Kanne 23.2.2006 — FLS Plast v. komissio

(Asia T-64/06)

(2006/C 96/42)

Oikeudenkäyntikieli: englanti

Asianosaiset

Kantaja: FLS Plast A/S (Kööpenhamina, Tanska) (edustajat: K. Lasok, QC ja asianajaja M. Thill-Tayara)

Vastaaja: Euroopan yhteisöjen komissio

Vaatimukset

Oikeudelliset perusteet ja pääasialliset perustelut

Komissio katsoi riidanalaisessa päätöksessä, että kantaja oli rikkonut EY 81 artiklaa osallistumalla muovisten teollisuussäkkien alalla joukkoon sopimuksia ja yhdenmukaistettuja menettelytapoja, jotka vaikuttivat Belgiaan, Ranskaan, Saksaan, Luxemburgiin, Alankomaihin ja Espanjaan ja jotka muodostuivat hintojen ja yhteisten hintojenlaskentatapojen vahvistamisesta, markkinoiden, myyntikiintiöiden, asiakkaiden, sopimusten ja tilausten jakamisesta, yhdenmukaistetuista tarjouksista tiettyjen tarjouskilpailujen yhteydessä ja yrityskohtaisten tietojen vaihtamisesta. Kantajan rikkominen liittyi toisen yhtiön eli Trioplast Wittenheim SA:n (TW), jonka katsottiin osallistuneen kyseiseen kartelliin, toimintaan. Kantaja oli omistanut TW:n osakkeita ja suurimman osan ajasta, jona kantajan katsottiin syyllistyneen rikkomiseen, TW oli sen kokonaan omistama tytäryhtiö. TW:lle määrättiin sakko, ja kantajan katsottiin olevan yhteisvastuussa kyseisen sakon osasta.

Kantaja ei kiistä kartellin olemassaoloa, kestoa eikä sen entisen tytäryhtiön osallistumista, mutta se väittää, että komissio teki oikeudellisen virheen määrittäessään sille määrättyä sakkoa. Kantaja huomauttaa, että se osa TW:n sakosta, josta kantajan katsottiin olevan vastuussa, on ilmeisen suhteeton siihen ajanjaksoon nähden, jona sillä oli TW:n osakkeita.

Kantaja väittää edelleen, että riidanalaisella päätöksellä loukataan syrjintäkiellon periaatetta ja suhteellisuusperiaatetta sikäli kuin siinä katsottiin, että sekä kantaja että sen oma emoyhtiö ovat vastuussa TW:n toiminnasta, vaikka siinä päätettiin olla osoittamatta riidanalaista päätöstä holding-yhtiöille eikä sitä itse asiassa osoitettu tällaisille yhtiöille kantajaa lukuun ottamatta.

Kantaja väittää myös, että se ei ollut tietoinen TW:n lainvastaisesta toiminnasta, se ei voinut vaikuttaa TW:n päätöksentekoon eikä se kuulunut yritykseen (TW), joka osallistui riidanalaisessa päätöksessä mainittuun rikkomiseen, ja että tämän vuoksi riidanalainen päätös on lainvastainen ja se on kumottava.

Kantaja vaatii toissijaisesti ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta alentamaan sakon määrää täyttä harkintavaltaansa käyttäen. Tässä yhteydessä se esittää, että TW:lle määrätty sakko oli liian korkea, koska aikaisempi käytäntö ja rikkomisen vakavuus eivät oikeuta sakon perusmäärää, että komissio erehtyi määrittäessään TW:n rikkomisen kestoa ja että komissio ei arvioinut, noudattivatko TW:lle ja kantajalle määrätyt sakot kymmenen prosentin katon sääntöä.

Itselleen määrätyn sakon osalta kantaja väittää myös, että se on suhteettoman korkea, kun otetaan huomioon ehkäisevän vaikutuksen puuttuminen, rikkomisen kesto ja intensiteetti. Kantaja väittää lisäksi, että komissio erehtyi jättäessään alentamatta sille määrättyä sakkoa sakkojen määräämättä jättämistä tai lieventämistä koskevan tiedonannon mukaisesti ja nimenomaisesti jättäessään siirtämättä TW:lle myönnetyn 30 prosentin alennuksen kantajan hyväksi ja kieltäytyessään myöntämästä kantajalle alennusta. Kantaja viittaa lopuksi non bis in idem -periaatteen ja periaatteen, jonka mukaan seuraamukset on suhteutettava kunkin kantajan erityistilanteeseen, loukkaamiseen; tässä yhteydessä se huomauttaa, että vaikka se oli TW:n emoyhtiö ainoastaan 35 prosenttia ajasta, jona tämä osallistui kartelliin, se määrättiin maksamaan 85,7 prosenttia TW:n sakosta.