62002J0034

Siirtotyöläisten sosiaaliturva - Vakuutus vanhuuden ja kuoleman varalta - Etuudet - Kansallisen lainsäädännön perusteella saadun, eläkkeen lisäosaa koskevan oikeuden menettäminen toisen jäsenvaltion toimivaltaisen elimen myöntämän eläkkeen saamisen alkamisen vuoksi - Perusteettoman edun palauttaminen - Kansallisen oikeuden soveltaminen - Rajat - Vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteiden noudattaminen

(Neuvoston asetuksen N:o 1408/71 94, 95, 95 a ja 95 b artikla)

$$Koska asetuksessa N:o 1408/71, sellaisena kuin se on muutettuna ja ajan tasalle saatettuna asetuksella N:o 118/97, taataan ainoastaan jäsenvaltioiden sosiaaliturvalainsäädäntöjen yhteensovittaminen, tilanteeseen, jossa edunsaajalle, joka saa useita eläkkeitä kuuluttuaan eri jäsenvaltioiden sosiaaliturvajärjestelmiin, on maksettu eläkkeen lisäosaa perusteettomasti sallitun tulojen enimmäismäärän ylittymisen vuoksi, on sovellettava kansallista oikeutta. Muutetun asetuksen N:o 1408/71 94, 95, 95 a ja 95 b artiklassa säädettyä kahden vuoden määräaikaa, jonka kuluessa henkilöiden, joita asia koskee, on vaadittava, että heihin sovellettaisiin yhteisön lainsäädännön edullisempia säännöksiä, ei voida soveltaa analogisesti tällaiseen tilanteeseen.

Kansallisessa oikeudessa on kuitenkin noudatettava yhteisön vastaavuusperiaatetta, jonka mukaan sellaisten tilanteiden käsittelyä koskevat menettelysäännöt, joissa on kyse yhteisön perusvapauden käyttämisestä, eivät saa olla epäedullisempia kuin puhtaasti kansallisten tilanteiden käsittelyä koskevat menettelysäännöt, sekä yhteisön tehokkuusperiaatetta, jonka mukaan nämä menettelysäännöt eivät saa olla sellaisia, että yhteisön oikeuteen perustuvasta tilanteesta johtuvien oikeuksien käyttäminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa.

Näitä periaatteita sovelletaan kaikkiin sellaisten tilanteiden käsittelyä koskeviin menettelysääntöihin, joissa on kyse yhteisön perusvapauden käyttämisestä, liittyivätpä nämä menettelysäännöt hallintomenettelyyn tai oikeudenkäyntimenettelyyn, kuten esimerkiksi kansallisiin säännöksiin, jotka liittyvät perusteettoman edun vanhentumiseen ja palauttamiseen tai joiden mukaan toimivaltaisten laitosten on otettava huomioon edunsaajien vilpitön mieli tai valvottava säännöllisesti heidän eläketilannettaan.

( ks. 52-54, 56-58, 62, 63 ja 73 kohta sekä tuomiolauselma)

Asiassa C-34/02,

jonka Tribunale ordinario di Roma (Italia) on saattanut EY 234 artiklan nojalla yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi saadakseen tässä kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevassa asiassa

Sante Pasquini

vastaan

Istituto nazionale della previdenza sociale (INPS),

ennakkoratkaisun sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä 14 päivänä kesäkuuta 1971 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1408/71, sellaisena kuin se on muutettuna ja ajan tasalle saatettuna 2.12.1996 annetulla neuvoston asetuksella N:o 118/97 (EYVL 1997, L 28, s. 1), sekä asetuksen (ETY) N:o 1408/71 täytäntöönpanomenettelystä 21 päivänä maaliskuuta 1972 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 574/72, sellaisena kuin se on muutettuna ja ajan tasalle saatettuna asetuksella N:o 118/97, tulkinnasta,

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN (viides jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja M. Wathelet sekä tuomarit C. W. A. Timmermans, D. A. O. Edward, P. Jann ja A. Rosas (esittelevä tuomari),

julkisasiamies: S. Alber,

kirjaaja: apulaiskirjaaja H. von Holstein,

ottaen huomioon kirjalliset huomautukset, jotka sille ovat esittäneet

- Pasquini, edustajinaan avvocato R. Ciancaglini ja avvocato M. Rossi,

- Istituto nazionale della previdenza sociale (INPS), edustajinaan avvocato A. Todaro, avvocato A. Riccio ja avvocato N. Valente,

- Italian hallitus, asiamiehenään U. Leanza, avustajanaan avvocato dello Stato M. Massella Ducci Teri,

- Itävallan hallitus, asiamiehenään C. Pesendorfer,

- Portugalin hallitus, asiamiehinään L. Fernandes ja S. Pizarro,

- Euroopan yhteisöjen komission, asiamiehinään H. Michard ja A. Aresu,

ottaen huomioon suullista käsittelyä varten laaditun kertomuksen,

kuultuaan Pasquinin, edustajanaan M. Rossi, Istituto nazionale della previdenza socialen (INPS), asiamiehenään A. Riccio, Italian hallituksen, asiamiehenään avvocato dello Stato A. Cingolo, ja komission, asiamiehenään A. Aresu, 16.1.2003 pidetyssä istunnossa esittämät suulliset huomautukset,

kuultuaan julkisasiamiehen 6.3.2003 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

1 Tribunale ordinario di Roma on esittänyt yhteisöjen tuomioistuimelle 24.1.2002 tekemällään päätöksellä, joka on saapunut yhteisöjen tuomioistuimeen 8.2.2003, EY 234 artiklan nojalla kolme ennakkoratkaisukysymystä sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä 14 päivänä kesäkuuta 1971 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1408/71, sellaisena kuin se on muutettuna ja ajan tasalle saatettuna 2.12.1996 annetulla neuvoston asetuksella N:o 118/97 (EYVL 1997, L 28, s. 1; jäljempänä asetus N:o 1408/71), sekä asetuksen (ETY) N:o 1408/71 täytäntöönpanomenettelystä 21 päivänä maaliskuuta 1972 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 574/72, sellaisena kuin se on muutettuna ja ajan tasalle saatettuna asetuksella N:o 118/97 (jäljempänä asetus N:o 574/72), tulkinnasta.

2 Nämä kysymykset on esitetty asiassa, jossa kantajana on Pasquini ja vastaajana Istituto nazionale della previdenza sociale (kansallinen sosiaaliturvalaitos; jäljempänä INPS) ja joka koskee INPS:n päätöstä, jolla Pasquini velvoitettiin maksamaan takaisin perusteettomasti saamansa vanhuuseläkkeen määrä.

Asiaa koskevat oikeussäännöt

Yhteisön lainsäädäntö

3 Asetuksen N:o 1408/71 49 artiklassa, joka kuuluu asetuksen III osaston 3 lukuun, jonka otsikko on "Vanhuus ja kuolema (eläkkeet)", määritetään etuuksien laskentatapa erityisesti silloin, kun se, jonka etua asia koskee, ei samanaikaisesti täytä kaikkien niiden lainsäädäntöjen mukaisia edellytyksiä, joiden mukaan vakuutus- tai asumiskaudet ovat täyttyneet. Tässä artiklassa säädetään seuraavaa:

"1. Jos se, jonka etua asia koskee, ei tiettynä hetkenä täytä kaikkien jäsenvaltioiden sellaisten lainsäädäntöjen mukaisia etuuden myöntämisen edellytyksiä, joiden alainen hän on ollut, ottaen tarvittaessa huomioon 45 artikla tai 40 artiklan 3 kohta, vaan täyttää näistä vain yhden tai useamman lainsäädännön mukaiset edellytykset, sovelletaan seuraavia säännöksiä:

a) jokainen sellaista lainsäädäntöä soveltavista toimivaltaisista laitoksista, jonka mukaiset edellytykset täytetään, laskee sen maksettavaksi kuuluvan etuuden määrän 46 artiklan mukaisesti;

- -

2. Etuus tai etuudet, jotka on myönnetty yhden tai useamman kyseeseen tulevan lainsäädännön mukaan 1 kohdassa tarkoitetussa tapauksessa, lasketaan ilman eri toimenpiteitä uudelleen 46 artiklan mukaisesti sikäli kuin yhdessä tai useammassa muussa sellaisessa lainsäädännössä säädetyt edellytykset, joiden alainen henkilö on ollut, täyttyvät, ja siten kuin ne olisivat täyttyneet, ottaen huomioon tarpeen mukaan 45 artikla ja ottaen tarpeen mukaan uudelleen huomioon 1 kohta. - -

3. Uudelleen laskeminen tehdään ilman eri toimenpiteitä 1 kohdan mukaisesti ja noudattaen, mitä 40 artiklan 2 kohdassa säädetään, kun yhdessä tai useammassa kyseeseen tulevassa lainsäädännössä säädetyt edellytykset eivät enää täyty."

4 Asetuksen N:o 1408/71 94, 95, 95 a ja 95 b artiklassa, jotka ovat siirtymäsäännöksiä, joita sovelletaan tämän asetuksen tai sen muutosten voimaantulon jälkeen, on samankaltaisia sääntöjä eläkelaskelmien tarkistusvaatimuksista, kun huomioon otetaan sovellettavat uudet säännökset. Näissä säännöksissä säädetään pääasiallisesti seuraavaa:

- jos hakemus tehdään kahden vuoden kuluessa siitä päivästä, jona uutta säännöstä alettiin soveltaa, säännöksen mukaan saavutetut oikeudet tulevat voimaan siitä alkaen, eikä jäsenvaltion oikeuksien menettämistä tai rajoittamista koskevia säännöksiä sovelleta henkilöön, jonka etua asia koskee (94 artiklan 6 kohta, 95 artiklan 6 kohta, 95 a artiklan 5 kohta ja 95 b artiklan 6 kohta).

- jos hakemus tehdään sen jälkeen, kun kaksi vuotta on kulunut siitä päivästä, jolloin uutta säännöstä alettiin soveltaa, oikeudet, joita ei ole lakkautettu tai jotka eivät ole aikaan sidottuja, tulevat voimaan sinä päivänä, jona hakemus tehtiin, paitsi jos jäsenvaltion lainsäädännön soveltaminen on asianomaiselle edullisempaa (94 artiklan 7 kohta, 95 artiklan 7 kohta, 95 a artiklan 6 kohta ja 95 b artiklan 7 kohta).

5 Asetuksen N:o 574/72 49 artiklassa säädetään, että kun on kysymys vanhuusetuuden uudelleen laskemisesta, peruuttamisesta tai keskeyttämisestä, tällaisen päätöksen tehnyt laitos antaa asiasta viipymättä tiedon sille, jonka etua asia koskee, ja jokaiselle laitokselle, josta sanotulla henkilöllä on vahvistettu oikeus etuuteen, jos on tarpeellista, käsittelevän laitoksen eli asetuksen N:o 574/72 36 ja 41 artiklan mukaan periaatteessa sen alueen laitoksen välityksellä, jossa sanotulla henkilöllä on kotipaikka.

6 Asetuksen N:o 574/72 111 artikla koskee eri jäsenvaltioiden sosiaaliturvalaitosten välistä yhteistyötä perusteettomasti maksettujen suoritusten takaisin perimiseksi. Siinä säädetään erityisesti, että jäsenvaltion laitos, joka on maksanut etuuden saajalle liian suuren summan, voi pyytää minkä tahansa muun valtion laitosta, joka vastaa etuuksien suorittamisesta tälle etuuden saajalle, vähentämään liikaa maksetun määrän mainitulle etuuden saajalle maksamastaan suorituksesta. Viimeksi mainittu laitos tekee vähentämisen sen soveltamassa lainsäädännössä tällaiselle vähentämiselle säädetyin edellytyksin ja rajoituksin ikään kuin se itse olisi maksanut liikaa etuutta ja siirtää vähennetyn määrän velkojana olevalle laitokselle.

7 Asetuksen N:o 574/72 112 artikla koskee tilannetta, jossa takaisin periminen on mahdotonta. Siinä säädetään seuraavaa:

"Kun laitos on suorittanut sille maksettavaksi kuulumattomia maksuja joko suoraan tai toisen laitoksen kautta ja kun niiden takaisin periminen on tullut mahdottomaksi, kysymyksessä olevat määrät jäävät lopullisesti ensiksi mainitun laitoksen vastattaviksi, jollei aiheeton maksu ole johtunut vilpistä."

Italian lainsäädäntö

Siirtotyöläisten eläkkeisiin sovellettava lainsäädäntö

8 Lain nro 153 (GURI nro 111, Supplemento ordinario, 30.4.1969), joka on annettu 30.4.1969, 8 §:ssä säädetään seuraavaa:

"Istituto nazionale della previdenza sociale maksaa 1.1.1969 lähtien Italian kansalaisille, joiden vakuutus on siirretty Istituto nazionale della previdenza socialesta Libyan sosiaaliturvalaitokseen Italian ja Libyan välisen 2.10.1956 tehdyn sopimuksen, joka on ratifioitu 17.8.1957 annetulla lailla nro 843, 12 artiklan nojalla ja jotka ovat ennen 31.12.1965 saaneet oikeuden eläkkeeseen Libyan vakuutuslaitoksesta, 12.8.1962 annetun lain nro 1338 15 §:ssä tarkoitettua korotettua lisäosaa, josta Fondo per l'adeguamento delle pensioni (eläkkeiden suhteuttamisrahasto) vastaa täysin ja jota maksetaan pakollisen vakuutuksen, joka kattaa työkyvyttömyyden, vanhuuden ja palkattujen työntekijöiden oikeudenomistajat, mukaisen vähimmäiseläkkeen kuukausittaisen määrän saavuttamiseksi.

Edellisessä momentissa mainittuja vähimmäiseläkkeitä maksetaan myös sellaisille eläkkeeseen oikeutetuille henkilöille, joiden eläkeoikeus perustuu sosiaalivakuutuksia koskevissa kansainvälisissä sopimuksissa tai yleissopimuksissa säädettyihin yhteenlaskettuihin vakuutus- ja maksukausiin.

Edellä mainittujen vähimmäiseläkkeiden myöntämistä varten otetaan huomioon ulkomaisen laitoksen näiden yhteenlaskettujen vakuutus- ja maksukausien perusteella mahdollisesti maksama suhteutettu eläke.

Maasta muuttaneilla ja yhteisön alueelle sijoittautuneilla työntekijöillä, jotka täyttävät 2 momentissa tarkoitetut yhteenlaskettuihin vakuutus- ja maksukausiin perustuvan eläkeoikeuden edellytykset, on erityisesti toimivaltaisen ulkomaisen laitoksen antaman todistuksen perusteella oikeus eläkkeen ennakkomaksuun, jota täydennetään lisäosalla vähimmäiseläkkeen saavuttamiseksi. Muuhun eläkkeeseen oikeutetuilla ei ole oikeutta kyseiseen lisäosaan ja se peritään takaisin suhteessa ulkomaisten laitosten mahdollisesti maksamiin suhteutettuihin summiin."

Perusteettoman edun vanhentumiseen ja palauttamiseen sovellettava lainsäädäntö

9 Italian siviililain 2946 §:ssä säädetään saatavien yleisestä kymmenen vuoden vanhentumisajasta.

10 Kansallisen sosiaaliturvalaitoksen ja kansallisen työtapaturmavakuutuslaitoksen uudelleen järjestelystä 9.3.1989 annetun lain nro 88 (GURI nro 60, Supplemento ordinario, 13.3.1989) 52 §:n 1 momentissa säädetään muun muassa, että vanhuuseläkkeiden määrää voidaan oikaista etuutta myönnettäessä tai sitä maksettaessa tapahtuneiden virheiden vuoksi. Tämän pykälän 2 momentin mukaan perusteettomasti saadut määrät peritään takaisin ainoastaan, jos etuuteen oikeutettu henkilö on menetellyt vilpillisesti.

11 Valtionvarainhallinnosta 30.12.1991 annetun lain nro 412 (GURI nro 305, 31.12.1991), jolla tulkitaan lain nro 88/89 52 §:ää, 13 §:n 1 momentin mukaan se, että eläkeläinen ei ole antanut tiedoksi tai on antanut puutteellisesti tiedoksi sellaisia seikkoja, jotka vaikuttavat eläkeoikeuteen tai eläkkeen suuruuteen ja jotka eivät ole olleet toimivaltaisen laitoksen tiedossa, oikeuttaa kyseisen laitoksen perimään perusteettoman edun takaisin.

12 Kyseisen lain 13 §:n 2 momentissa säädetään seuraavaa:

"INPS tarkistaa kerran vuodessa eläkeläisten tulot ja niiden vaikutuksen eläkkeen suuruuteen tai eläkeoikeuteen; tätä seuraavan vuoden aikana INPS perii mahdollisesti liikaa maksetut määrät takaisin."

13 Valtionvarainhallinnon järkeistämisestä 23.12.1996 annetun lain nro 662 (GURI nro 303, Supplemento ordinario nro 233, 28.12.1996) 1 §:n 260-265 momentissa asetetaan poikkeus perusteettomista sosiaaliturvamaksuista saadun perusteettoman edun palauttamisen periaatteeseen. Siinä säädetään, että julkisten laitosten pakollisen eläkevakuutusjärjestelmän perusteella 1.1.1996 edeltävällä ajanjaksolla maksettuja perusteettomia eläke-etuuksia ei peritä takaisin, jos edunsaajien verotettavat tulot ovat vuonna 1995 olleet enintään 16 000 000 ITL. Jos verotettava tulo on tätä suurempi, neljäsosaa saadusta etuudesta ei peritä takaisin. Takaisinperintä toteutetaan pidättämällä suoraan eläkkeestä kuukausieriä ilman korkoja, jolloin pidätettävä määrä saa olla enintään viidesosa eläkkeestä.

14 Vuonna 2001 annettiin vastaavia säännöksiä 1.1.2001 edeltävällä ajanjaksolla perusteettomasti saaduista etuuksista.

Kansallisessa tuomioistuimessa vireillä oleva asia

15 Pasquini on työskennellyt Italiassa (140 viikkoa), Ranskassa (336 viikkoa) ja Luxemburgissa (1 256 viikkoa).

16 Hän sai 5.2.1987 tekemänsä hakemuksen johdosta INPS:n 20.10.1987 tekemän päätöksen perusteella suhteutettua vanhuuseläkettä 1.3.1987 lähtien.

17 Tämän eläkkeen määrää täydennettiin lain nro 153/69 8 §:ssä tarkoitetun vähimmäiseläkkeen tasoon asti eli 397 400 ITL:aan kuukaudessa, sillä tuolloin edunsaaja ei vielä saanut eläkettä Ranskasta eikä Luxemburgista.

18 Maksupäätöksessä todettiin, että edellä mainitun säännöksen mukaisesti vähimmäiseläkkeen saavuttamiseksi korotetun eläkkeen määrä lasketaan uudelleen ja sitä näin ollen vähennetään, jos edunsaaja saa muuta eläkettä ulkomaisilta laitoksilta.

19 INPS antoi 26.7.1988 Pasquinille tiedoksi toisen päätöksen, joka sisälsi Italiasta 1.3.1987 lähtien saatavaa eläkettä koskevan uuden laskelman sen vuoksi, että hän sai tästä päivästä lähtien Ranskasta suhteutettua eläkettä. Tällä päätöksellä Italiasta saatava eläke pieneni 259 150 ITL:aan kuukaudessa.

20 INPS:n 20.10.1987 ja 26.7.1988 tekemät päätökset sisältävät maininnan niiden viikkojen lukumääristä, joina Pasquini työskenteli Italiassa (140 viikkoa), Ranskassa (336 viikkoa) ja Luxemburgissa (1 256 viikkoa).

21 INPS laski uudelleen kolmannessa, 30.3.2000 tehdyssä päätöksessä edunsaajan Italiasta 1.3.1987 jälkeen saaman eläkkeen määrän ja pienensi sen määrän 1.7.1988 lähtien, jolloin edunsaaja alkoi saada eläkettä Luxemburgista, 287 750 ITL:sta 7 500 ITL:aan kuukaudessa. Tässä kolmannessa päätöksessä määrättiin 1.3.1987-30.4.2000 maksettujen perusteettomien maksujen, joiden määrä oli 56 160 950 ITL (29 005 euroa), palauttamisesta.

22 Pasquinin INPS:lle 30.10.2000 tekemä hallintovalitus hylättiin 13.12.2000 sillä perusteella, että "lain nro 412/91 13 §:ää ei voida soveltaa sellaisen perusteettoman edun palautukseen, joka liittyy vähimmäiseläkkeen saavuttamiseksi lisäosalla tehtävän täydentämisen peruuttamiseen ulkomaisen eläkkeen saamisen vuoksi, sillä maksupäätöksessä edunsaajalle ilmoitettiin, että eläkkeen määrä oli lain nro 153/69 8 §:n mukaisesti väliaikainen". Sen sijaan 13.12.2000 tehdyssä päätöksessä sovellettiin lakia nro 662/96 ja vaadittiin Pasquinia toimittamaan todistus tuloistaan vuonna 1995.

23 Pasquini nosti 26.4.2001 kanteen Tribunale ordinario di Romassa ja riitautti sen, ettei perusteettoman edun palauttamista koskevaa Italian lainsäädäntöä sovellettu hänen asiassaan. Hän väitti, että Italian lainsäädäntö on asetusten N:o 1408/71 ja N:o 574/72 vastainen.

24 Näissä olosuhteissa Tribunale ordinario di Roma päätti lykätä asian käsittelyä ja esittää yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:

"1) Onko sellainen kansallinen säännös, jonka mukaan silloin kun kyse on yhteisön säännösten soveltamisesta johtuvista perusteettomista suorituksista, perusteettoman edun palauttamisvelvollisuutta ei ole ajallisesti rajoitettu, minkä vuoksi oikeusvarmuuden periaatetta ei kyetä noudattamaan, sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä 14 päivänä kesäkuuta 1971 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1408/71 ja asetuksen (ETY) N:o 1408/71 täytäntöönpanomenettelystä 21 päivänä maaliskuuta 1972 annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 574/72 tavoitteiden mukainen?

2) Eikö mainittuja yhteisön säännöksiä ole tulkittava siten, että niiden vastaista on sellaisen kansallisen säännöksen soveltaminen, jossa ei vahvisteta ajallisia rajoituksia merkityksellisten yhteisön säännösten viivästyneestä tai virheellisestä soveltamisesta johtuvan perusteettoman edun palauttamiselle?

3) Voidaanko samalla tavoin kuin sosiaaliturva-asetusten soveltamista koskevissa siirtymäsäännöksissä, joissa säädetään kahden vuoden määräajasta sellaisten vaatimusten osalta, jotka koskevat asetuksella vahvistettujen oikeuksien takautuvaa vaikutusta, vastakohtaispäätelmän avulla soveltaa samaa kahden vuoden määräaikaa perusteettoman edun palauttamisen tiedoksi saamisesta tapauksissa, joissa on kyse aiemmin vahvistettujen oikeuksien vähentämisestä, niitä tilanteita lukuun ottamatta, joiden osalta kansallisessa lainsäädännössä vahvistetut määräajat ovat edullisempia tai joissa edunsaaja on syyllistynyt vilpilliseen menettelyyn?"

Ennakkoratkaisukysymykset

25 Ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen esittämät kolme ennakkoratkaisukysymystä on tutkittava yhdessä.

Yhteisöjen tuomioistuimelle esitetyt huomautukset

26 Pasquini viittaa perusteettoman edun palauttamiseen sovellettaviin kansallisiin säännöksiin ja korostaa, ettei häntä voida moittia millään tavoin hänen perusteettomasti saamistaan määristä. Hän pyytää yhteisöjen tuomioistuinta kiinnittämään huomiota luxemburgilaisen työntekijöiden sosiaalisen tukijärjestön Patronato ACLI:n 18.10.1988 INPS:lle lähettämään kirjeeseen, jossa viimeksi mainitulle ilmoitettiin siitä, että Pasquinille maksetaan luxemburgilaista eläkettä, ja jossa sitä pyydettiin tutkimaan nopeasti Pasquinille Italiasta maksettavan eläkkeen määrä perusteettoman edun syntymisen välttämiseksi. Pasquini toteaa, että vaikka INPS oli täysin tietoinen hänen eläketilanteestaan, mikä ilmeni erityisesti siitä, että eläkelomakkeissa Luxemburg oli merkitty eläkkeen maksupaikaksi, se laski vasta 30.3.2000 Italiasta saatavan eläkkeen uudelleen taannehtivasti 13 vuoden ajalta, mikä on asetuksen N:o 574/72 49 artiklan vastaista.

27 Pasquini väittää, että kansallisen tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa se, ettei hänen asiassaan sovelleta perusteettoman edun palauttamista koskevaa Italian lainsäädäntöä, on asetuksiin N:o 1408/71 ja N:o 574/72 sisältyvien yleisten periaatteiden vastaista.

28 Pasquini katsoo, että toisin kuin pelkästään kansallisen lainsäädännön soveltamisesta aiheutuneen perusteettoman edun palauttaminen, joka on pelkästään kansallisen oikeuden alaan kuuluva kysymys, yhteisön säännösten soveltamisesta aiheutuneen perusteettoman edun palauttaminen kuuluu yhteisön oikeuden alaan, sillä neuvostolla on EY 42 artiklaan perustuvaa toimivaltaansa käyttäessään toimivalta määrätä niistä menettelytavoista, joilla asianomaisten EY:n perustamissopimukseen perustuvia sosiaaliturvaetuuksia koskevia oikeuksia toteutetaan (asia 24/75, Petroni, tuomio 21.10.1975, Kok. 1975, s. 1149, Kok. Ep. II, s. 487, 20 kohta).

29 Pasquini pohtii, ovatko neuvoston sosiaaliturvan alalla antamat yhteisön asetukset EY 42 artiklan tavoitteiden vastaisia siltä osin kuin ne eivät sisällä yksityiskohtaisia perusteettoman edun palauttamista koskevia menettelysäännöksiä ja erityisesti vanhentumisaikoja.

30 Pasquini katsoo, että oikeusvarmuuden takaamiseksi ongelmat olisi ratkaistava asetuksen N:o 574/72 49 artiklan mukaisesti ja sovellettava analogisesti asetuksen N:o 1408/71 94, 95, 95 a ja 95 b artiklassa säädettyä kahden vuoden määräaikaa.

31 Asetuksen N:o 574/72 49 artiklan mukaan toimivaltaisen laitoksen on annettava etuudensaajalle viipymättä tieto hänen saamansa etuuden uudelleen laskemisesta, poistamisesta tai pidättämisestä. Jos toimivaltainen sosiaaliturvalaitos ei noudata tätä säännöstä ja jättää siten vakuutetut määrittelemättömäksi ajaksi oikeudelliseen epävarmuuteen, kyseisen laitoksen on Pasquinin mukaan vastattava kaikista seurauksista siten, että se ei voi periä takaisin tekemänsä virheen tai huolimattomuuden vuoksi perusteettomasti suorittamiaan määriä.

32 Pasquini huomauttaa, että asetuksen N:o 1408/71 94, 95, 95 a ja 95 b artiklassa etuuteen oikeutetuille henkilöille myönnetään kahden vuoden määräaika vedota oikeuksiinsa, jos säännöksiä on muutettu edunsaajien hyväksi. Tätä kahden vuoden määräaikaa voitaisiin kohtuudella soveltaa analogisesti myös silloin, kun edunsaajien oikeuksia on muutettu heille epäedullisella tavalla, joten mahdollisuus nostaa kanne perusteettomasti, mutta vilpittömässä mielessä saatujen määrien palauttamiseksi olisi ajallisesti rajoitettu.

33 INPS ja Italian hallitus katsovat ensiksi, että ennakkoratkaisukysymysten perustelut ovat riittämättömät ja kysymykset on jätettävä tutkimatta, ja toiseksi, että Italian lainsäädäntö ei ole asetusten N:o 1408/71 ja N:o 574/72 tavoitteiden vastainen.

34 Ne huomauttavat, että eläkkeen maksamista ja vähimmäiseläkkeen saavuttamiseksi tehtävää täydennystä koskevat päätökset, jotka on tehty lain nro 153/69 8 §:n mukaisesti, ovat väliaikaisia ja että niissä ilmoitetaan, että italialaisen laitoksen maksamaa eläkettä voidaan alentaa tämän pykälän mukaisesti ja että ulkomaisen eläkkeen maksamisesta lähtien mahdollisesti liikaa maksetut määrät voidaan periä takaisin.

35 Italian hallitus toteaa, että Corte suprema di cassazionen (Italia) Sezioni uniti civili (yhdistetyt siviilijaostot) totesi 22.2.1995 antamassaan tuomiossa nro 1967, että lain nro 153/1969 8 §:ssä säädetään eläkkeen maksamista koskevasta erityisestä menetelmästä, jolle on ominaista väliaikainen maksaminen, johon liittyy eläkkeen maksaminen ennakkoon ja vähimmäiseläkkeen saavuttamiseksi tehtävän täydennyksen maksaminen takaisin, kun huomioon otetaan ulkomaisten vakuutuslaitosten mahdollisesti maksamat suhteutetut määrät. Corte suprema di cassazionen mukaan "kansainvälisten sopimusten nojalla sen vuoksi, että vakuutusmaksuja on maksettu sekä Italiassa että ulkomailla, liikaa maksettujen eläkkeiden määrien takaisinperintä on 30.4.1969 annetun lain nro 153 8 §:ssä säädetty mahdollisuus, joten se merkitsee erityistä ja itsenäistä takaisinperintää".

36 INPS ja Italian hallitus riitauttavat ennakkoratkaisukysymyksiin sisältyvän väitteen, jonka mukaan Italian lainsäädännössä ei säädetä vanhentumisajoista, ja muistuttavat Italian siviililain 2946 §:ssä säädetystä kymmenen vuoden vanhentumisajasta.

37 INPS huomauttaa myös, että pääasiaan sovellettavan lain nro 662/96 1 §:n 260-265 momentissa säädetyn järjestelmän mukaan Pasquinin perusteettomasti saamia määriä ei voitaisi lainkaan periä takaisin, jos hänen tulonsa vuodelta 1995 olivat pienemmät kuin 16 000 000 ITL, tai niistä voitaisiin periä takaisin ainoastaan kolme neljäsosaa, jos verotettava tulo oli tätä suurempi. INPS:n mukaan Italian laissa suojataan näin ollen pienituloisia eläkeläisiä.

38 INPS ja Italian hallitus katsovat, että perusteettoman edun osalta eläkeläisiä, jotka ovat entisiä siirtotyöläisiä, kohdellaan samalla tavalla kuin italialaisia eläkeläisiä, jotka eivät ole työskennelleet ulkomailla.

39 INPS:n asianajaja totesi istunnossa vastauksenaan yhteisöjen tuomioistuimen kysymykseen, että sellaisten eläkeläisten osalta, jotka saavat eläkettä useaan italialaiseen sosiaaliturvajärjestelmään kuulumisen perusteella, INPS:n on tarkistettava vuosittain tulojen määrä ja maksetun eläkkeen määrän lainmukaisuus. Entisten siirtotyöläisten osalta tämä vuosittainen tarkistus tuli INPS:n asianajajan mukaan mahdolliseksi vasta vuoden 1996 lailla.

40 INPS totesi istunnossa myös, ettei se ollut saanut Patronato ACLI:n 18.10.1988 lähettämää kirjettä, jossa tiedotettiin luxemburgilaisen eläkkeen saamisesta. INPS sai tiedon siitä, että Pasquini oli saanut luxemburgilaista varhennettua vanhuuseläkettä 1.7.1988 lähtien, vasta luxemburgilaisen Établissement d'assurance contre la vieillesse et l'invalidité -nimisen laitoksen (jäljempänä EAVI) 17.11.1999 lähettämällä tiedonannolla. INPS:n mukaan EAVI vahvisti 15.5.2002 päivätyllä kirjeellä, ettei se ollut ilmoittanut INPS:lle aiemmin luxemburgilaisen eläkkeen maksamista koskevasta päätöksestä sillä perusteella, että Pasquini asui Luxemburgissa. INPS ei katso olevansa vastuussa viivästymisestä, koska INPS:n ei minkään kansallisen säännöksen perusteella pitänyt valvoa ulkomaisten eläkkeiden saamista, vaan päinvastoin sosiaaliturvaa koskevissa yhteisön säännöksissä luxemburgilainen laitos velvoitetaan ilmoittamaan luxemburgilaisen eläkkeen saamisesta. INPS korostaa laskeneensa Pasquinin eläkkeen uudelleen neljä kuukautta sen jälkeen, kun se sai asiaa koskevan tiedon.

41 Itävallan ja Portugalin hallitukset huomauttavat, että koska asiaan sovellettavaa yhteisön lainsäädäntöä ei ole, perusteettoman edun palauttamista koskevan kanteen yksityiskohdista ja edellytyksistä säädetään kansallisessa oikeudessa, kunhan tehokkuusperiaatetta ja vastaavuusperiaatetta noudatetaan.

42 Koska Portugalin hallitus ei tunne lakia, jota sovelletaan pelkästään Italian sosiaaliturvaoikeuden mukaisesti perusteettomasti maksetun määrän palauttamiseen, se katsoo, ettei sillä ole käytettävissään tarpeeksi tietoja arvioidakseen, onko pääasiassa noudatettu vastaavuusperiaatetta. Portugalin hallitus katsoo sen sijaan, ettei tehokkuusperiaatetta ole noudatettu, kun kansallisen toimivaltaisen laitoksen oikeudelle vaatia perusteettomasti maksetun määrän palauttamista ei ole vanhentumisaikaa ja erityisesti kun tämä palauttaminen merkitsee aiemmin myönnettyjen oikeuksien vähentämistä ja on seurausta yhteisön oikeuden asiaa koskevien säännösten viivästyneestä tai virheellisestä soveltamisesta. Tämä on vastoin asetuksen N:o 574/72 49 artiklan 2 kohdassa asetettua velvoitetta sekä yhteisön oikeusjärjestykseen kuuluvan perustavanlaatuisen oikeusvarmuuden periaatetta, jonka tarkoituksena on sekä hallinnon että yksityisten suojaaminen.

43 Portugalin hallitus huomauttaa, että asetuksen N:o 1408/71 ensimmäisen perustelukappaleen mukaan kansallisten sosiaaliturvalainsäädäntöjen yhteensovittamissäännöt ovat osa henkilöiden vapaan liikkuvuuden periaatetta, ja niillä on tämän vuoksi myötävaikutettava heidän elämäntasonsa ja työolojensa parantumiseen. Portugalin hallituksen mukaan mahdollisuus milloin tahansa vaatia perusteettomasti maksettujen määrien maksamista takaisin kyseenalaistaisi tämän tavoitteen.

44 Portugalin hallitus toteaa, että asetuksen N:o 1408/71 94 artiklan 6 kohdassa on ilmaisu perustavanlaatuisesta oikeusvarmuuden periaatteesta ja siinä pyritään suojaamaan sosiaalivakuutuslaitoksia, ja ehdottaa, että tätä säännöstä on tulkittava siten, että sen vastaista on se, että kansallisen lainsäädännön mukaan perusteettoman edun palauttamista voidaan vaatia pidemmältä ajalta kuin kahdelta edeltävältä vuodelta, jotka lasketaan siitä, kun tämä palauttaminen on annettu tiedoksi, jos määrien perusteeton maksaminen johtuu yhteisön oikeuden asiaa koskevien säännösten viivästyneestä tai virheellisestä soveltamisesta.

45 Itävallan hallitus korostaa, että italialaisten eläkkeiden uudelleen laskeminen ja huomattavien perusteettomasti maksettujen määrien palauttaminen aiheuttaa usein ongelmia Itävallassa, ja katsoo, että on syytä tutkia se, onko asetuksen N:o 1408/71 siirtymäsäännöksistä mahdollista yleisesti johtaa kahteen vuoteen rajoitettu taannehtivuus kaikkien siirtotyöläisille uudelleen laskemisesta aiheutuvien oikeudellisten vaikutusten osalta.

46 Itävallan hallitus katsoo, että nimenomaan edunsaajat, joilla vakuutuskausia on täyttynyt useissa jäsenvaltioissa, joutuvat eri oikeusjärjestysten päällekkäisyyden vuoksi ainoastaan yhdessä jäsenvaltiossa työskennelleitä työntekijöitä huonompaan asemaan. Tällä näkemyksellä voidaan Itävallan hallituksen mukaan perustella siirtotyöläisten perustellun luottamuksen erityistä suojaa, mitä voitaisiin edistää rajoittamalla uudelleen laskemisten kansallisessa oikeudessa lähtökohtaisesti sallitut taannehtivat vaikutukset kahteen vuoteen.

47 Itävallan hallitus toteaa olevan vaikeaa myöntää, että siirtötyöntekijät joutuvat ilman omaa virhettään huonompaan asemaan siksi, että heiltä voidaan ilman ajallisia rajoituksia vaatia perusteettomasti maksettujen etuuksien maksamista takaisin, vaikka nämä perusteettomasti saadut määrät johtuvat eri jäsenvaltioiden monimutkaisten ja erilaisten sosiaalilainsäädäntöjen kohtaamisesta eikä heidän omasta käyttäytymisestään.

48 Komissio huomauttaa, että asetuksilla N:o 1408/71 ja N:o 574/72 ei ole perustettu yhteistä sosiaaliturvajärjestelmää vaan on ainoastaan luotu kansallisten sosiaaliturvalainsäädäntöjen yhteensovittamisjärjestelmä.

49 Komissio totesi, ettei asetuksen N:o 574/72 111 ja 112 artiklaa voida soveltaa, ja katsoi sen jälkeen, että ensi näkemältä kaikki sosiaaliturva-alan sääntely kuuluu jäsenvaltioiden yksinomaiseen toimivaltaan, jota ne voivat toteuttaa vapaasti ilman, että asetuksiin N:o 1408/71 ja N:o 574/72 sisältyisi tältä osin mitään rajoituksia.

50 Komissio huomauttaa kuitenkin, että näillä asetuksilla perustettu järjestelmä perustuu pakottavaan vaatimukseen taata käytännössä siirtotyöläisten ja kotimaassa työskentelevien työntekijöiden yhdenvertainen kohtelu sosiaaliturva-alalla ja erityisesti se, että ensiksi mainittuja ei kohdella huonommin kuin viimeksi mainittuja.

51 Komissio katsoo, että ennakkoratkaisukysymyksiin on vastattava, että asetuksia N:o 1408/71 ja N:o 574/72 on tulkittava siten, että kansalliset säännökset, joissa perusteettoman edun palauttaminen ei koske tiettyihin kansallisiin sosiaaliturvajärjestelmiin kuuluvia edunsaajia, sovelletaan myös edunsaajiin, jotka kuuluvat kyseisissä asetuksissa tarkoitettuihin vastaaviin sosiaaliturvajärjestelmiin.

Yhteisöjen tuomioistuimen vastaus

52 On huomautettava, että asetuksella N:o 1408/71 perustettu järjestelmä perustuu pelkkään jäsenvaltioiden sosiaaliturvalainsäädäntöjen yhteensovittamiseen eikä sillä pyritä niiden yhdenmukaistamiseen (ks. vastaavasti mm. asia 313/86, Lenoir, tuomio 27.9.1988, Kok. 1988, s. 5391, Kok. Ep. IX, s. 703, 13 kohta).

53 Perusteettoman edun vanhentumiseen tai palauttamiseen sovellettavia sääntöjä on näin ollen haettava kyseessä olevan jäsenvaltion lainsäädännöstä (vanhentumisen osalta ks. asia 35/74, Rzepa, tuomio 12.11.1974, Kok. 1974, s. 1241, 12 ja 13 kohta, joka koskee siirtötyöntekijöiden sosiaaliturvasta 25 päivänä syyskuuta 1958 annettua neuvoston asetusta N:o 3 (EYVL 1958, 30, s. 561) ja asetuksen N:o 3 soveltamisesta ja sen täydentämisestä 3 päivänä joulukuuta 1958 annettua neuvoston asetusta N:o 4 (EYVL 1958, 30, s. 597), mutta jonka ratkaisua voidaan soveltaa analogisesti asetuksiin N:o 1408/71 ja N:o 574/72).

54 Asetuksen N:o 1408/71 94, 95, 95 a ja 95 b artiklaa ei voida soveltaa kansallisessa tuomioistuimessa käsiteltävänä olevassa asiassa. Kyse on siirtymäsäännöistä, joita voidaan soveltaa ainoastaan asetuksen N:o 1408/71 tai sen muutosten tullessa voimaan. Niissä säädetty kahden vuoden määräaika alkaa uuden säännöksen soveltamispäivästä, ja sen aikana edunsaaja voi pyytää tämän säännöksen soveltamista hänen edukseen ilman, että häntä vastaan voitaisiin vedota kansalliseen lainsäädäntöön, jossa säädetään lyhyemmistä määräajoista tai vanhentumisajoista. Tätä kahden vuoden määräaikaa ei näin ollen voida soveltaa toimivaltaisen laitoksen päätökseen periä takaisin perusteettomasti maksetut määrät.

55 Sama koskee asetuksen N:o 574/72 111 ja 112 artiklaa, jotka koskevat yksinomaan eri jäsenvaltioiden sosiaaliturvalaitosten välisiä suhteita perittäessä takaisin perusteettomasti maksettuja määriä tai määritettäessä sitä, minkä laitoksen on vastattava siitä, että perusteettoman maksun takaisin periminen on tullut mahdottomaksi.

56 Vaikka kansallista oikeutta sovelletaan tilanteessa, jossa eläkkeen lisäosaa on maksettu perusteettomasti tulojen sallitun enimmäismäärän ylittymisen vuoksi, on kuitenkin todettava, että tilanteessa, jossa kyse on perustamissopimuksessa taattua oikeutta vapaaseen liikkuvuuteen käyttäneestä työntekijästä, yhteisön oikeudessa edellytetään, että tätä tilannetta käsiteltäessä menettelysääntöjen on oltava vastaavuus- ja tehokkuusperiaatteiden mukaisia (ks. vastaavasti asia C-261/95, Palmisani, tuomio 10.7.1997, Kok. 1997, s. I-4025, 27 kohta ja asia C-231/96, Edis, tuomio 15.9.1998, Kok. 1998, s. I-4951, 34 kohta).

57 Vastaavuusperiaatteen mukaan menettelysäännöt sellaisten tilanteiden käsittelemiseksi, joissa kyse on yhteisön perusvapauden käyttämisestä, eivät saa olla epäedullisempia kuin ne menettelysäännöt, jotka koskevat puhtaasti kansallisten tilanteiden käsittelyä (ks. vastaavasti em. asia Palmisani, tuomion 32 kohta ja em. asia Edis, tuomion 34 kohta). Muutoin loukataan oikeuttaan vapaaseen liikkuvuuteen käyttäneiden työntekijöiden ja koko työuransa yhdessä jäsenvaltiossa tehneiden työntekijöiden yhdenvertaisen kohtelun periaatetta.

58 Tehokkuusperiaatteen mukaan nämä menettelysäännöt eivät saa olla sellaisia, että yhteisön oikeudessa annettujen oikeuksien käyttäminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa (ks. vastaavasti em. asia Palmisani, tuomion 28 ja 29 kohta ja em. asia Edis, tuomion 34 kohta).

59 Vastaavuusperiaatteen vastaista olisi määrittää eri tavalla tilanne, jossa on kyse yhteisön perusvapauden käyttämisestä, ja puhtaasti kansallinen tilanne tai kohdella niitä eri tavoin, vaikka ne olisivat samankaltaiset ja toisiinsa verrattavissa, ja soveltaa yhteisön oikeuteen perustuvaan tilanteeseen omaa järjestelmää, joka on työntekijälle epäedullisempi kuin puhtaasti kansalliseen tilanteeseen sovellettava järjestelmä ja jonka perusteena on yksinomaan tämä määrittämisen tai kohtelun erilaisuus.

60 INPS ja Italian hallitus toteavat kirjallisissa huomautuksissaan, että Pasquinin tilanteeseen voitiin soveltaa tiettyjä perusteettoman edun vanhentumista ja palauttamista koskevia Italian oikeussääntöjä ja erityisesti siviililain 2946 §:ssä säädettyä kymmenen vuoden vanhentumisaikaa ja säännöksiä, joissa säädetään perusteettomia sosiaaliturvamaksuja koskevasta poikkeuksesta perusteettoman edun palauttamisen periaatteeseen ja rajoitetaan takaisin perittäviä määriä kyseessä olevien henkilöiden tulojen mukaan.

61 Tällaisten sääntöjen soveltaminen sekä tilanteisiin, joissa kyse on henkilöiden vapaan liikkuvuuden harjoittamisesta, että puhtaasti kansallisiin tilanteisiin on vastaavuusperiaatteen mukaista.

62 On kuitenkin todettava, että tätä periaatetta ei ole sovellettava pelkästään perusteettoman edun vanhentumista ja palauttamista koskeviin kansallisiin säännöksiin vaan myös kaikkiin vastaavien tilanteiden käsittelyä koskeviin menettelysääntöihin, liittyivätpä ne hallintomenettelyyn tai oikeudenkäyntimenettelyyn.

63 Näin ollen säännöksiä, joiden perusteella voidaan ottaa huomioon edunsaajan vilpitön mieli, on sovellettava vastaavasti, olipa edunsaaja entinen siirtotyöläinen, joka on maksanut vakuutusmaksuja usean jäsenvaltion sosiaaliturvajärjestelmiin, tai entinen työntekijä, joka on maksanut vakuutusmaksuja useaan kansallisen oikeuden mukaiseen järjestelmään.

64 Tältä osin sillä, että Pasquinille on Italian eläkkeen lisäosaa myönnettäessä ilmoitettu siitä, että tämän eläkkeen määrää saatetaan tarkistaa silloin, kun hänelle myönnetään ulkomaista eläkettä, ei voida perustella kohtelua, joka on erilainen kuin sellaisen italialaisen eläkeläisen kohtelu, jolle maksetaan yhtä tai useampaa yksinomaan italialaista eläkettä. Tämä ilmoitus ei voi tehdä hänen tilanteestaan erilaista kuin on sellaisen italialaisen eläkeläisen tilanne, joka on maksanut vakuutusmaksuja useampaan italialaiseen sosiaaliturvajärjestelmään, jolle maksetaan tällaista eläkkeen lisäosaa ja jonka on varauduttava tämän määrän tarkistamiseen, jos hän saa myöhemmin eläkettä toisesta järjestelmästä tai jos sallittu tulojen enimmäismäärä ylittyy.

65 Ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen on kuitenkin arvioitava, onko Pasquinin tilanne tältä osin vastaava kuin tällaisen italialaisen eläkeläisen tilanne.

66 Joka tapauksessa on todettava, että kansallisen oikeuden mukaisiin eri järjestelmiin kuulumisen vuoksi saatujen italialaisten eläkkeiden osalta INPS:n on Italian oikeuden mukaan valvottava eläkkeiden maksamista ja tarpeen mukaan tarkistettava niiden määrää. Lain nro 412/91 13 §:n 2 momentin mukaan INPS tarkistaa kerran vuodessa eläkeläisten tulot ja niiden vaikutuksen eläkeoikeuteen tai eläkkeen suuruuteen.

67 Asiaa koskevista asiakirjoista ilmenee sen sijaan, että sellaisille entisille siirtotyöläisille maksettujen italialaisten eläkkeiden osalta, jotka saavat useita eläkkeitä kuuluttuaan eri jäsenvaltioiden sosiaaliturvajärjestelmiin, tällaista tarkistusta ei ole tehty pitkään aikaan, jolloin tietyt perusteettomat maksut voivat jatkua useiden vuosien ajan, kuten Pasquinin tapauksessa.

68 On todettava, että jos eläkkeiden maksamisen valvontaa koskevaa velvoitetta olisi noudatettu samalla tavoin entisille siirtotyöläisille maksettujen eläkkeiden osalta kuin sellaisille entisille työntekijöille maksettujen eläkkeiden osalta, jotka ovat maksaneet vakuutusmaksuja useampaan yksinomaan kansallisen oikeuden mukaisen järjestelmään, perusteeton etu, joka entisen siirtotyöläisen oli maksettava takaisin, olisi ollut korkeintaan hänen vuoden aikana saamiensa perusteettomien maksujen suuruinen.

69 Näin ollen jos oletetaan, että Pasquinin ei voida katsoa olleen Italian laissa tarkoitetulla tavalla vilpittömässä mielessä, tämän tuomion 62 ja 63 kohdassa todetun mukaisesti häneltä ei vastaavuusperiaatteen vuoksi voida missään tapauksessa vaatia takaisin enempää kuin määrä, joka vastaa vuoden aikana perusteettomasti saatuja eläkkeen lisäosia.

70 Merkitystä ei tältä osin ole sillä, että kansallisen tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa yksi eläkkeen myöntämispäätöksen tehneistä jäsenvaltion laitoksista, EAVI, ei noudattanut asetuksen N:o 574/72 49 artiklassa säädettyä velvoitettaan ilmoittaa tästä päätöksestä viipymättä INPS:lle. Vastaavuusperiaate, joka edellyttää, että kahteen vastaavaan tilanteeseen, joista toinen perustuu yhteisön oikeuteen ja toinen on puhtaasti kansallinen, sovelletaan samoja menettelysääntöjä, on näet ainoastaan erään yhteisön oikeuden perusperiaatteen eli yhdenvertaisen kohtelun periaatteen ilmentymä. Kyseistä 49 artiklaa, jonka ainoa tavoite on säännellä eri jäsenvaltioiden sosiaaliturvalaitosten suhteita eikä vahvistaa edunsaajien oikeuksia näihin laitoksiin nähden, ei voida tulkita siten, että siinä sallittaisiin poikkeaminen tästä yhdenvertaisen kohtelun periaatteesta.

71 Edunsaajat voivat sen sijaan perustaa tähän artiklaan perustellun luottamuksensa siihen, että heidän tilannettaan käsitellään huolellisesti niiden eri jäsenvaltioiden sosiaaliturvalaitoksissa, joissa he ovat työskennelleet, ilman, että heidän itsensä olisi toimitettava laitokselta toiselle heitä koskevia hallinnollisia tietoja.

72 Tältä osin on todettava, että kuten INPS:n 20.10.1987 ja 26.7.1988 tekemiin päätöksiin sisältyvistä maininnoista ilmenee, kyseinen laitos oli tietoinen siitä, että Pasquini oli työskennellyt Luxemburgissa 1 256 viikkoa eli suurimman osan työurastaan.

73 Edellä esitetyn perusteella ennakkoratkaisupyynnön esittäneen tuomioistuimen kysymyksiin on vastattava seuraavasti:

Koska asetuksessa N:o 1408/71 taataan ainoastaan jäsenvaltioiden sosiaaliturvalainsäädäntöjen yhteensovittaminen, tilanteeseen, jossa asianomaiselle, joka saa useita eläkkeitä kuuluttuaan eri jäsenvaltioiden sosiaaliturvajärjestelmiin, on maksettu eläkkeen lisäosaa perusteettomasti sallitun tulojen enimmäismäärän ylittymisen vuoksi, on sovellettava kansallista oikeutta. Asetuksen N:o 1408/71 94, 95, 95 a ja 95 b artiklassa tarkoitettua kahden vuoden määräaikaa ei voida soveltaa analogisesti tällaiseen tilanteeseen.

Kansallisessa oikeudessa on kuitenkin noudatettava yhteisön vastaavuusperiaatetta, jonka mukaan sellaisten tilanteiden käsittelyä koskevat menettelysäännöt, joissa on kyse yhteisön perusvapauden käyttämisestä, eivät saa olla epäedullisempia kuin puhtaasti kansallisten tilanteiden käsittelyä koskevat menettelysäännöt, sekä yhteisön tehokkuusperiaatetta, jonka mukaan nämä menettelysäännöt eivät saa olla sellaisia, että yhteisön oikeuteen perustuvasta tilanteesta johtuvien oikeuksien käyttäminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa.

Näitä periaatteita sovelletaan kaikkiin sellaisten tilanteiden käsittelyä koskeviin menettelysääntöihin, joissa on kyse yhteisön perusvapauden käyttämisestä, liittyivätpä nämä menettelysäännöt hallintomenettelyyn tai oikeudenkäyntimenettelyyn, kuten esimerkiksi kansallisiin säännöksiin, joita sovelletaan perusteettoman edun vanhentumiseen ja palauttamiseen tai joiden mukaan toimivaltaisten laitosten on otettava huomioon asianomaisten vilpitön mieli tai valvottava säännöllisesti heidän eläketilannettaan.

Oikeudenkäyntikulut

74 Yhteisöjen tuomioistuimelle huomautuksensa esittäneille Italian, Itävallan ja Portugalin hallituksille ja komissiolle aiheutuneita oikeudenkäyntikuluja ei voida määrätä korvattaviksi. Pääasian asianosaisten osalta asian käsittely yhteisöjen tuomioistuimessa on välivaihe kansallisessa tuomioistuimessa vireillä olevan asian käsittelyssä, minkä vuoksi kansallisen tuomioistuimen asiana on päättää oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta.

Näillä perusteilla

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN (viides jaosto)

on ratkaissut Tribunale ordinario di Roman 24.1.2002 tekemällään päätöksellä esittämät kysymykset seuraavasti:

Koska sosiaaliturvajärjestelmien soveltamisesta yhteisön alueella liikkuviin palkattuihin työntekijöihin, itsenäisiin ammatinharjoittajiin ja heidän perheenjäseniinsä 14 päivänä kesäkuuta 1971 annetussa neuvoston asetuksessa (ETY) N:o 1408/71, sellaisena kuin se on muutettuna ja ajan tasalle saatettuna 2.12.1996 annetulla neuvoston asetuksella N:o 118/97, taataan ainoastaan jäsenvaltioiden sosiaaliturvalainsäädäntöjen yhteensovittaminen, tilanteeseen, jossa asianomaiselle, joka saa useita eläkkeitä kuuluttuaan eri jäsenvaltioiden sosiaaliturvajärjestelmiin, on maksettu eläkkeen lisäosaa perusteettomasti sallitun tulojen enimmäismäärän ylittymisen vuoksi, on sovellettava kansallista oikeutta. Asetuksen N:o 1408/71, sellaisena kuin se on muutettuna, 94, 95, 95 a ja 95 b artiklassa tarkoitettua kahden vuoden määräaikaa ei voida soveltaa analogisesti tällaiseen tilanteeseen.

Kansallisessa oikeudessa on kuitenkin noudatettava yhteisön vastaavuusperiaatetta, jonka mukaan sellaisten tilanteiden käsittelyä koskevat menettelysäännöt, joissa on kyse yhteisön perusvapauden käyttämisestä, eivät saa olla epäedullisempia kuin puhtaasti kansallisten tilanteiden käsittelyä koskevat menettelysäännöt, sekä yhteisön tehokkuusperiaatetta, jonka mukaan nämä menettelysäännöt eivät saa olla sellaisia, että yhteisön oikeuteen perustuvasta tilanteesta johtuvien oikeuksien käyttäminen on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa.

Näitä periaatteita sovelletaan kaikkiin sellaisten tilanteiden käsittelyä koskeviin menettelysääntöihin, joissa on kyse yhteisön perusvapauden käyttämisestä, liittyivätpä nämä menettelysäännöt hallintomenettelyyn tai oikeudenkäyntimenettelyyn, kuten esimerkiksi kansallisiin säännöksiin, joita sovelletaan perusteettoman edun vanhentumiseen ja palauttamiseen tai joiden mukaan toimivaltaisten laitosten on otettava huomioon asianomaisten vilpitön mieli tai valvottava säännöllisesti heidän eläketilannettaan.