Asianosaiset
Tuomion perustelut
Päätöksen päätösosa

Asianosaiset

Asiassa C‑290/03,

jossa on kyse EY 234 artiklaan perustuvasta ennakkoratkaisupyynnöstä, jonka House of Lords (Yhdistynyt kuningaskunta) on esittänyt 30.6.2003 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut yhteisöjen tuomioistuimeen 3.7.2003, saadakseen ennakkoratkaisun asiassa

The Queen ,

Diane Barker in hakemuksesta,

vastaan

London Borough of Bromley ,

First Secretary of State n osallistuessa asian käsittelyyn,

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja P. Jann (esittelevä tuomari) sekä tuomarit K. Schiemann, N. Colneric, E. Juhász ja E. Levits,

julkisasiamies: P. Léger,

kirjaaja: johtava hallintovirkamies L. Hewlett,

ottaen huomioon kirjallisessa käsittelyssä ja 22.6.2005 pidetyssä istunnossa esitetyn,

ottaen huomioon huomautukset, jotka sille ovat esittäneet

– Diane Barker, edustajinaan R. McCracken, QC, barrister G. Jones ja barrister J. Pereira, solicitor R. M. Buxtonin valtuuttamina,

– London Borough of Bromley, edustajinaan T. Straker, QC, ja barrister J. Strachan, solicitors Sharpe Pritchardin valtuuttamina,

– Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus, asiamiehenään K. Manji, avustajinaan D. Elvin, QC, ja barrister J. Maurici,

– Ranskan hallitus, asiamiehinään G. de Bergues ja D. Petrausch,

– Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään F. Simonetti ja X. Lewis,

päätettyään julkisasiamiestä kuultuaan ratkaista asian ilman ratkaisuehdotusta,

on antanut seuraavan

tuomion

Tuomion perustelut

1. Ennakkoratkaisupyyntö koskee tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista 27 päivänä kesäkuuta 1985 annetun neuvoston direktiivin 85/337/ETY (EYVL L 175, s. 40) 1 artiklan 2 kohdan, 2 artiklan 1 kohdan ja 4 artiklan 2 kohdan tulkintaa.

2. Tämä ennakkoratkaisupyyntö on esitetty riita-asiassa, jossa kantajana on Barker ja vastaajana London Borough of Bromley (jäljempänä Bromley LBC), toimivaltainen viranomainen aluesuunnittelun alalla, ja jossa on kyse rakennusluvan myöntämisestä Lontoossa sijaitsevalle Crystal Palace Parkin alueelle suunnitellulle virkistyskeskukselle ilman, että siitä aiheutuvia ympäristövaikutuksia olisi arvioitu.

Asiaa koskevat oikeussäännöt

Yhteisön lainsäädäntö

3. Direktiivin 85/337 viidennen perustelukappaleen mukaan sen päämääränä on ottaa käyttöön ympäristövaikutusten arvioinnin yleisiä periaatteita tavoitteena täydentää ja yhtenäistää ympäristövaikutuksia todennäköisesti aiheuttavien yksityisten ja julkisten hankkeiden suunnittelua sääntelevät lupamenettelyt.

4. Tältä osin mainitun direktiivin 1 artiklan 2 kohdassa määritellään, että käsitteellä ”lupa” tarkoitetaan ”toimivaltaisen viranomaisen tai viranomaisten päätöstä, joka oikeuttaa hankkeen toteuttajan ryhtymään hankkeen toteuttamiseen”.

5. Tämän direktiivin 2 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki tarpeelliset toimenpiteet sen varmistamiseksi, että ennen luvan myöntämistä arvioidaan niiden hankkeiden vaikutukset, joilla etenkin laatunsa, kokonsa tai sijaintinsa vuoksi todennäköisesti on merkittäviä ympäristövaikutuksia.

Tässä tarkoitetut hankkeet määritellään 4 artiklassa.”

6. Direktiivin 85/337 4 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1. Jollei direktiivin 2 artiklan 3 kohdassa säädetystä muuta johdu, liitteessä I mainittuihin luokkiin kuuluvat hankkeet arvioidaan 5–10 artiklan mukaisesti.

2. Liitteessä II mainittuihin luokkiin kuuluvat hankkeet arvioidaan 5–10 artiklan mukaisesti, jos jäsenvaltiot toteavat niiden laadun sitä vaativan. Tätä varten jäsenvaltiot voivat erityisesti määritellä, että tietyntyyppiset hankkeet on arvioitava tai niille on vahvistettava arviointiperusteet tai rajat, jotka ovat tarpeen päätettäessä, mitkä liitteessä II mainittuihin luokkiin kuuluvat hankkeet arvioidaan 5–10 artiklan mukaisesti.”

7. Tämän direktiivin liitteessä II olevan 10 kohdan b alakohdassa mainitaan ”kaupunkialueiden kehittämishankkeet”.

8. Direktiiviä 85/337 ja erityisesti sääntöjä, jotka liittyvät sen liitteen II soveltamisalaan kuuluviin hankkeisiin, on muutettu huomattavasti 3.3.1997 annetulla neuvoston direktiivillä 97/11/EY (EYVL L 73, s. 5), joka tuli saattaa osaksi Yhdistyneen kuningaskunnan oikeusjärjestystä viimeistään 14.3.1999. Koska pääasiassa kyseessä olevaa hanketta koskeva lupahakemus on jätetty toimivaltaiselle viranomaiselle ennen tuota päivää, nämä muutokset eivät ole sen osalta merkityksellisiä direktiivin 97/11 3 artiklan 2 kohdan nojalla.

Kansallinen lainsäädäntö

9. Englannissa pääasiallinen aluesuunnittelua koskeva laki on vuonna 1990 kaupunki‑ ja maaseutusuunnittelusta annettu laki (Town and Country Planning Act 1990, jäljempänä Town and Country Planning Act), joka sisältää yleisiä sääntöjä lupien myöntämisestä kaupunkisuunnittelun alalla sekä niiden muuttamisesta tai peruuttamisesta. Tätä lakia on täsmennetty vuonna 1995 kaupunki‑ ja maaseutusuunnittelusta tehdyllä päätöksellä (Town and Country Planning (General Development Procedure) Order 1995, jäljempänä General Development Procedure Order) ja vuonna 1988 annetulla asetuksella kaupunki‑ ja maaseutusuunnittelusta – ympäristövaikutusten arviointi (Town and Country Planning (Assessment of Environmental Effects) Regulations 1988, jäljempänä Assessment of Environmental Effects Regulations).

10. Assessment of Environmental Effects Regulations korvattiin vuonna 1999 annetulla asetuksella kaupunki‑ ja maaseutusuunnittelusta – ympäristövaikutusten arviointi (Town and Country Planning (Environmental Impact Assessment) (England and Wales) Regulations 1999). Koska tätä uutta asetusta sovelletaan ainoastaan 14.3.1999 jälkeen aloitettuihin hankkeisiin, se ei ole merkityksellinen pääasiassa kyseessä olevan hankkeen kannalta.

– Town and Country Planning Act ja General Development Procedure Order

11. Town and Country Planning Actin 57 §:n 1 momentin mukaan rakennuslupa (planning permission) vaaditaan kaikenlaiselta 55 §:ssä tarkoitetulta ”rakentamiselta”, johon kuuluvat erityisesti ”rakennusten rakentaminen – – tai muu rakentaminen, joka toteutetaan maassa, maan pinnalla, alapuolella ja yläpuolella – – ”.

12. Rakennusluvat voivat olla muodoltaan monenlaisia, muun muassa alustavan rakennusluvan muotoisia (outline planning permission), jolloin tietyt seikat jäävät odottamaan myöhempää hyväksyntää.

13. Town and Country Planning Actin 92 §:n 1 momentissa säädetään, että alustava rakennuslupa ”myönnetään suunnittelumääräyksen säännösten mukaisesti sillä varauksella, että toimivaltainen viranomainen antaa myöhemmän hyväksynnän niiden seikkojen osalta, joita ei ole yksilöity hakemuksessa” (reserved matters tai avoimiksi jätetyt seikat).

14. General Development Procedure Orderin 1 §:n 2 momentin mukaan näiden avoimiksi jätettyjen seikkojen on määritelty olevan ”mitä tahansa seuraavista seikoista, joista ei ole esitetty yksityiskohtia hakemuksessa, eli a) sijainti, b) muotoilu, c) ulkonäkö, d) kulkuväylät ja e) alueen maisemointi”.

15. Town and Country Planning Actin 92 §:n 2 momentissa säädetään implisiittisesti, että avoimeksi jätetyn seikan katsotaan olevan lopullisesti hyväksytty, kun on tehty päätös myöhemmästä hyväksymisestä.

16. Town and Country Planning Actin 73 §:stä johtuu, että olemassa olevan luvan muuttamista koskeva hakemus katsotaan uudeksi rakennuslupahakemukseksi.

– Assessment of Environmental Effects Regulations

17. Assessment of Environmental Effects Regulationsin mukaan tiettyjen hankkeiden ympäristövaikutuksia on arvioitava ennen luvan myöntämistä.

18. Mainitun Regulationsin (asetus) liitteessä 2 on esitetty direktiivin 85/337 liitteessä II luetellut hankkeiden luokat, joihin kuuluu erityisesti luokka ”kaupunkialueiden kehittämishankkeet”.

19. Assessment of Environmental Effects Regulationsin 2 §:n 1 momentista seuraa, että ”liitteessä 2 tarkoitettu hakemus” on ”jokainen rakennuslupahakemus – – liitteessä 2 mainitun sellaisen rakennushankkeen toteuttamiseksi, jossa on kyse mainitunlaisesta toimenpiteestä ja jolla sellaisten tekijöiden kuin laatunsa, kokonsa tai sijaintinsa vuoksi todennäköisesti on merkittäviä ympäristövaikutuksia”, ja toimivaltainen viranomainen arvioi näitä seikkoja tapauksittain.

20. Tämän asetuksen 4 §:n 1 ja 2 momentin mukaan toimivaltainen viranomainen ei saa myöntää lupaa, joka liittyy muun muassa mainitussa liitteessä 2 tarkoitettuun hakemukseen (Schedule 2 application), ennen kuin se on ottanut huomioon ympäristöön liittyvät tiedot ja todennut päätöksessään, että se on ottanut ne huomioon.

21. Kun on kyse mainitun asetuksen liitteessä 2 tarkoitettua hanketta koskevasta rakennuslupahakemuksesta, toimivaltaisen viranomaisen on näin ollen erikseen kunkin tapauksen osalta ennen rakennusluvan myöntämistä määriteltävä, vaativatko hankkeen ominaispiirteet ympäristövaikutusten arviointia, eli onko hankkeella todennäköisesti merkittäviä vaikutuksia ympäristöön, ja kieltäydyttävä luvan myöntämisestä, jos sen käytössä ei ole riittäviä tietoja, jotta se voisi lausua tästä asiasta.

22. Kansallisessa lainsäädännössä alustava rakennuslupa on Assessment of Environmental Effects Regulationsin 4 §:ssä tarkoitettu ”rakennuslupa”, kun taas avoimiksi jätettyjen seikkojen hyväksymisestä tehty päätös ei ole sellainen. Tämän vuoksi hankkeen ympäristövaikutusten arviointi voidaan tehdä Yhdistyneen kuningaskunnan lainsäädännön mukaan vain alustavaa rakennuslupaa koskevassa ensimmäisessä menettelyssä, eikä enää avoimiksi jätettyjä seikkoja myöhemmin hyväksyttäessä.

Soveltamistoimenpiteet

23. Department of the Environmentin laatimassa yleisohjeessa nro 15/88 annetaan ohjeellisia suuntaviivoja toimivaltaisille viranomaisille, jotta ne voisivat helpommin tunnistaa Assessment of Environmental Effects Regulationsin liitteessä 2 tarkoitetut hankkeet, joiden osalta on tehtävä ympäristövaikutusten arviointi.

24. Mainitun yleisohjeen 18 kohdassa korostetaan, että ensisijainen arviointiperuste on kysymys siitä, onko hankkeella todennäköisesti merkittäviä ympäristövaikutuksia vai ei, ja saman yleisohjeen 20 kohdassa tarkennetaan, että arviointi on pääsääntöisesti tarpeen, kun i) hankkeen merkitys ylittää paikallisen tason, ii) sijainti on herkällä alueella tai iii) hankkeella on erityisen monitahoisia ja mahdollisesti negatiivisia vaikutuksia.

25. Tämän saman yleisohjeen 30 ja 31 kohdassa todetaan edelleen, että tiettyjen hankeluokkien osalta arviointiperusteet ja rajat on lueteltu sen liitteessä A ja että niiden tarkoituksena on antaa yleisluonteiset ohjeet sellaisia tilanteita varten, joissa voidaan valtiosihteerin (Secretary of State) mukaan vaatia vaikutusten arviointia Assessment of Environmental Effects Regulationsin mukaan tai joissa päinvastoin arviointi ei todennäköisesti ole tarpeen, sillä nämä seikat ovat vain ohjeluonteisia, ja ensisijaista on, että jokaisessa yksittäisessä tapauksessa arvioidaan, onko kyseessä olevalla hankkeella todennäköisesti merkittäviä ympäristövaikutuksia vai ei.

26. Tämän yleisohjeen liitteessä A olevassa 15 kohdassa todetaan erityisesti kaupunkisuunnitteluhankkeista, että on epätodennäköistä, että aikaisemmin rakennetun alueen uudelleenrakentaminen vaatisi arviointia, paitsi silloin kun ehdotettu rakennussuunnitelma koskee tietyntyyppistä rakentamista tai kun se on laajuudeltaan paljon suurempi kuin aikaisempi suunnitelma.

27. Saman yleisohjeen liitteessä A olevassa 16 kohdassa täsmennetään aikaisemmin rakentamattomia alueita koskevien hankkeiden osalta, että ”arvioinnin tarpeellisuus riippuu suunnitellun alueen herkkyydestä”. Näin ollen ”arviointi voi olla tarpeellinen, kun

– hankkeen pinta-ala kaupunkialueella on suurempi kuin 5 hehtaaria

– ehdotetun rakennuspaikan välittömässä läheisyydessä on huomattava määrä asuntoja, esimerkiksi enemmän kuin 700 asuntoa alle 200 metrin säteellä alueen rajoilta, tai

– hankkeessa varataan yli 10 000 m²:n (brutto)pinta-ala kaupoille, toimistoille tai muuhun liiketoimintaan”.

28. Yleisohjeen nro 15/88 42 kohdasta seuraa muun muassa, että hankkeen toteuttajan on esitettävä ehdotuksensa yksityiskohtaisemmin ympäristöseikkoihin liittyvän lausunnon laatimiseksi; mahdollisia vaikutuksia ei sen sijaan voida tyhjentävästi arvioida. Toimivaltaisen viranomaisen on määriteltävä kussakin tapauksessa vaadittavien tietojen määrä. Ympäristöseikkoja koskevan ilmoituksen sisältämät tiedot ovat suurelta osin määrääviä sen kysymyksen osalta, voidaanko alustavaa rakennuslupaa käsiteltäessä tiettyjä seikkoja jättää myöhemmin hyväksyttäviksi. Jos ilmoituksessa viitataan siihen, että tiettyä seikkaa käsitellään erityisellä tavalla, tätä seikkaa ei ole asianmukaista jättää alustavassa rakennusluvassa toistaiseksi avoimeksi.

Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset

29. Barker asuu Crystal Palace Parkin läheisyydessä.

30. London & Regional Properties Ltd (jäljempänä L & R) haki Bromley LBC:ltä alustavaa rakennuslupaa Crystal Palacen alueen kunnostamiseksi virkistyskäyttöön (jäljempänä Crystal Palace ‑hanke); tämä hanke kuuluu direktiivin 85/337 liitteen II soveltamisalaan.

31. Bromley LBC päätteli tutkintansa perusteella, jossa se otti huomioon useampia selvityksiä ja täydentäviä tietoja, että mainitun hankkeen ympäristövaikutusten arviointi ei ole tarpeen.

32. Bromley LBC myönsi 24.3.1998 alustavan rakennusluvan, jossa tietyt seikat jätettiin odottamaan myöhempää hyväksyntää ennen minkäänlaisen rakentamisen aloittamista.

33. L & R esitti 25.1.1999 Bromley LBC:n hyväksyttäväksi tiettyjä avoimiksi jätettyjä seikkoja saadakseen lopullisen päätöksen asiassa. Näiden seikkojen mukaan Crystal Palace ‑hanke sisälsi pohjakerroksessa 18 elokuvasalia, virkistysalueen ja näyttelyalueen; galleriatasolla ravintoloita ja kahviloita, kaksi virkistysaluetta ja yleisiä käymälöitä; kattotasolla pysäköintialueen, jossa on enimmillään 950 pysäköintipaikkaa, neljä näköala-aluetta ja alueita, joilla on välineitä; 800 neliömetrin laajuisen puolikerroksen lisäämisen sekä muutoksia ulkoseinien rakentamiseen.

34. Kokouksessa, jossa oli tarkoitus päättää avoimiksi jätettyjen seikkojen hyväksymisestä, Bromley LBC:n neuvonantajat toivoivat hankkeen ympäristövaikutusten arviointia. Juridisen konsultoinnin jälkeen heille ilmoitettiin, että kansallisen oikeuden mukaan tuollainen arviointi voidaan tehdä vain alustavan rakennusluvan myöntämismenettelyn ensimmäisessä vaiheessa.

35. Bromley LBC antoi hyväksymisilmoituksen 10.5.1999.

36. Ensimmäinen oikeusaste ja Court of Appeal hylkäsivät Barkerin kanteen, jolla riitautettiin hyväksymispäätös, ja sen oikeudellisen lausunnon, johon päätös perustuu.

37. Koska House of Lords, jonne Barker valitti, epäili kansallisen järjestelmän – jonka mukaan ympäristövaikutuksia voidaan arvioida vain alustavaa rakennuslupaa koskevassa menettelyssä eikä enää myöhemmin hyväksyttäessä avoimiksi jääneitä seikkoja (jäljempänä pääasiassa kyseessä oleva järjestelmä) – yhteensoveltuvuutta yhteisön oikeuden kanssa, se päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1) Onko sen määrittäminen, mikä on toimivaltaisen viranomaisen tai viranomaisten päätös, joka oikeuttaa hankkeen toteuttajan ryhtymään hankkeen toteuttamiseen (direktiivin 85/337 – – 1 artiklan 2 kohta), yksinomaan kansallista oikeutta soveltavan kansallisen tuomioistuimen asia?

2) Edellytetäänkö direktiivissä [85/337] ympäristövaikutusten arvioinnin suorittamista tilanteessa, jossa sen jälkeen, kun ilman ympäristövaikutusten arviointia on myönnetty alustava rakennuslupa, ilmenee myöhemmin hyväksyttäviksi jätettyjä seikkoja koskevan luvan hakemisen yhteydessä, että hankkeella voi etenkin laatunsa, kokonsa tai sijaintinsa vuoksi todennäköisesti olla merkittäviä ympäristövaikutuksia (direktiivin 85/337 2 artiklan 1 kohta)?

3) Voidaanko kansallisessa lainsäädännössä direktiivin [85/337] mukaan sulkea pois se, että toimivaltainen viranomainen edellyttää ympäristövaikutusten arvioinnin suorittamista suunnittelumenettelyn myöhemmässä vaiheessa tilanteessa, jossa

a) kansallisessa lainsäädännössä säädetään alustavan rakennusluvan myöntämisestä suunnittelumenettelyn alkuvaiheessa ja edellytetään, että toimivaltaisen viranomaisen on tässä vaiheessa harkittava, edellytetäänkö direktiivin mukaista ympäristövaikutusten arviointia, ja

b) toimivaltainen viranomainen katsoo sitten, että ympäristövaikutusten arvioinnin suorittaminen ei ole tarpeen, ja myöntää alustavan rakennusluvan varustettuna sillä ehdolla, että tietyt seikat on hyväksyttävä myöhemmin, ja

c) kyseinen päätös voidaan sitten riitauttaa kansallisissa tuomioistuimissa?”

Ennakkoratkaisukysymykset

Ensimmäinen kysymys

38. Ennakkoratkaisupyynnön esittänyt tuomioistuin kysyy ensimmäisellä kysymyksellään, riippuuko päätöksen määrittely direktiivin 85/337 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuksi ”luvaksi” ainoastaan kansallisesta lainsäädännöstä.

39. Direktiivin 85/337 1 artiklan 2 kohdassa määritellään, että käsitteellä ”lupa” tarkoitetaan toimivaltaisen viranomaisen tai viranomaisten päätöstä, joka oikeuttaa hankkeen toteuttajan ryhtymään hankkeen toteuttamiseen.

40. Näin ollen, vaikka tämä käsite perustuukin tietyiltä osin kansalliseen lainsäädäntöön, se on yhteisön oikeuden mukainen käsite, johon sovelletaan, toisin kuin Bromley LBC ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus esittävät, yksinomaan yhteisön oikeutta. Yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä näet ilmenee, että yhteisön oikeuden sellaisen säännöksen sanamuotoa, joka ei sisällä nimenomaista viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen säännöksen sisällön ja soveltamisalan määrittämiseksi, on tavallisesti tulkittava koko yhteisössä itsenäisesti ja yhtenäisesti, mikä on tehtävä ottamalla huomioon kyseisen säännöksen asiayhteys ja kyseisen säännöstön tavoitteet (ks. erityisesti asia 327/82, Ekro, tuomio 18.1.1984, Kok. 1984, s. 107, 11 kohta; asia C‑287/98, Linster, tuomio 19.9.2000, Kok. 2000, s. I‑6917, 43 kohta ja asia C‑201/02, Wells, tuomio 7.1.2004, Kok. 2004, s. I‑723, 37 kohta).

41. Ensimmäiseen kysymykseen on näin ollen vastattava, että päätöksen määrittely direktiivin 85/337 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuksi luvaksi on tehtävä soveltamalla kansallista lainsäädäntöä yhteisön oikeuden mukaisesti.

Toinen ja kolmas kysymys

42. Ennakkoratkaisun esittänyt tuomioistuin kysyy toisella ja kolmannella kysymyksellään, joita on tutkittava yhdessä, onko direktiivin 85/337 2 artiklan 1 kohtaa ja 4 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että niissä edellytetään ympäristövaikutusten arviointia, jos alustavan rakennusluvan myöntämisen jälkeen ilmenee avoimiksi jätettyjä seikkoja myöhemmin hyväksyttäessä, että hankkeella voi etenkin laatunsa, kokonsa tai sijaintinsa vuoksi olla merkittäviä ympäristövaikutuksia.

43. Tältä osin direktiivin 85/337 2 artiklan 1 kohdasta seuraa, että saman direktiivin 4 artiklassa, luettuna yhdessä sen liitteen I tai II kanssa, tarkoitettujen hankkeiden, joilla todennäköisesti on merkittäviä ympäristövaikutuksia, vaikutuksia on arvioitava ennen luvan myöntämistä (em. asia Wells, tuomion 42 kohta).

44. Kuten tämän tuomion 39 kohdassa on muistutettu, direktiivin 85/337 1 artiklan 2 kohdassa määritellään, että tässä direktiivissä tarkoitetaan käsitteellä ”lupa” toimivaltaisen viranomaisen tai viranomaisten päätöstä, joka oikeuttaa hankkeen toteuttajan ryhtymään hankkeen toteuttamiseen.

45. Direktiivin 85/337 systematiikasta ja tavoitteista johtuu, että tämä säännös viittaa (yksi‑ tai useampivaiheiseen) päätökseen, jossa annetaan hankkeen toteuttajalle lupa aloittaa työt hankkeen toteuttamiseksi.

46. Nämä tarkennukset huomioon ottaen ennakkoratkaisun esittäneen tuomioistuimen on vahvistettava, muodostavatko alustava rakennuslupa ja myöhemmin hyväksyttäviksi jätettyjen seikkojen hyväksyminen käsiteltävänä olevassa asiassa kokonaisuudessaan direktiivissä 85/337 tarkoitetun luvan (ks. tältä osin asia C‑508/03, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta, tuomio 4.5.2006, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa, 101 ja 102 kohta).

47. On lisäksi muistutettava, että yhteisöjen tuomioistuin on edellä mainitussa asiassa Wells annetun tuomion 52 kohdassa täsmentänyt, että kun kansallisessa lainsäädännössä säädetään, että lupamenettely käsittää useita vaiheita, joista ensimmäinen on varsinainen päätös ja toinen toimeenpaneva päätös, joka ei voi mennä varsinaisessa päätöksessä määriteltyjä parametrejä pidemmällä, vaikutukset, joita hankkeella voi olla ympäristöön, on yksilöitävä ja arvioitava varsinaista päätöstä koskevan menettelyn kuluessa. Ainoastaan siinä tapauksessa, että kyseiset vaikutukset voidaan yksilöidä vasta toimeenpanevaa päätöstä koskevassa menettelyssä, arviointi on suoritettava kyseisen menettelyn kuluessa.

48. Mikäli ennakkoratkaisukysymykset esittänyt tuomioistuin tulee siihen johtopäätökseen, että pääasiassa kyseessä olevan järjestelmän mukainen menettely on useita vaiheita käsittävä lupamenettely, joista yksi on varsinainen päätös ja toinen toimeenpaneva päätös, joka ei voi mennä varsinaisessa päätöksessä määriteltyjä parametrejä pidemmälle, tästä seuraa, että toimivaltaisella viranomaisella on tarvittaessa velvollisuus suorittaa hankkeen ympäristöseikkojen arviointi jopa sen jälkeen, kun alustava rakennuslupa on myönnetty, eli hyväksyttäessä avoimiksi jätettyjä seikkoja (ks. tältä osin em. asia komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta, tuomion 103–106 kohta). Tämän arvioinnin on oltava kokonaisvaltaista, ja sen tulee kattaa hankkeen kaikki osat, joita ei ole vielä arvioitu tai jotka edellyttävät uutta arviointia.

49. Edellä esitetty huomioon ottaen toiseen ja kolmanteen kysymykseen on vastattava, että direktiivin 85/337 2 artiklan 1 kohtaa ja 4 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että niissä edellytetään ympäristövaikutusten arviointia silloin, kun useita vaiheita käsittävän lupamenettelyn toisen vaiheen aikana tulee ilmi, että hankkeella voi olla etenkin laatunsa, kokonsa tai sijaintinsa vuoksi todennäköisesti merkittäviä ympäristövaikutuksia.

Oikeudenkäyntikulut

50. Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely yhteisöjen tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäyntikuluja, jotka ovat aiheutuneet muille kuin näille asianosaisille huomautusten esittämisestä yhteisöjen tuomioistuimelle, ei voida määrätä korvattaviksi.

Päätöksen päätösosa

Näillä perusteilla yhteisöjen tuomioistuin (ensimmäinen jaosto) on ratkaissut asian seuraavasti:

1) Päätöksen määrittely tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista 27 päivänä kesäkuuta 1985 annetun neuvoston direktiivin 85/337/ETY 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuksi luvaksi on tehtävä soveltamalla kansallista lainsäädäntöä yhteisön oikeuden mukaisesti.

2) Direktiivin 85/337 2 artiklan 1 kohtaa ja 4 artiklan 2 kohtaa on tulkittava siten, että niissä edellytetään ympäristövaikutusten arviointia silloin, kun useita vaiheita käsittävän lupamenettelyn toisen vaiheen aikana tulee ilmi, että hankkeella voi olla etenkin laatunsa, kokonsa tai sijaintinsa vuoksi todennäköisesti merkittäviä ympäristövaikutuksia.