Asia C-239/02

Douwe Egberts NV

vastaan

Westrom Pharma NV ym.

(Rechtbank van Koophandel te Hasseltin esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – EY 28 artiklan ja direktiivien 1999/4/EY ja 2000/13/EY tulkinta – Direktiivin 1999/4/EY pätevyys – Elintarvikkeiden merkinnät ja mainonta – Terveyteen kohdistuvia viittauksia koskevat kiellot

Tuomion tiivistelmä

1.        Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – Elintarvikkeiden merkinnät ja mainonta – Kahviuutteet ja sikuriuutteet – Direktiivi 1999/4 – Myyntinimitykset – Kuvitteellisen nimen tai kaupallisen nimen samanaikaisen käytön hyväksyttävyys

(Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 1999/4 2 artikla)

2.        Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – Elintarvikkeiden merkinnät, esillepano ja mainonta – Direktiivi 2000/13 – Kansallista lainsäädäntöä, jossa kielletään elintarvikkeiden merkinnöissä viittaukset ”laihtumiseen” ja ”lääketieteellisiin suosituksiin tai todistuksiin”, ei voida hyväksyä – Perustelujen puuttuminen

(Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/13 18 artiklan 1 ja 2 kohta)

3.        Tavaroiden vapaa liikkuvuus – Määrälliset rajoitukset – Vaikutukseltaan vastaavat toimenpiteet – Kansallista lainsäädäntöä, jossa kielletään elintarvikkeiden mainonnassa viittaukset ”laihtumiseen” ja ”lääketieteellisiin suosituksiin tai todistuksiin”, ei voida hyväksyä – Perustelujen puuttuminen

(EY 28 artikla ja EY 30 artikla)

1.        Kahviuutteista ja sikuriuutteista annetun direktiivin 1999/4 2 artiklaa, jossa säädetään siitä, että kyseisen direktiivin liitteessä mainitut myyntinimitykset varataan ainoastaan liitteessä tarkoitetuille tuotteille ja niitä on käytettävä kaupassa niiden määrittämiseksi, on tulkittava siten, että kyseisten tuotteiden myynnin osalta ei voida sulkea pois sitä, että myyntinimitysten ohella voidaan käyttää muita nimityksiä, kuten kaupallista tai kuvitteellista nimeä.

(ks. 24 ja 29 kohta sekä tuomiolauselman 1 kohta)

2.        Myytäväksi tarkoitettujen elintarvikkeiden merkintöjä, esillepanoa ja mainontaa koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä annetun direktiivin 2000/13 18 artiklan 1 ja 2 kohdan vastainen on kansallinen lainsäädäntö, jossa kielletään käyttämästä elintarvikkeiden merkinnöissä ja esillepanossa viittauksia ”laihtumiseen” ja ”lääketieteellisiin suosituksiin, todistuksiin, toteamuksiin tai lausuntoihin taikka hyväksymistä koskeviin ilmoituksiin”.

Sellaisten elintarvikkeiden, joiden merkinnöissä ei ole harhaanjohtavia terveyttä koskevia mainintoja, on nimittäin katsottava olevan mainitun direktiivin säännösten mukaisia, eivätkä jäsenvaltiot voi kieltää niiden myyntiä näiden merkintöjen mahdollista sääntöjenvastaisuutta koskevilla perusteilla. Direktiivissä 2000/13 sallitaan kuitenkin se, että jäsenvaltiot soveltavat sellaisia kansallisia normeja, joita ei ole yhdenmukaistettu ja joilla kielletään kyseisen direktiivin mukaisten elintarvikkeiden kauppa, kuten tässä asiassa kyseessä olevassa lainsäädännössä, silloin kun kyseiset normit ovat perusteltuja muun muassa kansanterveyden ja kuluttajien suojelemiseen liittyvien syiden nojalla. Tässä tapauksessa kyseessä oleva lainsäädäntö menee kuitenkin liian pitkälle siihen nähden, mikä on tarpeen kyseisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

(ks. 38, 39, 44 ja 47 kohta sekä tuomiolauselman 2 kohta)

3.        EY 28 ja EY 30 artiklan vastainen on kansallinen lainsäädäntö, jossa kielletään muista jäsenvaltioista tuotujen elintarvikkeiden osalta viittaukset ”laihtumiseen” ja ”lääketieteellisiin suosituksiin, todistuksiin, toteamuksiin tai lausuntoihin taikka hyväksymistä koskeviin ilmoituksiin”.

Ei nimittäin voida sulkea pois sitä, että se, että asianomainen toimija on pakotettu luopumaan erityisen tehokkaana pitämästään mainontaa koskevasta menettelystä, voi olla esteenä tuonnille.

Lisäksi tietyn tuotteen ominaisuuksien mainontaa koskeva ehdoton kielto on omiaan rajoittamaan muusta jäsenvaltiosta peräisin olevien tuotteiden pääsyä markkinoille enemmän kuin kotimaisten tuotteiden markkinoille pääsyä, koska viimeksi mainitut tuotteet ovat kuluttajalle tutumpia.

Tällaista estettä ei voida sitä paitsi perustella ihmisten terveyden suojeluun ja petollisten toimien ehkäisemiseen liittyvillä syillä, koska tässä tapauksessa kyseessä oleva lainsäädäntö menee liian pitkälle siihen nähden, mikä on tarpeen kyseisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

(ks. 52, 53, 56 ja 59 kohta sekä tuomiolauselman 3 kohta)

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (toinen jaosto)

15 päivänä heinäkuuta 2004 (*)

Jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentäminen – EY 28 artiklan ja direktiivien 1999/4/EY ja 2000/13/EY tulkinta – Direktiivin 1999/4/EY pätevyys – Elintarvikkeiden merkinnät ja mainonta – Terveyteen kohdistuvia viittauksia koskevat kiellot

Asiassa C-239/02,

jonka Rechtbank van Koophandel te Hasselt (Belgia) on saattanut EY 234 artiklan nojalla yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi saadakseen tässä kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevassa asiassa

Douwe Egberts NV

vastaan

Westrom Pharma NV ja

Christophe Souranis, joka käyttää toiminimeä ”Établissements FICS”,

sekä

Douwe Egberts NV

vastaan

FICS-World BVBA

ennakkoratkaisun EY 28 artiklan tulkinnasta, kahviuutteista ja sikuriuutteista 22 päivänä helmikuuta 1999 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 1999/4/EY (EYVL L 66, s. 26) 2 artiklan tulkinnasta ja pätevyydestä ja myytäväksi tarkoitettujen elintarvikkeiden merkintöjä, esillepanoa ja mainontaa koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 20 päivänä maaliskuuta 2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/13/EY (EYVL L 109, s. 29) 18 artiklan tulkinnasta,

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto),

toimien kokoonpanossa: toisen jaoston puheenjohtaja C. W. A. Timmermans sekä tuomarit  J.-P. Puissochet, J. N. Cunha Rodrigues (esittelevä tuomari), R. Schintgen ja  N. Colneric,

julkisasiamies: L. A. Geelhoed,

kirjaaja:  johtava hallintovirkamies M.-F. Contet,

ottaen huomioon kirjalliset huomautukset, jotka sille ovat esittäneet

–        Douwe Egberts NV, edustajinaan advocaat G. Glas ja advocaat A. Wilsens,

–        FICS-World BVBA, edustajanaan advocaat Y. Van Wallendael,

–        Belgian hallitus, asiamiehenään A. Snoecx,

–        Euroopan parlamentti, asiamiehinään A. Baas ja M. Moore,

–        Euroopan unionin neuvosto, asiamiehenään E. Karlsson,

–        Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään M. França ja H. M. H. Speyart,

ottaen huomioon suullista käsittelyä varten laaditun kertomuksen,

kuultuaan Douwe Egberts NV:n, edustajanaan advocaat T. Heremans, FICS-World BVBA:n, edustajinaan Y. Van Wallendael ja advocaat M. Roosen, Belgian hallituksen, asiamiehinään J. Devadder ja D. Haven, parlamentin, asiamiehinään A. Baas ja M. Moore, neuvoston, asiamiehinään E. Karlsson ja B. Driessen, ja komission, asiamiehinään M. -J. Jonczy ja A. Nijenhuis, 6.11.2003 pidetyssä istunnossa esittämät suulliset huomautukset,

kuultuaan julkisasiamiehen 11.12.2003  pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

1        Rechtbank van Koophandel te Hasselt on esittänyt yhteisöjen tuomioistuimelle 28.6.2002 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut yhteisöjen tuomioistuimeen 1.7.2002, EY 234 artiklan nojalla ennakkoratkaisukysymyksiä EY 28 artiklan tulkinnasta, kahviuutteista ja sikuriuutteista 22 päivänä helmikuuta 1999 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 1999/4/EY (EYVL L 66, s. 26) 2 artiklan tulkinnasta ja pätevyydestä ja myytäväksi tarkoitettujen elintarvikkeiden merkintöjä, esillepanoa ja mainontaa koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 20 päivänä maaliskuuta 2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/13/EY (EYVL L 109, s. 29) 18 artiklan tulkinnasta.

2        Nämä kysymykset on esitetty asiassa, joka koskee ”DynaSvelte Café” ‑nimisen tuotteen saattamista Belgian markkinoille tavalla, joka Douwe Egberts NV:n (jäljempänä Douwe Egberts) mukaan on ristiriidassa elintarvikkeiden merkintöjä ja mainontaa koskevien kansallisten säännösten kanssa.

 Asiaa koskevat oikeussäännöt

 Yhteisön lainsäädäntö

3        Direktiivin 1999/4 2 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Direktiiviä 79/112/ETY sovelletaan liitteessä määriteltyihin valmisteisiin seuraavin edellytyksin:

a) Liitteessä mainitut valmisteen nimitykset varataan ainoastaan liitteessä tarkoitetuille tuotteille ja niitä on käytettävä kaupassa niiden määrittämiseksi. Nimityksiä täydennetään tarvittaessa sanoilla:

–        ’tahna’ tai ’tahnamainen’ tai

–        ’neste’ tai ’nestemäinen’.

 – – ”

4        Saman direktiivin 3 artiklassa säädetään seuraavaa:

”Jäsenvaltiot eivät saa antaa liitteessä määriteltyjä valmisteita koskevia kansallisia säännöksiä, joista ei ole säädetty tässä direktiivissä.”

5        Direktiivin 1999/4 liitteen kohdassa 1, jonka otsikko on ”Kahviuute”, ”liukoinen kahviuute”, ”liukoinen kahvi” tai ”pikakahvi”, täsmennetään muun muassa seuraavaa:

”’Kahviuute’, liukoinen kahviuute’, ’liukoinen kahvi’ tai ’pikakahvi’ on tiivistevalmiste, joka on saatu paahdetuista kahvipavuista uuttamalla käyttämällä uuttamisaineena vain vettä ja jättämällä pois hydrolyysiprosessit, jotka sisältävät hapon tai emäksen lisäämisen.

–        – –

–        Kiinteä tai tahnamainen kahviuute ei saa sisältää muita aineita kuin niitä, jotka on saatu kahvin uuttamisesta. – – ”

6        Direktiivin 2000/13 johdanto-osan neljännessä, viidennessä, kuudennessa ja kahdeksannessa perustelukappaleessa todetaan seuraavaa:

”4)      Tämän direktiivin tarkoituksena tulisi olla yhteisön yleisten, kaikkia markkinoille saatettavia elintarvikkeita koskevien säännösten antaminen.

5)      Vain tiettyjä elintarvikkeita koskevat erityissäännökset olisi annettava kyseisiä tuotteita koskevissa säädöksissä.

6)      Elintarvikkeiden merkintöjä koskevien säännösten ensisijaisena tarkoituksena tulisi olla kuluttajan valistaminen ja suojeleminen.

8)      Yksityiskohtaiset merkinnät tuotteen laadusta ja ominaisuuksista tarjoavat kuluttajalle mahdollisuuden tehdä tietoinen valinta, ja se on sopivin tapa, koska se on vähiten kaupan vapauden esteenä.”

7        Direktiivin 2000/13 2 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Merkinnät ja tavat, joilla ne on tehty, eivät saa:

a)      olla omiaan johtamaan ostajaa harhaan, erityisesti:

i)      elintarvikkeen ominaispiirteiden osalta ja erityisesti sen luonteen, yksilöllisyyden, ominaisuuksien, koostumuksen, määrän, säilyvyyden, alkuperän, valmistus- tai tuotantomenetelmän osalta;

ii)      liittämällä elintarvikkeeseen vaikutuksia tai ominaisuuksia, joita sillä ei ole;

iii)      esittämällä elintarvikkeella olevan erityisiä ominaisuuksia, kun tosiasiassa kaikilla samanlaisilla elintarvikkeilla on sellaisia ominaisuuksia;

b)      jollei luonnon kivennäisvesiä ja erityisravintoa koskevista yhteisön säännöksistä muuta johdu, esittää, että elintarvikkeeseen liittyy ihmisen sairauksia ennalta ehkäiseviä, hoitavia tai parantavia ominaisuuksia, tai viitata sellaisiin ominaisuuksiin.”

8        Kyseisen direktiivin 2 artiklan 3 kohdan b alakohdassa täsmennetään, että 1 ja 2 kohdassa säädettyjä kieltoja ja rajoituksia sovelletaan myös mainontaan.

9        Saman direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

”Ainoastaan seuraavat tiedot on pakollisesti merkittävä elintarvikkeisiin edellytyksin, joista säädetään 4‑17 artiklassa, ja jollei sanotuista artikloista muuta johdu:

1) myyntinimitys,

– – .”

10      Mainitun direktiivin 5 artiklassa todetaan seuraavaa:

”1. Elintarvikkeen myyntinimitys on siihen sovellettavissa yhteisön säännöksissä säädetty nimitys.

– –

2. Myyntinimitystä ei saa korvata tavaramerkillä, kaupallisella merkillä tai kuvitteellisella nimellä.

– – .”

11      Direktiivin 2000/13 18 artiklassa säädetään seuraavaa:

”1. Jäsenvaltiot eivät saa estää sellaisten elintarvikkeiden kauppaa, jotka ovat tämän direktiivin säännösten mukaisia, soveltamalla kansallisia elintarvikkeiden merkintöjä ja esillepanoa koskevia säännöksiä, joita ei ole yhdenmukaistettu.

2. Mitä 1 kohdassa säädetään, ei sovelleta kansallisiin säännöksiin, joita ei ole yhdenmukaistettu ja joiden perusteena on:

–        kansanterveyden suojeleminen;

–        petollisten toimien torjuminen, edellyttäen, etteivät sellaiset säännökset ole omiaan estämään tässä direktiivissä annettujen määritelmien ja sääntöjen soveltamista;

–        teollisen ja kaupallisen omaisuuden suojeleminen, alkuperänimitysten ja alkuperämerkintöjen suojeleminen sekä vilpillisen kilpailun estäminen.”

 Kansallinen lainsäädäntö

12      Kahvista ja kahvinkorvikkeista 5.3.1987 tehdyn kuninkaan päätöksen (Belgisch Staatsblad) 12.6.1987, s. 9035) 1 §:ssä säädetään muun muassa seuraavaa:

”Tätä päätöstä sovellettaessa

1^o kahvilla tarkoitetaan asianmukaisesti puhdistettua ja paahdettua kahvipavun siementä (Coffea-sukuun kuuluvat lajikkeet) – – .”

13      Kyseisen kuninkaan päätöksen 3 §:n 1 momentin sanamuoto on seuraava:

”Edellä 1 §:ssä mainittujen elintarvikkeiden kaupan pitämisen yhteydessä saa ainoastaan käyttää ja täytyy käyttää jotakin tässä artiklassa esitetyn määritelmän mukaista nimitystä.”

14      Elintarvikkeiden mainonnasta 17.4.1980 tehdyn kuninkaan päätöksen (Belgisch Staatsblad) 6.5.1980, s. 5476) 2 §:ssä säädetään seuraavaa:

”Elintarvikkeiden mainonnassa ei saa käyttää

– –

3^o viittauksia laihtumiseen;

– –

7^o viittauksia lääketieteellisiin suosituksiin, todistuksiin, toteamuksiin tai lausuntoihin taikka hyväksymistä koskeviin ilmoituksiin, lukuun ottamatta mainintaa siitä, että elintarviketta ei saa käyttää lääkärin ohjeiden vastaisesti; – – .”

 Pääasia ja ennakkoratkaisukysymykset

15      Douwe Egberts valmistaa ja myy Belgian markkinoilla kahvia merkillä ”Douwe Egberts”. Se on riitauttanut oikeudessa sen, että markkinoille on saatettu ”DynaSvelte Café” ‑niminen tuote, jota valmistaa Westrom Pharma NV ja jonka jälleenmyyjänä oli 31.12.2001 asti Souranis, joka toimii toiminimellä ”Établissements FICS”, ja 1.1.2002 alkaen FICS-World BVBA.

16      Douwe Egberts väittää Rechtbank van Koophandelissa käytävässä välitoimimenettelyssä, että kyseisen tuotteen purkissa, pakkauksessa ja käyttöohjeessa olevat maininnat ”ehdoton läpimurto painonhallinnassa”, ”laihduttaminen, parempi painonhallinta, hillitsee rasvojen varastoitumista” ja ”Yhdysvalloissa patentoitu, tri Ann de Wees Allenin Glycemie Research Institutessa kehittämä menetelmä” merkitsevät elintarvikkeiden mainontaa ja merkintöjä koskevan kansallisen lainsäädännön eri säännösten rikkomista.

17      Koska Rechtbank van Koophandel katsoi, että pääasian ratkaisu riippuu yhteisön oikeuden tulkinnasta ja direktiivin 1999/4 pätevyyden arvioinnista, se päätti keskeyttää asian käsittelyn ja esittää yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

”1)      Onko – – direktiivin 1999/4/EY 2 artiklaa tulkittava siten, että tämän direktiivin liitteessä mainittujen tuotteiden osalta saadaan käyttää vain liitteessä mainittuja myyntinimityksiä ilman, että näiden myyntinimitysten ohella saataisiin käyttää muita nimityksiä (esimerkiksi kaupallista tai kuvitteellista nimeä), vai onko 2 artiklaa tulkittava siten, että direktiivin liitteessä mainittuja myyntinimityksiä saadaan käyttää vain tässä liitteessä lueteltujen tuotteiden osalta, mutta että näiden myyntinimitysten ohella saadaan käyttää myös muita nimityksiä (esimerkiksi kaupallista tai kuvitteellista nimeä)?

2)      Mikäli yhteisöjen tuomioistuin katsoisi, että – – direktiivin 1999/4/EY 2 artiklaa on tulkittava siten, että tämän direktiivin liitteessä mainittujen tuotteiden osalta saadaan käyttää vain siinä lueteltuja myyntinimityksiä ilman, että näiden myyntinimitysten ohella saataisiin käyttää muita nimityksiä (kuten kaupallista tai kuvitteellista nimeä), seuraako tästä, että kyseinen direktiivi on vastoin EY 28 artiklaa, jonka mukaan jäsenvaltioiden väliset tuonnin määrälliset rajoitukset ja kaikki vaikutukseltaan vastaavat toimenpiteet ovat kiellettyjä, koska tulkittaessa tätä direktiiviä näin niiden tuotteiden osalta, jotka täyttävät direktiivin liitteeseen sisältyvän kahviuutteiden määritelmän,

–        sillä suljetaan pois muiden nimitysten kuin ’kahviuute’ tai ’pikakahvi’, kuten nimityksen ’kahvi’, käyttäminen

–        nimitystä ’kahvi’ voidaan näin ollen käyttää vain yhdentyyppisestä ’kahvista’ eli kahvipavuista

–        kahvimarkkinat eristetään näin ollen keinotekoisesti sellaisilta kilpailevilta tuotteilta, jotka ovat muuntyyppisiä kahveja kuin kahvipapuja, esimerkiksi kahviuutteita ja pikakahvia?

3)      Onko direktiivin – – 2000/13/EY 18 artiklan 1 kohtaa ja 18 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että elintarvikkeiden merkintöjä, esillepanoa ja mainontaa koskevat kansalliset säännökset, joissa kielletään tietyt maininnat, kuten ’viittaukset laihtumiseen’ ja ’viittaukset lääketieteellisiin suosituksiin, todistuksiin, toteamuksiin tai lausuntoihin taikka hyväksymistä koskeviin ilmoituksiin’ elintarvikkeiden merkinnöissä ja/tai esillepanossa ja/tai mainonnassa, vaikka näitä mainintoja ei ole kielletty direktiivissä, ovat tämän direktiivin vastaisia, kun otetaan huomioon, että direktiivin kahdeksannessa perustelukappaleessa todetaan, että kaupan vapautta vähiten rajoittavat merkinnät ovat sopivin tapa, ja ettei näitä kansallisia säännöksiä näin ollen voida soveltaa?

4)      Onko direktiivin 2000/13/EY 18 artiklan 2 kohtaa tulkittava siten, että ilmaisulla ’kansanterveyden suojeleminen’ tarkoitetaan elintarvikkeiden merkintöjä, esillepanoa ja mainontaa koskevia kansallisia säännöksiä, joita ei ole yhdenmukaistettu ja joissa kielletään tietyt maininnat, kuten ’viittaukset laihtumiseen’ ja ’viittaukset lääketieteellisiin suosituksiin, todistuksiin, toteamuksiin tai lausuntoihin taikka hyväksymistä koskeviin ilmoituksiin’?

5)      Onko EY:n perustamissopimuksen 28 artiklaa tulkittava siten, että elintarvikkeiden merkintöjä, esillepanoa ja mainontaa koskevien kansallisten säännösten, joita ei ole yhdenmukaistettu yhteisön tasolla ja jotka poikkeavat direktiivistä 2000/13/EY siltä osin kuin niissä kielletään elintarvikkeiden merkinnöissä, esillepanossa ja mainonnassa tietyt maininnat kuten ’viittaukset laihtumiseen’ ja ’viittaukset lääketieteellisiin suosituksiin, todistuksiin, toteamuksiin tai lausuntoihin taikka hyväksymistä koskeviin ilmoituksiin’, on katsottava olevan vaikutukseltaan vastaavia toimenpiteitä ja/tai jäsenvaltioiden välisen tuonnin määrällisiä rajoituksia, siltä osin kuin

–        näillä kansallisilla säännöksillä asetetaan yhtäältä ylimääräinen rasite elintarvikkeiden tuonnille, jotta ne olisivat yhteensopivia kansallisen lainsäädännön kanssa, ja luodaan näin ollen jäsenvaltioiden välisen kaupan esteitä

ja

–        näitä kansallisia säännöksiä ei toisaalta sovelleta kaikkiin kyseisessä jäsenvaltiossa toimiviin toimijoihin, koska on olemassa täysin vertailukelpoisia tuotteita (esimerkiksi kosmeettisia aineita), joihin ei sovelleta näitä säännöksiä eikä mitään muitakaan vastaavia säännöksiä, minkä vuoksi kansallinen tuomioistuin ei voi soveltaa näitä säännöksiä?”

 Alustavat huomautukset

18      Belgian hallitus, parlamentti ja neuvosto esittävät epäilyksensä siitä, että ”DynaSvelt Café” saattaa olla luonteeltaan sellainen, ettei käsiteltävänä olevassa asiassa voitaisi soveltaa direktiiviä 1999/4. Komissio puolestaan korostaa, että jos kyseessä ei ole tavanomaiseen kulutukseen tarkoitettu elintarvike vaan pikemminkin erityisravinnoksi tarkoitettu elintarvike, se ei kuulu direktiivin 2000/13 soveltamisalaan.

19      On huomautettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan EY 234 artiklan mukaisessa yhteisöjen tuomioistuimen ja kansallisten tuomioistuinten yhteistyössä yksinomaan kansallisen tuomioistuimen, jossa asia on vireillä ja joka vastaa annettavasta ratkaisusta, tehtävänä on kunkin asian erityspiirteiden perusteella harkita, onko ennakkoratkaisu tarpeen asian ratkaisemiseksi ja onko sen yhteisöjen tuomioistuimelle esittämillä kysymyksillä merkitystä asian kannalta (ks. mm. asia C-379/98, PreussenElektra, tuomio 13.3.2001, Kok. 2001, s. I-2099, 38 kohta ja asia C-438/01, Design Concept, tuomio 5.6.2003, Kok. 2003, s. I-5617, 14 kohta).

20      Käsiteltävänä olevassa asiassa esitettyihin kysymyksiin on vastattava ottaen lähtökohdaksi ne olettamat, joihin kansallinen tuomioistuin perustaa käsityksensä, eli se, että ”DynaSvelte Café” on tavanomaiseen kulutukseen tarkoitettu elintarvike ja että se kuuluu direktiivin 1999/4 soveltamisalaan.

 Ensimmäinen kysymys

21      Ensimmäisellä kysymyksellään kansallinen tuomioistuin pyrkii pääasiallisesti selvittämään, voidaanko direktiivin 1999/4 liitteessä mainittuja tuotteita myytäessä käyttää ainoastaan kyseisessä liitteessä mainittuja myyntinimityksiä, vai voidaanko myyntinimitysten ohella käyttää myös muita nimityksiä, kuten kaupallista tai kuvitteellista nimeä?

22      Tältä osin on aluksi todettava, että direktiivissä 2000/13 annetaan yleisiä, kaikkia markkinoille saatettuja elintarvikkeita koskevia sääntöjä, kun taas erityissäännöt, jotka koskevat yksinomaan kahviuutteita ja sikuriuutteita, on annettu direktiivillä 1999/4.

23      Tältä osin on todettava, että direktiivi 1999/4 on direktiivin 2000/13 viidennessä perustelukappaleessa tarkoitettu alakohtainen direktiivi ja sitä on tulkittava direktiivin 2000/13 valossa.

24      Direktiivin 1999/4 2 artiklan a alakohdan mukaan ”liitteessä mainitut valmisteen nimitykset varataan ainoastaan liitteessä tarkoitetuille tuotteille ja niitä on käytettävä kaupassa niiden määrittämiseksi”.

25      Tästä seuraa yhtäältä, että myyntinimityksiä ja erityisesti nimityksiä ”kahviuute”, ”liukoinen kahviuute”, ”liukoinen kahvi” ja ”pikakahvi” voidaan käyttää ainoastaan sellaisten tuotteiden myynnissä, joihin sovelletaan direktiiviä 1999/4, ja toisaalta, että tällainen käyttö on pakollista.

26      Kuten parlamentti ja komissio ovat täsmentäneet, direktiivin 2000/13 3 artiklassa luetellaan ne maininnat, joiden on välttämättä oltava elintarvikkeiden merkinnöissä ja joihin kuuluu myös myyntinimitys, ilman, että tämä kuitenkaan sulkisi pois muiden mainintojen käyttöä.

27      Direktiivin 2000/13 5 artiklan 2 kohdassa säädetään, että myyntinimitystä ei saa korvata tavaramerkillä, kaupallisella merkillä tai kuvitteellisella nimellä, mutta ei kuitenkaan kielletä niiden yhtäaikaista käyttöä.

28      Direktiivin 1999/4 2 artiklassa ei näin ollen kielletä sitä, että pakollisen myyntinimityksen ohella käytetään kuvitteellista nimeä tai kaupallista merkkiä. Tällainen kielto rajoittaisi kuluttajien saamaa tietoa pääasiassa kyseessä olevien tuotteiden ominaisuuksista ja olisi ristiriidassa yhden direktiivin 2000/13 kuudennessa perustelukappaleessa ilmaistun tavoitteen kanssa.

29      Ensimmäiseen kysymykseen on näin ollen vastattava, että direktiivin 1999/4 2 artiklaa on tulkittava siten, että kyseisen direktiivin liitteessä mainittujen tuotteiden myynnin osalta ei voida sulkea pois sitä, että myyntinimitysten ohella voidaan käyttää muita nimityksiä, kuten kaupallista tai kuvitteellista nimeä.

 Toinen kysymys

30      Kansallinen tuomioistuin on esittänyt direktiivin 1999/4 2 artiklan pätevyyttä koskevan kysymyksen ainoastaan siltä varalta, että yhteisöjen tuomioistuin olisi ensimmäiseen kysymykseen antamassaan vastauksessa tulkinnut kyseistä artiklaa siten, että siinä kielletään kyseisen direktiivin liitteessä mainittujen tuotteiden osalta käyttämästä myyntinimitysten ohella muita nimityksiä.

31      Kun otetaan huomioon ensimmäiseen kysymykseen annettu vastaus, toiseen kysymykseen ei ole aihetta vastata.

 Kolmas, neljäs ja viides kysymys

32      Näillä kysymyksillä, joita on asianmukaista tutkia yhdessä, kansallinen tuomioistuin pyrkii pääasiassa selvittämään, onko EY 28 artiklan ja direktiivin 2000/13 18 artiklan 1 ja 2 kohdan kanssa ristiriidassa sellainen kansallinen lainsäädäntö, jossa elintarvikkeiden merkinnöissä, esillepanossa ja mainonnassa kielletään viittaukset ”laihtumiseen” ja ”lääketieteellisiin suosituksiin, todistuksiin, toteamuksiin tai lausuntoihin taikka hyväksymistä koskeviin ilmoituksiin”.

33      Ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, että 17.4.1980 tehdyssä kuninkaan päätöksessä kielletään käyttämästä riidanalaisia mainintoja paitsi elintarvikkeiden mainonnassa myös niiden merkinnöissä.

34      Kuten yhteisöjen tuomioistuin on todennut asiassa C-241/89, SARPP, 12.12.1990 antamassaan tuomiossa (Kok. 1990, s. I-4695, 15 kohta), merkintöjä koskevat direktiivin säännökset eroavat olennaisesti mainontaa koskevista säännöksistä. Koska direktiivissä asetetaan yleisiä sääntöjä, se mahdollistaa sen, että jäsenvaltiot voivat pitää voimassa tai säätää uusia sääntöjä direktiivissä asetettujen sääntöjen lisäksi. Merkintöjen osalta jäsenvaltioille tällä tavalla jätetyn toimivallan rajat asetetaan direktiivissä itsessään, koska direktiivin 18 artiklan 2 kohdassa luetellaan tyhjentävästi ne syyt, joilla voidaan perustella sellaisten kansallisten normien soveltaminen, joita ei ole yhdenmukaistettu ja joilla kielletään direktiivin mukaisten elintarvikkeiden kauppa. Direktiivin 2000/13 18 artiklaa ei sitä vastoin sovelleta mainontaan. Näin ollen kysymystä siitä, estääkö yhteisön oikeus tällä alalla sellaisen kansallisen lainsäädännön soveltamisen, jolla täydennetään direktiivissä säädettyjä sääntöjä, on tarkasteltava ottaen huomioon muun muassa tavaroiden vapaata liikkuvuutta koskevat perustamissopimuksen määräykset ja erityisesti EY 28 ja EY 30 artikla.

35      Näin ollen kyseisen kansallisen lainsäädännön aspekteja, jotka liittyvät yhtäältä elintarvikkeiden merkintöihin ja toisaalta niiden mainontaan, on tarkasteltava erikseen.

 Elintarvikkeiden merkinnät

36      Direktiivin 2000/13 2 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdassa kielletään kaikki ihmisen sairauksia koskevat maininnat riippumatta siitä, voivatko ne johtaa kuluttajan harhaan, sekä sellaiset terveyttä koskevat väittämät, joilla ei mitenkään viitata sairauksiin vaan esimerkiksi terveyteen mutta jotka samalla osoittautuvat harhaanjohtaviksi (ks. asia C-221/00, komissio v. Itävalta, tuomio 23.1.2003, Kok. 2003, s. I-1007, 35 kohta ja yhdistetyt asiat C-421/00, C-426/00 ja C-16/01, Sterbenz ja Haug, tuomio 23.1.2003, Kok. 2003, s. I-1065, 28 kohta).

37      On myös todettava, että direktiivin 2000/13 18 artiklan 1 kohta estää jäsenvaltioita toteuttamasta sellaisia toimenpiteitä, joilla kielletään tämän direktiivin säännösten mukaisten elintarvikkeiden kauppa.

38      Edellä esitetystä seuraa, että sellaisten elintarvikkeiden, joiden merkinnöissä ei ole harhaanjohtavia terveyttä koskevia mainintoja, on katsottava olevan direktiivin 2000/13 säännösten mukaisia, eivätkä jäsenvaltiot voi kieltää niiden myyntiä näiden merkintöjen mahdollista sääntöjenvastaisuutta koskevilla perusteilla (em. asia komissio v. Itävalta, tuomion 37 kohta ja em. yhdistetyt asiat Sterbenz ja Haug, tuomion 30 kohta).

39      Kuten tämän tuomion 34 kohdassa on todettu, direktiivissä 2000/13 sallitaan kuitenkin se, että jäsenvaltiot soveltavat sellaisia kansallisia normeja, joita ei ole yhdenmukaistettu ja joilla kielletään kyseisen direktiivin mukaisten elintarvikkeiden kauppa silloin kun kyseiset normit ovat perusteltuja direktiivin 18 artiklan 2 kohdan nojalla, ilman että niitä olisi tarpeen arvioida EY 28 ja EY 30 artiklan kannalta. Kyseisessä säännöksessä lueteltujen syiden joukossa on muun muassa kansanterveyden ja kuluttajien suojeleminen.

40      Koska 17.4.1980 tehdyn kuninkaan päätöksen riidanalaisissa säännöksissä kielletään ehdottomasti viittaukset ”laihtumiseen” ja ”lääketieteellisiin suosituksiin, todistuksiin, toteamuksiin tai lausuntoihin taikka hyväksymistä koskeviin ilmoituksiin” riippumatta siitä, ovatko tällaiset viittaukset omiaan johtamaan kuluttajaa harhaan, ja niiltä osin kuin ne eivät koske ihmisen sairauksia, niitä on pidettävä kansallisina normeina, joita ei ole yhdenmukaistettu ja joiden yhteisön oikeuden mukaisuus riippuu niistä syistä, joiden perusteella ne on annettu, ja suhteellisuusperiaatteen noudattamisesta.

41      Vaikka direktiivin 2000/13 2 artiklan 1 kohdassa kielletään yhtäältä kaikki maininnat, jotka koskevat ihmisen sairauksien ennalta ehkäisemistä, hoitoa tai parantamista, silloinkin kun ne eivät ole omiaan johtamaan ostajaa harhaan, ja toisaalta terveyttä koskevat harhaanjohtavat maininnat, on todettava, että kansanterveyden suojelemisella – mikäli oletetaan, että siihen liittyvät riskit voisivat kaikesta huolimatta olla mahdollisia erityisessä tilanteessa – ei voida perustella tavaroiden vapaata liikkumista yhtä paljon rajoittavaa järjestelmää kuin se, joka seuraa kyseessä olevasta kansallisesta lainsäädännöstä (ks. vastaavasti em. asia komissio v. Itävalta, tuomion 48 kohta ja em. yhdistetyt asiat Sterbenz ja Haug, tuomion 37 kohta).

42      Tällaisten jäljelle jäävien terveyteen kohdistuvien riskien välttämiseksi on nimittäin olemassa vähemmän rajoittavia toimenpiteitä, joihin kuuluu muassa kyseisen tuotteen valmistajan tai jälleenmyyjän velvollisuus epäselvissä tapauksissa esittää näyttöä merkinnöissä esitettyjen tosiasiallisten tietojen aineellisesta paikkansapitävyydestä (ks. asia C-77/97, Unilever, tuomio 28.1.1999, Kok. 1999, s. I-431, 35 kohta ja em. yhdistetyt asiat Sterbenz ja Haug, tuomion 38 kohta).

43      Ehdoton kielto sisällyttää elintarvikkeiden merkintöihin tiettyjä viittauksia, jotka liittyvät laihtumiseen tai lääketieteellisiin suosituksiin, ilman, että tapauskohtaisesti tutkitaan sitä, onko kyseinen viittaus omiaan johtamaan ostajaa harhaan, aiheuttaisi sen, että kyseisiä viittauksia sisältäviä elintarvikkeita ei voitaisi vapaasti myydä Belgiassa siinäkään tapauksessa, etteivät kyseiset viittaukset ole harhaanjohtavia.

44      Tällainen toimenpide menisi liian pitkälle siihen nähden, mikä on tarpeen kuluttajien suojelua petollisilta toimilta koskevan tavoitteen saavuttamiseksi, eikä sitä näin ollen voida perustella direktiivin 2000/13 18 artiklan 2 kohdalla.

45      Lisäksi on todettava, että sellaisissa tapauksissa, joissa kyseiset maininnat ovat tieteellisesti perusteltuja, niillä annetaan kuluttajille relevanttia tietoa, joka nimenomaan voi johtaa joko siihen, että he ostavat kyseisen tuotteen ja käyttävät sitä, tai siihen, että he eivät tee näin.

46      Sen osalta, että on vaikeata näyttää tietyissä tapauksissa toteen terveyttä koskevan maininnan harhaanjohtava luonne, on lopuksi todettava, että kansallisten tuomioistuinten on kaikissa epävarmoissa tapauksissa muodostettava käsityksensä ottamalla huomioon tavanomaisen valistuneen ja kohtuullisen tarkkaavaisen ja huolellisen keskivertokuluttajan oletetut odotukset (ks. vastaavasti asia C-465/98, Darbo, tuomio 4.4.2000, Kok. 2000, s. I-2297, 20 kohta ja em. yhdistetyt asiat Sterbenz ja Haug, tuomion 43 kohta).

47      Kolmanteen, neljänteen ja viidenteen kysymykseen on näin ollen elintarvikkeiden merkintöjen osalta vastattava, että direktiivin 2000/13 18 artiklan 1 ja 2 kohtaa on tulkittava siten, että sen vastainen on käsiteltävänä olevan lainsäädännön kaltainen kansallinen lainsäädäntö, jossa kielletään käyttämästä elintarvikkeiden merkinnöissä ja esillepanossa viittauksia ”laihtumiseen” ja ”lääketieteellisiin suosituksiin, todistuksiin, toteamuksiin tai lausuntoihin taikka hyväksymistä koskeviin ilmoituksiin”.

 Elintarvikkeiden mainonta

48      Elintarvikkeiden mainontaa koskevien kansallisen lainsäädännön aspektien osalta on todettava yhtäältä, että kyseinen lainsäädäntö on identtinen merkintöjä koskevan lainsäädännön kanssa, ja toisaalta, että merkintöihin sovellettavia direktiivin 2000/13 2 artiklan 1 kohdan säännöksiä sovelletaan kyseisen direktiivin 2 artiklan 3 kohdan b alakohdan nojalla myös mainontaan.

49      Ottaen huomioon, mitä tämän tuomion 36 ja 40 kohdassa on todettu, on näin ollen katsottava, että ehdoton kielto käyttää mainonnassa mainintoja ”laihtumisesta” ja ”lääketieteellisistä suosituksista, todistuksista, toteamuksista tai lausunnoista taikka hyväksymistä koskevista ilmoituksista” on osa lainsäädäntöä, jota ei ole yhdenmukaistettu direktiivillä 2000/13.

50      Tavaroiden vapaa liikkuvuus jäsenvaltioiden välillä on yksi EY:n perustamissopimuksen perusperiaatteista, joka ilmenee EY 28 artiklassa määrättynä, jäsenvaltioiden välisen tuonnin määrällisiä rajoituksia ja kaikkia vaikutukseltaan vastaavia toimenpiteitä koskevana kieltona.

51      Kuten yhteisöjen tuomioistuin on jo todennut, jotta säännökset, joissa rajoitetaan tai kielletään tiettyjä myyntijärjestelyjä, eivät kuuluisi EY 28 artiklan soveltamisalaan, tällaiset säännökset eivät saa olla omiaan estämään muusta jäsenvaltiosta peräisin olevien tuotteiden pääsyä markkinoille eivätkä rajoittamaan sitä enempää kuin kotimaisten tuotteiden markkinoille pääsyä (yhdistetyt asiat C-267/91 ja C-268/91, Keck ja Mithouard, tuomio 24.11.1993, Kok. 1993, s. I-6097, Kok. Ep. XIV, s. I-477, 17 kohta).

52      On todettava, että elintarvikkeilta, joita valmistetaan ja myydään laillisesti muissa jäsenvaltioissa, joissa direktiivin 2000/13 säännösten mukaisesti voidaan käyttää sellaisia terveyttä koskevia viittauksia, jotka eivät ole harhaanjohtavia, rajoitetaan pääsyä Belgian markkinoille. Ei nimittäin voida sulkea pois mahdollisuutta siitä, että se, että asianomainen toimija on pakotettu luopumaan erityisen tehokkaana pitämästään mainontaa koskevasta menettelystä, voi olla esteenä tuonnille (ks. vastaavasti em. asia SARPP, tuomion 29 kohta).

53      Lisäksi on todettava, että tietyn tuotteen ominaisuuksien mainontaa koskeva ehdoton kielto on omiaan rajoittamaan muusta jäsenvaltiosta peräisin olevien tuotteiden pääsyä markkinoille enemmän kuin kotimaisten tuotteiden markkinoille pääsyä, koska viimeksi mainitut tuotteet ovat kuluttajalle tutumpia (ks. vastaavasti asia C-405/98, Gourmet International Products, tuomio 8.3.2001, Kok. 2001, s. I-1795, 21 kohta).

54      Kansallisessa lainsäädännössä säädetty kielto merkitsee näin ollen EY 28 artiklan soveltamisalaan kuuluvaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan kohdistuvaa rajoitusta.

55      Tällainen rajoitus voidaan perustella ainoastaan jollakin EY 30 artiklassa luetellulla yleiseen etuun liittyvällä syyllä, joihin kuuluvat ihmisten elämän ja terveyden suojelu, tai pakottavilla vaatimuksilla, jotka koskevat muun muassa kuluttajansuojaa. Kyseisen rajoituksen on myös oltava omiaan sen tavoitteen saavuttamiseen, johon sillä pyritään, eikä sillä saa mennä pidemmälle kuin on tarpeen kyseisen tavoitteen saavuttamiseksi (ks. vastaavasti yhdistetyt asiat C-34/95–C-36/95, De Agostini ja TV-Shop, tuomio 9.7.1997, Kok. 1997, s. I-3843, 45 kohta).

56      Niillä syillä, joihin on vedottu kyseisen lainsäädännön mainontaa koskevien aspektien perustelemiseksi, on sama perusta kuin niillä syillä, jotka on esitetty kyseisen lainsäädännön merkintöjä koskevien aspektien perustelemiseksi, eli ihmisten terveyden suojelu ja petollisten toimien ehkäiseminen. Tämän tuomion 41–46 kohdassa esitetyistä syistä näitä väitteitä ei voida hyväksyä.

57      On kuitenkin todettava, että toisin kuin sellainen kansallinen lainsäädäntö, joka merkintöjen osalta on ristiriidassa direktiivin 2000/13 kanssa ja jota ei voida soveltaa tuotuihin elintarvikkeisiin eikä kotimaisiin elintarvikkeisiin, mainontaa koskevan sellaisen kansallisen lainsäädännön soveltaminen, joka on EY 28 artiklan ja EY 30 artiklan vastaista, on kiellettyä ainoastaan tuontituotteiden muttei kotimaisten tuotteiden osalta (em. asia SARPP, tuomion 16 kohta).

58      Kun otetaan huomioon, että ennakkoratkaisupyynnöstä ilmenee, ettei pääasia koske tuotuja elintarvikkeita, kansallisen tuomioistuimen asiana on tutkia, missä määrin kansallisessa oikeudessa asetetaan velvollisuus antaa kotimaiselle talouden toimijalle samat oikeudet kuin ne, jotka samassa tilanteessa oleva muun jäsenvaltion talouden toimija saa hyväkseen yhteisön oikeuden perusteella (ks. vastaavasti asia C-448/98, Guimont, tuomio 5.12.2000, Kok. 2000, s. I-10663, 23 kohta).

59      Edellä esitetyt näkökohdat huomioon ottaen kolmanteen, neljänteen ja viidenteen kysymykseen on elintarvikkeiden mainonnan osalta vastattava, että EY 28 ja EY 30 artiklaa on tulkittava siten, että niiden vastainen on kansallinen lainsäädäntö, jossa kielletään muista jäsenvaltioista tuotujen elintarvikkeiden osalta viittaukset ”laihtumiseen” ja ”lääketieteellisiin suosituksiin, todistuksiin, toteamuksiin tai lausuntoihin taikka hyväksymistä koskeviin ilmoituksiin”.

 Oikeudenkäyntikulut

60      Yhteisöjen tuomioistuimelle huomautuksensa esittäneille Belgian hallitukselle, parlamentille, neuvostolle ja komissiolle aiheutuneita oikeudenkäyntikuluja ei voida määrätä korvattaviksi. Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely yhteisöjen tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.

Näillä perusteilla

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN (toinen jaosto)

on ratkaissut Rechtbank van Koophandel te Hasseltin 28.6.2002 tekemällään päätöksellä esittämät kysymykset seuraavasti:

1)      Kahviuutteista ja sikuriuutteista 22 päivänä helmikuuta 1999 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 1999/4/EY 2 artiklaa on tulkittava siten, että kyseisen direktiivin liitteessä mainittujen tuotteiden myynnin osalta ei voida sulkea pois sitä, että myyntinimitysten ohella voidaan käyttää muita nimityksiä, kuten kaupallista tai kuvitteellista nimeä.

2)      Myytäväksi tarkoitettujen elintarvikkeiden merkintöjä, esillepanoa ja mainontaa koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 20 päivänä maaliskuuta 2000 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/13/EY 18 artiklan 1 ja 2 kohtaa on tulkittava siten, että sen vastainen on käsiteltävänä olevan lainsäädännön kaltainen kansallinen lainsäädäntö, jossa kielletään käyttämästä elintarvikkeiden merkinnöissä ja esillepanossa viittauksia ”laihtumiseen” ja ”lääketieteellisiin suosituksiin, todistuksiin, toteamuksiin tai lausuntoihin taikka hyväksymistä koskeviin ilmoituksiin”.

3)      EY 28 ja EY 30 artiklaa on tulkittava siten, että niiden vastainen on kansallinen lainsäädäntö, jossa kielletään muista jäsenvaltioista tuotujen elintarvikkeiden osalta viittaukset ”laihtumiseen” ja ”lääketieteellisiin suosituksiin, todistuksiin, toteamuksiin tai lausuntoihin taikka hyväksymistä koskeviin ilmoituksiin”.

Timmermans

Cunha Rodrigues

Puissochet

Schintgen

Colneric

Julistettiin Luxemburgissa 15 päivänä heinäkuuta 2004.

R. Grass

C. W. A. Timmerman

kirjaaja

toisen jaoston puheenjohtaja

---

* Oikeudenkäyntikieli: hollanti.