletaan soveltaa uutta työehtosopimusta tai kyseisten työntekijöiden kanssa tehdään uusi erillissopimus.

32

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee toisella kysymyksellään pääasiallisesti, onko direktiivin 2001/23 3 artiklan 3 kohtaa tulkittava siten, että luovutuksensaajan työehtosopimus, joka sekin on irtisanottu ja jonka vaikutukset pysyvät voimassa pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen jälkivaikutussäännön nojalla, voi kuulua mainitussa säännöksessä tarkoitetun käsitteen ”uuden työehtosopimuksen soveltaminen” soveltamisalaan.

33

On kuitenkin niin, että siltä osin kuin kyse on luovutuksensaajan työehtosopimuksella sovituista työehdoista, joita ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toisessa kysymyksessään tarkoittaa, unionin tuomioistuimelle esitetystä asiakirja-aineistosta ei ilmene, että tällaisia ehtoja voitaisiin soveltaa siirrettyihin työntekijöihin kyseisen työehtosopimuksen jälkivaikutusta koskevan säännön nojalla.

34

Toiseen kysymykseen ei siis ole tarpeen vastata.

35

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (neljäs jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

Työntekijöiden oikeuksien turvaamista yrityksen tai liikkeen taikka yritys- tai liiketoiminnan osan luovutuksen yhteydessä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 12.3.2001 annetun neuvoston direktiivin 2001/23/EY 3 artiklan 3 kohtaa on tulkittava siten, että tässä säännöksessä tarkoitettuja ”työehtosopimuksen määräyksiä ja ehtoja” ovat sellaiset työehtosopimuksella määrätyt työehdot, joilla on jäsenvaltion oikeuden nojalla työehtosopimuksen irtisanomisesta huolimatta jälkivaikutus työsuhteisiin, joita työehtosopimus koski välittömästi ennen päättymistään, kunnes näihin työsuhteisiin aletaan soveltaa uutta työehtosopimusta tai kyseisten työntekijöiden kanssa tehdään uusi erillissopimus.