1

Valittaja vaatii valituksessaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen tuomion Schräder v. CPVO – Hansson (LEMON SYMPHONY) (T‑133/08, T‑134/08, T‑177/08 ja T‑242/09, EU:T:2012:430; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jossa unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi hänen kanteensa yhteisön kasvilajikeviraston (CPVO) valituslautakunnan 23.1.2009 tekemästä päätöksestä (asia A 010/2007), joka koski hakemusta LEMON SYMPHONY ‑lajikkeelle myönnettyjen yhteisön kasvinjalostajanoikeuksien mitättömäksi julistamiseksi (jäljempänä riidanalainen päätös).

2

Yhteisön kasvinjalostajanoikeuksista 27.7.1994 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2100/94 (EYVL L 227, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 25.10.1995 annetulla neuvoston asetuksella (EY) N:o 2506/95 (EYVL L 258, s. 3; jäljempänä asetus N:o 2100/94), 6 artiklassa säädetään, että jotta lajikkeelle voidaan myöntää yhteisön kasvinjalostajanoikeudet, lajikkeen on oltava muun muassa erotettava ja uusi.

3

Kyseisen asetuksen 7 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Lajike katsotaan erotettavaksi, jos se erottuu selvästi tietyn genotyypin tai genotyyppiyhdistelmän ominaispiirteiden kuvauksen perusteella kaikista muista lajikkeista, jotka tunnetaan yleisesti 51 artiklan mukaisesti vahvistettuna hakemuksen jättöpäivänä.

– –”

4

Asetuksen N:o 2100/94 10 artiklassa määritellään kriteerit, jotka liittyvät lajikkeen, jolle on haettu yhteisön kasvinjalostajanoikeuksia, uutuutta koskevaan edellytykseen.

5

Kyseisen asetuksen 20 artiklassa, joka koskee yhteisön kasvinjalostajanoikeuksien mitättömyyttä, säädetään seuraavaa:

”1.   [CPVO] julistaa yhteisön kasvinjalostajanoikeudet mitättömiksi, jos on osoittautunut, että:

2.   Jos yhteisön kasvinjalostajanoikeudet on julistettu mitättömiksi, niillä ei katsota olleen alun perinkään tässä asetuksessa säädettyä lainvoimaa.”

6

Kyseisen asetuksen 54 ja 55 artiklassa kuvaillaan hakemuksen asiasisältöä koskevaa tutkintaa ja teknistä tutkimusta, jotka on suoritettava kasvilajikkeelle, jotta sille voidaan myöntää yhteisön kasvinjalostajanoikeudet.

7

CPVO:ssa noudatettavaa menettelyä koskevien sääntöjen osalta saman asetuksen 75 artiklassa säädetään seuraavaa:

”[CPVO] perustelee päätöksensä. Ne voivat perustua ainoastaan sellaisiin syihin [ja todisteisiin], joihin osapuolet ovat voineet ottaa kantaa suullisesti tai kirjallisesti.”

8

Asetuksen N:o 2100/94 76 artiklassa säädetään seuraavaa:

”[CPVO:ssa] aloitetussa menettelyssä [CPVO] tutkii asiasisällön [oikeammin: tosiseikat] viran puolesta sikäli, kun asiasisältö on [tosiseikat ovat] 54 ja 55 artiklassa säädetyn tutkinnan kohteena. [CPVO] hylkää tosiseikat, joihin ei ole vedott[u,] ja todisteet, joita ei ole esitetty [CPVO:n] vahvistamassa määräajassa.”

9

Asetuksen N:o 2100/94 81 artiklan, joka koskee yleisiä periaatteita, sanamuoto on seuraava:

”1.   Jos tässä asetuksessa tai tämän asetuksen nojalla annetuissa säännöksissä ei säädetä menettelystä, [CPVO] soveltaa jäsenvaltioissa yleisesti hyväksyttyä menettelysäännöstöä.

– –”

10

Komission asetuksessa (EY) N:o 874/2009, joka annettiin 17.9.2009 (EUVL L 251, s. 3), vahvistetaan yksityiskohtaiset säännöt asetuksen N:o 2100/94 soveltamiseksi menettelyssä CPVO:ssa.

11

CPVO:n päätöksistä tehtävien valitusten osalta kyseisen asetuksen 51 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Jollei toisin ole säädetty, [CPVO:ssa] noudatettavia menettelyjä on sovellettava valitusmenettelyyn soveltuvin osin; menettelyn osapuolia on siis pidettävä valitusmenettelyn osapuolina.”

12

Saman asetuksen 63 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Pöytäkirja suullisesta menettelystä ja todistelusta on laadittava siten, että se sisältää suullista menettelyä ja todistelua koskevat olennaiset tiedot, asiaan kuuluvat menettelyn osapuolten lausumat, menettelyn osapuolten, todistajien tai asiantuntijoiden lausunnot ja suoritetun katselmuksen tulokset.

2.   Todistajien, asiantuntijoiden tai menettelyn osapuolten lausuntoja koskeva pöytäkirja on luettava ääneen tai jätettävä asianomaisen henkilön tutkittavaksi. Pöytäkirjaan on merkittävä, että tämä muodollisuus on täytetty ja että lausunnon antanut henkilö hyväksyi pöytäkirjan. Jollei hänen hyväksyntäänsä ole saatu, hänen vastalauseensa merkitään pöytäkirjaan.

3.   Pöytäkirja on laatijan ja suullisen menettelyn tai todistelumenettelyn johtaneen toimihenkilön allekirjoitettava.

4.   Menettelyn osapuolille annetaan jäljennös pöytäkirjasta ja tarvittaessa käännös siitä.”

13

Unionin yleinen tuomioistuin esitti asian taustalla olevat tosiseikat seuraavasti:

– –

– –

– –

– –

– –

– –

Menettelyt [CPVO]:n valituslautakunnassa asioissa A 005/2007, A 006/2007 ja A 007/2007

– –

– –

– –

– –

Menettely [CPVO]:n valituslautakunnassa asiassa A 010/2007

– –

14

Valittaja nosti riidanalaisesta päätöksestä kanteen 24.6.2009 toimittamallaan kannekirjelmällä.

15

Unionin yleisen tuomioistuimen presidentti päätti 15.6.2010 antamallaan määräyksellä yhdistää kanteet, jotka valittaja oli nostanut päätöksistä A 007/2007 (asia T‑133/08), A 006/2007 (asia T‑134/08), A 005/2007 (asia T‑177/08) ja A 010/2007 (asia T‑242/09), suullista käsittelyä ja tuomion antamista varten.

16

Asiassa T‑242/09 nostamansa kanteen tueksi valittaja esitti neljä kumoamisperustetta.

17

Ensimmäisestä kanneperusteesta, joka perustui asetuksen N:o 2100/94 76 ja 81 artiklan rikkomiseen, unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 126 kohdassa, että näitä säännöksiä ei voida soveltaa kyseisen asetuksen 20 artiklassa säädettyyn yhteisön kasvinjalostajanoikeuksia koskevaan mitättömyysmenettelyyn, kun otetaan huomioon kyseisen 76 artiklan sanamuoto. Se päätteli tästä kyseisen tuomion 128 ja 129 kohdassa, että todistustaakka siitä, että kasvilajike ei täytä yhteisön kasvinjalostajanoikeuksien saamisen edellytyksiä, on asianosaisella, joka riitauttaa nämä kasvinjalostajanoikeudet.

18

Unionin yleinen tuomioistuin totesi, että asetuksella N:o 2100/94 käyttöön otettu järjestelmä on voimassa olevien yhteisömalleja koskevien säännösten ja yleisten oikeusperiaatteiden mukainen, ja hylkäsi kyseisen kanneperusteen tehottomana.

19

Unionin yleinen tuomioistuin kuitenkin lisäsi valituksenalaisen tuomion 134 kohdassa, että joka tapauksessa CPVO:ssa käytävä menettely ei ole luonteeltaan pelkästään inkvisitorinen, sillä osapuolten on vedottava kohtuullisessa ajassa tosiseikkoihin, jotka osapuolet haluavat CPVO:n tutkivan, ja esitettävä todisteet, jotka ne haluavat CPVO:n ottavan huomioon.

20

Tämän toteamuksen perusteella se analysoi valittajan esittämiä väitteitä valituksenalaisen tuomion 135–170 kohdassa.

21

Siitä, että CPVO kieltäytyi hyväksymästä valittajan tekemää pyyntöä asian selvittämistoimien määräämisestä, unionin yleinen tuomioistuin, joka sovelsi analogisesti tuomiossa ILFO v. korkea viranomainen (51/65, EU:C:1966:21) omaksuttua ratkaisua, totesi valituksenalaisen tuomion 138 kohdassa, että valittaja ei ollut esittänyt CPVO:ssa käydyn menettelyn missään vaiheessa pienintäkään todistetta tai osoitusta vaatimustensa tueksi. Se päätteli tästä, että todistustaakkaa ja asian selvittämistä koskevia sääntöjä ei ollut rikottu, ja katsoi, että valittajan tarkoituksena oli itse asiassa saada unionin yleinen tuomioistuin arvioimaan uudelleen tosiseikat ja merkitykselliset todisteet.

22

Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin erotti toisistaan sen, ovatko valituslautakunnan esittämät tosiseikkoja koskevat toteamukset ja arvioinnit tehty monitahoisten arviointien perusteella vai eivät, sillä monitahoisten arviointien, jotka edellyttävät asiantuntemusta tai tieteellistä osaamista, osalta unionin yleisen tuomioistuimen harjoittama valvonta koskee ainoastaan ilmeistä virhettä.

23

Ensinnäkin kysymyksestä, joka koskee vuonna 1997 LEMON SYMPHONY ‑lajikkeen teknisen tutkimuksen suorittamiseen käytetyn kasviaineiston luonnetta, unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 149 kohdassa, että valituslautakunta oli katsonut sen, että pistokkaiden ottamiskäytäntö oli yleinen, olevan yleisesti tunnettu seikka. Se sovelsi tässä yhteydessä analogisesti sisämarkkinoiden harmonisointivirastoa (SMHV) koskevaa oikeuskäytäntöä, jonka mukaan SMHV:n valituslautakuntien ei tarvitse päätöksissään näyttää toteen yleisesti tunnettujen tosiseikkojen paikkansapitävyyttä.

24

Unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että kysymys kasvunsääteiden vaikutuksesta kasvinäytteisiin, jotka oli toimitettu LEMON SYMPHONY ‑lajikkeen teknistä tutkimusta varten, kuului monitahoisten kasvitieteellisten arviointien piiriin. Se totesi valituksenalaisen tuomion 157 kohdassa, että valittaja ei ollut esittänyt mitään seikkaa, jonka perusteella voitaisiin yksilöidä ilmeinen arviointivirhe.

25

Toiseksi valittajan väitteistä, jotka koskivat LEMON SYMPHONY ‑lajikkeen alkuperäisen kuvauksen muuttamista vuonna 2006 varren kasvusuuntaa koskevan ominaispiirteen osalta, unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 161 kohdassa, ettei valittaja ollut osoittanut, että tämä ominaispiirre oli ollut ratkaiseva yhteisön kasvinjalostajanoikeuksien kyseiselle kasvilajikkeelle myöntämisen kannalta.

26

Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin korosti valituksenalaisen tuomion 166 kohdassa sitä, että varren kasvusuuntaa koskeva ominaispiirre, jota kuvailevat luokittelutasot vaihtelevat ”pystysuoran” ja ”laskeutuvan” välillä, ei ollut ehdoton ja sitä voitiin tarvittaessa arvioida vertaamalla saman lajin lajikkeita toisiinsa suhteellisesti.

27

Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi ensimmäisen kanneperusteen osittain perusteettomana ja osittain tehottomana.

28

Unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi toisen kanneperusteen, joka perustui asetuksen N:o 2100/94 7 ja 20 artiklan rikkomiseen, niiden ensimmäisen kanneperusteen tutkimisen yhteydessä esitettyjen seikkojen perusteella, jotka koskivat vuonna 1997 toteutetussa teknisessä tutkimuksessa käytetyn aineiston kemiallista ja mekaanista käsittelyä ja pistokkaista peräisin olevan aineiston käyttöä.

29

Kolmannesta kanneperusteesta, joka perustui asetuksen N:o 2100/94 75 artiklan rikkomiseen, unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 181 ja 182 kohdassa, että oikeus tulla kuulluksi ei merkinnyt sitä, että tuomioistuimen oli kuultava asianosaisia kaikista tuomioistuimen oikeudellista arviointia koskevista seikoista. Erityisesti ensimmäisen kanneperusteen tutkimisen yhteydessä unionin yleinen tuomioistuin osoitti, että pistokkaiden käyttäminen teknisessä tutkimuksessa on valittajan tuntema yleinen käytäntö.

30

Neljännestä kanneperusteesta, joka perustui asetuksen N:o 874/2009 63 artiklan rikkomiseen, unionin yleinen tuomioistuin totesi lähinnä, että valituslautakunta ei ollut tehnyt mitään menettelyvirhettä.

31

Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin hylkäsi kanteen kokonaisuudessaan.

32

Asioissa T‑133/08, T‑134/08 ja T‑177/08 nostetuista kanteista unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 217 kohdassa, ettei haasteen, joka koski 4.12.2007 valituslautakunnassa pidettyä suullista käsittelyä, toimittamista koskevaa vähintään kuukauden pituista määräaikaa ole noudatettu valittajan osalta.

33

Se päätteli tästä valituksenalaisen tuomion 237 kohdassa, että kyseessä oli olennainen menettelyvirhe, joka johti kolmen riidanalaisen päätöksen kumoamiseen asioissa T‑133/08, T‑134/08 ja T‑177/08. Se kuitenkin hylkäsi vaatimuksen kuvauksen muuttamista koskevan päätöksen muuttamisesta.

34

Valittaja esittää valituksensa tueksi kuusi valitusperustetta, jotka jakautuvat erilaisiin väitteisiin.

35

Ensimmäisessä ja toisessa valitusperusteessa valittaja arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta lähinnä siitä, että se rikkoi todistustaakkaa ja asian selvittämistä koskevia sääntöjä ja loukkasi tosiseikkojen viran puolesta tutkimisen periaatetta. Kolmannessa ja neljännessä valitusperusteessaan valittaja vetoaa laillisuusvalvontaa koskevan velvoitteen noudattamatta jättämiseen ja valituksenalaisen tuomion perustelujen puutteellisuuteen. Viidennessä ja kuudennessa valitusperusteessa valittaja arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta lähinnä siitä, että se ei taannut valittajan oikeutta tulla kuulluksi eikä valvonut riidanalaisen päätöksen lainmukaisuutta täysimääräisesti.

36

Ensimmäisessä valitusperusteessaan valittaja arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta lähinnä siitä, että se teki oikeudellisen virheen, kun se katsoi, että valituslautakunta ei voinut toimia viran puolesta, ja siitä, että se loukkasi valittajan oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja hyvän hallinnon periaatetta.

37

Ensinnäkin valittaja arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se katsoi valituksenalaisen tuomion 126 kohdassa, että asetuksen N:o 2100/94 76 artiklaa ei voitu soveltaa menettelyihin valituslautakunnassa, ja siitä, että se rikkoi näin ollen asetuksen N:o 874/2009 51 artiklaa.

38

Toiseksi valituksenalaisen tuomion 129 kohdassa oleva toteamus, jonka mukaan CPVO:ssa ja sen valituslautakunnassa käytävä mitättömyysmenettely on akkusatorinen menettely, ei sovi yhteen asetuksen N:o 2100/94 20 artiklan sanamuodon kanssa. Inkvisitorisuuden vahvistaa myös vertailu yhteisön tavaramerkkiä ja yhteisömalleja koskevien vastaavien säännösten kanssa.

39

Kolmanneksi unionin yleinen tuomioistuin otti valittajan ensimmäisessä oikeusasteessa esittämät väitteet vääristyneellä tavalla huomioon valituksenalaisen tuomion 133 kohdassa.

40

Neljänneksi unionin yleinen tuomioistuin loukkasi hyvän hallinnon periaatetta ja periaatetta, joka koskee oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin, kun se kieltäytyi tutkimasta seikkoja, jotka valittaja oli esittänyt valituslautakunnassa.

41

CPVO muistuttaa CPVO:ssa käytävien menettelyjen erityispiirteistä. Se korostaa erityisesti sitä, että asetuksen N:o 2100/94 20 artiklan perusteella aloitettu mitättömyysmenettely kuuluu yksinomaan viran puolesta tutkimisen piiriin. Koska tässä menettelyssä ei ole osapuolia, CPVO on näin ollen velvollinen tutkimaan objektiivisesti kaikki merkitykselliset tosiseikat. Hansson väittää, että CPVO:lla on laaja harkintavalta, joka koskee sellaisten seikkojen arviointia, jotka kolmas henkilö on esittänyt tällaisen menettelyn aloittamisen oikeuttamiseksi.

42

Käsiteltävässä asiassa CPVO sovelsi näitä periaatteita ja kieltäytyi aloittamasta valittajan vaatimaa mitättömyysmenettelyä.

43

Muilta osin CPVO ja Hansson katsovat, että valittajan väitteet ovat parhaimmillaankin tehottomia ja ainakin jätettävä tutkimatta, koska niillä pyritään saattamaan unionin yleisen tuomioistuimen tosiseikoista tekemä arviointi kyseenalaiseksi.

44

Koska valittaja riitauttaa unionin yleisen tuomioistuimen omaksuman käsityksen, joka koskee asian selvittämistä ja todistustaakkaa valituslautakunnassa aloitetussa menettelyssä, on tarkistettava aluksi, tekikö viimeksi mainittu oikeudellisen virheen tässä asiayhteydessä.

45

Tässä yhteydessä on todettava ensinnäkin – kuten unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 126 kohdassa –, että asetuksen N:o 2100/94 76 artiklan sanamuodossa rajoitetaan tosiseikkojen viran puolesta tutkimisen periaatteen soveltaminen koskemaan tosiseikkoja, jotka ovat kyseisen asetuksen 54 ja 55 artiklassa säädetyn tutkinnan kohteena.

46

Toiseksi asetuksen N:o 874/2009 51 artiklan nojalla CPVO:ssa noudatettavia menettelyjä on sovellettava valitusmenettelyyn soveltuvin osin. Näin ollen tosiseikkojen viran puolesta tutkimisen periaatetta on sovellettava myös tällaisessa valituslautakunnassa käytävässä menettelyssä.

47

Näin ollen unionin yleinen tuomioistuin teki oikeudellisen virheen, kun se katsoi, että tosiseikkojen viran puolesta tutkimisen periaatetta ei voida soveltaa valituslautakunnassa käytävissä menettelyissä.

48

Tällainen oikeudellinen virhe ja valituksenalaisen tuomion 135 kohdassa esitetyt seikat, joista virhe on mahdollisesti aiheutunut, eivät kuitenkaan sellaisenaan johda valituksenalaisen tuomion kumoamiseen, koska unionin yleinen tuomioistuin kaikesta huolimatta tarkisti valituksenalaisen tuomion 136 kohdasta lähtien, täyttävätkö valittajan valituslautakunnassa esittämät todisteet tosiseikkojen viran puolesta tutkimisen periaatteeseen liittyvät kriteerit.

49

Näin ollen seuraavaksi on tarkistettava, ettei unionin yleinen tuomioistuin tehnyt tässä yhteydessä oikeudellista virhettä.

50

Tässä yhteydessä on muistutettava, että riidanalaiseen päätökseen johtanut menettely on menettely valituslautakunnassa, jonne oli tehty valitus CPVO:n päätöksestä olla julistamatta yhteisön kasvinjalostajanoikeuksia mitättömiksi asetuksen N:o 2100/94 20 artiklan 1 kohdan perusteella.

51

Kyseisen säännöksen nojalla CPVO julistaa yhteisön kasvinjalostajanoikeudet mitättömiksi, jos on osoittautunut, että asetuksen N:o 2100/94 7 ja 10 artiklassa esitettyjä edellytyksiä ei ole täytetty kasvinjalostajanoikeuksien myöntämishetkellä.

52

Tässä yhteydessä edellytykset, jotka liittyvät erityisesti erotettavuuteen ja uutuuteen, ovat kyseisen asetuksen 6 artiklan nojalla yhteisön kasvinjalostajanoikeuksien myöntämisen ehdottomia edellytyksiä. Näin ollen silloin, kun nämä edellytykset eivät täyty, myönnetyt yhteisön kasvinjalostajanoikeudet ovat lainvastaisia ja on yleisen edun mukaista, että ne julistetaan mitättömiksi.

53

Perusteettomasti myönnetyt kasvinjalostajanoikeudet voidaan tosin myös julistaa mitättömiksi kolmannen edun mukaisesti erityisesti silloin, kun tämä on tehnyt kasvinjalostajanoikeuksien myöntämistä koskevan hakemuksen, jonka hylkääminen on perusteltu sillä, että hakemuksen kohteena oleva lajike ei ole erotettavissa perusteettomasti suojatusta lajikkeesta.

54

Tällä ei kuitenkaan voida oikeuttaa sitä, että kolmas voisi vaatia kaikissa olosuhteissa ja ilman erityisiä perusteita näiden kasvinjalostajanoikeuksien mitättömäksi julistamista kasvinjalostajanoikeuksien myöntämismenettelyn jälkeen ja asetuksen N:o 2100/94 59 artiklassa sille, että kolmannet esittävät vastalauseensa, asetettujen määräaikojen kuluttua umpeen.

55

Tässä yhteydessä on muistutettava, että kasvinjalostajanoikeuksien myöntämismenettelyssä hakemuksen kohteena olevasta kasvilajikkeesta tehdään kyseisen asetuksen 54 ja 55 artiklan nojalla hakemuksen asiasisältöä koskeva tutkinta ja perusteellinen ja monitahoinen tekninen tutkimus.

56

Näin ollen CPVO:lla on laaja harkintavalta, joka koskee asetuksen N:o 2100/94 20 artiklassa tarkoitettua kasvinjalostajanoikeuksien mitättömäksi julistamista, kun suojatusta lajikkeesta on tehty edellisessä kohdassa esitetyt tutkinta ja tutkimus. Ainoastaan vakavat epäilyt siitä, täyttyivätkö kyseisen asetuksen 7 tai 10 artiklassa vahvistetut edellytykset tämän asetuksen 54 ja 55 artiklassa säädettyjen tutkinnan ja tutkimuksen tekohetkellä, voivat siis oikeuttaa suojatun lajikkeen tutkimisen uudelleen asetuksen N:o 2100/94 20 artiklaan perustuvassa mitättömyysmenettelyssä.

57

Tässä asiayhteydessä kolmannen, joka vaatii kasvinjalostajanoikeuksien mitättömäksi julistamista, on esitettävä olennaiset todisteet ja tosiseikat, jotka ovat omiaan luomaan vakavia epäilyjä siitä, onko kyseisen asetuksen 54 ja 55 artiklassa säädettyjen tutkinnan ja tutkimuksen jälkeen myönnetyt kasvinjalostajanoikeudet myönnetty lainmukaisesti.

58

Näin ollen riidanalaisesta päätöksestä nostetun kanteen yhteydessä kantajan on osoitettava, että kantajan CPVO:lle esittämien hakemuksen asiasisältöä koskevaa tutkintaa ja teknistä tutkimusta koskevien tosiseikkojen ja todisteiden perusteella CPVO:lla oli velvollisuus suorittaa asetuksen N:o 2100/94 20 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetty tarkastus.

59

Näiden seikkojen valossa on lopuksi tutkittava, ettei unionin yleinen tuomioistuin tehnyt oikeudellista virhettä, kun se valvoi sitä, miten valituslautakunta sovelsi tosiseikkojen viran puolesta tutkimisen periaatetta.

60

Seikoista, jotka valittaja esitti oikeuttaakseen aikaisemmin myönnettyjen kasvinjalostajanoikeuksien mitättömäksi julistamisen, unionin yleinen tuomioistuin totesi yhtäältä valituksenalaisen tuomion 138 kohdassa, että valittaja ei ollut koskaan esittänyt pienintäkään todistetta tai edes vähäisintä osoitusta, jota voitaisiin pitää alustavana näyttönä valittajan väitteestä, jonka mukaan mekaaninen ja kemiallinen käsittely tai käsiteltävässä asiassa toteutetun kaltainen pistokkaiden otto saattoi vääristää LEMON SYMPHONY ‑lajikkeen teknistä tutkimusta vuonna 1997.

61

Toisaalta unionin yleinen tuomioistuin muistutti valituksenalaisen tuomion 157 kohdassa, ettei valittaja ole missään menettelyn vaiheessa esittänyt mitään konkreettista selvitystä tai todistetta, jolla voitaisiin tukea hänen väitteitään muun muassa kasvunsääteiden kestävän vaikutuksen osalta.

62

Lopuksi väitteiden, jotka perustuvat siihen, että hyvän hallinnon periaatetta ja oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin loukattiin, osalta asiakirja-aineistosta ilmenee, että valittaja vetosi valituslautakuntaan tekemänsä valituksen tueksi siihen, että kasviaineisto, jonka perusteella LEMON SYMPHONY ‑lajikkeen tekninen tutkimus vuonna 1997 oli tehty, oli virheellistä sillä perusteella, että tutkimuksessa käytetyt kasvit oli yhtäältä käsitelty mekaanisesti ja kemiallisesti ja että ne olivat toisaalta Hanssonin lähettämistä kasveista otettuja pistokkaita.

63

Kun nämä seikat ja tämän tuomion 57 ja 58 kohdassa vahvistetut periaatteet otetaan huomioon, unionin yleinen tuomioistuin ei tehnyt oikeudellista virhettä asiaa selvittäessään, kun se katsoi, että valittaja ei ollut esittänyt oikeudellisesti riittävällä tavalla tosiseikkoja ja todisteita, joiden perusteella voitaisiin todeta, että asetuksen N:o 2100/94 7 artiklassa säädetty edellytys ei täyttynyt LEMON SYMPHONY ‑lajikkeen teknisessä tutkimuksessa, mikä olisi oikeuttanut kyseisen asetuksen 20 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun mitättömäksi julistamisen.

64

Näin ollen väitteet, jotka perustuvat siihen, että hyvän hallinnon periaatetta ja oikeutta tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin loukattiin, eivät voi menestyä.

65

Näistä seikoista seuraa, että ensimmäinen valitusperuste on hylättävä.

66

Toisessa valitusperusteessaan valittaja arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta lähinnä siitä, että se rikkoi valituksenalaisen tuomion 136–138 kohdassa todistustaakkaa ja asian selvittämistä koskevia sääntöjä.

67

Tämän valitusperusteen yhteydessä esitetyssä ensimmäisessä väitteessä valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin sovelsi CPVO:lle tehtyihin asian selvittämistoimien määräämistä koskeviin pyyntöihin virheellisesti unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä, joka perustuu tuomioon ILFO v. korkea viranomainen (51/65, EU:C:1966:21) ja jonka mukaan asianosaisen esittämää asian selvittämistoimien määräämistä koskevaa pyyntöä ei voida hyväksyä, jos asianosainen ei esitä riittävästi alustavaa näyttöä, jotta tällaisten toimien määrääminen on perusteltua.

68

Näin menetellessään unionin yleinen tuomioistuin teki valittajan mukaan neljä oikeudellista virhettä. Ensinnäkään edellä mainittuun oikeuskäytäntöön perustuvat periaatteet eivät sovi yhteen asetuksen N:o 2100/94 76 artiklan kanssa. Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin ei noudattanut perusteluvelvollisuutta, koska se ei ilmaissut selkeästi, miksi on tarkoituksenmukaista soveltaa tällaista oikeuskäytäntöä. Kolmanneksi se loukkasi oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, kun se otti käyttöön asian selvittämistoimen määräämistä koskevan edellytyksen, jota ei ollut mainittu menettelyn missään vaiheessa. Neljänneksi se toisti mainitun oikeuskäytännön virheellisesti, sillä kyseisessä oikeuskäytännössä ei mainita sitä, että alustava näyttö on tarpeen asian selvittämistoimen määräämiseksi.

69

Toisessa väitteessään valittaja korostaa sitä, että vaikka hänen olisi pitänyt esittää alustava näyttö väitteensä kehittelemiseksi, valituksenalaisessa tuomiossa olisi kuitenkin oikeudellinen virhe, koska unionin yleinen tuomioistuin otti valittajan esittämät tosiseikat ja todisteet vääristyneellä tavalla huomioon erityisesti tutkitun kasviaineiston mekaanisen ja kemiallisen käsittelyn vaikutuksen ja pistokkaista monistamisen osalta.

70

CPVO ja Hansson väittävät, että valituksenalainen tuomio ”on virheetön” siitä riippumatta, onko todistustaakka tai alustavan näytön esittämistä koskeva taakka valittajalla, koska valituslautakunta arvioi valittajan esittämiä väitteitä ja näkemyksiä. Unionin yleinen tuomioistuin ei myöskään tehnyt mitään oikeudellista virhettä soveltaessaan näin vahvistettuja sääntöjä asian selvittämistoimien määräämiseen.

71

Valittajan ensimmäisestä väitteestä on todettava, että unionin yleistä tuomioistuinta ei voida arvostella ensinnäkään siitä, että se jätti noudattamatta sille kuuluvaa perusteluvelvollisuutta.

72

Vakiintuneesta oikeuskäytännöstä nimittäin ilmenee yhtäältä, että unionin yleisellä tuomioistuimella Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 36 artiklan, jota kyseisen perussäännön 53 artiklan ensimmäisen kohdan mukaan sovelletaan unionin yleiseen tuomioistuimeen, ja unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 81 artiklan mukaan oleva perusteluvelvollisuus ei velvoita unionin yleistä tuomioistuinta esittämään selvitystä, jossa seurattaisiin tyhjentävästi ja kohta kohdalta kaikkia riidan asianosaisten esittämiä päätelmiä. Unionin yleisen tuomioistuimen perustelut voivat siten olla implisiittisiä, kunhan asianosaiset saavat niiden avulla selville unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun syyt ja unionin tuomioistuimella on käytettävissään riittävät tiedot, jotta se kykenee harjoittamaan laillisuusvalvontaansa (ks. mm. tuomio Nexans ja Nexans France v. komissio, C‑37/13 P, EU:C:2014:2030, 21 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

73

Valituksenalaisen tuomion 137 kohdassa unionin yleinen tuomioistuin perusteli tuomiossa ILFO v. korkea viranomainen (51/65, EU:C:1966:21) vahvistettujen periaatteiden analogista soveltamista valituslautakuntaan sillä, että valituslautakunta on lähes tuomioistuimen kaltainen elin.

74

Lisäksi asetuksen N:o 2100/94 76 artiklaan perustuva tosiseikkojen viran puolesta tutkimisen periaate ei ole esteenä tällaiselle soveltamiselle, koska – kuten tämän tuomion 53 ja 54 kohdasta ilmenee – kyseisen asetuksen 20 artiklan 1 kohdassa säädetyn mitättömyysmenettelyn aloittamista koskevan vaatimuksen yhteydessä vaatimuksen tekijän on esitettävä olennaiset seikat, jotka osoittavat, että on olemassa vakavia epäilyjä, jotka koskevat riidanalaisten kasvinjalostajanoikeuksien lainmukaisuutta.

75

Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 76 kohdassa, toisaalta asetuksen N:o 2100/94 81 artiklassa säädetään, että jäsenvaltioissa yleisesti hyväksyttyjä yleisiä prosessioikeudellisia periaatteita sovelletaan CPVO:ssa aloitettuihin menettelyihin.

76

Näin ollen unionin yleistä tuomioistuinta ei voida arvostella siitä, että se totesi, että valittajan olisi pitänyt esittää valituslautakunnassa alustava näyttö saadakseen aikaan sen, että asian selvittämistoimesta määrättäisiin.

77

Toiseksi valituksenalaisesta tuomiosta ei ilmene, että unionin yleinen tuomioistuin olisi arvioinut virheellisesti tuomiosta ILFO v. korkea viranomainen (51/65, EU:C:1966:21) johdettuja periaatteita.

78

Unionin yleinen tuomioistuin nimittäin totesi valituksenalaisen tuomion 138 kohdassa, että valittaja ei ollut koskaan esittänyt pienintäkään todistetta tai edes vähäisintä osoitusta vaatimuksensa oikeuttamiseksi.

79

Näissä olosuhteissa valittaja ei voi väittää, että unionin yleinen tuomioistuin katsoi virheellisesti, että valittaja ei voinut vaatia asian selvittämistoimien määräämistä, koska se ei ollut esittänyt alustavaa näyttöä.

80

Tässä yhteydessä valittaja väittää, että unionin yleinen tuomioistuin otti valittajan CPVO:ssa käydyssä menettelyssä esittämät tosiseikat ja todisteet vääristyneellä tavalla huomioon yhtäältä LEMON SYMPHONY ‑lajikkeen teknisessä tutkimuksessa käytetyn aineiston kemiallisen ja mekaanisen käsittelyn vaikutuksen ja toisaalta kyseisestä lajikkeesta tätä tutkimusta varten otettujen pistokkaiden käyttämisen osalta.

81

Aluksi on korostettava, että SEUT 256 artiklasta ja Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisestä kohdasta ilmenee, että ainoastaan unionin yleinen tuomioistuin on toimivaltainen yhtäältä määrittämään ratkaisun perustaksi asetettavan tosiseikaston, lukuun ottamatta sellaisia tapauksia, joissa määritetyn tosiseikaston paikkansapitämättömyys käy ilmi unionin yleiselle tuomioistuimelle toimitetusta selvitysaineistosta, ja toisaalta arvioimaan tätä tosiseikastoa. Kun unionin yleinen tuomioistuin on määrittänyt asian tosiseikaston tai arvioinut sitä, unionin tuomioistuin on kuitenkin SEUT 256 artiklan nojalla toimivaltainen harjoittamaan tämän tosiseikaston oikeudelliseen luonnehdintaan ja unionin yleisen tuomioistuimen sen pohjalta tekemiin oikeudellisiin päätelmiin kohdistuvaa valvontaa (ks. mm. tuomio CB v. komissio, C‑67/13 P, EU:C:2014:2204, 41 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

82

Ensinnäkin valittaja viittaa 13.1.1997 päivättyyn Bundessortenamtin toimihenkilöltä, joka vastasi LEMON SYMPHONY ‑lajikkeen teknisestä tutkimuksesta, peräisin olevaan kirjeeseen, jossa todetaan, että ”teknisen tutkimuksen asianmukainen kulku on – – vaarantunut [sen takia, että lähetetty aineisto on käsitelty kasvunsääteillä]”.

83

Kuten unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 64 kohdassa suorittamasta tosiseikkojen esittelystä ilmenee, tässä yhteydessä yhtäältä kyseinen Bundessortenamtin toimihenkilö vahvisti valituslautakunnassa asioissa A 005/2007, A 006/2007 ja A 007/2007 4.12.2007 pidetyssä suullisessa käsittelyssä, että ”vuoden 1997 heinä-elokuussa suoritettujen kokeiden laadusta ei [vallinnut] epävarmuutta”, sillä kasvunsääteiden vaikutus oli lakannut.

84

Toisaalta unionin yleinen tuomioistuin katsoi kyseisen tuomion 164 kohdassa, että toimivaltaisen kansallisen viraston harkintavaltaan kuuluu tutkia ja päättää teknisen tutkimuksen aikana se, onko Hanssonin toimittama kasviaineisto todella soveltumatonta vai voidaanko käsiteltävän asian tavoin pistokkaiden ottamistekniikalla korjata tätä aineistoa alun perin rasittaneet virheet.

85

Koska valittaja ei ole missään vaiheessa riitauttanut Bundessortenamtin toimihenkilön väitettä, joka tehtiin sen jälkeen, kun valittaja oli vedonnut tiettyihin seikkoihin, ja jonka mukaan kasvunsääteiden vaikutus oli lakannut, kun LEMON SYMPHONY ‑lajikkeelle suoritettiin tekninen tutkimus, unionin yleinen tuomioistuin katsoi ilman, että se otti mitään asian tosiseikkaa ja mitään valittajan esittämää todistetta vääristyneellä tavalla huomioon, että valittaja ei ollut esittänyt mitään seikkaa, jonka perusteella valituslautakunnan arviointi voitaisiin saattaa kyseenalaiseksi.

86

Toiseksi valittajan väitteistä, jotka koskevat riskejä, jotka liittyvät lajikkeen pistokkaista monistamisesta peräisin olevan aineiston käyttöön teknisen tutkimuksen suorittamisessa, on riittävää todeta, että valittaja katsoo, että koska tällainen riski tunnetaan yleisesti, ei ole tarpeen esittää seikkoja, jotka osoittavat, että tämä riski on olemassa käsiteltävässä asiassa.

87

Näissä olosuhteissa unionin yleinen tuomioistuin ei voinut tehdä muuta kuin todeta, että valittaja ei ollut täyttänyt asian selvittämistoimen määräämistä koskevia vaatimuksia.

88

Näin ollen unionin yleistä tuomioistuinta ei voida arvostella siitä, että se olisi ottanut asian tosiseikat tai valittajan esittämät todisteet vääristyneellä tavalla huomioon.

89

Näiden seikkojen perusteella toinen valitusperuste ei voi menestyä.

90

Kolmannessa valitusperusteessaan valittaja väittää lähinnä, että unionin yleinen tuomioistuin jätti valituksenalaisen tuomion 141–151 kohdassa noudattamatta laillisuusvalvontaa koskevaa velvoitettaan ja otti tosiseikat vääristyneellä tavalla huomioon.

91

Ensinnäkin valittaja arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se ei ottanut huomioon sitä, että pelkkää CPVO:n asiantuntijalausuntoa, joka koskee pistokkaiden ottamiskäytäntöä, ei voida luonnehtia ”yleisesti tunnetuksi tosiseikaksi”. Joka tapauksessa tämä ”tosiseikka” otettiin vääristyneellä tavalla huomioon ja tähän luonnehdintaan ei kohdistunut laillisuusvalvontaa.

92

Toiseksi unionin yleinen tuomioistuin teki valituksenalaisen tuomion 147 kohdassa oikeudellisen virheen, kun se ei perustellut toteamustaan, jonka mukaan valituslautakunnan päättely on ”yhdenmukainen asian objektiivisten tosiseikkojen kanssa, sellaisina kuin ne käyvät ilmi asiakirja-aineistosta”.

93

Kolmanneksi valittaja vetoaa tiettyihin virheisiin, jotka unionin yleinen tuomioistuin teki erityisesti valituksenalaisen tuomion 147 kohdassa viittauksissaan tiettyihin käsiteltävän asian tosiseikkoihin.

94

CPVO väittää, että tämä valitusperuste muodostuu suurelta osin aikaisemmissa valitusperusteissa esitettyjen väitteiden toistamisesta.

95

Hansson toteaa, että tosiseikkoja koskevilla virheillä, joihin valittaja on vedonnut, ei ole vaikutusta valituksenalaisen tuomion lainmukaisuuteen.

96

Ensinnäkin on todettava, että valittajan väitteillä pyritään todellisuudessa riitauttamaan unionin yleisen tuomioistuimen toteuttama tosiseikkojen arviointi, joka ei – kuten tämän tuomion 81 kohdassa on muistutettu – kuulu tosiseikkojen vääristyneellä tavalla huomioon ottamista lukuun ottamatta unionin tuomioistuimen muutoksenhakuvaiheessa harjoittaman valvonnan piiriin.

97

Kun valittaja arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se totesi, että teknisen tutkimuksen osalta Hanssonin toimittamista kasveista otettujen pistokkaiden käyttäminen on yleisesti tunnettu tosiseikka, valittaja pitää näin ollen välttämättä lähtökohtana sitä, että pistokkaista peräisin oleva aineisto ei sovellu tämän tutkimuksen suorittamiseen, sillä muutoin tämä väite olisi tehoton.

98

Tällaisen seikan tutkinnassa on välttämättä arvioitava tosiseikkoja, mikä ei kuulu unionin tuomioistuimelle muutoksenhakuvaiheessa kuuluvan toimivallan piiriin.

99

Joka tapauksessa valittajan oli esitettävä tässä yhteydessä todisteita väitteidensä tueksi, mitä se ei tehnyt, kuten tämän tuomion 84–86 kohdassa on katsottu.

100

Vaikka unionin yleinen tuomioistuin olisi tehnyt virheitä CPVO:n ja Bundessortenamtin toimihenkilöiden nimeämisen suhteen, valittaja ei toiseksi mainitse, missä määrin nämä virheet voivat saattaa valituksenalaisen tuomion lainmukaisuuden kyseenalaiseksi. Joka tapauksessa ei ole ilmeistä, että tällaisista virheistä seuraa tällainen kyseisen tuomion aineellisen paikkansapitävyyden kyseenalaiseksi saattaminen.

101

Kolmas valitusperuste on näin ollen hylättävä.

102

Neljännessä valitusperusteessaan, joka koskee valituksenalaisen tuomion 152–157 kohtaa, valittaja arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta lähinnä perustelujen puutteellisuudesta.

103

Tämän valitusperusteen yhteydessä esitetyssä ensimmäisessä väitteessä valittaja väittää, että valituksenalainen tuomio on ristiriitainen, koska yhtäältä unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 10 kohdassa, että toimitetun kasviaineiston mekaaninen ja kemiallinen käsittely oli vaarantanut LEMON SYMPHONY ‑lajikkeen teknisen tutkimuksen kulun, ja toisaalta unionin yleinen tuomioistuin katsoi kyseisen tuomion 156 kohdassa, että valittaja ei ollut esittänyt mitään konkreettista selvitystä, jolla osoitettaisiin, että tutkittu kasviaineisto ei soveltunut tämän tutkimuksen suorittamiseen.

104

Toisessa väitteessään valittaja väittää, että unionin yleisen tuomioistuimen olisi pitänyt valvoa, sisälsivätkö todisteet, joihin oli vedottu, kaikki ne merkitykselliset seikat, jotka oli otettava huomioon monitahoisen tilanteen arvioinnissa, ja voivatko kyseiset todisteet tukea niistä tehtyjä päätelmiä.

105

CPVO väittää, että valittaja riitauttaa ainoastaan unionin yleisen tuomioistuimen tekemät tosiseikkoja koskevat toteamukset. Lisäksi neljännen valitusperusteen yhteydessä esitetty toinen väite on täysin perusteeton.

106

Hansson korostaa sitä, että valittajan oli osoitettava tai ainakin esitettävä seikkoja, jotka saattavat osoittaa, että kasvunsääteet johtavat kriteerien, joissa määritetään kasvinjalostajanoikeuksien suoja, virheellisen arvioinnin lisäksi asetuksen N:o 2100/94 7 artiklassa säädetyn erotettavuutta koskevan kriteerin virheelliseen arviointiin.

107

Koska valittaja väittää tässä valitusperusteessaan ensinnäkin, että valituksenalainen tuomio on ristiriitainen, on riittävää muistuttaa, että – kuten tämän tuomion 83 kohdasta ilmenee – unionin yleinen tuomioistuin totesi Bundessortenamtin katsoneen, että LEMON SYMPHONY ‑lajikkeen teknisessä tutkimuksessa käytetyn kasviaineiston laadusta ei vallinnut epävarmuutta. Näin ollen valituksenalaiseen tuomioon ei sisälly mitään ristiriitaa, kun kyseisen tuomion 156 kohdassa todetaan, että valittaja ei ollut esittänyt mitään vastakkaista käsitystä puoltavaa seikkaa.

108

Toiseksi on todettava, että joka tapauksessa unionin yleisen tuomioistuimen arvioinnit, sellaisina kuin ne ilmenevät valituksenalaisen tuomion 152–157 kohdasta, jotka valittaja riitauttaa tässä valitusperusteessa, ovat kyseisen tuomion 141–151 kohdassa todettuja seikkoja täydentäviä ylimääräisiä perusteluja. Vaikka tämä valittajan valituksensa tueksi esittämä neljäs valitusperuste olisi hyväksyttävä, valituksenalaista tuomiota ei voitaisi näin ollen kuitenkaan kumota.

109

Neljäs valitusperuste on näin ollen hylättävä.

110

Viidennessä valitusperusteessaan valittaja riitauttaa unionin yleisen tuomioistuimen arvioinnit, sellaisina kuin ne ilmenevät valituksenalaisen tuomion 159–162 kohdasta.

111

Se katsoo ensinnäkin, että unionin yleinen tuomioistuin rikkoo asetuksen N:o 2100/94 7 artiklaa valituksenalaisen tuomion 159 kohdassa olevalla toteamuksellaan, jonka mukaan LEMON SYMPHONY ‑lajikkeen kyseisessä säännöksessä tarkoitettu erotettavuutta koskeva ominaispiirre ei perustunut ”yksinomaan – tai ollenkaan –” varren kasvusuuntaa koskevaan ominaispiirteeseen kohdistuvaan viittaukseen. Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin myös laajensi oikeudenkäynnin kohdetta kielletyllä tavalla.

112

Toiseksi valittaja toteaa, että unionin yleinen tuomioistuin otti valituksenalaisen tuomion 160 kohdassa tosiseikat vääristyneellä tavalla huomioon, kun se totesi, että LEMON SYMPHONY ‑lajikkeen vuonna 2006 muutettu kuvaus ei eronnut alkuperäisestä vuoden 1997 kuvauksesta. Lisäksi unionin yleinen tuomioistuin rikkoi asetuksen N:o 2100/94 20 artiklan 2 kohtaa, kun se ei katsonut, että lajiketta, jonka kuvausta oli muutettu, ei olisi pitänyt suojella.

113

Kuudennessa valitusperusteessa, jolla pyritään riitauttamaan unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 165–168 kohdassa tekemät arvioinnit, valittaja väittää aluksi, että kyseinen tuomioistuin otti tosiseikat vääristyneellä tavalla huomioon, koska valittaja ei ollut rajoittanut väitteitään koskemaan kysymystä varren kasvusuuntaa koskevan ominaispiirteen suhteellisuudesta tai ehdottomuudesta.

114

Seuraavaksi valittaja arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se laajensi oikeudenkäynnin kohdetta kielletyllä tavalla koskemaan väitteitä, jotka liittyivät asiassa T‑177/08 käytävään oikeudenkäyntiin.

115

Lopuksi unionin yleinen tuomioistuin jätti valittajan mukaan noudattamatta velvoitettaan valvoa riidanalaisen päätöksen lainmukaisuutta täysimääräisesti, kun se ei hyväksynyt valittajan väitettä, joka koski sitä, että valituslautakunta ei ollut ottanut huomioon valittajan väitteitä.

116

Viidennen valitusperusteen osalta CPVO väittää, että unionin yleisen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 159 kohdassa tekemä toteamus on ymmärrettävä siten, että vuonna 1997 mikään vertailukelpoinen lajike ei ollut saatavilla.

117

Hansson katsoo, että toteamukset, joita on arvosteltu, eivät ole ratkaisevia suojatun lajikkeen erotettavuutta koskevan kysymyksen kannalta.

118

Kuudennen valitusperusteen osalta CPVO väittää, että valittaja tulkitsee valituksenalaista tuomiota virheellisesti. Lisäksi mikään varren kasvusuuntaa koskeva seikka ei ole ratkaiseva valituksenalaisen tuomion lainmukaisuutta koskevan kysymyksen ratkaisemisen kannalta.

119

Hansson väittää, että lajikkeen erotettavuuden arviointi perustuu hakemuksen kohteena olevan lajikkeen ja saman lajin tunnettujen lajikkeiden väliseen vertailuun. Näin ollen erotettavuutta koskevia kriteerejä voidaan arvioida ainoastaan tällaisen vertailun avulla.

120

Aluksi on todettava yhtäältä, että viidennessä ja kuudennessa valitusperusteessaan valittaja kyseenalaistaa valituksenalaisen tuomion 159–162 ja 165–168 kohdasta ilmenevät unionin yleisen tuomioistuimen arvioinnit, jotka koskevat valittajan väitteitä, joita unionin yleinen tuomioistuin piti tehottomina, kuten se korosti kyseisen tuomion 158 kohdassa.

121

Koska unionin yleinen tuomioistuin katsoi perustellusti, että valittaja ei ollut esittänyt mitään seikkaa eikä mitään todistetta, jonka perusteella tekninen tutkimus, joka johti kasvinjalostajanoikeuksien myöntämiseen LEMON SYMPHONY ‑lajikkeelle, voitaisiin saattaa kyseenalaiseksi, valittajan väitteet, jotka koskevat sitä, mille tasolle varren kasvusuuntaa koskeva ominaispiirre on luokiteltava, eivät voi näin ollen johtaa valituksenalaisen tuomion kumoamiseen.

122

Koska valittaja ei pystynyt osoittamaan, että LEMON SYMPHONY ‑lajikkeen teknisessä tutkimuksessa käytetty kasviaineisto oli soveltumatonta ja että DUS-edellytykset eivät näin ollen täyttyneet, väitteet, jotka koskevat tämän lajikkeen kuvauksen muuttamista, ovat näin ollen itsessään tehottomia.

123

Kuten tämän tuomion 81 kohdassa on muistutettu, toisaalta muutosta voidaan hakea vain oikeuskysymysten osalta, sillä tosiseikkojen ja todisteiden arviointi ei ole niiden vääristyneellä tavalla huomioon ottamista lukuun ottamatta sellainen oikeuskysymys, että se sinänsä kuuluisi unionin tuomioistuimen muutoksenhaun yhteydessä harjoittaman valvonnan piiriin.

124

Tässä yhteydessä valittaja ei voi saattaa kyseenalaiseksi unionin yleisen tuomioistuimen tekemiä tosiseikkojen arviointeja etenkään sen osalta, mille tasolle LEMON SYMPHONY ‑lajikkeen varren kasvusuuntaa koskeva ominaispiirre on luokiteltava.

125

Näiden seikkojen valossa on tutkittava kutakin väitettä, joka on esitetty viidennen ja kuudennen valitusperusteen tueksi.

126

Ensinnäkin valittaja vetoaa siihen, että varren kasvusuuntaa koskeva ominaispiirre kuuluu välttämättä asetuksen N:o 2100/94 7 artiklan nojalla tehtävän lajikkeen erotettavuutta koskevan tutkinnan piiriin.

127

Kun valittaja arvostelee unionin yleistä tuomioistuinta kyseisen artiklan rikkomisesta silloin, kun unionin yleinen tuomioistuin toteaa valituksenalaisen tuomion 159 kohdassa, että kasvilajikkeen erotettavuutta koskeva arviointi ei perustunut yksinomaan – tai ollenkaan – varren kasvusuuntaa koskevaan ominaispiirteeseen kohdistuvaan viittaukseen, valittaja kuitenkin tulkitsee valituksenalaista tuomiota virheellisesti.

128

Unionin yleinen tuomioistuin ei nimittäin väittänyt, että asetuksen N:o 2100/94 7 artiklassa säädetyssä lajikkeen erotettavuutta koskevassa tutkinnassa ei ollut otettava huomioon varren kasvusuuntaa koskevaa ominaispiirrettä. On kuitenkin selvää, että kasvilajikkeen erotettavuutta koskeva tutkinta edellyttää välttämättä vertailukasvilajikkeiden olemassaoloa. Näin ollen varren kasvusuuntaa koskevaa ominaispiirrettä on tarkasteltava tällaisten lajikkeiden perusteella, ja tällä ominaispiirteellä on oltava sen mukaisesti enemmän tai vähemmän ratkaiseva merkitys suojattavan kasvilajikkeen erotettavuuden kannalta.

129

Näin ollen viidennen valitusperusteen yhteydessä esitetyt ensimmäinen ja toinen väite ja kuudennen valitusperusteen yhteydessä esitetty kolmas väite on hylättävä.

130

Lisäksi unionin yleistä tuomioistuinta ei voida arvostella siitä, että se katsoi, että kasvusuuntaa koskevan ominaispiirteen kuvauksen muuttaminen ei saattanut LEMON SYMPHONY ‑lajiketta koskevia kasvinjalostajanoikeuksia kyseenalaiseksi. Koska tämä ominaispiirre määritellään vertaamalla sitä muihin kasvilajikkeisiin, kuvauksen täsmentyminen on nimittäin väistämätöntä, kun muita kasvilajikkeita ilmaantuu.

131

Näissä olosuhteissa viidennen valitusperusteen yhteydessä esitetyt kolmas ja neljäs väite on hylättävä.

132

Lopuksi valittaja ei voi ilman, että toimii ristiriitaisesti, arvostella unionin yleistä tuomioistuinta yhtäältä siitä, että se lausui väitteistä, jotka liittyivät asiassa T‑177/08 käytävään oikeudenkäyntiin, kun valittaja oli itse esittänyt nämä väitteet, ja toisaalta siitä, että se ei valvonut riidanalaisen päätöksen lainmukaisuutta täysimääräisesti siltä osin kuin kyseisessä päätöksessä ei otettu huomioon valittajan väitteitä, jotka koskivat varren kasvusuuntaa koskevan ominaispiirteen luonnetta, ja samanaikaisesti arvostella unionin yleistä tuomioistuinta siitä, että se lausui juuri tämän ominaispiirteen luonteesta. Näin ollen kuudennen valitusperusteen yhteydessä esitetyt ensimmäinen ja toinen väite on hylättävä.

133

Koska viides ja kuudes valitusperuste on hylättävä, kaikesta edellä esitetystä seuraa, että valitus on hylättävä kokonaisuudessaan.

134

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 138 artiklan 1 kohdan, jota sovelletaan työjärjestyksen 184 artiklan 1 kohdan nojalla valituksen käsittelyyn, mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska CPVO on vaatinut Schräderin velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja koska Schräder on hävinnyt asian, hänet on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: