Conclusions
JULKISASIAMIEHEN RATKAISUEHDOTUS
SIEGBERT ALBER
16 päivänä syyskuuta 2003(1)
Asia C-171/02
Euroopan yhteisöjen komissio
vastaan
Portugalin tasavalta
Työntekijöiden vapaa liikkuvuus – Sijoittautumisvapaus – Palvelujen tarjoamisen vapaus – Yksityisten turva-alan yritysten toiminta – Pysyvää edustusta koskeva vaatimus – Muissa jäsenvaltioissa esitettyjen todistusten huomioon ottaminen – Vaadittu vähimmäispääoma – Oikeushenkilöksi perustamista koskeva vaatimus – Kansallista ammattitodistusta koskeva vaatimus – Pätevyystodistusten tunnustaminen
I
Johdanto
1.
Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva menettely, jonka komissio on pannut vireille Portugalin tasavaltaa
vastaan, koskee Portugalissa henkilöiden ja omaisuuden vartiointia tarjoavien yksityisten turva-alan yritysten toiminnan sääntelyä.
Komissio väittää Portugalin lainsäädännön olevan ristiriidassa työntekijöiden vapaata liikkuvuutta, sijoittautumisvapautta
ja palvelujen tarjoamisen vapautta koskevien perustamissopimuksen määräysten kanssa.
II
Asiaa koskeva lainsäädäntö
A
Direktiiviä 89/48/ETY täydentävästä ammatillisen koulutuksen tunnustamista koskevasta toisesta yleisestä järjestelmästä 18 päivänä
kesäkuuta 1992 annettu neuvoston direktiivi 92/51/ETY
(2)
(jäljempänä direktiivi 92/51)
2.
Direktiivin 92/51 1 artiklan c alakohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa määritellään ”pätevyystodistuksen” käsite siten, että
sillä tarkoitetaan ”asiakirjaa, jolla todistetaan koulutus, josta ei anneta direktiivissä 89/48/ETY tarkoitettua tutkintotodistusta
tai – – direktiivissä [92/51/ETY] tarkoitettua tutkintotodistusta tai todistusta”.
3.
Saman säännöksen f alakohdassa määritellään ”säännellyllä ammattitoiminnalla” tarkoitettavan ”ammattitoimintaa, johon ryhtymiseksi,
jonka harjoittamiseksi tai jonka jotakin harjoittamisen muotoa varten jäsenvaltiossa edellytetään suoraan tai välillisesti
lakien, asetusten tai hallinnollisten määräysten mukaisesti koulutuksesta annettua asiakirjaa tai pätevyystodistusta. – – ”.
B
Kansallinen lainsäädäntö
1. 22.6.1998 annettu asetus (Decreito-Lei) nro 231/98
(3)
(jäljempänä asetus nro 231/98)
4.
Asetuksen 1 §:n 3 momentin a kohdassa määritellään yksityiset turva-alan palvelujen olevan ”lainmukaisesti tätä tarkoitusta
varten perustettujen yksityisten yritysten suorittamia palveluja, joilla pyritään henkilöiden ja omaisuuden suojelemiseen
sekä rangaistavien tekojen estämiseen”.
5.
Asetuksen 3 §:ssä säädetään seuraavaa: ”Yksityisiä turvapalveluja saavat tarjota vain yritykset, jotka on perustettu lainmukaisesti
ja hyväksytty tätä toimintaa varten tämän asetuksen säännösten mukaisesti.”
6.
Asetuksen 7 §:ssä vahvistetaan edellytykset, joiden mukaisesti yksityisiä turvapalveluja voidaan tarjota. Näihin kuuluu 7 §:n
2 momentin b kohdan mukaan myös ”tietämystä ja fyysistä suorituskykyä mittaavien kokeiden menestyksellinen suorittaminen 8 §:n
2 momentin vaatimuksia vastaavan peruskoulutusjakson yhteydessä; näiden kokeiden ohjelmallinen sisältö ja kesto vahvistetaan
sisäasiainministeriön päätöksellä” sekä 8 §:n 2 momentin mukaan osallistuminen ammatilliseen orientoivaan koulutukseen.
7.
Asetuksen 9 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään ammattitodistuksen antamisesta seuraavaa:
- ”1)
- Vartiointihenkilöstöllä ja henkilöiden saattamiseen, puolustamiseen ja suojeluun tarkoitetulla henkilöstöllä on oltava ammattikortti,
jonka myöntää sisäasiainministeriön yleissihteeristö kahdeksi vuodeksi ja jonka voimassaoloaikaa voidaan pidentää kahdella
vuodella kerrallaan.
- 2)
- Ammattikortin myöntäminen edellyttää, että sisäasiainministeriön yleissihteeristölle esitetään asiakirjat 7 §:ssä mainittujen
edellytysten täyttymisestä.”
8.
Asetuksen 21 §:n 1 momentissa asetetaan yksityisen turva-alan yrityksen toiminnan harjoittamisen edellytykseksi etukäteen
myönnettävän luvan saaminen.
9.
Asetuksen 22 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään seuraavaa:
”1)
Yritykset, jotka suorittavat 1 §:n 3 momentin a kohdassa tarkoitettuja yksityisiä turvapalveluja, on oltava perustettu Euroopan
unionin tai Euroopan talousalueen jäsenvaltion oikeussääntöjen mukaisesti, niillä on oltava kotipaikka tai sivuliike Portugalissa
ja niiden on täytettävä kauppayhtiöistä annetun lain 4 §:ssä mainitut edellytykset.
2)
Edellä 1 momentissa tarkoitettujen yritysten yhtiöpääoman on oltava vähintään
- a)
- 10 000 000 Portugalin escudoa (PTE), mikäli ne suorittavat 2 §:n 1 momentin a ja b kohdassa tarkoitettuja palveluja,
- b)
- 25 000 000 PTE, mikäli ne suorittavat 2 §:n 1 momentin c ja d kohdassa tarkoitettuja palveluja,
- c)
- 50 000 000 PTE, mikäli ne suorittavat 2 §:n 1 momentin e kohdassa tarkoitettuja palveluja.”
10.
Asetuksen 24 §:n 1 momentissa luetellaan asiakirjat, jotka on liitettävä yksityisen turva-alan yrityksen toimintaa koskevaan
lupahakemukseen. Näitä ovat d kohdan mukaan muun muassa asiakirjat, jotka osoittavat 22 §:ssä asetettujen edellytysten täyttymisen.
2. Kauppayhtiöistä annettu laki
11.
Lain 4 §:n 1 momentissa säädetään seuraavaa: ”Yhtiön, jonka tosiasiallinen kotipaikka ei ole Portugalissa mutta joka haluaisi
harjoittaa siellä toimintaansa yli yhden vuoden pituisen ajan, on perustettava pysyvä edustus ja täytettävä Portugalin kaupparekisterilaissa
mainitut edellytykset.”
III
Oikeudenkäyntiä edeltävä menettely
12.
Komissio ilmoitti Portugalin viranomaisille 6.5.1999 päivätyllä kirjeellä pitävänsä asetuksen nro 231/98 säännöksiä työntekijöiden
vapaata liikkuvuutta sekä sijoittautumisvapautta ja palvelujen tarjoamisen vapautta koskevien perustamissopimuksen määräysten
vastaisina. Se vaati Portugalin hallitusta toimittamaan sille tätä koskevat tiedot, joista ilmenisi asetuksen yhteensopivuus
yhteisön oikeuden kanssa. Portugalin hallitus toimitti komissiolle 10.9.1999 päivätyssä kirjeessä useita asiakirjoja.
13.
Tutkittuaan nämä asiakirjat komissio, joka ei ollut vakuuttunut Portugalin lainsäädännön sääntöjenmukaisuudesta, osoitti Portugalin
hallitukselle 1.2.2000 virallisen huomautuksen, jossa se toisti moitteensa. Portugalin hallitus vastasi siihen 23.5.2000.
14.
Myöskään nämä Portugalin hallituksen selvitykset eivät vakuuttaneet komissiota Portugalin lainsäädännön sääntöjenmukaisuudesta,
mistä syystä se osoitti Portugalin tasavallalle perustellun lausunnon 29.12.2000. Portugalin hallitus vastasi siihen 20.3.2001.
15.
Koska komissio teki selvitykset tutkittuaan sen päätelmän, että Portugalin lainsäädäntö on ristiriidassa perustamissopimuksen
määräysten kanssa, se nosti 8.5.2000 nyt käsiteltävän kanteen.
IV
Asianosaisten lausumat ja vaatimukset
16.
Komissio esittää kanteessaan yhteensä kuusi kanneperustetta. Se arvostelee sitä, että ulkomaisilla yrityksillä, jotka haluaisivat
harjoittaa Portugalissa yksityisten turvapalvelujen alalla henkilöiden ja omaisuuden vartiointia, on sisäasiainministeriön
antamaa lupaa koskevan lainsäädännön perusteella
- –
- oltava Portugalissa kotipaikka tai pysyvä edustus
- –
- niillä ei ole oikeutta vedota selvityksiin ja takeisiin, joita ne ovat jo antaneet siinä jäsenvaltiossa, jossa niiden kotipaikka
on
- –
- niiden on oltava oikeushenkilöitä ja
- –
- niillä on oltava tietynsuuruinen yhtiöpääoma.
Se arvostelee edelleen sitä, että
- –
- näiden ulkomaisten yritysten henkilöstöllä on oltava hallussaan Portugalin viranomaisten myöntämä ammattitodistus
ja vielä lopuksi, että
- –
- yksityisen turva-alan ammatit eivät kuulu ammatillisten tutkintojen tunnustamista koskevan yhteisön sääntelyn piiriin.
17.
Asetuksen nro 231/98 22 §:n 1 momentissa asetetusta edellytyksestä, jonka mukaan yrityksellä on oltava Portugalissa kotipaikka
tai pysyvä edustus, komissio katsoo, että se koskee myös yrityksiä, jotka tarjoavat vain tilapäisesti (EY 49 artiklan nojalla)
Portugalissa henkilöiden ja omaisuuden vartiointia yksityisten turvapalvelujen alalla. Tämä vaatimus tekee palvelun suorittamisesta
lähes mahdotonta, sillä mikäli kotipaikka tai sivuliike perustettaisiin Portugaliin, käytettäisiin sijoittautumisvapautta
eikä enää palvelujen tarjoamisen vapautta, jolle suorituksen tilapäisyys on tunnusomaista. Asiassa Gebhard annetun tuomion
mukaan palvelun tarjoamisen tilapäisyys ei kylläkään sulje pois mahdollisuutta luoda tiettyjä toimintaedellytyksiä,
(4)
mutta tällaisten toimintaedellytysten olemassaolosta ei saa tehdä palvelujen tarjoamisen vapauden käyttämisen edellytystä.
18.
Komissio ei pidä vakuuttavana sitä, että Portugalin hallitus on vedonnut kauppayhtiöistä annetun lain 4 §:ään, jolla asetuksen
nro 231/98 22 §:n soveltamisala rajataan yksiköihin, jotka tarjoavat turvapalveluja pidempään kuin vuoden ajan. Asetuksen
22 §:ään sisältyvä viittaus kauppayhtiöistä annetun lain 4 §:ään voidaan ymmärtää ainoastaan viittauksena kaupparekisteriä
koskevien säännösten noudattamiseen. Edellytys, jonka mukaan palveluntarjoajalla on oltava kotipaikka tai pysyvä edustus Portugalissa,
ilmenee näet jo asetuksen 22 §:n 1 momentin sanamuodosta.
19.
Komission mielestä asetuksen 22 §:n ainoa uskottava tulkinta on se, että siinä edellytetään ainakin sivuliikkeen perustamista
Portugaliin myös turvapalvelujen tilapäistä suorittamista varten. Tämä on myös Portugalin hallituksen viralliseen huomautukseen
23.5.2000 antamassaan vastauksessa edustama tulkinta.
20.
Lisäksi sidesana ”ja” säännön, jonka mukaan palveluntarjoajilla on oltava sivuliike Portugalissa, ja säännön, jonka mukaan
niiden on noudatettava kauppayhtiöistä annetun lain 4 §:n säännöksiä, välillä tukee komission esittämää tulkintaa. Tiettyjä
turvapalveluja, kuten esimerkiksi hälytyskeskuksen ylläpitämistä hälytysten vastaanottamista varten, ei voida lainkaan tarjota
ilman sijoittautumista paikan päälle.
21.
Portugalin lainsäädäntö ei ole ainakaan yksiselitteinen, joten se on ristiriidassa oikeusvarmuuden vaatimuksen kanssa. Oikeuskäytännön
mukaan jäsenvaltioiden lainsäädännön on oltava yhteisön oikeuden kattamilla aloilla yksiselitteinen ja vastattava oikeusvarmuuden
vaatimuksia.
(5)
22.
Moitittu rajoitus ei ole myöskään perusteltavissa EY 46 artiklalla. Yksityiset turvapalvelut on erotettava julkisista suojelualan
viranomaisista, eikä niillä pyritä pitämään yllä yleistä turvallisuutta EY 46 artiklassa tarkoitetulla tavalla.
23.
Myöskään hallinnolliset syyt, kuten yritysten ja niiden työntekijöiden paremmat valvontamahdollisuudet silloin, kun yrityksellä
on sivuliike paikan päällä, eivät oikeuskäytännön
(6)
mukaan ole lähtökohtaisesti hyväksyttävä syy perustamissopimuksella turvatun perusvapauden rajoittamiselle. Siltä osin kuin
kyseessä on tehokkaampi puuttuminen vahingonkorvaustapauksiin, on käytettävissä riittävä ja vähemmän rajoittava keino eli
vakuuden asettaminen.
(7)
24.
Siitä, että Portugalin viranomaiset ottavat huomioon ulkomaalaisten yritysten jo jäsenvaltiossa, jossa niiden kotipaikka on,
antamat asiakirjat ja takeet, komissio katsoo, että asetuksen nro 231/98 24 §:stä ei missään tapauksessa voida tehdä sitä
päätelmää, että Portugalin viranomaiset ottaisivat lupahakemusta tutkiessaan huomioon asiakirjat ja takeet, joita on jo annettu
jäsenvaltiossa, jossa sen kotipaikka on. Kyseinen säännös ei sanamuotonsa perusteella ole sovellettavissa ainoastaan yrityksiin,
jotka perustavat ensimmäisen toimipaikkansa Portugaliin, vaan myös sellaisiin, jotka ovat jo sijoittautuneet sääntöjenmukaisesti
johonkin toiseen jäsenvaltioon ja haluavat yksinomaan tarjota turvapalveluja Portugalissa. Kuten yhteisöjen tuomioistuin on
todennut asiassa komissio vastaan Belgia antamassaan tuomiossa, palvelujen tarjoamisen vapautta perustamissopimuksen mukaisena
perustavanlaatuisena periaatteena voidaan rajoittaa vain yleistä etua koskevien pakottavien syiden perusteella annetuilla
säännöksillä, joita sovelletaan kaikkiin vastaanottavassa jäsenvaltiossa toimiviin henkilöihin tai yrityksiin, ja näin sikäli
kuin tätä etua ei suojella palvelujen tarjoajaan sen sijoittautumisvaltiossa sovellettavin säännöksin. Mikäli jäsenvaltio
edellyttää kaikkien yritysten täyttävän samat vaatimukset etukäteen myönnettävän luvan tai etukäteisen hyväksymisen saamiseksi,
sen ei ole käytännössä mahdollista ottaa huomioon niitä velvoitteita, jotka palvelun tarjoajaa jo koskevat siinä jäsenvaltiossa,
jossa sen kotipaikka on.
(8)
Portugalin hallituksen toimenpide on näin ollen ylimitoitettu tavoiteltuun päämäärään nähden ja se on näin ollen suhteellisuusperiaatteen
vastainen, koska on esitettävä asiakirjoja, jotka on jo esitetty jäsenvaltiossa, johon se on ensimmäiseksi sijoittautunut.
(9)
25.
Ulkomaisille yrityksille asetetusta vaatimuksesta, jonka mukaan niiden on oltava oikeudelliselta muodoltaan oikeushenkilöitä,
komissio toteaa, että tämä velvoite asettaa itsenäiset ammatinharjoittajat tai yksityisyrittäjät sekä muissa jäsenvaltioissa
asuvat yksityiset heikompaan asemaan. Yhteisöjen tuomioistuin on tunnustanut yksittäisen työntekijän oikeuden työskennellä
sen jäsenvaltion lisäksi, jossa hän normaalisti oleskelee, vielä tilapäisesti toisessa jäsenvaltiossa.
(10)
EY:n perustamissopimuksen IV osaston mukainen toimivallanjako ei horjuta tätä oikeuskäytäntöä. Yhteisöjen tuomioistuin on
jo todennut, että yksityiset turvapalvelut kuuluvat EY 39, EY 43 ja EY 49 artiklan soveltamisalaan
(11)
eikä niitä saa sekoittaa EY 64 ja EY 68 artiklassa tarkoitettuihin julkisiin turvapalveluihin.
26.
Ulkomaisille yrityksille asetetusta vaatimuksesta, jonka mukaan niillä on oltava tietynsuuruinen vähimmäispääoma, komissio
toteaa, että Portugalin oikeudessa tehdään tytäryhtiön tai pysyvän edustuksen perustaminen Portugaliin riippuvaiseksi siitä,
että ulkomaisella emoyhtiöllä on yhtiöpääoma, joka ei alita 22 §:n 2 momentissa säädettyä määrää. Tämä edellytys tarkoittaa
sitä, että toimea, jolla asianomainen käyttää oikeuttaan avata sivuliike, käsitellään välittömästi samalla tavoin kuin sitä
kansallisen oikeuden mukaan käsitellään päätoimipaikan osalta. Tällainen edellytys estää taloudellista toimijaa harjoittamasta
toimintaansa koko yhteisön alueella sellaisella yhtiöpääomalla, joka vastaa perustamisjäsenvaltion lainsäädännön vaatimuksia,
mutta on alempi kuin Portugalissa säädetään. Komissio katsoo asiassa Centros annettuun tuomioon
(12)
viitaten, että vähimmäispääomaa koskevien Portugalin säännösten noudattamista koskeva vaatimus on palvelujen tarjoamisen
vapauden vastainen, koska sillä rajoitetaan kyseistä vapautta enemmän, kuin tavoitellun päämäärän saavuttamiseksi olisi tarpeen.
Käytettävissä oleva vähemmän rajoittava toimenpide olisi esimerkiksi vakuuden asettaminen. EY 55 artiklaan tehdyn viittauksen
vuoksi oikeuskäytännössä sijoittautumisvapauden osalta kehitetyt periaatteet ovat sovellettavissa palvelujen tarjoamisen vapauteen.
27.
Komissio hylkää näkemykset, joita Portugalin hallitus on esittänyt omien kansalaistensa syrjinnän välttämisestä. Asiassa Alpine
Investments ja asiassa Peralta annettuja tuomioita
(13)
ei sen mielestä voida soveltaa. Portugalin oikeuden mukaan perustettujen yhtiöiden toiminnalle muissa jäsenvaltioissa ei
aiheudu vahinkoa.
28.
Komissio moittii vielä sitä, että ulkomaisten yritysten työntekijöillä on oltava Portugalin viranomaisten antama ammattitodistus.
Sen mielestä tämä on sekä työntekijöiden vapaan liikkuvuuden este (EY 39 artikla) että heidän työnantajansa palvelujen tarjoamisen
vapauden este, sillä sen oikeutta lähettää jäsenvaltiossa, jossa sen kotipaikka on, palvelukseen otettuja työntekijöitä toiseen
jäsenvaltioon rajoitetaan (EY 49 artikla).
29.
Portugalin lainsäädännössä edellytetään, että jokaisen yksityisen turva-alan yrityksen työntekijän on saatava sisäasiainministeriön
”ammattitodistuksen” muodossa antama hyväksyminen, jotta hän voisi toimia Portugalissa. Riidanalaisessa lainsäädännössä ei
säädetä siitä tilanteesta, että vastaavat oikeudelliset edellytykset olisi jo täytetty jäsenvaltiossa, johon yritys on ensimmäiseksi
sijoittautunut ja jossa työntekijät työskentelevät, ja että kyseisessä valtiossa jo suoritetut valvontatoimet ja tarkastukset
otettaisiin huomioon. Näin ollen kyseessä on tässäkin tapauksessa mainittujen perusvapauksien suhteeton rajoittaminen.
(14)
30.
Komissio pitää myös ammattitodistuksen voimassaoloajan rajoittamista perusvapauksien suhteettomana rajoittamisena. Portugalin
lainsäädännössä kohdistetaan turvapalveluja tarjoaviin yrityksiin jo jatkuvaa valvontaa. Tästä syystä komissio katsoo, että
ammattitodistuksen haltijoiden määräajoin tapahtuva valvonta ei ole tarpeen.
31.
Komissio katsoo vielä, että yksityisten turvapalvelujen alan ammatit eivät kuulu ammatillisten tutkintojen tunnustamista koskevan
yhteisön sääntelyn piiriin. Yksityisiä turvapalveluja voivat Portugalissa suorittaa vain vartijahenkilöstö ja henkilöiden
saattamista, puolustamista ja suojelua harjoittava henkilöstö, joka on suorittanut Portugalin oikeudessa pakolliseksi säädetyn
koulutuksen (asetuksen nro 231/98 7 §:n 2 momentin b kohta). Pääsy näihin ammatteihin ja niiden harjoittaminen sallitaan
yksinomaan henkilöille, joilla on ammattitodistus. Tämä ammattitodistus osoittaa, että sen haltija täyttää kaikki kyseisen
ammatin harjoittamiselle asetetut oikeudelliset vaatimukset, joihin kuuluu myös sisällöltään ja kestoltaan laissa säädettyjen
tietämystä ja fyysistä suorituskykyä mittaavien kokeiden suorittaminen. Todistuksen haltijalla on mahdollisuus tarjota palveluja
myös yksityisesti. Tästä syystä ammattitodistus on aineellisesti arvioiden direktiivin 92/51 1 artiklan 1 kohdan c alakohdan
ensimmäisessä luetelmakohdassa tarkoitettu pätevyystodistus. Siksi komissio katsoo, että yksityiset turvapalvelut ovat Portugalissa
direktiivin 1 artiklan 1 kohdan e alakohdassa tarkoitettu säännelty ammatti, kun kyseistä säännöstä luetaan yhdessä 1 artiklan
1 kohdan c alakohdan ensimmäisen luetelmakohdan ja 1 artiklan 1 kohdan f alakohdan kanssa. Direktiivin 92/51 täytäntöön panemiseksi
annettu Portugalin lainsäädäntö ei kuitenkaan kata yksityisten turvapalvelujen alan ammatteja. Niitä eivät siten Portugalissa
koske kyseisessä direktiivissä säädettyjen ammatillisten pätevyystodistusten tunnustamista koskevat säännökset. Asiassa Vlassopoulou
antamassaan tuomiossa yhteisöjen tuomioistuin on katsonut, että kansallisten viranomaisten on tietyn ammatin harjoittamista
koskevan luvan antamisen edellytyksiä tutkiessaan otettava huomioon vastaavat asiakirjat, jotka vaaditaan saman ammatin harjoittamiseksi
asianomaisen henkilön lähtövaltiossa.
(15)
Tällainen huomioon ottaminen ei ole riidanalaisen Portugalin lainsäädännön mukaan mahdollista.
32.
Komissio vaatii yhteisöjen tuomioistuinta
- 1)
- toteamaan, että Portugalin tasavalta ei ole noudattanut EY 39, EY 32 ja EY 49 artiklan eikä direktiivin 92/51/ETY mukaisia
velvoitteitaan siltä osin kuin
-
- a)
- lainsäädännössä, jonka nojalla sisäasiainministeriö myöntää toimilupia, edellytetään, että ulkomaisilla yrityksillä, jotka
haluavat harjoittaa Portugalissa yksityisten turvapalvelujen alalla henkilöiden ja omaisuuden vartiointia,
-
-
- –
- on oltava kotipaikka tai sivuliike Portugalissa
-
-
- –
- niillä ei ole oikeutta vedota selvityksiin ja takeisiin, joita ne ovat jo antaneet siinä jäsenvaltiossa, jossa niiden kotipaikka
on
-
-
- –
- niiden on oltava oikeushenkilöitä ja
-
-
- –
- niillä on oltava tietynsuuruinen yhtiöpääoma,
-
- b)
- sellaisten ulkomaisten yritysten henkilöstöllä, jotka haluavat harjoittaa Portugalissa yksityisten turvapalvelujen alalla
henkilöiden ja omaisuuden vartiointia, on oltava Portugalin viranomaisten myöntämä ammattitodistus,
-
- c)
- yksityisten turvapalvelujen alan ammatit eivät kuulu ammatillisten tutkintojen tunnustamista koskevan yhteisön järjestelmän
piiriin; ja
- 2)
- velvoittamaan Portugalin tasavallan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
33.
Portugalin tasavalta vaatii yhteisöjen tuomioistuinta
1)
hylkäämään kanteen ja
2)
velvoittamaan komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
34.
Portugalin hallitus katsoo, että asetuksen nro 231/98 22 §:n soveltamisala rajoittuu yksinomaan yhtiöihin, joiden kotipaikka
ei ole Portugalissa ja jotka haluavat tarjota Portugalissa yksityisiä turvapalveluja pidempään kuin yhden vuoden ajan, kun
kyseistä säännöstä luetaan yhdessä kauppayhtiöistä annetun lain 4 §:n kanssa. Koska laissa on asetettu aikarajaksi yli yksi
vuosi, tämä sääntö ei koske palvelujen tarjoamisen vapautta vaan sijoittautumisvapautta. Yksinomaan pelkkä tilapäinen palvelujen
suorittaminen kuuluu perustamissopimuksessa turvatun palvelujen tarjoamisen vapauden piiriin. Kyseessä ovat satunnaiset tapahtumat,
jotka ovat ajallisesti rajattuja. Sitä vastoin palvelut, joita suoritetaan pidempään kuin tietyn ajanjakson ajan ja joille
on ominaista tietty toistuvuus, säännöllisyys ja pitkäkestoisuus, kuuluvat sijoittautumisoikeutta koskevien oikeussääntöjen
piiriin. Näin ollen riidanalaisella lainsäädännöllä ei voida rajoittaa palvelujen tarjoamisen vapautta.
35.
Portugalin lainsäädäntö vastaa myös oikeusvarmuuden vaatimuksia. Taloudellisella toimijalla sen enempää kuin Portugalin hallituksellakaan
ei ole epäselvyyttä siitä, että asetuksen 22 §:ää ei sovelleta tilapäisiin palveluntarjoajiin. Lisäksi on yrityksiä, jotka
ovat sijoittautuneet muihin jäsenvaltioihin ja tarjoavat Portugalissa turvapalveluja ilman että niillä olisi siellä sivuliikettä.
Se, että Portugalin hallitus on komission mielestä esittänyt oikeudenkäyntiä edeltäneessä menettelyssä keskenään ristiriitaisia
tulkintoja kyseisestä säännöksestä, ei Portugalin hallituksen käsityksen mukaan ole oikeusvarmuuden vastaista.
36.
Myös väitteestä, jonka mukaan lähtövaltiossa jo esitettyjä asiakirjoja ei otettaisi huomioon, Portugalin hallitus toteaa,
että komissio määrittelee asetuksen nro 231/98 24 §:n soveltamisalan virheellisesti. Myös tässä yhteydessä on kyse yksinomaan
yrityksistä, jotka haluaisivat tarjota turvapalveluja Portugalissa pidempään kuin yhden vuoden ajan. Tästä syystä myös asetuksen
24 § voi koskea ainoastaan yritysten sijoittautumisvapautta mutta ei niiden palvelujen tarjoamisen vapautta.
37.
Tämä pätee myös edellytykseen, jonka mukaan yritysten on oltava oikeudelliselta muodoltaan oikeushenkilöitä. Ainoastaan siinä
tapauksessa, että ne haluavat tarjota turvapalveluja pidempään kuin yhden vuoden ajan, niiden edellytetään perustavan Portugaliin
päätoimipaikan tai pysyvän edustuksen. Tämä ei vaikuta oikeuteen tarjota turvapalveluja tilapäisesti Portugalissa. Näin ollen
palvelujen tarjoamisen vapautta ei ole rajoitettu myöskään tältä osin. Lisäksi komissio itsekin myöntää, että etukäteen myönnettävä
lupa voidaan ilman muuta asettaa toiminnan edellytykseksi arkaluontoisilla aloilla.
38.
Myöskään vähimmäispääomaa koskevien oikeussääntöjen noudattaminen ei Portugalin hallituksen mielestä koske palvelujen tarjoamisen
vapautta vaan sijoittautumisvapautta ja vieläpä toissijaista sijoittautumisvapautta. Mikäli otetaan huomioon ainoastaan palvelujen
tarjoamisen vapaus, ei voida soveltaa vähimmäispääomaa koskevaa säännöstä vaan sitä on sovellettava sivuliikkeisiin. Mikäli
siis toiseen jäsenvaltioon sijoittautunut yritys avaa sivuliikkeen Portugalissa tarjotakseen turvapalveluja pidempään kuin
yhden vuoden ajan, sovelletaan vähimmäispääomaa koskevia Portugalin oikeussääntöjä.
39.
Portugalin hallitus pitää tällaista toissijaisen sijoittautumisvapauden rajoittamista perusteltuna. Turvapalvelujen alaa ei
ole yhdenmukaistettu yhteisön oikeudessa. Toimenpide on suhteellisuusperiaatteen mukainen, sillä toisenlainen tulkinta johtaisi
omien kansalaisten syrjintään. Omien kansalaisten syrjintää ei ole kylläkään lähtökohtaisesti kielletty yhteisön oikeudessa,
koska se koskee yleensä vain puhtaasti valtionsisäisiä tilanteita. Jos kuitenkin luovuttaisiin vähimmäispääomaa koskevien
säännösten tarkasta noudattamisesta, yritykset voisivat sijoittautua jäsenvaltioon, jossa vaadittu vähimmäispääoma on pienempi,
ja käyttämällä kiertotienä sivuliikkeen perustamista Portugaliin kiertää vähimmäispääomaa koskevat Portugalin oikeussäännöt.
Tämä johtaisi alimman käytännön tason yhdenmukaistamiseen. Portugalin hallitus vetoaa julkisasiamies Vilaçan asiassa komissio
vastaan Italia antamaan ratkaisuehdotukseen
(16)
ja katsoo, että vapaa sijoittautumisoikeus tarkoittaa yksinomaan sitä, että sijoittautuminen on mahdollista samoin edellytyksin
kuin kyseisen jäsenvaltion kansalaisillekin. Mikäli alaa ei ole yhdenmukaistettu yhteisön oikeudessa, jäsenvaltio voi antaa
sijoittautumista koskevat säännökset omalla alueellaan yhdenvertaisen kohtelun periaatetta noudattaen.
40.
Väitteestä, jonka mukaan muissa jäsenvaltioissa jo esitettyjä asiakirjoja ei otettaisi huomioon, Portugalin hallitus toteaa,
että kysymys ei niinkään ole siitä, että ammattitodistus on annettava, vaan pikemminkin asetuksen 7 §:ssä lueteltujen tätä
varten täytettävien edellytysten laillisuudesta ja niiden täyttymisestä esitettävistä asiakirjoista. Kuten komissio itsekin
myöntää, mikään ei puhu etukäteen myönnettävää lupaa vastaan. Kysymystä siitä, aiheutuuko mainituista edellytyksistä välillistä
syrjintää, ei ole esitetty perustellussa lausunnossa, joten se ei voi olla tämän oikeudenkäynnin kohteena. Kyseessä ei myöskään
ole syrjintä, koska Portugalin kansalaisia koskevat edellytykset ovat pikemminkin ankarampia kuin muiden jäsenvaltioiden kansalaisia
koskevat.
41.
Yhdenmukaistamisen puuttuessa komissio ei voi velvoittaa Portugalia hyväksymään automaattisesti sitä, että toinen jäsenvaltio
on todennut yrityksen tilanteen sääntöjenmukaiseksi. Joitain 7 §:ssä mainituista edellytyksistä ei tutkita lainkaan muissa
valtioissa. Yhdenmukaistamisen puuttuessa Portugalin tasavaltaa ei voida kieltää asettamasta näitä vaatimuksia. Lisäksi tietyt
edellytykset on tutkittava tietyin väliajoin. Tästä syystä lupa myönnetään Portugalissa vain kahdeksi vuodeksi. Asetetut vaatimukset
ovat perusteltavissa yleistä etua koskevilla pakottavilla syillä eli palvelunsaajan turvallisuudella.
42.
Direktiivin 92/51 rikkomista koskevasta väitteestä Portugalin hallitus toteaa, että kyseinen direktiivi ei ole sovellettavissa
turvapalveluihin. Pääsy tähän ammattiin sen enempää kuin sen harjoittaminenkaan eivät riipu koulutuksesta annettavan todistuksen
esittämisestä. Tämän toiminnan osalta ei ole lainkaan olemassa direktiivin 92/51 1 artiklan c alakohdassa tarkoitettua koulutuksesta
annettavaa todistusta.
43.
Vaaditun ammattitodistuksen voimassaoloaika on vain kaksi vuotta. Tästä syystä se ei voi olla koulutuksesta annettava todistus.
Laissa säädetyn koulutuksen osalta on otettava huomioon, että se tapahtuu vasta työntekijän lopettaessa työt kyseisen työnantajan
palveluksessa. Tämän aikaviiveen vuoksi sitäkään ei voida pitää koulutuksena eikä siitä annettavaa todistusta direktiivissä
tarkoitettuna koulutuksesta annettavana todistuksena.
44.
Aikarajoitus ei ole myöskään suhteeton toimenpide. Aiemmin täyttyneet edellytykset saattavat myöhemmin jäädä täyttymättä,
mistä syystä säännöllinen valvonta on tarpeen. Komission esittämät turvapalveluja tarjoavien laitosten jatkuvat tarkastukset
eivät anna vastaavaa vakuutta.
45.
Portugalin hallitus viittaa lopuksi vielä siihen, että turvallisuuden takaaminen ei ole yksin valtion tehtävänä. Yksityiset
turvapalvelut täydentävät valtion turvapalveluja ja ovat läheisessä yhteydessä niihin. Tästä syystä on välttämätöntä noudattaa
erityistä huolellisuutta ja tarkkuutta asetettaessa edellytyksiä turvapalvelujen alalle pääsylle ja palvelujen harjoittamiselle.
46.
Portugalin perustuslain 27 §:ssä tunnustetaan kaikkien kansalaisten oikeus turvallisuuteen. Tämän oikeuden toteutumisessa
yksityisillä turvapalvelujen tarjoajilla on ratkaiseva merkitys.
47.
Asetuksessa nro 231/98 asetettuja rajoituksia on arvioitava tätä taustaa vasten. Tämän oikeussäännön oikeudellisen arvioinnin
yhteydessä on otettava huomioon sillä saavutettava päämäärä. Päämääränä ovat ensinnäkin kansalaisten intressit ja vaatimukset
eli saada takeet siitä, että turvapalveluja tarjoavat ainoastaan siihen soveltuvat laitokset, joita koskevat tarkka valvonta
ja korkeat laatuvaatimukset. Toiseksi päämääränä ovat valtion intressit ja vaatimukset eli saada keino, jonka avulla se voi
suunnitella turvallisuuspolitiikkaa tehokkaammin. Lopuksi kyseessä ovat vielä turvapalveluja tarjoavien yritysten sekä niiden
työntekijöiden intressit ja vaatimukset, sillä myös niillä on intressi ammattiin pääsyä ja ammatin harjoittamista koskevan
oikeudellisen sääntelyn käyttöön ottamiseen.
48.
Turvallisuutta koskevista vaatimuksista määrääminen on mitä perustavanlaatuisin kansallinen tehtävä, joka jokaisen jäsenvaltion
on ratkaistava itse. Etukäteen myönnettävää lupaa koskevan velvoitteen käyttöönottoa ei voida tässä tilanteessa riitauttaa
yhteisön oikeuden perusteella erityisesti sen vuoksi, että ei ole olemassa mitään yhdenmukaistamistoimenpiteitä.
49.
Portugalin hallitus viittaa oikeuskäytäntöön, jossa palvelujen tarjoamisen vapauden rajoitukset on todettu oikeutetuiksi sen
mielestä vähemmän vakavissa tapauksissa.
(17)
Sitä suuremmalla syyllä nyt käsiteltävässä asiassa riidanalaiset vaatimukset ovat sen mielestä perusteltuja.
50.
Komission mainitsemaa turvapalveluja koskevaa oikeuskäytäntöä ei Portugalin hallituksen mielestä voida soveltaa.
(18)
Portugalin lainsäädännössä ei ole asetettu sellaisia rajoituksia, joista kyseisissä tapauksissa oli kysymys.
V
Arviointi
51.
Komissio jatkaa nyt käsiteltävällä kanteella yksityisten turvapalvelujen alalla työntekijöiden vapaalle liikkuvuudelle, sijoittautumisvapaudelle
ja palvelujen tarjoamisen vapaudelle asetettujen rajoitusten vuoksi vireille pantuja jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä
koskevia menettelyjä. Yhteisöjen tuomioistuin on jo antanut ratkaisunsa samankaltaisista tosiseikoista Espanjaa,
(19)
Belgiaa
(20)
ja Italiaa
(21)
vastaan vireille pannuissa oikeudenkäynneissä.
A
Pysyvän edustuksen perustamista koskeva vaatimus
52.
Ensimmäisten neljän kanneperusteen osalta asianosaiset ovat erimielisiä sijoittautumisvapauden ja palvelujen tarjoamisen vapauden
soveltamisalojen rajaamisesta. Portugalin hallituksen mielestä palveluntarjoaja, joka tarjoaa palveluja yli yhden vuoden ajan,
käyttää sijoittautumisvapautta eikä enää palvelujen tarjoamisen vapautta. Komissio sitä vastoin katsoo, että myös yhden vuoden
kuluttua kyseessä on edelleen palvelujen tarjoamisen vapauden käyttäminen. Siinä tapauksessa, että kyseessä olisivat sijoittautumisvapauden
rajoitukset, Portugalin hallitus katsoo niiden olevan perusteltuja.
53.
Komission väitteestä, jonka mukaan Portugalissa asetettu pysyvän edustuksen perustamista koskeva vaatimus (22 §:ssä mainitaan
”delegação”, 4 §:ssä ”representação permanente”) on ristiriidassa palvelujen tarjoamisen vapauden kanssa, Portugalin hallitus
toteaa, että asetuksen 22 §:n 1 momenttia, jolla kyseinen vaatimus on asetettu, sovelletaan ainoastaan yrityksiin (”entidades”,
jotka tarjoavat turvapalveluja Portugalissa pidempään kuin yhden vuoden ajan. Tällaisessa tapauksessa ei sen mielestä ole
enää kyse tilapäisestä palvelujen suorittamisesta, mistä syystä palvelujen tarjoamisen vapautta ei voida loukata. Kyseessä
on pikemminkin jatkuva palvelujen tarjoaminen, joka kuuluu sijoittautumisvapauden soveltamisalaan.
54.
Asetuksen 22 §:n 1 momentin soveltamisalan mahdollinen rajaaminen palveluntarjoajiin, jotka tarjoavat turvapalveluja Portugalissa
pidempään kuin yhden vuoden ajan, ei ilmene ainakaan välittömästi kyseisen säännöksen sanamuodosta. Se saattaa pikemminkin
mahdollisesti perustua kauppayhtiöistä annetun lain 4 §:ään tehtyyn viittaukseen.
55.
Asianosaiset ovat eri mieltä siitä, sisältyykö 22 §:ään todellisuudessa tällainen viittaus. Edustuksen perustamista koskevan
vaatimuksen lainmukaisuuden tutkimiseksi on aluksi edellytettävä, että tällainen viittaus on olemassa ja että se täyttää oikeusvarmuuden
ja lainsäädännön selkeydelle asetettavat vaatimukset. Siinäkin tapauksessa, että viittaus täyttää nämä vaatimukset, herää
näet kysymys, voidaanko palvelujen tarjoamisen vapauden käyttämistä kansallisessa lainsäädännössä lainmukaisesti rajoittaa
yhteen vuoteen.
56.
Yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä otetaan huomioon ajanjakso, jonka aikana palvelu suoritetaan, indisiona sijoittautumisoikeuden
ja palvelujen tarjoamisen vapauden käyttämisen välisestä erosta. Siten se, että yhteisön kansalainen osallistuu pysyvästi
ja jatkuvasti toisen jäsenvaltion kuin lähtövaltionsa talouselämään, on indisio siitä, että hän käyttää sijoittautumisoikeuttaan.
Sitä vastoin se, että toimintaa harjoitetaan ainoastaan tilapäisesti toisessa jäsenvaltiossa, on lähtökohtaisesti indisio
palvelujen tarjoamisen vapauden käyttämisestä.
(22)
57.
Yhteisöjen tuomioistuin on kuitenkin ottanut tähänastisessa oikeuskäytännössään huomioon palvelujen tarjoamisen keston vain
yhtenä useammista kulloisenkin toiminnan luokittelemisessa huomioon otettavista indisioista. Arvioitaessa kulloistakin toimintaa
oikeuskäytännössä on aina suoritettu kokonaisarviointi kaikista olosuhteista, joissa palvelu on suoritettu. Yhteisöjen tuomioistuin
on ottanut siinä yhteydessä huomioon kyseisen palvelun suorittamisen keston lisäksi toistuvuuden, säännöllisyyden tai jatkuvuuden.
(23)
Tämän lisäksi se on todennut, että tiettyjen toimintaedellytysten luominen taikka liikehuoneiston tai vastaanottopaikan avaaminenkaan
eivät sinänsä merkitse sitä, että kyseessä ei voisi olla palvelujen tarjoamisen vapauden käyttäminen.
(24)
Julkisasiamies Léger ehdotti asiassa Gebhard antamassaan ratkaisuehdotuksessa, että keston lisäksi pitäisi ottaa huomioon
myös se, missä palveluntarjoajan liiketoiminnan keskuspaikka sijaitsee. Mikäli se sijaitsee toisessa jäsenvaltiossa kuin siinä,
jossa palvelu suoritetaan, kyseessä on palvelujen tarjoamisen vapauden käyttäminen.
(25)
58.
Mainitusta oikeuskäytännöstä ilmenee, että rajaaminen yksinomaan palvelujen suorittamisen keston perusteella ei ole riittävää,
jotta voitaisiin suorittaa selkeä jaottelu sijoittautumisvapauteen tai palvelujen tarjoamisen vapauteen. Mikäli siis asetuksen
22 §:n 1 momentin soveltamisalan ulkopuolelle jäävät vain sellaiset palveluntarjoajat, jotka tarjoavat palvelujaan enintään
yhden vuoden ajan, ilman että otettaisiin huomioon muita palvelun suorittamiseen liittyviä seikkoja ja että tarjottaisiin
mahdollisuutta esittää näyttöä siitä, että tämän ajanjakson ylittävätkään palvelusuoritukset eivät ole pysyviä ja jatkuvia,
kyseisessä lainsäädännössä rajoitetaan kaikkien niiden palvelujen tarjoamisen vapautta, jotka haluavat tarjota turvapalveluja
pidempään kuin yhden vuoden ajan, ilman että heillä olisi aikomusta osallistua siellä pysyvästi ja jatkuvasti talouselämään
tai kehittää sinne toimintansa painopistettä.
59.
Samoin kuin Italian lainsäädännössä, joka oli tutkittavana asiassa Gebhard, luettaessa asetuksen 22 §:n 1 momenttia yhdessä
kauppayhtiöistä annetun lain 4 §:n kanssa, myös siinä esitetään olettamus siitä, että suoritettaessa turvapalveluja pidempään
kuin yhden vuoden ajan käytetään sijoittautumisvapautta, ilman että tämä olettamus olisi kumottavissa.
(26)
Tällaiselle pakolle sijoittautumisvapauden käyttämiseen ei ole perustetta.
60.
Tällaisella pakolla tietyn perusvapauden käyttämiseen ei varsinkaan saa muuttaa muiden perusvapauksien käyttämisen sallittuja
rajoituksia. Juuri näin vaikuttaa kuitenkin 22 §:n 1 momentti, kun sitä luetaan yhdessä kauppayhtiöistä annetun lain 4 §:n
kanssa. Koska pysyvän edustuksen perustaminen Portugaliin on pakollista, palvelujen tarjoamisen vapauden käyttämisestä tulee
kalliimpaa eikä näin ollen ainoastaan vaikeampaa. Oikeuskäytännössä pidetään tällaista vaatimusta pikemminkin ylipäänsä palvelujen
tarjoamisen vapauden epäämisenä, joten se on ristiriidassa EY 49 artiklan kanssa.
(27)
Näin ollen on todettava, että pysyvän edustuksen perustamista Portugaliin koskeva vaatimus tapauksessa, jossa turvapalveluja
halutaan tarjota siellä yli yhden vuoden pituisen ajan, on ristiriidassa EY 49 artiklan kanssa.
61.
Sen väitteen tutkiminen, että säännös olisi oikeusvarmuuden vastainen, on näin ollen tarpeetonta. Siinäkin tapauksessa, että
– kuten tässä tapauksessa on tapahtunut – edellytettäisiin, että viittaus kauppayhtiöistä annetun lain 4 §:ään on riittävän
selvä ja yksiselitteinen, kyseessä on näet kuitenkin todettu palvelujen tarjoamisen vapauden epääminen ja siten säännöksen
yhteisön oikeuden vastaisuus.
62.
Näin ollen kysymys siitä, onko tämä rajoitus mahdollisesti perusteltavissa, ei tarkalleen arvioiden myöskään tule enää esille.
Kun edustuksen perustamista koskevalla vaatimuksella evätään palvelujen tarjoamisen vapaus täydellisesti, tämä rajoitus on
joka tapauksessa suhteeton toimenpide.
63.
Siltä varalta, että yhteisöjen tuomioistuin ei yhtyisi tähän näkemykseen, on käsiteltävä lyhyesti Portugalin hallituksen esittämiä
oikeuttamisperusteita.
64.
Portugalin hallitus perustelee asetuksesta johtuvia rajoituksia ennen kaikkea yksityisten turvapalvelujen sääntöjenmukaisen
suorittamisen erityisellä merkityksellä. Niillä tuetaan julkisia turva-alan viranomaisia ja mahdollistetaan valtiolle turvallisuuspolitiikan
tehokas suunnittelu.
65.
Jo aiemmin ratkaistuissa Espanjaa, Belgiaa ja Italiaa vastaan käydyissä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeneissa
menettelyissä yhteisöjen tuomioistuin on selkeästi korostanut, että EY 55 ja EY 46 artiklan mukaisia oikeuttamisperusteita
ei voida soveltaa yksityisten turvapalvelujen rajoituksiin,
(28)
koska kyseessä ei ole julkisen vallan käyttö. Tämän lisäksi vetoaminen EY 46 artiklaan ei menesty sen vuoksi, että jäsenvaltioiden
oikeudella rajoittaa henkilöiden ja palvelujen vapaata liikkuvuutta yleisen järjestyksen, yleisen turvallisuuden ja kansanterveyden
perusteella ei ole tarkoitus sulkea kokonaisia talouselämän aloja, kuten yksityisiä turvapalveluja, tämän periaatteen soveltamisalan
ulkopuolelle.
(29)
66.
Vetoaminen yleistä etua koskeviin pakottaviin intresseihin, erityisesti sen takaamiseen kansalaisille, että heille tarjoavat
turvapalveluja yksinomaan siihen soveltuvat laitokset, joihin sovelletaan tarkkaa valvontaa ja korkeita laatuvaatimuksia,
samoin kuin valtion mahdollisuuteen saada käyttöönsä keino, jonka avulla se voi suunnitella tehokkaammin turvallisuuspolitiikkaa,
ja vielä oikeudellisen sääntelyn käyttöönottoon yrityksiä ja niiden työntekijöitä varten ammattiin pääsyn ja sen harjoittamisen
osalta eivät ole myöskään hyväksyttävä peruste todetulle edustuksen perustamista koskevasta vaatimuksesta aiheutuvalle rajoitukselle.
Kansallisten toimenpiteiden, joilla saatetaan estää perustamissopimuksessa taattujen perusvapauksien käyttäminen tai tehdä
se vähemmän houkuttelevaksi, on vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan täytettävä neljä edellytystä: niitä on sovellettava ilman
syrjintää, niitä on voitava perustella yleiseen etuun liittyvillä pakottavilla syillä, niiden on oltava omiaan takaamaan niillä
tavoiteltavan päämäärän toteuttaminen, eivätkä ne saa olla ylimitoitettuja siihen nähden, mikä tämän päämäärän saavuttamiseksi
on tarpeen.
(30)
67.
Kuten edellä on jo todettu, edustuksen perustamista koskevalla vaatimuksella evätään palvelujen tarjoamisen vapaus jo ylipäänsä.
Tämä rajoitus on siis joka tapauksessa ylimitoitettu siihen nähden, mikä edellä mainittujen päämäärien saavuttamiseksi on
tarpeen. Niiden saavuttamiseksi on käytettävissä lievempiä keinoja, kuten vakuuden asettaminen, tiettyjen vakuutusten ottaminen
tai tietyn ammatillisen pätevyyden osoittavan asiakirjan esittämistä koskeva vaatimus. Näin ollen rajoitus ei ole perusteltavissa
myöskään yleistä etua koskevilla pakottavilla syillä.
68.
Näin ollen pysyvää edustusta koskevan vaatimuksen tutkimuksen tuloksena on todettava, että kyseinen sääntö on ristiriidassa
EY 49 artiklassa taatun palvelujen tarjoamisen vapauden kanssa.
B
Lähtöjäsenvaltiossa esitettyjen asiakirjojen huomioon ottaminen
69.
Asetuksen nro 231/98 24 §:ssä luetellaan todisteet, jotka on liitettävä turvapalvelutoiminnan aloittamista koskevaan lupahakemukseen,
ja sen lainmukaisuuden tutkimisen osalta Portugalin hallitus on viitannut yksinomaan siihen, että myös 24 §:ää sovelletaan
vain yrityksiin, jotka tarjoavat palveluja pidempään kuin yhden vuoden ajan. Portugalin hallituksen näkemys on hylättävä samoista
syistä kuin sivuliikkeen perustamista koskevan vaatimuksen osalta on esitetty. Asetuksen nro 231/98 24 § koskee lähtökohtaisesti
myös palvelujen tarjoamisen vapautta.
70.
Kuten komissio perustellusti korostaa, yhteisöjen tuomioistuin on asiassa komissio vastaan Belgia antamassaan tuomiossa jo
todennut, että palvelujen tarjoamisen vapautta perustamissopimuksen mukaisena perustavanlaatuisena periaatteena voidaan rajoittaa
vain yleistä etua koskevien pakottavien syiden perusteella annetuilla säännöksillä, joita sovelletaan kaikkiin vastaanottavassa
jäsenvaltiossa toimiviin henkilöihin tai yrityksiin, ja näin sikäli kuin tätä etua ei suojella palvelujen tarjoajaan sen sijoittautumisvaltiossa
sovellettavin säännöksin. Kun kansallisissa säännöksissä edellytetään kaikkien yritysten täyttävän samat vaatimukset etukäteen
myönnettävän luvan tai etukäteisen hyväksymisen saamiseksi, ei ole mahdollista ottaa huomioon niitä velvoitteita, jotka palveluntarjoajaa
jo koskevat siinä jäsenvaltiossa, johon se on sijoittautunut.
(31)
71.
Asetuksen 24 §:ssä edellytetään, että kaikki luvanhakijat esittävät 1 momentin a–g kohdassa mainitut asiakirjat turvapalvelujen
harjoittamista koskevan hakemuksen yhteydessä. Säännöksen sanamuodosta ei ilmene, että vastaavat asiakirjat, joita palveluntarjoaja
on jo esittänyt jäsenvaltiossa, jossa se toimii, voitaisiin ottaa huomioon. Portugalin hallitus ei ole myöskään esittänyt
mitään siitä, että olisi toteutettu muunlaisia toimia, joiden avulla tällainen yhteisön oikeudessa edellytetty muissa jäsenvaltioissa
esitettyjen asiakirjojen huomioon ottaminen olisi varmistettu. Tästä syystä on todettava, että myös asetuksen 24 § on ristiriidassa
EY 49 artiklan kanssa.
C
Oikeushenkilöksi perustamista koskeva vaatimus
72.
Portugalin hallitus viittaa myös oikeushenkilöksi perustamista koskevasta vaatimuksesta lausuessaan siihen, että palvelujen
tarjoamisen vapautta ei ole rajoitettu, koska se koskee ainoastaan yli yhden vuoden kestävää toimintaa. Tämä perustelu on
hylättävä edellä esitetyistä syistä.
73.
Oikeushenkilöksi perustamista koskeva vaatimus ei ilmene ensi silmäyksellä asetuksen nro 231/98 22 §:n 1 momentin sanamuodosta.
Kyseisessä säännöksessä puhutaan ainoastaan yksiköistä (”entidades”). Kyseisen neutraalin käsitteen piiriin voisivat lähtökohtaisesti
kuulua sekä oikeushenkilöt että luonnolliset henkilöt tai henkilöyhteisöt.
74.
On tosin otettava huomioon, että 22 §:n 1 momentissa edellytetään yksiköiltä, että ne on perustettu Portugalin oikeuden tai
jonkin Euroopan unionin tai Euroopan talousalueen jäsenvaltion oikeuden mukaan (”devem ser costituidas”). Kuitenkin ainoastaan
oikeushenkilöitä perustetaan, ei luonnollisia henkilöitä. Lienee siis pidettävä lähtökohtana sitä, että asetuksen 22 §:n 1 momentissa
todellisuudessa asetetaan turvapalvelujen harjoittamisen edellytykseksi se, että palveluntarjoaja organisoituu oikeushenkilöksi.
Toiminta itsenäisenä ammatinharjoittajana tehdään siten lähtökohtaisesti mahdottomaksi.
75.
Tässä esitetyn tulkinnan tukemiseksi voidaan nojautua myös asetuksen 22 §:n 2 momenttiin, jossa edellytetään tietyn vähimmäisyhtiöpääoman
suorittamista. Tätä säännöstä tarkastellaan tarkemmin seuraavassa jaksossa. Tässä yhteydessä on riittävää todeta, että yhtiöpääoma
täytyy suorittaa vain oikeushenkilöiden osalta. Myös tämän perusteella voitaneen olettaa, että turvapalvelutoiminta sallitaan
Portugalissa yksinomaan oikeushenkilöille.
76.
Lopuksi on vielä mainittava asetuksen 3 §. Kyseisessä säännöksessä sallitaan turvapalvelujen suorittaminen yksinomaan sääntöjenmukaisesti
perustetuille yksiköille (” – – só pode ser exercida por entidades legalmente constituidas – – ”). Ainoastaan oikeushenkilöt
voidaan perustaa laillisesti tai sääntöjenmukaisesti.
77.
Portugalin hallitus on myös vahvistanut tämän tulkinnan asetuksen säännöksistä oikeudenkäyntiä edeltäneessä menettelyssä.
Viralliseen huomautukseen antamassaan vastauksessa Portugalin hallitus esitti, että lainsäätäjä on valinnut oikeushenkilön
oikeudellisen muodon sen oletuksen perusteella, että tämä rakenne johtaa parempaan turvallisuuteen ja uskottavuuteen. Historia
on sen mukaan osoittanut, että yhtiöiden turvallisuus ja toimintakyky on olennaisesti suurempi kuin yksityisten, jotka ovat
henkilökohtaisessa vastuussa.
(32)
Portugalin hallitus ei tosin ole esittänyt näitä näkemyksiä vastineessaan eikä vastauksessaan. Näistä kirjelmistä puuttuvat
kuitenkin kaikki muut mahdolliset selitykset 22 §:n 1 momentin sanamuodolle, kun sitä luetaan yhdessä asetuksen 3 §:n kanssa.
Portugalin hallitus tuo pikemminkin esiin vain sen näkemyksen, että 22 artikla ei ole sovellettavissa palveluihin. Kuten edellä
on jo todettu, tämä näkemys ei ole kuitenkaan puolustettavissa.
78.
Yhteenvetona on näin ollen todettava, että palveluntarjoajan, joka haluaa tarjota Portugalissa turvapalveluja, on organisoiduttava
oikeushenkilöksi. Siten on mahdotonta, että luonnolliset henkilöt eli itsenäiset ammatinharjoittajat, voisivat suorittaa tällaisia
palveluja. Palvelujen tarjoamisen vapautta on tältä osin rajoitettu.
79.
Koska Portugalin hallitus ei esitä mitään oikeuttamisperusteita tälle rajoitukselle, on todettava, että asetuksen 22 §:n 1 momentti
on EY 49 artiklan vastainen siltä osin kuin siinä edellytetään turvapalvelujen harjoittamiseksi oikeushenkilön perustamista.
D
Vähimmäispääomaa koskevien Portugalin oikeussääntöjen noudattaminen
80.
Komissio riitauttaa lisäksi asetuksen 22 §:n 2 momentissa asetetun edellytyksen, jonka mukaan tietynsuuruista vähimmäispääomaa
koskevaa vaatimusta on noudatettava. Kyseisessä säännöksessä edellytetään yrityksiltä, jotka haluaisivat tarjota asetuksen
2 §:ssä säänneltyjä turvapalveluja, että niiden yhtiöpääoma ei saa alittaa tiettyjä vähimmäismääriä.
81.
Vähimmäispääomasta annetut säännökset koskevat vain palveluntarjoajia, jotka on perustettu oikeudelliselta muodoltaan pääomayhtiöiksi.
Itsenäisten ammatinharjoittajien osalta ei lähtökohtaisesti ole olemassa suoritettavaa yhtiöpääomaa koskevia säännöksiä. Koska
kyseisellä säännöksellä implisiittisesti poissuljetaan itsenäisen ammatinharjoittajan toiminta, jo tämä on palvelujen tarjoamisen
vapauden vastaista.
82.
Pääomayhtiöiden palvelujen osalta on lisäksi todettava, että suoritettavaa vähimmäispääomaa koskevat säännökset merkitsevät
sellaista palvelujen tarjoamisen vapauden rajoitusta, joka ei ole perusteltavissa. Sijoittautumisvapauden käyttämisen osalta
yhteisöjen tuomioistuin on asiassa Centros antamassaan tuomiossa todennut, että sijoittautumisvapautta koskevilla perustamissopimuksen
määräyksillä pyritään nimenomaan siihen, että jonkin jäsenvaltion lainsäädännön mukaan perustetut yhtiöt, joiden sääntömääräinen
kotipaikka, keskushallinto tai päätoimipaikka on yhteisön alueella, voivat harjoittaa toimintaansa toisissa jäsenvaltioissa
kauppaedustajan liikkeen, sivuliikkeen ja tytäryhtiön välityksellä. Tässä tilanteessa sitä, että jäsenvaltion kansalainen,
joka haluaa perustaa yhtiön, tekee sen siinä jäsenvaltiossa, jossa yhtiöitä koskevat oikeussäännöt jättävät hänelle eniten
liikkumavaraa, ja perustaa toisiin jäsenvaltioihin sivuliikkeitä, ei sinänsä voida pitää sijoittautumisoikeuden väärinkäyttönä.
Oikeus perustaa yhtiö jonkin jäsenvaltion lainsäädännön mukaisesti ja perustaa sivuliikkeitä toisiin jäsenvaltioihin sisältyy
EY:n perustamissopimuksessa taatun sijoittautumisvapauden käyttöön sisämarkkinoilla.
(33)
83.
Asiassa Inspire Art antamassani ratkaisuehdotuksessa olen katsonut, että myös vähimmäispääomaa koskevien vastaanottavan jäsenvaltion
säännösten noudattamista koskeva vaatimus merkitsee sijoittautumisvapauden rajoittamista, koska siinä kieltäydytään tunnustamasta
yhteisön oikeudessa edellytetyllä tavalla toisen jäsenvaltion oikeuden mukaan sääntöjenmukaisesti perustettua yhtiötä.
(34)
Tämä oikeuskäytäntö on sovellettavissa myös palvelujen tarjoamisen vapauteen. Mikäli itsenäinen ammatinharjoittaja tai yritys
sijoittautuu jäsenvaltioon sääntöjenmukaisesti ja suorittaa siellä turvapalveluja, vähimmäispääomaa koskevien säännösten noudattamista
koskeva vaatimus johtaa siihen, että lähtövaltiossa sääntöjenmukaisesti tapahtuneen perustamisen tunnustaminen evätään. Tämä
johtaa lopulta jälleen toiseen jäsenvaltioon sääntöjenmukaisesti sijoittautuneen yrityksen palvelujen tarjoamisen vapauden
epäämiseen.
84.
Portugalin hallituksen mahdollisen omien kansalaisten syrjinnän osalta esittämä oikeuttamisperuste on siten virheellinen.
Omien kansalaisten syrjinnästä, jolla ei lähtökohtaisesti ole yhteisön oikeuden kannalta merkitystä, minkä molemmat asianosaiset
ovat yhtäpitävästi todenneet, ei näet esitetä mitään muuta kuin sen estäminen, että vähimmäispääomaa koskevia Portugalin säännöksiä
kierretään. Portugalin hallitus viittaa nimenomaisesti siihen vaaraan, että yritys voisi sijoittautua toiseen, pienempää vähimmäispääomaa
edellyttävään jäsenvaltioon ja käyttämällä kiertotienä sivuliikkeen perustamista Portugaliin kiertää vähimmäispääomaa koskevat
Portugalin oikeussäännöt. Kuten edellä mainitussa asiassa Centros annetusta tuomiosta ilmenee,
yleinen kiertämisvaara ei ole kuitenkaan riittävä peruste perustamissopimuksella myönnettyjen perusvapauksien rajoittamiselle. Lisäksi
käytettävissä on vähemmän rajoittavia toimenpiteitä, joilla voidaan turvata yhtä tehokas velkojainsuoja, kuten esimerkiksi
vakuuden asettaminen tai vakuutusten ottaminen. Tästä täysin riippumatta on lisäksi erittäin kiistanalaista, voidaanko tietyn
vähimmäispääoman suorittamisella yhtiön perustamisen yhteydessä tai, nyt käsiteltävään asiaan sovellettuna, aloitettaessa
palvelujen tarjoamista Portugalissa ylipäänsä saavuttaa tavoiteltua velkojainsuojaa.
(35)
85.
Näin ollen on todettava, että myös suoritettavaa vähimmäispääomaa koskeva asetuksen 22 §:n 2 momentin säännös on EY 49 artiklan
vastainen.
E
Ammattitodistusta koskeva vaatimus
86.
Komission mielestä ammattitodistusta koskevalla vaatimuksella rajoitetaan sekä työntekijöiden vapaata liikkuvuutta (EY 39 artikla)
että heidän työnantajansa palvelujen tarjoamisen vapautta siinä mielessä, että työnantajan on vaikeampaa lähettää jäsenvaltiossa,
jossa sen kotipaikka on, palvelukseensa ottamia työntekijöitä Portugaliin (EY 49 artikla). Portugalin hallitus puolustautuu
sillä, että on lähtökohtaisesti sallittua asettaa tiettyjen arkaluontoisten toimintojen harjoittamisen edellytykseksi etukäteen
myönnettävän luvan saaminen ja että todistusta annettaessa tarkistetaan asetuksen 7 §:ssä yleistä etua koskevien pakottavien
syiden vuoksi asetettujen vaatimusten täyttyminen.
87.
Yhteisöjen tuomioistuin on todennut asiassa komissio vastaan Belgia antamassaan tuomiossa, että todistusta koskeva vaatimus
merkitsee palvelujen tarjoamisen vapauteen kohdistuvaa rajoitusta, koska sen saamiseen liittyvät muodollisuudet saattavat
lisätä kustannuksia tarjottaessa palveluja valtiosta toiseen. Tällaista rajoitusta on pidettävä myös suhteettomana siltä osin
kuin todistuksella on tarkoitus osoittaa palveluntarjoajan henkilöllisyys, joka voitaisiin samalla tavoin todeta jo henkilökortista
tai passista.
(36)
Tämän oikeuskäytännön mukaisesti on näin ollen katsottava, että asetuksen 9 §:llä rajoitetaan palvelujen tarjoamisen vapautta
ja työntekijöiden vapaata liikkuvuutta.
88.
Toisin kuin asiassa komissio vastaan Belgia Portugalin oikeussääntöä ei kuitenkaan perustella mahdollisuudella todeta palveluntarjoajan
henkilöllisyys vaan asetuksen 7 §:ssä toiminnalle asetettujen edellytysten täyttymisen tarkastamisella. Kyseessä ovat siis
palveluntarjoajan henkilökohtaiset ominaisuudet ja kyvyt. Tältä osin tätä tarkastusta voitaisiin lähtökohtaisesti pitää asianmukaisena
toimenpiteenä, jolla varmistetaan tarjotun turvapalvelun laatu.
89.
On kuitenkin pohdittava, onko kyseinen toimenpide ylimitoitettu, kun siinä ei oteta huomioon vastaavia asiakirjoja, jotka
palveluntarjoaja on jo esittänyt lähtövaltiossaan. Samoin kuin edellä tutkitussa asetuksen 22 §:n 1 momentissa myöskään asetuksen
9 §:n 2 momentissa ei säädetä, että 7 §:ssä toiminnan harjoittamiselle asetettujen edellytysten täyttämisestä esitettyjen
asiakirjojen tutkimisen yhteydessä voitaisiin ottaa huomioon vastaavat asiakirjat, jotka on esitettävä jo lähtövaltiossa turvapalvelujen
suorittamisen aloittamiseksi. Oikeuskäytännön mukaan jäsenvaltion, jolle on jätetty hakemus sellaisen ammatin harjoittamiseksi,
jonka harjoittamisen edellytyksenä kansallisen oikeuden mukaan on tutkintotodistus tai ammatillinen pätevyys, on otettava
huomioon sellaiset tutkintotodistukset, todistukset ja muut muodollista kelpoisuutta osoittavat asiakirjat, jotka asianomainen
on hankkinut harjoittaakseen kyseistä ammattia toisessa jäsenvaltiossa, vertaamalla kyseisten tutkintotodistusten osoittamaa
kelpoisuutta ja kansallisissa säännöissä vaadittuja tietoja ja taitoja.
(37)
Tämä sijoittautumisoikeuden osalta kehitetty periaate on intressien vertailukelpoisuuden vuoksi sovellettavissa työntekijöiden
vapaaseen liikkuvuuteen ja palvelujen tarjoamisen vapauteen. Tältä osin on todettava, että asetuksen 9 §:llä rajoitetaan työntekijöiden
vapaata liikkuvuutta ja palvelujen tarjoamisen vapautta enemmän kuin olisi tarpeen.
F
Direktiivin 92/51 sovellettavuus
90.
Viimeisessä kanneperusteessa komissio katsoo, että direktiiviä 92/51 ei sovelleta turvapalvelujen alalla toimiviin työntekijöihin.
Tältä osin asianosaiset ovat erimielisiä siitä, onko edellisessä jaksossa mainittu ammattitodistus aineellisesti arvioiden
direktiivin 92/51 1 artiklan 1 kohdan c alakohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa tarkoitettu pätevyystodistus.
91.
Direktiivin 92/51 1 artiklan f alakohdan mukaan säännellyllä ammattitoiminnalla tarkoitetaan ammattitoimintaa, johon ryhtymistä
tai jonka harjoittamista säännellään oikeudellisesti suoraan tai välillisesti eli laeilla, asetuksilla tai hallinnollisilla
määräyksillä. Ammattitoimintaan ryhtymistä tai sen harjoittamista on siten katsottava säänneltävän oikeudellisesti suoraan,
kun vastaanottavan jäsenvaltion lakeihin, asetuksiin tai hallinnollisiin määräyksiin sisältyy sääntö, jolla kyseinen ammattitoiminta
sallitaan nimenomaisesti yksinomaan henkilöille, jotka täyttävät tietyt edellytykset, kun taas kyseiseen toimintaan ryhtyminen
evätään niiltä, jotka eivät täytä näitä edellytyksiä.
(38)
Turvapalvelutoiminnan harjoittaminen riippuu asetuksen 7 ja 9 §:n mukaan tiettyjen henkilökohtaisten edellytysten täyttymisestä.
Näin ollen kyseessä on direktiivissä 92/51 tarkoitetun säännellyn ammattitoiminnan harjoittaminen.
92.
Käsite ”pätevyystodistus” määritellään direktiivin 92/51 1 artiklan c alakohdan ensimmäisessä luetelmakohdassa asiakirjaksi,
jolla todistetaan koulutus, josta ei anneta direktiivissä 89/48 tarkoitettua tutkintotodistusta tai direktiivissä 92/51 tarkoitettua
tutkintotodistusta tai todistusta. Turvapalvelujen osalta ei ole olemassa tutkintotodistusta, joten tässä tapauksessa voi
olla kyseessä vain asiakirja, jolla todistetaan koulutus.
93.
Komissio pitää edellisessä jaksossa käsiteltyä ammattitodistusta tällaisena pätevyystodistuksena. Se osoittaa muun muassa,
että asetuksen 7 §:n 2 momentin b kohdan mukaan tarvittavat sisällöltään ja kestoltaan laissa säännellyt tietoja ja fyysistä
suorituskykyä mittaavat kokeet on suoritettu, ja antaa haltijalleen oikeuden suorittaa yksityisiä turvapalveluja.
94.
On kuitenkin huomattava, että ammattitodistuksen voimassaoloaika on rajoitettu ajallisesti vain kahteen vuoteen, mihin Portugalin
hallitus viittaa. Tiettyä koulutusta koskeva asiakirja hankitaan sitä vastoin vain yhden kerran, ja se on voimassa rajoittamattoman
ajan. Tästä on erotettava lupa harjoittaa tiettyä ammattia, jota varten tarvitaan tietty koulutus, ja tällainen lupa voi hyvinkin
olla ajallisesti rajoitettu tietyn valvonnan varmistamiseksi. Jo voimassaolon ajallisen rajoittamisenkaan vuoksi ammattitodistusta
ei kuitenkaan voida pitää pysyvänä todisteena koulutuksesta.
95.
Tämän lisäksi on todettava, että ammattitodistus ei liity yksinomaan tietyn opetuksen saamisen ja sen jälkeisen kokeen suorittamisen
osoittamiseen. Asetuksen 9 §:n mukainen ammattitodistus annetaan pikemminkin sen jälkeen kun asetuksen 7 §:n kaikkien edellytysten
täyttyminen on tutkittu. Tietyn koulutuksen suorittamisen osoittaminen on vain yksi osa ammattitodistuksesta. Sen lisäksi
tutkitaan esimerkiksi myös kansalaisuus tai mahdollisten langettavien tuomioiden olemassaolo. Myös tämä puhuu sitä olettamusta
vastaan, että ammattitodistus olisi direktiivissä 92/51 tarkoitettu pätevyystodistus.
96.
Näin ollen direktiivin 92/51 rikkomista ei voida todeta tapahtuneen.
VI
Oikeudenkäyntikulut
97.
Yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 69 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian,
velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut. Yhteisöjen tuomioistuin voi 3 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan kuitenkin määrätä
oikeudenkäyntikulut jaettaviksi asianosaisten kesken tai määrätä, että kukin vastaa omista kuluistaan, jos asiassa osa vaatimuksista
ratkaistaan toisen asianosaisen ja osa toisen asianosaisen hyväksi tai jos siihen on muutoin erityisiä syitä. Nyt käsiteltävässä
asiassa ainoastaan direktiivin 92/51 rikkomista ei ole kyetty toteamaan. Tällä seikalla ei ole muihin todettuihin jäsenyysvelvoitteiden
noudattamatta jättämisiin verrattuna sellaista painoarvoa, että oikeudenkäyntikulujen jakaminen olisi perusteltua. Koska komissio
on esittänyt tätä koskevan vaatimuksen, Portugali, joka on hävinnyt kaikilta muilta osin vaatimuksensa, joiden mukaan kanne
olisi hylättävä, on velvoitettava suorittamaan oikeudenkäyntikulut.
VII
Ratkaisuehdotus
98.
Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että asia ratkaistaisiin seuraavasti:
- 1)
- Portugalin tasavalta ei ole noudattanut EY 39, EY 43 ja EY 49 artiklan mukaisia velvoitteitaan siltä osin kuin se on edellyttänyt,
että
-
- a)
- ulkomaisilla yrityksillä, jotka haluavat harjoittaa Portugalissa yksityisten turvapalvelujen alalla henkilöiden ja omaisuuden
vartiointia, on sisäasiainministeriön antamaa lupaa koskevan lainsäädännön perusteella
-
-
- –
- oltava kotipaikka tai sivuliike Portugalissa
-
-
- –
- ei ole oikeutta vedota pätevyyttä koskeviin selvityksiin ja takeisiin, joita ne ovat jo antaneet siinä jäsenvaltiossa, jossa
niiden kotipaikka on
-
-
- –
- niiden on oltava oikeushenkilöitä ja
-
-
- –
- niillä on oltava tietynsuuruinen yhtiöpääoma,
-
- b)
- sellaisten ulkomaisten yritysten henkilöstöllä, jotka haluavat harjoittaa Portugalissa yksityisten turvapalvelujen alalla
henkilöiden ja omaisuuden vartiointia, on oltava Portugalin viranomaisten myöntämä ammattitodistus.
- 2)
- Kanne hylätään muilta osin.
- 3)
- Portugalin tasavalta velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.
- 1 –
- Alkuperäinen kieli: saksa.
- 2 –
- EYVL L 209, s. 25.
- 3 –
- Diário da República I, A-sarja, nro 167, 22.7.1998, s. 3515.
- 4 –
- Asia C-55/94, Gebhard, tuomio 30.11.1995 (Kok. 1995, s. I-4165, 27 kohta).
- 5 –
- Komissio siteeraa tässä yhteydessä asiassa 257/86, komissio v. Italia, 21.6.1988 annettua tuomiota (Kok. 1988, s. 3249, 12 kohta).
- 6 –
- Komissio viittaa asiassa 205/84, komissio v. Saksa, 4.12.1986 annettuun tuomioon (Kok. 1986, s. 3755, Kok. Ep. VIII, s. 769,
54 kohta).
- 7 –
- Komissio siteeraa näkemyksensä tueksi asiassa C-101/94, komissio v. Italia, 6.6.1996 annettua tuomiota (Kok. 1996, s. I-2691,
23 kohta).
- 8 –
- Asia C-355/98, komissio v. Belgia, tuomio 9.3.2000 (Kok. 2000, s. I-1221, 37 kohta ja sitä seuraavat kohdat).
- 9 –
- Komissio viittaa asiassa 279/80, Webb, 17.12.1981 annettuun tuomioon (Kok. 1981, s. 3305, Kok. Ep. VI, s. 275, 20 kohta).
- 10 –
- Se viittaa asiassa 143/87, Stanton, 7.7.1988 annettuun tuomioon (Kok. 1988, s. 3877, Kok. Ep. IX, s. 535, 11–13 kohta) sekä
asiassa C-53/95, Inasti, 15.2.1996 annettuun tuomioon (Kok. 1996, s. I-703, 10 kohta ja sitä seuraavat kohdat).
- 11 –
- Se viittaa asiassa C-114/97, komissio v. Espanja, 29.10.1998 annettuun tuomioon (Kok. 1998, s. I-6717, 42 ja 48 kohta).
- 12 –
- Asia C-212/97, Centros, tuomio 9.3.1999 (Kok. 1999, s. I-1459, erityisesti 36–38 kohta).
- 13 –
- Asia C-384/93, Alpine Investments, tuomio 10.5.1995 (Kok. 1995, s. I-1141) ja asia C-379/92, Peralta, tuomio 14.7.1994 (Kok. 1994,
s. I-3453, Kok. Ep. XVI, s. I-15).
- 14 –
- Komissio viittaa oikeudellisen selvityksensä tueksi jälleen edellä alaviitteessä 6 mainitussa asiassa komissio v. Saksa annetun
tuomion 47 kohtaan ja alaviitteessä 8 mainitussa asiassa komissio v. Belgia annetun tuomion 40 kohtaan.
- 15 –
- Asia C-340/89, Vlassopoulou, tuomio 7.5.1991 (Kok. 1991, s. I-2357, Kok. Ep. XI, s. I-201, 16 ja 23 kohta).
- 16 –
- Asia 63/86, komissio v. Italia, julkisasiamies Vilaçan 22.10.1987 antama ratkaisuehdotus (Kok. 1988, s. 29).
- 17 –
- Se viittaa asiassa C-3/95, Reisebüro Broede, 12.12.1996 annettuun tuomioon (Kok. 1996, s. I-6511), asiassa C-384/95, Landboden-Agrardienste,
18.12.1997 annettuun tuomioon (Kok. 1997, s. I-7387) ja asiassa C-275/92, Schindler, 24.3.1994 annettuun tuomioon (Kok. 1994,
s. I-1039, Kok. Ep. XV, s. I-79).
- 18 –
- Se tarkoittaa asiassa C-114/97, komissio v. Espanja, 29.10.1998 annettua tuomiota (Kok. 1998, s. I-6717); edellä alaviitteessä 8
mainitussa asiassa komissio v. Belgia annettua tuomiota ja asiassa C-283/99, komissio v. Italia, 31.5.2001 annettua tuomiota
(Kok. 2001, s. I-4363).
- 19 –
- Mainittu alaviitteessä 18.
- 20 –
- Mainittu alaviitteessä 8.
- 21 –
- Mainittu alaviitteessä 18.
- 22 –
- Vrt. edellä alaviitteessä 4 mainitussa asiassa Gebhard annetun tuomion 25 kohta ja sitä seuraavat kohdat.
- 23 –
- Edellä alaviitteessä 4 mainitussa asiassa Gebhard annetun tuomion 27 kohta.
- 24 –
- Edellä alaviitteessä 4 mainitussa asiassa Gebhard annetun tuomion 27 kohta.
- 25 –
- Julkisasiamies Léger’n asiassa C-55/94, Gebhard, 20.6.1995 antama ratkaisuehdotus (Kok. 1995, s. I-4165, erityisesti s. I-4168,
37 kohta).
- 26 –
- Vrt. tältä osin edellä alaviitteessä 25 mainitun julkisasiamies Léger’n ratkaisuehdotuksen 84 kohta.
- 27 –
- Asia 220/83, komissio v. Ranska, tuomio 4.12.1986 (Kok. 1986, s. 3663, 20 kohta); edellä alaviitteessä 6 mainitussa asiassa
komissio v. Saksa annetun tuomion 52 kohta ja edellä alaviitteessä 8 mainitussa asiassa komissio v. Belgia annetun tuomion
27 kohta.
- 28 –
- Edellä alaviitteessä 18 mainitussa asiassa komissio v. Espanja annetun tuomion 35–39 kohta; edellä alaviitteessä 8 mainitussa
asiassa komissio v. Belgia annetun tuomion 24–26 kohta ja edellä alaviitteessä 18 mainitussa asiassa komissio v. Italia annetun
tuomion 20 ja 22 kohta.
- 29 –
- Edellä alaviitteessä 8 mainitussa asiassa komissio v. Belgia annetun tuomion 29 kohta. Vrt. vastaavasti myös julkisasiamies
Jacobsin asiassa C-283/99, komissio v. Italia, 15.2.2001 antama ratkaisuehdotus (Kok. 2001, s. I-4363, erityisesti s. I-4365,
47 kohta).
- 30 –
- Asia C-19/92, Kraus, tuomio 31.3.1993 (Kok. 1993, s. I-1663, Kok. Ep. XIV, s. I-177, 32 kohta) ja edellä alaviitteessä 4 mainitussa
asiassa Gebhard annetun tuomion 37 kohta.
- 31 –
- Edellä alaviitteessä 8 mainitussa asiassa komissio v. Belgia annetun tuomion 37 kohta ja sitä seuraavat kohdat.
- 32 –
- ” – – a opçãdo do legislador pela forma societária resulta do facto de aquela ser, no seu entender, a que se reveste de uma
maior segurança e credibilidade. Os ensinamentos da história recente demonstram que a credibilidade das sociedades, no nosso
ordenamento interno, é muito superior à que goza por exemplo, o estabelecimento individual de responsabilidade limitada – – ”,
1.2.2000 päivättyyn viralliseen huomautukseen 23.5.2000 annetun vastauksen 17 kohta ja sitä seuraavat kohdat.
- 33 –
- Edellä alaviitteessä 12 mainitussa asiassa Centros annetun tuomion 26 kohta ja sitä seuraavat kohdat.
- 34 –
- Asiassa C-167/01, Inspire Art, 30.1.2003 annettu ratkaisuehdotus (97–100 kohta, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa).
- 35 –
- Vrt. tästä taustaa antavat näkemykset, jotka olen esittänyt edellä alaviitteessä 34 mainitussa asiassa Inspire Art antamani
ratkaisuehdotuksen 141–146 kohdassa.
- 36 –
- Edellä alaviitteessä 8 mainitussa asiassa komissio v. Belgia annetun tuomion 39 kohta ja sitä seuraavat kohdat.
- 37 –
- Edellä alaviitteessä 15 mainitussa asiassa Vlassopoulou annetun tuomion 16 kohta.
- 38 –
- Asia C-164/94, Aranitis, tuomio 1.2.1996 (Kok. 1996, s. I-135, 18 kohta ja sitä seuraavat kohdat) ja asia C-234/97, Fernández
de Bobadilla, tuomio 8.7.1999 (Kok. 1999, s. I-4773, 16 kohta ja sitä seuraavat kohdat).
