1.

Total Marketing Services, Total Raffinage Marketingin oikeusseuraaja (aikaisemmin Total France SA, jäljempänä Total France) vaatii nyt käsiteltävässä valituksessaan, että unionin tuomioistuin kumoaa Euroopan unionin yleisen tuomioistuimen tuomion Total Raffinage Marketing v. komissio, ( 2 ) jolla unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi olennaisilta osiltaan sen nostaman kanteen, jossa vaadittiin ensisijaisesti [EY] 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan mukaisesta menettelystä 1.10.2008 tehdyn komission päätöksen K(2008) 5476 lopullinen (asia COMP/39.181 – Kynttilävahat) (jäljempänä riidanalainen päätös) osittaista kumoamista ja toissijaisesti sille määrätyn sakon määrän alentamista.

2.

Vaikka nyt käsiteltävä asia liittyy läheisesti valitukseen, joka on saatettu vireille asiassa Total v. komissio (C-597/13 P), josta myös annan tänään ratkaisuehdotuksen, esillä olevassa asiassa esiin nousevat oikeudelliset kysymykset ovat varsin erilaisia. Viimeksi mainitut kysymykset liittyvät olennaisilta osin siihen, onko unionin yleisen tuomioistuimen harjoittama valvonta, joka koskee valittajan väitettyä osallisuutta kartelliin tiettyjen ajanjaksojen kuluessa, riittämätöntä tai virheellistä. Nyt käsiteltävä asia tarjoaa siten tilaisuuden muistuttaa yrityksen lainvastaiseen kartelliin osallistumista koskevan näytön esittämisestä ja täsmentää erityisesti, millaisissa olosuhteissa voidaan turvautua asianomaisen yrityksen julkista irtisanoutumista koskevaan kriteeriin.

3.

Unionin yleinen tuomioistuin on esittänyt asian taustan ja riidanalaisen päätöksen sisällön valituksenalaisen tuomion 1–17 kohdassa, joihin lukija voi tutustua tarkempien tietojen saamiseksi.

4.

Nyt käsiteltävän valituksen osalta muistutan ainoastaan seuraavista seikoista.

5.

Euroopan komissio totesi riidanalaisessa päätöksessä, että valittaja ja sen lähes kokonaan omistava emoyhtiö Total SA (jäljempänä Total) olivat yhdessä muiden yritysten kanssa rikkoneet EY 81 artiklan 1 kohtaa ja Euroopan talousalueesta 2.5.1992 tehdyn sopimuksen (EYVL 1994, L 1, s. 3; jäljempänä ETA-sopimus) 53 artiklan 1 kohtaa osallistumalla kartelliin parafiinivahamarkkinoilla Euroopan talousalueella (ETA) ja raakaparafiinimarkkinoilla Saksassa. Valittaja ja sen emoyhtiö Total esiintyivät riidanalaisen päätöksen adressaattien joukossa.

6.

Riidanalainen päätös tehtiin keväällä 2005 erään yrityksen toimittamien tietojen perusteella aloitetun tutkinnan johdosta. Tämän tutkimuksen tuloksena komissio oli päätellyt, että parafiinivahojen ja raakaparafiinin tuottajien enemmistö ETA:n alueella – valittaja lukeutui näihin tuottajiin – oli osallistunut yhtenä kokonaisuutena pidettävään, monitahoiseen ja jatkettuun EY 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan rikkomiseen, joka kattoi ETA:n alueen.

7.

Rikkominen koostui pääasiallisesti sopimuksista tai yhdenmukaistetuista menettelytavoista, jotka koskivat hintojen vahvistamista ja parafiinivahoja koskevien kaupallisesti arkaluonteisten tietojen vaihtoa ja paljastamista. Tiettyjen yhtiöiden, mukaan lukien valittajan, osalta parafiinivahoja koskeva rikkominen tarkoitti myös asiakkaiden tai markkinoiden jakamista ja koski myös loppuasiakkaille Saksan markkinoilla myytyä raakaparafiinia (riidanalaisen päätöksen 2, 95 ja 328 perustelukappale sekä 1 artikla).

8.

Rikkomista merkitsevät menettelytavat toteutuivat kilpailunvastaisissa kokouksissa, joita osanottajat kutsuivat ”teknisiksi kokouksiksi” tai joskus ”Blauer Salon” -kokouksiksi, ja ”raakaparafiinikokouksissa”, jotka oli omistettu erityisesti raakaparafiinia koskeville kysymyksille.

9.

Komission mukaan Total Francen työntekijöitä oli osallistunut rikkomiseen suoraan koko sen kestoajan. Komissio on siis katsonut Total Francen olevan vastuussa sen kartelliin osallistumisen perusteella (riidanalaisen päätöksen 555 ja 556 perustelukappale). Lisäksi vuoden 1990 ja rikkomisen päättymisen välisenä aikana Total France oli suoraan tai välillisesti yli 98-prosenttisesti Totalin omistuksessa. Komissio katsoi, että tällä perusteella voitiin olettaa, että Total oli käyttänyt ratkaisevaa vaikutusvaltaa Total Francen käyttäytymiseen nähden ja että molemmat yhtiöt kuuluivat samaan yritykseen (riidanalaisen päätöksen 557–559 perustelukappale).

10.

Käsiteltävässä asiassa määrättyjen sakkojen määrä on laskettu niiden asetuksen N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annettujen suuntaviivojen ( 3 ) perusteella, jotka olivat voimassa silloin, kun väitetiedoksianto annettiin tiedoksi.

11.

Komissio määritti kyseisten suuntaviivojen mukaisesti valittajaan ja sen emoyhtiöön sovellettavan sakon kokonaismääräksi 128163000 euroa (riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 785 perustelukappale).

12.

Riidanalaisen päätöksen päätösosan sanamuoto on seuraava:

”1 artikla

Seuraavat yritykset ovat rikkoneet [EY] 81 artiklan 1 kohtaa ja 1.1.1994 alkaen ETA-sopimuksen 53 artiklaa osallistumalla mainittuina ajanjaksoina jatkettuun sopimukseen ja/tai yhdenmukaistettuun menettelytapaan parafiinivaha-alalla yhteismarkkinoilla ja 1.1.1994 lähtien ETA:ssa:

– –

Total France – –: 3.9.1992–28.4.2005 ja

[Total]: 3.9.1992–28.4.2005.

Mitä tulee seuraaviin yrityksiin, rikkominen koskee myös mainittujen ajanjaksojen osalta loppuasiakkaille Saksan markkinoilla myytyä raakaparafiinia:

– –

Total France – –: 30.10.1997–12.5.2004 ja

[Total]: 30.10.1997–12.5.2004.

2 artikla

Edellä 1 artiklassa tarkoitetusta rikkomisesta määrätään seuraavat sakot:

– –

Total France – – yhteisvastuullisesti [Totalin] kanssa: 128163000 [euroa].

– –”

13.

Unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 17.12.2008 toimittamallaan kannekirjelmällä valittaja nosti riidanalaisesta päätöksestä kanteen, jonka tueksi se esitti yksitoista kanneperustetta. Se esitti myös kahdennentoista kanneperusteen unionin yleisessä tuomioistuimessa pidetyssä suullisessa käsittelyssä.

14.

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kaikki nämä kanneperusteet lukuun ottamatta kahdeksatta perustetta, joka koski vuoden 2006 suuntaviivojen 24 kohdassa vahvistetun laskentamenetelmän lainvastaisuutta. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että komissio on loukannut suhteellisuusperiaatetta ja yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, kun se on rinnastanut (parafiinivahoja koskevan) 7 kuukauden ja 28 päivän osallistumisajan ja (raakaparafiinia koskevan) 6 kuukauden ja 12 päivän osallistumisajan koko vuoden mittaiseen osallistumiseen määritettäessä Total Francen rikkomiseen osallistumisen kestoa heijastavaa korotuskerrointa. Unionin yleinen tuomioistuin laski siten valittajalle määrätyn sakon kokonaismäärän 128163000 eurosta 125459842 euroon.

15.

Unionin yleinen tuomioistuin katsoi sitä vastoin samana päivänä tuomiossa Total v. komissio, T-548/08, EU:T:2013:434, että kun otetaan huomioon tapauksen olosuhteet, valittajan emoyhtiölle määrätyn sakon määrä oli asianmukainen (tuomion 224 kohta), eikä se siten alentanut samassa määrin emoyhtiö Totalille määrätyn sakon määrää. Lisäksi se hylkäsi kaikki Totalin viimeksi mainitussa asiassa esittämät kanneperusteet.

16.

Valittaja vaatii, että unionin tuomioistuin

17.

Komissio vaatii valituksen hylkäämistä ja valittajan velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut, mukaan lukien unionin yleisessä tuomioistuimessa käydystä menettelystä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

18.

Asianosaiset esittivät huomautuksensa kirjallisesti ja suullisesti 15.1.2015 pidetyssä istunnossa.

19.

Valitus perustuu neljään valitusperusteeseen, jotka koskevat seuraavia asioita:

20.

Komissio puolestaan katsoo, että valitusperusteet, joiden tarkoituksena on yksinkertaisesti vain pyytää unionin tuomioistuinta arvioimaan uudelleen sitä, minkä unionin yleinen tuomioistuin on jo arvioinut, on olennaiselta osaltaan jätettävä tutkimatta. Sen mukaan kyseiset valitusperusteet ovat joka tapauksessa perusteettomia.

21.

Ennen esitettyjen kysymysten asiasisällön käsittelemistä on syytä tarkastella lyhyesti esitettyjen valitusperusteiden tutkittavaksi ottamista.

22.

On kiistatonta, että – kuten komissio on perustellusti todennut – unionin tuomioistuimen tehtävänä ei ole tutkia uudelleen unionin yleisessä tuomioistuimessa nostettua kannetta, jonka arviointi ei kuulu unionin tuomioistuimen toimivaltaan valituksen yhteydessä. ( 4 ) Unionin tuomioistuimella ei esimerkiksi ole toimivaltaa määrittää asian tosiseikastoa eikä lähtökohtaisesti myöskään arvioida sitä selvitystä, johon unionin yleinen tuomioistuin on asian tosiseikastoa määrittäessään tukeutunut. Lukuun ottamatta sitä tapausta, että tuomioistuimelle esitetty selvitys on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, tämä arviointi ei näin ollen ole sellainen oikeuskysymys, että se sinänsä kuuluisi unionin tuomioistuimen harjoittaman valvonnan piiriin. ( 5 )

23.

Rikkomisen keston määrittämisestä unionin tuomioistuin on jo täsmentänyt, että julkisen irtisanoutumisen ja kilpailunvastaisen menettelytavan jatkumisen käsitteet – joihin tämän valituksen tueksi esitetyissä perusteissa erityisesti viitataan – ovat ilmaisu tosiasiallisista tilanteista, joiden olemassaolon pääasiaa käsittelevä tuomioistuin on todennut tapauskohtaisesti tiettyjä sille esitettyjä ”yhteensattumia ja indisioita” koskevan arvioinnin perusteella ja ”kaikkien merkityksellisten todisteiden ja indisioiden kokonaisvaltaisen tarkastelun” johdosta. Silloin, kun tämä selvitys on saatu asianmukaisesti ja todistustaakkaa sekä asian selvittämistä koskevia menettelysääntöjä ja yleisiä oikeusperiaatteita on noudatettu, ainoastaan unionin yleisen tuomioistuimen tehtävänä on arvioida sille esitetyn selvityksen näyttöarvoa. Lukuun ottamatta sitä tapausta, että tuomioistuimelle esitetty selvitys on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, tämä arviointi ei näin ollen ole sellainen oikeuskysymys, että se sinänsä kuuluisi unionin tuomioistuimen harjoittaman valvonnan piiriin. ( 6 )

24.

Valitusperusteet, joissa ei ainoastaan kiistetä valittajan kartelliin osallistumisen keston määrittämiseen käytettyjen tosiseikkojen aineellista paikkansapitävyyttä ja niitä koskevaa arviointia, vaan joissa kyseenalaistetaan niiden merkityksellisyys ja tärkeys sekä unionin yleisen tuomioistuimen niille antama todistusvoima, on joka tapauksessa otettava tutkittaviksi. ( 7 )

25.

Ennen kaikkea nyt käsiteltävässä asiassa esitettyjen ensimmäisen ja kolmannen valitusperusteen vuoksi unionin tuomioistuimen on tutkittava, ovatko kriteerit, joita komissio on käyttänyt ja jotka unionin yleinen tuomioistuin on hyväksynyt, jotta voidaan osoittaa valittajan osallistuminen kahden tarkoin määritellyn ajanjakson kuluessa – erityisesti peruste, ettei valittaja ollut irtisanoutunut julkisesti, ja peruste, joka koskee muiden osanottajien käsitystä – lainvastaisia. Valitusperusteet on otettava siltä osin tutkittaviksi.

26.

Tämän mielestäni tärkeän täsmennyksen jälkeen tarkastelen ensin kysymystä siitä, onko unionin yleinen tuomioistuin tehnyt oikeudellisen virheen valvoessaan asian selvittämistä, joka koskee valittajan osallistumista kartelliin yhtäältä 11. ja 12.5.2004 pidetyn kokouksen jälkeen ja toisaalta 26.5.2000 ja 26.6.2001 välisenä aikana, kun se on viitannut siihen, ettei valittaja sanoutunut julkisesti irti kyseisestä kartellista kyseisten ajanjaksojen kuluessa, ja käsitykseen, joka kyseisen kartellin jäsenillä on voinut olla valittajan osallistumisesta.

27.

Valittajan esittämiä ensimmäistä ja kolmatta valitusperustetta tarkastellaan siten yhdessä.

28.

Ensimmäisellä valitusperusteellaan valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt useita oikeudellisia virheitä, kun se on vahvistanut komission lähestymistavan, joka koski sen osallistumista rikkomiseen 28.4.2005 asti.

29.

Ensinnäkin unionin yleinen tuomioistuin käänsi todistustaakan siitä ajanjaksosta, jonka kuluessa valittaja osallistui rikkomiseen, kun se käytti perusteenaan pelkästään toteamusta, ettei valittaja ollut esittänyt näyttöä siitä, että se oli sanoutunut julkisesti irti kartellista; näin se teki tarkistaessaan, oliko komissio täyttänyt velvoitteensa osoittaa, että rikkominen oli jatkunut keskeytyksettä 12.5.2004 ja 28.4.2005 välisenä aikana, ottaen huomioon, ettei valittaja ollut osallistunut kollusiivisiin yhteydenpitoihin viimeksi mainitun päivämäärän jälkeen.

30.

Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin on sen mukaan tulkinnut virheellisesti unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä ja omaa oikeuskäytäntöään, kun se on vahvistanut yleisen periaatteen, jonka mukaan se, ettei julkista irtisanoutumista ole tapahtunut, lähtökohtaisesti sulkee pois kilpailusääntöjen rikkomisen päättymisen. Julkista irtisanoutumista koskeva kyseisessä oikeuskäytännössä edellytetty vaatimus nimittäin selittyy sen mukaan kyseisen yrityksen osallistumisella kollusiivisiin kokouksiin ja indisioilla riidanalaisen ajanjakson kuluessa tapahtuneesta keskeytyksettömästä yhteistoiminnasta.

31.

Kolmanneksi unionin yleisen tuomioistuimen toteamus luo sen mukaan olettaman, johon sisältyy sen mukaan mielivaltaisuuden ja oikeudellisen epävarmuuden riski, sillä komissio voisi siten osoittaa, että yritys on osallistunut kartelliin koko sen keston ajan, jos se on osallistunut yhteenkin kilpailunvastaiseen kokoukseen sanoutumatta julkisesti irti siitä. Esillä olevassa asiassa seikat, jotka unionin yleinen tuomioistuin on esittänyt valituksenalaisen tuomion 375 ja 376 kohdassa, koskevat sen mukaan kartellin organisoineen yrityksen täysin yksipuolisia aloitteita, jotka voisivat korkeintaan osoittaa, että kyseinen yritys oli toivonut valittajan läsnäoloa kolmessa viimeisessä teknisessä kokouksessa. Valittaja ei ole kuitenkaan ryhtynyt kyseisten aloitteiden johdosta mihinkään toimenpiteisiin. Lisäksi unionin yleisen tuomioistuimen kanta (valituksenalaisen tuomion 380 kohta), jonka mukaan pelkästään se seikka, että valittaja ei ole osallistunut viimeisiin teknisiin kokouksiin, ei osoita, ettei se ole käyttänyt aikaisempien kokousten aikana, joissa se on ollut läsnä, saamiaan tietoja ja ettei se ole käyttänyt hyväkseen kyseisissä kokouksissa tehtyjä sopimuksia, merkitsee sen mukaan sekin todistustaakan kääntämistä. Tämän päätelmän kanssa ristiriidassa on se, että kartellista olivat osoituksena hyvin tihein välein toistuvat perättäiset yhteistoimintajaksot, joiden välillä oli keskimäärin kolmesta neljään kuukautta.

32.

Komission mukaan on niin, että jos oletetaan, että ensimmäinen valitusperuste voidaan tutkia, se on joka tapauksessa perusteeton.

33.

Komission mukaan valittaja tulkitsee oikeuskäytäntöä virheellisesti. Valittaja viittaa olennaisilta osin unionin yleisen tuomioistuimen tuomioihin, joista kukin koskee erityistapauksia, joita ei välttämättä voida soveltaa nyt käsiteltävään asiaan etenkään kun rikkomiseen osallistumisen kesto on tosiseikka, josta on esitettävä näyttö tapauskohtaisesti asiaan liittyvien olosuhteiden perusteella. Se korostaa, että esillä olevassa asiassa todistus sen rikkomisen, johon valittaja on osallistunut, jatkumisesta perustuu syihin, joissa yhdistyvät kaksi toisiinsa liitettyä seikkaa: se, että valittaja sai edelleen kutsuja kokouksiin, mikä komission mukaan edellyttää, että kutsun esittäjä katsoo kutsun saajan olevan osallisena kartelliin, ja se, ettei se ollut sanoutunut irti kartellista.

34.

Komission käsityksen mukaan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö vahvistaa sen ja unionin yleisen tuomioistuimen kannan. Tuomiossa Aalborg Portland ym. v. komissio (C-204/00 P, C-205/00 P, C-211/00 P, C-213/00 P, C-217/00 P ja C-219/00 P, EU:C:2004:6) yhteisöjen tuomioistuin ei nimittäin sen mukaan todennut lainkaan, että kokouksiin olisi pitänyt osallistua välttämättä, jotta irtisanoutumista voidaan vaatia. Muiden kartellin osanottajien käsitystä koskeva kriteeri oli sen mukaan sitä vastoin jo selvästi käytössä. Lyhyesti sanottuna komissio väittää, että unionin tuomioistuimen ja unionin yleisen tuomioistuimen oikeuskäytäntö vahvistaa sen, että se, ettei irtisanoutumista ole tapahtunut, on hyvin tärkeä tekijä, jos on todettavissa muita merkkejä kartelliin osallistumisen jatkumisesta, ja että muiden kartellin osanottajien käsitys on joka tapauksessa olennainen. Oikeuskäytännössä ei sen mukaan siten vahvisteta hierarkiaa todistuskeinojen välille, eikä komissio sen enempää kuin unionin yleinen tuomioistuinkaan ole tukeutunut nyt käsiteltävässä asiassa pelkästään siihen, ettei valittaja ollut irtisanoutunut.

35.

Komission mukaan on joka tapauksessa niin, ettei kyseinen valitusperuste perustu tosiseikkoihin. Komissio on nimittäin esittänyt riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 602 perustelukappaleessa kokonaisuutena arvioitavia seikkoja, jotka vahvistavat sen, että valittajan osallistuminen kartelliin oli jatkunut, sekä muiden osanottajien käsityksen siitä, että näin oli; se ei ole suinkaan käyttänyt perusteenaan yksinomaan sitä, ettei valittaja ollut irtisanoutunut julkisesti. Unionin yleinen tuomioistuin on arvioinut kyseisten todisteiden näyttöarvoa itsenäisesti.

36.

Asian selvittämisen komissio toteaa perustuvan ensinnäkin siihen, että valittaja oli kutsuttu kolmeen kokoukseen, jotka pidettiin ennen tarkastusten toimeenpanoa, ja toiseksi siihen, ettei sen mielestä pelkkä 3.11.2004 lähetetty sähköpostiviesti voinut vastata julkista irtisanoutumista. Se, että kartelliin osallistumisen jatkuminen katsotaan toteen näytetyksi, jollei ole olemassa vastakkaista todistetta, joka voi olla varsinainen julkinen irtisanoutuminen, on sen mukaan sopusoinnussa todistelun osalta sovellettavien periaatteiden kanssa. Se, ettei yritys osallistu kokouksiin, ei sen mukaan merkitse sitä, että tämä on vetäytynyt kartellista. Valittajan toteamuksilla, joiden mukaan unionin yleinen tuomioistuin ei todennut rikkomisen jatkumisen osoittamisen kannalta ajallisesti toisiinsa nähden riittävän läheisiä tosiseikkoja, ei sen mukaan ole merkitystä, koska nyt käsiteltävässä asiassa ei ole sen mukaan kyse kartelliin osallistumisen väliaikaisesta keskeytymisestä, vaan sen selvittämisestä, oliko kyseinen yritys jäsen loppuun asti.

37.

Kolmannesta valitusperusteesta asianosaiset esittävät seuraavaa.

38.

Valittaja huomauttaa, että – kuten erään kartelliin osallistuneen yrityksen (asiakirja-aineistoon sisältyvästä) lausunnosta selvästi ilmenee – sen edustaja oli poistunut 25. ja 26.5.2000 pidetystä kokouksesta äkillisesti ja ärtyneenä, eikä se osallistunut enää myöhempiin kokouksiin. Valittajan mukaan ei ole kiistetty sitä, ettei se ollut kyseisen kiistan jälkeen osallistunut yhteenkään kolmesta seuraavasta kokouksesta, ennen kuin sen uusi edustaja osallistui 26. ja 27.6.2001 pidettyyn kokoukseen. Valittaja korostaa, että se oli sitä vastoin osallistunut 18:aan viiden edellisen vuoden aikana pidetyistä 21 kokouksesta, toisin sanoen noin neljään kokoukseen vuodessa.

39.

Valittajan mukaan unionin yleinen tuomioistuin loukkasi syyttömyysolettaman periaatetta johtopäätöksellä, jonka se teki sen perusteella, ettei valittaja ollut esittänyt näyttöä siitä, että se oli sanoutunut julkisesti irti kartellista, kun se ei tarkistanut, oliko komissio täyttänyt velvoitteensa esittää näyttöä, jonka perusteella valittajan voitiin katsoa osallistuvan kartelliin edelleen. Valittaja viittaa tuomioon Gosselin Group v. komissio, ( 8 ) jonka mukaan sen, että kartelliin osallistuttiin uudelleen, on todettava tarkoittavan sitä, että kyse on keskeytyksestä, ja pelkästään se, että kyseinen yritys on osallistunut kartelliin sekä ennen riidanalaista ajanjaksoa että sen jälkeen, on siis merkityksetöntä.

40.

Kartellin osanottajien käsitystä koskevan kriteerin osalta valittaja väittää, ettei ole koskaan väitetty eikä osoitettu, että sen olisi katsottu olleen kartellin jäsen toukokuun 2000 ja kesäkuun 2001 välisenä aikana, ja että edellä mainitusta lausunnosta ilmenee päinvastoin, että eräs toinen kartelliin osallistunut yritys ei ollut lainkaan epävarma siitä, että valittajan osallistuminen kartelliin oli keskeytynyt kyseisen 13 kuukauden ajanjakson ajaksi. Unionin yleinen tuomioistuin on sen mukaan tehnyt joka tapauksessa oikeudellisen virheen, kun se on sulkenut pois valittajan julkisen irtisanoutumisen 25. ja 26.5.2000 pidetyssä kokouksessa, mikä poikkeaa sen Rapsolin tilanteeseen soveltamasta lähestymistavasta (ks. toinen valitusperuste), jonka mukaan julkista irtisanoutumista koskevan kriteerin voidaan katsoa täyttyvän, jos voidaan osoittaa, että kokouksen muilla osanottajilla on kyseisen yrityksen osallistumista koskeva epävarmuus. Unionin yleinen tuomioistuin oli nimittäin hyväksynyt Repsolin irtisanoutumisen pelkästään sen toteamuksen perusteella, että kokouksia järjestävä yritys oli lakannut esittämästä virallisia kokouskutsuja.

41.

Komissio väittää ensisijaisesti, että valitusperuste on jätettävä tutkimatta. Toissijaisesti se väittää, että valitusperuste on perusteeton, koska komissio ei ollut perustanut arviointiaan, joka koski valittajan kartelliin osallistumisen jatkumista kyseinä ajanjaksona, pelkästään siihen, ettei irtisanoutumista ollut tapahtunut. Riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 603 perustelukappaleesta ilmenee sen mukaan, että kun otetaan huomioon koko asiayhteys, siinä, ettei valittaja osallistunut kolmeen perättäiseen kokoukseen, minkä jälkeen se alkoi uudelleen käydä kokouksissa kesäkuusta 2001 alkaen, toisin sanoen siitä alkaen kun valittajan edustaja oli vaihtunut, ei voinut olla kyse kartelliin osallistumisen keskeytymisestä. Unionin yleinen tuomioistuin on sen mukaan vahvistanut tämän arvioinnin, jossa se ei käyttänyt perusteenaan pelkästään sitä, ettei irtisanoutumista ollut tapahtunut, vaan niiden olosuhteiden tarkastelua, joissa valittajan edustaja oli poistunut 26.5.2000 pidetystä kokouksesta. Unionin yleinen tuomioistuin päätteli kyseisestä arvioinnista, ettei kyseessä ollut julkinen irtisanoutuminen. Komissio on lisännyt, ettei valittajan edustajan poistuminen kyseisestä kokouksesta ollut osoitus kartellista vetäytymisestä, vaan johtui pikemminkin kartellin toteutustapaa koskevasta erimielisyydestä. Lisäksi se toteaa, ettei 26.5.2000 pidetyssä kokouksessa tapahtunutta välikohtausta ole kuvailtu Sasolin antamissa lausunnoissa valittajan vetäytymiseksi kartellista.

42.

Komissio väittää myös, että se on joka tapauksessa esittänyt unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenevien periaatteiden mukaisesti näyttöä siitä, että valittaja oli osallisena kartelliin koko riidanalaisen ajanjakson ajan. ( 9 ) Lisäksi näyttö yrityksen kartelliin osallistumisen kestosta on sen mukaan tosiseikkoja koskeva kysymys. Esillä olevassa asiassa se, ettei näyttöä kilpailunvastaisesta yhteydenpidosta tai sellaiseen osallistumisesta ole vuoden pituiselta ajanjaksolta, ei kuitenkaan sellaisenaan riitä osoittamaan, että kartelliin osallistuminen on keskeytynyt. ( 10 ) Tältä osin valittajan väitettä, jonka mukaan näytön puuttuminen on kyseisen keston ja jatkumisen vuoksi luonteeltaan poikkeuksellista, ei sen mukaan voida tukea, kun otetaan huomioon, että valittaja oli joitakin kertoja myös poissa kollusiivisista kokouksista. Unionin yleinen tuomioistuin on sen mukaan sitä vastoin korostanut, että valittaja saattoi koko riidanalaisen ajanjakson ajan hyödyntää aiemmissa kokouksissa saatuja tietoja ja tehtyjä sopimuksia. Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin on komission mukaan katsonut perustellusti, että poissaolo joistakin kokouksista oli ainoastaan yksittäinen tapaus, joka liittyi henkilöön ja jolla ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, että valittajan osallistuminen kartelliin olisi välillä keskeytynyt.

43.

Ennen niiden unionin yleisen tuomioistuimen oikeiksi vahvistamien parametrien, joilla komissio on pyrkinyt osoittamaan, että valittaja osallistui kartelliin kyseisten kahden riidanalaisen ajanjakson kuluessa, toisin sanoen 12.5.2004 ja 28.4.2005 välisenä aikana (osallistumisen päättymisen jälkeinen ajanjakso) ja 26.5.2000 ja 26.6.2001 välisenä aikana (keskeytymisajanjakso), tutkimista on mielestäni tarkoituksenmukaista kerrata hieman periaatteita, jotka koskevat asian selvittämistä yrityksen kartelliin osallistumisen kestosta, ja tässä yhteydessä on syytä täsmentää sitä, kuinka unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä esitetty viittaus asianomaisen yrityksen julkiseen irtisanoutumiseen ( 11 ) on ymmärrettävä.

44.

Tässä valituksessa esitettyjen väitteiden tutkimiseksi on pidettävä mielessä tietyt perusperiaatteet, joita sovelletaan kilpailunvastaisia menettelyjä koskevan, asian selvittämisen ja todistustaakan osalta.

45.

Aivan ensiksi on muistutettava, että komission on osoitettava sekä kartelliin osallistuminen että sen kesto. Syyttömyysolettaman nojalla tilanne, jossa vallitsee epätietoisuus yrityksen rikkomiseen osallistumisen keston tai jatkumisen osalta, on ratkaistava kyseisen yrityksen hyväksi. ( 12 )

46.

Vaikuttaa selvältä, että kun kyse on tarkemmin sanottuna sen ajanjakson määrittämisestä, jonka kuluessa tietty yritys on osallistunut rikkomiseen, ja jos olemassa ei ole näyttöä, jolla rikkomisen kesto voitaisiin suoraan osoittaa, komission on esitettävä näyttöä ainakin sellaisista ajallisesti riittävän lähellä toisiaan olevista tosiseikoista, joiden perusteella voidaan kohtuudella todeta, että rikkominen on jatkunut keskeytyksettä kahden tietyn ajankohdan välillä. Unionin tuomioistuin on siten hyväksynyt sen, että kilpailusääntöjen rikkomisen olemassaolo oli pääteltävissä tietyistä yhteensattumista ja indisioista, jotka yhdessä tarkasteltuina voivat muun johdonmukaisen selityksen puuttuessa olla osoitus kilpailusääntöjen rikkomisesta. ( 13 )

47.

Vaikuttaa lisäksi siltä, että erotteluperusteena on käytetty sen päivän, jona yrityksen osallistuminen kartelliin päättyi, ja kyseisen osallistumisen mahdollisten keskeytysajanjaksojen määrittämistä. Mielestäni tämä ilmenee erityisesti tuomiosta komissio v. Verhuizingen Coppens, ( 14 ) jossa unionin tuomioistuin totesi, että komissio saattoi perustellusti todeta, että kyseisen yrityksen voitiin katsoa olevan vastuussa osallistumisesta sopimukseen keskeytyksettä koko 13.10.1992 ja 29.7.2003 välisen ajan, vaikka näyttöä sen aktiivisesta osallistumisesta peitetarjouksia koskevaan sopimukseen vuosina 1994 ja 1995 ei ollut.

48.

Unionin tuomioistuin on siten täsmentänyt, että se, ettei tiettyjen ajanjaksojen osalta ole esitetty konkreettisia todisteita siitä, että yritys on pannut täytäntöön kilpailunvastaisen sopimuksen, ei ole esteenä sille, että rikkominen katsotaan toteen näytetyksi kyseisiä ajanjaksoja pidemmällä kokonaisajanjaksolla, kun tällainen toteamus perustuu objektiivisiin ja yhtäpitäviin aihetodisteisiin. Usean vuoden ajalle ulottuvassa rikkomisessa se, että kartelli ilmenee eri ajanjaksoina, joiden välillä voi olla pidempiä tai lyhyempiä aikoja, ei vaikuta tämän kartellin olemassaoloon, kunhan toimilla, jotka ovat osa tätä rikkomista, on yksi ainoa tavoite ja ne toteutetaan yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun rikkomisen yhteydessä. ( 15 )

49.

Kun otetaan huomioon todistustaakan ja asian selvittämisen osalta sovellettavat perustavaa laatua olevat säännöt, kyseinen oikeuskäytäntö ei voi mielestäni johtaa sen mahdollisuuden pois sulkemiseen, että yrityksen voidaan osoittaa tosiasiallisesti keskeyttäneen osallistumisensa kartelliin tietyksi ajaksi. Riidanalaisen yhteydenpidon tiheyden ja sen, onko väitetty keskeytymisajanjakso kartellin kokonaiskestoon suhteutettuna merkityksellinen – minkä tarkistaminen on yksinomaan pääasiaa käsittelevän tuomioistuimen tehtävä – perusteella voidaan todeta, ettei kyseinen yritys ole osallistunut riidanalaiseen kartelliin yhden tai useamman määrätyn ajanjakson kuluessa.

50.

Toisin sanoen vastaus siihen, mikä merkitys on sillä, ettei aineellista näyttöä yrityksen osallistumisesta tiettyjen ajanjaksojen kuluessa ole, riippuu kunkin yksittäistapauksen omista olosuhteista. Esimerkkinä tästä viittaan kartelliin, jonka kesto on noin kymmenen vuotta ja josta ovat osoituksena useina vuosina pidetyt kilpailijoiden väliset kokoukset, joiden tarkoitus on kilpailun rajoittaminen. Se, että jonkin yrityksen edustaja on mahdollisesti poissa parista kokouksesta, vaikuttaa merkityksettömältä, jos on olemassa muita objektiivisia ja yhtäpitäviä todisteita yrityksen osallistumisesta kyseisen ajanjakson kuluessa.

51.

Miten tässä yhteydessä on ymmärrettävä yrityksen julkista irtisanoutumista koskeva vaatimus?

52.

Jotta voidaan vastata tähän kysymykseen, on syytä palata niihin olosuhteisiin, joissa kyseinen vaatimus laadittiin, ja erityisesti niihin olosuhteisiin, joissa annettiin tuomio Aalborg Portland ym. v. komissio (C-204/00 P, C-205/00 P, C-211/00 P, C-213/00 P, C-217/00 P ja C-219/00 P, EU:C:2004:6).

53.

Muistutan, että mainitussa asiassa rikkomisesta syytetty yritys kyseenalaisti sen, että komissio viittasi siihen argumenttiin, ettei se ollut sanoutunut julkisesti irti sopimuksesta, ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hyväksyi tämän argumentin.

54.

Yhteisöjen tuomioistuin vahvisti tuota kysymystä käsitellessään komission puoltaman ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen vahvistaman lähestymistavan. Se katsoi mainitussa asiassa, että jotta kyseisen yrityksen osallistuminen yhteistoimintajärjestelyyn voitiin osoittaa riittävällä tavalla, riitti, että komissio osoitti asianomaisen yrityksen osallistuneen kokouksiin, joiden aikana on tehty kilpailunvastaisia sopimuksia, ilman, että se olisi selvästi vastustanut niitä. Yhteisöjen tuomioistuin huomautti siten, että jos osallistuminen tällaisiin kokouksiin on toteennäytetty, ( 16 ) kyseisen yrityksen on esitettävä selvitystä siitä, että sen osallistumisella kyseisiin kokouksiin ei ollut kilpailua rajoittavaa tarkoitusta, osoittamalla ilmoittaneensa kilpailijoilleen, että sillä oli näihin kokouksiin osallistuessaan kilpailijoihin nähden eri näkemys (ks. tuomion 81 kohta).

55.

Julkista irtisanoutumista koskeva vaatimus, joka perustuu siihen keskeiseen lähtökohtaan, että yritys on osallistunut kilpailunvastaiseen kokoukseen tai kilpailunvastaiseen yhteydenpitoon, on ymmärrettävä tällä tavalla. Yhteisöjen tuomioistuin täsmensi siten, että ”tämän oikeusperiaatteen taustalla on se perustelu, että koska yritys on osallistunut kyseiseen kokoukseen sanoutumatta julkisesti irti sen sisällöstä, se on antanut toisille osallistujille sen vaikutelman, että se hyväksyi sen tuloksen ja noudattaisi sitä” (ks. tuomion 82 kohta).

56.

Toisin sanoen kriteerin, joka koskee sitä, ettei julkista irtisanoutumista ollut tapahtunut, vuoksi voidaan pitää kiinni konkreettisiin seikkoihin perustuvasta olettamasta, jonka mukaan kilpailunvastaisiin kokouksiin osallistuneen yrityksen oletetaan osallistuneen kartelliin, johon sovelletaan SEUT 101 artiklan 1 kohdassa määrättyä kieltoa. Siihen, ettei julkista irtisanoutumista ole tapahtunut, ei mielestäni voida vedota, jos osallistumisesta – edes passiivisesta – kilpailunvastaiseen kokoukseen ei ole näyttöä. Julkisasiamies Ruiz-Jarabo Colomer totesi kyseisessä asiassa, ( 17 ) että mikäli yritys osallistuu yhdessä kyseisillä markkinoilla toimivien kilpailijoidensa kanssa yhteen tai useaan kokoukseen, joiden perusteella tehdään kilpailunvastainen sopimus, presumptiotekniikan perusteella voidaan nimenomaisen vastakkaisen ilmaisun puuttuessa päätellä, että se osallistuu yhteistoimintajärjestelyyn, varsinkin mikäli se myöhemmin osallistuu kilpailunvastaisen sopimuksen täytäntöönpanotoimiin. Tällaisen olettaman paikkansapitävyyden osoittamiseksi on hänen mukaansa ”otettava lähtökohdaksi tietyt toteennäytetyt tapahtumat, ( 18 ) joiden perusteella voidaan – – katsoa tiettyjen seikkojen olevan selviä”. ( 19 )

57.

Tämän ajattelutavan – joka on jo useissa asioissa ( 20 ) tiettyjen olettamien käytön osalta noudatetun logiikan mukainen – mukaan on niin, että jos ei ole todistetta salaisesta yhteydenpidosta tai yhteistoimintajärjestelyn ilmenemisestä yrityksen ja kartellin muiden osanottajien välillä, komissio ei voi perustaa väitettään yrityksen osallistumisen jatkumisesta yksinomaan toteamukseen, että yrityksen olisi pitänyt sanoutua irti kartellista.

58.

Julkista irtisanoutumista koskeva vaatimus on mielekäs vain, jos yritys on tosiasiallisesti osallistunut kollusiivisiin kokouksiin tai jos on vähintään merkkejä yhteistoiminnasta tietyn ajanjakson kuluessa. Vaatimusta pitäisi siten soveltaa vain tilanteisiin, joissa voidaan olettaa tutkinnan kuluessa kerätyn näytön perusteella, että tutkittavana oleva yritys on jatkanut kartelliin osallistumista. Se, ettei yritys ole sanoutunut julkisesti irti kartellista, ei itsessään voi olla todiste sellaisesta osallistumisesta.

59.

Unionin tuomioistuimella on ollut tilaisuus muistuttaa näistä periaatteista useaan otteeseen. ( 21 )

60.

Kaikista näistä seikoista ilmenee, että julkista irtisanoutumista koskeva vaatimus on ymmärrettävä asianomaisen yrityksen velvollisuudeksi pystyä osoittamaan, ettei se ole ollut enää osallisena kartelliin tiettynä ajanjaksona huolimatta ilmeisestä osallistumisestaan siihen. Huomautettakoon, että julkista irtisanoutumista koskeva vaatimus on siten mielekäs vain, jos yritys on tosiasiallisesti osallistunut kollusiivisiin kokouksiin tai jos on vähintään merkkejä yhteistoiminnasta tietyn ajanjakson kuluessa.

61.

Tämä periaate on syytä palauttaa vahvasti mieleen, sillä muutoin voidaan haitata kilpailunvastaisia toimintatapoja koskevan, asian selvittämisen ja todistustaakan osalta sovellettavien periaatteiden asianmukaista tulkintaa.

62.

Kuten komissio on korostanut kirjelmissään, se oli päätellyt riidanalaisessa päätöksessä, että valittaja oli osallistunut rikkomiseen 28.4.2005 tehtyihin komission tarkastuksiin asti, sillä huolimatta siitä, ettei sen ollut osoitettu osallistuneen 11. ja 12.5.2004 pidetyn kokouksen jälkeisiin kokouksiin, se ei ollut toimittanut mitään näyttöä siitä, että se olisi ehdottomasti vetäytynyt kartellista kyseisenä ajankohtana. Unionin yleinen tuomioistuin katsoi riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 602 perustelukappaleessa mainittuja tosiasioita koskevan arvioinnin perusteella, ettei valittaja ollut muiden osanottajien käsityksen mukaan sanoutunut irti kartellista.

63.

Komissio on riidanalaisen päätöksen 602 perustelukappaleessa todennut seuraavaa:

”[Valittaja] ilmoittaa, ettei se ole osallistunut yhteenkään tekniseen kokoukseen 11. ja 12.5.2004 pidetyn teknisen kokouksen jälkeen, ja lisää, että sen edustaja peruutti matkansa 3. ja 4.11.2004 pidettyyn kokoukseen sisäisen viestin mukaan esimiehensä neuvosta. Komissio huomauttaa, ettei mitään näyttöä mahdollisesta kartellista vetäytymisestä ole. Monitahoisia rikkomisia koskevissa tapauksissa se seikka, että yritys ei ole läsnä jossakin kokouksessa tai on eri mieltä siitä, mistä kokouksessa on keskusteltu, ei tarkoita, että yritys on lakannut osallistumasta jatkettuun rikkomiseen. Rikkomisen lopettamiseksi yrityksen on sanouduttava selvästi irti kartellista. – – [Valittaja] ei ole esittänyt täsmällisiä todisteita, joiden mukaan se olisi omaksunut täysin itsenäisesti yksipuolisen strategian markkinoilla ja olisi selvästi ja avoimesti irtisanoutunut kartellin toiminnoista. Komission hallussa olevat todisteet osoittavat päinvastoin, että [valittaja] on saanut viralliset kutsut kolmeen seuraavaan tekniseen kokoukseen (toisin sanoen kolmeen viimeiseen tekniseen kokoukseen, jotka on järjestetty ennen tarkastusten toimeenpanoa). Komissio huomauttaa, että [valittajan] edustaja on vahvistanut osallistuneensa 3. ja 4.11.2004 pidettyyn kokoukseen, vaikka näyttää siltä, että hän on peruuttanut matkansa myöhemmin. Samoin, kun kyse on 23. ja 24.2.2005 pidetystä kokouksesta, [Sasol Wax International AG, Sasol Holding in Germany GmbH ja Sasol Limited, kyseisen kokouksen järjestäjä, jäljempänä Sasol] oli jo varannut huoneen [valittajan] edustajalle hotellista, missä kokous [oli] pidetty, vaikka varaus peruutettiin myöhemmin. Komissio päättelee siitä näin ollen, että Sasolille ja muille osanottajille oli selvää, että [valittaja] oli osallistunut kartelliin loppuun saakka. Komissio panee myös merkille, että kokousten aikana käydyt keskustelut eivät pohjimmiltaan eronneet edellisissä kokouksissa käydyistä keskusteluista vaan että osanottajat jatkoivat keskustelua hinnankorotuksista mainitsematta minkäänlaisesta [valittajan] yrityksestä jättää kartelli (ks. 175, 176 ja 177 perustelukappale) ja ettei ollut epätavallista, että yritykset eivät osallistu joihinkin kokouksiin kartellin aikana. Nämä kaksi seikkaa osoittavat, että [valittajan] ei ymmärretty jättäneen kartellia vuoden 2004 toukokuussa pidetyn kokouksen jälkeen. [Valittajan] edustajan sisäistä viestiä syistään olla osallistumatta kokoukseen ei voida missään tapauksessa pitää julkisena irtisanoutumisena. Kun otetaan huomioon, ettei mikään muu tieto anna ymmärtää, [että se] on sanoutunut irti kartellista, komissio katsoo, että [valittajan] osallistuminen kartelliin ei ole päättynyt ennen tarkastuksia.”

64.

Unionin yleinen tuomioistuin vahvisti valituksenalaisessa tuomiossa komission kannan julkisesta irtisanoutumisesta ja kartellin muiden osanottajien käsityksestä julkisesta irtisanoutumisesta ja totesi, ettei valittaja ollut muiden osanottajien käsityksen mukaan sanoutunut julkisesti irti kartellista. ( 22 )

65.

Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin viittasi valittajan erään työntekijän 3.11.2004 lähettämään sisäiseen sähköpostiviestiin, joka oli sisällöltään seuraava: ”Kun otetaan huomioon Itävallassa pidettävän kokouksen tarkoitus, seuraan Thibaultin suositusta. Peruutan matkani Wieniin (lähdön oli alun perin määrä tapahtua tänään iltapäivällä)”; lisäksi se päätteli, että sisäinen sähköpostiviesti, jota ei ole annettu tiedoksi muille osanottajille, ei voi muodostaa julkista irtisanoutumista. ( 23 )

66.

Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin huomautti, että pelkästään se seikka, että valittaja ei ollut osallistunut viimeisiin teknisiin kokouksiin, ei osoittanut millään tavalla, ettei se ollut käyttänyt niitä tietoja sen kilpailijoiden soveltamista hinnoista, jotka se oli saanut kymmenien aikaisempien teknisten kokousten aikana, joissa se oli ollut läsnä, ja ettei se ollut käyttänyt hyväkseen markkinoiden ja asiakkaiden jakamista koskevia sopimuksia, jotka oli tehty mainituissa kokouksissa. Unionin yleinen tuomioistuin päätteli siitä, ettei valittaja ollut esittänyt mitään näyttöä, joka osoittaisi, että se oli lopettanut kartellin täytäntöönpanon 12.5.2004. ( 24 )

67.

Näin ollen nousee esiin kysymys siitä, saattoiko komissio näistä toteamuksista huolimatta tehdä unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisessa tuomiossa vahvistaman päätelmän, jonka mukaan valittaja oli osallistunut kartelliin myös 11. ja 12.5.2004 pidetyn kokouksen jälkeen. On aivan erityisesti otettava kantaa siihen, saattoiko se niin tehdäkseen ottaa huomioon sen, ettei valittaja ollut virallisesti vetäytynyt kartellista eikä näin ollen ollut esittänyt näyttöä siitä, että se olisi sanoutunut julkisesti irti siitä.

68.

Jollei jätetä huomioon ottamatta edellä esitettyjä periaatteita, joita on noudatettava asian selvittämisen ja todistustaakan osalta, kun kyseessä on kilpailunvastainen toiminta, kysymykseen on näkemykseni mukaan vastattava kieltävästi.

69.

Nyt käsiteltävässä asiassa ei ole kiistetty sitä, ettei valittaja ole osallistunut viimeisiin teknisiin kartellikokouksiin, jotka pidettiin 12.5.2004 (joka oli viimeinen ajankohta, jona se osallistui kyseisiin kokouksiin) ja 29.4.2005 (ajankohta, jona komission tarkastukset tehtiin). Lisäksi on selvää, ettei ole minkäänlaista indisitiota siitä, että valittaja olisi pitänyt jonkinlaista yhteyttä riidanalaisen kartellin osanottajien kanssa kyseisen jakson aikana.

70.

Näin ollen ei ollut minkäänlaista todistetta siitä, että valittaja olisi 11. ja 12.5.2004 pidettyjen kokousten jälkeen jatkanut riidanalaiseen kartelliin osallistumista joko osallistumalla mainittuihin kokouksiin tai harjoittamalla muuta kollusiivista toimintaa.

71.

Kartellin muiden osanottajien mahdollinen käsitys siitä, jatkuiko valittajan osallistuminen kartelliin kyseisten ajankohtien jälkeen, ei vaikuta minusta millään tavoin ratkaisevalta kriteeriltä. Sen lisäksi, ettei kyseistä käsitystä, jota kutsujen ja hotellivarausten katsottiin ilmentävän, ole käsittääkseni osoitettu selvästi, se ei mielestäni ole minkäänlainen indisio aktiivisesta tai passiivisesta osallistumisesta kartelliin.

72.

Sen seikan, johon erityisesti suullisessa käsittelyssä viitattiin, että komissiolla saattoi olla vahva käsitys siitä, että muista yrityksistä poiketen valittaja ( 25 ) kuului edelleen kartelliin, on perustuttava konkreettisiin tietoihin, eikä tunteeseen tai subjektiiviseen vaikutelmaan, joita kartellin muiden osanottajien käsitys on mahdollisesti tukenut.

73.

Valituksenalaista tuomiota voidaan moittia edellä esitettyjen seikkojen vuoksi. Mielestäni unionin yleinen tuomioistuin on vahvistanut virheellisesti johtopäätöksen, jonka mukaan valittaja osallistui kartelliin 11. ja 12.5.2004 pidetyn kokouksen jälkeen huhtikuussa 2005 tehtyihin tarkastuksiin asti.

74.

Valituksenalainen tuomio on siten kumottava tältä osin. Kumoamisen konkreettisia vaikutuksia valittajalle määrätyn sakon määrään tarkastellaan jäljempänä.

75.

Vaikka edellä esitetyt näkökohdat pätevät soveltuvin osin sen näytön osalta, joka koskee valittajan osallistumista 26.5.2000 ja 26.6.2001 välisenä aikana, erittäin suuri ero on siinä, ettei nyt kysytä sitä, päättikö valittaja osallistumisensa kokonaan, vaan sitä, keskeyttikö se mahdollisesti osallistumisensa tietyksi ajaksi.

76.

Toisin sanoen periaatteet, joita sovelletaan kilpailunvastaista toimintaa koskevan todistustaakan ja asian selvittämisen osalta, ovat samat. Poikkeavaa on se, kuinka niitä sovelletaan todistettaviin tosiseikkoihin, nimittäin kartelliin kuulumisen väliaikaiseen keskeytymiseen tai lopulliseen päättymiseen.

77.

Kuten edellä mainitsin, on nimittäin katsottava, että niitä todisteita, joiden perusteella komissio arvioi sitä, onko yrityksen osallistuminen kartelliin keskeytynyt, on käsiteltävä eri tavalla, koska ne ovat paljolti riippuvaisia kaikista oletetun keskeytymisen osalta vallinneista olosuhteista ja väitetyille kollusiivisille toiminnoille ominaisista piirteistä, kuten niiden esiintymistiheydestä ja monimutkaisuudesta.

78.

Sekä komissio (ks. riidanalaisen päätöksen 603 perustelukappale) että unionin yleinen tuomioistuin (valituksenalaisen tuomion 394–403 kohta) ovat nyt käsiteltävässä asiassa nähdäkseni tarkastelleet yksityiskohtaisesti niitä olosuhteita, joissa valittajan edustaja poistui 25. ja 26.5.2000 pidetystä kokouksesta, sekä kyseessä olevaa kilpailunvastaista yhteydenpitoa.

79.

Sen lisäksi, ettei kyseistä tarkastelua voida – jollei ole näytetty toteen, että tosiseikat on otettu huomioon vääristyneellä tavalla – asettaa kyseenalaiseksi nyt käsiteltävässä valitusasiassa, käytetty lähestymistapa vaikuttaa minusta suurelta osin sen oikeuskäytännön mukaiselta, jonka mukaan se, ettei tällaisia todisteita ole esitetty tiettyjen ajanjaksojen osalta, ei ole esteenä sille, että rikkominen katsotaan toteen näytetyksi kyseisiä ajanjaksoja pidemmällä kokonaisajanjaksolla, kun tällainen toteamus perustuu objektiivisiin ja yhtäpitäviin aihetodisteisiin. Usean vuoden ajalle ulottuvassa rikkomisessa se, että kartelli ilmenee eri ajanjaksoina, joiden välillä voi olla pidempiä tai lyhyempiä aikoja, ei vaikuta tämän kartellin olemassaoloon, kunhan toimilla, jotka ovat osa tätä rikkomista, on yksi ainoa tavoite ja ne toteutetaan yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun rikkomisen yhteydessä. ( 26 )

80.

Arviointia, joka koskee kysymystä siitä, onko nyt käsiteltävässä asiassa kyseessä olevan kartellin yhteydessä toteutettavilla toimilla yksi ainoa tavoite ja toteutetaanko ne yhtenä kokonaisuutena pidettävän jatketun rikkomisen yhteydessä, ei ole millään tavoin kyseenalaistettu nyt käsiteltävässä asiassa. Joka tapauksessa se on osa sellaista tarkastelua, joka ei kuulu unionin tuomioistuimen toimivaltaan nyt käsiteltävässä valitusasiassa.

81.

Nyt käsiteltävässä asiassa esitetyn kysymyksen ja kysymyksen, jota unionin tuomioistuin tarkasteli tuomiossa komissio v. Verhuizingen Coppens, jossa katsottiin, ettei se, ettei näyttöä kilpailunvastaisesta yhteydenpidosta tai sellaiseen osallistumisesta ole vuoden pituiselta ajanjaksolta, sellaisenaan riitä osoittamaan, että kartelliin osallistuminen on keskeytynyt, välillä voidaan siten todeta jonkinlaista analogiaa. ( 27 )

82.

Kolmas valitusperuste on siten mielestäni hylättävä.

83.

Valittajan esittämä toinen valitusperuste on kaksiosainen.

84.

Ensimmäisessä osassa valittaja väittää ennen kaikkea, että tosiseikkojen osalta virheelliseen lähtökohtaan, jonka mukaan Repsol ei saanut enää ”virallisia” kutsuja 11. ja 12.5.2004 pidetyn kokouksen jälkeen, perustuvaa unionin yleisen tuomioistuimen päätelmää tehtäessä näyttö on otettu vääristyneellä tavalla huomioon ja päätelmän perustelut ovat monelta osin puutteelliset.

85.

Toisessa osassa vedotaan siihen, että syrjintäkiellon periaatetta on loukattu. Valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin on tutkinut sen kartelliin osallistumisen kestoa erilaisten ja ankarampien kriteerien perusteella kuin ne, joita sovellettiin Repsoliin. Unionin yleinen tuomioistuin on nimittäin soveltanut valittajaan julkista irtisanoutumista koskevaa vaatimusta, jota se ei ole soveltanut Repsoliin, jonka vetäytyminen on hyväksytty ilman sen irtisanoutumista.

86.

Komissio väittää ensisijaisesti, että tämä valitusperuste on tehoton, koska mikään esitetyistä väitteistä ei koskenut Totalia, vaan Repsolin erityistilannetta. Komissio väittää, että valitusperuste on joka tapauksessa perusteeton.

87.

Jos oletetaan, että ensimmäistä valitusperustetta ei voida hyväksyä, esiin nousee kysymys, onko valittajaa kohdeltu eri tavalla kuin Repsolia.

88.

Tässä yhteydessä on syytä huomauttaa, että riidanalaisen päätöksen johdanto-osan 604 perustelukappaleen mukaan komissio oli katsonut muun muassa, että Repsolin tapaus poikkesi Totalin tapauksesta, koska yhtäältä 3. ja 4.11.2004 ja toisaalta 23. ja 24.2.2005 pidettyjä kahta kokousta varten tehty hotellihuoneiden varaus osoittaa sen mukaan, että Sasol oli vakuuttunut siitä, että Total osallistuisi kokoukseen, mutta Repsolin suhteen sillä ei ollut samanlaista varmuutta.

89.

Unionin yleinen tuomioistuin on katsonut valituksenalaisen tuomion 385–389 kohdassa lähinnä, että kyseisten kahden yrityksen tilanteet poikkesivat toisistaan, kun otetaan huomioon kartellin muiden osanottajien käsitys niiden irtisanoutumisesta; tätä käsitystä ilmentäviä seikkoja olivat virallisten kutsujen lähettäminen ja hotellivaraukset.

90.

Minä puolestani katson, että jos ensimmäinen valitusperuste olisi hylättävä, tämä valitusperuste olisi katsottava tehottomaksi.

91.

Kuten komissio on perustellusti todennut, valittajan väitteet eivät liity sen, vaan Repsolin erityistilanteeseen. Vaikka oletettaisiin, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt jonkinlaisen arviointivirheen, valittaja ei voi vedota siihen omaksi edukseen esimerkiksi lyhentääkseen kartelliin osallistumisensa kestoa.

92.

On nimittäin selvää, että yhdenvertaisen kohtelun periaatteen on mukauduttava laillisuuden noudattamisen asettamiin vaatimuksiin. Kukaan ei voi vedota edukseen jonkun muun hyväksi tapahtuneeseen lainvastaisuuteen. ( 28 )

93.

Mikäli katsotaan, että valituksenalaisen tuomion 385–389 kohdassa esitettyyn unionin yleisen tuomioistuimen päättelyyn sisältyy jonkinlainen virhe, valittajan toinen valitusperuste on siten mielestäni syytä hylätä.

94.

Valittaja huomauttaa, että asetuksen N:o 1/2003 ( 29 ) 31 artiklan mukaan unionin yleisellä tuomioistuimella on kilpailuasioissa täysi harkintavalta ja että huolimatta siitä, että komissiolla on harkintavaltaa aloilla, joilla on tehtävä monitahoisia taloudellisia arviointeja, tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että unionin yleinen tuomioistuin ei voisi tutkia komission taloudellisista tiedoista suorittamaa tulkintaa. ( 30 ) Lisäksi periaate, jonka mukaan rangaistukset on määrättävä yksilökohtaisesti, edellyttää, että sitä, ettei yhteistoimintajärjestelyä ole pantu täytäntöön, arvioidaan tapauskohtaisesti kunkin yrityksen, erityisesti yritykselle määrättävän sakon laskennan osalta.

95.

Valittaja väittää, ettei unionin yleinen tuomioistuin ollut vastannut sen kanneperusteeseen, joka koski siihen, että se oli noudattanut kilpailusääntöjä, liittyvän taloudellisen näytön huomiotta jättämistä, ja ettei kyseinen tuomioistuin tutkinut valittajan esittämän näytön merkityksellisyyttä ja sisältöä. Valittaja on nimittäin toimittanut komissiolle ja sen jälkeen unionin yleiselle tuomioistuimelle koko rikkomisajanjakson kattavan perusteellisen taloudellisen selvityksen, joka osoittaa, ettei se ollut koskaan pannut täytäntöön teknisissä kokouksissa tehtyjä sopimuksia. Kyseistä selvitystä ei sen mukaan mainittu riidanalaisessa päätöksessä eikä valituksenalaisessa tuomiossa, koska 406 ja 407 kohtaan ei sisälly vastausta valittajan väitteisiin siitä, ettei sen taloudellista selvitystä ole tutkittu, jotta seuraamusten valvonnan yhteydessä voitaisiin tehdä tapauskohtainen arviointi sen kilpailukäyttäytymisestä ja erityisesti lieventävistä olosuhteista. Valittaja huomauttaa tässä yhteydessä, että unionin yleisen tuomioistuimen toisen kanneperusteen tarkastelun yhteydessä esittämät toteamukset, joihin viitataan valituksenalaisen tuomion 407 kohdassa (ks. mm. 186 ja 237 kohta), koskevat kartellin kokonaistäytäntöönpanoa, eivätkä kunkin yksittäisen yrityksen käyttäytymistä.

96.

Komissio väittää ensisijaisesti, että valitusperuste on jätettävä tutkimatta ja että se on joka tapauksessa perusteeton.

97.

Mielestäni tämä valitusperuste on hylättävä.

98.

Vaikuttaa nimittäin siltä, että unionin yleinen tuomioistuin on käsitellyt aihetta yksityiskohtaisesti vastatakseen väitteisiin ja asiakirjoihin, jotka valittaja on esittänyt osoittaakseen, ettei se ollut pannut kartellia täytäntöön.

99.

Valituksenalaisen tuomion 163–190 kohdassa, jotka koskevat toisen kanneperusteen tutkimista, unionin yleinen tuomioistuin nimittäin hylkäsi valittajan väitteen, jonka mukaan se ei ollut pannut hintakartellia täytäntöön. Erityisesti on todettava, että unionin yleinen tuomioistuin on käyttänyt perusteenaan muun muassa todisteita in tempore non suspecto, kuten valittajan hinnoittelukirjeitä, joissa asiakkaille ilmoitetaan hinnankorotuksista (ks. mm. tuomion 189 kohta).

100.

Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 243–259 kohdassa, jotka myös koskevat kyseisen ensimmäisessä oikeusasteessa nostetun kanteen toisen kanneperusteen tutkimista, toistanut tarkasti perustelut sen osoittamiseksi, ettei valittaja ollut esittänyt todisteita kilpailullisen asenteen omaksumisesta markkinoilla päinvastoin kuin, mitä se väitti unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämässään taloudellisessa tutkimuksessa.

101.

Minusta vaikuttaa siten siltä, että unionin yleinen tuomioistuin on täyttänyt tehtävänsä, joka on valittajan markkinakäyttäytymisestään esittämiä tietoja koskevan komission analyysin tarkastaminen ja valvonta.

102.

Näin ollen valittajan väite, jonka mukaan unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt ainoastaan taloudellisen kokonaisarvioinnin ottamatta huomioon sen yksilöllistä tilannetta, vaikuttaa minusta perusteettomalta.

103.

Kuten olen edellä todennut, minusta vaikuttaa siltä, että ensimmäinen valitusperuste on perusteltu ja että valituksenalainen tuomio on näin ollen kumottava siltä osin kuin unionin yleinen tuomioistuin on virheellisesti sulkenut pois sen, että valittaja oli lakannut osallistumasta rikkomiseen 12.5.2004 jälkeen.

104.

Ehdottamastani valituksenalaisen tuomion osittaisesta kumoamisesta seuraa väistämättä, että myös valittajalle määrätyn sakon määrä on arvioitava uudelleen, jotta se heijastaisi oikein valittajan kyseiseen rikkomiseen osallistumisen kestoa. Mielestäni nimittäin asia on unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklan 1 kohdan toisessa virkkeessä tarkoitetulla tavalla ratkaisukelpoinen.

105.

Koska unionin tuomioistuimella on asian ratkaistavakseen ottamista koskevan oikeutensa yhteydessä SEUT 261 artiklassa, luettuna yhdessä asetuksen N:o 1/2003 31 artiklan kanssa, tarkoitettu täysi harkintavalta, se voi vapaasti määrätä sakon suuruuden. ( 31 )

106.

Vaikka tämän harkintavallan nojalla unionin tuomioistuin voi paitsi pelkästään tutkia sakon laillisuuden, myös korvata sakon asianmukaisuutta koskevan komission arvioinnin omallaan, on myös korostettava, ettei täyden harkintavallan käyttö vastaa viran puolesta suoritettavaa valvontaa, ja että menettely on kontradiktorista. ( 32 )

107.

Niinpä ehdotan, että unionin tuomioistuin korjaa kolmannen valitusperusteen tarkastelun päätteeksi todetun oikeudellisen virheen yksinkertaisesti tarkistamalla sakon määrää alaspäin.

108.

Sen sijaan, että esittäisin mielivaltaisesti jonkin luvun, yhdenmukaisuuden ja ennakoitavuuden varmistamiseksi ehdotan lisäksi sovellettavan korotuskertoimen osalta pitäytymistä vuoden 2006 suuntaviivoissa esitetyissä menetelmissä, sellaisina kuin unionin yleinen tuomioistuin on niitä hionut ja mukauttanut, ( 33 ) ja siten sakon määrän laskemista uudelleen rikkomisen lyhyemmän keston mukaisesti.

109.

Kuten unionin yleinen tuomioistuin on muistuttanut valituksenalaisen tuomion 565 kohdassa, komissio on valittajalle määrätyn sakon määrän laskemiseksi ottanut huomioon rikkomisen vakavuuden perusteella 18 prosenttia parafiinivahojen vuosimyynnin arvosta ja 15 prosenttia raakaparafiinin vuosimyynnin arvosta. Näin saatuja määriä ( 34 ) on korotettu rikkomisen keston perusteella kertoimella 13 parafiinivahojen osalta ja kertoimella 7 raakaparafiinin osalta. Kaiken kaikkiaan, ”osallistumismaksu” mukaan luettuna, komissio on käyttänyt parafiinivahojen osalta korotuskerrointa 14 ja raakaparafiinin osalta korotuskerrointa 7.

110.

Valituksenalaisen tuomion 561 kohdassa todettujen laittomuuksien korjaamiseksi siten, että mukautetaan valittajalle määrätyn sakon määrää sen rikkomiseen osallistumisen tarkan keston huomioon ottamiseksi, valittajan rikkomiseen osallistumisen keston perusteella käytettäväksi korotuskertoimeksi on vahvistettu parafiinivahojen osalta 12,64 (mihin lisätään lisämäärä ”osallistumismaksun” huomioon ottamiseksi) (12 vuotta, 7 kuukautta ja 28 päivää) ( 35 ) ja raakaparafiinin osalta 6,53 (6 vuotta, 6 kuukautta ja 12 päivää). ( 36 ) Sen jälkeen, kun on lopuksi sovellettu kerrointa 1,7 ( 37 ) varoittavan vaikutuksen aikaansaamiseksi, sakon määräksi vahvistetaan 121626710 euroa parafiinivahojen osalta ja 3833132 euroa raakaparafiinin osalta. Valittajalle määrätyn sakon kokonaismäärä on toisin sanoen 125459842 euroa.

111.

Ehdotan, että nyt tarkasteltavassa tapauksessa toistetaan sakon laskemisen eri vaiheet ottamalla huomioon, että se ajanjakso, jonka kuluessa valittaja osallistui kartelliin parafiinivahamarkkinoilla ja raakaparafiinimarkkinoilla, on määritetty lainvastaisesti. Koska valittajan osallistumisen onkin katsottava kestäneen vain 11 vuotta 7 kuukautta ja 15 päivää, kyseisillä markkinoilla tapahtuneesta rikkomisesta määrättävän sakon (toisin sanoen sakon, jossa on otettu huomioon sekä rikkomisen kesto että ”osallistumismaksu”) osalta on sovellettava korotuskerrointa 12,62 13,64:n sijaan, minkä johdosta välisumma on noin 66194974 euroa. Sen jälkeen, kun on sovellettu varoittavan vaikutuksen aikaansaamiseksi korotuskerrointa 1,7, sakon määrä on laskelmieni mukaan alennettava noin 112531456 euroon parafiinivahan osalta. Kun siihen lisätään raakaparafiinin osalta vahvistetun sakon määrä, toisin sanoen 3833132 euroa, valittajalle määrätyn sakon kokonaismääräksi on vahvistettava noin 116364588 euroa.

112.

Ehdotukseni on, että valittajalle määrättävän sakon pyöristetyksi määräksi vahvistetaan 116364588 euroa.

113.

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 184 artiklan 2 kohdassa määrätään, että jos valitus on perusteltu ja unionin tuomioistuin ratkaisee itse riidan lopullisesti, se päättää oikeudenkäyntikuluista.

114.

Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan, luettuna yhdessä kyseisen työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan kanssa, mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Työjärjestyksen 138 artiklan 3 kohdan nojalla silloin, kun asiassa osa vaatimuksista ratkaistaan toisen asianosaisen ja osa toisen asianosaisen hyväksi, kukin vastaa omista kuluistaan. Saman määräyksen mukaan unionin tuomioistuin voi kuitenkin päättää, että asianosainen vastaa omien kulujensa lisäksi osasta toisen asianosaisen kuluja, jos tämä on perusteltua asiassa ilmenneiden seikkojen vuoksi.

115.

Siltä osin kuin on kyse nyt esillä olevassa asiassa ensimmäisessä oikeusasteessa aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista, katson, että – kun otetaan huomioon tapauksen olosuhteet – on määrättävä, että Total Raffinage Marketing vastaa kahdeksasta kymmenesosasta omia oikeudenkäyntikulujaan ja korvaa kahdeksan kymmenesosaa komission oikeudenkäyntikuluista. Lisäksi on määrättävä, että komissio vastaa kahdesta kymmenesosasta omia oikeudenkäyntikulujaan ja korvaa kaksi kymmenesosaa Total Raffinage Marketingin oikeudenkäyntikuluista.

116.

Tämän menettelyn osalta ehdotan, että kumpikin asianosainen velvoitetaan vastaamaan valitusmenettelyssä aiheutuneista oikeudenkäyntikuluistaan.

117.

Edellä esitettyjen seikkojen perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin ratkaisee asian seuraavasti: