EUR-Lex Access to European Union law
This document is an excerpt from the EUR-Lex website
Document 62008CC0484
Opinion of Advocate General Trstenjak delivered on 29 October 2009.#Caja de Ahorros y Monte de Piedad de Madrid v Asociación de Usuarios de Servicios Bancarios (Ausbanc).#Reference for a preliminary ruling: Tribunal Supremo - Spain.#Directive 93/13/EEC - Consumer contracts - Terms defining the main subject-matter of the contract - Assessment by the courts as to their unfairness - Excluded - More stringent national provisions designed to afford a higher level of consumer protection.#Case C-484/08.
Julkisasiamiehen ratkaisuehdotus Trstenjak 29 päivänä lokakuuta 2009.
Caja de Ahorros y Monte de Piedad de Madrid vastaan Asociación de Usuarios de Servicios Bancarios (Ausbanc).
Ennakkoratkaisupyyntö: Tribunal Supremo - Espanja.
Direktiivi 93/13/ETY - Kuluttajasopimukset - Sopimuksen pääkohteen määrittelyä koskevat sopimusehdot - Niiden kohtuuttomuuteen kohdistuva tuomioistuinvalvonta - Soveltamisalan ulkopuolelle jääminen - Kansalliset tiukemmat säännökset kuluttajansuojan korkeamman tason varmistamiseksi.
Asia C-484/08.
Julkisasiamiehen ratkaisuehdotus Trstenjak 29 päivänä lokakuuta 2009.
Caja de Ahorros y Monte de Piedad de Madrid vastaan Asociación de Usuarios de Servicios Bancarios (Ausbanc).
Ennakkoratkaisupyyntö: Tribunal Supremo - Espanja.
Direktiivi 93/13/ETY - Kuluttajasopimukset - Sopimuksen pääkohteen määrittelyä koskevat sopimusehdot - Niiden kohtuuttomuuteen kohdistuva tuomioistuinvalvonta - Soveltamisalan ulkopuolelle jääminen - Kansalliset tiukemmat säännökset kuluttajansuojan korkeamman tason varmistamiseksi.
Asia C-484/08.
Oikeustapauskokoelma 2010 I-04785
ECLI identifier: ECLI:EU:C:2009:682
JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
VERICA TRSTENJAK
29 päivänä lokakuuta 2009 1(1)
Asia C‑484/08
Caja de Ahorros y Monte de Piedad de Madrid
vastaan
Asociación de Usuarios de Servicios Bancarios (Ausbanc)
(Tribunal Supremon (Espanja) esittämä ennakkoratkaisupyyntö)
Kuluttajansuoja – Direktiivi 93/13/ETY – Kuluttajasopimusten kohtuuttomat ehdot – 4 artiklan 2 kohta – Sopimusten pääkohdetta koskevien ehtojen kohtuuttomuuden arviointi – 8 artikla – Vähimmäistason yhdenmukaistaminen – Jäsenvaltioiden tiukemmat säännökset kuluttajansuojan korkeamman tason varmistamiseksi – Erot kattavan yhdenmukaistamisen pyrkimyksessä
Sisällys
I Johdanto
II Normatiiviset puitteet
A Yhteisön säännöstö
B Kansallinen säännöstö
III Tosiseikat, pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset
IV Menettely yhteisöjen tuomioistuimessa
V Osapuolten pääasialliset väitteet
VI Oikeudellinen arviointi
A Alustavat toteamukset
B Ennakkoratkaisupyynnön tutkittavaksi ottaminen
C Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
1. Ensimmäinen ja toinen kysymys
a) Direktiivin 93/13 8 artiklan sovellettavuus
i) Tiukemman kansallisen säännöksen olemassaolo
ii) Direktiivin 93/13 soveltamisala
– Henkilöllinen ja asiallinen soveltamisala
– Direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdan tulkinta
b) Direktiivin 93/13 8 artiklassa annetun toimivallan ulottuvuus
i) 4 artiklan 2 kohdan pakottavan luonteen puuttuminen
ii) Vähimmäistason yhdenmukaistaminen
c) Päätelmä
2. Kolmas kysymys
a) Oikeudellinen arviointi yhteisön oikeuden tavoitteiden valossa
b) Oikeudellinen arviointi täytäntöönpanosääntöjen perusteella
i) Kilpailusäännöt
ii) Perusvapaudet
c) Päätelmä
VII Ratkaisuehdotus
I Johdanto
1. Nyt esillä olevassa asiassa Espanjan Tribunal Supremo (jäljempänä ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin) esittää yhteisöjen tuomioistuimelle kolme ennakkoratkaisukysymystä kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY(2) 8 artiklan tulkinnasta yhdessä direktiivin 4 artiklan 2 kohdan ja EY 2 artiklan, EY 3 artiklan 1 kohdan g alakohdan ja EY 4 artiklan 1 kohdan kanssa.
2. Oikeudelliselta kannalta tässä on lähtökohtaisesti kysymys siitä, saavatko yhteisön jäsenvaltiot vedota direktiivin 8 artiklaan poiketakseen direktiivin 4 artiklan 2 kohdasta ja laajentaakseen sopimusehdon kohtuuttomuusarviointia myös sopimusehtoihin, jotka koskevat joko ”sopimuksen pääkohdetta” tai ”hinnan tai korvauksen riittävyyttä tai vastineena toimitettavia palveluja ja tavaroita”.
3. Tämä pyyntö on esitetty asiassa, jossa Asociación de Usuarios de Servicios Bancarios (kassaatiovalituksen vastapuoli, jäljempänä pääasian vastapuoli), joka on oikeushenkilö, jonka yhtiöjärjestyksen mukainen tavoite on ”luotto- ja rahoituslaitosten tarjoamien palvelujen käyttäjien laillisten etujen suojaaminen”, on nostanut kanteen Caja de Ahorros y Monte de Piedad de Madrid -nimistä luottolaitosta vastaan (kassaatiovalituksen tekijä, jäljempänä pääasian valittaja). Kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan kanteen kohteena on niin sanotun ”pyöristysehdon” mitättömäksi toteaminen ja sen käyttämisen kieltäminen; vastaaja on ottanut tämän ehdon ennakolta muotoiltuna sopimusehtona jokaiseen asiakkaidensa kanssa tekemäänsä asuntojen ostoja koskevaan luottosopimukseen.
II Normatiiviset puitteet
A Yhteisön säännöstö
4. Direktiivin 93/13 12., 17., ja 19. perustelukappale kuuluvat seuraavasti:
”Kansallisten lainsäädäntöjen nykytilassa voidaan suunnitella kuitenkin ainoastaan osittaista yhdenmukaistamista; tämä direktiivi kattaa erityisesti ainoastaan ne sopimusehdot, joista ei ole neuvoteltu erikseen; on tarpeen jättää jäsenvaltioille mahdollisuus perustamissopimusta asianmukaisesti noudattaen varmistaa kuluttajalle suojelun korkeampi taso tämän direktiivin säännöksiä tiukemmilla kansallisilla säännöksillä,
– –
tämän direktiivin tarkoituksen mukaisesti sen liitteessä olevien ehtojen luettelolla voi olla ainoastaan ohjeellinen luonne, ja tämän direktiivin vähimmäisluonteen vuoksi jäsenvaltiot voivat joko laajentaa tai rajoittaa ehtojen soveltamisalaa lainsäädännöllään,
– –
tämän direktiivin tarkoituksen mukaisesti kohtuuttoman luonteen arviointi ei saa kohdistua ehtoihin, jotka koskevat sopimuksen pääkohdetta tai tavaroiden ja palvelujen hinta-laatusuhdetta; sopimuksen pääkohde ja hinta-laatusuhde voidaan kuitenkin ottaa huomioon arvioitaessa muiden ehtojen kohtuutonta luonnetta; tästä seuraa muun muassa se, että vakuutussopimusten vakuutettua riskiä tai vakuutuksenantajan vastuuta selvästi määrittelevät tai rajaavat ehdot eivät kuulu arviointiin, koska nämä rajoitukset otetaan huomioon kuluttajan maksaman vakuutusmaksun laskemisessa.”
5. Direktiivin 93/13 3 artiklassa säädetään seuraavaa:
”1. Sopimusehtoa, josta ei ole erikseen neuvoteltu, pidetään kohtuuttomana, jos se hyvän tavan vastaisesti aiheuttaa kuluttajan vahingoksi huomattavan epätasapainon osapuolten sopimuksesta johtuvien oikeuksien ja velvollisuuksien välille.
2. Sopimusehtoa ei koskaan pidetä erikseen neuvoteltuna, jos se on ennakolta laadittu, eikä kuluttaja ole näin ollen voinut vaikuttaa sen sisältöön, varsinkaan ennakolta muotoiltujen vakiosopimusten yhteydessä.
Ehdon tai yksittäisen ehdon tietyistä osista erikseen neuvotteleminen ei sulje pois tämän artiklan soveltamista sopimuksen muihin osiin, jos sopimuksen yleinen arviointi osoittaa, että kyseessä on kaikesta huolimatta ennakolta muotoiltu vakiosopimus.
Jos elinkeinonharjoittaja väittää, että vakioehdosta on neuvoteltu erikseen, todistustaakka tästä seikasta on hänellä.
3. Liitteessä on ohjeellinen luettelo, joka ei ole tyhjentävä, niistä ehdoista, joita voidaan pitää kohtuuttomina.”
6. Direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:
”Sopimusehtojen kohtuuttoman luonteen arviointi ei saa koskea sopimuksen pääkohteen määrittelyä, hinnan tai korvauksen riittävyyttä eikä vastineena toimitettavia palveluja ja tavaroita, jos ehdot on laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi.”
7. Direktiivin 93/13 8 artiklassa säädetään seuraavaa:
”Jäsenvaltiot voivat antaa tai pitää voimassa tämän direktiivin soveltamisalalla perustamissopimuksen mukaisia tiukempia säännöksiä varmistaakseen kuluttajalle suojelun korkeamman tason.”
B Kansallinen säännöstö
8. Kuluttajien ja palvelujen käyttäjien suojasta 19.7.1984 annetun lain 26/1984 (Ley 26/1984 general para la defensa de consumidores y usuarios) 10 bis §:n 1 momentissa, joka on lisätty yleisistä sopimusehdoista 13.4.1998 annetulla lailla 7/1998, säädetään kohtuuttoman sopimusehdon käsitteestä seuraavaa:
”Kohtuuttomia ovat kaikki sellaiset sopimusehdot, joita ei ole erikseen neuvoteltu ja jotka lojaliteettiperiaatteen vastaisesti aiheuttavat kuluttajan vahingoksi huomattavan epätasapainon sopimuksesta sopimuspuolille määräytyvien oikeuksien ja velvollisuuksien osalta. Kohtuuttomina sopimusehtoina pidetään joka tapauksessa kaikkia niitä ehtoja, jotka on mainittu tämän lain ensimmäisessä lisäsäännöksessä.”
9. Yleisistä sopimusehdoista 13.4.1998 annetun lain 7/1998 8 §:n 2 momentissa säädetään kohtuuttomien sopimusehtojen mitättömyydestä seuraavaa:
”Mitättömiä ovat kuluttajien kanssa tehtäviin sopimuksiin otetut kohtuuttomat yleiset sopimusehdot, kuten ne, jotka on mainittu kuluttajien ja palvelujen käyttäjien suojasta 19.7.1984 annetun lain 26/1984 10 bis §:ssä ja tämän lain ensimmäisessä lisäsäännöksessä.”
10. Direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohtaa ei ole saatettu osaksi Espanjan oikeusjärjestystä.
III Tosiseikat, pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset
11. Pääasian valittaja teki asiakkaidensa kanssa asuntojen ostamista varten lainasopimuksia, joiden vakuutena on kiinnitys näihin asuntoihin. Näissä lainasopimuksissa sovittiin muuttuvasta nimelliskorosta, joka vaihtelee sovitun viitekoron mukaan ajanjaksoittain. Sopimukset sisälsivät lisäksi ennakolta muotoillun sopimusehdon, jonka mukaan lainanottajan maksettavaksi kuuluva korko pyöristetään ensimmäisestä korontarkistuksesta lähtien joka kerta, kun 0,25 prosentin osuus ylittyy, seuraavaan neljännekseen.
12. Pääasian vastapuolen näkemyksen mukaan tämä sopimusehto, joka pankkitoiminnassa tunnetaan nimellä ”pyöristysehto”, ei ole yksilöllisesti lainanottajien kanssa neuvoteltu, ja se on tämän vuoksi kuluttajien ja palvelujen käyttäjien suojasta 19.7.1984 annetun lain 26/1984 8 §:n 2 momentin nojalla, luettuna yhdessä 1 ja 2 §:n sekä 10 bis §:n 1 momentin kanssa, mitätön. Tämän perusteella se nosti kanteen sopimusehdon toteamiseksi mitättömäksi ja riidanalaisen ehdon sisältävien lainasopimusten tekemisen kieltämiseksi.
13. Pääasian valittaja vaati kanteen hylkäämistä. Se väitti, että koron pyöristäminen on sääntö lainasopimuksen olennaisen osan määrittämiseksi. Nimelliskorko on lainanottajan suorittama vastike tämän käyttöön annetusta pääomasta. Espanjan lainsäädännön mukaan suoritettava kohtuuttomuusvalvonta on ristiriidassa direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdan kanssa, koska kohtuuttomuutta ei voida arvioida, jos nämä sopimusehdot on laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi.
14. Espanjalainen alioikeus totesi 11.9.2001 antamallaan tuomiolla, että ”pyöristyslauseke” on ristiriidassa yleisistä sopimusehdoista annetun Espanjan lain kanssa. Audiencia Provincial Madrid vahvisti tämän tuomion valituksesta 10.10.2002 antamallaan tuomiolla. Pääasian valittaja teki tästä tuomiosta kassaatiovalituksen ennakkoratkaisupyynnön esittäneelle tuomioistuimelle.
15. Tribunal Supremo katsoo, että direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdan ja 8 artiklan, luettuina yhdessä EY 2 artiklan ja EY 3 artiklan 1 kohdan g alakohdan ja EY 4 artiklan 1 kohdan kanssa, tarkoitus vaatii selvennystä, jotta se voi arvioida niiden oikeudellisesti relevanttia merkitystä ja ensin mainittujen säännösten täytäntöönpanon laiminlyöntiä Espanjan oikeusjärjestyksessä, sellaisena kuin se on valitukseen sovellettavassa versiossaan. Tämän vuoksi se on lykännyt asian käsittelyä ja esittää yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko – – direktiivin – – 8 artiklaa tulkittava niin, että jäsenvaltio voi säätää kuluttajien hyväksi lainsäädännössään sellaisten sopimusehtojen kohtuuttomuuden arvioinnista, jotka on direktiivin 4 artiklan 2 kohdassa jätetty tämän arvioinnin ulkopuolelle?
2) Estääkö direktiivin – – 4 artiklan 2 kohta yhdessä direktiivin 8 artiklan kanssa jäsenvaltiota säätämästä lainsäädännössään kuluttajien suojaamiseksi sellaisten sopimusehtojen kohtuuttomuuden arvioinnista, jotka koskevat sopimuksen pääkohteen määrittelyä tai hinnan tai korvauksen asianmukaisuutta suhteessa vastineena toimitettaviin palveluihin ja tavaroihin, vaikka sopimusehdot on laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi?
3) Onko – – direktiivin 8 artiklan ja 4 artiklan 2 kohdan sellainen tulkinta, joka sallii jäsenvaltion säätävän kuluttajien kanssa tehtyjen sopimusten selkeästi ja ymmärrettävästi laadittujen ehtojen, joissa määritellään sopimuksen pääkohde tai hinnan tai korvauksen asianmukaisuus suhteessa vastineena toimitettaviin palveluihin ja tavaroihin, kohtuuttomuuden arvioinnista, EY 2 artiklan, EY 3 artiklan 1 kohdan g alakohdan ja EY 4 artiklan 1 kohdan mukainen?”
IV Menettely yhteisöjen tuomioistuimessa
16. Ennakkoratkaisupyynnön esittämisestä 20.10.2008 tehty päätös saapui yhteisöjen tuomioistuimen kirjaamoon 11.11.2008.
17. Yhteisöjen tuomioistuimen perussäännön 23 artiklan mukaisessa määräajassa kirjallisia huomautuksia ovat esittäneet pääasian asianosaiset, Portugalin tasavallan, Itävallan tasavallan, Saksan liittotasavallan ja Espanjan kuningaskunnan hallitukset sekä komissio.
18. 10.9.2009 pidetyssä suullisessa käsittelyssä suullisia huomautuksia esittivät pääasian asianosaisten edustajat, Espanjan kuningaskunnan asiamies sekä komission asiamies.
V Osapuolten pääasialliset väitteet
19. Pääasian vastapuoli, Saksan ja Espanjan hallitukset sekä komissio toteavat, että direktiivin tarkoituksena on vähimmäistason yhdenmukaistaminen.
20. Pääasian vastapuoli ja komissio väittävät, että se, että direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohtaa ei ole pantu täytäntöön, kuvastaa kansallisen lainsäätäjän tahtoa laajentaa kuluttajansuoja direktiivin 93/13 8 artiklan mukaisesti ulottamalla sisällöllinen valvonta myös sopimusehtoihin, jotka koskevat sopimuksen pääkohdetta.
21. Tällainen tulkinta vahvistetaan niiden mukaan direktiivin 93/13 soveltamisesta 27.4.2000 laaditussa komission kertomuksessa (KOM(2000) 248), josta ei voida johtaa mitään moitteita direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdan täytäntöön panematta jättämisestä, koska siinä punnitaan jopa mahdollisuutta poistaa tämä direktiivin säännös.
22. Saksan hallitus puolestaan päättelee vähimmäistason yhdenmukaistamispyrkimyksistä, että siltä osin kuin sopimuksen olennaisia osia koskevat sopimusehdot on laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi, nämä ehdot eivät kuulu direktiivin soveltamisalaan, joten jäsenvaltiot voivat ulottaa kohtuuttomuusarvioinnin niihin.
23. Saksan hallituksen mielestä direktiivin järjestelmällinen ja teleologinen tulkinta vahvistaa tämän näkemyksen. Koska direktiivin 93/13 8 artiklaan liittyvää yleistä periaatetta sovelletaan kaikkiin edeltäviin säännöksiin, ei direktiivin 93/13 4 artikla voi olla mikään poikkeussäännös tällaisesta periaatteesta.
24. Itävallan hallitus on sitä mieltä, että direktiivin toisenlainen tulkinta merkitsisi suhteetonta puuttumista jäsenvaltioiden sopimusoikeuteen. Siitä olisi seurauksena, ettei siviilioikeudellisia periaatteita voitaisi soveltaa kohtuuttomiin sopimusehtoihin, jos ne koskevat sopimuksen pääkohdetta. Kuitenkin päätös siitä, onko tällaiset ehdot yritettävä estää ja millä keinoin se olisi tehtävä, on jätettävä jäsenvaltioille.
25. Portugalin hallitus päättelee direktiivin 93/13 8 artiklan olemassaolosta itsessään, että jäsenvaltiot saavat antaa direktiivissä säädettyjä säännöksiä ja EY:n perustamissopimuksiin sisältyviä määräyksiä tiukempia säännöksiä kuluttajansuojan korkeamman tason varmistamiseksi. Espanjan hallitus viittaa siihen, että Espanjan lainsäädäntöön sisältyvillä tiukemmilla säännöksillä ei mitenkään pyritä eristämään Espanjan markkinoita oikeudellisilla esteillä, jotka voivat vaikeuttaa muiden jäsenvaltioiden elinkeinonharjoittajien pääsyä niille. Pikemminkin niiden tarkoituksena on kuluttajansuoja direktiivin tavoitteiden mukaisesti.
26. Pääasian vastapuoli on sitä mieltä, että niin sanotut pyöristysehdot eivät koske sopimuksen pääkohdetta. Vaikka tämä sopimusehto oikeastaan koskee hinnan laskemista, on myös otettava huomioon, että direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohtaa on poikkeussäännöksenä tulkittava suppeasti. Tämän lisäksi pyöristysehto on laadittu siinä määrin ehdolliseksi, että sen soveltaminen riippuu tulevasta ja epävarmasta tapahtumasta eli välttämättömyydestä mukauttaa korko 0,25 prosentilla. Lisäksi vastapuoli selittää, että kun otetaan huomioon se seikka, että pyöristysehto ei koske mitään sopimuksen olennaista aspektia, kysymys siitä, voiko jäsenvaltio EY 2 artiklan, EY 3 artiklan 1 kohdan g alakohdan ja EY 4 artiklan 1 kohdan perusteella poiketa direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdasta, ei ole relevantti.
27. Pääasian vastapuoli sekä Saksan ja Itävallan hallitukset selittävät varmuuden vuoksi, että vapaan yrittäjyyden ja vapaan hinnanmuodostuksen talousmalli löytävät EY 2 artiklassa ja EY 3 artiklan 1 kohdan g alakohdassa sekä EY 4 artiklan 1 kohdassa vahvistetun vapaan kilpailun periaatteen mukaisesti rajansa sosiaalisessa oikeusvaltiossa tiettyjen yleisten etujen suojasta; näihin kuuluu kuluttajien oikeuksien ja taloudellisten etujen suojelu.
28. Komissio yhtyy vastapuolen epäilyihin sen kysymyksen osalta, koskeeko pyöristysehto sopimuksen pääkohdetta, ja se kysyy tämän vuoksi, ovatko ennakkoratkaisukysymykset asian ratkaisemisen kannalta merkittäviä ja onko ne siten otettava tutkittaviksi. EY 4 artiklan osalta komissio viittaa siihen, että tämä määräys on luonteeltaan vain ohjelmallinen, eikä siinä aseteta jäsenvaltioille mitään selvää ja ehdotonta velvoitetta, johon yksityiset oikeussubjektit voisivat vedota kansallisissa tuomioistuimissa, kuten yhteisöjen tuomioistuin on todennut asiassa Échirolles Distribution antamassaan tuomiossa.(3)
29. Pääasian valittajan oikeudellinen näkemys eroaa kaikkien muiden osapuolten näkemyksestä. Se on sitä mieltä, että direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohta on luonteeltaan oikeudellisesti pakottava eivätkä jäsenvaltiot saa poiketa siitä.
30. Väitteensä tueksi se vetoaa aluksi asiassa komissio vastaan Alankomaat annettuun tuomioon,(4) jossa yhteisöjen tuomioistuin tuomitsi Alankomaat direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdan epätäydellisen täytäntöönpanon vuoksi kyseessä olevien ehtojen selkeän ja ymmärrettävän laatimisen osalta. Pääasian valittaja päättelee tästä tuomiosta, että tämä direktiivin säännös on kaiken kaikkiaan luonteeltaan pakottava.
31. Lisäksi pääasian valittaja väittää, että tämä säännös on pakottava sitä taustaa vasten, että direktiivillä 93/13 halutaan luoda vähimmäistason suojelu kuluttajille ja se on siksi laadittu pakottavaan ja sitovaan muotoon. Lisäksi direktiivin 12. ja 19. perustelukappaleesta ilmenee, että yhteisön lainsäätäjä on yrittänyt vahvistaa kuluttajansuojan soveltamisalan sulkemalla pois ehdot, jotka koskevat sopimuksen pääkohdetta tai hinta–laatu-suhteen asianmukaisuutta ja joista on sovittu yksilöllisesti. Pääasian valittajan näkemyksen mukaan vähimmäistason yhdenmukaistaminen ei sulje pois sitä, että tietyillä direktiivin säännöksillä on pakottava luonne. Yhteisöjen tuomioistuin on todennut tämän asiassa komissio vastaan Espanja antamassaan tuomiossa(5) direktiivin 93/13 5 artiklan kolmannen virkkeen osalta, jossa säädetään poikkeus kuluttajalle suotuisan tulkinnan periaatteesta.
32. Pääasian valittajan mukaan direktiivin 93/13 syntyhistoria vahvistaa lisäksi mainitun 4 artiklan 2 kohdan oikeudellisesti pakottavan luonteen. Alkuperäisessä komission ehdotuksessa ei nimittäin ollut tällaista säännöstä. Se on lisätty jälkikäteen, mikä osoittaa, että sopimuksen pääelementin oikeudellista valvontaa on pidetty yhteensoveltumattomana tahdonautonomian periaatteeseen perustuvan sopimusoikeuden sekä markkinatalouden ja vapaan kilpailun periaatteiden kanssa.
33. Pääasian valittaja vetoaa lisäksi kuluttajansuojaa koskevan yhteisön säännöstön tarkistamista koskeviin komission viimeisimpiin aloitteisiin, jotka vahvistavat, miten tärkeää on sulkea pois tuomioistuinvalvonta keskeisten sopimusehtojen osalta. Se viittaa erityisesti vihreään kirjaan kuluttajansuojaa koskevan yhteisön säännöstön tarkistamisesta(6) sekä ehdotukseen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi kuluttajan oikeuksista;(7) myös näissä puollettiin 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua sisällöllisen valvonnan poissulkemista ja vahvistettiin pyrkimys täydelliseen yhdenmukaistamiseen.
34. Pääasian valittaja viittaa varmuuden vuoksi vielä siihen, että jäsenvaltiot eivät voi säätää keskeisten sopimusehtojen tuomioistuinvalvonnasta vaikka direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohta ei olisikaan sitova, loukkaamatta samalla EY:n perustamissopimuksella vahvistettuja vapaan kilpailun ja vapaan markkinatalouden periaatteita. Tästä olisi tuloksena sen salliminen, että tarjonnan ja kysynnän tasapaino alistettaisiin tuomioistuinvalvontaan näiden ehtojen kohtuuttoman luonteen toteamiseksi. Tämän lisäksi tuomioistuimen kompetenssista arvioida sopimuksen pääkohdetta olisi seurauksena, että eurooppalaisilla sisämarkkinoilla vallitsisivat erilaiset kaupalliset ehdot.
35. Lopuksi pääasian valittajalla on epäilyksiä siitä, että sopimuksen sisältöön kohdistuvan tuomioistuinvalvonnan laajentaminen voisi todellakin taata kuluttajien korkeamman suojelun tason direktiivin 93/13 8 artiklassa tarkoitetulla tavalla, koska kohtuuttoman sopimusehdon seuraamuksena on sen mitättömyys ja on olemassa todellinen riski siitä, että mitättömyys ulottuu koko sopimukseen siltä osin kuin kohtuuttomaksi katsottu sopimusehto koskee sopimuksen pääkohdetta, jota ilman sopimusta ei voida panna täytäntöön. Direktiivillä 93/13 käyttöön otettu suojelujärjestelmä perustuu siihen perusoletukseen, että kuluttaja on korjausta vaativassa epäyhdenvertaisessa tilanteessa, mutta sopimuksen vakautta ei kyseenalaisteta.
36. Espanjan hallitus on esittänyt suullisessa käsittelyssä ensisijaisesti argumentteja pääasian valittajan esittämistä väitteistä, jotka koskevat direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdan pakottavaa luonnetta, sekä riidan kohteena olevan pyöristysehdon luokittelusta sopimuksen pääkohteeksi. Lisäksi se on muuttanut alun perin kirjallisessa menettelyssä esittämäänsä ratkaisuehdotusta ja vaatinut, että yhteisöjen tuomioistuimen on todettava, että direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdassa lähtökohtaisesti pois suljettu sopimuksen pääkohteen kohtuuttomuusvalvonta on sekä direktiivin että EY:n perustamissopimuksen periaatteiden kanssa yhteensoveltuva.
37. Espanjan hallitus vaatii, että ennakkoratkaisukysymyksiin on sen sijaan vastattava, että riidan kohteena olevan pyöristysehdon kaltaista sopimusehtoa ei ole luokiteltava ehdoksi, joka 4 artiklan 2 kohdan nojalla jää direktiivin 93/13 soveltamisalan ulkopuolelle.
VI Oikeudellinen arviointi
A Alustavat toteamukset
38. Direktiivin 93/13 tavoitteena on suojella kuluttajaa haitoilta, jotka syntyvät siitä, että hän on heikommassa asemassa, kun hän tekee sopimuksen yrittäjän kanssa. Yrittäjät ovat aikaisemmin käyttäneet taloudellista valtaansa syrjimällä kuluttajia vaatimalla vakiosopimuksia ja vyöryttämällä riskit sopimuskumppanilleen vetoamalla sopimusvapauteen. Direktiivin tarkoituksena on vastata tähän vallan väärinkäyttöön.(8)
39. Direktiivi 93/13 koskee keskeistä yksityisoikeudellista ongelmaa: kyseessä on yhtäältä vastakkainasettelu tahdonautonomian(9) ja toisaalta heikomman sopimuskumppanin eli kuluttajan suojelun välillä. Direktiivillä 93/13 rajoitetaan olennaisesti sopimusvapauden periaatetta kuluttajan hyväksi, kun siinä sallitaan kohtuuttomien sopimusehtojen tuomioistuinvalvonta.(10) Tämä valtion puuttuminen tahdonautonomiaan oikeutetaan olettamalla, että vakiosopimusten alalla vallitsee taloudellisen vallan epätasapaino. Yritykset muotoilevat sopimukset ennakolta, ja ne velvoittavat kuluttajaa yksipuolisesti ilman, että tällä on mahdollisuutta neuvotella sopimusehtoja erikseen. Tahdonautonomian periaate ei käytännössä enää toteudu, sillä kuluttajalla ei ole minkäänlaista vaikutusta sopimuksen sisältöön.(11) Tämä oikeuttaa valtion puuttumisen sopimuspuolten sopimusvapauteen mahdollisimman pitkälle menevän sopimusten oikeudenmukaisuuden takaamiseksi.(12)
40. Direktiivi 93/13 ei tosin mene niin pitkälle, että sillä kumottaisiin tahdonautonomia kokonaan, sillä direktiivin 4 artiklan 2 kohdassa jätetään kohtuuttomuusarvioinnin ulkopuolelle sopimusehdot, jotka koskevat sopimuksen pääkohdetta tai hinnan tai korvauksen asianmukaisuutta suhteessa vastineena toimitettaviin palveluihin ja tavaroihin. Kuluttajaa ei ole tarkoitus suojella yleisesti epäedullisten liiketoimien tekemiseltä. Ennemminkin katsotaan, että häntä suojellaan riittävästi pääsuorituksiin nähden kilpailun avulla.
41. Kuten alussa mainittiin,(13) nyt esillä olevassa ennakkoratkaisumenettelyssä kyseessä on ensisijaisesti kysymys siitä, annetaanko direktiivissä 93/13 jäsenvaltioille toimivalta vastaavien kansallisten säännösten avulla tai – kuten Espanjan kuningaskunnan tapauksessa – jättämällä direktiivin 4 artiklan 2 kohta saattamatta osaksi kansallista oikeusjärjestystä laajentaa direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa säädetty sopimusehtojen kohtuuttomuuden oikeudellinen arviointi myös 4 artiklan 2 kohdassa mainittuihin sopimusehtolajeihin. Tämä riippuu ensisijaisesti vastauksesta siihen kysymykseen, mikä tehtävä 4 artiklan 2 kohdalla täsmälleen on direktiivissä 93/13 ja missä suhteessa tämä säännös on direktiivin 8 artiklaan nähden. Koska kaksi ensimmäistä ennakkoratkaisukysymystä sisältävät useita sisällöllisiä päällekkäisyyksiä, niitä on selvyyden nimissä tarkasteltava yhdessä.
42. Lopuksi on käsiteltävä kolmatta kysymystä, jossa olennaisin osin on kysymys edellä tarkoitetun sopimusehtojen sisällön laajan valvonnan yhteensopivuudesta primaarioikeudellisesti taatun avoimen markkinatalouden ja vapaan kilpailun periaatteiden kanssa.
B Ennakkoratkaisupyynnön tutkittavaksi ottaminen
43. Ensiksi on kuitenkin tarkasteltava ennakkoratkaisupyynnön tutkittavaksi ottamista, koska sekä komissio että pääasian vastapuoli ovat esittäneet epäilyjä ennakkoratkaisukysymysten merkittävyydestä pääasian ratkaisemisen kannalta.
44. Molemmat osapuolet nimittäin epäilevät sitä, koskeeko riidan kohteena oleva pyöristysehto ylipäätään sopimuksen pääkohdetta taikka palvelujen hinta–laatu-suhdetta. Ne viittaavat Espanjan tuomioistuinten oikeuskäytäntöön sekä kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY soveltamisesta laaditussa komission kertomuksessa(14) esitettyyn komission näkemykseen, jonka mukaan hinnan laskentatapaa ja muuttamista koskevat ehdot kuuluvat täysimääräisesti direktiivissä 93/13 säädetyn valvonnan alaisuuteen.
45. Tässä yhteydessä on muistettava, että EY 234 artiklan mukaisessa yhteisöjen tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten välisessä yhteistyössä yksinomaan kansallisen tuomioistuimen, jossa asia on vireillä ja joka vastaa annettavasta ratkaisusta, tehtävänä on kunkin asian erityispiirteiden perusteella harkita, onko ennakkoratkaisu tarpeen siinä vireillä olevan asian ratkaisemiseksi ja onko sen yhteisöjen tuomioistuimelle esittämillä kysymyksillä merkitystä asian kannalta.(15)
46. Siltä osin kuin kansallisten tuomioistuinten esittämät kysymykset koskevat yhteisön oikeussäännön tulkintaa, yhteisöjen tuomioistuin on lähtökohtaisesti velvollinen ottamaan niihin kantaa,(16) paitsi kun sen halutaan selvästi todellisuudessa ratkaisevan kuvitteellisen riidan tai antavan lausunnon yleisistä tai hypoteettisista kysymyksistä, kun pyydetyllä yhteisön oikeuden tulkinnalla ei ole mitään yhteyttä oikeusriidan tosiseikkoihin tai kohteeseen tai kun yhteisöjen tuomioistuimella ei ole käytettävissään tosiseikkoja tai oikeudellisia seikkoja koskevia tietoja, jotka ovat välttämättömät, jotta se voi antaa hyödylliset vastaukset sille esitettyihin kysymyksiin.(17)
47. Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin pitää direktiivin 93/13 4 ja 8 artiklan säännöksiä nimenomaisesti keskeisinä vireillä olevan muutoksenhakumenettelyn ratkaisemiseksi.(18) Sen näkemyksestä riippumatta ei ole mitään tukea sille väitteelle, että ennakkoratkaisukysymyksillä ei ilmeisestikään ole mitään yhteyttä oikeusriidan tosiseikkoihin tai kohteeseen.
48. Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin viittaa ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskevassa päätöksessään lisäksi siihen, että epäilyt direktiivin 93/13 tulkinnasta perustuivat siihen, että Espanjan kuningaskunta, kuten muutkin jäsenvaltiot, jätti direktiivin 8 artiklassa annetun toimivallan nojalla saattamatta osaksi kansallista oikeusjärjestystä 4 artiklan 2 kohdan, jossa tiettyjen sopimusehtojen sisällöllinen valvonta suljetaan pois.(19) Jos ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskevaa päätöstä luetaan avoimesti, ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin haluaa näin saada selvityksen yhteisöjen tuomioistuimelta siitä, missä yhteisön oikeuden mukaiset sopimusehtojen sisällöllisen valvonnan rajat kulkevat ja saavatko jäsenvaltiot mahdollisesti laajentaa tätä sisällöllistä valvontaa rikkomatta yhteisön oikeutta.(20)
49. Komission ja pääasian vastapuolen vaatimusta ennakkoratkaisupyynnön tutkimatta jättämisestä horjuttaa se, että kysymys siitä, kuuluuko pyöristysehto konkreettisesti direktiivin 93/13 4 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla ”sopimuksen pääkohteen” käsitteen soveltamisalaan, ei ole tutkittavaksi ottamista vaan ennemminkin luokittelua koskeva kysymys ja näin ollen kysymys tuomioistuimen suorittamasta yhteisön oikeuden soveltamisesta pääasiassa.
50. Tämän kaiken perusteella ennakkoratkaisukysymysten merkityksellisyyttä asian ratkaisemisen kannalta ei voida kiistää. Näin ollen ennakkoratkaisupyyntö on otettava tutkittavaksi.
C Ennakkoratkaisukysymysten tarkastelu
1. Ensimmäinen ja toinen kysymys
a) Direktiivin 93/13 8 artiklan sovellettavuus
i) Tiukemman kansallisen säännöksen olemassaolo
51. Direktiivin 93/13 8 artiklassa annettu poikkeamistoimivalta antaa jäsenvaltioille mahdollisuuden antaa direktiivin säännöksiä tiukempia säännöksiä. Mainitun 8 artiklan sanamuoto on eri kieliversioissaan siinä määrin epäselvä, ettei ole ilman muuta selvää, missä määrin ”tiukempia” säännöksiä jäsenvaltioiden lainsäädännöissä voidaan antaa. On kuitenkin selvää, että kyseessä on oltava säännökset, jotka varmistavat kuluttajalle ”suojelun korkeamman tason”.
52. Tämä säännös vastaa direktiivin 12. perustelukappaletta, josta ilmenee, että on tarpeen jättää jäsenvaltioille mahdollisuus perustamissopimusta asianmukaisesti noudattaen varmistaa kuluttajalle ”suojelun korkeampi taso” tämän direktiivin säännöksiä tiukemmilla kansallisilla säännöksillä. Direktiivin 8 artiklassa tarkoitetulla tavalla ”tiukempia” ovat ainoastaan siis sellaiset säännökset, jotka johtavat kuluttajalle ”edullisempaan” tulokseen kuin se, joka on tuloksena direktiivin taikka siihen kirjatun vähimmäistason standardin suorasta soveltamisesta.(21)
53. Tämän säännöksen sovellettavuus pääasiassa edellyttää siten ensinnäkin, että sopimusehtojen sisällöllisen valvonnan laajentaminen niiden kohtuuttomuuteen, kuten Espanjan oikeusjärjestyksessä on tehty jättämällä säätämättä direktiivin 4 artiklan 2 kohdan mukaisesta valvonnan rajasta, todellakin takaa kuluttajan suojelun korkeamman tason. Lähtökohtaisesti on lähdettävä siitä, että direktiivillä käyttöön otetun suojelujärjestelmän soveltaminen niin, että sisällöllisen valvonnan ulottuvuus laajennetaan muihin sopimuksen kohteisiin kuin sopimuksen pääkohteeseen tai hinta–laatu-suhteen asianmukaisuuteen, voi vaikuttaa kuluttajan eduksi, koska sillä estetään se, että kuluttaja on sidoksissa kohtuuttomiin sopimusehtoihin.(22) Tältä osin on viitattava siihen, että yhteisöjen tuomioistuin on selittänyt vakiintuneessa oikeuskäytännössään, että tuomioistuinten mahdollisuus tutkia viran puolesta tietyn sopimusehdon kohtuuttomuus on keino, jonka avulla voidaan samanaikaisesti saavuttaa direktiivin 6 artiklassa asetettu tavoite eli sen estäminen, että kohtuuton sopimusehto sitoisi yksittäistä kuluttajaa, ja edistää direktiivin 7 artiklassa tarkoitetun tavoitteen saavuttamista, koska tällainen tutkiminen voi omalta osaltaan vaikuttaa siihen, että elinkeinonharjoittaja lakkaa käyttämästä kohtuuttomia ehtoja kuluttajien kanssa tekemissään sopimuksissa.(23)
54. Tällainen jäsenvaltion toimenpide varmistaa myös suojelun korkeamman tason kuin direktiivi 93/13, jossa jätetään jo ennalta tietyt sopimusehtolajit sisällöllisen valvonnan ulkopuolelle. Se on tosin vain yksi jäsenvaltioiden harkinnassa olevista mahdollisista eri toimenpiteistä pidemmälle menevän kuluttajansuojan takaamiseksi.
55. Siten ne kansalliset säännökset, joilla Espanjan lainsäätäjä on tähän mennessä pannut täytäntöön direktiivin 93/13 ja joissa ei säädetä 4 artiklan 2 kohtaa vastaavasta sopimusehtojen sisällöllisen valvonnan poissulkemisesta, ovat direktiivin 8 artiklassa tarkoitettuja ”tiukempia säännöksiä”.
ii) Direktiivin 93/13 soveltamisala
56. Direktiivin 93/13 8 artiklasta ilmenee, että jäsenvaltiot voivat antaa ”tämän direktiivin soveltamisalalla” tiukempia säännöksiä, mikä on ymmärrettävä niin, että direktiivin tähän säännökseen vetoaminen tulee kyseeseen vain siltä osin kuin kyseessä on jäsenvaltion suorittama sääntely direktiivin soveltamisalalla. Jotta voidaan arvioida, kuuluuko riidan kohteena oleva pyöristysehto direktiivin soveltamisalaan, on ensin tutkittava, miten direktiivissä yleisesti määritellään sen henkilöllinen ja asiallinen soveltamisala.
– Henkilöllinen ja asiallinen soveltamisala
57. Direktiivin 93/13 soveltamisala vahvistetaan sen 1 artiklassa. Henkilöllinen soveltamisala rajoitetaan siten, että 1 artiklan 1 kohdan mukaan direktiivi koskee elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välillä tehtyjen sopimusten ehtoja. Tästä seuraa, että sekä kuluttajien keskenään tekemät että elinkeinonharjoittajien keskenään tekemät sopimukset on suljettu sen soveltamisalan ulkopuolelle. Asiallinen soveltamisala puolestaan määritellään niin, että 1 artiklan 1 kohdan mukaan, luettuna yhdessä 2 artiklan a alakohdan ja 3 artiklan 1 kohdan kanssa, direktiivissä säädetyn valvonnan kohteena ovat vain ”sopimusehdot, josta ei ole erikseen neuvoteltu”.
58. Kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevassa asiassa ei kiistetä sitä, että asuntojen ostamista varten tehdyt lainasopimukset, joita pääasian valittaja tekee asiakkaidensa kanssa ja jotka sisältävät kyseessä olevan pyöristysehdon, ovat elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisiä sopimuksia. Ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskevasta päätöksestä ilmenee lisäksi, että kysymyksenasettelussa lähdetään siitä, että ennakkoratkaisumenettelyn kohteena olevia ehtoja ei ole erikseen neuvoteltu kuluttajan kanssa.(24) Tästä seuraa, että nämä sopimukset kuuluvat sekä henkilölliseltä että asialliselta soveltamisalaltaan direktiivin soveltamisalaan.
– Direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdan tulkinta
59. Kyseenalaista on kuitenkin, onko direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohta ymmärrettävä normiksi, jossa vahvistetaan sen asiallinen soveltamisala. Jos näin katsottaisiin, jäsenvaltioiden tiukemmat säännökset, joissa laajennetaan sisällöllistä valvontaa niihin ehtoihin, jotka koskevat sopimuksen pääkohdetta sekä hinta–laatu-suhteen asianmukaisuutta, eivät enää kuuluisi direktiivin soveltamisalaan.
60. Tähän kysymykseen vastaamiseksi tätä säännöstä on tulkittava yhteisöjen tuomioistuimen käytettävissä olevien kaikkien tulkintamenetelmien avulla, erityisesti historiallisen ja teleologisen menetelmän avulla.
Direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohta tahdonautonomian ydinalueena
61. Direktiivin 93/13 syntyhistorian tutkiminen osoittaa, että alkuperäinen komission ehdotus(25) ei sisältänyt vastaavanlaista säännöstä. Sen käyttöön ottaminen on johdettavissa ennemminkin neuvoston lainsäädäntömenettelyssä tekemistä muutoksista.(26)
62. Oikeuskirjallisuudessa on luonnehdittu tämän säännöksen myöhempää sisällyttämistä direktiiviluonnokseen yhteisön lainsäätäjän kodifikatoriseksi arvopäätökseksi tahdonautonomian suojelemiseksi.(27) Tämän säännöksen lainsäädännöllisenä tavoitteena on oikeuskirjallisuudessa esitetyn yksimielisen näkemyksen mukaan se, että tuomioistuinten suorittamaa kuluttajasopimusten ehtojen kohtuuttomuusvalvontaa rajoitetaan sopimuspuolten tahdonautonomiaan perustuvan vapauden ja toimivien, hinta-laatu-kilpailuun perustuvien markkinoiden edun nimissä.(28)
63. Direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdalla toteutettu valvonnan laajuuden rajoittaminen perustuu oikeuskirjallisuudessa esitetyn näkemyksen mukaan markkinataloudellisiin näkökohtiin. Liberaalin talousjärjestyksen perusperiaatteiden mukaan sopimuspuolet vahvistavat itsenäisesti sen suorituksen ja vastasuorituksen, joiden vaihtamiseksi sopimus tehdään. Tämä vastaa markkinoiden ja kilpailun lakeja, jotka asianmukaisuuden tai vastaavuuden valvonnan yhteydessä osittain kumottaisiin, niin että tarjoajien niiden mukaan suuntautuva suunnitelmallinen markkinakäyttäytyminen olisi suljettu pois.(29)
64. Tästä säännöksestä voidaan päätellä, että pääsuoritusvelvoite sekä hinta–laatu-suhteen asianmukaisuus pitäisi yhteisöjen lainsäätäjän tahdon mukaan jättää lähtökohtaisesti sopimuspuolten sopimuksen ja markkinoiden tarjonnan varaan.(30) Se heijastaa tietyllä tavalla sitä jännitettä, joka vallitsee tahdonautonomian ja kuluttajansuojan nimissä tapahtuvan oikeudellisen puuttumisen välttämättömyyden välillä. Oikeuskirjallisuudessa esitetään siinä omaksutun 4 artiklan 2 kohdan tulkinnan tueksi se seikka, että tämä säännös vastaa normatiiviselta sisällöltään olennaisin osin säännöksiä, jotka jo ennen direktiivin 93/13 antamista olivat voimassa joidenkin jäsenvaltioiden oikeusjärjestyksissä ja joita on voitu käyttää esikuvina.(31)
65. Lainsäädäntöteknisesti tahdonautonomian ydinalueen säilyttämisen tavoite saavutetaan asettamalla pääsuoritusvelvoitteen kohtuuttomuusvalvonnan rajat, jolloin on huomattava, että vain sisällöllistä valvontaa rajoitetaan, koska direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdan tulkinta 19. perustelukappaleen valossa osoittaa, että yhteisön lainsäätäjä on ilmeisesti lähtenyt siitä olettamasta, että myös sopimusehdot, jotka koskevat sopimuksen pääkohdetta tai hinta-laatu-suhdetta, voivat olla kohtuuttomia.(32)
66. Tästä säännöksestä voidaan perussääntönä päätellä, että selkeät ja ymmärrettävästi laaditut ehdot, joilla vahvistetaan hinta tai pääsuoritevelvoitteiden laajuus, on vapautettu direktiivin 93/13 3 artiklan mukaisesta kohtuuttomuusvalvonnasta. Tällöin erityisesti suorituksen kuvailu ja sopimuspuolten sopimuksessa vahvistama vastaavuussuhde on lähtökohtaisesti jätetty kohtuuttomuusvalvonnan ulkopuolelle.(33) Seuraavassa tutkitaan, täyttääkö riidan kohteena oleva pyöristysehto, johon tämä kohtuuttomuusvalvonta Espanjan lainsäädännössä ulottuu, nämä edellytykset.
Direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdan edellytysten täyttyminen
67. Direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdan soveltamisen edellytyksenä on ensinnäkin, että kyseessä olevat sopimusehdot on ”laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi”. Pääasian osalta on todettava, että ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen antamien tietojen mukaan pääasian vastapuoli ei ole vedonnut avoimuusvaatimuksen laiminlyöntiin, joten pääasiassa kyseessä olevaa ehtoa on pidettävä kuluttajan kannalta selkeänä ja ymmärrettävänä.(34) Yhteisöjen tuomioistuin on nyt tässä ennakkoratkaisumenettelyssä sidottu ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen esittämiin tosiseikkoja koskeviin toteamuksiin.(35)
68. Kysymys siitä, onko Espanjan tuomioistuinten jätettävä riidan kohteena oleva pyöristysehto kohtuuttomuusvalvonnan ulkopuolelle, koska se on mahdollisesti luokiteltavissa direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdassa ilmaistun tahdonautonomian ydinalueeseen, koskee sitä vastoin, kuten edellä on mainittu,(36) tämän direktiivin säännöksen konkreettista soveltamista pääasiaan, toisin sanoen kyseessä olevan sopimusehdon luokittelua yhteisön oikeuden soveltamisalaan kuuluvaksi ja siten autonomisesti tulkittavien oikeudellisten käsitteiden ”pääkohde” ja ”hinnan ja vastikkeen riittävyys” soveltamisalaan kuuluviksi.
69. Sitä vastoin vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan(37) yhteisöjen tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten välillä EY 234 artiklan mukaisissa menettelyissä on toimivallan jako olemassa siinä muodossa, että ensin mainitun tehtävänä on yhteisön oikeuden tulkinta ja viimeksi mainittujen sen soveltaminen. Tämän vuoksi yhteisöjen tuomioistuimella ei ole toimivaltaa soveltaa yhteisön oikeuden normeja yksittäiseen tapaukseen, eikä se näin ollen ole toimivaltainen myöskään luokittelemaan kansallisen oikeuden säännöksiä tällaisen normin alaisuuteen. Se voi kuitenkin antaa kansalliselle tuomioistuimelle kaikki ne viitteet yhteisön oikeuden tulkitsemiseksi, jotka voivat olla sille hyödyksi tämän säännöksen vaikutusten arvioinnissa. Yhteisöjen tuomioistuin ei voi tämän vuoksi ottaa suoraan kantaa siihen, voidaanko sopimusehtoa valvoa,(38) eikä varsinkaan siihen, onko se yhteensoveltuva(39) direktiivin 93/13 kanssa, vaan se ratkaisee ainoastaan, miten direktiiviä 93/13 on tulkittava tietty sopimusehto huomioon ottaen.
70. Tämän johdosta kansallisen tuomioistuimen tehtävänä on tutkia, kuuluuko riidan kohteena oleva pyöristysehto direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdan jommankumman edellytyksen soveltamisalaan, kun otetaan huomioon koko sopimusrakenne ja sen sääntely kansallisessa oikeudessa.(40) Ennakkoratkaisukysymysten muotoilusta voidaan päätellä, että ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen olettamana on ilmeisesti riidanalaisen ehdon luokittelu 4 artiklan 2 kohdassa mainittujen edellytysten alaiseksi ja siten se lähtee siitä, että direktiivin tätä säännöstä sovelletaan pääasiassa. Kysymys siitä, pitääkö tämä olettama todella paikkansa,(41) voidaan mielestäni sivuuttaa. Tosin oikeuskäytännössä myönnetään, että yhteisöjen tuomioistuimen tehtävänä on esittää kansalliselle tuomioistuimelle kaikki yhteisön oikeuden tulkintaan liittyvät seikat, jotka saattavat olla hyödyllisiä kansallisen tuomioistuimen arvioidessa sen käsiteltävänä olevaa asiaa, riippumatta siitä, onko kansallinen tuomioistuin kysymyksiään esittäessään viitannut tiettyyn yhteisön oikeuden määräykseen tai säännökseen.(42) Tähän kuuluisivat lähtökohtaisesti myös yksittäisten tunnusmerkkien rajaamisen kriteerit. En kuitenkaan näe nyt esillä olevassa asiassa tarvetta tällaiselle menettelylle.(43)
Direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdan oikeudellinen luonne
– Sisällöllisen valvonnan rajat
71. Voidaan kysyä, mitä yhteisön oikeuteen perustuvia seuraamuksia on siitä, että siinä asetetut valvontarajat ylitetään antamalla jäsenvaltioiden lainsäädännössä tiukempia säännöksiä. Tämä riippuu näiden säännösten oikeudellisesta luonteesta.
72. Direktiivin 4 artiklan 2 kohdassa jätetään tulkinnanvaraa, johon Saksan ja Itävallan hallitukset osuvasti viittaavat. Tämä säännös voidaan ymmärtää joko niin, että tämän rajoituksen kattamat ehdot eivät kuulu direktiivin 93/13 soveltamisalaan, taikka niin, että tämän rajoituksen alaan kuuluvat ehdot tosin kuuluvat direktiivin soveltamisalaan, mutta direktiivin 6 artiklassa säädettyä oikeudellista seuraamusta tällaisista kohtuuttomista ehdoista eli sitä, että ne eivät sido kuluttajaa, ei sovelleta.
73. Ensi silmäyksellä kumpikaan näistä tulkintatuloksista ei ole ensisijainen. Direktiivin 93/13 syntyhistoria ei alkuperäistä direktiiviehdotusta koskevien neuvoston muutosten nimenomaisten perustelujen puuttuessa anna mitään liittymäkohtaa tietyn tulkinnan hyväksi. Viitteitä saadaan sitä vastoin turvautumalla kieliopilliseen ja systemaattiseen tulkintamenetelmään.
74. Mainitun 4 artiklan 2 kohdan luokittelua direktiivin asiallisen soveltamisalan vahvistaviin säännöksiin ei ensinnäkään puolla tämän säännöksen sanamuoto, jossa viitataan ”kohtuuttoman luonteen arviointiin” muttei itse direktiivin sovellettavuuteen, mikä viittaa yksinomaan sisällöllisen valvonnan ulottuvuuden asialliseen rajaamiseen. Sitä vastaan puhuu myös se, ettei kaikkia niitä ehtoja, jotka koskevat sopimuksen pääkohdetta ja hinta–laatu-suhdetta, ole suljettu tämän valvonnan ulkopuolelle, vaan ainoastaan ehdot, jotka on laadittu ”selkeästi ja ymmärrettävästi”. Direktiivin 19. perustelukappaleen mukaan tämän direktiivin tarkoituksen mukaisesti ”kohtuuttoman luonteen arviointi ei saa kohdistua” niihin. Jos avoimuusvaatimusta ei kuitenkaan yksittäistapauksessa noudateta, kohtuuttomuusvalvonta ulottuu rajoituksetta myös näihin sopimusehtoihin.(44) Sitä vastoin on mielestäni arveluttavaa olettaa, että yhteisön lainsäätäjällä olisi voinut olla tarkoitus tehdä direktiivin 93/13 soveltaminen riippuvaiseksi näin epämääräisestä, loppujen lopuksi kansallisen tuomioistuimen yksittäistapauksessa tekemään arvioon perustuvasta edellytyksestä.
75. Tämän säännöksen järjestelmälliseen asemaan direktiivin sisällä perustuva tulkinta johtaa myös samaan lopputulokseen. Direktiivin soveltamisala vahvistetaan nimittäin 1 ja 2 artiklassa, kun taas 4 artiklan sääntelyn kohteena ovat sisällöllisen valvonnan yksityiskohtaiset säännöt ja ulottuvuus. Ne antavat lain soveltajalle tarpeelliset kriteerit ja viitteet kohtuuttomuusvalvontaa varten. Tältä osin molemmat aspektit on erotettava selvästi toisistaan.
76. Tästä seuraa, että myös ehdot, jotka direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdan mukaisesti koskevat sopimuksen pääkohdetta sekä hinta–laatu-suhdetta, kuuluvat lähtökohtaisesti direktiivin soveltamisalaan. Ne kuuluvat näin ollen 8 artiklassa tarkoitettuun ”tämän direktiivin soveltamisalaan”. Ne on tästä huolimatta suljettu kohtuuttomuusvalvonnan ulkopuolelle.(45)
b) Direktiivin 93/13 8 artiklassa annetun toimivallan ulottuvuus
77. Siltä osin kuin direktiivin 93/13 8 artiklassa annetaan jäsenvaltioille lupa antaa tiukempia säännöksiä, on tutkittava, sisältääkö tämä oikeus valvonnan laajentamisen myös 4 artiklan 2 kohdassa mainittuihin sopimuksen kohteisiin.
i) 4 artiklan 2 kohdan pakottavan luonteen puuttuminen
78. Tämän kanssa olisi mahdollisesti ristiriidassa pääasian valittajan väittämä 4 artiklan 2 kohdan luonne pakottavana säännöksenä. Kuten se itse toteaa kirjallisissa huomautuksissaan, tätä ei kuitenkaan voida johtaa välittömästi yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä.(46)
79. Myöskään asiassa komissio vastaan Alankomaat annetusta tuomiosta,(47) johon pääasian valittaja vetoaa, ei saada tukea tälle väitteelle. Tässä tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin totesi Alankomaiden kuningaskunnan jättäneen noudattamatta direktiivin 93/13 mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ollut antanut lakeja, asetuksia ja hallinnollisia määräyksiä, joita edellytetään direktiivin 4 artiklan 2 kohdan ja 5 artiklan saattamiseksi täydellisesti osaksi Alankomaiden oikeutta.(48) Yhteisöjen tuomioistuin oli tässä tapauksessa sitä mieltä, että kyseessä olevat Alankomaiden siviililain siviilioikeudelliset säännökset eivät olleet riittävän selviä direktiivin tavoitteiden saavuttamiseksi.(49) Yhteisöjen tuomioistuin on tässä noudattanut julkisasiamies Tizzanon näkemystä; tämä on todennut ratkaisuehdotuksessaan muun muassa, että Alankomaiden siviililain tuolloin voimassa olleessa muodossa oli säilynyt muuttumattomana elinkeinonharjoittajan mahdollisuus estää kuluttajaa vaatimasta epäselvien tai moniselitteisten pääsuorituksia koskevien sopimusehtojen pätemättömäksi julistamista.(50) Julkisasiamies totesi, että siitä, että sopimusehtoihin, joiden kohteena ovat olennaiset suoritukset, ei sovelleta vakioehtoja koskevia Alankomaiden säännöksiä, aiheutuu huomattava rajoitus direktiivin soveltamisalaan.(51)
80. Tämä tuomio on mielestäni merkityksetön sen kysymyksen arvioimiseksi, onko direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohta luonteeltaan pakottava, koska se koskee yksinomaan direktiivin 4 artiklan 2 kohtaan ja 5 artiklaan kiinteästi liittyvän avoimuusvaatimuksen täytäntöönpanoa kansallisella tasolla ja siten vain yhtä 4 artiklan 2 kohdan säännöksen aspektia. Pääasian valittaja toteaa itse, että yhteisöjen tuomioistuin on jättänyt lausumatta tämän säännöksen muista aspekteista.(52) Tästä tuomiosta ei siis voida päätellä mitään tämän säännöksen oikeudellisesta luonteesta. Lisäksi on todettava, että kyseisen tuomion perustana oleva asia koski, kuten julkisasiamies Tizzano on perustellusti todennut, direktiivin 93/13 soveltamisalan direktiivinvastaista rajaamista kuluttajan vahingoksi, kun taas nyt esillä olevassa asiassa kyseessä on sisällöllisen valvonnan ulottuvuuden laajentaminen kuluttajan hyväksi. Viimeksi mainittu on yksiselitteisesti sopusoinnussa direktiivin 93/13 tavoitteen ja vähimmäistason yhdenmukaistamisen ajatuksen kanssa, jotta voidaan taata kuluttajalle mahdollisimman korkean suojelun taso.(53) Direktiivin soveltamisalan rajoittaminen sillä, että sitä ei panna säännönmukaisesti täytäntöön, merkitsee sitä vastoin yhteisön oikeudessa vahvistetun vähimmäistason suojelun alittamista. Koska sekä lähtötilanne että problematiikka ovat lähtökohtaisesti erilaiset, näitä asioita ei voida vertailla keskenään.
81. Myös pääasian vastaajan yritys vetää asiassa komissio vastaan Espanja(54) annetusta tuomiosta johtopäätöksiä tämän väitteen tueksi epäonnistuu. Tämän tuomion perustana olleen asian kohteena oli Espanjan kuningaskunnan jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen, koska se ei ollut saattanut direktiivin 93/13 5 artiklaa ja 6 artiklan 2 kohtaa säännönmukaisesti osaksi kansallista oikeusjärjestystä. Tosin pitää paikkansa, että yhteisöjen tuomioistuin on kuvaillut direktiivin 5 artiklan kolmannessa virkkeessä vahvistettua tulkintasääntöä normatiiviseksi ja pakottavaksi säännöksi, jolla luodaan kuluttajille oikeuksia ja pyritään määrittämään tavoite, johon tällä direktiivillä pyritään,(55) mutta tästä toteamuksesta ei voida tehdä päätelmiä 4 artiklan 2 kohdan säännöksen oikeudellisesta luonteesta, jonka sääntelyllinen sisältö on tältä osin toinen.
82. Pääasian vastaaja vetoaa lisäksi direktiivin 93/13 syntyhistoriaan, joka sen mielestä osoittaa, että yhteisön lainsäätäjä halusi vetää yhteisön laajuiset rajat tuomioistuinten suorittamalle sopimusehtojen kohtuuttomuusvalvonnalle. Tämä tosin pitää paikkansa,(56) kuten edellä on todettu 4 artiklan 2 kohdan historiallisen tulkinnan yhteydessä, mutta se ei yksinään tue väitettä siitä, että yhteisön lainsäätäjä halusi välttämättä estää jäsenvaltioita antamasta 8 artiklan perusteella tiukempia säännöksiä, jotka laajentavat tuomioistuinvalvonnan ulottuvuutta. Historiallinen tulkinta ei anna selvää vastausta direktiivin 4 artiklan 2 kohdan ja 8 artiklan välistä suhdetta koskeviin kysymyksiin.
83. Komission tähänastisista aloitteista(57) yhteisön kuluttajansuoja-asioiden tarkastelemiseksi on huomattava, että juuri oikeusmetodologiselta kannalta ne eivät ole soveltuvia antamaan suuntaa direktiivin 93/13 tulkinnalle, koska niiden kohteena on yksinomaan ehdotus toiseksi yhteisön normiksi, joka ei vielä ole tullut edes voimaan. Ottamatta huomioon sitä, että mainitut asiakirjat eivät ole aineistoa direktiiville 93/13, on palautettava mieliin, että komissiolla on vain aloiteoikeus ja siksi mahdollisuus vetää ehdotuksensa takaisin. Lisäksi neuvosto ja parlamentti voivat tehdä näihin ehdotuksiin lainsäädäntömenettelyssä lukuisia muutoksia, joten niitä voidaan käyttää tulkinnassa apuna vain rajoitetusti.(58) Vastaavasti ne eivät tule nyt esillä olevassa asiassa kyseeseen direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdan historiallisessa tai systemaattisessa tulkinnassa. Kuten komissio on itse selittänyt – vastauksena yhteisöjen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin vastaavien myöhemmin annettavien säännösten tulkinnasta sekä uuteen kattavaa yhdenmukaistamista koskevaan hankkeeseen(59) liittyen – suullisessa käsittelyssä, tämä pätee erityisesti sen ehdotukseen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi kuluttajien oikeuksista; tämä ehdotus on vielä yhteisön lainsäädäntöelimissä tarkasteluvaiheessa.
84. Edellä todetun perusteella direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohtaa ei voida kuvailla pakottavaksi säännökseksi, joka voisi estää jäsenvaltiota vetoamasta direktiivin 8 artiklaan sellaisten säännösten antamiseksi, joilla laajennettaisiin sisällöllisen valvonnan ulottuvuutta myös muihin sopimuskohteisiin, kuten sopimuksen pääkohteeseen tai hinta–laatu-suhteen asianmukaisuuteen.
ii) Vähimmäistason yhdenmukaistaminen
85. Tässä yhteydessä voidaan epäillä, että direktiivin 93/13 8 artiklaan perustuva rajoittamaton valvonta-alan laajentaminen voisi johtaa 4 artiklan 2 kohdassa suojellun tahdonautonomian nakertamiseen. Toisaalta tämän säännöksen noudattamista ei saada pitää itsetarkoituksena. Ennemminkin tätä säännöstä on tarkasteltava direktiivin tavoitteiden yhteydessä ottamalla huomioon tähänastinen yhdenmukaistamisen tila kuluttajansuojan alalla.
86. Direktiivillä 93/13 pyritään takaamaan yhtenäinen vähimmäissuoja kuluttajasopimusten kohtuuttomilta ehdoilta yhteisön jäsenvaltioissa. Tämä tavoite pitäisi 12. perustelukappaleen mukaan saavuttaa kuluttajansuojaa koskevien kansallisten säännösten osittaisella yhdenmukaistamisella.(60) Keskeinen normatiivinen ilmaus direktiivin 93/13 perustana olevasta pelkän vähimmäistason yhdenmukaistamisen periaatteesta on 8 artiklassa annettu toimivalta, jonka perusteella jäsenvaltioiden sallitaan pitää voimassa tai antaa kansallisessa oikeusjärjestyksessään säännöksiä, joilla taataan direktiivissä vahvistetun vähimmäistason ylittävä suoja.(61) Kuten 12. perustelukappaleesta ilmenee, jäsenvaltioiden täytyy voida taata kuluttajien parempi suojelu tiukemmilla kansallisilla säännöksillä kuin mikä tämän direktiivin säännöksillä taataan. Tämä vähimmäistason yhdenmukaistaminen jättää jäsenvaltioille merkittävän muotoamisvallan. Tästä säännöksestä voidaan vastakohtaispäätelmänä päätellä, että poikkeaminen alas eli direktiivin tavoitteiden alle jäävän kuluttajasuojan tasolle ei ole direktiivin vaatimusten mukainen.
c) Päätelmä
87. Sitä taustaa vasten, että direktiivissä 93/13 säädetään vain vähimmäistason yhdenmukaistamisesta, sen kanssa ei periaatteessa olisi ristiriidassa jäsenvaltioiden tavoittelema sisällöllisen valvonnan laajentaminen muihin sopimuskohteisiin kuten sopimuksen pääkohteeseen tai hinta–laatu-suhteen asianmukaisuuteen, koska tähän toimenpiteeseen liittyy kuluttajansuojan korkeampi taso.(62)
2. Kolmas kysymys
88. Yhteisön oikeudessa asetetaan kuitenkin suojelun korkeamman tason vahvistamiselle rajat. Riippumatta siitä, koskevatko kansalliset säännökset tapauksia, jotka kuuluvat direktiivin soveltamisalaan, jäsenvaltioiden on noudatettava yhteisön oikeuden mukaisia yleisiä rajoja. Niiden kansalliset säännökset eivät saa olla ristiriidassa EY:n perustamissopimuksen kanssa, eikä niillä saada loukata perusvapauksia tai yhteisön sekundaarilainsäädäntöä.(63) Direktiivin 93/13 8 artiklassa viitataan nimenomaisesti tähän, kun siinä asetetaan vaatimus siitä, että jäsenvaltioiden säännösten on oltava ”perustamissopimuksen mukaisia”. Tämä on kolmannen kysymyksen kohteena.
a) Oikeudellinen arviointi yhteisön oikeuden tavoitteiden valossa
89. Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin haluaa kolmannella kysymyksellään nimittäin tietää, onko direktiivin säännösten mukaisesti järjestetty tuomioistuimen suorittama kohtuuttomuusvalvonta, joka kohdistuu selkeästi ja ymmärrettävästi laadittuihin kuluttajasopimusten ehtoihin, jotka koskevat sopimuksen pääkohdetta ja hinnan tai korvauksen asianmukaisuutta suhteessa vastineena toimitettaviin palveluihin ja tavaroihin, yhteensoveltuva EY 2 artiklan, EY 3 artiklan 1 kohdan g alakohdan ja EY 4 artiklan 1 kohdan kanssa. Ennakkoratkaisupyynnön tarkoituksena on siis, että yhteisöjen tuomioistuin toteaa, johtuuko primaarioikeudesta muita rajoituksia Espanjan oikeusjärjestyksessä säädetyn kaltaiselle suojelun korkeammalle kansalliselle tasolle. Määräykset, jotka ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin nimeää, koskevat yhteismarkkinoiden, vapaan kilpailun ja vapaan markkinatalouden periaatteita.
90. Hyödyllisiä viitteitä näiden määräysten sovellettavuudesta vertailukohtana jäsenvaltioiden toimien yhteensoveltuvuudelle yhteisön oikeuden kanssa saadaan asiassa Échirolles Distribution annetusta tuomiosta.(64)
91. Kuten yhteisöjen tuomioistuin on siinä todennut, EY 4, EY 98 ja EY 99 artiklassa – siltä osin kuin ne koskevat talouspolitiikkaa, jota on hoidettava vapaaseen kilpailuun perustuvan avoimen markkinatalouden periaatetta noudattaen – määritellään vain yleiset tavoitteet, joten niitä voidaan tarkastella vain niiden panemiseksi täytäntöön annettujen määräysten kanssa.(65) Tästä seuraa, että niillä on olennaisin osin poliittisten ohjelmajulistusten luonne.(66) Yhteisöjen tuomioistuimen mukaan ne ovat siksi määräyksiä, joissa ei aseteta jäsenvaltioille selviä ja ehdottomia velvoitteita, joihin yksityiset oikeussubjektit voisivat vedota kansallisissa tuomioistuimissa. Edellä mainitun periaatteen osalta on sen mukaan kyse ennemminkin yleisestä periaatteesta, jonka soveltaminen edellyttää lainsäätäjän tai kansallisten hallintoviranomaisten toimivaltaan kuuluvia monimutkaisia taloudellisia arviointeja.(67)
92. Viimeksi mainittu perustuu suurelta osin siihen seikkaan, että koska talous- ja rahaunionilla ei ole yhteistä talouspolitiikkaa, joka toimisi yhteisen kauppapolitiikan tai maatalouspolitiikan kaltaisen esikuvan mukaisesti, jäsenvaltiot ovat edelleen toimivaltaisia ja vastuullisia yleisestä talouspolitiikastaan, mutta niiden on järjestettävä se koordinoinnin avulla niin, että ne edesauttavat EY 2 artiklassa tarkoitettujen yhteisön tavoitteiden saavuttamista.(68)
93. Koska tämä ohjelmajulistus on oikeudellisesti epämääräinen ja koska jäsenvaltioilla on edelleen itsenäinen toimivalta talouspolitiikan alalla, jäsenvaltioiden täytäntöönpanotoimien yhteensoveltuvuutta yhteisön oikeuden kanssa ei voida lähtökohtaisesti tarkastella mainittuja primaarioikeudellisia määräyksiä vertailukohtana käyttäen. Edellä mainitun oikeuskäytännön mukaisesti kyseeseen tulisi sitä vastoin teoriassa oikeudellinen tarkastelu EY 2 artiklan, EY 3 artiklan 1 kohdan g alakohdan ja EY 4 artiklan 1 kohdan konkretisoivien perustamissopimusten määräysten avulla. Tosin ennakkoratkaisukysymyksissä ei nimenomaisesti pyydetä näiden perustamissopimusten määräysten tulkintaa, mutta ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin ottaa ennakkoratkaisupyynnön esittämistä koskevassa päätöksessään yleisesti huomioon avointa markkinataloutta ja vapaata kilpailua koskevat periaatteet. Tältä osin on muistutettava, että yhteisöjen tuomioistuimen tehtävänä on esittää kansalliselle tuomioistuimelle kaikki yhteisön oikeuden tulkintaan liittyvät seikat, jotka saattavat olla hyödyllisiä kansallisen tuomioistuimen arvioidessa sen käsiteltävänä olevaa asiaa, riippumatta siitä, onko kansallinen tuomioistuin kysymyksiään esittäessään viitannut tiettyyn yhteisön oikeuden määräykseen tai säännökseen.(69)
b) Oikeudellinen arviointi täytäntöönpanosääntöjen perusteella
i) Kilpailusäännöt
94. Kuten yhteisöjen tuomioistuin on todennut, yhteisön oikeuden kilpailusääntöjen avulla on tarkoitus suojata EY 2 ja EY 3 artiklan periaatteita ja saavuttaa niissä määritellyt tavoitteet.(70) EY 3 artiklan 1 kohdan g alakohdassa vahvistettu sellaista järjestelmää koskeva tavoite, jolla varmistetaan, ettei kilpailu vääristy sisämarkkinoilla, toteutetaan EY 81 ja EY 82 artiklan soveltamisella. Nämä perustamissopimuksen määräykset täsmentävät EY 2 ja EY 3 artiklassa asetetut tavoitteet,(71) ja niitä voidaan tämän vuoksi käyttää vertailukohtana tutkittaessa jäsenvaltioiden täytäntöönpanotoimia.
95. Lähtökohtaisesti ei ole mahdollista soveltaa pääasiaan sellaisia kilpailusäännöksiä, jotka pätevät jäsenvaltioissa valtiontukien alalla EY 87 artiklan ja sitä seuraavien artiklojen mukaisesti, koska nämä määräykset eivät ole ennakkoratkaisupyynnön kohteena. Myöskään EY 81 ja EY 82 artiklan soveltaminen ei tule kyseeseen, sillä ne eivät kohdistu jäsenvaltioihin vaan yrityksiin. Molemmat määräykset koskevat yritysten toimintaa, eivätkä niiden kohteena ole jäsenvaltioiden lainsäädäntö- tai täytäntöönpanoelinten antamat säännökset ja määräykset. Yhteisöjen tuomioistuin on samoin vakiintuneessa oikeuskäytännössä selittänyt, että jäsenvaltiot eivät voi EY 81 ja EY 82 artiklan nojalla, luettuina yhdessä EY 10 artiklan kanssa, toteuttaa tai pitää voimassa sellaisia toimenpiteitä – eivät myöskään säännösten ja määräysten muodossa –, jotka ovat omiaan poistamaan yrityksiin sovellettavien kilpailusääntöjen tehokkaan vaikutuksen.(72) Tällaisesta tilanteesta on oikeuskäytännön mukaan kyse silloin, kun jäsenvaltio joko yhtäältä määrää yritykset tekemään EY 81 artiklan vastaisia yritysten välisiä yhteistoimintajärjestelyjä, suosii tällaisia järjestelyjä taikka vahvistaa niiden vaikutuksia tai toisaalta poistaa omalta sääntelyltään sen valtiollisen luonteen siirtämällä yksityisille toimijoille oman vastuunsa tehdä taloutta ohjaavia päätöksiä.(73)
96. Sitä vastoin mikään ei viittaa siihen, että pääasiassa nämä edellytykset olisivat täyttyneet. Siten riidan kohteena olevat jäsenvaltion säännökset eivät näyttäisi olevan ristiriidassa EY 81 artiklan kanssa luettuna yhdessä EY 10 artiklan kanssa.
97. Sama pätee EY 82 artiklan mahdolliseen soveltamiseen yhdessä EY 10 artiklan kanssa. Ensinnäkin EY 82 artiklan a alakohdassa kielletään määräävän markkina-aseman väärinkäyttö kohtuuttomien osto- tai myyntihintojen tai muiden kohtuuttomien kauppaehtojen avulla. Toiseksi asetuksen N:o 1/2003(74) 3 artiklan 2 kohdan viimeisessä virkkeessä säädetään, että jäsenvaltioita ei saa tämän asetuksen nojalla estää hyväksymästä ja soveltamasta alueellaan tiukempia kansallisia lakeja, joissa kielletään tai säädetään rangaistaviksi yritysten toteuttamat yksipuoliset toimet. Kilpailuoikeuden säännöksistä ei siis voida päätellä mitään, mikä kieltäisi kategorisesti valtion puuttumisen tahdonautonomiaan kuluttajansuojaa koskevista syistä ja taloudellisen tasapainon säilyttämiseksi suorituksen ja vastasuorituksen välillä.
98. Siten mistään ei ole pääteltävissä, että riidan kohteena olevat jäsenvaltion säännökset olisivat ristiriidassa kilpailusääntöjen kanssa.
ii) Perusvapaudet
99. Perustamissopimuksen mukaiseksi tavoitteeksi EY 3 artiklan 1 kohdan g alakohtaan kirjattu vääristymättömän kilpailun olemassaolo sisämarkkinoilla edellyttää lisäksi käsitteellisesti mahdollisimman pitkälle menevää perusvapauksien toteutumista.(75) Siksi seuraavaksi on tarkasteltava riidan kohteena olevien jäsenvaltion säännösten yhteensoveltuvuutta perusvapauksien kanssa. Viimeksi mainittuja sovelletaan vähimmäistason yhdenmukaistamisen tapauksessa, jos kansalliset säännökset rajoittavat vapaata liikkuvuutta sisämarkkinoilla yli vähimmäistason suojelun.(76)
100. Nyt esillä olevassa asiassa tulee kyseeseen primaarioikeudellisen määräyksen soveltaminen palvelujen tarjoamisen vapauteen. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan EY 49 artiklassa tarkoitettu rajoitusten käsite koskee toimia, joilla kielletään palvelujen tarjoamisen vapauden käyttäminen, haitataan sitä tai tehdään se vähemmän houkuttelevaksi.(77)
101. Arvioitaessa kysymystä siitä, kuuluuko tämän käsitteen soveltamisalaan erotuksetta sovellettava toimenpide, kuten sisällöllisen valvonnan laajentaminen sopimuksen pääkohteeseen tai hinta–laatu-suhteeseen, on välttämätöntä ottaa huomioon sekä Espanjaan että toiseen jäsenvaltioon, jossa pätevät vähemmän tiukat säännökset, sijoittautunut palvelun tarjoaja, koska kulloisenkin asiayhteyden mukaan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä voi ilmetä erilaisia oikeudellisia seuraamuksia.
102. Oikeuskäytännön mukaan jäsenvaltion toteuttama sääntely ei muodosta EY:n perustamissopimuksessa tarkoitettua rajoitusta pelkästään sen vuoksi, että muut jäsenvaltiot soveltavat väljempiä tai taloudellisesti edullisempia sääntöjä alueelleen sijoittautuneisiin samankaltaisten palvelujen tarjoajiin.(78) Siten espanjalaiset palvelujen tarjoajat eivät voi väittää, että EY 49 artiklan mukaista perusvapautta on rikottu vain siitä syystä, että niihin mahdollisesti sovelletaan tiukempaa lainsäädäntöä kuin muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneisiin palvelujen tarjoajiin.
103. Tästä huolimatta tämä seikka on looginen seuraus vähimmäistason yhdenmukaistamisesta, kuten komissio perustellusti selittää. Lisäksi yhteisöjen lainsäätäjä lähtee ilmeisesti siitä, että jäsenvaltioissa on edelleenkin erilaisia säännöksiä, kuten ilmenee direktiivin 93/13 12. perustelukappaleesta, jossa viitataan tuolloin mahdollisena pidettyyn yhdenmukaistamisasteeseen ja samalla vahvistetaan jäsenvaltioiden oikeus antaa tiukempia kansallisia säännöksiä.
104. Sitä vastoin rajoituksen käsite kattaa jäsenvaltion toteuttamat toimenpiteet, jotka koskevat muista jäsenvaltioista peräisin olevien yritysten markkinoille pääsyä, vaikka niitä sovelletaankin erotuksetta, ja siten estävät jäsenvaltioiden välistä kauppaa.(79) Tämän oikeuskäytännön mukaan asia riippuu siis siitä, miten kyseessä oleva kansallinen sääntely vaikuttaa muista jäsenvaltioista tuleviin palvelujen tarjoajiin.
105. Ei voida lähtökohtaisesti sulkea pois sitä, että tuomioistuimen suorittama sopimusehtojen sisällöllinen kattava valvonta, joka menee direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdassa vahvistettuja puitteita pidemmälle, voi karkottaa palvelujen tarjoajat, jotka tulevat toisista jäsenvaltioista, joissa tällaista sisällöllistä valvontaa ei suoriteta. Jos näin tehtäisiin palvelujen vapaa tarjoaminen niille vähemmän houkuttelevaksi, voitaisiin lähteä mainitun määritelmän mukaisesta palvelujen tarjoamisen vapauden rajoittamisesta. Tällainen rajoittaminen voisi olla oikeutettua myös yleisen edun mukaisista pakottavista syistä, joihin kuluttajansuoja kuuluu,(80) jos se on myös suhteellisuusperiaatteen mukaista.
106. Siltä osin kuin toisiin jäsenvaltioihin sijoittautuneet palvelujen tarjoajat tekevät sopimuksia Espanjassa asuvien kuluttajien kanssa ja niihin sovelletaan asiaa koskevien kollisiosääntöjen perusteella(81) mahdollisesti lainsäädäntöä, joka on tiukempi kuin niiden sijoittautumisjäsenvaltion lainsäädäntö, ei tässä voida mitenkään havaita yhteisön oikeuden kanssa ristiriitaista tilannetta. Kuten yhteisöjen tuomioistuin on korostanut, se seikka, että jäsenvaltio antaa säännöksiä, jotka eivät ole yhtä tiukkoja kuin toisen jäsenvaltion antamat säännökset, ei merkitse, että sen antamat säännökset olisivat suhteellisuusperiaatteen vastaisia ja siten ristiriidassa yhteisön oikeuden kanssa.(82)
107. Lopuksi on todettava, että mikään ei viittaa siihen, että riidan kohteena oleva Espanjan lainsäädäntö rasittaisi muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneita palvelujen tarjoajia enemmän kuin espanjalaisia palvelujen tarjoajia ja olisi siten luonteeltaan syrjivä.
108. Näin ollen perusvapauksia ei ole loukattu.
c) Päätelmä
109. Kaiken tämän perusteella tulen siihen tulokseen, ettei voida todeta mitään viitettä siitä, että riidan kohteena olevat kansalliset säännökset olisivat ristiriidassa kilpailusääntöjen tai perusvapauksien kanssa.
110. Siten direktiivin 8 artiklan ja 4 artiklan 2 kohdan sellainen tulkinta, että jäsenvaltio voi säätää, että sen tuomioistuimet valvovat sellaisten kuluttajasopimusten ehtojen kohtuuttomuutta, jotka on laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi ja jotka koskevat sopimuksen pääkohteen määrittelyä tai hinnan tai korvauksen asianmukaisuutta suhteessa vastineena toimitettaviin palveluihin ja tavaroihin, on yhteensoveltuva EY 2 artiklan, EY 3 artiklan 1 kohdan g alakohdan ja EY 4 artiklan 1 kohdan kanssa.
VII Ratkaisuehdotus
111. Edellä todettujen seikkojen perusteella ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin vastaa Tribunal Supremon esittämiin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti:
1) Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun direktiivin 93/13/ETY 4 artiklan 2 kohta yhdessä sen 8 artiklan kanssa eivät estä kansallista lainsäädäntöä, jossa säädetään sellaisten ehtojen kohtuuttomuusvalvonnasta, jotka koskevat sopimuksen pääkohdetta taikka hinnan tai korvauksen asianmukaisuutta suhteessa vastineena toimitettaviin palveluihin ja tavaroihin, silloinkaan, kun nämä ehdot on laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi.
2) Direktiivin 8 artiklan ja 4 artiklan 2 kohdan sellainen tulkinta, että jäsenvaltio voi säätää, että sen tuomioistuimet valvovat sellaisten kuluttajasopimusten ehtojen kohtuuttomuutta, jotka on laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi ja jotka koskevat sopimuksen pääkohteen määrittelyä taikka hinnan tai korvauksen asianmukaisuutta suhteessa vastineena toimitettaviin palveluihin ja tavaroihin, on yhteensoveltuva EY 2 artiklan, EY 3 artiklan 1 kohdan g alakohdan ja EY 4 artiklan 1 kohdan kanssa.
1 – Alkuperäinen kieli: saksa.
2 – EYVL L 95, s. 29.
3 – Asia C-9/99, Échirolles Distribution, tuomio 3.10.2000 (Kok., s. I-8207, 22–26 kohta).
4 – Asia C-144/99, komissio v. Alankomaat, tuomio 10.5.2001 (Kok., s. I-3541).
5 – Asia C-70/03, komissio v. Espanja, tuomio 9.9.2004 (Kok., s. I-7999, 17 kohta).
6 – Vihreä kirja kuluttajansuojaa koskevan yhteisön säännöstön tarkistamisesta (KOM(2006) 744 lopullinen).
7 – Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi kuluttajan oikeuksista (KOM(2008) 614 lopullinen).
8 – Ks. direktiivin yhdeksäs perustelukappale.
9 – Oikeustieteessä sopimusvapautta pidetään tahdonautonomian tärkeimpänä ilmentymänä ja siten yksilön oikeuksien takuuna. Ks. tahdonautonomiasta vertailevan oikeustieteen yhteydessä saksalaisessa oikeuskirjallisuudessa Larenx, K. ja Wolf, M., Allgemeiner Teil des bürgerlichen Rechts, 9. painos, München, 2004, 2 kohta; Itävallan oikeudessa Koziol, H. ja Welser, R., Grundriss des bürgerlichen Rechts, osa I: Allgemeiner Teil – Sachenrecht – Familienrecht, 11. painos, Wien, 2000, s. 84; Ranskan oikeudessa Aubert, J.-L. ja Savaux, É., Les obligations. 1. Acte juridique, 12. painos, Pariisi, 2006, s. 72, 99 kohta ja Espanjan oikeudessa Diez-Picazo, L. ja Gullón, A., Sistema de derecho civil, osa I, 10. painos, Madrid, 2002, s. 369–. Basedow, J., on esittänyt artikkelissa ”Die Europäische Union zwischen Marktfreiheit und Überregulierung – Das Schicksal der Vertragsfreiheit” teoksessa Sonderdruck aus Bitburger Gesprächen Jahrbuch 2008/1, München, 2009, s. 103, näkemyksensä siitä, että sopimusvapaus tunnustetaan jo yhteisön oikeuden yleisenä periaatteena. Yhteisöjen tuomioistuin selitti asiassa C-499/04, Werhof, 9.3.2006 antamassaan tuomiossa (Kok., s. I-2397, 23 kohta), että ”sopimukselle on luonteenomaista tahdon autonomian periaate, jonka mukaan muun muassa osapuolet sitoutuvat vapaasti keskenään”.
10 – Vrt. asiassa C-40/08, Asturcom Telecommunicaciones, tuomio 6.10.2009, 14.5.2009 esittämäni ratkaisuehdotus (Kok., s. I‑9579, ratkaisuehdotuksen 47 kohta).
11 – Ks. yhdistetyt asiat C-240/98–C-244/98, Océano Grupo Editorial ja Salvat Editores, tuomio 27.6.2000 (Kok., s. I-4941, 25 kohta) ja asia C-168/05, Mostaza Claro, tuomio 26.10.2006 (Kok., s. I-10421, 25 kohta). Näissä tuomioissa yhteisöjen tuomioistuin on direktiivin 93/13 6 ja 7 artiklan tulkinnan yhteydessä todennut, että ”direktiivillä toteutettu suojajärjestelmä perustuu ajatukseen siitä, että kuluttaja on elinkeinonharjoittajaan nähden heikompi osapuoli sekä neuvotteluaseman että tietojen puolesta, mikä johtaa kuluttajan sitoutumaan elinkeinonharjoittajan ennakolta laatimiin sopimusehtoihin ilman, että hän voisi vaikuttaa niiden sisältöön”.
12 – Näin toteaa Tilmann, I., teoksessa Die Klauselrichtlinie 93/13/EWG auf der Schnittstelle zwischen Privatrecht und öffentlichem Recht – Eine rechtsvergleichende Untersuchung zum Europarecht, München, 2003, s. 8. Edellä alaviitteessä 9 mainittu Basedow, J., s. 102, viittaa siihen, että sopimusoikeutta koskeva yhteisön lainsäädäntö on johdettavissa oikeuspoliittisesta tahdosta taistella yksittäisiä epäkohtia vastaan lainsäädännön avulla. Hän päättelee tästä, että yhteisön oikeuden mukainen sopimusvapauden käsite ei koske yksilön oikeuksia, vaan se on luonteeltaan järjestyspoliittinen: siltä osin kuin kilpailu rajoittaa taloudellisen vallan liiallista käyttämistä, tahdonautonomia ja sopimusvapaus kuuluvat yleisen edun mukaisiin intresseihin. Jos kilpailuolosuhteita ei voida luoda markkinoiden epätäydellisyyden vuoksi, valtion puuttuminen sopimusvapauteen on legitiimiä.
13 – Ks. edellä tämän ratkaisuehdotuksen 2 kohta.
14 – Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY soveltamisesta 27.4.2000 laadittu komission kertomus, KOM(2000) 248 lopullinen, s. 17.
15 – Ks. mm. yhdistetyt asiat C-297/88 ja C-197/89, Dzodzi, tuomio 18.10.1990 (Kok., s. I-3763, Kok. Ep. X, s. 555, 33 ja 34 kohta); asia C-231/89, Gmurzynska-Bscher, tuomio 8.11.1990 (Kok., s. I-4003, 18 ja 19 kohta); asia C-28/95, Leur-Bloem, tuomio 17.7.1997 (Kok., s. I-4161, 24 kohta); asia C-275/06, Promusicae, tuomio 29.1.2008 (Kok., s. I-271, 36 kohta) ja asia C-2/06, Kempter, tuomio 12.2.2008 (Kok., s. I-411, 42 kohta).
16 – Ks. mm. asia C-379/98, PreussenElektra, tuomio 13.3.2001 (Kok., s. I-2099, 38 kohta); asia C-18/01, Korhonen ym., tuomio 22.5.2003 (Kok., s. I-5321, 19 kohta); asia C-380/01, Schneider, tuomio 5.2.2004 (Kok., s. I-1389, 21 kohta); asia C-295/05, Asemfo, tuomio 19.4.2007 (Kok., s. I-2999, 30 kohta) ja yhdistetyt asiat C-261/07 ja C-299/07, VTB-VAB, tuomio 23.4.2009 (Kok., s. I-0000, 32 kohta).
17 – Ks. mm. asia 244/80, Foglia v. Novello, tuomio 16.12.1981 (Kok., s. 3045, Kok. Ep. VI, s. 251, 18 kohta); yhdistetyt asiat C-422/93–C-424/93, Zabala Erasun ym., tuomio 15.6.1995 (Kok., s. I-1567, 29 kohta); asia C-415/93, Bosman, tuomio 15.12.1995 (Kok., s. I-4921, 61 kohta); asia C-314/96, Djabali, tuomio 12.3.1998 (Kok., s. I-1149, 19 kohta); edellä alaviitteessä 16 mainittu asia PreussenElektra, tuomion 39 kohta; edellä alaviitteessä 16 mainittu asia Schneidet, tuomion 22 kohta; asia C-212/06, Gouvernement de la Communauté française ja Gouvernement wallon, tuomio 1.4.2008 (Kok., s. I-1683, 29 kohta) ja edellä alaviitteessä 16 mainitut yhdistetyt asiat VTB-VAB, tuomion 33 kohta.
18 – Ks. ennakkoratkaisupyyntöpäätöksen s. 11.
19 – Ks. ennakkoratkaisupyyntöpäätöksen s. 12.
20 – Vrt. Brandner, H. E., ”Maßstab und Schranken der Inhaltskontrolle bei Verbraucherverträgen”, Monatsschrift für Deutsches Recht, 4/1997, s. 314 ja ”Auslegungszuständigkeit des EuGH bei der Inhaltskontrolle von Entgeldklauseln der Banken bei Verbraucherverträgen”, Monatsschrift für Deutsches Recht, 1/1999, s. 8; tämän mukaan tuomioistuimella on tulkintatoimivalta siltä osin kuin direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdassa mahdollisesti vedetään sisällöllisen valvonnan rajat eri tavalla kuin kansallisessa täytäntöönpanosäännöksessä.
21 – Vastaavasti Pfeiffer, T., Das Recht der Europäischen Union (toim. Grabitz, E. ja Hilf, M.), nide IV, A5, 8 artiklan 9 kohta, s. 3.
22 – Pfeiffer, T., on vastaavasti omaksunut samanlaisen lähestymistavan edellä alaviitteessä 21 mainitussa teoksessa, 13 kohta, s. 3; hänen näkemyksensä mukaan kyseessä on tiukempi säännös myös silloin, kun valvontajärjestelmä on tiukempi.
23 – Edellä alaviitteessä 11 mainitut yhdistetyt asiat Océano Grupo Editorial ja Salvat Editores, tuomion 28 kohta; asia C-473/00, Cofidis, tuomio 21.11.2002 (Kok., s. I-10875, 32 kohta) ja edellä alaviitteessä 11 mainittu asia Mostaza Claro, tuomion 27 kohta.
24 – Ks. ennakkoratkaisupyyntöpäätöksen s. 9.
25 – Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista annettavaksi neuvoston direktiiviksi 3.9.1990 esitetty komission ehdotus KOM(90) 322 lopullinen.
26 – Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista annettavasta direktiivistä 22.9.1992 esitetty neuvoston yhteinen kanta, asiakirja 8406/1/92 (EYVL C 283, s. 1, 2 kohta).
27 – Näin toteaa myös Schmidt-Salzer, J., ”Leistungsbeschreibungen insbesondere in Versicherungsverträgen und Schranken der Inhaltskontrolle (AGB-Gesetz und EG-Richtlinie über missbräuchliche Klauseln in Verbraucherverträgen)”, Festschrift für Hans Erich Brandner zum 70. Geburtstag, Köln, 1996, s. 268.
28 – Ks. vastaavasti edellä alaviitteessä 21 mainittu Pfeiffer, T., 4 artiklan 23 kohta, s. 7 ja edellä alaviitteessä 27 mainittu Schmidt-Salzer, J., s. 265.
29 – Ks. vastaavasti Kohtes, S., Das Recht der vorformulierten Vertragsbedingungen in Spanien, Frankfurt am Main, 2004, s. 52.
30 – Näin toteaa myös edellä alaviitteessä 12 mainittu Tilmann, I., s. 12, alaviite 64.
31 – Ks. vastaavasti mm. Brandner, H. E., ”Neufassung des EG-Richtlinienvorschlags über missbräuchliche Klauseln in Verbraucherverträgen”, Zeitschrift für Wirtschaftsrecht, 21/92, s. 1591 ja edellä alaviitteessä 20 mainitun teoksen s. 314 sekä Damm, R., ”Europäisches Verbrauchervertragsrecht und AGB-Recht”, Juristenzeitung, 4/1994, s. 162. Oikeustieteellisessä kirjallisuudessa ilmaistaan se olettama, että mahdollisesti Saksan hallituksen neuvostossa ilmaisema epäilys on johtanut siihen, että myös kuluttajasopimusten osalta suoritusta kuvailevien ja hinnan määrittelevien ehtojen sisällöllinen valvonta on direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdan mukaisesti suljettu pois, kuten myös yleisistä sopimusehdoista annetun Saksan lain (Gesetz über Allgemeine Geschäftsbedingungen, AGBG) 8 §:ssä säädettiin. Saksan lainsäätäjä on tämän vuoksi jättänyt AGBG:n 8 §:n muuttamattomaksi ja kiistänyt tarpeen mukauttaa tämä säännös direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohtaan.
32 – Kapnopoulou, E., on teoksessa Das Recht der missbräuchlichen Klauseln in der Europäischen Union, Tübingen, 1997, s. 105, sitä mieltä, että direktiivin 19. perustelukappale viittaa selvästi siihen, että sopimusehdot, joissa kuvaillaan sopimuksen pääkohdetta, voivat hyvinkin olla kohtuuttomia.
33 – Coester, M., viittaa teoksessa J. von Staudingers Kommentar zum Bürgerlichen Gesetzbuch, 13. painos, Berliini, 1998, § 8 AGBG, 17 kohta, s. 179, siihen, että direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohta vapauttaa kuluttajasopimusten alalla pääsuorituksen ja vastaavuussuhteen sisällöllisestä kohtuuttomuusvalvonnasta.
34 – Ks. ennakkoratkaisupyyntöpäätöksen s. 9.
35 – Ennakkoratkaisumenettelyissä kansallisilla tuomioistuimilla on yksinomainen toimivalta vahvistaa niiden käsiteltävinä olevien asioiden tosiseikat. Vrt. asia C-367/96, Kefalas, tuomio 12.5.1998 (Kok., s. I-2843, 22 kohta).
36 – Ks. edellä tämän ratkaisuehdotuksen 49 kohta.
37 – Ks. yhdistetyt asiat 28/62–30/62, Da Costa, tuomio 27.3.1963 (Kok., s. 60, Kok. Ep. I, s. 173) ja asia C-366/96, Cordelle, tuomio 12.2.1998 (Kok., s. I-583, 9 kohta). Vastaavasti toteavat myös Craig, P. ja De Búrca, G., EU Law, 4. painos, Oxford, 2008, s. 492, joiden mukaan EY 234 artiklassa tosin annetaan yhteisöjen tuomioistuimelle toimivalta perustamissopimuksen tulkintaan, muttei kuitenkaan nimenomaisesti sen soveltamiseen yksittäistapauksessa. Rajanveto tulkinnan ja soveltamisen välillä vahvistaa yhteisöjen tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten välisen toimivallan jaon. Tämän mukaan yhteisöjen tuomioistuin tulkitsee perustamissopimusta ja viimeksi mainitut soveltavat tätä tulkintaa konkreettisiin tapauksiin. Schima, B., teoksessa Kommentar zu EU- und EG-Vertrag (toim. Mayer, H.), 12. painos, Wien, 2003, EY 234, 40 kohta, s. 12, on sitä mieltä, että kansallisten tuomioistuinten tehtävänä on yhteisön oikeuden normin soveltaminen konkreettiseen oikeusriitaan. Hän myöntää kuitenkin, ettei aina ole helppoa erottaa normin soveltamista sen tulkinnasta.
38 – Näin toteaa myös Nassall, W., ”Die Anwendung der EU-Richtlinie über missbräuchliche Klauseln in Verbraucherverträgen” julkaisussa Juristenzeitung, 14/1995, s. 690.
39 – Ks. vastaavasti Schlosser, P., teoksessa J. von Staudingers Kommentar zum Bürgerlichen Gesetzbuch, 13. painos, Berliini, 1998, Einleitung zum AGBG, 33 kohta, s. 18; hänen mukaansa yhteisöjen tuomioistuimelle ei voida esittää ennakkoratkaisupyyntöjä siitä, ovatko tietyt lähemmin kuvailtujen sopimustyyppien ehdot kohtuuttomia. Samoin toteaa myös Whittaker, S., ”Clauses abusives et garanties des consommateurs; la proposition de directive relative aux droits des consommateurs et la portée de l’harmonisation complète” julkaisussa Recueil Dalloz, 17/2009, s. 1153, viittauksessa yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntöön.
Ks. myös asia C-237/02, Freiburger Kommunalbauten, tuomio 1.4.2004 (Kok., s. I-3403, 22 kohta) ja asia C-243/08, Pannon, tuomio 4.6.2009 (Kok., s. I-0000, 43 kohta). Yhteisöjen tuomioistuin on näissä asioissa todennut, että se voi EY 234 artiklassa sille myönnetyn yhteisön oikeuden tulkintaa koskevan toimivallan rajoissa tulkita yleisiä kriteerejä, joita yhteisön lainsäätäjä on käyttänyt kohtuuttoman sopimusehdon käsitteen määrittelemiseksi. Sen sijaan yhteisöjen tuomioistuin ei voi lausua näiden yleisten kriteerien soveltamisesta tiettyyn sopimusehtoon, jota on tarkasteltava yksittäistapauksen seikat huomioon ottaen.
Julkisasiamies Geelhoed on em. asiassa Freiburger Kommunalbauten 25.9.2003 esittämänsä ratkaisuehdotuksen 27–30 kohdassa viitannut osuvasti siihen, että koska yhteisön lainsäätäjän lähtökohtana on, että kansallisten viranomaisten tehtävänä on arvioida kysymystä siitä, mitä ehtoja on pidettävä kohtuuttomina, tämän kanssa olisi ristiriidassa se, että yhteisöjen tuomioistuin tästä huolimatta lausuisi näistä ehdoista. Kansallisen tuomioistuimen toimivallan puoltamista julkisasiamies on argumentoinut yhteisön ja jäsenvaltioiden toimivallan rajaamisella, oikeussuojakeinojen taloudellisen käytöllä sekä jäsenvaltioiden oikeusjärjestysten erilaisuudella.
40 – Edellä alaviitteessä 21 mainittu Pfeiffer, T., 4 artikla, 40 kohta, s. 11, on sitä mieltä, että sopimusehdon luokittelua sopimuksen pääkohdetta koskevaksi voidaan arvioida vain koko sopimusrakennelman ja sitä koskevien kansallisen oikeuden sääntöjen rajoissa; viimeksi mainitun tulkintaan ovat puolestaan kansalliset tuomioistuimet toimivaltaisia. Toisaalta yhteisöjen tuomioistuin voi ennakkoratkaisumenettelyssä antaa selvitystä ainakin sopimuksen pääkohteen abstrakteista ominaisuuksista.
41 – Käsittääkseni direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdan mukaan hintaehdon kaikkia aspekteja ei ole vapautettu kohtuuttomuusvalvonnasta. Vapautus ei siksi ulotu hintaehdon koko sääntelyn sisältöön, vaan ainoastaan suorituksen ja vastasuorituksen suhteen asianmukaisuuteen. Sitä vastoin hintaehtojen muita aspekteja ei ole vapautettu valvonnasta. Siten direktiivin liitteessä katsotaan oikeus yksipuoliseen jälkikäteiseen hinnan vahvistamiseen tai korottamiseen kohtuuttomaksi ja siten valvonnan alaiseksi (ks. l alakohta). Vrt. edellä alaviitteessä 21 mainittu Pfeiffer, T., 4 artikla, 31 kohta, s. 9 ja edellä alaviitteessä 32 mainittu Kapnopoulou, E., s. 109.
42 – Ks. asia C-241/89, SARPP, tuomio 12.12.1990 (Kok., s. I-4695, 8 kohta); asia C-315/92, Verband Sozialer Wettbewerb, ”Clinique”, tuomio 2.2.1994 (Kok., s. I-317, Kok. Ep. XV, s. I-13, 7 kohta); asia C-87/97, Consorzio per la tutela del formaggio Gorgonzola, tuomio 4.3.1999 (Kok., s. I-1301, 16 kohta); asia C-456/02, Trojani, tuomio 7.9.2004 (Kok., s. I-7573, 38 kohta) ja asia C-215/03, Oulane, tuomio 17.2.2005 (Kok., s. I-1215, 47 kohta).
43 – Yksittäisten tunnusmerkkien tarkka rajaaminen ei mielestäni ole nyt esillä olevassa asiassa tarpeen, koska direktiivin 8 artiklan sovellettavuuden tuloksena on, että jäsenvaltiot saavat tämän toimivallan perusteella laajentaa sisällöllisen valvonnan ulottuvuutta.
44 – Näin toteaa myös edellä alaviitteessä 32 mainittu Kapnopoulou, E., s. 103 ja 113; ks. myös Baier, K., Europäische Verbraucherverträge und missbräuchliche Klauseln, Hampuri, 2004, s. 32; edellä alaviitteessä 29 mainittu Kohtes, S., s. 52; edellä alaviitteessä 38 mainittu Nassall, W., s. 690 ja edellä alaviitteessä 31 mainittu Damm, R., s. 170. Samoin katsoo myös julkisasiamies Tizzano asiassa C-144/99, komissio v. Alankomaat, 23.1.2001 esittämässään ratkaisuehdotuksessa (tuomio 10.5.2001, Kok., s. I-3541, 27 kohta).
45 – Kysymykseen siitä, määritteleekö 4 artiklan 2 kohta myös direktiivin 93/13 asiallisen soveltamisalan vai rajoittaako se ainoastaan sisällöllisen valvonnan ulottuvuuden, ei vastata oikeuskirjallisuudessa yksiselitteisesti. On kuitenkin havaittavissa taipumus viimeksi mainitun tulkinnan hyväksi. Edellä alaviitteessä 32 mainittu Kapnopoulou, E., viittaa yhtäältä siihen, että neuvoston komission esitykseen tekemien muutosten tarkoituksena oli jättää direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle ehdot, jotka koskevat sopimuksen pääkohdetta ja hinta–laatu-suhdetta (s. 79). Toisaalta kirjoittaja käsittelee tätä säännöstä kohtuuttomuusvalvonnan rajoituksena (s. 103). Edellä alaviitteessä 30 mainittu Tilmann, I., s. 12, erottelee ilmeisesti toisistaan ne säännökset, joissa säännellään direktiivin soveltamisala, ja ne, joissa vahvistetaan sisällöllisen valvonnan ulottuvuus. Edellä alaviitteessä 33 mainittu Coester, M., 16 kohta, s. 179, ottaa 4 artiklan 2 kohdan yhteydessä lähtökohdakseen ilmeisesti yksinomaan sisällöllisen kohtuuttomuusvalvonnan vapauttamisen. Samoin katsovat myös edellä alaviitteessä 29 mainittu Kohtes, S., s. 52; Schulte-Nölke, H., ”Verbraucherrecht”, Europarecht (toim. Reiner Schulze ja Manfred Zuleeg), Baden-Baden, 2006, s. 965 ja Huet, J., ”Propos amers sur la directive du 5 avril 1993 relative aux clauses abusives”, La Semaine Juridique, 1/1994, études et chroniques Nr 309, s. 2, jotka tutkivat tätä säännöstä sisällöllisen valvonnan ulottuvuuden yhteydessä.
46 – Ks. pääasian valittajan kirjelmän 91 kohta.
47 – Mainittu edellä alaviitteessä 4.
48 – Ibid., 22 kohta.
49 – Edellä alaviitteessä 4 mainittu asia komissio v. Alankomaat, tuomion 19 ja 20 kohta.
50 – Edellä alaviitteessä 44 mainittu julkisasiamies Tizzanon ratkaisuehdotus asiassa komissio v. Alankomaat, 27 ja 28 kohta.
51 – Ibid., 29 kohta.
52 – Ks. pääasian valittajan kirjelmän 96 kohta.
53 – Ks. edellä tämän ratkaisuehdotuksen 86 kohta.
54 – Edellä alaviitteessä 5 mainittu asia komissio v. Espanja.
55 – Ibid., 17 kohta.
56 – Ks. edellä tämän ratkaisuehdotuksen 61–63 kohta.
57 – Näillä tarkoitetaan ensisijaisesti vihreää kirjaa kuluttajansuojaa koskevan yhteisön säännöstön tarkistamisesta (KOM(2006) 744 lopullinen) sekä ehdotusta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi kuluttajan oikeuksista (KOM(2008) 614 lopullinen). Tämän lisäksi komissio oli jo kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista 5.4.1993 annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY soveltamisesta 27.4.2000 antamassaan kertomuksessa (KOM(2000) 248 lopullinen, s. 17) pohtinut direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdan mukaisen sisällöllisen valvonnan rajoitusten poistamista.
58 – Ks. vastaavasti Riesenhuber, K., ”Die Auslegung”, Europäische Methodenlehre, Berliini, 2006, s. 257, 31 kohta. Kirjoittaja selittää, että eurooppalaisessa yksityisoikeudessa historiallisella tulkinnalla, joka koskee lainsäädännöllistä taustaa ja lainsäädännön historiaa, on keskeinen rooli. Jos tulkinnan tavoitteena on saada selville lainsäätäjän tahto, aluksi on määritettävä, kenen tahto on ratkaiseva. Demokraattisesti legitiimejä lainsäätäjiä ovat vain lainsäädäntöelimet, joiden suostumus johtaa konkreettisessa tapauksessa lainsäädäntötoimeen. Eri elimiä on sitä vastoin vain kuultava, ja myös komissiolla on vain aloiteoikeus ja mahdollisuus vetää ehdotuksia takaisin, mutta sen ehdotuksia voidaan lainsäädäntömenettelyssä vapaasti muuttaa. Jos komission ehdotuksia tai aloitteita ei hyväksytä, voi tästä mahdollisesti (mutta ei pakottavasti) olla seurauksena a contrario -argumentti.
59 – Direktiivin 93/13 4 artiklan 2 kohdan seurannaissäännös olisi direktiiviehdotuksen 32 artiklan 3 kohta (yleiset periaatteet). Uusi täydellistä yhdenmukaistamista koskeva pyrkimys sisältyy direktiiviehdotuksen 4 artiklaan.
60 – Direktiivi 93/13 perustuu muualla kuin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa neuvoteltuja sopimuksia koskevasta kuluttajansuojasta annetun direktiivin 85/577/ETY, kuluttajansuojasta etäsopimuksissa annetun direktiivin 97/7/EY ja kulutustavaroiden kauppaa ja niihin liittyviä takuita koskevista tietyistä seikoista annetun direktiivin 1999/44/EY tavoin vähimmäistason yhdenmukaistamisen käsitteelle. Tämä käsite ilmaistaan nimenomaisesti Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi kuluttajan oikeuksista 8.10.2008 esitetyssä komission ehdotuksessa (KOM(2008) 614 lopullinen), jossa kootaan nämä neljä direktiiviä yhdeksi ainoaksi horisontaaliseksi oikeudelliseksi välineeksi. Direktiiviehdotus perustuu nykyisin täydellisen yhdenmukaistamisen käsitteeseen sillä seurauksella, että jäsenvaltiot eivät saa pitää voimassa tai antaa säännöksiä, jotka poikkeavat direktiivin säännöksistä. Ehdotuksen tavoitteena on sisämarkkinoille relevantin kuluttajasopimusoikeuden olennaisten aspektien täydellisen yhdenmukaistamisen avulla edesauttaa sisämarkkinoiden säännönmukaista toimintaa yrittäjien ja kuluttajien välisissä liiketoimissa ja taata korkea ja yhdenmukainen kuluttajansuojan taso.
61 – Näin toteaa myös edellä alaviitteessä 21 mainittu Pfeiffer, T., 8 artikla, 1 kohta, s. 1; ks. myös edellä alaviitteessä 32 mainittu Kapnopoulou, E., s. 162. Long, A., ”Unfair Contract Terms – New Directive, Implemantation and Recent Developments”, Community Law in Practice, Trier, 1997, s. 148, viittaa siihen, että jäsenvaltioiden eriävien näkemysten valossa direktiivillä 93/13 tavoitellaan vähimmäistason yhdenmukaistamista ja siinä annetaan jäsenvaltioille huomattavaa muotoamisvaltaa, mikä puolestaan on subsidiariteettiperiaatteen mukaista. Komissio viittaa 27.4.2000 laatimassaan kertomuksessa (mainittu edellä alavitteessä 14, s. 5) direktiivin 93/13 vähimmäisvaatimuksiin, jotka ilmaistaan 8 artiklassa annetulla toimivallalla.
62 – Ks. edellä tämän ratkaisuehdotuksen 53 ja 54 kohta.
63 – Näin toteaa myös edellä alaviitteessä 32 mainittu Kapnopoulou, E., s. 163.
64 – Edellä alaviitteessä 3 mainitussa asiassa Échirolles Distribution annettu tuomio.
65 – Ibid., tuomion 24 kohta. Ks. myös asia C-341/95, Bettati, tuomio 14.7.1998 (Kok., s. I-4355, 75 kohta).
66 – Ks. vastaavasti myös Bandilla, R., Das Recht der Europäischen Union (toim. Grabitz, E. ja Hilf, M.), nide I, ETY:n perustamissopimuksen 4 artikla, 7 kohta, s. 3. Kirjoittajan näkemyksen mukaan EY 4 artiklan 1 kohdan lisäyksellä, jonka mukaan talouspolitiikan on noudatettava ”avoimen markkinatalouden periaatetta”, on otettu perustamissopimukseen muotoilu, joka voidaan ymmärtää poliittiseksi ohjelmajulistukseksi.
67 – Edellä alaviitteessä 3 mainittu asia Échirolles Distribution, tuomion 25 kohta.
68 – Näin katsoo myös edellä alaviitteessä 66 mainittu Bandilla, R., nide II, ETY:n perustamissopimuksen 98 artikla, 2 kohta, s. 2. Kun EY 4 artiklan 1 kohdassa puhutaan talouspolitiikan käyttöön ottamisesta tässä perustamissopimuksessa määrätyin edellytyksin ja siinä määrätyssä aikataulussa, siinä viitataan perustamissopimuksen kolmannessa osassa olevaan VII osaston 1 lukuun, jonka 98–104 artiklassa ovat tarkemmat määräykset talouspolitiikasta. Kuten Häde, U., Kommentar zu EUV/EGW (toim. Calliess, C. ja Ruffert, M.), 3. painos, München, 2007, 4 artikla, 4 kohta, perustellusti toteaa, tämän sääntelyn kohteena ei kuitenkaan ole yhteisen kauppapolitiikan tai maatalouspolitiikan esikuvan mukainen talouspolitiikka. Sen sijaan kyse on olennaisin osin vain jäsenvaltioiden lähtökohtaisesti edelleen autonomisen talouspolitiikan koordinoinnista ja valvonnasta, erityisesti ottaen huomioon tällä välin 15 jäsenvaltion toteuttama rahaunioni.
69 – Ks. edellä alaviitteessä 42 mainittu asia SARPP, tuomion 8 kohta; edellä alaviitteessä 42 mainittu asia Verband Sozialer Wettbewerb, ”Clinique”, tuomion 7 kohta; edellä alaviitteessä 42 mainittu asia Consorzio per la tutela del formaggio Gorgonzola, tuomion 16 kohta; edellä alaviitteessä 42 mainittu asia Trojani, tuomion 38 kohta ja edellä alaviitteessä 42 mainittu asia Oulane, tuomion 47 kohta.
70 – Ks. EY 81 artiklan yhteydessä asia 6/72, Continental Can v. komissio, tuomio 21.2.1973 (Kok., s. 215, Kok. Ep. II, s. 89, 25 kohta); asia C-126/97, Eco Swiss, tuomio 1.6.1999 (Kok., s. I-3055, 36 kohta) ja asia C-453/99, Courage ja Crehan, tuomio 20.9.2001 (Kok., s. I-6297, 20 kohta).
71 – Ks. asia 85/76, Hoffmann-La Roche, tuomio 13.2.1979 (Kok., s. 461, Kok. Ep. IV, 341); asia 322/81, Michelin, tuomio 9.11.1983 (Kok., s. 3461, Kok. Ep. VII, s. 339, 29 kohta) ja asia C-339/89, Alsthorn Atlantique, tuomio 24.1.1991 (Kok., s. I-107, Kok. Ep. XI, s. I-1, 10 kohta).
72 – Asia C-332/89, Marchandise, tuomio 28.2.1991 (Kok., s. I-1027, Kok. Ep. XI, s. I-99, 22 kohta).
73 – Asia 267/86, Van Eycke, tuomio 21.9.1988 (Kok., s. 4769, Kok. Ep. IX, s. 603, 16 kohta); edellä alaviitteessä 70 mainittu asia Marchandise, tuomion 22 kohta ja asia C-2/91, Meng, tuomio 17.11.1993 (Kok., s. I-5751, Kok. Ep. XIV, s. I-453, 14 kohta).
74 – Perustamissopimuksen 81 ja 82 artiklassa vahvistettujen kilpailusääntöjen täytäntöönpanosta 16.12.2002 annettu neuvoston asetus (ETY) N:o 1/2003 (EYVL 2003, L 1, s. 1).
75 – Tietje, C., Das Recht der Europäischen Union (toim. Grabitz, E. ja Hilf, M.), nide II, 95 artikla, 18 kohta, s. 6, on sitä mieltä, että sisämarkkinoiden käsite luo olettaman tavaroiden, henkilöiden ja pääoman vapaasta liikkuvuudesta.
76 – Ks. vastaavasti Tassikas, A., Dispositives Recht und Rechtswahlfreiheit als Ausnahmebereiche der EG-Grundfreiheiten: ein Beitrag zur Privatautonomie, Vertragsgestaltung und Rechtsfindung, im Vertragsverkehr des Binnenmarkts, Frankfurt am Main, 2002, s. 189; edellä alaviitteessä 21 mainittu Pfeiffer, T., 8 artikla, 1, 20 ja 21 kohta sekä edellä alaviitteessä 32 mainittu Kapnopoulou, E., s. 163.
77 – Asia C-442/02, CaixaBank France, tuomio 5.10.2004 (Kok., s. I-8961, 11 kohta); asia C-452/04, Fidium Finanz, tuomio 3.10.2006 (Kok., s. I-9521, 46 kohta); asia C-393/05, komissio v. Itävalta, tuomio 29.11.2007 (Kok., s. I-10195, 31 kohta); asia C-465/05, komissio v. Italia, tuomio 13.12.2007 (Kok., s. I-11091, 17 kohta); asia C-389/05, komissio v. Ranska, tuomio 17.7.2008 (Kok., s. I-5337, 52 kohta) ja asia C-518/06, komissio v. Italia, tuomio 28.4.2009 (Kok., s. I-0000, 63 kohta).
78 – Ks. vastaavasti asia C-384/93, Alpine Investments, tuomio 10.5.1995 (Kok., s. I-1141, 27 kohta); asia C-403/03, Schempp, tuomio 12.7.2005 (Kok., s. I-6421, 45 kohta) ja edellä alaviitteessä 77 mainittu asia komissio v. Italia, tuomio 28.4.2009, 63 kohta.
79 – Edellä alaviitteessä 78 mainittu asia Alpine Investements, tuomion 35 ja 38 kohta ja edellä alaviitteessä 77 mainittu asia CaixaBank France, tuomion 12 kohta.
80 – Kuluttajansuoja voi vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan oikeuttaa palvelujen tarjoamisen vapauden rajoitukset (vrt. vastaavasti yhdistetyt asiat C-34/95–C-36/95, De Agostini ja TV-Shop, tuomio 9.7.1997, Kok., s. I-3843, 53 kohta; asia C-243/01, Gambelli ym., tuomio 6.11.2003, Kok., s. I-13031, 67 kohta; yhdistetyt asiat C-338/04, C-359/04 ja C-360/04, Placanica ym., tuomio 6.3.2007, Kok., s. I-1891, 46 kohta; asia C-404/05, komissio v. Saksa, tuomio 29.11.2007, Kok., s. I-10239, 50 kohta ja edellä alaviitteessä 77 mainittu asia komissio v. Itävalta, tuomion 52 kohta).
81 – Ks. Roomassa 19.6.1980 allekirjoittamista varten avattuun sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista tehdyn yleissopimuksen (EYVL L 266, s. 1) 5 artikla. Ks. 17.12.2009 jälkeen tehtyjen sopimusten osalta sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista (Rooma I) 17.6.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 593/2008 (EUVL L 177, s. 6) 6 artikla.
82 – Ks. edellä alaviitteessä 78 mainittu asia Alpine Investments, tuomion 51 kohta ja asia C-262/02, komissio v. Ranska, tuomio 13.7.2004 (Kok., s. I-6569, 37 kohta).