JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

VERICA TRSTENJAK

18 päivänä toukokuuta 2010 ¹(1)

Asia C‑585/08

Peter Pammer

vastaan

Reederei Karl Schlüter GmbH & Co KG

ja

asia C‑144/09

Hotel Alpenhof GesmbH

vastaan

Oliver Heller

(Oberster Gerichtshofin (Itävalta) esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

Asetus N:o 44/2001 – 15 artiklan 1 kohdan c alakohta ja 3 kohta – Kuluttajasopimuksia koskeva toimivalta – Toiminta, joka ”suunnataan” jäsenvaltioon, missä kuluttajan kotipaikka on – Myyjän verkkosivujen saavutettavuus internetin välityksellä – Sopimus, joka koskee yhteishintaan tarjottavia kuljetus- ja majoituspalvelujen yhdistelmiä – Matka rahtialuksella

Sisällys

I  Johdanto

II  Asiaa koskeva lainsäädäntö

A  Asetus N:o 44/2001

B  Rooma I -asetus

C  Direktiivi 90/314

III  Tosiseikat, pääasian käsittelyn vaiheet ja ennakkoratkaisukysymykset

A  Asia Pammer

B  Asia Hotel Alpenhof

IV  Asian käsittely unionin tuomioistuimessa

V  Osapuolten lausumat

A  Sopimukset, jotka koskevat yhteishintaan tarjottavia kuljetus- ja majoituspalvelujen yhdistelmiä (asiassa Pammer esitetty ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys)

B  Toiminta, joka suunnataan jäsenvaltioon, missä kuluttajan kotipaikka on (asiassa Pammer esitetty toinen ennakkoratkaisukysymys, asiassa Hotel Alpenhof esitetty ennakkoratkaisukysymys)

C  Välittäjän rooli (asia Pammer)

VI  Asian oikeudellinen arviointi

A  Johdanto

B  Sopimukset, jotka koskevat yhteishintaan tarjottavia kuljetus- ja majoituspalvelujen yhdistelmiä (asiassa Pammer esitetty ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys)

C  Toiminta, joka suunnataan jäsenvaltioon, missä kuluttajan kotipaikka on (asiassa Pammer esitetty toinen ennakkoratkaisukysymys; asiassa Hotel Alpenhof esitetty ennakkoratkaisukysymys)

1. Asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan soveltamisedellytykset

a) Sopimuksen tekeminen

b) Myyjän kaupallisen tai elinkeinotoiminnan alaan kuuluvan kuluttajasopimuksen tekeminen

c) Toiminnan harjoittaminen kuluttajan jäsenvaltiossa tai toiminnan suuntaaminen tähän jäsenvaltioon

2. Asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisen toiminnan ”suuntaamisen” käsitteen tulkinta

a) Asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisen toiminnan ”suuntaamisen” käsitteen sanamuodon mukainen, teleologinen, historiallinen ja systemaattinen tulkinta

b) Perusteet, joiden mukaan määritetään, suuntaako myyjä toimintaa asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetulla tavalla

c) Kysymys siitä, voidaanko toiminnan suuntaaminen tiettyihin jäsenvaltioihin nimenomaisesti sulkea pois

3. Johtopäätös

VII  Ratkaisuehdotus

I       Johdanto

1.        Nyt käsiteltävänä olevat kaksi asiaa koskevat tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22.12.2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001(2) (jäljempänä asetus N:o 44/2001) tulkintaa. Asioissa esitetty pääasiallinen kysymys liittyy asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan ja erityisesti sen käsitteen tulkintaan, jonka mukaan henkilö, joka harjoittaa kaupallista tai elinkeinotoimintaa, ”suuntaa” (ausrichtet, dirige, directs) tällaista toimintaa jäsenvaltioon, missä kuluttajan kotipaikka on, tai useisiin valtioihin kyseinen jäsenvaltio mukaan lukien. Kansallinen tuomioistuin esittää sekä asiassa Hotel Alpenhof että asiassa Pammer erityisesti kysymyksen siitä, onko riittävää, että myyjän internetsivut ovat saavutettavissa jäsenvaltiossa, missä kuluttajan kotipaikka on, jotta voidaan katsoa, että toimintaa suunnataan jäsenvaltioon asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetulla tavalla. Se esittää asiassa Pammer lisäksi kysymyksen siitä, voidaanko (turisti)matkaa rahtialuksella pitää sopimuksena, jonka hinta sisältää yhteishintaan tarjottavia kuljetus- ja majoituspalvelujen yhdistelmiä asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

2.        Unionin tuomioistuimen ei tarvitse tietenkään tulkita näissä kahdessa asiassa ensi kertaa asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohtaa,(3) vaan sen pitää sen sijaan selventää ensi kertaa käsitettä kaupallisen tai elinkeinotoiminnan ”suuntaamisesta” jäsenvaltioon, missä kuluttajan kotipaikka on. Tämän käsitteen tulkintaan liittyvä ongelma on tuotu esiin oikeuskirjallisuudessa jo pitkään,(4) ja myös joidenkin jäsenvaltioiden tuomioistuinten on pitänyt tulkita sitä.(5) Tämän käsitteen tulkinta on erityisen tärkeä silloin, kun on kyseessä toiminta, joka internetin välityksellä suunnataan jäsenvaltioon, missä kuluttajan kotipaikka on, koska internetillä on erityisiä ominaisuuksia, jotka on otettava huomioon asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan tulkinnan yhteydessä. Internetin erityisyys perustuu siihen, että yleensä kuluttajat kaikkialta maailmasta pääsevät myyjän internetsivuille ja toiminnan ”suuntaamisen” käsitteen hyvin laaja tulkinta saattaisi johtaa siihen, että katsottaisiin, että jo pelkkä internetsivujen perustaminen merkitsisi sitä, että myyjä suuntaa toimintaa jäsenvaltioon, missä kuluttajan kotipaikka on. Tulkittaessa toiminnan ”suuntaamisen” käsitettä on siten punnittava keskenään kuluttajansuojaa, jota koskevat asetuksen N:o 44/2001 nojalla toimivaltaa koskevat erityissäännökset, ja toisaalta seurauksia myyjälle, johon sovelletaan näitä toimivaltaa koskevia erityissäännöksiä vain siinä tapauksessa, että tämä on tietoisesti päättänyt suunnata toimintaa jäsenvaltioon, missä kuluttajan kotipaikka on.

3.        Haluaisin aluksi korostaa sitä, että uusien viestintäjärjestelmien ja sopimuksentekojärjestelmien kehittäminen on tuonut esiin myös uusia oikeuskysymyksiä. Asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c kohta on hyvä esimerkki tähän kehitykseen annetusta vastauksesta, koska tuomioistuimen toimivallasta ja tuomioiden täytäntöönpanosta yksityisoikeuden alalla tehdyn yleissopimuksen (jäljempänä Brysselin yleissopimus)(6) 13 artiklan ensimmäisen kappaleen 3 kohtaa on muutettu, jotta taattaisiin kuluttajille parempi suoja uusien viestintäkanavien ja sähköisen kaupan kehityksen yhteydessä. Asetuksessa N:o 44/2001 sallitaan kuluttajille se, että he nostavat kanteen ja että heitä vastaan nostetaan kanne heidän kotipaikkansa jäsenvaltiossa myös siinä tapauksessa, että sopimus tehdään internetin välityksellä, joten tämä oikeussääntö on mukautettu uusien teknologioiden kehitykseen; samalla on kuitenkin ilmennyt myös uusia tulkintakysymyksiä tämän oikeussäännön osalta. Unionin tuomioistuimen on annettava nyt käsiteltävänä olevissa kahdessa asiassa ratkaisu edellä mainittujen asetuksen N:o 44/2001 tulkintakysymysten osalta.

II     Asiaa koskeva lainsäädäntö

A       Asetus N:o 44/2001

4.        Asetuksen N:o 44/2001 II luvun (Toimivalta) 1 jaksossa (Yleiset säännökset) olevassa 2 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1. Kanne henkilöä vastaan, jonka kotipaikka on jäsenvaltiossa, nostetaan hänen kansalaisuudestaan riippumatta tuon jäsenvaltion tuomioistuimissa, jollei tämän asetuksen säännöksistä muuta johdu.

– –”

5.        Asetuksen N:o 44/2001 II luvun (Toimivalta) 2 jaksossa (Erityinen toimivalta) olevan 5 artiklan sanamuoto on seuraava:

”Jos henkilön kotipaikka on jäsenvaltiossa, häntä vastaan voidaan nostaa kanne toisessa jäsenvaltiossa:

1. a) sopimusta koskevassa asiassa sen paikkakunnan tuomioistuimessa, missä kanteen perusteena oleva velvoite on täytetty tai täytettävä;

– –”

6.        Asetuksen N:o 44/2001 II luvun (Toimivalta) 4 jaksossa (Toimivalta kuluttajansuojaa koskevissa riita-asioissa) olevissa 15 ja 16 artiklassa säädetään seuraavaa:

”15 artikla

1.       Kun asia koskee henkilön, jäljempänä ’kuluttaja’, sellaista tarkoitusta varten tekemää sopimusta, jota ei voida pitää hänen ammattiinsa tai elinkeinotoimintaansa liittyvänä, tuomioistuimen toimivalta määräytyy tämän jakson säännösten mukaisesti, jollei 4 artiklan ja 5 artiklan 5 kohdan säännöksistä muuta johdu,

a) jos sopimus koskee irtaimen kauppaa ja hinta on suoritettava maksuerissä, tai

b) jos sopimus koskee lainaa, joka on maksettava takaisin erissä, tai muuta luottoa, joka on tarkoitettu irtaimen tavaran kaupan rahoittamiseen, tai

c) kaikissa muissa tapauksissa, jos sopimus on tehty henkilön kanssa, joka harjoittaa kaupallista tai elinkeinotoimintaa siinä jäsenvaltiossa, missä kuluttajan kotipaikka on, tai joka millä keinoin tahansa suuntaa tällaista toimintaa kyseiseen jäsenvaltioon tai useisiin valtioihin kyseinen jäsenvaltio mukaan lukien, ja sopimus kuuluu kyseisen toiminnan piiriin.

– –

3.       Tämän jakson säännöksiä ei sovelleta kuljetussopimuksiin, yhteishintaan tarjottavia kuljetus- ja majoituspalvelujen yhdistelmiä lukuun ottamatta.

16 artikla

1.       Kuluttaja voi nostaa kanteen toista sopimuspuolta vastaan joko sen jäsenvaltion tuomioistuimissa, missä tämän kotipaikka on, tai sen paikkakunnan tuomioistuimessa, missä kuluttajan kotipaikka on.

2.       Toinen sopimuspuoli voi nostaa kanteen kuluttajaa vastaan ainoastaan sen jäsenvaltion tuomioistuimissa, missä kuluttajan kotipaikka on.

– –”

B       Rooma I -asetus

7.        Sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista (Rooma I) 17.6.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 593/2008(7) (jäljempänä Rooma I -asetus) johdanto-osan 24 perustelukappaleen sanamuoto on seuraava:

”Kuluttajasopimuksissa lainvalintasääntöjen avulla olisi voitava vähentää sopimuksiin liittyvien riita-asioiden ratkaisemisesta aiheutuvia kustannuksia, sillä näissä asioissa on usein kyse pienistä summista, ja säännöissä olisi otettava huomioon etämyyntitekniikoiden kehitys. Johdonmukaisuus asetukseen (EY) N:o 44/2001 nähden edellyttää, että ’toiminnan suuntaamisen’ käsitteeseen viitataan edellytyksenä kuluttajaa suojaavan säännön soveltamiselle ja että kyseistä käsitettä tulkitaan yhtenäisellä tavalla asetuksessa (EY) N:o 44/2001 ja tässä asetuksessa; komission ja neuvoston yhteisessä lausumassa asetuksen (EY) N:o 44/2001 15 artiklasta täsmennetään, että 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan sovellettavuuteen ’ei riitä vain se, että yritys suuntaa tällaista toimintaa siihen jäsenvaltioon, jossa kuluttajan kotipaikka on, tai useisiin valtioihin, joiden joukossa on myös tämä jäsenvaltio, vaan edellytetään myös, että sopimus on tehty tällaisen toiminnan puitteissa’. Lausumassa muistutetaan myös, että ’pelkkä www-sivuston saatavilla olo ei riitä siihen, että 15 artiklaa voitaisiin soveltaa, vaan edellytyksenä on, että siinä kehotetaan etäsopimusten tekemiseen ja että sopimus todellakin on tehty etäsopimuksena millä keinoin tahansa. Tässä suhteessa ei www-sivustossa käytetyllä kielellä tai valuutalla ole olennaista merkitystä.’.”

C       Direktiivi 90/314

8.        Matkapaketeista, pakettilomista ja pakettikiertomatkoista 13.6.1990 annetun neuvoston direktiivin 90/314/ETY(8) (jäljempänä direktiivi 90/314) 2 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Tässä direktiivissä

1.       ’matkapaketilla’ tarkoitetaan etukäteen järjestettyä vähintään kahden jäljempänä mainitun palvelun yhdistelmää, kun ne myydään tai niitä tarjotaan myytäväksi yhdistettyyn hintaan ja kun palvelu kestää yli 24 tuntia tai sisältää majoituksen yön aikana:

a) kuljetus;

b) majoitus;

c) muu matkailupalvelu, joka muodostaa huomattavan osan matkapaketista mutta joka ei välittömästi liity kuljetukseen tai majoitukseen.

Saman matkapaketin eri osien laskuttaminen erikseen ei vapauta matkanjärjestäjää tai välittäjää tässä direktiivissä säädetyistä velvollisuuksista;

– –”

III  Tosiseikat, pääasian käsittelyn vaiheet ja ennakkoratkaisukysymykset

A       Asia Pammer

9.        Pääasiassa asianosaisina ovat Itävallassa asuva P. Pammer (kantaja) ja Reederei Karl Schlüter GmbH & Co KG -niminen yhtiö (vastaaja), jolla on kotipaikka Saksassa, ja asia koskee sellaisen summan loppuosan palauttamista, jonka Pammer maksoi rahtialuksella tehtävästä matkasta, johon hän ei osallistunut.

10.      Pammer varasi Reederei Karl Schlüter GmbH & Co KG -nimiseltä yhtiöltä rahtialuksella Triestestä Kaukoitään tehtävän matkan kahdelle henkilölle, joiden lähdön piti tapahtua tammikuun lopussa 2007, kokonaishintaan 8 510 euroa. Matka varattiin Internationale Frachtschiffreisen Pfeiffer GmbH -nimisen matkatoimiston välityksellä. Sillä on kotipaikka Saksassa, ja se myy tämäntyyppisiä matkoja myös Itävallan markkinoilla omien internetsivujensa välityksellä.

11.      Aluksen ja matkan kuvaus myyjäyhtiön internetsivuilla ei vastannut todellisuutta. Varatun kahden hengen hytin sijasta heille annettiin vain yhden hengen hytti, jossa ilmastointilaite ei toiminut. Aluksella ei ollut – toisin kuin internetsivuilla oli ilmoitettu – ulkouima-allasta, liikuntatiloja, toimivaa televisiota eikä kansituoleja, jotka olisivat olleet suojassa. Lisäksi mahdollisuudet käydä maissa olivat hyvin vähäiset. Tästä syystä Pammer kieltäytyi lähtemästä rahtialuksella matkaan. Reederei Karl Schlüter GmbH & Co KG:n palautettua vain osasuorituksen kantaja nosti jäännöksen eli 5 294,00 euron osalta kanteen itävaltalaisessa tuomioistuimessa. Vastaaja vetosi siihen, että asiaa käsitellyt tuomioistuin ei ollut kansainvälisesti ja alueellisesti toimivaltainen.

12.      Asiaa ensimmäisenä oikeusasteena käsitellyt tuomioistuin totesi olevansa kansainvälisesti ja alueellisesti toimivaltainen ja katsoi, että riidan kohteena oli kuluttajasopimus tai sopimus matkapaketista, ja että myyjäyhtiö Internationale Frachtschiffreisen Pfeiffer GmbH oli internetsivujensa välityksellä harjoittanut suoramainontaa, joka oli kohdistettu myös itävaltalaiseen kantajaan. Muutoksenhakutuomioistuin puolestaan otti käsiteltäväkseen Reederei Karl Schlüter GmbH & Co KG:n valituksen, totesi, että se ei ollut toimivaltainen, ja hylkäsi kanteen. Pammer on tehnyt kassaatiovalituksen muutoksenhakutuomioistuimen päätöksestä Oberster Gerichtshofiin (jäljempänä kansallinen tuomioistuin).

13.      Kansallinen tuomioistuin esittää ennakkoratkaisupyynnössään epäilyksiä, jotka koskevat ”matkapakettia” koskevan sopimuksen määritelmää, ja korostaa, että nyt käsiteltävänä olevassa asiassa ei ole selvää, ovatko tosiasialliset olosuhteet rinnastettavissa risteilyihin, jotka vallitsevan näkemyksen mukaan ovat matkapaketteja. Jos nyt käsiteltävänä olevassa asiassa voidaan katsoa, että on olemassa ”matkapakettia” koskeva sopimus, ja toimivalta on vahvistettava asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetulla tavalla, olisi selvennettävä, mitkä ovat olosuhteet, joissa kyseessä on kaupallinen tai elinkeinotoiminta, joka suunnataan jäsenvaltioon, missä kuluttajan kotipaikka on. Kansallinen tuomioistuin korostaa tämän osalta, että nyt käsiteltävänä olevaa asiaa edellisissä oikeusasteissa käsiteltäessä ei ole tehty tarkempia selvityksiä niistä yksityiskohdista, joiden mukaisesti sopimus tehtiin. Vastaajan ja myyjän välisen yhteystyön luonnetta ja tiiviyttä ei ole myöskään selvitetty.

14.      Näin ollen kansallinen tuomioistuin on 6.11.2008 tekemällään välipäätöksellä päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)       Onko ’rahtialuksella tehtävä matka’ tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla annetun asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu matkapaketti?

2)      Mikäli ensimmäiseen kysymykseen vastataan myöntävästi, täyttääkö se, että välittäjän verkkosivut ovat käytettävissä internetissä, asetuksen 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetun toiminnan ’suuntaamisen’ edellytykset?”

B       Asia Hotel Alpenhof

15.      Pääasiassa asianosaisina ovat Hotel Alpenhof GesmbH (kantaja), jolla on kotipaikka Itävallassa, ja O. Heller (vastaaja), jolla on kotipaikka Saksassa, ja asia koskee 5 248,30 euron suuruisen summan maksamista majoituspalvelujen käyttämisestä.

16.      Vastaaja sai tiedon hotellin tarjouksesta hotellin omilta internetsivuilta, jotka ovat saavutettavissa myös Saksassa. Vastaajan pyyntö saada varatuksi huoneita useille henkilöille ajanjaksoksi 29.12.2007–5.1.2008, kantajan tarjous ja vastaus, jolla vastaaja hyväksyi tarjouksen, lähetettiin sähköpostitse. Osapuolet eivät kiistä sitä, että sähköpostiosoite oli julkaistu internetsivuilla. Vastaaja käytti hotellipalveluja edellä mainitun ajanjakson ajan mutta jätti nämä palvelut maksamatta, sillä hän suoritti vain 900 euron suuruisen ennakkomaksun. Tästä syystä kantaja nosti tuomioistuimessa kanteen loppusumman maksamisesta.

17.      Vastaaja on vedonnut pääasian oikeudenkäynnissä asiaa käsittelevän tuomioistuimen kansainvälisen ja alueellisen toimivallan puuttumiseen ja väittää, että koska hän on kuluttaja, häntä vastaan voitaisiin nostaa kanne vain Saksassa. Asiaa ensimmäisessä ja toisessa oikeusasteessa käsitelleet tuomioistuimet katsoivat, etteivät ole toimivaltaisia ja hylkäsivät kanteen. Kantaja on siis tehnyt kassaatiovalituksen ennakkoratkaisupyynnön esittäneeseen tuomioistuimeen.

18.      Näin ollen kansallinen tuomioistuin on 26.3.2009 tekemällään välipäätöksellä päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Täyttääkö se, että kuluttajan sopimuskumppanin verkkosivut ovat käytettävissä internetissä, asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetun toiminnan ’suuntaamisen’ edellytykset?”

IV     Asian käsittely unionin tuomioistuimessa

19.      Ennakkoratkaisupyyntö asiassa Pammer saapui yhteisöjen tuomioistuimeen 24.12.2008 ja asiassa Hotel Alpenhof 24.4.2009. Molempien oikeudenkäyntien kirjallisessa käsittelyssä Itävallan, Tšekin ja Luxemburgin hallitukset sekä komissio esittivät huomautuksiaan. Asiassa Pammer huomautuksiaan esittivät yksinomaan Pammer sekä Puolan ja Italian hallitukset, ja asiassa Hotel Alpenhof huomautuksiaan esittivät yksinomaan Hotel Alpenhof sekä Alankomaiden ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitukset. Suullisia lausumiaan ja vastauksiaan unionin tuomioistuimen kysymyksiin esittivät 16.3.2010 pidetyssä yhteisessä istunnossa Pammer, Hotel Alpenhof, Heller, Itävallan, Tšekin, Alankomaiden ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitukset sekä komissio.

V       Osapuolten lausumat

A       Sopimukset, jotka koskevat yhteishintaan tarjottavia kuljetus- ja majoituspalvelujen yhdistelmiä (asiassa Pammer esitetty ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys)

20.      Pammer, Itävallan, Tšekin, Italian, Luxemburgin ja Puolan hallitukset sekä komissio katsovat, että sopimus, joka sisältää useita päiviä kestävän kuljetuksen lisäksi myös majoituksen ja muita palveluja, kuuluu asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun käsitteen ”sopimus, joka koskee yhteishintaan tarjottavia kuljetus- ja majoituspalvelujen yhdistelmiä” soveltamisalaan.

21.      Pammerin, Itävallan, Tšekin ja Italian hallitusten sekä komission mielestä käsitteellä ”sopimus, joka koskee yhteishintaan tarjottavia kuljetus- ja majoituspalvelujen yhdistelmiä” tarkoitetaan direktiivin 90/314 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun tyyppisiä ”matkapaketteja”. Ne perustelevat väitettään viittaamalla Rooma I -asetukseen, jonka 6 artiklan 4 kohdan b alakohdassa on samanlainen säännös, jossa viitataan nimenomaan direktiivin 90/314 määritelmään. Myös komissio on käsitellyt asetusta N:o 44/2001 koskeneen ehdotuksen(9) perusteluissa 15 artiklan 3 kohtaa ja kiinnittänyt huomiota direktiivissä 90/314 tarkoitetun ”matkapaketin” luonnehdintaan.

22.      Luxemburgin ja Puolan hallitukset sitä vastoin katsovat, että ei ole olemassa mitään perustaa tällaiselle viittaukselle direktiivin 90/314 määritelmään, koska lainsäätäjä olisi voinut viitata asetuksessa N:o 44/2001 myös suoraan tähän direktiiviin tai käyttää sen terminologiaa.

B       Toiminta, joka suunnataan jäsenvaltioon, missä kuluttajan kotipaikka on (asiassa Pammer esitetty toinen ennakkoratkaisukysymys, asiassa Hotel Alpenhof esitetty ennakkoratkaisukysymys)

23.      Pammer, Heller, Itävallan, Tšekin, Italian ja Puolan hallitukset sekä komissio korostavat, että asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdalla tavoiteltu päämäärä on tehokas kuluttajansuoja, ja ne ehdottavat, että jäsenvaltioon ”suunnattavan” toiminnan käsitettä pitäisi tulkita laajasti.

24.      Heller katsoo, että ”suuntaamisen” käsitettä pitäisi tulkita laajasti, mikä hänen mielestään ilmenee jo asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdasta, jonka mukaan myyjä voi suunnata toimintaa jäsenvaltioon, missä kuluttajan kotipaikka on, ”millä keinoin tahansa”. Riippumatta siitä, ovatko internetsivut vuorovaikutteisia vai passiivisia, myyjä suuntaa toimintansa internetsivujen välityksellä, kun se esittelee tavaransa ja palvelunsa ja tarjoaa niitä selvästi kuluttajalle. Heller korostaa lisäksi, että toiminnan ”suuntaamisen” käsitteen laajalla tulkinnalla ei olisi kielteisiä seurauksia sisämarkkinoille, vaan sillä kannustettaisiin kuluttajia rajatylittävään kauppaan internetsivujen välityksellä, kun he tietäisivät, että he voisivat nostaa kanteen ja heitä vastaan voitaisiin nostaa kanne jäsenvaltiossa, joissa heillä on kotipaikka.

25.      Itävallan hallituksen mielestä ei ole välttämätöntä, että tiedot, jotka ovat saatavilla internetissä, olisivat sopimuksen tekemisen perusteena. Syy-yhteyden olemassaolon osoittaminen saattaisi osoittautua vaikeaksi, ja sen vaatiminen voisi olla kuluttajansuojan vastaista. Sopimuksen (etäsopimuksen tai henkilökohtaisesti tehdyn sopimuksen) tekemistavalla ei saisi olla merkitystä. Elinkeinonharjoittajan on otettava huomioon, että häntä vastaan saatetaan nostaa kanne kaikissa jäsenvaltioissa, ellei se ilmoita nimenomaisesti, että se ei tee sopimuksia tiettyjen jäsenvaltioiden kuluttajien kanssa. Itävallan hallitus katsoo lisäksi, että – toisin kuin komission ja neuvoston yhteisessä lausumassa on todettu(10) – sopimuksen konkreettinen tekeminen ei saa olla edellytys, jonka perusteella vahvistetaan asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettu toimivalta, koska siitä ei säädetä kyseisessä artiklassa ja se olisi myös kyseisen asetuksen tarkoituksen vastaista.

26.      Tšekin hallituksen mukaan pelkkä myyjän internetsivujen saavutettavuus ei riitä asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisen toimivallan syntymiseksi, vaan myös edellytyksen, jonka mukaan sopimus kuuluu myyjän toiminnan alaan, on täytyttävä.

27.      Italian hallituksen mielestä pelkästään myyjän internetsivujen saavutettavuus ei riitä, jotta kyseessä olisi toiminnan suuntaaminen jäsenvaltioon, missä kuluttajan kotipaikka on; jotta tämä edellytys täyttyisi, on pikemminkin välttämätöntä, että kuluttaja saa sopimusta koskevan ehdotuksen ja että sopimus todellisuudessa tehdään. Tässä arvioinnissa on Italian hallituksen mukaan otettava huomioon vilpittömän mielen periaate.

28.      Puolan hallitus katsoo, että kun kansallinen tuomioistuin on arvioi edellytystä, joka koskee toiminnan suuntaamista jäsenvaltioon, missä kuluttajan kotipaikka on, sen on otettava huomioon internetsivujen sisältö ja arvioitava, kehotetaanko myyjän internetsivuilla kuluttajaa allekirjoittamaan sopimus ja onko sopimuksen tekeminen hänelle mahdollista internetin välityksellä. Pelkkä internetsivujen olemassaolo ei Puolan hallituksen mielestä riitä, jotta kyseessä olisi toiminta, joka suunnataan kuluttajan jäsenvaltioon. Tulkittaessa asetuksen N:o 44/2001 15 artiklaa olisi tarkoituksenmukaista – kuten yhteisöjen tuomioistuimen asiassa Gabriel antamasta tuomiosta seuraa(11) Brysselin yleissopimuksen 13 artiklan ensimmäisen kappaleen 3 kohdan tulkinnan osalta – selvittää, onko sopimus tehty valtiossa, missä kuluttajan kotipaikka on, sen jälkeen, kun ilmoitus on julkaistu lehdistössä, radiossa, televisiossa, elokuvateatterissa, luettelossa tai tarjouksella, joka on osoitettu suoraan kuluttajalle.

29.      Komission arvioinnin mukaan pelkkä internetsivujen saavutettavuus jäsenvaltiossa, jossa kuluttajan kotipaikka on, ei sellaisenaan riitä, jotta voitaisiin päätellä, että toimintaa suunnataan jäsenvaltioon, jossa kuluttajan kotipaikka on. Komissio väittää lisäksi, että pelkkä sähköpostiosoitteen ilmoittaminen internetsivuilla ei riitä siihen, että kyseessä olisi asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettu toiminnan suuntaaminen. Jos kyseistä artiklaa tulkittaisiin siten, että sähköpostiosoitteen ilmoittaminen riittäisi siihen, että kyseessä on toiminnan suuntaaminen, toimivalta voitaisiin määrittää kyseisen artiklan perusteella kaikkien internetsivujen osalta, koska sähköpostiosoitteen ilmoittaminen on tietoyhteiskunnan palveluja koskevista tietyistä oikeudellisista näkökohdista annetun direktiivin(12) 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan nojalla pakollista. Lisäksi komissio katsoo, että vertikaalisista rajoituksista annetuilla suuntaviivoilla,(13) joissa erotetaan toisistaan ”vuorovaikutteinen” ja ”passiivinen” myynti, ei ole merkitystä tulkittaessa asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettua toiminnan ”suuntaamisen” käsitettä.

30.      Komissio korostaa lisäksi, että kansallisen tuomioistuimen on ratkaistava kysymys siitä, suunnataanko myyjän toimintaa jäsenvaltioon, jossa kuluttajan kotipaikka on, kun otetaan huomioon kaikki yksittäistapauksiin liittyvät olosuhteet. Muun muassa seuraavat seikat ovat merkityksellisiä: i) yritystoiminnan luonne ja julkaiseminen internetsivuilla,(14) ii) puhelinnumeron ilmoittaminen kansainvälisellä maatunnuksella, iii) linkki karttapalveluohjelmaan ja iv) vaihtoehdon ”etsi/varaa” olemassaolo, jolloin on mahdollista tarkistaa, onko huoneita saatavilla tietyn ajanjakson aikana.

31.      Hotel Alpenhofin sekä Luxemburgin, Alankomaiden ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitusten mielestä toiminnan ”suuntaamisen” käsitettä ei pidä tulkita laajasti.

32.      Hotel Alpenhof katsoo, että sen toiminnan ei voida katsoa olevan toimintaa, jota suunnataan toiseen jäsenvaltioon asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetulla tavalla, ja täsmentää, että sen internetsivut eivät ole vuorovaikutteiset eikä niiden välityksellä siten ole mahdollista tehdä varauksia suoraan. Se väittää, että on välttämätöntä ottaa huomioon internetin luonne, joka ei mahdollista tietojen rajaamista yksinomaan Itävallan alueelle.

33.      Luxemburgin hallitus kiinnittää huomiota vaaraan, joka saattaa aiheutua asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan laajasta tulkinnasta. Laajalla tulkinnalla päädyttäisiin siihen, että se, että oikeusriitoja saattaa syntyä kaikissa jäsenvaltioissa, estäisi yrityksiä tarjoamasta tavaroita ja palveluja yhteismarkkinoilla, mistä seuraisi suurempia perusvapauksien täytäntöönpanovaikeuksia. Jos yritysten pitäisi tällaisissa tapauksissa ilmoittaa nimenomaisesti, että niiden tavaroita tai niiden palveluja ei ole suunnattu joissain jäsenvaltioissa asuville kuluttajille, merkitsisi se tarjonnassa alueellisin perustein harjoitettavaa syrjintää ja yhteismarkkinoiden jakautumista. Se, että yrityksen pitäisi nimenomaisesti ilmoittaa, minkä jäsenvaltioiden kuluttajille tavaroita tai palveluja koskeva tarjous on suunnattu, olisi ristiriidassa palveluista sisämarkkinoilla annetun direktiivin 2006/123/EY 20 artiklan kanssa,(15) koska siinä kielletään palvelun vastaanottajan kansallisuuteen tai asuinpaikkaan perustuva syrjintä. Luxemburgin hallituksen mukaan on välttämätöntä rajoittaa asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan soveltaminen koskemaan erityistapauksia, joissa yritykset kutsuvat aktiivisesti, valikoivasti ja nimenomaisesti joitakin kuluttajia tai kuluttajia yleisesti. Läsnäolo internetissä, tarjouksen saavutettavuus ja mahdollisuus suorittaa rajatylittäviä liiketoimia yhteismarkkinoiden sisällä internetsivuilla eivät ole tällainen erityistapaus.

34.      Alankomaiden hallitus korostaa, että tulkittaessa asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohtaa on verrattava keskenään kuluttajan intressiä, kun hän haluaa, että hänen kotipaikkansa tuomioistuin tunnustetaan toimivaltaiseksi tuomioistuimeksi, ja myyjän intressiä siihen, että tämä tuomioistuin ei ole toimivaltainen, sikäli kuin se ei tietoisesti ole päättänyt suunnata toimintaa kyseiseen jäsenvaltioon tai harjoittaa sitä siellä. Alankomaiden hallituksen mielestä kuluttajan jäsenvaltioon ”suunnattavaa” toimintaa määriteltäessä seuraavilla perusteilla on merkitystä: i) vuorovaikutteisten internetsivujen perustaminen passiivisten sivujen sijasta ja myyjän sähköpostiosoitteen ilmoittaminen niillä, ii) sähköpostiviestin lähettäminen kuluttajalle ja tiedottaminen siinä myyjän internetsivujen olemassaolosta, iii) lisäkulujen, kuten toimituskulujen, veloittaminen tiettyjen jäsenvaltioiden kuluttajilta, iv) tietyissä jäsenvaltioissa käytettävän laatutakuumerkin saavuttaminen, v) sen ajoreitin ilmoittaminen, jota pitkin tietystä jäsenvaltiosta päästään paikkaan, jossa myyjä harjoittaa toimintaansa, ja vi) ulkomaisia kuluttajia palvelevan puhelinnumeron ilmoittaminen. Alankomaiden hallituksen mukaan kansallisen tuomioistuimen on kunkin yksittäistapauksen osalta ratkaistava, suuntaako myyjä toimintaa jäsenvaltioon, missä kuluttajan kotipaikka on.

35.      Alankomaiden hallitus katsoo, että tietyn kielen tai valuutan käyttäminen tai useiden internetsivujen perustaminen eri verkkotunnuksilla (esim. ”.nl” tai ”.co.uk”) eivät ole merkityksellisiä perusteita.

36.      Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus esittää perusteet, joita sen mielestä pitäisi soveltaa arvioitaessa sitä, onko kyseessä toiminta, jota suunnataan jäsenvaltioon, missä kuluttajan kotipaikka on, ja näitä ovat erityisesti: i) internetsivujen käyttäminen muiden jäsenvaltioiden kansalaisille osoitettujen ilmoitusten julkaisemiseen tai muiden jäsenvaltioiden kansalaisten nimenomainen mainitseminen esimerkiksi esitettäessä tavaroiden tai palvelujen käyttäjien mielipiteitä, ii) maksun suorittaminen internetin hakukoneelle, jotta yrityksen internetsivut näkyisivät tietyissä valtioissa linkkeinä, ja iii) internetsivujen kohdistaminen Euroopan laajuisten portaalien välityksellä kuluttajille, jotka ovat yhdessä tai useammassa muussa jäsenvaltiossa kuin siinä jäsenvaltiossa, jossa yrityksellä on kotipaikka; tässä tapauksessa kuluttajien on yleensä ilmoitettava kotipaikka, jonka perusteella heidät ohjataan asianomaisille internetsivuille.

C       Välittäjän rooli (asia Pammer)

37.      Koska Pammer varasi matkan välittäjän kautta, jotkin osapuolet ovat esittäneet huomautuksia myös tällaisen välittäjän asemasta. Tšekin, Luxemburgin, Itävallan ja Puolan hallitukset katsovat, että sillä ei ole merkitystä, hallinnoiko internetsivuja välittäjä vai myyjä itse. Komissio väittää, että sopimuksen tekeminen välittäjän kautta ei estä asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan soveltamista, jos välittäjä on toiminut myyjän nimissä, joka puolestaan oli suostunut kuluttajan kanssa tehtyyn sopimukseen.

VI     Asian oikeudellinen arviointi

A       Johdanto

38.      Nyt käsiteltävänä olevissa kahdessa asiassa tulee esiin kaksi oikeuskysymystä. Yhtäältä asiassa Pammer tulee esiin kysymys, joka koskee asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun käsitteen ”sopimus, joka koskee yhteishintaan tarjottavia kuljetus- ja majoituspalvelujen yhdistelmiä” tulkintaa. Kuluttaja on näet tehnyt sellaisen sopimuksen matkasta rahtialuksella Kaukoitään sopimuksen, joka sisälsi kuljetuksen lisäksi myös majoituksen, joten tulee esiin kysymys siitä, voidaanko se rinnastaa sopimuksiin, jotka koskevat yhteishintaan tarjottavia kuljetus- ja majoituspalvelujen yhdistelmiä.

39.      Toisaalta sekä asiassa Pammer että asiassa Hotel Alpenhof nousee esiin kysymys siitä, miten pitäisi tulkita asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettua käsitettä toiminta, jota ”suunnataan” jäsenvaltioon, jossa kuluttajan kotipaikka on. Unionin tuomioistuimen on molemmissa nyt käsiteltävänä olevissa asioissa ensi kertaa tulkittava artiklaa, josta keskusteltiin vilkkaasti lainsäädäntömenettelyn aikana sekä myöhemmin kaupan alalla ja josta oikeuskirjallisuudessa, erityisesti toiminnan ”suuntaamisen” käsitteen ulottuvuuden arvioimisen osalta, on julkaistu lukuisia teoksia.

40.      Tutkin tässä ratkaisuehdotuksessa aluksi kysymyksen, joka liittyy asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 3 kohdan tulkintaan ja joka on esitetty vain asiassa Pammer, ja tämän jälkeen kysymyksen, joka liittyy siihen, miten pitäisi tulkita asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaista käsitettä toiminnasta, joka ”suunnataan” jäsenvaltioon, missä kuluttajan kotipaikka on.

B       Sopimukset, jotka koskevat yhteishintaan tarjottavia kuljetus- ja majoituspalvelujen yhdistelmiä (asiassa Pammer esitetty ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys)

41.      Kansallinen tuomioistuin tiedustelee asiassa Pammer esitetyssä ensimmäisessä ennakkoratkaisukysymyksessä lähinnä, onko nyt käsiteltävänä olevan asian kohteena olevan kaltainen sopimus, joka liittyy matkan järjestämiseen rahtialuksella, sellainen sopimus, joka katsotaan asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 3 kohdassa tarkoitetuksi yhteishintaan tarjottavaksi kuljetus- ja majoituspalvelujen yhdistelmäksi. Tähän kysymykseen annettavalla vastauksella on merkittäviä seurauksia kuluttajan kannalta, koska asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 3 kohdan nojalla tämän asetuksen säännöksiä, jotka koskevat toimivaltaa kuluttajien tekemien sopimusten osalta, ei sovelleta kuljetussopimuksiin, yhteishintaan tarjottavia kuljetus- ja majoituspalvelujen yhdistelmiä lukuun ottamatta. Tähän kysymykseen on mielestäni vastattava myöntävästi, kun otetaan huomioon kyseisen artiklan sanamuodon mukainen ja teleologinen tulkinta.

42.      Jo asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 3 kohdan sanamuodon mukaisen tulkinnan perusteella voidaan päätellä, että nyt käsiteltävänä olevan asian kohteena olevan kaltainen matkan järjestämistä rahtialuksella koskeva sopimus on asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu sopimus, joka koskee yhteishintaan tarjottavia kuljetus- ja majoituspalvelujen yhdistelmiä. Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että kantaja on varannut rahtialuksella Triestestä Kaukoitään tehtävän matkan, joka sisältää kuljetuksen lisäksi myös majoituksen, ja maksanut koko palvelusta yhteishinnan.

43.      Samaan lopputulokseen voidaan mielestäni päätyä myös tämän artiklan teleologisen tulkinnan avulla. Asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 3 kohdan tarkoituksena on jättää tuomioistuimen toimivallan määrittämisen ulkopuolelle kuluttajasopimuksiin liittyvien säännösten perusteella sellaiset sopimukset, joiden pääasiallinen kohde on kuljetus. Kuluttaja ei ole kuitenkaan nyt käsiteltävänä olevassa asiassa tehnyt sopimusta edestakaisesta matkasta rahtialuksella Kaukoitään, vaan tarkoituksena on ollut oleskella – tarkkailijana tai turistina – rahtialuksella (jokapäiväinen elämä, tavaroiden lastaaminen ja purkaminen) ja vierailla niissä paikoissa, joissa alus olisi poikennut. Matkan järjestäjä ei vastaa myöskään ainoastaan kuljetuksen laadusta vaan myös majoituksen laadusta.

44.      Tästä syystä katson, että asiassa Pammer esitetty ensimmäinen ennakkoratkaisukysymys on ratkaistava siten, että nyt käsiteltävänä olevan kaltainen matkan järjestämistä rahtialuksella koskeva sopimus on sopimus, joka on katsottava asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 3 kohdan mukaiseksi yhteishintaan tarjottavaksi kuljetus- ja majoituspalvelujen yhdistelmäksi.

45.      Huolimatta tähän ennakkoratkaisukysymykseen jo annetusta vastauksesta, joka perustuu sanamuodon mukaiseen ja teleologiseen tulkintaan, on mielestäni kuitenkin välttämätöntä tutkia vielä tarkemmin nyt käsiteltävänä olevan asian joidenkin osapuolten esittämä väite, jonka mukaan asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 3 kohdan käsitettä ”sopimus, joka koskee yhteishintaan tarjottavia kuljetus- ja majoituspalvelujen yhdistelmiä”, pitäisi tulkita direktiivin 90/314 2 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna ”matkapaketin” käsitteenä.(16) Direktiivin 90/314 2 artiklan 1 kohdan nojalla ”matkapaketilla” tarkoitetaan etukäteen järjestettyä vähintään kahden jäljempänä mainitun palvelun yhdistelmää, kun ne myydään tai niitä tarjotaan myytäväksi yhdistettyyn hintaan ja kun palvelu kestää yli 24 tuntia tai sisältää majoituksen yön aikana: a) kuljetus, b) majoitus, c) muu matkailupalvelu, joka muodostaa huomattavan osan matkapaketista mutta joka ei välittömästi liity kuljetukseen tai majoitukseen. Tulkinnan identtisyyttä koskevan kysymyksen ratkaisemiseksi on välttämätöntä pitää lähtökohtana asetuksen N:o 44/2001 valmisteluasiakirjoja ja niiden unionin oikeussääntöjen laajempaa asiayhteyttä, joissa tämä käsite myös esiintyy.

46.      Tulkittaessa käsitettä ”sopimukset, jotka koskevat yhteishintaan tarjottavia kuljetus- ja majoituspalvelujen yhdistelmiä”, on ennen kaikkea otettava huomioon asetusta N:o 44/2001 koskevan ehdotuksen perustelut, joissa komissio määritteli nimenomaisesti sopimukset, jotka koskevat ”yhteishintaan tarjottavia kuljetus- ja majoituspalvelujen yhdistelmiä”, sopimuksiksi, jotka liittyvät matkapakettiin, ja viittasi direktiiviin 90/314.(17) Asetusta N:o 44/2001 koskevan ehdotuksen perusteluissa täsmennetään siis, että käsitettä ”sopimus, joka koskee yhteishintaan tarjottavia kuljetus- ja majoituspalvelujen yhdistelmiä”, on tulkittava samalla tavoin kuin direktiivissä 90/314 tarkoitettua ”matkapaketin” käsitettä.

47.      Unionin laajemman lainsäädäntöyhteyden osalta on tarkasteltava analogiaa sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista tehdyn Rooman yleissopimuksen (jäljempänä Rooman yleissopimus)(18) tai yleissopimuksen korvanneen Rooma I -asetuksen kanssa. Todellisuudessa Rooman yleissopimuksen 5 artiklan 5 kohdassa määrättiin samasta poikkeuksesta kuin asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 3 kohdassa. Rooman yleissopimuksen 5 artiklassa säänneltiin kysymystä, joka koski kuluttajasopimuksiin sovellettavaa lakia, ja sen 5 kohdassa määrättiin, että sen estämättä, mitä 4 kohdan a alakohdassa määrätään kuljetussopimusten jättämisestä soveltamisalan ulkopuolelle, tätä erityismääräystä sovelletaan sopimuksiin, jotka koskevat yhteishintaan tarjottavia kuljetus- ja majoituspalvelujen yhdistelmiä. Tämän terminologian käyttäminen Rooman yleissopimuksessa ja sittemmin asetuksessa N:o 44/2001 viittaa epäilyksettä siihen, että lainsäätäjän tarkoituksena on ollut se, että käsitettä ”sopimukset, jotka koskevat yhteishintaan tarjottavia kuljetus- ja majoituspalvelujen yhdistelmiä” on tulkittava analogisesti molemmissa säännöksissä.(19)

48.      Tämä identtisen tulkinnan vaatimus on voimassa myös Rooma I -asetuksen hyväksymisen jälkeen. Sen 6 artiklan 4 kohdan b alakohdassa säädetään, että erityismääräyksiä, jotka koskevat kuluttajasopimuksia, ei sovelleta muihin kuljetussopimuksiin kuin direktiivissä 90/314 tarkoitettuihin matkapaketteja koskeviin sopimuksiin. Rooma I -asetus edustaa siten edistysaskelta aiemmin hyväksyttyyn asetukseen N:o 44/2001 nähden, koska jälkimmäisessä ei mainittu direktiiviä 90/314. Tältä osin on kuitenkin sovellettava kahta tulkintaperiaatetta. Yhtäältä on säilytettävä tulkinnan jatkuvuus Rooman yleissopimuksen ja Rooma I -asetuksen välillä. Vaikka Rooma I -asetuksessa viitataan nimenomaisesti direktiiviin 90/314, molempia on tulkittava samalla tavoin, koska silloin kun Rooman yleissopimus allekirjoitettiin, direktiiviä 90/314 ei ollut vielä hyväksytty. Toisaalta on otettava huomioon vaatimus tulkita yhdenmukaisesti asetusta N:o 44/2001 ja Rooma I -asetusta. Kuluttajasopimuksiin kuuluvien kuljetussopimusten käsitettä on tulkittava samalla tavoin molemmissa säännöksissä. Rooma I -asetuksen johdanto-osan seitsemännessä perustelukappaleessa todetaan näet, että sen aineellisen soveltamisalan ja asetuksen säännösten olisi oltava yhdenmukaisia asetuksen N:o 44/2001 kanssa.

49.      Tästä syystä katson, että asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 3 kohdan käsitettä ”sopimukset, jotka koskevat yhteishintaan tarjottavia kuljetus- ja majoituspalvelujen yhdistelmiä” olisi tulkittava samalla tavoin kuin direktiivin 90/314 2 artiklan 1 kohdan käsitettä ”matkapaketti”.(20)

50.      Riippumatta näiden kahden käsitteen tulkinnan identtisyyttä koskevasta kysymyksestä – ja kuten tämän ratkaisuehdotuksen 44 kohdassa on jo todettu – asiassa Pammer esitettyyn ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen on annettava se ratkaisu, että nyt käsiteltävänä olevan kaltainen matkan järjestämisestä rahtialuksella tehty sopimus on sopimus, joka on katsottava asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 3 kohdassa tarkoitetuksi yhteishintaan tarjottavaksi kuljetus- ja majoituspalvelujen yhdistelmäksi.

C       Toiminta, joka suunnataan jäsenvaltioon, missä kuluttajan kotipaikka on (asiassa Pammer esitetty toinen ennakkoratkaisukysymys; asiassa Hotel Alpenhof esitetty ennakkoratkaisukysymys)

51.      Kansallinen tuomioistuin pohtii asiassa Pammer esittämässään toisessa ennakkoratkaisukysymyksessä ja asiassa Hotel Alpenhof esittämässään ennakkoratkaisukysymyksessä, onko toiminnan suuntaamiseksi asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetulla tavalla riittävää, että kaupallista tai elinkeinotoimintaa harjoittavan henkilön, jonka kanssa kuluttaja tekee sopimuksen, internetsivut ovat saavutettavissa internetin välityksellä jäsenvaltiossa, missä kuluttajan kotipaikka on. Tähän liittyy kysymys siitä, miten laajasti on sovellettava asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettua käsitettä, jonka mukaan myyjä suuntaa toimintaa jäsenvaltioon, missä kuluttajan kotipaikka on, tai useisiin valtioihin, kyseinen jäsenvaltio mukaan lukien. Sähköisen kaupan piirissä on olennaista selvittää, minkä perusteiden mukaan on vahvistettava internetsivujen rajat, joiden ylittyessä myyjä suuntaa toimintaa jäsenvaltioon, missä kuluttajan kotipaikka on, ja toisaalta tilanteet, joissa myyjä ei suuntaa toimintaa tällaiseen jäsenvaltioon.

52.      Ennen kuin ryhdyn tutkimaan näitä ennakkoratkaisukysymyksiä, arvioin, minkä edellytysten on täytyttävä, jotta voidaan vahvistaa asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettu tuomioistuimen toimivalta.

1.       Asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan soveltamisedellytykset

53.      Asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan soveltamiseksi neljän edellytyksen on täytyttävä.

a)       Sopimuksen tekeminen

54.      Ensimmäinen edellytys on, että kuluttajan ja myyjän välillä tehdään sopimus. Yhtäältä tämä ilmenee jo asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdasta, joka koskee ”[kuluttajan] – – tekemää sopimusta”.(21) Toisaalta tämä ilmenee myös yhteisöjen tuomioistuimen asiassa Ilsinger antamasta tuomiosta,(22) jossa yhteisöjen tuomioistuin korosti, että asetuksen N:o 44/2001 15 artiklaa voidaan soveltaa ainoastaan, jos kyseinen kanne koskee kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välillä tehtyä sopimusta.(23) Sopimuksen tekemisen edellytyksenä tämän artiklan soveltamisalalla on se, että osapuolet ovat tarjouksen tekemisen ja sen hyväksymisen perusteella saavuttaneet yhdenmukaisen tahdon sopimuksen tekemiseen.(24) Kuten yhteisöjen tuomioistuin on korostanut asiassa Ilsinger, tässä tapauksessa ei ole myöskään välttämätöntä, että kyseessä on molemminpuolisesti velvoittava sopimus.(25)

55.      Sopimuksen tekemiseen liittyvän edellytyksen osalta on tutkittava myös kysymys siitä, vaatiiko tuomioistuimen toimivallan määrittäminen asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetulla tavalla sitä, että sopimus on tehty etäsopimuksena. Vaikka neuvoston ja komission yhteisessä lausumassa(26) samoin kuin Rooma I -asetuksen johdanto-osan 24 perustelukappaleessa, jossa siteerataan kyseistä yhteistä lausumaa,(27) sopimuksen tekemisen etäsopimuksena mainitaan olevan kyseisen artiklan soveltamisen edellytys, asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdassa ei aseteta tätä edellytystä. Katson, että tällainen edellytys saattaa aiheuttaa ongelmia erityisesti nyt käsiteltävänä olevan kaltaisissa asioissa.(28) Kuluttaja voi esimerkiksi suorittaa etätoimintona vain majoitus- tai matkapalvelujen varaamisen ja tehdä sittemmin sopimuksen paikassa, jossa hän käyttää palveluja. Myös tässä tapauksessa toimivalta on mielestäni vahvistettava asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan nojalla.

56.      Kansallisen tuomioistuimen pitäisi siis selvittää nyt käsiteltävänä olevien kahden asian osalta, täyttyykö asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettu sopimuksen tekemistä koskeva edellytys.(29)

b)       Myyjän kaupallisen tai elinkeinotoiminnan alaan kuuluvan kuluttajasopimuksen tekeminen

57.      Toinen edellytys asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan soveltamiselle on se, että kuluttajan ja kaupallista tai elinkeinotoimintaa harjoittavan henkilön (myyjä(30)) välillä tehdään sopimus. Kansallisen tuomioistuimen pitäisi selvittää myös tämän edellytyksen osalta, täyttyvätkö asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaiset tosiseikkoja koskevat edellytykset.(31)

58.      Kolmas edellytys asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan soveltamiselle on se, että sopimuksen on kuuluttava myyjän kaupallisen tai elinkeinotoiminnan piiriin. Kansallisen tuomioistuimen on ratkaistava myös tämän edellytyksen täyttyminen.(32)

c)       Toiminnan harjoittaminen kuluttajan jäsenvaltiossa tai toiminnan suuntaaminen tähän jäsenvaltioon

59.      Neljäs edellytys asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan soveltamiselle on se, että myyjä harjoittaa kaupallista tai elinkeinotoimintaa jäsenvaltiossa, jossa kuluttajan kotipaikka on, tai millä keinoin tahansa suuntaa tällaista toimintaa kyseiseen jäsenvaltioon tai useisiin valtioihin kyseinen jäsenvaltio mukaan lukien. Tämän edellytyksen täyttyminen on nyt käsiteltävänä olevissa asioissa ennakkoratkaisukysymyksen olennainen kohta ja edellyttää perusteellista tarkastelua, jonka suoritan jäljempänä.

2.       Asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisen toiminnan ”suuntaamisen” käsitteen tulkinta

60.      Nyt käsiteltävänä olevan asian tutkimisessa olennainen seikka on siis sen selvittäminen, suuntaako myyjä toimintaa jäsenvaltioon, jossa kuluttajan kotipaikka on, tai useisiin valtioihin kyseinen jäsenvaltio mukaan lukien. Asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetun toiminnan ”suuntaamisen” käsitteen tulkinnan yhteydessä on otettava huomioon useita seikkoja. Erilaisilla tulkintamenetelmillä on ennen kaikkea selvitettävä, miten laajasti tätä käsitettä pitäisi tulkita, eli tutkittava, mitkä perusteet ovat merkityksellisiä ratkaistaessa sitä, suuntaako myyjä internetsivujen välityksellä toimintaa jäsenvaltioon, jossa kuluttajan kotipaikka on.

61.      Tulkittaessa asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisen toiminnan ”suuntaamisen” käsitteen soveltamisen laajuutta on arvioitava pääasiallisesti kahta kysymystä. Yhtäältä on välttämätöntä ratkaista kysymys siitä, riittääkö pelkkä internetsivujen saavutettavuus siihen, että kyseessä on asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettu toiminnan suuntaaminen. Toisaalta on arvioitava sitä, onko tätä käsitettä tulkittaessa välttämätöntä erottaa toisistaan niin sanotut vuorovaikutteiset ja passiiviset internetsivut. Vuorovaikutteiset internetsivut antavat mahdollisuuden solmia sopimus suoraan internetsivujen välityksellä, passiivisilla sivuilla tämä ei ole mahdollista.(33)

a)       Asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisen toiminnan ”suuntaamisen” käsitteen sanamuodon mukainen, teleologinen, historiallinen ja systemaattinen tulkinta

62.      Asetukseen N:o 44/2001 ei sisälly toiminnan ”suuntaamisen” käsitteen kuvausta. Kuten vakiintuneessa oikeuskäytännössä on todettu, sellaisten termien merkitys ja ulottuvuus, joita ei ole määritelty unionin oikeudessa, on määriteltävä sen merkityksen mukaan, joka niillä on yleiskielessä, ottaen samalla huomioon se asiayhteys, jossa niitä käytetään, ja sen lainsäädännön tavoitteet, johon ne kuuluvat.(34) Kun otetaan huomioon tämä vakiintunut oikeuskäytäntö ja nyt käsiteltävänä olevan asian osapuolten huomautukset, on mielestäni otettava lähtökohdaksi neljä perustavanlaatuista seikkaa: ensinnäkin sanamuodon mukainen tulkinta tai toiminnan ”suuntaamisen” käsitteen tavanomainen merkitys, toiseksi teleologinen tulkinta, kolmanneksi historiallinen tulkinta, ja neljänneksi tämän käsitteen systemaattinen tulkinta.

63.      Sanamuodon mukaisen tulkinnan perusteella on mahdollista vahvistaa, että jäsenvaltioon tai useisiin jäsenvaltioihin suunnattavan toiminnan käsitteellä tarkoitetaan sitä, että myyjä huolehtii aktiivisesti siitä, että kyseisen jäsenvaltion tai kyseisten jäsenvaltioiden kuluttajat tekevät sen kanssa sopimuksia.(35) On siis välttämätöntä, että myyjä harjoittaa toimintaa, jonka tarkoituksena ja tuloksena on houkutella asiakkaita muista jäsenvaltioista.(36) Tulkinta, jonka mukaan sen toteamiseksi, että toiminta suunnataan jäsenvaltioon, missä kuluttajan kotipaikka on, riittäisi pelkkä internetsivujen saavutettavuus kyseisessä valtiossa, veisi todellisuudessa merkityksen toiminnan suuntaamisen käsitteeltä. Toiminnan ”suuntaamisen” käsitteen tavanomaisen merkityksen perusteella voimme siis todeta, että pelkkä verkkosivujen saavutettavuus internetin välityksellä ei riitä, jotta voitaisiin todeta, että toimintaa suunnataan jäsenvaltioon, missä kuluttajan kotipaikka on. Samaan aikaan sanamuodon mukaisesta tulkinnasta ei ilmene seikkoja, jotka tukisivat väitettä, jonka mukaan tätä käsitettä tulkittaessa olisi välttämätöntä erottaa toisistaan vuorovaikutteiset ja passiiviset internetsivut, koska tämän artiklan säännöksissä ei mainita erityyppisiä internetsivuja.

64.      Toiminnan ”suuntaamisen” käsitteen teleologisen tulkinnan osalta on välttämätöntä, kuten Alankomaiden hallitus perustellusti korostaa, punnita keskenään kuluttajan intressiä, kun hän toivoo kotipaikkansa tuomioistuimen olevan toimivaltainen, ja myyjän intressiä vastustaa sen toimivaltaisuutta, sikäli kuin se ei ole tietoisesti päättänyt suunnata toimintaansa myös kyseiseen jäsenvaltioon tai harjoittaa sitä siellä. Tämän artiklan tarkoituksena on siten varmistaa kuluttajalle erityisoikeuksia toimivallan osalta, jos kuluttajan tekemä sopimus liittyy riittävällä tavalla jäsenvaltioon, missä kuluttajan kotipaikka on. Samaan aikaan tämän artiklan tulkinnan yhteydessä on kuitenkin välttämätöntä antaa myyjälle mahdollisuus välttää se, että sen on nostettava kanne ja sitä vastaan voitaisiin nostaa kanne jäsenvaltiossa, missä kuluttajan kotipaikka on, ellei se suuntaa toimintaa kuluttajan jäsenvaltioon, jolloin tähän valtioon ei siis ole riittävää yhteyttä. Jos lainsäätäjä olisi halunnut, että tuomioistuimen toimivalta määritettäisiin kuluttajasopimuksia koskevien erityissäännösten mukaisesti jo sillä perusteella, että internetsivut ovat saavutettavissa internetin välityksellä, se ei olisi asettanut edellytykseksi näiden säännösten soveltamiselle toiminnan suuntaamista vaan ainoastaan internetsivujen olemassaolon.(37) Siten teleologisen tulkinnan perusteella on tehtävä se päätelmä, että pelkkä internetsivujen saavutettavuus internetin välityksellä ei riitä, jotta kyseessä olisi asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettu toiminnan suuntaaminen.

65.      Lisäksi katson, että teleologinen tulkinta on ristiriidassa sen erottelun kanssa, joka tehdään vuorovaikutteisten ja passiivisten internetsivujen välillä asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan soveltamisalalla, yhtäältä sen vuoksi, että toiminnan ”suuntaamisen” käsite ei saa riippua teknisestä välineestä, jota käytetään sopimuksen tekemiseen,(38) toisaalta sen vuoksi, että on käytännössä vaikeaa vahvistaa rajaa vuorovaikutteisten ja passiivisten verkkosivujen välillä.(39)

66.      Historiallinen tulkinta paljastaa, että asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdalla on korvattu Brysselin yleissopimuksen 13 artiklan ensimmäisen kappaleen 3 kohta, jota sovellettiin sopimuksiin, jotka tarkoittivat irtaimen tavaran tai palvelun toimittamista, jos sopimusta oli edeltänyt erityinen tarjous tai ilmoittelu siinä valtiossa, jossa kuluttajalla oli kotipaikka, ja kuluttaja oli siinä valtiossa suorittanut sopimuksen tekemistä varten välttämättömät toimenpiteet. Asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdalla on muutettu Brysselin yleissopimuksen 13 artiklan ensimmäisen kappaleen 3 kohtaa, jotta kuluttajia suojeltaisiin paremmin uudenaikaisien viestintävälineiden ja sähköisen kaupan kehityksen osalta.(40) Kyseinen asetuksen artikla on laadittu edellä mainittua yleissopimuksen artiklaa laajemmaksi, koska siinä ei viitata yksinomaan irtaimen tavaran tai palvelun toimittamisesta tehtyihin sopimuksiin vaan kaikkiin sopimuksiin ja poistetaan samalla edellytys, jonka mukaan kuluttajan on pitänyt siinä valtiossa suorittaa sopimuksen tekemistä varten välttämättömät toimenpiteet. Toisinaan on vaikeaa selvittää paikkaa, jossa tosiseikat ovat tapahtuneet, etenkin internetin välityksellä tehtyjen sopimusten osalta. Jotta vahvistettaisiin yhteys sopimuksen ja valtion, missä kuluttajan kotipaikka on, välillä, on siten oleellisen tärkeää, että myyjä harjoittaa toimintaa valtiossa, missä kuluttajan kotipaikka on, tai suuntaa toimintaa kyseiseen valtioon. Siten asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaiseen toiminnan ”suuntaamisen” käsitteeseen on lisättävä myyjän jäsenvaltiossa, missä kuluttajan kotipaikka on, harjoittaman toiminnan edistämisen perinteisten muotojen, jotka sisältyivät jo Brysselin yleissopimuksen 13 artiklan ensimmäisen kappaleen 3 kohtaan,(41) lisäksi myös toiminnan suuntaaminen verkkosivujen välityksellä jäsenvaltioon, missä kuluttajan kotipaikka on.(42)

67.      Vaikka asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohtaa on muutettu, jotta siihen sisältyisivät myös sähköisen kaupan piirissä tehdyt sopimukset, historiallisesta tulkinnasta ei voida päätellä yksiselitteisesti internetsivujen välityksellä ”suunnattavan” toiminnan käsitteen merkitystä ja laajuutta. Todellisuudessa asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan säännökset olivat kiistanalaisia jo silloin kun ne annettiin, eivätkä toimielimet onnistuneet sopimaan siitä, miten laaja toiminnan ”suuntaamisen” käsitteen pitäisi olla. Tähän käsitteeseen on lisäksi suhtauduttu kielteisesti ennen kaikkea kaupan alalla erityisesti siitä pelosta, että toiminnan ”suuntaamisen” käsitteen liian laaja tulkinta saattaisi saada pienet ja keskisuuret yritykset luopumaan internetin käytöstä oman toimintansa mainostamisessa tai myynninedistämisessä.(43)

68.      Alkuperäisessä asetusehdotuksessa(44) 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan sanamuoto oli sama kuin nyt voimassa olevassa asetuksessa. Komissio täsmentää ehdotuksen perusteluissa, että toiminnan harjoittamisen tai toiminnan tiettyyn jäsenvaltioon ”suuntaamisen” käsitettä käytetään, jotta kyseistä artiklaa sovellettaisiin sopimuksiin, joita kuluttajat tekevät vuorovaikutteisilla internetsivuilla, jotka ovat saavutettavissa jäsenvaltiossa, missä kuluttajan kotipaikka on.(45) Perusteluissa esitetään lisäksi, että se, että kuluttaja on ainoastaan saanut tietoa palveluista tai mahdollisuudesta ostaa tavaroita passiivisesti käytettäviltä internetsivuilta, joita hän voi käyttää kotivaltiostaan käsin, ei ole riittävä peruste kuluttajan kotivaltion toimivallalle.(46) Asetusehdotuksen perusteluista voidaan siten päätellä, että rajana toiminnan ”suuntaamisen” käsitteen piiriin kuuluvien ja kuulumattomien internetsivujen välillä on verkkosivujen vuorovaikutteisuus eli se, että sopimuksen tekeminen on mahdollista suoraan internetsivuilla.

69.      Talous- ja sosiaalikomitea pyrki lainsäädäntömenettelyssä säilyttämään Brysselin yleissopimuksen 13 artiklan ensimmäisen kappaleen 3 kohdan sanamuodon, kun puolestaan Euroopan parlamentti ehdotti toiminnan ”suuntaamisen” käsitteen määritelmää, jonka perusteella se olisi sisältänyt sen, että myyjän on pitänyt suunnata toimintansa tarkoituksellisesti ja merkittävällä tavalla toiseen jäsenvaltioon,(47) mutta arvioidessaan, onko myyjä suunnannut toimintansa tällä tavoin, kansallisen tuomioistuimen on perustettava harkintansa kaikkiin asiassa vallitseviin olosuhteisiin, mukaan lukien myyjän mahdolliset yritykset suojata kaupankäyntinsä liiketoimilta sellaisten kuluttajien kanssa, joilla on kotipaikka tietyissä jäsenvaltioissa.(48) Komissio ei hyväksynyt tätä määritelmää asetusta koskeneessa muutetussa ehdotuksessa.(49)

70.      Lukuisien asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan tulkinnasta vallinneiden erimielisyyksien ja epäselvyyksien vuoksi neuvosto ja komissio antoivat asetuksen N:o 44/2001 hyväksymisen jälkeen yhteisen lausuman, jossa ne korostivat, että pelkästään se, että verkkosivut ovat saavutettavissa, ei ole riittävä peruste asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan soveltamiselle vaan verkkosivuilla on kehotettava etäsopimusten allekirjoittamiseen ja sopimus on pitänyt tosiasiallisesti tehdä etäsopimuksena tällä tai jollain muulla tavalla. Verkkosivuilla käytetty kieli tai valuutta eivät ole merkityksellisiä seikkoja.(50)

71.      Myös asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan historiallisen tulkinnan perusteella on mahdollista päätellä, että pelkkä verkkosivujen saavutettavuus jäsenvaltiossa, missä kuluttajan kotipaikka on, ei riitä siihen, että voitaisiin katsoa toiminnan olevan suunnattu kyseiseen jäsenvaltioon. Historiallinen tulkinta on vähemmän selkeä vuorovaikutteisia ja passiivisia internetsivuja koskevan eron osalta.

72.      Systemaattisen tulkinnan osalta on otettava huomioon, että asetusta N:o 44/2001 on tulkittava yhdenmukaisesti Rooma I -asetuksen kanssa.(51) Rooma I -asetuksen johdanto-osan seitsemännessä perustelukappaleessa todetaan näet, että ”tämän asetuksen aineellisen soveltamisalan ja säännösten olisi oltava yhdenmukaisia – – asetuksen (EY) N:o 44/2001 – – kanssa”. Tästä syystä unionin tuomioistuimen on asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaista toiminnan ”suuntaamisen” käsitettä tulkitessaan kiinnitettävä huomiota siihen, että tätä käsitettä ei saa tulkita siten, että lopputulos olisi ristiriidassa Rooma I -asetuksen tarkoituksen ja päämäärän kanssa.

73.      Rooma I -asetuksen johdanto-osan 24 perustelukappaleessa todetaan, että jotta varmistettaisiin johdonmukaisuus asetukseen N:o 44/2001 nähden, edellytyksenä kuluttajaa suojaavan säännön soveltamiselle on yrityksen ”toiminnan suuntaaminen” ja että kyseistä käsitettä on tulkittava yhtenäisellä tavalla asetuksessa N:o 44/2001 ja Rooma I -asetuksessa. Tässä perustelukappaleessa viitataan nimenomaisesti komission ja neuvoston asetuksen N:o 44/2001 15 artiklasta antamaan yhteiseen lausumaan, jossa täsmennetään, että ”15 artiklan 1 kohdan c alakohdan sovellettavuuteen ’ei riitä vain se, että yritys suuntaa tällaista toimintaa siihen jäsenvaltioon, jossa kuluttajan kotipaikka on, – – vaan edellytetään myös, että sopimus on tehty tällaisen toiminnan puitteissa’”, että ”pelkkä www-sivuston saatavilla olo ei riitä siihen, että 15 artiklaa voitaisiin soveltaa, vaan edellytyksenä on, että siinä kehotetaan etäsopimusten tekemiseen ja että sopimus todellakin on tehty etäsopimuksena millä keinolla tahansa” ja että ”tässä suhteessa ei www-sivustossa käytetyllä kielellä tai valuutalla ole olennaista merkitystä”. Tästä johdanto-osan perustelukappaleesta ilmenee selvästi, että pelkkä verkkosivujen saavutettavuus internetin välityksellä ei riitä asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan soveltamiseen. Kyseisessä perustelukappaleessa ei myöskään eroteta toisistaan vuorovaikutteisia ja passiivisia internetsivuja, mistä syystä ei ole mahdollista päätellä, että myyjä, käyttipä tämä kummantyyppisiä internetsivuja hyvänsä, suuntaa toimintaa jäsenvaltioon, missä kuluttajan kotipaikka on.(52)

74.      Asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisen toiminnan ”suuntaamisen” käsitteen sanamuodon mukaisesta, teleologisesta, historiallisesta ja systemaattisesta tulkinnasta voidaan mielestäni tehdä kaksi päätelmää. Yhtäältä on mahdollista vahvistaa yksiselitteisesti, että pelkkä verkkosivujen saavutettavuus jäsenvaltiossa, missä kuluttajan kotipaikka on, ei riitä, jotta kyseessä olisi toiminnan suuntaaminen kyseiseen valtioon tässä artiklassa tarkoitetulla tavalla.(53) Toisaalta on mahdollista vahvistaa – muutoin kuin historiallisen tulkinnan avulla –, että arvioitaessa sitä, onko kyseessä toiminnan suuntaaminen kyseisessä artiklassa tarkoitetulla tavalla, ratkaisevaa ei saa olla se, ovatko internetsivut vuorovaikutteiset vai passiiviset.(54) 

75.      Seuraavassa määrittelen perusteet sen toteamiseksi, milloin myyjä suuntaa toimintaa verkkosivujen välityksellä jäsenvaltioon, missä kuluttajan kotipaikka on.

b)       Perusteet, joiden mukaan määritetään, suuntaako myyjä toimintaa asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetulla tavalla

76.      Toiminnan ”suuntaamisen” käsitteen laajuus ei rajoitu pelkkään pääsyyn verkkosivuille internetin välityksellä, vaan se sisältää myös mahdollisuuden suunnata toimintaa joko vuorovaikutteisten tai passiivisten verkkosivujen välityksellä. Se, miten määritellään sellaiset verkkosivut, joiden välityksellä myyjä suuntaa toimintaa jäsenvaltioon, missä kuluttajan kotipaikka on, ja verkkosivut, joiden välityksellä myyjä ei suuntaa toimintaa, vahvistetaan kussakin yksittäistapauksessa, sen jälkeen kun kaikkia asiaan liittyviä seikkoja on arvioitu. Kansallisen tuomioistuimen on tehtävä tällainen arviointi kunkin yksittäistapauksen osalta,(55) kun puolestaan unionin tuomioistuimen on annettava sille selkeät perusteet, joiden mukaan se voi ratkaista, suuntaako myyjä toimintaa jäsenvaltioon, missä kuluttajan kotipaikka on.

77.      Ratkaistaessa sitä, suuntaako myyjä toimintaa jäsenvaltioon, missä kuluttajan kotipaikka on, on mielestäni otettava huomioon useita eri perusteita.

78.      Ensinnäkin on arvioitava internetsivujen sisältöä, sellaisena kuin se oli sopimuksentekohetkellä. On arvioitava, ilmeneekö internetsivuilta selkeästi, että myyjä pyrkii tietoisesti tekemään etäsopimuksia muiden jäsenvaltioiden kuluttajien kanssa; kehottaako se heitä tekemään etäsopimuksen ja kannustaako se heitä siihen. Siinä yhteydessä merkityksellisiä ovat esimerkiksi verkkosivuilla annetut tiedot: kansainvälisen maatunnuksen ilmoittaminen myyjän puhelinnumeron tai telefaksin numeron yhteydessä taikka ulkomaisille kuluttajille tarkoitetun hot line- tai palvelunumeron ilmoittaminen;(56) sellaisen reitin ilmoittaminen, jota pitkin muista jäsenvaltioista pääsee paikkakunnalle, jolla myyjä harjoittaa toimintaa (kuten esim. ajoväylät, kansainväliset junayhteydet, lähimmän lentoaseman ilmoittaminen); mahdollisuus valvoa tuotteiden varastotilannetta tai palvelujen saatavuutta;(57) toisessa jäsenvaltiossa asuvan kuluttajan mahdollisuus tilata uutiskirje myyjän tarjoamista palveluista tai tavaroista. Vuorovaikutteisten verkkosivujen osalta on tämän lisäksi merkitystä esimerkiksi annettaessa kuluttajalle, sen jälkeen kun hän on antanut osoitteensa sopimuksen tekemistä varten, mahdollisuus valita useista jäsenvaltioista se jäsenvaltio, missä hänen kotipaikkansa on.

79.      Kuten komissio perustellusti täsmentää, ei pelkkä sähköpostiosoitteen ilmoittaminen internetsivuilla sitä vastoin riitä siihen, että kyseessä olisi asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettu toiminnan suuntaaminen. Sähköpostiosoitteen ilmoittaminen on itse asiassa sähköisestä kaupankäynnistä annetun direktiivin 5 artiklan 1 kohdan c alakohdan nojalla välttämätöntä. Myöskään muiden sellaisten tietojen antaminen, joiden perusteella nopea yhteydenotto palvelun tarjoajaan ja keskustelu suoraan ja tehokkaasti sen kanssa on mahdollista, ei sellaisenaan merkitse toimintaa, joka olisi suunnattu jäsenvaltioon, missä kuluttajan kotipaikka on, koska kyseessä ovat myös pakolliset tiedot.(58) Jos jo näiden tietojen antaminen riittäisi siihen, että kyseessä on toiminnan suuntaaminen, kaikki internetsivut kuuluisivat todellisuudessa tähän ryhmään, mikä olisi asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan tarkoituksen vastaista.

80.      Lisäksi on välttämätöntä tarkastella myyjän muiden jäsenvaltioiden kuluttajien kanssa aikaisemmin harjoittamaa kaupallista toimintaa. On tarpeen selvittää, onko myyjä jo aiemmin tehnyt sopimuksia muiden jäsenvaltioiden kuluttajien kanssa.(59) Tämän perusteen yhteydessä tulee väistämättä esiin kysymys siitä, kuinka paljon asiakkaita tai mikä prosenttiosuus asiakkaista (kuluttajista) myyjällä täytyy olla joissain jäsenvaltioissa, jotta kyseessä olisi ulkomaille suunnattava toiminta. Katson, että tämä riippuu tapaukseen liittyvistä olosuhteista. Jos myyjä tekee perinteisesti etäsopimuksia jonkin jäsenvaltion kuluttajien kanssa, se kiistatta suuntaa toimintaa kyseiseen jäsenvaltioon. Tähän kysymykseen annettava ratkaisu on vaikeampi, jos myyjä on tehnyt sopimuksen vain yhden ainoan kyseisessä jäsenvaltiossa asuvan kuluttajan kanssa. Sopimuksen tekeminen vain yhden jossain jäsenvaltiossa asuvan kuluttajan kanssa ei lähtökohtaisesti sellaisenaan ja muista perusteista riippumatta riitä, jotta kyseessä olisi katsottava olevan tähän jäsenvaltioon suunnattava toiminta.(60) Jos asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohtaa tulkittaisiin siten, että toiminnan suuntaaminen merkitsee ainoastaan sopimuksen tekemistä,(61) toiminnan ”suuntaamisen” käsitteeltä vietäisiin merkitys, koska siinä edellytetään myyjän aktiivista pyrkimystä tehdä sopimuksia muiden jäsenvaltioiden kuluttajien kanssa. Jos muut perusteet kuitenkin vahvistavat sen, että toimintaa suunnataan johonkin jäsenvaltioon, voidaan esittää, että kun myyjä tietää olevansa tekemässä sopimusta jossain toisessa jäsenvaltiossa olevan kuluttajan kanssa, se on myös osoittanut valmiutensa suunnata toimintaa siihen jäsenvaltioon, missä kuluttajan kotipaikka on.

81.      Verkkosivujen laadinnassa käytetyn kielen osalta asetuksen N:o 44/2001 15 artiklasta annetussa parlamentin ja komission yhteisessä lausumassa,(62) jota on siteerattu Rooma I -asetuksen johdanto-osan 24 perustelukappaleessa, väitetään, että www-sivustossa käytetyllä kielellä ei ole olennaista merkitystä. Voidaan kuitenkin väittää, että kieli on tästä huolimatta joissain rajatuissa tapauksissa osoitus toiminnan suuntaamisesta johonkin jäsenvaltioon tai useisiin jäsenvaltioihin. Kieli voi mielestäni olla olennainen peruste kahdessa mielessä.

82.      Yhtäältä silloin, kun internetsivut on laadittu vain yhdellä kielellä, joka ei ole kovin laajalle levinnyt ja joka on myös vain yhden jäsenvaltion virallinen kieli, voidaan päätellä, että myyjä suuntaa toimintaa vain tähän jäsenvaltioon.(63) Tämä peruste voi olla hieman ongelmallinen, koska se herättää kysymyksen siitä, suunnataanko tällaiset verkkosivut vain sen jäsenvaltion kuluttajille, jonka virallinen kieli tämä kieli on, vai myös henkilöille, jotka asuvat muissa jäsenvaltioissa mutta puhuvat tätä kieltä.(64) Tähän väitteeseen voidaan kuitenkin vastata asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan sanamuodon mukaisella tulkinnalla: kyseisen artiklan mukaan myyjän on suunnattava toimintaa tiettyyn jäsenvaltioon eikä tietylle kuluttajaryhmälle, joka puhuu tiettyä kieltä. Sitä vastoin silloin, kun verkkosivut on laadittu laajasti puhutulla kielellä,(65) joka on myös virallinen kieli useissa jäsenvaltioissa,(66) ei voida automaattisesti todeta, että myyjän toiminta suunnattaisiin myös muihin jäsenvaltioihin kuin siihen jäsenvaltioon, jossa sillä on kotipaikka. Myös tällaisessa tapauksessa on välttämätöntä tehdä päätös kaikkien käytettävissä olevien seikkojen perusteella.

83.      Toisaalta on mielestäni olennaista, voidaanko tietyllä kielellä laaditut verkkosivut nähdä jollain toisella kielellä. Tämä seikka on olennainen, koska se on osoitus siitä, että myyjä suuntaa toimintaa myös muihin jäsenvaltioihin. Kielen valintaa koskeva mahdollisuus näet osoittaa, että myyjällä on tietoinen aikomus tehdä sopimuksia myös muiden jäsenvaltioiden kuluttajien kanssa.(67) 

84.      On vielä arvioitava, voiko jonkin jäsenvaltion ylimmän tason verkkotunnusten (top-level domain) käyttäminen olla olennainen peruste.(68) Katson toisin kuin Alankomaiden hallitus, että tällaisella perusteella voi olla merkitystä ratkaistaessa sitä, suuntaako myyjä toimintaa johonkin jäsenvaltioon, mutta tässä yhteydessä on otettava huomioon kaksi seikkaa. Yhtäältä jäsenvaltion verkkotunnuksen ilmoittaminen on selvä osoitus siitä, että myyjä suuntaa toimintaa tätä verkkotunnusta vastaavaan jäsenvaltioon. Jos myyjä – esimerkiksi Internationale Frachtschiffreisen Pfeiffer asiassa Pammer – perustaa internetsivut verkkotunnuksella ”.de”, tämä merkitsee välttämättä sitä, että se suuntaa toimintaa Saksan markkinoille. Toisaalta jonkin jäsenvaltion verkkotunnuksen käyttäminen ei sulje pois sitä, että toiminta suunnataan myös muihin jäsenvaltioihin. Jos myyjä esimerkiksi perustaa internetsivut verkkotunnuksella ”.de” mutta muut perusteet viittaavat selvästi siihen, että myyjä suuntaa toimintaa myös muihin jäsenvaltioihin, on pääteltävä, että sen toiminta ei ole rajoittunut vain Saksaan.

85.      Jäsenvaltion verkkotunnuksen ilmoittamista koskevalla perusteella on tosiasiallisesti merkitystä ennen kaikkea siinä tapauksessa, että myyjä, jolla on kotipaikka jossain jäsenvaltiossa, käyttää muun kuin kotipaikkansa jäsenvaltion verkkotunnusta.(69) Jos esimerkiksi myyjä, jolla on kotipaikka Yhdistyneessä kuningaskunnassa, perustaisi internetsivut verkkotunnuksella ”.es”, olisi ilmeistä, että se suuntaa toimintaa (myös) Espanjan markkinoille. Tässä yhteydessä on välttämätöntä ottaa huomioon myös se, että jotkut myyjät edistävät myyntiään perustamalla erilaisia kansallisia internetsivuja; usein kuluttaja ohjataan etusivulta internetsivuille, jolla on sen valtion verkkotunnus, missä myyjän kotipaikka on. Tällaisessa tapauksessa myyjä suuntaa jonkin jäsenvaltion verkkotunnuksella varustettujen internetsivujen välityksellä toimintaa vain verkkotunnusta vastaavan jäsenvaltion markkinoille; on kuitenkin välttämätöntä ratkaista kunkin yksittäistapauksen osalta, suuntaako myyjä toimintaa myös muihin jäsenvaltioihin.

86.      Vastaavasti valtiollisesti neutraalien verkkotunnusten(70) nimien käyttäminen voi olla merkki siitä, että myyjä ei suuntaa toimintaa vain jäsenvaltioon, jossa sillä on kotipaikka, vaan myös muihin jäsenvaltioihin, vaikka pelkästään tämä ei riitä sen toteamiseksi, että myyjä suuntaa toimintaa kaikkiin jäsenvaltioihin. Myös siinä tapauksessa on välttämätöntä arvioida verkkosivujen sisältöä ja ratkaista perusteiden muodostaman kokonaisuuden mukaan, mihin jäsenvaltioihin myyjä suuntaa toimintaa.

87.      On lisäksi tutkittava, onko arvioitaessa sitä, suunnataanko toimintaa, välttämätöntä – kuten komissio on esittänyt – ottaa huomioon, minkä tyyppistä toimintaa myyjä harjoittaa. Komissio väittää esimerkiksi, että kun kyseessä on käsityöläistoiminta, jota tyypillisesti harjoitetaan paikallisesti, kyseessä ei ole muihin jäsenvaltioihin suunnattava toiminta. Tätä perustelua ei voida mielestäni hyväksyä. Toiminnan laadusta riippumatta myyjä voi esimerkiksi päättää myydä tavaroita(71) tai tarjota palveluja(72) myös muiden jäsenvaltioiden kuluttajille. Tästä syystä toiminnan laatu ei mielestäni saa olla ratkaiseva tekijä.

88.      On lisäksi arvioitava, onko myyjä internetin tarjoamien teknisten mahdollisuuksien ansiosta pyrkinyt tiedottamaan tietyn jäsenvaltion kuluttajille tarjonnastaan ja saamaan heidät tekemään sopimuksia myyjän kanssa. Tähän kuuluvat esimerkiksi myyjän internetsivuilla olevat kaupalliset linkit, jotka ilmestyvät hakujen aikana sivuille joissain jäsenvaltioissa, tai ikkunat, jotka aukeavat, kun internetsivut avataan joissain jäsenvaltioissa (pop-up). On lisäksi otettava huomioon, onko myyjä lähettänyt sähköpostitse tiettyjen jäsenvaltioiden kuluttajille linkin omille internetsivuilleen tai tarjonnut heille etäsopimusta, ilman että kuluttajat olisivat esittäneet tästä pyyntöä.(73) Kun tällainen sähköpostiviesti lähetetään, on mielestäni merkityksetöntä, onko myyjä ollut tietoinen siitä, missä jäsenvaltiossa kuluttajan kotipaikka on; jos myyjä lähettää ei-toivottuja sähköpostiviestejä, sen on mielestäni kannettava riski siitä, että sitä vastaan voidaan nostaa kanne tai se saattaa joutua nostamaan kanteen missä tahansa jäsenvaltiossa.

89.      Merkitystä on myös sillä, suuntaako myyjä, jolla on internetsivut, toimintaa jäsenvaltioon, missä kuluttajan kotipaikka on, muilla mainonnan keinoilla: onko se esimerkiksi kirjannut internetsivunsa internetsivurekisteriin tai onko se mainostanut toimintaansa lehdistössä, radiossa, televisiossa tai muilla välineillä. Tällaisessa tapauksessa ei kiistatta ole kyseessä internetsivujen kautta suunnattava toiminta vaan toiminta, jota suunnataan muilla keinoin, mutta – kuten olen korostanut(74) – myös tällaisessa tapauksessa sovelletaan asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohtaa.

90.      Haluaisin lopuksi korostaa sitä, että nämä perusteet eivät ole tyhjentäviä ja että arvioitaessa sitä, suuntaako myyjä toimintaa jäsenvaltioon, missä kuluttajan kotipaikka on, on aina otettava huomioon kaikki perusteet, ei vain joitain niistä.

c)       Kysymys siitä, voidaanko toiminnan suuntaaminen tiettyihin jäsenvaltioihin nimenomaisesti sulkea pois

91.      Lopuksi on välttämätöntä tarkastella lyhyesti myös sitä, voiko myyjä internetsivuillaan ilmoittaa nimenomaisesti aikomuksestaan olla suuntaamatta toimintaa tiettyihin jäsenvaltioihin tai suunnata se ainoastaan tiettyihin jäsenvaltioihin (ns. disclaimer).(75) Tämä kysymys ei tule esiin nyt käsiteltävänä olevien asioiden yhteydessä, koska myyjien internetsivuilla ei ole ollut tällaista ilmoitusta. Pyrin tästä syystä seuraavassa antamaan ainoastaan mahdollisia suuntaviivoja tämän varsin monitahoisen kysymyksen tutkimiseksi.

92.      Jos ensinnäkin annetaan myyjälle oikeus sulkea pois (tai vahvistaa) implisiittisesti se, että se suuntaa toimintaa joihinkin jäsenvaltioihin, sillä edellytyksellä, että se laatii internetsivujensa sisällön tietyllä tavalla, ei ole mielestäni mitään syytä olla antamatta myyjälle mahdollisuutta sulkea pois (tai vahvistaa) myös nimenomaisesti se, että se suuntaa toimintaa tiettyihin jäsenvaltioihin. Tässä yhteydessä on tärkeää, että myyjä myös tosiasiallisesti toimii siten kuin internetsivuilla ilmoitetaan. Jos myyjä ilmoittaa internetsivuillaan, että se ei suuntaa toimintaa tiettyihin jäsenvaltioihin, mutta tekee siitä huolimatta sopimuksia näiden jäsenvaltioiden kuluttajien kanssa, myyjä ei voi vedota nimenomaiseen julistukseen, jonka mukaan se ei suuntaa toimintaa näihin jäsenvaltioihin.

93.      Toiseksi näkemys, jonka mukaan myyjillä pitäisi olla mahdollisuus ilmoittaa nimenomaisesti, että ne eivät suuntaa toimintaa tiettyihin jäsenvaltioihin, erityisesti sen vuoksi, että ne välttäisivät kanteet näissä jäsenvaltioissa, koska tällaisten kanteiden mahdollisuus saisi ne luopumaan sähköisen kaupankäynnin harjoittamisesta, on liian suppea.

94.      Ensinnäkin on otettava huomioon, että tähän mennessä yhteisön oikeuden tasolla on hyväksytty jo useita säädöksiä, jotka helpottavat rajatylittävien riitojen ratkaisemista ja rajatylittävää täytäntöönpanoa, kuten eurooppalaisesta vähäisiin vaatimuksiin sovellettavasta menettelystä annettu asetus N:o 861/2007,(76) eurooppalaisen maksamismääräysmenettelyn käyttöönotosta annettu asetus N:o 1896/2006(77) ja riitauttamattomia vaatimuksia koskevan eurooppalaisen täytäntöönpanoperusteen käyttöönotosta annettu asetus N:o 805/2004;(78) viimeisenä vaan ei vähäisimpänä on mainittava myös asetus N:o 44/2001, joka sisältää tuomioiden tunnustamiseen ja täytäntöönpanoon liittyviä säännöksiä.(79) Näiden asetusten tarkoituksena on yksinkertaistaa ja nopeuttaa oikeudenkäyntejä valtion rajat ylittävissä asioissa ja alentaa kuluja(80) tai tehdä mahdolliseksi maksamismääräysten, tuomioiden, tuomioistuimessa tehtyjen sovintojen ja virallisten asiakirjojen vapaa liikkuvuus.(81) Tästä syystä pidän liiallisena pelkoa siitä, että pienet ja keskisuuret yritykset yksinomaan sen mahdollisuuden vuoksi, että niitä vastaan saatetaan nostaa kanteita muissa jäsenvaltioissa, luopuvat sähköisestä kaupankäynnistä, ja että jo pelkästään tästä syystä olisi välttämätöntä antaa niille mahdollisuus nimenomaisesti sulkea pois toiminnan suuntaaminen joihinkin jäsenvaltioihin.(82)

95.      Toisaalta on otettava huomioon, että syyt, joiden vuoksi myyjä haluaa sulkea pois toiminnan suuntaamisen muihin jäsenvaltioihin, voivat olla hyvin moninaisia ja että näillä syillä voitaisiin oikeuttaa mahdollisuus sulkea pois toiminnan suuntaaminen muihin jäsenvaltioihin. Myyjä saattaisi haluta olla suuntaamatta toimintaa muihin jäsenvaltioihin sen vuoksi, että sen kotipaikan jäsenvaltiossa on kiinteä ja uskollinen asiakaskunta eikä se halua laajentaa toimintaansa. Se saattaisi haluta rajoittaa palvelujen tarjoamisen vain omaan jäsenvaltioonsa, koska kuljetuskustannukset muihin jäsenvaltioihin ovat liian suuret eikä se olisi taloudelliselta kannalta sille järkevää. Myyjällä voi olla esimerkiksi selkeä liiketoimintasuunnitelma ja se haluaa lisätä kilpailukykyään tietyllä alueella – esimerkiksi Benelux-valtioissa –, minkä vuoksi se pyrkii työskentelemään ainoastaan näiden valtioiden kuluttajien kanssa. Eikö päätös toiminnan suuntaamisen rajoittamisesta ole myyjän itsenäinen liiketoiminnallinen päätös, johon sillä on oltava oikeus, luonnollisesti sillä edellytyksellä, että se on kilpailun suojelemisesta annettujen säännösten mukainen? Voidaanko myyjältä edellyttää liiketoiminnan harjoittamista mahdollisesti myös muiden jäsenvaltioiden kuluttajien kanssa, jolloin siltä viedään mahdollisuus ilmoittaa nimenomaisesti verkkosivuillaan, mihin jäsenvaltioihin se suuntaa toimintaa?

96.      Kolmanneksi Luxemburgin hallituksen väitettä, jonka mukaan verkkosivuilla oleva nimenomainen maininta siitä, että toimintaa ei suunnata tiettyihin jäsenvaltioihin, olisi palveludirektiivin 20 artiklan, jossa kielletään palvelujen vastaanottajan kansalaisuuteen tai kotipaikkaan perustuva syrjintä, vastainen, on tutkittava hieman varauksin.

97.      Yhtäältä – sen kysymyksen lisäksi, missä määrin palveludirektiivillä voi ylipäänsä olla merkitystä(83) – on otettava huomioon, että kyseinen direktiivi, samoin kuin sen 20 artikla, on osoitettu jäsenvaltioille, joten on mahdollista valvoa ainoastaan, onko kansallinen lainsäädäntö kyseisen artiklan vastainen, jos siinä sallitaan se, että myyjä ilmoittaa verkkosivuilla nimenomaisesti, ettei se suuntaa toimintaa tiettyihin jäsenvaltioihin.

98.      Toisaalta on otettava huomioon, että palveludirektiivin 20 artiklan 2 kohdassa annetaan mahdollisuus vahvistaa erilaisia palvelujen käytön edellytyksiä palvelujen vastaanottajan tai kansalaisuuden perusteella, jos nämä erot ovat objektiivisin perustein perusteltavissa. Palveludirektiivin 20 artiklassa sallitaan siis se, että päätökset poikkeavat toisistaan kansalaisuuden tai palvelujen vastaanottajan mukaan, jos tämä on objektiivisesti perusteltavissa, mikä on ratkaistava erikseen kunkin yksittäistapauksen osalta.(84)

99.      Näin ollen katson, että myyjillä on oltava lähtökohtaisesti mahdollisuus verkkosivuillaan nimenomaisesti ilmoittaa, mihin valtioihin ne suuntaavat tai eivät suuntaa toimintaa,(85)ja että on tutkittava kunkin yksittäistapauksen osalta konkreettisten olosuhteiden perusteella, onko tämä pois sulkeminen mahdollisesti unionin muiden oikeussääntöjen vastaista.

3.       Johtopäätös

100. Tämän ratkaisuehdotuksen 51–99 kohdassa esitetyn perusteella katson, että asiassa Pammer esitettyyn toiseen ennakkoratkaisukysymykseen ja asiassa Hotel Alpenhof esitettyyn ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava seuraavasti. Jotta kyseessä olisi asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettu toiminnan ”suuntaaminen”, ei ole riittävää, että kaupallista tai elinkeinotoimintaa harjoittavan sopimuspuolen verkkosivut ovat saavutettavissa internetin välityksellä siinä jäsenvaltiossa, missä kuluttajan kotipaikka on. Kansallisen tuomioistuimen on ratkaistava kaikkien yksittäistapaukseen liittyvien seikkojen perusteella suuntaako kaupallista tai elinkeinotoimintaa harjoittava sopimuspuoli toimintaa jäsenvaltioon, missä kuluttajan kotipaikka on. Ratkaisun kannalta tärkeitä seikkoja ovat esimerkiksi internetsivujen sisältö, se, millaista kaupallista tai elinkeinotoimintaa sopimuskumppani on siihen asti harjoittanut, verkkotunnuksen loppuliite ja se, onko toiminnan harjoittaja käyttänyt mahdollisuutta julkaista mainoksia internetissä tai muissa medioissa.

VII  Ratkaisuehdotus

101. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että unionin tuomioistuin vastaa Oberster Gerichtshofin esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:

1)         Nyt käsiteltävänä olevan asian kohteena oleva sopimus matkan järjestämisestä rahtialuksella on tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla 22.12.2000 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 44/2001 15 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu yhteishintaan tarjottavia kuljetus- ja majoituspalvelujen yhdistelmiä koskeva sopimus.

2)         Jotta kyseessä olisi asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettu toiminnan ”suuntaaminen”, ei ole riittävää, että kaupallista tai elinkeinotoimintaa harjoittavan sopimuspuolen verkkosivut ovat saavutettavissa internetin välityksellä siinä jäsenvaltiossa, missä kuluttajan kotipaikka on. Kansallisen tuomioistuimen on ratkaistava kaikkien asiaan liittyvien seikkojen perusteella, suuntaako kaupallista tai elinkeinotoimintaa harjoittava henkilö toimintaa jäsenvaltioon, missä kuluttajan kotipaikka on. Ratkaisun kannalta tärkeitä seikkoja ovat ennen kaikkea internetsivujen sisältö, se, millaista kaupallista tai elinkeinotoimintaa sopimuskumppani on siihen asti harjoittanut, verkkotunnuksen loppuliite ja se, onko toiminnan harjoittaja käyttänyt mahdollisuutta julkaista mainoksia internetissä tai muissa medioissa.

---

1 – Alkuperäinen kieli: sloveeni.

---

2 – EYVL 2001, L 12, s. 1.

---

3 – Ks. asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan ensimmäisen tulkinnan osalta asia C-180/06, Ilsinger, tuomio 14.5.2009 (ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

---

4 – Ks. esim. Øren, Joakim S. T., ”International jurisdiction over consumer contracts in e-Europe”, International and comparative law quarterly, nro 3/2003, s. 665 ja sitä seuraavat sivut; Montero, E., ”À propos d’un contrat de voyage formé par hybridation (web + télécopie)”, Revue internationale du droit des affaires, nro 91/2009, s. 332 ja sitä seuraavat sivut; Mankowski, P., ”Neues zum ’Ausrichten’ unternehmerischer Tätigkeit unter art. 15 Abs. 1 lit. c EuGVVO”, Praxis des internationalen Privat- und Verfahrensrechts, nro 3/2009, s. 238 ja sitä seuraavat sivut; Gaudemet-Tallon, H., Compétence et exécution des jugements en Europe. Règlement n° 44/2001, Conventions de Bruxelles et de Lugano, 3. painos, Librairie générale de droit et de jurisprudence, Paris, 2002, s. 229 ja sitä seuraavat sivut; Galič, A., ”Mednarodna pristojnost za reševanje potrošniških sporov v pravu EU”, teoksessa Seliškar Toš, M. (toim), Mednarodna konferenca Slovensko pravo in gospodarstvo ob vstopu Slovenije v Evropsko unijo, Pravna fakulteta, Ljubljana, 2004, s. 125 ja Gillies, L. E., ”Jurisdiction for Consumer Contracts”, Computer Law & Security Report, nro 6/2001, s. 395.

---

5 – Ks. esim. Belgiassa Tribunal de première instance de Liègen 1.10.2009 antama tuomio (R.D.C., 2009, s. 610); Itävallassa LG Feldkirchin 20.10.2003 antama tuomio (3R259/03s); Saksassa Bundesgerichtshofin 17.9.2008 antama määräys (III ZR 71/08) ja Ranskassa Cour d’appel de Montpellier’n 16.11.2009 antama tuomio (nro 09/04838).

---

6 – Tuomioistuimen toimivallasta ja tuomioiden täytäntöönpanosta yksityisoikeuden alalla 27.9.1968 tehty yleissopimus (EYVL 1972, L 299, s. 32), sellaisena kuin se on muutettuna Tanskan kuningaskunnan, Irlannin sekä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan liittymisestä 9.10.1978 tehdyllä sopimuksella (EYVL L 304, s. 1 ja muutettu sanamuoto s. 77), Helleenien tasavallan liittymisestä 25.10.1982 tehdyllä sopimuksella (EYVL L 388, s. 1), Espanjan kuningaskunnan ja Portugalin tasavallan liittymisestä 26.5.1989 tehdyllä sopimuksella (EYVL L 285, s. 1) sekä Itävallan tasavallan, Suomen tasavallan ja Ruotsin kuningaskunnan liittymisestä 29.11.1996 tehdyllä sopimuksella (EYVL 1997, C 15, s. 1).

---

7 – EYVL L 177, s. 6.

---

8 – EYVL L 158, s. 59.

---

9 – Ehdotus neuvoston asetukseksi tuomioistuinten toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa (KOM(1999) 348 lopullinen).

---

10 – Neuvoston ja komission yhteinen lausuma asetuksen N:o 44/2001 15 ja 73 artiklasta, saatavilla esim. saksan kielellä internetsivuilla http://ec.europa.eu/civiljustice/homepage/homepage_ec_de_declaration.pdf.

---

11 – Asia C-96/00, Gabriel, tuomio 11.7.2002 (Kok., s. I-6367, 44 kohta).

---

12 – Tietoyhteiskunnan palveluja, erityisesti sähköistä kaupankäyntiä, sisämarkkinoilla koskevista tietyistä oikeudellisista näkökohdista 8.6.2000 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/31/EY (”direktiivi sähköisestä kaupankäynnistä”) (EYVL L 178, s. 1).

---

13 – EYVL 2000, C 291, s. 1.

---

14 – Komissio täsmentää tässä yhteydessä, että sellaisen käsityöläisyrityksen internetsivut, jonka palvelut ovat paikallisia, eivät merkitse toisiin jäsenvaltioihin suunnattavaa toimintaa, kun puolestaan hotelli, joka tarjoaa turistipalveluja kansainvälisellä tasolla, haluaisi houkutella asiakkaita muista jäsenvaltioista ja laatii esittelynsä internetissä tässä tarkoituksessa.

---

15 – Palveluista sisämarkkinoilla 12.12.2006 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2006/123/EY (EUVL L 376, s. 36).

---

16 – Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 21 kohta. Lisättäköön, että näiden kahden käsitteen tulkinnan identtisyyteen liittyvällä kysymyksellä on merkitystä erityisesti silloin, kun sopimus sisältää ainoastaan kuljetuksen ja muita palveluja mutta ei majoitusta. Direktiivin 90/314 2 artiklan 1 kohdan nojalla kyseessä on ”matkapaketti”, jos sopimus sisältää vähintään kaksi seuraavista osatekijöistä: kuljetus, majoitus ja muu matkailupalvelu, joka muodostaa huomattavan osan matkapaketista. Tämä merkitsee sitä, että kyseessä on matkapaketti, jos nämä osatekijät ovat seuraavina yhdistelminä: kuljetus ja majoitus, majoitus ja muu palvelu, kuljetus ja muu palvelu tai paketti sisältää kaikki nämä osatekijät. Jos asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 3 kohdan käsitettä ”sopimus, joka koskee yhteishintaan tarjottavia kuljetus- ja majoituspalvelujen yhdistelmiä”, tulkitaan analogisesti direktiivin 90/314 2 artiklan 1 kohdan käsitteen ”matkapaketti” kanssa, tällä olisi seuraavat seuraukset. Ensimmäinen mahdollisuus (kuljetus ja majoitus) sisältyy jo asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 3 kohdan sanamuotoon, mistä syystä tämän yhdistelmän tapauksessa kysymys sen ja direktiivin 90/314 2 artiklan 1 kohdan tulkinnan identtisyydestä ei todellisuudessa tule esiin. Toisessa vaihtoehdossa (majoitus ja muu palvelu) kysymys siitä, kuuluuko se asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 3 kohdan soveltamisalaan, ei myöskään tule esiin, koska kuljetusta koskevaa osatekijää – joka on välttämätön sovellettaessa asetuksen 15 artiklan 3 kohdan mukaista poikkeusta – ei ole mukana. Kolmannesta vaihtoehdosta (kuljetus ja muu palvelu) puuttuu sen sijaan toinen asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 3 kohdan kahdesta osatekijästä eli majoitus. Tästä syystä kysymyksellä, joka koskee edellä mainittujen asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 3 kohdan ja direktiivin 90/314 2 artiklan 1 kohdan käsitteiden tulkinnan identtisyyttä, on merkitystä ennen kaikkea silloin, kun kyseessä on tämä kolmas mahdollisuus, koska kyseessä on poikkeaminen asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 3 kohdasta.

---

17 – Ks. edellä alaviitteessä 9 mainitut perustelut tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla annettavalle neuvoston asetukselle, s. 18.

---

18 – Yleissopimus sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista, avattu Roomassa allekirjoittamista varten 19.6.1980 (EYVL C 169, s. 10).

---

19 – Asetus N:o 44/2001 annettiin todellisuudessa kymmenen vuotta direktiivin 90/314 antamisen jälkeen, ja sen 15 artiklan 3 kohdassa olisi voitu viitata direktiiviin 90/314, mutta siinä on sen sijaan haluttu mieluummin toistaa Rooman yleissopimuksessa käytettyä terminologiaa ja vahvistaa niiden välinen suora yhteys ja identtisen tulkinnan vaatimus.

---

20 – Ks. tällaisen ratkaisun osalta oikeuskirjallisuudessa esim. myös Nielsen, P. A., teoksessa Magnus, U. ja Mankowski, P. (toim.), Brussels I Regulation, Sellier, München, 2007, s. 318, 39 kohta; Rauscher, T. (toim.), Europäisches Zivilprozeβrecht. Kommentar, 2. painos, Sellier, European Law Publishers, München, 2006, s. 291, 20 kohta ja Kropholler, J., Europäisches Zivilprozeßrecht. Kommentar zu EuGVO und Lugano-Übereinkommen, 8. painos, Verlag Recht und Wirtschaft, Heidelberg, 2005, s. 233, 30 kohta.

---

21 – Kursivointi tässä.

---

22 – Edellä alaviitteessä 3 mainittu asia Ilsinger.

---

23 – Edellä alaviitteessä 3 mainittu asia Ilsinger, tuomion 52 ja 53 kohta.

---

24 – Ks. asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettujen kuluttajasopimusten tekemiseen liittyvien edellytysten osalta asiassa C-180/06, Ilsinger, 11.9.2006 antamani ratkaisuehdotus (tuomio 14.5.2009, 46 kohta ja sitä seuraavat kohdat, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

---

25 – Edellä alaviitteessä 3 mainittu asia Ilsinger, tuomion 51 kohta. Ks. myös edellä alaviitteessä 24 mainittu kyseisessä asiassa antamani ratkaisuehdotus, 40 kohta.

---

26 – Edellä alaviitteessä 10 mainitussa asetuksen N:o 44/2001 15 ja 73 artiklaa koskevassa neuvoston ja komission yhteisessä lausumassa on nimenomaisesti täsmennetty, että sopimus on tehtävä etäsopimuksena.

---

27 – Tätä näkemystä tukee myös komissio asiassa Hotel Alpenhof antamiensa kirjallisten huomautusten 31 kohdassa.

---

28 – Yhtä ongelmallinen esimerkki voisi olla klinikka, joka tarjoaa terveyspalveluja ja kehottaa internetsivujensa välityksellä epäilyksettä muiden jäsenvaltioiden kuluttajia valitsemaan sen palvelut, mutta heidän on ennen mitään kirurgin toimenpiteitä tultava klinikalle tutkimuksiin. Etätoimintona (esim. puhelimitse) kuluttajat voivat siis ainoastaan varata käyntejä, mutta sopimus palvelujen suorittamisesta (kirurgin toimenpiteestä) tehdään palvelujen suorittajan toimipaikassa. Voidaan ajatellaan myös sellaista kuluttajaa, joka päättää olla tekemättä hankintaa internetsivujen välityksellä sen vuoksi, että hän pelkää luottokorttipetoksia, eikä myyjä hyväksy maksua postiennakolla tai pankkisiirrolla. Siinä tapauksessa kuluttaja todennäköisesti saa kaikki tiedot internetsivuilta ja ainoastaan sopimuksen tekeminen tapahtuu toisessa jäsenvaltiossa, jossa myyjä harjoittaa toimintaansa.

---

29 – Asiassa Hotel Alpenhof esitetystä ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että varaustarjous lähetettiin ja vastaanotettiin sähköpostitse ja että vastaaja todellisuudessa käytti hotellipalveluita (ks. tämän ratkaisuehdotuksen 16 kohta). Asiassa Pammer esitetyssä ennakkoratkaisupyynnössä ei sitä vastoin ole ilmoitettu nimenomaisesti, miten sopimus on tehty, vaan ainoastaan, että Pammer on varannut Reederei Karl Schlüter GmbH & Co KG -nimiseltä yhtiöltä kahdelle hengelle matkan rahtialuksella Triestestä Kaukoitään, ja nimenomaan Internationale Frachtschiffreisen Pfeiffer GmbH -nimisen yhtiön välityksellä (ks. tämän ratkaisuehdotuksen 10 kohta). Pammerin edustaja ilmoitti kuitenkin pääkäsittelyssä, että Pammer sai alun perin tiedot välittäjältä sähköpostitse, mutta hän lähetti välittäjälle allekirjoitetun sopimuksen tavallisessa postissa.

---

30 – Asetuksen N:o 44/2001 15 artiklassa ei todellisuudessa käytetä käsitettä ”myyjä”, vaan siinä viitataan henkilöön, ”joka harjoittaa kaupallista tai elinkeinotoimintaa”. Käytän ratkaisuehdotuksessa yksinkertaisuuden vuoksi tällaisesta henkilöstä nimitystä ”myyjä”.

---

31 – Se esittää, että tämä edellytys täyttyy nyt käsiteltävänä olevassa asiassa. Asiassa Pammer kuluttaja on tehnyt välittäjän kautta sopimuksen sellaisen yhtiön kanssa, joka harjoittaa kuljetustoimintaa rahtialuksella ja jota voidaan siten pitää kaupallista toimintaa harjoittavana henkilönä. Tämä yhtiö antaa kuluttajalle välittäjän kautta mahdollisuuden saapua rahtialukselle matkustajana – eli se harjoittaa myös toista toimintaa, tarjoaa turistipalveluja. Sillä, että sopimus on tehty välittäjän kautta, ei ole mitään vaikutusta. Asiassa Hotel Alpenhof sopimus on sen sijaan tehty hotellipalveluja tarjoavan hotellin kanssa, jota voidaan siten pitää kaupallista toimintaa harjoittavana henkilönä.

---

32 – Ennakkoratkaisupyynnössä esitetystä ilmenee, että myös tämä edellytys täyttyy. Asiassa Pammer sen salliminen, että kuluttaja osallistuu kuljetukseen rahtialuksella, ei kuulu todellisuudessa Reederei Karl Schlüter GmbH & Co KG:n pääasialliseen toimintaan vaan on toissijaista toimintaa, mutta kuitenkin tämän yhtiön harjoittamaa kaupallista toimintaa. Vastaavasti asiassa Hotel Alpenhof hotellipalvelut kuuluvat tämän hotellin kaupallisen toiminnan piiriin.

---

33 – Ks. ”vuorovaikutteisten” ja ”passiivisten” verkkosivujen käsitteiden määrittelemisestä esim. edellä alaviitteessä 4 mainittu Øren, s. 684. Ks. myös edellä alaviitteessä 20 mainittu Kropholler, s. 230, 23 kohta; alaviitteessä 4 mainittu Gillies, s. 397 ja Gaudemet-Tallon, H., Le juge compétent, teoksessa Fasquelle, D. ja Meunier, P., Le droit communautaire de la consommation: Bilan et perspectives, La documentation française, Paris, 2002, s. 228.

---

34 – Ks. vastaavasti asia C-128/94, Hönig, tuomio 19.10.1995 (Kok., s. I-3389, 9 kohta); asia C-164/98 P, DIR International Film ym. v. komissio tuomio 27.1.2000 (Kok., s. I-447, 26 kohta) ja asia C-336/03, easyCar, tuomio 10.3.2005 (Kok., s. I-1947, 21 kohta).

---

35 – Ks. edellä alaviitteessä 4 mainittu Øren, s. 686, joka esittää, että asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettu ”toiminnan suuntaaminen” tarkoittaa sitä, että myyjä järjestää kaupallisen toimintansa tarkoituksellisesti siten, että se saavuttaa potentiaalisia asiakkaita tietyissä valtioissa. Sama kirjoittaja (s. 687) esittää lisäksi, että tämä käsite merkitsee sitä, että myyjä sitoutuu työskentelemään tiettyjen jäsenvaltioiden asiakkaiden kanssa.

---

36 – Lisättäköön tähän, että tältä osin merkityksellistä on myyjän toiminnan arvioiminen objektiiviselta kannalta eikä sellaisen subjektiivisen tavoitteen kannalta, jota ei ole objektivoitu konkreettisilla tosiseikoilla. Ks. edellä alaviitteessä 4 mainittu Øren, s. 687.

---

37 – Lisättäköön tähän, että alkuperäisen asetusta N:o 44/2001 koskeneen (edellä alaviitteessä 9 mainitun) ehdotuksen johdanto-osan 13 perustelukappaleessa todettiin, että tavaroiden kaupan pitäminen tai palvelujen tarjoaminen sellaisen sähköisen viestimen välityksellä, jota voidaan käyttää jäsenvaltiosta käsin, on kyseiseen jäsenvaltioon suunnattua toimintaa. Jos kuluttajan kotipaikka on kyseisessä jäsenvaltiossa, hänen on saatava asetuksen mukaista suojaa, kun hän allekirjoittaa kotipaikassaan sähköisin keinoin kuluttajasopimuksen. Tätä perustelukappaletta voidaan tulkita siten, että pelkkä internetsivujen saavutettavuus jäsenvaltiossa, jossa kuluttajan kotipaikka on, riittää tuomioistuimen toimivallan määräytymiseen kuluttajien tekemiin sopimuksiin liittyvien erityissäännösten perusteella. Kyseinen perustelukappale kuitenkin poistettiin myöhemmässä lainsäädäntömenettelyssä, mikä tukee erityisesti väitettä, jonka mukaan pelkkä internetsivujen saavutettavuus ei riitä, jotta kyseessä olisi asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettu toiminnan suuntaaminen.

---

38 – Ks. oikeuskirjallisuudessa edellä alaviitteessä 4 mainittu Montero, s. 335, joka korostaa, että se, että sopimusta ei ole tehty samalla keinolla kuin kuluttaja on saanut tiedon tarjouksesta, ei sulje pois suojaa, johon kuluttajalla on oikeus asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan nojalla. Vastaavasti edellä alaviitteessä 4 mainittu Mankowski, s. 242 ja alaviitteessä 33 mainittu Gaudemet-Tallon, H., s. 228.

---

      Lisättäköön, että jos sopimus on tehty etäsopimuksena, on mahdollista, että se on tehty käyttämällä teknistä välinettä, joka sallii tällaisen keinon. Kuluttajansuojasta etäsopimuksissa 20.5.1997 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 97/7/EY (EYVL L 144, s. 19) 2 artiklan 4 kohdan mukaisesti etäviestintävälineellä tarkoitetaan ”välinettä, jota voidaan käyttää elinkeinoharjoittajan ja kuluttajan välisen sopimuksen tekemiseen ilman, että nämä kaksi osapuolta ovat samaan aikaan paikalla”. Tällaisiin viestintävälineisiin kuuluvat kyseisen direktiivin liitteen I mukaan esim. puhelin, sähköposti tai telefaksi.

---

39 – Näin oikeuskirjallisuudessa esim. edellä alaviitteessä 4 mainittu Mankowski, s. 239. Ks. myös edellä alaviitteessä 20 mainittu Rauscher, s. 288, 15 kohta.

---

40 – Ks. edellä alaviitteessä 9 mainittu ehdotus neuvoston asetukseksi tuomioistuinten toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa. Ks. myös edellä alaviitteessä 3 mainittu asia Ilsinger, tuomion 50 kohta.

---

41 – Korostettakoon toiminnan ”suuntaamista” jäsenvaltioon, missä kuluttajan kotipaikka on, koskevan käsitteen osalta, että asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohta koskee nyttemmin – kuten Brysselin yleissopimuksen 13 artiklan ensimmäisen kappaleen 3 kohta – myyjän toiminnan mainostamisen perinteiset muodot jäsenvaltiossa, missä kuluttajan kotipaikka on, esim. kyseisen jäsenvaltion lehdistössä, radiossa tai televisiossa. Ks. mainonnan eri muotojen osalta Brysselin yleissopimuksen 13 artiklan ensimmäisen kappaleen 3 kohdan tulkinta asiassa C-96/00, Gabriel, tuomio 11.7.2002 (Kok., s. I-6367, 44 kohta). Ks. oikeuskirjallisuudessa myös edellä alaviitteessä 20 mainittu Nielsen, s. 316, 33 kohta.

---

42 – Asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdassa puhutaan nimenomaisesti toiminnan ”suuntaamisesta” ”millä keinoin tahansa”. Oikeuskirjallisuudessa vastaavasti edellä alaviitteessä 4 mainittu Mankowski, s. 239.

---

43 – Ks. asiakirja Opinion of the Economic and Social Committee on the Proposal for a Council Regulation (EC) on jurisdiction and the recognition and enforcement of judgments in civil and commercial matters (KOM(1999) 348 lopullinen – 99/0154(CNS)), 4.2.1 ja 2.2.2 kohta. Talous- ja sosiaalikomitea korosti kyseisessä asiakirjassa lisäksi, että asetusehdotuksen sanamuoto (”suuntaa tällaista toimintaa kyseiseen jäsenvaltioon – – millä keinoin tahansa”) ei ole riittävän selvä herättämään asiakkaiden luottamusta, ja se suositteli Brysselin yleissopimuksen 13 artiklan sanamuodon säilyttämistä.

---

44 – Mainittu edellä alaviitteessä 9.

---

45 – Ks. edellä alaviitteessä 9 mainittu ehdotus neuvoston asetukseksi tuomioistuinten toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa, s. 17.

---

46 – Edellä alaviitteessä 9 mainittu ehdotus neuvoston asetukseksi tuomioistuinten toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa, s. 17 ja 18.

---

47 – Ks. oikeuskirjallisuudessa toiminnan suuntaamista koskevan perusteen kriittisestä tarkastelusta merkittävästi esim. Farah, Y., ”Allocation of jurisdiction and the internet in EU law”, European Law Review, nro 2/2008, s. 267.

---

48 – Ehdotus neuvoston asetukseksi tuomioistuinten toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa (KOM(1999) 348 – C5-0169/1999 – 1999/0154(CNS)) (EYVL 2001, C 146, s. 94), 15 artiklan tarkistus 37. Parlamentissa ehdotettiin alun perin huomattavasti laajempaa sanamuotoa, jonka perusteella toiminnan suuntaamiseen liittyvä peruste olisi korvattu vaatimuksella, joka olisi koskenut etäsopimuksen tekemistä toisessa jäsenvaltiossa asuvan kuluttajan kanssa; ks. kertomus ehdotuksesta neuvoston asetukseksi tuomioistuinten toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa (KOM(1999) 348 – C5-0169/1999 – 1999/0154(CNS)), 15 artiklan tarkistus 23. Parlamentti ei kuitenkaan hyväksynyt tätä muutosta; ks. äänestystulos tarkistuksen 23 osalta (EYVL 2001, C 146, s. 41).

---

49 – Komission perusteluissa täsmennettiin, että jo se, että kuluttajan tekemä sopimus on olemassa, osoittaa riidattomasti, että myyjä on suunnannut kaupallista toimintaa siihen jäsenvaltioon, missä kuluttajan kotipaikka on (ks. muutettu ehdotus neuvoston asetukseksi tuomioistuinten toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa (KOM(2000) 689 lopullinen) s. 6). Komissio totesi näissä perusteluissa, että jo (passiivisten) verkkosivujen olemassaolo riittää, jotta voidaan todeta tuomioistuimen toimivalta kuluttajasopimuksia koskevien erityissäännösten perusteella. Ks. kriittisestä tarkastelusta oikeuskirjallisuudessa edellä alaviitteessä 4 mainittu Øren, s. 682 ja 683.

---

50 – Ks. edellä alaviitteessä 10 mainittu neuvoston ja komission yhteinen lausuma asetuksen N:o 44/2001 15 ja 73 artiklasta.

---

51 – Lisättäköön systemaattisen tulkinnan osalta, että – kuten komissio perustellusti korostaa – vertikaalisia rajoituksia koskevilla suuntaviivoilla (EYVL 2000, C 291, s. 1) tai vertikaalisia rajoituksia koskevien suuntaviivojen muutosehdotuksella (SEC(2009) 946)), joissa mainonta ja myynti internetin välityksellä ovat ”passiivista” myyntiä, ei ole merkitystä asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisen toiminnan ”suuntaamisen” käsitteen tulkinnan kannalta (ks. tällä hetkellä voimassa olevien suuntaviivojen 50 ja 51 kohta sekä suuntaviivoja koskevan muutosehdotuksen 51 ja 52 kohta, luettuna yhdessä EY:n perustamissopimuksen 81 artiklan 3 kohdan soveltamisesta tiettyihin vertikaalisten sopimusten ja yhdenmukaistettujen menettelytapojen ryhmiin 22.12.1999 annetun komission asetuksen (EY) N:o 2790/1999 (EYVL L 336, s. 21) 4 artiklan b kohdan ja asetusta koskevan muutosehdotuksen (C(2009) 5365/2)) 4 artiklan b kohdan kanssa). Jotkut myyntitavat määritellään ”passiivisiksi”, jotta estettäisiin se, että toimittaja rajoittaa tämäntyyppisen myynnin yksinomaan jollekin alueelle tai joillekin käyttäjäryhmille, mikä on EY 81 artiklan vastaista. Asetuksen N:o 44/2001 15 artiklan 1 kohdan c alakohdan tarkoitus on sitä vastoin täysin toinen: ottaa käyttöön kuluttajan kannalta edullisempia säännöksiä tuomioistuimen toimivallan määrittämisestä, koska tämä on sopimussuhteen heikompi osapuoli.

---

52 – Lisättäköön, että Rooma I -asetuksen perusteluissa täsmennetään, että internetsivut, joiden välityksellä myyjä suuntaa toimintaa jäsenvaltioon, missä kuluttajan kotipaikka on, ”eivät välttämättä ole vuorovaikutteisia” ja että sellaisten internetsivujen tarkoituksena, joilla kehotetaan asiakkaita lähettämään tilaus telefaksilla, on myös etäsopimusten tekeminen. Tämä perustelu tukee väitettä, jonka mukaan toiminnan suuntaamista ei saa rajata koskemaan vain vuorovaikutteisia verkkosivuja vaan tämän käsitteen on oltava laajempi.

---

53 – Näin oikeuskirjallisuudessa esim. myös edellä alaviitteessä 4 mainittu Gaudemet-Tallon, s. 230, 286 kohta; Geimer, R. ja Schütze, R. A., Europäisches Zivilverfahrensrecht: Kommentar zur EuGVVO, EuEheVO, EuZustellungsVO, EuInsVO, EuVTVO, zum Lugano-Übereinkommen und zum nationalen Kompetenz- und Anerkennungsrecht, 3. painos, Beck, München, 2010, s. 335, 38 kohta; Droz, G. ja Gaudemet-Tallon, H., ”La transformation de la Convention de Bruxelles du 27 septembre 1968 en Règlement du Conseil concernant la compétence judiciaire, la reconnaissance et l’exécution des décisions en matière civile et commerciale”, Revue critique de droit international privé, nro 4/2001, s. 638, 45 kohta ja Sinay-Cytermann, A., ”La protection de la partie faible en droit international privé” teoksessa Mélanges en l’honneur de PaEYVL Lagarde - Le droit international privé: esprit et méthodes, Dalloz, Paris, 2005, s. 743.

---

54 – Näin oikeuskirjallisuudessa esim. myös edellä alaviitteessä 20 mainittu Kropholler, s. 231, 24 kohta, joka korostaa, että passiivisia internetsivuja, jotka eivät sisällä ainoastaan mainontaa vaan joilla kehotetaan myös allekirjoittamaan sopimus postitse, sähköpostitse, telefaksilla tai puhelimitse, on käsiteltävä oikeudelliselta kannalta samalla tavoin kuin aktiivisia internetsivuja. Ks. myös edellä alaviitteessä 4 mainittu Mankowski, s. 239 ja sitä seuraavat sivut; alaviitteessä 4 mainittu Montero, s. 334; alaviitteessä 53 mainitut Geimer ja Schütze, s. 335, 38 kohta ja alaviitteessä 33 mainittu Gaudemet-Tallon, H., s. 228.

---

55 – Ennakkoratkaisumenettelyssä, joka perustuu selkeään tehtävien jakoon kansallisten tuomioistuinten ja unionin tuomioistuimen välillä, tosiseikkojen arvioiminen kuuluu joka tapauksessa kansallisen tuomioistuimen toimivaltaan. Ks. tästä esim. asia C-341/05, Laval un Partneri, tuomio 18.12.2007 (Kok., s. I-11767, 45 kohta); yhdistetyt asiat C-261/08 ja C-348/08, Zurita García ym., tuomio 22.10.2009 (34 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa) ja asia C-537/07, Gómez-Limón Sánchez-Camacho, tuomio 16.7.2009 (24 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

---

56 – Esim. jos myyjällä on samassa valtiossa asuvia kuluttajia varten ilmainen puhelinnumero, mutta se ilmoittaa ulkomaisille asiakkaille normaalin puhelinnumeron, jossa on kansainvälinen maatunnus.

---

57 – Hotellipalvelujen osalta on olemassa esim. vaihtoehto ”hae/varaa”, jonka kautta on mahdollista selvittää huoneiden saatavuus tietyn ajanjakson aikana.

---

58 – Asiassa C-298/07, Bundesverband der Verbraucherzentralen und Verbraucherverbände, 16.10.2008 annetun tuomion (Kok., s. I-7841, 40 kohta ja tuomiolauselma) mukaan sähköisestä kaupankäynnistä annetun direktiivin 5 artiklan 1 kohdan c alakohtaa on tulkittava siten, että palvelun tarjoajan on ennen sopimuksen tekemistä palvelun vastaanottajien kanssa tarjottava näiden käyttöön sähköpostiosoitteensa ohella muut tiedot, jotka mahdollistavat nopean yhteydenoton sekä suoran ja tehokkaan viestinnän.

---

59 – Myyjä voi esim. kirjoittaa internetsivuilleen saaneensa asiakkaita useista jäsenvaltioista tai kertoa internetsivuillaan eri jäsenvaltioista kotoisin olevien asiakkaiden mielipiteitä.

---

60 – Vastaavasti oikeuskirjallisuudessa edellä alaviitteessä 53 mainitut Geimer ja Schütze, s. 335, 38 kohta.

---

61 – Ks. tällaisesta tulkinnasta oikeuskirjallisuudessa esim. edellä alaviitteessä 47 mainittu Farah, s. 267.

---

62 – Ks. edellä alaviitteessä 10 mainittu neuvoston ja komission yhteinen lausuma asetuksen N:o 44/2001 15 ja 73 artiklasta.

---

63 – Näin myös edellä alaviitteessä 20 mainittu Nielsen, s. 317, 35 kohta, jonka mukaan Ruotsissa perustetut internetsivut on suunnattu Ruotsiin eikä Espanjaan. Ks. myös Vasiljeva, K., ”1968 Brussels Convention and EU Council Regulation no 44/2001: jurisdiction in consumer contracts concluded online”, European Law Journal, nro 1/2004, s. 133.

---

64 – Tämän toteaa oikeuskirjallisuudessa myös edellä alaviitteessä 4 mainittu Øren, s. 690.

---

65 – Esim. englannin kieli.

---

66 – Esim. saksan kieli Saksassa ja Itävallassa.

---

67 – Jos esim. virolaisella myyjällä on internetsivut viron kielellä mutta ne on mahdollista nähdä suomen kielellä, tämä viittaa siihen, että se suuntaa toimintaa myös Suomeen. Kieltä koskevan perusteen osalta tulee selvästi esiin myös kysymys siitä, suuntaako myyjä, joka antaa verkkosivujensa näkyä englannin kielellä, koska englantia käytetään laajasti toisena kielenä, automaattisesti toimintaa kaikkiin muihin jäsenvaltioihin. Mielestäni mahdollisuus nähdä internetsivut myös englannin kielellä on selvästi merkittävä todiste siitä, että myyjä suuntaa toimintaa myös kaikkiin muihin jäsenvaltioihin, mutta se ei sellaisenaan riitä. Ratkaistaessa sitä, suuntako myyjä toimintaa muihin jäsenvaltioihin, on joka tapauksessa otettava huomioon muitakin perusteita.

---

68 – Kyseessä on ns. country-code top-level domain, esim. ”.at”, ”.fr”, ”.de” tai ”.co.uk”.

---

69 – Näin oikeuskirjallisuudessa myös edellä alaviitteessä 4 mainittu Øren, s. 690, alaviite 105.

---

70 – Esim. ”.com”, ”.net”, ”.org” tai ”.eu”.

---

71 – Esim. jopa kondiittori, joka tarjoaa perinteisesti palvelujaan maantieteellisesti rajatulla alueella, voi myydä tiettyjä tuotteita verkkosivujen välityksellä ja toimittaa niitä ulkomaille.

---

72 – Esim. kampaamopalvelut ovat pääsääntöisesti paikallisia, mutta alueilla, jotka ovat lähellä rajaa, on joka tapauksessa mahdollista, että palvelujen tarjoajalla on satunnaisesti myös ulkomaalaisia asiakkaita.

---

73 – Vastaavasti edellä alaviitteessä 4 mainittu Øren, s. 687.

---

74 – Ks. tämän ratkaisuehdotuksen 66 kohta ja alaviite 41.

---

75 – Sen lisäksi, että suljetaan pois nimenomaisesti toiminta, joka suunnataan tiettyihin jäsenvaltioihin, on myös mahdollista teknisesti estää internetsivujen saavutettavuus tiettyjen jäsenvaltioiden kuluttajilta. Ks. oikeuskirjallisuudessa edellä alaviitteessä 20 mainittu Nielsen, s. 317, 35 kohta ja alaviitteessä 33 mainittu Gaudemet-Tallon, H., s. 227.

---

76 – Eurooppalaisesta vähäisiin vaatimuksiin sovellettavasta menettelystä 11.7.2007 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 861/2007 (EUVL L 199, s. 1). Tämän asetuksen soveltamisalana ovat 2 artiklan 1 kohdan mukaan vain riidat, joiden arvo ilman korkoja on enintään 2 000 euroa, eikä sitä siten olisi mahdollista soveltaa nyt käsiteltävänä oleviin asioihin; sitä olisi kuitenkin mielestäni mahdollista soveltaa suurimmassa osassa muista riidoista, jotka koskevat kuluttajan tekemiä sopimuksia. Asioissa, joissa vaatimuksen arvo ilman korkoja on enintään 2 000 euroa, menettelyä on merkittävästi yksinkertaistettu, koska se on yleensä kirjallinen (kyseisen asetuksen 5 artiklan 1 kohdan mukaan tuomioistuimen on järjestettävä suullinen käsittely, jos se katsoo sen olevan tarpeellista tai jos asianosainen sitä pyytää), eikä asianajajan tai muun lakimiehen käyttäminen ole pakollista (10 artikla).

---

77 – Eurooppalaisen maksamismääräysmenettelyn käyttöönotosta 12.12.2006 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1896/2006 (EUVL L 399, s. 1).

---

78 – Riitauttamattomia vaatimuksia koskevan eurooppalaisen täytäntöönpanoperusteen käyttöönotosta 21.4.2004 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 805/2004 (EUVL L 143, s. 15).

---

79 – Asetuksen N:o 44/2001 32–56 artikla.

---

80 – Ks. tästä asetuksen N:o 861/2007 1 artikla ja asetuksen N:o 1896/2006 1 artiklan 1 kohdan a alakohta.

---

81 – Ks. maksamismääräyksen vapaasta liikkuvuudesta asetuksen N:o 1896/2006 1 artiklan 1 kohdan b alakohta. Ks. tuomioiden, tuomioistuimessa tehtyjen sovintojen ja virallisten asiakirjojen vapaasta liikkuvuudesta asetuksen N:o 805/2004 1 artikla. Ks. asetuksen N:o 44/2001 ulottuvuuden osalta kyseisen asetuksen johdanto-osan toinen perustelukappale, jonka mukaan ”eräät tuomioistuimen toimivaltaa ja tuomioiden tunnustamista koskevien kansallisten sääntöjen väliset erot vaikeuttavat sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa”, mistä syystä ”säännökset, joiden avulla voidaan yhdenmukaistaa tuomioistuimen toimivaltaa siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa koskevat säännöt ja yksinkertaistaa muodollisuudet, jotta niissä jäsenvaltioissa annetut tuomiot, joita tämä asetus sitoo, tunnustetaan ja pannaan täytäntöön nopeasti ja yksinkertaisin menettelyin, ovat välttämättömiä”.

---

82 – Tämän lisäksi edellä alaviitteessä 20 mainittu Nielsen, s. 316, 30 kohta, korostaa perustellusti, että kuluttajat olisivat halukkaampia tekemään hankintoja internetin välityksellä, jos heillä olisi kohtuullinen prosessuaalinen suoja – jolloin he tietävät voivansa nostaa kanteen jäsenvaltiossa, missä heillä on kotipaikka.

---

83 – Palveludirektiivin 3 artiklan 2 kohdan mukaan tämä direktiivi ”ei koske kansainvälisen yksityisoikeuden sääntöjen soveltamista etenkään siltä osin kuin kyse on sopimusvelvoitteisiin ja sopimuksenulkoisiin velvoitteisiin sovellettavasta lainsäädännöstä, mukaan lukien säännöt, joilla taataan, että kuluttajat nauttivat jäsenvaltionsa kuluttajansuojalainsäädännössä vahvistettujen kuluttajansuojamääräysten tarjoamasta suojasta”. Tämän artiklan sanamuodosta voitaisiin päätellä, että siinä viitataan yksinomaan lainsäädäntöön, jolla säännellään sopimusvelvoitteisiin ja sopimusvelvoitteiden ulkopuolisiin velvoitteisiin sovellettavaa oikeutta, mutta komissio täsmentää asiakirjassa ”Manuale per l’attuazione della direttiva servizi” (http://ec.europa.eu/internal_market/services/services-dir/proposal_en.htm#handbook, sloveniankielisen version s. 15) tämän artiklan osalta, että kyseisessä direktiivissä ei viitata tuomioistuinten toimivaltaan, koska näistä kysymyksistä säädetään asetuksessa N:o 44/2001.

---

84 – Lisättäköön, että palveludirektiivin johdanto-osan 95 perustelukappaleessa esitetään esimerkkeinä tällaisista objektiivisista tekijöistä mm. etäisyydestä johtuvat lisäkustannukset, palvelun tuottamisen tekniset ominaispiirteet, erilaiset markkinaolosuhteet, kuten kysynnän kasvu tai väheneminen, joka johtuu kausivaihteluista, jäsenvaltioiden erilaisista lomakausista ja eri kilpailijoiden hinnoittelusta, tai sijoittautumisjäsenvaltion määräyksistä poikkeaviin määräyksiin liittyvät lisäriskit.

---

85 – Oikeuskirjallisuudessa näin väittävät esim. myös edellä alaviitteessä 53 mainitut Geimer ja Schütze, s. 335, 38 kohta; Micklitz, H.-W. ja Rott, P., ”Vergemeinschaftung des EuGVÜ in der Verordnung (EG) Nr. 44/2001”, Europäische Zeitschrift für Wirtschaftsrecht, nro 11/2001, s. 331; Beraudo, J.-P., ”Actualité: le règlement (CE) du Conseil du 22 décembre 2000 concernant la compétence judiciaire, la reconnaissance et l’exécution des décisions en matière civile ou commerciale”, JurisClasseur procédure civile, 2002, nide 52, 32 kohta sekä Fawcett, J. J., Harris, J. M. ja Bridge, M., International Sale of Goods in the Conflict of Laws, Oxford University Press, Oxford, 2005, s. 501, 10.16 kohta.