1.

Pohjoisamerikkalainen panimo Anheuser-Busch Inc. ja tšekkiläinen panimo Budějovický Budvar ovat olleet viimeisten sadan vuoden ajan vastakkain loputtomissa oikeudenkäynneissä nimitysten Budweiser ja Bud yksinomaisen käyttöoikeuden saamisesta.

2.

Pääasian riitaa käsitellään tällä hetkellä Itävallan Handelsgericht Wienissä (Wienin alin kauppaoikeudellisia asioita käsittelevä tuomioistuin), joka esitti vuonna 2001 yhteisöjen tuomioistuimelle saman riidan yhteydessä ennakkoratkaisukysymyksiä, joihin tämä vastasi 18.11.2003 antamallaan tuomiolla, josta käytetään jäljempänä nimitystä Bud I -tuomio. ( 2 )

3.

Sen jälkeen kun ylemmät tuomioistuimet pohtivat asiaa pitkään, se palautui – edelleen ratkaisemattomana – wieniläistuomioistuimeen, joka on päättänyt esittää uusia ennakkoratkaisukysymyksiä ennen ratkaisunsa antamista.

4.

Ensimmäisessä, joka on laadittu hieman monimutkaisesti, pyydetään Bud I -tuomion tiettyjen kohtien tulkitsemista, erityisesti niiden kohtien, jotka koskevat edellytyksiä, jotka yksinkertaisen maantieteellisen merkinnän on täytettävä, jotta se olisi EY 28 artiklan mukainen.

5.

Toinen ja kolmas kysymys koskevat maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden maantieteellisten merkintöjen ja alkuperänimitysten suojasta 20.3.2006 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 510/2006 ( 3 ) yksinomaiseen sovellettavuuteen liittyvää riitaisaa keskustelua. Handelsgericht Wien pitää yllättäen lähtökohtana kvalifioidun maantieteellisen merkinnän tilannetta ja pohtii tämän tyyppisten nimitysten kansallisen suojan tai sopimuksella toiseen jäsenvaltioon laajennetun kahdenvälisen suojan pätevyyttä kahden eri seikan valossa: yhtäältä sen seikan, että nimityksen kirjaamista yhteisön rekisteriin ei ole haettu, ja toisaalta sen seikan, että tätä kvalifioitua maantieteellistä merkintää ei ole otettu jäsenvaltion liittymissopimukseen, toisin kuin muita tätä juomaa varten käytettyjä nimityksiä.

6.

Alkuperänimitysten suojasta ja niiden kansainvälisestä rekisteröinnistä tehdyn Lissabonin sopimuksen ( 4 ) 1 artiklan 2 kappaleessa määrätään, että maat, joihin sopimusta sovelletaan, ( 5 ) sitoutuvat suojaamaan alueillaan muiden ”erityisliiton” maiden tavaroiden alkuperänimityksiä, jotka tunnustetaan ja joita suojataan alkuperänimityksinä alkuperämaassa ja jotka on rekisteröity Maailman henkisen omaisuuden järjestön (jäljempänä WIPO) perustavassa yleissopimuksessa tarkoitetussa kansainvälisessä henkisen omaisuuden toimistossa.

7.

Lissabonin sopimuksen 2 artiklan 1 kappaleen mukaan ”alkuperänimityksellä” tarkoitetaan ”maan, seudun tai paikkakunnan maantieteellistä nimitystä, jota käytetään nimeämään tavaraa, joka on peräisin kyseisestä maasta tai kyseiseltä seudulta taikka paikkakunnalta ja jonka laatu tai ominaisuudet ovat yksinomaisesti tai olennaisesti maantieteellisen ympäristön, joka käsittää sen luonnon ja inhimilliset tekijät, ansiota”. Alkuperänimitys ”Bud” rekisteröitiin WIPO:ssa 10.3.1975 numerolla 598 olutta varten Lissabonin sopimuksen mukaisesti.

8.

Itävallan tasavalta ja Tšekkoslovakian sosialistinen tasavalta allekirjoittivat 11.6.1976 sopimuksen maataloustuotteiden ja teollisuustuotteiden lähtöisyysmerkintöjen, alkuperänimitysten ja muiden alkuperään viittaavien nimitysten suojasta (jäljempänä kahdenvälinen sopimus). ( 6 )

9.

Sen 2 artiklan mukaan maantieteellisillä merkinnöillä, alkuperänimityksillä ja muilla alkuperään viittaavilla nimityksillä tarkoitetaan sopimuksessa kaikkia merkintöjä, jotka viittaavat välittömästi tai välillisesti tavaroiden alkuperään.

10.

Sopimuksen 3 artiklan 1 kappaleen mukaan ”Itävallan tasavallassa tšekkoslovakialaiset nimitykset, jotka luetellaan 6 artiklan mukaisesti tehtävässä sopimuksessa, varataan yksinomaan tšekkoslovakialaisille tuotteille”. Sen 5 artiklan 1 kappaleen B kohdan 2 alakohdan mukaan oluet ovat tšekkiläisten tavaroiden ryhmä, jota kahdenvälisessä sopimuksessa määrätty suoja koskee; ja tämän sopimuksen liitteessä B, johon sopimuksen 6 artiklassa viitataan, sisällytetään Bud tšekkoslovakialaisten maataloustuotteiden ja teollisuustuotteiden nimitysten ryhmään (otsikolla ”olut”).

11.

Tšekin tasavalta vahvisti 15.12.1992 annetulla perustuslailla nro 4/1993, että se ottaa vastattavakseen niistä oikeuksista ja velvoitteista, jotka kuuluivat kansainvälisen oikeuden nojalla Tšekin sosialistiselle tasavallalle sen lakatessa olemasta.

12.

Tässä uudessa maantieteellisistä merkinnöistä ja alkuperänimityksistä annetussa asetuksessa lähinnä toistetaan asetuksen N:o 2081/92, ( 7 ) jonka se kumoaa ja korvaa, säännökset.

13.

Sen johdanto-osan kuudennessa todetaan, että ”on tarpeen säätää yhteisön lähestymistavasta alkuperänimityksiin ja maantieteellisiin merkintöihin”, jotta varmistetaan yhtäläiset kilpailun edellytykset näillä merkinnöillä merkittyjen tuotteiden tuottajien välillä ja parannetaan näiden tuotteiden luotettavuutta kuluttajien keskuudessa.

14.

Asetuksen 2 artiklassa kuvataan, mitä asetuksessa tarkoitetaan ”alkuperänimityksellä” ja ”maantieteellisellä merkinnällä”. Sen 1 kohdan mukaan

15.

Jotta ilmaisua voitaisiin käyttää alkuperänimityksenä tai maantieteellisenä merkintänä, ei ole välttämätöntä, että se on paikan nimi, koska asetuksen 2 artiklan 2 kohdan mukaan tähän ryhmään kuuluvina pidetään myös ”perinteisiä maantieteellisiä tai muita kuin maantieteellisiä nimiä”, jotka tarkoittavat maataloustuotetta tai elintarviketta, kunhan ne täyttävät 1 kohdassa tarkoitetut edellytykset.

16.

Asetuksen N:o 510/2006 5–7 artiklassa säädetään alkuperänimitysten ja maantieteellisten merkintöjen rekisteröimistä varten niin sanotusta ”normaalista menettelystä”, joka koostuu kahdesta peräkkäisestä vaiheesta, joista ensimmäinen suoritetaan kunkin maan hallituksessa ja jälkimmäinen komissiossa.

17.

Asetuksen 5 artiklan mukaan rekisteröintihakemukset esitetään kyseiselle jäsenvaltiolle, joka toimittaa asiakirjat komissiolle, jos asetuksen N:o 510/2006 vaatimukset täyttyvät.

18.

Asetuksen N:o 510/2006 5 artiklan 6 kohdassa annetaan jäsenvaltioille mahdollisuus myöntää nimitykselle asetuksen mukainen väliaikainen kansallinen suoja. Tämä väliaikainen suoja alkaa siitä päivästä, jona hakemus on toimitettu komissiolle, ja lakkaa sinä päivänä, jona tehdään päätös rekisteröinnistä yhteisön rekisteriin. Mikäli nimitystä ei lopulta rekisteröidä, väliaikaisen kansallisen suojan seurauksista ”vastaa yksinomaan jäsenvaltio”.

19.

Kun Euroopan unioniin liittyi vuonna 2004 kymmenen uutta jäsenvaltiota, oli hyväksyttävä tiettyjä väliaikaisia toimenpiteitä alkuperänimitysten ja maantieteellisten merkintöjen alalla.

20.

Tätä tarkoitusta varten annettiin asetus (EY) N:o 918/2004, ( 8 ) jonka 1 artiklassa annetaan Tšekille, Virolle, Kyprokselle, Latvialle, Liettualle, Unkarille, Maltalle, Puolalle, Slovenialle ja Slovakialle oikeus säilyttää alkuperänimityksiä ja maantieteellisiä merkintöjä koskeva kansallinen takuu, joka oli voimassa 30.4.2004, asetuksen (EY) N:o 2081/92 mukaisesti

21.

Kyseisen 1 artiklan kolmannessa kohdassa säädetään myös, että ”jos nimitystä tai merkintää ei ole rekisteröity yhteisössä, tällaisesta suojasta aiheutuvat seuraukset ovat yksinomaan asianomaisen jäsenvaltion vastuulla”.

22.

Liittymisasiakirjan liitteellä II yhteisön suoja laajennettiin seuraavan kolmen Tšekin České Budějovicen kaupungista peräisin olevan oluen nimityksiä, jotka rekisteröitiin suojattuina maantieteellisinä merkintöinä:

23.

Taistelu nimitysten Budweiser ja Bud yksinomaisesta käytöstä on aiheuttanut tšekkiläisen yrityksen Budejovický Budvarin (Budweiser Budvar, jäljempänä Budvar) ja yhdysvaltalaisen Anheuser-Buschin välille useita oikeudenkäyntejä yli sadan vuoden ajan.

24.

Budvar-panimo ( 10 ) sijaitsee tšekkiläisessä České Budějovicen kaupungissa, joka on kuuluisa pitkistä panimoperinteistään. ( 11 ) Yritykset, joista nykyinen Budvar myöhemmin muodostui, ovat valmistaneet ja markkinoineet olutta nimityksillä ”Budweis”, ( 12 )”Budweiser Bier”, ( 13 )”Budvar” tai ”Budbräu” ( 14 ) vuodesta 1795 lähtien. Tavaramerkki ”Budweiser” rekisteröitiin vuonna 1895.

25.

Kuten käytännössä kaikki Saint Louisin (Missouri) panimot, Anheuser-Busch on saksalaista alkuperää. ( 15 ) Näin ollen ei ole yllättävää, että koska nämä olivat tietoisia Budweis-oluen maineesta, ne päättivät vuonna 1876 tuoda Yhdysvaltojen markkinoille kevytoluen nimellä ”Budweiser”, jota seurasi myöhemmin toinen olut, jolle annettiin nimi ”Bud”. Sen lisäksi, että käyttöön otettiin tšekkiläisen juoman nimitys, myös resepti perustui Böömissä käytettyihin valmistusmenetelmiin ( 16 ) ja siinä jäljiteltiin lempinimeä ”the beer of kings” (kuninkaiden olut), jota oli käytetty Budweisissa, sillä amerikkalaisoluen päällysmerkintöihin lisättiin ilmaisu ”the king of beers” (oluiden kuningas). Yhdysvaltain patenttivirasto hylkäsi helmikuussa 1906 Anheuser-Buschin hakemuksen tavaramerkin ”Budweiser” tunnustamisesta, koska se oli maantieteellinen nimi. Vuotta myöhemmin rekisteröinti Yhdysvalloissa kuitenkin hyväksyttiin kymmenen vuoden ajaksi.

26.

Kaupankäynnin kasvu Atlantin molemmin puolin aiheutti riitatilanteen, jota koskevat ensimmäiset oikeudenkäynnit pidettiin vuonna 1880. Siitä lähtien oikeudenkäyntejä nimitysten Budweiser ja Bud käytöstä on pantu vireille puolin ja toisin useissa maissa ( 17 ) hyvin vaihtelevin tuloksin. ( 18 )

27.

Yhteisöjen tuomioistuimetkaan eivät ole saaneet pysytellä tämän kattavan oikeudenkäyntistrategian ulkopuolella. Molempien yritysten (tai niiden tuotteiden jakelijoiden) edustajat ovat nostaneet useasti kanteita yhteisöjen tuomioistuimissa ja vedonneet yhteisön oikeuden rikkomiseen.

28.

Anheuser-Busch on hakenut useaan kertaan merkkien Budweiser ja Bud rekisteröimistä yhteisön tavaramerkeiksi (sana- ja kuviomerkkinä ja eri ryhmiä varten). Sisämarkkinoiden harmonisointiviraston (SMHV) toinen valituslautakunta on tehnyt useita päätöksiä Budvarin väitteestä, jossa on vedottu aikaisempiin oikeuksiin, ja näistä päätöksistä nostettuja kanteita on käsitelty Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa.

29.

Esimerkiksi SMHV:n toisen valituslautakunnan 3.12.2003 tekemässä päätöksessä ( 19 ) hyväksyttiin Budvarin väite, joka koski Budweiserin rekisteröimistä yhteisön tavaramerkiksi luokkaan 32 (oluet, – –). Tämä päätös riitautettiin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa, mutta asian käsittely päättyi siihen, että Anheuser-Busch peruutti rekisteröintihakemuksensa. ( 20 )

30.

SMHV:n toinen valituslautakunta hyväksyi sitä vastoin 14. ja 28.6. sekä 1.9.2006 tekemillään päätöksillä ( 21 ) nimityksen Bud rekisteröimisen yhteisön tavaramerkiksi huolimatta Budvarin väitteestä; tämä oli vedonnut Itävallan ja Tšekkoslovakian kahdenvälisiin sopimuksiin ja riidanalaisen nimityksen rekisteröimiseen WIPO:ssa Lissabonin sopimusten mukaisesti alkuperänimitykseksi, joka on voimassa Ranskassa, Italiassa ja Portugalissa. ( 22 ) Valituslautakunta katsoi, että oli vaikea hahmottaa nimitys Bud alkuperänimitykseksi tai välilliseksi maantieteelliseksi merkinnäksi, sillä se arvioi, että Budvarin esittämät todisteet nimityksen Bud käyttämisestä erityisesti Itävallassa, Ranskassa ja Portugalissa olivat riittämättömiä. Se totesi myös, että pelkkä merkin Bud käyttäminen ei voi olla samaan aikaan tavaramerkin ja alkuperänimityksen käyttöä, sillä näillä kahdella on eri tehtävät, jotka eivät ole yhteensopivia. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin kumosi nämä SMHV:n päätökset äskettäin eli antamallaan tuomiolla. ( 23 )

31.

Yhteisöjen tuomioistuinkin on antanut jo kaksi tuomiota tšekkiläisen Budvar-yhtiön ja amerikkalaisen Anheuser-Busch-yhtiön yleisluonteisesta riidasta. Ensinnäkin asiassa Anheuser-Busch 16.11.2004 antamansa tuomion ( 24 ) ja toiseksi edellä mainitun vuonna 2003 annetun Bud I -tuomion.

32.

Ensin mainitussa tuomiossa, joka liittyy tämän pitkän tarinan suomalaiseen osuuteen, yhteisöjen tuomioistuin antoi ratkaisun sääntelystä, jota sovelletaan mahdollisesti ristiriidassa olevien rekisteröidyn tavaramerkin ja toiminimen käyttöön erityisesti teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaan liittyvistä näkökohdista tehdyn sopimuksen (jäljempänä TRIPS-sopimus) ( 25 ) valossa. Kyseisestä tuomiosta ei voida johtaa mitään päätelmiä nyt käsiteltävässä asiassa esitettyihin kysymyksiin vastaamiseksi.

33.

Bud I -tuomio liittyy sitä vastoin huomattavasti välittömämmin tähän asiaan, koska sillä aloitetaan asiassa itävaltalainen jakso, jossa keskitytään enemmän maantieteellisiin merkintöihin kuin tavaramerkkioikeuteen.

34.

Tämän oikeudenkäynnin tosiseikat alkoivat Itävallassa vuonna 1999, jolloin Budvar vaati Handelsgericht Wieniä velvoittamaan Rudolf Ammersin GmbH:n (yritys, joka markkinoi Itävallassa tavaramerkillä American Bud varustettua olutta) lopettamaan nimityksen Bud tai samankaltaisten sekaannusta aiheuttavien nimitysten käytön Itävallan alueella, jos kyseessä eivät ole Budvarin itsensä tuotteet. Se vetosi lähinnä Itävallan tasavallan ja Tšekkoslovakian sosialistisen tasavallan kahdenväliseen sopimukseen, jonka nojalla nimitystä Bud (joka sisältyi kyseisen sopimuksen liitteeseen B) voidaan käyttää Itävallassa vain tšekkiläistä alkuperää olevista tavaroista.

35.

Budvar oli esittänyt samaan aikaan samanlaisen vaatimuksen Landesgericht Salzburgissa (Salzburgin alueellinen tuomioistuin), mutta se oli kohdistettu Josef Sigl KG:hen, joka tuo yksinoikeudella Itävaltaan American Bud -olutta. Tässä jälkimmäisessä oikeudenkäynnissä ja tarkemmin sanoen Revision-menettelyssä, johon turvauduttiin turvaamistoimien yhteydessä, Oberster Gerichtshof (Itävallan ylin tuomioistuin) antoi 1.2.2000 määräyksen, jossa se paitsi vahvisti alemman tuomioistuimen määräämät välitoimet myös totesi, että kahdenvälisellä sopimuksella nimitykselle Bud annettu suoja on yhteensopiva EY 28 artiklan kanssa, koska kyseinen suoja sisältyy EY 30 artiklan mukaisen teollisen ja kaupallisen omaisuuden käsitteen piiriin. Se katsoi, että nimitys Bud on ”yksinkertainen” maantieteellinen nimitys (koska tuotteen ominaisuuksien ja sen alkuperän välillä ei ole yhteyttä) ja ”välillinen” (koska se ei ole sellaisenaan maantieteellinen nimi vaan luonnehdinta, joka kertoo kuluttajalle tavaran alkuperäpaikan) ja että sille annetaan ”ehdotonta suojaa” eli suojaa, joka on sekaannuksen vaarasta tai harhaanjohtavuusvaarasta täysin riippumatonta.

36.

Handelsgericht Wien lykkäsi 26.2.2001 tässä yhteydessä Ammersinia vastaan nostetun kanteen käsittelyä ja esitti yhteisöjen tuomioistuimelle neljä ennakkoratkaisukysymystä, joihin tämä vastasi edellä mainitussa antamassaan Bud I -tuomiossa.

37.

Kolmas ja neljäs kysymys koskivat kahdenvälisen sopimuksen pätevyyttä Tšekin tasavallassa (muistutettakoon, että sopimuksen allekirjoitti entinen Tšekkoslovakia) ja EY 307 artiklan vaikutuksia.

38.

Nyt käsiteltävän asian kannalta merkityksellisempiä ovat yhteisöjen tuomioistuimelle vuonna 2001 esitetyt kaksi ensimmäistä kysymystä, jotka ratkaistiin seuraavasti:

39.

Tuomion 101 ja 107 kohdan mukaan kansallisen tuomioistuimen piti selvittää, tarkoittaako nimitys Bud ”tosiseikkojen ja Tšekin tasavallassa vallitsevien käsitysten mukaan” tuotteen alkuperää tai viittaako se siihen.

40.

Saatuaan yhteisöjen tuomioistuimen vastauksen Handelsgericht Wien hylkäsi kantajan vaatimukset 8.12.2004. Se katsoi, että Tšekin väestö ei liittänyt nimitystä Bud tiettyyn alueeseen tai tiettyyn paikkaan eikä myöskään České Budějovicen kaupunkiin, eikä väestö ajatellut, että kyseisellä nimityksellä tarkoitettaisiin tietystä konkreettisesta paikasta peräisin olevia tuotteita tai palveluja, ja mistä syystä sitä ei voitu pitää maantieteellisenä merkintänä. Wieniläistuomioistuin totesi yhteisöjen tuomioistuimen tuomion mukaisesti, että kyseisen nimityksen suojaamista oli pidettävä EY 28 artiklan kanssa yhteensopimattomana.

41.

Vaikka tämä tuomio pysytettiin muutoksenhaussa, riita oli kaukana ratkaisusta.

42.

Oberster Gerichtshof kumosi aikaisemmat päätökset 29.11.2005 antamallaan tuomiolla ja palautti asian Handelsgericht Wienin käsiteltäväksi, jotta tämä antaisi uuden päätöksen täydentävän menettelyn jälkeen. Itävallan ylin tuomioistuin sovelsi Bud I -tuomion 54 ja 101 kohdan mukaisia perusteita ja päätteli, että vaikka nimitys Bud ei ole maantieteellinen nimi, se on omiaan antamaan kuluttajille tietoja siitä, että sen tarkoittama tuote on peräisin tietyltä paikkakunnalta tai alueelta taikka tietystä maasta, jolloin jää epäilys siitä, ymmärtävätkö kuluttajat olueen liittyvän nimityksen Bud olevan alkuperänimitys. Se katsoi siten, että ei ollut vielä ratkaistu sitä, onko riidanalainen nimitys yksinkertainen tai välillinen maantieteellinen nimitys.

43.

Käsitellessään asiaa uudelleen alin tuomioistuin hylkäsi toisen kerran Budvarin vaatimukset 23.3.2006 antamallaan tuomiolla. Se nojautui Ammersinin esittämään mielipidekyselyyn ja totesi, että Tšekin väestö ei yhdistänyt nimitystä Bud tiettyyn paikkakuntaan, alueeseen eikä maahan eikä se uskonut, että Bud-oluella olisi konkreettinen alkuperä (erityisesti České Budějovice).

44.

Kantaja valitti jälleen Oberlandesgericht Wieniin (Wienin ylempi alueellinen tuomioistuin), joka tällä kertaa kumosi riidanalaisen tuomion ja siirsi asian kaupallisia asioita alimpana oikeusasteena käsittelevälle tuomioistuimelle sekä suositteli, että tämä toteuttaisi Budvarin ehdotuksen mukaisesti mielipidekyselyn merkityksellisissä väestöryhmissä selvittääkseen sen, yhdistivätkö tšekkiläiset kuluttajat nimityksen Bud olueen; mikäli ne yhdistäisivät kyseisen nimityksen olueen (joko itse tai asiantuntijaehdotuksen perusteella), tulkitsevatko he kyseisen nimityksen viitteeksi siitä, että tuote on peräisin tietyltä paikkakunnalta tai alueelta taikka tietystä maasta; ja mikäli tähän vastattaisiin myöntävästi, esitettäisiin konkreettisesti, miltä paikkakunnalta tai alueelta tai mistä maasta.

45.

Käsitellessään samaa asiaa jo kolmatta kertaa Handelsgericht Wien on pitänyt välttämättömänä esittää täydentävän ennakkoratkaisukysymyksen yhteisöjen tuomioistuimelle, jotta tämä selventäisi tiettyjä Bud I -tuomion seikkoja, joiden tulkinta on herättänyt epätietoisuutta itävaltalaisessa tuomioistuimessa, kun otetaan huomioon merkittävät aineelliset ja oikeudelliset muutokset, joita on tapahtunut vuonna 2003 annetun tuomion jälkeen ja erityisesti sen jälkeen kun Tšekin tasavalta liittyi Euroopan unioniin, useiden České Budějovicesta peräisin olevien oluiden nimitysten suojaaminen maantieteellisinä nimityksinä liittymissopimuksessa ja edellä mainittu SMHV:n toisen valituslautakunnan 14.6.2006 tekemä päätös, jonka perusteluissa todettiin, että nimitys Bud, johon kantaja vetoaa, ei voi olla samaan aikaan tavaramerkki ja maantieteellinen merkintä.

46.

Handelsgericht Wien esittää EY 234 artiklan nojalla yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

47.

Ennakkoratkaisupyyntö kirjattiin saapuneeksi yhteisöjen tuomioistuimen kirjaamoon 25.10.2007.

48.

Kirjallisia huomautuksiaan ovat esittäneet pääasian kantaja ja vastaaja, Kreikan ja Tšekin tasavallan hallitukset sekä komissio.

49.

Suullisia huomautuksiaan esittivät 2.12.2008 pidetyssä istunnossa Budejovicky Budvar National Corporationin ja Rudolf Ammersin GMBH:n edustajat sekä Tšekin tasavallan, Helleenien tasavallan ja komission asiamiehet.

50.

Tämä ennakkoratkaisupyyntö tarjoaa kaksi erityispiirrettä, jotka on syytä tutkia ensin.

51.

Ensimmäinen erityispiirre liittyy siihen, että Handelsgericht Wien pyytää yhteisöjen tuomioistuinta selventämään Bud I -tuomion tiettyjen kohtien sisältöä.

52.

Se, että ennakkoratkaisupyynnön kohteena ei osittain ole yhteisön oikeussääntö vaan yhteisöjen tuomioistuimen tuomio, ei mielestäni aiheuta tutkittavaksi ottamiseen liittyviä ongelmia. Oikeuskäytännössä on aikaisemmin hyväksytty se, että vastataan tämäntyyppisiin kansallisten tuomioistuinten esittämiin ennakkoratkaisupyyntöihin; mainittakoon esimerkkeinä asiassa Robert Bosch 16.3.1978 annettu tuomio ( 26 ) ja niin sanottu Stoke-on-Trent-tapaus, jossa annettiin tuomio . ( 27 )

53.

Tämä aikaisemman tuomion tulkintaa koskeva pyyntö johtuu siitä, että kahdella itävaltalaisella tuomioistuimella, joiden välillä on hierarkiasuhde, on erilainen näkemys asiasta. Koska Oberster Gerichtshofilla ja Oberlandesgericht Wienillä on hyvin itsepintainen näkemys siitä, miten on käsiteltävä ja arvioitava oikeudenkäynnin yhteen seikkaan liittyvää näyttöä (käsitys, joka Tšekin tasavallassa on nimityksestä Bud), Handelsgericht Wien on saattanut asian yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi, mahdollisesti siinä toivossa, että tämä toteaisi sen olevan oikeassa tai että kansallisten tuomioistuimen välillä piilevät erimielisyydet ainakin saatettaisiin päätökseen.

54.

Yhteisöjen tuomioistuimen ei pitäisi kuitenkaan hyväksyä tätä esitystä. Se antoi Bud I -tuomiossaan tämän arvioinnin nimenomaisesti kansallisen tuomioistuimen tehtäväksi, eikä ole mitään syytä siihen, että se nyt muuttaisi näkemystään tai että se esittäisi eri perusteita tai lisätäsmennyksiä aikaisemmin esittämiinsä nähden.

55.

Nyt käsiteltävän asian toinen erityispiirre on se, että kansallinen tuomioistuin vaihtaa lähtökohtaa kolmessa ennakkoratkaisupyynnössään. Ensimmäisessä wieniläistuomioistuin kysyy perusteita, joiden mukaan nimitystä Bud pidetään EY 28 artiklan kanssa yhteensopivana ”yksinkertaisena ja välillisenä” maantieteellisenä merkintänä, kun puolestaan toinen ja kolmas perustuvat siihen ajatukseen, että nimitys on ”kvalifioitu” maantieteellinen merkintä alkuperävaltion kansallisen oikeuden perusteella.

56.

Yksinkertaisten ja kvalifioitujen maantieteellisten merkintöjen välinen ero on hyväksytty laajasti oikeuskirjallisuudessa ( 28 ) ja oikeuskäytännössä. ( 29 )

57.

Yksinkertaiset maantieteelliset merkinnät eivät edellytä sitä, että tuotteilla olisi mitään erityistä ominaisuutta tai tiettyä mainetta, joka johtuisi paikasta, josta ne ovat peräisin, mutta tuotteiden on oltava riittäviä tämän paikan yksilöimiseksi. Sitä vastoin kvalifioituina maantieteellisinä merkintöinä pidetään merkintöjä, joilla tarkoitetaan tuotetta, jolla on sen alkuperään liittyvä laatu, maine tai muu ominaisuus; alueellisen yhteyden lisäksi niillä on jokin toinen, vähemmän vahva ominaisuus kuin alkuperänimityksillä, jotka on varattu tavaroille, joiden erityispiirteet johtuvat niiden lähtöpaikan luonnosta tai inhimillisistä tekijöistä. Yhteisön oikeudessa suojataan ainoastaan alkuperänimityksiä ja kvalifioituja maantieteellisiä merkintöjä.

58.

Bud I -tuomiossa pidettiin nimitystä Bud yksinkertaisena maantieteellisenä merkintänä, ( 30 ) joka ei kuulu asetuksen N:o 2081/92 soveltamisalaan, ja määriteltiin edellytykset, joiden täyttyessä sen suojaaminen olisi yhteisön oikeuden mukaista kansallisella alueella, tai vaatimukset, joiden täyttyessä suoja voidaan laajentaa johonkin kolmanteen valtioon. Esittäessään uusia epäilyksiä tämän tuomion sanamuodosta kansallinen tuomioistuin toistaa alun perin esittämänsä näkemyksen, jonka mukaan nimitys on yksinkertainen maantieteellinen merkintä. On siis yllättävää, että se esittää tämän jälkeen kaksi kysymystä, jotka perustuvat siihen, että nimitys Bud onkin mahdollisesti kvalifioitu maantieteellinen merkintä, joka kuuluu yhteisön asetuksen soveltamisalaan.

59.

Kantajana oleva yritys katsoo, että ensimmäistä ennakkoratkaisukysymystä ei voida tämän epäjohdonmukaisuuden vuoksi tutkia.

60.

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yksinomaan kansallisen tuomioistuimen, jossa asia on vireillä, tehtävänä on harkita, onko ennakkoratkaisu tarpeen asian ratkaisemiseksi ja onko sen yhteisöjen tuomioistuimelle EY 234 artiklan nojalla esittämillä kysymyksillä merkitystä asian kannalta. ( 31 ) Yhteisöjen tuomioistuin on kuitenkin myöntänyt, että sen on poikkeustapauksissa tutkittava olosuhteet, joissa kansallinen tuomioistuin on saattanut asian sen käsiteltäväksi, jotta se voisi arvioida omaa toimivaltaansa. ( 32 ) Näin on muun muassa silloin, kun yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi saatettu ongelma on puhtaasti hypoteettinen, ( 33 ) sillä ajatus yhteistoiminnasta, jonka on oltava ennakkoratkaisutoiminnan lähtökohtana, edellyttää kansallisen tuomioistuimen ottavan puolestaan huomioon sen, että yhteisöjen tuomioistuimen tehtävänä on myötävaikuttaa lainkäyttöön jäsenvaltioissa eikä antaa neuvoa-antavia lausuntoja yleisluonteisista tai hypoteettisista kysymyksistä. ( 34 )

61.

Handelsgericht Wien myöntää välillisesti itsekin välipäätöksessään, että ensimmäinen kysymys on hypoteettinen, kun se toteaa, että vaikka vuonna 2000 (jolloin se laati ennakkoratkaisukysymykset, joiden perusteella Bud I -tuomio annettiin) ”oletettiin, että nimitys ’Bud’ oli yksinkertainen ja välillinen maantieteellinen merkintä”, tämän jälkeen kaikki on muuttunut, sillä Bud I -tuomiossa ”viitattiin alkuperämaan eli Tšekin tasavallan tilanteeseen, kun käsiteltiin välillisen maantieteellisen merkinnän suojan yhteensopivuutta EY 28 artiklan kanssa” ja ”nimitystä ’Bud’ suojataan Tšekin tasavallassa alkuperänimityksenä”.

62.

Näistä selvistä toteamuksista huolimatta merkitys, joka Tšekin tasavallassa annetaan nimitykselle ”Bud”, herättää edelleen avointa keskustelua, jonka ympärillä koko pääasian riita todellisuudessa pyörii. Vastaaminen ensimmäiseen ennakkoratkaisukysymykseen saattaisi auttaa ratkaisemaan sen, täyttääkö kyseinen nimitys jonkin alueen nimeämistä koskevan vaatimuksen, mikä on välttämätöntä, jotta kyseistä nimitystä voidaan pitää maantieteellisenä merkintänä. Mikäli lisäksi laadullinen yhteys täyttyy tai on olemassa mikä tahansa muu syy pitää sitä alkuperänimityksenä Tšekin tasavallassa, yhteisöjen tuomioistuimen toiseen ja kolmanteen kysymykseen antamat vastaukset olisivat erittäin hyödyllisiä.

63.

Vaikka jossain toisessa asiayhteydessä olisi välttämätöntä, että asian tosiseikat on todettu ja että pelkästään kansalliseen oikeuteen liittyvät ongelmat on ratkaistu, kun esitetään ennakkoratkaisupyyntö yhteisöjen tuomioistuimelle, ( 35 ) esitetyt kolme ennakkoratkaisukysymystä on näin ollen tässä yhteydessä tutkittava.

64.

Handelsgericht Wien esittää ensimmäisessä ennakkoratkaisukysymyksessään yhteisöjen tuomioistuimelle joitakin epäilyksiä Bud I -tuomion kohdista, joissa vahvistetaan edellytykset, joiden täyttyessä on EY 28 artiklan mukaista suojata maantieteellisenä merkintänä nimitystä, joka ei ole alkuperämaassa paikan eikä alueen nimi.

65.

Kyseessä ovat erityisesti tuomion 101 ja 107 kohta, joissa kehotetaan kansallista tuomioistuinta selvittämään, tarkoittaako ”tosiseikkojen ja Tšekin tasavallassa vallitsevien käsitysten mukaan” nimitys Bud aluetta tai paikkaa tässä valtiossa. Jos näin olisi ja kansallinen suoja siellä olisi ”perusteltua EY 30 artiklassa määrättyjen kriteerien perusteella”, sen ulottaminen jäsenvaltion alueelle olisi yhteisön oikeuden mukaista; muussa tapauksessa se olisi ristiriidassa EY 28 artiklan kanssa.

66.

Wieniläistuomioistuimen ensimmäinen epäilys liittyy siihen, edellytetäänkö sitä, että nimityksellä sellaisenaan viitataan konkreettisella tavalla maantieteelliseen paikkaan tai alueeseen, vai riittääkö, että kuluttaja saa sen vaikutelman, että tuotteella on tietty alkuperä.

67.

Bud I -tuomion 101 kohdassa neuvotaan vertaamaan sitä, ”tarkoittaako” nimitys Bud aluetta tai paikkaa, mikä merkitsisi ensi katsomalta sitä, että se olisi paikannimi. Kuitenkin 107 kohdassa kiistetään tämä ajatus, kun viitataan siihen, mitä nimityksellä tarkoitetaan suoraan tai välillisesti; lisäksi tässä tuomiossa puolletaan sitä lähtökohtaa, että Bud on ”yksinkertainen ja välillinen” maantieteellinen merkintä. ( 36 )

68.

Maantieteelliset merkinnät ja varsinaiset alkuperänimitykset eivät ole aina maantieteellisiä nimiä: jos ne ovat tällaisia nimiä, niitä kutsutaan ”välittömiksi”, ja päinvastaisessa tapauksessa ”välillisiksi”, jolloin edellytetään vähintään sitä, että ne ilmaisevat kuluttajalle sen, että kyseinen elintarvike on peräisin tietystä paikasta, tietyltä alueelta taikka tietystä maasta. Myös asetuksessa N:o 510/2006 hyväksytään viimeksi mainittu mahdollisuus, kun sen 2 artiklan 2 kohdassa mainitaan ”perinteiset nimet”, vaikka ne eivät olisi maantieteellisiä nimiä. ( 37 )

69.

Jotta Bud I -tuomion vaatimukset täytettäisiin, on näin ollen riittävää, että nimityksessä yksilöidään tuotteen alkuperäpaikka. Pääasian tapauksessa on selvennettävä, ilmaiseeko nimitys Bud Tšekin kansalaisille, että tällä nimityksellä varustettu olut on peräisin České Budějovicen kaupungissa; tämä ei merkitse sitä, että nimi täyttää tämän maantieteellisen merkinnän tehtävän, kun se mainitaan kyseisen tuotteen yhteydessä, ja ainoastaan siinä tapauksessa.

70.

Muutamat vastaajan vastaväitteet ovat merkityksellisiä. Ammersin väittää huomautustensa 25 ja 26 kohdassa, että sen kilpailija Budvar käyttää tosiasiallisesti sanaa Bud tavaramerkkinä eikä maantieteellisenä merkintänä, ( 38 ) mikä seikka saattaisi häiritä sanalle Bud todellisuudessa kuuluvan tehtävän objektiivista arviointia, sillä ”oluenjuojat tietävät yleensä – kuten autoilijatkin – paikkakunnan, alueen tai maan, jossa heidän ostamansa olut tai auto on valmistettu”, mikä ei saa johtaa siihen, että nämä tavaramerkit sekoitetaan lähtöisyysmerkintöihin. Se mainitsee muutamia valaisevia esimerkkejä, kuten Coca-Colan tai Volkswagenin: suurin osa amerikkalaisista tietää, että ensin mainittu valmistetaan Atlantassa, ja suuri osa saksalaisista yhdistää sen jälkimmäisen Wolfsburgin kaupunkiin, mutta kumpikaan ei muutu tämän perusteella maantieteelliseksi merkinnäksi.

71.

Riippumatta siitä, että Tšekin väestö saattaa arvata mistä ”Bud-olut” on lähtöisin, on selvitettävä, onko tämä ilmaisu Bud riittävän selvä herättääkseen mielikuvan tuotteesta eli oluesta ja sen alkuperästä eli České Budějovicen kaupungista.

72.

Jos katsottaisiin että samalla tavoin kuin substantiivit ”cava” tai ”grappa” tuovat mieleen kuohuviinin espanjalaisuuden ja liköörin italialaisuuden ja ”feta” tarkoittaa kreikkalaista juustoa, ( 39 ) Bud edustaa maantieteellistä merkintää, tšekkiläisen kuluttajan pitäisi yhdistää tämä ilmaisu tiettyyn paikkakuntaan ja oluen valmistukseen.

73.

Handelsgericht Wien tiedustelee kysymyksessään 1.2), pyritäänkö Bud I -tuomiossa ”eriyttämiseen siten, että on tarkasteltava kolmea erillistä edellytystä, vai riittääkö, että tšekkiläiset kuluttajat yhdistävät nimityksen ’Bud’ (joka liittyy tai on liittymättä tuotteeseen, jota sillä tarkoitetaan, sen mukaan, miten ensimmäiseen kysymykseen vastataan) tiettyyn paikkakuntaan, alueeseen tai maahan”, kun siinä todetaan, että kaikki riippuu ”tosiseikoista ja alkuperäisvaltiossa vallitsevista käsityksistä” ja siitä, että nimityksen Bud suoja kyseisessä valtiossa on perusteltua EY 30 artiklassa määrättyjen kriteerien perusteella.

74.

Jälkimmäinen tulkinta on oikeampi. Bud I -tuomion sanamuoto näyttää perustuvan edellä mainitun asiassa Exportur annetun tuomion 12 kohtaan, jonka mukaan lähtöisyysmerkintöjen suoja määräytyy maahantuontivaltion oikeuden sekä ”kyseisen maan tosiasiallisten olosuhteiden ja siellä vallitsevien käsitysten perusteella”. Bud I -tapauksessa on otettava kuitenkin huomioon tavaroiden alkuperämaan (Tšekin tasavalta) olosuhteet eikä tuontimaan (Itävalta) olosuhteita, sillä tässä tuomiossa selvitettiin nimitykselle Bud ensin mainitussa valtiossa annetun suojan laajentamista jälkimmäiseen kahdenvälisen sopimuksen nojalla.

75.

Kyseinen 101 kohta merkitsee näin ollen sitä, että tšekkiläisten kuluttajien on liitettävä nimitys Bud tiettyyn paikkakuntaan tai alueeseen kysymykseen 1.1) saatavassa vastauksessa ilmaistuin edellytyksin, ilman että olisi tarpeen turvautua erityisiin ”tosiseikkoihin”.

76.

Tämän edellytyksen täytyttyä olisi selvitettävä, että nimitys Bud ei ole muodostunut yleisnimeksi alkuperävaltiossa, mikä on edellytys, joka oikeuskäytännössä on asetettu sille, että lähtöisyysmerkintä voidaan luokitella EY 30 artiklassa tarkoitetun ”teollisen omaisuuden” alle. ( 40 ) Tällaisessa tapauksessa sen suoja olisi perusteltavissa kyseisen määräyksen perusteiden valossa.

77.

Yhteisöjen tuomioistuimelta tiedustellaan kysymyksessä 1.3) asianmukaista mekanismia, jolla saadaan selville tästä sanasta ”alkuperävaltiossa vallitseva käsitys”, ja erityisesti tutkimuksen tarpeellisuudesta.

78.

Oikeuskäytännössä on hyväksytty tämä mahdollisuus mielipidetutkimuksen tekemiseen sekä mainoksen harhaanjohtavuuden toteamiseksi ( 41 ) että sen toteamiseksi, onko tavaramerkki erottamiskykyinen. ( 42 ) Yhteisöjen tuomioistuin täsmensi molemmissa tapauksissa, että päätöksen tekeminen siitä, mitä keinoa käytetään, kuuluu kansalliselle tuomioistuimelle, jonka on tehtävä päätös kansallisen lainsäädännön nojalla.

79.

Prosessiautonomian periaatteen mukaisesti myös nyt käsiteltävässä asiassa on siis kansallisten tuomioistuinten tehtävänä määrätä omien oikeussääntöjensä nojalla, onko hankittava asiantuntijalausunto tai järjestettävä mielipidetutkimus sen selvittämiseksi, mikä on nimityksen Bud arvo lähtöisyysmerkintänä, sekä vahvistaa niiden kuluttajien prosenttiosuus, jota on pidettävä tässä tarkoituksessa riittävän merkittävänä.

80.

Handelsgericht Wien tiedustelee kysymyksessään 1.4) eli ensimmäisen kysymyksen viimeisessä osassa, edellytetäänkö Bud I -tuomiossa, että useat yritykset käyttävät maantieteellistä merkintää alkuperämaassa tällaisena merkintänä, jolloin suojan saanti estyy, jos nimitystä käyttää vain yksi yritys tavaramerkkinä.

81.

Kansallisen tuomioistuimen epäilykset perustuvat siihen, että ”nimitys ’Bud’ on Tšekin tasavallassa rekisteröity tavaramerkki, jonka haltijana on kantaja”, joka on lisäksi ainoa yritys, joka käyttää sitä Tšekin tasavallassa, vaikka ”lähtöisyysmerkinnälle on tunnusomaista, että sitä käyttävät kaikki sen käyttöön oikeutetut tietyn alueen tuottajat”.

82.

Maantieteelliset merkinnät ja tavaramerkit ovat eri käsitteitä, vaikka liittyvätkin toisiinsa. Molemmilla suojataan tuotteen kaupallista mainetta kolmannen osapuolen mahdollisesti laittomalta käytöltä, ja suoja perustuu merkinnän tavaramerkin alkuperään – maantieteelliseen alkuperään tai valmistavaan yritykseen. Ne eroavat toisistaan siinä, että tavaramerkillä taataan yksityinen intressi eli tavaramerkin haltijan intressi, kun puolestaan maantieteellisellä merkinnällä suojataan kaikkia kyseiselle alueelle sijoittautuneita valmistajia.

83.

Edellä esitetyt edellytykset eivät mielestäni merkitse sitä, että useiden alueen yritysten pitäisi käyttää maantieteellistä merkintää samanaikaisesti, jotta se olisi voimassa, sillä pätevyys riippuu muista tekijöistä. En myöskään usko, että tämä ajatus voitaisiin johtaa Bud I -tuomion 101 kohdasta, kuten ennakkoratkaisupyynnössä ilmeisesti ajatellaan, kun kyseisessä kohdassa mainitaan velvollisuus tutkia ”tosiseikat”, jotka vallitsevat riidanalaisen nimityksen osalta Tšekin tasavallassa.

84.

Kyseessä ei ole kuitenkaan tässä tapauksessa yhteisön tasolla rekisteröity tavaramerkki tai maantieteellinen merkintä. Näin ollen niiden oikeussubjektien määrä, joiden on käytännössä käytettävä nimitystä, jotta se säilyttäisi tehokkuutensa, on selvitettävä kansallisen oikeuden mukaisesti kahdenvälisen sopimuksen valossa.

85.

Samansuuntaista on todettava sen kysymyksen osalta, estääkö se, että vain yksi yritys käyttää nimitystä Bud tavaramerkkinä, sen suojaamisen maantieteellisenä merkintänä.

86.

Yhteisön lainsäädännössä on annettu muutamia sääntöjä siitä, miten on ratkaistava mahdolliset ristiriidat maantieteellisten merkintöjen ja tavaramerkkien välillä, ja näiden sääntöjen taustalla on tietty mieltymys ensin mainittuihin ehkä sen vuoksi, että niillä suojellaan yleistä intressiä siihen, että kuluttajat tietävät mistä tavarat ovat lähtöisin ja niiden ominaisuudet. ( 43 ) Esimerkiksi asetuksen N:o 510/2006 14 artiklan nojalla sellaisten tavaramerkkien rekisteröintihakemukset evätään, jotka vastaavat suojattuja alkuperänimityksiä tai maantieteellisiä merkintöjä, kun taas tavaramerkit, jotka on rekisteröity aiemmin tai joita koskeva oikeus on saatu vilpittömässä mielessä tapahtuneella käytöllä, ovat myöhemmin rekisteröityjen merkintöjen kanssa samanaikaisesti voimassa yhteisön oikeuden mukaisesti. Tavaramerkkejä koskevassa yhteisön lainsäädännössä kielletään myös sellaisten merkkien käyttäminen, jotka ovat omiaan johtamaan yleisöä harhaan tavaran maantieteellisen alkuperän suhteen. ( 44 )

87.

Pääasian tapauksessa on kuitenkin kansallisen tuomioistuimen tehtävänä ratkaista kahdenvälisen sopimuksen perusteella, ovatko tavaramerkin Bud käyttö ja sen tunnustaminen maantieteelliseksi merkinnäksi mahdollisesti ristiriidassa keskenään.

88.

Itävaltalaistuomioistuin haluaa selvittää toisella ennakkoratkaisukysymyksellään, johtaako se, että nimitystä ei ole ilmoitettu komissiolle yhteisön rekisteriin kirjattavaksi, olemassa olevan kansallisen suojan tai kahdenvälisellä sopimuksella toiseen jäsenvaltioon laajennetun suojan tehottomuuteen, kun nimitys on alkuperävaltion (tässä tapauksessa Tšekin tasavallan) kansallisen oikeuden mukaan kvalifioitu maantieteellinen merkintä. ( 45 )

89.

Yhteisöjen tuomioistuimelta pyydetään kaiken kaikkiaan ratkaisua maantieteellisiä merkintöjä ja alkuperänimityksiä koskevan yhteisön suojajärjestelmän yksinomaisesta sovellettavuudesta, mikä on yksi tämän alan kiistellyimmistä kysymyksistä ja mihin oikeuskäytännössä on tähän mennessä vastattu vain osittain.

90.

Bud I -tuomiossa todettiin, että sellaisten nimitysten suojaaminen, jotka eivät osoita mitään alueellista yhteyttä eli joilla ei tarkoiteta välittömästi eikä välillisesti tuotteen maantieteellistä alkuperää, oli ristiriidassa EY 28 artiklan kanssa. Nämä nimitykset eivät siten saa kansallista suojaa. ( 46 ) Niitä ei suojata myöskään yhteisön oikeudessa.

91.

Samasta Bud I -tuomiosta ja asiassa Warsteiner annetusta tuomiosta ( 47 ) ilmenee yksinkertaisten maantieteellisten merkintöjen osalta, että niiden suojaaminen kansallisella tasolla on EY 28 artiklan mukaista, sillä ne kuuluvat EY 30 artiklassa tarkoitettuihin ”teollista omaisuutta” koskeviin poikkeuksiin. Tämäntyyppiset nimitykset eivät kuulu yhteisön asetuksen soveltamisalaan (koska siinä edellytetään käsitteeltä maantieteellistä merkitystä ja lisäksi sitä, että tuotteilla on jokin erityinen ominaisuus tai maine, joka johtuu paikasta, josta ne ovat peräisin).

92.

Jäljelle jäävät alkuperänimitykset ja kvalifioidut maantieteelliset merkinnät, jotka täyttävät yhteisön lainsäädännön edellytykset ja ovat näin ollen rekisteröitävissä ja jotka voivat saada asetuksen N:o 510/2006 takeet. Jos niitä ei kuitenkaan rekisteröidä yhteisössä, on epävarmaa, voivatko jäsenvaltiot suojata niitä omassa järjestelmässään tai onko edellä mainittu asetus tyhjentävä ja kielletäänkö siinä kokonaan valtion puuttuminen sen muodolliseen ja aineelliseen soveltamisalaan.

93.

Ongelma on monimutkainen. ( 48 ) Viime kädessä se liittyy keskusteluun, jota käydään yhteisön oikeuden ”tyhjentävyydestä” tältä osin, ja niihin tapauksiin, joissa yhteisön lainsäätäjä on saattanut omilla toimillaan korvata jäsenvaltioiden kilpailevan toimivallan kyseisellä alalla. ( 49 )

94.

Polemiikkia monimutkaistaa pääasian oikeudenkäynnissä se, että kansallinen lainsäädäntö kuuluu EY 30 artiklan alaisuuteen. Kuten oikeuskäytännössä on toistuvasti todettu, tällä määräyksellä ei pyritä ”varaamaan tiettyjä aloja jäsenvaltioiden yksinomaiseen toimivaltaan vaan hyväksymään se, että kansallisessa lainsäädännössä poiketaan vapaan liikkuvuuden periaatteesta, kunhan se on perusteltua tässä artiklassa tarkoitettujen tavoitteiden saavuttamiseksi”. ( 50 ) Turvautuminen EY 30 artiklan mukaisiin poikkeuksiin voi kuitenkin lakata olemasta perusteltua, jos yhteisön lainsäädäntö kattaa jo samat intressit kuin kansallinen lainsäädäntö, kun yhdenmukaistaminen on saatettu päätökseen. ( 51 )

95.

Asetus N:o 510/2006 ei selvennä kokonaan epätietoisuutta, mikä on ruokkinut oikeuskirjallisuuden jakautumista ( 52 ) ja sitä, että jäsenvaltiot ovat omaksuneet toisistaan poikkeavia näkemyksiä.

96.

Yhteisön järjestelmän yksinomainen sovellettavuus vaikuttaa mielestäni johdonmukaisemmalta yhteisön lainsäädännön sanamuodon, tarkoituksen ja yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella.

97.

Toisin kuin tavaramerkkien alalla, jossa on selvästi valittu kaksiosainen takuujärjestelmä eli kansallinen ja yhteisön järjestelmä, ( 53 ) yhteisön lainsäätäjä on maantieteellisten merkintöjen alalla tyytynyt antamaan niiden suojaamiseksi yhteisön tasolla asetuksen, mutta ei ole samaan aikaan yhdenmukaistanut mahdollisia kansallisia järjestelmiä.

98.

Tämän eri sääntelystrategian taustalla on ehkä ajatus siitä, että kansallisia oikeussääntöjä, joita mahdollisesti on yhteisön asetuksen alalla, ei voida pitää voimassa. Asetuksen N:o 510/2006 sanamuodosta ilmenee muutamia tietoja.

99.

Asetuksen 5 artiklan 6 kohta selventää asiaa melkoisesti, vaikka sitä on hieman täsmennettävä.

100.

Säännöksen mukaan ”jäsenvaltio voi, mutta vain väliaikaisesti”, myöntää nimitykselle tämän asetuksen mukaisen kansallisen suojan (ensimmäinen alakohta). Myöhemmin lisätään, että ”väliaikainen kansallinen suoja lakkaa sinä päivänä, jona päätös tehdään tämän asetuksen mukaisesta rekisteröinnistä” (kolmas alakohta), ja täsmennetään, että ”väliaikaisen kansallisen suojan seurauksista siinä tapauksessa, että nimitystä ei rekisteröidä tämän asetuksen mukaisesti, vastaa yksinomaan jäsenvaltio” (neljäs alakohta).

101.

Yhteisöjen tuomioistuin totesi edellä mainitussa asiassa Warsteiner antamassaan tuomiossa, että kyseisellä 5 artiklan 6 kohdalla ( 54 ) ei ole ”merkitystä arvioitaessa, voivatko jäsenvaltiot antaa, kukin omalla kansallisella alueellaan, niiden kansallisen oikeuden mukaan suojaa maantieteellisille nimityksille, joita ne eivät pyydä rekisteröimään asetuksen N:o 2081/92 nojalla tai jotka eivät täytä niitä edellytyksiä, jotka vaaditaan tässä asetuksessa säädetyn suojan saamiseksi” (53 kohta).

102.

Tietenkään 5 artiklan 6 kohdassa ei säädetä yhteisön asetuksen yksinomaisesta sovellettavuudesta, koska se kattaa ainoastaan tilanteet, joita syntyy yhteisön rekisteröintipäätöstä odotettaessa, mutta tämä tilanne ei estä vetoamasta säännökseen hermeneuttisena välineenä, koska tämäntyyppisellä säännöksellä ei olisi merkitystä, jos jäsenvaltiot voisivat säilyttää yhteisön asetuksen alaa koskevat omat järjestelmänsä, sillä kansallinen säännös kattaisi edelleen nimityksen siirtymäkauden aikana.

103.

Tämä lähtökohta, jonka mukaan kvalifioitujen maantieteellisten merkintöjen kansallinen suoja on olemassa vain väliaikaisesti, näyttää olevan asetukseen N:o 918/2004 sisältyvien uusien jäsenvaltioiden maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden alkuperänimitysten ja maantieteellisten merkintöjen suojaa koskevien siirtymäsäännösten taustalla.

104.

Kyseisen asetuksen 1 artiklassa sallitaan se, että Tšekin tasavallassa ja muissa vuonna 2004 liittyneissä valtioissa voi säilyä kyseisen vuoden 31 päivään lokakuuta ”kansallinen suoja, joka – – alkuperänimityksillä ja maantieteellisillä merkinnöillä on 30 päivänä huhtikuuta 2004”, asetuksen N:o 2081/92 nojalla; siinä lisätään, samansuuntaisesti kuin asetuksen N:o 510/2006 5 artiklan 6 kohdassa säädetään, että jos ”komissiolle on jätetty – – rekisteröintihakemus”, kyseinen suoja säilyy, kunnes tätä koskeva päätös tehdään.

105.

Tämä säännös, joka on selkeämpi kuin asetuksen N:o 510/2006 5 artikla, ei ainoastaan viittaa kansallisen järjestelmän voimassaolon väliaikaiseen pidentämiseen silloin, kun rekisteröintihakemus on tehty, siihen saakka, kunnes siitä annetaan ratkaisu, vaan siinä todetaan myös nimenomaisesti, että järjestelmät, jotka ovat voimassa jäsenvaltioissa liittymishetkellä, pysyvät voimassa vain 31 päivään lokakuuta 2004, mistä voidaan päätellä, että sen jälkeen kun jompikumpi päivämäärä on saavutettu, ei ole enää olemassa yhteisön asetukselle samalla alalla rinnakkaista kansallista suojaa.

106.

Edellä esitettyä päätelmää ei mielestäni kumoa viittaus siihen, että ”jos nimitystä tai merkintää ei ole rekisteröity yhteisössä, tällaisesta suojasta aiheutuvat seuraukset ovat yksinomaan asianomaisen jäsenvaltion vastuulla” (eikä asetuksen N:o 510/2006 5 artiklan 6 kohdan neljännen alakohdan samansuuntainen säännös). Säännöksessä mainitaan kansallisen järjestelmän seuraukset siirtymäkauden aikana, mikäli merkintää ei rekisteröidä, eikä seurauksia, joita aiheutuu siitä, että kansallinen sääntely pidetään voimassa tämän siirtymäkauden päättymisen jälkeenkin.

107.

Asetuksen N:o 510/2006 tavoitteet voidaan saavuttaa ainoastaan siten, että on olemassa vain yksi alkuperänimitysten ja maantieteellisten merkintöjen suojaa koskeva eurooppalainen instrumentti.

108.

Tämä lainsäädäntö on alusta lähtien vastannut tarpeeseen saada aikaan ”yhteisön lähestymistapa” tälle alalle.

109.

Tämä ilmenee vuoden 1992 asetuksen johdanto-osan kuudennesta ja seitsemännestä perustelukappaleesta, joissa todetaan, että ”halu suojata maataloustuotteita tai elintarvikkeita, joilla on tunnistettava maantieteellinen alkuperä, on saanut tietyt jäsenvaltiot ottamaan käyttöön ’tarkastetut alkuperänimitykset’”. Niissä myönnettiin, että nämä kansalliset käytännöt ”eroavat” tällä hetkellä, ja pidettiin tarpeellisena suunnitella ”yhteisön lähestymistapa”, koska ”yhteisön säännöt suojajärjestelmästä itse asiassa mahdollistavat maantieteellisten merkintöjen ja alkuperänimitysten kehityksen, sillä yhtenäisempi lähestymistapa varmistaa yhtäläiset kilpailunedellytykset näillä merkinnöillä merkittyjen tuotteiden tuottajien välillä ja johtaa siihen, että näiden tuotteiden luotettavuus kuluttajien näkökulmasta katsottuna paranee” (uuden vuoden 2006 asetuksen johdanto-osan kuudes perustelukappale on sanamuodoltaan hyvin samankaltainen).

110.

Siinä pyritään siis takaamaan samanlainen laatu kaikille kuluttajille perustamissopimuksen rajoissa, ja tämä tavoite olisi vaikeaa saavuttaa, jos kohdeltaisiin eri tavalla, vaikka rajatulla maantieteellisellä alueellakin, nimityksiä, joiden ominaisuudet vastaavat yhteisön rekisteriin kirjattujen nimitysten ominaisuuksia. ( 55 )

111.

Todennäköisesti tästä syystä molempien asetusten johdanto-osassa on korostettu niin paljon sitä, että on tarpeen yhdenmukaistaa kvalifioituja maantieteellisiä merkintöjä koskeva järjestelmä, erityisesti sen vuoksi, että samanaikaisesti ei ole annettu mahdolliset kansalliset järjestelmät yhdenmukaistavaa direktiiviä. Jos ne olisi haluttu pitää voimassa tätä ”yhdenmukaisuutta” rajoittamatta, olisi ryhdytty harmonisointiin, kuten tavaramerkkien osalta meneteltiin.

112.

Asetuksen N:o 2081/92 esityöt antavat myös hieman osviittaa yhteisön lainsäätäjän tahdosta.

113.

Komission näkemys on aina pysynyt selvänä. Se korosti vuonna 1990 antamassaan ehdotuksessa, ( 56 ) että yhteisön suojan piti korvata kansalliset suojamekanismit, minkä perusteen se on vahvistanut myöhemmin monissa puheenvuoroissaan yhteisöjen tuomioistuimessa. Talous- ja sosiaalikomitea sitä vastoin totesi lausunnossaan pitävänsä molempien tasojen rinnakkaista voimassaoloa parempana. ( 57 )

114.

Erimielisyydet jatkuivat neuvottelumenettelyn aikana, mutta neuvosto päätti lopulta, että asetukseen ei otettaisi minkäänlaista nimenomaista viittausta kansallisten järjestelmien voimassaoloon. Se lisäsi kuitenkin viittauksen asetuksen yksinomaiseen sovellettavuuteen, kun se edellytti johdanto-osan 12 perustelukappaleessa, että ”saadakseen suojan kaikissa jäsenvaltioissa maantieteelliset merkinnät ja alkuperänimitykset on rekisteröitävä yhteisön tasolla”.

115.

Vaikka yhteisöjen tuomioistuin ei edellä esittämäni mukaisesti ole vielä antanut ratkaisua tästä asiasta, muutamat tuomiot ennakoivat sitä näkemystä, että yhteisön sääntely olisi tyhjentävä.

116.

Asioissa Gorgonzola ( 58 ) ja Chiciak ja Fol ( 59 ) annetuissa tuomioissa tuodaan esiin rajoitukset, jotka vaikuttavat jäsenvaltioihin siitä hetkestä, jona ne hakevat komissiolta nimityksen rekisteröimistä.

117.

Asiassa Gorgonzola annetussa tuomiossa todettiin, että peruste, jonka mukaan jäsenvaltion antama alkuperänimitysten suoja säilyisi tämän nimityksen tultua rekisteröidyksi, on ristiriidassa asetuksen sanamuodon kanssa, jos suoja on laajuudeltaan yhteisön suojaa laajempi, sillä asetuksen mukaan ”jäsenvaltio voi säilyttää kansallisen suojan kyseessä olevalle nimitykselle, kunnes päätös sen rekisteröinnistä suojattuna nimityksenä yhteisön tasolla on tehty”.

118.

Yhdistetyissä asioissa Chiciak ja Fol annetussa tuomiossa todettiin, että jäsenvaltio ei voi muuttaa sellaista alkuperänimitystä, jonka rekisteröintiä se on hakenut asetuksen mukaisesti, eikä suojata sitä kansallisella tasolla, mutta lisäksi se yhdisti tyhjentävästi asetuksen yhdenmukaistavan vaikutuksen ja sen yksinomaisen sovellettavuuden, kun se totesi, että asetuksen ”tarkoituksena on varmistaa asetuksenmukaisten maantieteellisten merkintöjen yhdenmukainen suoja yhteisössä”, mihin se lisäsi, että ”on todettava, että tämä yhdenmukainen suoja saavutetaan rekisteröinnillä, joka toimitetaan asetuksessa olevien erityisten sääntöjen mukaisesti” (25 kohta). Vastaavasti se totesi, että kyseisessä yhteisön säädöksessä vahvistetaan ”velvollisuus maantieteellisten merkintöjen rekisteröintiin yhteisön tasolla, jotta kyseiset merkinnät olisivat suojattuja kaikissa jäsenvaltioissa”, ja täsmennetään ne yhteisön säännökset, joilla vastedes säännellään tätä suojaa (26 kohta).

119.

Samanlainen toteamus sisältyy edellä mainitussa asiassa Warsteiner annetun tuomion 50 kohtaan. On mainittava myös kyseisen tuomion 49 kohta, jonka mukaan ”asetuksella N:o 2081/92 tavoiteltua päämäärää ei voida vaarantaa sellaisilla kyseisen asetuksen ohella sovellettavilla kansallisilla säännöillä, joilla annetaan suojaa maantieteellisille alkuperämerkinnöille, jotka eivät kuulu asetuksen soveltamisalaan”. Tämä toteamus merkitsee vastakohtaistulkintana sitä, että kvalifioituja maantieteellisiä merkintöjä, joihin yhteisön asetusta sovelletaan, koskeva kansallinen sääntely saattaisi vaarantaa yhteisön oikeussäännön tavoitteen toteutumisen.

120.

Näyttää siltä, että oikeuskäytännössä on näin ollen hyväksytty edellä mainittuun asetuksen N:o 2081/92 johdanto-osan 12 perustelukappaleeseen sisältyvä viittaus yhteisön rekisteröinnin pakottavuudesta.

121.

Vaikka rekisteröinti on pakollista asetuksen, joka on lisäksi yksinomaisesti sovellettava, soveltamisalaan kuuluvien nimitysten osalta, tällainen merkintä, jota ei ole ilmoitettu rekisteröitäväksi yhteisössä määräajassa, jää ilman suojaa sen vuoksi, että ei ole olemassa rinnakkaista kansallista suojaa, koska tämä kansallinen järjestelmä on lakannut olemasta voimassa.

122.

Jos kansallisen suojan säilyttäminen samalla alalla osoittautuu yhteensopimattomaksi yhteisön asetuksella käyttöön otetun järjestelmän kanssa, sitä suuremmalla syyllä on hylättävä suojan laajentaminen toisiin jäsenvaltioihin.

123.

Tämä ajatus perustuu asetuksen N:o 510/2006 5 artiklan 6 kohtaan, jonka viidennessä alakohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden niiden nimitysten osalta väliaikaisesti toteuttamilla suojatoimenpiteillä, joita koskeva yhteisön rekisteröintiä koskeva hakemus on käsiteltävänä, ”on vaikutusta ainoastaan kansallisella tasolla, eikä niillä ole vaikutusta yhteisön sisäiseen kauppaan”.

124.

Tällä säännöksellä halutaan välttää se, että asetuksen soveltamisalaan kuuluvien nimitysten suoja keskeytyy yhteisön rekisteröintiä koskevan hakemuksen esittämisen jälkeen. Sillä rajataan kuitenkin siirtymäkauden kansallista suojaa ajallisesti ja alueellisesti, mikä vastaa tahtoa ”yhdenmukaistaa” maantieteellisten merkintöjen kohtelu Euroopan unionissa.

125.

Asetuksesta N:o 510/2006 ilmenevä ”yhteisön lähestymistapa” ei merkitse ainoastaan sitä, että kvalifioituja maantieteellisiä merkintöjä koskevat kansalliset järjestelmät katoavat kokonaan, vaan myös erityisesti sitä, että mitään kahden jäsenvaltion tällaisten merkkien suojaamiseksi tekemiä kahdenvälisiä sopimuksia ei voida soveltaa asetuksen lisäksi. Yhteisön asetuksen kanssa päällekkäisen euroopansisäisten sopimusten verkon säilyminen toisi läpinäkymättömyyttä, joka olisi ristiriidassa tämän mekanismin tavoitteiden kanssa.

126.

Tšekin tasavalta väittää kuitenkin, että kaikki perustelut asetuksen N:o 510/2006 yksinomaiselle sovellettavuudelle merkitsisivät sitä, että kiistettäisiin liittyvien maiden kansainväliset velvoitteet erityisesti siinä yhteydessä, kun kyseessä on suoja Lissabonin liiton jäsenvaltioissa, ja rikottaisiin siten EY 307 artiklaa. ( 60 )

127.

EY 307 artiklaan ei voida kuitenkaan vedota pätevästi tässä asiassa, jossa ei keskustella minkään unioniin kuulumattoman valtion oikeuksista. Tämä ilmenee määräyksen sanamuodosta, jonka mukaan EY:n perustamissopimuksen määräykset ”eivät vaikuta sellaisiin oikeuksiin tai velvollisuuksiin, jotka johtuvat yhden tai useamman jäsenvaltion yhden tai useamman kolmannen maan kanssa ennen 1 päivää tammikuuta 1958 tai, kun on kyse jäseneksi liittyneestä valtiosta, ennen liittymispäivää tekemästä sopimuksesta”. Kuten yhteisöjen tuomioistuin totesi asiassa Matteucci antamassaan tuomiossa, ( 61 ) kyseinen artikla (aikaisempi EY:n perustamissopimuksen 234 artikla) ei koske ”ainoastaan jäsenvaltioiden kesken tehtyjä sopimuksia”. Näin ollen sitä ei pidä käyttää sellaisen sopimuksen yhteydessä, jonka sopimuspuolina on vain kaksi jäsenvaltiota (riippumatta siitä, olivatko ne allekirjoitushetkellä jäsenvaltioita) ja joka ei liity mitenkään mihinkään kolmanteen valtioon.

128.

Yhteisön lainsäätäjä ei ole päätynyt tällä alalla vastavuoroisen tunnustamisen keinoon vaan yhteisön suojan instrumenttien keskittämiseen. Koko instituutiolla on merkitystä vain silloin, jos leima ”suojattu maantieteellinen merkintä” sisältää konkreettisen merkityksen, joka on liitettävissä laatuun ja joka on samanlainen kaikille kuluttajille, mikä ei ole saavutettavissa, jos mahdollisesti samaan aikaan on voimassa yhteisön asetus ja muita erilaisia alueellisia järjestelmiä, jotka ovat sovellettavissa samanlaisiin nimityksiin.

129.

Katson, että asetuksessa N:o 510/2006 hylätään kokonaan sen soveltamisalaan kuuluvien kvalifioitujen maantieteellisten merkintöjen kansallinen ja kahdenväliseen sopimukseen perustuva suoja. Näin ollen nimitystä, joka kuuluu tähän alaan ja jota ei ole ilmoitettu komissiolle, ei voida suojata yhden tai useamman jäsenvaltion toimesta itsenäisesti, vaan se jää ilman suojaa; toisin kuin tämän ennakkoratkaisukysymyksen sanamuodossa ilmeisesti esitetään, tämä seikka ei kuitenkaan seuraa ainoastaan siitä, että nimitystä ei rekisteröidä, vaan myös siitä, että yhteisön järjestelmä sulkee pois muut oikeussäännöt.

130.

Handelsgericht Wienin kolmannella kysymyksellä pyritään selvittämään, onko sillä, että Tšekin tasavallan ja Euroopan unionin tekemä liittymissopimus kattoi České Budějovicen kaupungin oluita varten olevien kvalifioitujen maantieteellisten merkintöjen suojan, jotain merkitystä samaa tuotetta koskevan toisen nimityksen kansallista ja kahdenväliseen sopimukseen perustuvaa suojaa koskevien järjestelmien voimassaolon kannalta.

131.

Tähän viimeiseen ennakkoratkaisukysymykseen on tarpeetonta vastata, jos asetus N:o 510/2006 sulkee pois muut oikeussäännöt, sillä kaikki kansallinen tai sopimukseen perustuva suoja tällä samalla alalla lakkaa olemasta voimassa, lukuun ottamatta sitä, että yhteisön rekisteriin on otettu jotakin elintarviketta koskevia muita merkintöjä.

132.

Tähän kysymykseen vastaaminen edellyttää edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa Chiciak ja Fol annetun tuomion tarkastelua, sillä siinä ratkaistiin asia, jolla on tiettyjä yhtymäkohtia nyt käsiteltävään asiaan, tämän vaikuttamatta edellä esitettyyn.

133.

Ranskan hallitus otti 14.5.1991 antamallaan asetuksella käyttöön alkuperänimityksen ”Epoisses de Bourgogne” kyseiseltä alueelta peräisin olevaa juustotyyppiä varten ja haki Euroopan komissiolta sen rekisteröimistä asetuksen N:o 2081/92 mukaisesti. Kansallista asetusta muutettiin vuonna 1995 siten, että suojattuna alkuperänimityksenä oli ”Epoisses”. Yhdistetyissä asioissa Chiciak ja Fol todettiin, että jäsenvaltio ei voi antaa säännöksiä muuttaakseen alkuperänimitystä, jonka rekisteröintiä se on hakenut yhteisön asetuksen mukaisesti, eikä suojata sitä kansallisella tasolla.

134.

Tällä tuomiolla supistettiin jäsenvaltion valtuuksia komissiolle rekisteröitäväksi ilmoitetun maantieteellisen merkinnän osalta. Yhteisön asetuksessa sallitaan se, että valtiossa säilyy siirtymäkauden suoja tätä merkintää varten (rajoitettu ajallisesti ja alueellisesti, kuten edellä esitin); kyseisessä tuomiossa lisätään, että kansalliset tuomioistuimet eivät voi muuttaa ilmoitettua merkintää.

135.

Asiassa ”Epoisses” yhteisöjen tuomioistuimen tuomitsema valtion toimenpide oli sen nimityksen muuttaminen, jonka rekisteröiminen oli vireillä, mistä syystä tuomio ei ole lähtökohtaisesti suoraan sovellettavissa, jos suojataan nimitystä, joka kuvaa samaa paikkaa, josta tuote on lähtöisin kuin muut nimitykset, jotka on jo rekisteröity samaa tuotetta varten yhteisössä.

136.

Ajatus siitä, että on välttämätöntä rajoittaa jäsenvaltioiden toimivaltaa tällä alalla, on yhdistetyissä asioissa Chiciak ja Fol annetun tuomion taustalla, mutta olisi liiallista tulkita sitä näin laajasti, kun otetaan huomioon se, että asetus sulkee mielestäni kiistatta pois muut oikeussäännöt.

137.

Yhdistetyissä asioissa Chiciak ja Fol annettua tuomiota koskevan oikeuskäytännön soveltaminen tähän asiaan olisi näin ollen asianmukaista vain, jos nimitys Bud muodostaisi osan tai lyhenteen jostain yhteisössä České Budějovicen olutta varten suojatuista maantieteellisistä merkinnöistä (liittymissopimuksen mukaan Budějovické pivo, Ceskěbudějovické pivo ja Budějovický měšt’anský var). ( 62 ) Kansallisten tuomioistuinten on kuitenkin selvitettävä tämä seikka.

138.

Mikäli siis nimitystä, toisin kuin muita samaa elintarviketta ja samaa lähtöisyyttä koskevia nimityksiä, ei ole sisällytetty liittymissopimuksen luetteloon sen suojaamiseksi yhteisössä, tämä ei lähtökohtaisesti ole esteenä sen suojaamiseksi kansallisesti tai kahdenvälisesti, ellei se ole lyhenne tai osa jostain yhteisön maantieteellisestä merkinnästä. Tällä toteamuksella ei ole kuitenkaan käytännön seurauksia, koska asetus N:o 510/2006 sulkee pois muut oikeussäännöt.

139.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin vastaa Handelsgericht Wienin ennakkoratkaisukysymyksiin seuraavasti: