Asianosaiset
Tuomion perustelut
Päätöksen päätösosa

Asianosaiset

Asiassa C‑220/13 P,

jossa on kyse Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 56 artiklaan perustuvasta valituksesta, joka on pantu vireille 25.4.2013,

Kalliopi Nikolaou , kotipaikka Ateena (Kreikka), edustajinaan dikigoros V. Christianos ja dikigoros S. Paliou,

valittajana,

ja jossa vastapuolena on

Euroopan unionin tilintarkastustuomioistuin , asiamiehinään T. Kennedy ja I. Ní Riagáin Düro, avustajanaan barrister P. Tridimas,

vastaajana ensimmäisessä oikeusasteessa,

UNIONIN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja A. Tizzano (esittelevä tuomari) sekä tuomarit A. Borg Barthet, M. Berger, S. Rodin ja F. Biltgen,

julkisasiamies: Y. Bot,

kirjaaja: johtava hallintovirkamies L. Hewlett,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 22.1.2014 pidetyssä istunnossa esitetyn,

kuultuaan julkisasiamiehen 20.3.2014 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

Tuomion perustelut

1. Kalliopi Nikolaou vaatii valituksessaan kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen tuomion Nikolaou vastaan tilintarkastustuomioistuin (T-241/09, EU:T:2013:79; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jossa unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi hänen kanteensa, jossa vaadittiin sen vahingon korvaamista, jonka hän väitti kärsineensä niiden lainvastaisuuksien ja unionin oikeuden rikkomisten vuoksi, joihin tilintarkastustuomioistuin väitetysti syyllistyi erään sisäisen tutkimuksen yhteydessä.

Asian tausta

2. Nikolaou oli tilintarkastustuomioistuimen jäsen vuosina 1996–2001. Europa Journal ‑päivälehdessä 19.2.2002 julkaistun selostuksen mukaan Euroopan parlamentin jäsen Staes oli saanut haltuunsa tietoja lainvastaisesta toiminnasta, johon valittaja oli väitetysti syyllistynyt toimikaudellaan tilintarkastustuomioistuimen jäsenenä.

3. Tilintarkastustuomioistuimen pääsihteeri (jäljempänä pääsihteeri) toimitti Euroopan petostentorjuntaviraston (OLAF) pääjohtajalle kirjeessä 18.3.2002 asiakirja-aineiston, joka sisälsi näihin toimiin liittyviä seikkoja, jotka hän itse ja tilintarkastustuomioistuimen presidentti olivat saaneet tietoonsa. Lisäksi pääsihteeri kehotti OLAFia ilmoittamaan hänelle, oliko syytä tiedottaa Nikolaoulle tätä koskevasta tutkimuksesta petosten, lahjonnan ja yhteisöjen taloudellisia etuja vahingoittavan muun laittoman toiminnan torjumista koskevien sisäisten tutkimusten edellytyksistä ja yksityiskohtaisista säännöistä tehdyn tilintarkastustuomioistuimen päätöksen nro 99/50 4 artiklan mukaisesti.

4. Tilintarkastustuomioistuimen presidentti tiedotti Nikolaoulle kirjeessä 8.4.2002 sisäisestä tutkimuksesta, jonka OLAF aloitti Europa Journalissa ilmestyneen artikkelin perusteella. OLAFin pääjohtaja tiedotti Nikolaoulle kirjeessä 26.4.2002, että kyseisen viraston Staesilta saamien tietojen ja pääsihteerin alustavassa tutkimuksessa kokoaman asiakirja-aineiston perusteella oli aloitettu sisäinen tutkimus, jonka yhteydessä Nikolaouta kehotettiin tekemään yhteistyötä.

5. Nikolaou keskusteli OLAFin vastuuhenkilöiden kanssa 24.5.2002. European Voice ‑internetsivusto julkaisi 17.10.2002 selostuksen, jossa paljastettiin muun muassa, että OLAF oli saamaisillaan päätökseen valittajaa koskevan tutkimuksen. Vastaavia selostuksia julkaistiin Kreikan lehdistössä. OLAF ilmoitti Nikolaoulle kirjeessä 28.10.2002 kyseisen tutkimuksen päättymisestä ja siitä, että loppuraportti sekä asian kannalta merkitykselliset tiedot oli lähetetty pääsihteerille ja Luxemburgin oikeusviranomaisille. Tilintarkastustuomioistuin toimitti 10.2.2004 kirjeessä valittajalle OLAFin loppuraportin tiivistelmän.

6. OLAFin 28.10.2002 antaman loppuraportin mukaan Staes oli saanut Nikolaouta koskevat tiedot kahdelta tilintarkastustuomioistuimen työntekijältä, joista toinen työskenteli valittajan kabinetissa. Tutkitut syytökset koskivat ensinnäkin rahasummia, jotka valittaja oli väitetysti saanut henkilökunnaltaan lainoina; toiseksi väitettyjä virheellisiä ilmoituksia hänen kabinettipäällikkönsä lomapäivien siirtämispyynnöistä, joiden perusteella kabinettipäällikölle maksettiin noin 28 790 euron korvaukset käyttämättömistä lomapäivistä vuosilta 1999, 2000 ja 2001; kolmanneksi Nikolaoun virka-auton käyttöä tarkoituksiin, joista ei säädetä asiaa koskevassa säännöstössä; neljänneksi sellaisten valittajan autonkuljettajalle annettujen matkamääräyksien hyväksymistä, joiden tarkoituksista ei säädetä asiaa koskevassa säännöstössä; viidenneksi valittajan kabinetin suhtautumista työpoissaoloihin; kuudenneksi kaupallista toimintaa sekä yhteydenottoja korkeassa asemassa oleviin henkilöihin asianomaisen perheenjäsenten harjoittaman tällaisen toiminnan helpottamiseksi; seitsemänneksi erään kilpailun yhteydessä tehtyä petosta ja kahdeksanneksi valittajalle korvattuihin edustuskuluihin liittyviä petoksia.

7. OLAF päätteli, että valittajan kabinettipäällikön lomapäivien siirtämispyyntöjen yhteydessä oli mahdollisesti syyllistytty rikkomisiin, jotka voitaisiin luokitella asiakirjaväärennöksiksi ja väärennettyjen asiakirjojen käytöksi sekä petokseksi. Loppuraportin mukaan valittaja ja hänen kabinettinsa jäsenet ovat saattaneet syyllistyä rikoksiin niiden rahasummien yhteydessä, jotka valittaja oli osallisina olleiden henkilöiden mukaan saanut lainoina. Tässä tilanteessa OLAF ilmoitti asiasta Luxemburgin oikeusviranomaisille Euroopan petostentorjuntaviraston (OLAF) tutkimuksista 25.5.1999 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1073/1999 10 artiklan 3 kohdan mukaisesti, jotta kyseiset viranomaiset tutkisivat ne tosiseikat, jotka saattoivat merkitä, että rikoksia oli tehty.

8. Muiden syytteiden osalta, lukuun ottamatta erään kilpailun yhteydessä tehtyä petosta koskevaa syytettä, OLAF toi esille Nikolaoun toimintaan liittyviä mahdollisia sääntöjenvastaisuuksia tai epäselvyyksiä ja ehdotti tilintarkastustuomioistuimelle, että se toteuttaisi ”korjaavia toimia” viimeksi mainittua kohtaan sekä toimenpiteitä kyseisessä toimielimessä voimassa olevan valvontajärjestelmän parantamiseksi.

9. Tilintarkastustuomioistuin kuuli valittajaa suljetussa kokouksessa 26.4.2004 EY 247 artiklan 7 kohdan mahdollista soveltamista varten. Tilintarkastustuomioistuimen presidentti totesi kirjeessään 13.5.2004 (jäljempänä 13.5.2004 päivätty kirje), että siltä osin kuin oli kyse asian siirtämisestä unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi EY 247 artiklan 7 kohdan soveltamiseksi sillä perusteella, että Nikolaou oli väitetysti pyytänyt ja saanut henkilökohtaisia lainoja kabinettinsa jäseniltä, tilintarkastustuomioistuimen työjärjestyksen 6 artiklassa, sellaisena kuin se oli vahvistettuna 31.1.2002, vaadittua yksimielisyyttä ei 4.5.2004 pidetyssä kokouksessa ollut saavutettu. Tältä osin tilintarkastustuomioistuimen presidentti lisäsi, että suuri enemmistö toimielimen jäsenistä katsoi valittajan toiminnan olleen täysin epäasianmukaista. Valittajan kabinettipäällikön lomapäivien osalta tilintarkastustuomioistuimen presidentti totesi, että koska tämä asia oli vireillä Luxemburgin tuomioistuimissa, toimielin oli lykännyt päätöstään siihen asti, että asiaa koskevat oikeudenkäynnit saataisiin päätökseen.

10. Unionin yleinen tuomioistuin velvoitti tuomiossa Nikolaou vastaan komissio (T-259/03, EU:T:2007:254) Euroopan yhteisöjen komission maksamaan valittajalle korvauksena 3 000 euroa sen johdosta, että erästä OLAFin suorittamaa tutkimusta koskevia tietoja oli julkaistu.

11. Tribunal d’arrondissement de Luxembourgin rikosasioita hoitava jaosto vapautti 2.10.2008 antamallaan tuomiolla (jäljempänä 2.10.2008 annettu tuomio) valittajan ja hänen kabinettipäällikkönsä syytteistä, jotka koskivat asiakirjaväärennöksiä, väärennettyjen asiakirjojen käyttämistä ja totuudenvastaista ilmoitusta, toissijaisesti oikeudettomasti saadun korvauksen, tuen tai määrärahan pitämistä taikka vielä petosta. Kyseinen tuomioistuin katsoi pääasiassa, että tietyt valittajan kabinettipäällikön sekä valittajan esittämät selitykset herättivät epäilyksiä OLAFin ja Luxemburgin rikospoliisin keräämän sen todistusaineiston suhteen, jolla pyrittiin osoittamaan, että kyseinen kabinettipäällikkö oli pitänyt vuosina 1999, 2000 ja 2001 useita lomapäiviä ilmoittamatta niistä. Kyseinen tuomioistuin päätteli, että seikkojen, joista valittajaa syytettiin, paikkansapitävyyttä ei ollut osoitettu täysin kiistattomasti ja että koska pieninkin epäily on luettava syytetyn hyväksi, valittaja oli vapautettava häneen kohdistetuista syytteistä. Mainitun 2.10.2008 annetun tuomion johdanto-osan mukaan tribunal d’arrondissement de Luxembourgin tutkintajaosto oli antamallaan määräyksellä, joka vahvistettiin tutkintajaoston tuomiolla 29.1.2008, siirtänyt valittajaa ja hänen kabinettipäällikköään koskevan asian kyseisen tuomioistuimen rikosasioita hoitavaan jaostoon. Mainitusta 2.10.2008 annetusta tuomiosta ei valitettu, joten se tuli lainvoimaiseksi.

12. Valittaja vaati kirjeessään 14.4.2009 tilintarkastustuomioistuinta julkaisemaan kaikissa Belgian, Saksan, Kreikan, Espanjan, Ranskan ja Luxemburgin päivälehdissä tiedotteet hänen saamastaan vapauttavasta tuomiosta ja tiedottamaan asiasta muille Euroopan unionin toimielimille. Sen varalta, että tilintarkastustuomioistuin ei julkaisisi näitä tiedotteita, valittaja vaati toissijaisesti henkisestä kärsimyksestä korvauksena 100 000 euroa, jonka hän sitoutui käyttämään edellä mainittujen tiedotteiden julkaisemiseen. Lisäksi valittaja vaati tilintarkastustuomioistuinta ensinnäkin maksamaan hänelle 40 000 euroa korvauksena Luxemburgin tuomioistuimissa käydyn menettelyn aiheuttamasta henkisestä kärsimyksestä ja 57 771,40 euroa korvauksena saman menettelyn aiheuttamasta aineellisesta vahingosta, toiseksi korvaamaan hänelle kaikki etenkin esitutkinnasta ja tribunal d’arrondissement de Luxembourgissa käydystä menettelystä aiheutuneet kulut sekä kolmanneksi korvaamaan hänelle tilintarkastustuomioistuimessa käydystä menettelystä aiheutuneet kulut.

13. Tilintarkastustuomioistuimen presidentti välitti kirjeessään 7.7.2009 Nikolaoulle edellä mainittujen vaatimusten johdosta 2.7.2009 tehdyn päätöksen. Tässä päätöksessä yhtäältä hylättiin edellä mainitussa 14.4.2009 päivätyssä kirjeessä esitetyt perusteet ja toisaalta ilmoitettiin Nikolaoulle, että tilintarkastustuomioistuin oli ”pyrkinyt käytettävissään olevien tietojen perusteella määrittämään, olivatko tosiseikat riittävän vakavat, jotta asia saatettaisiin unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi”, jotta tämä ratkaisisi, oliko kyseinen tilintarkastustuomioistuimen entinen jäsen laiminlyönyt EY:n perustamissopimuksesta johtuvia velvoitteitaan ja oliko tarpeen soveltaa mahdollisia seuraamuksia. Tältä osin kyseisessä päätöksessä mainittiin ne seikat, joiden perusteella tilintarkastustuomioistuin päätti olla saattamatta asiaa unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi ja joihin kuuluivat erityisesti Nikolaoun vapauttaminen syytteistä 2.10.2008 annetulla tuomiolla ja se, että yhteisön talousarviolle ei ollut aiheutunut vahinkoa, koska valittajan kabinettipäällikölle aiheettomasti maksettu summa oli maksettu takaisin.

Oikeudenkäynti unionin yleisessä tuomioistuimessa ja valituksenalainen tuomio

14. Nikolaou nosti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 16.6.2009 toimittamallaan kannekirjelmällä vahingonkorvauskanteen, jossa hän vaati tilintarkastustuomioistuimen tuomitsemista maksamaan 85 000 euron summan korkoineen 14.4.2009 lukien korvauksena henkisestä kärsimyksestä, joka oli aiheutunut kyseisen toimielimen ”toimista” ja laiminlyönneistä, ja sitoutui käyttämään kyseisen summan vapauttavaa tuomiotaan koskevan tiedotteen julkaisemiseen.

15. Valittaja vetosi kanteensa tueksi ensinnäkin kuuteen kanneperusteeseen, jotka koskivat tilintarkastustuomioistuimen ilmeistä niiden unionin oikeussääntöjen rikkomista, joissa annetaan oikeuksia yksityisille. Toiseksi hän toi esiin, että edellä mainitun rikkomisen sekä siitä aiheutuneen henkisen kärsimyksen ja aineellisen vahingon välillä oli suora syy-yhteys.

16. Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kanteen katsoen, että tilintarkastustuomioistuin ei ollut syyllistynyt mihinkään niistä unionin oikeuden rikkomisista, joista sitä arvosteltiin.

17. Nyt käsiteltävän valituksen kannalta merkityksellisesti unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 27–31 kohdassa, että tilintarkastustuomioistuimen alustavan tutkimuksen yhteydessä suorittamat ”toimet” eivät olleet millään tavoin lainvastaisia, koska se ei jättänyt noudattamatta sen enempää päätöksen nro 99/50 2 ja 4 artiklasta, kun niitä tulkitaan yhdessä, johtuvia vaatimuksia kuin puolustautumisoikeuksia tai puolueettomuusperiaatettakaan.

18. Unionin yleinen tuomioistuin erityisesti katsoi tämän tuomion 29 kohdassa, että sen alustavan tutkimuksen tarkoituksena, johon päätöksen nro 99/50 2 artiklassa viitataan, on yhtäältä, että pääsihteeri voi arvioida, voidaanko hänen tietoonsa tulleiden seikkojen perusteella olettaa tapahtuneen sääntöjenvastaisuuksia, jotka vahingoittavat unionin taloudellisia etuja, ja toisaalta, että OLAFille toimitetaan asetuksen N:o 1073/1999 7 artiklan 1 kohdan mukaisesti asiakirja-aineisto, jonka perusteella tämä virasto voi arvioida, onko syytä aloittaa sisäinen tutkimus saman asetuksen 5 artiklan toisen kohdan nojalla. Se totesi myös, että koska tämän alustavan tutkimuksen perusteella ei ole tarkoitus tehdä päätelmiä sen kohteena olevasta henkilöstä, päätöksen nro 99/50 4 artiklan ensimmäisen kohdan toisesta virkkeestä johtuva velvollisuus ei koske päätöksen nro 99/50 2 artiklaan perustuvia pääsihteerin ”toimia”.

19. Unionin yleinen tuomioistuin totesi kyseisen tuomion 30 kohdassa, että koska kirjeisiin 8.4. ja 26.4.2002 sisältyneet tiedottamiset vastaavat päätöksen nro 99/50 4 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisen virkkeen vaatimuksia, valittaja ei voinut perustellusti vedota kyseisen säännöksen rikkomiseen sillä perusteella, että tilintarkastustuomioistuin ei ollut kuullut häntä ennen kuin se lähetti OLAFille asiakirja-aineiston, johon sisältyivät pääsihteerin hänestä keräämät tiedot.

20. Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 32 kohdassa, että valittajan väite, jonka mukaan tilintarkastustuomioistuin oli käyttänyt väärennettyä asiakirjaa, oli perusteeton. Se totesi, että kyseinen asiakirja eli 20.11.2001 päivätty Nikolaoun kabinettipäällikön vuosiloman siirtoa koskeva pyyntö ei ollut niiden OLAFille lähetettyjen asiakirjojen joukossa, jotka sisältyivät alustavassa tutkimuksessa koottuun asiakirja-aineistoon. Se totesi joka tapauksessa, että se, että tilintarkastustuomioistuin olisi tosiasiallisesti toimittanut tämän asiakirjan joko OLAFille tai Luxemburgin viranomaisille, ei merkitse, että tilintarkastustuomioistuimella olisi ollut vilpillinen mieli kantajan allekirjoituksen aitouden osalta.

21. Unionin yleinen tuomioistuin totesi kolmanneksi valituksenalaisen tuomion 43–47 kohdassa, että tilintarkastustuomioistuin ei toiminut lainvastaisesti, kun se ei tehnyt muodollista päätöstä siitä, että valittaja vapautetaan kaikista häneen kohdistetuista syytteistä 2.10.2008 annetun tuomion jälkeen.

22. Unionin yleinen tuomioistuin totesi kyseisen tuomion 45 kohdassa ensiksikin, että valittaja oli vapautettu syytteistä niiden epäilysten perusteella, jotka syntyivät tietyistä hänen kabinettipäällikkönsä antamista selityksistä. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että tämä syytteistä vapauttamisen peruste ei merkitse sitä, että valittajaa vastaan esitetyt syytteet olisivat täysin perusteettomia, vaan sitä, että syytteitä ei ollut näytetty toteen ”täysin kiistattomasti”, kuten Luxemburgin tribunal d’arrondissement oli todennut.

23. Unionin yleinen tuomioistuin totesi sitten saman tuomion 46 kohdassa, että on yksinomaan kansallisten oikeusviranomaisten asia tutkia syytökset rikosoikeudelliselta kannalta ja unionin tuomioistuimen asia arvioida ne kurinpidolliselta kannalta EY:n perustamissopimuksen 247 artiklan 7 kohdan nojalla. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan tilintarkastustuomioistuimella ei siis ollut toimivaltaa tehdä päätöstä tältä osin.

24. Unionin yleinen tuomioistuin totesi lopulta valituksenalaisen tuomion 47 kohdassa, että siitä, että asiaa ei kyseisen määräyksen nojalla saatettu unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi, ei voida päätellä, että tilintarkastustuomioistuin olisi katsonut valittajaa vastaan esitetyt tosiseikat täysin perättömiksi. Unionin yleisen tuomioistuimen mukaan tilintarkastustuomioistuimen työjärjestyksen 6 artiklan nojalla kyseisestä asian saattamisesta unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi on tehtävä yksimielinen päätös. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että vaikka se, että asiaa ei saatettu unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi, merkitsee, että yksimielisyyttä ei saavutettu, tämä ei kuitenkaan tarkoita, että tilintarkastustuomioistuin olisi ottanut kantaa tosiseikkojen paikkansapitävyyteen. Tässä yhteydessä lausuessaan 13.5.2004 päivättyyn kirjeeseen sisältyvästä huomautuksesta unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että ”ei ollut epäasianmukaista, että tilintarkastustuomioistuimen presidentti ilmoitti [valittajalle] toimielimen jäsenten suuren enemmistön katsoneen, että hänen menettelyään oli mahdotonta hyväksyä, ja näin ollen sen, että asiaa ei saatettu unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi, ei voida ymmärtää merkitsevän, että tilintarkastustuomioistuin olisi kieltänyt niiden tosiseikkojen paikkansapitävyyden, joista kantajaa syytetään, mikä ei sitä paitsi vastaisi todellisuutta”.

25. Neljänneksi unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 49 kohdassa, että huolenpitovelvollisuudesta ei voida johtaa mitään tilintarkastustuomioistuinta koskevaa velvoitetta valittajan vapauttavan tuomion julkistamiseen.

Asianosaisten vaatimukset

26. Nikolaou vaatii valituksessaan, että unionin tuomioistuin

– kumoaa valituksenalaisen tuomion ja palauttaa asian unionin yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi ja

– velvoittaa tilintarkastustuomioistuimen korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

27. Tilintarkastustuomioistuin vaatii, että unionin tuomioistuin

– jättää kanteen osittain tutkimatta ja toteaa sen osittain perusteettomaksi ja

– velvoittaa Nikolaoun korvaamaan tässä oikeusasteessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

Valitus

28. Nikolaou vetoaa valituksensa tueksi neljään valitusperusteeseen.

Ensimmäinen valitusperuste

Asianosaisten lausumat

29. Valittaja väittää ensimmäisessä valitusperusteessaan, että Euroopan unionin perusoikeuskirjan 48 artiklan 1 kohdassa sekä Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 6 artiklan 2 kappaleessa tarkoitettu syyttömyysolettaman periaate on menettelyllinen tae, joka ei rajoitu vain tuomion antamista edeltävään vaiheeseen vaan jota sovelletaan myös tämän jälkeen. Tätä periaatetta on siis tulkittava siten, että sen kanssa on ristiriidassa jonkin unionin tuomioistuimen ratkaisu, jossa asetetaan syytetyn henkilön syyttömyys kyseenalaiseksi silloin, kun henkilö on aiemmin vapautettu syytteistä kansallisen rikostuomioistuimen lainvoimaisella tuomiolla (ks. asia Vassilios Stavropoulos v. Kreikka, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 27.9.2007, Recueil des arrêts et décisions 2007-I, 39 kohta).

30. Valittaja väittää näiden seikkojen valossa, että unionin yleinen tuomioistuin loukkasi tätä periaatetta valituksenalaisen tuomion 45 kohdassa, kun se katsoi, että Luxemburgin tribunal d’arrondissementin käyttämä syytteistä vapauttamisen peruste, joka nojautui epäilyjen olemassaoloon, ”ei merkitse sitä, että kantajaa kohtaan esitetyt syytteet olisivat täysin perusteettomia”.

31. Valittajan mukaan tämä loukkaus vaikuttaa väistämättä kyseisen tuomion pätevyyteen, koska se oli määräävässä asemassa, kun tuomion 44 ja 49 kohdassa todettiin, että tilintarkastustuomioistuin ei toiminut lainvastaisesti, kun se ei tehnyt muodollista päätöstä siitä, että valittaja vapautetaan kaikista häneen kohdistetuista syytteistä 2.10.2008 annetun tuomion jälkeen, ja kun se ei julkistanut lehdistössä valittajan vapauttavaa tuomiota.

32. Tilintarkastustuomioistuin katsoo, että ensimmäinen valitusperuste perustuu olettamaan siitä, että kyseinen toimielin tai unionin yleinen tuomioistuin olivat ryhtyneet 2.10.2008 annetun tuomion perusteltavuuden uudelleen tutkimiseen. Tämä olettama on kuitenkin virheellinen.

33. Kun tilintarkastustuomioistuin teki edellä 13 kohdassa tarkoitetun päätöksen 2.7.2009, se otti huomioon tämän tuomion ja teki sen edellyttämät päätelmät siltä osin kuin kyse oli sen oman toimivallan käytöstä, johon mahdollisuus julkaista valittajaa koskeva vapauttava tuomio ei kuulu. Unionin yleinen tuomioistuin lisäksi tunnusti kyseisen tuomion ja noudatti sitä siltä osin kuin kyse on tuomion rikosoikeudellisista seurauksista.

Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

34. Nikolaou väittää ensimmäisessä valitusperusteessa, että unionin yleinen tuomioistuin ei noudattanut syyttömyysolettaman periaatetta, kun se katsoi valituksenalaisen tuomion 45 kohdassa, että 2.10.2008 annetussa tuomiossa käytetty syytteistä vapauttamisen peruste ”ei merkitse sitä, että kantajaa kohtaan esitetyt syytteet olisivat täysin perusteettomia, vaan sitä, että syytteitä ei ollut näytetty toteen ’täysin kiistattomasti’”. Valittajan mukaan tämän virheen pitäisi johtaa tämän tuomion kumoamiseen, koska jos unionin yleinen tuomioistuin ei olisi loukannut tätä periaatetta, se olisi mainitun tuomion 44 ja 49 kohdassa todennut tilintarkastustuomioistuimen toimineen lainvastaisesti, kun tämä ei tehnyt muodollista päätöstä siitä, että valittaja vapautetaan kaikista häneen kohdistetuista syytteistä 2.10.2008 annetun tuomion jälkeen, ja kun se ei julkistanut lehdistössä valittajan vapauttavaa tuomiota.

35. Tältä osin on palautettava mieleen, että Euroopan unionin perusoikeuskirjan 48 artiklan 1 kohdassa, joka vastaa ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 6 artiklan 2 ja 3 kappaletta, vahvistettua syyttömyysolettaman periaatetta voidaan loukata muun muassa, jos tuomioistuimen ratkaisun perustelut heijastavat ajatusta siitä, että henkilö on syyllistynyt rikokseen, sen jälkeen, kun häntä koskeva rikosoikeudenkäynti on kuitenkin päättynyt hänen vapauttamiseensa (ks. asia Allenet de Ribemont v. Ranska, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 10.2.1995, A-sarja, nro 308, 35 ja 36 kohta; asia Daktaras v. Liettua, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 10.10.2000, Recueil des arrêts et décisions 2000-III, 41–44 kohta ja asia Teodor v. Romania, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 4.6.2013, Recueil des arrêts et décisions 2013-III, 36 ja 37 kohta).

36. Käsiteltävässä asiassa on todettava, kuten julkisasiamies on korostanut ratkaisuehdotuksensa 57 kohdassa, että valituksenalaisen tuomion 45 kohtaan sisältyvät unionin yleisen tuomioistuimen perusteluja sisältävät kappaleet antavat tosiasiassa vaikutelman sitä, että Nikolaou saattaa olla syyllistynyt rikokseen samojen tosiseikkojen perusteella kuin ne, joiden osalta hänet oli kuitenkin jo lopullisesti vapautettu 2.10.2008 annetulla tuomiolla.

37. Näin ollen on todettava, että nämä seikat merkitsevät syyttömyysolettaman periaatteen ilmeistä loukkausta.

38. On kuitenkin todettava, että tämän periaatteen loukkaaminen ei voi johtaa valituksenalaisen tuomion kumoamiseen siltä osin kuin sen 44 ja 49 kohtaan sisältyvät arvioinnit niiden laiminlyöntien, joista tilintarkastustuomioistuinta arvostellaan, laillisuudesta ovat joka tapauksessa pätevästi perusteltuja muusta syystä, joka on itsenäisesti tuotu esiin kyseisen tuomion 46 kohdassa (ks. vastaavasti tuomio JCB Service v. komissio, C‑167/04 P, EU:C:2006:594, 186 kohta ja tuomio Kadi ja Al Barakaat International Foundation v. neuvosto ja komissio, C-402/05 P ja C‑415/05 P, EU:C:2008:461, 233 kohta).

39. Tästä syystä unionin yleinen tuomioistuin on aivan oikein katsonut yhtäältä, että on ”yksinomaan kansallisten oikeusviranomaisten asia tutkia syytökset rikosoikeudelliselta kannalta”, kun ne on esitetty tilintarkastustuomioistuimen entistä jäsentä vastaan, ja toisaalta, että on unionin tuomioistuimen asia arvioida ne ”kurinpidolliselta kannalta EY:n perustamissopimuksen 247 artiklan 7 kohdan nojalla”, koska tilintarkastustuomioistuimella ei ole unionin institutionaalisen rakenteen puitteissa toimivaltaa tehdä muodollista päätöstä siitä, että valittaja vapautetaan kaikista häneen kohdistetuista syytteistä kurinpidollisella tai rikosoikeudellisella tasolla, eikä julkistaa lehdistössä valittajan vapauttavaa tuomiota.

40. Tämä toteamus on myös niiden periaatteiden mukainen, jotka ilmenevät vakiintuneesta oikeuskäytännöstä, joka koskee EY 247 artiklan 7 kohdassa tarkoitettujen unionin tuomioistuimessa käytävien kurinpidollisten menettelyjen riippumattomuutta kansallisista rikosoikeudellisista menettelyistä (tuomio komissio v. Cresson, C-432/04, EU:C:2006:455, 120 ja 121 kohta). Kuten myös julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 71–73 kohdassa, tästä oikeuskäytännöstä käy ilmi, että kansallisessa rikosoikeudenkäynnissä suoritettu tosiseikkojen oikeudellinen luonnehdinta ei voi sitoa tilintarkastustuomioistuinta viranomaisena, joka voi saattaa asian unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi, sen paremmin kuin unionin tuomioistuintakaan. Tilintarkastustuomioistuin ei siis ollut käsiteltävässä asiassa velvollinen 2.10.2008 annetun tuomion johdosta toteuttamaan valittajan vaatimia toimia tai menettelemään valittajan vaatimusten mukaisella tavalla.

41. Edellä esitetyn perusteella ensimmäinen valitusperuste on hylättävä tehottomana.

Toinen valitusperuste

Asianosaisten lausumat

42. Nikolaou arvostelee toisessa valitusperusteessaan unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että tämä loukkasi SEU 4 artiklan 3 kohdassa vahvistettua vilpittömän yhteistyön periaatetta, joka sitoi sitä Luxemburgin tribunal d’arrondissementiin nähden.

43. Tältä osin valittaja viittaa määräykseen Zwartweld ym. (C-2/88, EU:C:1990:315, 17 kohta) ja tuomioon Irlanti vastaan komissio (C-399/00, EU:C:2003:545, 71 ja 72 kohta) ja väittää, että tämä periaate ei aseta ainoastaan jäsenvaltioille vaan myös unionin toimielimille ja laajemmassa merkityksessä viimeksi mainitun kaikille elimille, myös lainkäyttöelimille, vastavuoroisia vilpittömän yhteistyön velvoitteita.

44. Tämän tultua täsmennetyksi valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin ei kuitenkaan ole noudattanut 2.10.2008 annettua tuomiota eikä ottanut sitä asianmukaisesti huomioon.

45. Ensiksikin unionin yleinen tuomioistuin esitti valituksenalaisen tuomion 44 ja 45 kohdassa Nikolaoun menettelyä koskevista tosiseikoista hänen mukaansa täysin erilaisen arvion kuin Luxemburgin tribunal d’arrondissement.

46. Valituksenalaisen tuomion 35 kohtaan sisältyvä arviointi, jonka mukaan kaikkien lomajärjestelmien hallinnointi perustuu esimiehen velvollisuuteen tarkistaa alaistensa läsnäolo, on aivan ilmeisesti ristiriidassa 2.10.2008 annetussa tuomiossa esitettyjen toteamusten kanssa, joiden mukaan kabinetin jäsenillä ei ollut velvollisuutta pitää lomarekisteriä.

47. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi lopuksi valituksenalaisen tuomion 38 kohdassa, että ”tilintarkastustuomioistuimessa tosiseikkojen tapahtuma-aikana sovelletun lomien kirjaus- ja seurantajärjestelmän puutteilla” ei voida perustella sitä, että valittajan toimintaa ei lainkaan tutkittaisi eikä häneen kohdistettaisi syytetoimia, vaikka juuri tilintarkastustuomioistuimen lomienhallinnointijärjestelmän puutteellisuus oli syynä siihen, että Luxemburgin tribunal d’arrondissement vapautti valittajan syytteistä.

48. Vastauksessaan näihin väitteisiin tilintarkastustuomioistuin toteaa, että toinen valitusperuste perustuu kummankin asianomaisen toimielimen tehtävän sekä SEU 4 artiklan 3 kohdan merkityksen huomioon ottamatta jättämiseen.

49. Tuomiosta komissio vastaan Cresson (EU:C:2006:455) seuraavan oikeuskäytännön mukaisesti unionin yleinen tuomioistuin ei sen mukaan kyseenalaistanut 2.10.2008 annettua tuomiota, vaan se vain arvioi itsenäisesti tiettyjä tosiseikkoja, joita oli jo analysoitu kansallisessa rikosoikeudenkäynnissä tutkittaessa tilintarkastustuomioistuimen mahdollista sopimussuhteen ulkopuolista vastuuta. Ero tiettyjen tosiseikkojen arvioinnissa selittyy näiden kahden oikeudenkäyntimenettelyn riippumattomuudella.

Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

50. Valittaja arvostelee toisessa valitusperusteessaan unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että tämä loukkasi vilpittömän yhteistyön periaatetta Luxemburgin tribunal d’arrondissementiin nähden, koska se on arvioinut valituksenalaisen tuomion 44 ja 45 kohdassa ja 35 ja 38 kohdassa eräitä tosiseikkoja eri tavalla kuin 2.10.2008 annettuun tuomioon sisältyvissä huomioissa on esitetty.

51. Tältä osin on palautettava mieleen, että vilpittömän yhteistyön periaatteesta, joka ennen Lissabonin sopimuksen voimaantuloa sisältyi EY 10 artiklaan ja joka nyt vahvistetaan SEU 4 artiklan 3 kohdassa, seuraa jäsenvaltioille velvollisuus toteuttaa kaikki toimenpiteet unionin oikeuden ulottuvuuden ja tehokkuuden takaamiseksi, ja sillä asetetaan unionin toimielimille vastavuoroisia kunnioituksen ja avun velvoitteita jäsenvaltioita kohtaan niiden täyttäessä perussopimuksista johtuvia tehtäviä (ks. vastaavasti tuomio First ja Franex, C-275/00, EU:C:2002/711, 49 kohta ja Irlanti v. komissio, EU:C:2003:545, 71 kohta).

52. Näihin tehtäviin liittyen EY 235 artiklassa, luettuna yhdessä EY 225 artiklan 1 kohdan kanssa, annetaan nimenomaisesti unionin tuomioistuimelle ja unionin yleiselle tuomioistuimelle toimivalta ratkaista EY 288 artiklan toisessa kohdassa – joka koskee yhteisön sopimussuhteen ulkopuolista vastuuta – tarkoitetut vahingonkorvausta koskevat riidat. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan tämä toimivalta on yksinomainen, ja kyseisten unionin tuomioistuinten on tarkistettava, täyttyvätkö kaikki kumulatiiviset edellytykset eli toimielimen moititun toiminnan lainvastaisuus, tosiasiassa aiheutunut vahinko ja syy-yhteys väitetyn toiminnan ja väitetyn vahingon välillä, ja yhteisö on sopimussuhteen ulkopuolisessa vastuussa ainoastaan silloin, kun ne täyttyvät (ks. tuomio komissio v. Systran ja Systran Luxembourg, C‑103/11 P, EU:C:2013:245, 60 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

53. Lisäksi unionin tuomioistuin on jo useaan otteeseen todennut erityisesti näistä edellytyksistä ensimmäisen olemassaolosta, että on osoitettava riittävän ilmeinen sellaisen oikeusäännön rikkominen, jolla annetaan yksityisille oikeuksia (ks. tuomio Bergaderm ja Goupil v. komissio, C‑352/98 P, EU:C:2000:361, 42 kohta), eli se, että asianomainen toimielin on ylittänyt selvällä ja vakavalla tavalla sen harkintavallalle asetetut rajat (ks. vastaavasti tuomio Brasserie du pêcheur ja Factortame, C-46/93 ja C-48/93, EU:C:1996:79, 55 kohta ja komissio v. CEVA ja Pfizer, C‑198/03 P, EU:C:2005:445, 64 kohta).

54. Näistä periaatteista seuraa siis, että vahingonkorvauskanne, joka liittyy yhteisön sopimussuhteen ulkopuoliseen vastuuseen sen toimielinten toimista tai laiminlyönneistä, on otettu käyttöön muihin kanteisiin nähden itsenäisenä keinona, jolla on erityinen tehtävänsä oikeussuojakeinojen järjestelmässä ja jonka käyttämisen edellytykset on laadittu sen erityistä tavoitetta silmällä pitäen (ks. erityisesti tuomio Lütticke v. komissio, 4/69 EU:C:1971:40, 6 kohta ja Unifrex v. komissio ja neuvosto, 281/82, EU:C:1984:165, 11 kohta).

55. Näin ollen – kuten myös tilintarkastustuomioistuin on todennut kirjallisissa huomautuksissaan – on niin, että vaikka se unionin tuomioistuin, jonka käsiteltäväksi asia on saatettu, voi ottaa huomioon rikosoikeudellisessa menettelyssä tehdyt päätelmät, jotka koskevat samoja tosiseikkoja kuin ne, joita tarkastellaan EY 235 artiklaan perustuvassa menettelyssä, rikostuomioistuimen suorittama tosiseikkojen oikeudellinen luonnehdinta ei kuitenkaan sido kyseistä unionin tuomioistuinta, vaan tämän tehtävänä on täyden harkintavaltansa puitteissa tutkia ne itsenäisesti sen selvittämiseksi, täyttyvätkö yhteisön sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun syntymisen edellytykset (ks. analogisesti tuomio komissio v. Cresson, EU:C:2006:455, 120 ja 121 kohta).

56. Näiden huomioiden valossa on siis todettava, että valittajan väitteet, joiden mukaan unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 44 ja 45 sekä 35 ja 38 kohdassa loukannut vilpittömän yhteistyön periaatetta, ovat täysin perusteettomia.

57. Unionin yleinen tuomioistuin ei näet ole kyseisissä tuomion kohdissa laiminlyönyt institutionaalista kunnioittamista koskevaa velvollisuutta, joka sillä oli Luxemburgin tribunal d’arrodissementiin nähden, siltä osin kuin se lausui tietyistä tosiseikoista, joita oli jo analysoitu 2.10.2008 annetussa tuomiossa, pelkästään niiden toimimatta jättämisten laillisuuden tutkimiseksi, joista tilintarkastustuomioistuinta arvosteltiin yhteisön sopimussuhteen ulkopuolista vastuuta koskevassa riidassa, eikä Nikolaouta vastaan esitettyjen syytteiden perusteltavuuden arvioimiseksi.

58. Tästä seuraa, että toinen valitusperuste on hylättävä perusteettomana.

Kolmas valitusperuste

Asianosaisten lausumat

59. Nikolaou väittää kolmannessa valitusperusteessaan, että valituksenalaista tuomiota rasittaa unionin yleisen tuomioistuimen toimivallan puutteesta johtuva virhe sen vuoksi, että unionin yleinen tuomioistuin on ratkaissut kysymyksiä, jotka ylittävät sille perussopimuksissa annetun toimivallan rajat.

60. Hän toteaa ensiksi, että unionin yleinen tuomioistuin toimi kyseisen tuomion 45 kohdassa ”rikosoikeudellisena muutoksenhakutuomioistuimena”, kun se arvioi aineellisesti rikosoikeudelliselta kannalta, mitä ”merkitsee” tai mitä ”ei merkitse” 2.10.2008 annetussa tuomiossa esitetty epäilykseen perustuva syytteistä vapauttamisen peruste.

61. Valittaja väittää toiseksi, että unionin yleinen tuomioistuin toimi kurinpitotuomioistuimena ja lisäksi hyväksyi virheellisen käsityksen tilintarkastustuomioistuimen toimivallasta, kun se katsoi valituksenalaisen tuomion 47 kohdassa 13.5.2004 päivätyssä kirjeessä esitetystä huomautuksesta, että ”ei ollut epäasianmukaista, että tilintarkastustuomioistuimen presidentti ilmoitti [valittajalle] toimielimen jäsenten suuren enemmistön katsoneen, että hänen menettelyään oli mahdotonta hyväksyä”.

62. Nikolaou täsmentää tältä osin, että koska unionin tuomioistuin on EY 247 artiklan 7 kohdan nojalla ainoa toimielin, jolla on toimivalta lausua tilintarkastustuomioistuimen jäsenten menettelystä johtuvista kurinpidollisista vastuista, unionin yleisellä tuomioistuimella ei ollut toimivaltaa lausua mainitussa kirjeessä tässä tarkoituksessa menettelystä, josta valittajaa syytettiin, eikä tunnustaa tämän kirjeen sisällön laillisuutta.

63. Tilintarkastustuomioistuin toteaa, että tämä kolmas valitusperuste on osittain jätettävä tutkimatta, koska siinä vain toistetaan väitteet, jotka esitettiin alemmassa oikeusasteessa 13.5.2004 päivätyn kirjeen osalta, ja osittain hylättävä perusteettomana, koska unionin yleinen tuomioistuin ei lainkaan kyseenalaistanut 2.10.2008 annettua tuomiota, koska saman toiminnan arvioinnissa voidaan päätyä erilaisiin päätelmiin sen mukaan, minkä tyyppinen lainkäyttöelin ja mikä kannetyyppi kulloinkin on kyseessä.

Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

64. Nikolaou väittää kolmannessa valitusperusteessaan, että unionin yleinen tuomioistuin ei noudattanut perussopimuksien toimivaltasääntöjä. Ensiksi se arvioi valituksenalaisen tuomion 45 kohdassa aineellisesti valittajaa vastaan esitettyjä rikossyytteitä ja 2.10.2008 annetussa tuomiossa esitettyä syytteistä vapauttamisen perustetta. Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin analysoi tämän tuomion 47 kohdassa virheellisesti 13.5.2004 päivättyyn kirjeeseen sisältyvää kurinpidollista huomautusta ja vahvisti kyseisen kirjeen sisällön laillisuuden, jolloin se paitsi ylitti toimivaltansa myös jätti huomiotta tilintarkastustuomioistuimen toimivallan rajat.

65. On todettava, että nämä väitteet perustuvat valituksenalaisen tuomion virheelliseen tulkintaan.

66. Tämän valitusperusteen ensimmäisestä osasta on riittävää todeta, että unionin yleinen tuomioistuin ei tämän tuomion 45 kohdassa analysoinut aineellisesti valittajaa vastaan esitettyjen rikossyytteiden perustana olevia tosiseikkoja ja 2.10.2008 annetussa tuomiossa esitettyä syytteistä vapauttamisen perustetta asettaakseen kyseenalaiseksi tuomion lopputuloksen tai avatakseen kansallisen rikosoikeudenkäynnin uudelleen.

67. Sen sijaan kuten edellä 56 ja 57 kohdassa on todettu, unionin yleinen tuomioistuin on sille yhteisön sopimussuhteen ulkopuolista vastuuta koskevan yksinomaisen toimivallan rajoissa pelkästään viitannut samoihin tosiseikkoihin kuin ne, jotka on otettu huomioon mainitussa rikosoikeudenkäynnissä, pelkästään vastatakseen valittajan väitteisiin, joiden mukaan tilintarkastustuomioistuin toimi lainvastaisesti, kun se ei tehnyt muodollista päätöstä siitä, että valittaja vapautetaan kaikista häneen kohdistetuista syytteistä 2.10.2008 annetun tuomion jälkeen.

68. Toisin kuin valittaja väittää, unionin yleinen tuomioistuin ei siis valituksenalaisen tuomion 45 kohdassa toiminut ”rikosoikeudellisena muutoksenhakutuomioistuimena”, vaan se pysyi toimivaltansa rajoissa.

69. Kolmannen valitusperusteen toisesta osasta on täsmennettävä yhtäältä, että valituksenalaisen tuomion 47 kohdassa esitetty päättely on myös vastaus valittajan väitteeseen, jonka mukaan tilintarkastustuomioistuin oli loukannut puolueettomuusperiaatetta ja rikkonut huolenpitovelvollisuutta esittämällä 13.5.2004 päivätyssä kirjeessään töykeän ja tarpeettoman huomautuksen.

70. Kun unionin yleinen tuomioistuin tarkasteli tällaista huomautusta käsiteltäväkseen saatetun vahingonkorvauskanteen yhteydessä, se ei lausunut kurinpidollisesta näkökulmasta menettelystä, josta valittajaa arvosteltiin, eikä se ylittänyt sopimussuhteen ulkopuolisen yhteisön vastuun alalla olevan toimivaltansa rajoja.

71. Toisaalta 13.5.2004 päivätyn kirjeen sisällöstä on todettava, että kuten myös julkisasiamies on korostanut ratkaisuehdotuksensa 84 kohdassa, siinä aivan oikein rajoituttiin vain toteamaan asian saattamista unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi EY:n perustamissopimuksen 247 artiklan 7 kohdan nojalla koskevan tilintarkastustuomioistuimen jäsenten suorittaman äänestyksen tulos, eikä siinä näin esitetty kurinpidollisesta näkökulmasta arviointia menettelystä, josta Nikolaouta arvosteltiin.

72. Kun otetaan huomioon, että alaa koskevasta oikeuskäytännöstä johtuvien periaatteiden mukaan asian saattamisesta unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi voitiin hyväksyttävästi päättää sillä perusteella, että oletettiin ”laiminlyönnillä olevan tietty vakavuusaste” (ks. vastaavasti tuomio komissio v. Cresson, EU:C:2006:455, 72 kohta), tilintarkastustuomioistuin saattoi todeta, että sen työjärjestyksen 6 artiklassa tarkoitettua tätä varten edellytettyä yksimielisyyttä ei ollut saavutettu mutta että enemmistö sen jäsenistä kuitenkin oli arvostellut menettelyä, josta kyseisen kirjeen i kohdassa syytettiin.

73. Lopuksi kuten kaikki asianosaiset ovat unionin tuomioistuimen istunnossa vahvistaneet, tässä samassa kirjeessä esitetty huomautus säilyi täysin henkilökohtaisena, eikä sitä paljastettu lehdistölle.

74. Näistä huomioista seuraa, että kun unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että 13.5.2004 päivätyn kirjeen sisältö oli laillinen, se ei millään tavoin antanut tilintarkastustuomioistuimelle toimivaltaa kurinpidon alalla – mitä tällä ei ollut –, eikä se myöskään ylittänyt oman toimivaltansa rajoja, koska se ei toiminut ”kurinpitotuomioistuimena”.

75. Edellä oleva huomioon ottaen kolmas valitusperuste on hylättävä kokonaisuudessaan perusteettomana.

Neljäs valitusperuste

Asianosaisten lausumat

76. Nikolaou väittää neljännen valitusperusteensa ensimmäisessä osassa, että unionin yleinen tuomioistuin tulkitsi ja sovelsi virheellisesti yhteisön sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun syntymistä koskevia sääntöjä. Se lisäsi valituksenalaisen tuomion 32 kohdassa ylimääräisen edellytyksen, jota oikeuskäytännössä ei edellytetä, eli vaatimuksen siitä, että asianomaisen toimielimen on oltava toiminut ”vilpillisessä mielessä”.

77. Valittaja arvostelee kyseisen valitusperusteen toisessa osassa unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että tämä teki oikeudellisen virheen tulkitessaan päätöksen nro 99/50 2 artiklan toista kohtaa yhdessä saman päätöksen 4 artiklan ensimmäisen kohdan kanssa.

78. Valittajan mukaan unionin yleinen tuomioistuin totesi virheellisesti valituksenalaisen tuomion 30 kohdassa, että valittajalle ei ollut tarpeen ilmoittaa häntä koskevan alustavan tutkimuksen aloittamisesta ja että 8.4. ja 26.4.2002 päivätyt kirjeet, joissa pelkästään ilmoitettiin valittajalle, että häntä koskeva OLAFin sisäinen tutkimus oli aloitettu, vastasivat kyseisen päätöksen 4 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisen virkkeen vaatimuksia. Toisaalta unionin yleinen tuomioistuin myönsi valittajan mukaan virheellisesti tämän tuomion 29 kohdassa, ettei se, ettei tilintarkastustuomioin paljastanut alustavassa tutkimuksessa kootun asiakirja-aineiston sisältöä valittajalle eikä kuullut häntä ennen kyseisen aineiston toimittamista OLAFille, ollut lainvastaista mainitun päätöksen 4 artiklan ensimmäisen kohdan toisessa virkkeessä tarkoitetuin tavoin.

79. Tilintarkastustuomioistuimen mukaan tämä valitusperuste on jätettävä tutkimatta, koska siinä yksinkertaisesti toistetaan alemmassa oikeusasteessa esitetyt perustelut, mikä merkitsee vaatimusta asian tosiseikkojen uudelleen tutkimisesta.

80. Joka tapauksessa unionin yleinen tuomioistuin ei tilintarkastustuomioistuimen mukaan lisännyt valituksenalaisen tuomion 32 kohdassa mitään ylimääräistä, yhteisön sopimussuhteen ulkopuoliseen vastuuseen liittyvää edellytystä. Unionin yleinen tuomioistuin ei myöskään tehnyt virhettä tulkitessaan päätöksen nro 99/50 2 artiklan toista kohtaa, koska kyseisessä määräyksessä ei määrätä velvollisuudesta ilmoittaa alustavan tutkimuksen käynnistämisestä henkilölle, jota epäillään sääntöjenvastaisuuksista, vaan edellytetään vain, että tilintarkastustuomioistuimen pääsihteeri toimittaa tällaisessa tutkimuksessa kerätyt tiedot välittömästi OLAFille.

Unionin tuomioistuimen arviointi asiasta

81. Valittaja arvostelee neljännen valitusperusteen ensimmäisessä osassa unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että tämä teki oikeudellisen virheen tulkitessaan yhteisön sopimussuhteen ulkopuolisen vastuun syntymisen edellytyksiä, kun se katsoi valituksenalaisen tuomion 32 kohdassa, että se, että tilintarkastustuomioistuin mahdollisesti toimitti Nikolaoun kabinettipäälliköltä peräisin olevan 20.11.2001 päivätyn asiakirjan, jonka allekirjoitus oli todennäköisesti väärennetty, joko OLAFille tai Luxemburgin viranomaisille, ei merkinnyt, että tilintarkastustuomioistuimella olisi ollut vilpillinen mieli valittajan allekirjoituksen aitouden osalta.

82. Tältä osin on riittävää todeta, että unionin yleinen tuomioistuin teki tämän päätelmän vain toissijaisesti todettuaan ensisijaisesti, että kyseinen asiakirja ei ollut niiden tilintarkastustuomioistuimen OLAFille lähettämien asiakirjojen joukossa, jotka sisältyivät alustavassa tutkimuksessa koottuun asiakirja-aineistoon, eikä sitä ollut myöskään toimitettu Luxemburgin viranomaisille.

83. Kun valituksessa ei siis riitauteta tätä luonteeltaan tosiseikkoihin perustuvaa arviota, neljännen valitusperusteen ensimmäinen osa on hylättävä tehottomana.

84. Nikolaou väittää neljännen valitusperusteen toisessa osassa, että unionin yleinen tuomioistuin tulkitsi virheellisesti päätöksen nro 99/50 2 artiklan toista kohtaa yhdessä saman päätöksen 4 artiklan ensimmäisen kohdan kanssa, kun se katsoi yhtäältä valituksenalaisen tuomion 30 kohdassa, että 8.4. ja 26.4.2002 päivätyt kirjeet, joissa ilmoitettiin valittajalle, että OLAFin sisäinen tutkimus – eikä alustavaa tutkimusta – oli aloitettu, vastasivat kyseisen päätöksen 4 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisen virkkeen vaatimuksia, ja toisaalta kyseisen tuomion 29 kohdassa, että kyseisen päätöksen 4 artiklan ensimmäisen kohdan toisessa virkkeessä ei velvoiteta tilintarkastustuomioistuinta paljastamaan alustavassa tutkimuksessa kootun asiakirja-aineiston sisältöä valittajalle eikä kuulemaan häntä ennen kyseisen aineiston toimittamista OLAFille.

85. Tältä osin on palautettava mieleen, että päätöksen nro 99/50 2 artiklan toisessa kohdassa määrätään, että pääsihteeri yhtäältä ”toimittaa välittömästi [OLAFille] – – tiedon kaikista tietoonsa saamistaan seikoista, jotka antavat aihetta olettaa – – väärinkäytösten mahdollisuutta” – kuten petoksen tai lahjonnan taikka yhteisöjen taloudellisia etuja vahingoittavan muun laittoman toiminnan –, ja toisaalta ”suorittaa alustavan tutkimuksen tämän kuitenkaan rajoittamatta [OLAFin] toteuttamia sisäisiä tutkimuksia”.

86. Koska tästä artiklasta ei ilmene täsmällisiä tietoja neljännen valitusperusteen toisen osan tueksi esitettyyn ensimmäiseen väitteeseen vastaamiseksi, on ensiksi määritettävä, ulottuuko päätöksen nro 99/50 4 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisessä virkkeessä tarkoitettu ilmoitusvelvollisuus myös alustavaan tutkimukseen, ja jos näin on, minkä laatuinen tämä velvollisuus on, ja lopulta, onko valittaja käsiteltävässä asiassa saanut tällaisen ilmoituksen.

87. Näiden kohtien tarkastelusta on todettava, että mainitun 4 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisessä virkkeessä ei täsmennetä, minkä tyyppistä tutkimusta tarkoitetaan, vaan siinä määrätään yksinkertaisesti, että jos ilmenee, että tilintarkastustuomioistuimen jäseneen, virkamieheen tai muuhun henkilöstöön kuuluvaan voi kohdistua henkilöön kohdistuvia epäilyjä, asianomaiselle on ilmoitettava tästä ”nopeasti”, jos ilmoittaminen ei vaaranna tutkimusta.

88. Tästä seuraa, että vaikka katsottaisiin, että kyseinen määräys koskee myös alustavaa tutkimusta, on todettava, että yhtäältä siinä ei määrätä välittömästä ilmoitusvelvollisuudesta heti tutkimuksen alettua ja että toisaalta siinä lievennetään tätä vaatimusta siten, että tutkimuksen tehokkuutta edellytetään suojattavan.

89. Tämän tultua todetuksi on tärkeää huomata, että käsiteltävässä asiassa valittajalle – toisin kuin hän väittää – ilmoitettiin 26.4.2002 päivätyllä kirjeellä paitsi siitä, että oli aloitettu sisäinen tutkimus, myös siitä, että tilintarkastustuomioistuin oli suorittanut alustavan tutkimuksen ja että tämän toimielimen pääsihteeri oli lähettänyt tätä koskevan aineiston OLAFille.

90. Koska valittaja ei ole esittänyt väitteitä, joissa asetettaisiin kyseenalaiseksi tällaisen kirjeen lähettäminen mahdollisesti myöhässä, on katsottava, kuten julkisasiamies myös on todennut ratkaisuehdotuksensa 96 kohdassa, että kirjeeseen sisältyvässä tiedottamisessa sovitetaan yhteen periaate nopeasta tiedottamisesta tutkimusten kohteena olevalle henkilölle ja tarve varmistaa samalla sekä alustavan tutkimuksen että sisäisen tutkimuksen tehokkuus.

91. Tästä seuraa, että unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt oikeudellista virhettä, kun se katsoi valituksenalaisen tuomion 30 kohdassa, että kirjeisiin 8.4. ja 26.4.2002 sisältyneet tiedottamiset vastaavat päätöksen nro 99/50 4 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisen virkkeen vaatimuksia.

92. Tämän tultua täsmennetyksi on vielä sen arvioimiseksi, onko käsiteltävän valitusperusteen toisen osan tueksi esitetty toinen väite perusteltu, ratkaistava, koskeeko alustavaa tutkimusta joka tapauksessa tiedottamisvelvollisuus, jota tarkoitetaan tämän päätöksen 4 artiklan ensimmäisen kohdan toisessa virkkeessä, jossa määrätään, että ”nimeltä mainittua jäsentä – – koskevia päätelmiä ei missään tapauksessa saa tehdä tutkimuksen valmistuttua ilman, että asianomaiselle on annettu tilaisuus tulla kuulluksi kaikista häntä koskevista seikoista”, ja olisiko valittajaa siis pitänyt kuulla ennen tämän tutkimuksen päättämistä ja kootun asiakirja-aineiston lähettämistä OLAFille.

93. Kun otetaan huomioon, että kyseisen 4 artiklan ensimmäisen kohdan toisen virkkeen sanamuodosta ei ilmene mitään selkeää viitettä, on tätä varten tarkasteltava alustavan tutkimuksen erityispiirteitä.

94. Kuten tilintarkastustuomioistuin selitti unionin tuomioistuimen istunnossa, tällainen tutkimus on alustava vaihe, jossa kerätään ja arvioidaan tilintarkastustuomioistuimen pääsihteerille esitettyjä sääntöjenvastaisuusväitteitä koskevia tietoja, ja sen tarkoitus on tutkia näiden väitteiden tueksi esitettyjen seikkojen uskottavuus ennen kuin niistä kootaan asiakirja-aineisto, joka lähetetään nimittävälle viranomaiselle hallinnollisen tutkimuksen aloittamista varten tai OLAFille sisäisen tutkimuksen aloittamista varten.

95. Tästä seuraa, kuten myös julkiasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 93 kohdassa, että alustavan tutkimuksen perusteella ei ole tarkoitus tehdä päätelmiä sen kohteena olevasta henkilöstä.

96. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt oikeudellista virhettä valituksenalaisen tuomion 29 kohdassa, kun se analysoi tämän tutkimuksen kohdetta ja katsoi, että päätöksen 4 artiklan ensimmäisen kohdan toisesta virkkeestä johtuva velvollisuus ei koske tilintarkastustuomioistuimen pääsihteerin tämän tutkimuksen puitteissa toteuttamia toimia.

97. Näin ollen neljännen valitusperusteen toinen osa on kokonaisuudessaan hylättävä perusteettomana.

98. Edellä esitetyn perusteella neljäs valitusperuste on osittain tehottomana ja osittain perusteettomana hylättävä ja valitus on hylättävä.

Oikeudenkäyntikulut

99. Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdan mukaan on niin, että jos valitus on perusteeton, unionin tuomioistuin tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista. Saman työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan, jota sovelletaan sen 184 artiklan 1 kohdan nojalla valituksen käsittelyyn, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska tilintarkastustuomioistuin on vaatinut oikeudenkäyntikulujen korvaamista ja Nikolaou on hävinnyt asian, viimeksi mainittu on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Päätöksen päätösosa

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

1) Valitus hylätään.

2) Kalliopi Nikolaou velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.