1

Archer Daniels Midland Co. (jäljempänä ADM) vaatii valituksessaan, että yhteisöjen tuomioistuin kumoaa yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen asiassa T-329/01, Archer Daniels Midland vastaan komissio 27.9.2006 antaman tuomion (Kok., s. II-3255; jäljempänä valituksenalainen tuomio), jolla ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi sen kanteen, jossa vaadittiin kumoamaan osittain perustamissopimuksen 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan soveltamisesta (asia COMP/E-1/36.756 – Natriumglukonaatti) 2.10.2001 tehty komission päätös K(2001) 2931 lopullinen (jäljempänä riidanalainen päätös), siltä osin kuin se koskee ADM:ää.

2

Neuvoston 6.2.1962 antaman asetuksen N:o 17 (perustamissopimuksen [81] ja [82] artiklan ensimmäinen täytäntöönpanoasetus) (EYVL 1962, 13, s. 204) 15 artiklan 2 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Komissio voi päätöksellään määrätä yrityksille tai yritysten yhteenliittymille sakon, joka on vähintään 1000 ja enintään 1000000 laskentayksikköä taikka tätä suurempi mutta enintään 10 prosenttia kunkin rikkomukseen osallisen yrityksen edellisen tilikauden liikevaihdosta, jos ne tahallaan tai tuottamuksesta:

– –

Sakon suuruutta määrättäessä on otettava huomioon rikkomuksen vakavuuden lisäksi sen kesto.”

3

Komission tiedonannossa, jonka otsikkona on ”Asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan ja EHTY:n perustamissopimuksen 65 artiklan 5 kohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta annetut suuntaviivat” (EYVL 1998, C 9, s. 3; jäljempänä suuntaviivat), todetaan seuraavaa:

”– – suuntaviivoissa esitettyjen periaatteiden tarkoituksena on varmistaa komission päätösten avoimuus ja objektiivisuus suhteessa yrityksiin kuin myös yhteisöjen tuomioistuimeen; samalla vahvistetaan lainsäätäjän komissiolle jättämä liikkumavara harkintavallalle, jonka perusteella komissio voi määrätä sakoksi enintään 10 prosenttia yrityksen kokonaisliikevaihdosta. Tätä liikkumavaraa on kuitenkin sovellettava yhtenäisen ja syrjimättömän politiikan linjan mukaisesti, joka vastaa kilpailusääntöjen rikkomisen estämiselle asetettuja tavoitteita.

Sakon uusi laskutapa perustuu tästedes jäljempänä esitettyyn kaavaan, joka pohjautuu perusmäärään, jota korotetaan raskauttavien olosuhteiden perusteella ja alennetaan lieventävien olosuhteiden perusteella.”

4

Suuntaviivojen 1 kohdan A alakohdan neljännessä ja kuudennessa alakohdassa todetaan seuraavaa:

”Lisäksi on tarpeen ottaa huomioon [rikkomuksiin syyllistyneiden] todellinen taloudellinen kapasiteetti [aiheuttaa vahinkoa] muille talouden toimijoille ja erityisesti kuluttajille – – ja määrittää sakon määrä tasolle, joka on riittävän varoittava.

– –

Jos rikkomukseen syyllistyy useita yrityksiä (esimerkiksi kartellit), voi tietyissä tapauksissa olla tarpeen vaihdella kussakin edellä mainitussa luokassa määritettyjä määriä, jotta voitaisiin ottaa huomioon rikkomusten tapauskohtainen painoarvo ja siten kunkin yrityksen rikkomisen todellinen vaikutus kilpailuun erityisesti, kun samanlaisiin rikkomuksiin syyllistyneet yritykset ovat huomattavan erikokoisia.”

5

Suuntaviivojen 3 kohdassa, jonka otsikkona on ”Lieventävät olosuhteet”, todetaan seuraavaa:

”Perusmäärää voidaan alentaa lieventävien olosuhteiden perusteella, esimerkiksi:

– –

– –”

6

Komissio osoitti riidanalaisen päätöksen kuudelle natriumglukonaattia tuottavalle yritykselle, eli Akzo Nobel NV:lle (jäljempänä Akzo), ADM:lle, Coöperatieve Verkoop- en Productievereniging van Aardappelmeel en Derivaten Avebe BA:lle (jäljempänä Avebe), Fujisawa Pharmaceutical Co. Ltd:lle (jäljempänä Fujisawa), Jungbunzlauer AG:lle (jäljempänä JBL) ja Roquette Frères SA:lle (jäljempänä Roquette).

7

Natriumglukonaatti kuuluu kelatoiviin aineisiin, jotka ovat tuotteita, jotka inaktivoivat metalli-ioneja teollisuusprosesseissa. Näihin prosesseihin kuuluvat muun muassa teollisuussiivous, pintojenkäsittely ja vesien käsittely. Kelatoivia aineita käytetään elintarviketeollisuudessa, kosmetiikkateollisuudessa, lääketeollisuudessa, paperiteollisuudessa, betoniteollisuudessa ja muilla teollisuudenaloilla.

8

Vuoden 1997 lokakuussa ja joulukuussa sekä vuoden 1998 helmikuussa komissiolle ilmoitettiin Yhdysvaltain oikeusministeriön aloittaman tutkimuksen johdosta, että Akzo, Avebe, Glucona vof (jäljempänä Glucona), joka oli vuoteen 1995 asti Akzo Chemie BV:n, joka on Akzon kokonaan omistama tytäryhtiö, ja Aveben määräysvallassa ollut yritys, Fujisawa ja Roquette olivat myöntäneet osallistuneensa kartelliin, joka oli muodostunut natriumglukonaatin hintojen vahvistamisesta sekä tuotteen myyntimäärien jakamisesta Yhdysvalloissa ja muualla. Näille yrityksille sekä ADM:lle määrättiin sakko Yhdysvaltain oikeusministeriön kanssa tehtyjen sopimusten mukaisesti.

9

Komissio osoitti 18.2.1998 asetuksen N:o 17 11 artiklan nojalla tietojensaantipyyntöjä Euroopan tärkeimmille natriumglukonaatin valmistajille, tuojille, viejille ja ostajille. ADM ei ollut tällaisen pyynnön vastaanottajana.

10

Fujisawa vastasi näihin pyyntöihin ja ilmoitti, että se on halukas yhteistyöhön komission kanssa komission sakkojen määräämättä jättämisestä tai lieventämisestä kartelleja koskevissa asioissa antaman tiedonannon (EYVL 1996, C 207, s. 4; jäljempänä yhteistyötiedonanto) pohjalta.

11

Komissio osoitti 10.11.1998 tietojensaantipyynnön ADM:lle, joka ilmoitti olevansa halukas yhteistyöhön.

12

Komissio totesi sille esitetyt tiedot sekä muut todisteet huomioon ottaen, että menettelyn kohteena olleet yritykset olivat osallistuneet kartelliin, joka koostui myyntimäärien jakamisesta, natriumglukonaatin vähimmäismyyntihintojen vahvistamisesta sekä valvontamekanismien käyttöönotosta, joiden soveltamistavat oli määritelty kartellin osapuolten monenkeskisissä ja kahdenkeskisissä neuvotteluissa. Se osoitti 17.5.2000 väitetiedoksiannon ADM:lle ja muille osapuolille EY 81 artiklan 1 kohdan ja Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen (EYVL 1994, L 1, s. 3) 53 artiklan 1 kohdan rikkomisen vuoksi. Yksikään näistä yrityksistä ei pyytänyt kuulemista eikä kiistänyt väitetiedoksiannossa esitettyjen tosiseikkojen paikkansapitävyyttä.

13

Komissio katsoi, että kartelli oli kestänyt helmikuusta 1987 kesäkuuhun 1995 kaikkien osapuolten osalta. Tältä osin se piti Anaheimissa (Yhdysvallat) 3.– pidettyä kokousta (jäljempänä – pidetty kokous) viimeisenä yrityksenä jatkaa laitonta kartellia. Näin tehdessään se ei ottanut huomioon sitä, että ADM lopetti osallistumisensa kartelliin kartellin osanottajien kesken Lontoossa (Yhdistynyt kuningaskunta) pidetyssä kokouksessa (jäljempänä pidetty kokous).

14

Komissio sovelsi sakkojen määrän vahvistamiseksi suuntaviivoissa esitettyä menetelmää sekä yhteistyötiedonantoa.

15

Aluksi se määritteli sakon perusmäärän rikkomisen vakavuuden ja keston perusteella.

16

Rikkomisen vakavuuden osalta komissio totesi aluksi riidanalaisen päätöksen 371 perustelukappaleessa, että rikkominen on erittäin vakava, kun otetaan huomioon sen luonne, sen konkreettinen vaikutus natriumglukonaatin markkinoihin Euroopan talousalueella ja kyseisten maantieteellisten markkinoiden laajuus.

17

Komissio katsoi seuraavaksi riidanalaisen päätöksen 378–385 perustelukappaleessa, että yritysten todellinen taloudellinen kapasiteetti aiheuttaa vahinkoa kilpailulle oli otettava huomioon ja vahvistettava sakon määrä tasolle, jolla taataan riittävä ennalta ehkäisevä vaikutus. Näin ollen komissio tukeutui asianomaisten yritysten natriumglukonaatin myyntiin rikkomiskauden viimeisenä vuonna eli vuonna 1995 perustuneisiin maailmanlaajuisiin liikevaihtoihin, jotka asianomaiset yritykset olivat ilmoittaneet komissiolle tämän tietojensaantipyyntöjen johdosta ja joiden perusteella komissio laski kyseisten yritysten markkinaosuudet, ja luokitteli nämä yritykset kahteen luokkaan. Se luokitteli ensimmäiseen luokkaan yritykset, joilla sen käytössä olevien tietojen mukaan oli yli 20 prosentin markkinaosuus natriumglukonaatin maailmanmarkkinoilla ja joihin kuuluivat Fujisawa (35,54 prosenttia), JBL (24,75 prosenttia) ja Roquette (20,96 prosenttia). Komissio vahvisti näille yrityksille 10 miljoonan euron sakon perusmäärän laskentapohjan. Toiseen luokkaan komissio luokitteli yritykset, joilla sen käytössä olleiden tietojen mukaan oli alle 10 prosentin markkinaosuus natriumglukonaatin maailmanmarkkinoilla ja joihin kuuluivat Glucona (n. 9,5 prosenttia) ja ADM (9,35 prosenttia). Komissio vahvisti näille yrityksille 5 miljoonan euron perusmäärän laskentapohjan eli 2,5 miljoonan euron perusmäärän laskentapohjan Akzolle ja Avebelle, joiden yhteisessä määräysvallassa Glucona oli.

18

Lisäksi komissio tarkisti riidanalaisen päätöksen 388 perustelukappaleessa tätä perusmäärän laskentapohjaa yhtäältä sen varmistamiseksi, että sakolla on riittävä ennalta ehkäisevä vaikutus, ja toisaalta sen huomioon ottamiseksi, että suurilla yrityksillä on oikeudellista ja taloudellista tietoa sekä infrastruktuureja, jotka antavat niille mahdollisuuden arvioida paremmin sitä, rikkovatko ne toiminnallaan kilpailusääntöjä, sekä tästä aiheutuvia seurauksia kilpailuoikeuden näkökulmasta. Kun näin ollen otetaan huomioon asianomaisten yritysten koko ja niiden kokonaisresurssit, komissio sovelsi korotuskerrointa 2,5 laskentapohjiin, jotka oli määritetty ADM:lle ja Akzolle, jolloin tämä laskentapohja oli 12,5 miljoonaa euroa ADM:n tapauksessa ja 6,25 miljoonaa euroa Akzon tapauksessa.

19

Komissio totesi riidanalaisen päätöksen 389–392 perustelukappaleessa, että kunkin yrityksen rikkomisen keston huomioon ottamiseksi laskentapohjaa oli korotettava 10 prosentilla vuotta kohti eli 80 prosentilla Akzon, Aveben, Fujisawan ja Roquetten osalta, 70 prosentilla JBL:n osalta ja 35 prosentilla ADM:n osalta.

20

Näin ollen komissio vahvisti riidanalaisen päätöksen 396 perustelukappaleessa sakkojen perusmääräksi 11,25 miljoonaa euroa Akzon, 16,88 miljonaa euroa ADM:n, 4,5 miljoonaa euroa Aveben, 18 miljoonaa euroa Fujisawan ja Roquetten sekä 17 miljoonaa euroa JBL:n osalta.

21

Toiseksi riidanalaisen päätöksen 403 perustelukappaleesta ilmenee, että JBL:lle määrätyn sakon perusmäärää korotettiin raskauttavien olosuhteiden vuoksi 50 prosentilla, koska kyseisellä yrityksellä oli ollut johtava asema kartellissa.

22

Kolmanneksi komissio tutki ja hylkäsi riidanalaisen päätöksen 404–410 perustelukappaleessa väitteet, jotka tietyt yritykset, näiden joukossa ADM, olivat esittäneet ja joiden mukaan näiden yritysten hyväksi tulisi lukea lieventäviä olosuhteita.

23

Neljänneksi komissio myönsi yhteistyötiedonannon B kohdan perusteella Fujisawalle ”hyvin huomattavan alentamisen” eli 80 prosenttia sen sakon määrästä, joka tälle olisi määrätty, jos tämä ei olisi tehnyt yhteistyötä, kuten riidanalaisen päätöksen 418 perustelukappaleesta ilmenee. Lisäksi komissio totesi tämän päätöksen 423 perustelukappaleessa, että ADM ei täytä tämän tiedonannon C kohdassa mainittuja ehtoja saadakseen hyväkseen sakon määrän ”huomattavan alentamisen”. Lopuksi komissio myönsi mainitun päätöksen 426 ja 427 perustelukappaleessa mainitun tiedonannon D kohtaa soveltamalla ”merkittävän alennuksen” eli 40 prosenttia ADM:lle ja Roquettelle määrätystä sakosta sekä 20 prosenttia Akzolle, Avebelle ja JBL:lle määrätystä sakosta.

24

Riidanalaisen päätöksen 1 artiklan 1 kohdan mukaan sen kuusi adressaattia ”ovat rikkoneet EY 81 artiklan 1 kohtaa – – osallistumalla jatkettuun sopimukseen ja/tai yhdenmukaistettuun menettelytapaan natriumglukonaattisektorilla”.

25

Tämän päätöksen 1 artiklan 2 kohdassa todetaan, että rikkominen kesti Akzon, Aveben, Fujisawan ja Roquetten tapauksessa vuoden 1987 helmikuusta vuoden 1995 kesäkuuhun ja JBL:n tapauksessa vuoden 1988 toukokuusta vuoden 1995 kesäkuuhun sekä ADM:n tapauksessa vuoden 1991 kesäkuusta vuoden 1995 kesäkuuhun.

26

Riidanalaisen päätöksen päätösosan 3 artikla kuuluu seuraavasti:

”Yrityksille määrätään seuraavat sakot 1 artiklassa tarkoitetusta rikkomisesta:

27

ADM nosti 21.12.2001 kumoamiskanteen riidanalaisesta päätöksestä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa.

28

Kanteessaan ADM vaati riidanalaisen päätöksen 1 artiklan kumoamista siltä osin kuin se koskee ADM:ää tai ainakin siltä osin kuin siinä todetaan ADM:n osallistuneen rikkomiseen 4.10.1994 jälkeen, ja kyseisen päätöksen 3 artiklan kumoamista siltä osin kuin se koskee ADM:ää ja toissijaisesti sille määrätyn sakon kumoamista tai sen olennaista alentamista.

29

ADM esitti kanteensa tueksi neljä kanneperustetta, jotka sisälsivät eri väitteitä.

30

Ensiksi ADM vetosi suuntaviivojen virheelliseen soveltamiseen käsiteltävänä olevassa asiassa. Erityisesti se totesi, että komissio ei ole tuonut esiin mitään sellaista EY:n kilpailupolitiikkaan liittyvää seikkaa, joka oikeuttaisi korottamaan sakon määrää merkittävästi suuntaviivoja soveltamalla.

31

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi tämän kanneperusteen, koska se katsoi yhtäältä valituksenalaisen tuomion 44 kohdassa, että komissiolta ei tule viedä valtaa korottaa sakkojen tasoa, jos tämä on tarpeen yhteisön kilpailupolitiikan toteuttamiseksi, ja toisaalta kyseisen tuomion 47 ja 48 kohdassa, että komission sakkojen tason korottaminen ei ollut ilmeisen epäasianmukaisessa suhteessa kilpailupolitiikan toteuttamista koskevaan tavoitteeseen nähden ja että ADM:lle piti olla kohtuullisesti ennakoitavissa, että komissio voi minä hetkenä hyvänsä tarkistaa sakkojen yleistä tasoa kilpailupolitiikkaa toteuttaessaan.

32

Toiseksi ADM kiisti arvion rikkomisen vakavuudesta ja väitti erityisesti, että komissio ei ottanut riittävästi huomioon sen natriumglukonaatin myynnistä kertyneen liikevaihdon vähäistä määrää.

33

Se jälkeen kun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin muistutti riidanalaisen tuomion 76 ja 77 kohdassa, että liikevaihto on yksi sakon arvioinnissa huomioon otettava tekijä muiden joukossa, se totesi tämän tuomion 86 kohdassa, että komissio oli todellakin ottanut huomioon kartellin osapuolten natriumglukonaatin myynnistä kertyneen liikevaihdon soveltaakseen kyseisiin yrityksiin erilaista kohtelua.

34

Kolmanneksi ADM väitti tämän saman rikkomisen vakavuuden arviointiin liittyvän kanneperusteen yhteydessä, että komissio loukkasi yhdenvertaisen kohtelun periaatetta, koska se asetti pienemmän sakon asiassa, jossa tehtiin 11.12.2001 komission päätös 2003/437/EY EY:n perustamissopimuksen 81 artiklan ja ETA-sopimuksen 53 artiklan soveltamisesta (asia COMP/E-1/37.027 – Sinkkifosfaatti) (EUVL 2003, L 153, s. 1; jäljempänä sinkkifosfaattipäätös) ja jossa vallitsivat vastaavanlaiset olosuhteet kuin käsiteltävänä olevassa asiassa tehdyn rikkomisen osalta.

35

Tältä osin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin muistutti valituksenalaisen tuomion 107–111 kohdassa, että komission päätöskäytäntö ei kuulu kilpailuoikeuden alalla sakkoihin sovellettaviin oikeussääntöihin ja että tämä kantajan väite on näin ollen tehoton. Lisäksi se lisäsi tämän tuomion 113 kohdassa, että riidanalaiseen päätökseen johtaneen asian ja sinkkifosfaattipäätökseen johtaneen asian olosuhteet olivat ensi arviolta erilaisia, ja katsoi täyden harkintavaltansa nojalla, että komission ADM:n rikkomisen osalta vahvistama perusmäärä on joka tapauksessa pidettävä voimassa.

36

ADM väitti neljänneksi ja yhä rikkomisen vakavuuden arviointiin liittyvän kanneperusteen yhteydessä, että komissio oli tehnyt oikeudellisen virheen, kun se oli sulkenut natriumglukonaatin korvaavat aineet merkityksellisten markkinoiden ulkopuolelle.

37

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi tämän väitteen ja totesi riidanalaisen tuomion 237 kohdassa, että ADM ei ollut näyttänyt toteen, että natriumglukonaattikartellin vaikutus suurempiin kelatoivien aineiden markkinoihin olisi ollut olematon tai vähintään vähämerkityksinen.

38

Viidenneksi ADM kiisti rikkomisen kestoa koskeviin arviointivirheisiin liittyvän kanneperusteen yhteydessä komission tekemän arvion sen käyttäytymisestä 4.10.1994 pidetyssä kokouksessa.

39

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi valituksenalaisen tuomion 247 kohdassa, että ADM ei ollut julkisesti ottanut etäisyyttä kartellista mainitussa kokouksessa, ja vahvisti komission arvioinnin, jonka mukaan ADM:n käyttäytyminen voidaan katsoa suunnitelmalliseksi. Se esitti tämän tuomion 248–250 kohdassa, että muiden kartellin osanottajien lausunnot tukevat tätä päätelmää.

40

Kuudenneksi ADM moitti saman rikkomuksen kestoa koskeviin arviointivirheisiin perustuvan kanneperusteen osalta komissiota siitä, että se oli katsonut 3.–5.6.1995 pidetyn kokouksen näytöksi siitä, että kartelli oli voimassa tänä ajankohtana.

41

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin hylkäsi tämän väitteen viiteen seikkaan nojautuvalla perustelulla ja korosti valituksenalaisen tuomion 263 kohdassa erityisesti sitä, että Roquetten mainitussa kokouksessa tekemät merkinnät tukevat komission kantaa.

42

Seitsemänneksi ADM väitti komission lieventävien olosuhteiden huomioon ottamisessa tekemiin arviointivirheisiin liittyvän kanneperusteen yhteydessä, että komissio oli virheellisesti jättänyt alentamatta sakon määrää, koska ADM lopetti kilpailusääntöjä rikkovan toimintansa heti amerikkalaisten kilpailuviranomaisten ensimmäisen toimenpiteen jälkeen.

43

Esitettyään valituksenalaisen tuomion 277–280 kohdassa suuntaviivojen 3 kohdan tulkinnan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin totesi mainitun tuomion 283 kohdassa, että ADM:n käyttäytyminen ei merkinnyt lieventävää olosuhdetta, ja näin ollen hylkäsi tämän kanneperusteen sekä kanteen kokonaisuudessaan.

44

ADM vaatii, että yhteisöjen tuomioistuin

45

Komissio vaatii, että yhteisöjen tuomioistuin

46

ADM esittää valituksensa tueksi seuraavat neljä valitusperustetta:

47

ADM:n ensimmäinen valitusperuste jakautuu neljään osaan.

48

ADM:n mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole perustellut sitä, miksi asetetun sakon määrää, joka komission aikaisemman käytännön mukaan olisi ollut pienempi kuin mitä se on suuntaviivojen takautuvan soveltamisen mukaan, on korotettu näin huomattavasti. ADM myöntää sen, että komissiolla on harkintavalta vahvistaa asettamansa sakon suuruus, mutta korostaa kuitenkin, että komissio ylittää harkintavaltansa, kun se ei tuo esiin sellaista EY:n kilpailupolitiikkaan liittyvää seikkaa, jonka vuoksi sakon tason korottaminen on tarpeellista. Komissio tai ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin eivät ole esittäneet tällaisia perusteluja, vaikka vakiintuneessa oikeuskäytännössä edellytetään niiden esittämistä (yhdistetyt asiat 100/80–103/80, Musique Diffusion française ym. v. komissio, tuomio 7.6.1983, Kok., s. 1825, Kok. Ep. VII, s. 133, 108 ja 109 kohta ja yhdistetyt asiat C-189/02 P, C-202/02 P, C-205/02 P–C-208/02 P ja C-213/02 P, Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomio 28.6.2005, Kok., s. I-5425, 227 kohta) ja vaikka suuntaviivojen 1 kohdassa esitetään vaatimus, jonka mukaan sakkojen on kuuluttava yhtenäiseen ja syrjimättömään politiikkaan.

49

Komissio toteaa, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on vastannut valituksenalaisessa tuomiossa ADM:n väitteisiin, jotka liittyvät suuntaviivojen soveltamiseen sakon määrän vahvistamiseksi käsiteltävänä olevassa asiassa, ja näin ollen perustellut siitä seuraavan korottamisen. Se korostaa, että kaikenlaiset muut perustelut ovat tarpeettomia, koska suuntaviivojen tarkoituksena on nimenomaan tehdä läpinäkyviksi sakkojen vahvistamisen edellytykset.

50

ADM:n mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen, kun se on todennut erityisesti riidanalaisen tuomion 47 kohdassa, että komissio on täyttänyt edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa Musique Diffusion française ym. vastaan komissio annetussa tuomiossa vahvistetut arviointiperusteet ja näin ollen perustellut harkintavaltansa sakon nostamiseen. Komissio tai ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin eivät nimittäin ole esittäneet seikkoja sen tueksi, että sakko voidaan määrätä korkeammaksi kuin se määrä, joka seuraa komission tiedonnannon ”Suuntaviivat asetuksen (EY) N:o 1/2003 23 artiklan 2 kohdan a alakohdan mukaisesti määrättävien sakkojen laskennasta” (EUVL 2006, C 210, s. 2) soveltamisesta.

51

Komissio katsoo ensisijaisesti, että ensimmäisen valitusperusteen toinen osa on jätettävä tutkimatta, koska se rajoittuu ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen vahvistaman sakon määrän yleiseen ja epämääräiseen riitauttamiseen ja näin ollen uudelleentutkintapyyntöön. Kyse on ainakin ensimmäisen valitusperusteen ensimmäisen osan toistamisesta. Toissijaisesti komissio muistuttaa, että toistetusta oikeuskäytännöstä, joka on vahvistettu viimeksi asiassa C-397/03 P, Archer Daniels Midland ja Archer Daniels Midland Ingredients vastaan komissio, 18.5.2006 annetulla tuomiolla (Kok., s. I-4429, 20 ja 21 kohta), seuraa, että se voi milloin tahansa mukauttaa sakkojen tasoa yhteisön kilpailupolitiikan tarpeita vastaavaksi.

52

ADM väittää, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on sallinut valituksenalaisessa tuomiossa sen, että komissio ei ota kyseessä olevan tuotteen tuottamaa liikevaihtoa perustaksi sakon määrää vahvistettaessa. Tuomion 84–87 kohdassa liikevaihtoa käytetään vain eri painotusten soveltamiseen sakon määrää laskettaessa. Tämän tuomion 50 kohdassa mainitussa komission tiedonannossa korostetaan vastoin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ratkaisua, että liikevaihto muodostaa lähtökohdan sakon määrän vahvistamiselle. Tällä perusteella sakon määrä olisi pienempi kuin se määrä, joka on saatu komission omaksuman ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen vahvistaman virheellisen laskentamenetelmän tuloksena.

53

Komissio korostaa asiassa C-113/104 P, Technische Unie vastaan komissio, 21.9.2006 annettuun tuomioon (Kok., s. I-8831, 196 kohta) nojautuen, että pelkästään ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimella on toimivalta valvoa sitä, miten komissio on yksittäistapauksessa arvioinut lainvastaisen toiminnan vakavuuden. Tältä osin se katsoo, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on ottanut huomioon kaikki käsiteltävänä olevassa asiassa merkitykselliset seikat ja vastannut kaikkiin ADM:n väitteisiin. Lisäksi sekä riidanalaisesta päätöksestä että valituksenalaisesta tuomiosta ilmenee, että natriumglukonaatin myynnistä koostuvaa liikevaihtoa on käytetty perustana sakon määrän vahvistamiselle.

54

ADM:n mukaan kartellia, johon se on osallistunut, olisi pitänyt kohdella samalla tavalla kuin asiassa, jossa tehtiin sinkkifosfaattipäätös. Nimittäin vastoin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kantaa tämän asian ja riidanalaiseen päätökseen johtaneen asian välillä ei ole merkityksellisiä objektiivisia eroja, joiden vuoksi erimääräiset sakot olisivat perusteltuja. Yhtäältä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tässä yhteydessä mainitsemat tuomiot eivät ole merkityksellisiä, koska ne on julistettu ennen suuntaviivojen julkaisemista. Toisaalta ne seikat, joihin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin nojautuu vahvistaakseen täyttä harkintavaltaansa käyttäen asetetun sakon määrän, ovat samat kuin siinä asiassa, jossa tehtiin sinkkifosfaattipäätös.

55

Komissio väittää ensiksi, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on esittänyt objektiivisia seikkoja, jotka erottavat käsiteltävän asian ja sen asian, jossa tehtiin sinkkifosfaattipäätös. Toiseksi ADM ei ole kiistänyt oikeuskäytäntöä, jonka mukaan komission aiempi päätöskäytäntö ei voi muodostaa sakkojen vahvistamisen oikeudellista kehystä kilpailuoikeuden alalla. Kolmanneksi valituksenalaisesta tuomiosta seuraa, että ADM ei ole osoittanut, että sakon määrän määrittämisessä on ollut kyse syrjinnästä. Näin ollen yhteisöjen tuomioistuimen tehtävänä ei ole korvata omalla arvioinnillaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointia mainitusta määrästä, kuten seuraa asiassa C-407/04 P, Dalmine vastaan komissio, 25.1.2007 annetusta tuomiosta (Kok., s. I-829, 152 kohta).

56

ADM moittii ensimmäisen valitusperusteen kahdessa ensimmäisessä osassa, jotka on käsiteltävä yhdessä, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta siitä, että tämä ei ole vastannut sen väitteeseen, jonka mukaan komissio ei ole riidanalaisessa päätöksessään tai ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen menettelyssä esittämissään kirjelmissä vedonnut sellaiseen perusteluun tai todisteeseen, joka osoittaisi, että yhteisön kilpailupolitiikan toteuttaminen edellyttää, että se määrää suuntaviivoja taannehtivasti soveltamalla sakon, jonka määrä oli selkeästi suurempi kuin komission aikaisemmasta käytännöstä ilmenevät määrät. Näin tehdessään ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tehnyt oikeudellisen virheen, koska se ei ole vaatinut tällaista perustelua, joka on kuitenkin tarpeellinen edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa Musique Diffusion française ym. vastaan komissio annetun tuomion nojalla.

57

Aluksi on korostettava, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 43–49 kohdassa vastannut kanneperusteeseen, joka koskee oikeusvarmuuden periaatteen ja taannehtivuuskiellon periaatteen loukkaamista sillä perusteella, että suuntaviivoja soveltamalla ADM:lle määrätyn sakon määrä on suurempi kuin komission aikaisemmin määräämien sakkojen määrä.

58

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on hylännyt tämän kanneperusteen korostamalla riidanalaisen tuomion 48 kohdassa, että ADM:n piti voida kohtuullisesti ennakoida tällainen korotus – jos se oletetaan toteennäytetyksi – joka katsotaan vakiintuneeksi ajanjaksolla, jolloin kyseessä olevat kilpailusääntöjen rikkomiset toteutettiin.

59

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 46 kohdassa mainitsemasta oikeuskäytännöstä seuraa nimittäin, että sellaiseen hallinnolliseen menettelyyn osallistuvien yritysten, jonka päätteeksi voidaan määrätä sakkoja, on otettava huomioon se mahdollisuus, että komissio päättää minä hetkenä hyvänsä korottaa sakkojen tasoa aiemmin soveltamastaan tasosta. Näin on, kun komissio korottaa sakkojen tasoa määrätessään sakkoja yksittäistapauksissa, mutta myös silloin, kun tämä korotus toteutetaan soveltamalla yksittäistapauksiin suuntaviivojen kaltaisia yleisesti sovellettavia käytännesääntöjä (em. yhdistetyt asiat Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 229 ja 230 kohta).

60

Käsiteltävänä olevassa asiassa komissio sovelsi suuntaviivoja vahvistaessaan ADM:lle määrätyn sakon suuruuden. Yhtäältä suuntaviivoissa ilmoitetaan käytännesääntö, josta komissio ei voi poiketa, tai muuten sille aiheutuu seuraamuksia yleisten oikeusperiaatteiden, kuten yhdenvertaisen kohtelun ja luottamuksensuojan periaatteen, loukkaamisen perusteella. Toisaalta suuntaviivoilla taataan yritysten oikeusvarmuus, koska niissä määritetään menetelmä, jonka komissio on asettanut itselleen asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdan nojalla määrättyjen sakkojen määrän vahvistamiseksi (ks. vastaavasti asia C-266/06 P, Evonik Degussa v. komissio ja neuvosto, tuomio 22.5.2008, 53 kohta).

61

Kuten valituksenalaisen tuomion 43 kohdassa on muistutettu, suuntaviivojen pääasiallinen uudistus oli se, että sakkojen laskemisen lähtökohdaksi otettiin perusmäärä, joka määritettiin näissä suuntaviivoissa tätä varten ilmoitettujen sellaisten vaihteluvälien avulla, jotka heijastelevat rikkomisten eriasteista vakavuutta mutta jotka sellaisinaan eivät ole yhteydessä merkitykselliseen liikevaihtoon. Tämä menetelmä perustuu näin ollen olennaisesti sakkojen – vaikkakin suhteelliseen ja joustavaan – tariffointiin (em. yhdistetyt asiat Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 225 kohta).

62

Komission on rikkomisen vakavuutta koskevan arviointinsa yhteydessä otettava huomioon erilaisia seikkoja, joiden perusteella sakon määrä voidaan vahvistaa, erityisesti sakon tason nostamisen tarpeellisuus.

63

Näin seuraa asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohdasta, jossa otetaan sakon määrän laskemisen kriteereinä huomioon vain rikkomisen vakavuus ja kesto, sekä erityisesti edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa Musique Diffusion française ym. vastaan komissio annetusta tuomiosta, johon kantaja on vedonnut ja jonka 106 kohdassa yhteisöjen tuomioistuin on todennut, että kun komissio arvioi rikkomisen vakavuutta sakon suuruuden määrittämistä varten, sen on otettava huomioon kyseisen tapauksen erityisolosuhteiden lisäksi se asiayhteys, johon kilpailusääntöjen rikkominen sijoittuu, ja huolehdittava siitä, että sen toiminnalla on ennalta ehkäisevä vaikutus.

64

Käsiteltävänä olevassa asiassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on vastannut valituksenalaisen tuomion 47 kohdassa kantajan väitteeseen, joka liittyy komission väitetyn sakkojen tason korotuksen suhteettomuuteen kilpailupolitiikan toteuttamista koskevaan tavoitteeseen nähden, ja hylännyt tämän väitteen kuitenkin sen rikkomuksen vakavuutta koskevaa arviointia, joka seuraa tämän tuomion 99 kohdasta ja seuraavista kohdista, koskevalla varauksella.

65

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on näin ollen erityisesti riidanalaisen tuomion 103 kohdassa, jossa se on arvioinut komission huomioon ottamaa rikkomisen vakavuutta, muistuttanut syistä, joiden vuoksi komissio oli vahvistanut tällaisen kantajalle asetetun sakon määrän, ja viitannut tältä osin riidanalaisen päätöksen kuudenteen, kahdeksanteen ja yhdeksänteen perustelukappaleeseen.

66

Näin tehdessään ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on soveltanut yhteisöjen tuomioistuimen edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa Musique Diffusion française ym. vastaan komissio tekemää ratkaisua, joka on toistettu erityisesti suuntaviivojen soveltamisen osalta edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa Dansk Rørindustri ym. vastaan komissio annetussa tuomiossa. Yhteisöjen tuomioistuin on nimittäin katsonut viimeksi mainitun tuomion 232 kohdassa ilman, että se olisi vaatinut komissiota esittämään erityisiä perusteluja, jotka ylittävät suuntaviivojen mukaiset vaatimukset, että suuntaviivojen soveltaminen ennen niiden hyväksymistä tehtyihin rikkomisiin ei loukkaa taannehtivuuskiellon periaatetta tai oikeusvarmuuden periaatetta.

67

Tästä seuraa, ettei ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta voida moittia perustelujen puuttumisesta eikä yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön virheellisestä soveltamisesta.

68

Näin ollen ensimmäisen valitusperusteen kaksi ensimmäistä osaa eivät voi menestyä.

69

ADM moittii ensimmäisen valitusperusteen kolmannessa osassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta erityisesti siitä, että tämä ei ole katsonut, että komission pitäisi ottaa huomioon natriumglukonaatin myynnistä saatu liikevaihto asianmukaisena perustana sakon määrän laskemiselle.

70

Ensiksi valittaja ei voi moittia ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta ristiriitaisista lausumista sen vuoksi, että se on korostanut riidanalaisen tuomion 78 kohdassa, että kyseisen tuotteen myynnistä saatava liikevaihto ”voi” muodostaa asianmukaisen perustan merkityksellisillä tuotemarkkinoilla Euroopan yhteisön alueella ilmenevien kilpailunrajoitusten arvioimiseksi, kun se ei tosiasiassa ole ottanut tätä kriteeriä huomioon asianmukaisena perustana.

71

Toiseksi on aluksi muistutettava, että yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan sakkojen määrän määrittelemiseksi on otettava huomioon rikkomisten kesto ja kaikki tekijät, jotka voivat vaikuttaa kilpailusääntöjen rikkomisten vakavuuden arviointiin (ks. em. yhdistetyt asiat Musique Diffusion française ym. v. komissio, tuomion 129 kohta ja em. yhdistetyt asiat Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 240 kohta).

72

Tältä osin kilpailusääntöjen rikkomisten vakavuus on määritettävä erittäin monien seikkojen, kuten asian ominaispiirteiden, asiayhteyden ja sakkojen ennalta ehkäisevän vaikutuksen perusteella, mutta huomioon otettavista arviointiperusteista ei ole vahvistettu sitovaa tai tyhjentävää luetteloa (em. asia Dalmine v. komissio, tuomion 129 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

73

Tekijöitä, jotka voivat vaikuttaa kilpailusääntöjen rikkomisten vakavuuden arviointiin, ovat kunkin yrityksen käyttäytyminen, kunkin yrityksen osuus yhteistoimintajärjestelyn luomisessa, se hyöty, jonka ne ovat saaneet näistä menettelytavoista, yritysten koko, kyseisten tavaroiden arvo sekä se vaara, joka tällaisista kilpailusääntöjen rikkomisista aiheutuu yhteisön tavoitteiden toteuttamiselle (ks. vastaavasti em. yhdistetyt asiat Musique Diffusion française ym. v. komissio, tuomion 129 kohta ja em. asia Dalmine v. komissio, tuomion 130 kohta).

74

Näin ollen sakon määrittämiseksi on mahdollista ottaa huomioon paitsi rikkomisen tehneen yrityksen kokonaisliikevaihto, vaikka se olisikin vain likimääräinen ja epätäydellinen osoitus yrityksen koosta ja sen taloudellisesta vallasta, myös se osa liikevaihdosta, joka tulee kilpailusääntöjen rikkomisen kohteena olevista tavaroista ja joka on näin ollen omiaan osoittamaan rikkomisen laajuutta. Kummallekaan näistä luvuista ei pidä antaa sellaista merkitystä, joka olisi suhteeton verrattuna muihin arvioinnissa huomioon otettaviin seikkoihin, ja asianmukaisen sakon suuruuden määrääminen ei näin ollen voi olla pelkän kyseisen tuotteen myynnistä saatuun liikevaihtoon perustuvan laskelman tulos (ks. vastaavasti em. asia Archer Daniels Midland ja Archer Daniels Midland Ingredients v. komissio, tuomion 100 kohta).

75

Lisäksi yhteisön oikeus ei sisällä yleisesti sovellettavaa periaatetta, jonka mukaan sanktion on oltava suhteessa kyseisen yrityksen rikkomisen kohteena olevan tuotteen myynnistä saamaan liikevaihtoon (ks. vastaavasti em. asia Archer Daniels Midland ja Archer Daniels Midland Ingredients v. komissio, tuomion 101 kohta).

76

Tästä seuraa ADM:n väitteen vastaisesti, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 78 kohdassa katsonut perustellusti, että natriumglukonaatin myynnistä saatu liikevaihto ei muodosta ainoaa perustetta, jonka mukaan komission on arvioitava rikkomisen vakavuutta. Se ei joka tapauksessa välttämättä muodosta sakkojen laskemisen lähtökohtaa.

77

Näin seuraa myös suuntaviivoista, kuten tämän tuomion 61 kohdassa on muistutettu. Näin ollen valittajan puoltaman käsityksen soveltaminen johtaisi väistämättä sellaisten mainituissa suuntaviivoissa säädettyjen sääntöjen rikkomiseen, joiden ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on perustellusti katsonut soveltuvan kantajan tekemään rikkomiseen.

78

Näin ollen valittaja ei voi moittia ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta siitä, että se olisi rikkonut sakkojen laskemisessa noudatettavia oikeudellisia periaatteita sen vuoksi, että se ei ole ottanut kyseisellä tuotteella saatua liikevaihtoa lähtökohdaksi määrittäessään valittajalle määrätyn sakon määrää.

79

Kolmanneksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on etenkin valituksenalaisen tuomion 86 ja 87 kohdassa muistuttanut erityisesti riidanalaisen päätöksen 378–382 perustelukappaleeseen viittaamalla, millä tavoin komissio oli ottanut huomioon natriumglukonaatin myynnistä kertyneen liikevaihdon määrittäessään sakon määrää. Se on katsonut tässä yhteydessä, että komissio ei ole ylittänyt laajaa harkintavaltaansa, ja todennut mainitun tuomion 114 kohdassa, että ”komission ADM:n rikkomisen osalta vahvistama perusmäärä esillä olevassa asiassa on asianmukainen, kun otetaan huomioon kaikki komission [riidanalaisessa] päätöksessä esiintuomat seikat ja tässä tuomiossa joistakin seikoista tehty arviointi”.

80

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ei kuitenkaan ole yhteisöjen tuomioistuimen tehtävä asettaa valituksen yhteydessä kyseenalaiseksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen yksinomaiseen toimivaltaan kuuluvaa tosiseikkoja koskevaa arviointia, koska pelkästään ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimella on toimivalta valvoa sitä, miten komissio on yksittäistapauksessa arvioinut lainvastaisen toiminnan vakavuuden (ks. vastaavasti em. asia Technische Unie v. komissio, tuomion 196 kohta).

81

Tästä seuraa, että myöskään ensimmäisen valitusperusteen kolmas osa ei voi menestyä.

82

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tämän valitusperusteen neljännen osan osalta muistuttanut valituksenalaisen tuomion 108–110 kohdassa vakiintuneesta oikeuskäytännöstä, jonka mukaan komission päätöskäytäntö ei kuulu kilpailuoikeuden alalla sakkoihin sovellettaviin oikeussääntöihin, koska komissiolla on sakkojen määrän vahvistamisen alalla laaja harkintavalta, jota sen aikaisemmat arvioinnit eivät sido (em. yhdistetyt asiat Dansk Rørindustri ym. v. komissio, tuomion 209–213 kohta).

83

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on perustellusti katsonut valituksenalaisen tuomion 111 kohdassa, että pelkkä ADM:n vetoaminen sinkkifosfaattipäätökseen on tehoton, koska komission ei tarvinnut arvioida samalla tavalla esillä olevaa asiaa.

84

On kuitenkin todettava, että ADM ei esitä valituksessaan minkäänlaista väitettä kiistääkseen tämän valituksenalaisen tuomion perusteluja koskevan keskeisen seikan.

85

ADM nimittäin tyytyy asettamaan kyseenalaiseksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 113 kohdassa mainitsemat erot kyseessä olevan asian ja sen asian välillä, jossa annettiin sinkkifosfaattipäätös, mutta ei mainitse, minkä vuoksi juuri käsiteltävänä olevassa asiassa ei ole syytä noudattaa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tämän tuomion 108 ja 109 kohdassa mainitsemaa vakiintunutta oikeuskäytäntöä.

86

Näin ollen ensimmäisen valitusperusteen neljäs osa on hylättävä ja vastaavasti ensimmäinen valitusperuste on hylättävä kokonaisuudessaan, koska se on osittain perusteeton ja se jätetään osittain tutkimatta.

87

Toinen valitusperuste jakautuu kolmeen osaan.

88

ADM esittää, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole tutkinut sen väitettä siitä, että komissio ei ole määritellyt merkityksellisiä markkinoita arvioidakseen kartellin vaikutusta, vaikka kyse on suuntaviivoissa säädetystä välttämättömästä seikasta. Mikäli komissio olisi määritellyt oikein mainitut markkinat eli ottanut huomioon korvaavat tuotteet kelatoivien tuotteiden markkinoilla, se olisi mahdollisesti katsonut, ettei kartellilla ole vaikutusta hintoihin.

89

Komission mukaan ADM:n näkemys perustuu kyseessä olevien markkinoiden määrittelyn tavoitteen virheelliseen ymmärtämiseen. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on käsiteltävänä olevassa asiassa muistuttanut valituksenalaisen tuomion 226 kohdassa, että komissio on määritellyt kyseessä olevat markkinat ennen analyysiään ADM:n tekemän rikkomisen vakavuudesta. Näin ollen valittaja pyytää yhteisöjen tuomioistuinta ottamaan valitusvaiheessa kantaa tosiseikkoihin, joista se ei ole kyennyt esittämään näyttöä ensimmäisessä oikeusasteessa.

90

ADM:n mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei noudattanut perusteluvelvollisuuttaan, kun se hylkäsi ilman minkäänlaisia perusteluja ADM:n väitteen, jonka mukaan on olemassa näyttöä siitä, ettei kartelli vaikuttanut merkityksellisiin markkinoihin. Tältä osin ADM:n ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa esittämät todisteet osoittavat selvästi, että natriumglukonaatin hintojen muutosten syynä ovat olleet muut tekijät.

91

Komission mukaan valituksenalaisesta tuomiosta, erityisesti sen 232–236 kohdasta, ilmenee selvästi, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tarkastellut kaikkia ADM:n esittämiä seikkoja, ennen kuin se on katsonut, että näiden seikkojen perusteella ei voida tukea viimeksi mainitun esittämää väitettä.

92

Komissio lisää toissijaisesti, että ADM:n vaatimus tarkoittaa sitä, että yhteisöjen tuomioistuinta pyydetään tarkastelemaan ensimmäisessä oikeusasteessa esitettyjä todisteita, mikä ei kuulu sen toimivaltaan valitusasiassa.

93

ADM moittii etenkin sitä, että valituksenalaisessa tuomiossa asetetaan sille todistustaakka siitä, että jopa kartellin puuttuessa hinnat olisivat olleet samoja kuin komission esittämät hinnat. Yhtäältä suuntaviivoista seuraa kuitenkin, että on komission tehtävä osoittaa, että hinnat olisivat olleet matalampia kartellin puuttuessa. Toisaalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on itse katsonut valituksenalaisen tuomion 177 ja 184 kohdassa, ettei ole mahdollista ilmoittaa kyseisen tuotteen tarkkaa hintaa kartellin puuttuessa.

94

Komission mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on katsonut, että komissio oli osoittanut oikeudellisesti riittävällä tavalla, että rikkominen on vaikuttanut natriumglukonaatin markkinoihin. Näin tehdessään mainittu tuomioistuin on katsonut, että ADM ei ole osoittanut, että toisenlainen merkityksellisten markkinoiden määrittely olisi johtanut toisenlaiseen johtopäätökseen kartellin vaikutuksen osalta. Tässä toisen valitusperusteen kolmannessa osassa pyydetään tosiasiassa yhteisöjen tuomioistuinta arvioimaan uudelleen tosiseikkoja valitusvaiheessa, ja se on näin ollen jätettävä tutkimatta.

95

Toisen valitusperusteen, jonka kolme osaa on käsiteltävä yhdessä, osalta on muistutettava aluksi, että kun sakkoja vahvistetaan suuntaviivojen mukaisesti, kartellin konkreettinen vaikutus merkityksellisiin markkinoihin on seikka, joka voidaan ottaa huomioon arvioitaessa kilpailusääntöjen rikkomisen vakavuutta.

96

Ensiksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on todennut valituksenalaisen tuomion 226 kohdassa, että komissio on riidanalaisen päätöksen 34–41 perustelukappaleessa määrittänyt kyseisen tuotteen markkinoiksi natriumglukonaatin sen kiinteässä ja nestemäisessä muodossa ja sen perustuotteen, eli glukonihapon markkinat. Tässä yhteydessä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on korostanut perusteita, joilla komissio ei ollut ottanut huomioon ADM:n puoltamia laajempia markkinoita.

97

Toiseksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on perustellusti korostanut valituksenalaisen tuomion 229–231 kohdassa, että pelkkä ADM:n väite siitä, että komissio on määritellyt merkitykselliset markkinat virheellisesti, ei sellaisenaan riitä osoittamaan, että jos markkinat olisi määritelty valittajan esittämällä tavalla, kyseessä oleva rikkominen ei olisi vaikuttanut niihin.

98

Kolmanneksi sen jälkeen kun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin oli valituksenalaisen tuomion 232 kohdassa muistuttanut komission käyttämästä menetelmästä osoittaa kyseessä olevan rikkomisen vaikutus määrittelemiinsä markkinoihin, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on katsonut mainitun tuomion 233–237 kohdassa, että kantaja tyytyi väittämään, että komissio oli tehnyt virheitä määritellessään merkitykselliset markkinat, kuitenkaan selittämättä, millä tavoin sen puoltama markkinoiden määritelmä olisi sulkenut pois kyseisen rikkomisen kaiken todellisen vaikutuksen.

99

Näistä seikoista seuraa, että ADM ei voi moittia ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta siitä, että se olisi sallinut komission arvioida kyseessä olevan rikkomisen vaikutusta määrittelemättä ensin merkitykselliset markkinat. Kuten nimittäin valituksenalaisen tuomion 226 kohdasta ilmenee, komissio on tehnyt tällaisen määrittelyn.

100

Lisäksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on katsonut, kun se käytti yksinomaista toimivaltaansa arvioida tosiseikat, että kyseessä oleva arviointi rikkomisen vaikutuksista merkityksellisiin markkinoihin on vakuuttava, kun otetaan huomioon komission tässä tarkoituksessa esittämät seikat. Se on näin ollen riidanalaisen päätöksen 354 perustelukappaleeseen viitaten muistuttanut, että komissio oli arviointiaan tukeakseen erityisesti ottanut huomioon natriumglukonaatin hinnan kartellin voimaan tullessa, arvioinut tämän tuotteen hintatason, joka olisi saavutettu ilman kyseessä olevaa kartellia, ja päätellyt lopuksi kantajan tekemän rikkomisen vaikutuksen natriumglukonaatin markkinoilla.

101

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta ei voida myöskään moittia siitä, että se olisi soveltanut käännettyä todistustaakkaa merkityksellisten markkinoiden määrittelemisen osalta, eikä myöskään siitä, että se ei olisi perustellut arviointiaan.

102

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on nimittäin ensimmäiseksi valituksenalaisen tuomion 237 kohdassa tyytynyt toteamaan, että kantaja ei ole osoittanut, että kyseisen kartellin vaikutus sen puoltamiin suurempiin markkinoihin olisi ollut vähämerkityksinen tai olematon. Se on näin ollen perustellusti vaatinut kantajaa esittämään seikkoja, joiden perusteella voidaan kumota komission arviointi, johon se on viitannut valituksenalaisen tuomion 196 ja 197 kohdassa ja jossa pyritään osoittamaan yhteys natriumglukonaatin markkinahintojen kehityksen ja kartellin voimaantulon välillä.

103

Tällainen esitys olisi ollut vielä tarpeellisempi, kun otetaan huomioon yhtäältä se seikka, että ADM huomautti ensimmäisessä oikeusasteessa, että niiden tuotteiden hinnat, jotka olisi sen mukaan pitänyt sisällyttää natriumglukonaatin lisäksi merkityksellisiin markkinoihin, ovat kehittyneet samalla tavalla kuin natriumglukonaatin hinnat, ja toisaalta se seikka, jonka julkisasiamies on esittänyt ratkaisuehdotuksensa 154 kohdassa, että kantaja esittää, että kartellilla ei ole ollut vaikutusta merkityksellisiin markkinoihin, vaikka se onkin osallistunut siihen useiden vuosien ajan.

104

Toiseksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on katsoessaan, etteivät kantajan esittämät todisteet mahdollista komission arvioinnin kumoamista, vastannut ADM:n esittämään väitteeseen siitä, ettei kartelli ole vaikuttanut natriumglukonaatin markkinoihin, ja näin ollen täyttänyt sille kuuluvan perusteluvelvollisuuden.

105

Tässä yhteydessä on muistutettava, että EY 225 artiklasta ja yhteisöjen tuomioistuimen perussäännön 58 artiklan ensimmäisestä kohdasta ilmenee, että ainoastaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on toimivaltainen yhtäältä määrittämään ratkaisun perustaksi asetettavan tosiseikaston, lukuun ottamatta sellaisia tapauksia, joissa määritetyn tosiseikaston paikkansapitämättömyys käy ilmi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle toimitetusta aineistosta, ja toisaalta arvioimaan tätä tosiseikastoa. Kun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on määrittänyt asian tosiseikaston tai arvioinut sitä, yhteisöjen tuomioistuin on EY 225 artiklan nojalla toimivaltainen harjoittamaan tämän tosiseikaston oikeudelliseen luonnehdintaan ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen sen pohjalta tekemiin oikeudellisiin päätelmiin kohdistuvaa valvontaa. Yhteisöjen tuomioistuimella ei siten ole toimivaltaa määrittää asian tosiseikastoa eikä lähtökohtaisesti myöskään arvioida sitä selvitystä, johon ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on asian tosiseikastoa määrittäessään tukeutunut. Lukuun ottamatta sitä tapausta, että tuomioistuimelle esitetty selvitys on otettu huomioon vääristyneellä tavalla, tämä arviointi ei näin ollen ole sellainen oikeuskysymys, että se sinänsä kuuluisi yhteisöjen tuomioistuimen harjoittaman valvonnan piiriin (ks. vastaavasti asia C-413/06 P, Bertelsmann ja Sony Corporation of America v. Impala, tuomio 10.7.2008, Kok., s. I-4951, 29 kohta).

106

Kun valittaja viittaa käsiteltävänä olevassa asiassa tekemässään valituksessa ensimmäisessä oikeusasteessa esittämäänsä näyttöön, jonka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on katsonut riittämättömäksi, se pyytää tosiasiassa yhteisöjen tuomioistuinta tutkimaan tämän näytön uudelleen, mutta koska se ei kuitenkaan vetoa siihen, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin olisi ottanut näytön huomioon vääristyneellä tavalla, yhteisöjen tuomioistuin ei ole toimivaltainen.

107

Kun etenkin tämän tuomion 102 kohdassa on katsottu, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ollut kääntänyt todistustaakkaa ja että kantaja ei ole vedonnut näytön huomioon ottamiseen vääristyneellä tavalla, toinen kanneperuste on hylättävä kokonaisuudessaan, koska se on osittain perusteeton ja se jätetään osittain tutkimatta.

108

Tämä valitusperuste jakautuu neljään osaan

109

ADM kiistää etenkin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen riidanalaisen tuomion 247 kohdassa sen aikomuksista 4.10.1994 pidetyssä kokouksessa tekemän arvion. Kun nimittäin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, että ADM ei pyrkinyt käyttäytymisellään tässä kokouksessa ilmoittamaan vetäytyvänsä kartellista vaan sen käyttäytyminen oli suunnitelmallista ja sillä pyrittiin kantajan tahdon toteuttamiseen kartellissa, se totesi, että ADM tahtoi jatkaa kartellia. ADM:ää ei kuitenkaan voida moittia siitä, että sillä olisi ollut vain aikomus jatkaa kartellia, koska se on julkisesti ilmaissut halunsa lopettaa osallistumisensa kartelliin ja koska EY 81 artiklassa ei sallita tukeutumista subjektiivisiin seikkoihin näiden määräysten rikkomisen luonnehtimiseksi vaan rajoitutaan kieltämään ulkoisesti havaittavat toimet.

110

Komission mukaan merkityksellinen arviointiperuste, kun kartellista vetäytymisestä ilmoitetaan julkisesti, on se seikka, kuinka kartellin jäsenet käsittävät sen yrityksen käyttäytymisen, joka lopettaa osallistumisensa tällaiseen sopimukseen. Todistustaakka tällaisesta käsityksestä kuuluu kyseiselle yritykselle. Vaikka ADM on osoittanut, että se on poistunut 4.10.1994 pidetystä kokouksesta ennen sen loppumista, se ei ole osoittanut, että muut osapuolet ovat käsittäneet tämän käyttäytymisen vetäytymiseksi kartellista. Tämä osoitetaan joka tapauksessa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 249 kohdassa esittämillä seikoilla.

111

ADM:n mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on virheellisesti jättänyt valituksenalaisen tuomion 248–250 kohdassa toteamatta JBL:n ja Roquetten lausumien perusteella, että ADM on lopettanut osallistumisensa kartelliin 4.10.1994 pidetystä kokouksesta alkaen. Näin ollen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on ottanut näytön huomioon vääristyneellä tavalla.

112

Komissio katsoo, että näytöstä, johon ADM viittaa, ilmenee, että Roquette lopetti osallistumisensa kartelliin 4.10.1994. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kartelli päättyi tuona päivänä, eikä varsinkaan sitä, että ADM:n osallistuminen olisi tällöin loppunut.

113

ADM ottaa lähtökohdaksi sen, että se on lopettanut osallistumisensa kartelliin 4.10.1994 pidetyssä kokouksessa, ja katsoo, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on soveltanut virheellisesti EY 81 artiklaa, kun se on katsonut, että mainittu kartelli oli voimassa pitempään ja että – pidetty kokous tukee tätä väitettä. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei vaatinut komissiota osoittamaan, että keskusteluilla, joita käytiin tämän kokouksen aikana, olisi ollut kilpailunvastainen vaikutus.

114

Komissio katsoo, että koska ADM ei ole lopettanut osallistumistaan kartelliin 4.10.1994, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on perustellusti katsonut, että – pidetty kokous ei merkinnyt uuden kartellin alkua.

115

Valittaja väittää, että kun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, että Roquetten tekemäksi katsotun merkinnän, johon ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin perusti kartellin jatkumiseen liittyvän arviointinsa erityisesti valituksenalaisen tuomion 263 kohdassa, oli laatinut Roquette 3.– pidetyssä kokouksessa, se otti tämän todisteen vääristyneellä tavalla huomioon kahdelta osin. Yhtäältä tämän merkinnän olivat laatineet amerikkalaiset kilpailuviranomaiset ja toisaalta tätä merkintää ei laadittu – pidetyssä kokouksessa.

116

Komissio korostaa, että riidanalaisen päätöksen 233 perustelukappaleesta seuraa, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen valituksenalaisen tuomion 263 kohdassa mainitseman merkinnän toimitti Roquette. Tämä todiste ei kuitenkaan ole sellaisenaan ratkaiseva ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen perusteluissa.

117

Aluksi on muistutettava, että valituksen yhteydessä yhteisöjen tuomioistuimen tutkintavalta rajoittuu oikeudellisiin virheisiin sekä siihen, onko ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin mahdollisesti ottanut näytön huomioon vääristyneellä tavalla.

118

Näin ollen ADM moittii kolmannen valitusperusteen ensimmäisen osan yhteydessä sitä seikkaa, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole tulkinnut sen lähtöä 4.10.1994 pidetystä kokouksesta sen kyseiseen kartelliin osallistumisen loppumiseksi. Näin tehdessään ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole soveltanut oikein julkista irtisanoutumista koskevaa arviointiperustetta, kun se on käyttänyt virheellisesti subjektiivista arviointiperustetta eli ADM:n aikomusta.

119

Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan riittää, että osoitetaan asianomaisen yrityksen osallistuneen kokouksiin, joiden aikana on tehty kilpailunvastaisia sopimuksia, ilman että se olisi selvästi vastustanut niitä, jotta kyseisen yrityksen osallistuminen yhteistoimintajärjestelyyn voidaan osoittaa riittävällä tavalla. Jos osallistuminen tällaisiin kokouksiin on toteennäytetty, kyseisen yrityksen on esitettävä selvitystä siitä, että sen osallistumisella kyseisiin kokouksiin ei ollut kilpailua rajoittavaa tarkoitusta, osoittamalla ilmoittaneensa kilpailijoilleen, että se osallistui näihin kokouksiin eri tarkoituksessa kuin ne (ks. yhdistetyt asiat C-204/00 P, C-205/00 P, C-211/00 P, C-213/00 P, C-217/00 P ja C-219/00 P, Aalborg Portland ym. v. komissio, tuomio 7.1.2004, Kok., s. I-123, 81 kohta).

120

Näin ollen muiden kartellin osapuolten käsitys kyseisen yrityksen aikomuksesta on ratkaiseva, kun arvioidaan sitä, onko viimeksi mainittu päättänyt irtisanoutua laittomasta sopimuksesta. Näin ollen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on voinut perustellusti todeta valituksenalaisen tuomion 247 kohdassa, että pelkästään sitä seikkaa, että kantaja oli jättänyt 4.10.1994 pidetyn kokouksen, ei voida sellaisenaan katsoa julkiseksi irtisanoutumiseksi kyseisestä kartellista ja että ADM:n tehtävänä on osoittaa näyttöä siitä, että kartellin osapuolet ovat katsoneet, että se lopettaa osallistumisensa.

121

Tältä osin ADM väittää kolmannen valitusperusteen toisen osan yhteydessä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on ottanut vääristyneellä tavalla huomioon toimitetun näytön, kun se on katsonut valituksenalaisen tuomion 248 kohdassa, ettei minkään kantajan esittämän asiakirjan perusteella voida todeta, että muut kyseisen kartellin osapuolet olisivat käsittäneet sen käyttäytymisen 4.10.1994 pidetyssä kokouksessa julkiseksi irtisanoutumiseksi tämän kartellin sisällöstä.

122

Osoittaakseen, että se on lopettanut osallistumisensa riidanalaiseen kartelliin 4.10.1994 pidetyssä kokouksessa, ADM nojautui erityisesti asiakirjoihin, jotka ovat peräisin muilta tämän kokouksen osanottajilta, eli JBL:n komissiolle osoittamaan, päivättyyn kirjeeseen, Fujisawan komissiolle lähettämään, päivättyyn kirjeeseen ja JBL:n komissiolle lähettämään, päivättyyn kirjeeseen. Kantaja ei käsiteltävänä olevassa asiassa kiistä näiden asiakirjojen sisältöä sellaisena, kuin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on sen todennut, vaan sen valituksenalaisen tuomion 249–251 kohdassa niistä tekemän tulkinnan.

123

Näin ollen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on todennut valituksenalaisen tuomion 249 ja 251 kohdassa JBL:n 30.4.1999 ja päivättyjen kirjeiden osalta, että ne eivät sisällä minkäänlaista kuvausta ADM:n käyttäytymisestä pidetyssä kokouksessa ja että niissä rajoitutaan osoittamaan, että Roquette ei enää noudattanut kilpailunvastaisia sopimuksia.

124

Näin tehdessään ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on esittänyt täysin oikeutetun tulkinnan näistä asiakirjoista, kun se on katsonut, että ADM ei voi niiden avulla osoittaa, että se on vetäytynyt kartellista 4.10.1994 pidetyssä kokouksessa.

125

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on sitä vastoin katsonut riidanalaisen tuomion 250 ja 251 kohdassa mainittujen todisteiden perusteella, joita ADM ei ole riitauttanut ja jotka ovat Fujisawan 12.5.1998 päivätty kirje, jossa todetaan, että kartelli päättyi vasta vuonna 1995, sekä JBL:n päivätty kirje, jossa todetaan, että kantaja oli pyytänyt pidetyssä kokouksessa myyntikiintiöiden uudelleenjärjestelyä, että ADM ei ole osoittanut toteen, että se lopetti osallistumisensa kartelliin tässä kokouksessa, eikä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin näin ollen ole ottanut vääristyneellä tavalla huomioon käytössään olevia todisteita.

126

Kolmannen valitusperusteen neljännen osan osalta on muistutettava, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tukeutunut viiteen seikkaan, kun se on katsonut, että kyseinen kartelli oli kestänyt 3.– pidettyyn kokoukseen asti.

127

Se on valituksenalaisen tuomion 258–262 kohdassa muistuttanut, ilman että ADM olisi riitauttanut sitä, että kaikki kartellin jäsenet olivat läsnä mainitussa kokouksessa ja osallistujat keskustelivat siinä vuonna 1994 toteutuneista natriumglukonaatin myyntimääristä pyrkimyksenään toteuttaa näihin määriin liittyvä uusi tietojärjestelmä natriumglukonaatin kokonaismarkkinoiden koon määrittelemiseksi.

128

Tämän jälkeen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 263 kohdassa tukeutunut asiakirjaan, jonka se on katsonut Roquetten tekemäksi ja jossa sen mukaan vahvistetaan, että osapuolilla oli 3.– pidetyssä kokouksessa tarkoitus jatkaa kilpailunvastaista käyttäytymistään.

129

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 264 kohdassa hylännyt ADM:n esittämät todisteet, jotka tämän mukaan kumoavat komission käsityksen 3.– pidetystä kokouksesta.

130

Lopuksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on katsonut valituksenalaisen tuomion 266 kohdassa, ettei väitteellä, jonka mukaan kokous pidettiin teollisuuden yleiskokouksen yhteydessä, ole merkitystä.

131

Kun näin ollen otetaan huomioon se seikka, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on katsonut perustellusti, että komissio oli voinut katsoa, että ADM ei lopettanut osallistumistaan kartelliin 4.10.1994 pidetyssä kokouksessa, se ei ole tehnyt oikeudellista virhettä, kun se on vahvistanut komission väitteen, jonka mukaan kyseinen kartelli oli voimassa – pidetyn kokouksen aikana.

132

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on näin tehdäkseen tukeutunut tosiseikkoihin ja todisteisiin, joita yhteisöjen tuomioistuin ei voi tutkia valituksen yhteydessä lukuun ottamatta niiden huomioon ottamista vääristyneellä tavalla.

133

Käsiteltävänä olevassa asiassa ADM väittää kolmannen valitusperusteen neljännen osan yhteydessä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 263 kohdassa ottanut vääristyneellä tavalla huomioon Roquetten komissiolle toimittaman merkinnän, kun se on katsonut, että merkinnän on tehnyt Roquette 3.– pidetyssä kokouksessa.

134

On kuitenkin osoittautunut, kuten kantaja korostaa ja kuten myös komissio myöntää, että tätä merkintää ei ollut tehnyt Roquette, vaan se vain toimitti sen, ja että se oli laadittu mainitun kokouksen jälkeen.

135

Näin ollen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on ottanut vääristyneellä tavalla huomioon tämän todisteen.

136

Tällainen huomioon ottaminen vääristyneellä tavalla ei kuitenkaan ole peruste kumota valituksenalaista tuomiota, kuten julkisasiamies on katsonut ratkaisuehdotuksensa 214 ja 215 kohdassa.

137

Kuten tämän tuomion 126–130 kohdasta ilmenee, ensimmäisen oikeusasteen siltä osin esittämissä perusteluissa, että 3.– pidetty kokous merkitsee aikomusta jatkaa riidanalaista kartellia, nojaudutaan viiteen seikkaan, joiden joukossa on Roquetten tekemäksi katsottu merkintä.

138

Lisäksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on itse katsonut tämän asiakirjan todistusvoiman suhteellisen vähäiseksi, kun se on katsonut valituksenalaisen tuomion 263 kohdassa, että mainittu merkintä antaa vain epätarkan käsityksen 3.– pidetyn kokouksen keskustelun sisällöstä ja että se pelkästään vahvistaa komission esittämää väitettä.

139

Kolmannen valitusperusteen neljäs osa on näin ollen tehoton.

140

Lopuksi on syytä muistuttaa kolmannen valitusperusteen kolmannen osan osalta, kuten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 265 kohdassa tehnyt, että sovellettaessa EY 81 artiklan 1 kohtaa sopimukseen tai yhdenmukaistettuun menettelytapaan, sopimuksen konkreettisia seurauksia ei tarvitse ottaa huomioon, jos sen tarkoituksena on estää, rajoittaa tai vääristää kilpailua yhteismarkkinoilla. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei näin ollen ole tehnyt minkäänlaista oikeudellista virhettä tältä osin.

141

Edellä esitetyillä perusteilla kolmas valitusperuste on hylättävä kokonaisuudessaan, koska se on osittain perusteeton ja se jätetään osittain tutkimatta.

142

ADM väittää, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tulkinnut suuntaviivoja virheellisesti, kun se on valituksenalaisen tuomion 287 kohdassa katsonut, ettei komissiolla ole velvollisuutta ottaa suuntaviivoissa säädetyllä tavalla huomioon kartellin lopettamiseen liittyviä lieventäviä olosuhteita. Lisäksi ja vastoin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kantaa lieventävien olosuhteiden huomioon ottamiseen ei vaikuta se seikka, että riidanalainen kartelli oli salainen.

143

Komissio katsoo, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on perustellusti katsonut, ettei rikkomisen lopettamisesta seuraa mekaanisesti sakon alentamista. Komissiolla on tältä osin laaja harkintavalta erityisesti kyseessä olevan yrityksen käyttäytymisen osalta. Käsiteltävänä olevassa asiassa ADM ei ole myötävaikuttanut ratkaisevasti hallinnolliseen menettelyyn, joten sen hyväksi ei voida lukea lieventäviä olosuhteita.

144

On muistutettava, että suuntaviivojen 3 kohdassa todetaan lähinnä, että komission vahvistaman sakon määrää alennetaan etenkin silloin, kun asianomainen yritys lopettaa rikkomisen komission ensimmäisten toimenpiteiden johdosta.

145

Tältä osin ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on katsonut valituksenalaisen tuomion 280 kohdassa, että tätä säännöstä on tulkittava siten, että ainoastaan käsiteltävän asian erityiset olosuhteet, joissa rikkomisen lopettaminen komission ensimmäisten toimenpiteiden jälkeen konkretisoituu, voisivat oikeuttaa tämän viimeksi mainitun olosuhteen huomioon ottamisen lieventävänä olosuhteena.

146

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on näin ollen hylännyt kantajan väitteen, jonka mukaan kartellin päättymisen tulisi johtaa automaattisesti sakon perusmäärän alentamiseen suuntaviivojen 3 kohdan mukaisesti, ja korostanut valituksenalaisen tuomion 279 kohdassa, että säännöksen tällainen tulkinta vaikuttaa EY 81 artiklan 1 kohdan tehokkaaseen vaikutukseen.

147

Ei voida katsoa, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin olisi tehnyt oikeudellisen virheen.

148

On nimittäin todettava, että tällaisen sakon perusmäärän alentamisen hyväksi lukeminen liittyy välttämättä käsiteltävän asian olosuhteisiin, jotka voivat johtaa siihen, ettei komissio alenna perusmäärää laittomaan sopimukseen osallistuneen yrityksen hyväksi.

149

Näin ollen lieventävän olosuhteen hyväksi lukeminen sellaisissa tilanteissa, joissa yritys on osapuolena selvästi laittomassa sopimuksessa, jonka se tiesi muodostavan rikkomisen tai ei voinut olla tietämättä sitä, voisi houkutella yrityksiä jatkamaan salaista sopimusta niin kauan kuin mahdollista siinä toivossa, että niiden käyttäytymistä ei koskaan havaita, ja samalla tietäen, että jos niiden käyttäytyminen havaittaisiin, niiden sakkoa voitaisiin alentaa, kun ne lopettavat rikkomisen. Tällainen tunnustaminen veisi asetetulta sakolta kaiken ennalta ehkäisevän vaikutuksen ja aiheuttaisi haittaa EY 81 artiklan 1 kohdan tehokkaalle vaikutukselle.

150

Näin ollen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on perustellusti katsonut, että koska kantaja on osallistunut salaiseen kartelliin, mitä se ei kiistä, sille asetetun sakon perusmäärää ei alenneta sillä perusteella, että se on lopettanut laittoman toimintansa amerikkalaisten kilpailuviranomaisten ensimmäisten huomautusten johdosta.

151

Näin ollen neljäs valitusperuste on hylättävä perusteettomana.

152

Edellä esitetyillä perusteilla valitus on hylättävä kokonaisuudessaan, koska sen tueksi esitetyt valitusperusteet ovat osittain perusteettomia ja ne jätetään osittain tutkimatta.

153

Yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 69 artiklan 2 kohdan mukaan, jota sovelletaan saman työjärjestyksen 118 artiklan nojalla valitusmenettelyyn, asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska ADM on hävinnyt asian, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut komission vaatimusten mukaisesti.

Näillä perusteilla yhteisöjen tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti: