1. 

Ennakkoratkaisupyyntö koskee ammattimaiselle luotonantajalle asetetuista sopimuksen tekoa edeltävistä velvollisuuksista annettujen direktiivin 2008/48/EY ( 2 ) säännösten tulkintaa. Tarkemmin sanottuna kyseessä ovat velvollisuudet, joista säädetään direktiivin 5 artiklassa (velvollisuus antaa tietoja ja selvityksiä) ja 8 artiklassa (velvollisuus arvioida kuluttajan luottokelpoisuus).

2. 

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa saada selvennystä lähinnä näiden velvollisuuksien täyttämistä koskevaan todistustaakkaan ja -keinoihin. Kuten ratkaisuehdotuksessani esitän, se, kuka on lähtökohtaisesti velvollinen todistamaan, että direktiivistä 2008/48 johtuvat tiedonanto- ja tarkistusvelvollisuudet on täytetty asiamukaisesti, voidaan nähdäkseni johtaa hyvin loogisesti itse direktiivistä, kun taas se, mitä sääntöjä näiden velvollisuuksien täyttämisen todistelussa kuuluu noudattaa, määräytyy suurelta osin menettelyllisen itsemääräämisoikeuden periaatteen mukaisesti. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämiä kysymyksiä on siis lähestyttävä varovasti, jotta direktiiville asetettu kuluttajansuojatavoite ja tarve olla asettamatta luotonantajalle kohtuuttomia todisteluvaatimuksia voitaisiin saattaa oikeudenmukaiseen tasapainoon.

3.

Direktiivin 2008/48 5 artiklassa, jonka otsikko on ”Ennen sopimuksen tekoa annettavat tiedot”, säädetään seuraavaa:

”1.   Luotonantajan ja luotonvälittäjän on hyvissä ajoin ennen kuin luottosopimus tai tarjous sitoo kuluttajaa annettava kuluttajalle luotonantajan tarjoamien sekä mahdollisten kuluttajan ilmoittamien mieltymysten ja tietojen pohjalta eri tarjousten vertailemiseen tarvittavat tiedot, jotta tämä voi tehdä perustellun päätöksen luottosopimuksen tekemisestä. Tällaiset kirjalliset tai muulla pysyvällä välineellä olevat tiedot on toimitettava liitteessä II olevan ’Vakiomuotoiset eurooppalaiset kulutusluottotiedot’ -lomakkeen avulla. Luotonantajan katsotaan täyttäneen tässä kohdassa ja direktiivin 2002/65/EY 3 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetyt tiedonantovaatimukset, jos hän on toimittanut ’Vakiomuotoiset eurooppalaiset kulutusluottotiedot’ -lomakkeen.

– –

6.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että luotonantajat ja tapauksen mukaan luotonvälittäjät antavat kuluttajalle riittävät selvitykset, jotta kuluttaja kykenee arvioimaan, soveltuuko tarjottu luottosopimus hänen tarpeisiinsa ja taloudelliseen tilanteeseensa, tarvittaessa selittämällä 1 kohdan mukaiset ennen sopimuksen tekoa annettavat tiedot, tarjottujen tuotteiden olennaiset ominaisuudet ja niiden mahdolliset erityiset vaikutukset kuluttajaan, sekä myös kuluttajan suoritettavaksi tulevien maksujen laiminlyönnin seuraamukset. Jäsenvaltiot voivat mukauttaa tapaa ja laajuutta, jonka mukaisesti tätä apua on annettava, sekä sitä, kuka apua antaa, ottamalla huomioon luottosopimuksen tarjoamistilanteen erityisolosuhteet, henkilön, jolle sopimusta tarjotaan, ja tarjotun luottotyypin.”

4.

Direktiivin 2008/48 8 artiklan, jonka otsikko ”Velvollisuus arvioida kuluttajan luottokelpoisuus”, 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että luotonantaja arvioi ennen luottosopimuksen tekemistä kuluttajan luottokelpoisuuden riittävien tietojen perusteella, jotka on voitu saada kuluttajalta, ja tarpeen mukaan asiaankuuluvasta tietokannasta haettujen tietojen perusteella. Jäsenvaltiot, joiden lainsäädännössä velvoitetaan luotonantaja arvioimaan ennen luottosopimuksen tekemistä kuluttajan luottokelpoisuus asiaankuuluvasta tietokannasta haettujen tietojen perusteella, voivat säilyttää tämän velvollisuuden.”

5.

Direktiivin 22 artiklan, jonka otsikko on ”Yhdenmukaistaminen ja direktiivin säännösten pakottavuus”, 2 ja 3 kohdassa säädetään seuraavaa:

”2.   Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että kuluttajat eivät voi sitovasti luopua heille tämän direktiivin täytäntöön panemiseksi annettavien tai tätä direktiiviä vastaavien kansallisten säännösten nojalla kuuluvista oikeuksista.

3.   Jäsenvaltioiden on lisäksi huolehdittava siitä, että niiden tämän direktiivin täytäntöön panemiseksi antamia säännöksiä ei voida kiertää siten, että sopimukselle annetaan erityinen muoto, erityisesti yhdistämällä tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvia luoton nostoja tai luottosopimuksia luottosopimuksiin, joiden luonne tai tarkoitus tekisi mahdolliseksi välttää tämän direktiivin soveltaminen.”

6.

Direktiivin 2008/48 23 artiklassa, jonka otsikko on ”Seuraamukset”, säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on annettava säännökset tämän direktiivin nojalla annettujen kansallisten säännösten rikkomiseen sovellettavista seuraamuksista ja toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että ne pannaan täytäntöön. Säädettyjen seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia.”

7.

Kulutusluottojen uudistamisesta 1.7.2010 annettu laki nro 2010-737 (Loi portant réforme du crédit à la consommation), ( 3 ) jolla direktiivi 2008/48 on saatettu osaksi Ranskan kansallista oikeutta, on sisällytetty kuluttajansuojalain (Code de la consommation) L. 311-1 §:ään ja sitä seuraaviin pykäliin.

8.

Velvollisuudesta antaa vakiomuotoiset eurooppalaiset kulutusluottotiedot säädetään kuluttajansuojalain L. 311-6 §:ssä seuraavaa:

9.

Velvollisuus selvitysten antamiseen ennen sopimuksen tekoa määritellään kuluttajansuojalain L. 311-8 §:ssä seuraavasti:

”Luotonantaja tai luotonvälittäjä antaa luotonottajalle selvitykset, jotta tämä voi arvioida, vastaako tarjottu luotto hänen tarpeitaan ja taloudellista tilannettaan, erityisesti L. 311-6 §:ssä tarkoitettuun lomakkeeseen sisältyvien tietojen perusteella. Sen on kiinnitettävä luotonottajan huomio tarjotun luoton tai tarjottujen luottojen olennaisiin ominaisuuksiin ja seurauksiin, joita näillä luotoilla voi olla hänen taloudelliseen tilanteeseensa, myös maksujen laiminlyönnin tapauksissa. Nämä tiedot annetaan tarvittaessa luotonottajan ilmaisemien mieltymysten perusteella.

– –”

10.

Saman lain L. 311-9 §:n sanamuoto on seuraava:

”Ennen luottosopimuksen tekemistä luotonantajan on tarkistettava luotonottajan luottokelpoisuus riittävien tietojen perusteella, joihin kuuluvat luotonottajan luotonantajan pyynnöstä toimittamat tiedot. Luotonantajan on haettava tietoja L. 333-4 §:ssä tarkoitetusta tietokannasta L. 333-5 §:ssä tarkoitetussa päätöksessä asetetuin edellytyksin.”

11.

Kuluttajansuojalain L. 311-48 §:n 2 ja 3 momentissa säädetään seuraavaa:

”Jos luotonantaja ei ole noudattanut L. 311-8 §:ssä ja L. 311-9 §:ssä vahvistettuja velvollisuuksia, se menettää oikeuden periä korkoja joko kokonaan tai tuomioistuimen määräämässä suhteessa. – –

Luotonottajan on maksettava takaisin ainoastaan pääoma sovitun maksuaikataulun mukaisesti sekä tarvittaessa korot, joiden perimiseen luotonantaja ei ole menettänyt oikeutta. Luotonantajan on tällöin palautettava korkoina perityt määrät niiden maksupäivästä laskettuine laillisine korkoineen tai luettava ne luoton jäljellä olevan pääoman maksuksi.”

12.

Ennakkoratkaisupyyntö on esitetty riita-asioissa, joissa ovat vastakkain yhtäältä CA Consumer Finance SA (jäljempänä CA CF) ja toisaalta Ingrid Bakkaus ja Bonaton, joita CA CF vaatii suorittamaan henkilöautojen ostoa varten myöntämiensä lainojen maksamatta olevat määrät korkoineen takaisin.

13.

Kun pääasioiden vastaajat eivät saapuneet oikeudenkäyntiin, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin, jonka käsiteltäviksi asiat oli saatettu, tutki viran puolesta ( 4 ) perusteet sen selvittämiseksi, oliko luotonantajan oikeus periä sopimusperusteista korkoa mahdollisesti lakannut kuluttajansuojalain L. 311-48 §:n nojalla sillä perusteella, että luotonottajalle ennen sopimuksen tekoa annettavia tietoja sisältävän lomakkeen sisällöstä ei ole näyttöä, että selvitysten antamista koskevan velvollisuuden täyttämistä ei ole osoitettu, minkä lisäksi luotonantaja on laiminlyönyt velvollisuutensa varoittaa luotonottajaa selvitysten antamista koskevan velvollisuuden yhteydessä, ja että luottokelpoisuuden tarkistamisen yhteydessä ei ole käytetty yksityishenkilöille myönnettyjen luottojen takaisinmaksuhäiriöitä koskevaa tietokantaa. CA CF:n ja Bonaton pariskunnan välisessä riita-asiassa tuomioistuin tutki lisäksi perusteen, jonka mukaan luotonottajan luottokelpoisuuden tarkistamista koskevan velvollisuuden täyttämistä ei ole näytetty toteen.

14.

Koska Tribunal d’instance d’Orléans katsoi, että asioihin liittyi unionin oikeuden soveltamis- ja tulkintaongelmia, se päätti lykätä niiden käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

15.

CA CF, Ranskan, Saksan ja Espanjan hallitukset sekä komissio ovat esittäneet kirjalliset huomautuksensa.

16.

Ranskan ja Saksan hallitusta ja komissiota kuultiin 10.7.2014 pidetyssä istunnossa.

17.

Direktiivissä 2008/48, jonka ensisijaisena tavoitteena on varmistaa korkeatasoinen ja yhtäläinen kuluttajansuoja ja luoda aidot sisämarkkinat, ( 5 ) velvoitetaan jäsenvaltiot muun muassa toteuttamaan asianmukaiset toimenpiteet ”vastuullisten” käytäntöjen edistämiseksi kaikissa luottosuhteen vaiheissa ottaen huomioon luottomarkkinoidensa erityispiirteet. ( 6 )

18.

Yksi keskeisistä direktiivillä 2008/48 yhdenmukaistetuista asiakokonaisuuksista liittyy luotonantajille asetettuihin sopimuksen tekoa edeltäviin velvollisuuksiin. Ne voidaan jakaa yleisesti kahteen ryhmään, jotka ovat velvollisuus antaa kuluttajalle tietyt tiedot ja selvitykset, ( 7 ) jotta tämä pystyy tekemään tietoisen valinnan ennen sitoutumistaan luottosopimuksen tekemiseen, ja velvollisuus arvioida kuluttajan luottokelpoisuus, jotta sekä luotonottaja että luotonantaja saadaan tekemään vastuullinen päätös luoton ottamisesta ja myöntämisestä. ( 8 )

19.

Nyt käsiteltävässä asiassa kansallisen tuomioistuimen viran puolesta tutkimissa perusteissa, joihin ennakkoratkaisukysymyksissä viitataan, pohditaan kahta direktiivillä 2008/48 yhdenmukaistettua näkökohtaa. Niistä ensimmäinen liittyy direktiivin 2008/48 5 artiklan 1 ja 6 kohdassa tarkoitettuun tietojen ja selvitysten antamista koskevaan velvollisuuteen. Toinen näkökohta liittyy saman direktiivin 8 artiklassa säädettyyn kuluttajan luottokelpoisuuden tarkistamista koskevaan velvollisuuteen. Ranskan lainsäädännön mukaan näiden kuluttajansuojalain L. 311-6, L. 311-8 ja L. 311-9 §:ssä säädettyjen velvollisuuksien laiminlyönnillä on merkittävät seuraukset, sillä sen seuraamuksena luotonantaja menettää lähtökohtaisesti kokonaan oikeutensa periä korkoja direktiivin 23 artiklan täytäntöön panemiseksi annetun kuluttajansuojalain L. 311-48 §:n mukaisesti. ( 9 )

20.

Huomattakoon, että direktiivin vastaavat säännökset on saatettu osaksi Ranskan kansallista lainsäädäntöä 1.7.2010 hyväksytyllä Lagarden lailla, ( 10 ) minkä vuoksi voidaan – ennakkoratkaisukysymysten muotoilusta huolimatta – sivuuttaa kokonaan kysymys siitä, onko kyseisellä direktiivillä katsottava olevan välitön horisontaalinen oikeusvaikutus.

21.

Lisäksi on pantava merkille, ettei ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustele unionin tuomioistuimelta, onko sillä mahdollisuus soveltaa viran puolesta säännöksiä, joilla direktiivi 2008/48 on saatettu osaksi kansallista oikeusjärjestystä. Tämä selittyy varmasti sekä sillä, että kansallisessa oikeudessa joka tapauksessa tarjotaan sille tällainen mahdollisuus (ks. kuluttajansuojalain L. 141-4 §), että kiistattomasti mahdollisella analogialla tuomiossa Rampion ja Godard ( 11 ) vahvistettuihin periaatteisiin, sillä mainitun tuomion mukaan kansallisella tuomioistuimella oli toimivalta ottaa viran puolesta huomioon tietyt säännökset, joilla direktiiviä 2008/48 edeltänyt direktiivi 87/102 saatettiin osaksi kansallista oikeusjärjestystä.

22.

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii lähinnä näiden sopimuksen tekoa edeltävien velvollisuuksien täyttämistä koskevaa todistustaakkaa ja ja todistelusääntöjä.

23.

Kuten seuraavassa esitän, se, kenen tehtävä on todistaa, että mainitut velvollisuudet on täytetty asianmukaisesti, voidaan nähdäkseni johtaa implisiittisesti itse direktiivistä ja sen tavoitteista, kun taas tämän toteen näyttämisessä sovellettavat todistelusäännöt kuuluvat menettelyllisen itsemääräämisoikeuden periaatteen mukaan lähtökohtaisesti jäsenvaltioiden kansalliseen oikeuteen.

24.

Siitä, kuka on velvollinen näyttämään toteen sopimuksen tekoa edeltävien velvollisuuksien asianmukainen täyttämisen, on aluksi todettava, että – kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin aivan oikein toteaa – direktiiviin 2008/48 ei sisälly selkeitä ja täsmällisiä sääntöjä luotonantajien sopimuksen tekoa edeltävien velvoitteiden noudattamista koskevasta todistustaakasta. Direktiivillä ei siis sinänsä rajoiteta kansallisessa oikeusjärjestyksessä säädettyjen velvoitteiden täyttämisen tai täyttämättä jättämisen todistamista koskevien säännösten soveltamista.

25.

Direktiiville 2008/48 asetetusta kuluttajansuojatavoitteesta seuraa kuitenkin hyvin loogisesti, että sopimuksen tekoa edeltävien tiedonanto- ja tarkistusvelvollisuuksien täyttämistä koskevan todistustaakan on lähtökohtaisesti kuuluttava ammattimaiselle luotonantajalle – palaan tähän vielä ensimmäisen ennakkoratkaisukysymyksen tarkastelun yhteydessä. Yleensäkin taholla, jolla on erityinen tiedonanto- ja tarkistusvelvoite, tässä tapauksessa ammattimaisella luotonantajalla, pitäisi nähdäkseni olla velvollisuus todistaa, että velvoite on täytetty.

26.

Näiden velvoitteiden toteen näyttämistä koskevien sääntöjen osalta on menettelyllisen itsemääräämisoikeuden periaatteen mukaan noudatettava kansallista lainsäädäntöä edellyttäen, että tehokkuus- ja vastaavuusperiaatteita noudatetaan. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että näyttöä koskevat yksityiskohtaiset säännöt eivät ensinnäkään ole epäedullisempia kuin ne, jotka koskevat samankaltaisia jäsenvaltion sisäiseen oikeuteen perustuvia vaatimuksia, ja toiseksi ne eivät myöskään saa olla sellaisia, että oikeuksien, joita yksityisillä on unionin oikeusjärjestyksen perusteella, käyttäminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa. ( 12 )

27.

Vastaavuusperiaatteesta ei nyt käsiteltävässä asiassa ole erimielisyyttä.

28.

Tehokkuusperiaatteesta toteaisin, ettei se nähdäkseni velvoita määrittelemään täsmällisesti, mitkä todistuskeinot voidaan hyväksyä sen toteen näyttämiseksi, että direktiivin 2008/48 täytäntöönpanosäännöksistä johtuvat luotonantajan velvollisuudet on täytetty asianmukaisesti. Kuten ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin näyttää katsovan, tuomiossa Rampion ja Godard (EU:C:2007:575) oli kyse ”ulkopuolisen toimenpiteen” tarpeesta tehokkaan kuluttajansuojan varmistamiseksi eli asiaa käsittelevän tuomioistuimen toimivallasta soveltaa viran puolesta direktiivin 87/102 täytäntöön panemiseksi annettuja säännöksiä. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kuitenkin katsoo, ettei tuomioistuimen toimenpiteillä voida taata unionin oikeuden tehokkuutta ilman nimenomaista sääntöä, joka koskee todistustaakkaa ja todistamisen kohdetta. Ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen mukaan se, onko velvoitteita jätetty noudattamatta, määräytyy useimmiten tuomioistuimelle esitettyjen asiakirjojen perusteella.

29.

En pidä tätä argumentointia täysin vakuuttavana.

30.

Ensinnäkin mielestäni mentäisiin askel pidemmälle, jos katsottaisiin kuluttajansuojan edellyttävän ”sääntöä”, joka koskee direktiivistä 2008/48 johtuviin velvoitteisiin liittyvää todistustaakkaa ja todistamisen kohdetta. Tällaisen säännön vahvistamisella saatettaisiin päätyä legaaliseen todistusjärjestelmään, joka olisi täysin vapaan todistelun periaatteen vastainen eikä aivan riskitön myöskään tehokkaan oikeussuojan kannalta.

31.

Tässä näkemyksessä sivuutetaan myös se, että kansallisella tuomioistuimella on siitä hetkestä lähtien, jona se alkaa pohtia, ovatko direktiivissä 2008/48 säädetyt sopimuksen tekoa edeltävät velvollisuudet mahdollisesti jääneet täyttämättä, mahdollisuus – ja jopa velvollisuus – turvautua kaikkiin tarvittaviin prosessuaalisiin keinoihin sen selvittämiseksi, onko mainitut velvoitteet täytetty asianmukaisesti. ( 13 ) Kuten unionin tuomioistuin on jo todennut, arvioitaessa viran puolesta kuluttajan ja ammattimaisen luotonantajan väliseen sopimukseen sisältyvän ehdon kohtuuttomuutta, ja ottaen huomioon analogia, joka voidaan – kuten unionin tuomioistuin teki tuomiossa Rampion ja Godard (EU:C:2007:575) – tehdä eri kuluttajansuojadirektiiveissä säädettyyn suojan tasoon, tuomioistuimen on tarvittaessa ryhdyttävä viran puolesta selvittämistoimiin todetakseen, onko luotonantajalle asetetut sopimuksen tekoa edeltävät tarkistus- ja tiedonantovelvollisuudet täytetty asianmukaisesti.

32.

Tarkastelen seuraavaksi vuorotellen kutakin ennakkoratkaisukysymystä kaikkien näiden näkökohtien pohjalta.

33.

Ensimmäisessä ennakkoratkaisukysymyksessään kansallinen tuomioistuin tiedustelee, onko direktiiviä 2008/48 tulkittava siten, että luotonantaja on velvollinen näyttämään toteen kansallisista säännöksistä, joilla mainittu direktiivi on saatettu osaksi kansallista oikeusjärjestystä, johtuvien velvoitteidensa asianmukaisen ja täysimääräisen täyttämisen luottosopimuksen tekemisen ja täytäntöönpanon yhteydessä.

34.

Katson, ettei direktiivillä 2008/48 myönnettyjen oikeuksien käyttämisen tehokkuus ole esteenä sellaiselle Ranskan lainsäädäntöön sisältyvän kaltaiselle kansalliselle säännökselle, ( 14 ) jonka mukaan todistustaakka sopimuksen tekoa edeltävien tiedonantovelvollisuuksien asianmukaisesta täyttämisestä on luotonantajalla.

35.

Kuten jo alustavasti totesin, direktiivin 2008/48 kuluttajansuojatavoitteesta seuraa päinvastoin hyvin loogisesti, että direktiivissä säädettyjen sopimuksen tekoa edeltävien tiedonanto- ja selvitysvelvoitteiden täyttämistä koskevan todistustaakan on lähtökohtaisesti oltava ammattimaisella luotonantajalla. Luotonantajaa voidaan tuomioistuimessa vaatia perustelemaan, että se on täyttänyt sopimuksen tekoa edeltävät velvollisuutensa asianmukaisesti, mikä – kuten Ranskan hallitus toteaa – edellyttää, että luotonantaja noudattaa tiettyä huolellisuutta kerätessään ja säilyttäessään todisteita sille kuuluvien tiedonanto- ja selvitysvelvoitteiden täyttämisestä.

36.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kansallisen tuomioistuimen, jonka käsiteltävänä on kysymys siitä, onko direktiivissä 2008/48 säädetyt sopimuksen tekoa edeltävät tiedonanto- ja tarkistusvelvoitteet täytetty täysimääräisesti ja asianmukaisesti, on siinä tapauksessa, että se katsoo esitettyjen todisteiden olevan riittämättömiä, käännyttävä ammattimaisen luotonantajan puoleen, jotta tämä voi toimittaa puuttuvat tiedot.

37.

Vaikka luotonantajalla on direktiivin 2008/48 tehokkuuden varmistamiseksi velvollisuus toimia huolellisesti esittääkseen todisteita sopimuksen tekoa edeltävien velvoitteidensa täyttämisestä, sitä ei voida vaatia esittämään sellaisia asiakirjoja, jotka lähtökohtaisesti ovat ainoastaan luotonottajan hallussa, kuten kirjallisia tai muulla pysyvällä välineellä olevia tietoja, jotka luotonantajan oletetaan toimittaneen kuluttajalle direktiivin 2008/48 5 artiklan 1 kohdan nojalla.

38.

Näin ollen katson, että Ranskan oikeuteen sisältyvä sääntö, jonka mukaan todistustaakka direktiivin 2008/48 5–8 artiklassa tarkoitettujen sopimuksen tekoa edeltävien velvoitteiden täyttämisestä on lähtökohtaisesti luotonantajalla, ei mitenkään heikennä direktiivillä taattua kuluttajansuojaa ja näyttää myös turvaavan täysin sen tehokkuuden.

39.

Edellä esitetystä seuraa, että ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava myöntävästi ja että direktiiviä 2008/48 on tulkittava siten, että luotonantaja on velvollinen näyttämään toteen, että se on täyttänyt asianmukaisesti ja täysimääräisesti sille asetetut velvoitteet luottosopimuksen tekemisen ja täytäntöönpanon yhteydessä.

40.

Toisella ennakkoratkaisukysymyksellään kansallinen tuomioistuin haluaa selvittää, voidaanko luotonantajalle asetettujen tiedonanto- ja tarkistusvelvoitteiden asianmukainen täyttäminen näyttää toteen vakiolausekkeella, jos sen tueksi ei esitetä luotonantajan antamia luotonottajalle toimitettuja asiakirjoja.

41.

Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että yhden pääasioiden vastaajista eli Ingrid Bakkausin tekemään luottosopimukseen sisältyi vakiolauseke, jossa luotonottaja ”vakuuttaa saaneensa vakiomuotoisen eurooppalaisen tietolomakkeen ja perehtyneensä siihen”. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin haluaa selvittää, voidaanko tällaisella lausekkeella sen lisäksi, että sillä osoitetaan ennen sopimuksen tekoa annettavia tietoja koskevan lomakkeen toimittaminen luotonottajalle, myös näyttää toteen se, että toimitettujen ennen sopimuksen tekoa annettavien tietojen sisältö on direktiivin 2008/48 vaatimusten mukainen. Kansallinen tuomioistuin viittaa erityisesti direktiivin 2008/48 22 artiklaan, jossa jäsenvaltiot velvoitetaan huolehtimaan siitä, että kuluttajat eivät voi sitovasti luopua heille tämän direktiivin täytäntöön panemiseksi annettavien kansallisten säännösten nojalla kuuluvista oikeuksista ja että näitä säännöksiä ei voida kiertää siten, että sopimukselle annetaan erityinen muoto.

42.

Tähän kysymykseen on mielestäni syytä vastata nyansoidusti.

43.

Direktiivin 2008/48 5 artiklan 1 kohdan viimeisestä virkkeestä tosin ilmenee, että ”luotonantajan katsotaan täyttäneen tässä kohdassa – – säädetyt tiedonantovaatimukset, jos hän on toimittanut ’Vakiomuotoiset eurooppalaiset kulutusluottotiedot’ -lomakkeen”, joka on direktiivin liitteessä II. Luottosopimukseen sisällytettävällä lausekkeella, jolla vahvistetaan vakiomuotoisen eurooppalaisen tietolomakkeen vastaanottaminen, näytetään siis toteen tietty toimenpide, joka vahvistaa luotonantajan täyttäneen sopimuksen tekoa edeltävät tiedonantovelvollisuutensa vain ja ainoastaan silloin, kun se on direktiivin liitteessä II säädettyjen vaatimusten mukainen.

44.

Mielestäni nyt tarkasteltavaa vakiolauseketta ei kuitenkaan missään tapauksessa voida tulkita lausekkeeksi, jonka mukaan kuluttajan asemassa oleva luotonottaja tunnustaa ammattimaisen luotonantajan täyttäneen täysimääräisesti ja asianmukaisesti sopimuksen tekoa edeltävät velvoitteensa ja jolla siten käännetään velvoitteiden täyttämistä koskeva todistustaakka kuluttajalle, mikä on omiaan vaarantamaan direktiivissä 2008/48 tunnustettujen oikeuksien tehokkuuden.

45.

Tällaisella lausekkeella luotonantaja yksinkertaisesti todistaa jonkin tietyn toimen toteuttamisen (vakiomuotoisen eurooppalaisen tietolomakkeen toimittamisen) eikä sitä, että jokin tietty velvoite on täytetty täysimääräisesti ja asianmukaisesti (eli että kyseinen vakiomuotoinen tietolomake on direktiivissä 2008/48 asetettujen vaatimusten mukainen). Toisin kuin tuomiossa Rampion ja Godard (EU:C:2007:575) tarkastellun kaltaisessa tilanteessa pääasiassa kyseessä olevan kaltaisen vakiolausekkeen sisällyttämisellä luottosopimukseen ei siis voida tehdä tyhjäksi direktiivin pakottavia täytäntöönpanosäännöksiä. Näin ollen vaikuttaa siltä, että velvoitteiden täyttämisen todistuskeinona tällainen lauseke ei sinänsä ole direktiivin 2008/48 22 artiklan vastainen, sillä kyseisessä säännöksessä pyritään kieltämään sellaisten sopimusehtojen käyttäminen, joilla kierretään direktiivistä johtuvia velvoitteita tai joilla kuluttajat saadaan luopumaan heille suoraan tai välillisesti direktiivin nojalla kuuluvista oikeuksista.

46.

Jollei päinvastaisia väitteitä tai tietoja esitetä, lauseke, jonka mukaan kuluttaja vakuuttaa saaneensa mainitun lomakkeen, voi kuitenkin antaa aihetta olettaa, että kuluttajalle on annettu tarvittavat tiedot ennen luottosopimuksen tekemistä. Kyse on kuitenkin pelkästä olettamasta, joka on täysin tehokkuusperiaatteen mukainen. Kuluttajalla on nimittäin aina mahdollisuus vedota siihen, ettei hän ole saanut asiakirjaa tai ettei se täytä luotonantajalle asetettuja sopimuksen tekoa edeltäviä tiedonantovaatimuksia. Nähdäkseni tällaisen vakiolausekkeen käyttö pitäisi kieltää ainoastaan siinä tapauksessa, että sillä tultaisiin vaarantaneeksi sekä kuluttajan että tuomioistuimen mahdollisuus kyseenalaistaa luotonantajalle asetettujen sopimuksen tekoa edeltävien tiedonanto- ja tarkistusvelvoitteiden asianmukainen täyttäminen.

47.

Kuten CA CF kirjallisissa huomautuksissaan korostaa, jollei luottosopimukseen sisältyisi lauseketta, jossa kuluttaja vakuuttaa saaneensa ennen sopimuksen tekoa annettavat tiedot sisältävän lomakkeen, luotonantajan olisi vaikea näyttää toteen tiedonantovelvollisuutensa asianmukaista täyttämistä, tietolomakkeen toimittamista luotonottajalle ja kyseisen lomakkeen sisältöä ilman kolmannen toimenpiteitä.

48.

Nämä näkökohdat huomioon ottaen ehdotan, että toiseen ennakkoratkaisukysymykseen vastataan siten, ettei direktiivi 2008/48 ole esteenä sille, että luottosopimukseen sisällytetään vakiolauseke, jonka mukaan luotonottaja vakuuttaa vastaanottaneensa vakiomuotoisen eurooppalaisen tietolomakkeen. Tällaisella lausekkeella ei kuitenkaan välttämättä voida näyttää toteen direktiivistä johtuvien velvoitteiden asianmukaista ja täysimääräistä täyttämistä.

49.

Kolmas ennakkoratkaisukysymys koskee sitä, miltä osin ammattimaisella luotonantajalla on velvollisuus tarkistaa kuluttajan ilmoittamien tietojen paikkansapitävyys siinä yhteydessä, kun se tarkistaa kuluttajan luottokelpoisuuden ennen luottosopimuksen tekemistä.

50.

Tähänkin kysymykseen on mielestäni vastattava nyansoidusti.

51.

Ensinnäkin on vaikea selvittää, missä määrin CA CF on väitteensä mukaisesti perustanut arviointinsa vastaajien tuloista ja maksukyvystä esitettyihin asiakirjoihin, vai onko se todennut vastaajat luottokelpoisiksi tukeutumalla ainoastaan heidän ilmoittamiinsa tietoihin, joiden tueksi ei ole esitetty mitään näyttöä. ( 15 )

52.

Kuten muun muassa direktiivin 2008/48 johdanto-osan 26 perustelukappaleesta ilmenee, direktiivin 2008/48 8 artiklan 1 kohdan tarkoituksena on edistää vastuullista luotonantoa, mikä tarkoittaa erityisesti sitä, että ”vastuun kunkin kuluttajan luottokelpoisuuden tarkistamisesta olisi kuuluttava luotonantajalle”kussakin yksittäistapauksessa [ranskankielisen kieliversion ilmausta ”au cas par cas” ei ole suomenkielisessä kieliversiossa]. ( 16 ) Tämä tavoite edellyttää sitä, että luotonantaja varmistautuu luotonhakijan luottokelpoisuudesta asianmukaiseksi katsomallaan tavalla. Tarkistus voi perustua luotonhakijan taloudellisesta tilanteestaan esittämiin asiakirjoihin, kuten palkkakuitteihin, pankin tiliotteisiin ja tapahtumaluetteloihin tai verotustodistuksiin, muttei pelkästään niihin. Ei esimerkiksi voida sulkea pois sitä mahdollisuutta, että luotonantaja, jolla on pitkäaikainen liikesuhde tiettyihin asiakkaisiin, tuntee jo ennalta luotonhakijan taloudellisen tilanteen.

53.

Nähdäkseni direktiivissä 2008/48 ei kuitenkaan velvoiteta luottolaitoksia tarkistamaan järjestelmällisesti kuluttajan tulojensa ja menojensa todisteeksi toimittamien tietojen todenperäisyyttä. Kuten direktiivin 2008/48 8 artiklan 1 kohdan sanamuodosta selvästi ilmenee, siinä ainoastaan edellytetään, että luotonantaja arvioi kuluttajan luottokelpoisuuden ”riittävien tietojen perusteella, jotka on voitu saada kuluttajalta, ja tarpeen mukaan asiaankuuluvasta tietokannasta haettujen tietojen perusteella”. Kuten Saksan hallituksen kirjallisissa huomautuksissa aivan perustellusti todetaan, tällä muotoilulla painotetaan sitä, että luotonantajalla on harkintavalta määrittää, riittävätkö sen käytettävissä olevat tiedot osoittamaan luotonhakijan luottokelpoisuuden.

54.

Tätä toteamusta tukee tietyllä tapaa se, ettei direktiiviin 2008/48 lopulta otettu ehdotuksessa ( 17 ) ollutta säännöstä, jolla luotonantaja olisi velvoitettu ennen luottosopimuksen tekemistä arvioimaan luotonottajan luottokelpoisuus ”kaikin käytössään olevin välinein”. ( 18 )

55.

Luotonantajalla on siis yksinomainen velvollisuus varmistaa, että sillä on käytettävissään ”riittävät tiedot”, tämän kuitenkaan rajoittamatta jäsenvaltioiden mahdollisuutta antaa luotonantajille ohjeita ja opastusta (ks. direktiivin 2008/48 johdanto-osan 26 perustelukappale). Mainittujen tietojen riittävyys määräytyy väistämättä luottosopimuksen teko-olosuhteiden ja myönnetyn luoton määrän perusteella. Luotonantajaa ei kuitenkaan voida moittia siitä, ettei se hankittuaan riittävät tiedot luotonottajan luottokelpoisuudesta ryhdy enää tarkistamaan kyseisten tietojen oikeellisuutta tai totuudenmukaisuutta.

56.

Tältä osin on korostettava, että luottokelpoisuuden tarkistus toimii turvatakeena sekä kuluttajalle (koska se estää kuluttajaa tekemästä sitoumusta, jonka hoitamiseen hänellä ei ole taloudellisia edellytyksiä) että ammattimaiselle luotonantajalle (joka joutuu kantamaan riskin siitä, ettei sovittuja lyhennyksiä makseta).

57.

Tällainen luottokelpoisuuden tarkistus, joka on luottosopimuksen kummankin osapuolen edun mukainen, perustuu osapuolten vastavuoroisiin velvollisuuksiin. Luotonantajan on hankittava riittävät tiedot kuluttajan maksukyvyn selvittämiseksi. Kuluttajan on puolestaan tehtävä lojaalia yhteistyötä, ja hänen oletetaan toimivan vilpittömässä mielessä toimittaessaan pyydettyjä asiakirjoja. ( 19 )

58.

Vaikka luotonantaja voi lainanhakijan vilpittömyyttä epäillessään lopulta turvautua hyvinkin perusteellisiin tarkistuksiin varmistautuakseen lainanhakijan toimittamien asiakirjojen totuudenmukaisuudesta, se ei ole millään tavalla velvollinen tekemään näin kaikissa tapauksissa. Se voi vain tyytyä toteamaan, että sille toimitettujen asiakirjojen perusteella kuluttajan on katsottava olevan luottokelpoinen.

59.

Muunlainen lähestymistapa voisi rajoittaa merkittävästi kulutusluottojen myöntämiselle asetettavia ehtoja ja siten vaarantaa kulutusluottoja koskevien yhteismarkkinoiden toteutumisen, joka – kuten muistetaan – myös on yksi direktiivin 2008/48 tavoitteista. ( 20 )

60.

Edellä esitetyn perusteella direktiivin 2008/48 8 artiklassa edellytetään, että luotonantaja tarkistaa kuluttajan luottokelpoisuuden riittävien tietojen perusteella ja tyytymättä pelkästään kuluttajan ilmoittamiin tietoihin, joiden tueksi ei ole esitetty mitään todisteita. Kyseisessä säännöksessä ei kuitenkaan velvoiteta ammattimaista luotonantajaa järjestelmällisesti tarkistamaan kuluttajan toimittamien tietojen vilpittömyyttä varmistautuakseen niiden todenperäisyydestä.

61.

Neljäs ennakkoratkaisukysymys, joka koskee direktiivin 2008/48 5 artiklan 6 kohdan tulkintaa, jakautuu kahteen osaan.

62.

Kysymyksen ensimmäinen osa koskee sitä, onko luotonantajan, ennen kuin se täyttää velvollisuutensa antaa kuluttajalle riittävät selvitykset, ensin selvitettävä kuluttajan taloudellinen tilanne ja tarpeet.

63.

Luettaessa sanatarkasti direktiivin 2008/48 5 artiklan 6 kohtaa, joka koskee selvitysten antamista tarjotusta luottosopimuksesta ja sen soveltuvuudesta kuluttajan tarpeisiin, ja saman direktiivin 8 artiklan 1 kohtaa, joka koskee luottokelpoisuuden tarkistamista, on tähänkin kysymykseen vastattava kieltävästi.

64.

Kuten direktiivin 2008/48 johdanto-osan 27 perustelukappaleesta ilmenee, direktiivin 2008/48 5 artiklan 6 kohdassa säädetyllä riittävien selvitysten antamista koskevalla velvollisuudella pyritään varmistamaan, että kuluttaja voi sitoutua kyseiseen luottosopimustyyppiin tietoisena kaikista asiaan vaikuttavista seikoista. Tarkoituksena on siis antaa kuluttajalle ”lisäapua”, jota tämä tarvitsee ”päättääkseen, mikä luottosopimus tarjottujen tuotteiden joukosta soveltuu parhaiten hänen tarpeisiinsa ja taloudelliseen tilanteeseensa”, ja tässä yhteydessä kuluttajalle on tarvittaessa ”yksilöllisellä tavalla selitettävä ennen sopimuksen tekoa annettavat asiaankuuluvat tiedot sekä tarjottujen tuotteiden olennaiset ominaisuudet siten, että kuluttaja voi ymmärtää niiden mahdolliset vaikutukset hänen taloudelliseen tilanteeseensa”. Direktiivin 2008/48 5 artiklan 6 kohdassa ei mainita, että luotonantajalla olisi selvitysvelvollisuutensa täyttämisen yhteydessä velvollisuus selvittää luotonottajan taloudellinen tilanne saatikka tarkistaa tämän luottokelpoisuus.

65.

Kuten CA CF huomauttaa, tässä vaiheessa ei ole kyse mistään luottokelpoisuuden arvioinnista, jota käsitellään ainoastaan direktiivin 2008/48 8 artiklassa, ja lisäksi on täsmennettävä, että sen arvioiminen, soveltuuko luottosopimus luotonottajan tarpeisiin ja taloudelliseen tilanteeseen, on hänen omalla vastuullaan (luotonantaja antaa kuluttajalle ”riittävät selvitykset, jotta kuluttaja kykenee arvioimaan, soveltuuko tarjottu luottosopimus – –” ( 21 )), kun taas luottokelpoisuuden arviointi on luotonantajan tehtävä ja tapahtuu tämän aloitteesta.

66.

Tätä tulkintaa tukevat nähdäkseni myös direktiiviehdotuksen perustelut, ( 22 ) joissa todetaan kuluttajalle ennakolta annettavista tiedoista, että ”luotonantaja ja tapauksen mukaan luotonvälittäjä voivat vaatia kuluttajilta ja takaajilta ainoastaan direktiivin 95/46/ETY 6 artiklan mukaiset tiedot, jotka ovat riittävät, asiaankuuluvat ja laajuudeltaan asianmukaiset, kun otetaan huomioon niiden keräämisen ja käsittelyn tarkoitus. Kuluttajien ja takaajien on vastattava vilpittömästi luotonantajan ja tapauksen mukaan luotonvälittäjän esittämiin tarkkoihin kysymyksiin”.

67.

Direktiivin 2008/48 5 artiklan 6 kohtaa on siis tulkittava siten, ettei siinä velvoiteta ammattimaista luotonantajaa tarkistamaan kuluttajan luottokelpoisuutta ennen selvitys- ja avunantovelvollisuuksien täyttämistä.

68.

Kysymyksen toinen osa koskee sitä, missä vaiheessa ennen sopimuksen tekemistä annettavat tiedot on toimitettava ja onko ne tarvittaessa toimitettava erityisellä asiakirjalla.

69.

Siitä, missä vaiheessa direktiivin 2008/48 5 artiklan 1 ja 6 kohdassa tarkoitetut tiedot ja selitykset on annettava, on mielestäni riittävää todeta, että kyseiset säännökset liittyvät ”sopimuksen tekoa edeltäviin” velvoitteisiin, mikä edellyttää sitä, että kuluttaja on voinut tutustua mainittuihin tietoihin ennen sopimuksen tekemistä. Nähdäkseni tämä vaatimus täyttyy, jos tarvittavat tiedot ovat sisältyneet itse luottosopimuksen luonnokseen siitä hetkestä lähtien, jolloin kuluttaja on saanut luonnoksen haltuunsa ja on voinut tutustua siihen ennen sen allekirjoittamista.

70.

Direktiivin 2008/48 5 artiklan 6 kohdassa asetetun riittävien selvitysten antamista koskevan velvollisuuden täyttämistavoista on toiseksi todettava, ettei kyseisessä säännöksessä edellytetä, että ammattimaisen luotonantajan olisi noudatettava joitakin erityisiä muotomääräyksiä esittäessään selvityksiä, jotka se on velvollinen antamaan kuluttajalle ennen luottosopimuksen tekemistä. Tämä ei kuitenkaan rajoita jäsenvaltioiden mahdollisuutta itse määritellä – tässäkin yhteydessä menettelyllisen itsemääräämisoikeuden periaatteen mukaisesti – direktiivin 2008/48 5 artiklan 6 kohdassa tarkoitetun selvitysvelvollisuuden täyttämistapoja.

71.

Tästä seuraa, että mainittujen velvoitteiden tosiasiallinen täyttäminen, jonka on tapahduttava mukauttamalla selvitykset kuhunkin yksittäiseen tapaukseen (ks. direktiivin 2008/48 johdanto-osan 27 perustelukappale ja 5 artikla), ei välttämättä vaadi todisteekseen erityistä lomaketta tai asiakirjaa.

72.

Kutakin tapausta tarkastellaan siis erikseen, kuten ilmenee direktiivin 2008/48 johdanto-osan 27 perustelukappaleesta, jossa annetaan jäsenvaltioiden tehtäväksi säätää, milloin ja missä määrin kuluttajalle on annettava tällaisia selvityksiä ”ottaen huomioon erityiset olosuhteet, joissa luottoa tarjotaan, kuluttajan avuntarve ja yksittäisten luottotuotteiden luonne”.

73.

Tästä seuraa, ettei direktiivin 2008/48 5 artiklan 6 kohdassa velvoiteta ammattimaista luotonantajaa laatimaan erityistä asiakirjaa, josta ilmenevät sen kuluttajalle ennen luottosopimuksen tekoa antamat selvitykset.

74.

Edellä esitetyn huomioon ottaen ehdotan, että neljänteen ennakkoratkaisukysymykseen vastataan siten, että direktiivin 2008/48 5 artiklan 6 kohtaa on tulkittava niin, ettei luotonantaja ole velvollinen varmistamaan luotonottajan taloudellista tilannetta tai tarpeita ennen tälle annettavien riittävien selvitysten toimittamista ja ettei riittäviä selvityksiä, jotka luotonantajan on annettava, saada ainoastaan luottosopimuksessa mainituista sopimusta koskevista tiedoista. Luotonantajalla ei kuitenkaan ole velvollisuutta antaa luotonottajalle näitä riittäviä selvityksiä luottosopimuksesta erillisellä asiakirjalla.

75.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan unionin tuomioistuimelle, että se vastaa Tribunal d’instance d’Orléansin (Ranska) esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti: