1

Euroopan unionin neuvosto, Euroopan parlamentti ja Euroopan komissio vaativat valituksillaan unionin tuomioistuinta kumoamaan unionin yleisen tuomioistuimen tuomion Vereniging Milieudefensie ja Stichting Stop Luchtverontreiniging Utrecht v. komissio (T‑396/09, EU:T:2012:301; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi Vereniging Milieudefensien ja Stichting Stop Luchtverontreiniging Utrechtin vaatimuksen sen 28.7.2009 tehdyn komission päätöksen K(2009) 6121 (jäljempänä riidanalainen päätös) kumoamiseksi, jolla jätettiin tutkimatta niiden pyyntö siitä, että komissio tarkastelisi uudelleen 7.4.2009 tekemäänsä päätöstä K(2009) 2560 lopullinen, jolla Alankomaiden kuningaskunnalle myönnettiin väliaikainen poikkeus ilmanlaadusta ja sen parantamisesta 21.5.2008 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2008/50/EY (EUVL L 152, s. 1) säädetyistä velvoitteista.

2

Tiedon saantia, yleisön osallistumisoikeutta päätöksentekoon sekä muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta ympäristöasioissa koskevan yleissopimuksen, joka allekirjoitettiin 25.6.1998 Århusissa ja hyväksyttiin Euroopan yhteisön puolesta 17.2.2005 tehdyllä neuvoston päätöksellä 2005/370/EY (EUVL L 124, s. 1; jäljempänä Århusin yleissopimus), 1 artiklan otsikko on ”Tavoite”, ja siinä määrätään seuraavaa:

”Edistääkseen nykyiseen sukupolveen ja tuleviin sukupolviin kuuluvien oikeutta elää heidän terveytensä ja hyvinvointinsa kannalta riittävän laadukkaassa ympäristössä, kukin sopimuspuoli takaa yleisölle oikeuden saada tietoa, osallistua päätöksentekoon ja käyttää muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeutta ympäristöasioissa tämän yleissopimuksen määräysten mukaisesti.”

3

Mainitun yleissopimuksen 9 artiklassa määrätään seuraavaa:

”1.   Kukin sopimuspuoli varmistaa kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti, että henkilö, joka katsoo, että hänen 4 artiklan nojalla esittämänsä tietopyyntö on jätetty huomiotta tai perusteettomasti hylätty osittain tai kokonaan, siihen on vastattu puutteellisesti tai sitä ei muuten ole käsitelty edellä mainitun artiklan määräysten mukaisesti, voi saattaa asian tuomioistuimessa tai muussa laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa elimessä uudelleen tutkittavaksi.

Jos sopimuspuoli tarjoaa mahdollisuuden saattaa asia tuomioistuimessa uudelleen tutkittavaksi, se varmistaa, että henkilöllä on myös mahdollisuus saattaa asia laissa säädetyllä nopealla maksuttomalla tai edullisella menettelyllä muun viranomaisen tai muun riippumattoman ja puolueettoman elimen uudelleen käsiteltäväksi.

Tämän 1 kappaleen nojalla tehdyt lopulliset päätökset sitovat tietoja hallussaan pitävää viranomaista. Perustelut esitetään kirjallisesti ainakin silloin, kun tietojen antamisesta kieltäydytään tämän kappaleen nojalla.

2.   Kukin sopimuspuoli varmistaa kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti, että niillä, jotka kuuluvat yleisöön, jota asia koskee, ja

on mahdollisuus saattaa tuomioistuimessa ja/tai muussa laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa elimessä minkä tahansa 6 artiklan määräysten soveltamisalaan kuuluvan päätöksen, toimen tai laiminlyönnin asiasisällön tai niihin liittyvien menettelyjen laillisuus sekä vastaavasti muiden tämän yleissopimuksen asiaankuuluvien määräysten soveltamisalaan kuuluvan päätöksen, toimen tai laiminlyönnin asiasisällön tai niihin liittyvien menettelyjen laillisuus uudelleen tutkittavaksi kansallisen lainsäädännön määräysten mukaisesti ja rajoittamatta tämän artiklan 3 kappaleen soveltamista.

Riittävä etu ja oikeuksien heikentyminen määritellään kansallisen lainsäädännön vaatimusten sekä sen tavoitteen mukaisesti, että yleisölle, jota asia koskee, annetaan laaja muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeus tämän yleissopimuksen soveltamisalalla. Tätä varten jokaisen 2 artiklan 5 kappaleessa tarkoitetut vaatimukset täyttävän valtiosta riippumattoman järjestön etua pidetään tämän kappaleen a kohdassa tarkoitetulla tavalla riittävänä. Näillä järjestöillä katsotaan myös olevan oikeuksia, joita on mahdollista loukata tämän kappaleen b kohdassa tarkoitetulla tavalla.

Tämän 2 kappaleen määräykset eivät estä sitä mahdollisuutta, että hallintoviranomainen alustavasti tutkii asian uudelleen, eivätkä ne vaikuta vaatimukseen hallinnollisten uudelleentarkastusmenettelyjen loppuunsaattamisesta ennen kuin asia saatetaan tuomioistuimessa tutkittavaksi, silloin kun kansallisessa lainsäädännössä on tällainen vaatimus.

3.   Kukin sopimuspuoli varmistaa, että yleisöön kuuluvilla, jotka täyttävät mahdolliset kansallisessa lainsäädännössä asetetut vaatimukset, on tämän artiklan 1 ja 2 kappaleessa tarkoitettujen uudelleentarkastelumenettelyjen lisäksi ja niiden soveltamista rajoittamatta mahdollisuus turvautua hallinnollisiin tai tuomioistuinmenettelyihin yksityishenkilöiden ja viranomaisten sellaisten toimien tai laiminlyöntien tutkimiseksi uudelleen, jotka ovat sopimuspuolen kansallisen ympäristölainsäädännön säännösten kanssa ristiriidassa.

4.   Tämän artiklan 1 kappaleen lisäksi ja sen soveltamista rajoittamatta tämän artiklan 1, 2 ja 3 kappaleessa tarkoitettujen menettelyiden tulee olla riittäviä ja tehokkaita oikeussuojakeinoja, joihin sisältyy tarvittaessa väliaikaiset turvaamistoimenpiteet, ja niiden tulee olla oikeudenmukaisia, tasapuolisia ja nopeita eivätkä ne saa olla niin kalliita, että se olisi este menettelyyn osallistumiselle. Tämän artiklan nojalla tehdyt päätökset annetaan kirjallisesti tai kirjalliseen muotoon tallennettuina. Tuomioistuinten ja mahdollisuuksien mukaan myös muiden elinten päätökset asetetaan julkisesti saataville.

5.   Tämän artiklan määräysten tehostamiseksi kukin sopimuspuoli varmistaa, että yleisölle annetaan tietoa mahdollisuudesta käyttää hallinnollisia ja tuomioistuimessa tapahtuvia uudelleentarkastelumenettelyitä, sekä harkitsee asianmukaisten oikeusapujärjestelmien perustamista poistaakseen muutoksenhaku- ja vireillepano-oikeuden käyttöön liittyvät taloudelliset esteet sekä muut esteet tai vähentääkseen niitä.”

4

Tiedon saatavuutta, yleisön osallistumista päätöksentekoon sekä oikeuden saatavuutta ympäristöasioissa koskevan Århusin yleissopimuksen määräysten soveltamisesta yhteisön toimielimiin ja elimiin 6.9.2006 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1367/2006 (EUVL L 264, s. 13) johdanto-osan 18 perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 kohdassa määrätään oikeudesta saattaa tuomioistuimessa tai muussa menettelyssä tutkittavaksi yksityishenkilöiden ja viranomaisten sellaiset toimet ja laiminlyönnit, jotka ovat ympäristöön liittyvän lainsäädännön kanssa ristiriidassa. Oikeuden saatavuutta koskevien säännösten olisi oltava [EY:n] perustamissopimuksen mukaisia. Tässä yhteydessä on tarkoituksenmukaista, että tämä asetus koskee ainoastaan viranomaisten toimia ja laiminlyöntejä.”

5

Saman asetuksen 1 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Tämän asetuksen tavoitteena on edistää [Århusin yleissopimuksen] mukaisten velvoitteiden täytäntöönpanoa antamalla säännökset yleissopimuksen määräysten soveltamisesta yhteisön toimielimiin ja elimiin erityisesti

– –

6

Saman asetuksen 2 artiklan 1 kohdan g alakohdan mukaan ”hallintotoimella” tarkoitetaan

”mitä tahansa yhteisön toimielimen tai elimen ympäristölainsäädännön nojalla toteuttamaa yksittäistä toimenpidettä, jolla on oikeudellisesti sitovia ja ulkoisia vaikutuksia”.

7

Asetuksen N:o 1367/2006 10 artiklan otsikko on ”Hallintotoimien sisäistä uudelleentarkastelua koskeva pyyntö”, ja sen 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jokainen valtioista riippumaton järjestö, joka täyttää 11 artiklassa esitetyt edellytykset, on oikeutettu pyytämään sisäistä uudelleentarkastelua siltä yhteisön toimielimeltä tai elimeltä, joka on toteuttanut ympäristölainsäädännön nojalla hallintotoimen, tai väitetyn hallinnollisen laiminlyönnin osalta siltä toimielimeltä tai elimeltä, jonka olisi pitänyt toteuttaa tällainen toimi.”

8

Direktiivin 2008/50 22 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1.   Jos liitteessä XI eriteltyjä määräaikoja ei voida saavuttaa tietyllä alueella tai tietyssä taajamassa typpidioksidin tai bentseenin raja-arvojen osalta, jäsenvaltio voi pidentää näitä määräaikoja enintään viidellä vuodella kyseisen alueen tai taajaman osalta sillä edellytyksellä, että laaditaan ilmanlaatusuunnitelma 23 artiklan mukaisesti sitä aluetta tai taajamaa varten, jota määräajan pidennys koskisi; kyseistä ilmanlaatusuunnitelmaa on täydennettävä liitteessä XV olevassa B jaksossa luetelluilla, kyseisiin epäpuhtauksiin liittyvillä tiedoilla ja siinä on osoitettava, että raja-arvoja noudatetaan ennen uuden määräajan päättymistä.

2.   Jos PM10-hiukkasille liitteessä XI vahvistettuja raja-arvoja ei voida saavuttaa tietyllä alueella tai tietyssä taajamassa paikkakohtaisten leviämisolosuhteiden, epäsuotuisien ilmasto-olosuhteiden tai rajat ylittävien päästöjen johdosta, jäsenvaltio vapautetaan velvoitteesta soveltaa näitä raja-arvoja 11 päivään kesäkuuta 2011 asti edellyttäen, että 1 kohdassa säädetyt edellytykset täyttyvät ja että jäsenvaltio osoittaa, että se on määräaikoja noudattaakseen toteuttanut kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla kaikki asianmukaiset toimenpiteet.

3.   Jos jäsenvaltio soveltaa 1 ja 2 kohtaa, sen on varmistettava, että kutakin epäpuhtautta koskeva raja-arvo ei ylity kullekin epäpuhtaudelle liitteessä XI vahvistettua ylitysmarginaalia suuremmalla määrällä.

4.   Jäsenvaltioiden on ilmoitettava komissiolle, jos ne katsovat, että niiden olisi sovellettava 1 ja 2 kohtaa, ja toimitettava 1 kohdassa tarkoitettu ilmanlaatusuunnitelma kaikkine tarvittavine tietoineen, jotta komissio voi arvioida asetettujen edellytysten täyttymistä. Arviossaan komission on otettava huomioon jäsenvaltioiden toteuttamien toimenpiteiden arvioidut vaikutukset ilmanlaatuun jäsenvaltioissa nyt ja tulevaisuudessa sekä nykyisten yhteisön toimien ja sellaisten suunnitteilla olevien yhteisön toimien arvioidut vaikutukset ilmanlaatuun, joita komission on määrä ehdottaa.

Jos komissio ei ole ottanut kielteistä kantaa ilmoitukseen yhdeksän kuukauden kuluessa sen vastaanottamisesta, katsotaan 1 tai 2 kohdan edellytysten täyttyvän.

Jos komissio on ottanut ilmoitukseen kielteisen kannan, se voi vaatia jäsenvaltioita mukauttamaan ilmanlaatusuunnitelmiaan taikka laatimaan uudet ilmanlaatusuunnitelmat.”

9

Alankomaiden kuningaskunta ilmoitti 15.7.2008 komissiolle direktiivin 2008/50 22 artiklan mukaisesti typpidioksidille vuosittaisen raja-arvon saavuttamiseksi vahvistetun määräajan pidentämisestä yhdeksän alueen osalta ja poikkeuksesta velvollisuudesta soveltaa hiukkasille, jotka läpäisevät erottelevan erottimen, jonka leikkausraja aerodynaamiselta halkaisijaltaan 10 µm:n kokoisille hiukkasille on 50 prosenttia, vahvistettuja päivittäisiä ja vuosittaisia raja-arvoja.

10

Komissio hyväksyi 7.4.2009 kyseisen määräajan pidentämisen tekemällä päätöksen K(2009) 2560 lopullinen.

11

Vereniging Milieudefensie, joka on Alankomaiden oikeuden mukaan perustettu yhdistys, jonka tavoitteena on ympäristönsuojelu ja ilmanlaadun parantaminen Alankomaissa, sekä Stichting Stop Luchtverontreiniging Utrecht, joka on Alankomaiden oikeuden mukaan perustettu säätiö, joka vastustaa ilman pilaantumista Utrechtin (Alankomaat) alueella, esittivät komissiolle 18.5.2009 päivätyllä kirjeellä asetuksen N:o 1367/2006 10 artiklan 1 kohdan nojalla kyseisen päätöksen sisäistä uudelleentarkastelua koskevan pyynnön.

12

Komissio jätti riidanalaisella päätöksellä kyseisen pyynnön tutkimatta sillä perusteella, ettei päätös K(2009) 2560 lopullinen ollut yksittäistapausta koskeva toimenpide eikä sitä näin ollen voitu pitää asetuksen N:o 1367/2006 2 artiklan 1 kohdan g alakohdassa tarkoitettuna ”hallintotoimena”, joka voi olla kyseisen asetuksen 10 artiklan mukaisen sisäistä uudelleentarkastelua koskevan menettelyn kohteena.

13

Vereniging Milieudefensie ja Stichting Stop Luchtverontreiniging Utrecht vaativat unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 6.10.2009 toimittamallaan kannekirjelmällä riidanalaisen päätöksen kumoamista.

14

Alankomaiden kuningaskunta, parlamentti ja neuvosto osallistuivat oikeudenkäyntiin väliintulijoina komission vaatimuksia tukeakseen.

15

Unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi kumoamiskanteen valituksenalaisella tuomiolla.

16

Unionin yleinen tuomioistuin jätti tutkimatta kantajien vaatimuksen siitä, että unionin yleinen tuomioistuin määrää komission ratkaisemaan mainitun sisäistä uudelleentarkastelua koskevan pyynnön aineellisesti ja vahvistaa komissiolle tätä koskevan määräajan.

17

Unionin yleinen tuomioistuin myös hylkäsi perusteettomana kantajien ensimmäisessä oikeusasteessa esittämän ensimmäisen kanneperusteen, joka perustui siihen, että komissio oli tehnyt oikeudellisen virheen luonnehtiessaan riidanalaisen päätöksen yleisesti sovellettavaksi toimeksi, jota ei voida pitää asetuksen N:o 1367/2006 2 artiklan 1 kohdan g alakohdassa tarkoitettuna hallintotoimena ja joka ei näin ollen voi olla kyseisen asetuksen 10 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun sisäistä uudelleentarkastelua koskevan pyynnön kohteena. Unionin yleinen tuomioistuin hyväksyi sen sijaan toissijaisesti esitetyn toisen kanneperusteen, joka perustui viimeksi mainitun säännöksen lainvastaisuuteen sen vuoksi, että se on ristiriidassa Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaleen kanssa.

18

Unionin yleinen tuomioistuin huomautti aluksi valituksenalaisen tuomion 51 ja 52 kohdassa, että kuten kaikki muutkin kansainväliset sopimukset, joiden sopimuspuoli unioni on, Århusin yleissopimus on ensisijainen unionin johdetun oikeuden toimiin nähden, minkä jälkeen se täsmensi saman tuomion 53 kohdassa, että unionin tuomioistuimet voivat tutkia asetuksen säännöksen pätevyyden kansainvälisen sopimuksen valossa yksinomaan silloin, kun tämä ei ole kyseisen sopimuksen luonteen eikä sen rakenteen vastaista ja kun lisäksi sen määräykset ovat sisällöltään ehdottomia ja riittävän täsmällisiä.

19

Unionin yleinen tuomioistuin täsmensi kuitenkin viittaamalla erityisesti tuomioon Fediol v. komissio (70/87, EU:C:1989:254) ja tuomioon Nakajima v. neuvosto (C‑69/89, EU:C:1991:186), että unionin tuomioistuin on katsonut, että sen on valvottava unionin toimen lainmukaisuus sellaisiin kansainvälisen sopimuksen määräyksiin nähden, jotka eivät voi synnyttää yksityiselle oikeutta vedota niihin tuomioistuimissa, jos unionin tarkoituksena on ollut panna täytäntöön kyseisen sopimuksen yhteydessä hyväksymänsä erityinen velvoite taikka jos johdetun oikeuden toimessa nimenomaisesti viitataan tämän sopimuksen tiettyihin määräyksiin. Unionin yleinen tuomioistuin päätteli valituksenalaisen tuomion 54 kohdassa tämän perusteella, että unionin tuomioistuinten on voitava valvoa asetuksen lainmukaisuutta kansainväliseen sopimukseen nähden, jos tuolla asetuksella pyritään panemaan täytäntöön kyseisessä sopimuksessa unionin toimielimille asetettu velvoite.

20

Unionin yleinen tuomioistuin katsoi valituksenalaisen tuomion 57 ja 58 kohdassa, että kyseiset edellytykset olivat täyttyneet sen käsiteltävänä olevassa asiassa, koska yhtäältä kantajat ensimmäisessä oikeusasteessa, jotka eivät olleet vedonneet sopimuksen määräysten välittömään oikeusvaikutukseen, riitauttivat liitännäisesti EY 241 artiklan nojalla asetuksen N:o 1367/2006 säännöksen pätevyyden Århusin yleissopimukseen nähden ja toisaalta kyseinen asetus oli annettu tuon yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaleessa määrättyjen unionin kansainvälisten velvoitteiden täytäntöön panemiseksi, kuten kyseisen asetuksen 1 artiklan 1 kohdasta ja johdanto-osan 18 perustelukappaleesta ilmenee.

21

Unionin yleinen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 69 kohdassa, että asetuksen N:o 1367/2006 10 artiklan 1 kohta ei ole yhteensopiva Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaleen kanssa siltä osin kuin siinä säädetään sisäisestä uudelleentarkastelua koskevasta menettelystä ainoastaan sellaisen ”hallintotoimen” osalta, jonka määritellään 2 artiklan 1 kohdan g alakohdassa olevan yksittäistapausta koskeva toimenpide.

22

Unionin yleinen tuomioistuin kumosi tämän perusteella riidanalaisen päätöksen.

23

Neuvosto vaatii 24.8.2012 tekemällään valituksella (asia C‑401/12 P) unionin tuomioistuinta kumoamaan valituksenalaisen tuomion, hylkäämään kokonaisuudessaan kantajien ensimmäisessä oikeusasteessa nostaman kanteen ja velvoittamaan nämä korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

24

Parlamentti vaatii 24.8.2012 tekemällään valituksella (asia C‑402/12 P) unionin tuomioistuinta kumoamaan valituksenalaisen tuomion, hylkäämään kokonaisuudessaan mainittujen asianosaisten kanteen ja velvoittamaan nämä korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

25

Komissio vaatii 27.8.2012 tekemällään valituksella (asia C‑403/12 P) unionin tuomioistuinta kumoamaan valituksenalaisen tuomion, hylkäämään kokonaisuudessaan samojen asianosaisten kanteen ja velvoittamaan nämä korvaamaan asian käsittelystä ensimmäisessä oikeusasteessa ja muutoksenhausta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

26

Unionin tuomioistuimen presidentin 21.11.2012 antamalla määräyksellä asiat C‑401/12 P–C‑403/12 P yhdistettiin kirjallista ja suullista käsittelyä sekä tuomion antamista varten.

27

Vereniging Milieudefensie ja Stichting Stop Luchtverontreiniging Utrecht toimittivat 28.2.2013 valitukseen vastineen, jossa ne vaativat unionin tuomioistuinta hylkäämään valitukset ja velvoittamaan neuvoston, parlamentin ja komission korvaamaan niille asian käsittelystä ensimmäisessä oikeusasteessa ja muutoksenhausta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

28

Ne ovat myös tehneet liitännäisvalituksen, jossa ne vaativat unionin tuomioistuinta kumoamaan valituksenalaisen tuomion ja riidanalaisen päätöksen sekä velvoittamaan vastaajat ensimmäisessä oikeusasteessa korvaamaan niille asian käsittelystä ensimmäisessä oikeusasteessa ja muutoksenhausta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

29

Vereniging Milieudefensie ja Stichting Stop Luchtverontreiniging Utrecht väittävät, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt valituksenalaisessa tuomiossa oikeudellisen virheen, koska se ei ole katsonut, että Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaleella on välitön oikeusvaikutus ainakin siltä osin kuin siinä määrätään, että ”toimiin”, joilla rikotaan kansallisen ympäristölainsäädännön säännöksiä, on voitava hakea muutosta, ja koska se on tämän johdosta kieltäytynyt arvioimasta asetuksen N:o 1367/2006 10 artiklan 1 kohdan lainmukaisuutta Århusin yleissopimuksen kyseisen määräyksen kannalta.

30

Neuvosto, parlamentti ja komissio ovat sitä mieltä, että liitännäisvalitus on jätettävä tutkimatta sen vuoksi, että esitetyllä valitusperusteella pyritään todellisuudessa vain kyseenalaistamaan osa valituksenalaisen tuomion perusteluista eikä sen ratkaisua, joten se ei täytä unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 178 artiklassa vahvistettuja vaatimuksia.

31

Neuvosto, parlamentti ja komissio väittävät toissijaisesti, että esitetty valitusperuste on joka tapauksessa perusteeton.

32

On huomautettava, että työjärjestyksen 169 artiklan 1 kohdan ja 178 artiklan 1 kohdan mukaan valituksessa – riippumatta siitä, onko se päävalitus vai liitännäisvalitus – voidaan vaatia ainoastaan unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun kumoamista kokonaan tai osittain.

33

Käsiteltävässä asiassa Vereniging Milieudefensie ja Stichting Stop Luchtverontreiniging Utrecht ovat saaneet unionin yleisessä tuomioistuimessa riidanalaisen päätöksen kumotuksi kanteessaan esittämiensä vaatimusten mukaisesti. Niiden liitännäisvalitus, jolla pyritään todellisuudessa ainoastaan perustelujen korvaamiseen sen arvioinnin osalta, joka koskee mahdollisuutta vedota Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaleeseen, ei näin ollen voi menestyä (ks. analogisesti päävalituksesta tuomio Al‑Aqsa v. neuvosto ja Alankomaat v. Al‑Aqsa, C‑539/10 P ja C‑550/10 P, EU:C:2012:711, 43–45 kohta).

34

Edellä esitetystä seuraa, että liitännäisvalitus on jätettävä tutkimatta.

35

Neuvosto, parlamentti ja komissio väittävät ensisijaisesti, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen todetessaan, että Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaleeseen voidaan vedota sen arvioimiseksi, onko kyseinen määräys yhteensopiva asetuksen N:o 1367/2006 10 artiklan 1 kohdan kanssa.

36

Ne väittävät toissijaisesti, että unionin yleinen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen katsoessaan, että mainitun yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappale on esteenä kyseisen asetuksen 10 artiklan 1 kohdan kaltaiselle säännökselle.

37

Neuvosto väittää, että ne kaksi tapausta, joissa oikeuskäytännössä on katsottu, että yksityisellä on mahdollisuus vedota sellaisen kansainvälisen sopimuksen määräyksiin, joka ei täytä niitä ehdottomuutta ja täsmällisyyttä koskevia edellytyksiä, joiden on täytyttävä, jotta siihen voitaisiin vedota unionin toimen säännösten pätevyyden arvioimiseksi, ovat poikkeuksellisia eivätkä ne missään tapauksessa vastaa nyt käsiteltävää tapausta.

38

Yhtäältä näet tuomiossa Fediol v. komissio (EU:C:1989:254) omaksuttu ratkaisu oli perusteltavissa niillä erityisillä olosuhteilla, jotka liittyivät kyseisen tuomion taustalla olevaan asiaan, jossa kyseessä olleella asetuksella asianomaisille toimijoille annettiin oikeus vedota tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen (jäljempänä GATT) sääntöihin. Tuota ratkaisua ei neuvoston mukaan ole myöskään tarkoitus soveltaa kyseisen yleissopimuksen erityisen alan ulkopuolella.

39

Toisaalta tuomioon Nakajima v. neuvosto (EU:C:1991:186) perustuvasta oikeuskäytännöstä neuvosto on sitä mieltä, että se koskee ainoastaan tapausta, jossa unionin tarkoituksena on ollut panna täytäntöön GATTin yhteydessä hyväksytty erityinen velvoite, mistä myöskään ei ole kyse nyt käsiteltävässä tapauksessa.

40

Parlamentti ja komissio vetoavat pääosin samankaltaisiin perusteluihin.

41

Komissio toteaa vielä tuomiosta Fediol v. komissio (EU:C:1989:254), että se koskee ainoastaan tapausta, jossa unionin toimessa on nimenomaisesti viitattu GATTin erityismääräyksiin.

42

Se huomauttaa tuomiosta Najima v. neuvosto (EU:C:1991:186), ettei sitä voida tulkita siten, että sen johdosta olisi mahdollista valvoa kaikkia unionin oikeuden toimia sellaisen kansainvälisen sopimuksen kannalta, joka kyseisellä toimella pannaan mahdollisesti täytäntöön. Jotta tällaista valvontaa voidaan harjoittaa, unionin oikeuden toimen on merkittävä kansainvälisen sopimuksen välitöntä ja tyhjentävää täytäntöönpanoa ja sen on liityttävä kyseisen sopimuksen riittävän selkeään ja täsmälliseen velvoitteeseen, mistä ei komission mukaan ole kyse nyt käsiteltävässä tapauksessa.

43

Parlamentti väittää, että tuomio Fediol v. komissio (EU:C:1989:254) koskee ainoastaan tapausta, jossa johdetun oikeuden toimessa viitataan nimenomaisesti kansainvälisen sopimuksen tiettyihin määräyksiin ja jossa ei ole kyse pelkästä viittauksesta kyseisiin määräyksiin vaan myös niiden sisällyttämisestä siihen. Unionin yleinen tuomioistuin ei siis voinut nojautua asetuksen N:o 1367/2006 johdanto-osan 18 perustelukappaleeseen, jossa vain kuvataan Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaletta, katsoakseen, että kyseinen edellytys oli täyttynyt nyt käsiteltävässä tapauksessa. Lisäksi tuosta oikeuskäytännöstä seuraa joka tapauksessa, että vaikka kansainvälisen sopimuksen määräykset sisällytetäänkin unionin asetukseen, kyseisiin määräyksiin voidaan vedota ainoastaan tuon asetuksen nojalla toteutettujen toimien pätevyyden eikä itse kyseisen asetuksen pätevyyden valvomiseksi.

44

Parlamentti väittää tuomiosta Nakajima v. neuvosto (EU:C:1991:186), että kyseisessä tuomiossa vahvistettu ratkaisu koskee tapausta, jossa johdetun oikeuden toimella pannaan täytäntöön kansainvälisellä sopimuksella asetettu erityinen velvoite, jonka yhteydessä unioni on velvollinen toimimaan määrätyllä tavalla eikä sillä voi olla harkintavaltaa. ”Velvoitteet”, joihin unionin yleinen tuomioistuin viittaa valituksenalaisen tuomion 58 kohdassa, eivät kuitenkaan ole tuomiossa Nakajima v. neuvosto (EU:C:1991:186) tarkoitettuja ”erityisiä” velvoitteita, koska Århusin yleissopimuksen sopimuspuolilla on laajaa harkintavaltaa määritettäessä kyseisen yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaleessa tarkoitettujen ”hallinnollisten tai tuomioistuinmenettelyjen” täytäntöönpanoa koskevia yksityiskohtaisia sääntöjä, kunhan kyseisen yleissopimuksen 9 artiklan 4 kappaleessa asetettuja vaatimuksia noudatetaan.

45

Parlamentti väittää myös tuomioon komissio v. Irlanti ym. (C‑89/08 P, EU:C:2009:742) vedoten, että unionin yleinen tuomioistuin ei ole noudattanut kontradiktorista periaatetta, koska se on soveltanut tuomioon Nakajima v. neuvosto (EU:C:1991:186) perustuvassa oikeuskäytännössä vahvistettuja periaatteita, vaikkei niiden merkityksellisyydestä nyt käsiteltävän tapauksen kannalta ole keskusteltu etukäteen asianosaisten kesken.

46

Se toteaa vielä, että asian olosuhteet eroavat myös olosuhteista, jotka olivat taustalla tuomiossa Racke (C‑162/96, EU:C:1998:293), joka koski sellaisen kansainvälisen tapaoikeuden säännön rikkomista, joka vaikutti kansainvälisen sopimuksen määräyksen, jonka välitöntä oikeusvaikutusta ei ollut kiistetty, soveltamiseen.

47

Komissio huomauttaa myös, ettei unionin tuomioistuin ole tuomiossaan Intertanko ym. (C‑308/06, EU:C:2008:312) eikä tuomiossaan Air Transport Association of America ym. (C‑366/10, EU:C:2011:864) suostunut valvomaan direktiivin pätevyyttä suhteessa kansainväliseen sopimukseen, vaikka kyseinen direktiivi sisälsi viittauksia siihen.

48

Vereniging Milieudefensie ja Stichting Stop Luchtverontreiniging Utrecht väittävät aluksi, ettei tuomiossa Lesoochranárske zoskupenie (C‑240/09, EU:C:2011:125) ole viitteitä siitä, onko Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaleella mahdollisesti välitön oikeusvaikutus sellaisten toimien osalta, joihin voidaan hakea muutosta kyseisessä määräyksessä tarkoitetulla tavalla.

49

Ne katsovat yhtäältä, ettei kyseinen yleissopimus ole luonteeltaan eikä tavoitteeltaan esteenä sille, että unionin johdetun oikeuden toimen pätevyyttä valvotaan ympäristönsuojeluyhdistysten pyynnöstä, ja toisaalta, että kyseisen valvonnan edellytykset, jotka on esitetty tuomiossa Fediol v. komissio (EU:C:1989:254), ovat täyttyneet, koska asetuksessa N:o 1367/2006 on useita viittauksia mainittuun yleissopimukseen ja erityisesti sen 9 artiklan 3 kappaleeseen.

50

Ne väittävät tämän jälkeen, ettei mainitun määräyksen noudattamisen varmistamiseksi riitä pelkästään se, että unionin tuomioistuimella, jolle kansalliset tuomioistuimet esittävät ennakkoratkaisupyyntöjä, on mahdollisuus valvoa unionin oikeuden yleisesti sovellettavan toimen lainmukaisuus.

51

Ne huomauttavat lopuksi, että unionin yleinen tuomioistuin on noudattanut kontradiktorista periaatetta, koska se on antanut asianosaisille istunnossa tilaisuuden lausua tuomioon Fediol v. komissio (EU:C:1989:254) ja tuomioon Nakajima v. neuvosto (EU:C:1991:186) perustuvan oikeuskäytännön sovellettavuudesta nyt käsiteltävään asiaan. Käsiteltävän asian olosuhteet poikkeavat joka tapauksessa tuomion komissio v. Irlanti ym. (EU:C:2009:742), johon parlamentti vetoaa, taustalla olevista olosuhteista.

52

EY 300 artiklan 7 kohdan (josta on tullut SEUT 216 artiklan 2 kohta) nojalla unionin tekemät kansainväliset sopimukset sitovat unionin toimielimiä ja ovat näin ollen ensisijaisia kyseisten toimielinten antamiin toimiin nähden (ks. vastaavasti tuomio Intertanko ym., EU:C:2008:312, 42 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

53

Unionin ja kolmansien valtioiden välillä tehdyn sopimuksen määräysten oikeusvaikutuksia unionin oikeusjärjestyksessä ei voida kuitenkaan määritellä ottamatta huomioon kyseisten määräysten kansainvälistä alkuperää. Kansainvälisen oikeuden periaatteiden mukaisesti unionin toimielimillä, joilla on toimivalta neuvotella ja tehdä tällainen sopimus, on vapaus sopia kyseessä olevien kolmansien valtioiden kanssa niistä oikeusvaikutuksista, joita sopimusmääräyksillä on oltava sopimuspuolten oikeusjärjestyksissä. Kun tätä kysymystä ei ole nimenomaisesti säännelty mainitussa sopimuksessa, toimivaltaisten tuomioistuinten ja erityisesti unionin tuomioistuimen, EUT-sopimuksen mukaisen toimivaltansa rajoissa, tehtävänä on päättää tästä kysymyksestä samalla tavoin kuin kaikista muistakin tulkintakysymyksistä, jotka koskevat kyseessä olevan sopimuksen soveltamista unionissa, nojautumalla erityisesti kyseisen sopimuksen tarkoitukseen, rakenteeseen tai sanamuotoon (ks. tuomio FIAMM ym. v. neuvosto ja komissio, C-120/06 P ja C-121/06 P, EU:C:2008:476, 108 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

54

Unionin tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä seuraa, että kansainvälisen sopimuksen, jonka sopimuspuoli unioni on, määräyksiin voidaan vedota unionin johdetun oikeuden toimen kumoamista koskevan kanteen tai tällaisen toimen lainvastaisuutta koskevan väitteen tueksi ainoastaan, jos yhtäältä kyseisen sopimuksen luonne ja rakenne eivät ole sen esteenä ja jos toisaalta kyseiset määräykset ovat sisällöltään ehdottomia ja riittävän täsmällisiä (ks. tuomio Intertanko ym., EU:C:2008:312, 45 kohta; tuomio FIAMM ym. v. neuvosto ja komissio, EU:C:2008:476, 110 ja 120 kohta ja tuomio Air Transport Association of America ym., EU:C:2011:864, 54 kohta).

55

Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaleesta on todettava, ettei se sisällä yhtään ehdotonta ja riittävän täsmällistä velvoitetta, joka koskisi välittömästi yksityisten oikeusasemaa, eikä se tästä syystä täytä noita edellytyksiä. Koska kyseisessä 9 artiklan 3 kappaleessa määrättyjä oikeuksia on ainoastaan”yleisöön kuuluvilla, jotka täyttävät mahdolliset kansallisessa lainsäädännössä asetetut vaatimukset”, tämän määräyksen täytäntöönpano ja oikeusvaikutukset näet edellyttävät muita toimenpiteitä (ks. tuomio Lesoochranárske zoskupenie, EU:C:2011:125, 45 kohta).

56

Unionin tuomioistuin on tosin myös katsonut, että kun unionin tarkoituksena on ollut panna täytäntöön Maailman kauppajärjestön yhteydessä tehtyjen sopimusten (jäljempänä WTO-sopimukset) perusteella hyväksytty erityinen velvoite tai kun kyseessä olevassa unionin oikeuden toimessa nimenomaisesti viitataan noiden sopimusten tiettyihin määräyksiin, unionin tuomioistuimen on valvottava kyseisen toimen ja sen soveltamiseksi annettujen toimien lainmukaisuutta kyseisten sopimusten sääntöjen kannalta (ks. tuomio Fediol v. komissio, EU:C:1989:254, 19–23 kohta; tuomio Nakajima v. neuvosto, EU:C:1991:186, 29–32 kohta; tuomio Saksa v. neuvosto, C-280/93, EU:C:1994:367, 111 kohta ja tuomio Italia v. neuvosto, C‑352/96, EU:C:1998:531, 19 kohta).

57

Nämä kaksi poikkeusta olivat kuitenkin oikeutettavissa ainoastaan niiden sopimusten erityispiirteillä, joiden johdosta niitä sovellettiin.

58

Ensimmäiseksi on näet huomautettava tuomiosta Fediol v. komissio (EU:C:1989:254), että kyseisen tuomion taustalla olevassa asiassa kyseessä olleen yhteisen kauppapolitiikan lujittamisesta erityisesti suojauduttaessa laittomilta kauppatavoilta 17.9.1984 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2641/84 (EYVL L 252, s. 1) 2 artiklan 1 kohdassa viitattiin nimenomaisesti olennaisilta osin GATTiin perustuviin kansainvälisen oikeuden sääntöihin ja annettiin asianomaisille oikeus vedota GATTin määräyksiin tuon saman asetuksen nojalla tehdyn valituksen yhteydessä (tuomio Fediol v. komissio, EU:C:1989:254, 19 kohta), kun taas nyt käsiteltävässä tapauksessa asetuksen N:o 1367/2006 10 artiklan 1 kohdassa ei viitata suoraan Århusin yleissopimuksen tiettyihin määräyksiin eikä anneta yksityisille mitään oikeutta. Koska tällaista nimenomaista viittausta kansainvälisen sopimuksen määräyksiin ei ole, mainittua tuomiota ei siis voida pitää nyt käsiteltävän asian kannalta merkityksellisenä.

59

Toiseksi on huomautettava tuomiosta Nakajima v. neuvosto (EU:C:1991:186), että tuossa tuomiossa kyseessä olleet unionin oikeudet toimet liittyivät polkumyynnin vastaiseen järjestelmään, joka on laatimistavaltaan ja soveltamisalaltaan hyvin tiivis siinä mielessä, että siinä ryhdytään toimenpiteisiin sellaisten yritysten osalta, joita syytetään polkumyyntiin turvautumisesta. Konkreettisemmin ilmaisten tuossa asiassa kyseessä ollut perusasetus oli annettu yhteisön olemassa olevien kansainvälisten velvoitteiden ja erityisesti tullitariffeja ja kauppaa koskevan yleissopimuksen, jonka yhteisö on hyväksynyt vuosien 1973–1979 kauppaneuvotteluista johtuvien monenvälisten sopimusten tekemisestä 10.12.1979 tehdyllä neuvoston päätöksellä 80/271/ETY (EYVL 1980, L 71, s. 1), 6 artiklan täytäntöönpanoa koskevasta sopimuksesta seuraavien velvoitteiden mukaisesti (ks. tuomio Nakajina v. neuvosto, EU:C:1991:186, 30 kohta). Käsiteltävässä tapauksessa ei kuitenkaan voi olla kyse siitä, että asetuksen N:o 1367/2006 10 artiklan 1 kohdalla pantaisiin täytäntöön mainitussa tuomiossa tarkoitetulla tavalla erityiset velvoitteet, koska, kuten Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaleesta ilmenee, kyseisen yleissopimuksen sopimuspuolilla on laajaa harkintavaltaa määritettäessä ”hallinnollisten tai tuomioistuinmenettelyjen” täytäntöönpanoa koskevia yksityiskohtaisia sääntöjä.

60

Tässä yhteydessä on huomattava, ettei ole mahdollista katsoa, että kun unioni antoi mainitun asetuksen, joka koskee ainoastaan unionin toimielimiä ja jossa on kyse lisäksi ainoastaan yhdestä niistä muutoksenhakukeinoista, jotka yksityisillä on käytettävinään unionin ympäristöoikeuden noudattamisen varmistamiseksi, unionin tarkoituksena olisi ollut panna tämän tuomion 56 kohdassa mainitussa oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla täytäntöön Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaleesta johtuvat velvoitteet sellaisten kansallisten hallinnollisten menettelyjen tai tuomioistuinmenettelyjen osalta, jotka kuuluvat unionin oikeuden nykyisessä kehitysvaiheessa lisäksi olennaisilta osin jäsenvaltioiden oikeuden piiriin (ks. vastaavasti tuomio Lesoochranárske zoskupenie, EU:C:2011:125, 41 ja 47 kohta).

61

Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että kun unionin yleinen tuomioistuin katsoi, että Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaleeseen on mahdollista vedota asetuksen N:o 1367/2006 10 artiklan 1 kohdan lainmukaisuuden arvioimiseksi, se teki valituksenalaisessa tuomiossa oikeudellisen virheen.

62

Valituksenalainen tuomio on siis kumottava tarvitsematta tutkia neuvoston, parlamentin ja komission valitustensa tueksi esittämiä muita valitusperusteita.

63

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännön 61 artiklassa määrätään, että jos muutoksenhaku todetaan aiheelliseksi, unionin tuomioistuin kumoaa unionin yleisen tuomioistuimen ratkaisun ja voi joko itse ratkaista asian lopullisesti, jos asia on ratkaisukelpoinen, tai palauttaa asian unionin yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi.

64

Unionin tuomioistuin katsoo, että asia on ratkaisukelpoinen ja riidanalaisen päätöksen kumoamista koskeva vaatimus on ratkaistava aineellisesti.

65

Vereniging Milieudefensie ja Stichting Stop Luchtverontreiniging Utrecht ovat unionin yleisessä tuomioistuimessa nostamansa kanteen ensimmäisessä kanneperusteessa väittäneet, että komissio oli virheellisesti jättänyt tutkimatta niiden pyynnön 7.4.2009 tehdyn päätöksen sisäisestä uudelleentarkastelusta sillä perusteella, että kyse oli yleisesti sovellettavasta toimenpiteestä.

66

Kyseinen kanneperuste on hylättävä perusteettomana samoista syistä, jotka unionin yleinen tuomioistuin on esittänyt.

67

Vereniging Milieudefensie ja Stichting Stop Luchtverontreiniging Utrecht ovat myös väittäneet kanteensa toisessa kanneperusteessa, että asetuksen N:o 1367/2006 10 artiklan 1 kohta on pätemätön, koska siinä rajataan Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappaleessa tarkoitettu ”toimien” käsite pelkkiin yksittäistapauksia koskeviin hallintotoimiin.

68

Tämän tuomion 55 kohdasta seuraa, ettei Århusin yleissopimuksen 9 artiklan 3 kappale ole niin selkeä ja täsmällinen, että kyseiseen määräykseen voitaisiin vedota hyödyllisesti unionin tuomioistuimissa asetuksen N:o 1367/2006 10 artiklan 1 kohdan lainmukaisuuden arvioimiseksi.

69

Myös kanteen kyseinen toinen kanneperuste on tämän johdosta hylättävä perusteettomana.

70

Koska kumpikaan Vereniging Milieudefensien ja Stichting Stop Luchtverontreiniging Utrechtin unionin yleisessä tuomioistuimessa esittämistä kanneperusteista ei ole perusteltu, kanne on hylättävä.

71

Unionin tuomioistuimen työjärjestyksen 138 artiklan, jota sovelletaan sen 184 artiklan 1 kohdan nojalla muutoksenhakuun, 1 ja 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Jos hävinneitä asianosaisia on useita, unionin tuomioistuin ratkaisee, miten kulut on jaettava näiden asianosaisten kesken.

72

Koska Vereniging Milieudefensie ja Stichting Stop Luchtverontreiniging Utrecht ovat hävinneet asian ja koska neuvosto, parlamentti ja komissio ovat vaatineet niiden velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut, Vereniging Milieudefensie ja Stichting Stop Luchtverontreiniging Utrecht on velvoitettava korvaamaan yhteisvastuullisesti neuvostolle, parlamentille ja komissiolle asian käsittelystä ensimmäisessä oikeusasteessa ja nyt esillä olevien valitusten käsittelystä aiheutuneet oikeudenkäyntikulut.

73

Mainitun työjärjestyksen 140 artiklan, jota sovelletaan sen 184 artiklan 1 kohdan nojalla muutoksenhakuun, 1 kohdan mukaan jäsenvaltiot, jotka ovat asiassa väliintulijoina, vastaavat omista oikeudenkäyntikuluistaan. Näin ollen on päätettävä, että Tšekin tasavalta vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan.

Näillä perusteilla unionin tuomioistuin (suuri jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: