1. 

Erään Tšekin tasavallassa sijaitsevan terveyskylpylälaitoksen huoneissa olevien radio- ja televisiovastaanottimien kautta pääsee seuraamaan yleisradioituja teoksia. Direktiivin 2001/29 ( 2 ) mukaan tällaisia teoksia koskevien tekijänoikeuksien haltijoilla on yksinoikeus sallia niiden ”yleisölle välittäminen” ja he voivat periä tästä maksuja. Tekijänoikeuksien yhteisvalvontajärjestö, jolla on yksinoikeus musiikkiteosten tekijöiden puolesta tehdä käyttölupasopimuksia ja periä maksuja Tšekin tasavallassa, vaatii maksuja tällaisesta välittämisestä kyseisen laitoksen yleisölle. Laitos katsoo, että kyseinen palvelu ei ensinnäkään ole ”yleisölle välittämistä” ja että toiseksi tšekkiläisen yhteisvalvontajärjestön alueellinen monopoli loukkaa palvelujen tarjoamisen vapautta koskeviin unionin oikeussääntöihin perustuvaa laitoksen oikeutta tehdä käyttölupasopimus yhteisvalvontajärjestön kanssa toisessa jäsenvaltiossa – laitoksen mukaan tätä ongelmaa pahentaa se, että tšekkiläinen yhteisvalvontajärjestö käyttää kansallista määräävää markkina-asemaansa väärin perimällä liian suuria maksuja.

2. 

Krajský soud v Plzni (Plzeňin alueellinen tuomioistuin) haluaa tietää, onko kyseinen palvelu direktiivissä 2001/29 tarkoitettua ”yleisölle välittämistä”, ovatko asian kannalta merkitykselliset direktiivin säännökset riittävän täsmällisiä ja ehdottomia, jotta niihin voidaan nojautua yksityisten välisessä riita-asiassa, ja estääkö unionin oikeus myöntämästä yhdelle yhteisvalvontajärjestölle yksinoikeuksia alueellaan.

3.

Direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa: ”Jäsenvaltioiden on säädettävä, että tekijöillä on yksinoikeus sallia tai kieltää teostensa langallinen tai langaton välittäminen yleisölle, mukaan lukien teosten saattaminen yleisön saataviin siten, että yleisöön kuuluvilla henkilöillä on mahdollisuus saada teokset saataviinsa itse valitsemastaan paikasta ja itse valitsemanaan aikana.”

4.

Direktiivin N:o 2001/29 5 artiklassa säädetään muun muassa seuraavaa:

”– –

2.   Jäsenvaltiot voivat säätää poikkeuksista tai rajoituksista 2 artiklassa säädettyyn kappaleen valmistamista koskevaan oikeuteen seuraavissa tapauksissa:

– –

3.   Jäsenvaltiot voivat säätää poikkeuksista tai rajoituksista [3 artiklassa] säädettyihin oikeuksiin seuraavissa tapauksissa:

– –

– –

5.   Tämän artiklan [3 kohdan] mukaisia poikkeuksia ja rajoituksia sovelletaan vain tietyissä erityistapauksissa, jotka eivät ole ristiriidassa teoksen tai muun aineiston tavanomaisen hyödyntämisen kanssa eivätkä kohtuuttomasti haittaa oikeudenhaltijan oikeutettuja etuja.”

5.

SEUT 56 artiklassa ja sitä seuraavissa artikloissa ( 3 ) kielletään rajoitukset, jotka koskevat muuhun jäsenvaltioon kuin palvelujen vastaanottajan valtioon sijoittautuneen jäsenvaltion kansalaisen vapautta tarjota palveluja unionissa. SEUT 57 artiklan mukaan palveluilla tarkoitetaan ”suorituksia, joista tavallisesti maksetaan korvaus ja joita määräykset tavaroiden, pääomien tai henkilöiden vapaasta liikkuvuudesta eivät koske”, ja niihin kuuluu erityisesti ”teollinen toiminta”, ”kaupallinen toiminta”, ”käsityöläistoiminta” ja ”vapaiden ammattien harjoittamiseen kuuluva toiminta”.

6.

Nämä määräykset pannaan täytäntöön ja niitä selvennetään muun muassa direktiivillä 2006/123, ( 4 ) jonka 1 artiklassa todetaan seuraavaa:

”1.   Tässä direktiivissä vahvistetaan yleissäännökset, joiden avulla edistetään palveluntarjoajien sijoittautumisvapautta ja palvelujen vapaata liikkuvuutta niin, että samalla taataan palvelujen korkea laatu.

2.   Tässä direktiivissä ei käsitellä sellaisten yleistä taloudellista etua koskevien palvelujen vapauttamista, jotka on varattu julkisille tai yksityisille tahoille, eikä palveluja tarjoavien julkisten tahojen yksityistämistä.

3.   Tässä direktiivissä ei käsitellä palveluja tarjoavien monopolien purkamista eikä jäsenvaltioiden myöntämää tukea, jota koskevat yhteisön kilpailusäännöt.

Tämä direktiivi ei vaikuta jäsenvaltioiden vapauteen yhteisön oikeuden mukaisesti määritellä, mitä palveluja ne pitävät yleistä taloudellista etua koskevina palveluina, miten nämä palvelut olisi järjestettävä ja rahoitettava valtiontukisääntöjen mukaisesti ja mitä erityisiä velvoitteita niihin olisi sovellettava.

– –”

7.

Direktiivin 2 artiklassa todetaan muun muassa seuraavaa:

”– –

2.   Tätä direktiiviä ei sovelleta seuraaviin toimiin

– –”

8.

Direktiivin 4 artiklan 1 kohdan mukaan ”palvelulla” tarkoitetaan ”itsenäisenä ammatinharjoittajana suoritettavaa [SEUT 57] artiklassa tarkoitettua taloudellista toimintaa, josta yleensä saadaan korvaus”.

9.

Direktiivin 2006/123 16 artiklassa säädetään muun muassa seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on kunnioitettava palveluntarjoajien oikeutta tarjota palvelujaan muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, johon he ovat sijoittautuneet.

– –

Jäsenvaltiot eivät saa asettaa palvelutoiminnan aloittamisen tai harjoittamisen ehdoksi alueellaan vaatimuksia, jotka eivät ole seuraavien periaatteiden mukaisia:

– –

2.   Jäsenvaltiot eivät voi rajoittaa sellaisen palveluntarjoajan vapautta tarjota palveluja, joka on sijoittautunut toiseen jäsenvaltioon, asettamalla seuraavia vaatimuksia:

– –”

10.

Direktiivin 17 artiklan mukaan 16 artiklaa ei kuitenkaan sovelleta muun muassa

– –

11.

SEUT 102 artiklassa määrätään muun muassa seuraavaa:

”Sisämarkkinoille soveltumatonta ja kiellettyä on yhden tai useamman yrityksen määräävän aseman väärinkäyttö sisämarkkinoilla tai niiden merkittävällä osalla, jos se on omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.

Tällaista väärinkäyttöä voi olla erityisesti:

– –”

12.

SEUT 106 artiklassa määrätään muun muassa seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltiot eivät toteuta eivätkä pidä voimassa mitään toimenpidettä, joka koskee julkisia yrityksiä taikka yrityksiä, joille jäsenvaltiot myöntävät erityisoikeuksia tai yksinoikeuksia ja joka on ristiriidassa tämän sopimuksen, etenkin [kansalaisuuteen perustuvan ja kilpailuun liittyvän syrjinnän kieltoa koskevien] määräysten kanssa.

2.   Yrityksiin, jotka tuottavat yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja, sekä fiskaalisiin monopoleihin sovelletaan tämän sopimuksen määräyksiä ja varsinkin kilpailusääntöjä siltä osin kuin ne eivät oikeudellisesti tai tosiasiallisesti estä yrityksiä hoitamasta niille uskottuja erityistehtäviä. Kaupan kehitykseen ei saa vaikuttaa tavalla, joka olisi ristiriidassa unionin etujen kanssa.

– –”

13.

Tekijänoikeutta koskevan lain nro 121/2000 (jäljempänä tekijänoikeuslaki) 23 §:n mukaan ”teoksen lähettämisellä radiossa tai televisiossa” tarkoitetaan radiossa tai televisiossa lähetetyn teoksen saataville saattamista välineillä, jotka ovat teknisesti sopivia radio- tai televisiolähetyksen vastaanottamiseen. Siihen ei kuitenkaan sisälly teoksen saattaminen potilaiden saataviin terveydenhoidon yhteydessä terveydenhoitolaitoksissa. ( 5 )

14.

Tekijänoikeuslain 97 §:n 1 momentin mukaisesti henkilö, joka on saanut luvan harjoittaa yhteishallinnointia, on yhteisvalvontajärjestö. Mainitun lain 98 §:n 6 momentin c kohdan mukaan lupa on myönnettävä hakijalle esimerkiksi silloin, jos kellään toisella henkilöllä ei ole vielä lupaa käyttää kyseistä oikeutta suojatun aineiston osalta ja, mikäli kyseessä on teos, tämäntyyppisen teoksen osalta. Kansallinen tuomioistuin toteaa, että tällä säännöksellä vahvistetaan lakisääteinen monopoli Tšekin tasavallassa.

15.

Ochranný svaz autorský pro práva k dílům hudebním, o.s. (Musiikkiteosten tekijänoikeuksia suojeleva järjestö, jäljempänä OSA) on auktorisoitu yhteisvalvontajärjestö Tšekin tasavallassa. Se toimii myös muiden Tšekin tasavaltaan ja eräisiin muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneiden yhteisvalvontajärjestöjen puolesta.

16.

Léčebné lázně Mariánské Lázně a. s. (Mariánské Lázněn terveyskylpyläyritys, jäljempänä kylpylä) tarjoaa muun muassa sairaala- ja avohoitoa (ennaltaehkäisevä hoito, sairaanhoito ja kuntoutus) ja hyödyntää paikallisia luonnon terveyslähteitä sekä toimii myös majoituspalvelujen ja ruokahuollon alalla.

17.

Kyseisenä ajanjaksona (1.5.2008–31.12.2009) kylpylän huoneisiin oli asennettu televisio- ja radiovastaanottimia, joiden kautta pääsi seuraamaan OSA:n hallinnoimia teoksia. Kylpylä ei kuitenkaan ollut tehnyt käyttölupasopimusta OSA:n kanssa. OSA vaatii 546995 Tšekin korunan (noin 21000 euron) suuruisia maksuja korkoineen.

18.

Kylpylä katsoo kuuluvansa tekijänoikeuslain 23 §:ssä säädetyn poikkeuksen soveltamisalaan. Kylpylän mukaan kyseinen säännös on direktiivin 2001/29 mukainen, mutta jos näin ei olisi, direktiiviin ei voida nojautua yksityisten välisessä riita-asiassa. Lisäksi kylpylä väittää, että OSA käyttää monopoliasemaansa väärin perimällä suurempia maksuja kuin naapurijäsenvaltioissa perityt maksut. Kylpylä, jonka asiakaskunta on kansainvälistä ja jonka televisio- ja radiovastaanottimista voi seurata ulkomaisia lähetyksiä, katsoo näin ollen joutuvansa epäedulliseen kilpailuasemaan naapurijäsenvaltioiden vastaaviin laitoksiin nähden.

19.

Krajský soud v Plzni pyytää ennakkoratkaisua seuraavista kysymyksistä:

20.

Kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet pääasian asianosaiset sekä Itävallan, Tšekin, Saksan, Unkarin ja Puolan hallitukset ja Euroopan komissio, jotka kaikki Saksan hallitusta lukuun ottamatta myös esittivät suullisia lausumia 26.6.2013 pidetyssä istunnossa. Unionin tuomioistuimen pyynnöstä nämä lausumat rajattiin kolmanteen kysymykseen siltä osin kuin se koskee SEUT 56 artiklan tulkintaa.

21.

Ensisijaisesti on tarkasteltava sitä, onko tekijänoikeuslain 23 §:ssä tarkoitettua tilannetta (tekijänoikeudella suojattujen teosten saattaminen terveydenhoitoa terveydenhoitolaitoksessa saavien potilaiden saataviin radio- tai televisiolähetysten kautta) analysoitava samalla tavoin kuin asiassa SGAE ( 6 ) (jossa unionin tuomioistuin katsoi, että hotellin televisiovastaanottimien välityksellä suorittamassa signaalien lähettämisessä kyseisen hotellin huoneisiin majoittuneille asiakkaille on kyse ”yleisölle välittämisestä”) tai asiassa SCF ( 7 ) (jossa unionin tuomioistuin katsoi, että ”yleisölle välittäminen” ei kata yksityisen hammaslääkärin vastaanotolla tapahtuvaa äänitteiden maksutonta levittämistä asiakaskunnalle, joka kuuntelee niitä omasta tahdostaan riippumatta).

22.

On tietenkin toimivaltaisen kansallisen tuomioistuimen tehtävänä ratkaista, vastaako pääasian tilanne – yleisradioitujen teosten saataviin saattaminen kylpylälaitoksen huoneissa – tilannetta, jossa teokset saatetaan potilaiden saataviin terveydenhoidon yhteydessä terveydenhoitolaitoksessa tekijänoikeuslain 23 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

23.

Tiivistettynä OSA, Tšekin hallitus ja komissio katsovat, että teoksen välittäminen televisio- tai radiovastaanottimen välityksellä kylpylälaitoksen huoneessa on yleisölle välittämistä. Niiden mukaan tällaiset olosuhteet ovat samankaltaisia kuin asian SGAE olosuhteet ja eroavat asian SCF olosuhteista. Kylpylä asettuu päinvastaiselle kannalle.

24.

Yhdyn OSA:n, Tšekin hallituksen ja komission näkemykseen.

25.

On totta, että asiassa SCF unionin tuomioistuin tulkitsi direktiivin 92/100 ( 8 ) 8 artiklan 2 kohdassa eikä direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdassa olevaa ilmaisua ”yleisölle välittäminen”. Tällöin se kuitenkin suurelta osin tukeutui asiassa SGAE ja yhdistetyissä asioissa Football Association Premier League ym. ( 9 ) antamiinsa tuomioihin, jotka koskivat direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohtaa. Vaikka se erottikin nämä kaksi säännöstä toisistaan, se teki tämän ainoastaan korostaakseen vielä suurempaa toimintaan liittyvää voiton tavoittelua direktiivin 92/100 yhteydessä. ( 10 )

26.

Edellä mainitussa oikeuskäytännössä unionin tuomioistuin on esittänyt joukon kriteerejä, jotka on osittain saatu tulkitsemalla unionia ja/tai sen jäsenvaltioita sitovia kansainvälisiä sopimuksia ( 11 ) ja joilla on tarkoitus varmistaa, onko kyse direktiiveissä tarkoitetusta ”yleisölle välittämisestä”. Nämä kriteerit voidaan tiivistää jäljempänä esitetyllä tavalla.

27.

Ensinnäkin ilmaisu on ymmärrettävä laajasti, jotta varmistetaan oikeudenhaltijoiden suojan korkea taso. ( 12 ) Toiseksi ratkaisevaa ei ole tietty välittämisen tapa vaan se, että yleisöllä on mahdollisuus saada kyseiset teokset saataviinsa. ( 13 ) Kolmanneksi käsite ”yleisö” tarkoittaa määrittämätöntä mutta varsin huomattavaa määrää potentiaalisia katselijoita tai kuuntelijoita, ja tältä osin on otettava huomioon potentiaalisten vastaanottajien määrän kumulatiivinen vaikutus tarkasteltuna sekä kollektiivisesti että peräkkäin. ( 14 ) Neljänneksi kyseisen yleisön on oltava ”uutta” yleisöä eli se on erottava yleisöstä, joka otettiin lukuun myönnettäessä lupa alkuperäiselle lähetykselle (esimerkkinä tapaus, jossa yksityiseen katseluun tarkoitettu lähetys esitetään suurelle yleisölle). ( 15 ) Viidenneksi: jos välittämiseen liittyy voiton tavoittelu (jos se esimerkiksi houkuttelee asiakkaita), tämä on merkityksellinen osoitus siitä, että se kuuluu paitsi direktiivin 1992/100 tai 2006/115 8 artiklan mukaisen kohtuullisen kertakorvauksen myös direktiivin 2001/29 3 artiklan mukaisen yleisölle välittämistä koskevan oikeuden soveltamisalaan. ( 16 )

28.

Näitä kriteerejä soveltaen minusta tuntuu, että televisio- ja radiovastaanottimien järjestämisen kylpylälaitoksen huoneisiin yhdessä lähetysten kuuntelemiseen tai katselemiseen tarvittavan signaalin kanssa on sisällyttävä direktiivin 2001/29 3 artiklan 1 kohdassa olevaan käsitteeseen ”yleisön välittäminen” lukuun ottamatta poikkeuksellisia olosuhteita, joissa yksi tai useampi kriteeri jää täyttymättä. On erityisesti huomattava, että kylpylälaitos todennäköisesti majoittaa – sekä samanaikaisesti että peräkkäin – määrittämättömän mutta varsin huomattavan määrän ihmisiä, jotka voivat vastaanottaa lähetyksiä huoneissaan ja jotka ovat uutta yleisöä siinä mielessä, että alkuperäinen lupa oli myönnetty lähetyksiin yksityisille, jotka kuuntelevat tai katselevat niitä yksin tai yksityisessä piirissä tai perhepiirissä. Lisäksi on ilmeisen vaikeaa kiistää, että radio- ja televisiovastaanottimien järjestäminen huoneisiin on laitoksen kannalta voiton tavoittelua sikäli, että vastaanottimien olemassaolo houkuttelee asiakkaita todennäköisemmin kuin niiden puuttuminen. Kylpylä itse on väittänyt joutuvansa epäedulliseen kilpailuasemaan, jos sen vaaditaan maksavan suurempia maksuja kuin naapurijäsenvaltioiden laitokset; tällaista epäedullista asemaa pahentaisi se, jos se ei tarjoaisi mahdollisuutta päästä seuraamaan lähetyksiä samaan aikaan kun kilpailevat laitokset tarjoavat sen.

29.

Asiassa SCF unionin tuomioistuin katsoi, että asian kannalta merkitykselliset kriteerit eivät täyttyneet silloin, kun taustamusiikkia esitettiin potilaiden läsnä ollessa hammaslääkärin vastaanotolla. Erityisesti on todettava, että hammaslääkärin potilaat muodostavat ”määritettävissä olevan potentiaalisten vastaanottajien kokonaisuuden” eivätkä näin ollen ole määrittämättömän ryhmä ”yleisesti ketä tahansa henkilöitä”, heitä on samanaikaisesti paikalla vähän, taustamusiikin esittäminen ei todennäköisesti vaikuta hammaslääkärin tuloihin lainkaan ja potilaat altistuvat musiikille tahdostaan riippumatta. ( 17 )

30.

Mikään näistä seikoista ei näytä koskevan pääasiassa tarkasteltavana olevan kaltaista tilannetta. Kylpylälaitoksilla on yleensä laajempi ja vähemmän määritettävissä oleva asiakaskunta kuin hammaslääkäreillä (ja kylpylän asianajaja kuvaili kylpylää mahdollisesti suurimmaksi tämäntyyppiseksi laitokseksi Euroopassa); mahdollisuus seurata televisio- ja radiolähetyksiä huoneissa voi hyvinkin vaikuttaa siihen, minkä laitoksen potilas valitsee, ja tässä suhteessa valinnan mahdollisuus on todennäköisesti merkityksellinen.

31.

Lisäksi televisio- ja radiovastaanottimet sijaitsevat asukkaiden huoneissa. Niitä käytetään osana kylpylän majoituspalveluja, ei osana sen tarjoamaa terveydenhoitoa. Tällainen tilanne selvästikin vastaa hotellin asiakkaiden tilannetta asiassa SGAE.

32.

Toissijaisesti on tarkasteltava sitä, voivatko pääasian olosuhteet kuulua direktiivin 2001/29 5 artiklan 2 kohdan e alakohdassa tai 3 kohdan b alakohdassa sallittujen poikkeusten soveltamisalaan. Mielestäni ne eivät voi.

33.

Direktiivin 5 artiklan 2 kohdan e alakohta ei ole merkityksellinen, sillä se koskee mahdollista poikkeusta direktiivin 2 artiklassa säädettyyn kappaleen valmistamista koskevaan oikeuteen, ei 3 artiklassa säädettyyn yleisölle välittämisen sallimista koskevaan oikeuteen. Ainoastaan jälkimmäinen on tarkasteltavana pääasiassa. Joka tapauksessa 5 artiklan 2 kohdan e alakohta koskee ”ei-kaupallisia yhteiskunnan laitoksia kuten sairaaloita tai vankiloita”. Voittoa tavoitteleva kylpylälaitos ei täytä tätä määritelmää.

34.

Direktiivin 5 artiklan 3 kohdan b alakohta ei koske ainoastaan luonteeltaan ei-kaupallista käyttöä vaan myös ”vammaisten henkilöiden hyödyksi tapahtuvaa käyttöä, joka liittyy suoraan vammaisuuteen – –, siinä laajuudessa kuin kyseinen vamma tätä vaatii”. Mikään ennakkoratkaisupyynnössä tai unionin tuomioistuimelle esitetyissä huomautuksissa ei viittaa siihen, että kylpylän huoneissa käytettävissä olevien televisio- ja radiovastaanottimien ja potilaiden mahdollisen vamman välillä olisi suhde.

35.

Sikäli kuin kumpaakaan mainituista poikkeuksista ei voida soveltaa, 5 artiklan 5 kohta, johon kansallinen tuomioistuin myös viittaa ja jossa ainoastaan rajoitetaan mainittujen poikkeusten soveltamisalaa, ei ole asian kannalta merkityksellinen.

36.

Näin ollen vastaisin ensimmäiseen kysymykseen siten, että kansallisen oikeuden mukainen poikkeus, jonka mukaan tekijöille ei suoriteta korvausta teostensa välittämisestä televisio- tai radiovastaanottimien välityksellä potilaiden huoneisiin kylpylälaitoksessa, joka on liikeyritys, on ristiriidassa direktiivin 2001/29 kanssa.

37.

Ovatko asian kannalta merkitykselliset direktiivin 2001/29 säännökset riittävän ehdottomia ja täsmällisiä, jotta yhteisvalvontajärjestöt voivat nojautua niihin kansallisissa tuomioistuimissa, jos jäsenvaltio ei ole pannut direktiiviä oikein täytäntöön?

38.

OSA vastaa kysymykseen lyhyesti ja myöntävästi. Se katsoo siteeraten asiassa Kücükdeveci annettua tuomiota, ( 18 ) että tällaista riita-asiaa käsittelevän kansallisen tuomioistuimen on jätettävä soveltamatta kaikki direktiivin kanssa ristiriidassa olevat tekijänoikeuslain 23 §:n säännökset.

39.

Kylpylä katsoo, että asiassa Foster ym. annetun tuomion ( 19 ) kriteerien mukaan OSA kuuluu valtionhallintoon: se on valtion toimivallan tai valvonnan alainen ja sillä on erityisiä toimivaltuuksia, jotka poikkeavat niistä oikeuksista, jotka johtuvat yksityisten oikeussubjektien välisiin suhteisiin sovellettavista oikeussäännöistä. Näin ollen se on rinnastettava valtioon eikä se voi vedota direktiivin oikeusvaikutuksiin.

40.

Tšekin hallitus katsoo, että kysymystä välittömästä oikeusvaikutuksesta ei nouse esiin: tekijänoikeuslain 23 §:ssä olevan poikkeuksen soveltamisen edellytykset – yleisradioitujen teosten välittäminen terveydenhoitolaitoksessa ja terveydenhoitopalvelujen suorittamisen ajaksi – eivät täyty. Vaikka kylpylä onkin kansallisessa lainsäädännössä tarkoitettu terveydenhoitolaitos, tällaista hoitoa ei tarjota asiakkaille heidän huoneissaan.

41.

Saksan ja Unkarin hallitukset muistuttavat, että direktiivillä ei sellaisenaan voida asettaa velvoitteita yksityiselle oikeussubjektille eikä julkinen elin tai toinen yksityinen oikeussubjekti voi vedota direktiiviin sellaisenaan tällaista henkilöä vastaan.

42.

Komissio katsoo, että esillä olevan kaltaisessa tilanteessa kansallisen tuomioistuimen on tulkittava kansallista oikeutta yhdenmukaisesti unionin oikeuden kanssa. Se, että direktiivin oikeusvaikutuksia on tarkasteltava suhteessa yksityiseen oikeussubjektiin tai yksityisten oikeussubjektien välisiin suhteisiin, ei muuta tätä vaatimusta.

43.

Pohjimmiltani olen samaa mieltä OSA:n ja komission esittämistä seikoista.

44.

Ensinnäkin kansallisen tuomioistuimen on kansallista oikeutta soveltaessaan tulkittava sitä mahdollisimman pitkälle asian kannalta merkityksellisen direktiivin sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti, jotta direktiivillä tarkoitettu tulos saavutettaisiin. Tämä velvollisuus kuuluu Euroopan unionin toiminnasta tehdyllä sopimuksella luotuun järjestelmään. Sen avulla kansallinen tuomioistuin voi varmistaa unionin oikeuden täyden tehokkuuden ratkaistessaan riita-asioita toimivaltansa rajoissa.

45.

Ainoastaan silloin, kun tällainen toimintatapa ei ole mahdollinen esimerkiksi siksi, että se johtaisi contra legem -tulkintaan, on tarkasteltava sitä, onko asian kannalta merkityksellisellä direktiivin säännöksellä välitön oikeusvaikutus, ja jos näin on, voidaanko tähän välittömään oikeusvaikutukseen vedota kansallisen riita-asian osapuolta vastaan.

46.

Kansallisella tuomioistuimella on velvollisuus ottamalla huomioon kansallinen oikeus kokonaisuudessaan ja soveltamalla sen tulkintamenetelmiä tehdä toimivaltansa rajoissa kaikki mahdollinen taatakseen direktiivin 2001/29 täyden tehokkuuden ja päätyäkseen ratkaisuun, joka on direktiivillä tavoitellun päämäärän mukainen. ( 20 )

47.

Toiseksi kylpylän väite, jonka mukaan OSA kuuluu valtionhallintoon, ei ole mielestäni merkityksellinen. Ainoastaan silloin, jos kylpylä voisi pyrkiä vetoamaan sellaiseen direktiivin 2001/29 säännökseen, jota ei ollut pantu täytäntöön kansallisessa lainsäädännössä, direktiivin välittömään oikeusvaikutukseen voitaisiin vedota valtion laitosta vastaan. ( 21 ) Ensimmäiseen kysymykseen antamastani vastausehdotuksesta kuitenkin seuraa, että näin ei ole asianlaita. Kylpylä näyttää pikemminkin vetoavan sellaiseen kansallisen oikeuden tulkintaan, joka ei olisi direktiivin mukainen. Tällainen tulkinta ei ole sallittu edellä tiivistetysti esitetyn oikeuskäytännön valossa. ( 22 ) Joka tapauksessa väite, jonka mukaan OSA:n on katsottava kuuluvan valtionhallintoon, vaikuttaa varsin vaikeasti todistettavalta, koska yhteisvalvontajärjestöt pyrkivät panemaan täytäntöön yksityisten oikeussubjektien yksityisoikeudellisia oikeuksia eivätkä käyttämään minkäänlaista valtion toimivaltaa.

48.

Toiseen kysymykseen on tämän vuoksi vastattava, että jos jäsenvaltio ei ole pannut direktiiviä 2001/29 asianmukaisesti täytäntöön, kansallisen tuomioistuimen, jonka käsiteltävänä on tekijänoikeusmaksuvaade yksityistä oikeussubjektia vastaan, on tulkittava kansallista oikeutta mahdollisimman pitkälle yhdenmukaisesti asian kannalta merkityksellisen direktiivin sanamuodon ja tarkoituksen kanssa, jotta direktiivillä tarkoitettu tulos saavutettaisiin.

49.

Kansallinen tuomioistuin haluaa tietää, estävätkö tietyt palvelujen tarjoamisen vapautta ja/tai määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä koskevat unionin säännöt jäsenvaltiota varaamasta tekijänoikeuksien yhteisen hallinnoinnin harjoittamisen alueellaan vain yhdelle yhteisvalvontajärjestölle, minkä seurauksena syntyvä alueellinen monopoli vie palvelujen vastaanottajilta vapauden valita yhteisvalvontajärjestö jostain toisesta Euroopan unionin jäsenvaltiosta.

50.

Komissio katsoo, että tämä kysymys ei juurikaan liity pääasian riitaan, joka koskee ”yleisölle välittämisen” määritelmää. Tšekin ja Itävallan hallitukset menevät tätä pidemmälle: niiden mukaan mikään ei viittaa siihen, että kylpylä olisi pyrkinyt tekemään sopimuksen yhteisvalvontajärjestön kanssa toisessa jäsenvaltiossa, ja olipa annettava vastaus millainen tahansa, sillä ei voi olla vaikutusta tekijänoikeusmaksujen maksamista koskevaan vaatimukseen. Mainittujen hallitusten mukaan kysymystä ei voida ottaa tutkittavaksi. Istunnossa OSA asettui samalle kannalle.

51.

En ole samaa mieltä siitä, että unionin tuomioistuimen olisi jätettävä vastaamatta tähän kysymykseen. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yksinomaan kansallisen tuomioistuimen, jossa asia on vireillä ja joka vastaa annettavasta ratkaisusta, tehtävänä on kunkin asian erityispiirteiden perusteella harkita, onko ennakkoratkaisu tarpeen asian ratkaisemiseksi ja onko sen unionin tuomioistuimelle esittämillä kysymyksillä merkitystä asian kannalta. Kun esitetyt kysymykset koskevat unionin oikeuden tulkintaa, unionin tuomioistuimen on tämän vuoksi lähtökohtaisesti ratkaistava ne. Poikkeustapauksissa se voi kieltäytyä vastaamasta ennakkoratkaisukysymykseen vain, jos on ilmeistä, että pyydetyllä unionin oikeuden tulkinnalla ei ole mitään yhteyttä pääasian tosiseikkoihin tai kohteeseen, jos ongelma on luonteeltaan hypoteettinen tai jos unionin tuomioistuimella ei ole tiedossaan niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, jotka ovat tarpeen, jotta se voisi antaa hyödyllisen vastauksen. ( 23 )

52.

Esillä olevalla asialla ei ole tällaisia erityispiirteitä. Ennakkoratkaisupyynnön mukaan kylpylä on väittänyt, että OSA käyttää lakisääteistä monopoliaan väärin perimällä suurempia maksuja kuin naapurijäsenvaltioihin sijoittautuneiden yhteisvalvontajärjestöjen perimät maksut. Kansallisen tuomioistuimen on käsiteltävä tätä väitettä tarkastelemalla sitä palvelujen tarjoamisen vapautta ja kilpailua koskevien unionin sääntöjen näkökulmasta, ja sillä on oikeus pyytää ja saada tätä koskevia ohjeita unionin tuomioistuimelta.

53.

Tarkastelen väitettä ensin määräävän markkina-aseman väärinkäytön, sitten palvelujen suorittamisen osalta.

54.

Kansallinen tuomioistuin haluaa tietää, estääkö SEUT 102 artikla jäsenvaltiota myöntämästä yhteisvalvontajärjestölle alueellista monopolia, joka rajoittaa kyseisen järjestön palvelujen vastaanottajien valinnanvaraa.

55.

Kuten useissa unionin tuomioistuimelle esitetyissä huomautuksissa on todettu, lakisääteinen monopoli jäsenvaltiossa voi merkitä SEUT 102 artiklassa tarkoitettua määräävää markkina-asemaa. On kuitenkin lisättävä, että pelkkä määräävän markkina-aseman luominen myöntämällä erityis- tai yksinoikeuksia SEUT 106 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla ei sinänsä ole SEUT 102 artiklan vastaista. Jäsenvaltio rikkoo näihin kahteen määräykseen sisältyviä kieltoja ainoastaan, jos kyseinen yritys syyllistyy määräävän markkina-aseman väärinkäyttöön jo pelkästään käyttäessään näitä oikeuksia tai jos nämä oikeudet voivat johtaa tilanteeseen, jossa yritys joutuu käyttämään asemaansa tällä tavalla väärin. ( 24 )

56.

Väärinkäyttö, jota koskevan väitteen kylpylä esittää pääasiassa, on se, että OSA perii liian suuria käyttäjämaksuja kilpailun puuttuessa. Se, ovatko kyseiset maksut tosiasiallisesti liian suuria, on asia, joka kansallisen tuomioistuimen on ratkaistava. Jos näin on (ennakkoratkaisupyynnössä ei todeta tältä osin mitään), kansallisen tuomioistuimen on arvionsa perusteella pääteltävä, mitkä seuraukset ovat asianmukaisia pääasian yhteydessä. Mahdollinen määräävän markkina-aseman väärinkäytön toteaminen liittyy kuitenkin ensisijaisesti OSA:n toimintaan eikä sen kansallisen lainsäädännön pätevyyteen, jonka nojalla monopoli myönnettiin. Tämä lainsäädäntö asetettaisiin kyseenalaiseksi ainoastaan, jos sen osoitettaisiin johtaneen OSA:n tällaiseen väärinkäyttöön. Olen komission ja useiden jäsenvaltioiden kanssa samaa mieltä siitä, että mikään asian aineistossa ei viittaa siihen, että monopolin myöntämisen ehdot johtaisivat siihen, että yhteisvalvontajärjestö perii liian suuria maksuja. On kuitenkin kansallisen tuomioistuimen tehtävä tehdä lopullinen päätös tästä asiasta sikäli kuin se otetaan esille pääasiassa.

57.

OSA ja useat jäsenvaltiot ovat esittäneet, että yhteisvalvontajärjestöjen toiminta ei kuulu palvelujen tarjoamisen vapautta koskevien unionin sääntöjen soveltamisalaan: joko ne eivät ole ”palveluja” laisinkaan, koska kyseessä on yksinkertaisesti oikeudenhaltijoiden kollektiivinen oikeuksien käyttö, tai ne ovat muita kuin taloudellisia yleishyödyllisiä palveluja, jotka eivät kuulu direktiivin 2006/123 soveltamisalaan sen 2 artiklan 2 kohdan a alakohdan nojalla.

58.

Olen asiasta eri mieltä. Yhteisvalvontajärjestöjen toiminnan on johdonmukaisesti katsottu kuuluvan palvelujen tarjoamisen vapautta koskevien perustamissopimuksen sääntöjen soveltamisalaan. ( 25 ) On totta, että nämä järjestöt suorittavat palveluja ensisijaisesti jäsenilleen (oikeudenhaltijoille, joiden puolesta ne perivät maksuja). On kuitenkin keinotekoista väittää, että vaikka kyseessä on erillinen oikeushenkilö, yhteisvalvontajärjestö on ainoastaan kunkin jäsenensä puolesta toimiva jatke. On selvää, että nämä järjestöt suorittavat palvelua oikeudenhaltijoille, joiden olisi muuten vaikeaa periä maksuja varsinkin musiikkiteosten välittämisestä yleisölle.

59.

Se, että tällaiset palvelut eivät sovi näppärästi mihinkään SEUT 57 artiklassa (esimerkinomaisesti) lueteltuun luokkaan tai että yhteisvalvontajärjestöt eivät periaatteessa tavoittele voittoa, ei mielestäni voi muuttaa tilannetta. Tällaiset järjestöt tarvitsevat välttämättä jonkinlaisen korvauksen edes henkilöstö- ja hallintokulujen kattamiseksi. Samasta syystä minun on vaikeaa hyväksyä myös sitä, että yhteisvalvontajärjestön toiminta olisi muita kuin taloudellisia yleishyödyllisiä palveluja.

60.

Lisäksi yhteisvalvontajärjestöt suorittavat palveluja paitsi oikeudenhaltijoille myös käyttäjille, kuten kylpylälle. ( 26 ) Rehellisen ja huolellisen käyttäjän, joka haluaa suorittaa maksut oikeudenhaltijoille näiden teosten välittämisestä yleisölle, olisi vaikeaa tehdä näin ilman käyttölupajärjestelmää, joka käsittää yhteisvalvontajärjestön myöntämät nimenomaiset valikoimat.

61.

Unionin tuomioistuimelle esitetyt huomautukset ovat lähes yhtenevät ( 27 ) sikäli, että direktiivin 2006/123 16 artiklaa ei katsota voitavan soveltaa pääasian tilanteeseen, joskin huomautusten välillä oli eroja soveltamatta jättämisen syistä. Syyt vaihtelevat: yhteisvalvontajärjestön toimintaa ei pidetä direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna ”palveluna”, kyse on muista kuin taloudellisista yleishyödyllisistä palveluista, jotka eivät kuulu direktiivin soveltamisalaan sen 2 artiklan 2 kohdan a alakohdan nojalla, kyse on yleistä taloudellista etua koskevista palveluista, jotka eivät kuulu 16 artiklan soveltamisalaan 17 artiklan 1 kohdan nojalla ja/tai ne eivät kuulu 16 artiklan soveltamisalaan tekijänoikeuksia ja lähioikeuksia koskevan 17 artiklan 11 kohdan nojalla.

62.

Olen jo tarkastellut, voidaanko yhteisvalvontajärjestöjen toimintaa pitää palveluina laisinkaan tai voidaanko sitä pitää muina kuin taloudellisina yleishyödyllisinä palveluina.

63.

Minusta kuitenkin vaikuttaa, että kyseistä toimintaa voitaisiin pitää yleistä taloudellista etua koskevina palveluina (direktiivin 2006/123 17 artiklan 1 kohta), jotka jäsenvaltioiden on määriteltävä (mainitun direktiivin 1 artiklan 3 kohta) ja joihin siten ei nimenomaisesti sovelleta 16 artiklaa ja jotka on suljettu direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle 1 artiklan 2 kohdalla.

64.

Katson, että joka tapauksessa direktiivin 2006/123 16 artiklaa (säännös, jotka koskevia ohjeita kansallinen tuomioistuin pyytää) ei pidä soveltaa kyseiseen toimintaan sikäli kuin se kuuluu direktiivin 17 artiklan 11 kohdassa mainittuun tekijänoikeuksien ja lähioikeuksien alaan. Vaikka viimeksi mainittu säännös kirjaimellisesti tulkittuna koskee ainoastaan oikeuksia, on selvää, että sen on tosiasiallisesti viitattava kyseisiin oikeuksiin liittyviin palveluihin, koska ainoastaan palvelut voidaan sulkea 16 artiklan soveltamisalan ulkopuolelle. Lisäksi 1 artiklan 3 kohdassa täsmennetään, että direktiivissä ei käsitellä palveluja tarjoavien monopolien purkamista.

65.

Se, että yhteisvalvontajärjestöjen suorittamat palvelut eivät kuulu direktiivin 2006/123 (16 artiklan) soveltamisalaan, ei sulje niitä SEUT 56 artiklan ja sitä seuraavien artiklojen yleisempien määräysten soveltamisalan ulkopuolelle. Näin ollen vaikuttaa kiistattomalta, että alueelliset monopolit, joilla rajataan yhteisvalvontajärjestöjen toiminta-alue, rajoittavat niiden vapautta tarjota palveluja; tällainen rajoitus on periaatteessa kielletty kyseisillä määräyksillä. Ne myös rajoittavat sekä oikeudenhaltijoiden että käyttäjien vapautta valita palvelun tarjoaja.

66.

Unionin tuomioistuimessa käytävä keskustelu on keskittynyt siihen, voivatko tällaiset rajoitukset olla perusteltuja – pyritäänkö niillä perussopimusten mukaiseen oikeutettuun tavoitteeseen, voidaanko niitä pitää perusteltuina yleistä etua koskevista pakottavista syistä, ovatko ne omiaan takaamaan tavoiteltavan päämäärän toteutumisen ja eihän niillä ylitetä sitä, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi. ( 28 )

67.

Mahdollisen ratkaisun on tältä osin perustuttava tosiseikkojen selvittämiseen, joka periaatteessa jää unionin tuomioistuimen toimivallan ulkopuolelle ennakkoratkaisumenettelyn yhteydessä. Perustelut, joita on esitetty sekä kirjallisen että suullisen menettelyn aikana, antavat kuitenkin unionin tuomioistuimelle mahdollisuuden antaa kansalliselle tuomioistuimelle joitakin ohjeita arviointia varten.

68.

Tavoitellun päämäärän osalta olisi vaikeaa kiistää sitä, että tekijänoikeuksien haltijoiden (ja käyttäjien) etujen takaaminen varmistamalla oikeudenmukainen ja tehokas rojaltien perintä ja hallinnointi, on perussopimusten mukainen oikeutettu tavoite. Yhteisvalvontajärjestöjen selkeää hyödyllisyyttä sinänsä ei asetetakaan kyseenalaisiksi.

69.

On tarkasteltava sitä, ovatko yleistä etua koskevat syyt, joilla on puollettu tällaisten järjestöjen alueellisten monopolien perustamista ja/tai ylläpitämistä, niin tärkeitä, että tällaiset monopolit eivät ole ainoastaan omiaan vaan myös tarpeellisia takaamaan päämäärän toteutumisen eli oikeudenmukaisen ja tehokkaan perinnän ja hallinnoinnin eivätkä ylitä sitä, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

70.

Tässä kohdassa on mielestäni hyödyllistä pitää mielessä tapa, jolla yhteisvalvontajärjestöt toimivat erityisesti musiikkiteosten osalta, kuten unionin tuomioistuimelle esitetyissä huomautuksissa on yksityiskohtaisesti esitetty.

71.

Nämä järjestöt ovat oikeudenhaltijoiden yhdistyksiä, jotka perivät jäsenilleen kuuluvia maksuja erityisesti jäsenten teosten yleisölle välittämisestä. Ne toteuttavat tämän myöntämällä käyttölupia käyttäjille, jotka haluavat osallistua tällaiseen välittämiseen määritellyistä valikoimista, jotka käsittävät joukon musiikkiteoksia tai tiettyjen oikeudenhaltijoiden teokset. Ne perivät maksut käyttölupien haltijoilta ja valvovat käyttäjiä tai potentiaalisia käyttäjiä tarkistaakseen, välitetäänkö teoksia yleisölle, ja jos näin on, onko käyttäjällä käyttölupa.

72.

Euroopan unionissa on yleistä (joskaan näin ei ole aina), että yhteisvalvontajärjestöt toimivat (joko lakisääteisen tai tosiasiallisen monopolin nojalla) tietyn jäsenvaltion alueella ja että niiden voi olla pakko hyväksyä jäsenikseen kuka tahansa kyseisessä valtiossa asuva tai sinne sijoittautunut oikeudenhaltija. Tällöin ne valvovat ja myöntävät käyttölupia käyttäjille saman jäsenvaltion alueella. Silloin kun käyttäjä haluaa saada käyttöluvan valikoimalle, jota hallinnoi toiseen jäsenvaltioon sijoittautunut yhteisvalvontajärjestö, tämä on mahdollista tällaisten järjestöjen välisin vastavuoroisin järjestelyin, joissa kukin järjestö toimii alueellaan toisen järjestön tai muiden järjestöjen puolesta.

73.

Monopoleja puoltavia perusteluja ovat esittäneet OSA ja kaikki menettelyyn osallistuvat jäsenvaltiot, ja monopoleja ovat vastustaneet kylpylä ja varsinkin komissio.

74.

Monopoleja puoltavat pääasialliset perustelut voidaan tiivistää toteamalla, että on tähdennetty, että lakisääteisten alueellisten monopolien järjestelmässä, johon sisältyy vastavuoroista edustamista koskevia järjestelyjä, annetaan käyttäjille keskitetty asiointipiste kussakin jäsenvaltiossa, poistetaan epävarmuus siitä, mistä käyttöluvat hankitaan ja mitä oikeuksia on saatavana eri käyttöluvilla, vältetään valikoimien pirstaleisuus, jonka vallitessa yhteisvalvontajärjestöt poimivat kannattavimmat oikeudenhaltijat ja laiminlyövät vähemmistössä olevat tai paikalliset kulttuuriset intressit, annetaan oikeudenhaltijoille enemmän neuvotteluvoimaa käyttäjiin verrattuna tietyllä alueella ja siten autetaan torjumaan lisenssimaksujen pienentämistä koskevia pyrkimyksiä, annetaan jäsenvaltioille mahdollisuus asettaa tarvittavat yhteisvalvontajärjestöjen hallinnointia koskevat edellytykset ja alistaa ne viralliseen valvontaan ja tarkkailuun sekä alennetaan kustannuksia välttämällä tarvittavien resurssien päällekkäisyys paitsi hallinnossa myös potentiaalisten oikeudenloukkaajien valvonnassa tietyllä alueella.

75.

Unionin tuomioistuimelle esitetyt monopoleja vastustavat perustelut voidaan puolestaan tiivistää seuraavasti: kansallista keskitettyä asiointipistettä ei tarvita, koska voidaan perustaa unionin laajuinen foorumi, jossa kaikki tarvittava tieto toimitetaan kaikkien potentiaalisten käyttäjien saataville; sellaisissa jäsenvaltioissa, joissa ei ole alueellista monopolia (esim. Ruotsi ja Yhdistynyt kuningaskunta), havaittavissa ei ole valikoimien pirstaleisuutta eikä käyttäjillä ole vaikeuksia löytää ja hankkia haluamiaan käyttölupia; se, että oikeudenhaltijat ja käyttäjät voivat valita vapaasti palveluntarjoajan, johtaa tehokkaaseen kilpailuun ja siten oikeudenmukaisempiin maksuihin ja tehokkaampaan maksujen perintään kaikkien asianosaisten edun mukaisella tavalla; lakisääteistä monopolia ei tarvita siksi, että jäsenvaltioilla olisi mahdollisuus säännellä yhteisvalvontajärjestöjä tehokkaasti; perintäkustannukset (joiden on todettu olevan 15–20 prosenttia rojalteista) tosiasiallisesti kasvavat vastavuoroisen edustamisen myötä, kun taas tiettyyn jäsenvaltioon sijoittautuneella yhteisvalvontajärjestöllä ei olisi vaikeuksia valvoa käyttöä muissa jäsenvaltiossa joko käyttäen omia resurssejaan tai turvautuen toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen yhteistyötä tekevän yhteisvalvontajärjestön resursseihin ja mahdollisuus myöntää monta aluetta kattavia käyttölupia hyödyttäisi paitsi käyttäjiä (kuten kylpylää, joka toteaa olevansa osa useassa jäsenvaltiossa toimivaa konsernia) myös oikeudenhaltijoita.

76.

Näiden perustelujen asianmukainen arviointi edellyttäisi monella tapaa tosiseikkoja koskevien kilpailevien väitteiden punnitsemista, mikä jää unionin tuomioistuimen toimivallan ulkopuolelle tämän menettelyn yhteydessä (kyseessä on ehkä pikemminkin lainsäätäjälle kuuluva asia). Totean tässä yhteydessä, että unionin yleinen tuomioistuin on äskettäin hyväksynyt kanteen komission päätöksestä, jossa todettiin muun muassa, että tietyt yhteisvalvontajärjestöt olivat sääntöjenvastaisesti koordinoineet aluerajoituksia rajoittamalla lisenssit kunkin järjestön kotivaltion alueeseen. ( 29 ) Unionin yleinen tuomioistuin totesi antamassaan tuomiossa erityisesti, että komissio oli jättänyt näyttämättä toteen joukon väitteitä, joiden kaltaisia se esittää esillä olevassa asiassa. ( 30 ) Mainitusta tuomiosta ei ole tehty valitusta, ja komissio myönsi esillä olevassa asiassa, että se oli jättänyt näyttämättä väitteensä toteen unionin yleisessä tuomioistuimessa. En kuitenkaan voi tehdä unionin yleisen tuomioistuimen toteamuksista, jotka on esitetty eri menettelyssä ja eri olosuhteissa, ( 31 ) muuta varmaa päätelmää kuin korostaa, että perusteellinen tarkastelu, joka menee pidemmälle kuin mitä unionin tuomioistuin pystyy tekemään esillä olevassa asiassa, on toivottava tehtäessä lopullinen päätös yhteisvalvontajärjestöjen lakisääteisten alueellisten monopolien perusteltavuudesta.

77.

Kun tarkastelen esillä olevassa asiassa esitettyjä perusteluja, minusta vaikuttaa ensinnäkin siltä, että monopoleja vastustavissa perusteluissa ei ole mitään, mikä asettaisi vakavalla tavalla kyseenalaiseksi esillä olevan asian kaltaisten lakisääteisten monopolien sopivuuden varmistamaan rojaltimaksujen oikeudenmukaisen ja tehokkaan perinnän ja hallinnoinnin. On totta, että komissio väittää monopolien johtavan kustannusten päällekkäisyyteen, mutta OSA:n asianajaja totesi istunnossa, että kustannukset tavallisesti jaettaisiin vastavuoroista edustamista koskevien järjestelyjen yhteydessä.

78.

Enemmän kiistaa on siitä, ovatko tällaiset monopolit tarpeen ja oikeasuhteisia tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi.

79.

Tältä osin ”kummaltakin puolelta voi olla paljon sanottavaa”, ( 32 ) ja minusta vaikuttaa, että kumpikaan puoli ei ole vetänyt pisintä kortta esillä olevassa asiassa unionin tuomioistuimelle esitetyissä huomautuksissa.

80.

Esimerkiksi voin yhtäältä pitää vakuuttavina perusteluja, jotka koskevat keskitetyn asiointipisteen ensiarvoista suotavuutta tietyllä alueella sekä oikeudenhaltijoiden että käyttäjien kannalta; toisaalta tuntuu uskottavalta, että tällainen palvelu voitaisiin luoda unionin tasolla, jos kaikki palvelujen tarjoamisen vapautta koskevat rajoitukset tällä alalla poistettaisiin. Ei ole kuitenkaan millään tavalla osoitettu todeksi, että jälkimmäinen kävisi välttämättä päinsä ilman sääntelyä. Vaikka komissio ei ehkä löytänytkään näyttöä valikoimien pirstaleisuudesta tai vähemmistössä olevien intressien laiminlyönnistä niissä harvoissa jäsenvaltioissa, joissa tällä hetkellä ei ole lakisääteistä monopolia, tämä ei vääjäämättä tarkoita, että lakisääteisten tai tosiasiallisten monopolien olemassaolo useimmissa jäsenvaltioissa ei käytännössä estäisi tällaisia vaikutuksia. Toisaalta on todettava, että vaikka tarve säännellä yhteisvalvontajärjestöjen toimintaa ei välttämättä edellytä kansallisten monopolien säätämistä, voi olla vaikeaa saavuttaa tavoiteltua päämäärää yksinkertaisesti soveltamalla näihin järjestöihin monenlaisia kansallisia sääntelytoimia niiden jäsenvaltioiden mukaan, joissa ne harjoittavat toimintaansa.

81.

Lyhyesti sanottuna minusta vaikuttaa siltä, että vaikka lakisääteisten alueellisten monopolien purkamista on perustellusti puollettu, jotta noudatettaisiin perustamissopimuksessa olevaa palvelujen tarjoamisen vapauden rajoittamisen kieltoa, ei ole osoitettu, että sekä tämä vapaus että kiinteiden radio- ja televisiovastaanottimien välityksellä tapahtuvaa musiikkiteosten yleisölle esittämistä koskevien rojaltimaksujen oikeudenmukainen ja tehokas perintä ja hallinnointi voidaan saavuttaa ilman unionin laajuista sääntelykehystä. Näkemykseni saa vahvistusta komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi tekijänoikeuden ja lähioikeuksien kollektiivisesta hallinnoinnista ja monta aluetta kattavasta musiikkiteosten oikeuksien lisensoinnista verkkokäyttöä varten sisämarkkinoilla. Tässä ehdotuksessa todetaan, että ”EU:n toiminta on perusteltua toissijaisuusperiaatteen mukaisesti ([SEU] 5 artiklan 3 kohta), koska sekä kansalliset että EU:n tason oikeudelliset puitteet ovat osoittautuneet riittämättömiksi ongelmien ratkaisemiseksi”. ( 33 )

82.

Näin ollen pidän kiinteiden radio- ja televisiovastaanottimien välityksellä tapahtuvaa musiikkiteosten yleisölle esittämisen osalta ja ennen mahdollista unionin laajuista sääntelyä perusteltuna näkemystä, jonka mukaan yhteisvalvontajärjestöjen kansallisilla lakisääteisillä monopoleilla pyritään perussopimusten mukaiseen oikeutettuun tavoitteeseen, ne ovat omiaan takaamaan tavoiteltavan päämäärän toteutumisen eivätkä ylitä sitä, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Minua ei saa luopumaan tästä näkemyksestä se, että joissakin harvoissa jäsenvaltioissa ei ole tällaisia monopoleja. Tällaisissa tapauksissa poikkeus ei kumoa sääntöä. On kuitenkin kansallisen tuomioistuimen tehtävä antaa lopullinen ratkaisu näistä kysymyksistä käytettävissään olevien tosiseikkojen perusteella.

83.

Edellä esitetyn perusteella katson, että unionin tuomioistuimen pitäisi vastata Krajský soud v Plznin esittämiin kysymyksiin seuraavasti: