1

Euroopan komissio asiassa C‑93/13 P sekä Versalis SpA (jäljempänä Versalis) ja Eni SpA (jäljempänä Eni) asiassa C‑123/13 P vaativat valituksissaan unionin yleisen tuomioistuimen 13.12.2012 antaman sellaisen tuomion (Versalis ja Eni v. komissio, T‑103/08, EU:T:2012:686; jäljempänä valituksenalainen tuomio) kumoamista, jossa oli kyse kanteesta, jonka nostivat yhdessä Versalis ja Eni ja jossa vaadittiin [EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä 5.12.2007 tehdyn komission päätöksen K(2007) 5910 lopullinen (asia COMP/38629 – Kloropreenikumi, jäljempänä riidanalainen päätös) kumoamista tai toissijaisesti tässä päätöksessä yhteisvastuullisesti Versalisille ja Enille määrätyn sakon kumoamista tai alentamista.

2

Valituksessaan komissio vaatii valituksenalaisen tuomion kumoamista siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin alensi riidanalaisella päätöksellä Versalisille ja Enille määrätyn sakon määrää 106200000 euroon. Versalisin ja Enin valituksessa vaaditaan kyseisen tuomion kumoamista siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi niiden kanteen.

3

Eni on Eni-konsernin emoyhtiö, joka tuli kloropreenikumimarkkinoille vuoden 1992 lopussa hankkimalla Rhône-Poulenc-konsernin, jonka kloropreenikumiin erikoistunut yhtiö oli nimeltään Distugil, kloropreenikumitoiminnot. Ajanjaksolla 13.5.1993–31.10.1997 kloropreenikumitoiminnoista Eni-konsernissa vastasi EniChem Elastomeri Srl ‑niminen yhtiö (jäljempänä EniChem Elastomeri), joka oli kokonaan EniChem SpA:n (jäljempänä EniChem) määräysvallassa; viimeksi mainitun pääomasta puolestaan 99,93–99,97 prosenttia oli osittain välittömästi ja osittain välillisesti Enin määräysvallassa. EniChem osti 1.11.1997 EniChem Elastomerin. EniChem otti vastuulleen EniChem Elastomerin, joka lakkasi olemasta erillisenä oikeudellisena yksikkönä, aiemmat toiminnot. EniChem siirsi 1.1.2002 kloropreenikumitoimintonsa kokonaan omistamalleen tytäryhtiölle eli Polimeri Europa SpA:lle (jäljempänä Polimeri Europa). Eni sai 21.10.2002 Polimeri Europan kokonaan välittömästi määräysvaltaansa. EniChem vaihtoi 30.4.2003 yhtiönimekseen ”[luottamuksellinen tieto]”. Huhtikuussa 2012 Polimeri Europa vaihtoi yhtiönimekseen ”Versalis”.

4

Bayer AG (jäljempänä Bayer) ilmoitti Euroopan yhteisöjen komissiolle 18.12.2002 kloropreenikumialalla toimivasta kartellista ja totesi haluavansa tehdä yhteistyötä komission kanssa sakoista vapauttamisesta ja sakkojen lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa annetun komission tiedonannon (EUVL 2002, C 45, s. 3; jäljempänä vuoden 2002 yhteistyötiedonanto) mukaisesti. Komissio päätti 27.1.2003 myöntää Bayerille ehdollisen vapautuksen sakoista.

5

Sen jälkeen, kun Bayer oli toimittanut tietoja, komissio suoritti 27.3.2003 ennalta ilmoittamatta tarkastuksen Dow Deutschland Inc:n tiloissa ja 9.7.2003 Denka Chemicals GmbH:n (jäljempänä Denka Chemicals) tiloissa.

6

Tosoh Corp. ja Tosoh Europe BV (jäljempänä Tosoh Europe) tekivät 15.7.2003 ja DuPont Dow Elastomers LLC (jäljempänä DDE), joka on EI DuPont de Nemours and Companyn (jäljempänä EI DuPont) ja The Dow Chemicals Companyn (jäljempänä Dow) puoliksi omistama yhteisyritys, teki 21.11.2003 sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevan hakemuksen vuoden 2002 yhteistyötiedonannon mukaisesti.

7

Maaliskuussa 2005 komissio lähetti riidanalaisen päätöksen adressaatteina olleille yrityksille ensimmäiset tietopyyntönsä [EY] 81 ja [EY] 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1) 18 artiklan nojalla.

8

Saatuaan ensimmäisen tietopyynnön [luottamuksellinen tieto], joka oli aiemmin EniChem, ja Polimeri Europa, josta on tullut Versalis, jättivät 15.4.2005 sakoista vapauttamista tai sakkojen lieventämistä koskevat hakemukset. Yhtiö [luottamuksellinen tieto] toimitti komissiolle tämän hakemuksen puitteissa muita ilmoituksia toukokuussa 2005 ja marraskuussa 2006.

9

Komissio ilmoitti 7.3.2007 päivätyllä kirjeellä Tosoh Corp:lle, Tosoh Europelle ja DDE:lle alustavasta kannastaan, jonka mukaan sille toimitetuilla todisteilla oli vuoden 2002 yhteistyötiedonannon 22 kohdassa tarkoitettua merkittävää lisäarvoa ja näin ollen se aikoi alentaa sakon määrää, jonka se muutoin olisi määrännyt ja joka olisi ollut tämän tiedonannon 23 kohdan b alakohdan ensimmäisessä kohdassa tarkoitetussa haarukassa eli 30–50 prosenttia Tosoh Corp:n ja Tosoh Europen osalta ja 20–30 prosenttia DDE:n osalta. Samana päivänä lähetetyillä kirjeillä [luottamuksellinen tieto], joka oli aiemmin EniChem, ja Polimeri Europalle, josta on tullut Versalis, ilmoitettiin, etteivät niiden hakemukset täyttäneen kyseisen tiedonannon 8 kohdan a ja b alakohdassa tarkoitettuja edellytyksiä ja että sen 15 ja 17 kohdan mukaisesti ne eivät saa ehdollista vapautusta sakoista.

10

Komissio aloitti 13.3.2007 hallinnollisen menettelyn ja antoi EY 81 artiklan ja Euroopan talousalueesta 2.5.1992 tehdyn sopimuksen (EYVL 1994, L 1, s. 3; jäljempänä ETA-sopimus) 53 artiklan rikkomista koskevan väitetiedoksiannon, joka oli osoitettu kahdelletoista yritykselle, joiden joukossa olivat Eni, Polimeri Europa, josta on tullut Versalis, ja [luottamuksellinen tieto], joka oli aiemmin EniChem). Kaikki väitetiedoksiannon adressaatit esittivät komissiolle vastauksenaan kirjallisia huomautuksia ja käyttivät oikeuttaan tulla kuulluksi 21.6.2007 pidetyssä kuulemistilaisuudessa.

11

Komissio teki 5.12.2007 riidanalaisen päätöksen. Tämä päätös annettiin tiedoksi Enille 10.12.2007 ja Polimeri Europalle, josta on tullut Versalis, 11.12.2007. Tiivistelmä riidanalaisesta päätöksestä, sellaisena kuin se on muutettuna 23.6.2008 tehdyllä komission päätöksellä K(2008) 2974 lopullinen, on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä 3.10.2008 (EUVL C 251, s. 11). Viimeksi mainittu päätös on osoitettu yksinomaan EI DuPontille, DuPont Performance Elastomers SA:lle, DuPont Performance Elastomers LLC:lle ja Dow’lle.

12

Riidanalaisesta päätöksestä ilmenee, että vuoden 1993 ja vuoden 2002 välisenä aikana useat kloropreenikumin tuottajat, joille riidanalainen päätös oli osoitettu, osallistuivat EY 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan yhtenä kokonaisuutena pidettävään jatkettuun rikkomiseen, joka kattoi koko Euroopan talousalueen (ETA) ja muodostui sopimuksista ja yhdenmukaistetuista menettelytavoista, joilla pyrittiin sopimaan kloropreenikumin markkinoiden, markkinaosuuksien ja myyntikiintiöiden jakamisesta ja vakauttamisesta sekä useiden hinnankorotusten yhteensovittamisesta ja toteuttamisesta, vähimmäishinnoista sopimisesta, asiakkaiden jakamisesta ja kilpailun kannalta arkaluonteisten tietojen vaihdosta. Nämä tuottajat kokoontuivat säännöllisesti monta kertaa vuodessa monenvälisissä tai kahdenvälisissä kokouksissa.

13

Riidanalaisen päätöksen, sellaisena kuin se on muutettuna päätöksellä K(2008) 2974 lopullinen, 1–3 artiklassa määrätään seuraavaa:

”1 artikla

Seuraavat yritykset ovat rikkoneet [EY] 81 artiklaa ja 1.1.1994 lähtien ETA-sopimuksen 53 artiklaa osallistumalla mainituilla ajanjaksoilla yhtenä kokonaisuutena pidettävään jatkettuun rikkomiseen ja yhdenmukaistettuihin menettelytapoihin kloropreenikumialalla:

2 artikla

Edellä 1 artiklassa mainitusta rikkomisesta määrätään seuraavat sakot:

3 artikla

Edellä mainittujen yritysten on lopetettava 1 artiklassa tarkoitettu rikkominen välittömästi, elleivät ne ole jo niin tehneet.

Yritysten on pidätyttävä vastedes harjoittamasta 1 artiklassa kuvailtua toimintaa ja toteuttamasta toimenpiteitä, joilla on samanlaisia tai samankaltaisia tarkoituksia tai vaikutuksia.”

14

Vahvistaessaan sakkojen määrää komissio sovelsi asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta antamiaan suuntaviivoja (EUVL 2006, C 210, s. 2; jäljempänä vuoden 2006 suuntaviivat). Se otti huomioon tietyn osuuden kunkin rikkomiseen osallistuneen yrityksen kloropreenikumin myynnin arvosta ETA:n alueella kalenterivuonna 2001 eli rikkomisen viimeisenä täytenä vuonna kerrottuna rikkomisen kestolla vuosina.

15

Tämän osuuden määrittelemiseksi komissio katsoi, että markkinoiden jakamista ja hintojen vahvistamista koskevat horisontaaliset sopimukset olivat jo luonteeltaan vakavimpia kilpailunrajoituksia. Tältä osin komissio arvioi myös, että rikkomiseen osallistuvien yritysten yhteenlaskettu markkinaosuus oli ETA-alueella 100 prosenttia, että rikkominen oli maantieteellisesti maailmanlaajuinen ja että rikkominen oli pantu täytäntöön systemaattisesti.

16

Komissio päätti, että se osuus kunkin rikkomiseen osallistuneen yrityksen myynnin arvosta, joka oli otettava huomioon sakon perusmäärän vahvistamiseksi, oli 21 prosenttia.

17

Koska EI DuPont, Bayer, Denki Kagaku Kogyo, Denka Chemicals, Eni ja Polimeri Europa, josta on tullut Versalis, sekä Tosoh Corp. ja Tosoh Europe (jäljempänä yhdessä Tosoh) olivat osallistuneet rikkomiseen yhdeksän vuoden ajan ja DuPont Performance Elastomers SA ja DuPont Performance Elastomers LLC (jäljempänä yhdessä DPE) sekä Dow kuuden vuoden ja yhden kuukauden ajan, komissio kertoi vuoden 2006 suuntaviivojen 24 kohdan mukaisesti 9:llä sakkojen perusmäärät, jotka on määritetty Enin ja Polimeri Europan, josta on tullut Versalis, EI DuPontin, Bayerin, Denki Kagaku Kogyon, Denka Chemicalsin ja Tosohin myynnin arvon perusteella, ja 6,5:llä sakkojen perusmäärät, jotka on määritetty DPE:n ja Dow’n myynnin arvon perusteella.

18

Estääkseen kyseessä olevia yrityksiä osallistumasta nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevien kaltaisiin markkinoiden jakamista koskevaan sopimukseen tai hintojen sopimista koskeviin horisontaalisiin sopimuksiin ja ottaen huomioon erityisesti tämän tuomion 15 kohdassa mainitut seikat komissio sisällytti vuoden 2006 suuntaviivojen 25 kohdan mukaisesti sakkojen perusmäärään lisämäärän, joka on 20 prosenttia kunkin rikkomiseen osallistuneen yrityksen myynnin arvosta.

19

Näiden seikkojen valossa Enille ja Polimeri Europalle, josta on tullut Versalis, määrättävän sakon perusmääräksi vahvistettiin 59 miljoonaa euroa.

20

Sakkojen perusmäärien mukautuksista yhtäältä raskauttavien seikkojen vuoksi on todettava, että Enille ja Versalisille määrättävän sakon perusmäärää korotettiin 60 prosentilla ja Bayerille määrättävän sakon perusmäärää korotettiin 50 prosentilla sillä perusteella, että nämä yritykset olivat syyllistyneet uusimiseen. Komissio otti Versalisin ja Enin osalta huomioon uusimista koskevan raskauttavan seikan, koska Anic SpA (jäljempänä Anic) oli osallistunut polypropyleenialan kartelliin, jonka komissio totesi [EY] 81 artiklan soveltamismenettelystä 23.4.1986 tekemällään päätöksellä 86/398/ETY (IV/31.149 – Polypropyleeni) (EYVL L 230, s. 1; jäljempänä polypropyleenipäätös), ja koska EniChem oli osallistunut PVC-alan kartelliin, jonka komissio totesi [EY] 81 artiklan soveltamismenettelystä 27.7.1994 tekemällään päätöksellä 94/599/EY (EYVL L 239, s. 14; jäljempänä PVC II ‑päätös). Komissio otti Bayerin osalta huomioon uusimista koskevan raskauttavan seikan pelkästään yhden riidanalaisen päätöksen tekemistä edeltäneen rikkomisen perusteella.

21

Toisaalta sakkojen perusmääriä ei alennettu vuoden 2006 suuntaviivojen 29 kohdassa tarkoitettujen lieventävien seikkojen perusteella, ja komissio hylkäsi kaikki tämän perusteella esitetyt alentamisvaatimukset.

22

Komissio teki tiettyjen riidanalaisen päätöksen adressaatteina olevien yritysten sakon perusmäärään erityisen korotuksen sakkojen riittävän varoittavan vaikutuksen takaamiseksi, kun otetaan huomioon näiden yritysten erityisen suuri liikevaihto muiden kuin rikkomisen kohteena olevien tavaroiden ja palvelujen osalta. Polimeri Europalle, josta on tullut Versalis, ja Enille määrättävän sakon perusmäärä kerrottiin 1,4:llä ja Dow’lle määrättävän sakon perusmäärä kerrottiin 1,1:llä.

23

Näin ollen Enille ja Polimeri Europalle, josta on tullut Versalis, määrättävän sakon korotetuksi perusmääräksi tuli 132,16 miljoonaa euroa.

24

Vuoden 2002 yhteistyötiedonannon nojalla komissio alensi sakon perusmäärää Bayerin osalta 100 prosentilla, Tosohin osalta 50 prosentilla, sekä EI DuPontin, DPE:n ja Dow’n osalta 25 prosentilla. Komissio hylkäsi sakon perusmäärän alentamisvaatimukset, jotka tämän tiedonannon nojalla olivat esittäneet [luottamuksellinen tieto], joka oli aiemmin EniChem, ja Polimeri Europa, josta on tullut Versalis.

25

Enille ja Polimeri Europalle, josta on tullut Versalis, määrättävän sakon määräksi vahvistettiin siis 132,16 miljoonaa euroa, joka niiden on maksettava yhteisvastuullisesti.

26

Polimeri Europa, josta on tullut Versalis, ja Eni vaativat kanteellaan, joka saapui unionin yleiseen tuomioistuimeen 20.2.2008, ensisijaisesti riidanalaisen päätöksen kumoamista ja toissijaisesti valittajille tällä päätöksellä yhteisvastuullisesti määrätyn sakon kumoamista tai sen määrän alentamista.

27

Versalis ja Eni esittivät unionin yleisessä tuomioistuimessa yksitoista kanneperustetta, joista kuusi koski riidanalaisen päätöksen kumoamista ja joista ensimmäisen mukaan EY 81 artiklaa oli rikottu ja riidanalaisen päätöksen perustelut olivat puutteellisia siltä osin kuin Enin katsottiin olevan vastuussa rikkomisesta, toisen mukaan puolustautumisoikeuksia oli loukattu, koska riidanalainen päätös on menettelyn päättämistä koskevan kirjeen vastainen [luottamuksellinen tieto], joka oli aiemmin EniChem, osalta, kolmannen mukaan EY 81 artiklaa oli rikottu ja riidanalaisen päätöksen perustelut ovat puutteellisia siltä osin, kun rikkominen oli luettu Polimeri Europan, josta on tullut Versalis, syyksi neljännen mukaan riidanalaisen päätöksen perustelut ovat puutteellisia ja ristiriitaisia, tutkinta oli puutteellista ja EY 81 artiklaa on rikottu komission toteuttamassa tosiseikkojen ja todisteiden arvioinnissa erityisesti, kun kyse on [luottamuksellinen tieto], joka oli aiemmin EniChem, ja Polimeri Europan, josta on tullut Versalis, osallistumisesta vuosina 1993 ja 2002 pidettyihin kokouksiin, viidennen mukaan riidanalaisen päätöksen perustelut ovat puutteelliset ja ristiriitaiset, tutkinta oli puutteellista ja EY 81 artiklaa on rikottu, kun rikkominen on katsottu yhtenä kokonaisuutena pidettäväksi jatketuksi rikkomiseksi, ja kuudennen mukaan riidanalaisen päätöksen perustelut ovat puutteelliset ja tutkinta oli puutteellista rikkomisen keston laskennan osalta.

28

Viisi kanneperustetta koski sakon kumoamista tai sen määrän alentamista ja niistä ensimmäisen mukaan sakon perusmäärä oli määritetty virheellisesti, toisen mukaan suhteellisuusperiaatetta oli loukattu ja riidanalaisen päätöksen perustelut olivat puutteelliset siltä osin kuin kyse oli sakon mukauttamisesta uusimisen ja lieventävien seikkojen vuoksi sekä varoittavan vaikutuksen takaamiseksi, kolmannen mukaan enimmäismäärä, joka on 10 prosenttia liikevaihdosta, oli määritetty virheellisesti, neljännen mukaan yhteistyötä vuoden 2002 yhteistyötiedonannon soveltamisalan ulkopuolella ei otettu huomioon ja viidennen mukaan sakon määrää ei alennettu kyseisen tiedonannon nojalla.

29

Unionin yleinen tuomioistuin vahvisti päätöksen lainmukaisuuden muutoin kuin valituksenalaisen tuomion 287 kohdassa ja 386 kohdassa mainittujen uusimista koskevan raskauttavan seikan huomioon ottamisen ja sakon perusmäärään varoittavan vaikutuksen aikaansaamiseksi sovellettavan korotuskertoimen tason osalta. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että uusimista koskevaa raskauttavaa seikkaa ei voitu ottaa huomioon Enin osalta vaan yksinomaan Versalisin osalta, ja alensi perusmäärän korotusprosenttia tämän vuoksi 60:stä 50:een prosenttiin. Se myös alensi kyseistä korotuskerrointa 1,4:stä 1,2:een. Unionin yleinen tuomioistuin alensi tämän vuoksi Polimeri Europalle, josta on tullut Versalis, ja Enille yhteisvastuullisesti määrätyn sakon määrää 132,16 miljoonasta eurosta 106,2 miljoonaan euroon.

30

Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin

31

Versalis ja Eni vaativat, että unionin tuomioistuin

32

Versalis ja Eni vaativat, että unionin tuomioistuin

33

Komissio vaatii, että unionin tuomioistuin

34

Unionin tuomioistuimen presidentin 21.1.2014 antamalla määräyksellä asiat C‑93/13 P ja C‑123/13 P yhdistettiin kirjallista ja suullista käsittelyä sekä tuomion antamista varten.

35

Valitusperusteet esitetään unionin yleisen tuomioistuimen tuomion riitautettujen kohtien järjestyksessä.

36

Ensimmäisessä valitusperusteessaan, joka koskee valituksenalaisen tuomion 53–78 kohtaa, Versalis ja Eni väittävät, että kun unionin yleinen tuomioistuin katsoi emoyhtiö Enin olevan vastuussa rikkomisesta, johon sen määräysvallassa olevat yhtiöt kloropreenikumialalla ovat väitteen mukaan syyllistyneet, se rikkoi EY 81 artiklaa ja toimi unionin tuomioistuimen merkityksellisen oikeuskäytännön ja sen perusteluvelvollisuuden vastaisesti, joka sillä on arvioidessaan todisteita, jotka on esitetty ratkaisevan vaikutusvallan tosiasiallista käyttämistä koskevan olettaman kumoamiseksi, siten, että unionin yleinen tuomioistuin loukkasi myös seuraavia perustavanlaatuisia periaatteita: laillisuusperiaatetta, vastuun yksilöllisyyden periaatetta kartellialalla, syyttömyysolettaman periaatetta ja puolustautumisoikeuksien periaatetta sekä yhtiöiden vastuun rajallisuuden periaatetta.

37

Versalis ja Eni muistuttavat tietyistä seikoista, joita ne esittivät unionin yleisessä tuomioistuimessa, ja erityisesti siitä, ettei Eni osallistunut kyseessä olevaan rikkomiseen, ettei se ole milloinkaan toiminut kemian alalla ja tarkemmin ottaen kloropreenikumialalla, ettei sen johtoelinten ja sen tytäryhtiöiden johtoelinten jäsenten osalta ollut olemassa mitään päällekkäisyyksiä, että tytäryhtiöillä on omat päätöksentekomenettelynsä, eivätkä kyseiset tytäryhtiöt myöskään raportoi emoyhtiölleen ja että Enin rooli oli pelkästään tavanomainen holdingyhtiön rooli suhteessa tytäryhtiöihinsä, jotka toimivat alalla, joka on vähämerkityksisempi kuin ala, jolla se harjoittaa pääasiallista toimintaansa ja joka on joka tapauksessa erilainen.

38

Versalis ja Eni väittävät, että tuomiota rasittaa virhe siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin katsoi epäjohdonmukaisesti ja ilman mitään merkityksellisiä perusteluja, että tämä aineellisesti toteen näytettyjen seikkojen kokonaisuus, jolla unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti voitiin näyttää toteen se, ettei Eni käyttänyt tosiasiallisesti ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiöihinsä, on täysin merkityksetön. Tämä unionin yleisen tuomioistuimen toteamus merkitsee niiden mukaan käytännössä sitä, että tosiasiallista ratkaisevaa vaikutusvaltaa koskeva olettama katsotaan olettamaksi, jota ei voida kumota, mikä on tuomiossa Akzo Nobel ym. v. komissio (C‑97/08 P, EU:C:2009:536) esitettyjen periaatteiden vastaista ja loukkaa vastuun ja rangaistuksen yksilöllisyyden periaatetta, syyttömyysolettaman periaatetta ja puolustautumisoikeuksia.

39

Komissio viittaa tuomioon Eni v. komissio (C‑508/11 P, EU:C:2013:289), jossa unionin tuomioistuin vastasi samoja yksiköitä koskevaan samankaltaiseen valitusperusteeseen, ja katsoo, että ensimmäinen valitusperuste on selvästi perusteeton.

40

Versalisin ja Enin ensimmäinen valitusperuste koskee sitä, että Eniin sovelletaan olettamaa, jonka mukaan emoyhtiöt käyttävät ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiöihinsä, jotka ovat osallistuneet unionin kilpailusääntöjen rikkomiseen. Kuten unionin tuomioistuin muistutti komission esiin ottaman tuomion Eni v. komissio (EU:C:2013:289) 46 kohdassa, vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan EY 81 artiklaa sovellettaessa emoyhtiön voidaan katsoa olevan vastuussa tytäryhtiön toiminnasta erityisesti silloin, kun siitä huolimatta, että tytäryhtiö on erillinen oikeussubjekti, se ei päätä itsenäisesti markkinakäyttäytymisestään vaan noudattaa olennaisilta osin emoyhtiön sille antamia ohjeita, kun otetaan erityisesti huomioon taloudelliset, organisatoriset ja oikeudelliset yhteydet näiden kahden oikeudellisen yksikön välillä. Koska tällaisessa tapauksessa emo- ja tytäryhtiö kuuluvat samaan taloudelliseen kokonaisuuteen ja muodostavat näin ollen yhden ainoan EY 81 artiklassa tarkoitetun yrityksen, komissio voi osoittaa sakkojen määräämistä koskevan päätöksen emoyhtiölle ilman, että sillä olisi velvollisuutta osoittaa emoyhtiön itse osallistuneen rikkomiseen.

41

Unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee myös, että sellaisessa erityistapauksessa, jossa emoyhtiö omistaa kokonaan tai lähes kokonaan tytäryhtiönsä, joka on rikkonut unionin kilpailusääntöjä, on olemassa kumottavissa oleva olettama siitä, että emoyhtiö käyttää tosiasiallisesti ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiöönsä nähden (tuomio Eni v. komissio, EU:C:2013:289, 47 kohta).

42

Tällaisessa tilanteessa riittää, että komissio osoittaa emoyhtiön omistavan tytäryhtiön kokonaan tai lähes kokonaan, voidakseen olettaa, että kyseinen olettama täyttyy. Tämän perusteella komissio voi katsoa, että emoyhtiö on yhteisvastuussa tytäryhtiölleen määrätyn sakon maksamisesta, ellei emoyhtiö, jonka asiana on kumota tämä olettama, esitä riittäviä todisteita sen osoittamiseksi, että tytäryhtiö toimii itsenäisesti markkinoilla (ks. tuomio Akzo Nobel ym. v. komissio, EU:C:2009:536, 61 kohta ja tuomio Elf Aquitaine v. komissio, C‑521/09 P, EU:C:2011:620, 57 kohta).

43

Lisäksi siinä erityisessä tapauksessa, että holdingyhtiö omistaa kokonaan tai lähes kokonaan väliyhtiön, joka puolestaan omistaa kokonaan tai lähes kokonaan konsernin tytäryhtiön, joka on syyllistynyt unionin kilpailusääntöjen rikkomiseen, on myös olemassa kumottavissa oleva olettama siitä, että tällä holdingyhtiöllä on ratkaiseva vaikutusvalta väliyhtiön toimintaan ja tämän kautta välillisesti myös mainitun tytäryhtiön toimintaan (ks. vastaavasti tuomio Eni v. komissio, EU:C:2013:289, 48 ja 49 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

44

Kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 63 kohdassa, nyt käsiteltävässä asiassa on kiistatonta, että koko kyseessä olevan rikkomisen ajan Enillä oli osittain välittömästi ja osittain välillisesti hallussaan 99,93–100 prosenttia niiden yhtiöiden pääomasta, jotka konsernissa vastasivat kloropreenikumitoiminnoista eli jotka olivat aikajärjestyksessä EniChem Elastomeri, EniChem ja Polimeri Europa, josta on tullut Versalis. Näin ollen tämän tuomion 41 ja 43 kohdassa mainittua olettamaa voidaan soveltaa Eniin.

45

Versalisin ja Enin mainitsemista seikoista on todettava, että unionin yleinen tuomioistuin tutki niitä valituksenalaisen tuomion 66–72 kohdassa. Kyseisen tuomion perustelut eivät jätä sijaa epäilyille niistä näkökohdista, joilla unionin yleinen tuomioistuin perusteli ratkaisuaan tältä osin, ja unionin tuomioistuin voi näin ollen niiden avulla harjoittaa valvontaansa. Tästä seuraa, etteivät valituksenalaisen tuomion perustelut ole tältä osin puutteelliset. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin ei ole tehnyt oikeudellista virhettä, kun se totesi valituksenalaisen tuomion 73 kohdassa, etteivät Versalis ja Eni ole onnistuneet kumoamaan olettamaa, jonka mukaan Eni käyttää ratkaisevaa vaikutusvaltaa tytäryhtiöissään EniChem Elastomeri, EniChem ja Polimeri Europa, josta on tullut Versalis, koska ne eivät ole esittäneet riittäviä todisteita sen osoittamiseksi, että nämä tytäryhtiöt toimivat itsenäisesti kyseessä olevilla markkinoilla.

46

Toisin kuin Versalis ja Eni väittävät, tämä unionin yleisen tuomioistuimen toteamus ei merkitse sitä, että tosiasiallista ratkaisevaa vaikutusvaltaa koskeva olettama katsottaisiin olettamaksi, jota ei voida kumota. Nimittäin se, että olettaman kumoamiseksi tarvittavan vastanäytön esittäminen on vaikeata, ei sellaisenaan merkitse sitä, ettei olettamaa voitaisi kumota, varsinkin, kun ne yksiköt, joita vastaan olettamaa sovelletaan, pystyvät parhaiten löytämään kyseisen näytön oman toimintansa piiristä (ks. tuomio Elf Aquitaine v. komissio, EU:C:2011:620, 70 kohta).

47

Näin ollen myöskään väite, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin katsoessaan tämän olettaman olettamaksi, jota ei voida kumota, loukkasi vastuun ja rangaistuksen yksilöllisyyden periaatetta, syyttömyysolettaman periaatetta ja puolustautumisoikeuksia, ei voi menestyä.

48

Tämän vuoksi Versalisin ja Enin esittämä ensimmäinen valitusperuste on hylättävä perusteettomana.

49

Toisella valitusperusteellaan, joka koskee valituksenalaisen tuomion 94, 95 ja 97 kohtaa ja jonka mukaan vastuun yksilöllisyyden periaatetta on loukattu, Versalis ja Eni arvostelevat unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se on katsoessaan Versalisin olevan vastuussa rikkomisesta, johon [luottamuksellinen tieto], joka oli aiemmin EniChem, on syyllistynyt, soveltanut virheellisesti unionin tuomioistuimen merkityksellistä oikeuskäytäntöä ja jättänyt perustelematta riittävästi niiden väitteiden hylkäämistä.

50

Versalis ja Eni vetoavat tuomioihin ETI ym. (C‑280/06, EU:C:2007:775) ja ThyssenKrupp Nirosta v. komissio (C‑352/09 P, EU:C:2011:191) ja väittävät lähinnä, että unionin tuomioistuin on hyväksynyt mahdollisuuden poiketa vastuun yksilöllisyyden periaatteesta ainoastaan poikkeuksellisesti ja tietyillä täsmällisillä edellytyksillä, jotka eivät nyt käsiteltävässä asiassa täyty. Tältä osin ne toteavat erityisesti, että [luottamuksellinen tieto], joka oli aiemmin EniChem, ei ole lakannut olemasta oikeudellisesti tai taloudellisesti. Ne vetoavat myös valituksenalaisen tuomion perustelujen puutteellisuuteen.

51

Komissio muistuttaa, että valituksenalaisen tuomion 95 kohdassa todettu vaara siitä, että [luottamuksellinen tieto], joka oli aiemmin EniChem, voisi jäädä pelkäksi ”tyhjäksi kuoreksi”, on tosiseikkoja koskeva arviointi, jota unionin tuomioistuimen asiana ei ole valvoa. Komissio lisää, ettei unionin tuomioistuin ole missään tapauksessa rajannut luovutuksensaajayhtiön vastuutapauksia tilanteisiin, joissa luovuttava yhtiö lopettaa kaiken taloudellisen toiminnan. Tuomioista Aalborg Portland ym. v. komissio (C‑204/00 P, C‑205/00 P, C‑211/00 P, C‑213/00 P, C‑217/00 P ja C‑219/00 P, EU:C:2004:6) ja ETI ym. (EU:C:2007:775) seuraavan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan yksinomaan ”rakenteellinen yhteys” samaan konserniin kuuluvien luovuttavan yhtiön ja luovutuksensaajayhtiön välillä on ratkaiseva viimeksi mainitun vastuun kannalta.

52

Versalisin ja Enin asiassa C‑123/13 P esittämä toinen valitusperuste liittyy yritysten seuraantoon. Kuten unionin tuomioistuin muistutti tuomion Versalis v. komissio (C‑511/11 P, EU:C:2013:386) 51 kohdassa, vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan unionin kilpailuoikeus koskee yritysten toimintaa ja yrityksen käsitteellä tarkoitetaan jokaista yksikköä, joka harjoittaa taloudellista toimintaa, riippumatta yksikön oikeudellisesta muodosta tai rahoitustavasta. Kun tällainen yksikkö rikkoo kilpailusääntöjä, sen asiana on yksilöllisen vastuun periaatteen mukaisesti vastata kyseisestä rikkomisesta.

53

Unionin tuomioistuin on jo todennut, että silloin, kun kaksi yksikköä muodostaa yhdessä yhden taloudellista toimintaa harjoittavan yksikön, se, että rikkomiseen syyllistynyt yksikkö on yhä olemassa, ei sellaisenaan estä seuraamuksen määräämistä sille yksikölle, jolle ensiksi mainittu on luovuttanut taloudellisen toimintansa. Erityisesti on todettava, että tällainen seuraamuksen täytäntöönpano on sallittua silloin, kun kyseiset yksiköt ovat olleet saman henkilön määräysvallassa ja kun ne ovat näin ollen näitä yrityksiä yhdistävien läheisten taloudellisten ja oikeudellisten siteiden vuoksi noudattaneet samoja liiketoiminnallisia ohjeita (ks. tuomio ETI ym., EU:C:2007:775, 48 ja 49 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen sekä tuomio Versalis v. komissio, EU:C:2013:386, 52 kohta).

54

Valituksenalaisen tuomion 91 ja 92 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin muistutti yhtiöiden, jotka toinen toisensa jälkeen vastasivat konsernin kloropreenikumitoiminnoista, yhteydestä toisiinsa ja siitä, että emoyhtiön ominaisuudessa Eni omisti välittömästi tai välillisesti yli 99,9 prosenttia kaikkien näiden yhtiöiden yhtiöpääomasta. Kun otetaan huomioon nämä seikat, unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 93 kohdassa perustellusti, että kartelliin osallistuneen luovuttavan yhtiön eli EniChemin, josta on tullut [luottamuksellinen tieto], ja luovutuksensaajayhtiön eli Polimeri Europan, josta on tullut Versalis, välillä oli taloudellinen jatkumo.

55

Unionin yleinen tuomioistuin katsoi lisäksi valituksenalaisen tuomion 95 kohdassa, että oli olemassa vaara siitä, että Eni-konsernin kloropreenikumitoiminnasta alun perin vastannut yhtiö eli EniChem, josta on tullut [luottamuksellinen tieto], jäisi konserninsisäisten uudelleenjärjestelyjen seurauksena pelkäksi ”tyhjäksi kuoreksi” ja että sille kartellioikeuden nojalla määrätyllä seuraamuksella ei tässä tapauksessa olisi mitään vaikutusta. Kyse on tosiseikkojen arvioinnista, jota unionin tuomioistuimen asiana ei ole valvoa muutoksenhaun yhteydessä.

56

Tämän perusteella unionin yleinen tuomioistuin ei ole tehnyt oikeudellista virhettä, kun se totesi valituksenalaisen tuomion 98 kohdassa, että komissio saattoi katsoa, että Polimeri Europa, josta on tullut Versalis, oli vastuussa kaikesta kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä toiminnasta, johon EniChem, josta on tullut [luottamuksellinen tieto], syyllistyi, vaikka [luottamuksellinen tieto] oli yhä olemassa.

57

Tätä toteamusta ei voida asettaa kyseenalaiseksi sillä, että unionin tuomioistuin katsoi tuomion ThyssenKrupp Nirosta v. komissio (EU:C:2011:191) 144 kohdassa, että tämän tuomion 53 kohdassa mainittuun tapaukseen kuuluu myös tilanne, jossa rikkomiseen syyllistynyt yksikkö on lakannut olemasta oikeudellisesti tai taloudellisesti, koska seuraamuksella, joka määrätään yritykselle, joka on lakannut harjoittamasta taloudellista toimintaa, ei välttämättä ole varoittavaa vaikutusta, sillä kyseisestä tuomiosta ei nimenomaisesti seuraa, että se, että yksikön, joka ei ole syyllistynyt rikkomiseen, katsotaan olevan vastuussa rikkomisesta, rajoittuisi yksinomaan tapauksiin, joissa seuraamuksen soveltamisella rikkomiseen syyllistyneeseen yhtiöön ei päästä sen varoittavaan tavoitteeseen (ks. tuomio Versalis v. komissio, EU:C:2013:386, 55 kohta).

58

Tuomiossa ETI ym. (EU:C:2007:775), johon unionin tuomioistuin nimenomaisesti viittasi tuomion ThyssenKrupp Nirosta v. komissio (EU:C:2011:191) 144 kohdassa, unionin tuomioistuin totesi, että komissio oli saattanut katsoa yhtiön, joka ei ollut syyllistynyt kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevään toimintaan, olevan vastuussa asianomaisesta rikkomisesta, kun rikkomiseen syyllistynyt yksikkö jatkoi olemassaoloaan talouden toimijana muilla markkinoilla (ks. tuomio ETI ym., EU:C:2007:775, 45 kohta). Unionin tuomioistuin perusti tämän arvioinnin siihen, että kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevään toimintaan syyllistyessään asianomaiset yhtiöt olivat saman julkisoikeudellisen yksikön hallinnassa (ks. tuomio ETI ym., EU:C:2007:775, 50 kohta ja tuomio Versalis v. komissio, EU:C:2013:386, 56 kohta).

59

On myös todettava, että – toisin kuin Versalis ja Eni väittävät – tuomio ETI ym. (EU:C:2007:775) ei rajoitu tapauksiin, joissa asianomaiset yksiköt toimivat jonkin viranomaisen alaisuudessa. Kyseisen tuomion 44 kohdassa nimittäin täsmennettiin, että merkitystä ei myöskään ole sillä, etteivät toimintojen luovuttamisesta ole päättäneet yksityiset oikeussubjektit vaan lainsäätäjä, joka on pyrkinyt yritystoiminnan yksityistämiseen. Kyseisessä tuomiossa siis katsottiin, että oli saattanut olla olemassa mahdollisia epäilyjä siitä, voidaanko oikeudellisen seuraajan katsoa olevan vastuussa rikkomisesta enintään tilanteessa, jossa molemmat toimivat saman viranomaisen alaisuudessa, ja se hälvensi nämä epäilyt. Mitään epäilyä tällaisesta vastuuseen joutumisesta ei puolestaan voi olla tilanteessa, jossa yksiköt toimivat yksityisoikeudellisen yhtiön alaisuudessa, kuten tässä tapauksessa (ks. tuomio Versalis v. komissio, EU:C:2013:386, 57 kohta).

60

Edellä esitetyn perusteella unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt oikeudellista virhettä, kun se katsoi, että komissio saattoi pätevästi katsoa Versalisin olevan vastuussa kaikesta kilpailusääntöjen rikkomista merkitsevästä toiminnasta.

61

Väitetystä perustelujen puuttumisesta on todettava, että unionin yleinen tuomioistuin esitti yksityiskohtaisesti valituksenalaisen tuomion 89–98 kohdassa syyt, joiden vuoksi se katsoi ensimmäisessä oikeusasteessa esitetyn kanneperusteen, jonka mukaan Versalisin ei voida katsoa olevan vastuussa tästä toiminnasta, perusteettomaksi. Kyseisen tuomion perustelut eivät näin ollen jätä sijaa minkäänlaisille epäilyille näkemyksistä, joihin unionin yleinen tuomioistuin perusti ratkaisunsa tämän osalta, ja unionin tuomioistuin voi näin ollen harjoittaa niiden perusteella valvontaansa. Tästä seuraa, että valituksenalaisen tuomion perustelut eivät ole puutteelliset tältä osin.

62

Koska yksikään Versalisin ja Enin toisen valitusperusteen tueksi esitetyistä argumenteista ei ole menestynyt, tämä valitusperuste on hylättävä perusteettomana.

63

Kolmannessa valitusperusteessaan Versalis ja Eni väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin on soveltanut virheellisesti ja ristiriitaisesti oikeuskäytännössä vahvistettua periaatetta, jonka mukaan kartellista on irtisanouduttava nimenomaisesti, jotta yhtiön ei katsottaisi olevan vastuussa rikkomisesta, ja loukannut in dubio pro reo ‑periaatetta, kun se katsoi valituksenalaisen tuomion 173 kohdassa, että EniChem, josta on tullut [luottamuksellinen tieto], osallistui 12. ja 13.6.1993 Firenzessä pidettyyn kokoukseen, ja kyseisen tuomion 183 kohdassa, että vuonna 2002 pidetyillä kokouksilla, joihin Polimeri Europa, josta on tullut Versalis, osallistui, oli kilpailunvastainen tarkoitus. Niiden mukaan unionin yleinen tuomioistuin otti todisteet huomioon vääristyneellä tavalla, kun se totesi samoin kuin komissio, että molemmat vuonna 2002 pidetyt kokoukset olivat kilpailunvastaisia. Tämän vuoksi todetessaan, että EniChem ja Polimeri Europa olivat osallistuneet rikkomiseen koko sen keston ajan eli toukokuusta 1993 toukokuuhun 2002, unionin yleinen tuomioistuin paitsi teki arviointivirheen, myös laiminlöi tuomioistuinvalvonnan aineellisten kysymysten osalta.

64

Komissio väittää, että Versalisin ja Enin väitteillä pyritään kyseenalaistamaan unionin yleisen tuomioistuimen toteuttama tosiseikkojen arviointi ja että valitusperuste on näin ollen jätettävä tutkimatta.

65

On todettava, että kyseisellä valitusperusteella Versalis ja Eni riitauttavat toteamuksia ja tosiseikkojen arviointeja, jotka – lukuun ottamatta sitä tapausta, että unionin yleiselle tuomioistuimelle esitetty selvitys on otettu huomioon vääristyneellä tavalla – eivät ole sellaisia oikeuskysymyksiä, että ne sinänsä kuuluisivat unionin tuomioistuimen harjoittaman valvonnan piiriin.

66

Väitteestä, jonka mukaan kyseinen selvitys on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, on todettava, etteivät Versalis ja Eni ole tuoneet esiin sitä, että unionin yleinen tuomioistuin olisi ottanut ne huomioon ilmeisen vääristyneellä tavalla.

67

Näin ollen kolmas valitusperuste on jätettävä tutkimatta.

68

Neljännellä valitusperusteellaan, joka liittyy valituksenalaisen tuomion 239 kohtaan ja sitä seuraaviin kohtiin, Versalis ja Eni väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin on rikkonut unionin oikeutta, kun se ei ole pannut merkille niitä virheitä, jotka komissio teki määrittäessään vuoden 2006 suuntaviivoissa tarkoitettua sakon perusmäärää.

69

Ensimmäiseksi Versalis ja Eni arvostelevat unionin yleistä tuomioistuinta valituksenalaisen tuomion perustelujen puutteellisuudesta, sillä niissä ei vastata ensimmäisessä oikeusasteessa esitettyihin väitteisiin. Lisäksi ne katsovat unionin yleisen tuomioistuimen loukanneen suhteellisuusperiaatetta ja yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, kun tämä ei ole arvioinut aineellisesti tietoonsa saatettujen tosiseikkojen valossa sitä, kunnioittiko komissio kohtuusperiaatetta, suhteellisuusperiaatetta ja yhdenvertaisen kohtelun periaatetta määrittäessään sakon perusmäärää rikkomisen vakavuuden perusteella ja lisämäärää.

70

Toiseksi Versalis ja Eni väittävät, että kun unionin yleinen tuomioistuin ei vastannut niiden istunnossa esittämään kanneperusteeseen, jonka mukaan komissio ei soveltanut vuoden 2006 suuntaviivojen 18 kohtaa, se loukkasi suhteellisuusperiaatetta ja yhdenvertaisen kohtelun periaatetta.

71

Kolmanneksi Versalis ja Eni arvostelevat unionin yleistä tuomioistuinta siitä, ettei se ottanut sakon perusmäärän laskennassa huomioon niiden vuosien määrää, jonka rikkominen kesti, sellaisena kuin tämä ilmenee selvityksestä, johon on vedottu asiassa C‑123/13 P esitetyn kolmannen valitusperusteen yhteydessä.

72

Aivan aluksi komissio väittää, että tässä asiassa esitetty neljäs valitusperuste on epätäsmällinen ja siinä toistetaan ensimmäisessä oikeusasteessa esitetyt väitteet. Tämän jälkeen se katsoo, että tietyt Versalisin ja Enin esittämät väitteet liittyvät tosiseikkojen arviointiin. Lopuksi komissio toteaa, ettei ensimmäisessä oikeusasteessa esitetty mitään nimenomaista kanneperustetta, joka koskisi sakkojen laskennasta annettujen vuoden 2006 suuntaviivojen 18 kohdan soveltamista. Sen mukaan unionin yleisen tuomioistuimen ei voida katsoa tehneen mitään virhettä rikkomisen keston osalta.

73

Kuten julkisasiamies totesi ratkaisuehdotuksensa 35 kohdassa, Versalisin ja Enin ensimmäinen väite jätetään tutkimatta, koska tällä väitteellä ne eivät arvostele valituksenalaista tuomiota vaan viittaavat väitteisiin, jotka ne ovat esittäneet ensimmäisessä oikeusasteessa.

74

Myös toinen väite jätetään tutkimatta, koska Versalis ja Eni eivät osoita esittäneensä unionin yleisessä tuomioistuimessa kanneperustetta, joka liittyisi siihen, ettei komissio ole soveltanut vuoden 2006 suuntaviivojen 18 kohtaa.

75

Kolmas väite on hylättävä, koska se perustuu olettamaan siitä, että asiassa C‑123/13 P esitetty toinen valitusperuste hyväksytään.

76

Tämän vuoksi kyseisessä asiassa esitetty neljäs valitusperuste on osittain jätettävä tutkimatta ja osittain hylättävä perusteettomana.

77

Ensimmäisellä valitusperusteellaan komissio arvostelee valituksenalaisen tuomion 272–275 kohtaa, joissa todetaan seuraavaa:

78

Komissio arvostelee erityisesti valituksenalaisen tuomion 273 ja 274 kohtaa ja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin loukkasi oikeusperiaatteita, jotka liittyvät puolustautumisoikeuksien käyttämiseen, kun se katsoi, että nämä periaatteet edellyttivät – jotta Enin osalta uusiminen voitaisiin ottaa huomioon raskauttavana seikkana – että ensimmäiseen rikkomiseen liittyvä väitetiedoksianto ja päätös, jossa tämä rikkominen todetaan, on osoitettu Enille.

79

Komission mukaan puolustautumisoikeudet taataan, jos se ilmoittaessaan aikomuksestaan todeta uusiminen myöntää asianosaisille mahdollisuuden osoittaa, että uusimisen edellytykset eivät täyty. Se toteaa, että nyt käsiteltävässä asiassa Enillä oli mahdollisuus kumota olettama, joka koski vaikutusvaltaa sen tytäryhtiössä.

80

Kyseisen valitusperusteen toisessa osassa, joka koskee erityisesti valituksenalaisen tuomion 274 kohtaa, komissio väittää, että uusimisen luonnehdinta ei välttämättä edellytä sitä, että ensimmäinen rahallinen seuraamus olisi määrätty emoyhtiölle, vaan pelkästään ensimmäisen rikkomisen toteamista. Komission mukaan on riittävää todeta, että emoyhtiö muodosti lähes kokonaan omistamansa tytäryhtiön kanssa yrityksen, joka syyllistyi uuteen kilpailusääntöjen rikkomiseen ja jonka osalta sakon korottaminen on uusimisen nojalla perusteltua. Sen arvioimiseksi, tekikö yritys johtopäätökset ensimmäisestä kilpailusääntöjen rikkomisen toteamisesta, on komission mukaan harkittava tämän taloudellisen yksikön taipumusta syyllistyä uuteen rikkomiseen eikä niiden yhtiöiden, jotka muodostavat tämän yksikön, taipumusta erikseen tarkasteltuina.

81

Komissio väittää, että unionin yleisen tuomioistuimen perustelut saattavat vaikuttaa komission seuraamusten määräämistoimintaan, sillä sen olisi osoitettava väitetiedoksianto systemaattisesti kaikille yhtiöille, jotka muodostavat ensimmäiseen rikkomiseen osallistuneen yrityksen, riippumatta siitä, onko kyseessä olevassa tapauksessa niille määrättävä sakko. Ei myöskään voida hyväksyä, ettei uusimista koskevaa raskauttavaa seikkaa sovelleta tällaiseen yritykseen kuuluviin yhtiöihin yksinomaan sen konsernin, johon nämä yhtiöt kuuluvat, organisaatiorakenteen vuoksi.

82

Versalis ja Eni väittävät, että komission ensimmäinen valitusperuste on hylättävä. Ne väittävät, ettei Eniä ollut kuultu eikä se ollut osallisena menettelyissä, joiden päätteeksi annettiin polypropyleeni- ja PVC II ‑päätökset, ja katsovat, ettei ole perusteltua väittää, että Eni saattoi riidanalaisen päätöksen tekemistä edeltäneessä menettelyssä toimittaa todisteita, joilla voidaan kumota olettama, jonka mukaan Eni käytti ratkaisevaa vaikutusvaltaa Aniciin ja EniChemiin, josta on tullut [luottamuksellinen tieto], samoilla ajanjaksoilla, jolloin olivat vireillä kauan aikaa sitten päätetyt menettelyt, joiden päätteeksi annettiin polypropyleeni- ja PVC II ‑päätökset.

83

Lisäksi se, ettei komissio sisällyttänyt Eniä kyseisiin menettelyihin, osoittaa Versalisin ja Enin mukaan, että komissio katsoi, ettei sillä, että emoyhtiö omisti tytäryhtiön pääoman kokonaan, ollut tältä osin merkitystä. Versalis ja Eni muistuttavat, ettei se, että emoyhtiö omistaa tytäryhtiön koko pääoman, siis riittänyt osoittamaan emoyhtiön ratkaisevaa vaikutusvaltaa ja että komission olisi pitänyt todistaa, että Eni käytti tosiasiallisesti ratkaisevaa vaikutusvaltaa Aniciin ja EniChemiin.

84

Versalis ja Eni väittävät myös, että nykyinen Eni on täysin erilainen yhtiö kuin joka se oli silloin kuin polypropyleeni- ja PVC II ‑päätökset tehtiin, eli Italian hallituksen valvoma ja johtama julkinen elin, jonka avulla Italian valtio saattoi hallinnoida omistuksiaan tietyillä kansallisen edun mukaisilla aloilla.

85

Komission ensimmäisen valitusperusteen toisesta osasta Versalis ja Eni väittävät, että komissio tulkitsee virheellisesti valituksenalaisen tuomion 274 kohtaa. Niiden mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei viittaa sakon muodossa määrättyyn seuraamukseen, vaan pikemminkin siihen, ettei Eni ollut polypropyleeni- ja PVC II ‑päätösten yhteydessä vastuussa oleva yhtiö, koska se ei ollut sakotettujen yritysten joukossa.

86

Komission ensimmäinen valitusperuste liittyy uusimiseen, joka on raskauttava seikka ja johon Enin katsottiin syyllistyneen sen vuoksi, että polypropyleeni- ja PVC II ‑päätöksissä Anicille ja EniChemille määrättiin seuraamuksia kartelleihin osallistumisesta.

87

Kuten vuoden 2006 suuntaviivojen 28 kohdasta ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, uusimista koskevalle raskauttavalle seikalle on ominaista se, että yritys jatkaa tai toistaa samanlaista tai samantyyppistä rikkomista sen jälkeen, kun komissio tai kansallinen kilpailuviranomainen on todennut kyseisen yrityksen rikkoneen EY 81 tai EY 82 artiklan määräyksiä (ks. vastaavasti tuomio Groupe Danone v. komissio, C‑3/06 P, EU:C:2007:88, 40 ja 41 kohta).

88

Tältä osin on muistutettava, että unionin kilpailuoikeus koskee yritysten toimintaa ja yrityksen käsitteellä tarkoitetaan jokaista yksikköä, joka harjoittaa taloudellista toimintaa, riippumatta yksikön oikeudellisesta muodosta tai rahoitustavasta (ks. tuomio Akzo Nobel ym. v. komissio, EU:C:2009:536, 54 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

89

Kun tällainen taloudellinen yksikkö rikkoo kilpailusääntöjä, sen asiana on yksilöllisen vastuun periaatteen mukaisesti vastata kyseisestä rikkomisesta. Unionin kilpailuoikeuden rikkominen on luettava yksiselitteisesti sen oikeussubjektin syyksi, jolle sakot mahdollisesti määrätään, ja väitetiedoksianto on osoitettava tälle oikeussubjektille (ks. vastaavasti tuomio Akzo Nobel ym. v. komissio, EU:C:2009:536, 56 ja 57 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

90

Tämän tuomion 40 kohdassa mainitun vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan EY 81 artiklaa sovellettaessa emoyhtiön voidaan katsoa olevan vastuussa tytäryhtiön toiminnasta, kun emo- ja tytäryhtiö kuuluvat samaan taloudelliseen kokonaisuuteen ja muodostavat kyseisessä artiklassa tarkoitetun yhden ainoan yrityksen.

91

Jotta emoyhtiön voidaan osoittaa syyllistyneen uusimiseen, joka muodostaa raskauttavan seikan, ei edellytetä, että emoyhtiö olisi ollut aiemman syytteen kohteena, minkä vuoksi sille on osoitettu väitetiedoksianto ja päätös. Tällöin merkityksellistä on se, että aiemmin on todettu ensimmäinen rikkominen, joka johtuu sellaisen tytäryhtiön toiminnasta, jonka kanssa tämä toiseen rikkomiseen osallistunut emoyhtiö muodosti jo ensimmäisen rikkomisen tapahtuessa EY 81 artiklassa tarkoitetun yhden ainoan yrityksen.

92

Tavoite, joka koskee kilpailusääntöjen vastaisesta käyttäytymisestä rankaisemista sekä tällaisen käyttäytymisen toistumisen ehkäisemistä ennalta ehkäisevillä seuraamuksilla (ks. tuomio ETI ym., EU:C:2007:775, 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen), vaarantuisi, jos yritys, johon kuuluu ensimmäiseen rikkomiseen osallistunut tytäryhtiö, voisi muuttamalla oikeudellista rakennettaan siten, että se perustaa uusia tytäryhtiöitä, joita ei ole voitu syyttää ensimmäisen rikkomisen vuoksi mutta jotka ovat osallistuneet uuteen rikkomiseen, tehdä mahdottomaksi tai erityisen vaikeaksi uusimisesta aiheutuvan seuraamuksen ja näin ollen välttää sen.

93

On totta, että – kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisessa tuomiossa – oikeussubjektin, jota moititaan uusimisesta, puolustautumisoikeuksia on kunnioitettava. Tämä ei kuitenkaan edellytä, kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi virheellisesti valituksenalaisen tuomion 274 kohdassa, että tällä oikeussubjektilla olisi ensimmäisen rikkomisen vuoksi toteutetun menettelyn puitteissa ollut mahdollisuus riitauttaa sitä, että se muodosti muiden syytettyjen yksiköiden kanssa saman taloudellisen kokonaisuuden. On yksinkertaisesti varmistettava, että kyseisellä oikeussubjektilla on mahdollisuus puolustaa itseään silloin, kun sitä syytetään uusimisesta.

94

Tältä osin on muistutettava, että puolustautumisoikeuksien kunnioittaminen kaikissa sellaisissa menettelyissä, joissa voidaan määrätä seuraamuksia – erityisesti sakkoja tai uhkasakkoja – on unionin oikeuden perusperiaate, jota on noudatettava, vaikka kyse on luonteeltaan hallinnollisesta menettelystä (tuomio Hoffmann-La Roche v. komissio, 85/76, EU:C:1979:36, 9 kohta; tuomio ARBED v. komissio, C‑176/99 P, EU:C:2003:524, 19 kohta sekä tuomio Papierfabrik August Koehler ym. v. komissio, EU:C:2009:500, 34 kohta).

95

Kilpailusääntöjen rikkomismenettelyssä väitetiedoksianto on tältä osin olennainen menettelyllinen tae (ks. vastaavasti tuomio Musique Diffusion française ym. v. komissio, 100/80–103/80, EU:C:1983:158, 10 kohta sekä tuomio Papierfabrik August Koehler ym. v. komissio, EU:C:2009:500, 35 kohta).

96

Kun komissio aikoo katsoa oikeussubjektin olevan vastuussa kilpailuoikeuden rikkomisesta ja vedota sitä vastaan uusimiseen, väitetiedoksiannon on sisällettävä kaikki seikat, joiden perusteella tämä oikeussubjekti voi puolustautua. Erityisesti, jos oikeussubjekti on emoyhtiö, jota vastaan vedotaan uusimista koskevaan raskauttavaan seikkaan sen vuoksi, että komissio on todennut yhden sen tytäryhtiöistä syyllistyneen kilpailunvastaiseen toimintaan, mutta jolle ei ole ennen tätä väitetiedoksiantoa osoitettu päätöstä, jossa todetaan ensimmäinen rikkominen, sille osoitetun väitetiedoksiannon on sisällettävä seikat, joilla osoitetaan se, että uusimisen edellytykset täyttyvät, ja erityisesti se, että kyseinen oikeussubjekti muodosti ensimmäisen rikkomisen hetkellä yhden ainoan yrityksen sen yhtiön kanssa, jonka on todettu osallistuneen ensimmäiseen rikkomiseen. Tältä osin komission asiana on osoittaa, että toisessa rikkomisessa kyseessä oleva oikeussubjekti käytti jo ensimmäisen rikkomisen hetkellä ratkaisevaa vaikutusvaltaa ensimmäiseen rikkomiseen osallistuneeseen tytäryhtiöön.

97

Toisin kuin Eni väittää, ensimmäisen ja toisen kilpailusääntöjen rikkomisen välillä kulunut ajanjakso ei lähtökohtaisesti estä vetoamasta uusimista koskevaan raskauttavaan seikkaan sellaista oikeussubjektia vastaan, jota ei ole syytetty ensimmäisestä rikkomisesta. Komission on kuitenkin otettava huomioon kahden kilpailusääntöjen rikkomisen välinen aika arvioidessaan yrityksen taipumusta rikkoa näitä sääntöjä (ks. vastaavasti tuomio Lafarge v. komissio, C‑413/08 P, EU:C:2010:346, 70 kohta). Lisäksi on todettava, että kun unionin tuomioistuin valvoo puolustautumisoikeuksia koskevan periaatteen kunnioittamista, sen on otettava huomioon kaikki kyseessä olevan asian olosuhteet ja erityisesti mahdolliset näyttövaikeudet, jotka johtuvat ensimmäisestä rikkomisesta kuluneesta ajasta tai yrityksen rakenteellisesta muuttumisesta tai kilpailuasiassa sovellettavien oikeussääntöjen kehityksestä.

98

On lisäksi muistutettava, että komission asiana on sekä väitetiedoksiannossa että päätöksessä osoittaa, että uusimisen edellytykset täyttyvät. Kun komissio määrää yhtiölle sakon unionin kilpailusääntöjen rikkomisen perusteella ja soveltaa sakon määrää laskiessaan korotuskerrointa ottaakseen huomioon sen, että sama yhtiö on jo aikaisemmin ollut osallisena kilpailusääntöjen rikkomisessa, se on velvollinen esittämään mainitun sakon määräämistä koskevan päätöksen yhteydessä selvityksen, jonka perusteella unionin tuomioistuimet ja mainittu yhtiö kykenevät ymmärtämään, missä ominaisuudessa ja laajuudessa yhtiö on osallistunut aikaisempaan rikkomiseen. Tämä merkitsee muun muassa sitä, että jos komissio katsoo, että mainittu yhtiö on aikaisempaa rikkomista koskevan päätöksen adressaattina olleen yhtiön osa, komission asiana on perustella tämä toteamus oikeudellisesti riittävällä tavalla (tuomio Eni v. komissio, EU:C:2013:289, 129 kohta ja tuomio Versalis v. komissio, EU:C:2013:386, 142 kohta).

99

Siltä osin kuin kyse on siitä, että Enin osalta vedotaan uusimista koskevaan raskauttavaan seikkaan, on riittävää – ilman, että olisi edes tarpeen tutkia väitetiedoksiantoa – todeta, että toteamus siitä, että EniChemille on jo osoitettu aiempia päätöksiä, jotka koskevat kollusiivista toimintaa, sisältyy ainoastaan riidanalaisen päätöksen 540 perustelukappaleeseen, jossa viitataan alaviitteeseen, jossa mainitaan polypropyleenipäätös, ”jossa [komissio] totesi ENI-konsernin tytäryhtiön Anicin osallistuneen kartelliin”, sekä PVC II ‑päätös, ”jossa [komissio] totesi EniChemin osallistuneen kartelliin”. Kyseinen perustelukappale sisältää lisäksi toteamuksen, jonka mukaan Eni on uusija, ilman muuta selitystä.

100

Koska polypropyleenipäätös on osoitettu muun muassa Anicille ja PVC II ‑päätös muun muassa EniChemille, on todettava, että riidanalaisen päätöksen sisältämien ja tämän tuomion edeltävässä kohdassa mainittujen tietojen perusteella ei ole mitenkään mahdollista saada tietää, missä ominaisuudessa ja missä määrin Eni, joka ei ole polypropyleenipäätöksen eikä PVC II ‑päätöksen adressaattien joukossa, olisi osallistunut kyseisissä päätöksissä todettuihin rikkomisiin.

101

Koska riidanalainen päätös ei selvästikään sisällä mitään perusteluja, joiden avulla Eni voisi puolustautua ja unionin tuomioistuin voisi harjoittaa valvontaansa, uusimista koskeva raskauttava seikka on hylättävä Enin osalta.

102

Kaiken edellä esitetyn perusteella on todettava, että unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen esittäessään valituksenalaisen tuomion 274 kohdassa uusimisen edellytykset. Koska unionin yleisen tuomioistuimen tuomion 275 kohdan, jossa hylätään uusimista koskeva raskauttava seikka Enin osalta, tueksi on sellaisia muita oikeudellisia perusteluita, että siitä ilmenevä lopputulos on perusteltu, tämä virhe ei kuitenkaan voi johtaa kyseisen tuomion kumoamiseen eikä sellaisiin seurauksiin, jotka unionin yleinen tuomioistuin johti siitä sakon määrän suhteen, vaan perustelut on korvattava uusilla perusteluilla (ks. vastaavasti tuomio FIAMM ym. v. neuvosto ja komissio, C‑120/06 P ja C‑121/06 P, EU:C:2008:476, 187 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

103

Näin ollen asiassa C‑93/13 P esitetty ensimmäinen valitusperuste on hylättävä.

104

Viidennellä valitusperusteellaan Versalis ja Eni väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin rikkoi uusimista koskevia unionin oikeussääntöjä, kun se totesi valituksenalaisen tuomion 278–280 kohdassa, että uusimista koskevaa raskauttavaa seikkaa voitiin soveltaa Versalisiin ja että se oli perusteltu Polimeri Europalta EniChemille, josta on tullut [luottamuksellinen tieto] ja joka oli osallistunut PVC II ‑päätöksessä tarkoitettuun rikkomiseen, tapahtuneen taloudellisen seuraannon perusteella. Ne väittävät lisäksi, että unionin yleinen tuomioistuin teki valituksenalaisen tuomion 276 kohdassa oikeudellisen virheen, kun se vahvisti Enin olevan yhteisvastuussa sakon maksamisesta, mukaan lukien tämän sakon osa, joka liittyy uusimista koskevaan raskauttavaan seikkaan.

105

Ensimmäiseksi Versalis ja Eni vetoavat perustelujen puutteellisuuteen siltä osin kuin kyse on eri rikkomisiin syyllistyneiden yritysten välisistä yhteyksistä. Toiseksi ne riitauttavat taloudellisen seuraannon arviointiperusteen käyttämisen. Kolmanneksi ne väittävät unionin yleisen tuomioistuimen ylittäneen toimivaltansa, kun se vahvisti uusimista koskevan raskauttavan seikan sovellettavuuden eri perusteilla kuin komissio. Neljänneksi ne vetoavat valituksenalaisen tuomion 367 kohdassa mainittuun Bayerin tilanteeseen ja katsovat, että unionin yleinen tuomioistuin loukkasi yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, kun se vahvisti uusimista koskevan raskauttavan seikan perusteella tehtävän sakon korotuksen alentamisprosentiksi ainoastaan 10 prosenttia. Viidenneksi Versalis ja Eni katsovat, että siltä osin kuin Eni on yhteisvastuussa tämän korotuksen maksuvelvollisuuden osalta, unionin yleinen tuomioistuin laiminlöi perusteluvelvollisuuttaan ja poikkesi unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä, joka perustuu tuomioon Arkema v. komissio (C‑520/09 P, EU:C:2011:619), jossa on niiden mukaan todettu, että emoyhtiö, joka muodostaa yrityskokonaisuuden sellaisen tytäryhtiön kanssa, joka on vastuussa kilpailusääntöjen rikkomisesta, ei vastaa yhteisvastuullisesti sakon sellaisesta osasta, joka vastaa tytäryhtiön uusimista, koska tämä emoyhtiö ei muodostanut tämän tytäryhtiön kanssa taloudellista kokonaisuutta ensimmäisen kilpailusääntöjen rikkomisen aikana.

106

Komission mukaan nämä väitteet eivät ole perusteltuja.

107

Tämä valitusperuste liittyy uusimista koskevaan raskauttavaan seikkaan, joka on otettu huomioon Versalisin osalta sen vuoksi, että EniChemin katsottiin syyllistyneen rikkomiseen PVC II ‑päätöksessä. Tutkiessaan kantajien ensimmäisessä oikeusasteessa esittämää kolmatta kanneperustetta, johon unionin yleinen tuomioistuin viittaa valituksenalaisen tuomion 278 kohdassa, unionin yleinen tuomioistuin kuvasi laajasti niiden eri oikeushenkilöiden, joiden katsotaan olevan vastuussa rikkomisista, välisiä yhteyksiä. Lisäksi Versalisin ja Enin asiassa C‑123/13 P esittämän toisen valitusperusteen tutkinnasta ilmenee, että unionin yleinen tuomioistuin saattoi pätevästi todeta yritystoiminnan jatkuvuuden EniChemin, josta on tullut [luottamuksellinen tieto], ja Polimeri Europan, josta on tullut Versalis, välillä. Unionin yleinen tuomioistuin ei ole myöskään ylittänyt toimivaltaansa vaan on tukeutunut riidanalaisen päätöksen sisältämiin seikkoihin todetakseen, että uusimisen edellytykset täyttyivät. Näin ollen kolme ensimmäistä väitettä ovat perusteettomia.

108

Koska Versalisin, joka oli aiemmin Polimeri Europa, katsottiin syyllistyneen uusimiseen pelkästään yhden ennen riidanalaisen päätöksen tekemistä toteutetun rikkomisen perusteella, unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 367 kohdassa perustellusti, että Versalisin ja Enin tilannetta voitiin verrata Bayerin tilanteeseen, jonka myös katsottiin syyllistyneen uusimiseen pelkästään yhden rikkomisen perusteella. Neljäs väite on näin ollen perusteeton.

109

Viides väite, jossa riitautetaan se, että Eniin sovelletaan olettamaa emoyhtiön vaikutusvallasta rikkomiseen osallistuneisiin tytäryhtiöihinsä, liittyy Versalisin ja Enin ensimmäiseen valitusperusteeseen. Tämän tuomion 40–45 kohdasta ilmenee, että kyseinen valitusperuste on hylätty. Tuomiosta Arkema v. komissio (EU:C:2011:619) on riittävää todeta, että Versalisin ja Enin väite perustuu kyseisen tuomion virheelliseen tulkintaan, sillä kyseisessä tuomiossa unionin tuomioistuin ainoastaan valvoi sakon laskentaa komission valintojen perusteella ottamatta kantaa uusimisen edellytyksiin.

110

Tämän perusteella Versalisin ja Enin viides valitusperuste on hylättävä perusteettomana.

111

Toisella valitusperusteellaan, joka liittyy valituksenalaisen tuomion 316 kohtaan ja sitä seuraaviin kohtiin, komissio riitauttaa sen korotuskertoimen, jolla pyritään takaamaan riittävän varoittava vaikutus ja jota käytettiin Versalisille ja Enille määrätyn sakon määrän vahvistamiseen, vertaamisen korotuskertoimeen, jota riidanalaisessa päätöksessä käytettiin Dow’n osalta, sekä sen, että Versalisiin ja Eniin sovellettua korotuskerrointa alennettiin yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamisen perusteella.

112

Komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin ylitti toimivaltansa ja loukkasi määräämisperiaatetta sekä rikkoi Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehdyn pöytäkirjan 21 artiklaa ja unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 44 artiklan 1 kohtaa ja 48 artiklan 2 kohtaa tutkiessaan oikeudellista kysymystä, joka liittyy väitettyyn yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen, kun kyse on korotuskertoimesta, jota käytetään sakkoa laskettaessa varoittavan vaikutuksen vuoksi, ja jota Versalis ja Eni eivät esittäneet kannekirjelmässään.

113

Komissio toteaa, että tässä kannekirjelmässä Versalis ja Eni olivat vaatineet unionin yleistä tuomioistuinta toteamaan, että tämän korotuskertoimen soveltaminen oli lainvastaista sen vuoksi, että kertoimen suuruuden vuoksi tämä soveltaminen oli suhteellisuusperiaatteen vastaista. Versalis ja Eni olivat vaatineet toissijaisesti, että kyseistä kerrointa alennetaan. Ne vetosivat yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamiseen vasta unionin yleisessä tuomioistuimessa pidetyn istunnon aikana. Komission mukaan unionin yleinen tuomioistuin rikkoi edellä mainittuja määräyksiä ja erityisesti loukkasi määräämisperiaatetta, kun se otti tämän kanneperusteen huomioon viran puolesta.

114

Versalis ja Eni riitauttavat komission toisen valitusperusteen. Ne väittävät vedonneensa osallisina olleille eri yrityksille määrättävien sakkojen laskennassa varoittavan vaikutuksen vuoksi sovellettujen korotuskertoimien eroon sen kanneperusteensa tueksi, jonka mukaan suhteellisuusperiaatetta on loukattu. Niiden mukaan yhdenvertaisen kohtelun periaate liittyy suhteellisuusperiaatteeseen. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin ei soveltanut uutta oikeudellista perustetta viran puolesta. Komissio ei myöskään valittanut kyseisessä istunnossa siitä, että Versalis ja Eni olisivat esittäneen uuden kanneperusteen.

115

Versalis ja Eni muistuttavat myös unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä, joka liittyy unionin yleisen tuomioistuimen täyteen harkintavaltaan.

116

Kuten julkisasiamies totesi ratkaisuehdotuksensa 101 kohdassa, Versalis ja Eni arvostelivat useaan otteeseen ja erityisesti kannekirjelmässään komissiota siitä, että se sovelsi varoittavan vaikutuksen takaamiseksi niihin suurempaa korotuskerrointa kuin muihin yrityksiin. Tällä väitteellään Versalis ja Eni vetoavat lähinnä kanneperusteeseen, joka koskee yhdenvertaisen kohtelun periaatteen loukkaamista ja josta asianosaiset tällöin saattoivat esittää lausumia. Tästä seuraa, ettei unionin yleinen tuomioistuin lausunut tästä kanneperusteesta viran puolesta.

117

Komission toinen valitusperuste on näin ollen hylättävä.

118

Kolmannella valitusperusteellaan, joka liittyy valituksenalaisen tuomion 323–325 kohtaan, komissio väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen yhdenvertaisen kohtelun periaatteen tulkinnassa ja soveltamisessa siltä osin kuin kyse on korotuskertoimen soveltamisesta varoittavassa tarkoituksessa. Valituksenalaisen tuomion perustelut ovat myös puutteelliset. Komission mukaan unionin yleinen tuomioistuin on erityisesti jättänyt ottamatta huomioon harkintavallan, joka komissiolla on vahvistaessaan sakkojen määrää merkityksellisten olosuhteiden perusteella, ja velvoittanut sen suorittamaan puhtaasti matemaattisen laskelman Versalisin ja Enin sakkoihin sovellettavan korotuskertoimen vahvistamiseksi. Unionin yleinen tuomioistuin on komission mukaan lisäksi virheellisesti vaatinut, että varoittavan vaikutuksen perusteella määrätyn sakon korotus on suhteessa kunkin osallisena olleen yrityksen liikevaihtoon nähden eikä että kertoimet tai kertoimia käyttäen vahvistetut sakot ovat suhteessa yritysten kokonaisliikevaihtoon nähden.

119

Versalis ja Eni väittävät, että kolmannen valitusperusteensa yhteydessä komissio vaatii unionin tuomioistuinta arvioimaan uudelleen varoittavassa tarkoituksessa sovelletun korotuskertoimen. Näin ollen tämä valitusperuste on niiden mielestä jätettävä tutkimatta. Mainittu valitusperuste on niiden mukaan joka tapauksessa perusteeton. Niiden mukaan unionin yleinen tuomioistuin toimi nimittäin täyden harkintavaltansa puitteissa eikä komissio ole osoittanut, että unionin yleisen tuomioistuimen suosima menetelmä olisi vähemmän varoittava kuin komission ehdottama menetelmä, jonka seuraukset voivat olla suhteellisuusperiaatteen vastaisia.

120

Kuten julkisasiamies totesi ratkaisuehdotuksensa 105 kohdassa, komission kolmas valitusperuste ei koske tarvetta noudattaa samaan kartelliin osallistuneiden eri yritysten yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, vaan seikkoja, jotka on otettava huomioon tarkastettaessa sitä, ovatko määrätyt sakot suhteellisuusperiaatteen mukaisia. Tältä osin unionin yleinen tuomioistuin tukeutui riidanalaisen päätöksen sisältämiin seikkoihin, perusteli päätöksensä täsmällisesti eikä tehnyt oikeudellista virhettä todetessaan valituksenalaisen tuomion 325 kohdassa, ettei korotuskertoimen 1,4 valinta ollut asianmukainen, kun otetaan huomioon Enin ja Dow’n liikevaihtojen ero.

121

Kyseinen valitusperuste on hylättävä perusteettomana.

122

Kuudennessa valitusperusteessaan Versalis ja Eni väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin on soveltanut ilmeisen virheellisesti asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohtaa määrittäessään sakon enimmäismäärän muulla tavoin kuin pelkästään [luottamuksellinen tieto], joka oli aiemmin EniChem, liikevaihdon perusteella.

123

Komissio katsoo, että tämä valitusperuste sekoittuu Versalisin ja Enin ensimmäiseen ja toiseen valitusperusteeseen.

124

Kyseinen valitusperuste perustuu olettamaan siitä, että kyseisen valituksen ensimmäinen ja toinen valitusperuste hyväksytään. Koska nämä valitusperusteet on hylätty, Versalisin ja Enin kuudenteen valitusperusteeseen ei ole tarpeen vastata.

125

Seitsemännen valitusperusteensa yhteydessä Versalis ja Eni riitauttavat sen, että unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi ensimmäisessä oikeusasteessa nostetun kanteen kymmenennen kanneperusteen, jonka mukaan komissio ei ottanut huomioon [luottamuksellinen tieto] ja Versalisin yhteistyötä vuoden 2002 yhteistyötiedonannon soveltamisalan ulkopuolella, ja yhdennentoista kanneperusteen, jonka mukaan sakon määrää ei alennettu vuoden 2002 yhteistyötiedonannon nojalla. Ne väittävät, ettei unionin yleinen tuomioistuin harjoittanut sille kuuluvaa tuomioistuinvalvontaa ja että joka tapauksessa se teki arviointivirheen ja laiminlöi perusteluvelvollisuuttaan, kun se katsoi, ettei komissio ollut loukannut kohtuusperiaatetta, yhdenvertaisen kohtelun periaatetta ja luottamuksensuojan periaatetta arvioidessaan tätä yhteistyötä.

126

Versalis ja Eni arvostelevat unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se hyväksyi valituksenalaisen tuomion 355 kohdassa viittaamalla komissiolla sakkojen laskentamenetelmän osalta olevaan harkintavaltaan komission toteuttaman niiden todisteiden arvioinnin, joita Versalis ja Eni toimittivat kyseisen yhteistyön puitteissa. Unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt harjoittaa valvontaansa sen suhteen, millä tavoin komissio sovelsi vuoden 2002 yhteistyötiedonantoa muissa asioissa. Niiden mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei myöskään ottanut huomioon sitä myöhäistä ajankohtaa, jolloin Versalis ja Eni saivat tietää tutkinnasta, vaikka se vaikutti niiden tietojen lisäarvoon, joita Versalis ja Eni saattoivat toimittaa. Nämä arvostelevat myös komissiota siitä, ettei se toteuttanut tutkintaa aikaisemmin.

127

Versalisin ja Enin mukaan unionin yleinen tuomioistuin teki myös oikeudellisen virheen, kun se ei todennut, että komissio oli loukannut luottamuksensuojan periaatetta, vaikka Versalisin ja Enin toimittamilla tiedoilla oli merkittävää lisäarvoa verrattuna muissa asioissa, joissa komissio teki päätöksiä, toimitettuihin tietoihin ja vaikka Versalis ja Eni saattoivat perustellusti katsoa, että niiden kokonaisvaltainen, vilpitön ja jatkuva yhteistyö palkittaisiin asianmukaisesti. Ne riitauttavat valituksenalaisen tuomion 358 kohdan perusteettomana.

128

Versalista ja Eniä on niiden omien sanojen mukaan myös kohdeltu syrjivästi muihin sellaisiin yrityksiin nähden, jotka ovat pyytäneet sakkonsa alentamista ja joiden ilmoitukset olivat epäjohdonmukaisia, epätarkkoja ja epäluotettavia.

129

Komissio väittää, että Versalisin ja Enin seitsemäs valitusperuste on jätettävä tutkimatta siltä osin kuin siinä ainoastaan toistetaan unionin yleisessä tuomioistuimessa esitetyt väitteet ja vaaditaan [luottamuksellinen tieto], joka oli aiemmin EniChem, komissiolle toimittamien tietojen tosiasiallista uudelleen arvioimista.

130

Seitsemännellä valitusperusteellaan Versalis ja Eni riitauttavat lähinnä unionin yleisen tuomioistuimen vastauksen niiden ensimmäisessä oikeusasteessa nostaman kanteen yhdenteentoista kanneperusteeseen. Muistutettuaan valituksenalaisen tuomion 354 kohdassa ”lisäarvon” käsitteestä, sellaisena kuin se esitetään vuoden 2002 yhteistyötiedoksiannossa, unionin yleinen tuomioistuin tutki Versalisin ja Enin toimittamia todisteita tarkistaakseen, oliko niillä merkittävää lisäarvoa suhteessa komission hallussa jo oleviin todisteisiin.

131

Valituksenalaisen tuomion 357–363 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin toteutti todisteiden täsmällisen ja perustellun analyysin, jota unionin tuomioistuimen asiana ei ole valvoa muutoksenhaun yhteydessä. Kun otetaan huomioon tämä arviointi, unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt oikeudellista virhettä, kun se hylkäsi Versalisin ja Enin eri väitteet.

132

Näin ollen Versalisin ja Enin seitsemäs valitusperuste on hylättävä.

133

Versalis ja Eni väittävät kahdeksannessa valitusperusteessaan, että unionin yleinen tuomioistuin ei toteuttanut täysimääräistä tuomioistuinvalvontaa lopullisen sakon määrän suhteen, joka on niiden mielestä epäoikeudenmukainen, epäasianmukainen ja suhteellisuusperiaatteen vastainen. Ne katsovat, ettei unionin yleinen tuomioistuin ole tutkinut niiden väitteitä perusteellisesti ja on tyytynyt harjoittamaan pelkkää riidanalaisen päätöksen laillisuusvalvontaa.

134

Komissio katsoo, että unionin yleinen tuomioistuin on tutkinut Versalisin ja Enin väitteet perusteellisesti. Viimeksi mainitut pyrkivät komission mukaan siihen, että unionin tuomioistuin tutkisi sakon määrän uudelleen.

135

On todettava, että kyseinen valitusperuste koskee tuomiota kokonaisuudessaan eikä siinä täsmennetä valituksenalaisen tuomion perustelujen riitautettuja kohtia. Näin ollen se on liian epätarkka ja epäselvä, jotta siihen voitaisiin vastata.

136

Kun unionin yleinen tuomioistuin on ratkaissut täyden harkintavaltansa perusteella unionin oikeuden rikkomisesta yrityksille määrättyjen sakkojen suuruuden, unionin tuomioistuimen asiana ei ole korvata kohtuullisuussyistä unionin yleisen tuomioistuimen harkintaa omallaan, kun se käsittelee oikeuskysymyksiä valituksen yhteydessä (ks. erityisesti tuomio E.ON Energie v. komissio, C‑89/11 P, EU:C:2012:738, 125 kohta).

137

Näistä seikoista ilmenee, että Versalisin ja Enin kahdeksas valitusperuste on jätettävä tutkimatta.

138

Koska kaikki valitusperusteet sekä asiassa C‑93/13 P että asiassa C‑123/13 P on joko jätetty tutkimatta tai hylätty, molemmat valitukset on hylättävä.

139

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdan mukaan on niin, että jos valitus on perusteeton, unionin tuomioistuin tekee ratkaisun oikeudenkäyntikuluista. Saman työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan, jota sovelletaan sen 184 artiklan 1 kohdan nojalla valituksen käsittelyyn, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

140

Valituksesta asiassa C‑93/13 P on todettava, että Versalis ja Eni ovat vaatineet, että komissio on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut, ja koska tämä on hävinnyt asian, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

141

Valituksesta asiassa C‑123/13 P on todettava, että komissio on vaatinut, että Versalis ja Eni on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut, ja koska nämä ovat hävinneet asian, ne on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (viides jaosto) on ratkaissut asiat seuraavasti: