Asia T-34/02 DEP

Le Levant 015 EURL ym.

vastaan

Euroopan komissio

Oikeudenkäyntimenettely – Oikeudenkäyntikulujen vahvistaminen

Määräyksen tiivistelmä

1.      Oikeudenkäyntimenettely – Oikeudenkäyntikulut – Oikeudenkäyntikulujen vahvistaminen – Oikeudenkäynnin kolmannen osapuolen maksamien kulujen kuuluminen korvattavien oikeudenkäyntikulujen käsitteen alaan – Edellytykset

(Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 91 artikla)

2.      Oikeudenkäyntimenettely – Oikeudenkäyntikulut – Oikeudenkäyntikulujen vahvistaminen – Asianosaisille kanteen nostamista edeltävässä vaiheessa aiheutuneet kulut eivät kuulu korvattavien oikeudenkäyntikulujen käsitteen alaan

(Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 90 ja 91 artikla)

3.      Oikeudenkäyntimenettely – Oikeudenkäyntikulut – Oikeudenkäyntikulujen vahvistaminen – Huomioon otettavat seikat

(Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 91 artiklan b alakohta)

4.      Oikeudenkäyntimenettely – Oikeudenkäyntikulut – Oikeudenkäyntikulujen vahvistaminen – Huomioon otettavat seikat

(Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 91 artiklan b alakohta)

1.      Unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 91 artiklasta ilmenee, että korvattavat oikeudenkäyntikulut on rajattu ensinnäkin asian käsittelystä unionin yleisessä tuomioistuimessa aiheutuneisiin kustannuksiin ja toiseksi tätä varten välttämättömiin kustannuksiin.

Lisäksi ilmaisulla ”asianosaisille aiheutuneet kustannukset” tarkoitetaan kuluja, jotka ovat aiheutuneet asian käsittelystä, johon asianosaiset ovat osallistuneet. Ilmaisulla ei siis tarkoiteta pelkästään kuluja, joista asianosaiset ovat tosiasiassa vastanneet. Näin ollen korvattavia ovat kulut, jotka ovat aiheutuneet asian käsittelystä unionin yleisessä tuomioistuimessa ja jotka ovat olleet tätä varten välttämättömiä, vaikka kulut olisi tosiasiassa maksanut oikeudenkäynnin kolmas osapuoli. Jotta asia olisi toisin, oikeudenkäyntikulujen maksamisesta vastuussa olevan asianosaisen olisi näytettävä oikeudellisesti riittävällä tavalla toteen, että kolmannen osapuolen intressit eroavat pääasian toisen asianosaisen intresseistä.

(ks. 25–27 kohta)

2.      Vaikka huomattavaa oikeudellista työtä yleensä tehdäänkin oikeudenkäyntiä edeltävän menettelyn aikana, asian käsittelyllä tarkoitetaan unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 91 artiklassa ainoastaan käsittelyä unionin yleisessä tuomioistuimessa, ei oikeudenkäyntiä edeltävää menettelyä. Tämä perustuu erityisesti työjärjestyksen 90 artiklaan, jossa viitataan ”asian käsittelyyn unionin yleisessä tuomioistuimessa”.

Vaatimus, joka koskee oikeudenkäyntiä edeltävään aikaan liittyvien kulujen ja erityisesti asianajajien osallistumiseen asian käsittelyyn komissiossa liittyvien kulujen korvaamista tai joka koskee oikeutta saada komissiolta korvausta kuluista ajalta, jolloin ei ole ryhdytty mihinkään oikeudenkäyntimenettelyyn liittyvään toimenpiteeseen, on siis hylättävä. Tällaiset kulut eivät nimittäin voi liittyä tänä aikana suoraan asianajajien osallistumiseen asian käsittelyyn unionin yleisessä tuomioistuimessa, eikä niitä näin ollen ole pidettävä unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 91 artiklassa tarkoitettuina asian käsittelystä aiheutuneina välttämättöminä kustannuksina. Myös vaatimus, joka koskee oikeutta saada komissiolta korvausta kuluista, jotka liittyvät kansallisessa tuomioistuimessa nostetun kanteen valmisteluun, on hylättävä.

(ks. 31–33 ja 35 kohta)

3.      Unionin tuomioistuimilla ei ole toimivaltaa vahvistaa niiden palkkioiden määrää, jotka asianosaisten on maksettava omille asianajajilleen, vaan ne voivat vahvistaa, minkä määräisinä oikeudenkäyntikulujen maksamisesta vastuussa olevan asianosaisen on ne korvattava. Antaessaan ratkaisua oikeudenkäyntikulujen vahvistamista koskevaan vaatimukseen unionin yleisen tuomioistuimen ei tarvitse ottaa huomioon asianajajien kansallisia palkkiosääntöjä eikä mahdollista asianosaisen ja tämän asiamiesten tai avustajien välistä sopimusta tästä.

Asianajajien palkkioita koskevien unionin oikeussääntöjen puuttuessa unionin yleisen tuomioistuimen on oikeudenkäyntikuluja vahvistaessaan vapaasti arvioitava asiassa esille tulleita seikkoja ja otettava tältä osin huomioon oikeudenkäynnin kohde ja luonne, sen merkitys unionin oikeuden kannalta ja asian vaikeusaste, oikeudenkäynnistä asiamiehille tai avustajille aiheutuneen työn määrä ja oikeudenkäynnissä kyseessä olleet asianosaisten taloudelliset intressit.

(ks. 37 ja 38 kohta)

4.      Siltä osin kuin kyse on oikeudenkäynnistä mahdollisesti aiheutuneen työn määrän arvioinnista unionin tuomioistuinten on otettava huomioon koko oikeudellisen menettelyn kannalta objektiivisesti välttämätön työ.

Jos asianosaisen asianajajat ovat kuitenkin jo avustaneet tätä riita-asiaan liittyvien aikaisempien menettelyjen tai toimenpiteiden aikana, on syytä ottaa huomioon myös se seikka, että asianajajilla on ollut tiedossa sellaisia riita-asian kannalta merkityksellisiä seikkoja, jotka ovat olleet omiaan helpottamaan heidän työtään ja vähentämään oikeudenkäynnin valmisteluun käytettyä aikaa. Tämä toteamus pätee pääsääntöisesti myös silloin, kun kantajien lukumäärä on huomattava, sillä kaikki tässä tilanteessa toteutettavat toimenpiteet ovat muodollisia ja standardoituja eivätkä ne vaikuta asian oikeudelliseen sisältöön.

Lisäksi on todettava, että vaikka asianosaiset voivat antaa vapaasti puolustuksensa yhtä aikaa useamman asianajajan tehtäväksi sen varmistamiseksi, että saadaan kokeneempien asianajajien palveluja, on kuitenkin ennen kaikkea otettava huomioon sellaisten työtuntien kokonaismäärä, joita voidaan pitää oikeudenkäyntimenettelyn kannalta objektiivisesti välttämättöminä, riippumatta siitä, kuinka monen asianajajan kesken suoritetut palvelut ovat saattaneet jakautua.

(ks. 42–44 ja 46 kohta)

UNIONIN YLEISEN TUOMIOISTUIMEN MÄÄRÄYS (kolmas jaosto)

21 päivänä joulukuuta 2010 (*)

Oikeudenkäyntimenettely – Oikeudenkäyntikulujen vahvistaminen

Asiassa T‑34/02 DEP,

Le Levant 015 EURL, kotipaikka Pariisi (Ranska),

Le Levant 271 EURL, kotipaikka Pariisi,

A, kotipaikka Pariisi, sekä

B, kotipaikka Versailles (Ranska), ja 255 muuta kantajaa, joiden nimet mainitaan liitteessä,

edustajanaan asianajaja P. Kirch,

kantajina,

vastaan

Euroopan komissio, asiamiehenään B. Stromsky,

vastaajana,

jossa kantajat vaativat oikeudenkäyntikulujen vahvistamista ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen (laajennettu ensimmäinen jaosto) asiassa T‑34/02, Le Levant 001 ym. vastaan komissio, 22.2.2006 antaman tuomion (Kok., s. II-267) johdosta,

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto),

toimien kokoonpanossa: presidentti M. Jaeger sekä tuomarit O. Czúcz ja I. Labucka (esittelevä tuomari),

kirjaaja: E. Coulon,

on antanut seuraavan

määräyksen

 Tosiseikat, oikeudenkäyntimenettely ja asianosaisten vaatimukset

1        A perusti 9.12.1996 Le Levant -nimistä matkustaja-alusta varten laivanisännistöyhtiön, jossa oli 740 osuutta eli laivaosuutta. Vuoden 1997 kuluessa joukko luonnollisia henkilöitä perusti kukin oman yhdenmiehen rajavastuuyhtiön (EURL), joille A myi laivaosuudet julkisella annilla.

2        Sijoittajien kiinnostus tähän toimenpiteeseen johtui siitä, että he saivat vähentää verotettavista tuloistaan toteutetun investoinnin hankintamenon ja kulut, jotka liittyvät investoinnin hankintaan (korot) ja sen hallintaan (poistot), sekä investointikohteen toiminnasta mahdollisesti aiheutuvat tappiot.

3        Euroopan yhteisöjen komissio teki 25.7.2001 Ranskan kehitystukena myöntämästä valtiontuesta Saint-Pierren ja Miquelonin saarilla liikennöivälle Alstom Leroux Naval ‑telakalla rakennetulle Le Levant ‑matkustaja-alukselle päätöksen 2001/882/EY (jäljempänä riidanalainen päätös). Päätös julkaistiin Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä 12.12.2001 (EYVL L 327, s. 37).

4        Komissio totesi riidanalaisessa päätöksessä tutkineensa kyseistä tukea laivanrakennusteollisuudelle myönnettävästä tuesta 21.12.1990 annetun neuvoston direktiivin 90/684/ETY (EYVL L 380, s. 27) 4 artiklan 7 kohdan valossa, ”koska aluksen rakentamiseen vuonna 1996 myönnetyn tuen väitet[tiin] olevan kehitystukea vuonna 1992 hyväksytystä tukijärjestelmästä [11.7.1986 annettu Ranskan laki (vuoden 1986 lisätalousarviosta annettu laki nro 86-824; JORF 12.7.1986, s. 8688), niin sanottu Ponsin laki]” (16 perustelukappale).

5        Komissio täsmensi riidanalaisessa päätöksessä myös, että se oli katsonut tämän tutkimuksen yhteydessä, ettei kyseiseen toimenpiteeseen sisältynyt yhteisöjen tuomioistuimen asiassa C-400/92, Saksa vastaan komissio, 5.10.1994 antamassa tuomiossa (Kok., s. I-4701) tarkoitettua todellista kehitysosuutta, koska Saint-Pierren ja Miquelonin (Ranska) osalta todetut taloudelliset ja sosiaaliset vaikutukset olivat riittämättömiä (20 ja 22–33 perustelukappale).

6        Komissio totesi lopulta riidanalaisen päätöksen 1 artiklassa, ettei Le Levant -matkustaja-alukselle myönnetty kehitystuki sovellu yhteismarkkinoille.

7        EURL Le Levant 001 ja eräät muut yhdenmiehen rajavastuuyhtiöt ja luonnolliset henkilöt nostivat 20.2.2002 riidanalaisen päätöksen kumoamista koskevan kanteen unionin yleisessä tuomioistuimessa.

8        Komission pyynnöstä pääasian käsittelyä lykättiin, kunnes yhteisöjen tuomioistuin antaa päätöksen, jolla asian C-394/01, Ranska vastaan komissio, käsittely päätetään. Kyseinen tuomio annettiin 3.10.2002. Riidanalainen päätös kumottiin 27.9.2005 pidetyn istunnon jälkeen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen asiassa T‑34/02, Le Levant 001 ym. vastaan komissio, 22.2.2006 antamalla tuomiolla (Kok., s. II-267). Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin määräsi tässä tuomiossa lisäksi, että komissio vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan ja että se velvoitetaan korvaamaan kantajien oikeudenkäyntikulut pääasiassa, välitoimimenettelystä aiheutuneet kulut mukaan lukien.

9        Yhtäältä komission ja A:n ja toisaalta komission ja kantajien asianajajan välisen kirjeenvaihdon jälkeen komissio ilmoitti 29.11.2007 päivätyllä kirjeellä kantajien asianajajalle, että se kieltäytyy maksamasta 509 561,71 euron suuruista summaa, jota on vaadittu niistä kuluista ja palkkioista, jotka ovat aiheutuneet kantajien etujen puolustamisesta pääasiassa, siksi, että A, joka vastasi kaikista oikeudenkäyntikuluista, ei ollut pääasian asianosainen.

10      Kantajat esittivät unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 31.7.2008 toimittamallaan kirjelmällä nyt käsiteltävänä olevan oikeudenkäyntikulujen vahvistamista koskevan vaatimuksen unionin yleisen tuomioistuimen työjärjestyksen 92 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Kantajat vaativat unionin yleistä tuomioistuinta vahvistamaan tämän säännöksen nojalla korvattavien oikeudenkäyntikulujen määräksi 509 561,73 euroa korkoineen.

11      Komissio esitti unionin yleisen tuomioistuimen kirjaamoon 11.11.2008 toimittamallaan kirjelmällä huomautuksensa tästä vaatimuksesta. Komissio vaatii unionin yleistä tuomioistuinta jättämään nyt käsiteltävänä olevan oikeudenkäyntikulujen vahvistamista koskevan vaatimuksen tutkimatta A:n osalta ja vahvistamaan kantajille pääasiassa korvattavien oikeudenkäyntikulujen kokonaismääräksi 0 euroa.

 Oikeudellinen arviointi

 Asianosaisten lausumat

12      Kantajien mielestä komission esittämä oikeudenkäyntiväite, jonka mukaan A ei voi vaatia oikeudenkäyntikulujen korvaamista, koska se ei ole pääasian asianosainen, on hylättävä.

13      Kantajat toteavat myös, että 509 561,71 euron suuruinen summa korkoineen, jota kantajat vaativat korvattavaksi, koskee ajanjaksoa, joka alkoi 1.8.2001 eli sinä päivänä, jona riidanalainen päätös annettiin kantajille tiedoksi ja jona kantajat aloittivat kumoamiskanteen valmistelun, ja joka päättyi 27.9.2005 eli sinä päivänä, jona unionin yleisessä tuomioistuimessa pidettiin viimeinen suullinen käsittely. Kyseinen summa sisältää välitoimia koskevasta menettelystä aiheutuneet kulut ja arvonlisäveron, joka ei ole vähennettävissä.

14      Kantajat täsmentävät, että ”unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti palkkiot ja kulut on rajattu koskemaan asianajotoimisto M:n eli sen asianajotoimiston, jonka kantajat ovat valtuuttaneet edustamaan itseään unionin yleisessä tuomioistuimessa, palkkiota ja kuluja, eivätkä ne koske muita asianajajia, kuten muun muassa asianajotoimisto AO:n asianajajaa C.-N.”.

15      Komissio katsoo ensisijaisesti, että A:n esittämä oikeudenkäyntikulujen vahvistamista koskeva vaatimus on jätettävä tutkimatta. Kysymys oikeudenkäyntikuista on pääasiaan nähden liitännäinen kysymys, ja jo työjärjestyksen 91 artiklan b alakohdan sanamuodostakin ilmenee, että ainoastaan pääasian asianosaiset voivat vaatia oikeudenkäyntikulujen korvaamista ja että asianosaisille aiheutuneet oikeudenkäyntikulut voidaan korvata ainoastaan pääasian asianosaisille.

16      Siitä A:n esittämästä argumentista, jonka mukaan A oli pääasian kantaja, koska A oli EURL Le Levant 132:n ainoa yhtiömies, komissio muistuttaa, että yhdenmiehen rajavastuuyhtiö on 11.7.1985 annetulla lailla nro 85-697 luodun rajavastuuyhtiön ”erityismuoto”, jonka tarkoituksena on vähentää yksin toimivaan henkilöön kohdistuvia riskejä. Lisäksi yhdenmiehen rajavastuuyhtiö on oikeushenkilö, jolla on täysi oikeudellinen itsemääräämisvalta.

17      Komissio huomauttaa, että 259 luonnollista henkilöä, jotka olivat pääasian kantajia, toimivat omissa nimissään. Komissio väittää, ettei kantajan asema perustu siihen, että nämä henkilöt olivat yhdenmiehen rajavastuuyhtiön, joka oli myös kantajana, ainoita yhtiömiehiä, jotka olivat hankkineet Le Levant -matkustaja-aluksen laivaosuuden, vaan kunkin kyseessä olevan henkilön nimenomaiseen tahdonilmaukseen. A ei sitä vastoin ollut lainkaan ilmaissut tahtoaan toimia omissa nimissään kyseisen asian kantajana ennen oikeudenkäyntikuluja koskevan kysymyksen käsittelyä. Oikeushenkilöiden itsemääräämisvalta ei mahdollista sitä, että pääasian kantajan asema ulotettaisiin koskemaan A:ta ainoastaan siitä syystä, että se on EURL Le Levant 132:n ainoa yhtiömies.

18      Siitä kantajien väitteestä, jonka mukaan A oli niistä henkilöistä, joita riidanalainen päätös koski, ainoa, jolla oli mahdollisuus saattaa menettely päätökseen, komissio toteaa, että vaikka on totta, että yhteinen kanne ja yhden ja saman asianajajan valitseminen, helpottavat huomattavasti kantajien tehtävää, A olisi voinut ratkaista itse kaikki kantajien esiin tuomat ongelmat. A olisi voinut tyytyä kokoamaan yhteen yksityiset sijoittajat ja tällä tavoin turvata heidän anonymiteettinsä. Hän olisi myös voinut toimittaa heille tarvittavat tiedot kyseisestä toimenpiteestä ja maksaa sijoittajille näiden puolustukseen tarvittavat varat.

19      Lisäksi komissio tuo esiin, että yhdenmiehen rajavastuuyhtiöt, jotka olivat hankkineet Le Levant -matkustaja-aluksen laivaosuuden, ovat oikeushenkilöitä ja voivat näin ollen esiintyä kantajina tai vastaajina oikeudenkäynneissä, kuten ne ovat tehneetkin. Vastaavasti niiden yhtiömiehet, jotka ovat luonnollisia henkilöitä, voivat nostaa kanteen riidanalaisesta päätöksestä, kuten osa heistä on tehnytkin.

20      Komissio väittää, että A oli alusta lähtien täysin tietoinen kyseiseen toimenpiteeseen valtiontukiin sovellettavien sääntöjen kannalta liittyvistä riskeistä mutta oli tästä huolimatta kutsunut ”yksityisiä sijoittajia” aluksen osaomistajiksi ja käyttäjiksi. A:lla oli siis ollut pääasian asiayhteydessä erityisiä intressejä, jotka erosivat kantajina olevien sijoittajien intresseistä ja jotka liittyivät A:n näille ”yksityisille sijoittajille” antamiin sitoumuksiin (varsinkin velvollisuuteen lunastaa kiinteällä hinnalla yhdenmiehen rajavastuuyhtiöiden hankkimat Le Levant -matkustaja-aluksen laivaosuudet kyseessä olevan toimenpiteen päätyttyä).

21      Komissio väittää myös, että A, joka näyttää haluavan vedota kyseisen toimenpiteen rakenteeseen, on itse luonut kyseisen toimenpiteen oikeudellisen ja taloudellisen toimintamallin ja valinnut taktisesti tavan, jolla se halusi osallistua pääasian käsittelyyn.

22      Lopuksi komissio esittää, ettei pääasian kantajille ole aiheutunut lainkaan sellaisia oikeudenkäyntikuluja, joista A ei olisi vastannut. Pääasian asiakirja-aineistosta käy ilmi, että kaikki palkkiolaskut, jotka esitettiin komissiolle ja nyt käsiteltävän vaatimuksen yhteydessä unionin yleiselle tuomioistuimelle, oli osoitettu A:lle. A oli vastannut lopullisesti kuluista ja palkkioista, eivätkä pääasian kantajat olleet sille velkaa puolustukseensa liittyvistä kustannuksista. Kantajat eivät ole millään tavalla näiden kulujen ja palkkioiden velallisia. Näin ollen pääasian kantajat eivät voi vaatia komissiolta niiden korvaamista.

23      Komissio huomauttaa toissijaisesti, että 509 561,71 euron suuruinen summa ylittää selvästi sen, mikä on perusteltua pääasian kantajien puolustautumisen kannalta, kun otetaan unionin yleisen tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti huomioon oikeudenkäynnin kohde ja luonne, sen merkitys unionin oikeuden kannalta ja asian vaikeusaste. Kyseiseen summaan nimittäin sisältyy työjärjestyksen 91 artiklassa tarkoitettuja korvaamatta jätettäviä oikeudenkäyntikuluja.

 Unionin yleisen tuomioistuimen arviointi asiasta

24      Työjärjestyksen 92 artiklan 1 kohdassa määrätään, että jos oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta syntyy riita, unionin yleinen tuomioistuin ratkaisee sen asianosaisen pyynnöstä ja kuultuaan toisen asianosaisen huomautukset antamalla määräyksen, josta ei voi valittaa.

 Tutkittavaksi ottaminen

25      Työjärjestyksen 91 artiklan mukaan korvattaviksi oikeudenkäyntikuluiksi katsotaan muun muassa ”asianosaisille asian käsittelystä aiheutuneet välttämättömät kustannukset, erityisesti matka- ja oleskelukulut, sekä asiamiehen, avustajan tai asianajajan palkkio”. Kyseisestä määräyksestä ilmenee, että korvattavat oikeudenkäyntikulut on rajattu ensinnäkin asian käsittelystä unionin yleisessä tuomioistuimessa aiheutuneisiin kustannuksiin ja toiseksi tätä varten välttämättömiin kustannuksiin (ks. asia T-342/99 DEP, Airtours v. komissio, määräys 28.6.2004, Kok., s. II-1785, 13 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

26      Lisäksi oikeuskäytännössä on jo todettu, että ilmaisulla ”asianosaisille aiheutuneet kustannukset” tarkoitetaan kuluja, jotka ovat aiheutuneet asian käsittelystä, johon asianosaiset ovat osallistuneet. Ilmaisulla ei siis tarkoiteta pelkästään kuluja, joista asianosaiset ovat tosiasiassa vastanneet. Näin ollen korvattavia ovat kulut, jotka ovat aiheutuneet asian käsittelystä unionin yleisessä tuomioistuimessa ja jotka ovat olleet tätä varten välttämättömiä, vaikka kulut olisi tosiasiassa maksanut oikeudenkäynnin kolmas osapuoli, kuten käsiteltävässä asiassa A (ks. vastaavasti asia T-373/04 DEP, Fries Guggenheim v. Cedefop, määräys 2.3.2009, 24 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

27      Komissio ei ole käsiteltävässä asiassa näyttänyt oikeudellisesti riittävällä tavalla toteen, että A:n intressit eroaisivat pääasian asianosaisina olevien luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden intresseistä ja että nyt kyseessä oleva tilanne voisi tämän takia olla erilainen kuin edellä mainitussa asiassa Fries Guggenheim vastaan Cedefop annetun määräyksen taustalla oleva tilanne.

28      Näin ollen komission esittämät väitteet oikeudenkäyntikulujen vahvistamista koskevan vaatimuksen tutkittavaksi ottamisen edellytysten puuttumisesta on hylättävä siltä osin kuin ne koskevat kantajia, jotka olivat myös pääasian asianosaisia.

29      Sitä vastoin on todettava, että A:n esittämät väitteet sen osoittamiseksi, että se on pääasian asianosainen, on hylättävä. Yhtäältä pääasian kantajana olleen yhdenmiehen rajavastuuyhtiön ainoan yhtiömiehen asemaa on arvioitava tähän oikeushenkilöön sovellettavan yhtiöoikeuden erityispiirteiden pohjalta. Tämän yhdenmiehen rajavastuuyhtiön oikeudellinen itsemääräämisvalta estää ainoan yhtiömiehen rinnastamisen oikeushenkilöön, joka on nostanut kanteen käsiteltävässä asiassa. Toisaalta se seikka, että A:n mukaan jälkimmäinen oli niistä henkilöistä, joita riidanalainen päätös koski, ainoa, joka pystyi ”kokoamaan yksityiset sijoittajat yhteen [kyseisen] päätöksen vastustamiseksi”, ei estä tätä oikeushenkilöä osallistumasta omissa nimissään pääasian käsittelyyn ja kuuluu kanteen rahoitukseen liittyviin käytännön muodollisuuksiin, jotka eivät vaikuta käsiteltävässä asiassa lainkaan asianosaisen asemaan pääasiassa.

 Asiakysymys

30      On huomautettava, että ainoastaan asian käsittelystä aiheutuneet välttämättömät oikeudenkäyntikulut voidaan korvata (ks. edellä 25 kohta).

31      Lisäksi oikeuskäytännöstä ilmenee, että vaikka huomattavaa oikeudellista työtä yleensä tehdäänkin oikeudenkäyntiä edeltävän menettelyn aikana, on muistettava, että asian käsittelyllä tarkoitetaan työjärjestyksen 91 artiklassa ainoastaan käsittelyä unionin yleisessä tuomioistuimessa, ei oikeudenkäyntiä edeltävää menettelyä. Tämä perustuu erityisesti työjärjestyksen 90 artiklaan, jossa viitataan ”asian käsittelyyn unionin yleisessä tuomioistuimessa” (asia T-38/95 DEP, Groupe Origny v. komissio, määräys 24.1.2002, Kok., s. II-217, 29 kohta).

32      Kantajien vaatimus on siis hylättävä siltä osin kuin se koskee oikeudenkäyntiä edeltävään aikaan liittyvien kulujen ja erityisesti asianajajien osallistumiseen asian käsittelyyn komissiossa liittyvien kulujen korvaamista.

33      Samoin kantajien vaatimus on hylättävä siltä osin kuin se koskee oikeutta saada komissiolta korvausta kuluista ajalta, jolloin ei ole ryhdytty mihinkään oikeudenkäyntimenettelyyn liittyvään toimenpiteeseen. Tällaiset kulut eivät nimittäin voi liittyä tänä aikana suoraan kantajien asianajajien osallistumiseen asian käsittelyyn unionin yleisessä tuomioistuimessa, eikä niitä näin ollen ole pidettävä työjärjestyksen 91 artiklassa tarkoitettuina asian käsittelystä aiheutuneina välttämättöminä kustannuksina (ks. vastaavasti asia T-78/99 DEP, Elder v. komissio, määräys 27.11.2000, Kok., s. II-3717, 17 kohta ja em. asia Groupe Origny v. komissio, määräyksen 31 kohta).

34      Tähän on todettava, ettei minkäänlaiseen oikeudenkäyntimenettelyyn liittyvään toimenpiteeseen ole ryhdytty yhtäältä aikana, joka alkoi 30.4.2002 eli sinä päivänä, jona viidennen jaoston puheenjohtaja antoi määräyksen lykätä pääasian käsittelyä, kunnes yhteisöjen tuomioistuin antaa päätöksen, jolla asian C-394/01 käsittely päätetään, ja joka päättyi 3.10.2002 eli sinä päivänä, jona yhteisöjen tuomioistuin antoi tuomion asiassa C-394/01, eikä toisaalta sen jälkeen, kun pääasiassa oli 27.9.2005 pidetty istunto. Korvattaviin oikeudenkäyntikuluihin on kuitenkin luettava oikeudenkäyntikulut, jotka liittyvät välitoimimenettelyyn unionin yleisessä tuomioistuimessa 23.4.2002 ja 13.6.2002 välisenä aikana, vaikka pääasian käsittelyä oli tuolloin lykätty.

35      Kantajien vaatimus on lisäksi hylättävä siltä osin kuin se koskee oikeutta saada komissiolta korvausta kuluista, jotka liittyvät kansallisessa tuomioistuimessa nostetun kanteen valmisteluun.

36      Lisäksi kantajien vaatimus on hylättävä siltä osin kuin se koskee kuluja, jotka mainitaan kannekirjelmän liitteessä 8 olevissa kuluerittelyissä ja joita ei voida yhdistää minkäänlaiseen oikeudenkäyntimenettelyyn liittyvään toimenpiteeseen. Mainittuja kuluja ei voida pitää välttämättöminä pääasian käsittelyn kannalta.

37      Lopuksi on huomautettava, että kun on kyse muista kuluista, joita kantajat vaativat korvattaviksi, unionin tuomioistuimilla ei ole vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan toimivaltaa vahvistaa niiden palkkioiden määrää, jotka asianosaisten on maksettava omille asianajajilleen, vaan ne voivat vahvistaa, minkä määräisinä oikeudenkäyntikulujen maksamisesta vastuussa olevan asianosaisen on ne korvattava. Antaessaan ratkaisua oikeudenkäyntikulujen vahvistamista koskevaan vaatimukseen unionin yleisen tuomioistuimen ei tarvitse ottaa huomioon asianajajien kansallisia palkkiosääntöjä eikä mahdollista asianosaisen ja tämän asiamiesten tai avustajien välistä sopimusta tästä (ks. em. asia Airtours v. komissio, määräyksen 17 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

38      Vakiintuneessa oikeuskäytännössä on niin ikään todettu, että asianajajien palkkioita koskevien unionin oikeussääntöjen puuttuessa unionin yleisen tuomioistuimen on oikeudenkäyntikuluja vahvistaessaan vapaasti arvioitava asiassa esille tulleita seikkoja ja otettava tältä osin huomioon oikeudenkäynnin kohde ja luonne, sen merkitys unionin oikeuden kannalta ja asian vaikeusaste, oikeudenkäynnistä asiamiehille tai avustajille aiheutuneen työn määrä ja oikeudenkäynnissä kyseessä olleet asianosaisten taloudelliset intressit (ks. em. asia Airtours v. komissio, määräyksen 18 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

39      Korvattavien oikeudenkäyntikulujen määrä on tässä tapauksessa arvioitava näiden ehtojen mukaisesti. Tässä on syytä ottaa huomioon seuraavat asian arviointiin liittyvät seikat.

 Oikeudenkäynnin kohde ja luonne sekä sen merkitys unionin oikeuden kannalta ja asian vaikeusaste

40      On todettava, että pääasian kohteena oli komission valtiontukipäätöksen kumoamista koskeva kanne. Asiassa ei tuotu esiin yhtään uutta oikeuskysymystä eivätkä esiin tuodut kysymykset olleet niin monitahoisia sekä oikeuskysymysten että tosiseikkojen osalta, että ne oikeuttaisivat tutkimaan yksityiskohtaisesti lainsäädäntöä tai ryhtymään erityisiin selvitystoimiin. Näin ollen mainittujen ehtojen perusteella on todettava, ettei pääasia oikeuttanut kantajien asianajajia uhraamaan siihen suurta työmäärää.

 Asianosaisten taloudellinen intressi oikeudenkäyntiasiassa

41      On todettava, että vaikka näyttää siltä, että niillä kantajilla, jotka ovat saaneet kyseessä olevaa verotuksellista etua, on selvä taloudellinen intressi pääasiassa, sitä ei voida pitää merkittävänä. Kyseinen 11,9 miljoonan euron suuruinen tuki nimittäin jakautui hyvin monen sijoittajan kesken, mikä vähentää vastaavasti kantajien taloudellisia intressejä. Asianosaisilla ei näin ollen ole merkittävää taloudellista intressiä kyseessä olevassa asiassa.

 Työmäärä

42      Siltä osin kuin kyse on oikeudenkäynnistä mahdollisesti aiheutuneen työn määrän arvioinnista unionin tuomioistuinten on otettava huomioon koko oikeudellisen menettelyn kannalta objektiivisesti välttämätön työ (em. asia Airtours v. komissio, määräyksen 30 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen).

43      Jos asianosaisen asianajajat ovat kuitenkin jo avustaneet tätä riita-asiaan liittyvien aikaisempien menettelyjen tai toimenpiteiden aikana, on syytä ottaa huomioon myös se seikka, että asianajajilla on ollut tiedossa sellaisia riita-asian kannalta merkityksellisiä seikkoja, jotka ovat olleet omiaan helpottamaan heidän työtään ja vähentämään oikeudenkäynnin valmisteluun käytettyä aikaa (asia T-331/94 DEP, IPK-München v. komissio, määräys 13.1.2006, Kok., s. II-51, 59 kohta).

44      Tämä toteamus pätee pääsääntöisesti myös silloin, kun kantajien lukumäärä on huomattava, sillä kaikki tässä tilanteessa toteutettavat toimenpiteet ovat muodollisia ja standardoituja eivätkä ne vaikuta asian oikeudelliseen sisältöön.

45      Kun otetaan lisäksi huomioon se, että A, joka oli kyseessä olevan toimenpiteen alullepanija, on voinut toimittaa pääasian käsittelyyn osallistuneille asianajajille kaikki merkitykselliset tiedot, asianajajat ovat näin ollen kyenneet tarjoamaan palvelujaan tehokkaammin ja ripeämmin. Tämä on joka tapauksessa voinut ainakin osittain helpottaa heidän työtään ja lyhentää väitteitä koskevien huomautusten valmisteluun käytettyä aikaa (yhdistetyt asiat T-226/00 DEP ja T-227/00 DEP, Nan Ya Plastics ja Far Eastern Textiles v. neuvosto, määräys 6.3.2003, Kok., s. II-685, 42 kohta ja em. asia Airtours v. komissio, määräyksen 29 kohta).

46      Seuraavaksi on todettava, että vaikka pääasian kantajien puolustaminen voitiin antaa käsiteltävässä asiassa vapaasti yhtä aikaa useamman asianajajan tehtäväksi sen varmistamiseksi, että saadaan kokeneempien asianajajien palveluja, on kuitenkin ennen kaikkea otettava huomioon sellaisten työtuntien kokonaismäärä, joita voidaan pitää oikeudenkäyntimenettelyn kannalta objektiivisesti välttämättöminä, riippumatta siitä, kuinka monen asianajajan kesken suoritetut palvelut ovat saattaneet jakautua (asia T-290/94 DEP, Kaysersberg v. komissio, määräys 30.10.1998, Kok., s. II-4105, 20 kohta).

47      Nyt käsiteltävään oikeudenkäyntikulujen vahvistamista koskevaan vaatimukseen liitetystä yksityiskohtaisesta oikeudenkäyntikulujen erittelystä ilmenee, että niiden työtuntien kokonaismäärä, joita vaaditaan korvattaviksi ja joiden globaali painotettu keskimääräinen tuntihinta on 240 euroa, on noin 1 889 tuntia.

48      Vaikka nämä työtunnit vaikuttavat kirjanpidollisesti asianmukaisesti perustelluilta, unionin yleisen tuomioistuimen on kuitenkin otettava huomioon edellä 25 kohdassa esitetty ehto eli näiden työtuntien objektiivisesti välttämätön luonne.

49      Kuten edellä 34 kohdassa todetaan, on ensinnäkin jätettävä korvaamatta kulut, jotka eivät liity unionin yleisessä tuomioistuimessa käytävän oikeudenkäynnin mihinkään vaiheeseen, eli palkkiot, jotka koskevat ajanjaksoa 13.6.2002–4.10.2002. On myös jätettävä korvaamatta palkkiot, jotka koskevat ajanjaksoa 20.3.2003–22.10.2004 – ja kuten oikeudenkäyntiaineistosta ilmenee – jotka eivät liity mihinkään unionin yleisessä tuomioistuimessa käytävän oikeudenkäynnin vaiheeseen.

50      Toiseksi on todettava, että työtuntierittelystä ilmenee, etteivät tietyt tehtävät näytä liittyvän suoraan unionin yleisessä tuomioistuimessa nostetun pääasian kanteen valmisteluun etenkään siltä osin kuin on kyse kansallisessa tuomioistuimessa nostetun kanteen valmisteluun käytetyistä tunneista (ks. edellä 35 kohta).

51      Kolmanneksi kirjelmien valmistelutyön jakaminen usean asianajajan kesken merkitsee väistämättä sitä, että asiassa on tehty päällekkäistä työtä (ks. vastaavasti asia T-324/00 DEP, CDA Datenträger Albrechts v. komissio, määräys 8.10.2008, 91 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa), joten unionin yleinen tuomioistuin ei voi hyväksyä kaikkia vaadittuja työtunteja.

52      Kuten lisäksi palkkiolaskuista ilmenee, pääasiassa on laadittu neljä peräkkäistä kannekirjelmää ja vastauskirjelmän luonnosta. Useiden peräkkäisten luonnosten laatimiseen liittyviä palkkioita ei kuitenkaan voida pitää ehdottoman välttämättöminä unionin yleisen tuomioistuimen menettelyn kannalta, eikä niiden korvaamista voida näin ollen pitää perusteltuna.

53      Samoin yhtäältä kumoamiskanteen ja välitoimihakemuksen laatimiseen käytetty 1 000 ylittävä aika ja toisaalta vastauskirjelmän laatimiseen käytetty 450 tuntia ylittävä aika kohoavat merkittävästi yli sen, mitä voidaan pitää tarpeellisena tähän tarkoitukseen nähden.

54      Neljänneksi unionin yleisen tuomioistuimen mukaan osakas K:n palvelujen 380–400 euron suuruinen tuntihinta ylittää selvästi sen, mitä voidaan pitää asianmukaisena erityisen kokeneen ammattilaisen, joka kykenee erittäin tehokkaaseen ja ripeään työskentelyyn, palvelujen korvaamiseksi (ks. vastaavasti asia T-310/00 DEP, Verizon Business Global v. komissio, määräys 13.2.2008, 44 kohta, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa). Lisäksi tämänsuuruisen korvauksen huomioon ottaminen edellyttää vastaavasti, että sitä, onko työtuntien kokonaismäärä oikeudenkäyntimenettelyn kannalta välttämätön, arvioidaan tiukasti (ks. asia T-33/01 DEP, Infront WM v. komissio, määräys 17.10.2008, 31 kohta oikeuskäytäntöviittauksineen, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

55      Edellä esitetyn perusteella kantajien asianajajien kokonaistyöajaksi, joka on ollut oikeudenkäyntimenettelyn aikana objektiivisesti tarkasteltuna välttämätöntä kantajien edustamisen kannalta, on pääasiassa vahvistettava 600 tuntia.

56      Edellä esitetyn perusteella nyt käsiteltävässä oikeudenkäyntikulujen vahvistamista koskevassa vaatimuksessa vaadittuja 509 561,71 euron suuruisia kuluja ei voida pitää objektiivisesti välttämättöminä pääasian käsittelyn kannalta.

57      Tässä tilanteessa on asianmukaista vahvistaa niiden palkkioiden, jotka korvataan kantajille asian käsittelystä aiheutuneina välttämättöminä kustannuksina, määräksi 144 000 euroa.

58      Lisäksi asian käsittelystä unionin yleisessä tuomioistuimessa aiheutuneiden muiden oikeudenkäyntikulujen, kuten matka- tai kopiokulujen, määräksi on vahvistettava 2 000 euroa.

59      Kaiken edellä olevan perusteella niiden oikeudenkäyntikulujen, joiden korvaamista kantajat voivat vaatia pääasiassa siinä tarkoituksessa, että A:lle korvataan ne kustannukset, jotka A:lle on aiheutunut kantajien puolustamisesta asiassa T-34/02, kohtuulliseksi määräksi arvioidaan 146 000 euroa.

Näillä perusteilla

UNIONIN YLEINEN TUOMIOISTUIN (kolmas jaosto)

on määrännyt seuraavaa:

Niiden oikeudenkäyntikulujen kokonaismääräksi, jotka Euroopan komission on korvattava kantajille siltä osin kuin kantajat olivat pääasian asianosaisia, vahvistetaan 146 000 euroa.

Annettiin Luxemburgissa 21 päivänä joulukuuta 2010.

E. Coulon

M. Jaeger

kirjaaja

presidentti

---

* Oikeudenkäyntikieli: ranska.