JULKISASIAMIEHEN KANNANOTTO

E. SHARPSTON

1 päivänä heinäkuuta 2008 ¹(1)

Asia C-195/08 PPU

Rinau

(Lietuvos Aukščiausiasis teismasin (Liettua) esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

Kiireellinen ennakkoratkaisumenettely – Bryssel II a -asetus – Lapsen palauttamista edellyttävän tuomion tunnustamatta jättämistä koskeva hakemus – Hakemuksen tutkittavaksi ottamisen edellytykset

1.        Vuonna 2005 syntynyt, tuolloin naimissa olleiden mutta sittemmin eronneiden saksalaisen isän ja liettualaisen äidin tytär asuu nykyisin isän tahdon vastaisesti Liettuassa äitinsä kanssa. Avioeromenettelyssä Saksan tuomioistuimet määräsivät isän lapsen huoltajaksi ja lapsen palautettavaksi hänelle. Lietuvos Aukščiausiasis teismas (Liettuan korkein oikeus) on esittänyt kuusi ennakkoratkaisukysymystä, jotka koskevat avioerotuomion tunnustamatta jättämistä näiden seikkojen osalta koskevan äidin hakemuksen tutkittavaksi ottamisen edellytyksiä.

2.        Tällaisesta tilanteesta säädetään yhteisön tasolla ns. Bryssel II a ‑asetuksessa(2) luettuna yhdessä vuoden 1980 Haagin yleissopimuksen(3) kanssa. En esitä tässä kokonaisuudessaan niihin sisältyviä asian kannalta merkityksellisiä säännöksiä ja määräyksiä mutta viittaan niihin analyysissäni.

3.        Keskeisimmät riidan tosiseikat ja menettelylliset seikat voidaan esittää yleiskatsauksen tarjoavassa taulukossa. Jäljempänä laatimassani taulukossa:

–        lihavoidut kohdat koskevat yhtäältä Saksassa käytyä avioero-oikeudenkäyntiä, jonka päätteeksi annetussa tuomiossa puolisot tuomittiin avioeroon, lapsen huolto uskottiin lopullisesti isälle ja lapsi määrättiin palautettavaksi hänelle, ja toisaalta äidin Liettuassa vireille panemaa oikeudenkäyntiä, jossa hän vaatii kyseisen tuomion kahden viimeksi mainitun seikan tunnustamatta jättämistä ja joka on johtanut nyt käsiteltävänä olevaan ennakkoratkaisupyyntöön

–        kursivoidut kohdat koskevat isän Liettuassa vireille saattamaa erillistä oikeudenkäyntiä, jossa vaaditaan tämän valtion tuomioistuimia määräämään lapsen palautettavaksi Saksaan. Koska annettu määräys on useaan otteeseen riitautettu ja sen täytäntöönpanoa lykätty, kyseinen oikeudenkäynti jatkuu Liettuassa rinnakkain ennakkoratkaisupyynnön taustalla olevan oikeudenkäynnin kanssa.

Päiväys	Saksa		Liettua
11.1.2005	Lapsen syntymä
3/2005	Vanhemmat muuttavat erilleen; lapsi jää yhteishuoltoon; lapsi asuu äidin luona mutta on usein yhteydessä isäänsä. Avioero-oikeudenkäynti pannaan vireille.
21.7.2006	Äiti lähtee isän suostumuksella kahdeksi viikoksi lomalle Liettuaan lapsen kanssa.
6.8.2006			Äiti jää Liettuaan lapsen kanssa.
14.8.2006	Amtsgericht Oranienburg (Oranienburgin      alioikeus) (Saksa) kumoaa      yhteishuoltajuuden ja määrää huoltajuuden väliaikaisesti isälle.
?/2006	Äiti valittaa Amtsgericht Oranienburgin tuomiosta.
11.10.2006	Branderburgisches Oberlandesgericht (Branderburgin muutoksenhakutuomioistuin) (Saksa)      hylkää äidin valituksen ja pysyttää isän väliaikaisen huoltajuuden.
30.10.2006			Isä vaatii Klaipėdos apygardos teismasia      (Klaipėdan      alueellinen tuomioistuin)(4) (Liettua)      määräämään lapsen palautettavaksi Saksaan.
22.12.2006			Klaipėdos apygardos teismas hylkää isän vaatimuksen.
15.3.2007			Lietuvos apeliacinis teismas (Liettuan muutoksenhakutuomioistuin) kumoaa Klaipėdos apygardos teismasin tuomion      ja määrää lapsen palautettavaksi viimeistään 15.4.2007.
4.6.2007			Äiti vaatii 15.3.2007 annetulla      tuomiolla      ratkaistun asian käsittelyn aloittamista uudelleen vetoamalla      uusiin seikkoihin ja lapsen etuun yleissopimuksen 13 artiklan perusteella.
13.6.2007			Liettuan tasavallan yleinen syyttäjä vaatii saman      asian käsittelyn aloittamista uudelleen sillä perusteella,      että Lietuvos apeliacinis teismas on soveltanut virheellisesti yleissopimusta.
19.6.2007			Klaipėdos apygardos teismas hylkää molemmat vaatimukset asian käsittelyn aloittamisesta uudelleen ja toteaa Amtsgericht Oranienburgin olevan asiassa toimivaltainen.
20.6.2007	Amtsgericht Oranienburg tuomitsee puolisot avioeroon, uskoo huoltajuuden isälle, määrää lapsen palautettavaksi ja antaa asetuksen 42 artiklan mukaisen todistuksen.
6.8.2007	Äiti valittaa huoltajan määräämisestä ja määräyksestä palauttaa lapsi.
27.8.2007			Lietuvos apeliacinis teismas pysyttää päätöksen, jolla on hylätty äidin ja yleisen syyttäjän vaatimukset asian käsittelyn aloittamisesta uudelleen.
?/2007			Äiti vaatii Amtsgericht Oranienburgin 20.6.2007 antaman tuomion tunnustamatta jättämistä siltä osin kuin siinä uskotaan huoltajuus isälle ja määrätään lapsi palautettavaksi.
14.9.2007			Lietuvos apeliacinis teismas hylkää tuomion tunnustamatta jättämistä koskevan hakemuksen.
11.10.2007			Äiti tekee kassaatiovalituksen Lietuvos apeliacinis teismasin 14.9.2007 antamasta      määräyksestä.
7.1.2008			Äidin ja yleisen syyttäjän valituksen johdosta Lietuvos Aukščiausiasis teismas kumoaa 19.6.2007 ja 27.8.2007 tehdyt päätökset siviiliprosessilain noudattamatta jättämisen vuoksi      ja palauttaa asian uudelleen käsittelyä koskevat hakemukset Klaipėdos apygardos teismasin käsiteltäväksi.
20.2.2008	Branderburgisches Oberlandesgericht hylkää äidin valituksen 20.6.2007 annetusta tuomiosta.
15.3.2008			Lietuvos Aukščiausiasis teismas määrää      Lietuvos apeliacinis teismasin 15.3.2007 antaman tuomion täytäntöönpanon      keskeytettäväksi.
21.3.2008			Klaipėdos apygardos teismas hylkää uudelleen äidin ja yleisen syyttäjän vaatimukset asian käsittelyn aloittamisesta uudelleen.
30.4.2008			Lietuvos apeliacinis teismas pysyttää päätöksen, jolla on hylätty vaatimukset asian käsittelyn uudelleen aloittamisesta. Lietuvos Aukščiausiasis teismas päättää esittää kuusi ennakkoratkaisukysymystä 14.9.2007 annetusta määräyksestä tehdyn kassaatiovalituksen käsittelyn yhteydessä.
14.5.2008			Ennakkoratkaisukysymykset saapuvat yhteisöjen tuomioistumeen.
21.5.2008			Lietuvos Aukščiausiasis teismas pyytää ennakkoratkaisupyynnön kiireellistä käsittelyä.
26.5.2008			Lietuvos Aukščiausiasis teismas ottaa tutkittavaksi äidin kassaatiovalituksen 21.3.2008 ja 30.4.2008 annetuista tuomioista ja määrää Lietuvos apeliacinis teismasin 15.3.2007 antaman tuomion täytäntöönpanon keskeytettäväksi.

4.        Ennakkoratkaisupyyntöön johtaneessa menettelyssä Liettuan Lietuvos Aukščiausiasis teismasin on ratkaistava, onko asiassa kumottava 14.9.2007 annettu Lietuvos apeliacinis teismasin määräys, jolla on hylätty äidin hakemus avioerotuomion tunnustamatta jättämisestä siltä osin kuin siinä uskotaan lapsen huoltajuus isälle ja määrätään lapsi palautettavaksi Saksaan.

5.        Lapsen palauttamisen osalta Lietuvos apeliacinis teismas oli todennut asetuksen 11 artiklan 8 kohdassa säädettävän, että huolimatta lapsen palauttamatta jättämistä koskevan tuomion(5) antamisesta Haagin yleissopimuksen 13 artiklan perusteella, toimivaltaisen tuomioistuimen myöhemmin antama lapsen palauttamista edellyttävä tuomio on täytäntöönpanokelpoinen III luvun 4 jakson mukaisesti. Tähän jaksoon sisältyvän 42 artiklan 1 kohdan mukaan tällainen myöhemmin annettu tuomio on tunnustettava ja on pantavissa täytäntöön toisessa jäsenvaltiossa ilman, että on tarpeen julistaa se täytäntöönpanokelpoiseksi, ja ilman, että on mahdollista kiistää sen tunnustamista, jos tuomio on täytäntöönpanokelpoinen ja siitä on annettu todistus tuomion antaneessa jäsenvaltiossa. Amtsgericht Oranienburg on antanut kyseisen todistuksen, jossa kaikkien sen antamiselle välttämättömien edellytysten todetaan täyttyneen. Koska tämä tuomio olisi pitänyt panna välittömästi täytäntöön ilman erityistä eksekvatuurimenettelyä, sen tunnustamatta jättämistä koskeva hakemus oli jätettävä tutkimatta.

6.        Lietuvos apeliacinis teismas totesi lisäksi määränneensä 15.3.2007 lapsen palautettavaksi asetuksen ja yleissopimuksen perusteella. Amtsgericht Oranienburgin 20.6.2007 antama tuomio oli siten pantava välittömästi täytäntöön asetuksen III luvun 4 jakson säännösten mukaisesti ilman erityistä eksekvatuurimenettelyä. Lietuvos apeliacinis teismas hylkäsi väitteen, jonka mukaan asetuksen 11 artiklan 8 kohdasta seuraisi, että silloin kun tuomioistuimen päätöksen tunnustamista koskevaa menettelyä ei ole toteutettu, lapsen palauttamista edellyttävää määräystä voitaisiin soveltaa ainoastaan, jos tuomioistuimen tuomio palauttamatta jättämisestä on annettu yleissopimuksen 13 artiklan nojalla. Lietuvos apeliacinis teismasin mukaan sanamuoto ”huolimatta lapsen palauttamatta jättämistä koskevan tuomion antamisesta” osoittaa, että vaikka tällainen tuomio olisi annettu, palauttaminen on asetuksen nojalla mahdollista ilman tuomioistuimen tuomion tunnustamista koskevaa menettelyä. Kun palauttamista edellyttävä tuomio on jo annettu yleissopimuksen nojalla, se on pantava täytäntöön samanaikaisesti kuin asetuksen nojalla annettu vastaava tuomio ilman sitä edeltävää tunnustamista koskevaa menettelyä (asetuksen 42 artiklan 1 kohta).

7.        Lapsen huollon osalta Lietuvos apeliacinis teismas katsoi, että koska tuomion tämän osan tunnustamisesta ei ollut tehty hakemusta, tunnustamatta jättämistä koskevaa hakemusta ei voitu ottaa tutkittavaksi.

8.        Valituksen käsittelyn yhteydessä Lietuvos Aukščiausiasis teismasissa on tullut esille joitakin tulkintakysymyksiä.

9.        Ensinnäkin asetuksen 21 artiklan 3 kohdassa säädetään, että jokainen, jonka etua tuomion tunnustaminen koskee, voi pyytää vahvistettavaksi, että tuomio on tunnustettava tai jätettävä tunnustamatta. Asetuksen 31 artiklan 1 kohdan mukaan henkilö, jota vastaan täytäntöönpanoa haetaan, ei voi esittää huomautuksia tässä vaiheessa. Esillä olevassa asiassa tuomion tunnustamatta jättämistä koskevan hakemuksen on tehnyt henkilö, jota vastaan tuomio pantaisiin täytäntöön, vaikka toinen osapuoli ei ole tehnyt tunnustamista koskevaa hakemusta. Voiko näissä olosuhteissa henkilö, jota vastaan tuomio on pantava täytäntöön, vaatia sen tunnustamatta jättämistä, ja mikäli näin on, miten on tulkittava 31 artiklan 1 kohtaa?

10.      Asetuksen 40 artiklan 2 kohdan mukaan 4 jakson määräykset eivät estä sitä, jolla on vanhempainvastuu, hakemasta tuomion tunnustamista ja täytäntöönpanoa. Esillä olevassa asiassa äiti on toimittanut Lietuvos apeliacinis teismasille hakemuksen tuomion tunnustamatta jättämisestä. Onko tällainen hakemus sallittu ja, mikäli näin on, onko asiaa käsittelevän tuomioistuimen tutkittava tunnustamatta jättämisen perusteet asetuksen 23 artiklan perusteella? Mikä merkitys on 21 artiklan 3 kohdassa asetetulla edellytyksellä, jonka mukaan mahdollisuus pyytää sen vahvistamista, että tuomio on tunnustettava tai jätettävä tunnustamatta, ei rajoita 4 jakson – jossa säädetään tiettyjen lapsen palauttamista edellyttävien tuomioiden täytäntöönpanosta – soveltamista?

11.      Vaikka asetuksessa ei suoraan määritetä lapsen palauttamista koskevan kysymyksen ratkaisemiseen toimivaltaista tuomioistuinta, sen 11 artiklan 6 kohdassa säädetään, että jos tuomioistuin on antanut tuomion palauttamatta jättämisestä yleissopimuksen 13 artiklan perusteella, sen on toimitettava sen jäsenvaltion toimivaltaiselle tuomioistuimelle, jossa lapsen asuinpaikka oli ennen luvatonta palauttamatta jättämistä, jäljennös palauttamatta jättämistä koskevasta tuomiosta. Tästä seuraisi esillä olevassa asiassa, että Saksan tuomioistuimella olisi oikeus päättää lapsen palauttamista koskevasta kysymyksestä ainoastaan, jos Liettuan tuomioistuin päättäisi lapsen palauttamatta jättämisestä. Jos Saksan tuomioistuin määräisi sitten lapsen palautettavaksi ja antaisi todistuksen, tämä tuomio olisi välittömästi tunnustettava ja pantava täytäntöön Liettuassa ilman erityistä eksekvatuurimenettelyä (asetuksen 11 artiklan 8 kohta ja 42 artikla). Kun Lietuvos apeliacinis teismas oli jo määrännyt lapsen palautettavaksi, oliko Saksan tuomioistuin toimivaltainen tutkimaan tätä kysymystä 11 artiklan nojalla ja antamaan todistuksen 42 artiklan nojalla? Olivatko lapsen palauttamista edellyttävä tuomio ja todistuksen antaminen asetuksen tavoitteiden ja menettelyjen mukaiset?

12.      Asetuksen 24 artiklan nojalla Liettuan tuomioistuin ei voi tutkia Saksan tuomioistuimen toimivaltaa eikä tarkistaa, onko tämä toimivalta oikeusjärjestyksen perusteiden mukainen. Tuomioistuimen, jolle on toimitettu tuomion tunnustamatta jättämistä koskeva hakemus, on kuitenkin asetuksen 23 artiklassa tarkoitetut tuomion tunnustamatta jättämisen perusteet tutkittuaan annettava tuomio. Jos se ei totea perusteita tunnustamatta jättämiselle, sen on tunnustettava Saksassa annettu tuomio. Tässä tilanteessa Liettuassa on pantava täytäntöön kaksi lapsen palauttamiseen velvoittavaa tuomiota, Saksan tuomioistuimen tuomio ja Lietuvos apeliacinis teismasin tuomio. Onko tuomioistuimen, jolle on toimitettu tuomion tunnustamatta jättämistä koskeva hakemus, näissä olosuhteissa tunnustettava palauttamiseen velvoittava tuomio, vaikka tuomion antaneen jäsenvaltion tuomioistuin ei ole noudattanut asetuksessa säädettyä menettelyä?

13.      Lietuvos Aukščiausiasis teismas on esittänyt yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavat kysymykset:

”1)      Voiko asetuksen N:o 2201/2003 21 artiklassa tarkoitettu osapuoli, jonka etua tuomion tunnustaminen koskee, hakea tuomion tunnustamatta jättämistä, jos tuomion tunnustamista koskevaa hakemusta ei ole esitetty?

2)       Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, miten kansallisen tuomioistuimen, kun se tutkii sellaisen henkilön, jonka osalta tuomio on täytäntöönpanokelpoinen, esittämän tuomion tunnustamatta jättämistä koskevan hakemuksen, on tuolloin sovellettava asetuksen N:o 2201/2003 31 artiklan 1 kohtaa, jossa säädetään, että ’– – eikä henkilö, jota vastaan täytäntöönpanoa haetaan, eikä lapsi voi menettelyn tässä vaiheessa esittää huomautuksia hakemuksen johdosta’?

3)      Onko kansallisen tuomioistuimen, jossa vanhempainvastuunkantaja on hakenut tuomion antaneen jäsenvaltion tuomioistuimen sellaisen tuomion tunnustamatta jättämistä, jossa edellytetään hänen luonaan asuvan lapsen palauttamista tuomion antaneeseen valtioon ja josta on annettu asetuksen N:o 2201/2003 42 artiklassa tarkoitettu todistus, tutkittava kyseinen hakemus asetuksen N:o 2201/2003 III luvun 1 ja 2 jakson säännösten nojalla, kuten kyseisen asetuksen 40 artiklan 2 kohdassa säädetään?

4)      Mitä tarkoittaa asetuksen N:o 2201/2003 21 artiklan 3 kohdassa määritelty edellytys ’sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän luvun 4 jakson soveltamista’?

5)      Onko se, että tuomion antaneen jäsenvaltion tuomioistuin antaa lapsen palauttamista edellyttävän tuomion ja asetuksen N:o 2201/2003 42 artiklassa tarkoitetun todistuksen sen jälkeen, kun sen jäsenvaltion tuomioistuin, josta lapsi on luvattomasti jätetty palauttamatta, on määrännyt lapsen palautettavaksi tuomion antaneeseen valtioon, asetuksen N:o 2201/2003 tavoitteiden ja menettelyjen mukaista?

6)      Merkitseekö asetuksen N:o 2201/2003 24 artiklassa säädetty tuomion antaneen tuomioistuimen toimivallan tutkimista koskeva kielto sitä, että kansallisen tuomioistuimen, jossa on esitetty ulkomaisen tuomioistuimen antaman tuomion tunnustamista koskeva hakemus tai tunnustamatta jättämistä koskeva hakemus ja joka ei voi tutkia tuomion antaneen jäsenvaltion tuomioistuimen toimivaltaa eikä ole todennut muita asetuksen N:o 2201/2003 23 artiklassa määriteltyjä tuomioiden tunnustamatta jättämisen perusteita, on tunnustettava tuomion antaneen jäsenvaltion tuomioistuimen tuomio, jossa edellytetään lapsen palauttamista, vaikka tuomion antaneen jäsenvaltion tuomioistuin ei ole noudattanut asetuksessa lapsen palauttamista koskevan kysymyksen ratkaisemiseksi määriteltyä menettelyä?”

14.      Yhteisöjen tuomioistuimen päätettyä käsitellä asian työjärjestyksen 104 b artiklan mukaisessa kiireellisessä menettelyssä kirjallisia huomautuksia ovat toimittaneet äiti, isä, Liettuan hallitus ja Euroopan yhteisöjen komissio, jotka ovat ainoat asian käsittelyyn osallistumiseen oikeutetut osapuolet tässä vaiheessa. Samat osapuolet sekä Saksan, Ranskan, Latvian, Alankomaiden ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitukset osallistuivat 26.6. ja 27.6.2008 pidettyyn istuntoon.

 Asian tarkastelu

 Yleissopimuksen ja asetuksen tavoitteet ja periaatteet

15.      Pérez-Veran selvityksessä yleissopimuksesta esitetään tiivistäen sen tavoitteet, jotka ilmaistaan selvityksen 1 artiklassa seuraavasti: ”Koska tarkastelluille tapauksille on tyypillistä, että lapsikaappaaja pyrkii siihen, että valtion, johon lapsi on viety, toimivaltaiset viranomaiset laillistaisivat hänen toimintansa, tehokas keino tämän toiminnan estämiseksi on sen kaikkien käytännön seurausten ja oikeusvaikutusten tyhjäksi tekeminen. Tämän tavoitteen toteuttamiseksi yleissopimuksen yhtenä tärkeimpänä tavoitteena on vallinneen tilan palauttaminen turvaamalla ’johonkin sopimusvaltioon luvattomasti viedyn tai sieltä luvattomasti palauttamatta jääneen lapsen pikainen palauttaminen’.”(6) 

16.      Asetuksen johdanto-osasta ja erityisesti sen 17, 21, 23 ja 24 perustelukappaleesta sekä 11 artiklan säännöksistä ilmenee selvästi, että asetuksella on sama tavoite, kun sillä lähtökohtaisesti pyritään erityisiä olosuhteita lukuun ottamatta varmistamaan lapsen välitön ja automaattinen palauttaminen jäsenvaltioon, josta hänet on viety pois ja jossa hänen asuinpaikkansa oli ennen poisviemistä.(7)

17.      Lisäksi erityisesti asetuksen 12 ja 17 perustelukappaleesta sekä 8, 10 ja 11 artiklan säännöksistä ilmenee, että asetuksen tarkoituksena on myös antaa tämän saman jäsenvaltion tuomioistuimille toimivalta asian ratkaisun tekemiseen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevissa kysymyksissä ja säilyttää tämä toimivalta, kuitenkin siten, että sen jäsenvaltion tuomioistuinten, johon lapsi on viety, asema lapsen palauttamisen osalta vahvistetaan.

18.      Koko asetuksen taustalla on jäsenvaltioiden tuomioistuinten ja viranomaisten yhteistyötä ja keskinäistä luottamusta koskeva periaate, joka edellyttää periaatteessa sen jäsenvaltion tuomioistuinten, jossa lapsen asuinpaikka on,(8) tuomioiden automaattista tunnustamista ja täytäntöönpanoa (ks. erityisesti 18, 21, 23 ja 25 perustelukappale sekä 21, 24, 26 ja 42 artikla).

19.      Tämän periaatteen perustavanlaatuinen merkitys tuotiin esille istunnossa äitiä edustavan asianajajan viitatessa siihen, että Liettuan tuomioistuimet voisivat katsoa, ettei Saksan tuomioistuinten objektiivisuus ole taattu saksalaisen isän ja liettualaisen äidin välisessä riita-asiassa. On selvää, että jos tunnustaminen katsottaisiin voitavan evätä tällaisten epäilysten perusteella (riippumatta siitä, onko Liettuan tuomioistuimilla todellisuudessa tällaisia epäilyksiä), asetuksella tavoiteltu koko järjestelmä menettäisi merkityksensä. Se olisi myös täysin yhteensopimatonta kaikkien jäsenvaltioiden perussopimuksissa hyväksymän, vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuvan alueen luomista koskevan tavoitteen kanssa.

20.      On täysin selvää, että sekä yleissopimusta että asetusta hallitsevana kaikkein tärkeimpänä periaatteena on lapsen edun turvaaminen (ks. erityisesti yleissopimuksen johdanto sekä asetuksen 12 ja 13 perustelukappale ja 12, 15 ja 23 artikla; ks. myös lapsen oikeuksia koskevan Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimuksen(9) 3 artikla ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan(10) 24 artiklan 2 kohta).

21.      Myös istunnossa tähän periaatteeseen on vedottu voimakkaasti, ja voin vain yhtyä näkemykseen, että kaikissa olosuhteissa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu.

22.      Haluaisin kuitenkin lieventää tätä kantaa, kun kysymys on lapsen palauttamisesta jäsenvaltioon, jossa hänen asuinpaikkansa on. On selvää, että yleissopimus ja asetus perustuvat lähtökohtaan, jonka mukaan lapsen luvattoman poisviemisen tai palauttamatta jättämisen tapauksessa lapsen etu edellyttää aina palauttamista, ainoana poikkeuksena tietyt yleissopimuksen 13 ja 20 artiklassa (luettuna 13 artiklan b kohdan osalta yhdessä asetuksen 11 artiklan 4 kohdan kanssa) tarkkaan määritellyt olosuhteet. Tämä on mielestäni täysin johdonmukaista ja jopa välttämätöntä. Ei voi olla millään tavoin lapsen edun mukaista, että vanhempi kuljettaa häntä jäsenvaltiosta toiseen etsiessään tuomioistuinta, jonka olettaa helpoimmin hyväksyvän hänen toimintansa. Lisään vielä, että lapsen palauttaminen siihen jäsenvaltioon, jossa hänen asuinpaikkansa on, ei välttämättä merkitse lapsen palauttamista hänestä eroon joutuneelle vanhemmalle ja lapsen eroa hänet kaapanneesta vanhemmasta. Nämä ovat erillisiä kysymyksiä, jotka toimivaltaisen tuomioistuimen on ratkaistava ottaen huomioon kaikki tilanteeseen liittyvät affektiiviset, psykologiset ja aineelliset seikat siten, että sen tuomiossa otetaan ensisijaisesti huomioon lapsen etu.

23.      Nähdäkseni asetuksen säännöksiä on näin ollen tulkittava ennen kaikkea näiden tavoitteiden ja periaatteiden valossa.

24.      On kuitenkin todettava, että esillä olevassa asiassa ei ole läheskään saavutettu sitä perustavanlaatuista tavoitetta, että lapsen kaapanneen vanhemman toiminnalta poistetaan sen kaikki käytännön seuraukset ja oikeusvaikutukset varmistamalla lapsen välitön ja tehokas palauttaminen.

25.      Vaikka yhteisöjen tuomioistuimen käytettävissä olevien tietojen perusteella ei ole mahdollista täsmällisesti ja varmuudella todeta kaikkia tähän tilanteeseen johtaneita seikkoja, näyttää joka tapauksessa siltä, että yleissopimuksessa ja asetuksessa tavoiteltu yhteistyö tuomioistuinten ja keskusviranomaisten välillä ei ole toiminut ihanteellisesti. On sitä paitsi jälkikäteen katsottuna ilmeistä, että yleissopimuksella ja asetuksella tavoiteltu lopputulos ei olisi tällä tavoin jäänyt toteutumatta, jos isä olisi kääntynyt suoraan Amtsgericht Oranienburgin puoleen heti siinä vaiheessa, kun Klaipėdos apygardos teismas oli antanut tuomionsa lapsen palauttamatta jättämisestä.(11)

26.      Oli miten oli, mielestäni ennen Lietuvos Aukščiausiasis teismasin kysymyksiin vastaamista on syytä tarkastella asian käsittelyn vaiheita asian kannalta merkityksellisten yleissopimuksen määräysten ja asetuksen säännösten valossa.

 Asian käsittelyn vaiheet asian kannalta merkityksellisten määräysten ja säännösten valossa tarkasteltuna

27.      Asiassa on riidatonta ja kiistatonta, että Saksan tuomioistuimet olivat toimivaltaisia ratkaisemaan avioerokanteen asetuksen 3 artiklan 1 kohdan a alakohdan nojalla, sillä kaikki siinä luetellut asuinpaikkaa koskevat edellytykset täyttyivät kannetta vireille pantaessa.

28.      Lisäksi kysymyksessä vaikuttaa olevan kiistatta yleissopimuksessa (3 artikla) ja asetuksessa (2 artiklan 11 kohta) tarkoitettu lapsen ”luvaton palauttamatta jättäminen”. Ajankohtana, jona äiti ilmoitti aikomuksestaan olla palaamatta Saksaan lapsen kanssa, molemmat vanhemmat olivat tosiasiallisesti lapsen yhteishuoltajia Saksan oikeuden nojalla, ja isä oli antanut suostumuksensa ainoastaan kahden viikon oleskeluun Liettuassa.

29.      Koska asetuksen 10 artiklassa asetetut edellytykset toimivallan siirtämiselle eivät olleet täyttyneet, 8 artiklan mukainen toimivalta kaikissa vanhempainvastuuta koskevissa asioissa säilyi sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen hänen luvatonta palauttamatta jättämistään, toisin sanoen Saksassa. Aukottoman logiikan mukaan – jonka vahvistaa tarvittaessa asetuksen 12 artiklan 1 kohta – kysymys oli tarkkaan ottaen tuomioistuimesta, jossa avioeroasia oli vireillä, eli Amtsgericht Oranienburgista.

30.      Lapsen olisi pitänyt palata Saksaan 6.8.2006. Koska äiti oli ilmoittanut aikomuksestaan jäädä Liettuaan lapsen kanssa, isä saattoi asian ensin vireille vanhempainvastuuta koskevissa asioissa toimivaltaisessa tuomioistuimessa (Amtsgericht Oranienburg), joka 14.8.2006 uskoi lapsen väliaikaisesti yksin hänen huoltoonsa. Äidin valitettua asiasta Branderburgisches Oberlandesgericht pysytti tämän huoltajuutta koskevan ratkaisun 11.10.2006.

31.      Tässä vaiheessa voidaan todeta, että asetuksen 21 artiklan 1 kohdan nojalla tämä huoltajuutta koskeva väliaikainen määräys oli tunnustettava Liettuassa ”vaatimatta minkään erityisen menettelyn noudattamista”, mutta saman artiklan 3 kohdan nojalla isä olisi voinut pyytää tuomion tunnustamista tai äiti sen tunnustamatta jättämisen vahvistavan tuomion antamista ”2 jaksossa tarkoitetussa menettelyssä”. Asiassa ei kuitenkaan ole ryhdytty kumpaankaan näistä toimista.

32.      Isä vaati 30.10.2006 erityisesti yleissopimuksen 12 artiklan perusteella toimivaltaista Liettuan tuomioistuinta (tässä tapauksessa Klaipėdos apygardos teismas) määräämään lapsen palautettavaksi. Huomautan tässä yhteydessä, että vaikka hän ryhtyi tähän toimenpiteeseen vasta sen jälkeen, kun lapsen huolto oli uskottu yksin hänelle ja tämä ratkaisu oli vahvistettu, mikään ei olisi estänyt häntä esittämästä tätä vaatimusta jo siinä vaiheessa, kun lapsi oli tosiasiallisesti jätetty palauttamatta.

33.      Liettuan tuomioistuimen, jonka käsiteltäväksi asia oli saatettu, oli lähtökohtaisesti määrättävä lapsi palautettavaksi, sillä yleissopimuksen 12 artiklassa tarkoitettu vuoden määräaika ei ollut vielä kulunut umpeen. Sen olisi myös pitänyt antaa tuomio kuuden viikon kuluessa siitä, kun pyyntö oli toimitettu sille (asetuksen 11 artiklan 3 kohta). Perusteet, joilla se saattoi kieltäytyä palauttamisesta, rajoittuivat yleissopimuksen 13 artiklassa lueteltuihin perusteisiin, sellaisina kuin sitä on täydennetty asetuksen 11 artiklan 4 ja 5 kohdalla ja yleissopimuksen 20 artiklalla.

34.      Tässä tapauksessa Liettuan tuomioistuin antoi tuomion – jolla palauttamisesta kieltäydyttiin – 22.12.2006 eli hieman yli seitsemän viikon kuluttua siitä, kun pyyntö oli toimitettu sille.(12)

35.      Kyseisen tuomioistuimen olisi pitänyt tässä vaiheessa asetuksen 11 artiklan 6 kohdan nojalla toimittaa välittömästi toimivaltaiselle tuomioistuimelle tai keskusviranomaiselle Saksassa jäljennös tuomiostaan ja asiaan kuuluvista asiakirjoista siten, että Saksan tuomioistuin saisi ne yhden kuukauden kuluessa. Istunnossa esitettyjen selitysten mukaan Saksan keskusviranomainen sai ensin tuomion isän asianajalta, ja tämän jälkeen Liettuan keskusviranomainen lähetti sille käännöksen.

36.      Amtsgericht Oranienburg olisi voinut isän pyynnöstä määrätä lapsen palautettavaksi asetuksen 11 artiklan 8 kohdan nojalla. Tämä tuomioistuin olisi silloin saanut sanoa viimeisen sanan asiassa. Jos se olisi tutkittuaan huoltoa koskevan kysymyksen 11 artiklan 7 kohdan mukaisesti määrännyt lapsen palautettavaksi ja antanut tuomiosta todistuksen asetuksen 42 artiklan mukaisesti, tämä tuomio olisi ollut Liettuassa täytäntöönpanokelpoinen 42–45 artiklassa säädetyin edellytyksin.

37.      Sen sijaan, että isä olisi turvautunut tähän mahdollisuuteen, hän valitti palauttamatta jättämistä koskevasta tuomiosta Lietuvos apeliacinis teismasiin, joka kumosi tuomion 15.3.2007 ja määräsi palauttamaan lapsen kuukauden kuluessa.(13)

38.      Näyttää siltä, että tämä viimeksi mainittu tuomio olisi pitänyt panna asetetussa määräajassa täytäntöön, sillä Lietuvos Aukščiausiasis teismasin 7.1.2008 antaman tuomion mukaan asetuksen täytäntöönpanemiseksi annetun Liettuan lain 2 §:n 6 momentissa kielletään nimenomaisesti kassaatiovalituksen tekeminen. Sen välitön täytäntöönpano olisi sitä paitsi ollut yleissopimuksen ja asetuksen perustavanlaatuisten tavoitteiden mukaista.

39.      Äidin vaadittua asian käsittelyn aloittamista uudelleen ja asiassa sen jälkeen tapahtuneiden menettelyvirheiden vuoksi täytäntöönpanoa ei kuitenkaan toteutettu, ja tämä on tilanne edelleen. Sen sijaan Lietuvos apeliacinis teismasin tuomion täytäntöönpanoa on lykätty useaan kertaan, mukaan lukien Lietuvos Aukščiausiasis teismasissa – huolimatta siitä, että tämä kyseinen tuomioistuin(14) on asian uudelleen käsittelyn aloittamisesta antamassaan tuomiossa katsonut, ettei tällainen täytäntöönpanon lykkääminen tule kysymykseen.

40.      Vaikka jäsenvaltion tuomioistuimen antaman tuomion täytäntöönpano sen omalla alueella kuuluu kansallisen oikeuden piiriin, tässä vaiheessa ei voida muuta kuin todeta, että peräkkäisistä lykkäyksistä seurannut tilanne – se, että lähes kaksi vuotta palauttamatta jättämisen jälkeen ja yli 15 kuukautta palauttamiseen velvoittavan tuomion antamisen jälkeen lasta ei ole vielä palautettu Saksaan – on täysin yhteensopimaton yleissopimuksen ja asetuksen perustavanlaatuisten tavoitteiden kanssa.

41.      Tarkastelen seuraavaksi Amtsgericht Oranienburgin 20.6.2007 antamaa tuomiota, jossa puolisot tuomitaan avioeroon, huoltajuus uskotaan lopullisesti isälle ja lapsi määrätään (jälleen) palautettavaksi (Branderburgisches Oberlandesgerichtin 17.2.2008 pysyttämä tuomio). Tästä tuomiosta on annettu asetuksen 42 artiklan mukaisesti todistus, mikä tavallisesti merkitsee sitä, että palauttaminen ”on tunnustettava ja on pantavissa täytäntöön” Liettuassa ”ilman, että on tarpeen julistaa se täytäntöönpanokelpoiseksi, ja ilman, että on mahdollista kiistää sen tunnustamista”.

42.      Tästä tuomiosta annetussa todistuksessa käytetään säädettyä kaavaketta, se sisältää kaikki vaaditut tiedot ja vakuutukset, ja tuomiossa itsessään todetaan asetuksen 42 artiklan 2 kohdan mukaisesti, a) että lapsen kuulemista ei ole pidetty aiheellisena lapsen ikä huomioon ottaen, b) että osapuolilla oli tilaisuus tulla kuulluiksi (äiti ei ollut paikalla mutta oli edustettuna(15)) ja c) että Klaipėdos apygardos teismasin palauttamatta jättämistä koskevassa tuomiossa (22.12.2006 annettu tuomio, joka on sittemmin kumottu sillä varauksella, että asian käsittely aloitetaan uudelleen) ilmoittamat palauttamatta jättämisen perusteet on tutkittu ja hylätty. Vaikka asetuksen 11 artiklan 6 kohdassa tarkoitettua tuomion toimittamista koskevaa menettelyä ei ole kaikkien yksityiskohtien osalta muodollisesti noudatettu, Amtsgericht Oranienburgin 20.6.2007 antamasta tuomiosta ja Branderburgisches Oberlandesgerichtin 20.2.2008 antamasta tuomiosta, jolla äidin valitus hylättiin, ilmenee selvästi näiden kahden tuomioistuimen tehneen ratkaisunsa kaikista asian olosuhteista tietoisina.

43.      Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin on viidennessä kysymyksessään tuonut esille kysymyksiä, joita on herännyt tälle tuomiolle ja siitä annetulle todistukselle asetuksen säännösten perusteella annettavasta merkityksestä. Mielestäni on tarkoituksenmukaista käsitellä tätä kysymystä ensimmäisenä, sillä se vaikuttaa keskeisimmältä ja sen ratkaisusta voidaan saada vastaus useisiin muihin kysymyksiin.

 Viides kysymys

44.      Tällä kysymyksellään Lietuvos Aukščiausiasis teismas haluaa ennen kaikkea tietää, onko Saksan tuomioistuin kysymyksessä olevassa prosessuaalisessa tilanteessa saanut määrätä lapsen palautettavaksi asetuksen säännösten nojalla ja antaa sen 42 artiklassa tarkoitetun todistuksen.

45.      Mielestäni on aluksi erotettava toisistaan kaksi seikkaa: palauttamista koskeva määräys ja siitä annettu todistus.

 Määräys lapsen palauttamisesta

46.      Tarkasteltaessa sen jäsenvaltion tuomioistuimen, jossa lapsen asuinpaikka on, toimivaltaa määrätä lapsen palautettavaksi on seuraavaksi erotettava kaksi mahdollista toimivaltaperustetta: asetuksen 8 artikla (luettuna yhdessä 10 artiklan ja tarvittaessa 12 artiklan 1 kohdan kanssa) ja asetuksen 11 artikla, erityisesti sen 8 kohta (luettuna yhdessä yleissopimuksen määräysten kanssa).

47.      Istunnossa kävi ilmi, että jäsenvaltioiden ja komission keskuudessa esiintyy hyvin erilaisia ja jopa täysin vastakkaisia näkemyksiä näiden säännösten merkityksestä. Yhden tulkinnan mukaan aluksi ainoastaan sen jäsenvaltion tuomioistuimet, missä lapsi on, ovat toimivaltaisia yleissopimuksen ja asetuksen 11 artiklan nojalla määräämään lapsen palautettavaksi, ja asuinpaikkajäsenvaltion tuomioistuimet voivat käyttää tätä toimivaltaa ainoastaan, jos – ja vain siitä lähtien kun – palauttamatta jättämisestä on annettu sen jäsenvaltion tuomioistuimen, missä lapsi on, tuomioistuimen lainvoimainen ja täytäntöönpanokelpoinen tuomio. Toisen tulkinnan mukaan myös sen jäsenvaltion, jossa lapsen asuinpaikka on, tuomioistuimilla on milloin tahansa toimivalta määrätä lapsi palautettavaksi joko asetuksen 8 artiklan nojalla (luettuna yhdessä 10 artiklan kanssa) tai yleissopimuksen ja asetuksen 11 artiklan perusteella.(16)

48.      Näiden erilaisten tulkintojen vuoksi on mielestäni välttämätöntä, että yhteisöjen tuomioistuin ottaa erittäin selvän kannan tähän asetusta koskevaan seikkaan.

49.      Omasta puolestani hylkäisin suoralta kädeltä vaihtoehdon, jonka mukaan sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, missä lapsi on, olisi yksinomainen toimivalta siihen asti, kunnes ne antavat tuomion palauttamatta jättämisestä.

50.      Yleissopimuksen 12 artiklassa tosin lähdetään siitä, että palauttamispyyntö pannaan vireille juuri näissä tuomioistuimissa, ja niiden puoleen ensin kääntyminen vaikuttaakin loogiselta, sillä niiden antaman tuomion täytäntöönpaneminen ei edellytä missään tilanteessa eksekvatuurimenettelyä. Pitää myös paikkansa, että asetuksen 11 artiklan sanamuodon perusteella voidaan olettaa, että siinä on ensisijaisesti ajateltu tuomiota siinä jäsenvaltiossa, missä lapsi on.

51.      Yleissopimus ei kuitenkaan sisällä yhtään toimivaltasääntöä eikä yhdessäkään asetuksen säännöksessä nimenomaisesti säädetä, että toimivalta määrätä lapsi palautettavaksi rajoittuisi sen jäsenvaltion tuomioistuimiin, missä lapsi on. Tämä toimivalta on siis kiistaton, mutta mikään ei edellytä sen olevan yksinomainen.

52.      Yleinen toimivalta vanhempainvastuuta koskevissa asioissa käsittää välttämättä toimivallan määrätä kaapattu lapsi palautettavaksi.

53.      Asetuksen 2 artiklan 7 kohdan mukaan vanhempainvastuu käsittää erityisesti oikeuden lapsen huoltoon, ja saman artiklan 9 kohdan mukaan oikeus lapsen huoltoon käsittää varsinkin oikeuden päättää lapsen asuinpaikasta. Asetuksen II luvun 2 jakson otsikkona on ”Vanhempainvastuu”, ja se sisältää muun muassa 11 artiklan, jonka otsikkona on ”Lapsen palauttaminen”. Lisäksi siitä, että 10 artiklan b kohdan iv alakohdassa säädetään ”sen jäsenvaltion tuomioistuinten, jossa lapsen asuinpaikka oli välittömästi ennen luvatonta pois viemistä tai palauttamatta jättämistä, [antamasta] lapsen huoltoa koskevasta tuomiosta, joka ei edellytä lapsen palauttamista”,(17) on pääteltävä, että samat tuomioistuimet voivat antaa myös huoltoa koskevan tuomion, joka edellyttää palauttamista. Jos tuomioistuin on toimivaltainen asetuksen 8 tai 12 artiklan nojalla kaikissa vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ja siten myös huoltoa koskevassa asiassa (joka mahdollisesti liittyy avioerohakemukseen), on mahdotonta ajatella, ettei tämä toimivalta käsittäisi mahdollisuutta varmistaa, että lapsi on tosiasiallisesti sen henkilön luona, jolle hänen huoltonsa on uskottu. Tämän mahdollisuuden taas on käsitettävä kaikkien menettelyn aikana tarpeellisiksi osoittautuvien väliaikaismääräysten antaminen. Se, että vanhempainvastuuta koskevissa asioissa toimivaltaista tuomioistuinta kiellettäisiin määrätä lapsi palautettavaksi, merkitsisi se samaa kuin se, että siltä vietäisiin kokonaan tosiasiallinen toimivalta määrätä väliaikaisesta tai lopullisesta huoltajuudesta.

54.      Päädyn siten johtopäätökseen, että aluksi lapsikaappaustapauksessa on mahdollista pyytää tuomiota, jossa lapsi määrätään palautettavaksi, joko sen jäsenvaltion toimivaltaiselta tuomioistuimelta, missä lapsi on, tai sen jäsenvaltion toimivaltaiselta tuomioistuimelta, jossa lapsen asuinpaikka on, tai jopa avioeroa, asumuseroa tai avioliiton pätemättömäksi julistamista koskevaa hakemusta käsittelevältä tuomioistuimelta, jos se sijaitsee kolmannessa valtiossa.(18)

55.      Sen sijaan annetun tuomion oikeusvaikutukset voivat olla erilaiset sen mukaan, mikä tuomioistuin on valittu.

56.      Jos tuomio edellyttää lapsen palauttamista, se on olettaman perusteella täytäntöönpanokelpoinen jäsenvaltiossa, missä lapsi on, jos se on tämän valtion tuomioistuimen antama. Jos sen on antanut toisen jäsenvaltion tuomioistuin, se on asetuksen 21 artiklan 1 kohdan nojalla tunnustettava jäsenvaltiossa, missä lapsi on, vaatimatta minkään erityisen menettelyn noudattamista (jollei jollakin 23 artiklassa tyhjentävästi esitetyistä perusteista tehdä tunnustamatta jättämistä koskevaa hakemusta 21 artiklan 3 kohdan nojalla), mutta sen täytäntöönpano edellyttää sen täytäntöönpanokelpoiseksi julistamista, jota haetaan asetuksen III luvun 2 jaksossa (28–36 artikla) säädettyjen menettelyjen mukaisesti. Tämä johtuu siitä, että täytäntöönpanokelpoisia toisessa jäsenvaltiossa ilman tällaista julistamista ovat ainoastaan tuomiot, jotka on annettu asetuksen 11 artiklan 8 kohdan nojalla (eli yleissopimuksen 13 artiklan nojalla annetun palauttamatta jättämistä koskevan ensimmäisen tuomion jälkeen) ja joista on annettu todistus asetuksen 42 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

57.      Jos tuomio ei edellytä lapsen palauttamista ja jos sen antanut muun kuin sen jäsenvaltion tuomioistuin, missä lapsi on, sitä ei luonnollisesti pyrittäisi samaan tunnustetuksi tai pannuksi täytäntöön missään valtiossa, mutta tätä tuomiota vastaan olisivat tietysti käytettävissä kaikki kansallisen oikeusjärjestyksen mukaiset oikeussuojakeinot.

58.      Jos palauttamatta jättämistä koskevan tuomion on sitä vastoin antanut sen jäsenvaltion toimivaltainen tuomioistuin, missä lapsi on, tällöin käynnistetään asetuksen 11 artiklan 6–8 kohdassa säädetty mekanismi: tuomio toimitetaan asuinpaikkajäsenvaltion toimivaltaiselle tuomioistuimelle, tämä tuomioistuin kutsuu asianosaiset koolle ja tutkii lapsen huoltoa koskevan kysymyksen ja lopulta sillä on mahdollisuus antaa lapsen palauttamista edellyttävä tuomio, joka on kaikissa jäsenvaltioissa automaattisesti täytäntöönpanokelpoinen ja jonka tunnustamista ei voida kiistää, jos siitä on annettu 42 artiklan 2 kohdan mukainen todistus.

59.      Näin ollen sen jäsenvaltion toimivaltainen tuomioistuin, jossa lapsen asuinpaikka on, voi asetuksen 8, 10 ja mahdollisesti 12 artiklaan jo perustuvan toimivaltansa nojalla määrätä lapsen palautettavaksi 11 artiklan 8 kohdan nojalla, jos palauttamatta jättämisestä on annettu tuomio yleissopimuksen 13 artiklan nojalla. Tällaisessa tapauksessa sen tuomio ei edellytä täytäntöönpanokelpoiseksi julistamista III luvun 2 jaksossa täsmennetyn menettelyn mukaisesti.

60.      Ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen esittämä kysymys ei kuitenkaan koske yleissopimuksen 13 artiklan mukaisesti palauttamatta jättämisestä aikaisemmin annettua tuomiota vaan sen jäsenvaltion toimivaltaisen tuomioistuimen, missä lapsi on, 12 artiklan nojalla antamaa palauttamismääräystä. Voiko tällaisessa tapauksessa myös asuinpaikkajäsenvaltion toimivaltainen tuomioistuin määrätä lapsen palautettavaksi?

61.      Tällainen kysymys voi tietysti tulla esille vain poikkeuksellisissa olosuhteissa, kuten esillä olevan asian olosuhteissa. On täysin selvää, että kaikissa tavallisesti ajateltavissa olevissa tilanteissa lapsi palautetaan palauttamista edellyttävän ensimmäisen tuomion jälkeen jäsenvaltioon, jossa hänen asuinpaikkansa on, varsinkin kun tuomion antamiselle asetettu erittäin tiukka määräaika ei ole suotuisa valituksen tekemiselle.(19) On siis täysin ymmärrettävää, kuten Alankomaiden hallitus huomautti istunnossa, että lainsäätäjä ei ole asetuksessa nimenomaisesti ottanut huomioon nyt tarkasteltavana olevaa epätodennäköistä tilannetta.

62.      Pyrin kuitenkin löytämään vastauksen asetuksen säännöksistä, joita on tulkittava sen perustavanlaatuisten tavoitteiden mukaisesti.

63.      Ensinnäkin voidaan tarkastella asetuksen 19 artiklaa, joka koskee vireilläolovaikutusta. Sen 2 ja 3 kohdassa säädetään, että jos eri jäsenvaltioiden tuomioistuimissa pannaan vireille vanhempainvastuuseen liittyviä kanteita, jotka koskevat samaa lasta ja samaa asiaa, tuomioistuimen, jossa kanne on nostettu myöhemmin, on omasta aloitteestaan lykättävä asian käsittelyä, kunnes on ratkaistu, onko tuomioistuin, jossa kanne on ensin nostettu, toimivaltainen. Kun tämä toimivaltaisuus on ratkaistu, tuomioistuimen, jossa kanne on myöhemmin nostettu, on jätettävä asia tutkimatta. Päättelen tästä, että tavanomaisessa tapauksessa niin kauan kuin menettely palauttamismääräyksen saamiseksi on vireillä jäsenvaltiossa, missä lapsi on, asuinpaikkajäsenvaltion tuomioistuimen ei pidä tutkia tätä samaa asiaa. Siltä osin kuin sovelletaan 11 artiklan 3 kohdassa asetettua kuuden viikon määräaikaa, tällainen lopputulos ei viivytä millään tavoin palauttamismenettelyä, kun taas kahden samaa asiaa koskevan menettelyn jatkaminen voisi mutkistaa tilannetta.

64.      Sen jäsenvaltion tuomioistuimen, missä lapsi on, annettua tuomion ei vireilläolovaikutusta kuitenkaan enää ole eikä siten enää estettä sille, että asuinpaikkajäsenvaltion tuomioistuin käyttää toimivaltaansa. Tämä toimivalta on nimenomaisesti vahvistettu asetuksen 11 artiklan 8 kohdassa sen varalta, että ensimmäinen tuomio koskee palauttamatta jättämistä, eikä tätä (8 ja 10 artiklaan perustuvaa) toimivaltaa ole mitään syytä evätä siinä tapauksessa, että ensimmäinen tuomio edellyttää lapsen palauttamista. Ainoa ero tässä tapauksessa on se, että 11 artiklan 8 kohdan erityisiä säännöksiä ei voitaisi soveltaa ja toinen palauttamismääräys olisi tavallisesti käytännössä tarpeeton.

65.      En välttämättä yhdy komission kantaan, jonka mukaan silloin kun sen jäsenvaltion tuomioistuin, missä lapsi on, ei ole antanut tuomiota tietyssä määräajassa, olisi tosiasiallisesti kysymyksessä palauttamatta jättämistä koskeva tuomio, jonka vuoksi 11 artiklan 8 kohta voisi tulla sovellettavaksi, vaan katson, että 19 artiklan vireilläolosääntöä on luettava 11 artiklan 3 kohdassa edellytetty kuuden viikon määräaika huomioon ottaen ja että mikä tahansa tämän määräajan ylittäminen voi myös poistaa esteen sille, että asuinpaikkajäsenvaltion tuomioistuin käyttää 8 ja 10 artiklan mukaista toimivaltaansa.

66.      Viidennen kysymyksen tätä osaa koskeva tarkasteluni voidaan näin ollen esittää tiivistäen siten, että se, että sen jäsenvaltion tuomioistuin, jossa lapsen asuinpaikka on, antaa lapsen palauttamista edellyttävän tuomion sen jälkeen, kun sen jäsenvaltion tuomioistuin, missä lapsi on, on määrännyt lapsen palautettavaksi, ei ole mitenkään ristiriidassa asetuksen tavoitteiden ja menettelyjen kanssa.

 Tuomiosta annettava todistus

67.      Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin kysyy niin ikään, onko sen jälkeen, kun tämä tuomio on annettu, asetuksen 42 artiklassa tarkoitetun todistuksen antaminen näiden samojen tavoitteiden ja menettelyjen mukaista.

68.      Vastaus kysymyksen tähän osaan on yksinkertaisempi, ainakin abstraktilla tasolla. Kyseistä todistusta ei voida missään tapauksessa antaa, jollei tuomiota ole annettu asetuksen 11 artiklan 8 kohdassa tarkoitetuissa olosuhteissa (42 artiklassa viitataan 40 artiklan 1 kohdan b alakohtaan, jossa taas viitataan 11 artiklan 8 kohtaan). Palauttamista edellyttävän tuomion antaminen tällaisissa olosuhteissa edellyttää, että sitä ennen on annettu palauttamatta jättämistä koskeva tuomio yleissopimuksen 13 artiklan perusteella. Erikseen tarkasteltuna ilmaisua ”huolimatta lapsen palauttamatta jättämistä koskevan tuomion antamisesta – – yleissopimuksen 13 artiklan perusteella” (kursivointi tässä) voitaisiin tulkita siten, että ”tällainen tuomio joko on tai sitä ei ole annettu”.(20) Tällainen tulkinta on kuitenkin poissuljettava 11 artiklan 6–8 kohdan systemaattisen lukemisen perusteella. Sitä paitsi 42 artiklassa tarkoitettu todistus voidaan antaa ainoastaan, jos tuomioistuin on tuomion antaessaan ottanut huomioon yleissopimuksen 13 artiklan mukaisesti annetun päätöksen taustalla olevat perustelut ja todisteet (42 artiklan 2 kohdan c alakohta).

69.      Päättelen tästä, ettei lähtökohtaisesti ole asetuksessa edellytettyjen menettelyjen mukaista, että sen jäsenvaltion tuomioistuin, jossa lapsen asuinpaikka on, antaa asetuksen 42 artiklassa tarkoitetun todistuksen antamastaan palauttamista edellyttävästä tuomiosta sen jälkeen, kun sen jäsenvaltion tuomioistuin, missä lapsi on, on itse määrännyt lapsen palautettavaksi.

 Toimivalta 42 artiklassa tarkoitetun todistuksen antamiseen tässä tapauksessa

70.      Viidennen kysymyksen sanamuodossa ei kuitenkaan mainita lainkaan esillä olevaan asiaan liittyvää erästä seikkaa, jota ei voida sivuuttaa, jos ennakkoratkaisupyynnön esittäneelle tuomioistuimelle halutaan antaa vastaus, josta on sille hyötyä.

71.      Amtsgericht Oranienburgin 20.6.2007 antamaa tuomiota, joka on riitautettu kysymyksessä olevassa oikeudenkäynnissä, edelsi Lietuvos apeliacinis teismasin 15.3.2007 antama tuomio, jossa niin ikään määrättiin lapsi palautettavaksi, mutta sitä edelsi myös Klaipėdos apygardos teismasin 22.12.2006 antama tuomio, joka oli varmasti asetuksen 11 artiklan 8 kohdassa tarkoitettu ”lapsen palauttamatta jättämistä koskeva tuomio”. 

72.      Voiko tämä seikka vaikuttaa Amtsgericht Oranienburgin tuomiostaan antaman todistukseen yhteensopivuuteen asetuksen kanssa? Toisin sanoen, oliko Amtsgericht Oranienburgilla oikeus katsoa, että 11 artiklan 6–8 kohdan soveltamisedellytykset olivat täyttyneet?

73.      Istunnossa kävi ilmi, että useimpien huomautuksia esittäneiden jäsenvaltioiden mielestä tähän on vastattava kieltävästi – ainoastaan lopullinen, täytäntöönpanokelpoinen ja lainvoimainen palauttamatta jättämistä koskeva tuomio voisi johtaa näiden säännösten soveltamiseen. Esillä olevassa asiassa Klaipėdos apygardos teismasin 22.12.2007 antamaan tuomioon ei ollut pelkästään haettu muutosta, vaan se oli myös kumottu ennen Amtsgericht Oranienburgin 20.6.2006 antamaa tuomiota. Lisäksi yhteisöjen tuomioistuimelle on vakuutettu, ettei 22.12.2006 annettu tuomio ollut missään vaiheessa täytäntöönpanokelpoinen.

74.      En yhdy tähän näkemykseen.

75.      Asetuksen 11 artiklassa käytetään ilmaisuja ”tuomioistuimen on – – annettava tuomionsa” (3 kohdan toinen virke), ”jos tuomioistuin on antanut tuomion palauttamatta jättämisestä” (6 kohta) ja ”huolimatta lapsen palauttamatta jättämistä koskevan tuomion antamisesta – – yleissopimuksen 13 artiklan perusteella” (8 kohta).(21) Kun asetuksen muissa säännöksissä halutaan täsmentää tuomion täytäntöönpanokelpoisuus, se tehdään nimenomaisesti (ks. erityisesti 28, 36 ja 44 artikla). Mikään ei kuitenkaan 11 artiklan sanamuodossa viittaa siihen, että palauttamatta jättämistä koskevan tuomion pitäisi olla täytäntöönpanokelpoinen tai edes edelleen voimassa silloin, kun asuinpaikkajäsenvaltion tuomioistuin antaa ratkaisun 11 artiklan 8 kohdan perusteella.(22)

76.      Näyttää päinvastoin siltä, ettei tässä säädöksessä lainkaan välitetä kyseisen tuomion myöhemmästä kohtalosta. Siinä ei viitata nimenomaisesti tai implisiittisesti muutoksenhakumenettelyyn jäsenvaltiossa, missä lapsi on. Artiklan 6 kohdassa velvoitetaan tuomion antanut tuomioistuin toimittamaan välittömästi tuomio ja kaikki asiaankuuluvat asiakirjat sen jäsenvaltion viranomaisille, jossa lapsen asuinpaikka on, siten että tämän valtion toimivaltaisen tuomioistuimen on saatava ne yhden kuukauden ehdottoman määräajan kuluessa palauttamatta jättämistä koskevan tuomion antamispäivästä. Tästä ilmoituksesta alkaa 7 kohdan mukaan kulua uusi kolmen kuukauden määräaika, jonka kuluessa osapuolten on esitettävä huomautuksensa, jotta sen jäsenvaltion tuomioistuin, jossa lapsen asuinpaikka on, voi käsitellä huoltajuuskysymystä ja määrätä lapsen palautettavaksi 8 kohdassa tarkoitetulla tavalla, jolloin sen antamalla tuomiolla on kaikki 42 artiklaan perustuvat täytäntöönpanokelpoisuuden oikeusvaikutukset, jos siitä on annettu todistus.

77.      Tästä seuraavat velvoitteet ja toimenpiteet muodostavat kokonaisuuden ja käynnistyvät automaattisesti, kun palauttamatta jättämistä koskeva tuomio on annettu. Niiden toteuttamisen voisi keskeyttää ainoastaan se, että asuinpaikkajäsenvaltion tuomioistuin ei saisi huomautuksia osapuolilta (7 kohdan toinen alakohta), mikä vastaisi itse asiassa sitä, että lapsesta eroon joutunut vanhempi luopuu vaatimuksistaan.

78.      Jos tämän jälkeen ylempi tuomioistuin kumoaa sen jäsenvaltion tuomioistuimen, missä lapsi on, antaman palauttamatta jättämistä koskevan tuomion, mikään olennaisista seikoista ei muutu, toisin sanoen a) tällainen tuomio on annettu, b) lasta ei edelleenkään ole palautettu, c) aika kuluu ja d) asuinpaikkajäsenvaltion tuomioistuin on edelleen yksin toimivaltainen päättämään lapsen huollosta, mikä edellyttää välttämättä mahdollisuutta varmistaa – tarvittaessa väliaikaismääräyksin – että lapsi on todellisuudessa sen henkilön luona, jolle se on uskonut hänen huoltonsa.

79.      On täysin yhdenmukaista asetuksen tavoitteiden ja systematiikan kanssa tulkita 11 artiklan 6–8 kohtaa lapsikaappaustapauksissa siten, että näitä kohtia sovelletaan riippumatta siitä, onko alkuperäiseen palauttamatta jättämistä koskevaan tuomioon mahdollisesti haettu muutosta jäsenvaltiossa, jossa tuomio on annettu. Niiden tarkoituksena on siirtää lopullinen vastuu lapsen palauttamispäätöksestä tuomioistuimelle, joka on toimivaltainen päättämään sekä väliaikaisesti että lopullisesti lapsen huollosta (mikä edellyttää välttämättä mahdollisuutta varmistaa, että lapsi on todellisuudessa sen henkilön luona, jolle huoltajuus on uskottu), ja tämän on tapahduttava viivytyksettä, jotta lopullinen tuomio palauttamisesta tehtäisiin mahdollisimman nopeasti.

80.      Tämä tulkinta ei myöskään loukkaa osapuolten oikeuksia tai menettelyllisiä etuja. Lapsen kaapanneella vanhemmalla ei ole mitään intressiä riitauttaa palauttamatta jättämistä koskevaa tuomiota jäsenvaltiossa, missä lapsi on, ja lapsesta eroon joutuneella vanhemmalla on yleensä paremmat mahdollisuudet esittää perustelunsa sen jäsenvaltion tuomioistuimessa, jossa lapsen asuinpaikka on.

81.      Vastakkainen tulkinta johtaisi sitä vastoin välttämättä ylimääräisiin viivytyksiin lapsen palauttamista koskevassa menettelyssä, jonka nopeus on yksi sekä yleissopimuksen että asetuksen ensisijaisista vaatimuksista. Äärimmäisissä tapauksissa, kuten nyt esillä olevassa asiassa, se voisi mahdollistaa ilmeisen loputtomat viivytykset, jotka vaarantaisivat korjaamattomalla tavalla näiden kahden oikeudellisen instrumentin asianmukaisen soveltamisen.

82.      Mielestäni asetuksen sanamuoto ei edellytä tällaista tulkintaa, ja se olisi vastoin yhtä sen tärkeimmistä tavoitteista.

83.      Näin ollen se, että Klaipėdos apygardos teismasin 22.12.2006 antama tuomio on myöhemmin kumottu Lietuvos apeliacinis teismasin 15.3.2007 antamalla tuomiolla, ei ole mitenkään estänyt Amtsgericht Oranienburgia määräämästä 20.6.2007 lapsen palautettavaksi asetuksen 11 artiklan 8 kohdassa säädetyllä tavalla.

84.      Tästä seuraa, että kyseinen tuomioistuin oli toimivaltainen antamaan 42 artiklassa säädetyn todistuksen, mikä merkitsee sitä, että sen asianmukaisella todistuksella varustettu tuomio oli täytäntöönpanokelpoinen Liettuassa ”ilman, että on tarpeen julistaa se täytäntöönpanokelpoiseksi, ja ilman, että on mahdollista kiistää sen tunnustamista”.

85.      Vastatakseni äidin huoleen, jonka myös ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin on tuonut esille ja joka koskee Lietuvos apeliacinis teismasin 15.3.2007 antaman tuomion ja Amtsgericht Oranienburgin 20.6.2007 antaman tuomion keskinäistä suhdetta – molemmissa edellytetään lapsen palauttamista – totean aluksi, että kahden samansisältöisen tuomion ei pitäisi yleensä haitata toisiaan. Jos tämä tilanne kuitenkin aiheuttaa ongelmia sen jäsenvaltion prosessioikeuden kannalta, missä lapsi on, asian kannalta merkityksellisiä säännöksiä on syytä mukauttaa tai tulkita ja soveltaa niitä asetuksen päämäärän mukaisesti. Ja jos näissä kahdessa tuomiossa määrätään erilaisista yksityiskohtaisista toimenpiteistä palauttamisen osalta, etusija on annettava asuinpaikkajäsenvaltion tuomioistuimen tuomiolle, sillä se on toimivaltainen ratkaisemaan kaikki vanhempainvastuuta koskevat asiat. Yleissopimuksessa tai asetuksessa ei kummassakaan todeta, että sen jäsenvaltion tuomioistuimen, missä lapsi on, olisi liitettävä tuomioonsa ehtoja. Sen tehtävä rajoittuu sen varmistamiseen (sikäli kuin yleissopimuksen 13 ja 20 artiklan mukaisia kieltäytymisperusteita ei ole), että lapsi palautetaan jäsenvaltioon, jossa hänen asuinpaikkansa on, ja tämän jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten ja tuomioistuinten on toteutettava tarvittavat toimenpiteet lapsen hyvinvoinnin varmistamiseksi ja hänen etujensa turvaamiseksi.

 Sen jäsenvaltion tuomioistuimen, missä lapsi on, mahdollisuus tutkia 42 artiklan nojalla annetun todistuksen pätevyys

86.      Jäljellä on vielä viimeinen tähän kysymykseen liittyvä seikka, jota on käsitelty kirjallisissa huomautuksissa ja istunnossa, mutta jos yhteisöjen tuomioistuin yhtyy minun arviointiini, seikalla ei ole vaikutusta esillä olevassa asiassa: jos asuinpaikkajäsenvaltion tuomioistuin määrää lapsen palautettavaksi ja antaa tuomiostaan todistuksen asetuksen 42 artiklan 2 kohdan mukaisesti, vaikka se ei ollut siihen toimivaltainen, sillä edellytys sen jäsenvaltion tuomioistuimen, missä lapsi on, antamasta aikaisemmasta palauttamatta jättämistä koskevasta tuomiosta ei ollut täyttynyt, voiko tämä viimeksi mainittu tuomioistuin tutkia tätä toimivaltaa ja tarvittaessa olla tunnustamatta todistuksen pätevyyttä?

87.      Mielestäni tähän on vastattava kieltävästi.

88.      On ensinnäkin selvää, että asetuksessa ei säädetä mistään tämänkaltaisesta tutkimisesta. Tällainen tutkiminen on päinvastoin nimenomaisesti poissuljettava sillä perusteella, että kun 42 artiklan 2 kohdan säännösten mukainen todistus on annettu, tuomio ”on tunnustettava ja on pantavissa täytäntöön toisessa jäsenvaltiossa ilman, että on tarpeen julistaa se täytäntöönpanokelpoiseksi, ja ilman, että on mahdollista kiistää sen tunnustamista”.

89.      Tällainen poissuljenta on yhdenmukainen sen tavoitteen kanssa, että varmistetaan 11 artiklan 8 kohdassa tarkoitetuissa olosuhteissa annetun tuomion lainvoimaisuus (huomattakoon, että kun tämä tuomio on annettu, 11 artiklan 3 kohdassa säädetty kuuden viikon määräaika on ilman muuta ylittynyt jo paljon aikaisemmin), sekä jäsenvaltioiden tuomioistuinten keskinäisen luottamuksen ja tunnustamisen periaatteen kanssa.

90.      Tämä lopputulos ei myöskään loukkaa lapsen kaapanneen vanhemman oikeuksia.

91.      Ensinnäkin 42 artiklassa säädetään useista menettelyllisistä takeista, joiden on täytyttävä ennen kuin tuomion antaneen jäsenvaltion tuomioistuin voi antaa tällaisen tuomion.

92.      Toiseksi, vaikka 43 artiklassa kielletään muutoksenhaku todistuksen antamisesta sinänsä, lapsen kaapannut vanhempi voi aina hakea muutosta (tuomion antaneen jäsenvaltion menettelysäännösten mukaisesti) todistuksen kohteena olevasta tuomiosta itsestään. Jos muutoksenhakutuomioistuin hyväksyy valituksen esimerkiksi sillä perusteella, että 11 artiklan 6 ja 7 kohdassa tarkoitettuja seikkoja ei ole otettu huomioon, se kumoaa tuomion ja siten myös todistuksen oikeusvaikutukset.

93.      Asetuksessa itsessään säädetään, että ”todistuksella on oikeusvaikutuksia vain siltä osin kuin tuomio on täytäntöönpanokelpoinen” (44 artikla). Lisäksi 47 artiklassa täsmennetään, että ”tuomiota, josta on annettu todistus – – 42 artiklan 1 kohdan mukaisesti, ei voida panna täytäntöön, jos se on ristiriidassa myöhemmin annetun täytäntöönpanokelpoisen tuomion kanssa”. Muutoksenhaun johdosta annettu tuomio, jolla ensimmäinen tuomio kumotaan, täyttäisi tämän edellytyksen ja estäisi siten todistuksen kohteena olevan tuomion täytäntöönpanon.

94.      Osapuolta, joka haluaisi riitauttaa todistuksen, ei siis estetä hakemasta muutosta; asianmukainen keino on vaatia todistuksen antamiseen johtaneen tuomion kumoamista.

95.      Mielestäni tämä mahdollisuus on täysin riittävä suojaamaan lapsen kaapannutta vanhempaa miltä tahansa sen jäsenvaltion tuomioistuimen, jossa lapsen asuinpaikka on, antamalta normaalista poikkeavalta tuomiolta.

96.      Totean vielä, että vaikka nyt esillä olevassa tapauksessa asetuksessa edellytetään täytäntöönpanovaltion tuomioistuimen osoittavan tätä keskinäistä luottamusta, josta vapauteen, turvallisuuteen ja oikeuteen perustuva alue on riippuvainen, siinä ei kuitenkaan edellytetä sokeaa luottamusta. Päinvastoin, käyttöön otetussa järjestelmässä sen edellytetään pelkästään tunnustavan ja kunnioittavan toisen jäsenvaltion sen tuomioistuimen koskemattomuutta, objektiivisuutta ja riippumattomuutta, jonka tuomioon osapuoli, jota vastaan täytäntöönpanoa pyydetään, voi hakea muutosta, samalla tavoin kuin se toimisi oman valtionsa tuomioistuimiin nähden. Loppujen lopuksi se on vähän pyydetty.

 Kuudes kysymys

97.      Koska viidennestä kysymyksestä tekemässäni analyysissä päädytään johtopäätökseen, että 20.6.2007 annettu tuomio on annettu asetuksessa säädettyä menettelyä noudattaen, kuudes ennakkoratkaisukysymys, joka perustuu olettamaan tämän menettelyn noudattamatta jättämisestä, on käynyt tarkoituksettomaksi esillä olevassa asiassa.

98.      Voidaan kuitenkin todeta, että asetuksen 21 artiklasta ja 31 artiklan 2 kohdasta yhdessä luettuina ilmenee selvästi, että pääsääntöisesti vanhempainvastuuta koskeva tuomio on tunnustettava ja pantava täytäntöön toisessa jäsenvaltiossa, edellyttäen, ettei ole olemassa 23 artiklassa mainittua perustetta tunnustamatta jättämiselle, ja että tuomion antaneen jäsenvaltion tuomioistuimen toimivallan tutkiminen on nimenomaisesti kielletty 24 artiklan nojalla.

99.      Edellä 86–96 kohdassa esittämästäni analyysistä ilmenee lisäksi, että asetuksen 11 artiklassa säädetyn menettelyn noudattamisen valvonta on niin ikään kielletty.

 Neljäs kysymys

100. Neljä ensimmäistä kysymystä koskevat äidin vaatimusta, jonka mukaan Amtsgericht Oranienburgin 20.6.2007 antama riidanalainen tuomio on jätettävä tunnustamatta siltä osin kuin siinä määrätään lapsen huollosta ja palauttamisesta. Mielestäni on tarkoituksenmukaista aloittaa niiden tarkastelu neljännestä kysymyksestä.

101. Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin kysyy, mitä tarkoitetaan asetuksen 21 artiklan 3 kohdassa asetetulla edellytyksellä ”sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän luvun 4 jakson soveltamista”.

102. Asetuksen 21 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa säädetään seuraavaa:

”Jokainen, jonka etua tuomion tunnustaminen koskee, voi pyytää tämän luvun 2 jaksossa tarkoitetussa menettelyssä vahvistettavaksi, että tuomio on tunnustettava tai jätettävä tunnustamatta, sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän luvun 4 jakson soveltamista.”

103. Siinä säädetään siten pääsäännöstä (21 artikla kattaa kaikki tuomiot avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa), jonka perusteella jokainen, jonka etua tuomion tunnustaminen koskee, voi pyytää asetuksen soveltamisalaan kuuluvan tuomion tunnustamista tai tunnustamatta jättämistä, jollei III luvun 4 jakson säännöksistä mahdollisesti muuta johdu.

104. Kyseinen jakso koskee lapsen tapaamisoikeutta koskevia tai lapsen palauttamista edellyttäviä tiettyjä tuomioita. Viimeksi mainittujen osalta sitä sovelletaan lapsen palauttamiseen, jota 11 artiklan 8 kohdassa tarkoitettu tuomio edellyttää (40 artiklan 1 kohdan c alakohta). Esillä olevassa asiassa on kysymys viimeksi mainitun kaltaisesta tuomiosta.

105. Näin ollen jokainen, jonka etua tuomion tunnustaminen koskee, voi pyytää lapsen palauttamista edellyttävän, 11 artiklan 8 kohdassa tarkoitetuissa olosuhteissa annetun tuomion tunnustamatta jättämistä, jollei tunnustamatta jättäminen osoittaudu olevan ristiriidassa jonkin III luvun 4 jakson säännöksen kanssa, jolle on erityissäännöksenä annettava tässä tapauksessa etusija pääsääntöön nähden.

106. Tähän jaksoon kuuluvan 42 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Edellä 40 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitettu lapsen palauttaminen, jota jäsenvaltiossa annettu täytäntöönpanokelpoinen tuomio edellyttää, on tunnustettava ja on pantavissa täytäntöön toisessa jäsenvaltiossa ilman, että on tarpeen julistaa se täytäntöönpanokelpoiseksi, ja ilman, että on mahdollista kiistää sen tunnustamista, jos tuomiosta on annettu todistus tuomion antaneessa jäsenvaltiossa 2 kohdan mukaisesti.”

107. Näin ollen esillä olevan kaltaisessa tapauksessa, jossa tällainen todistus on annettu, asetuksen 21 artiklan 3 kohdassa asetettu edellytys ”sanotun kuitenkaan rajoittamatta tämän luvun 4 jakson soveltamista” tarkoittaa konkreettisesti sitä, että tuomion, josta on annettu todistus, tunnustamista ei ole mahdollista vastustaa eikä etenkään ole mahdollista vaatia erillisellä hakemuksella sen tunnustamatta jättämisen vahvistamista.

 Kolmas kysymys

108. Neljännen kysymyksen osalta esittämäni ratkaisuehdotus, jonka mukaan lapsen palauttamista edellyttävän tuomion, joka on annettu asetuksen 11 artiklan 8 kohdassa tarkoitetuissa olosuhteissa ja josta on annettu todistus 42 artiklan 2 kohdan säännösten mukaisesti, tunnustamatta jättämisestä ei voida esittää minkäänlaista hakemusta, tekee tarpeettomaksi kolmannen kysymyksen, joka perustuu olettamaan siitä, että tällainen hakemus on mahdollinen.

109. Tällaisessa tapauksessa nimittäin sen jäsenvaltion tuomioistuimen, missä lapsi on, antaman tuomion tai todistuksen lainmukaisuutta ei saada tutkia viran puolesta eikä sen henkilön hakemuksesta, jota vastaan täytäntöönpanoa pyydetään.

 Ensimmäinen ja toinen kysymys

110. Sama pätee ensimmäiseen ja toiseen kysymykseen siltä osin kuin ne koskevat vaatimusta tuomion sen osan tunnustamatta jättämisestä, jossa lapsi määrätään palautettavaksi.

111. Muista kysymyksistä poiketen näiden kahden ensimmäisen kysymyksen merkitys ei kuitenkaan nimenomaisesti rajoitu lapsen palauttamista edellyttävään tuomioon. Sikäli kuin äiti haluaa vahvistettavaksi myös tuomion sen osan tunnustamatta jättämisen, jossa lapsen huoltajuus uskotaan isälle, näillä kysymyksillä voi olla edelleen merkitystä. Toisin kuin palauttamista edellyttävän tuomion osalta, tätä kysymystä ei säännellä asetuksen III luvun 4 jaksossa, jossa kielletään kiistämästä palauttamista edellyttävän tuomion tunnustamista, jos tuomiosta on annettu asianmukaisesti todistus 42 artiklan 2 kohdan mukaisesti.

112. Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin kysyy, voiko asetuksen 21 artiklassa tarkoitettu osapuoli, jonka etua tuomion tunnustaminen koskee, hakea tuomion tunnustamatta jättämistä, jos tuomion tunnustamista koskevaa hakemusta ei ole esitetty, ja mikäli tähän vastataan myöntävästi, miten tuomioistuimen, kun se tutkii sellaisen henkilön, jota vastaan tuomio on täytäntöönpanokelpoinen, esittämän tuomion tunnustamatta jättämistä koskevan hakemuksen, on sovellettava 31 artiklan 1 kohtaa, jonka mukaan tämä henkilö ei voi menettelyn tässä vaiheessa esittää huomautuksia hakemuksen johdosta.

113. Asetuksen 21 artikla kuuluu III luvun 1 jaksoon, jonka otsikkona on ”Tunnustaminen”. Sen 1 kohdassa säädetään, että jäsenvaltiossa annettu tuomio ”on tunnustettava muissa jäsenvaltioissa vaatimatta minkään erityisen menettelyn noudattamista”. Kuitenkin sen 3 kohdan mukaan (sanotun rajoittamatta 4 jakson soveltamista – jolla ei ole merkitystä lapsen huoltoa koskevien tuomioiden osalta, kuten olen todennut) ”jokainen, jonka etua tuomion tunnustaminen koskee, voi pyytää tämän luvun 2 jaksossa tarkoitetussa menettelyssä vahvistettavaksi, että tuomio on tunnustettava tai jätettävä tunnustamatta”. Asetuksen 23 artiklassa luetellaan seitsemän perustetta, joilla vanhempainvastuuta koskevat tuomiot on jätettävä tunnustamatta.

114. Asetuksen III luvun 2 jakson otsikkona on ”Täytäntöönpanokelpoiseksi julistamista koskeva hakemus”. Sen 28 artiklan 1 kohdassa säädetään, että ”vanhempainvastuusta jäsenvaltiossa annettu tuomio, joka on siinä jäsenvaltiossa täytäntöönpanokelpoinen ja on annettu tiedoksi, pannaan täytäntöön toisessa jäsenvaltiossa, kun se asiaan osallisen hakemuksesta on siellä julistettu täytäntöönpanokelpoiseksi”. Asetuksen 31 artiklan 1 kohdassa säädetään, että tuomioistuimen, jolle hakemus on osoitettu, on annettava päätöksensä viipymättä, ”eikä henkilö, jota vastaan täytäntöönpanoa haetaan, – – voi menettelyn tässä vaiheessa esittää huomautuksia hakemuksen johdosta”. Artiklan 2 kohdassa täsmennetään, että ”hakemus voidaan hylätä ainoastaan jollakin 22, 23 ja 24 artiklassa mainituista perusteista” – jotka ovat kaikki tunnustamatta jättämistä koskevia perusteita. Asetuksen 33 artiklassa säädetään, että kumpikin asianosainen voi yhden kuukauden kuluessa (5 kohta) hakea muutosta päätökseen, joka koskee hakemusta tuomion julistamisesta täytäntöönpanokelpoiseksi (1 kohta), ja että tällainen muutoksenhakemus on käsiteltävä kontradiktorista menettelyä koskevien säännösten mukaisesti (3 kohta).

115. Ymmärrän Lietuvos Aukščiausiasis teismasin epätietoisuuden taustan. Asetuksen 21 artiklan 3 kohdan perusteella näyttää siltä, että henkilö, jota vastaan tuomio voitaisiin panna täytäntöön (ja joka on ilmiselvästi henkilö, ”jonka etua tuomion tunnustaminen koskee”), voi pyytää tämän tuomion tunnustamatta jättämistä, mutta 31 artiklan 1 kohdassa tältä henkilöltä(23) näytetään evättävän mahdollisuus esittää tässä vaiheessa huomautuksia hakemuksen johdosta.

116. Ongelmaa ratkaistaessa on mielestäni huomattava ero tuomion ”tunnustamisen” ja ”täytäntöönpanokelpoiseksi julistamisen” välillä. Joissakin yhteyksissä nämä kaksi käsitettä kytkeytyvät väistämättä toisiinsa. Näin on erityisesti silloin, kun kysymys on lapsen palauttamista edellyttävästä tuomiosta, jonka pätevyyden tunnustamisella ilman sen täytäntöönpanokelpoiseksi julistamista ei olisi merkitystä. Sitä vastoin ei ole mitään tarvetta julistaa ”täytäntöönpanokelpoiseksi” avioerotuomiota, jotta jompikumpi entisistä puolisoista voisi mennä uudelleen avioliittoon; pelkkä tuomion pätevyyden tunnustaminen riittää. Vanhempainvastuuta koskevassa asiassa annetun tuomion osalta tämä riippuu olosuhteista. Kun vanhempi, jolle vanhempainvastuuta ei ole uskottu, on eri mieltä asiasta, täytäntöönpanokelpoiseksi julistaminen on tarpeen. Kun vanhemmat ovat yksimielisiä, pelkkä tunnustaminen riittää.

117. Asetuksen III luvun 1 jakso koskee tunnustamista. Sen 21 artiklan 1 kohdassa säädetään tämän tunnustamisen automaattisuudesta kaikkien asetuksen soveltamisalaan kuuluvien tuomioiden osalta. On selvää, että yhteisön lainsäätäjä on tarkoittanut, että kaikki nämä tuomiot kuuluvat systemaattisesti automaattisen tunnustamisen piiriin keskinäisen luottamuksen periaatteen perusteella (ks. asetuksen 21. ja 23. perustelukappale). Saman artiklan 3 kohdan perusteella on kuitenkin mahdollista pyytää ”2 jaksossa tarkoitetussa menettelyssä” vahvistettavaksi, että tuomio on tunnustettava tai jätettävä tunnustamatta. Koska 2 jakso koskee täytäntöönpanokelpoiseksi julistamista koskevia hakemuksia, päättelen tästä, että kysymys on tilanteista, joissa tunnustaminen ja täytäntöönpano ovat molemmat tarpeellisia. Näin on tässä tapauksessa, kun lapsen huoltajuus on uskottu isälle, sillä äiti vastustaa sitä.

118. Asetuksen 31 artiklasta ilmenee selvästi, että täytäntöönpanokelpoiseksi julistamista koskevan menettelyn (joka käsittää siis tunnustamista ja tunnustamatta jättämistä koskevat hakemukset) on oltava nopea ja yksinkertaistettu. Tämä näyttää olevan täysin yhdenmukaista keskinäiseen luottamukseen perustuvan tunnustamisen automaattisuuden periaatteen kanssa.

119. Siten lapsen huoltoa koskevan tuomion tunnustamista tai tunnustamatta jättämistä koskeva hakemus on tehtävä 2 jaksossa tarkoitetun menettelyn mukaisesti. Esillä olevan kaltaisessa tilanteessa ongelmana näyttää olevan se, että osapuolet eivät selvästikään ole prosessuaalisesti yhdenvertaisia 31 artiklan 1 kohdan sanamuodon perusteella. Jos vanhempi, jolle lapsen huoltajuus on uskottu, haluaa saada tuomion tunnustetuksi ja pannuksi täytäntöön, hänellä on mahdollisuus esittää tarkoituksenmukaisiksi arvioimiaan huomautuksia, kun taas toisella vanhemmalla ei tätä mahdollisuutta ole. Sen sijaan tilanteessa, jossa toinen vanhempi hakee tuomion tunnustamatta jättämistä, tilanne ei ole käänteinen ainakaan säännöksen sanamuodon perusteella.

120. Yhteisöjen tuomioistuimelle esitetyissä huomautuksissa on ehdotettu tulkittavan 31 artiklan 1 kohtaa, joka näyttää koskevan lähinnä tunnustamista tai täytäntöönpanokelpoiseksi julistamista koskevia hakemuksia, joko siten, että sitä sovelletaan soveltuvin osin tunnustamatta jättämistä koskeviin hakemuksiin (toisin sanoen tulkitsemalla ilmaisun ”henkilö, jota vastaan täytäntöönpanoa haetaan” tarkoittavan ”hakemusta vastustavaa henkilöä”), tai siten, että sitä ei voida soveltaa tällaisiin hakemuksiin.

121. Omasta puolestani katson, ettei ole mitään pakottavaa syytä olla tulkitsematta ja soveltamatta säännöstä sen sanamuodon mukaisesti. Prosessuaalista epäyhdenvertaisuutta ei voida kiistää, mutta se on yhdenmukaista keskinäiselle luottamukselle ja tunnustamiselle annetun etusijan kanssa, se ei ole niin suurta kuin voitaisiin olettaa eikä se estä epäedullisemmassa asemassa olevaa osapuolta esittämästä kantaansa.

122. Kun huoltajuuden saanut vanhempi hakee tuomion tunnustamista tai täytäntöönpanokelpoiseksi julistamista, on selvää, että asiaa käsittelevän tuomioistuimen on kaikissa tapauksissa tarkistettava, onko olemassa mahdollisia tunnustamatta jättämisen perusteita, joihin 31 artiklan 2 kohdassa viitataan. Nämä ovat kuitenkin ainoat perusteet, joihin toinen vanhempi olisi voinut vedota. Häneltä evätään siten ainoastaan mahdollisuus puolustaa kantaansa kieltäytymisperusteiden osalta.

123. Kun tämä viimeksi mainittu vanhempi hakee tuomion tunnustamatta jättämistä, hakemus voidaan esittää ainoastaan asiakirjalla, jossa esitetään perusteet tunnustamatta jättämiselle. Vaikka tämä vanhempi ei voi enää tässä vaiheessa puolustaa kantaansa, kun taas huoltajuuden saanut vanhempi voi esittää tarkoituksenmukaisiksi arvioimiaan huomautuksia, asiaa käsittelevä tuomioistuin ottaa joka tapauksessa hänen kantansa huomioon. Kysymys on itse asiassa menettelystä, joka rajoittuu yhteen ainoaan näkemysten vaihtoon asianosaisten välillä, mikä ei ole nopeassa ja yksinkertaistetussa menettelyssä mitenkään tavatonta.

124. Kummassakin tapauksessa molemmat osapuolet voivat hakea muutosta kontradiktorista menettelyä koskevien säännösten mukaisesti asetuksen 33 artiklan nojalla.

125. Käyttöön otetulla järjestelmällä varmistetaan näin ollen järkevä tasapaino yhtäältä tuomioiden tunnustamisen ja täytäntöönpanon keskinäisen luottamuksen periaatteen mukaisesti nopealla ja yksinkertaistetulla menettelyllä ja toisaalta oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan oikeuden – jota ei viime kädessä ole evätty yhdeltäkään osapuolelta – varmistamista koskevan tavoitteiden välillä.

 Ratkaisuehdotus

126. Kaikilla edellä esitetyillä perusteilla ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin vastaa Lietuvos Aukščiausiasis teismasin esittämiin kysymyksiin seuraavasti:

Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ja asetuksen (EY) N:o 1347/2000 kumoamisesta 27.11.2003 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2201/2003 säännöksiä on tulkittava siten, että

–        se, että sen jäsenvaltion tuomioistuin, jossa lapsen asuinpaikka on, antaa lapsen palauttamista edellyttävän tuomion sen jälkeen, kun sen jäsenvaltion tuomioistuin, missä lapsi on, on määrännyt lapsen palautettavaksi, ei ole mitenkään ristiriidassa asetuksen tavoitteiden ja menettelyjen kanssa

–        periaatteessa se, että sen jäsenvaltion tuomioistuin, jossa lapsen asuinpaikka on, antaa asetuksen N:o 2201/2003 42 artiklassa tarkoitetun todistuksen antamastaan palauttamista edellyttävästä tuomiosta sen jälkeen, kun sen jäsenvaltion tuomioistuin, missä lapsi on, on itse määrännyt lapsen palautettavaksi, ei lähtökohtaisesti ole asetuksessa edellytettyjen menettelyjen mukaista

–        se, että sen jäsenvaltion tuomioistuin, missä lapsi on, on antanut palauttamatta jättämistä koskevan tuomion, riittää asetuksen N:o 2201/2003 11 artiklan 6–8 kohdassa tarkoitetun menettelyn aloittamiseen kyseisen tuomion myöhemmästä kohtalosta riippumatta, siinäkin tapauksessa, että siihen on sittemmin haettu muutosta tai se on kumottu

–        kun jäsenvaltion tuomioistuin on antanut tuomion, jossa määrätään lapsi palautettavaksi ja josta se on antanut todistuksen asetuksen N:o 2201/2003 42 artiklan 2 kohdan säännösten mukaisesti, sen toimivalta tähän voidaan kiistää ainoastaan hakemalla muutosta sen tuomioon saman jäsenvaltion toimivaltaisessa ylemmässä tuomioistuimessa, mikä estää pyynnön vastaanottaneen jäsenvaltion tuomioistuimia tutkimasta tätä toimivaltaa

–        kun tällainen todistus on annettu, tuomion, josta on annettu todistus, tunnustamista ei ole mahdollista kiistää eikä etenkään ole mahdollista vaatia erillisellä hakemuksella sen tunnustamatta jättämisen vahvistamista

–        kun asiassa on annettu muita tuomioita, joiden tunnustamisen kiistämistä ei ole kielletty asetuksen N:o 2201/2003 42 artiklan nojalla, kyseisen asetuksen 21 artiklassa tarkoitettu osapuoli, jonka etua tuomion tunnustaminen koskee, voi hakea niiden tunnustamatta jättämistä, vaikka tuomion tunnustamista koskevaa hakemusta ei olisi esitetty tätä ennen

–        tällaisessa tapauksessa asetuksen N:o 2201/2003 31 artiklan 1 kohdan säännösten perusteella kyseinen osapuoli voi esittää hakemuksessaan tunnustamatta jättämisen perusteet mutta hän ei voi menettelyn tässä vaiheessa vastata toisen osapuolen väitteisiin.

---

1 – Alkuperäiset kielet: ranska ja englanti.

---

2 – Tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa ja asetuksen (EY) N:o 1347/2000 kumoamisesta 27.11.2003 annettu neuvoston asetus (EY) N:o 2201/2003 (EUVL L 338, s. 1; jäljempänä asetus).

---

3 – Kansainvälisestä lapsikaappauksesta 25.10.1980 tehty, yksityisoikeuden alaa koskeva yleissopimus, jäljempänä yleissopimus tai Haagin yleissopimus. Toisin kuin asetus, yleissopimus ei sisällä toimivaltasääntöjä. Tältä osin asetus pohjautuu sääntöihin, jotka sisältyvät toimivallasta, sovellettavasta laista, toimenpiteiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta sekä yhteistyöstä vanhempainvastuuseen ja lasten suojeluun liittyvissä asioissa Haagissa 19.10.1996 tehtyyn yleissopimukseen, joka ei ole vielä voimassa kaikissa jäsenvaltioissa, kuten Saksan liittotasavallassa ja Liettuan tasavallassa. Todettakoon, että asetuksen 60 artiklan mukaan asetuksella on etusija suhteessa yleissopimukseen siltä osin kuin se koskee asetuksen piiriin kuuluvia asioita.

---

4 –      Käytän tätä nimitystä epätäsmällisesti mutta sen ytimekkyyden vuoksi osoittamaan samalla sekä Klaipėdos apylinkės teismasia (Klaipėdan paikallinen tuomioistuin), joka on ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin, että Klaipėdos apygardos teismasia (Klaipėdan alueellista tuomioistuinta), joka on toisen asteen tuomioistuin.

---

5 – Asetuksen 2 artiklan 4 kohdan mukaan ”tuomiolla” tarkoitetaan jäsenvaltion tuomioistuimen julistamaa avioeroa, asumuseroa tai avioliiton pätemättömäksi julistamista ja vanhempainvastuuta koskevaa ratkaisua, riippumatta siitä, kutsutaanko sitä tuomioksi, päätökseksi, täytäntöönpanomääräykseksi vai joksikin muuksi.

---

6 – Selvitys saatavilla kansainvälistä yksityisoikeutta käsittelevän Haagin konferenssin verkkosivustolla, 16 kohta. Perusteluna voidaan esittää lisäksi, että ”vanhemmalla, joka vie lapsen pois maasta, on puolellaan ehdoton liittolainen: aika. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä löyhemmiksi muuttuvat yhteydet entiseen elinympäristöön ja sitä vaikeampaa on edellyttää palaamista aikaisemmin vallinneeseen tilaan” (Hugues Fulchiron, ”La lutte contre les enlèvements d’enfants”, Le nouveau droit communautaire du divorce et de la responsabilité parentale, Dalloz, 2005). Lapsen välitön ja tehokas palauttaminen on siten ehdoton vaatimus.

---

7 – Ks. myös Käsikirja uuden Bryssel II -sopimuksen soveltamista varten (komission yksiköiden yhteistyössä Euroopan oikeudellisen verkoston kanssa laatima asiakirja, jäljempänä käsikirja), luku VII, s. 29: ”Asetuksen tarkoituksena on estää lapsikaappaukset jäsenvaltioiden välillä tai ainakin varmistaa lapsen välitön palauttaminen kotivaltioon siinä tapauksessa, että kaappauksia kaikesta huolimatta tapahtuu.”

---

8 – Käytän jäljempänä lyhennettyä ilmaisua ”jäsenvaltio, jossa lapsen asuinpaikka on” tarkoittamaan jäsenvaltiota, josta lapsi on viety pois ja jossa hänen asuinpaikkansa oli ennen poisviemistä.

---

9 – Tehty 20.11.1989, ja sen ovat kaikki jäsenvaltiot ratifioineet.

---

10 – EYVL 2000, C 364, s. 1 (uudempi versio EUVL 2007, C 303, s. 1).

---

11 – Ks. jäljempänä 34 kohta ja sitä seuraavat kohdat.

---

12 – Käytettävissäni ei ole tätä tuomiota, mutta on ilmeistä, että kieltäytyminen perustuu yleissopimuksen 13 artiklan b kohtaan, jossa määrätään tästä mahdollisuudesta, jos ”on olemassa vakava vaara, että palauttaminen saattaisi lapsen ruumiillisille tai henkisille vaurioille alttiiksi taikka että lapsi muutoin joutuisi kestämättömään tilanteeseen”.

---

13 – Saksan hallituksen asiamiehen istunnossa esittämien tietojen mukaan Liettuan keskusviranomainen toimitti tämän tuomion Saksan keskusviranomaiselle, joka toimitti sen isän asianajajalle mutta jätti erehdyksessä toimittamatta sen Amtsgericht Oranienburgille. Tämän tuomioistuimen 20.6.2007 antamasta tuomiosta samoin kuin sen pysyttäneestä Branderburgisches Oberlandesgerichtin 20.2.2008 antamasta tuomiosta kuitenkin ilmenee, että nämä tuomioistuimet olivat saaneet tietää tuomiosta.

---

14 – Kuitenkin eri kokoonpanossa isän edustajan istunnossa antamien tietojen mukaan.

---

15 – Asiakirja-aineistoon sisältyvistä Saksassa annetuista tuomioista ilmenee, että äiti oli edustettuna ja että hänellä oli tilaisuus esittää huomautuksia, vaikka hän ei ollutkaan paikalla Amtsgericht Oranienburgin 14.8.2006 ja 20.6.2007 antamiin tuomioihin johtaneissa oikeudenkäynneissä, ja että hän oli henkilökohtaisesti paikalla ja häntä kuultiin oikeudenkäynnissä, joka johti Branderburgisches Oberlandesgerichtin 20.2.2008 antamaan tuomioon, jolla 20.6.2007 annettu tuomio pysytettiin. Nämä seikat on vahvistettu yhteisöjen tuomioistuimessa pidetyssä istunnossa, jossa äiti niin ikään oli paikalla.

---

16 – Siltä osin kuin yleissopimuksen 12 ja 13 artikla eivät sisällä toimivaltasääntöjä vaan kaikille toimivaltaisille tuomioistuimille tarkoitettuja ohjeita ja siltä osin kuin asetuksen 11 artiklan 1–5 kohdassa viitataan niihin.

---

17 – Kursivointi tässä.

---

18 – Ilmaisun ”kyseiseen hakemukseen liittyvä” perusteella on selvää, että hakemus on täytynyt todellisuudessa tehdä; ei riitä, että tuomioistuin voisi hypoteettisesti olla toimivaltainen ratkaisemaan tällaisen hakemuksen.

---

19 – Komission käsikirjan VII.2.4 kohdassa katsotaan, että 11 artiklan 3 kohdassa asetetun kuuden viikon määräajan noudattamisen varmistamiseksi jäsenvaltioiden kansallisessa lainsäädännössä pitäisi a) estää lapsen palauttamismääräystä koskeva muutoksenhaku tai b) antaa mahdollisuus muutoksenhakuun edellyttäen, että lapsen palauttamismääräys on täytäntöönpanokelpoinen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta, tai c) varmistaa muutoksenhaun nopeutettu käsittely. Todettakoon myös, että samassa tarkoituksessa Liettuan lainsäädännössä kielletään kassaatiovalituksen tekeminen Lietuvos apeliacinis teismasin 15.3.2007 esillä olevassa asiassa antamasta tuomiosta, jossa lapsi määrätään palautettavaksi (vaikka muita menettelyjä, joilla asian käsittely pyritään saamaan aloitetuksi uudelleen, ei näytä olevan tosiasiallisesti poissuljettu).

---

20 – Espanjankielinen versio ”aun cuando se haya dictado una resolución de no restitución” näyttäisi viittaavan vielä enemmän tällaiseen tulkintaan.

---

21 – Kaikki kursivoinnit tässä. Artiklan 8 kohdan joissakin kieliversioissa on jätetty pois ”antamista” vastaava ilmaisu, sillä se ei ole kieliopillisesti välttämätön.

---

22 – On kuitenkin selvää, että asiassa on täytynyt antaa palauttamatta jättämistä koskeva tuomio. Ks. edellä 64 kohdassa esitetyt perustelut.

---

23 – Vaikka voi vaikuttaa vähän oudolta puhua tuomion täytäntöönpanosta toista vanhempaa vastaan, kun siinä annetaan huoltajuus toiselle vanhemmalle, asetuksen III luvun 2 jakson systematiikan perusteella on mielestäni selvää, että käsitteellä ”henkilö, jota vastaan täytäntöönpanoa haetaan” tarkoitetaan vanhempaa, jolle huoltajuutta ei ole annettu.