1. 

Nyt esillä olevissa asioissa yhteisöjen tuomioistuimelta kysytään, onko se laskentatapa pätevä, jota komissio on soveltanut sokerialan yhteisen markkinajärjestelyn rahoittamiseen tarkoitettujen tuotantomaksujen määrän vahvistamisessa. Tuotantomaksujen tarkoituksena on erityisesti vastata niitä kustannuksia, joita yhteisölle aiheutuu vientituista eli maksuista, joita sokerintuottajille suoritetaan tietyissä tapauksissa sen johdosta, että sokerin maailmanmarkkinahinnat ovat yleensä yhteisön tuettua hintaa alempia. Eräät sokerintuottajat ovat riitauttaneet tuotantomaksujen laskennan lainmukaisuuden kahdelta osin.

2. 

Tässä laskennassa arvioidaan ensinnäkin kunkin markkinointivuoden kokonaistappio ennen tämän markkinointivuoden päättymistä kertomalla ”vietävä ylijäämä” ennakoidulla ”keskimääräisellä tappiolla” tonnilta.

3. 

”Vietävä ylijäämä” on määritelty pääasiallisesti sokerin tuotetuksi määräksi vähennettynä sokerin määrällä, joka on ”myyty yhteisön sisäiseen kulutukseen”. Jälkimmäinen käsite on määritelty pääasiallisesti sokerin alkuvarastojen, sokerintuotannon ja tuodun sokerin yhteenlasketuksi määräksi vähennettynä loppuvarastojen ja viedyn sokerin yhteenlasketulla määrällä. Vietyyn sokeriin sisältyvät sokerin määrät, jotka on viety sellaisenaan ja jotka ”sisältyvät vietyihin jalosteisiin”. Kantajina olevat sokerintuottajat väittävät ensinnäkin, että ”sokeria, joka sisältyy vietyihin jalosteisiin ja jolle ei ole myönnetty mitään vientitukea, ei ole pidettävä tässä laskennassa sokerina, joka ’sisältyy vietyihin jalosteisiin””.

4. 

”Keskimääräinen tappio” tonnilta on määritelty pääasiallisesti tukien kokonaismääräksi jaettuna kyseisenä markkinointivuonna ”toteutettavien vientisitoumusten” kokonaistonnimäärällä. Kantajina olevat sokerintuottajat väittävät toissijaisesti (vastoin ensisijaista väitettään), että jos sokeri, joka ”sisältyy vietyihin jalosteisiin”, sisältää kaiken tällaisen sokerin riippumatta siitä, onko sille myönnetty vientitukea, ”toteutettavien vientisitoumusten” tulisi vastaavasti sisältää kaikki viety sokeri, mukaan lukien sokeri, jolle ei ole myönnetty mitään vientitukea.

5. 

On selvää, että tuotantomaksujen (ainakin) pääasiallisena tavoitteena on varmistaa, että sokerintuottajat rahoittavat yhteisön tuotannon ylijäämien myyntikustannukset. Sokerintuottajat väittävät, että komission soveltama maksujen laskentatapa johtaa siihen, että heidän maksunsa ylittävät nämä kustannukset.

6.

Sokerialan yhteistä markkinajärjestelyä säänneltiin kyseessä olevana ajankohtana neuvoston asetuksella (EY) N:o 1260/2001 (jäljempänä perusasetus), ( 2 ) jota sovellettiin markkinointivuosiin 2001/2002–2005/2006. ( 3 )

7.

Perusasetuksen johdanto-osan seuraavat perustelukappaleet ( 4 ) ovat asian kannalta merkityksellisiä:

– –

8.

Lainsäädännössä siis säädetään siitä, että tuottajat vastaavat tuotannon ylijäämien myymisestä yhteisölle ( 6 ) aiheutuvista kustannuksista tuotantomaksuilla, jotka vahvistetaan perusasetuksen 15 artiklan mukaisesti. Asetuksen 15 artiklaa on vaikea ymmärtää ilman seuraavia tietoja.

9.

Perusasetuksen 11 artiklan 2 kohdassa vahvistetaan A- ja B-perusmäärä jokaiselle yhteisön sokerintuotantoalueelle. ( 7 ) Perusasetuksen 11 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on myönnettävä A- ja B-kiintiö jokaiselle markkinointivuonna 2000/2001 alueellaan toimivalle sokerin-, isoglukoosin- ja inuliinisiirapintuotantoyritykselle. ( 8 ) A- ja B-kiintiöitä koskevat erisuuruiset tuotantomaksut. ( 9 ) Koska yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltävänä olevat tapaukset koskevat ainoastaan sokeria, tarkastelen jäljempänä lainsäädäntöä vain siltä osin kuin se koskee tätä tuotetta.

10.

Sokeria, jonka tuotettu määrä ylittää tiettynä markkinointivuonna kyseisen yrityksen A- ja B-kiintiöiden yhteismäärän tai joka on tuotettu sellaisessa yrityksessä, jolla ei ole kiintiötä, nimitetään ”C-sokeriksi”. Yleisesti ottaen ( 10 ) C-sokeria ei saa myydä yhteisössä, vaan se on vietävä sellaisenaan ilman vientiavustusta ennen kyseisen markkinointivuoden päättymistä seuraavan tammikuun 1 päivää. ( 11 )

11.

Nyt esillä olevat asiat koskevat A- ja B-sokeria, jota ei ole myyty yhteisön sisäiseen kulutukseen ja joka on näin ollen viety.

12.

Perusasetuksessa säädetään interventiohinnasta ( 12 ) ja edellytetään pääasiallisesti, että kunkin sokeria tuottavan jäsenvaltion nimeämän interventioelimen on ostettava interventiohintaan sille tarjottu yhteisössä sokerijuurikkaasta tai -ruo’osta kiintiöjärjestelmässä tuotettu sokeri. ( 13 )

13.

Lisäksi tuotantotukia myönnetään jäsenvaltioista peräisin olevalle tai kolmansista maista tulevalle ja jäsenvaltioissa vapaassa vaihdannassa olevalle sokerille, jota käytetään tiettyjen kemianteollisuuden tuotteiden valmistuksessa. Tuen määrä vahvistetaan ”ottaen huomioon erityisesti tuontisokerin käyttöön liittyvät kulut, jotka aiheutuisivat kemianteollisuudelle, jos se suorittaisi hankintansa maailmanmarkkinoilta”. ( 14 )

14.

Perusasetuksessa säädetään myös, että jotta sokeri voitaisiin viedä sellaisenaan tai liitteessä V lueteltuina jalosteina maailmanmarkkinahintojen perusteella, kyseisten hintojen sekä yhteisön hintojen välinen erotus voidaan tarvittavissa määrin korvata vientituella. ( 15 ) Vientituet eivät siten ole pakollisia eivätkä automaattisia. Niitä myönnetään asianomaisen pyynnöstä ja vientitodistuksen esittämistä vastaan. ( 16 )

15.

Nyt esillä olevissa asioissa kyseessä olevan tuotantomaksun laskentatavan osalta 15 artiklassa ( 17 ) säädetään pääasiallisesti seuraavaa:

16.

Katson näin ollen, että koska i) tuotantomaksun määrä määritetään kokonaistappion perusteella, ii) kokonaistappio saadaan vietävän ylijäämän ja keskimääräisen tappion tuloksena, iii) vietävä ylijäämä lasketaan muun muassa sokerin määrän, joka on myyty yhteisön sisäiseen kulutukseen, perusteella ja iv) keskimääräiseen tappioon vaikuttaa maksujen kokonaismäärä toteutettavien vientisitoumusten osalta, se laskentatapa, joka koskee sokerin määrää, joka on myyty yhteisön sisäiseen kulutukseen, ja toisaalta maksujen kokonaismäärää toteutettavien vientisitoumusten osalta, vaikuttaa suoraan tuotantomaksun määrään.

17.

Kaksi nyt esillä olevissa asioissa esiin noussutta kysymystä koskee kahden näistä käsitteistä tulkintaa: ensinnäkin sitä, onko ”vietävän ylijäämän” määrittämisessä arvioitava myös jalosteina vietyä sokeria, jolle ei ole myönnetty mitään vientitukea, ja toiseksi sitä, onko ”vientisitoumusten” katsottava sisältävän kaikki viennit, mukaan lukien sellaiset viennit, joille ei ole myönnetty mitään vientitukea.

18.

Kumpaakin käsitettä käsitellään yksityiskohtaisesti perusasetuksen täytäntöönpanoasetuksessa, jota tarkastelen seuraavaksi.

19.

Perusasetuksen 15 artiklan 8 kohdassa säädetään, että yksityiskohtaiset säännöt 15 artiklan soveltamisesta ja erityisesti perittävien maksujen määrä vahvistetaan täytäntöönpanosäädöksessä. Komissio antoi kiintiöjärjestelmän soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä sokerialalla annetun asetuksen N:o 314/2002 ( 21 ) (muun muassa) tämän säännöksen perusteella (jäljempänä täytäntöönpanoasetus).

20.

Täytäntöönpanoasetuksessa säädetään (muun muassa) perusasetuksen 15 artiklan 1 kohdan b alakohdassa ja 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetun sokerin ennakoitavan määrän, joka on myyty yhteisön sisäiseen kulutukseen, määrittämisestä ja perusasetuksen 15 artiklan 1 kohdan d alakohdassa tarkoitettujen kuluvana markkinointivuonna toteutettavien vientisitoumusten määrittelemisestä.

21.

Täytäntöönpanoasetuksen 6 artiklan 4 kohdassa, sellaisena kuin se on muutettuna, säädetään, että ennakoitava määrä, joka on myyty yhteisön sisäiseen kulutukseen, muodostuu i) sokerin, joka on varastoitu markkinointivuoden alussa, sokerin, joka on tuotettu A- ja B-kiintiöissä, sokerin, joka on tuotu sellaisenaan, ja sokerin, joka sisältyy tuotuihin jalosteisiin, yhteenlasketusta määrästä vähennettynä ii) sokerin, joka on viety sellaisenaan, sokerin, joka sisältyy vietyihin jalosteisiin, sokerin, joka on varastoitu markkinointivuoden lopussa, ja (pääasiallisesti) sokerin, joka on käytetty kemianteollisuudessa, yhteenlasketulla määrällä. ( 22 ) Tämän sanamuodon perusteella näyttää siltä, että ii) kohdassa tarkoitettuihin määriin on sisällytettävä kaikki vietyihin jalosteisiin sisältyvä sokeri riippumatta siitä, onko tälle sokerille myönnetty vientitukea.

22.

Täytäntöönpanoasetuksen 6 artiklan 5 kohdan mukaan ”kuluvaa markkinointivuotta koskevina vientisitoumuksina” pidetään pääasiallisesti kaikkia sellaisenaan vietäviä sokerin määriä, joiden vientituet tai vientimaksut vahvistetaan mainituksi markkinointivuodeksi avatuilla tarjouskilpailuilla tai mainitun markkinointivuoden aikana myönnettyjen vientitodistusten perusteella, ja kaikkia jalosteina vietäviä sokerin ennakoitavia määriä, joiden vientituet tai -maksut vahvistetaan tätä tarkoitusta varten mainitun markkinointivuoden aikana siten, että kyseiset määrät jaetaan tasaisesti koko markkinointivuodelle. ( 23 ) Näyttäisi siltä, että komissio on tulkinnut ainakin vuodesta 2003 lähtien 6 artiklan 5 kohdassa tarkoitettuja ”vientisitoumuksia” siten, että niihin sisältyy sokeri, joka viedään vientituella, joka on vahvistettu ja tosiasiassa myönnetty, muttei sokeri, joka viedään vientituella, joka on vahvistettu mutta jota ei ole tosiasiassa myönnetty.

23.

Siitä, että kaikki vietyihin jalosteisiin sisältyvä sokeri sisällytetään täytäntöönpanoasetuksen 6 artiklan 4 kohdan mukaisen laskennan toiseen osatekijään, seuraa, että ”ennakoitava määrä, joka on myyty yhteisön sisäiseen kulutukseen”, on pienempi kuin mitä se olisi silloin, jos siihen ei sisältyisi kaikki jalosteina vietävä sokeri. Tämä puolestaan kasvattaa ”vietävää ylijäämää” ja viime kädessä tuotantomaksun määrää.

24.

On ilmeistä, että tällä kasvulla on huomattavia vaikutuksia. Nyt esillä olevissa asioissa on selvää, että sokerintuottajat eivät useinkaan ( 24 ) vaadi vientitukea sokerille, joka sisältyy vietyihin jalosteisiin. Tämä näyttäisi johtuvan pääasiassa kahdesta syystä. Ensinnäkin yksittäistapauksessa kyseessä olevat määrät eivät useinkaan ole sellaisia, että tuottajan kannattaisi nähdä tarvittavien asiakirjojen täyttämisestä ja lähettämisestä aiheutuva vaiva. Toiseksi vaikka nämä määrät periaatteessa oikeuttaisivatkin vaivannäön arvoiseen vientitukeen, tuottaja saattaa kuitenkin katsoa, että todisteiden esittäminen tuotteessa käytetyn sokerin täsmällisestä määrästä, josta vientituen suuruus riippuu, on kohtuuttoman vaikeaa.

25.

Tuotantomaksut markkinointivuosille 2001/2002, 2002/2003 ja 2003/2004 vahvistettiin asetuksissa N:o 1837/2002, N:o 1762/2003 ja N:o 1775/2004. ( 25 )

26.

Kansallisten tuomioistuinten käsiteltävinä olevissa asioissa on kysymys kanteista, jotka sokerintuottajat ovat nostaneet markkinointivuosia 2001/2002, 2002/2003 ja 2003/2004 koskevien tuotantomaksujen vahvistamisen johdosta.

27.

Asiassa C-5/06, Jülich, tuottaja väittää pääasiallisesti, ettei komissio olisi saanut määrittäessään vietävän ylijäämän laskemisessa käytettävää sokerin määrää, joka oli myyty yhteisön sisäiseen kulutukseen, ottaa huomioon yhteisöstä jalosteina vietyä sokeria, jolle ei ollut myönnetty mitään vientitukea, koska tästä viennistä ei aiheutunut yhteisön talousarviolle mitään tappiota. Toissijaisesti komission olisi sokeritonnilta laskettavan keskimääräisen tappion määrittämisessä pitänyt ottaa huomioon myös määrä, jolle ei ollut myönnetty mitään vientitukea. Ei ole objektiivisesti perusteltua, että vietävän ylijäämän ja sokeritonnilta laskettavan keskimääräisen tappion määrittämisessä arvioidaan eri määriä. Tästä seurasi se, että maksut ylittivät vienneistä aiheutuneiden tappioiden kattamisesta johtuneet todelliset kustannukset.

28.

Jülichilta perittiin tämän mukaisesti laskettuina tuotantomaksuina 7,3 miljoonaa euroa markkinointivuodelta 2003/2004. Se katsoo, että oikea luku on 3,7 miljoonaa euroa. Näin ollen se nosti kanteen maksuja koskevasta päätöksestä Finanzgericht Düsseldorfissa.

29.

Kyseinen tuomioistuin ei ole varma siitä, määrittikö komissio asetuksessa N:o 1775/2004 vahvistamansa maksumäärät perusasetuksen 15 artiklan mukaisesti sikäli kuin vietävän ylijäämän laskemisessa otettiin huomioon myös ne sokerimäärät, jotka oli viety jalostettuina tuotteina ja joille ei ollut myönnetty mitään vientitukea.

30.

Kansallinen tuomioistuin huomauttaa, että perusasetuksen johdanto-osasta ilmenee, että tuotantomaksujen perimisen tarkoituksena on asettaa tuottajille vastuu niistä kustannuksista, jotka aiheutuvat yhteisön sisäiseen kulutukseen nähden ylijäämäisen yhteisön tuotannon myynnistä. Myös yhteisöjen tuomioistuin on hyväksynyt tämän myyntikustannusten itserahoituksen periaatteen tähänastisessa oikeuskäytännössään. ( 26 ) Tämä voisi puoltaa sitä, että perusasetuksen 15 artiklassa tarkoitettua käsitettä ”vietävä ylijäämä” on tulkittava siten, että vientimääriin, joita käytetään ”määrä[n], joka on myyty yhteisön sisäiseen kulutukseen,” määrittämisessä, on sisällytettävä ainoastaan ne vientimäärät, joille on tosiasiassa myönnetty vientitukea kyseessä olevana markkinointivuonna.

31.

Lisäksi vahvistettavien tuotantomaksujen laskeminen komission soveltamalla tavalla saattaa loukata myös suhteellisuusperiaatetta. Tämä periaate edellyttää, että yhteisön oikeuden säännöksen tavoitteet ovat toteutettavissa siinä säädettyjen keinojen avulla ja että näillä keinoilla ei ylitetä sitä, mikä on tarpeen näiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Jos tuotantomaksujen perimisen tarkoituksena on ainoastaan velvoittaa tuottajat rahoittamaan yhteisön tuotantoylijäämien myynnistä aiheutuvat kustannukset, maksujen vahvistaminen ottamatta huomioon sitä, että vientitukea on myönnetty vain osalle viedystä sokerista, ylittää sen, mikä on tarpeen tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

32.

Mikäli perusasetuksen 15 artiklassa edellytetään, että vietävää ylijäämää laskettaessa saadaan arvioida ainoastaan niitä sokerin vientimääriä, joille on tosiasiassa myönnetty vientitukea, täytäntöönpanoasetuksen 6 artiklan 4 kohta ja asetus N:o 1775/2004 ( 27 ) ovat pätemättömiä.

33.

Mikäli perusasetuksen 15 artiklassa kuitenkin edellytetään, että vietävää ylijäämää laskettaessa on arvioitava kaikkia sokerin vientimääriä siitä riippumatta, että osalle näistä määristä ei ole myönnetty mitään vientitukea, on kysyttävä, onko asia näin myös laskettaessa keskimääräistä tappiota sokeritonnilta. Mikäli yhteisöjen tuomioistuin katsoo, ettei keskimääräistä tappiota tonnilta koskeva komission laskelma ole perusasetuksen 15 artiklan mukainen, asetus N:o 1775/2004 ( 28 ) on tällä perusteella pätemätön.

34.

Tästä syystä Finanzgericht Düsseldorf on esittänyt seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

35.

Yhdistetyissä asioissa C-23/06–C-36/06, Saint Louis Sucre ym. (jäljempänä yhdistetyt asiat Saint Louis Sucre), tuottajat katsovat maksaneensa liikaa tuotantomaksua markkinointivuosien 2001/2002, 2002/2003 ja 2003/2004 osalta. Ne vaativat maksun osittaista palauttamista sillä perusteella, että maksu on vuodesta 2002 lähtien tuottanut enemmän tuloja kuin mitä kyseessä olevan lainsäädännön, jonka mukaan tuottajat vastaavat itse järjestelyn rahoituksesta, asianmukainen soveltaminen edellyttää. Tämä johtuu pääasiassa siitä, että osalle siitä sokerista, joka sisältyy vietäviin jalosteisiin, ei käytännössä myönnetä vientitukea eikä siitä näin ollen aiheudu minkäänlaisia kustannuksia. Täytäntöönpanoasetuksessa otetaan kuitenkin huomioon vietävän ylijäämän laskemisessa toimet, jotka eivät lainkaan oikeuta vientitukeen ja joista ei näin ollen aiheudu minkäänlaisia kustannuksia. Tuottajat katsovat, että komissio on yliarvioinut kyseisten kolmen markkinointivuoden 2001/2002, 2002/2003 ja 2003/2004 maksujen määrän, kun se ei ole noudattanut neuvoston vahvistamaa itserahoitusperiaatetta, ja ottanut eri tavoin laskennassa huomioon jalosteina viedyn sokerin, jolle ei ole myönnetty mitään vientitukea, sisällyttämällä sen toisaalta rahoituksen piiriin kuuluvaan vietävään ylijäämään mutta jättämällä sen toisaalta huomiotta kyseisten ”vientisitoumusten” määrässä, joiden perusteella ”keskimääräinen tappio” lasketaan.

36.

Jos yhteisöjen tuomioistuin hyväksyy komission vietävää ylijäämää koskevan tulkinnan, tuottajat väittävät toissijaisesti itserahoituksen tavoitteen edellyttävän, että komissio sisällyttää ”kyseisiin vientisitoumuksiin” sokerin, joka on viety jalosteina ja jolle ei ole myönnetty vientitukea.

37.

Tribunal de Grande Instance de Nanterre katsoo, että asiassa on esitettävä ennakkoratkaisupyyntö yhteisöjen tuomioistuimelle, koska kysymys on yhteisön lainsäädännön pätevyydestä. Se huomauttaa myös, että asian osapuolet ovat yhtä mieltä tämän menettelyn vireille saattamisesta, koska riidanalainen kysymys on tullut esiin muissakin jäsenvaltioissa, joista monet ovat Ranska mukaan lukien ilmaisseet vastustavansa laskentatapaa, jonka hallintokomitea on omaksunut sen kokonaistappion arvioinnissa, joka on rahoitettava tuotantomaksuilla.

38.

Se on näin ollen esittänyt seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

Jos tähän kysymykseen vastataan kieltävästi:

39.

Kantajat, Kreikan, Ranskan ja Saksan hallitukset sekä komissio ovat jättäneet kirjalliset huomautuksensa ja esittäneet suulliset huomautuksensa suullisessa käsittelyssä sekä asiassa Jülich että yhdistetyissä asioissa Saint Louis Sucre. Italian hallitus on jättänyt kirjalliset huomautuksensa yhdistetyissä asioissa Saint Louis Sucre.

40.

Sekä asiassa Jülich että yhdistetyissä asioissa Saint Louis Sucre esitetyllä ensimmäisellä kysymyksellä tiedustellaan pääasiallisesti, edellytetäänkö perusasetuksen 15 artiklassa, että vietävän ylijäämän määrittämisessä saadaan arvioida ainoastaan niitä vientimääriä, joille on tosiasiassa myönnetty vientitukea.

41.

Vaikuttaa selvältä, että jos tähän kysymykseen vastataan myöntävästi, ( 29 ) tästä seuraa, että täytäntöönpanoasetuksen 6 artiklan 4 kohta on pätemätön, koska tämän säännöksen nojalla vietävän ylijäämän määrittämisessä arvioidaan kaikkia vientimääriä riippumatta siitä, onko niille tosiasiassa myönnetty vientitukea. Asiassa Jülich esitetty toinen kysymys ja yhdistetyissä asioissa Saint Louis Sucre esitetyn ensimmäisen kysymyksen yksi osa koskevat 6 artiklan 4 kohdan pätemättömyyttä.

42.

Mikäli sekä asiassa Jülich että yhdistetyissä asioissa Saint Louis Sucre esitettyyn ensimmäiseen kysymykseen (sellaisena kuin se on edellä uudelleen muotoiltuna) vastataan niin ikään myöntävästi, tästä seuraa, että asetukset N:o 1837/2002, N:o 1762/2003 ja N:o 1775/2004, joissa vahvistetaan muun muassa täytäntöönpanoasetuksen 6 artiklan 4 kohdan mukaisesti laskettavan tuotantomaksun määrä, ovat tältä osin pätemättömiä. Asetusten N:o 1837/2002, N:o 1762/2003 ja N:o 1775/2004 pätemättömyys on (asetuksen N:o 1775/2004 osalta) asiassa Jülich esitetyn neljännen kysymyksen kohteena ja (kaikkien kolmen asetuksen osalta) yhdistetyissä asioissa Saint Louis Sucre esitetyn ensimmäisen kysymyksen yhden osan kohteena.

43.

On muistettava, että perusasetuksen 15 artiklan mukaan kokonaistappio, jonka perusteella tuotantomaksun määrä määritetään, saadaan vietävän ylijäämän ja keskimääräisen tappion tuloksena. Vietävä ylijäämä lasketaan sokerin määrän, joka on myyty yhteisön sisäiseen kulutukseen, perusteella. Täytäntöönpanoasetuksen 6 artiklan 4 kohdassa, sellaisena kuin se on muutettuna, säädetään, että määrä, joka on myyty yhteisön sisäiseen kulutukseen, muodostuu i) sokerin, joka on varastoitu markkinointivuoden alussa, sokerin, joka on tuotettu A- ja B-kiintiöissä, sokerin, joka on tuotu sellaisenaan, ja sokerin, joka sisältyy tuotuihin jalosteisiin, yhteenlasketusta määrästä vähennettynä ii) sokerin, joka on viety sellaisenaan, sokerin, joka sisältyy vietyihin jalosteisiin, sokerin, joka on varastoitu markkinointivuoden lopussa, ja (pääasiallisesti) sokerin, joka on käytetty kemianteollisuudessa, yhteenlasketulla määrällä.

44.

On selvää, että 6 artiklan 4 kohdassa, sellaisena kuin se on muutettuna, tarkoitettu käsite sokeri, joka ”sisälty[y] vietyihin jalosteisiin”, sisältää kaiken sokerin, joka sisältyy vietyihin jalosteisiin, myös sokerin, jolle ei ole myönnetty mitään vientitukea. Kysymys on siitä, onko tämä tulkinta perusasetuksen 15 artiklan mukainen.

45.

Kantajat sekä Italian, Kreikan ja Ranskan hallitukset väittävät pääasiallisesti, että perusasetuksen 15 artiklan mukaan vietävän ylijäämän määrittämisessä saadaan arvioida ainoastaan sellaista vietyä sokeria, jolle on tosiasiassa myönnetty vientitukea. Nämä asianosaiset ja muut osapuolet perustelevat kantaansa eri tavoin ensinnäkin perusasetuksen sanamuodolla, systematiikalla, syntyhistorialla ja tavoitteella sekä yhteisöjen tuomioistuimen perusasetusta koskevalla tulkinnalla ja toiseksi suhteellisuusperiaatteella.

46.

Saksan hallitus ja komissio ovat päinvastaisella kannalla.

47.

Saksan hallitus perustelee kantaansa perusasetuksen 15 artiklan ja täytäntöönpanoasetuksen 6 artiklan 4 kohdan sanamuodolla sekä tuotantomaksun tavoitteilla, joihin kuuluvat sokerintuotantoon vaikuttaminen ja markkinoiden vakauttaminen. ( 30 )

48.

Komissio väittää, ettei sillä ole perusasetuksen nojalla muuta vaihtoehtoa kuin arvioida vietävää ylijäämää laskettaessa kaikkea vientiä, mukaan lukien vienti, jolle ei ole myönnetty vientitukea. Tämä lähestymistapa on looginen, koska vietävään ylijäämään on sisällytettävä kaikki määrät, joiden myymisestä säädetään yhteisön lainsäädännössä, riippumatta siitä, onko ne tosiasiassa viety. Jos tiettyjä vientimääriä ei otettaisi huomioon, tämä johtaisi lisäksi yhteisön kulutuksen yliarvioimiseen.

49.

Mielestäni näyttää siltä, että kysymys koskee pääasiallisesti sitä, omaksutaanko asiassa laajempi lähestymistapa ja tarkastellaan laskennan perimmäistä tavoitetta vai omaksutaanko suppeampi lähestymistapa ja tarkastellaan laskennan yksittäisiä osatekijöitä. Ensimmäisessä tapauksessa voitaisiin katsoa itserahoituksen tavoitteen nojalla, että arvioinnissa saadaan ottaa huomioon ainoastaan jalosteina viety sokeri, jolle on vaadittu ja myönnetty vientitukea. Muuten seurauksena on se, että ”kokonaistappio” kasvaa keinotekoisesti ja tuotantomaksut nousevat tästä syystä. Jälkimmäisessä tapauksessa päädyttäisiin päinvastaiseen lopputulokseen säännösten selvän sanamuodon perusteella: laskennan tässä vaiheessa ainoastaan määritetään se, mitä on viety.

50.

Mielestäni jälkimmäisen kannan omaksuminen olisi harhaanjohtavaa. Laskentaa ei ole lainsäädännössä tarkoitettu kielitieteelliseksi harjoitukseksi. Sen avulla pyritään määrittämään, onko kysymyksessä kokonaistappio. Kuten Jülich väittää, 15 artiklan 1 kohdan e alakohdan käsite ”kokonaistappio” on hierarkkisesti sen alaisia käsitteitä ”vietävä ylijäämä” ja ”keskimääräinen tappio” ylempänä, joten ensimmäisen käsitteen on ohjattava jälkimmäisten käsitteiden tulkintaa. Jos kysymyksessä on kokonaistappio, tuotantomaksu lasketaan suoraan ja välittömästi sen perusteella ja peritään sokerintuottajilta sen määräisenä, että ne kantavat vastuun koko tappiosta (enimmäismäärän rajoissa).

51.

Tuottajan vastuuta koskevasta periaatteesta säädettiin asetuksessa N:o 1785/1981. ( 31 ) Yhteisöjen tuomioistuin totesi asiassa Eridania, ( 32 ) että ennen asetuksen antamista käytössä oli ylijäämien myyntikustannusten rahoittamista koskeva yhteisön järjestelmä. Tässä aikaisemmassa järjestelmässä tuottajat vastasivat kokonaisuutena näistä kustannuksista tiettyyn rajaan saakka tuotantomaksuilla ja jäljelle jäävä määrä maksettiin yhteisön talousarviosta. Asetuksella N:o 1785/1981 otettiin käyttöön järjestelmä, joka on nykyisen järjestelyn taustalla. Asetuksen N:o 1785/1981 johdanto-osan 11. perustelukappaleen sanamuoto on pohjimmiltaan samanlainen kuin perusasetuksen johdanto-osan yhdeksännen perustelukappaleen sanamuoto.

52.

Tämän perustelukappaleen ja muiden edellä 7 kohdassa esitettyjen perustelukappaleiden perusteella on mielestäni selvää, että tuotantomaksun ensisijaisena tarkoituksena on ollut vuoden 1981 jälkeen voimassa olleessa järjestelmässä varmistaa se, että tuottajat vastaavat tuotannon ylijäämien myyntikustannuksista.

53.

Perusasetuksen johdanto-osan 11 perustelukappaleessa viitataan lisäksi periaatteeseen, jonka mukaan tuottajilla on täysi taloudellinen vastuu kunakin markkinointivuonna aiheutuvista tappioista. Tämä korostaa sitä, että kysymys on todellisista tappiosta.

54.

Asiassa Eridania yhteisöjen tuomioistuimelta tiedusteltiin, oliko tuotantomaksu syrjintäkiellon vastainen sen vuoksi, että kiintiöjärjestelmän rahoittamiseen tarvittavien maksujen kokonaismäärä laskettiin yhteisön sisäisen kulutuksen perusteella, kun taas yksityisten yritysten maksettavaksi jäävät maksut laskettiin niiden todellisen tuotannon perusteella viiteajanjaksona.

55.

Yhteisöjen tuomioistuin torjui tämän väitteen. Se totesi antamassaan tuomiossa, että ”kiintiöjärjestelmä – – mahdollistaa vaatimusten mukaisten määrien myynnin taatuilla hinnoilla myyntikustannusten rahoittamista koskevalla järjestelmällä, jossa näistä kustannuksista vastaavat kaikki tuottajat yhteisesti. Tämä rahoitusjärjestelmä on suunniteltu siten, että sisäistä kulutusta varten olevalle A-kiintiölle on asetettu ainoastaan vähimmäismaksu, kun taas pääasiallisesti vientiä varten olevalle B-kiintiölle asetettu maksu on paljon korkeampi välttämättömien vientitukien rahoittamiseksi ja tuotannon hillitsemiseksi”. ( 33 )

56.

Kansallinen tuomioistuin viittaa tähän yhteisöjen tuomioistuimen toteamukseen asiassa Jülich, ja Saksan hallitus viittaa siihen molemmissa asioissa perustellakseen kantaansa, jonka mukaan tuotantomaksun tarkoituksena ei ole ainoastaan se, että tuottajat vastaavat myyntikustannuksista, vaan myös tuotannon hillitseminen.

57.

Mielestäni on kuitenkin selvää, että yhteisöjen tuomioistuimen käyttämä muotoilu vastaa näkemystä, jonka mukaan ensisijaisena tarkoituksena on se, että tuottajat vastaavat itse järjestelyn rahoituksesta.

58.

Myös perusasetuksen 15 artiklan rakenteesta ilmenee, että itserahoitus on ensisijaisena tarkoituksena. Perusasetuksen 15 artiklan 3 kohdan mukaan perustuotantomaksu määritellään asetetun enimmäismäärän rajoissa ( 34 ) jakamalla ennakoitu kokonaistappio kuluvan markkinointivuoden lukuun tuotetun A- ja B-sokerin ennakoidulla määrällä. Jos näin lasketulla tuotantomaksulla ei kuitenkaan ”voida kokonaan kattaa – – kokonaistappiota”, 15 artiklan 4 kohdassa säädetään B-sokerin tuotantoa koskevan lisämaksun laskemisesta, taas asetetun enimmäismäärän rajoissa. ( 35 ) Jos ilmenee jälleen, että ennakoitua kokonaistappiota ”ei todennäköisesti voida kattaa kokonaan näistä maksuista odotettavissa olevilla tuloilla” mainittujen kahden enimmäismäärän vuoksi, 15 artiklan 5 kohdassa säädetään osuuksien tarkistamisesta uuden enimmäismäärän rajoissa. ( 36 )

59.

Tätä tulkintaa tukee myös se, miten perusasetuksessa säännellään kemianteollisuudessa käytettävää sokeria koskevaa tuotantotukea. ( 37 ) Perusasetuksen 15 artiklan 6 kohdassa säädetään, että kaikki näiden tuotantotukien myöntämisestä johtuvat tappiot otetaan huomioon määritettäessä 1 kohdan e alakohdassa tarkoitettua kokonaistappiota. Tuotantotuet otetaan näin ollen laskennassa huomioon ainoastaan silloin, kun niitä on tosiasiassa myönnetty.

60.

Lisäksi jo itsessään se seikka, että tuottajille on asetettu tuotantomaksuilla vastuu ylijäämätuotannon viennin tukemisesta aiheutuvista kustannuksista, näyttäisi mielestäni hillitsevän tuotantoa. Pelkästään se tosiseikka – mikäli se pitää paikkansa – että tuotantomaksut hillitsevät tuotantoa, joka ylittää yhteisön kulutuksen, ei ole mitenkään ristiriidassa sen kanssa, että näiden maksujen pääasiallisena tarkoituksena on vientitukien rahoittaminen, eikä näin ollen sen kanssa, että nämä maksut on laskettava siten, että tuottajat eivät maksa enempää kuin tätä tarkoitusta varten on tarpeen.

61.

Mielestäni ainoa vakuuttava esittämäni tulkinnan vastainen perustelu on se, että tämän tulkinnan mukaan jalosteina vietyä sokeria, jolle ei ole myönnetty mitään vientitukea, pidetään sokerina, joka on ”myyty yhteisön sisäiseen kulutukseen” perusasetuksen 15 artiklan 1 kohdan b alakohdassa tarkoitetulla tavalla. Tämä ei selvästikään ole kyseisen lauseen normaali merkityssisältö.

62.

On kuitenkin muistettava, ettei käsitteellä ”sokeri – – joka on myyty yhteisön sisäiseen kulutukseen” ole itsenäistä merkitystä. Se on ainoastaan nimitys, jota käytetään ”vietävän ylijäämän” laskennan välivaiheessa. Näin ollen merkitys, joka tällä nimityksellä on tavallisesti muissa yhteyksissä, ei ole erityisen tärkeä.

63.

Jos kuitenkin katsotaan, että on olennaista antaa käsitteelle ”sokeri – – joka on myyty yhteisön sisäiseen kulutukseen” sellainen tulkinta, joka on sopusoinnussa sen laajemman käyttöyhteyden kanssa, tämä on mielestäni mahdollista. Ratkaisuna on mielestäni se, että sokerin, jonka viennistä ei aiheudu yhteisölle kustannuksia – mukaan lukien sokeri, joka on viety jalosteina ja jolle ei ole myönnetty mitään vientitukea – katsotaan vastaavan sokeria, joka on myyty yhteisön sisäiseen kulutukseen. Mielestäni tätä tulkintaa, vaikka se onkin hieman keinotekoinen, tarvitaan yleisemmin ottaen lainsäädännön tulkitsemiseksi sen tavoitteiden mukaisesti. ( 38 )

64.

Komissio on viitannut yhdistetyissä asioissa Saint Louis Sucre oikeuskäytäntöön, jonka mukaan yhteisön lainsäätäjällä on yhteisen maatalouspolitiikan alalla laaja harkintavalta, joka perustuu siihen, että sille on EY 34–EY 37 artiklassa annettu poliittisluonteisia tehtäviä. Tuomioistuimen harjoittaman valvonnan on sen vuoksi rajoituttava sen tutkimiseen, rasittaako kysymyksessä olevaa toimenpidettä ilmeinen virhe tai harkintavallan väärinkäyttö taikka onko kysymyksessä oleva viranomainen ilmeisesti ylittänyt harkintavaltansa rajat. ( 39 )

65.

Yhteisöjen tuomioistuin on todellakin todennut näin. Yhteisöjen lainsäätäjälle ei ole kuitenkaan annettu tällä perusteella avointa valtakirjaa maatalousalalla. Yhteisöjen tuomioistuin ei ole sulkenut pois toimielinten laajan harkintavallan käytön tuomioistuinvalvontaa. Jotta tällaisella valvonnalla olisi mitään merkitystä, yhteisöjen tuomioistuimen on pystyttävä puuttumaan asiaan silloin, kun nyt esillä olevien asioiden tavoin sen tuotantomaksun laskentatapa, jonka tarkoituksena on se, että tuottajat vastaavat ylijäämätuotannon myymisestä yhteisölle aiheutuvista kustannuksista, johtaa selvästi liian korkeiden maksujen perimiseen ja siten aiheuttaa kohtuuttoman rasitteen tuottajille.

66.

Katson näin ollen, että vietävän ylijäämän määrittämisessä saadaan arvioida ainoastaan niitä sokerin vientimääriä, joille on tosiasiassa myönnetty vientitukea.

67.

On selvää, että täytäntöönpanoasetuksen 6 artiklan 4 kohta ei vastaa tätä tulkintaa. Tästä seuraa, että tämä säännös sekä asetukset N:o 1837/2002, N:o 1762/2003 ja N:o 1775/2004 ovat tältä osin pätemättömiä.

68.

Asiassa Jülich esitetyllä kolmannella kysymyksellä ja yhdistetyissä asioissa Saint Louis Sucre esitetyllä toisella kysymyksellä tiedustellaan pääasiallisesti, edellytetäänkö perusasetuksen 15 artiklassa, että sokeritonnilta laskettavan keskimääräisen tappion määrittämisessä on arvioitava kaikkea vientiä, mukaan luettuna vienti, jolle ei ole myönnetty mitään vientitukea, vai onko sitä vastoin sellainen vienti, jolle ei ole myönnetty mitään vientitukea, jätettävä laskennassa huomioon ottamatta.

69.

On muistettava, että perusasetuksen 15 artiklan mukaan kokonaistappio, jonka perusteella tuotantomaksun määrä määritellään, saadaan vietävän ylijäämän ja tonnilta laskettavan keskimääräisen tappion tuloksena. Keskimääräinen tappio tonnilta saadaan tukien kokonaismäärän ja maksujen kokonaismäärän erotuksena, joka jaetaan kyseisenä markkinointivuonna toteutettavien vientisitoumusten kokonaistonnimäärällä. Täytäntöönpanoasetuksen 6 artiklan 5 kohdan mukaan kuluvaa markkinointivuotta koskevina vientisitoumuksina pidetään pääasiallisesti kaikkia sellaisenaan vietäviä sokerin määriä, joiden vientituet ( 40 ) vahvistetaan mainituksi markkinointivuodeksi avatuilla tarjouskilpailuilla tai mainitun markkinointivuoden aikana myönnettyjen vientitodistusten perusteella ja kaikkia jalosteina vietäviä sokerin ennakoitavia määriä, joiden vientituet ( 41 )vahvistetaan tätä tarkoitusta varten mainitun markkinointivuoden aikana siten, että kyseiset määrät jaetaan tasaisesti koko markkinointivuodelle.

70.

Kantajat ja Ranskan hallitus toistavat, että sokeria, josta ei ole aiheutunut yhteisölle tappiota, ei pitäisi kokonaistappiota laskettaessa sisällyttää vietävään ylijäämään, joka on yksi tämän laskennan osatekijöistä. Jos komissio toimisi tällä perusteella, olisi loogista, että se jättää tällaisen sokerin huomiotta myös laskettaessa keskimääräistä tappiota, joka on laskennan toinen osatekijä. Tällä hetkellä komissio toimii näin. Tämä kysymys on esitetty toissijaisesti siinä tapauksessa, että yhteisöjen tuomioistuin katsoisi, että kokonaistappion laskennassa on arvioitava kaikkea sokeria, joka on viety jalosteina. Tässä tapauksessa laskenta vääristyy, jollei komissio arvioi keskimääräisen tappion laskennassa myös kaikkea sokeria, joka on viety jalosteina, riippumatta siitä, onko sille myönnetty vientitukea, koska muuten viennin määrä, jota käytetään vietävän ylijäämän laskennassa, on suurempi kuin keskimääräisen tappion laskennassa käytetty viennin määrä. Tämä olisi suhteellisuusperiaatteen vastaista, koska keskimääräinen tappio kasvaisi keinotekoisesti eikä se siten vastaisi kaiken kokonaistappion laskemisessa huomioon otetun viennin todellisia keskimääräisiä kustannuksia.

71.

Kreikan ja Italian hallitukset eivät ole esittäneet huomautuksia keskimääräisen tappion tulkinnan osalta.

72.

Saksan hallitus väittää, että jos vietävä ylijäämä määritetään kaiken viennin perusteella ja keskimääräinen tappio lasketaan vain sen viennin perusteella, jolle on myönnetty vientitukea, tämä saattaa johtaa siihen, että tuotantomaksu ylittää todelliset tappiot, mikä olisi itserahoituksen periaatteen vastaista.

73.

Komissio huomauttaa, että neuvosto on nimenomaisesti käyttänyt ilmaisua ”vientisitoumu[kset]” eikä ilmaisua ”vientimäärät” perusasetuksen 15 artiklan 1 kohdan d alakohdassa. Sana ”sitoumukset” edellyttää, että vientiä tuetaan yhteisön toimenpiteillä, tässä tapauksessa vientituella. Koska keskimääräisen tappion laskemisen tarkoituksena on lisäksi määrittää markkinoilla olevan ylijäämäsokerin yksikkökustannukset, näitä kustannuksia määritettäessä niihin olisi sisällytettävä ainoastaan määrät, joiden osalta myyntikustannuksia on todella maksettu.

74.

Perusasetuksen 15 artiklan 1 kohdan d alakohdan mukaan keskimääräisellä tappiolla tai keskimääräisillä tuloilla tarkoitetaan tukien kokonaismäärän ja maksujen kokonaismäärän erotusta jaettuna kuluvana markkinointivuonna toteutettavien vientisitoumusten kokonaistonnimäärällä. Käytännössä tämä erotus johtaa yleensä keskimääräiseen tappioon, koska maailmanmarkkinahinnat ovat yleensä yhteisön tuettuja hintoja alempia. Tämä keskimääräinen tappio kerrotaan sitten vietävällä ylijäämällä ennakoidun kokonaistappion määrittämiseksi. Tämä tappio puolestaan jaetaan sokerintuotannon ennakoidulla määrällä, ja tulokseksi saatu määrä peritään tuottajilta perustuotantomaksuna.

75.

Olen jo edellä selvittänyt, miksi katson, että vietävää ylijäämää laskettaessa saadaan arvioida jalosteina vietyä sokeria ainoastaan silloin, kun sille on myönnetty vientitukea. Jos näin on, on selvästikin loogista, että ennakoidun kokonaistappion määrittämisessä tarvittavan toisen osatekijän eli keskimääräisen tappion määrittämisessä saadaan vastaavasti arvioida jalosteina vietyä sokeria ainoastaan silloin, kun sille on myönnetty vientitukea.

76.

Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin vastaa Finanzgericht Düsseldorfin asiassa C-5/06 esittämiin kysymyksiin seuraavasti:

77.

Samoilla perusteilla ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin vastaa Tribunal de Grande Instance de Nanterren yhdistetyissä asioissa C-23/06–C-36/06 esittämään ensimmäiseen kysymykseen seuraavasti:

a)

A- ja B-sokerin, A- ja B-isoglukoosin sekä A- ja B-inuliinisiirapin ennakoitava määrä, joka on tuotettu kuluvan markkinointivuoden lukuun;

b)

sokerin, isoglukoosin ja inuliinisiirapin ennakoitava määrä, joka on myyty yhteisön sisäiseen kulutukseen kuluvana markkinointivuonna;

c)

vietävä ylijäämä, joka saadaan vähentämällä b alakohdassa tarkoitettu määrä a alakohdassa tarkoitetusta määrästä;

d)

ennakoitu keskimääräinen tappio tai ennakoidut keskimääräiset tulot sokeritonnilta kuluvana markkinointivuonna toteutettavien vientisitoumusten osalta.

Keskimääräinen tappio tai keskimääräiset tulot vastaavat tukien kokonaismäärän ja maksujen kokonaismäärän erotuksen suhdetta kyseisten vientisitoumusten kokonaistonnimäärään;

e)

ennakoitu kokonaistappio tai ennakoidut kokonaistulot kertomalla c alakohdassa tarkoitettu ylijäämä d alakohdassa tarkoitetulla keskimääräisellä tappiolla tai keskimääräisillä tuloilla.

a)

vietävä ylijäämä, joka vahvistetaan toisaalta A- ja B-sokerin, A- ja B-isoglukoosin ja A- ja B-inuliinisiirapin lopullisen tuotannon ja toisaalta yhteisön sisäiseen kulutukseen myydyn sokerin, isoglukoosin ja inuliinisiirapin lopullisen määrän perusteella;

b)

kyseisten vientisitoumusten kokonaismäärästä johtuva keskimääräinen tappio tai keskimääräiset tulot sokeritonnilta laskettuna 1 kohdan d alakohdan toisessa alakohdassa tarkoitetun laskusäännön mukaisesti;

c)

kokonaistappio tai kokonaistulot kertomalla a alakohdassa tarkoitettu ylijäämä b alakohdassa tarkoitetulla keskimääräisellä tappiolla tai keskimääräisillä tuloilla;

d)

perittyjen perustuotantomaksujen ja B-maksujen yhteismäärä.

—

kyseisen sokerin osalta enimmäismäärää, joka on kaksi prosenttia valkoisen sokerin interventiohinnasta,

—

kyseisen inuliinisiirapin osalta, joka on ilmaistu sokerin/isoglukoosin ekvivalenttina, enimmäismäärää, joka on yhtä suuri kuin valkoiseen sokeriin sovellettava maksu, kun käytetään kerrointa 1,9,

—

kyseisen isoglukoosin osalta sokerin valmistajien maksettavaksi jäävää perustuotantomaksun osuutta.

—

B-sokerin osalta enimmäismäärää, joka on 30 prosenttia valkoisen sokerin interventiohinnasta,

—

B-inuliinisiirapin osalta, joka on ilmaistu sokerin/isoglukoosin ekvivalenttina, enimmäismäärää, joka on yhtä suuri kuin valkoiseen B-sokeriin sovellettava maksu, kun käytetään kerrointa 1,9,

—

B-isoglukoosin osalta sokerin valmistajien maksettavaksi jäävää B-maksun osuutta.

—

perittävien maksujen määrä,

—

tarkistettu B-maksun enimmäisprosenttiosuus,

—

B-juurikkaan muutettu vähimmäishinta, joka vastaa tarkistettua B-maksun enimmäisprosenttiosuutta.”

a)

on varastoitu markkinointivuoden alussa;

b)

on tuotettu A- ja B-kiintiöissä;

c)

on tuotu sellaisenaan;

d)

sisältyvät tuotuihin jalosteisiin.

a)

on viety sellaisenaan;

b)

sisältyvät vietyihin jalosteisiin;

c)

on varastoitu markkinointivuoden lopussa;

d)

ovat olleet asetuksen (EY) N:o 1260/2001 7 artiklan 3 kohdassa tarkoitettujen tuotantotukitodistusten kohteena. [ ( 43 )]

a)

kaikkia sellaisenaan vietäviä sokerin määriä, joiden vientituet tai vientimaksut vahvistetaan mainituksi markkinointivuodeksi avatuilla tarjouskilpailuilla;

b)

kaikkia sellaisenaan vietäviä sokerin, isoglukoosin ja inuliinisiirapin määriä, joiden vientituet tai vientimaksut vahvistetaan määräajoittain mainitun markkinointivuoden aikana myönnettyjen vientitodistusten perusteella;

c)

kaikkia jalosteina vietäviä sokerin, isoglukoosin ja inuliinisiirapin ennakoitavia määriä, joiden vientituet tai -maksut vahvistetaan tätä tarkoitusta varten mainitun markkinointivuoden aikana siten, että kyseiset määrät jaetaan tasaisesti koko markkinointivuodelle.