1.

Sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä 26.6.2003 annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivissä 2003/54/EY (jäljempänä direktiivi 2003/54) ( 2 ) säädetään muun muassa kolmannen osapuolen pääsystä sähköverkkoihin. Tarkastellessaan kansallisen täytäntöönpanolain säännöksiä verkkoon liittämisestä Lietuvos Respublikos Konstitucinis Teismas (Liettuan tasavallan perustuslakituomioistuin) pyytää ratkaisua direktiivin tulkinnasta.

2.

Riidanalaisessa kansallisessa laissa säädetään, että asiakas on liitettävä ensisijaisesti jakeluverkkoon. Asiakkaalle myönnetään suora pääsy ylempitasoiseen siirtoverkkoon vain, jos jakeluverkonhaltija kieltäytyy teknisten syiden vuoksi liittämästä asiakasta verkkoonsa. Tietyille asiakkaille olisi kuitenkin houkuttelevampaa, että ne voisivat valita vapaasti liittämisen siirtoverkkoon, jolloin niiden ei tarvitsisi maksaa jakeluverkon osalta aiheutuvista toimituskuluista. On epäselvää, taataanko direktiivin 2003/54 20 artiklan 1 kohdassa, jossa säädetään kolmannen osapuolen pääsystä verkkoon, vastaava valintaoikeus.

3.

Direktiivi 2003/54 sisältää muun muassa seuraavat määritelmät:

– –”

4.

Direktiivin 3 artiklassa säädetään julkisen palvelun velvoitteista, joita jäsenvaltiot voivat asettaa sähköalalla toimiville yrityksille, ja asiakkaiden suojasta. Säännöksen 2, 3, 5 ja 8 kohdassa säädetään muun muassa seuraavaa:

”2.   Ottaen täysin huomioon perustamissopimuksen asiaa koskevat määräykset ja erityisesti sen 86 artiklan jäsenvaltiot voivat yleisen taloudellisen edun nimissä asettaa sähköalalla toimiville yrityksille julkisen palvelun velvoitteita, jotka voivat koskea turvallisuutta, toimitusvarmuus mukaan luettuna, toimitusten säännöllisyyttä, laatua ja hintaa sekä ympäristönsuojelua, energiatehokkuus ja ilmastonsuojelu mukaan luettuina. Näiden velvoitteiden on oltava selkeästi määriteltyjä, avoimia, syrjimättömiä ja todennettavia, ja niillä on turvattava se, että EU:n sähköalan yritykset voivat tarjota jäsenvaltioiden kuluttajille palvelujaan tasapuolisesti. – –

3.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kaikilla kotitalousasiakkailla ja jäsenvaltioiden harkinnan mukaan myös pienillä yrityksillä (yritys, jonka palveluksessa on vähemmän kuin 50 työntekijää ja jonka vuosiliikevaihto tai taseen loppusumma on enintään 10 miljoonaa euroa) on niiden alueella oikeus saada yleispalvelua eli määrätynlaatuisia sähköntoimituksia kohtuullisin, helposti ja selkeästi verrattavin sekä avoimin hinnoin. – – Jäsenvaltioiden on asetettava jakeluyhtiöille velvollisuus liittää asiakkaat verkkoonsa sellaisin ehdoin ja tariffein, jotka on vahvistettu 23 artiklan 2 kohdassa säädetyn menettelyn mukaisesti. – –

– –

5.   Jäsenvaltioiden on toteutettava asianmukaiset toimenpiteet loppukäyttäjien suojelemiseksi ja varmistettava erityisesti, että heikossa asemassa olevia asiakkaita suojellaan asianmukaisilla toimenpiteillä, jotta he muun muassa välttyisivät verkosta kytkemiseltä. – – Niiden on varmistettava kuluttajansuojan korkea taso erityisesti sopimusehtojen, yleisen tiedottamisen ja riitojenratkaisumenettelyjen avoimuuden osalta. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että vaatimukset täyttävät asiakkaat voivat tosiasiallisesti vaihtaa toimittajaa. Ainakin kotitalousasiakkaiden osalta näihin toimenpiteisiin on kuuluttava liitteessä A esitetyt toimenpiteet.

– –

8.   Jäsenvaltiot voivat päättää olla soveltamatta 6, 7, 20 ja 22 artiklan säännöksiä sikäli kuin niiden soveltaminen oikeudellisesti tai tosiasiallisesti estäisi sähköalan yrityksiä täyttämästä niille yleisen taloudellisen edun nimissä asetettuja velvoitteita ja sikäli kuin sillä ei vaikuteta kaupan kehitykseen tavalla, joka olisi ristiriidassa yhteisön etujen kanssa. Yhteisön intresseihin kuuluu tämän direktiivin ja perustamissopimuksen 86 artiklan mukaisesti muun muassa kilpailu vaatimukset täyttävistä asiakkaista.”

5.

Direktiivin 5 artikla sisältää seuraavat tekniset säännöt:

”Jäsenvaltioiden on varmistettava, että tekniset turvallisuusperusteet määritellään ja että tekniset säännöt, joilla asetetaan tekniset vähimmäisvaatimukset suunnittelulle ja toiminnalle sähköntuotantolaitosten, jakeluverkkojen, suoraan liitettyjen kuluttajien laitteistojen, rajayhdysjohtojen ja erillisten linjojen liittämiseksi verkkoon, laaditaan ja julkaistaan. Näillä teknisillä säännöillä varmistetaan verkkojen yhteentoimivuus, ja niiden on oltava puolueettomia ja syrjimättömiä. – –”

6.

Direktiivin 20 artiklassa säädetään kolmannen osapuolen pääsystä siirto- ja jakeluverkkoihin seuraavaa:

”1.   Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kolmansien osapuolten päästämiseksi siirto- ja jakeluverkkoihin luodaan järjestelmä, jossa käytetään julkaistuja tariffeja, jota voidaan soveltaa kaikkiin vaatimukset täyttäviin asiakkaisiin ja jota sovelletaan puolueettomasti ja harjoittamatta syrjintää verkon käyttäjien välillä. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että 23 artiklan mukaisesti hyväksytään nämä tariffit tai niiden laskentamenetelmät ennen niiden voimaantuloa ja että tariffit ja, jos ainoastaan menetelmät hyväksytään, menetelmät julkaistaan ennen niiden voimaantuloa.

2.   Siirto- tai jakeluverkonhaltija voi evätä verkkoon pääsyn, jos verkon kapasiteetti ei ole riittävä. Epäämiselle on esitettävä asianmukaiset perustelut ottaen erityisesti huomioon 3 artiklan säännökset. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että kun verkkoon pääsy evätään, siirto- tai jakeluverkonhaltija antaa tarvittaessa tietoja toimenpiteistä, joita verkon vahvistaminen edellyttäisi. Tietoja pyytävältä osapuolelta voidaan periä kohtuullinen maksu, jossa on otettu huomioon tietojen antamisesta aiheutuvat kustannukset.”

7.

Direktiivin 21 artiklassa säädetään markkinoiden asteittaisesta avaamisesta. Sen mukaan jäsenvaltioiden oli ulotettava vaatimukset täyttävien asiakkaiden piiri muihin kuin kotitalousasiakkaisiin 1.7.2004 mennessä ja lopulta mennessä kaikkiin asiakkaisiin.

8.

Liettuan sähkölakia muutettiin direktiivin 2003/54 täytäntöön panemiseksi 10.7.2004 lähtien. Lain 15 §:n 2 momentissa säädetään seuraavaa:

”Siirtoverkonhaltijan on taattava, että sähköntuottajien, jakeluverkonhaltijoiden ja asiakkaiden laitteiden siirtoverkkoon liittämistä koskevat ehdot täyttävät lainsäädännössä esitetyt vaatimukset ja että ne ovat syrjimättömiä. Asiakkaan laitteet voidaan liittää siirtoverkkoon ainoastaan, jos jakeluverkonhaltija kieltäytyy sille asetettujen teknisten tai toimintaa koskevien vaatimusten vuoksi liittämästä jakeluverkkoon jakeluverkonhaltijan toimiluvassa osoitetulla alueella olevia asiakkaan laitteita.”

9.

Asiakkaista selvän enemmistön laitteet on Liettuassa liitetty jommankumman jakeluverkonhaltijan jakeluverkkoon. Lisäksi viidellä teollisuusyrityksellä on jakelua koskeva toimilupa, ja niillä on paikallisverkkoja sähkön toimittamiseksi väestölle erittäin pienellä alueella tai omille yrityksille. Jakeluverkonhaltijoiden ( 3 ) lisäksi siirtoverkkoon on liitetty kuusi teollisuusyritystä, joilla on suuri sähköntarve. Tämä liittäminen tehtiin neuvostohallinnon aikana, jolloin siirto- ja jakeluverkkojen välillä ei tehty eroa. Tuotantoyritysten verkkojen kautta toimitetaan sähköä myös joillekin kotitalousasiakkaille. Vuoden 2004 sähkölain muutoksen jälkeen kyseiset yritykset pysyivät liitettyinä siirtoverkkoon. Liittäminen kyseiseen verkkoon on tämän jälkeen mahdollista ainoastaan lain 15 §:n 2 momentin mukaisesti.

10.

Seimasin (Liettuan parlamentin) jäsenistä koostuva hakijaryhmä (jäljempänä hakijat) esitti 28.10.2004 hakemuksen Konstitucinis Teismasille sen kysymyksen selvittämiseksi, onko sähkölain 15 §:n 2 momentti ristiriidassa perustuslain ja direktiivin 2003/54 kanssa.

11.

Hakijat väittävät, että asiakkaalle seuraa direktiivistä oikeus valita vapaasti se verkko, johon se haluaa tulla liitetyksi. Seimas asianosaisena väittää sen sijaan, että direktiivissä ei säädetä tästä kysymyksestä vaan jäsenvaltiot voivat säätää siitä vapaasti. Tässä yhteydessä viitataan myös komission energia-asioista vastuussa olevan jäsenen A. Piebalgsin 21.12.2005 päivättyyn kirjeeseen D/1255. Kyseinen komissaari vastasi erään yhtiön esittämään kysymykseen seuraavasti: ”Direktiivissä 2003/54 ei edellytetä, että asiakkaalle myönnetään oikeus valita vapaasti, haluaako se tulla liitetyksi siirto- vai jakeluverkkoon. Asiakkaalla on oikeus tulla liitetyksi sähköverkkoon; liittämisen yksityiskohtaisesta täytäntöönpanosta päätetään näin ollen toissijaisuusperiaatteen mukaisesti.”

12.

Ennakkoratkaisukysymyksen esittäneen tuomioistuimen mukaan direktiivin 2003/54 20 artiklan 1 kohdan sanamuoto tukee hakijoiden näkemystä. Toisaalta kyseinen tuomioistuin viittaa sosiaalisiin tavoitteisiin, joihin yhteisön lainsäätäjä pyrkii etenkin direktiivin 3 artiklassa. Kansallisessa lainsäädännössä on otettu tämä huomioon niin, että siinä suojellaan pieniä asiakkaita verkon käytön kallistumiselta. Verkkomaksut jakautuvat tasaisesti kaikkien asiakkaiden kesken, jotka ostavat sähköä kyseessä olevasta verkosta. Jos suuret käyttäjät voisivat tulla liitetyksi ilman rajoituksia jakeluverkon sijaan siirtoverkkoon, tämä johtaisi jakeluverkon kautta johdettavan sähkön määrän vähentymiseen ja siten verkon käytön kustannusten nousuun jäljelle jäävien asiakkaiden osalta.

13.

Konstitucinis Teismas on tämän tulkinnallisen epäselvyyden vuoksi päättänyt esittää yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Onko sähkön sisämarkkinoita koskevista yhteisistä säännöistä ja direktiivin 96/92/EY kumoamisesta 26.6.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/54/EY 20 artiklaa tulkittava siten, että sillä velvoitetaan jäsenvaltiot antamaan säännöksiä, joiden nojalla kaikilla kolmansilla osapuolilla on oikeus valita vapaasti sähköntoimituksessa käytettävä (siirto- tai jakelu-)verkko, johon ne haluavat tulla liitetyiksi, ja kyseessä olevan verkon haltijalla on velvollisuus myöntää pääsy verkkoon, jos verkon kapasiteetti on ’riittävä’?”

14.

Yhteisöjen tuomioistuimessa käydyssä menettelyssä ovat kirjallisia huomautuksia esittäneet pääasian hakijat, Liettuan, Italian ja Suomen hallitukset sekä Euroopan yhteisöjen komissio, ja ne ovat tehneet – Italian hallitusta lukuun ottamatta – suullisessa käsittelyssä huomautuksia.

15.

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan EY 234 artiklasta seuraa, että kansalliset tuomioistuimet voivat pyytää yhteisöjen tuomioistuimelta ennakkoratkaisua ainoastaan silloin, kun niissä on vireillä oikeusriita ja kun niissä vireillä olevan menettelyn tarkoituksena on ratkaisun antaminen tuomiovaltaa käyttäen. ( 4 )

16.

Ei ole mitään epäilystä siitä, että Konstitucinis Teismas on tuomioistuin. EY 234 artiklassa tarkoitetulla tuomioistuimella tarkoitetaan myös perustuslakituomioistuimia. ( 5 )

17.

Pääasiassa on lisäksi vedottu Konstitucinis Teismasiin, jotta se antaa ratkaisun tuomiovaltaa käyttäen. Täten merkitystä ei ole sillä, koskeeko Seimasin jäsenistä koostuvan hakijaryhmän hakemuksella käynnistynyt lainsäädännön valvontaa koskeva menettely varsinaisen oikeusriidan ratkaisemista. ( 6 ) Ratkaisevaa on pikemmin ensinnäkin se, ettei kyseessä ole hallinnollinen menettely, jossa tuomioistuin on suhteessa yksityiseen oikeussubjektiin hallintoviranomainen. ( 7 ) Toiseksi tuomioistuin ei saa toimia pelkkänä neuvoa-antavana elimenä. ( 8 )

18.

Tältä osin on todettava, että pääasia koskee jo voimassa olevan lain tarkastelua. Kyseessä ei siten ole perustuslakituomioistuimen kuuleminen lainsäädäntömenettelyn aikana. Lainsäädännön valvontaa koskevassa menettelyssä perustuslakituomioistuin on pikemmin toimivaltainen toteamaan, että kansallinen laki on jätettävä kaikissa yhteyksissä (erga omnes) soveltamatta, kuten tuomioistuin ennakkoratkaisupyynnössään selventää.

19.

Ennakkoratkaisupyyntö on siten otettava tutkittavaksi.

20.

Sähkön toimittajilla oli monissa jäsenvaltioissa monopoliasema omalla alueellaan ennen sähkömarkkinoiden vapauttamista. Yksi yritys toimitti sen alueella oleville asiakkaille kaikki näiden tarvitsemat suoritukset. Se tuotti ja myi sähkön ja toimitti sen omien sähköverkkojensa kautta kaikille sen verkkoihin liitetyille asiakkaille.

21.

Jo direktiivissä 96/92 ( 9 ) säädettiin sähkön sisämarkkinoiden vapauttamiseksi, että asteittain yhä useammat asiakkaat voivat ”vaatimukset täyttävinä asiakkaina” valita vapaasti sen toimittajan, jolta ne ostavat sähköä. Tällä hetkellä ilmaistaan tämä keskeinen markkinoiden vapauttamisen elementti direktiivin 2003/54 johdanto-osan 4 ja 20 perustelukappaleessa seuraavasti:

– –

22.

Jotta asiakkaille taataan mahdollisuus valita vapaasti toimittajansa, jo toimintansa vakiinnuttaneiden yhtiöiden luonnollinen monopoli, joka oli seuraus verkkoa koskevasta määräysvallasta, oli purettava, jotta kolmansille osapuolille mahdollistettiin oikeus syrjimättömään verkkoon pääsyyn. Verkkojen avaaminen kolmansille osapuolille on siten ratkaiseva edellytys sähkön sisämarkkinoiden luomiselle, kuten lainsäätäjä nimenomaisesti korostaa direktiivin 2003/54 seitsemännessä perustelukappaleessa. ( 10 ). Asiakas ei siten ole enää sidottu sähkön toimitukseen sen yrityksen toimesta, jonka verkkoon se on liitetty, vaan voi valita toisen toimittajan, joka kuljettaa sille sähkön kyseisen verkon kautta.

23.

Direktiivin 2003/54 20 artiklan 1 kohdan, jossa säädetään kolmannen osapuolen pääsystä verkkoon, sanamuoto ei monella tapaa ole aivan selvä. Aluksi on selvitettävä, sisältääkö kolmannen osapuolen käsite ainoastaan tuottajat ja toimittajat vai myös asiakkaat. Pääkysymys on, kuinka käsite ”pääsy siirto- ja jakeluverkkoon” on ymmärrettävä. Riidanalaista on tältä osin tiivistetysti se, käsittääkö se myös asiakkaan oikeuden valita vapaasti verkko, johon se haluaa tulla liitetyksi.

24.

Suomen hallituksen näkemyksen mukaan direktiivin 2003/54 20 artiklan 1 kohdan kolmannen osapuolen käsitteellä tarkoitetaan tuottajia tai toimittajia, jotka eivät ole vertikaalisesti integroituneita yrityksiä, jotka toimivat kyseisen verkon haltijoina ja joissa yhdistyy sähkön tuotanto- ja toimitustehtävät. ( 11 ) Suomen hallituksen mukaan säännöksessä kielletään, että vertikaalisesti integroitunut yritys asettaa kolmannet osapuolet huonompaan asemaan kuin sen omat tuottaja- ja toimittajayksikkönsä verkkoon pääsyn osalta. Sen mukaan säännöksessä ei säädetä asiakkaan pääsyoikeuksista.

25.

Direktiivin 20 artiklan 1 kohdan saksankielinen sanamuoto ei näytä lähtökohtaisesti sulkevan pois tällaista tulkintaa. Etenkin kohta ”die Zugangsregelung gilt für alle zugelassenen Kunden” voidaan ymmärtää niin, että kolmansien tuottajien tai toimittajien pääsy verkkoon soveltuu suhteessa kaikille vaatimukset täyttäville asiakkaille tehtävään toimitukseen. ( 12 ) Toisin sanoen verkonhaltija voi evätä tuottajien tai toimittajien verkon käytön siltä osin kuin niiden tarkoituksena on toimittaa sähköä asiakkaille, jotka eivät ole vaatimukset täyttäviä. ( 13 ) Joissain muissa kieliversioissa viittaus vaatimukset täyttäviin asiakkaisiin näyttää koskevan ainoastaan sääntelyä verkonkäyttömaksujen tariffeista mutta ei itse pääsyoikeutta. ( 14 )

26.

Direktiivin kohtaa, johon on edellä viitattu, ei tule kuitenkaan erottaa asiayhteydestään. On etenkin otettava huomioon, että säännös jatkuu seuraavasti: ”järjestelmä – – jota sovelletaan puolueettomasti ja harjoittamatta syrjintää verkon käyttäjien välillä” (kursivointi tässä).

27.

Hakijat viittaavat oikeutetusti siihen, että direktiivin 2003/54 2 artiklan 18 alakohdassa tarkoitetulla verkon käyttäjien käsitteellä tarkoitetaan sekä henkilöitä, jotka toimittavat sähköä siirto- tai jakeluverkon kautta, että henkilöitä, joille toimitetaan sähköä tätä kautta. Näin ollen direktiivin 20 artiklan 1 kohdassa myönnetään myös asiakkaille oikeus syrjimättömään verkkoon pääsyyn, koska tämän säännöksen soveltamisalaan kuuluvat kaikki verkon käyttäjät.

28.

Kuten Liettuan hallitus tältä osin korostaa, on direktiivin sen tavoitteen toteutumiseksi, jonka mukaan asiakas voi valita vapaasti toimittajansa, ( 15 ) toimitussuhteen molemmille osapuolille mahdollistettava rajoittamaton verkkoon pääsy. ( 16 ) Oikeus päästä verkkoon olisi toimittajalle merkityksetön, jos asiakkaalla, jolle sähköä on tarkoitus toimittaa, ei olisi pääsyä verkkoon.

29.

Suomen hallituksen esittämä vastakkainen näkemys on siten hylättävä.

30.

Sähkölain 15 §:n 2 momentin mukaan oikeus syrjimättömään liittämiseen siirtoverkkoon syntyy ainoastaan, kun jakeluverkonhaltija on kieltäytynyt liittämästä kyseessä olevaa asiakasta verkkoon. Ennen kuin voidaan tarkastella, estääkö direktiivin 20 artiklan 1 kohta tällaisen rajoituksen oikeuteen valita verkko, on ensin selvitettävä se kysymys, säädetäänkö säännöksessä ylipäänsä liittämisestä verkkoon.

31.

Toisin kuin hakijat ja ilmeisesti Italian hallitus, Liettuan ja Suomen hallitukset sekä komissio katsovat nimittäin, että liittämisen ja pääsyn välillä on tehtävä ero; direktiivin 20 artiklassa säädetään ainoastaan pääsystä. Komissio oli vielä kirjallisessa huomautuksessaan samaa mieltä hakijoiden kanssa siitä, että oikeus syrjimättömään pääsyyn direktiivin 20 artiklassa tarkoitetulla tavalla ei salli myöskään rajoituksia, jotka koskevat valintaa verkkoon liittämisestä. Se luopui kuitenkin tästä näkemyksestä suullisessa käsittelyssä ja yhtyi Suomen ja Liettuan näkemykseen.

32.

Liettuan ja Suomen hallituksen sekä komission näkemystä tukee direktiivin 20 artiklan 1 kohdan sanamuoto, jossa viitataan ainoastaan pääsyyn. Tältä osin pääsyä ja liittämistä ei voida pitää samaa tarkoittavina käsitteinä. Kuten edellä mainitut osapuolet nimittäin ovat oikeutetusti esittäneet, näitä molempia käsitteitä käytetään direktiivissä erilaisessa merkityksessä.

33.

Tämä ilmenee erityisen selkeästi direktiivin 23 artiklan 2 kohdan a alakohdasta, jossa annetaan sääntelyviranomaisille tehtäväksi vahvistaa tai hyväksyä sellaiset ehdot ennen niiden voimaantuloa, jotka koskevat seuraavaa: ”liittäminen ja pääsy kansallisiin verkkoihin, siirto- ja jakelutariffit mukaan luettuina”. Jos liittämisen ja pääsyn käsitteillä olisi sama merkitys, tässä kohdassa ei tarvitsisi mainita vierekkäin niitä molempia.

34.

Verkkoon pääsyn käsite käsittää oikeuden käyttää verkkoa sähkön kuljettamiseen tai sen hankkimiseen maksua vastaan. Direktiivin 20 artikla on keskeinen säännös verkkoon pääsyn osalta, jota ilman sähkömarkkinoiden vapauttaminen ei olisi mahdollista. Siirto- tai jakeluverkonhaltija voi evätä verkkoon pääsyn direktiivin 20 artiklan 2 kohdan mukaan ainoastaan, jos verkon kapasiteetti ei ole riittävä.

35.

Yksityiskohtaisia säännöksiä verkkoon liittämisestä sisältyy sen sijaan direktiivin 3 artiklan 3 kohdan kolmanteen virkkeeseen, jossa säädetään toimittajien (julkisen palvelun) velvoitteesta liittää kotitalousasiakkaat ja muut pienkäyttäjät verkkoonsa. Lisäksi direktiivin 5 artiklassa annetaan jäsenvaltioille tehtäväksi laatia teknisiä sääntöjä, joilla varmistetaan verkkojen yhteentoimivuus ja jotka ovat puolueettomia ja syrjimättömiä. Lopulta sääntelyviranomaisille kuuluu joitain valvontatehtäviä liittämistä koskevien ehtojen osalta direktiivin 23 artiklan 1 kohdan c ja f alakohdassa tarkoitetulla tavalla.

36.

Näiden säännösten kokonaistarkastelusta seuraa, että liittämisen käsitteellä tarkoitetaan verkon ja asiakkaan, tuotantolaitosten, muiden verkkojen ja muiden laitosten laitteiden välille syntyvää fyysistä yhteyttä.

37.

Direktiivin 20 artiklan 1 kohdassa ei siis sen selvän sanamuodon perusteella säädetä suoraan verkkoon liittämisestä. Tarkasteltavaksi jää kuitenkin ensinnäkin se, seuraako verkkoon liittämistä koskevista säännöksistä rajoittamaton oikeus siirtoverkkoon liittämiseen. ( 17 ) Toiseksi direktiivin 20 artiklan 1 kohdasta voi seurata epäsuoria säännöksiä liittämisestä, koska oikeus päästä verkkoon edellyttää verkkoon liittämistä.

38.

Verkkoon liittämistä koskevat säännökset ovat lähinnä teknisiä, eikä niissä myönnetä yleistä oikeutta verkkoon liittämiseen asiakkaan valinnan mukaan. Direktiivin 3 artiklan 3 kohdan kolmannesta virkkeestä voi ainoastaan seurata tiettyjen asiakkaiden oikeus jakeluverkkoon liittämiseen mutta ei siirtoverkkoon liittämiseen.

39.

Lisäksi 5 artiklassa velvoitetaan laatimaan syrjimättömiä sääntöjä verkkoon liittämisestä. Tästä seuraa, että keskenään verrattavissa olevat asiakkaat, eli etenkin asiakkaat, joiden käytön määrä ja luonne ovat vastaavia, on myös liitettävä tiettyyn verkkoon samoilla edellytyksillä. Jos kansallisella lainsäädännöllä loukataan tätä syrjintäkieltoa, huonompaan asemaan asetetuille verkon käyttäjille syntyy mahdollisesti oikeus vaatia direktiiviin suoraan vedoten samanlaista kohtelua suosittujen käyttäjien kanssa, mikä voidaan kuitenkin arvioida vain konkreettisen tapauksen ollessa käsillä.

40.

Lisäksi direktiivin 20 artiklan 1 kohdan verkkoon pääsyä koskevasta säännöksestä voi seurata epäsuorasti valintaoikeus verkkoon liittämisen osalta, kun ilman tätä valintaoikeutta myös verkkoon pääsy vaarantuisi.

41.

Kolmannen osapuolen verkkoon pääsyn tarkoituksena on, kuten edellä on täsmennetty, että asiakas voi valita vapaasti toimittajan, jolta se ostaa sähköä. Oikeus toimittajan vapaaseen valintaan ei kuitenkaan ole suoraan yhteydessä verkkoon, johon asiakas on liitetty. Sähkö voidaan tosin periaatteessa toimittaa loppukäyttäjille myös siirtoverkon kautta, kuten direktiivin 2 artiklan 3 alakohdasta seuraa. Oikeus valita toimittaja taataan kuitenkin myös silloin, kun asiakas on liitetty jakeluverkkoon. Toimittajalla on nimittäin oikeus kuljettaa asiakkaalle sähköä siirto- ja jakeluverkon kautta.

42.

Järjestelmä kolmansien osapuolten pääsystä siirto- ja jakeluverkkoihin, joka jäsenvaltioiden on luotava direktiivin 20 artiklan 1 kohdan perusteella, ei siten edellytä, että jokaisella asiakkaalla on oikeus siirtoverkkoon liittämiseen. Jäsenvaltioilla on pikemminkin vapaus luoda kyseinen järjestelmä ottaen huomioon tekniset olosuhteet niin, että jokainen asiakas liitetään soveltuvaan verkkoon, jonka kautta asiakas voi ostaa sähköä valitsemaltaan toimittajalta.

43.

Tältä osin jäsenvaltio voi ottaa huomioon myös yhteisen edun, kuten esimerkiksi infrastruktuurin tasapuolisen kuormittumisen ja verkkokustannusten asianmukaisen jakautumisen, ilman että tällöin tarvitsee turvautua direktiivin 3 artiklan 8 kohdan poikkeussäännökseen. Tämä on välttämätöntä vain silloin, kun kansallinen lainsäädäntö poikkeaa 20 artiklan 1 kohdasta.

44.

Direktiivin 20 artiklan 1 kohdan ensimmäisen virkkeen loppuosan mukaan kolmannen osapuolen verkkoon pääsyä koskeva sääntelyä on kuitenkin sovellettava puolueettomasti ja harjoittamatta syrjintää verkon käyttäjien välillä. Tämä ei sulje pois sitä, että joillakin asiakkailla on suora pääsy siirtoverkkoon (esimerkiksi jakeluverkonhaltijat tai tietyt suurasiakkaat), kun taas toisilla on ainoastaan epäsuora pääsy siirtoverkkoon jakeluverkon kautta. Myöntäessään pääsyn suoraan siirto- tai jakeluverkkoon kyseessä oleva verkonhaltija ei saa tehdä erottelua ainoastaan mielivaltaisesti, vaan sen on käytettävä objektiivisia kriteerejä, kuten käytön määrää tai luonnetta.

45.

Hakijat esittävät vielä, että vuoden 2004 sähkölaki mahdollistaa manipuloinnin jakeluverkkojen kustannuksia määritettäessä. Antamalla mahdollisuus liittyä jakeluverkon sijaan siirtoverkkoon voidaan välttää perusteettomien verkkokustannusten laskuttaminen.

46.

Vaikka tämä oletus, joka ei ilmene ennakkoratkaisupyynnöstä, pitäisi paikkansa, se ei aseta tässä esitettyä ratkaisua kyseenalaiseksi. Sen takaamiseksi, että verkonkäyttömaksut määritetään asianmukaisesti ja että tältä osin huomioon otettavia kustannuselementtejä valvotaan, direktiivillä 2003/54 otettiin käyttöön sääntely kustannuksista. ”Kilpailu verkkojen välillä” ei ole sitä vastoin järkevä ratkaisu reagoida verkon kustannusrakenteen määrittämisen osalta tapahtuviin väärinkäytöksiin. Toiseen verkkoon (siirtoverkkoon), johon liittyy korrekti maksujärjestelmä, siirtyminen, johon jotkin suurkäyttäjät olisivat teknisesti kykeneviä, ei muuta muille asiakkaille aiheutuvan kuormituksen epäoikeudenmukaisuutta vaan vahvistaa sitä entisestään.