—

CTP – Compagnia Trasporti Pubblici SpA, edustajanaan avvocato M. Malena,

—

Regione Campania, edustajinaan avvocato L. Buondonno, avvocato M. Lacatena ja avvocato M. d’Elia,

—

Provincia di Napoli, edustajinaan avvocato L. Scetta ja avvocato A. Di Falco,

—

Italian hallitus, asiamiehenään G. Palmieri, avustajanaan avvocato dello Stato P. Gentili,

—

Euroopan komissio, asiamiehinään E. Montaguti ja N. Yerrell,

1

Ennakkoratkaisupyynnöt koskevat julkisten palvelujen käsitteeseen rautatie-, maantie- ja sisävesiliikenteessä olennaisesti kuuluvia velvoitteita koskevista jäsenvaltioiden toimenpiteistä 26.6.1969 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1191/69 (EYVL L 156, s. 1), sellaisena kuin se on muutettuna 20.6.1991 annetulla neuvoston asetuksella (ETY) N:o 1893/91 (EYVL L 169, s. 1; jäljempänä asetus N:o 1191/69), tulkintaa.

2

Nämä pyynnöt on esitetty asioissa, joissa ovat vastakkain yhtäältä CTP – Compagnia Trasporti Pubblici SpA (jäljempänä CTP) ja toisaalta Regione Campania (Campanian alue) (asiat C-516/12–C-518/12) ja Provincia di Napoli (Napolin maakunta) (asiat C-516/12 ja C-518/12) ja jotka koskevat sitä, että viimeksi mainitut ovat evänneet CTP:ltä hyvityksen taloudellisista rasituksista, jotka sille ovat aiheutuneet julkisen paikallisliikenteen palvelujen tarjoamisesta.

3

Asetuksen N:o 1191/69 I jaksoon, jonka otsikko on ”Yleiset säännökset”, sisältyvän 1 artiklan 1–5 kohdassa säädetään seuraavaa:

”1.   Tätä asetusta sovelletaan kuljetusyrityksiin, jotka harjoittavat rautatie-, maantie- ja sisävesiliikennettä.

Jäsenvaltiot voivat jättää tämän asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle yrityksen, jonka toiminta rajoittuu yksinomaan kaupunki- tai esikaupunkiliikenteeseen taikka alueelliseen liikenteeseen.

2.   Tässä asetuksessa tarkoitetaan:

3.   Jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on lakkautettava kaikki tässä asetuksessa tarkoitetut julkisten palvelujen käsitteeseen olennaisesti kuuluvat rautatie-, maantie- ja sisävesiliikennettä koskevat velvoitteet.

4.   Sellaisten riittävien liikennepalvelujen varmistamiseksi, joissa otetaan erityisesti huomioon sosiaaliset tekijät ja ympäristötekijät sekä kaupunki- ja aluesuunnittelu tai joiden tarkoituksena on tarjota määrähintoja tietyille matkustajaryhmille, jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat tehdä kuljetusyrityksen kanssa sopimuksia julkisista palveluista. Tällaisten sopimusten edellytyksistä ja tarkemmista ehdoista säädetään V jaksossa.

5.   Jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset voivat kuitenkin pitää voimassa tai asettaa 2 artiklassa tarkoitettuja kaupunkien tai esikaupunkien henkilöliikennettä taikka alueellista henkilöliikennettä koskevia julkisen palvelun velvoitteita. Edellytyksistä ja tarkemmista ehdoista mukaan lukien hyvitysmenettelyistä säädetään II, III ja IV jaksossa.

– –”

4

Asetuksen N:o 1191/69 alkuperäisen version, joka edelsi asetuksella N:o 1893/91 tehtyjä muutoksia, 1 artiklan sanamuoto oli seuraava:

”1.   Jäsenvaltioiden on lakkautettava kaikki tässä asetuksessa tarkoitetut julkisten palvelujen käsitteeseen olennaisesti kuuluvat rautatie-, maantie- ja sisävesiliikennettä koskevat velvoitteet.

2.   Tällaiset velvoitteet voidaan kuitenkin pitää voimassa, jos ne ovat välttämättömiä riittävien liikennepalvelujen varmistamiseksi.

3.   Edellä 1 kohtaa ei sovelleta jäsenvaltion yhden tai useamman ryhmän etujen vuoksi vahvistamiin henkilöliikenteen kuljetusmaksuihin eikä -ehtoihin.

4.   Edellä 2 kohdassa tarkoitettujen velvoitteiden voimassa pitämisestä tai 3 kohdassa tarkoitettujen kuljetusmaksujen ja -ehtojen vahvistamisesta kuljetusyrityksille aiheutuvat taloudelliset rasitukset on hyvitettävä tässä asetuksessa säädettyjen yhteisten menettelyjen mukaisesti.”

5

Asetuksen N:o 1191/69 2 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”’Julkisen palvelun velvoitteilla’ tarkoitetaan velvoitteita, joita kyseinen kuljetusyritys ei omien taloudellisten etujensa kannalta katsoen ottaisi kantaakseen tai ei ottaisi kantaakseen samassa määrin tai samoilla ehdoilla.”

6

Asetuksen II jakso, jonka otsikko on ”Yhteiset periaatteet julkisen palvelun velvoitteiden lakkauttamiseksi tai pitämiseksi voimassa”, sisältää 3–8 artiklan.

7

Saman asetuksen 4 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Kuljetusyritysten asiana on hakea jäsenvaltioiden toimivaltaisilta viranomaisilta julkisen palvelun velvoitteen lakkauttamista kokonaan tai osittain, jos tällainen velvoite aiheuttaa niille taloudellista haittaa.

2.   Hakemuksissaan kuljetusyritykset voivat ehdottaa käytettävän kuljetusmuodon korvaamista muulla kuljetusmuodolla. Yritysten on sovellettava 5 artiklan säännöksiä arvioidessaan mahdollisia säästöjä taloudellisen asemansa parantamiseksi.”

8

Asetuksen N:o 1191/69 6 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Kuljetusyritysten on vuoden kuluessa tämän asetuksen voimaantulosta tehtävä jäsenvaltioiden toimivaltaisille viranomaisille 4 artiklassa tarkoitetut hakemukset.

Kuljetusyritykset voivat tehdä hakemuksen edellä mainitun ajan jälkeen, jos ne toteavat, että 4 artiklan 1 kohdassa säädetyt edellytykset täyttyvät.

2.   Päätöksissä pitää voimassa julkisen palvelun velvoite joko kokonaan tai osittain taikka lakkauttaa se tietyn määräajan kuluessa on määrättävä niistä aiheutuvien taloudellisten rasitusten hyvittämisestä; tällaisen hyvityksen suuruus on määrättävä 10–13 artiklassa säädettyjä yhteisiä menettelyjä noudattaen.

3.   Jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on tehtävä päätöksensä yhden vuoden kuluessa päivästä, jona liikennöinti- tai kuljetusvelvoitetta koskeva hakemus on jätetty, ja kuuden kuukauden kuluessa päivästä, jona hintavelvoitteita koskeva hakemus on jätetty.

Oikeus hyvitykseen syntyy päivänä, jona toimivaltaiset viranomaiset tekevät päätöksensä, ei kuitenkaan ennen 1 päivää tammikuuta 1971.

4.   Jos jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset kunkin yrityksen tekemien hakemusten määrän tai merkityksen vuoksi katsovat sen tarpeelliseksi, ne voivat kuitenkin pidentää 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädettyä määräaikaa enintään 1 päivään tammikuuta 1972 asti. Tässä tapauksessa oikeus hyvitykseen alkaa kyseisestä päivästä.

Jos jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset aikovat käyttää tätä mahdollisuutta, niiden on ilmoitettava asiasta kyseisille yrityksille kuuden kuukauden kuluessa päivästä, jona hakemus on jätetty.

Jos jollekin jäsenvaltiolle aiheutuisi erityisiä ongelmia, neuvosto voi komission ehdotuksesta kyseisen valtion pyynnöstä antaa tämän valtion pidentää tämän kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädettyä määräaikaa 1 päivään tammikuuta 1973.

5.   Jos toimivaltaiset viranomaiset eivät ole tehneet päätöstä säädetyn määräajan kuluessa, on velvoite, jonka lakkauttamiseksi 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu hakemus on tehty, katsottava lakkautetuksi.

6.   Neuvosto tutkii komission 31 päivään joulukuuta 1972 mennessä antaman kertomuksen perusteella eri jäsenvaltioiden tilanteen tämän asetuksen panemisessa täytäntöön.”

9

Asetuksen N:o 1191/69 V jaksossa, jonka otsikko on ”Sopimus julkisista palveluista”, on vain yksi artikla eli 14 artikla, jossa säädetään seuraavaa:

”1.   ’Sopimuksella julkisista palveluista’ tarkoitetaan jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten ja kuljetusyrityksen välillä tehtyä sopimusta riittävien liikennepalvelujen tarjoamisesta.

Sopimus julkisista palveluista voi erityisesti koskea:

2.   Sopimuksessa julkisista palveluista on oltava muun muassa seuraavat kohdat:

3.   Sellaisten palvelujen tarjoamiseen tarvittava omaisuus, joita koskee julkisen palvelun velvoite, voi kuulua yritykselle tai se voidaan asettaa yrityksen käytettäväksi.

4.   Jos yritys aikoo lopettaa yleisölle jatkuvasti ja säännöllisesti tarjoamansa liikennepalvelun, jota ei koske sopimusjärjestelmä eikä julkisen palvelun velvoite, taikka olennaisesti muuttaa sitä, yrityksen on ilmoitettava asiasta jäsenvaltion toimivaltaisille viranomaisille noudattaen vähintään kolmen kuukauden ilmoittamisaikaa.

Toimivaltaiset viranomaiset voivat päätöksellään luopua vaatimasta tällaista ilmoitusta.

Tämä säännös ei vaikuta muihin kansallisiin menettelyihin, joita sovelletaan oikeuteen lopettaa liikenne tai muuttaa sitä.

5.   Saatuaan 4 kohdassa tarkoitetun ilmoituksen toimivaltaiset viranomaiset voivat vaatia, että kyseinen palvelu säilytetään enintään yhden vuoden ajan ilmoituspäivästä, ja niiden on ilmoitettava asiasta yritykselle viimeistään yksi kuukausi ennen ilmoittamisajan päättymistä.

Ne voivat myös aloittaa neuvottelut tällaisen liikennepalvelun aloittamisesta tai muuttamisesta.

6.   Kuljetusyrityksille 5 kohdassa tarkoitetuista velvoitteista aiheutuvat kulut on hyvitettävä II, III ja IV jaksossa vahvistettujen yhteisten menettelyjen mukaisesti.”

10

Asetuksen N:o 1191/69 alkuperäisen version, joka edelsi asetuksella N:o 1893/91 tehtyjä muutoksia, 14 artiklan sanamuoto oli seuraava:

”1.   Lukuun ottamatta 1 artiklan 3 kohdassa tarkoitettuja tapauksia jäsenvaltiot saavat tämän asetuksen voimaantulopäivän jälkeen asettaa kuljetusyritykselle julkisen palvelun velvoitteita ainoastaan, jos tällaiset velvoitteet ovat välttämättömiä riittävien liikennepalvelujen varmistamiseksi.

2.   Jos näin asetetut velvoitteet aiheuttavat kuljetusyrityksille 5 artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettua taloudellista haittaa tai 9 artiklassa tarkoitettuja taloudellisia rasituksia, jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten on tällaisten velvoitteiden asettamisesta päättäessään päätettävä niistä aiheutuvien taloudellisten haittojen hyvittämisestä. Sovelletaan, mitä 10–13 artiklassa säädetään.”

11

Julkista paikallisliikennettä koskevien tehtävien ja toimivallan siirtämisestä 15.3.1997 annetun lain nro 59 4 §:n 4 momentin mukaisesti alueille ja paikallisyksiköille 19.11.1997 annetun asetuksen nro 422 (decreto legislativo n. 422 – Conferimento alle regioni ed agli enti locali di funzioni e compiti in materia di trasporto pubblico locale, a norma dell’articolo 4, comma 4, della legge 15 marzo 1997, n. 59; GURI nro 287, 10.12.1997, s. 4) 17 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Alueet (regioni), maakunnat (province) ja kunnat (comuni) määrittelevät käyttäjien liikkumismahdollisuuksien takaamiseksi [asetuksen N:o 1191/69] 2 artiklan mukaisesti julkisen palvelun velvoitteet ja määräävät 19 §:ssä tarkoitetuissa palvelusopimuksissa vastaavista taloudellisista hyvityksistä näitä palveluja tarjoaville yrityksille ottamalla huomioon mainitun yhteisön säännöksen mukaisesti tariffitulot sekä täydentävien liikkumispalvelujen hoitamisesta mahdollisesti saatavat tulot.”

12

CTP tarjoaa julkisen paikallisliikenteen palveluja Napolin maakunnassa. Tällä perusteella se teki Regione Campanialle ja Provincia di Napolille useita hakemuksia, jotka nämä hylkäsivät, saadakseen hyvityksen taloudellisesta haitasta, jota se katsoi itselleen aiheutuneen kyseisten palvelujen tarjoamisesta.

13

CTP vaati näiden hallintopäätösten kumoamista Tribunale amministrativo regionale per la Campaniassa. Tämä katsoi, että asetuksen N:o 1191/69 4 artiklan mukaisesti oikeus hyvitykseen tällaisesta taloudellisesta haitasta voi syntyä vain, jos kuljetusyritys on ensin hakenut itsellään olevan julkisen palvelun velvoitteen lakkauttamista ja jos toimivaltaiset viranomaiset ovat hylänneet hakemuksen. Tribunale amministrativo regionale per la Campania totesi, ettei CTP ollut tehnyt tällaista lakkauttamishakemusta, joten se antoi kolme ratkaisua, joissa se hylkäsi CTP:n kanteet.

14

CTP on valittanut Tribunale amministrativo regionale per la Campanian antamista kolmesta ratkaisusta ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen. Tämä katsoo, että asetuksen N:o 1191/69 1, 4 ja 6 artiklaa voidaan tulkita kahdella toisistaan poikkeavalla tavalla siltä osin kuin kyse on hyvitysoikeuden syntymisestä kuljetusyritykselle, jolla on julkisen palvelun velvoite.

15

Tribunale amministrativo regionale per la Campanian antaman ”teleologiseksi” luokiteltavan tulkinnan mukaan oikeus hyvitykseen voisi syntyä vasta asianomaisen kuljetusyrityksen haettua toimivaltaisilta viranomaisilta julkisen palvelun velvoitteen lakkauttamista. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin lainaa tässä asiayhteydessä kyseisen 19.11.1997 annetun asetuksen nro 422 17 §:ää, jossa säädetään palvelusopimusten tekemisestä, ja täsmentää tältä osin, että erotuksena aikaisemmasta konsessiojärjestelmästä nykyinen järjestelmä muistuttaa palvelusopimusta, koska viranomaisten maksama summa voidaan rinnastaa vapaaehtoisesti hoidettavaksi otetun velvoitteen synallagmaattiseen vastikkeeseen. Se kuitenkin lisää, että hyvitysoikeus voisi sopimusperusteisuudestaan huolimatta syntyä vasta julkisen palvelun velvoitteen lakkauttamishakemuksen jälkeen.

16

”Systemaattiseksi” luokiteltavan tulkinnan mukaan hyvitysoikeus syntyisi automaattisesti ilman, että kuljetusyrityksen on haettava lakkauttamista, koska tällainen oikeus koskee julkisen palvelun velvoitetta, jonka voimassa pitäminen sallitaan asetuksen N:o 1191/69 1 artiklan 5 kohdassa, joka koskee kaupunkien tai esikaupunkien henkilöliikennettä taikka alueellista henkilöliikennettä.

17

Tässä tilanteessa Consiglio di Stato on päättänyt lykätä asioiden käsittelyä ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen, jonka sanamuoto on identtinen asioissa C-516/12–C-518/12:

”Syntyykö oikeus hyvitykseen [asetuksen N:o 1191/69] 4 artiklan mukaan vain, jos toimivaltaiset viranomaiset eivät ole tätä koskevan hakemuksen jälkeen päättäneet lakkauttaa palveluvelvoitetta, josta aiheutuu kuljetusyritykselle taloudellista haittaa, vai sovelletaanko tätä säännöstä vain palveluvelvoitteisiin, jotka on asetuksen mukaan lakkautettava ja joita ei sen mukaan saa pitää voimassa?”

18

Unionin tuomioistuimen presidentin 29.11.2012 antamalla määräyksellä asiat C-516/12–C-518/12 yhdistettiin kirjallista ja suullista käsittelyä sekä tuomion antamista varten.

19

Aluksi on määritettävä ennakkoratkaisupyyntöjen asiayhteys.

20

Yhtäältä on niin, ettei mikään unionin tuomioistuimelle toimitetussa asiakirja-aineistossa viittaa siihen, että Italian tasavalta olisi käyttänyt asetuksen N:o 1191/69 1 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa säädettyä mahdollisuutta jättää tämän asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle yritykset, joiden toiminta rajoittuu yksinomaan kaupunki- tai esikaupunkiliikenteeseen taikka alueelliseen liikenteeseen. Näin ollen asetuksen säännöksiä voidaan soveltaa täysimääräisesti pääasioihin ja ennakkoratkaisukysymystä on tutkittava näiden säännösten valossa (ks. analogisesti tuomio Antrop ym., C‑504/07, EU:C:2009:290, 17 kohta).

21

Toisaalta on muistutettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ainoastaan ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen tehtävänä on määrittää niiden kysymysten sisältö, jotka se aikoo unionin tuomioistuimelle esittää. Yksinomaan kansallisten tuomioistuinten, joissa asia on vireillä ja jotka vastaavat annettavasta ratkaisusta, tehtävänä on kunkin asian erityispiirteiden perusteella harkita, onko ennakkoratkaisu tarpeen asian ratkaisemiseksi ja onko niiden unionin tuomioistuimelle esittämillä kysymyksillä merkitystä asian kannalta (tuomio Kersbergen-Lap ja Dams-Schipper, C‑154/05, EU:C:2006:449, 21 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

22

Asianosaisten istunnossa esittämien tietojen mukaan pääasioissa kyseessä olevat CTP:n tarjoamat julkisen paikallisliikenteen palvelut voisivat perustua joko asetuksen N:o 1191/69 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun julkisen palvelun velvoitteeseen tai asetuksen 14 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun julkista palvelua koskevaan sopimukseen.

23

Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 34 ja 35 kohdassa, esitetyn kysymyksen kohteena olevaa asetuksen N:o 1191/69 4 artiklaa ja asetuksen 6 artiklaa voidaan soveltaa vain, jos CTP:n tarjoamat julkisen paikallisliikenteen palvelut perustuvat asetuksen 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun julkisen palvelun velvoitteeseen. Nämä artiklat eivät sitä vastoin olisi sovellettavissa, jos CTP:n tarjoamat julkisen paikallisliikenteen palvelut perustuisivat asetuksen N:o 1191/69 14 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun julkista palvelua koskevaan sopimukseen, minkä selvittäminen on ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen asiana.

24

Nyt käsiteltävissä asioissa ennakkoratkaisua pyytäneen tuomioistuimen esittämä kysymys koskee asetuksen N:o 1191/69 4 artiklan tulkintaa, eikä kyseinen tuomioistuin viittaa asetuksen 14 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan kuuluvaan tilanteeseen. Kun tämän tuomion 21 kohdassa mainittu oikeuskäytäntö otetaan huomioon, unionin tuomioistuimelle esitetty kysymys on siis tutkittava tukeutumalla lähtökohtaan, jonka mukaan CTP:n tarjoamat julkisen paikallisliikenteen palvelut perustuvat asetuksen N:o 1191/69 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuun julkisen palvelun velvoitteeseen.

25

Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin tiedustelee kysymyksellään pääasiallisesti, onko asetuksen N:o 1191/69 4 ja 6 artiklaa tulkittava siten, että oikeus hyvitykseen asetuksen 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun julkisen palvelun velvoitteen täyttämisestä aiheutuvista taloudellisista rasituksista voi syntyä vain, jos yhtäältä asianomainen yritys on hakenut kyseisen velvoitteen lakkauttamista ja jos toisaalta toimivaltaiset viranomaiset ovat päättäneet pitää velvoitteen voimassa tai lakkauttaa sen tietyn määräajan kuluessa.

26

Tästä on huomattava, että asetuksen N:o 1191/69 4 artiklan 1 kohdan, luettuna yhdessä asetuksen 6 artiklan 2 kohdan kanssa, mukaan julkisen palvelun velvoitteesta aiheutuvista taloudellisista rasituksista myönnetään hyvitys asianomaisille kuljetusyrityksille vain, jos ne hakevat velvoitteen lakkauttamista kokonaan tai osittain ja jos toimivaltaiset viranomaiset päättävät hakemuksesta poiketen pitää kyseisen julkisen palvelun velvoitteen voimassa tai lakkauttaa sen tietyn määräajan kuluessa kokonaan tai osittain. Niinpä asetuksen N:o 1191/69 säännöksissä edellytetään tämän tuomion 25 kohdassa mainittujen kahden edellytyksen täyttymistä.

27

On kuitenkin muistutettava, että asetuksen N:o 1191/69 14 artiklan alkuperäisen asetuksella N:o 1893/91 tehtyjä muutoksia edeltäneen version mukaan jäsenvaltioilla oli mahdollisuus asettaa uusia julkisen palvelun velvoitteita mutta toimivaltaisilla viranomaisilla oli tällaisten velvoitteiden asettamisesta päättäessään velvollisuus päättää niiden täyttämisestä aiheutuvien taloudellisten haittojen hyvittämisestä.

28

Niinpä asetuksen N:o 1191/69 alkuperäisen version mukaan velvollisuus hakea julkisen palvelun velvoitteen lakkauttamista asetuksen 4 ja 6 artiklan säännöksiin perustuneen hyvitysoikeuden synnyttämiseksi oli sovellettavissa vain ennen asetuksen voimaantuloa syntyneisiin velvoitteisiin, kun taas hyvitysoikeus syntyi myöhemmin syntyneiden julkisen palvelun velvoitteiden osalta automaattisesti kyseisen asetuksen 14 artiklan nojalla.

29

On totta, että asetuksessa N:o 1893/91 kyseinen säännös on korvattu asetuksen N:o 1191/69 14 artiklan nykyisellä versiolla, jossa säädetään julkista palvelua koskevien sopimusten tekemisestä. Lisäksi asetuksella N:o 1893/91 on otettu käyttöön uusi 1 artiklan 5 kohta, jonka mukaan julkisen palvelun velvoitteiden voimassa pitäminen ja asettaminen toteutetaan asetuksen N:o 1191/69 II–IV jaksossa säädettyjen edellytysten ja tarkempien ehtojen mukaisesti.

30

Italian hallituksen mukaan asetuksella N:o 1893/91 siis muutettiin julkisen palvelun velvoitteiden asettamiseen sovellettavaa järjestelmää siten, että oikeus hyvitykseen tällaisista velvoitteista aiheutuvista taloudellisista rasituksista edellytti vastedes hakemusta näiden velvoitteiden lakkauttamisesta asetuksen 4 ja 6 artiklan mukaisesti. Tällaisen tulkinnan tueksi Italian hallitus vetoaa siihen, että asetuksen N:o 1893/91 voimaantulon jälkeen asetuksen N:o 1191/69 uudessa 1 artiklan 5 kohdassa, jonka nojalla jäsenvaltiot voivat asettaa uusia julkisen palvelun velvoitteita, viitataan nimenomaisesti kyseiset 4 ja 6 artiklan sisältävään asetuksen II jaksoon.

31

Kuten julkisasiamies on korostanut ratkaisuehdotuksensa 53 kohdassa, mikään ei kuitenkaan mahdollista päätelmää, jonka mukaan asetuksella N:o 1893/91 on muutettu asetuksen N:o 1191/69 voimaantulon jälkeen syntyneisiin julkisen palvelun velvoitteisiin sovellettavaa järjestelmää, sellaisena kuin se kuvataan tämän tuomion 28 kohdassa. Asetuksen N:o 1893/91 johdanto-osan perustelukappaleista ilmenee päinvastoin, että sen lisäksi, että jäsenvaltiot voivat toteuttaa liikenteen alan julkisia palveluja koskevat järjestelyt kansallisten toimivaltaisten viranomaisten ja kuljetusyrityksen välisellä sopimuksella, niillä säilyy myös mahdollisuus pitää voimassa tai asettaa tiettyjä julkisen palvelun velvoitteita. Niinpä alkuperäistä järjestelmää on täydennetty toisella järjestelmällä, joka perustuu asetuksen N:o 1191/69 uudessa 14 artiklassa tarkoitettuun uuteen oikeudelliseen välineeseen, nimittäin julkista palvelua koskevaan sopimukseen.

32

Lisäksi on todettava, ettei asetuksella N:o 1893/91 ole tehty mitään muutosta asetuksen N:o 1191/69 4 ja 6 artiklaan. Niinpä tämän asetuksen 6 artiklan 1 kohdassa säädetään, että 4 artiklassa tarkoitetut lakkauttamishakemukset on tehtävä vuoden kuluessa kyseisen asetuksen voimaantulosta eli päivämäärästä 1.1.1969. Lisäksi 6 artiklan 3–6 kohdassa säädetyt määräajat perustuvat erityisesti päivämääriin 1.1.1971, 1.1.1972, 1.1.1973 tai 31.1.1972. Edellä esitetystä seuraa, että asetuksen N:o 1191/69 6 artiklaa on tarkoitus soveltaa vain ennen kyseisen asetuksen voimaantuloa eli ennen päivämäärää 1.1.1969 syntyneisiin julkisen palvelun velvoitteisiin.

33

Kuten julkisasiamies on korostanut ratkaisuehdotuksensa 55 kohdassa, asetuksen N:o 1191/69 1 artiklan 5 kohdan sanamuodosta ei myöskään voida päätellä, että kutakin asetuksen II–IV jakson säännöksistä sovelletaan sekä julkisen palvelun velvoitteiden voimassa pitämiseen että niiden asettamiseen. Niinpä joitakin näistä säännöksistä, kuten 3 artiklaa tai 7 artiklan 1 kohtaa, sovelletaan yksinomaan tällaisten velvoitteiden voimassa pitämiseen. Sama pätee asetuksen 4 ja 6 artiklaan, joiden sanamuodosta ilmenee, että niitä sovelletaan vain ennen 1.1.1969 syntyneisiin julkisen palvelun velvoitteisiin. Italian hallituksen argumentti, jonka mukaan asetuksen 1 artiklan 5 kohtaa olisi tulkittava siten, että asetuksen 4 ja 6 artiklaa sovelletaan uusien julkisen palvelun velvoitteiden asettamiseen, ei siis voi menestyä.

34

Esitettyyn kysymykseen on vastattava edellä esitetyn perusteella, että asetuksen N:o 1191/69 4 ja 6 artiklaa on tulkittava siten, että ennen kyseisen asetuksen voimaantuloa syntyneiden julkisen palvelun velvoitteiden osalta oikeus hyvitykseen tällaisten velvoitteiden täyttämisestä aiheutuvista taloudellisista rasituksista voi syntyä vain, jos asianomainen yritys on hakenut näiden velvoitteiden lakkauttamista ja jos toimivaltaiset viranomaiset ovat päättäneet pitää kyseiset velvoitteet voimassa tai lakkauttaa ne tietyn määräajan kuluessa. Mainitun päivämäärän jälkeen syntyneiden julkisen palvelun velvoitteiden osalta sitä vastoin näiden samojen edellytysten täyttyminen ei ole tällaisen hyvitysoikeuden syntymisen edellytyksenä.

35

Pääasioiden asianosaisten osalta asioiden käsittely unionin tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevien asioiden käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä unionin tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (viides jaosto) on ratkaissut asiat seuraavasti:

Julkisten palvelujen käsitteeseen rautatie-, maantie- ja sisävesiliikenteessä olennaisesti kuuluvia velvoitteita koskevista jäsenvaltioiden toimenpiteistä 26.6.1969 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1191/69, sellaisena kuin se on muutettuna 20.6.1991 annetulla neuvoston asetuksella (ETY) N:o 1893/91, 4 ja 6 artiklaa on tulkittava siten, että ennen kyseisen asetuksen voimaantuloa syntyneiden julkisen palvelun velvoitteiden osalta oikeus hyvitykseen tällaisten velvoitteiden täyttämisestä aiheutuvista taloudellisista rasituksista voi syntyä vain, jos asianomainen yritys on hakenut näiden velvoitteiden lakkauttamista ja jos toimivaltaiset viranomaiset ovat päättäneet pitää kyseiset velvoitteet voimassa tai lakkauttaa ne tietyn määräajan kuluessa. Mainitun päivämäärän jälkeen syntyneiden julkisen palvelun velvoitteiden osalta sitä vastoin näiden samojen edellytysten täyttyminen ei ole tällaisen hyvitysoikeuden syntymisen edellytyksenä.