—

Provincie Antwerpen, edustajanaan advocaat G. van Gelder,

—

Belgacom NV van publiek recht, edustajinaan advocaat H. de Bauw ja advocaat B. Den Tandt,

—

Mobistar NV, edustajinaan advocaat T. De Cordier, advocaat H. Waem ja advocaat E. Taelman,

—

Belgian hallitus, asiamiehinään A. Vandewalle ja M. Jacobs,

—

Unkarin hallitus, asiamiehinään Z. Fehér, K. Szíjjártó ja A. Szilágyi,

—

Puolan hallitus, asiamiehenään B. Majczyna,

—

Ruotsin hallitus, asiamiehinään A. Falk, C. Meyer-Seitz, U. Persson, E. Karlsson, L. Swedenborg ja C. Hagerman,

—

Euroopan komissio, asiamiehinään L. Nicolae, F. Wilman ja T. van Rijn,

1

Ennakkoratkaisupyynnöt koskevat sähköisiä viestintäverkkoja ja ‑palveluja koskevista valtuutuksista 7.3.2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/20/EY (valtuutusdirektiivi) (EYVL L 108, s. 21) 6 ja 13 artiklan tulkintaa.

2

Nämä pyynnöt on esitetty kahdessa asiassa, joissa kantajana on Provincie Antwerpen (Antwerpenin maakunta) ja vastaajina ensimmäisessä asiassa Belgacom NV van publiek recht (jäljempänä Belgacom) ja toisessa asiassa Mobistar NV (jäljempänä Mobistar) ja jotka koskevat päätöksiä, joilla näille kahdelle yritykselle on määrätty yleinen maakunnallinen vero niiden Antwerpenin maakunnan alueella sijaitsevista toimipaikoista.

3

Valtuutusdirektiivin 1 artiklassa, jonka otsikko on ”Tavoite ja soveltamisala”, säädetään seuraavaa:

”1.   Tämän direktiivin tarkoituksena on toteuttaa sähköisten viestintäverkkojen ja ‑palvelujen sisämarkkinat yhdenmukaistamalla ja yksinkertaistamalla valtuutussääntöjä ja ‑ehtoja, jotta näiden palvelujen ja verkkojen tarjonta helpottuisi kaikkialla yhteisössä.

2.   Tätä direktiiviä sovelletaan sähköisten viestintäverkkojen ja ‑palvelujen tarjoamista varten myönnettäviin valtuutuksiin.”

4

Direktiivin 6 artiklassa, jonka otsikko on ”Yleisvaltuutukseen sekä radiotaajuuksien ja numeroiden käyttöä koskeviin oikeuksiin sisällytettävät ehdot ja erityisvelvollisuudet”, säädetään seuraavaa:

”1.   Sähköisten viestintäverkkojen tai ‑palvelujen tarjontaa koskevassa yleisvaltuutuksessa sekä radiotaajuuksien ja numeroiden käyttöä koskevissa oikeuksissa voivat olla ainoastaan liitteessä olevassa A, B ja C osassa luetellut ehdot. Näiden ehtojen on oltava kyseisen verkon tai palvelun kannalta objektiivisesti perusteltavissa sekä syrjimättömiä, oikeasuhteisia ja avoimia.

2.   – – sähköisten viestintäverkkojen tai ‑palvelujen tarjoajille tai – – yleispalveluvelvollisuuden alaisiksi nimetyille sähköisten viestintäverkkojen tai ‑palvelujen tarjoajille mahdollisesti asetetut erityisvelvollisuudet on oikeudellisesti erotettava yleisvaltuutukseen perustuvista oikeuksista ja velvollisuuksista. Jotta järjestelmä olisi yritysten kannalta avoin, yleisvaltuutuksessa on viitattava niihin perusteisiin ja menettelyihin, joita sovelletaan määrättäessä tällaisia erityisvelvollisuuksia yksittäisille yrityksille.

3.   Yleisvaltuutus voi sisältää ainoastaan kyseistä alaa koskevia ehtoja, jotka luetellaan liitteen A osassa, eikä siinä saa toistaa ehtoja, joita muun kansallisen lainsäädännön mukaisesti sovelletaan yrityksiin.

4.   Jäsenvaltiot eivät myöntäessään radiotaajuuksien tai numeroiden käyttöä koskevia oikeuksia saa toistaa yleisvaltuutuksen ehtoja.”

5

Kyseisen direktiivin 13 artiklassa, jonka otsikko on ”Käyttöä koskevia oikeuksia ja järjestelmien asennusoikeuksia koskevat maksut”, säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltiot voivat antaa asianomaiselle viranomaiselle mahdollisuuden asettaa [radiotaajuuksien ja numeroiden käyttöä koskevien oikeuksien johdosta maksuja] tai maksuja oikeuksista asentaa järjestelmiä julkisessa tai yksityisessä omistuksessa olevan omaisuuden yhteyteen, tarkoituksena näiden voimavarojen mahdollisimman tehokkaan käytön varmistaminen. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että nämä maksut ovat objektiivisesti perusteltavissa, avoimia, syrjimättömiä ja tavoitteeseen nähden oikeasuhteisia, ja niiden on otettava huomioon [sähköisten viestintäverkkojen ja ‑palvelujen yhteisestä sääntelyjärjestelmästä 7.3.2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston] direktiivin 2002/21/EY (puitedirektiivi) [(EYVL L 108, s. 33)] 8 artiklassa esitetyt tavoitteet.”

6

Valtuutusdirektiivin liitteen B osassa säädetään seuraavaa:

”Ehdot, jotka voidaan liittää radiotaajuuksien käyttöä koskeviin oikeuksiin

– –

– –”

7

Eräiden julkisten liikeyritysten uudistamisesta 21.3.1991 annetun lain (wet betreffende de hervorming van sommige economische overheidsbedrijven; Belgisch Staatsblad 27.3.1991, s. 6155; jäljempänä 21.3.1991 annettu laki), sellaisena kuin sitä sovelletaan pääasioiden oikeusriitojen tosiseikkojen tapahtuma-aikaan, 97 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1.   Jokainen yleisen televiestintäverkon operaattori on valtuutettu käyttämään julkisia maa-alueita ja yksityisiä alueita kaapeleiden, maanpäällisten johtojen ja liitännäislaitteiden asentamiseen sekä kaikkien sitä varten tarpeellisten töiden suorittamiseen tässä luvussa asetettujen ehtojen mukaisesti sillä edellytyksellä, että niiden käyttötarkoitus sekä se, mitä niiden käyttöä sääntelevissä laeissa ja asetuksissa säädetään, otetaan huomioon.

– –

2.   Asennetut kaapelit, maanpäälliset johdot ja liitännäislaitteet pysyvät asianomaisen yleisen televiestintäverkon operaattorin omistuksessa.”

8

Tämän lain 98 §:ssä säädetään seuraavaa:

”1.   Jokainen yleisen televiestintäverkon operaattori toimittaa ennen kaapeleiden, maanpäällisten johtojen ja liitännäislaitteiden asentamista julkiselle maa-alueelle asennuspaikkaa ja sen yksityiskohtia koskevan suunnitelman sen viranomaisen hyväksyntää varten, jonka toimivallan piiriin asianomainen julkinen maa-alue kuuluu.

– –

2.   Viranomainen ei saa määrätä käyttöoikeuden antamisen perusteella asianomaisen yleisen televiestintäverkon operaattorin maksettavaksi mitään veroja, maksuja, käyttömaksuja tai korvauksia.

Lisäksi jokaisella yleisen televiestintäverkon operaattorilla on maksuton oikeus asentaa julkisella maa-alueella kaapeleita, maanpäällisiä johtoja ja liitännäislaitteita julkisiin tai yksityisiin rakennelmiin.

– –”

9

Provincieraad van de Provincie Antwerpen (Antwerpenin maakunnan maakuntaneuvosto) antoi neljä veroasetusta yleisestä maakunnallisesta verosta, joka koski tämän maakunnan alueelle sijoitettuja toimipaikkoja. Unionin tuomioistuimen käytettävissä olevasta asiakirja-aineistosta käy ilmi, että vuosia 2005–2007 koskevien veroasetusten olennaiset säännökset ovat sanamuodoiltaan samanlaiset. Vuotta 2008 koskeva veroasetus eroaa näistä erityisesti määrätyn veron suuruuden osalta.

10

Vuosia 2005–2007 koskevien veroasetusten 1 §:ssä säädetään, että yleistä maakunnallista veroa on maksettava muun muassa kaikista toimipaikoista, joiden määritelmä on seuraava: ”jokainen yksittäinen tai yhteinen pinta-ala missä muodossa tahansa, toisiinsa rajautuvia pinta-aloja pidetään yhtenä toimipaikkana sillä edellytyksellä, ettei kyseisiä pinta-aloja erota yleinen tie, välimuuri tms.[,ja k]ahta tai useampaa pinta-alaa, jotka liittyvät toisiinsa tieluvan johdosta, pidetään yhtenä toimipaikkana”.

11

Veroasetusten 1 b §:n 2 momentin mukaan yleinen maakunnallinen vero kannetaan ”jokaiselta sellaiselta Belgian tai vieraan maan oikeuden mukaan perustetulta oikeushenkilöltä, joka on yhtiöverovelvollinen, mukaan lukien selvitystilassa olevat oikeushenkilöt, ja jolla on 1.1. [asianomaista vuotta] Antwerpenin maakunnan alueella käytössään tai käyttöönsä varattuna yksi tai useampi toimipaikka”.

12

Näiden veroasetusten 2 b §:ssä säädetään, että pinta-alaltaan enintään 1000 neliömetriä olevista toimipaikoista maksettavan kyseisen veron määrä on lähtökohtaisesti 99 euroa.

13

Vuotta 2008 koskevassa veroasetuksessa, joka on annettu 5.10.2007, määrätty vero kannetaan niin ikään kaikkien Antwerpenin maakunnan alueella sijaitsevien toimipaikkojen osalta. Tämän veroasetuksen 1 b §:n 2 momentin sanamuoto on samansisältöinen vuosia 2005–2007 koskevan veroasetuksen vastaavan momentin sanamuoto.

14

Vuotta 2008 koskevan veroasetuksen 8 §:n ensimmäisessä ja toisessa momentissa säädetään seuraavaa:

”Jokainen verovelvollinen on velvollinen maksamaan veroa jokaisesta erillisestä toimipaikasta, nimitetäänpä sitä miksi tahansa, joka on verovelvollisen käytössä tai varattuna hänen käyttöönsä ja joka sijaitsee Antwerpenin maakunnan alueella.

Verotettava toimipaikka on jokainen pinta-ala, joka on tarkoitettu ammatin tai yritystoiminnan harjoittamiseen tai jota käytetään ammatin tai yritystoiminnan harjoittamisessa tai joka on varattu ammatin tai yritystoiminnan harjoittamiseen tai jota käytetään ammatin tai yritystoiminnan harjoittamisen toteutumisen edistämiseen.”

15

Tämän veroasetuksen 11 §:ssä säädetään, että pinta-alaltaan enintään 1000 neliömetriä olevista toimipaikoista maksettavan veron määrä on lähtökohtaisesti 135 euroa.

16

Belgacom ja Mobistar ovat sähköisten viestintäverkkojen ja ‑palvelujen tarjoajia.

17

Ennakkoratkaisupyyntöjen esittämisestä tehdyistä päätöksistä käy ilmi, että Belgacom ja Mobistar asensivat Antwerpenin maakunnan alueelle huomattavan määrän sähköisten viestintäpalvelujen tarjoamiseksi tarvittavia matkapuhelinmastoja, ‑pylväitä ja ‑antenneja.

18

Antwerpenin maakunnan viranomaiset antoivat tämän tuomion 9 kohdassa mainittujen veroasetusten nojalla verotuspäätökset, joilla määrättiin Belgacomin maksettavaksi vero vuosilta 2007 ja 2008, ja Mobistarin maksettavaksi vero vuosilta 2005–2007 niiden Antwerpenin maakunnan alueelle sijaitsevien toimipaikkojen perusteella.

19

Belgacom ja Mobistar tekivät näistä verotuspäätöksistä oikaisuvaatimuksen Antwerpenin maakunnan kuvernöörille. Koska nämä vaatimukset hylättiin, kyseiset yhtiöt nostivat kanteita rechtbank van eerste aanleg te Antwerpenissä (Antwerpenin alioikeus), joka kumosi nämä verotuspäätökset. Antwerpenin maakunta valitti ennakkoratkaisua pyytäneessä tuomioistuimessa näistä ensimmäisessä oikeusasteessa annetuista tuomioista.

20

Ennakkoratkaisupyyntöjen esittämisestä tehdyistä päätöksistä käy myös ilmi, että Grondwettelijk Hof (perustuslakituomioistuin) on lausunut 21.3.1991 annetun lain 98 §:n 2 momentin perustuslainmukaisuudesta 15.12.2011 antamassaan tuomiossa, jossa se totesi, ettei tässä säännöksessä kielletä maakuntia verottamasta – talousarvioon liittyvien tai muiden syiden perusteella – televiestintäoperaattoreita sellaisesta elinkeinotoiminnasta, jonka toteuttamiseen käytetään maakunnan alueella sijaitsevalla julkisella tai yksityisellä maa-alueella olevia tähän toimintaan osoitettuja matkapuhelinmastoja, ‑pylväitä, tai ‑antenneja.

21

Ennakkoratkaisuja pyytäneessä tuomioistuimessa käydyissä oikeudenkäynneissä Belgacom ja Mobistar esittivät kysymyksen siitä, olivatko kyseessä olevat verotuspäätökset yhteensoveltuvia valtuutusdirektiivin kanssa. Lisäksi nämä yhtiöt väittivät, että Grondwettelijk Hofin arvio pääasioissa kyseessä olevasta yleisestä maakunnallisesta verosta ei ollut yhteensoveltuva unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa ja erityisesti tuomion Vodafone España ja France Telecom España (C‑55/11, C‑57/11 ja C‑58/11, EU:C:2012:446), jossa unionin tuomioistuin on katsonut, että valtuutusdirektiivin yhteydessä jäsenvaltiot eivät voi periä sähköisten viestintäverkkojen ja ‑palvelujen tarjoamisesta muita kuin kyseisessä direktiivissä säädettyjä maksuja, kanssa.

22

Hof van beroep te Antwerpen pohtii unionin tuomioistuimen kyseisen tuomion perusteella, onko 21.3.1991 annetun lain 98 §:n 2 momentin tulkinta, johon Grondwettelijk Hof on päätynyt, yhteensoveltuva valtuutusdirektiivin 6 ja 13 artiklan kanssa.

23

Näissä olosuhteissa hof van beroep te Antwerpen on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää asiassa C-256/13 ja asiassa C-264/13 unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko [valtuutusdirektiivin] 6 ja/tai 13 artiklaa tulkittava siten, että ne ovat / se on esteenä sille, että jäsenvaltion viranomaisen sallitaan verottaa talousarvioon liittyvien tai muiden syiden perusteella televiestintäoperaattoreita sellaisesta elinkeinotoiminnasta, jonka toteuttamiseen on olemassa viranomaisen toiminta-alueella tai sen osassa sijaitsevalla julkisella tai yksityisellä maa-alueella olevia GSM-pylväitä, ‑mastoja tai ‑antenneja asianomaisessa elinkeinotoiminnassa käyttöä varten?”

24

Unionin tuomioistuimen presidentin 6.6.2013 antamalla määräyksellä asiat C‑256/13 ja C‑264/13 yhdistettiin kirjallista ja suullista käsittelyä sekä tuomion antamista varten.

25

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kysymyksellään, onko valtuutusdirektiivin 6 ja 13 artiklaa tulkittava siten, että ne ovat esteenä sille, että sähköisiä viestintäverkkoja tai ‑palveluja tarjoavien yritysten maksettavaksi asetetaan niiden toimipaikkoja koskeva yleinen vero sillä perusteella, että yritykset ovat asentaneet toimintansa kannalta tarpeellisia matkapuhelinmastoja, ‑pylväitä tai ‑antenneja julkiselle tai yksityiselle maa-alueelle.

26

On todettava, että valtuutusdirektiivin 6 artikla koskee ehtoja ja erityisvelvollisuuksia, joita voidaan sisällyttää yleisvaltuutukseen sekä radiotaajuuksien tai numeroiden käyttöä koskeviin oikeuksiin. Tässä artiklassa säädetään, että sähköisten viestintäverkkojen tai ‑palvelujen tarjontaa koskevassa yleisvaltuutuksessa sekä radiotaajuuksien ja numeroiden käyttöä koskevissa oikeuksissa voivat olla ainoastaan liitteessä olevassa A, B ja C osassa luetellut ehdot.

27

Tältä osin valtuutusdirektiivin liitteessä olevan B osan 6 kohdassa säädetään, että tämän direktiivin 13 artiklan mukaiset radiotaajuuksien käyttöoikeuksia koskevat maksut kuuluvat ehtoihin, jotka voidaan liittää kyseisiin oikeuksiin.

28

Nyt käsiteltävissä yhdistetyissä asioissa ei ennakkoratkaisupyyntöjen esittämisestä tehdyistä päätöksistä käy ilmi, että pääasioissa kyseessä oleva vero kuuluisi valtuutusdirektiivin liitteessä tyhjentävästi lueteltuihin ehtoihin ja erityisvelvollisuuksiin, jotka liittyvät yleisvaltuutukseen tai radiotaajuuksien ja numeroiden käyttöä koskeviin oikeuksiin valtuutusdirektiivin 6 artiklan nojalla. Näin ollen tällä valtuutusdirektiivin artiklalla ei ole merkitystä pääasioissa.

29

Siitä, onko valtuutusdirektiivin 13 artikla esteenä sille, että kyseisten yritysten maksettavaksi asetetaan pääasioissa kyseessä olevan kaltainen vero, on huomautettava, että unionin tuomioistuin on jo katsonut, että valtuutusdirektiivissä ei säädetä ainoastaan yleisvaltuutusten tai radiotaajuuksien ja numeroiden käyttöä koskevien oikeuksien myöntämismenettelyä koskevista säännöistä ja kyseisten valtuutusten sisällöstä vaan myös kyseisiin menettelyihin liittyvien sellaisten maksujen luonteesta tai laajuudesta, joita jäsenvaltiot voivat määrätä sähköisten viestintäpalvelujen yrityksille (tuomio Vodafone Malta ja Mobisle Communications, C‑71/12, EU:C:2013:431, 20 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

30

Näin ollen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan valtuutusdirektiivin yhteydessä jäsenvaltiot eivät voi periä sähköisten viestintäverkkojen ja ‑palvelujen tarjoamisesta muita kuin kyseisessä direktiivissä säädettyjä maksuja (ks. tuomio Vodafone España ja France Telecom España, EU:C:2012:446, 28 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

31

Valtuutusdirektiivin 13 artiklasta on huomautettava, että se koskee menettelytapoja, joilla asetetaan maksuja radiotaajuuksien tai numeroiden käyttöä koskevien oikeuksien johdosta tai oikeuksista asentaa järjestelmiä julkisessa tai yksityisessä omistuksessa olevan omaisuuden yhteyteen (ks. vastaavasti tuomio Vodafone Malta ja Mobisle Communications, EU:C:2013:431, 19 kohta).

32

Valtuutusdirektiivin kyseisen artiklan nojalla jäsenvaltiot voivat asettaa radiotaajuuksien tai numeroiden käyttöä koskevien oikeuksien ja järjestelmien asentamista koskevien oikeuksien edellytykseksi maksun, jolla pyritään varmistamaan näiden voimavarojen mahdollisimman tehokas käyttö (ks. vastaavasti tuomio Belgacom ym., C‑375/11, EU:C:2013:185, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

33

Tässä 13 artiklassa käytetyillä ilmaisuilla ”järjestelmät” ja ”asentaminen” viitataan fyysisiin infrastruktuureihin, joilla sähköisiä viestintäverkkoja ja ‑palveluja voidaan tarjota, ja niiden fyysiseen paikoilleen asettamiseen kyseisen julkisessa tai yksityisessä omistuksessa olevan omaisuuden yhteyteen (ks. vastaavasti tuomio Vodafone España ja France Telecom España, EU:C:2012:446, 32 kohta).

34

Valtuutusdirektiivin 13 artikla ei kuitenkaan koske kaikkia maksuja, joita peritään infrastruktuureista, jotka mahdollistavat sähköisten viestintäverkkojen ja ‑palvelujen tarjoamisen.

35

Valtuutusdirektiiviä nimittäin sovelletaan sen 1 artiklan 2 kohdan mukaan sähköisten viestintäverkkojen ja ‑palvelujen tarjoamista varten myönnettäviin valtuutuksiin, ja sen 13 artikla koskee ainoastaan radiotaajuuksien tai numeroiden käyttöä koskevien oikeuksien johdosta perittäviä maksuja tai maksuja oikeuksista asentaa järjestelmiä julkisessa tai yksityisessä omistuksessa olevan omaisuuden yhteyteen, tarkoituksena näiden voimavarojen mahdollisimman tehokkaan käytön varmistaminen.

36

Nyt käsiteltävässä asiassa ennakkoratkaisujen esittämisestä tehdyistä päätöksistä käy kuitenkin ilmi, että pääasioissa kyseessä oleva vero kannetaan erityisesti jokaiselta sellaiselta Belgian tai vieraan maan oikeuden mukaan perustetulta oikeushenkilöltä, jolla on Antwerpenin maakunnan alueella käytössään tai käyttöönsä varattuna toimipaikka, olivatpa verovelvollisten toimipaikka ja toiminta minkäluonteisia hyvänsä. Tämän veron suuruus riippuu toimipaikkojen pinta-alasta. Nämä verovelvolliset eivät siis ole yksinomaan toimijoita, jotka tarjoavat sähköisiä viestintäverkkoja tai ‑palveluja tai joilla on valtuutusdirektiivin 13 artiklassa säädettyjä oikeuksia.

37

Tästä seuraa, että pääasioissa kyseessä oleva verotettava tapahtuma ei liity valtuutusdirektiivin 13 artiklassa tarkoitettujen käyttöä koskevien oikeuksien tai järjestelmien asennusoikeuksien myöntämiseen. Niinpä tällainen vero ei ole tässä artiklassa tarkoitettu maksu eikä se näin ollen kuulu tämän direktiivin soveltamisalaan.

38

Kaiken edellä esitetyn perusteella on esitettyyn kysymykseen vastattava, että valtuutusdirektiivin 6 ja 13 artiklaa on tulkittava siten, että ne eivät ole esteenä sille, että sähköisiä viestintäverkkoja tai ‑palveluja tarjoavien operaattoreiden maksettavaksi asetetaan toimipaikkoja koskeva yleinen vero sillä perusteella, että julkisella tai yksityisellä maa-alueella on operaattoreiden toiminnan kannalta tarpeellisia matkapuhelinmastoja, ‑pylväitä tai ‑antenneja.

39

Pääasioiden asianosaisten osalta asian käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevien asioiden käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (kolmas jaosto) on ratkaissut asiat seuraavasti:

Sähköisiä viestintäverkkoja ja ‑palveluja koskevista valtuutuksista 7.3.2002 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2002/20/EY (valtuutusdirektiivi) 6 ja 13 artiklaa on tulkittava siten, että ne eivät ole esteenä sille, että sähköisiä viestintäverkkoja tai ‑palveluja tarjoavien operaattoreiden maksettavaksi asetetaan toimipaikkoja koskeva yleinen vero sillä perusteella, että julkisella tai yksityisellä maa-alueella on operaattoreiden toiminnan kannalta tarpeellisia matkapuhelinmastoja, ‑pylväitä tai ‑antenneja.