—

X, edustajanaan asianajaja K. Kuusi,

—

Suomen hallitus, asiamiehenään H. Leppo,

—

Kreikan hallitus, asiamiehinään E.-M. Mamouna ja M. Tassopoulou,

—

Euroopan komissio, asiamiehinään D. Martin ja I. Koskinen,

1

Ennakkoratkaisupyyntö koskee miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen asteittaisesta toteuttamisesta sosiaaliturvaa koskevissa kysymyksissä 19.12.1978 annetun neuvoston direktiivin 79/7/ETY (EYVL 1979, L 6, s. 24) 4 artiklan tulkintaa.

2

Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina ovat X ja sosiaali- ja terveysministeriö (jäljempänä ministeriö) ja jossa on kyse työtapaturman johdosta maksettavan kertakorvauksen myöntämisestä.

3

Direktiiviä 79/7 sovelletaan sen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaan lakisääteisiin järjestelmiin, jotka antavat turvaa muun muassa työtapaturmien varalta.

4

Direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tasa-arvoisen kohtelun periaatteella tarkoitetaan, että minkäänlaista sukupuoleen perustuvaa syrjintää ei saa esiintyä välittömästi eikä välillisesti etenkään siviilisäädyn tai perheaseman perusteella eikä varsinkaan, kun on kysymyksessä:

5

Tapaturmavakuutuksen toimeenpano on julkisen hallintotehtävän hoitamista, joka on Suomessa annettu yksityisten vakuutusyhtiöiden tehtäväksi. Velvollisuus järjestää työntekijöille turva työtapaturman varalta kuuluu työnantajille, joiden on otettava tätä varten vakuutus sellaisesta vakuutusyhtiöstä, jolla on oikeus myöntää vuoden 1982 tapaturmavakuutuslain, sellaisena kuin se on muutettuna 1992 (jäljempänä tapaturmavakuutuslaki), mukaisia vakuutuksia. Lakisääteisen tapaturmavakuutuksen kustannukset katetaan työnantajan vakuutusmaksuin.

6

Pysyvästä haitasta maksettava haittaraha on Suomessa yksi tapaturmavakuutuksen korvausetuuksista. Se on osa lailla säädettyä sosiaaliturvaa. Sen tarkoituksena on korvata työntekijälle työtapaturmasta tai ammattitaudista jäänyttä kyseistä haittaa eli toimintakyvyn alentumista tämän loppuelämän ajan.

7

Lain 14 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan työtapaturman aiheuttamasta vammasta tai sairaudesta annetaan korvauksena muun ohella haittarahaa.

8

Tapaturmavakuutuslain 18 b §:n 1 momentin mukaan haittaraha suoritetaan tapauksen mukaan joko kertakaikkisena tai jatkuvana. Pykälän 3 momentin mukaan kertakorvaus lasketaan haittarahan pääoma-arvoa vastaavaksi pääomaksi työntekijän ikä huomioon ottaen ministeriön vahvistamien perusteiden mukaan.

9

Ministeriön päätöksessä lakisääteisen tapaturmavakuutuksen tapaturma- ja perhe-eläkkeiden pääoma-arvojen perusteista sekä jatkuvan korvauksen asemesta maksettavan kertakorvauksen perusteista (30.12.1982; 1662/453/82) määritellään perusteet, joiden mukaisesti viimeksi mainittu korvaus lasketaan.

10

Tältä osin kyseisen päätöksen liitteessä on seuraavat kaavat:

”Kuolleisuutena käytetään (TLE-82) kolmen vuoden ikäsiirrolla eli

ux = 0,0000797 e 0,0875 (x+3) (mies)

ux = 0,0000168 e 0,1000 (y+3) (nainen).”

11

Vammojen tai sairauksien aiheuttamat haitat on pysyvän yleisen haitan suuruuden arvioimiseksi jaettu niiden lääketieteellisen laadun ja vaikeusasteen perusteella 20 luokkaan. Myönnettävän korvauksen suuruus määräytyy haittaluokan perusteella. Haittaluokkiin 1–10 kuuluvista lievemmistä vammoista ja sairauksista korvaus suoritetaan aina kertakaikkisena. Haittaluokissa 11–20 työntekijä voi valita joko kertakorvauksen tai jatkuvan korvauksen kuukausittain loppuelämän ajan.

12

X, joka on syntynyt vuonna 1953, vammautui työtapaturmassa 27.8.1991. Vakuutusoikeus totesi 18.10.2005 antamallaan päätöksellä, että X:llä on oikeus tapaturmavakuutuslain mukaiseen kertakorvauksena suoritettavaan haittarahaan.

13

Päätöksen johdosta asianomainen vakuutusyhtiö myönsi 16.12.2005 antamillaan päätöksillä X:lle haittarahan kertakaikkisena korvauksena ja sen korotuksena 4197,87 euroa.

14

X valitti päätöksistä ja katsoi, että haittarahan kertakorvaus olisi laskettava samoin perustein kuin naisille maksettava korvaus. Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunta hylkäsi X:n valituksen 31.8.2006. Vakuutusoikeus pysytti tämän päätöksen 27.5.2008 antamallaan päätöksellä.

15

X katsoi ministeriölle 13.10.2008 osoittamassaan kirjeessä, että hänelle maksettu haittarahan kertakorvaus on määritetty naisten ja miesten tasa-arvoista kohtelua koskevaa unionin oikeutta virheellisesti soveltaen. X vaati tämän vuoksi 278,89 euroa viivästyskorkoineen. Tämä summa vastaa X:n saaman korvauksen sekä samanikäiselle ja vastaavassa tilanteessa olevalle naiselle maksettavan korvauksen erotusta. Ministeriö kieltäytyi 27.5.2009 maksamasta vaadittua korvausta.

16

X teki 17.6.2009 Helsingin hallinto-oikeuteen hallintoriitahakemuksen, jossa hän vaati, että Suomen valtio velvoitetaan maksamaan hänelle kyseessä oleva summa. Helsingin hallinto-oikeus jätti 2.12.2010 antamallaan päätöksellä hakemuksen tutkimatta katsoen, ettei se ole toimivaltainen asiassa.

17

X valitti tästä päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka 28.11.2012 kumosi Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen.

18

Asiakysymysten osalta ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan esiin tulee kysymys siitä, ovatko naisten ja miesten tasa-arvoista kohtelua koskevat unionin oikeuden määräykset ja säännökset ja erityisesti direktiivin 79/7 4 artiklan 1 kohta esteenä sellaiselle kansalliselle sääntelylle, jonka perusteella työtapaturman johdosta suoritettava lakisääteinen sosiaalietuus on sukupuoleen perustuvien vakuutusmatemaattisten tekijöiden vuoksi naiselle ja miehelle erisuuruinen.

19

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa myös, että jos direktiivin 79/7 4 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä sen käsiteltävänä olevassa asiassa kyseessä olevan kaltaiselle kansalliselle sääntelylle, esiin tulee kysymys siitä, täyttyvätkö unionin oikeuden rikkomiseen perustuvat asianomaisen jäsenvaltion korvausvastuun edellytykset.

20

Näissä olosuhteissa korkein hallinto-oikeus päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

21

Suomen hallitus totesi istunnossa, että riita-asian taustalla oleva tosiseikasto eli X:n työtapaturma sattui vuonna 1991 eli ennen kuin Suomen tasavalta liittyi Euroopan unioniin. Se totesi, että vaikka kyseessä olevalla kertakorvauksella pyritään korvaamaan kyseisestä työtapaturmasta aiheutunut pysyvä haitta, unionin oikeuden soveltamisen kannalta merkitystä on ainoastaan haitan aiheuttaneen tapahtuman ajankohdalla. Näin ollen Suomen hallitus katsoo, että unionin tuomioistuimella ei ole toimivaltaa vastata ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle.

22

Tältä osin on todettava, että pääasian kohteena olevan oikeudellisen ratkaisun antoi vakuutusoikeus päätöksellään vuonna 2008. On myös kiistatonta, että kyseessä olevalla haittarahalla pyritään korvaamaan X:n tapaturman seuraukset koko hänen elämänsä ajan.

23

Tästä seuraa, että pääasian kohteena ei ole tilanne, jonka kaikki vaikutukset olisivat ilmenneet ennen Suomen tasavallan liittymistä unioniin.

24

Unionin tuomioistuimella on näin ollen toimivalta vastata ennakkoratkaisua pyytäneelle tuomioistuimelle.

25

Ensimmäiseen kysymykseen vastaamiseksi on aluksi todettava, että vaikka pääasiassa kyseessä olevan korvauksen maksaa yksityinen vakuutusyhtiö, työntekijöiden tapaturmavakuutus Suomessa ja mainitun korvauksen myöntämisedellytykset kuuluvat lakisääteisiin järjestelmiin, jotka antavat turvaa työtapaturmien varalta direktiivin 79/7 3 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitetuin tavoin. Näin ollen pääasiassa kyseessä oleva korvaus kuuluu tämän direktiivin soveltamisalaan.

26

On muistettava, että direktiivin 79/7 4 artiklan 1 kohdassa kielletään muun muassa kaikki välitön tai välillinen sukupuoleen perustuva syrjintä siinä mainittujen etuuksien laskentaperusteiden osalta.

27

Ennakkoratkaisupyynnöstä käy ilmi, että pääasia koskee työtapaturmasta aiheutuneen haitan perusteella maksettavan sellaisen korvauksen määrän laskentatapaa, joka maksetaan yhdellä kertaa kertakaikkisena korvauksena. Laskenta on suoritettava muun muassa työntekijän iän sekä hänen keskimääräisen elinajanodotteensa perusteella. Viimeksi mainitun tekijän määrittämisessä otetaan huomioon työntekijän sukupuoli.

28

On kiistatonta, että pääasiassa kyseessä olevan kertakorvauksen laskentatavan perusteella naisella, joka on samanikäinen kuin X ja jolle on samana päivänä kuin X:lle sattunut samanlainen samat haitat aiheuttanut työtapaturma kuin X:lle, on oikeus suurempaan kertakorvaukseen kuin X:llä.

29

Suomen hallitus katsoo kuitenkin, että tällaisen naisen tilanne ei ole verrattavissa X:n tilanteeseen. Se toteaa tältä osin, että kansallisen lainsäädännön mukaisen haittarahan kertakorvauksen laskentatavalla on tarkoitus mahdollistaa se, että kertakorvauksen määrä on vastaava kuin tämän korvauksen kokonaismäärä olisi, jos se maksettaisiin jatkuvana. Kun otetaan huomioon miesten ja naisten elinajanodotteen ero, saman kuolleisuuskertoimen soveltaminen molempiin sukupuoliin johtaisi siihen, että tapaturman kärsineelle naispuoliselle työntekijälle kertakorvauksena maksettava summa ei enää vastaisi sen saajan keskimääräistä elinajanodotetta.

30

Suomen hallitus täsmentää, että sukupuoleen perustuvan eron tekeminen on välttämätöntä, jottei naisia asetettaisi miehiä huonompaan asemaan. Naisten elinajanodote on tilastollisesti pidempi kuin miesten, minkä vuoksi korvauksen, jolla on tarkoitus hyvittää haitta kertakaikkisesti henkilön odotettavissa olevalta jäljellä olevalta eliniältä, on oltava naisille suurempi kuin miehille. Näin ollen kyseessä ei ole miesten ja naisten välinen syrjintä.

31

Tältä osin – ja kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 29 kohdassa – on todettava, että tällä väitteellä voidaan kuitenkin enintään perustella sitä, että miehiä ja naisia kohdellaan pääasiassa kyseessä olevaa etuutta myönnettäessä eri tavalla, mutta sillä ei voida kiistää sitä, että kyseessä on erilainen kohtelu, joka johtuu kansallisen lainsäädännön säännösten soveltamisesta siten, että ne johtavat samoissa olosuhteissa erilaisiin korvauksiin, minkä Suomen hallitus myönsi istunnossa.

32

On siis todettava, että pääasiassa kyseessä olevat tapaturmavakuutusjärjestelmän säännökset merkitsevät erilaista kohtelua, joka voi merkitä direktiivin 79/7 4 artiklan 1 kohdan vastaista syrjintää.

33

Näissä olosuhteissa on selvitettävä, voidaanko tämä erilainen kohtelu oikeuttaa.

34

Mahdollisista perusteista, joilla voidaan poiketa direktiivin 79/7 4 artiklan 1 kohdassa vahvistetusta tasa-arvoisen kohtelun periaatteesta, on todettava, että jäljellä olevaan elinajanodotteeseen perustuvan tekijän huomioon ottamista ei mainita direktiivin 4 artiklan 2 kohdassa, joka sisältää naisten suojelua äitiyden perusteella koskevia säännöksiä, eikä direktiivin 7 artiklan 1 kohdassa, jonka mukaan jäsenvaltioilla on oikeus jättää direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle eräitä sosiaaliturvan alan sääntöjä ja etuuksia.

35

Lisäksi direktiivin 79/7 7 artiklan 1 kohdan sanamuodosta ei seuraa, että siinä mainitut poikkeusperusteet eivät olisi tyhjentäviä ja että jäsenvaltiot voisivat vapaasti laatia muita tasa-arvoisen kohtelun periaatetta koskevia poikkeusperusteita. Sitä, että tällaisen tekijän huomioon ottamista ei nimenomaisesti kielletä kyseisen direktiivin säännöksissä, ei voida tulkita siten, että kansallinen lainsäätäjä voisi säätää, että tämä tekijä on pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen korvauksen laskennassa huomioon otettava seikka.

36

Suomen hallitus väittää kuitenkin, että se, että tämä korvaus on erisuuruinen asianomaisen työntekijän sukupuolen mukaan, voidaan oikeuttaa miesten ja naisten keskimääräisen elinajanodotteen välisen objektiivisen eron perusteella. Muunlainen ratkaisu johtaisi sen mukaan siihen, että naiset, joiden elinajanodote on pidempi kuin miesten, asetettaisiin huonompaan asemaan, koska kertakorvauksen tarkoituksena on pysyvän haitan seurausten hyvittäminen haitan kärsineen henkilön koko jäljellä olevan elinajan.

37

Tältä osin on huomattava, että huolimatta siitä, että pääasiassa kyseessä olevasta kertakorvauksesta säädetään järjestelmässä, jossa vahvistetaan myös työtapaturmasta aiheutuneeseen haittaan perustuvat etuudet, jotka maksetaan haitan kärsineen henkilön koko jäljellä olevan elinajan, kyseistä korvausta ei voida laskea miesten ja naisten keskimääräistä elinajanodotetta koskevan yleistyksen perusteella.

38

Tällainen yleistys voi näet johtaa siihen, että miespuolisia vakuutettuja kohdellaan syrjivästi naispuolisiin vakuutettuihin nähden. Yleisten tilastotietojen huomioon ottaminen sukupuolen mukaan on lisäksi ristiriidassa sen kanssa, että ei ole varmaa, että naispuolisen vakuutetun elinajanodote olisi aina korkeampi kuin samanikäisen, vastaavassa tilanteessa olevan miespuolisen vakuutetun.

39

Näistä seikoista seuraa, että pääasiassa kyseessä oleva kansallinen lainsäädäntö ei voi olla oikeutettu.

40

Ensimmäiseen kysymykseen on näin ollen vastattava, että direktiivin 79/7 4 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se on esteenä sellaiselle kansalliselle sääntelylle, jonka perusteella työtapaturman johdosta suoritettavan lakisääteisen sosiaalietuuden vakuutusmatemaattisena laskentaperusteena käytetään naisten ja miesten erilaisia elinajanodotteita, kun tällaista perustetta käyttäen miehelle suoritettava tämän etuuden kertakorvaus muodostuu pienemmäksi kuin samanikäisen ja vastaavassa tilanteessa olevan naisen saama korvaus.

41

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyrkii toisella kysymyksellään selvittämään, onko pääasiassa kyseessä olevan kaltaista direktiivin 79/7 4 artiklan 1 kohdan rikkomista pidettävä sellaisena unionin oikeuden ”riittävän ilmeisenä” rikkomisena, joka on yksi asianomaisen jäsenvaltion vastuun syntymisen edellytyksistä.

42

Tältä osin on muistettava, että yhteisöjen tuomioistuin täsmensi tuomionsa Brasserie du pêcheur ja Factortame (C‑46/93 ja C‑48/93, EU:C:1996:79) 56 kohdassa, että seikkoja, jotka toimivaltainen tuomioistuin voi joutua ottamaan huomioon, ovat rikotun oikeusnormin selkeys ja täsmällisyys, rikotussa oikeusnormissa kansallisille tai unionin viranomaisille annetun harkintavallan laajuus, laiminlyönnin tai aiheutetun vahingon tahallisuus tai tahattomuus, mahdollisen oikeudellisen erehdyksen anteeksiannettavuus tai anteeksiantamattomuus ja se seikka, onko unionin toimielimen toiminta voinut vaikuttaa kansallisten toimenpiteiden tai menettelyjen laiminlyöntiin, toteuttamiseen tai ylläpitämiseen unionin oikeuden vastaisesti.

43

Unionin tuomioistuin on myös korostanut, että niiden edellytysten soveltaminen, joilla voidaan selvittää jäsenvaltioiden vastuu yksityisille unionin oikeuden rikkomisesta aiheutuneista vahingoista, on lähtökohtaisesti kansallisten tuomioistuinten tehtävänä unionin tuomioistuimen tätä soveltamista varten antamien suuntaviivojen mukaisesti (ks. tuomio Test Claimants in the FII Group Litigation, C-446/04, EU:C:2006:774, 210 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

44

Tästä seuraa, että unionin tuomioistuin ei voi korvata omalla arvioinnillaan kansallisten tuomioistuinten arviointia (ks. tuomio Brasserie du pêcheur ja Factortame, EU:C:1996:79, 58 kohta). Unionin tuomioistuin voi kuitenkin antaa viimeksi mainituille suuntaviivoja ja ohjeita tämän periaatteen soveltamiseksi (ks. tuomio Köbler, C‑224/01, EU:C:2003:513, 100 kohta).

45

Käsiteltävässä asiassa on todettava kolme seikkaa, jotka on otettava huomioon, jotta voidaan vastata kysymykseen siitä, onko kyseessä olevia kansallisen oikeuden säännöksiä pidettävä direktiivin 79/7 4 artiklan 1 kohdan ”riittävän ilmeisenä” rikkomisena.

46

Ensiksi unionin tuomioistuin ei tähän mennessä ole antanut tuomiota kyseisen direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa ilmaistun tasa-arvoisen kohtelun periaatteen ulottuvuudesta ja sen tulkinnasta. Lisäksi edellä todettu X:ää koskeva unionin oikeuden rikkominen konkretisoitui vasta vakuutusoikeuden lopullisella päätöksellä vuonna 2008.

47

Toiseksi pääasiassa kyseessä olevaan Suomen lainsäädäntöön tai mihinkään muuhun kansalliseen lainsäädäntöön ei ole tähän mennessä kohdistettu SEUT 258 artiklan nojalla jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaa kannetta direktiivin 79/7 4 artiklan 1 kohdan rikkomisesta.

48

Kolmanneksi on todettava, että siltä osin kuin kyse on unionin lainsäätäjän antamista säädöksistä, joiden tarkoituksena on panna täytäntöön miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaate, direktiivin 2004/113 5 artiklan 2 kohdassa annettiin jäsenvaltioille mahdollisuus ennen 21.12.2007 sallia suhteelliset erot vakuutettujen maksuissa ja etuuksissa, jos sukupuolen käyttäminen on määräävä tekijä asiaankuuluvien ja tarkkojen vakuutusmatemaattisten tietojen ja tilastotietojen perusteella tehtävässä riskinarvioinnissa. Lisäksi unionin lainsäätäjä on direktiivin 2006/54 9 artiklan 1 kohdan h alakohdassa – vaikka se katsoikin, että eräät sukupuoleen perustuvat säännöt ammatillisten sosiaaliturvajärjestelmien alalla ovat tasa-arvoisen kohtelun periaatteen vastaisia – sisällyttänyt kyseisestä periaatteesta tehtäviin poikkeuksiin tietyissä tapauksissa sukupuoleen perustuvien erilaisten vakuutusmatemaattisten perusteiden käytön.

49

Näistä säännöksistä ensimmäisen osalta unionin tuomioistuin totesi 1.3.2011 antamansa tuomion Association belge des Consommateurs Test-Achats ym. (EU:C:2011:100) 32 kohdassa, että sen salliminen, että jäsenvaltiot voivat pitää ilman ajallista rajoitusta voimassa poikkeuksen säännöstä, jonka mukaan molempien sukupuolten maksujen ja etuuksien on oltava samat, on vastoin direktiivillä 2004/113 tavoiteltavaa miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun päämäärää, ja täsmensi, että kyseistä säännöstä on sen syrjivyyden vuoksi pidettävä pätemättömänä.

50

Edellä esitetyn valossa kansallisen tuomioistuimen on ratkaistava, onko käsiteltävässä asiassa unionin oikeuden rikkomista pidettävä ”riittävän ilmeisenä”.

51

Näin ollen toiseen kysymykseen on vastattava, että ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on arvioida, täyttyvätkö jäsenvaltion vastuun syntymisen edellytykset. Samoin siltä osin, merkitseekö pääasiassa kyseessä oleva kansallinen sääntely unionin oikeuden ”riittävän ilmeistä” rikkomista, kyseisen tuomioistuimen on otettava huomioon muun muassa se, että unionin tuomioistuin ei vielä ole ratkaissut kysymystä siitä, onko lainmukaista ottaa huomioon sukupuolen mukaan keskimääräiseen elinajanodotteeseen perustuva tekijä määritettäessä lakisääteisen sosiaaliturvajärjestelmän nojalla maksettavaa ja direktiivin 79/7 soveltamisalaan kuuluvaa etuutta. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen on niin ikään otettava huomioon unionin lainsäätäjän jäsenvaltioille antama mahdollisuus, joka ilmenee direktiivin 2004/113 5 artiklan 2 kohdasta ja direktiivin 2006/54 9 artiklan 1 kohdan h alakohdasta. Mainitun tuomioistuimen on lisäksi otettava huomioon, että unionin tuomioistuin on 1.3.2011 (C-236/09, EU:C:2011:100) katsonut, että mainituista säännöksistä ensimmäinen on pätemätön, koska se on miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen vastainen.

52

Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (toinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: