62001C0202

I Johdanto

1. Komissio on nostanut Ranskan tasavaltaa vastaan tämän jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen luonnonvaraisten lintujen suojelusta annetun direktiivin 79/409/ETY (jäljempänä lintudirektiivi) 4 artiklan 1 kohdan rikkomisen vuoksi. Komissio on ensinnäkin arvostellut asianomaista jäsenvaltiota siitä, ettei se ole osoittanut säädetyssä määräajassa riittävästi erityissuojelualueita, jotka olisi pitänyt osoittaa tällaisiksi alueiksi edellä mainittujen säännösten mukaisesti. Toiseksi se ei ole osoittanut erityisesti Mauresin tasankoa suojelualueeksi. (Riidan kohteena olevien alueiden pinta-alat mainitaan muun muassa tämän ratkaisuehdotuksen 23 ja 59 kohdassa.)

II Sovellettavat oikeussäännöt

A Lintudirektiivi

2. Lintudirektiivin 1 artiklan 1 kohdan ensimmäisen virkkeen mukaan direktiivi koskee kaikkien luonnonvaraisina elävien lintulajien suojelua jäsenvaltioiden Eurooppaan kuuluvalla alueella, jossa perustamissopimusta sovelletaan.

3. Lintudirektiivin 2 artiklassa säädetään seuraavaa:

"Jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet 1 artiklassa tarkoitettujen lintulajien kantojen ylläpitämiseksi sellaisella tasolla, joka vastaa erityisesti ekologisia, tieteellisiä ja sivistyksellisiä vaatimuksia ottaen huomioon taloudelliset ja virkistykseen liittyvät vaatimukset taikka näiden kantojen mukauttamiseksi tähän tasoon."

4. Direktiivin 3 artiklassa säädetään seuraavaa:

"1. Ottaen huomioon 2 artiklassa mainitut vaatimukset, jäsenvaltioiden on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet kaikkien 1 artiklassa tarkoitettujen lintulajien elinympäristöjen riittävän moninaisuuden ja laajuuden säilyttämiseksi, ylläpitämiseksi tai palauttamiseksi ennalleen.

2. Biotooppien ja elinympäristöjen säilyttämiseen, ylläpitämiseen ja ennalleen saattamiseen sisältyvät ensisijaisesti seuraavat toimenpiteet:

a) suojelualueiden muodostaminen,

b) suojelualueiden sisä- ja ulkopuolella sijaitsevien elinympäristöjen ylläpitäminen ja hoito ekologisten tarpeiden mukaisesti;

c) tuhoutuneiden biotooppien saattaminen ennalleen;

d) biotooppien aikaansaaminen."

5. Direktiivin 4 artiklassa säädetään suojelua koskevista erityistoimista, jotka koskevat erityisesti liitteessä I mainittuja lintulajeja sekä sellaisia muuttavia lajeja, joita ei luetella tässä liitteessä. Kyseisessä artiklassa säädetään seuraavaa:

"1. Tämän direktiivin liitteessä I mainittujen lajien elinympäristöjä on suojeltava erityistoimin, jotta varmistetaan lajien eloonjääminen ja lisääntyminen niiden levinneisyysalueella.

Tässä yhteydessä kiinnitetään huomiota:

a) lajeihin, jotka ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon;

b) lajeihin, jotka ovat herkkiä tietyille muutoksille niiden elinympäristössä;

c) lajeihin, joita pidetään harvinaisina niiden pienen kannan tai alueellisesti suppean levinneisyyden takia;

d) muihin lajeihin, jotka vaativat erityistä huomiota niiden erityislaatuisen elinympäristön vuoksi.

Arvioissa otetaan huomioon lintukantojen kehityssuunnat ja muutokset.

Jäsenvaltioiden on osoitettava erityisiksi erityissuojelualueiksi näiden lajien suojelemiseen lukumäärältään ja kooltaan sopivimmat alueet sillä maantieteellisellä vesi- ja maa-alueella, johon tätä direktiiviä sovelletaan.

2. Jäsenvaltioiden on toteutettava vastaavat toimenpiteet sellaisten säännöllisesti esiintyvien muuttavien lajien osalta, joita ei luetella liitteessä I, ottaen huomioon niiden suojelun tarve sillä maantieteellisellä vesi- ja maa-alueella, johon tätä direktiiviä sovelletaan, kun kyseessä ovat niiden muuttoreittien varrella sijaitsevat pesimä-, sulkasato- ja talvehtimisalueet ja levähdyspaikat. Tämän vuoksi jäsenvaltioiden on kiinnitettävä erityistä huomiota kosteikkojen ja erityisesti kansainvälisesti merkittävien kosteikkojen suojeluun.

3. Jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle kaikki asiaan vaikuttavat tiedot, jotta komissio voi tehdä sellaista yhteensovittamista koskevia asianmukaisia aloitteita sellaiseksi yhteensovittamiseksi, joka on tarpeen sen varmistamiseksi, että toisaalta 1 kohdassa ja toisaalta 2 kohdassa tarkoitetut alueet muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden, joka vastaa kyseisten lajien suojelutarpeita sillä maantieteellisellä vesi- ja maa-alueella, johon tätä direktiiviä sovelletaan.

4. - - ."

III Tosiseikat ja asian käsittelyn vaiheet

6. Tällä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevalla kanteella on kaksi erillistä perustetta. Komissio antoi 23.4.1998 komission asiassa 97/2004 Ranskan hallitukselle virallisen huomautuksen lintudirektiivin 4 artiklan rikkomisen vuoksi, ja Ranskan hallitus vastasi tähän huomautukseen 13.11.1998 päivätyllä kirjeellä. Komissio katsoi kyseisessä huomautuksessaan, että Ranskan viranomaiset eivät olleet osoittaneet riittävästi erityisiä lintujensuojelualueita, näiden alueiden lukumäärä, pinta-ala ja lajien monimuotoisuus huomioon ottaen. Vuoden 1998 marraskuun ja 25.2.2000 välisenä aikana Ranska ilmoitti komissiolle kahdeksan uuden erityissuojelualueen osoittamisesta. Kirjeessä, joka oli päivätty 29.11.1999 Ranskan ympäristöministeriö teki selkoa niistä erityisistä ponnisteluista, joihin se oli ryhtynyt yhdessä prefektien kanssa lintudirektiivin täytäntöönpanemiseksi viitaten samanaikaisesti luontodirektiivin täytäntöönpanon välttämättömyyteen sekä metsästykseen liittyviin vaatimuksiin.

7. Koska komissio katsoi, etteivät nämä toimenpiteet olleet riittäviä virallisessa huomautuksessa esitettyjen puutteiden korjaamiseksi, se lähetti Ranskan hallitukselle 4.4.2000 perustellun lausunnon, jossa asetettiin kahden kuukauden määräaika. Ranskan hallitus ilmoitti 13.4.2001 päivätyllä kirjeellä, että se oli osoittanut kaksi uutta suojelualuetta, jotka olivat yhteispinta-alaltaan 25 428 hehtaaria.

8. Asiassa 92/4527 komissiolle oli tehty kantelu, jonka mukaan erilaiset rakennusprojektit, muun muassa Bois de Bouis´n virkistysalueen rakentaminen Vidaubaniin, uhkasivat Mauresin tasangon luonnonsuojelualuetta. Komissio antoi Ranskan hallitukselle 22.6.1994 virallisen huomautuksen, jonka mukaan Mauresin tasangon osalta ei ollut noudatettu lintudirektiivin 3 ja 4 artiklaa. Komission ja Ranskan hallituksen välillä käytiin vuoteen 1997 saakka tähän asiaan liittyvää kirjeenvaihtoa, missä yhteydessä Ranskan hallitus ilmaisi useaan kertaan valmiutensa Mauresin tasangon suojelemiseksi.

9. Koska komissio katsoi, ettei Ranska ollut noudattanut myöskään Mauresin tasangon osalta lintudirektiivin mukaisia velvoitteitaan, se toimitti Ranskan hallitukselle 19.12.1997 perustellun lausunnon, jossa asetettiin kahden kuukauden määräaika. Ranskan hallitus ilmoitti 5.11.1998 päivätyllä kirjeellä, että se oli osoittanut pinta-alaltaan 879 hehtaarin suuruisen alueen Mauresin tasangosta erityissuojelualueeksi. Lintujensuojelun kannalta tärkeiden alueiden osoittamista Ranskassa koskevan tutkimuksen (jäljempänä ZICO) mukaan 7 500 hehtaarin suuruisella alueella Mauresin tasangosta on erityistä suojeluarvoa lintujensuojelun kannalta.

10. Komissio nosti 11.5.2001 päivätyllä kannekirjelmällään, joka saapui yhteisöjen tuomioistuimen kirjaamoon 16.5.2001, Ranskan tasavaltaa vastaan kanteen, jossa se vaatii, että yhteisöjen tuomioistuin

- toteaa, että Ranskan tasavalta ei ole noudattanut luonnonvaraisten lintujen suojelusta 2 päivänä huhtikuuta 1979 annetun neuvoston direktiivin 79/409/ETY ja EY:n perustamissopimuksen mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ole osoittanut erityissuojelualueiksi alueita, jotka soveltuvat parhaiten direktiivin liitteessä I mainittujen luonnonvaraisten lintulajien ja muuttavien lajien suojeluun, ja erityisesti koska se ei ole osoittanut riittävän suurta aluetta Mauresin tasangosta erityissuojelualueeksi, ja

- velvoittaa Ranskan tasavallan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

11. Ranskan hallitus myöntää, että sen on lintudirektiivin 4 artiklassa säädetyn velvollisuutensa täyttääkseen osoitettava lisää suojelualueita, kuten se jo Mauresin tasangon osalta tekikin osoittaessaan 3 658 lisähehtaaria. Se kuitenkin pyytää yhteisöjen tuomioistuinta toteamaan, että lintudirektiivin 4 artiklassa jäsenvaltioille säädetty velvollisuus ei tarkoita sitä, että jäsenvaltion olisi joko osoitettava kaikki komission mainitsemista luetteloista (kuten ZICO 1994 -luettelo tai IBA 2000 -luettelo) ilmenevät alueet suojelualueiksi tai perusteltava, miksi näitä alueita ei ole osoitettu suojelualueiksi.

12. Palaan asianosaisten väitteisiin ja niiden perusteluihin jäljempänä eri oikeuskysymysten käsittelyn yhteydessä.

IV Lintudirektiivin yleistä noudattamatta jättämistä koskeva kanneperuste

1. Asianosaisten lausumat

13. Komissio väittää, että Ranskan tasavalta on rikkonut lintudirektiivin 4 artiklaa, koska se ei ole osoittanut riittävässä määrin kyseisessä artiklassa tarkoitettuja erityissuojelualueita ottaen huomioon paitsi alueiden lukumäärä ja pinta-ala myös niiden lajien monimuotoisuus ja lintutieteellinen laatu. Ranskan hallitus ei kiistä tätä edes tämän menettelyn kuluessa tehtyjen niiden uusien osoittamisten jälkeen, joita komissio pitää marginaalisina. Ranskan hallitus on osoittanut 30.4.2001 mennessä ainoastaan 116 erityissuojelualuetta, jotka ovat pinta-alaltaan ainoastaan 8 628 km2, joka vastaa 1,6 prosenttia Ranskan valtion pinta-alasta. Lintujensuojelun kannalta tärkeiden alueiden osoittamista Ranskassa koskevasta tutkimuksesta (ZICO 1994, ks. tarkemmin tutkimuksen toimeksiantajista ja tekijöistä tämän ratkaisuehdotuksen 34 kohta) ilmenee 285 tällaista aluetta, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on 44 200 km2, joka vastaa 8,1 prosenttia Ranskan valtion pinta-alasta. Näin ollen Ranskan tasavalta on tähän mennessä osoittanut lukumääräisesti ainoastaan 40,7 prosenttia ja pinta-alaltaan ainoastaan 18,2 prosenttia niistä alueista, jotka on luokiteltu suojelualueiksi ZICO 1994 -tutkimuksessa. Kaikkiin muihin jäsenvaltioihin verrattuna tämä tarkoittaa yhteenlaskettuna pienintä lintujensuojelualueeksi varattua pinta-alaa suhteessa valtion kokonaispinta-alaan.

14. ZICO 1994 -tutkimukseen (ja menettelyn myöhemmässä vaiheessa myös IBA 2000 -tutkimukseen) viitaten komissio on tehnyt yksityiskohtaisesti selkoa niistä alueista, joiden osalta Ranska on sen mielestä syyllistynyt laiminlyönteihin. Ranskan hallituksen on komission mielestä osoitettava kaikki ZICO 1994 -luettelossa (tai IBA 2000 -luettelossa) mainitut alueet erityissuojelualueiksi, ellei se kykene esittämään tieteellistä vastanäyttöä. Tämä johtuu siitä, että vaikka lintudirektiivissä annetaankin jäsenvaltiolle harkintavaltaa osoittamispäätöksiä tehtäessä, jäsenvaltion on kuitenkin otettava huomioon direktiivin suojelutavoitteet ja edellytykset. Näin ollen jäsenvaltion on osoitettava sekä määrällisesti että laadullisesti riittävästi suojelualueita, missä yhteydessä sen on otettava huomioon tieteellisesti oikeaksi todistettu luontoa koskeva tietämys suojeltujen lajien säilymisen ja lisääntymisen varmistamiseksi. ZICO 1994 sisältää tältä osin parhaat ja ajantasaisimmat tiedot. Vuonna 2000 julkaistu ja näin ollen kaikkein ajantasaisin tieteellinen luettelo IBA on - lukuun ottamatta seitsemää suojelualuetta, joita ei enää ole listattu - täysin identtinen ZICO 1994 -luettelon kanssa, jota komissio on käyttänyt kanneperusteenaan nyt käsiteltävänä olevassa asiassa ja jonka pätevyyden Ranskan osalta Ranskan hallituskin on vastineessaan myöntänyt.

15. Ranskan tasavallan väitettä, jonka mukaan ZICO 1994 -luettelo olisi luonteeltaan ensimmäinen ja vasta alustava inventointi, vastaan puhuu se tosiseikka, että se laadittiin vakaan tieteellisen perustan luomiseksi lintudirektiivin täytäntöönpanolle, minkä Ranskan ympäristöministeriö on itse todennut kyseisen luettelon johdanto-osassa. Koska Ranskan ympäristöministeriö julkaisi ZICO 1994:n Ranskan hallitus - ei komissio - on itse yksilöinyt lintujen suojelemiseen sopivimmat alueet lintudirektiivissä säädetyn toimivallanjaon mukaisesti.

16. Yhteisön oikeuden mukaisten velvoitteiden noudattamatta jättämistä ei voida yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perustella sisäisillä vaikeuksilla kuten Natura 2000 -verkoston luomisen sitomilla henkilöresursseilla tai metsästykseen liittyvillä vaatimuksilla. Yhteisöjen tuomioistuin on niin ikään jo todennut, että jäsenvaltio ei voi vapautua suojelualueiden osoittamista koskevasta velvollisuudestaan ryhtymällä muihin suojelutoimenpiteisiin. Suhteellisuusperiaatetta on komission mukaan noudatettu.

17. Ranskan hallitus vetoaa ensinnäkin siihen, että se on osoittanut 30.4.2001 lähtien 28 086 hehtaarin suuruisen Fontainebleaun vuoristoalueen uudeksi erityissuojelualueeksi sekä laajentanut Pinailin ja Moulièren suojelualuetta 4 326 hehtaarilla, samoin kuin Mauresin tasangon suojelualuetta 3 658 hehtaarilla 4 700 hehtaariin, mikä tarkoittaa sitä, että 17.7.2001 oli osoitettuna yhteensä 117 erityissuojelualuetta, mikä on 41 prosenttia siitä suojelualueiden lukumäärästä ja 19 prosenttia siitä suojelualueiden pinta-alasta, jota ZICO 1994 -luettelossa edellytetään. Ranskan hallitus myöntää niin ikään, että lintudirektiivin velvoitteiden täyttämiseksi vaaditaan lisäponnisteluja, joiden osalta se aikoo tehdä parhaansa. Direktiivin täytäntöönpanossa tapahtuneet viivästykset ovat kuitenkin olleet Ranskan hallituksen mukaan väistämättömiä ottaen huomioon, että toisessa direktiivissä velvoitetaan perustamaan Natura 2000 -verkosto, ja että laissa edellytetään tarkistusten tekemistä metsästysaikoihin.

18. Ranskan hallituksen mielestä komissio ylittää joka tapauksessa toimivaltansa sekä loukkaa toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatetta vaatiessaan, että kaikki ZICO 1994 -luettelossa ja IBA 2000 -luettelossa mainitut alueet tulisi osoittaa erityissuojelualueiksi. Jäsenvaltioilla ei ole lintudirektiivin perusteella tällaista velvollisuutta, koska niille on jätetty harkintavaltaa sopivimpien suojelualueiden määrittelemiseksi. Ranskan hallituksen mukaan komissio voi kylläkin arvostella jäsenvaltiota siitä, että se on osoittanut kaiken kaikkiaan liian vähän alueita taikka että se ei ole selvästikään osoittanut kaikkein sopivimpia alueita, mutta ei siitä, että jäsenvaltio on jättänyt tietyn alueen osoittamatta.

19. Tämä voidaan Ranskan hallituksen mielestä havaita yhteisöjen tuomioistuimen asiassa C-166/97, komissio vastaan Ranska, antamasta tuomiosta sekä siitä, että ZICO 1994 -luettelo on yleisluonteinen kokonaiskuva, josta jäsenvaltio ei voi poiketa suuressa määrin alaspäin. ZICO 1994 -luettelossa ei ole nimittäin määritelty lintujensuojelun kannalta kaikkein sopivimpia alueita. Siitä tosiseikasta, että Ranskan viranomaiset olivat mukana laatimassa ja julkaisemassa kyseistä luetteloa, ei voida tehdä sellaista päätelmää, että se olisi tunnustettu samalla sitovaksi. Luettelon yleisluonteisuus ilmenee myös siitä, että siihen sisältyy myös kulttuurimaisemaa, jota ei sellaisenaan voida pitää kaikkein sopivimpana lintujensuojeluun. Jo se olisi liikaa vaadittu, että niistä yhteensä 285 alueesta, jotka ZICO 1994 -luettelossa on määritelty "lintujensuojelun kannalta yhä merkittävämmiksi alueiksi" tai "huomionarvoisiksi alueiksi", 223 aluetta olisi osoitettava erityissuojelualueeksi, mikä voidaan havaita jo siitä, että niillä on katsottu olevan eriasteista merkitystä lintujensuojelun kannalta. Näin ollen on tarkasteltava sitä, onko tietyllä alueella tosiasiallisesti selvää merkitystä lintujensuojelun kannalta. Myöskään sitä seikkaa ei saa jättää ottamatta huomioon, että 100 lintulajia lintudirektiivin liitteessä I mainitusta 116 lintulajista suojellaan jo vähintään yhdellä alueella.

20. Ranskan hallitus on lisäksi väittänyt, että jokainen sellainen ZICO-luetteloon kuuluva alue, joka on osoitettu erityissuojelualueeksi, on tähän ZICO-luetteloon sisältyvistä alueista parhaiten lintujensuojeluun soveltuva. Näin ollen osoitettujen alueiden kattavuutta on arvioitava suhteessa ZICO-luettelossa mainittujen alueiden lukumäärään eikä suhteessa niiden pinta-alaan. Myöskään suojeltujen alueiden ja valtion kokonaispinta-alan välinen (prosentuaalinen) suhde ei ole sopiva arviointiperuste.

21. Ranskan hallituksen mielestä lintudirektiivin 4 artiklan 1 kohdan kolmannessa alakohdassa käytetystä sanasta "erityisiksi" voidaan havaita, että direktiivin velvoitteet on mahdollista täyttää myös muunlaisia suojelualueita kuin erityissuojelualueita osoittamalla. Komission on lisäksi otettava huomioon niin suhteellisuusperiaate kuin muutkin intressit.

2. Arviointi

22. Komissio on arvostellut Ranskan tasavaltaa siitä, ettei se ole osoittanut sen enempää laadullisesti kuin määrällisestikään riittävästi erityissuojelualueita, jotka olisivat niin lintutieteellisten arviointiperusteiden kuin luotettavien tieteellisten tutkimustenkin perusteella sopivimpia kysymyksessä olevien lintulajien suojelemiseen. Komissio on käynyt yksityiskohtaisesti lävitse ne alueet, jotka on määritelty sekä Ranskan ZICO 1994 -luettelossa että IBA 2000 -tutkimuksessa alueiksi, joilla on merkitystä luonnonvaraisten lintujen suojelemisen kannalta.

23. Ero sen välillä, miten asioiden tulisi olla ja miten ne ovat, on huomattava, vaikka ZICO 1994 -luetteloa käytettäisiin vain karkeana mittapuuna: kyseisessä luettelossa lintujensuojelun kannalta tärkeinä alueina (ZICO) mainituista 285 alueesta, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on 44 200 km2 ja osuus valtion kokonaispinta-alasta 8,1 prosenttia, Ranska on osoittanut erityissuojelualueeksi 116 aluetta, jotka ovat yhteispinta-alaltaan 8 628 km2, joka vastaa 1,6 prosenttia Ranskan valtion pinta-alasta.

24. Ranskan hallitus ei ole kiistänyt näitä tietoja ja se on myöntänyt, ettei se ole osoittanut sen enempää kokonaispinta-alaltaan kuin lukumääräisestikään riittävästi alueita erityissuojelualueiksi. Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva komission kanne voitaisiin näin ollen hyväksyä jo tällä perusteella ilman asian sen tarkempaa tutkimista, kuten yhteisöjen tuomioistuin on todennut 19.5.1998 asiassa C-3/96 antamansa tuomion 63 kohdassa:

"Mikäli siis ilmenee, että jäsenvaltio on osoittanut erityissuojelualueiksi alueita, joiden lukumäärä ja kokonaispinta-ala on selvästi pienempi kuin kyseisten lajien suojeluun sopivimmiksi katsottujen alueiden, voidaan todeta, ettei tämä jäsenvaltio ole noudattanut sille direktiivin 4 artiklan 1 kohdan mukaan kuuluvaa velvoitetta."

25. Jos halutaan määritellä sen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen, johon Ranskan tasavalta on syyllistynyt, täsmällinen laajuus, ottaen huomioon, että komissio odottaa Ranskan osoittavan erityissuojelualueiksi kaikki sekä ZICO 1994 -luettelossa, että IBA 2000 -luettelossa lintujensuojelun kannalta tärkeiksi määritellyt alueet, on tutkittava, mitä konkreettisia velvoitteita jäsenvaltioille lintudirektiivissä asetetaan.

26. Aluksi on kysyttävä, tarkoitetaanko lintudirektiivin 4 artiklan 1 kohdan viimeisessä alakohdassa käytetyllä sanalla "erityisiksi" (- - on osoitettava erityisiksi erityissuojelualueiksi - - sopivimmat alueet) sitä, että jäsenvaltioiden on osoitettava myös muita suojelualueita kuin erityissuojelualueita, kuten Ranskan hallitus väittää. Asiassa C-3/96 antamansa tuomion 55-58 kohdassa yhteisöjen tuomioistuin on todennut tältä osin seuraavaa:

"On huomattava, että ensinnäkin vastoin Alankomaiden kuningaskunnan väitteitä direktiivin 4 artiklan 1 kohdassa asetetaan jäsenvaltioille velvoite osoittaa erityissuojelualueiksi lukumäärältään ja kooltaan sopivimmat alueet liitteessä I mainittujen lajien suojelemiseksi, eikä tältä velvoitteelta voida välttyä toteuttamalla muita erityisiä suojelutoimia.

Yhteisöjen tuomioistuimen tulkinnan mukaan jäsenvaltion on kyseisen säännöksen mukaan osoitettava kyseisten lajien suojelua varten erityisiä erityissuojelualueita, jos sen alueella esiintyy näitä lajeja (ks. asia C-334/89, komissio v. Italia, tuomio 17.1.1991, Kok. 1991, s. I-93, 10 kohta).

Tällainen erityissuojelualueiden osoittamisvelvoitteen tulkinta onkin sopusoinnussa direktiivin 4 artiklan suojelujärjestelmän kanssa, joka on tarkoitettu ja toteutettu erityisesti varsinkin liitteessä I mainittujen lajien suojelemiseksi (ks. asia C-44/95, Royal Society for the Protection of Birds, tuomio 11.7.1996, Kok. 1996, s. I-3805, 23 kohta), varsinkin kun 3 artiklassakin säädetään, että kaikkien niiden lajien osalta, joita direktiivi koskee, biotooppien ja elinympäristöjen säilyttämiseen, ylläpitämiseen ja ennalleen saattamiseen sisältyy ensisijaisesti juuri suojelualueiden muodostaminen.

Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 33 kohdassa sitä paitsi huomauttanut, mikäli jäsenvaltio voisi välttää velvoitteen osoittaa erityissuojelualueita katsomalla muiden erityisten suojelutoimien riittävän varmistamaan liitteessä I mainittujen lajien eloonjäännin ja lisääntymisen, direktiivin 4 artiklan 3 kohdassa päämääräksi asetetun yhtenäisen erityissuojelualueiden kokonaisuuden luominen vaarantuisi."

27. Näin ollen yhteisöjen tuomioistuin on siis jo todennut, että 4 artiklassa edellytetään, että jäsenvaltiot osoittavat erityissuojelualueita, eikä tätä velvoitetta voida täyttää toteuttamalla muita suojelutoimia taikka osoittamalla muita suojelualueita.

28. Tällä tavoin tulkittuna sana "erityisiksi" ei myöskään menetä juridista merkitystään. Kyseistä sanaa on tulkittava ensinnäkin siten, että jäsenvaltioiden on toteutettava juuri nämä toimenpiteet liitteessä I mainittujen lajien elinympäristön suojelemiseksi. Tämä voidaan havaita vertailemalla tätä säännöstä direktiivin 3 artiklan 2 kohtaan, jonka mukaan suojelualueiden muodostamisen lisäksi kaikkien lintulajien osalta, eikä siis vain liitteessä I mainittujen lajien osalta, on mahdollista toteuttaa myös muita suojelutoimia, kuten aikaansaada biotooppeja.

29. Lisäksi edellä mainittu sana on ymmärrettävä siten, että jäsenvaltio voi osoittaa vapaaehtoisesti erityissuojelualueiksi myös muita alueita sopivimpien alueiden lisäksi.

30. Lisäksi asianosaiset ovat eri mieltä siitä, millaisten arviointiperusteiden mukaan osoitettujen suojelualueiden laatua ja määrää on arvioitava. Lintudirektiivin 4 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on osoitettava "erityissuojelualueiksi näiden lajien suojelemiseen lukumäärältään ja kooltaan sopivimmat alueet". Näin ollen kyseisen velvollisuuden täyttämiseen sisältyy yhtäältä tietty määrää harkintavaltaa, koska alueiden osoittaminen suojelualueiksi on jäsenvaltioiden asia. Toisaalta osoitettavien alueiden on oltava asianomaisten lajien (tässä tarkoitetaan liitteessä I mainittuja lajeja) suojelemiseen lukumäärältään ja kooltaan sopivimmat alueet. Kysymyksessä on epämääräinen oikeudellinen käsite, joka edellyttää tulkintaa, koska sitä ei määritellä muualla direktiivissä eikä sille myöskään anneta sisältöä missään tietyssä tieteellisessä lähteessä.

31. Tässä yhteydessä on otettava huomioon direktiivin päämäärä sekä muualla direktiivissä säädetyt arviointiperusteet, jotka sitovat jäsenvaltiota sen käyttäessä harkintavaltaansa. Tältä osin yhteisöjen tuomioistuin on jo todennut asiassa C-355/90 2.8.1993 antamansa tuomion 26 kohdassa seuraavaa:

"Vaikka jäsenvaltioilla onkin tiettyä harkintavaltaa erityissuojelualueita valittaessa, näiden alueiden osoittamisessa tulee noudattaa direktiivissä määriteltyjä lintutieteellisiä arviointiperusteita, kuten liitteessä I lueteltujen lintulajien esiintyminen sekä elinympäristön luokittelu kosteikoksi."

32. Yhteisöjen tuomioistuin on ollut samalla kannalla myös edellä jo mainitun, asiassa C-3/96 antamansa tuomion 60-62 kohdassa:

"On myös tärkeää muistaa, että vaikka jäsenvaltioilla onkin tiettyä harkintavaltaa erityissuojelualueita valittaessa, näiden alueiden osoittamisessa tulee noudattaa direktiivissä määriteltyjä lintutieteellisiä arviointiperusteita (ks. asia C-355/90, komissio v. Espanja, tuomio 2.8.1993, Kok. 1993, s. I-4221, 26 kohta).

Jäsenvaltioiden harkintavalta erityissuojelualueiksi sopivimpien kohteiden valinnassa ei siis ulotu siitä päättämiseen, osoitetaanko lintutieteellisten arviointiperusteiden mukaan erityissuojelualueiksi sopivimmilta vaikuttavat alueet erityissuojelualueiksi, vaan sitä on mahdollista käyttää ainoastaan sovellettaessa näitä arviointiperusteita direktiivin liitteessä I lueteltujen lajien suojelemiseen sopivimpien kohteiden yksilöimiseksi.

Tämän vuoksi jäsenvaltioiden on osoitettava erityissuojelualueiksi kaikki ne kohteet, jotka lintutieteellisiä arviointiperusteita soveltaen vaikuttavat sopivimmilta kyseisten lajien suojeluun."

33. Näiden tehtäviensä täyttämiseksi sekä jäsenvaltioiden hallitukset - niiden täyttäessä velvollisuuttaan valita sopivimmat alueet - että komissio - sen valvoessa niitä toimia, joihin jäsenvaltiot ovat ryhtyneet (lintudirektiivin 12 artikla) ja sen suorittaessa yhteensovittamista, joka on tarpeen sen varmistamiseksi, että alueet muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden (lintudirektiivin 4 artiklan 3 kohta) - tarvitsevat tieteellisesti perusteltuja tutkimustuloksia luonnon tilasta kussakin jäsenvaltiossa voidakseen soveltaa mainittuja lintutieteellisiä arviointiperusteita.

34. Edellä mainitun vaatimuksen täyttävät komission hyväkseen käyttämät ZICO 1994 -tutkimus ja IBA 2000 -tutkimus. ZICO 1994, joka koskee vain Ranskan aluetta, tehtiin kiistattomasti Ranskan ympäristöministeriön toimeksiannosta lintudirektiivin täytäntöönpanon mahdollistamiseksi ja Ranskan ympäristöministeriö ja lintutieteelliset asiantuntijat julkaisivat sen yhdessä. IBA 2000 -luettelo, josta on viimeksi ilmestynyt neljäs tarkistettu painos, laadittiin komission aloitteesta lintudirektiivin täytäntöönpanoon liittyen ja siinä tiedemiehet määrittelivät koko Euroopan laajuisesti kansainvälisesti tunnustettujen arviointiperusteiden avulla lintujensuojelun kannalta merkitykselliset alueet. Viimeksi mainitun luettelon luotettavuutta yksityiskohtaisena tieteellisenä tutkimuksena osoittaa muun muassa se, että esimerkiksi seitsemän sellaista Ranskassa sijaitsevaa aluetta, jotka ovat menettäneet vuoden 1994 jälkeen merkityksensä lintujensuojelun kannalta, eivät enää ole mukana tässä luettelossa.

35. Yhteisöjen tuomioistuin on korostanut jo asiassa C-3/96, joka koski IBA 2000:n edeltäjää, antamansa tuomion 68-70 kohdassa tällaisten luettelojen käytännön merkitystä myös tuomioistuimen oman toiminnan kannalta:

"Tässä yhteydessä on muistettava, että IBA 89:ssä luetteloidaan luonnonvaraisten lintujen suojelun kannalta erittäin tärkeät alueet yhteisössä, ja sen on yhteistyössä komission asiantuntijoiden kanssa toimivaltaisen komission pääosaston toimeksiannosta valmistellut Eurogroup for the Conservation of Birds and Habitats yhdessä International Council of Bird Preservationin (kansainvälinen lintujensuojeluneuvosto) kanssa.

Tässä tapauksessa IBA 89 on osoittautunut ainoaksi asiakirjaksi, jonka tieteellinen todistusarvo tekee mahdolliseksi arvioida sitä, missä määrin vastaajana oleva jäsenvaltio on noudattanut velvoitettaan osoittaa erityissuojelualueiksi lukumääräisesti ja kooltaan sopivimmat alueet suojeltavien lajien suojelemiseksi.

- -

Siten on todettava, että yhteisöjen tuomioistuin voi tässä tapauksessa kyseisen luettelon esillä olevassa asiassa myönnetyn tieteellisen pätevyyden takia nojautua siihen arvioidessaan sitä, kuinka hyvin Alankomaiden kuningaskunta on noudattanut velvoitettaan osoittaa erityissuojelualueita - - ."

36. Myöskään Ranskan hallitus ei kyseenalaista näiden tutkimusten tieteellistä arvoa, vaan se kiistää ainoastaan niiden todistusarvon tässä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa asiassa. Tältä osin on kysyttävä, onko alue pakko osoittaa erityissuojelualueeksi pelkästään sillä perusteella, että kyseinen alue mainitaan tieteellisessä luettelossa ZICO:na tai IBA:na, mitä komissio näyttää edellyttävän. Tämä tarkoittaisi sitä, että komission tarvitsisi vain vedota asianomaiseen luetteloon täyttääkseen sillä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa asiassa olevan todistustaakkansa ilman, että jäsenvaltiolla olisi mitään mahdollisuutta puolustautua.

37. Yhteisöjen tuomioistuimella on ollut jo tilaisuus ottaa kantaa tähän kysymykseen ja se päätyi siinä yhteydessä jossakin määrin erilaiseen lopputulokseen. Asiassa C-166/97 18.3.1999 antamansa tuomion 40-42 kohdassa yhteisöjen tuomioistuin totesi seuraavaa:

"Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perustamissopimuksen 169 artiklan mukaisessa jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevassa menettelyssä komission on näytettävä toteen väitetty jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen ja esitettävä yhteisöjen tuomioistuimelle tarpeelliset seikat, jotta tämä voi tarkistaa, onko jäsenyysvelvoitteita jätetty noudattamatta (ks. mm. asia 96/81, komissio v. Alankomaat, tuomio 25.5.1982, Kok. 1982, s. 1791, 6 kohta ja asia C-157/94, komissio v. Alankomaat, tuomio 23.10.1997, Kok. 1997, s. I-5699, 59 kohta).

- -

Tältä osin on todettava, ettei pelkästään se seikka, että kyseinen alue on sisällytetty lintujensuojelun kannalta tärkeät alueet sisältävään luetteloon, osoita sitä, että alue olisi pitänyt luokitella erityissuojelualueeksi. Tässä luettelossa on nimittäin vain alustavasti paikannettu lintutieteellisesti kallisarvoiset alueet, minkä Ranskan hallitus on todennut ja mitä komissio ei kiistä, ja se sisältää kohteita, joihin kuuluu hyvin erilaisia ja joissakin tapauksissa ihmisen muokkaamia ympäristöjä ja joilla kaikilla ei ole sellaista lintutieteellistä arvoa, että niitä voitaisiin pitää lajien suojelemiseen lukumäärältään ja kooltaan sopivimpina alueina."

38. Edellä jo mainitussa asiassa C-3/96 annetun tuomion 69-70 kohdassa todetaan tähän liittyen seuraavaa:

"Tässä tapauksessa IBA 89 on osoittautunut ainoaksi asiakirjaksi, jonka tieteellinen todistusarvo tekee mahdolliseksi arvioida sitä, missä määrin vastaajana oleva jäsenvaltio on noudattanut velvoitettaan osoittaa erityissuojelualueiksi lukumääräisesti ja kooltaan sopivimmat alueet suojeltavien lajien suojelemiseksi. Asia olisi toisin, jos Alankomaiden kuningaskunta olisi esittänyt tieteellisiä todisteita erityisesti siitä, että puheena oleva velvoite täyttyy, vaikka se osoittaisikin erityissuojelualueiksi lukumääräisesti vähemmän kohteita taikka kokonaispinta-alaltaan pienemmän alueen kuin IBA 89:ssä edellytetään.

Siten on todettava, että - - , vaikkei luettelo oikeudellisesti sidokaan asianomaisia jäsenvaltioita."

39. Pelkästään se seikka, että tietty alue on sisällytetty ZICO 1994:n tai IBA 2000:n kaltaiseen tieteelliseen luetteloon ei näin ollen vielä tarkoita sitä, että Ranskan tasavallan olisi pakko osoittaa kyseinen alue erityissuojelualueeksi. Tällaisten selvitysten todistusarvoa ei näin ollen ole mahdotonta kiistää. Luetteloita voidaan kuitenkin niiden tieteellisen arvon perusteella pitää lähtökohtaisesti sisällöltään todennäköisesti oikeina. Luetteloissa määritellään, mahdollisten muiden tieteellisten todisteiden asettamin rajauksin, lintudirektiivin 4 artiklassa tarkoitetut lajien suojelemiseen lukumäärältään ja kooltaan sopivimmat alueet.

40. Jos jäsenvaltiot haluavat poiketa tästä olettamuksesta ja käyttää hyväkseen jotakin niiden mielestä parempaa tieteellistä tietoa tai ottaa huomioon joitakin muita näkökohtia, niiden tehtävänä on esittää sellaista tieteellistä todistusaineistoa, jolla voidaan heikentää olettamusta luetteloiden oikeellisuudesta ja jolla voidaan todistaa, että jäsenvaltion oli mahdollista valita alueeltaan myös jokin muu alue, joka vastaa samalla tavoin lintudirektiivin 4 artiklan 1 kohdan vaatimuksia.

41. Jäsenvaltio ei voi vapautua tästä nimenomaisesta perusteluvelvollisuudestaan myöskään vetoamalla toissijaisuus- tai suhteellisuusperiaatteeseen. Lintudirektiivissä on noudatettu toissijaisuusperiaatetta siltä osin kuin siinä on annettu jäsenvaltioiden itsensä tehtäväksi osoittaa valtionsa rajojen sisäpuolelta lajien suojelemiseen sopivimmat alueet erityissuojelualueiksi, koska jäsenvaltioilla on myös komissiota paremmat edellytykset todeta, mitä direktiivin liitteessä I lueteltuja lajeja niiden alueella esiintyy. ZICO 1994:ään vedotessaan komissio nojautuu täysin tämän periaatteen mukaisesti sellaiseen lintutieteelliseen luetteloon, jota Ranskan ympäristöministeriö on ollut itse julkaisemassa.

42. Komission tehtävänä sitä vastoin on valvoa koko yhteisön alueella lintudirektiivissä säädettyjen velvoitteiden noudattamista sekä vastata yhteensovittamisesta yhtenäisen suojelualueiden kokonaisuuden muodostamiseksi, koska näitä tehtäviä ei voida hoitaa paremmin kansallisella tasolla. Näitä tehtäviä suorittaessaan komissio voi turvautua ainoastaan sellaisiin tuntemiinsa kansainvälisesti tunnustettuihin tieteellisiin tietoihin, jotka ilmenevät lintutieteellisistä luetteloista. Mikäli komission pitää ottaa huomioon uudempaa tietoa tai myös muita intressejä kuin lintujensuojelu, se on riippuvainen siitä, että jäsenvaltio selvittää sille yksityiskohtaisesti, mitä tietoja se on käyttänyt hyväkseen sekä millä tavoin se on punninnut muita intressejä suhteessa lintudirektiivin tavoitteisiin.

43. Tältä osin yhteisöjen tuomioistuin on todennut asiassa C-365/97 9.11.1999 antamassaan tuomiossa, että lojaalin yhteistyön hengessä EY:n perustamissopimuksen 5 artiklassa (josta on tullut EY 10 artikla) jäsenvaltioille määrätyn velvollisuuden mukaisesti jäsenvaltioiden on autettava komissiota toteuttamaan yleistä tehtäväänsä huolehtia siitä, että perustamissopimuksen määräyksiä sekä toimielinten sen nojalla antamia säännöksiä ja määräyksiä noudatetaan.

44. Jos jäsenvaltio onnistuu tällä tavoin esittämään näyttöä kulloinkin ajankohtaisimmista lintutieteellisistä luetteloista ilmeneviä käsityksiä vastaan, ratkaisevaksi muodostuu se, kiistääkö komissio tämän. Jos komissio ei näin tee tai jos tällaisessa tapauksessa välttämätön asiantuntijan laatima lisäselvitys ei johda komission tavoittelemaan lopputulokseen, jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaa kannetta ei voida hyväksyä, koska komission on näytettävä toteen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen.

45. Tämän vuoksi on tarpeen tutkia, onko Ranskan tasavallan esittämiä seikkoja pidettävä hyväksyttävinä perusteluina sen menettelylle.

46. Edellä on jo selvitetty, että ZICO 1994 -luetteloa ja IBA 2000 -luetteloa ei niiden syntytapa ja päämäärät huomioon ottaen voida pitää vain alustavina lintutieteellisten rikkauksien inventointeina. Tukea sille, että näin olisi, ei voida saada myöskään edellä 37 kohdassa mainitusta yhteisöjen tuomioistuimen asiassa C-166/97 antaman tuomion kohdasta, koska yhteisöjen tuomioistuin ei kyseisessä tapauksessa itse lausunut tästä asiasta mitään, vaan ainoastaan viittasi Ranskan hallituksen väitteisiin, joita komissio ei ollut kiistänyt.

47. Vetoaminen siihen, että ZICO 94:ssä on luokiteltu lintujensuojelun kannalta tärkeiksi alueiksi myös kulttuurimaisemia, joita ei luettelon sivulla 51 olevan asianosaisten mainitseman kohdan mukaan voida pitää kaikkein merkittävimpinä alueina lintujensuojelun kannalta, ei vähennä tässä luettelossa esitettyjen näkemysten painoarvoa. Tämä kohta on ymmärrettävä siten, että erilaiset inhimillisen toiminnan vaikutukset ovat saaneet aikaan sen, että alueiden laatu on huonontunut lintujensuojelun näkökulmasta, mikä on mainittu jo lintudirektiivin johdanto-osan perustelukappaleissa. Koska nykyään ei ole enää riittävästi paremmanlaatuisia alueita, suojelualueiksi on pakko osoittaa osittain myös kulttuurimaisemaa direktiivin lintujensuojelutavoitteiden saavuttamiseksi.

48. Ranskan hallituksen yleiseen näkemykseen, jonka mukaan sellaisia alueita, joilla on vain suurta tai huomionarvoista merkitystä lintujensuojelun kannalta, ei tarvitse osoittaa suojelualueiksi, ei voida yhtyä. Joka tapauksessa nyt käsiteltävänä olevassa asiassa on kysymys 223:sta ZICO 1994:ssä mainitusta lintujensuojelun kannalta merkityksellisestä 285 alueesta. Sitä, että seitsemällä näistä alueesta ei enää tosiasiassa ole mitään merkitystä lintujensuojelun kannalta, koska seitsemän vuotta on kulunut ilman, että näitä alueita olisi osoitettu suojelualueiksi, ei voida pitää tieteellisesti hyväksyttävänä perusteluna Ranskan näkemykselle. Sanoilla yhä merkittävämpi ja huomionarvoinen on erityinen merkitys, ottaen huomioon, että sopivien elinympäristöjen määrän jatkuvasti supistuessa myös tällaiset alueet tulevat lintudirektiivin tavoitteiden valossa suojelemisen arvoisiksi.

49. Ranskan hallitus ei pysty perustelemaan menettelyään myöskään väittämällä yleisesti, että kaikilla ZICO 1994:ssä mainituilla alueilla, joita Ranska ei ole osoittanut erityissuojelualueiksi, on vain vähän tai jonkin verran lintutieteellistä merkitystä. Kuten edellä on jo mainittu, direktiivin suojelutavoite huomioon ottaen myös muut kuin kaikkein merkityksellisimmät alueet ovat tärkeitä. Ranskan hallitus kiistää tavallaan itse omat väitteensä vedotessaan toistuvasti uusiin tai laajennettuihin erityissuojelualueisiin, mikä ei olisi tarpeen, jos nämä alueet eivät olisi yhä merkittävämpiä lintutieteellisesti.

50. Erityissuojelualueiden osoittamisen laiminlyöntiä ei voida perustella myöskään vetoamalla metsästyksen harjoittamiseen liittyviin ongelmiin, koska Ranskan hallitus ei ole selvittänyt, millä hyväksyttävillä perusteilla se on katsonut metsästyksen harjoittamisen lintujensuojelua tärkeämmäksi.

51. Edellä sanottu koskee myös lintu- ja luontodirektiivien samanaikaisen täytäntöönpanon aiheuttamia vaikeuksia, joihin Ranskan hallitus on vedonnut. Yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan jäsenvaltio ei voi perustella jäsenyysvelvoitteidensa noudattamatta jättämistä vetoamalla sisäisiin hallinnollisiin vaikeuksiinsa.

52. Ranskan hallitus ei ole esittänyt muita vaatimuksia, jotka tulisi ottaa huomioon.

53. Toisin kuin asiassa C-166/97, jossa Ranskan hallitus esitti kansallisen luonnonhistoriallisen museon tekemän tutkimuksen, se ei ole esittänyt nyt käsiteltävänä olevassa asiassa myöskään mitään konkreettisia tieteellisiä lausuntoja, jotka olisivat ristiriidassa ZICO 1994:n kanssa.

54. Jäsenvaltio ei siis ole automaattisesti velvollinen osoittamaan erityissuojelualueiksi kaikkia lintutieteellisissä luetteloissa nimettyjä alueita. Nyt käsiteltävänä olevassa asiassa Ranska ei kuitenkaan ole esittänyt mitään konkreettista syytä, minkä vuoksi se ei ole näin menetellyt. Näin ollen komission vaatimukseen on yhdyttävä.

V Mauresin tasankoa koskeva kanneperuste

1. Asianosaisten lausumat

55. Komissio on arvostellut Ranskan tasavaltaa siitä, ettei tämä ole osoittanut riittävän suurta aluetta Mauresin tasangosta suojelualueeksi. Vaikka otettaisiinkin huomioon heinäkuuhun 2001 mennessä osoitettu 4 537 hehtaarin kokonaispinta-ala, ZICO 1994:ään verrattuna 2 963 hehtaaria on edelleen kokonaan osoittamatta. Komissio on mielestään perustellut kanteensa tältä osin riittävästi.

56. Ranskan hallitus katsoo, että toista kanneperustetta ei voida ottaa tutkittavaksi, koska sen osalta ei ole esitetty omia perusteluita. Ranskan hallitus on sitä mieltä, että ne osat Mauresin tasangosta, jotka on tähän mennessä osoitettu suojelualueiksi, ovat riittävän suuria, jotta Ranskan voidaan katsoa tältä osin täyttäneen lintudirektiivin mukaiset velvoitteensa. Kuten jo edellä on todettu ensimmäisen kanneperusteen osalta, komissio ei voi edellyttää luetteloista ilmenevien näkemysten täsmällistä täytäntöönpanoa. Ranskan hallitus on väittänyt, että se osa Mauresin tasankoa, jota ei vielä ole osoitettu erityissuojelualueeksi, on kulttuurimaisemaa, joka ei selvästikään sovellu lintujensuojeluun.

2. Arviointi

57. Koska Ranskan tasavalta on katsonut, ettei nyt käsiteltävänä olevaa kanneperustetta voida ottaa tutkittavaksi, tähän kysymykseen on otettava kantaa ensiksi. Komissio käynnisti Mauresin tasangon osalta oman menettelynsä asianumerolla A/92/4527. Sen jälkeen seurasi asiaankuuluva EY 226 artiklan mukainen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva menettely, jossa komissio toimitti Ranskalle ensiksi virallisen huomautuksen ja 19.12.1997 perustellun lausunnon, jossa se arvosteli Ranskaa Mauresin tasangon riittämättömästä osoittamisesta suojelualueeksi. Tässä yhteydessä komissio vetosi vaatimuksensa oikeudellisena perusteena lintudirektiiviin sekä esitti lisäksi tietoja, jotka vahvistivat riittämättömän suojelualueeksi osoittamisen. Oikeudenkäyntiä edeltäneen menettelyn aikana Ranskan tasavalta täytti sille esitettyjen huomautusten johdosta tietyiltä osin - perustellussa lausunnossa asetetun määräajan päätyttyä - velvollisuutensa, mikä ei olisi ollut mahdollista, mikäli komission esittämä arvostelu olisi ollut epäselvä. Myös komission kannekirjelmä täyttää yhteisöjen tuomioistuimen asiassa C-347/88 13.12.1990 antamassa tuomiossa asettaman vaatimuksen kanneperusteiden lyhyestä esittelemisestä, johon liittyy selvitys niistä täsmällisistä moitteista, joihin tuomioistuimen on otettava kantaa, sekä yhteenveto oikeudellisista seikoista ja tosiseikoista. Kanneperustetta ei näin ollen voida jättää tutkimatta perustelujen puuttumisen vuoksi.

58. Koska kanne otetaan tutkittavaksi ja koska komissio pitää siitä kiinni huolimatta Ranskan hallituksen vaatimuksesta, jonka mukaan kanteesta pitäisi luopua, ratkaisevaa on se, onko Ranskan tasavalta osoittanut riittämättömän alueen Mauresin tasangosta suojelualueeksi. Perustellussa lausunnossa mainitun määräajan päättyessä 19.2.1998 Ranskan tasavalta ei ollut osoittanut vielä edes ensimmäistä 879 hehtaaria, mikä tapahtui vasta 5.11.1998. Koska sillä, että jäsenvaltio on alkanut lopulta toimia jäsenyysvelvoitteidensa mukaisesti perustellussa lausunnossa mainitun määräajan päätyttyä, ei ole merkitystä arvioitaessa sitä, onko jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva kanne hyväksyttävä, ei sillä, onko Ranskan tasavalta sittemmin osoittanut lisää suojelualueita, ole merkitystä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen toteamisen osalta.

59. Myöskään sittemmin tapahtunut yhteensä 4 537 hehtaarin osoittaminen erityissuojelualueeksi ei täytä lintudirektiivissä asetettua vaatimusta, jonka mukaan lukumäärältään ja kooltaan sopivimmat alueet on osoitettava erityissuojelualueiksi. ZICO 1994:ssä vahvistettiin Mauresin tasangon osalta suojelualueeksi 7 500 hehtaaria. Tältä osin riittää, kun viitataan ensimmäisen kanneperusteen osalta lausuttuun. Ranskan tasavalta ei nimittäin ole esittänyt mitään sellaisia tietoja, jotka tukisivat sen yleistä väitettä, jonka mukaan jo osoitetut alueet, joiden pinta-ala on vain 60 prosenttia ZICO 1994:ssä lueteltujen alueiden kokonaispinta-alasta, olisivat lajien suojelemiseen sopivimmat alueet, kun taas muut alueet olisivat suojelutarkoitukseen sopimatonta kulttuurimaisemaa.

60. Näin ollen Ranskan tasavalta ei ole myöskään tältä osin täyttänyt lintudirektiivin 4 artiklassa säädettyjä velvoitteitaan, minkä vuoksi komission sitä vastaan nostama kanne on hyväksyttävä kokonaisuudessaan.

VI Oikeudenkäyntikulut

61. Komissio on vaatinut lisäksi, että Ranskan tasavalta on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut. Yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 69 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut.

VII Ratkaisuehdotus

62. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin

1) toteaa, että Ranskan tasavalta ei ole noudattanut luonnonvaraisten lintujen suojelusta 2 päivänä huhtikuuta 1979 annetun neuvoston direktiivin 79/409/ETY ja EY:n perustamissopimuksen mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ole osoittanut erityissuojelualueiksi alueita, jotka soveltuvat parhaiten direktiivin liitteessä I mainittujen luonnonvaraisten lintulajien ja muuttavien lajien suojeluun, ja erityisesti koska se ei ole osoittanut riittävän suurta aluetta Mauresin tasangosta erityissuojelualueeksi, ja

2) velvoittaa Ranskan tasavallan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.