JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS

CHRISTINE STIX-HACKL

11 päivänä toukokuuta 2006 ¹(1)

Asia C-193/05

Euroopan yhteisöjen komissio

vastaan

Luxemburgin suurherttuakunta

Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen – Asianajajan ammatin pysyvän harjoittamisen helpottamisesta muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jossa ammatillinen pätevyys on hankittu, 16 päivänä helmikuuta 1998 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 98/5/EY – Kielitaidon varmistaminen – Kielto, joka koskee asianajajan toimimista yhtiön puolesta tahona, jonka osoite annetaan oikeudelle ja asianomaisille asiakirjojen toimittamista varten (”domiciliataire”) – Velvollisuus esittää vuosittain sen jäsenvaltion antama todistus, josta asianajaja on peräisin

I       Johdanto

1.     Nyt käsiteltävä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva asia, kuten samaan aikaan vireillä oleva ennakkoratkaisuasiakin,(2) koskee pääsyä asianajajan ammattiin Luxemburgissa. Asiassa on pohdittava erityisesti Luxemburgin lainsäädännössä asetettujen edellytysten yhteensopivuutta muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jossa ammatillinen pätevyys on hankittu, 16 päivänä helmikuuta 1998 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/5/EY(3) (jäljempänä direktiivi 98/5) kanssa.

II     Asiaa koskeva lainsäädäntö

A       Yhteisön oikeus

2.     Direktiivin 98/5 1 artiklan 1 kohdan mukaan direktiivin tavoitteena on helpottaa asianajajan ammatin pysyvää harjoittamista joko itsenäisenä ammatinharjoittajana tai palkatussa työssä muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jossa ammatillinen pätevyys on hankittu.

3.     Direktiivin 2 artiklan 1 kohdassa säädetään, että jokaisella asianajajalla on oikeus harjoittaa pysyvästi asianajotoimintaa, sellaisena kuin se on määritelty 5 artiklassa, missä tahansa muussa jäsenvaltiossa käyttäen alkuperäistä ammattinimikettään.

4.     Direktiivin 98/5 3 artiklan 1, 2 ja 4 kohdassa, jotka koskevat merkitsemistä toimivaltaisen viranomaisen luetteloon, säädetään seuraavaa:

”1. Asianajajan, joka haluaa harjoittaa ammattiaan muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jossa hän on hankkinut ammatillisen pätevyytensä, on kirjoittauduttava kyseisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen pitämään luetteloon.

2. Vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen on merkittävä asianajaja luetteloon saatuaan nähtäväkseen todistuksen siitä, että asianajaja on merkitty sen jäsenvaltion, josta hän on peräisin, toimivaltaisen viranomaisen pitämään luetteloon. Vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen voi vaatia, että tämä sen jäsenvaltion, josta asianajaja on peräisin, toimivaltaisen viranomaisen antama todistus ei ole sitä esitettäessä kolmea kuukautta vanhempi. Vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen ilmoittaa sen jäsenvaltion, josta asianajaja on peräisin, toimivaltaiselle viranomaiselle tästä luetteloon merkitsemisestä.

– –

4. Kun vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen julkaisee niiden asianajajien nimet, jotka on merkitty sen pitämään luetteloon, se julkaisee myös niiden asianajajien nimet, jotka se on merkinnyt luetteloon tämän direktiivin nojalla.”

5.     Toiminta-alaa koskevassa direktiivin 98/5 5 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1. Jollei 2 ja 3 kohdasta muuta johdu, asianajaja, joka harjoittaa ammattiaan käyttäen alkuperäistä ammattinimikettään, harjoittaa samaa ammatillista toimintaa kuin asianajaja, joka toimii vastaanottavan jäsenvaltion asianmukaista ammattinimikettä käyttäen, ja hän voi erityisesti antaa lainopillisia neuvoja, jotka koskevat sen jäsenvaltion oikeutta, josta hän on peräisin, yhteisön oikeutta, kansainvälistä oikeutta ja vastaanottavan jäsenvaltion oikeutta. Hänen on joka tapauksessa noudatettava kansallisissa tuomioistuimissa sovellettavia menettelytapasääntöjä.

2. Jäsenvaltiot, jotka alueellaan antavat määrätylle asianajajien ryhmälle oikeuden laatia tiettyjä asiakirjoja, joissa annetaan valtuus hallita kuolinpesää tai joissa perustetaan tai siirretään oikeus kiinteään omaisuuteen, mitkä tehtävät joissakin muissa jäsenvaltioissa on varattu muille kuin asianajajan ammattia harjoittaville, voivat kieltää asianajajaa, joka toimii käyttäen sellaista alkuperäistä ammattinimikettä, joka on myönnetty jossakin viimeksi mainituista jäsenvaltioista, harjoittamasta tätä toimintaa.

3. Asiakkaan edustamiseen tai puolustamiseen oikeudessa liittyvän toiminnan harjoittamiseksi ja sikäli kuin vastaanottavan jäsenvaltion oikeudessa varataan tällainen toiminta kyseisen jäsenvaltion ammattinimikettä käyttäen ammattiaan harjoittaville asianajajille, vastaanottava jäsenvaltio voi velvoittaa asianajajat, jotka harjoittavat ammattiaan käyttäen alkuperäistä ammattinimikettään, toimimaan yhdessä joko sellaisen asianajajan kanssa, joka toimii kyseisessä tuomioistuimessa ja joka on tarvittaessa vastuussa tälle tuomioistuimelle, tai yhdessä tässä tuomioistuimessa toimivan ’avouén’ kanssa.

Oikeuden moitteettoman toiminnan varmistamiseksi jäsenvaltiot voivat kuitenkin vahvistaa erityissääntöjä niiden ylimpiin tuomioistuimiin pääsylle, kuten varata sen erikoistuneille asianajajille.”

6.     Direktiivin 98/5 7 artiklan 2 kohdan sanamuoto on seuraava:

”Ennen kuin kurinpitomenettely ammattiaan alkuperäistä ammattinimikettään käyttäen harjoittava asianajajaa vastaan aloitetaan, vastaanottavan jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen ilmoittaa siitä mahdollisimman pian sen jäsenvaltion toimivaltaiselle viranomaiselle, josta asianajaja on peräisin, ja antaa tälle kaikki tarvittavat tiedot.

Ensimmäistä alakohtaa sovelletaan soveltuvin osin silloin, kun sen jäsenvaltion toimivaltainen viranomainen, josta asianajaja on peräisin, aloittaa kurinpitomenettelyn, jolloin tämä viranomainen ilmoittaa siitä vastaanottavan jäsenvaltion tai vastaanottavien jäsenvaltioiden toimivaltaiselle viranomaiselle.”

B       Kansallinen lainsäädäntö

7.     Nyt käsiteltävän asian kannalta merkitykselliset kieliä koskevat järjestelyt sisältyvät Loi du 24 février 1984 sur le régime des langues ‑nimiseen lakiin (kieliä koskevasta järjestelystä 24.2.1984 annettu laki, jäljempänä vuoden 1984 laki).(4)

8.     Sen 2 §:n mukaan lait ja niiden täytäntöönpanoasetukset laaditaan ranskan kielellä. Muita asetuksia voidaan laatia jollain muullakin kielellä. Asianomainen laatimiskieli on todistusvoimainen.

9.     Vuoden 1984 lain 3 §:n mukaan hallinnossa ja tuomioistuimessa voidaan käyttää ranskan, saksan tai luxemburgin kieltä, ellei erikseen toisin säädetä.

10.   Direktiivi 98/5 on pantu täytäntöön Luxemburgin suurherttuakunnan oikeudessa 13.11.2002 annetulla lailla (jäljempänä vuoden 2002 laki),(5) jolla muutettiin tiettyjä Luxemburgin lainsäädännön(6) säännöksiä.

11.   Toimimista tahona, jonka osoite annetaan oikeudelle ja asianomaisille asiakirjojen toimittamista varten (”domiciliataire”), koskeva sääntely sisältyy 31.5.1999 annetun lain(7) 1 §:n 1 momenttiin, sellaisena kuin se on muutettuna 13.11.2002 annetun lain 15 §:llä. Sen mukaan ainoastaan vuoden 1991 lain 8 §:n 3 momentissa tarkoitettuun luettelon osaan I kuuluvat asianajajat voivat harjoittaa tällaista toimintaa.

12.   Vuoden 1991 lain 8 §:n 3 momentissa, sellaisena kuin se on muutettuna vuoden 2002 lain 14 §:llä, säädetään seuraavista neljästä asianajajien luettelon osasta: osa I (asianajajat, jotka täyttävät 5 §:n eli luetteloon merkitsemisen edellytykset sekä luetteloon merkitsemistä ja valan antamista koskevat 6 §:ssä asetetut edellytykset ja jotka ovat suorittaneet lakisääteisen kokeen), osa II (asianajajat, jotka täyttävät 5 ja 6 §:n edellytykset), osa III ja osa IV (asianajajat, jotka harjoittavat toimintaa alkuperäisillä ammattinimikkeillään).

13.   Muut kansallisen lainsäädännön säännökset ovat asiassa C-506/04 myös tänään antamani ratkaisuehdotuksen liitteenä.

III  Tosiseikasto, oikeudenkäyntiä edeltänyt menettely ja oikeudenkäynti

14.   Komissiolle tehtiin vuoden 2003 aikana kantelu, jossa väitettiin, että asianajajan ammatin harjoittamiselle alkuperäisellä ammattinimikkeellä oli Luxemburgissa esteitä. Nämä esteet koskivat ensinnäkin vuoden 2002 lain perusteella vaadittua kielitaitoa, toiseksi toimimiselle tahona, jonka osoite annetaan oikeudelle ja asianomaisille asiakirjojen toimittamista varten (”domiciliataire”), asetettua kieltoa sekä lisäksi velvollisuutta esittää vuosittain sen jäsenvaltion antama todistus, josta asianajaja oli peräisin.

15.   Komissio aloitti 17.10.2003 päivätyllä virallisella huomautuksella Luxemburgia vastaan EY 226 artiklassa tarkoitetun jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan menettelyn. Saatuaan Luxemburgin 23.12.2003 päivätyn vastauksen komissio lähetti 9.7.2004 perustellun lausunnon, johon Luxemburg vastasi 23.9.2004 päivätyllä kirjeellä.

16.   Komissio nosti 29.4.2005 Luxemburgin suurherttuakuntaa vastaan Euroopan yhteisöjen tuomioistuimessa EY 226 artiklan nojalla kanteen, jossa se vaatii yhteisöjen tuomioistuinta

1)         toteamaan, että Luxemburgin suurherttuakunta ei ole noudattanut asianajajan ammatin pysyvän harjoittamisen helpottamisesta muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jossa ammatillinen pätevyys on hankittu, 16 päivänä helmikuuta 1998 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/5/EY ja erityisesti sen 2, 3 ja 5 artiklan mukaisia velvoitteitaan, koska se on pitänyt voimassa sellaisten asianajajien osalta, jotka sijoittautuvat alkuperäistä ammattinimikettä käyttäen, kielitaitoa koskevat vaatimukset, kiellon, joka koskee asianajajan toimimista tahona, jonka osoite annetaan oikeudelle ja asianomaisille asiakirjojen toimittamista varten (domiciliataire), ja velvollisuuden esittää vuosittain sen jäsenvaltion antama todistus, josta asianajaja on peräisin, ja

2)         velvoittamaan Luxemburgin suurherttuakunnan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

IV     Ensimmäinen kanneperuste: kielitaitovaatimukset

A       Asianosaisten lausumat

1.       Komissio

17.   Kielitaitokokeen käyttöönotto edellytykseksi ”eurooppalaisen asianajajan” merkitsemiselle asianajajien luetteloon on komission mukaan ristiriidassa asianajajan ammatin pysyvän harjoittamisen helpottamisesta muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jossa ammatillinen pätevyys on hankittu, annetun direktiivin 98/5 yleisen tavoitteen kanssa, ja sillä rikotaan erityisesti direktiivin 98/5 3 artiklan 2 kohtaa, jonka mukaan vastaanottavan jäsenvaltion on merkittävä asianajaja luetteloon saatuaan nähtäväkseen vain ”todistuksen siitä, että asianajaja on merkitty sen jäsenvaltion, josta hän on peräisin, toimivaltaisen viranomaisen pitämään luetteloon”.

18.   Kuten asiassa Luxemburg vastaan parlamentti ja neuvosto annetusta tuomiosta(8) komission mukaan ilmenee, yhteisön lainsäätäjä suosii pikemminkin sääntelyä, jossa liitetään yhteen kuluttajien opastaminen, tiettyjen ammattiin liittyvien tehtävien harjoittamisen laajuutta ja yksityiskohtaisia sääntöjä koskevat rajoitukset, huomioon otettavien ammatillisten ja ammattieettisten sääntöjen päällekkäisyys, vakuutuksen ottamista koskeva velvoite sekä lähtövaltion ja vastaanottavan valtion toimivaltaiset viranomaiset mukaan ottava kurinpitosääntely, kuin järjestelmää, johon liittyy pätevöitymistä vastaanottavan jäsenvaltion kansalliseen lainsäädäntöön koskeva ennakkovalvonta ja varsinkin vastaanottavan valtion virallisten kielten taidon ennakkovalvonta.

19.   Toisin kuin Luxemburgin hallitus väittää, ”eurooppalaisille asianajajille”, jotka haluaisivat toimia vastaanottavassa valtiossa alkuperäisillä ammattinimikkeillään, ei saa komission mukaan asettaa samoja – varsinkaan kieleen liittyviä – edellytyksiä kuin asianajajille, jotka haluavat harjoittaa ammattiaan tässä jäsenvaltiossa voimassa olevalla ammattinimikkeellä.

20.   Kun tarkastellaan lähemmin, millaisilla aloilla direktiivin 98/5 soveltamisalaan kuuluvat asianajajat tavanomaisesti työskentelevät (ks. erityisesti direktiivin 98/5 johdanto-osan viides perustelukappale), on komission mukaan selvää, että tähän ei välttämättä tarvita vastaanottavan valtion virallisten kielten osaamista.

21.   Kielitaitokokeen käyttöönotto edellytykseksi ”eurooppalaisen asianajajan” merkitsemiselle asianajajien luetteloon on ristiriidassa asianajajan ammatin pysyvän harjoittamisen helpottamisesta muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jossa ammatillinen pätevyys on hankittu, annetun direktiivin 98/5 yleisen tavoitteen kanssa, ja sillä rikotaan erityisesti direktiivin 98/5 3 artiklan 2 kohtaa, jonka mukaan vastaanottavan valtion on merkittävä asianajaja luetteloon saatuaan nähtäväkseen vain ”todistuksen siitä, että asianajaja on merkitty sen jäsenvaltion, josta hän on peräisin, toimivaltaisen viranomaisen pitämään luetteloon”.

2.       Luxemburgin hallitus

22.   Kielitaitovaatimukset koskevat Luxemburgin hallituksen mukaan erotuksetta kaikkia asianajajia, jotka haluavat tulla merkityksi johonkin asianajajien luetteloon Luxemburgin valtion alueella. Asianajaja ei näet voi vedota ulkomaiseen ammattinimikkeeseensä ilmaistakseen asiansa Luxemburgin viranomaisissa tai Luxemburgin tuomioistuimissa muulla kuin jollain Luxemburgissa käytetyistä virallisista kielistä.

23.   Tässä yhteydessä on Luxemburgin hallituksen mukaan viitattava hammaslääkäreiden ammattiryhmää koskeneessa asiassa Haim annettuun tuomioon, sillä sen perustelut, joiden mukaan oli välttämätöntä, että hammaslääkäri kykenisi luotettavasti kommunikoimaan asiakkaiden, viranomaisten ja ammatillisten järjestöjen kanssa, puoltavat sitä, että nyt käsiteltävässä asiassa asetetaan tiettyjä kielitaitovaatimuksia asianajajille, jotka haluavat toimia Luxemburgissa alkuperäisellä ammattinimikkeellään.

24.   Koska asianajaja, joka harjoittaa toimintaansa alkuperäisellä ammattinimikkeellään, saa antaa neuvoja myös Luxemburgin lainsäädännön alalla, on Luxemburgin hallituksen mukaan perusteltua, että tällaiselta asianajajalta edellytetään kielitaitoa, jonka ansiosta hän kykenee lukemaan ja ymmärtämään Luxemburgin säädöksiä.

25.   Lisäksi on Luxemburgin hallituksen mukaan korostettava, että poliisi kirjoittaa rangaistusmääräykset liikenneonnettomuuksien yhteydessä yleensä saksan kielellä, ja myös Luxemburgin verolait ovat saksankielisiä, mikä edellyttää siis oikeuskäytännön ja kommentaarien tutkimista saksan kielellä.

26.   Lisäksi luxemburgilainen asianosainen, joka puolustautuu henkilökohtaisesti tuomioistuimessa, käyttää yleensä luxemburgin kieltä alemmissa oikeusasteissa, joissa ei ole pakko käyttää edustajana asianajajayhteisön asianajajaa (Avocat à la Cour). Lisäksi useat luxemburgilaiset ilmaisevat itseään yksinomaan omalla äidinkielellään, kun he hakevat neuvoja asianajajalta.

27.   Kuten Luxemburgin asianajajayhteisön säännöistä ilmenee,(9) myös kaikki ammatilliset ja ammattieettiset säännöt on laadittu yksinomaan ranskan kielellä.

B       Oikeudellinen arviointi

28.   Aluksi on huomautettava, että riidanalainen lainsäädäntö koskee sellaisille asianajajille järjestettävää kielikoetta, jotka ovat hankkineet ammatillisen pätevyytensä toisessa jäsenvaltiossa ja jotka haluavat harjoittaa pysyvästi asianajajan toimintaa sen jäsenvaltion ammattinimikkeellä, josta he ovat peräisin.

29.   Tästä säädetään vuoden 2002 lain 2 §:n 1 momentissa, että jotta ”eurooppalainen asianajaja” voisi hoitaa asianajajan tehtäviä alkuperäisellä ammattinimikkeellään, hänet on merkittävä asianajajayhteisön luetteloon. Kyseisen säännöksen 3 momentin mukaan luetteloon merkitseminen puolestaan tapahtuu sen jälkeen, kun asianomainen on suorittanut suullisen kielikokeen, joka kattaa ranskan, luxemburgin ja saksan kielten osaamisen.

1.       Direktiivin 98/5 sanamuoto

30.   Jotta voitaisiin vastata siihen, onko tällainen vaatimus yhteensopiva direktiivillä 98/5 annettujen oikeuksien kanssa, on ensin tutkittava direktiivin sanamuotoa.

31.   Direktiiviin 98/5 ei sisälly nimenomaista sääntelyä kielikokeen osalta. Tästä syystä on tutkittava, voidaanko siitä ainakin implisiittisesti johtaa, voidaanko kielitaitoa vaatia ja millaista kielitaitoa voidaan vaatia. Direktiivin 2 artiklan 1 kohdassa säädetään, että jokaisella asianajajalla on oikeus harjoittaa pysyvästi asianajotoimintaa, sellaisena kuin se on määritelty 5 artiklassa, missä tahansa muussa jäsenvaltiossa käyttäen alkuperäistä ammattinimikettään. Tämän edellytyksenä mainitaan direktiivin 98/5 3 artiklan 1 kohdassa velvollisuus kirjoittautua kyseisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen pitämään luetteloon. Luetteloon merkitsemistä varten edellytetään direktiivin 3 artiklan 2 kohdan mukaan todistuksen esittämistä siitä, että asianajaja on merkitty sen jäsenvaltion, josta hän on peräisin, toimivaltaisen viranomaisen pitämään luetteloon.

32.   Direktiivillä 98/5 säädetään tyhjentävästä yhdenmukaistamisesta luetteloon merkitsemisen edellytysten osalta.

33.   Tällaisen todistuksen esittäminen on ainoa direktiivissä 98/5 nimenomaisesti säädetty edellytys, joka liittyy luetteloon merkitsemiseen. Tästä voitaisiin päätellä, että yhteisön lainsäätäjä on tietoisesti jättänyt säätämättä muista edellytyksistä – kuten kielikokeesta – ja että ne eivät näin ollen tule kysymykseen. Tätä näkemystä vastaa myös 2 artiklan 1 kohdan ehdoton sanamuoto.(10)

34.   Toisenlainen näkemys voitaisiin kuitenkin omaksua silloin, jos kielikoetta koskevat säännökset puuttuisivat ainoastaan sen vuoksi, että kielikokeen mahdollisuus sisältyisi jo implisiittisesti direktiivin 98/5 muihin säännöksiin. Direktiivin 6 artiklan 1 kohdan mukaan asianajajan on harjoittaessaan ammattiaan alkuperäistä ammattinimikettään käyttäen noudatettava vastaanottavan jäsenvaltion ammatillisia ja ammattieettisiä sääntöjä. Tästä ei kuitenkaan voida päätellä, että vastaanottavan valtion ammatillisten sääntöjen mukainen kielikoe olisi automaattisesti direktiivin 98/5 kanssa yhteensopiva. Muutoin jäsenvaltiot voisivat säätää säännöksissään mistä tahansa ”eurooppalaisia asianajajia” koskevista rasitteista ja siten toimia direktiivin 98/5 tavoitteiden vastaisesti. Näin ollen 6 artiklaa ei voida tulkita siten, että siinä sallittaisiin riidanalainen koe.

35.   Direktiivin 98/5 sanamuodon perusteella kielikoe ei siten ole yhteensopiva direktiivin kanssa.

2.       Direktiivin 98/5 tavoite

36.   Direktiivin 98/5 1 artiklan 1 kohdan mukaan direktiivin tavoitteena on toteuttaa perustamissopimuksen mukainen vapaa liikkuvuus asianajajan ammatin osalta.

37.   Tältä osin ensimmäinen vaihe lainsäädännön kehityksessä oli asianajajien palvelujen tarjoamisen vapauden tehokkaan käyttämisen helpottamisesta 22 päivänä maaliskuuta 1977 annettu neuvoston direktiivi 77/249/ETY(11) (jäljempänä direktiivi 77/249). Seuraava askel oli vähintään kolmivuotisesta ammatillisesta korkeammasta koulutuksesta annettujen tutkintotodistusten tunnustamista koskevasta yleisestä järjestelmästä 21 päivänä joulukuuta 1988 annettu neuvoston direktiivi 89/48/ETY(12) (jäljempänä direktiivi 89/48).

38.   Koska direktiivi 89/48 koski kuitenkin useita säänneltyjä ammatteja, sitä ei pidetty riittävänä asianajajien perusvapauksien toteuttamiseksi. Asianajajan ammattiin liittyvien erityispiirteiden vuoksi tarvittiin erityissääntelyä, joka myös toteutettiin direktiivillä 98/5. Sen tavoitteena on helpottaa tietyn liikkuvien asianajajien ryhmän eli sellaisten asianajajien, jotka haluavat harjoittaa toimintaansa alkuperäisellä ammattinimikkeellään, sijoittautumisvapauden käyttämistä.(13)

39.   Erityissääntelyn tarve johtui direktiivin 98/5 johdanto-osan viidennen perustelukappaleen mukaan muuttuneista tarpeista, joita oli asianajajapalvelujen käyttäjillä, jotka erityisesti sisämarkkinoiden toteutumisen vuoksi hakevat neuvoja sellaisten liiketoimien suhteen, joihin usein sovelletaan samalla sekä kansainvälistä oikeutta, yhteisön oikeutta että kansallista oikeutta. Tästä syystä direktiivillä 98/5, toisin kuin yleisellä tunnustamista koskevalla sääntelyllä (direktiivi 89/48), pyritään muun muassa ”helpottamaan” pääsyä vastaanottavan valtion ammatilliseen yhteisöön.

40.   Kielikokeen käyttöönotto kansallisella tasolla johtaisi kuitenkin siihen, että asianajajan ammattiin pääsylle toisessa jäsenvaltiossa asetettaisiin vastaava este kuin direktiivin 89/48 yhteydessä: kyseisen direktiivin 4 artiklassa annettiin jäsenvaltioille mahdollisuus edellyttää kelpoisuuskokeen suorittamista asianajajan ammatin harjoittamista varten. Koska kielikokeet ja asiantuntemusta mittaavat kokeet ovat vaikutuksiltaan toisiinsa verrattavissa, pääsy ammattiyhteisöön olisi tuskin yhtään ”yksinkertaisempaa” kuin yleisen tunnustamissäännöstön perusteella. Tällä tavoin vaarannettaisiin kuitenkin direktiivin 98/5 tavoite eli uuden yhdentymisaskeleen ottaminen direktiiviin 89/48 nähden.

41.   Korostettakoon lopuksi, että kielitaidolla on luonnollisesti merkitystä toiminnan tuloksellisuuden kannalta. Tämä pätee erityisesti maan virallisen kielen tai virallisten kielten taitoon. Se on silloin tällöin välttämätön yhteyksissä asiakkaisiin ja asianomaisen jäsenvaltion viranomaisiin. Mikäli siis asianajajalla itsellään ei ole tarvittavaa kielitaitoa, hän tarvitsee avukseen kielitaitoisen asianajajan. Tällä tavoin vähäinen kielitaito tai sen puuttuminen saattaa vaikuttaa myös asianomaisen ”eurooppalaisen asianajajan” toiminnan sisältöön ja rajoittaa hänen toiminta-alaansa.

42.   Tässä yhteydessä on viitattava lisäksi vielä kerran siihen, että oikeudenkäynnin kohteena oleva ongelma koskee asianajajien toimintaa sen valtion ammattinimikkeellä, josta he ovat peräisin, eikä ns. kotimaisia asianajajia eli vastaanottavan valtion ammattinimikkeellä tapahtuvaa toimintaa. Jo tästä syystä tälle ”eurooppalaisten asianajajien” henkilöryhmälle ei saa asettaa samoja vaatimuksia kuin asianajajille, jotka haluavat harjoittaa toimintaa vastaanottavan valtion ammattinimikkeellä.

3.       Direktiivin 98/5 syntyhistoria

43.   Sen, että kielikokeet eivät ole sallittuja, vahvistaa myös lainsäädäntöprosessin tutkiminen. Direktiiviä muutettiin useaan kertaan komission 30.3.1995 tekemän ensimmäisen ehdotuksen(14) ja lopullisen 16.2.1998 hyväksytyn sanamuodon välillä. Näin kävi esimerkiksi komission ehdotukselle, jonka mukaan 2 artiklassa asianajajan ammatin harjoittaminen toisessa jäsenvaltiossa sen valtion ammattinimikkeellä, josta asianajaja on peräisin, rajoitettaisiin viiteen vuoteen.

44.   On kuitenkin huomattava, että luetteloon merkitseminen sen jäsenvaltion antaman todistuksen perusteella, josta asianajaja on peräisin, pysyi alusta alkaen ennallaan ainoana ammatinharjoittamisen edellytyksenä. Komissio puhuu esimerkiksi direktiiviä 98/5 koskevan ehdotuksensa 2 artiklaan liittyvissä perusteluissa jopa nimenomaisesti luetteloon merkitsemisen ”ainoasta edellytyksestä”. Ainoastaan talous- ja sosiaalikomitea esitti kannanotossaan(15) epäilyksiä sellaisen ratkaisun osalta, että jäsenvaltion lainsäädäntöä koskevan neuvonnan pitäisi olla mahdollista ilman edeltävää (kieli)taitokoetta. Näitä epäilyksiä ei kuitenkaan otettu huomioon myöhemmässä lainsäädäntömenettelyssä, eivätkä ne ilmene myöskään Euroopan parlamentin ja neuvoston kannanotoista.

45.   Yksi pysyvistä tekijöistä direktiivin 98/5 syntyhistoriassa, johon muutoin sisältyy lukuisia muutoksia, on siten se, että luetteloon merkitseminen on yhdistetty ainoastaan lähtövaltion antaman todistuksen esittämiseen.

46.   Tämä viittaa siihen, että kaikki lainsäädäntömenettelyyn keskeisesti osallistuneet elimet pitivät lähtökohtana sitä, että jäsenvaltioilla ei saisi olla mahdollisuutta säätää kielitaitovaatimuksista.

4.       Perusvapauksia koskeva yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntö

47.   Sanamuodosta, tavoitteista ja syntyhistoriasta johdetut toteamukset vastaavat myös sovellettavia perusvapauksia koskevaa yhteisöjen tuomioistuimen yleistä oikeuskäytäntöä.

48.   Yleisestä linjasta poikkeavina voitaisiin kuitenkin pitää asiassa Groener(16) ja asiassa Haim(17) annettuja tuomioita. Yhteisöjen tuomioistuin katsoi niissä, että vaikka kielitaitoa koskeva vaatimus on perustamissopimuksessa annettujen oikeuksien käyttämisen este, se voi kuitenkin olla perusteltavissa yleistä etua koskevilla pakottavilla syillä.(18) Näihin kuului myös kommunikointi potilaiden sekä hallintoviranomaisten ja ammatillisten järjestöjen kanssa.

49.   Nyt käsiteltävässä asiassa voitaisiin soveltaa vastaavia perusteita eli asianajajan ja päämiehen välistä yhteydenpitoa, päämiehen suojelemista epäpäteviltä neuvoilta, jotka johtuvat asianajajan kielitaidon puutteista, sekä asianmukaisen oikeudenkäytön varmistamista. Mikäli edellä mainitut tuomiot olisivat sovellettavissa myös tähän tilanteeseen, tämä siis puoltaisi sitä, että jäsenvaltioilla olisi mahdollisuus ottaa käyttöön kielikoe.

50.   Yhteisöjen tuomioistuin piti asiassa Groener Irlannin lainsäädäntöä, jonka mukaan nimittäminen vakinaiseen kokoaikaiseen opettajan toimeen julkisin varoin ylläpidetyissä ammattioppilaitoksissa edellytti riittävän iirin kielen taidon osoittamista, työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta yhteisön alueella annetun asetuksen (ETY) N:o 1612/68(19) kanssa yhteensopivana.

51.   Se nojautui tässä yhteydessä kuitenkin asetuksen N:o 1612/68 3 artiklan 1 kohdan toiseen alakohtaan, jossa säädetään nimenomaisesti kielitaidon osalta poikkeuksesta 1 kohdan toisen luetelmakohdan periaatteeseen, jonka mukaan sellaisia jäsenvaltion lakeja, asetuksia tai hallinnollisia määräyksiä taikka hallinnollista käytäntöä ei saa soveltaa, joiden yksinomaisena tai pääasiallisena tarkoituksena tai vaikutuksena on estää muiden jäsenvaltioiden kansalaisia saamasta tarjottua työtä. Direktiiviin 98/5 ei kuitenkaan sisälly tällaista poikkeus- tai lupasääntöä.

52.   Yhteisöjen tuomioistuimen perusteluissa nojaudutaan lisäksi siihen, että nimenomaan opettajan ammatilla on olennainen merkitys kansallisen identiteetin ja kulttuurin edistämistä koskevan kansallisen politiikan toteuttamisessa opetustyön sekä opettajan ja oppilaiden välisen erityissuhteen vuoksi. Luxemburgin suurherttuakunnalla tosin on Irlannin tasavaltaan verrattavissa oleva kielellinen erityisasema.(20) Asianajajan ammatti ei ole kuitenkaan verrattavissa opettajan ammattiin. Asianajajan tehtävänä ei ole suojata kieltä kansallisen identiteetin ja kulttuurin ilmentymänä, eikä hän siihen kykenisikään.(21)

53.   Edellä kuvattujen erojen vuoksi kansallista kielikoetta ei voida perustella asiassa Groener annetulla tuomiolla.

54.   Yhteisöjen tuomioistuin totesi asiassa Haim antamassaan tuomiossa, että jäsenvaltion toimivaltaiset elimet saavat asettaa toisen jäsenvaltion kansalaisen, joka on hammaslääkäri ja sijoittautunut ensiksi mainittuun jäsenvaltioon ja jolla on siellä ammatinharjoittamisoikeus, sosiaaliturvajärjestelmään kuuluvaksi hammaslääkäriksi nimittämisen edellytykseksi sen, että hänellä on sijoittautumisvaltiossa ammatin harjoittamiseksi tarvittava kielitaito.

55.   Asiassa Haim sovelletut yhteisön oikeussäännöt poikkeavat kuitenkin direktiivistä 98/5 yhden ratkaisevan seikan osalta.

56.   Hammaslääkärin tutkintotodistusten, todistusten ja muiden muodollista kelpoisuutta osoittavien asiakirjojen vastavuoroisesta tunnustamisesta sekä toimenpiteistä sijoittautumisvapauden ja palvelujen tarjoamisen vapauden tehokkaan käyttämisen helpottamiseksi 25 päivänä heinäkuuta 1978 annetun neuvoston direktiivin 78/686/ETY(22) (jäljempänä direktiivi 78/686) 18 artiklan 3 kohdassa säädetään, että jäsenvaltioiden on huolehdittava, että direktiivin 78/686 nojalla oikeuksia saavat henkilöt potilaittensa edun vuoksi hankkivat tarpeellisen kielitaidon ammattinsa harjoittamiseksi vastaanottavassa jäsenvaltiossa. Direktiiviin 98/5 ei kuitenkaan sisälly vastaavaa säännöstä.

57.   Direktiiviä 78/686 ei voitu soveltaa asiaan Haim, koska Haim ei ollut suorittanut hammaslääkärin tutkintoaan Euroopan unionissa vaan Turkissa. Sen, että kielitaitovaatimukset salliva yhteisöjen tuomioistuimen tuomio perustuu kuitenkin direktiivin 78/686 18 artiklan 3 kohdan mukaiseen erityissääntelyyn, osoittavat kuitenkin julkisasiamies Mischon(23) kyseisessä asiassa esittämät näkemykset. Niiden mukaan kielitaitoa koskevaa edellytystä, joka on asetettu kyseisessä direktiivissä sellaisille yhteisön kansalaisille, joilla on toisessa jäsenvaltiossa annettu tutkintotodistus ja jotka siten kuuluvat 18 artiklan 3 kohdan soveltamisalaan, voidaan sitä suuremmalla syyllä soveltaa toisten jäsenvaltioiden kansalaisiin, joilla on kolmansissa valtioissa annettu tutkintotodistus.

58.   Näin ollen myöskään asiassa Haim annettuun tuomioon ei voida vedota kielikokeen perustelemiseksi direktiivin 98/5 yhteydessä, koska se poikkeaa nyt käsiteltävästä asiasta.

5.       Direktiiviä 98/5 koskeva yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntö

59.   Yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä voidaan johtaa muitakin toteamuksia, jotka puhuvat kielikokeen hyväksyttävyyttä vastaan, ja näistä voidaan mainita asiassa Luxemburg vastaan parlamentti ja neuvosto annettu tuomio.(24)

60.   Yhteisöjen tuomioistuimen piti antaa kyseisessä asiassa ratkaisu Luxemburgin direktiivistä 98/5 nostamasta kumoamiskanteesta. Luxemburg riitautti direktiivin 98/5 pätevyyden muun muassa sillä perusteella, että siinä luovuttiin etukäteisvalvonnasta, joka koski alkuperäisellä ammattinimikkeellään toimivien asianajajien tietämystä vastaanottavan jäsenvaltion oikeudesta. Sen mielestä tällä vaarannettiin kuluttajansuoja ja intressi hyvään oikeudenkäyttöön yleistä etua koskevien pakottavien syiden ilmentymänä.

61.   Yhteisöjen tuomioistuin hylkäsi kuitenkin tuomiossaan nämä Luxemburgin perustelut. Yhteisön lainsäätäjän on toteuttaessaan yhdenmukaistamistoimia otettava huomioon eri jäsenvaltioissa tavoiteltu yleinen etu ja määrättävä tämän edun suojaamisen yhteisön kannalta hyväksyttävä taso.(25) Yhteisöjen tuomioistuin esittää erikseen 34–43 kohdassa, että direktiivin 4, 5, 6 ja 7 artiklaan sisältyy jo riittäviä varotoimenpiteitä tämän intressin suojaamiseksi.

62.   Yhteisöjen tuomioistuin totesi kyseisessä tuomiossa, että asianajajan, joka harjoittaa ammattiaan alkuperäistä ammattinimikettään käyttäen, on esimerkiksi ilmoitettava ammattinimikkeensä kuluttajalle myös sen valtion virallisella kielellä, josta hän on peräisin, jotta vältettäisiin sekaannus vastaanottavan valtion ammattinimikkeisiin. Lisäksi häntä koskevat tietyt ammatinharjoittamisen laajuuteen ja siihen sovellettaviin yksityiskohtaisiin sääntöihin liittyvät rajoitukset sekä vastaanottavan valtion ammatilliset ja ammattieettiset säännöt. Yhteisön lainsäätäjä ei ole ylittänyt harkintavaltaansa, kun se on päättänyt tällä tavoin ja tässä laajuudessa suojella kuluttajia ja taata hyvän oikeudenkäytön asiantuntemusta koskevan etukäteisvalvonnan sijaan.

63.   Seuraavaksi on siten tutkittava, voidaanko näiden yhteisöjen tuomioistuimen toteamusten katsoa puoltavan sitä, että kielikoe olisi yhteensopimaton direktiivin 98/5 kanssa. Tätä tarkoitusta varten edellytetään kahden edellytyksen täyttymistä. Ensinnäkin yhteisöjen tuomioistuimen lausumat liittyvät kokeeseen, joka koski vastaanottavan valtion oikeuden tuntemusta. Tämän pitäisi siis päteä myös kielitaitokokeeseen. Toiseksi tuomio annettiin kumoamiskanteen perusteella. Siitä, että yhteisön lainsäätäjä ei ole ylittänyt harkintavaltaansa, pitäisi myös seurata, että jäsenvaltiot eivät saa säätää mistään muusta suojajärjestelmästä.

64.   Ensimmäisen edellytyksen eli sen osalta, onko oikeuden tuntemisen tarkistaminen verrattavissa kielikokeeseen, on viitattava siihen, että – kuten yhteisöjen tuomioistuin toteaa – yhteisön lainsäätäjä ei ole poistanut kyseessä olevan asianajajan velvollisuutta tuntea hoitamiinsa asioihin sovellettavaa kansallista oikeutta vaan ainoastaan vapauttanut hänet sen osoittamisesta etukäteen. Näin ollen yhteisöjen tuomioistuin hyväksyy sen, että (oikeudellinen) tietämys voidaan hankkia vähitellen käytännön toiminnan kautta.

65.   Myös kielitaitoa voidaan vähitellen parantaa päivittäisessä työssä vastaanottavassa valtiossa. Lisäksi oikeudellisen tietämyksen osalta säädetty suojamekanismi pätee myös silloin, kun kielitaito ei ole riittävä: tässäkin tapauksessa vastaanottavan valtion ammatillisten ja ammattieettisten sääntöjen sitovuudella pyritään siihen, että päämiehille ei aiheutettaisi vahinkoa. Voimassa olevat ammattieettiset säännöt sisältävät Euroopan unionin asianajajaliittojen neuvoston (CCBE) hyväksymien eettisten sääntöjen 3.1.3 artiklan tavoin velvoitteen olla kurinpitoseuraamuksen uhalla hoitamatta asioita, joiden osalta asianajaja tietää tai hänen pitäisi tietää pätevyytensä riittämättömäksi. Tämä on luonnollisesti sovellettavissa myös puuttuvaan kielitaitoon.

66.   Mikäli siis asianajajan kielelliset valmiudet eivät riitä tosiseikaston asianmukaiseen arvioimiseen sovellettavien oikeussääntöjen kannalta, hänen on luovuttava toimeksiannosta samalla tavoin kuin silloin, jos häneltä puuttuu oikeudellinen asiantuntemus.

67.   Näin ollen asiantuntemusta koskevat yhteisöjen tuomioistuimen lausumat ovat sovellettavissa myös kielitaitoa koskevaan vaatimukseen.

68.   Myös toisen edellytyksen on kuitenkin täytyttävä. Ensi arviolta voitaisiin väittää, että se, että yhteisöjen lainsäätäjä on vahvistamalla suojajärjestelmän, johon ei kuulu etukäteisvalvontaa, pysynyt harkintavaltansa rajoissa, ei automaattisesti johda siihen, että siitä poikkeava järjestelmä kiellettäisiin. Todellisuudessa yhteisöjen tuomioistuimen toteamuksista ei voida päätellä, että etukäteisvalvonnan sisältävä mekanismi ei kuuluisi yhteisön lainsäätäjän harkintavaltaan.

69.   Tätä kysymystä ei kuitenkaan saa sekoittaa siihen kysymykseen, mitä mahdollisuuksia jäsenvaltioille jää sen jälkeen, kun yhteisön lainsäätäjä on päättänyt – oikeudellisesti sallittavasta – suojamekanismista. Sen jälkeen kun yhteisön lainsäätäjä on vahvistanut yhden tietyn vaihtoehdon, jäsenvaltiot eivät saa – ilman nimenomaista valtuutusta – enää poiketa siitä.

70.   Näin ollen myös toinen edellytys täyttyy. Yhteisöjen tuomioistuimen asiassa Luxemburg vastaan parlamentti ja neuvosto antamassaan tuomiossa direktiivin 98/5 kumoamisesta esittämillä toteamuksilla on näin ollen merkitystä myös nyt käsiteltävän asian kannalta. Siten myös yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntö vahvistaa oikeaksi sanamuodon ja syntyhistorian tutkimuksen perusteella tehdyn päätelmän siitä, että kielikoe on ristiriidassa direktiivin 98/5 kanssa.

6.       Direktiivin 2005/36 vaikutukset

71.   Mahdollisesti direktiiviä 98/5 on kuitenkin tulkittava uuden ammattipätevyyden tunnustamisesta 7 päivänä syyskuuta 2005 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2005/36/EY(26) (jäljempänä direktiivi 2005/36) valossa. Sen 53 artiklassa säädetään, että ammattipätevyyden tunnustamisen edunsaajilla on oltava sellainen kielitaito, jota tarvitaan heidän ammattinsa harjoittamiseksi vastaanottavassa jäsenvaltiossa.

72.   Nyt käsiteltävässä asiassa on sitä vastoin kyseessä toiminnan harjoittaminen vastaanottavassa valtiossa sen valtion ammattinimikkeellä, josta asianajaja on peräisin. Kuten yhteisöjen tuomioistuin totesi asiassa Luxemburg vastaan parlamentti ja neuvosto antamassaan tuomiossa näiden kahden asianajajaryhmän erilaisen kohtelun osalta,(27) edellä mainitut kaksi ryhmää eivät ole kuitenkaan rinnastettavissa toisiinsa.(28)

73.   Tästä on pääteltävä, että tarkasteltaessa riidanalaista alaa eli asianajajan toiminnan harjoittamista sen valtion alkuperäisellä ammattinimikkeellä, josta asianajaja on peräisin, ei voida nojautua toimintaa vastaanottavan valtion ammattinimikkeellä koskeviin perusteluihin, koska tilanteet ovat erilaisia. Tästä syystä direktiiviä 98/5 ei pidä tulkita direktiivin 2005/36 valossa. On siis todettava, että kielikoe on ristiriidassa ensin mainitun direktiivin kanssa.

7.       Vertailu direktiiviin 77/249

74.   On lopuksi todettava, että myös vertailu direktiiviin 77/249 puoltaa sitä, että kielikoetta koskeva ennakkovaatimus on kielletty. Kuten Luxemburgin asian Luxemburg vastaan parlamentti ja neuvosto yhteydessä esittämistä lausumista ilmenee,(29) suurherttuakunta ei kiistä sitä, että ulkomaalaisilla asianajajilla on direktiivin 77/249 perusteella mahdollisuus antaa vastaanottavassa valtiossa neuvoja vastaanottavan valtion lainsäädännöstä sen valtion ammattinimikkeellä, josta he ovat peräisin, ilman että heidän pitäisi ensin osoittaa kielitaitonsa.

75.   Moni asia puoltaa sitä, että tämä pätee myös direktiivin 98/5 osalta. Näiden kahden direktiivin ratkaisevat säännökset vastaavat näet pitkälti toisiaan. Ainoa ero on siinä, että toinen koskee palvelujen tarjoamisen vapautta, toinen taas EY 43 artiklaa ja sitä seuraavia artikloja.

76.   Voitaisiin tosin väittää, että juuri tässä ilmenee huomattava ero, jonka vuoksi erilainen kohtelu on perusteltua. Pelkästään palveluja tarjoava asianajaja näet oleskelee vain lyhyen aikaa toisessa jäsenvaltiossa, ja hänellä on siellä huomattavasti vähemmän toimeksiantoja kuin maahan sijoittautuneella asianajajalla. Tästä syystä epäpätevistä lainopillisista neuvoista päämiehelle aiheutuvat vahingot voisivat olla direktiivin 77/249 yhteydessä vähäisempiä kuin direktiivin 98/5 yhteydessä.

77.   Kun asiaa tarkastellaan lähemmin, näin ei kuitenkaan ole. Kuten direktiivin 77/249 4 artiklan 1, 2 ja 4 kohdasta sekä 7 artiklan 2 kohdasta vastakohtaispäätelmänä ilmenee, palveluja tarjoavaan asianajajaan ei näet sovelleta samassa määrin ammatillisia ja ammattieettisiä sääntöjä ja niihin liittyviä vastaanottavan valtion kurinpitotoimiin liittyviä mahdollisuuksia kuin sinne sijoittautuneeseen ”eurooppalaiseen asianajajaan”. Nämä vähäisemmät ”pelotemahdollisuudet” saattaisivat johtaa siihen, että ensin mainitut mahdollisesti ottaisivat enemmän puutteelliseen kielitaitoon liittyviä riskejä. Lisäksi maahan sijoittautunut asianajaja kyennee lähtökohtaisesti paremmin antamaan luotettavia neuvoja, koska hänellä on tiiviimmät yhteydet paikalliseen oikeusjärjestykseen ja sikäläiseen kieleen tai sikäläisiin kieliin.(30)

78.   Tästä syystä päämiehelle ja oikeudenkäytölle maahan sijoittautuneen ”eurooppalaisen asianajajan” puutteellisesta kielitaidosta aiheutuvat vaarat eivät ole ainakaan suurempia kuin silloin, kun asianajaja ainoastaan tarjoaa palveluja.

8.       Välipäätelmä

79.   Edellä esitetystä ilmenee, että vastaanottavan valtion toimivaltaisilla viranomaisilla ei ole oikeutta edellyttää kielikokeen suorittamista ennen kuin asianajaja saa harjoittaa asianajajan toimintaa vastaanottavassa valtiossa eli muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jossa ammatillinen pätevyys on hankittu, sen valtion ammattinimikkeellä, josta hän on peräisin.

80.   Vaikka yhteisöjen tuomioistuin katsoisi, että kielikoe on lähtökohtaisesti yhteensovitettavissa direktiivillä 98/5 annettujen oikeuksien kanssa, tulee vielä esiin kysymys siitä, sallitaanko direktiivissä myös Luxemburgissa voimassa olevat kielitaitovaatimukset.

81.   Kuten edellä jo totesin, riidanalainen kielitaitokoe kattaa ranskan, saksan ja luxemburgin kielet.

82.   Kieliä koskevasta järjestelystä vuonna 1984 annetun lain(31) 3 §:n mukaan Luxemburgissa voidaan käyttää niin hallinnossa kuin tuomioistuimessakin kaikkia kolmea kieltä. Suhteellisuusperiaatteen mukaan tämä ei ole kuitenkaan missään tapauksessa hyväksyttävä peruste vaatia, että ”eurooppalainen asianajaja” osaa etukäteen kaikkia näitä kolmea kieltä.

83.   Kuten nimittäin kyseisen lain 2 §:stä ilmenee, kaikki Luxemburgin lait ja niiden täytäntöönpanosäädökset on laadittu ranskan kielellä. Suurherttuakunnan antamien tietojen mukaan ranska on myös asianajajien ammatillisten ja ammattieettisten sääntöjen kieli. Ainoastaan jotkin osat yleisestä vero-oikeudesta eli Saksan liittotasavallasta otettu verotuslaki on laadittu saksan kielellä.

84.   Näin ollen ainakaan luxemburgin kielen – ja ilmeisesti myöskään saksan kielen – osaaminen ei ole missään tapauksessa ehdottoman välttämätöntä, jotta taattaisiin päämiehen suojan ja hyvän oikeudenkäytön kannalta luotettavien lainopillisten neuvojen saaminen.

85.   Ensimmäinen kanneperuste on siten hyväksyttävä.

V       Toinen kanneperuste: kielto, joka koskee toimimista tahona, jonka osoite annetaan oikeudelle ja asianomaisille asiakirjojen toimittamista varten (”domiciliataire”)

A       Asianosaisten lausumat

1.       Komissio

86.   Direktiivin 98/5 5 artiklan 1 kohdassa säädetään, että jollei direktiivin 98/5 5 artiklan 2 ja 3 kohdasta muuta johdu, asianajajalla, joka harjoittaa ammattiaan käyttäen alkuperäistä ammattinimikettään, on oikeus harjoittaa samaa ammatillista toimintaa kuin asianajaja, joka toimii vastaanottavan jäsenvaltion asianmukaista ammattinimikettä käyttäen. Jäsenvaltioilla ei siten komission mukaan ole oikeutta säätää muista poikkeuksista direktiivin 98/5 täytäntöönpanon yhteydessä. Kielto, jonka mukaan tällainen asianajaja ei saa toimia tahona, jonka osoite annetaan oikeudelle ja asianomaisille asiakirjojen toimittamista varten, on siten ristiriidassa direktiivin 98/5 5 artiklan 1 kohdan kanssa.

87.   Toisin kuin Luxemburgin hallitus väittää, ”eurooppalaista asianajajaa” ei komission mukaan voida rinnastaa asianajajien luettelon osaan II merkittyyn luxemburgilaiseen asianajajaan (käytännön harjoittelua suorittava asianajaja – avocat stagiaire), jolta on niin ikään kielletty toimiminen tahona, jonka osoite annetaan oikeudelle ja asianomaisille asiakirjojen toimittamista varten. Kun mainittu luettelo käsittää asianajajia, jotka on hyväksytty asianajoharjoitteluun mutta joiden lopullinen hyväksyminen edellyttää kuitenkin vielä kokeen suorittamista harjoittelun päätteeksi, ”eurooppalainen asianajaja” on täysin hyväksytty asianajaja.

88.   Myöskään paikallisen lainsäädännön tuntemusta koskeva vaatimus ei komission mukaan voi olla hyväksyttävä peruste rajoittaa alkuperäisellä ammattinimikkeellään toimivan asianajajan toimintaa. Se, että Luxemburgin hallituksella olisi mahdollisuus vedota yleisen järjestyksen vaarantumiseen oikeuttamisperusteena, edellyttäisi tosiasiallista ja riittävän vakavaa vaaraa, joka uhkaisi yhteiskunnan perustavanlaatuista intressiä ja jota ei ole silloin, kun toisessa jäsenvaltiossa hyväksytty asianajaja toimii tahona, jonka osoite annetaan oikeudelle ja asianomaisille asiakirjojen toimittamista varten.

89.   Jotta direktiivin 98/5 5 artiklan 1 kohdalle taattaisiin täysi teho, direktiivin 98/5 6 artiklan 3 kohdassa säädetään jäsenvaltioiden mahdollisuudesta velvoittaa asianajaja, joka harjoittaa ammattiaan käyttäen alkuperäistä ammattinimikettään, joko hankkimaan ammatillista vastuuta koskeva vastuuvakuutus tai liittymään jäseneksi ammatilliseen takuurahastoon.

2.       Luxemburgin hallitus

90.   Luxemburgin lainsäätäjä on Luxemburgin hallituksen mukaan pyrkinyt suojelemaan yleistä järjestystä antaessaan vuoden 1999 lailla toimimisen tahona, jonka osoite annetaan oikeudelle ja asianomaisille asiakirjojen toimittamista varten yksinomaan paikalliseen lainsäädäntöön ja paikalliseen käytäntöön perehtyneiden asianajajien tehtäväksi, jotta estettäisiin tietyt Luxemburgin markkinoille haitalliset epäkohdat, jotka liittyvät fiktiivisiin edustuksiin.

91.   Koska henkilön, joka toimii tahona, jonka osoite annetaan oikeudelle ja asianomaisille asiakirjojen toimittamista varten, tehtävänä on tutkia, täyttääkö yhtiö ammattiin pääsyä koskevat oikeudelliset edellytykset sekä tilin päätöstä ja yhtiökokouksen koollekutsumista koskevat paikalliset säännökset, tällainen toimiminen edellyttää Luxemburgin hallituksen mukaan ammatillista kokemusta yhtiöoikeuden alalta ja hyvää yhtiöoikeuden tuntemusta, minkä vuoksi Luxemburgin lainsäätäjä on katsonut, että luettelon osaan II merkityt asianajajat (käytännön harjoittelua suorittavat asianajajat – ”avocats stagiaires”) ja ”eurooppalaiset asianajajat” eivät saa harjoittaa tätä toimintaa.

92.   Niin kauan kuin asianajajat harjoittavat ammattiaan alkuperäisellä ammattinimikkeellään, lähtövaltiossaan täysin hyväksyttyjä asianajajia ei rinnasteta vastaanottavan valtion asianajajiin. Heillä on kuitenkin direktiivin 98/5 (ks. johdanto-osan neljäs perustelukappale) nojalla mahdollisuus päästä direktiivin 98/5 10 artiklassa säädetyin edellytyksin ammattiin vastaanottavassa jäsenvaltiossa sen jälkeen, kun he ovat hankkineet ammattikokemusta vaaditun ajan. Tämän ajanjakson aikana vuoden 2002 lain 5 §:n 4 momentissa tarkoitetut ”eurooppalaiset asianajajat” ja myös käytännön harjoittelua suorittavat asianajajat (avocats stagiaires) saavat harjoittaa toimintaa ainoastaan yhdessä asianajajayhteisöön kuuluvan asianajajan (avocat à la Cour) kanssa, ja tämä kantaa oikeudellisen vastuun laissa ja asetuksessa tällaiselle asianajajalle varatuista toimenpiteistä ja menettelyistä.

B       Oikeudellinen arviointi

93.   Aluksi on todettava, että Luxemburgin sääntelyllä, jonka mukaan ainoastaan luettelon osaan I merkityt asianajajat voivat toimia tahona, jonka osoite annetaan oikeudelle ja asianomaisille asiakirjojen toimittamista varten, suljetaan pois muut asianajajat tämän toiminnan harjoittamisesta. Näitä ovat tarkemmin sanoen luettelon osiin II–IV merkityt asianajajat.

94.   Nämä asianajajat eivät siis voi hoitaa samoja ammattitehtäviä kuin vastaanottavan valtion ammattinimikkeellä maahan sijoittautuneet asianajajat.

95.   Oikeudenkäynnin kohteena olevalla lainsäädännöllä pyritään siten epäämään direktiivin 98/5 5 artiklan 1 kohdassa lähtövaltionsa ammattinimikkeellä toimiville asianajajille annettu perustavanlaatuinen oikeus harjoittaa samaa ammatillista toimintaansa.

96.   Direktiivin 98/5 5 artiklan 1 kohdassa sallitaan kyllä se, että jäsenvaltiot säätävät tästä perustavanlaatuisesta oikeudesta tehtävistä tietyistä poikkeuksista, mutta riidanalainen lainsäädäntö ei vastaa mitään 2 ja 3 kohdassa tältä osin säädetyistä tilanteista.

97.   Tätä vastaan ei voida vedota myöskään siihen, että tietyt luxemburgilaiset asianajajat eli luettelon osaan II merkityt ”avocats stagiaires” ‑asianajajat eivät voi toimia tahona, jonka osoite annetaan oikeudelle ja asianomaisille asiakirjojen toimittamista varten. Tämä ryhmä ei näet ole rinnastettavissa ”eurooppalaisiin asianajajiin” siitä syystä, että viimeksi mainituilla asianajajilla on täydet ammatilliset valmiudet. Nämä kaksi ryhmää ovat siten liian erilaisia, että niihin voitaisiin soveltaa tältä osin samoja oikeussääntöjä.

98.   Tällaista erilaista kohtelua ei voida perustella myöskään sillä, että toimintaan tahona, jonka osoite annetaan oikeudelle ja asianomaisille asiakirjojen toimittamista varten, liittyvät tehtävät edellyttäisivät ammatillista kokemusta ja oikeustilan ja varsinkin yhtiöoikeuden erityistä tuntemusta sekä paikallisen käytännön osaamista. Toimiminen asianajajana edellyttää muistakin kuin vastuuta koskevista syistä aina tiettyä huolellisuutta ja oikeudellisiin asiakirjoihin perehtymistä.

99.   Lisäksi yhtiöoikeus on oikeudenala, joka on verrattain pitkälle yhdenmukaistettu yhteisön oikeudessa. Näin ollen ”eurooppalaisen asianajajan” lähtövaltiossa pitäisi olla voimassa suureksi osaksi samankaltaiset säännökset.

100. Sitä, voitaisiinko riidanalaista velvoitetta pitää ”yleiseen järjestykseen” liittyvänä vaatimuksena, ei ole tarpeen tutkia tarkemmin senkään vuoksi, että yhteisöjen tuomioistuimessa on asetettu tältä osin ankarat edellytykset.(32) Nyt käsiteltävässä asiassa ei voida edes todeta, mitä yhteiskunnan perustavanlaatuista intressiä riidanalaisella lainsäädännöllä pitäisi suojella ja miksi tällainen intressi todellisuudessa ja välittömästi vaarannettaisiin.

101. Myös toinen kanneperuste on siten hyväksyttävä.

VI     Kolmas kanneperuste: velvollisuus esittää joka vuosi sen jäsenvaltion, josta asianajaja on peräisin, antama todistus

A       Asianosaisten lausumat

1.       Komissio

102. Komission mielestä Luxemburgin hallitus on perusteltuun lausuntoon antamassaan vastauksessa selittänyt ottaneensa huomioon komission väitteen, jonka mukaan se, että asianajajan edellytetään esittävän joka vuosi uudelleen sen jäsenvaltion, josta hän on peräisin, toimivaltaisten viranomaisten antaman todistuksen luetteloon merkitsemisestä, merkitsee direktiivin 98/5 säännösten kannalta perusteetonta hallinnollista rasitetta.

103. Komissio huomauttaa kuitenkin, että tämä vaatimus, joka on perustellussa lausunnossa mainituista syistä direktiivin 98/5 sanamuodon vastainen, sisältyy edelleenkin direktiivin 98/5 täytäntöönpanosta Luxemburgin oikeudessa annettuun lakiin.

2.       Luxemburgin hallitus

104. Luxemburgin hallitus viittaa tässä yhteydessä perusteltuun lausuntoon antamaansa vastaukseen. Siinä se otti huomioon komission väitteen, jonka mukaan riidanalainen velvollisuus on perusteeton hallinnollinen rasite.

B       Oikeudellinen arviointi

105. Vuoden 2002 lain 3 §:n 2 momentin vaatimuksesta, jonka mukaan lähtöjäsenvaltion antama todistus on esitettävä joka vuosi, on aluksi todettava, että Luxemburgin hallitus näyttää tältä osin myöntävän jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen.

106. Asiasisällön osalta tästä Luxemburgin lainsäädännössä säädetystä edellytyksestä on todettava, että kyseessä on velvollisuus, josta ei säädetä nimenomaisesti direktiivissä 98/5. Tällaisen vaatimuksen hyväksyttävyyttä ei voida johtaa tästä direktiivistä muullakaan tavoin. Vaatimus on pikemminkin ristiriidassa direktiivin tavoitteiden ja siihen sisältyvien mekanismien kanssa.

107. Direktiivillä 98/5 velvoitetaan lähtövaltio yhteistyöhön vastaanottavan valtion kanssa. Tämän osoittaa erityisesti direktiivin 7 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa säädetty velvollisuus ilmoittaa kurinpitomenettelyn aloittamisesta vastaanottavan jäsenvaltion tai vastaanottavien jäsenvaltioiden toimivaltaiselle viranomaiselle.

108. Luxemburgin lainsäädännössä asetettu velvollisuus on hallinnollinen rasite erityisesti sen vuoksi, että se toistuu vuosittain, eikä se ole muutoinkaan suhteellisuusperiaatteen mukainen.

109. Myös kolmas kanneperuste on siten hyväksyttävä.

VII  Oikeudenkäyntikulut

110. Yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 69 artiklan 2 kohdan nojalla asianosainen, joka häviää asian, on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska Luxemburgin suurherttuakunta on hävinnyt asian, se on velvoitettava suorittamaan oikeudenkäyntikulut.

VIII  Ratkaisuehdotus

111. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin

1)      toteaa, että Luxemburgin suurherttuakunta ei ole noudattanut asianajajan ammatin pysyvän harjoittamisen helpottamisesta muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jossa ammatillinen pätevyys on hankittu, 16 päivänä helmikuuta 1998 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/5/EY mukaisia velvoitteitaan, koska se on pitänyt voimassa sellaisten asianajajien osalta, jotka ryhtyvät harjoittamaan ammattia alkuperäistä ammattinimikettä käyttäen, kielikokeen, kiellon, joka koskee toimimista tahona, jonka osoite annetaan oikeudelle ja asianomaisille asiakirjojen toimittamista varten (domiciliataire), ja velvollisuuden esittää vuosittain sen jäsenvaltion antama todistus, josta asianajaja on peräisin, ja

2)      velvoittaa Luxemburgin suurherttuakunnan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

---

1 – Alkuperäinen kieli: saksa.

---

2 – Asia C-506/04, Wilson, ratkaisuehdotukseni asiassa myös tänään (11.5.2006).

---

3 – EYVL L 77, s. 36.

---

4 – Mémorial A, nro 16, 27.2.1984, s. 196.

---

5 – Mémorial A, nro 140, 17.12.2002, s. 3202.

---

6 – Asianajajan ammatista 10.8.1991 annettu laki (Mémorial A, nro 58, 27.8.1991, s. 1110) ja 31.5.1999 annettu laki.

---

7 – Mémorial A, nro 77, 21.6.1999, s. 1681.

---

8 – Asia C-168/98, Luxemburg v. parlamentti, tuomio 7.11.2000 (Kok. 2000, s. I-9131, 33–43 kohta).

---

9 – Mémorial A, nro 53, 20.4.2005.

---

10 – Samansuuntaisesti myös Jacques Pertek, ”La Communauté peut instituer un système de reconnaissance mutuelle des autorisations nationales d’exercice permettant de pratiquer toutes les activités typiques de l’avocat dans un État d’accueil”, La Semaine juridique – édition générale 2001 II 10637, s. 2258, 2260.

---

11 – EYVL L 78, s. 17.

---

12 – EYVL 1989, L 19, s. 16.

---

13 – Edellä alaviitteessä 8 mainitussa asiassa Luxemburg v. parlamentti ja neuvosto annetun tuomion 43 kohta.

---

14 – EYVL 1995, C 128, s. 6.

---

15 – EYVL 1995, C 256, s. 14.

---

16 – Asia C-379/87, Groener, tuomio 28.11.1989 (Kok. 1989, s. 3967, Kok. Ep. X, s. 275, 17–20 kohta).

---

17 – Asia C-424/97, Haim, tuomio 4.7.2000 (Kok. 2000, s. I-5123, 52–61 kohta).

---

18 – Vrt. asia C-281/98, Angonese, tuomio 6.6.2000 (Kok. 2000, s. I-4139, 42–44 kohta) ja asia C-473/93, komissio v. Luxemburg, tuomio 2.7.1996 (Kok. 1996, s. I-3207, 35 kohta).

---

19 – Työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta yhteisön alueella 15 päivänä lokakuuta 1968 annettu neuvoston asetus (ETY) N:o 1612/68 (EYVL L 257, s. 2).

---

20 – Edellä alaviitteessä 18 mainitussa asiassa komissio v. Luxemburg annetun tuomion 35 kohta.

---

21 – Vrt. Bryan McMahon, Common Market Law Review 1990, s. 136, 137.

---

22 – EYVL L 233, s. 1.

---

23 – Julkisasiamies Mischon asiassa C-424/97, Haim, 19.5.1999 antama ratkaisuehdotus (Kok. 2000, s. I-5123, 89–91 kohta).

---

24 – Edellä alaviitteessä 8 mainitussa asiassa Luxemburg v. parlamentti ja neuvosto annetun tuomion 32–44 kohta.

---

25 – Edellä alaviitteessä 8 mainitussa asiassa Luxemburg v. parlamentti ja neuvosto annetun tuomion 32 kohta ja asia C-233/94, Saksa v. parlamentti ja neuvosto, tuomio 13.5.1997 (Kok. 1997, s. I-2405, 17 kohta).

---

26 – EYVL L 255, s. 22.

---

27 – Edellä alaviitteessä 8 mainitussa asiassa Luxemburg v. parlamentti ja neuvosto annetun tuomion 20–29 kohta.

---

28 – Yhteisöjen tuomioistuimen menettelytapaa arvostelee mutta lopputulokseen yhtyy Pedro Cabral, Common Market Law Review 2002, s. 140–143.

---

29 – Edellä alaviitteessä 8 mainitussa asiassa Luxemburg v. parlamentti ja neuvosto annetun tuomion 20 ja 21 kohta; samansuuntaisesti myös Georges Friden, Cour de justice des communautés européennes, Annales du droit luxembourgeois 2000, s. 283, 284.

---

30 – Julkisasiamies Ruiz-Jarabo Colomerin edellä alaviitteessä 8 mainitussa asiassa Luxemburg v. parlamentti ja neuvosto 24.2.2000 antaman ratkaisuehdotuksen 43 kohta ja sitä seuraavat kohdat.

---

31 – Mémorial A, mainittu alaviitteessä 4, s. 196 ja sitä seuraavat sivut.

---

32 – Asia 79/85, Segers, tuomio 10.7.1986 (Kok. 1986, s. 2375); asia C-114/97, komissio v. Espanja, tuomio 29.10.1998 (Kok. 1998, s. I-6717) ja asia C-355/98, komissio v. Belgia, tuomio 9.3.2000 (Kok. 2000, s. I-1221).