62002CC0425

EUR-Lex

Access to European Union law

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

EUROPA
EUR-Lex home
EUR-Lex - 62002CC0425 - EN

Help

Search tips

Need more search options? Use the Advanced search

Document 62002CC0425

Julkisasiamiehen ratkaisuehdotus Léger 17 päivänä kesäkuuta 2004.
Johanna Maria Delahaye (puolison nimi Boor), vastaan Ministre de la Fonction publique et de la Réforme administrative.
Ennakkoratkaisupyyntö: Cour administrative - Luxemburg.
Työntekijöiden oikeuksien turvaaminen yrityksen valtiolle luovutuksen yhteydessä - Valtion mahdollisuus soveltaa julkisoikeudellisia oikeussääntöjä - Palkan alentaminen.
Asia C-425/02.

Oikeustapauskokoelma 2004 I-10823

ECLI identifier: ECLI:EU:C:2004:376

HTML

PDF

Conclusions

JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
PHILIPPE LÉGER
17 päivänä kesäkuuta 2004(1)

Asia C-425/02

Johanna Maria Delahaye (puolison nimi Boor)
vastaan
Ministre de la Fonction publique et de la Réforme administrative

(Cour administrativen (Luxemburg) esittämä ennakkoratkaisupyyntö)

Direktiivi 77/187/ETY – Työntekijöiden oikeuksien turvaaminen yritysten luovutusten yhteydessä – Yksityisoikeudellisen oikeushenkilön harjoittaman toiminnan luovutus julkisoikeudelliselle oikeushenkilölle tai julkishallinnolliselle palveluyksikölle – Kansallisessa lainsäädännössä asetettu velvollisuus muuttaa työsopimusta virkamiesten aseman mukaiseksi – Palkan alentaminen

1. Kun valtio ottaa hoitaakseen toiminnan, jota on aikaisemmin harjoittanut yleishyödyllinen järjestö (yksityisoikeudellinen oikeushenkilö), onko tämä yrityksen luovutuksensaajana yhteisön oikeuden nojalla velvollinen pitämään ennallaan yksityisoikeudelliset työsopimukset, jotka olivat voimassa kyseisen yrityksen luovutuspäivänä, alentamatta työntekijöiden palkkaa, vai onko sillä oikeus alentaa palkkaa voimassa olevien virkamiesten asemaa koskevien kansallisten sääntöjen mukaisesti?

2. Tämä on olennaisilta osin Cour administrativen (Luxemburg) esittämä kysymys. Kansallinen tuomioistuin pyytää tällä kysymyksellä yhteisöjen tuomioistuinta tulkitsemaan asiassa Mayeur annettuun tuomioon (2) liittyvää oikeuskäytäntöä edelleen kehittäen työntekijöiden oikeuksien turvaamista yrityksen tai liikkeen taikka liiketoiminnan osan luovutuksen yhteydessä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 14 päivänä helmikuuta 1977 annettua neuvoston direktiiviä 77/187/ETY. (3)

I Asiaa koskeva lainsäädäntö

A Yhteisön lainsäädäntö

3. Direktiivin 77/187 tavoitteena on sen johdanto-osan toisen perustelukappaleen mukaan ”huolehtia työntekijöiden suojasta sen varmistamiseksi, että heidän oikeutensa turvataan, kun työnantaja vaihtuu”.

4. Tätä tarkoitusta varten direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa vahvistetaan periaate, jonka mukaan ”ne luovuttajan oikeudet ja velvollisuudet, jotka johtuvat 1 artiklan 1 kohdassa^[ (4) ^] tarkoitetun luovutuksen tapahtuessa voimassa olleesta työsopimuksesta tai työsuhteesta, siirtyvät tällaisen luovutuksen vuoksi luovutuksensaajalle”.

5. Lisäksi direktiivissä säädetään, että luovutuksensaajan on noudatettava työehtosopimuksessa sovittuja työoloja koskevia määräyksiä (3 artiklan 2 kohta) ja että asianomaisia työntekijöitä on suojeltava siltä, että luovuttaja tai luovutuksensaaja irtisanoisi heidät yksinomaan luovutuksen vuoksi (4 artiklan 1 kohta).

6. Direktiivin 6 artiklan 1 kohdassa velvoitetaan lisäksi luovuttaja ja luovutuksensaaja ilmoittamaan niiden työntekijöidensä edustajille, joita luovutus koskee, luovutuksesta työntekijöille aiheutuvat oikeudelliset, taloudelliset ja sosiaaliset seuraukset sekä suunnitellut heitä koskevat toimenpiteet. Siinä täsmennetään, että luovuttajan on annettava nämä tiedot hyvissä ajoin ja joka tapauksessa ennen kuin luovutus välittömästi vaikuttaa työntekijöiden työoloihin ja työllisyyteen. Direktiivin 6 artiklan 2 kohdassa täydennetään tätä luovuttajan tai luovutuksensaajan tiedonantovelvoitetta velvollisuudella neuvotella työntekijöiden edustajien kanssa sopimuksen aikaan saamiseksi, jos työntekijöitä koskevia toimenpiteitä aiotaan toteuttaa.

7. Sen tapauksen varalta, että näistä suunnitelluista ja neuvotteluvelvoitteen kohteena olevista toimenpiteistä lopulta päätetään, direktiivin 4 artiklan 2 kohdassa säädetään, että ”jos työsopimus tai työsuhde päättyy [työntekijän aloitteesta] sen vuoksi, että – – luovutuksesta seuraa olennainen työolojen muutos työntekijän vahingoksi, työnantajan katsotaan olevan vastuussa työsopimuksen tai työsuhteen päättymisestä”.

8. Nämä kaikki säännökset on otettu kokonaisuudessaan direktiivin 77/187 muuttamisesta 29 päivänä kesäkuuta 1998 annettuun neuvoston direktiiviin 98/50/EY (5) ja sittemmin työntekijöiden oikeuksien turvaamista yrityksen tai liikkeen taikka yritys- tai liiketoiminnan osan luovutuksen yhteydessä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 12 päivänä maaliskuuta 2001 annettuun neuvoston direktiiviin 2001/23/EY, (6) jolla direktiivi 77/187 on kodifioitu direktiivillä 98/50 tehtyjen olennaisten muutosten vuoksi.

B Kansallinen lainsäädäntö

9. Luxemburgin oikeudessa työntekijöiden oikeuksien turvaamista yrityksen luovutuksen yhteydessä koskeva kansallinen lainsäädäntö sisältyy 24.5.1989 annetun työsopimuslain (loi sur le contrat de travail) (7) 36 §:ään.

10. Sen 1 momentissa säädetään, että ”mikäli työnantajan tilanne muuttuu esimerkiksi yrityksen luovutuksen, myynnin, sulautumisen, varojensiirron tai yhtiöittämisen vuoksi, kaikki muutospäivänä voimassa olevat työsopimukset pysyvät voimassa uuden työnantajan ja yrityksen työntekijöiden välillä”.

11. Sen 2 momentin ensimmäisessä kohdassa lisätään, että ”esimerkiksi sopimukseen perustuva tai sulautumisesta johtuva yrityksen luovutus ei sellaisenaan ole peruste, jota luovuttaja tai luovutuksensaaja voisi käyttää irtisanomiseen”.

12. Kyseisen lain 36 §:n 2 momentin toisessa kohdassa täsmennetään vielä, että ”jos työsopimus päättyy sen vuoksi, että luovutuksesta seuraa olennainen työolojen muutos työntekijän vahingoksi, työnantajan katsotaan olevan vastuussa työsopimuksen päättymisestä”.

II Tosiseikasto ja pääasian oikeudenkäynti

13. Delahaye, puolison nimi Boor, toimi työntekijänä sihteerin tehtävissä ”Pour l’insertion professionnelle” ‑ nimisessä järjestössä (2.1.1995 lähtien) ja sittemmin ”Foprogest ASBL” (8) ‑ nimisessä järjestössä (1.4.1998 lähtien) jälkimmäisen järjestön otettua ensin mainitun alun perin harjoittaman toiminnan hoitaakseen. Toiminnan siirtymisen yhteydessä jälkimmäinen järjestö piti asianomaisen työntekijän ja ensin mainitun järjestön välisen työsopimuksen voimassa, ilman että hänen työolonsa tai palkkansa olisi sen vuoksi muuttunut.

14. Luxemburgissa toimineen Foprogestin sääntöjen 3 §:n mukaan sen tarkoituksena oli edistää ja toteuttaa erilaisia koulutustoimenpiteitä, joilla pyrittiin erityisesti parantamaan työnhakijoiden ja työttömien tilannetta helpottamalla heidän sijoittumistaan tai uudelleensijoittumistaan työelämään. Sen tehtävänä oli myös antaa teknistä ja hallinnollista apua ammatillisten koulutusohjelmien yhteydessä ja hallinnoida sen tiettyjen ohjelmien budjettia. Kyseisen yleishyödyllisen järjestön sääntöjen 19 §:n mukaan sen varat saatiin jäsenmaksuista, lahjoituksista ja jälkisäädöksistä, tuista ja avustuksista.

15. Vuoden 1999 lopussa Luxemburgin valtion viranomaiset eli peruskoulutukseen, ammatilliseen koulutukseen ja urheiluun liittyvistä asioista vastaava ministeriö otti puolestaan Foprogestin harjoittaman toiminnan hoitaakseen.

16. Tämän toiminnan luovutuksen yhteydessä Delahaye samoin kuin muut Foprogestin työntekijät otettiin Luxemburgin valtion palvelukseen. Tämän toimenpiteen vuoksi uuden työnantajan ja asianomaisten työntekijöiden välillä tehtiin useita sopimuksia. Tässä tilanteessa Delahaye teki 22.12.1999 toistaiseksi voimassa olleen sopimuksen peruskoulutukseen, ammatilliseen koulutukseen ja urheiluun liittyvistä asioista vastaavan ministeriön kanssa. Sopimus tuli voimaan 1.1.2000.

17. Kyseisen sopimuksen 2 kohdan mukaan asianomaiselle annettiin asema valtion työntekijänä valtion työntekijöitä koskevista säännöistä 27.1.1972 annetun muutetun lain säännösten mukaisesti. Delahayen työsopimuksen 4 kohdan mukaan hänen työsuhteeseensa sovellettiin valtion hallinnon ja yksiköiden palveluksessa olevien työntekijöiden palkkajärjestelyistä 1.3.1974 annettua hallituksen asetusta.

18. Delahaye esitti 25.1.2001 päivätyllä kirjeellä virkamiehiin ja hallinnon uudistamiseen liittyvistä asioista vastaavalle ministeriölle oikaisuvaatimuksen 27.10.2000 tehdystä päätöksestä, jolla hänet oli luokiteltu tietylle ura-alueelle ja tiettyyn palkkaluokkaan. (9) Hän riitautti kyseisen päätöksen siltä osin kuin sillä asetettiin hänet erityisesti palkan osalta epäedullisempaan asemaan kuin aikaisemman työnantajansa palveluksessa. (10)

19. Delahaye väitti, että 24.5.1989 annetun työsopimuslain 36 §:n nojalla työnantajan oikeudellisen tilanteen muuttumiseen ei saa liittyä työolojen ja palkkauksen muutoksia. Tämä pätee erityisesti silloin, kun julkisoikeudellinen oikeushenkilö ottaa hoitaakseen toiminnan, jota siihen saakka on harjoittanut yksityisoikeudellinen oikeushenkilö. Näin ollen Delahaye vaati ennen 1.1.2000 vallinneiden eli hänen ja Foprogestin välisen sopimuksen mukaisten työolojensa taannehtivaa palauttamista.

20. Toimivaltainen viranomainen ei hyväksynyt vaatimusta. Se katsoi, että työnantajan tilanne ei ollut muuttunut, vaan oli syntynyt uusi työsuhde uuden työnantajan kanssa, ja sen perusteella oli tehty uusi sopimus, joten kansallisia säännöksiä, joihin Delahaye oli vedonnut, ei voitu soveltaa.

21. Delahaye saattoi tämän jälkeen asian Tribunal administratifin (Luxemburg) käsiteltäväksi, jotta riidanalaista luokittelupäätöstä ja sen muuttamisesta myöhemmin tehtyä päätöstä muutettaisiin tai ne kumottaisiin siltä osin kuin hän ei niiden kummankaan perusteella saanut aikaisemman tasoista palkkaa. (11) Valituksensa tueksi Delahaye vetosi erityisesti 24.5.1989 annetun työsopimuslain 36 §:n säännöksiin ja siihen, että niitä oli välttämättä tulkittava direktiivin 77/187 säännösten mukaisesti, sillä kyseistä direktiiviä sovelletaan tähän tapaukseen edellä mainittuun asiassa Mayeur annettuun tuomioon liittyvän oikeuskäytännön nojalla.

22. Tribunal administratif hylkäsi Delahayen valituksen 13.3.2002 antamallaan tuomiolla. Kyseinen tuomioistuin katsoi, että valittajan tilanne liittyi kylläkin taloudellisen yksikön luovutukseen, joka täytti 24.5.1989 annetun lain 36 §:n soveltamisedellytykset. Tuomioistuin totesi kuitenkin, että luovutettua toimintaa harjoitettiin nyttemmin yleisenä hallinnollisena palveluna ja siten julkisoikeudellisten sääntöjen mukaisesti, joten kyseisen taloudellisen yksikön luovuttaminen oli toteutettavissa vain sillä edellytyksellä, että se vastaisi pakottavia julkisoikeudellisia sääntöjä, jotka koskivat muun muassa valtion työntekijöiden palkkaa.

23. Tribunal administratif päätteli tämän perusteella, että Delahayen valituksen kohteena ollut palkanalennus oli olennainen hänen työolojensa muutos, jolloin työnantajan voitiin katsoa olevan vastuussa työsopimuksen päättymisestä, mutta että oli mahdotonta, että hänen sopimussuhteensa voisi säilyﾤ siten, että hän saisi samaa palkkaa.

24. Delahaye valitti tästä tuomiosta Cour administrativeen. Hänen mielestään 24.5.1989 annetun lain 36 §:stä samoin kuin direktiivin 77/187 3 artiklan 1 kohdasta ilmenee, että työntekijöiden oikeudet säilyvät taloudellisen yksikön luovutuksen yhteydessä rajoituksetta ja poikkeuksetta ennallaan. Tribunal administratifin näistä säännöksistä omaksuma tulkinta merkitsisi ensinnäkin sitä, että näillä säännöksillä ei olisi lainkaan tehokasta vaikutusta, ja toiseksi sillä loukattaisiin periaatetta, jonka mukaan yhteisön oikeus on ensisijainen kansalliseen oikeuteen nähden.

25. Luxemburgin hallitus puolestaan pohtii, voidaanko yleishyödyllisen järjestön Foprogestin aikaisemmin harjoittamaa toimintaa, jonka valtio on ottanut hoitaakseen, pitää direktiivissä 77/187, sellaisena kuin se on muutettuna direktiivillä 98/50, tarkoitettuna taloudellisena toimintana, kun kyseessä on työttömyyden torjunta, jonka voidaan katsoa liittyvän julkisen vallan harjoittamiseen.

III Ennakkoratkaisukysymys

26. Asianosaisten esittämien näkemysten perusteella Cour administrative on päättänyt lykätä asian käsittelyä ja esittää yhteisöjen tuomioistuimelle seuraavan ennakkoratkaisukysymyksen:

”Kun yleishyödyllinen järjestö, joka on yksityisoikeudellinen oikeushenkilö, luovuttaa valtiolle taloudellisen toimintansa, onko valtiolla luovutuksensaajana direktiivien 77/187/ETY, 98/50/EY ja 2001/23/EY edellä mainittujen säännösten perusteella mahdollisuus ottaa vastaan luovuttajan oikeudet ja velvollisuudet ainoastaan siltä osin kuin ne ovat yhteensopivia sen omien julkisoikeudellisten säännösten kanssa, erityisesti palkkauksen osalta, kun palkkojen suorittamistapa ja niiden määrä on vahvistettu suurherttuan asetuksella ja lisäksi virkasuhteessa työskentelevien henkilöiden asema perustuu lakisääteisiin etuihin urakehityksen ja työsuhteiden pysyvyyden osalta ja kun kyseisillä työntekijöillä on direktiivien 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen olennaisten työolojen muutosten yhteydessä oikeus irtisanoa työsopimus tässä säännöksessä tarkoitetuin edellytyksin?”

27. Aluksi on todettava, että tämä ennakkoratkaisukysymys koskee sekä direktiiviä 77/817 että direktiivejä 98/50 ja 2001/23. Pääasian riita ajoittuu kuitenkin aikaan, jolloin direktiivin 98/50 täytäntöönpanolle varattu määräaika 17.7.2001 saakka ei ollut vielä päättynyt eikä sitä ollut vielä saatettu osaksi Luxemburgin lainsäädäntöä, mikä tapahtui myöhemmin 19.12.2003 annetulla lailla. (12) Tästä seuraa, että direktiivi 98/50 ei ole sovellettavissa pääasian riitaan. (13) Sama pätee direktiiviin 2001/23, jolla on tarkoitus kodifioida direktiivi 77/187 direktiivillä 98/50 tehtyjen muutosten vuoksi. Pääasian riidan yhteydessä ei siten ole tarpeen pohtia direktiivin 98/50 eikä direktiivin 2001/23 tulkintaa varsinkaan sen vuoksi, että direktiivin 77/187 asiaa koskevat säännökset on otettu kokonaisuudessaan direktiiveihin 98/50 ja 2001/23. Ainoastaan direktiivin 77/187 ja erityisesti sen 3 artiklan 1 kohdan tulkinnalla on merkitystä. (14)

28. Tästä seuraa, että kansallinen tuomioistuin pyrkii kysymyksellään lähinnä selvittämään, onko direktiivin 77/187 3 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että on sen vastaista, että sellaisen yrityksen luovutuksen yhteydessä, jossa valtio ottaa hoitaakseen tehtävät, joita on aikaisemmin hoitanut yksityisoikeudellinen oikeushenkilö, valtio uutena työnantajana alentaa tämän luovutuksen vuoksi työntekijöiden palkkaa valtion palveluksessa olevien työntekijöiden asemaan sovellettavien kansallisten sääntöjen mukaisesti.

29. Kuten edellä mainitussa asiassa Mayeur, tämäkin ennakkoratkaisukysymys liittyy tilanteeseen, jossa julkisoikeudellinen oikeushenkilö on erityisiä hallinto-oikeudellisia säännöksiä noudattamalla ottanut hoitaakseen toiminnan, jota aikaisemmin oli harjoittanut yksityisoikeudellinen oikeushenkilö.

30. Toisin kuin kyseisessä aikaisemmassa asiassa, yhteisöjen tuomioistuimelta ei nyt käsiteltävässä asiassa kuitenkaan kysytä sitä, voiko kyseinen toimenpide olla direktiivissä 77/187 tarkoitettu taloudellisen yksikön luovutus.

31. Kansallinen tuomioistuin on jo antanut tätä koskevan ratkaisun erityisesti edellä mainitussa asiassa Mayeur annetun tuomion valossa. (15) Se on tältä osin ilmoittanut yhteisöjen tuomioistuimen jo todenneen, että pääasian riidan kohteena oleviin verrattavissa olevat toiminnot ovat taloudellista toimintaa. (16) Kansallinen tuomioistuin on tämän perusteella päätellyt, että se, että valtio on ottanut hoitaakseen Foprogestin aikaisemmin harjoittaman toiminnan, merkitsee direktiivissä 77/187 tarkoitettua yrityksen luovutusta, joten kyseistä direktiiviä on sovellettava nyt käsiteltävään asiaan.

32. Edellä mainitussa asiassa Mayeur annetun tuomion jatkeeksi kansallinen tuomioistuin pyytää ainoastaan yhteisöjen tuomioistuinta täsmentämään niitä päätelmiä, joita on tässä tapauksessa tehtävä työntekijöiden tilanteen ja erityisesti heidän palkkansa kannalta siitä, että kyseessä on taloudellisen yksikön luovutus.

IV Arviointi

33. Muistutin edellä mainitussa asiassa Mayeur antamani ratkaisuehdotuksen 106 kohdassa siitä, että direktiivillä ei pyritä muuttamaan voimassa olevia kansallisia oikeussääntöjä yhdenmukaistamalla täysin yhteisön työntekijöiden oikeudet työnantajan vaihtuessa yrityksen luovutuksen johdosta, vaan ainoastaan varmistamaan mahdollisimman pitkälti työsopimuksen tai työsuhteen jatkuminen muutoksitta luovutuksensaajan kanssa. (17) Lisäsin vielä, että direktiivillä pyritään siis estämään, että ne työntekijät, joita yrityksen luovutus koskee, joutuvat pelkän luovutuksen takia epäedulliseen asemaan. (18)

34. Tein tästä sen päätelmän, että direktiiviä ei voitaisi tulkita siten, että siinä velvoitettaisiin jäsenvaltiot muuttamaan kansallista lainsäädäntöään, jotta julkisoikeudellinen yksikkö voisi pitää voimassa yksityisoikeudelliset työsopimukset voimassa olevien kansallisten säännösten vastaisesti. (19)

35. Korostin kuitenkin, että tässä tilanteessa olisi sovellettava direktiivin 4 artiklan 2 kohtaa. (20)

36. Katsoin näet, että sellaista luovuttajana olevan taloudellisen yksikön tekemien yksityisoikeudellisten työsopimusten irtisanomista koskevaa velvollisuutta, joka kansallisen lainsäädännön nojalla asetettaisiin sellaiselle työnantajalle, joka on julkisoikeudellinen oikeushenkilö, samalla kun kaikki yrityksen luovutukselle asetetut edellytykset toisaalta täyttyvät, olisi pidettävä vähintäänkin pelkästä luovutuksesta johtuvana olennaisena työolojen muutoksena työntekijän vahingoksi. (21)

37. Päättelin tämän perusteella, että direktiivin 4 artiklan 2 kohdan säännösten mukaisesti uuden työnantajan, eli siihen asti entisen yksikön harjoittaman toiminnan luovutuksensaajan, olisi otettava vastuu aiheuttamastaan irtisanomisesta. (22)

38. Yhteisöjen tuomioistuin yhtyi näkemykseeni edellä mainitussa asiassa Mayeur antamassaan tuomiossa.

39. Yhteisöjen tuomioistuin ei näet ainoastaan korostanut, että se, että mahdollisesti on olemassa kansallisia oikeussääntöjä, joilla velvoitetaan julkisoikeudellinen oikeushenkilö irtisanomaan yksityisoikeudelliset työsopimukset, mikäli se ottaa hoitaakseen yksityisoikeudellisen oikeushenkilön aikaisemmin harjoittaman toiminnan, ei lähtökohtaisesti merkitse sitä, että tämä toiminnan jatkaminen jäisi direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle. (23)

40. Yhteisöjen tuomioistuin on näet todennut, että mahdollinen kansallisessa oikeudessa säädetty velvollisuus, jonka mukaan yksityisoikeudelliset työsopimukset on irtisanottava silloin, kun toiminta luovutetaan julkisoikeudelliselle oikeushenkilölle, on direktiivin 4 artiklan 2 kohdan mukaisesti olennainen työolojen muutos työntekijän vahingoksi, joten työnantajan katsotaan tällaisessa tilanteessa olevan vastuussa työsopimuksen irtisanomisesta. (24)

41. Kuten Luxemburgin hallitus ja Euroopan yhteisöjen komissio ovat perustellusti todenneet, nämä oikeuskäytännössä esitetyt toteamukset selventävät mielenkiintoisella tavalla ennakkoratkaisukysymykseen annettavaa vastausta.

42. Edellä mainitussa asiassa Mayeur annetusta tuomiosta näet ilmenee, että mikäli julkisoikeudelliselle oikeushenkilölle luovutetaan yksityisoikeudelliselle oikeushenkilölle kuuluva taloudellinen yksikkö, direktiivin soveltaminen ei välttämättä merkitse sitä, että työsopimukset pysyisivät luovutuksen aikana voimassa direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaisesti.

43. Esimerkiksi siinä tapauksessa, että kansallisessa lainsäädännössä säädettäisiin tällaisten luovutusten yhteydessä velvollisuudesta irtisanoa yksityisoikeudelliset työsopimukset, direktiivi ei olisi tällaisen irtisanomisen toteuttamisen esteenä.

44. Siinä tapauksessa kansallisessa lainsäädännössä säädettyä irtisanomista olisi kuitenkin pidättävä direktiivin 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla työnantajasta johtuvana, sillä sen taustalla oleva kansallisessa lainsäädännössä asetettu velvollisuus merkitsisi olennaista työolojen muutosta työntekijöiden vahingoksi.

45. Tätä asiassa Mayeur annettuun tuomioon liittyvää oikeuskäytäntöä voidaan mielestäni soveltaa pääasian riitatilanteeseen. Tämän tueksi voidaan esittää kahdenlaisia perusteluja.

46. Ensinnäkin ennakkoratkaisupyynnöstä samoin kuin ensimmäisessä oikeusasteessa annetusta tuomiosta ilmenee, että riidanalainen palkanalennus johtuu siitä, että työntekijöihin, joihin toiminnan luovuttaminen yksityisoikeudelliselta oikeushenkilöltä julkisoikeudelliselle oikeushenkilölle vaikuttaa, sovelletaan pakottavia kansallisia säännöksiä, jotka koskevat valtion työntekijöiden tilannetta. Kansallisen tuomioistuimen kansallisesta oikeudesta esittämän tulkinnan mukaan valtio on uutena työnantajana toisin sanoen velvollinen vahvistamaan niiden työntekijöiden palkan, joita kyseinen luovutus koskee, alemmalle tasolla kuin näiden työntekijöiden ja vanhan työnantajan välisissä yksityisoikeudellisissa työsopimuksissa oli määrätty. (25)

47. Toiseksi katson, että tällainen palkan alentamista koskeva velvollisuus merkitsee direktiivin 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua olennaista työolojen muutosta työntekijöiden vahingoksi.

48. On näet todettava, että palkka on työsopimuksen olennainen edellytys. (26) Tästä seuraa mielestäni, että kansallisen lainsäädännön mukainen velvoite alentaa sellaisten työntekijöiden palkkaa, joihin luovutus vaikuttaa, merkitsee jo lähtökohtaisestiolennaista työolojen muutosta näiden työntekijöiden vahingoksi. Tämä pätee kyseisen alennuksen suuruudesta riippumatta. (27) Mikäli päinvastainen näkemys hyväksyttäisiin, tällä saatettaisiin antaa aihe lukuisiin uusiin riita-asioihin ja kansalliset tuomioistuimet saattaisivat sen vuoksi arvioida palkan alennuksen suuruutta eri tavoin. Tällainen näkemys ei vastaisi tarvetta taata työntekijöiden oikeuksien yhtenäinen suojelu palkanalennusten yhteydessä.

49. Tämän ajatusmallin mukaisesti yhteisöjen tuomioistuin katsoi asiassa Merckx ja Neuhuys 7.3.1996 antamassaan tuomiossa, (28) että ”työntekijän palkkatason muutos kuuluu [direktiivin 4 artiklan 2 kohdan säännöksissä] tarkoitettuihin työolojen muutoksiin silloinkin, kun palkan suuruus riippuu erityisesti saavutetusta liikevaihdosta”. (29)

50. Kyseisessä asiassa autojen jälleenmyyjä, joka oli luovutetun yksikön luovutuksensaaja, oli kieltäytynyt takaamasta kahdelle automyyjälle, että heidän luovuttajalta saamansa palkka säilyisi. Palkka laskettiin erityisesti saavutetun liikevaihdon perusteella, joten sen määrä saattoi vaihdella huomattavasti. Tästä erityispiirteestä huolimatta yhteisöjen tuomioistuin totesi yleisellä tasolla, että kaikki palkkatason muutokset merkitsevät olennaista työolojen muutosta.

51. Tätä edellä mainituissa yhdistetyissä asioissa Merckx ja Neuhuys annettuun tuomioon liittyvää oikeuskäytäntöä ei voida jättää soveltamatta sillä perusteella, että toisin kuin kyseisessä asiassa, Delahaye oli saanut luovutuksen yhteydessä valtion toimihenkilön aseman, josta koitui (kuten kansallinen tuomioistuin ennakkoratkaisupyynnössään korostaa) tiettyjä lakisääteisiä etuja, jotka liittyivät erityisesti uran etenemiseen ja työpaikan pysyvyyteen.

52. Katson näet, että koska palkan alentaminen merkitsee jo lähtökohtaisesti olennaista työolojen muutosta, sillä tiedolla ei ole merkitystä, korvataanko palkan alennus kokonaan tai osittain tiettyjä etuja antamalla. (30)

53. Edellä esitetystä seuraa, että se, mikä pätee edellä mainitussa asiassa Mayeur annetun tuomion perusteella kansallisessa lainsäädännössä mahdollisesti säädettyyn velvollisuuteen irtisanoa yksityisoikeudelliset työsopimukset, kun taloudellinen yksikkö luovutetaan julkisoikeudelliselle oikeushenkilölle, pätee myös pääasian riidan kohteena olevan kaltaisessa tapauksessa, jossa kansallisessa lainsäädännössä mahdollisesti säädetään velvollisuudesta alentaa tällaisessa tilanteessa palkkoja siitä, mitä yksityisoikeudellisissa työsopimuksissa on määrätty.

54. Edellä mainituissa asioissa Mayeur sekä Merckx ja Neuhuys annettujen tuomioiden mukaisesti katson, että riidanalainen palkanalennus ei ole ristiriidassa direktiivin 3 artiklan 1 kohdan kanssa mutta että tästä syystä tapahtuvan työsopimuksen irtisanomisen on katsottava olevan työnantajan vastuulla direktiivin 4 artiklan 2 kohdan mukaisesti. Toisin kuin Delahaye väittää, luovutuspäivänä voimassa olleiden työolojen pysyminen ei siten ole ehdoton tai koskematon periaate.

55. Tämä direktiivin tulkinta heijastaa yhteisön lainsäätäjän halua sovittaa yhteen asiaan liittyviä eri intressejä: uuden työnantajan intressit kyetä tekemään luovutetun taloudellisen yksikön toiminnan kannalta tarpeelliset mukautukset ja muutokset sekä niiden työntekijöiden, joita luovutus koskee, intressit suojella etujaan parhaalla mahdollisella tavalla.

56. Näin ollen tähän ennakkoratkaisukysymykseen on vastattava, että direktiivin 3 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se, että yrityksen luovutuksen yhteydessä valtion ottaessa hoitaakseen yleishyödyllisen järjestön (yksityisoikeudellinen oikeushenkilö) aikaisemmin harjoittaman toiminnan valtio alentaa uutena työnantajana tämän luovutuksen vuoksi työntekijöiden palkkoja virkamiesten asemaa koskevien voimassa olevien kansallisten säännösten mukaisesti, ei ole ristiriidassa sen kanssa. Palkan alentaminen merkitsee kuitenkin jo lähtökohtaisesti työolojen olennaista muutosta niiden työntekijöiden vahingoksi, joita luovutus koskee, joten työnantajan on katsottava olevan vastuussa heidän työsopimuksensa irtisanomisesta direktiivin 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

V Ratkaisuehdotus

57. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin vastaisi Cour administrativen esittämään kysymykseen seuraavasti:

Työntekijöiden oikeuksien turvaamista yrityksen tai liikkeen taikka liiketoiminnan osan luovutuksen yhteydessä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 14 päivänä helmikuuta 1977 annetun neuvoston direktiivin 77/187/ETY 3 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se, että yrityksen luovutuksen yhteydessä valtion ottaessa hoitaakseen yleishyödyllisen järjestön (yksityisoikeudellinen oikeushenkilö) aikaisemmin harjoittaman toiminnan valtio alentaa uutena työnantajana tämän luovutuksen vuoksi työntekijöiden palkkoja virkamiesten asemaa koskevien voimassa olevien kansallisten säännösten mukaisesti, ei ole ristiriidassa sen kanssa. Palkan alentaminen merkitsee kuitenkin jo lähtökohtaisesti työolojen olennaista muutosta niiden työntekijöiden vahingoksi, joita luovutus koskee, joten työnantajan on katsottava olevan vastuussa heidän työsopimuksensa irtisanomisesta direktiivin 77/187 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

1 –: Alkuperäinen kieli: ranska.

2 –: Asia C‑ 175/99, Mayeur, tuomio 26.9.2000 (Kok. 2000, s. I‑7755).

3 –: EYVL L 61, s. 26 (jäljempänä direktiivi 77/187 tai direktiivi).

4 –: Direktiivin 1 artiklan 1 kohdassa täsmennetään, että ”tätä direktiiviä sovelletaan yrityksen tai liikkeen taikka liiketoiminnan osan luovuttamiseen toiselle työnantajalle sopimukseen perustuvan luovutuksen taikka sulautumisen kautta”.

5 –: EYVL L 201, s. 88.

6 –: EYVL L 82, s. 16.

7 –: .Mémorial A nro 35, 1989, s. 611.

8 –: Jäljempänä Foprogest.

9 –: Luokittelu oli seuraava: ura-alue A, palkkaluokka 1.

10 –: Delahaye väittää, ilman että Luxemburgin hallitus tätä kiistäisi, että hänen palkkansa on kyseisen toiminnan luovutuksen yhteydessä alentunut 37 prosenttia, kun hänen alkuperäinen palkkansa oli hänen mukaansa 2 000 euroa kuukaudessa.

11 –: Edellä mainitun 27.10.2000 tehdyn päätöksen kumonneella ja korvanneella 6.7.2001 tehdyllä päätöksellä Delahaye luokiteltiin ura-alueeseen B, palkkaluokkaan 2.

12 –: .Mémorial GD nro 182, 2003, s. 3678.

13 –: Ks. vastaavasta tilanteesta mm. asia C‑340/01, Abler ym., tuomio 20.11.2003 (5 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).

14 –: Viittaan direktiivin 3 artiklan 1 kohtaan (joka koskee työsopimuksesta johtuvia oikeuksia) enkä sen 3 artiklan 2 kohtaan (joka koskee työehtosopimuksella sovittuja työoloja). Istunnossa näet täsmennettiin, että Delahayen vaatima aikaisempi palkka perustuu pelkästään hänen ja Foprogestin väliseen työsopimukseen eikä mahdolliseen kyseistä järjestöä sitoneeseen työehtosopimukseen, joten direktiivin 3 artiklan 2 kohtaa ei voida soveltaa.

15 –: Ks. ennakkoratkaisupyyntö (s. 4). Vastaavasti Tribunal administratif oli korostanut, että oli kiistatonta, että Foprogestin aikaisemmin harjoittama toiminta samoin kuin henkilöstö, organisaatio, työmenetelmät ja työvälineet olivat pysyneet ennallaan, joten kyseinen yksikkö oli säilyttänyt identiteettinsä, ja että kyseessä oli siten ollut taloudellisen yksikön luovutus (ks. 13.3.2002 annetun tuomion s. 5). Se, että kansallinen tuomioistuin, jonka tehtävänä on arvioida, täyttyvätkö luovutuksen edellytykset, ottaa nämä eri seikat huomioon, on yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaista. Ks. mm. asia 24/85, Spijkers, tuomio 18.3.1986 (Kok. 1986, s. 1119, 13 kohta); asia C‑13/95, Süzen, tuomio 11.3.1997 (Kok. 1997, s. I‑1259, 14 kohta); asia C‑234/98, Allen ym., tuomio 2.12.1999 (Kok. 1999, s. I‑8643, 26 kohta); em. asiassa Mayeur annetun tuomion 52 kohta ja viimeksi em. asiassa Abler ym. annetun tuomion 33 kohta.

16 –: Ks. ennakkoratkaisupyyntö (s. 4). Siinä viitataan asiassa C‑29/91, Redmond Stichting, 19.5.1992 annettuun tuomioon (Kok. 1992, s. I‑3189, Kok. Ep. XII, s. I‑131), joka koski huumeiden käyttäjien tukitoimintaa; yhdistetyissä asioissa C‑173/96 ja C‑247/96, Hidalgo ym., 10.12.1998 annettuun tuomioon (Kok. 1998, s. I‑8237), joka koski heikossa asemassa olevien henkilöiden kotihoitopalvelua sekä em. asiassa Mayeur annettuun tuomioon, joka koski kunnan hyväksi harjoitettavaa kunnan kansalaisille tarjoamia palveluita koskevaa mainos‑ ja tiedotustoimintaa (tuomion 38–41 kohta).

17 –: Viittasin mm. asiassa 105/84, Danmols Inventar, 11.7.1985 annettuun tuomioon (Kok. 1985, s. 2639, 26 kohta) ja asiassa 324/86, Tellerup, ns. ”Daddy’s Dance Hall” -tapaus, 10.2.1988 annettuun tuomioon (Kok. 1988, s. 739, Kok. Ep. IX, s. 361, 16 kohta). Ks. myös em. ”Daddy’s Dance Hall” -tapauksessa annetun tuomion 9 kohta.

18 –: Ks. mm. em. asiassa Danmols Inventar annetun tuomion 26 kohta ja asia C‑343/98, Collino ja Chiappero, tuomio 14.9.2000 (Kok. 2000, s. I‑6659, 37 kohta).

19 –: Em. asiassa Mayeur antamani ratkaisuehdotuksen 106 kohta.

20 –: Em. ratkaisuehdotus (107 kohta).

21 –: Em. ratkaisuehdotus (108 kohta).

22 –: Sama ratkaisuehdotus. Siitä, että työsopimuksen tai työsuhteen irtisanomisen katsotaan tapahtuneen työnantajan aloitteesta tai työnantajan vastuulla, koituu sovellettavan kansallisen oikeuden mukaan tiettyjä rahallisia etuja asianomaiselle työntekijälle. Hänellä voi siten olla oikeus irtisanomiskorvauksiin tai vahingonkorvauksiin.

23 –: Ks. vastaavasti em. asiassa Mayeur annetun tuomion 50–55 kohta.

24 –: Em. tuomion 56 kohta.

25 –: Delahaye kiistää tämän kansallisesta oikeudesta esitetyn tulkinnan oikeellisuuden. Hän katsoo, että valtion toimihenkilön työsopimus kuuluu edelleen yksityisoikeudellisen järjestelmän piiriin, eikä siihen siten voida soveltaa virkamiehiä koskevia ja varsinkaan palkkaan liittyviä pakottavia sääntöjä. En anna ratkaisua tästä kansallisen oikeuden tulkintakysymyksestä, joka kuuluu yksinomaan kansallisen tuomioistuimen toimivaltaan.

26 –: Palkan olemassaolo on lisäksi välttämättä otettava huomioon työsuhdetta luonnehdittaessa ja sovellettaessa vastaavasti henkilöiden vapaata liikkuvuutta koskevia yhteisön oikeussääntöjä. Vakiintuneessa oikeuskäytännössä on näet katsottu, että ”työsuhteen olennainen ominaispiirre on – – se, että henkilö tekee toiselle tämän johdon alaisena tietyn ajan työtä, josta hän saa vastikkeena palkkaa” (kursivointi tässä). Ks. mm. asia 66/85, Lawrie‑Blum, tuomio 3.7.1986 (Kok. 1986, s. 2121, Kok. Ep. VIII, s. 687, 16 ja 17 kohta); asia 197/86, Brown, tuomio 21.6.1988 (Kok. 1988, s. 3205, Kok. Ep. IX, s. 495, 21 kohta) ja asia C‑27/91, Le Manoir, tuomio 21.11.1991 (Kok. 1991, s. I‑5531, 7 kohta). Tästä seuraa, että ei voi olla olemassa työsuhdetta ilman palkkaa.

27 –: Palkan alentamisen olisi mielestäni erottava muista työolojen muutoksista kuten työajan tai työn suorituspaikan muutoksista. Tietyissä tapauksissa tällaiset muutokset voivat tosin vaikuttaa merkittävästi työntekijöiden tilanteeseen ja olla siten olennaisia työolojen muutoksia. Tilanne olisi tällainen esimerkiksi siinä tapauksessa, että päivätyö muuttuisi yötyöksi tai työn suorituspaikka siirtyisi hyvin kauas alkuperäisestä paikasta. Muissa tapauksissa työaikojen tai työn suorituspaikan muutoksilla voi kuitenkin olla vain hyvin vähäinen vaikutus työntekijöiden tilanteeseen, joten olisi liiallista pitää niitä olennaisina työolojen muutoksina. Tästä syystä katson, että toisin kuin palkan alennus, joka on jo lähtökohtaisesti olennainen työolojen muutos, työaikojen tai työn suorituspaikan muutosten pitäisi johtaa tapauskohtaiseen tarkasteluun, jossa ratkaistaan, merkitsevätkö ne todellisuudessa olennaista työolojen muutosta.

28 –: Yhdistetyt asiat C‑171/94 ja C‑172/94, Merckx ja Neuhuys, tuomio 7.3.1996 (Kok. 1996, s. I‑1253).

29 –: 38 kohta.

30 –: Tätä käsitettä voidaan lähestyä menetelmällä, jonka yhteisöjen tuomioistuin on omaksunut tutkiessaan, onko miespuolisten ja naispuolisten työntekijöiden samapalkkaisuuden periaatetta noudatettu. Yhteisöjen tuomioistuin on näet asiassa C‑262/88, Barber, 17.5.1990 antamassaan tuomiossa (Kok. 1990, s. I‑1889, Kok. Ep. X, s. 425, 35 kohta) todennut, että ”samapalkkaisuusperiaatetta on noudatettava jokaisen palkan osan osalta, eikä riittävää ole se, että työntekijöille maksettuja etuuksia tarkastellaan kokonaisuutena”. Tämä selvitys perustuu siihen näkemykseen, että kansallisten tuomioistuinten olisi erityisen vaikeaa arvioida ja verrata kaikkia erilaisia etuja, joita miespuolisille ja naispuolisille työntekijöille tapauskohtaisesti myönnetään. Ks. myös asia C‑236/98, Jämställdhetsombudsmannen, ns. ”Jämo”-tapaus, tuomio 30.3.2000 (Kok. 2000, s. I‑2189, 43 kohta).

Top

Choose the experimental features you want to try