62000J0457

1. Valtiontuki - Komission suorittama tutkinta - Tuensaajan määrittäminen - Todellisen edun saaminen - Mahdollisuus ottaa huomioon käyttötarkoitusta koskevien lausekkeiden sanamuoto, kun kyse on lainasta, ja katsoa siten tuensaajaksi joku muu kuin lainansaaja - Velvollisuutta määrittää valtion toimenpide etukäteen tueksi lainansaajalle ei ole

(EY 87 artiklan 1 kohta)

2. Valtiontuki - Valtiontuen soveltumattomuutta yhteismarkkinoille koskeva komission päätös - Täytäntöönpanovaikeudet - Komission ja jäsenvaltion velvollisuus olla yhteistyössä perustamissopimuksen mukaisen ratkaisun löytämiseksi

(EY 10 artikla ja EY 88 artiklan 2 kohdan ensimmäinen alakohta)

3. Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet - Perustelut - Perusteluvelvollisuuden laajuus - Valtiontuen soveltumattomuutta yhteismarkkinoille koskeva komission päätös

(EY 87 ja EY 253 artikla)

1. Valtiontuen edunsaajan määrittämiseksi on tunnistettava yritykset, jotka ovat saaneet valtiontuesta todellista etua. Kun kyse on lainasta, ei ole poissuljettua, että komissio voi ottaa lainan käyttötarkoitusta koskevien lausekkeiden sanamuodon huomioon tämän edunsaajan määrittämiseksi ja että tällaisessa tarkastelussa päädytään päätelmään, jonka mukaan edunsaaja on toinen kuin lainansaaja. Koska EY 87 artiklan 1 kohdassa kielletään valtion myöntämät taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetyt tuet, tällaiseen päätelmään päätymiseksi ei ole tarpeen todeta etukäteen, että toimenpide on valtiontukea lainansaajalle.

( ks. 55-57 kohta )

2. Jäsenvaltio, jolle aiheutuu ennalta-arvaamattomia ongelmia pantaessa täytäntöön valtiontuen soveltumattomuutta yhteismarkkinoille ja tuen palauttamista koskevaa päätöstä, voi saattaa nämä ongelmat komission arvioitaviksi. Tällöin komission ja jäsenvaltion on noudatettava erityisesti EY 10 artiklassa ilmaistua jäsenvaltioiden ja yhteisön toimielinten välisen lojaalin yhteistyön velvoitetta ja pyrittävä ratkaisemaan kyseiset ongelmat vilpittömän yhteistyön avulla niin, että perustamissopimuksen määräyksiä ja erityisesti sen valtiontukea koskevia määräyksiä noudatetaan täysimääräisesti.

( ks. 99 kohta )

3. Vaikka tietyissä tapauksissa jo valtiontuen myöntämiseen liittyvien seikkojen vuoksi tuki voi vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja vääristää tai uhata vääristää kilpailua, komission on joka tapauksessa mainittava nämä seikat kyseisen tuen soveltumattomuutta yhteismarkkinoille koskevan päätöksensä perusteluissa.

( ks. 103 kohta )

Asiassa C-457/00,

Belgian kuningaskunta, asiamiehenään A. Snoecx, avustajinaan avocat J.-M. De Backer, avocat G. Vandersanden ja avocat L. Levi,

kantajana,

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehenään G. Rozet, prosessiosoite Luxemburgissa,

vastaajana,

jossa kantaja vaatii yhteisöjen tuomioistuinta kumoamaan valtiontuesta, jonka Belgia on toteuttanut Verlipackin hyväksi, 4 päivänä lokakuuta 2000 tehdyn komission päätöksen 2001/856/EY (EYVL 2001, L 320, s. 28),

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN (viides jaosto),

toimien kokoonpanossa: neljännen jaoston puheenjohtaja C. W. A. Timmermans, joka hoitaa viidennen jaoston puheenjohtajan tehtäviä, sekä tuomarit D. A. O. Edward, A. La Pergola, P. Jann ja S. von Bahr (esittelevä tuomari),

julkisasiamies: F. G. Jacobs,

kirjaaja: apulaiskirjaaja H. von Holstein,

ottaen huomioon suullista käsittelyä varten laaditun kertomuksen,

kuultuaan asianosaisten 11.6.2002 pidetyssä istunnossa esittämät lausumat,

kuultuaan julkisasiamiehen 19.9.2002 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

1 Belgian kuningaskunta on yhteisöjen tuomioistuimeen 18.12.2000 jättämässään kanteessa vaatinut EY 230 artiklan ensimmäisen kohdan nojalla yhteisöjen tuomioistuinta kumoamaan valtiontuesta, jonka Belgia on toteuttanut Verlipackin hyväksi, 4 päivänä lokakuuta 2000 tehdyn komission päätöksen 2001/856/EY (EYVL 2001, L 320, s. 28; jäljempänä riidanalainen päätös).

Asiaa koskevat oikeussäännöt

2 EY 87 artiklan 1 kohdassa säädetään seuraavaa:

"Jollei tässä sopimuksessa toisin määrätä, jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu yhteismarkkinoille, siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan."

3 EY 88 artiklassa säädetään seuraavaa:

"1. Komissio seuraa jatkuvasti jäsenvaltioiden kanssa niiden voimassa olevia tukijärjestelmiä. Se tekee jäsenvaltioille ehdotuksia yhteismarkkinoiden asteittaisen kehittämisen tai yhteismarkkinoiden toiminnan kannalta aiheellisiksi toimenpiteiksi.

2. Jos komissio vaadittuaan niitä, joita asia koskee, esittämään huomautuksensa, toteaa, että valtion myöntämä tai valtion varoista myönnetty tuki ei 87 artiklan mukaan sovellu yhteismarkkinoille taikka että tällaista tukea käytetään väärin, se tekee päätöksen siitä, että asianomaisen valtion on komission asettamassa määräajassa poistettava tuki tai muutettava sitä.

Jos kyseinen valtio ei noudata päätöstä asetetussa määräajassa, komissio tai mikä tahansa jäsenvaltio, jota asia koskee, voi 226 ja 227 artiklan määräyksistä poiketen saattaa asian suoraan yhteisön tuomioistuimen käsiteltäväksi.

Jäsenvaltion pyynnöstä neuvosto voi yksimielisesti päättää, että tukea, jota tämä jäsenvaltio myöntää tai aikoo myöntää, pidetään 87 artiklan määräyksistä tai 89 artiklassa tarkoitettujen asetusten säännöksistä poiketen yhteismarkkinoille soveltuvana, jos tällainen päätös on poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi perusteltu. Jos komissio on aloittanut kyseistä tukea koskevan, tämän kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun menettelyn, asianomaisen jäsenvaltion neuvostolle osoittama pyyntö keskeyttää menettelyn siihen asti, kunnes neuvosto on esittänyt kantansa.

Jos neuvosto ei kuitenkaan ole esittänyt kantaansa kolmen kuukauden määräajassa pyynnöstä, komissio tekee päätöksen asiassa.

3. Komissiolle on annettava tieto tuen myöntämistä tai muuttamista koskevasta suunnitelmasta niin ajoissa, että se voi esittää huomautuksensa. Jos komissio katsoo, että tällainen suunnitelma ei 87 artiklan mukaan sovellu yhteismarkkinoille, se aloittaa 2 kohdassa tarkoitetun menettelyn viipymättä. Jäsenvaltio, jota asia koskee, ei saa toteuttaa ehdottamiaan toimenpiteitä, ennen kuin menettelyssä on annettu lopullinen päätös."

4 EY 295 artiklassa säädetään seuraavaa:

"Tällä sopimuksella ei puututa jäsenvaltioiden omistusoikeusjärjestelmiin."

5 [EY 88] artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä 22 päivänä maaliskuuta 1999 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 659/1999 (EYVL L 83, s. 1) 9 artiklassa, jonka otsikko on "Päätöksen peruuttaminen", säädetään seuraavaa:

"Komissio voi peruuttaa 4 artiklan 2 tai 3 kohdan, tai 7 artiklan 2-4 kohdan mukaisesti tehdyn päätöksen annettuaan asianomaiselle jäsenvaltiolle tilaisuuden toimittaa huomautuksensa, jos päätös on perustunut menettelyn aikana annettuihin virheellisiin tietoihin, jotka ovat olleet päätöksen kannalta ratkaisevia. - - "

6 Komissio on ilmaissut Euroopan yhteisöjen tiedotteessa (9-1984, s. 98) yleisen kantansa julkisten viranomaisten pääomasijoituksiin yrityksissä (jäljempänä suuntaviivat).

7 Komission suuntaviivojen 3.1 kohdan mukaan pelkkä olemassa olevan yrityksen omaisuuden hankkiminen osittain tai kokonaan ilman uutta pääomasijoitusta ei ole tukea kyseiselle yritykselle.

8 Suuntaviivojen 3.2 kohdan mukaan kyseessä ei ole valtiontuki, jos uuden pääoman sijoittaminen yritykseen toteutetaan olosuhteissa, jotka tavanomaisin markkinatalouden ehdoin toimiva yksityinen sijoittaja voisi hyväksyä.

9 Suuntaviivojen 3.3 kohdan mukaan kyseessä on sitä vastoin valtiontuki, jos uuden pääoman sijoittaminen yritykseen toteutetaan olosuhteissa, joita tavanomaisin markkinatalouden ehdoin toimiva yksityinen sijoittaja ei voisi hyväksyä.

10 Lisäksi suuntaviivojen 3.4 kohdan mukaan ei ole poissuljettua, että suuntaviivojen 3.2 ja 3.3 kohta eivät kata tiettyjä pääomasijoituksia. On kuitenkin tilanteita, joissa ennakko-oletuksena on se, että kyseessä on tuki. Näin on muun muassa silloin, kun julkisen vallan taloudellisiin toimenpiteisiin liittyy pääomasijoituksen lisäksi muita toimenpiteitä, joista on ilmoitettava EY 88 artiklan 3 kohdan nojalla.

11 [EY 87] ja [EY 88] artiklan sekä julkisia teollisuusyrityksiä koskevan neuvoston direktiivin 80/723/ETY 5 artiklan tulkintaa koskevassa 13 päivänä marraskuuta 1993 annetussa komission tiedonannossa jäsenvaltioille (EYVL C 307, s. 3; jäljempänä 13.11.1993 annettu tiedonanto) on kyseisen tiedonannon 12 kohdan mukaan vakiinnutettu "periaate, jonka mukaan tavanomaisin markkinatalouden ehdoin toimivaan sijoittajaan - - viitataan sen määrittämiseksi, onko kyseessä tuki, ja tarvittaessa kyseisen tuen määrän arvioimiseksi - - ".

12 Kyseisen 13.11.1993 annetun tiedonannon 25 kohdassa todetaan, että "periaatteellinen erottelu ei voi perustua siihen, onko tuki myönnetty lainoina vai pääomasijoituksena tiettyyn yritykseen. Sen tarkistamiseksi, onko tällainen toimenpide valtiontukea, on sovellettava kriteeriä, joka perustuu yrityksen mahdollisuuksiin saada kyseiset rahamäärät yksityisiltä pääomamarkkinoilta".

13 Kyseisen 13.11.1993 annetun tiedonannon 39 kohdassa todetaan, että "tappioriski ulottuu sekä lainattuun rahamäärään (pääomaan) kokonaisuudessaan että kertyneisiin korkoihin, jotka ovat maksamatta velallisen lopettaessa maksunsa". Kyseisen kohdan mukaan lainaan liittyvä riski kuvastuu yleensä kahdessa eri parametrissä, eli käytetyssä korkokannassa sekä lainatakuuksi vaadituissa vakuuksissa. Kyseisen tiedonannon 40 kohdassa todetaan, että kun lainaan liittyvä subjektiivinen riski kasvaa, voidaan odottaa, että kyseinen riski kuvastuu näissä kahdessa parametrissä, kun kaikki muut seikat ovat muuten entisellään. Komissio toteaa lisäksi, että jos näin ei jossain tapauksessa tapahdu, se katsoo kyseisen yhtiön saaneen etua, eli se on toisin sanoen saanut tukea.

14 Kyseisen 13.11.1993 annetun tiedonannon 41 kohdan mukaan "tuki vastaa sen korkokannan, jota yrityksen pitäisi maksaa (joka sellaisenaan riippuu kyseisen yrityksen taloudellisesta tilanteesta ja vakuuksista, jotka se voi antaa lainatakuuksi), ja toisaalta yrityksen todellisuudessa maksaman korkokannan välistä erotusta". Samassa kohdassa komissio toteaa, että "äärimmäisessä tapauksessa, eli silloin, kun vakuudeton laina myönnetään yhtiölle, jonka olisi tavallisesti mahdotonta saada luottoa (esimerkiksi siksi, että takaisinmaksuennuste on heikohko), laina vastaa todellisuudessa avustusta, ja komissio katsoo sen sellaiseksi". Kyseisen tiedonannon 42 kohdan mukaan tilannetta tarkastellaan lainanantajan näkökulmasta lainan myöntöhetkellä.

15 Viite- ja diskonttokorkojen määrittämismenetelmää koskevan 10 päivänä elokuuta 1996 annetun komission tiedonannon (EYVL C 232, s. 10; jäljempänä 10.8.1996 annettu tiedonanto) kolmannessa kohdassa todetaan, että viitekoron tarkoituksena on ensisijaisesti tehdä investointilainojen korkohyvityksiin perustuvan tukiosan laskeminen mahdolliseksi ja että viitekoron on kuvastettava voimassa olevien korkokantojen keskitasoa tavanomaisin vakuuksin myönnettyjen keskipitkän ja pitkän aikavälin lainojen (5-10 vuotta) osalta. Kyseisen tiedonannon neljännen kohdan mukaan 1.8.1996 alkaen viitekorko lasketaan Euroopan rahapoliittisen instituutin yhdenmukaistaman valtionobligaatioiden jälkimarkkinoilla tuottaman keskimääräisen koron perusteella, jota korotetaan tietyllä jäsenvaltiokohtaisella preemiolla.

16 Edellä mainittu 10.8.1996 annettu tiedonanto on korvattu viite- ja diskonttokorkojen vahvistamismenetelmästä 9 päivänä syyskuuta 1997 annetulla komission tiedonannolla (EYVL C 273, s. 3), jonka mukaan viitekorot määritellään 1.8.1997 alkaen siten, että perusteena on pankkien välinen viiden vuoden swap-korko kyseisessä kansallisessa valuutassa korotettuna 75 pisteen preemiolla.

Oikeudenkäynnin perustana olevat tosiseikat

17 Ennen kuin Verlipack-konserni (jäljempänä Verlipack) asetettiin konkurssiin vuonna 1999, se oli Belgian suurin pakkauslasin valmistaja, jonka markkinaosuus oli Belgiassa 20 prosenttia ja Euroopan unionissa 2 prosenttia. Yritys työllisti 735 henkeä Ghlinissä, Jumet'ssä ja Molissa (Belgia) sijaitsevissa tehtaissaan, jotka kaikki kuuluivat eri yhtiöille.

18 Belgian viranomaiset hankkivat osakkuuden Verlipackista vuonna 1985. Kyseiset viranomaiset tulivat omistamaan 49 prosenttia osakepääomasta. Osakepääoman loppuosan omisti yksityinen taloudellinen toimija eli Beaulieu-konserni. Beaulieu-konsernin korotettua osakepääomaa julkinen omistus pieneni vähitellen. Vallonian hallintoalue luovutti osuutensa Verlipack Ghlin- ja Verlipack Jumet -yhtiöiden osakepääomasta Beaulieu-konsernille vuonna 1996.

19 Verlipackilla oli tuohon aikaan taloudellisia vaikeuksia. Syyskuussa 1996 se teki teknistä yhteistyötä koskevan sopimuksen saksalaisen Heye-konsernin kanssa (jäljempänä Heye), joka on yksi tärkeimmistä pakkauslasin tuottajista Euroopassa. Sopimus laajennettiin huhtikuussa 1997 koskemaan myös liikkeenjohdollista ja taloudellista tukea. Beaulieu- ja Heye-konsernit perustivat Verlipack Holding I -nimisen holding-yhtiön, joka oli Heyen hallinnassa. Verlipack Holding I -yhtiön osakkaat ja Vallonian hallintoalue perustivat toisen holding-yhtiön eli Verlipack Holding II -nimisen yhtiön Vallonian hallintoalueen pääomapanoksen ollessa 350 miljoonaa Belgian frangia (BEF).

20 Komissio päätti 16.9.1998 olla vastustamatta kyseistä pääomapanosta (jäljempänä 16.9.1998 tehty päätös) tutkittuaan asiaa koskevat toimenpiteet EY 87 ja EY 88 artiklan säännösten perusteella. Kyseisessä päätöksessä päädyttiin katsomaan, että kyseiset toimenpiteet ovat suuntaviivojen mukaisia. Kyseisessä päätöksessä todettiin erityisesti, että Vallonian hallintoalueen pääomasijoitus oli tavanomaisin markkinatalouden ehdoin toimivan riskipääomasijoittajan sijoitus. Lisäksi yksityinen sijoittaja eli Heye oli hankkinut samanaikaisesti 500 miljoonalla BEF:lla enemmistöosakkuuden Verlipack Holding I -yhtiöstä, mikä osoitti, että Verlipackin uskottiin olevan ajan mittaan kannattava ja elinkelpoinen.

21 Lehtitietojen ja useiden kantelujen mukaan Verlipackin tuotantolaitokset tuottivat edelleen tappiota vuonna 1998. Lisäksi erään kantelijan mukaan yksityinen pääomasijoitus, jonka Heye teki Verlipack Holding I -yhtiöön huhtikuussa 1997, oli itse asiassa peräisin Vallonian hallintoalueen varoista, kahtena 250 miljoonan BEF:n suuruisena lainana.

22 Tämän jälkeen Belgian kuningaskunta toimitti lisätiedot Verlipackin kehityksestä sekä väitteistä, jotka koskivat kahden lainan myöntämistä Heyelle. Se selitti muun muassa, että Heyen 500 miljoonan BEF:n suuruinen pääomasijoitus Verlipack Holding I -yhtiöön oli peräisin kahdesta lainasta, jotka Société régionale d'investissement de Wallonie (Vallonian hallintoalueen alueellinen sijoitusyhtiö; jäljempänä SRIW) oli myöntänyt.

23 Ensimmäisen lainan eli 27.3.1997 myönnetyn 250 miljoonan BEF:n suuruisen lainan laina-aika oli viisi vuotta, ja sillä oli 5,10 prosentin suuruinen kiinteä korko korotettuna 1 prosentin suuruisella riskipreemiolla. Lainalla kokonaisuudessaan oli tarkoitus rahoittaa Ghlinin ja Jumet'n tuotantolaitosten pääomarakenteen vahvistaminen sekä Verlipackin kolmessa tuotantopaikassa, mukaan lukien Flanderin hallintoalueella sijaitsevassa Molissa, toteutettavat investoinnit. Saatavasta luopumista koskevassa ehdollisessa lausekkeessa määrättiin, että jos sopimuksen mukaisena lainaerän eräpäivänä holding-yhtiö Verlipack II sekä kolme tuotantoyritystä on julistettu konkurssiin, Heyen ei enää kyseisestä eräpäivästä lähtien, tämä eräpäivä mukaan luettuna, tarvitse maksaa velkaansa takaisin SRIW:lle, vaan tällaisessa tilanteessa SRIW sitoutuu luopumaan kyseisistä saatavista, mikäli Heye on siihen asti sekä lyhentänyt velkaa että maksanut korot ajallaan. Tätä lauseketta ei kuitenkaan sovellettaisi, jos konkurssi johtuu osake-enemmistöä hallussaan pitävän Heyen tarkoituksellisesta toiminnasta, joka johtaa tuotannon siirtämiseen kolmansiin maihin.

24 SRIW myönsi Heyelle 28.3.1997 toisen lainan, jonka laina-aika oli kymmenen vuotta ja jonka korko vastasi laina-ajan kunkin puolivuotiskauden ensimmäisenä arkipäivänä voimassa olevaa kuuden kuukauden BIBOR-korkoa (Belgiassa pankkialan viitekorkona käytettyä peruskorkoa) lisättynä 1,5 prosentilla. Kuudennesta vuodesta alkaen lainansaaja saattoi kuitenkin milloin tahansa valita jäljellä olevaksi laina-ajaksi 7 prosentin kiinteän vuotuisen koron. Lainan käyttötarkoitusta koskevan sopimuslausekkeen mukaan lainattu rahamäärä oli ensimmäisen lainan tavoin kokonaisuudessaan tarkoitettu Ghlinin ja Jumet'n tuotantolaitosten pääomarakenteen vahvistamisen rahoittamiseen sekä investointien toteuttamiseen Verlipackin kolmessa tuotantolaitoksessa. Lainasopimuksessa olevan välitöntä takaisinmaksua koskevan lausekkeen mukaan SRIW voi vaatia saatavansa välitöntä takaisinmaksua tietyissä tilanteissa, muun muassa silloin, jos lainan käyttötarkoitusta koskevaa lauseketta ei ole noudatettu.

25 Komissio ilmoitti 11.7.1999 päivätyllä kirjeellä Belgian kuningaskunnalle päätöksestään aloittaa EY 88 artiklan 2 kohdan mukainen menettely Vallonian hallintoalueen toimenpiteiden osalta. Kyseisen menettelyn aloittamisen jälkeen kolme kantelijaa, Heye sekä edellä mainittu jäsenvaltio toimittivat huomautuksensa komissiolle.

26 Tammikuussa 1999 eli jo ennen edellä mainitun kirjeen lähettämistä Verlipack-konserniin kuuluvat yhtiöt oli asetettu konkurssiin. Verlipack Holding II -yhtiö asetettiin selvitystilaan toukokuussa 1999.

Riitautettu päätös

27 Komissio totesi riitautetun päätöksen perusteluiden 98 kohdassa, että Vallonian hallintoalueen huhtikuussa 1997 Verlipackiin tekemä pääomasijoitus sekä kaksi lainaa, jotka SRIW myönsi maaliskuussa 1997 Heyelle, jotta tämä voisi rahoittaa Verlipackiin tekemänsä pääomasijoituksen (jäljempänä riidanalaiset lainat), ovat peräisin julkisista varoista.

28 Komissio totesi riitautetun päätöksen perusteluiden 99 kohdassa, että suuntaviivojen mukaisesti ennakko-oletus on, että kyseessä on tuki, jos pääomasijoitukseen liittyy muita toimenpiteitä, joista on ilmoitettava EY 88 artiklan 3 kohdan mukaisesti. Komissio katsoi, että voidaan olettaa, että riidanalaiset lainat, jotka Heyelle myönnettiin sen Verlipackiin tekemän pääomasijoituksen rahoittamiseksi, ovat tukea ja että niistä sekä Vallonian hallintoalueen Verlipackiin tekemästä pääomasijoituksesta olisi täytynyt ilmoittaa.

29 Riitautetun päätöksen perusteluiden 101-114 kohdassa komissio on tarkastellut sitä, ovatko kyseiset toimenpiteet yksityisen sijoittajan periaatteen mukaisia.

30 Komissio totesi perusteluiden 102 kohdassa, että jäsenvaltion myöntämä tuki, joka ei vastaa yksityisen sijoittajan toimintaa, suosii tukea saavaa yritystä ja voi vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan sekä vääristää tai uhata vääristää kilpailua, kuten EY 87 artiklan 1 kohdassa todetaan. Perusteluiden 103 kohdassa komissio katsoi, että suuntaviivojen mukaan tilanne on tällainen sijoitettaessa pääomaa yrityksiin, joissa on sekä yksityisiä että julkisia osakkaita ja joissa julkisen omistuksen osuus on kasvanut huomattavasti suuremmaksi kuin se alun perin oli, koska yksityiset osakkeenomistajat ovat irtautuneet yrityksestä lähinnä sen huonojen kannattavuusnäkymien vuoksi.

31 Komissio totesi perusteluiden 106 kohdassa Heyen sitoutumisen suhteellisesti vähentyneen sen mennessä mukaan Verlipack Holding II -yhtiöön huhtikuussa 1997. Koska lainojen käyttötarkoitusta koskevien lausekkeiden mukaan Heyelle lainatuin varoin oli tarkoitus rahoittaa Verlipackin pääomankorotus, komissio katsoi perusteluiden 111 kohdassa, että varat ainoastaan kulkivat Heyen ja Verlipack Holding II -yhtiön kautta Verlipackille. Näin ollen Verlipackia on pidettävä lainojen tuensaajana, jolla on yksin ollut niistä etua.

32 Edellä esitettyjen näkemysten perusteella komissio katsoi perusteluiden 112 kohdassa, että yksityinen rahoittaja ei olisi tehnyt 350 miljoonan BEF:n pääomasijoitusta eikä toisaalta lainannut 500 miljoonaa BEF:a riskipääomaa ottamalla samalla kantaakseen 50 prosenttia riskistä, jos Verlipackin kannattavuusnäkymät osoittautuisivat huonoiksi. Komissio teki perusteluiden 114 kohdassa johtopäätöksen, jonka mukaan Belgian kuningaskunta ei ollut toiminut tavanomaisissa markkinatalouden olosuhteissa toimivan yksityisen sijoittajan tapaan.

33 Komissio totesi riitautetun päätöksen perusteluiden 115 kohdassa ensimmäisen riidanalaisen lainan eli 250 miljoonan BEF:n suuruisen lainan osalta, että kyseiseen lainaan sisältyi lauseke, jonka mukaan saatavasta luovutaan, jos Verlipack joutuu konkurssiin. Koska Verlipackin liiketoiminta oli vaikeuksissa, yksikään yksityinen rahoittaja ei olisi komission mukaan suostunut luopumaan niistä 250 miljoonasta BEF:sta, joilla kyseisen konsernin pääomankorotus välillisesti rahoitettiin. Komissio teki näin ollen perusteluiden 116 kohdassa johtopäätöksen, jonka mukaan kyseinen Heyelle myönnetty laina Verlipackiin tehtävän pääomasijoituksen rahoittamiseksi on EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea kyseisen konsernin hyväksi.

34 Komissio totesi toisen riidanalaisen lainan eli niin ikään 250 miljoonan BEF:n suuruisen lainan osalta, että kyseisen maaliskuussa 1997 myönnetyn lainan korko oli 28.3.-30.9.1997 4,92 prosenttia ja 1.10.1997-30.9.1998 5,30 prosenttia. Komission mukaan markkinaehtoja ja kyseisten lainojen ehtoja on kuitenkin verrattava lainojen myöntämisajankohtana eli 27.3.1997 ja 28.3.1997 vallinneen tilanteen perusteella. Belgiassa sovellettu viitekorko oli kyseisenä ajankohtana 7,21 prosenttia. Komissio teki johtopäätöksen, jonka mukaan kymmeneksi vuodeksi myönnettyyn lainaan, jota ei tarvitse lyhentää kolmeen vuoteen ja jonka korkotuki vaihtelee, sisältyy tukea 2,85 prosenttia brutto, joka vastaa 7,125 miljoonaa BEF:a. Lisäksi komissio totesi, että lainasopimuksessa Heyeä ei määrätty antamaan SRIW:lle mitään vakuutta. Vaikka Heyen pankki olikin antanut todistuksen kyseisen yhtiön maksukyvystä, komissio totesi epäilevänsä, olisiko yksityinen rahoituslaitos ottanut tällaisen riskin ilman vakuutta.

35 Todettuaan, että tukiin ei voida soveltaa EY 87 artiklan 2 ja 3 kohdassa säädettyjä poikkeuksia, komissio on riitautetun päätöksen perusteluiden 141 kohdassa ensiksi todennut, että Vallonian hallintoalueen Verlipackin hyväksi tekemä 350 miljoonan BEF:n pääomasijoitus, johon liittyy valtion varoista peräisin olevan kahden riidanalaisen lainan myöntäminen, on katsottava EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi tueksi, koska Vallonian hallintoalueen pääomasijoitusta ei ollut tehty olosuhteissa, jotka tavanomaisissa markkinatalouden olosuhteissa toimiva yksityinen sijoittaja olisi voinut hyväksyä.

36 Komissio on edelleen katsonut perusteluiden 142 kohdassa, että ensimmäinen riidanalainen laina, jonka edunsaaja oli todellisuudessa Verlipack, on EY 87 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua tukea, koska sellaisen sopimuslausekkeen hyväksymistä, jonka mukaan saatavasta luovutaan, jos Verlipack menee konkurssiin, ei voida pitää yksityisen sijoittajan tavanomaisena toimintana.

37 Komissio on lopuksi katsonut perusteluiden 143 kohdassa, että toinen riidanalainen laina, joka oli samansuuruinen kuin ensimmäinen laina ja jonka todellinen edunsaaja oli niin ikään Verlipack, sisälsi tukea 7,125 miljoonaa BEF:a. Koska SRIW ei ollut vaatinut lainalle vakuutta, sen ei voida katsoa toimineen yksityisen sijoittajan tapaan.

38 Komissio on näin ollen tehnyt riitautetun päätöksen, jonka 1-4 artiklassa ja 5 artiklan 1 kohdassa todetaan seuraavaa:

"1 artikla

Syyskuun 16 päivänä 1998 tehty komission päätös olla vastustamatta Verlipackin hyväksi toteutettua pääomasijoitusta peruutetaan [EY 88] artiklan soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä annetun asetuksen (EY) N:o 659/1999 9 artiklan nojalla.

2 artikla

Valtiontuki, jonka Belgia on myöntänyt Verlipack-konsernille ja jonka määrä on 8 676 273 euroa (350 miljoonaa Belgian frangia), ei sovellu yhteismarkkinoille.

3 artikla

Valtiontuki, jonka Belgia on myöntänyt Verlipack-konsernille ja jonka määrä on 6 197 338 euroa (250 miljoonaa Belgian frangia), ei sovellu yhteismarkkinoille.

4 artikla

Valtiontuesta, jonka Belgia on myöntänyt Verlipack-konsernille ja jonka määrä on 6 197 338 euroa (250 miljoonaa Belgian frangia), 176 624 euroa (7,125 miljoonaa Belgian frangia) on tukea, joka ei sovellu yhteismarkkinoille.

5 artikla

1. Belgian on toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet 2-4 artiklassa tarkoitetun ja tuensaajalle sääntöjenvastaisesti maksetun tuen perimiseksi takaisin.

- - "

Asianosaisten vaatimukset

39 Belgian kuningaskunta vaatii, että yhteisöjen tuomioistuin kumoaa riitautetun päätöksen ja velvoittaa komission korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

40 Kanteensa tueksi Belgian kuningaskunta vetoaa siihen, että komissio on soveltanut virheellisesti EY 87 ja EY 295 artiklaa todetessaan, että kyseessä olevat Vallonian hallintoalueen toimenpiteet ovat valtiontukea. Belgian kuningaskunta korostaa erityisesti, että komissio on todennut virheellisesti, että SRIW ei ollut toiminut yksityisen sijoittajan tavoin riidanalaiset lainat myöntäessään, ja että komissio on toisaalta virheellisesti katsonut Verlipackin olevan riitautetun päätöksen 2-4 artiklassa tarkoitettujen rahamäärien edunsaaja. Se väittää myös, että komissio on useaan otteeseen laiminlyönyt perusteluvelvollisuuden.

41 Komissio vaatii, että yhteisöjen tuomioistuin hylkää kanteen perusteettomana ja velvoittaa Belgian kuningaskunnan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Ensimmäinen kanneperuste, joka koskee EY 87 ja EY 295 artiklan virheellistä soveltamista

Ensimmäisen kanneperusteen ensimmäinen kohta, joka koskee ennakko-oletusta, jonka mukaan riidanalaiset lainat ovat valtiontukea

42 Belgian kuningaskunta vetoaa siihen, että päätyessään riitautetun päätöksen perusteluiden 99 kohdassa ennakko-oletukseen, jonka mukaan kaksi riidanalaista lainaa ovat valtiontukea sen takia, että Vallonian hallintoalue oli tehnyt pääomasijoituksen Verlipack Holding II -yhtiön hyväksi, komissio on ymmärtänyt väärin valtiontuen käsitteen ja muodostanut asiakirja-aineiston perusteella ennakkokäsityksen soveltaen siten virheellisesti EY 87 ja EY 295 artiklaa.

43 Tältä osin on syytä todeta, että komissio on maininnut riitautetun päätöksen perusteluiden 99 kohdassa suuntaviivojen 3.4 kohdan sisällön, jonka se on perustellusti katsonut soveltuvan kyseessä oleviin toimenpiteisiin.

44 Kyseinen kohta riitautetun päätöksen perusteluissa on johdatus päätöksen siihen osaan, joka on omistettu tuen arvioinnille. Kyseisen päätöksen tässä osassa komissio tarkastelee kahden riidanalaisen lainan myöntämisehtoja ja päättelee perusteellisen tarkastelun jälkeen, että nämä ehdot eivät ole yksityisen sijoittajan periaatteen mukaisia. Minkään seikan perusteella ei siis voida katsoa, että komissio olisi muodostanut asiakirja-aineiston perusteella ennakkokäsityksen soveltaen siten virheellisesti EY 87 ja EY 295 artiklaa.

45 Ensimmäisen kanneperusteen ensimmäinen kohta on näin ollen syytä hylätä perusteettomana.

Ensimmäisen kanneperusteen toinen kohta, joka koskee yksityistä sijoittajaa koskevan kriteerin virheellistä soveltamista

46 Belgian kuningaskunta väittää, että komissio on soveltanut yksityisen sijoittajan kriteeriä virheellisesti. Sen mukaan SRIW on liiketoimintasuunnitelman ja Heyen toimittamien asiakirjojen perusteella perusteellisesti tutkinut viimeksi mainitun yhtiön varoilla tapahtuvaa Verlipackin rahoittamista koskevan asian. Lukuisat seikat osoittivat kyseisen asian uskottavuuden näiden kahden riidanalaisen lainan myöntämispäivänä, ja nämä seikat esitettiin komissiolle yksityiskohtaisesti.

47 Tältä osin on syytä todeta, että sen määrittämiseksi, onko komissio soveltanut oikein yksityisen sijoittajan kriteeriä, on tarkasteltava sitä, olisiko yksityinen sijoittaja, jolla on käytössään samat tiedot, jotka Vallonian hallintoalueen viranomaisilla oli hallussaan Verlipackin taloudellisen tilanteen osalta, myöntänyt nämä kaksi riidanalaista lainaa samoin ehdoin, jotka viimeksi mainitut viranomaiset hyväksyivät.

48 Mitä sitten tulee Verlipackin taloudelliseen tilanteeseen, muun muassa SRIW:n hallitukselle tarkoitetusta 7.1.1997 laaditusta sisäisestä muistiosta ilmenee, että Verlipackin rakenneuudistukseen tarkoitettujen kahden riidanalaisen lainan myöntämiseen liittyi suuria riskejä. Kyseisen muistion mukaan Beaulieu-konserni ei merkittävistä investoinneista huolimatta ollut saanut parannetuksi tuotteiden laatua eikä saavuttanut tavanomaista tuottavuutta ja rahoitustulosta, joiden perusteella Verlipackille olisi voitu toivoa parempaa tulevaisuutta. Kyseisen muistion mukaan se, että Heye ottaisi Verlipackin haltuunsa, olisi itse asiassa ainoa ja viimeinen mahdollisuus estää konkurssi.

49 Näiden olosuhteiden perusteella Vallonian hallintoalueen viranomaiset suostuivat myöntämään ensimmäisen riidanalaisen lainan, joka sisälsi ehdon, jonka mukaan saatavasta luovutaan konkurssitilanteessa, sekä toisen riidanalaisen lainan vaatimatta Heyeltä minkäänlaista vakuutta.

50 Belgian kuningaskunta ei näin ollen ole osoittanut, että komissio olisi soveltanut virheellisesti yksityisen sijoittajan kriteeriä katsoessaan, että Vallonian hallintoalueen viranomaiset olivat myöntäneet nämä kaksi riidanalaista lainaa olosuhteissa, joita tavanomaisin markkinatalouden ehdoin toimiva yksityinen sijoittaja ei olisi voinut hyväksyä.

51 Ensimmäisen kanneperusteen toinen kohta on näin ollen hylättävä.

Ensimmäisen kanneperusteen kolmas kohta, joka koskee sitä, että Verlipack on virheellisesti katsottu kahden riidanalaisen lainan edunsaajaksi

52 Belgian kuningaskunta väittää, että riitautetun päätöksen perusteluiden 109 kohdassa oleva toteamus, jonka mukaan Verlipack on Heyen käyttöön annettujen julkisten varojen todellinen edunsaaja, perustuu tosiseikkojen ilmeisen virheelliseen arviointiin. Se vetoaa toissijaisesti siihen, että tällainen toteamus osoittaa, että edunsaajan käsite on ymmärretty väärin.

53 Lainan käyttötarkoitusta koskeva lauseke ei sellaisenaan ole arveluttava, koska sellainen esiintyy useimmissa luottosopimuksissa. Heye on selvästikin SRIW:n lainaamien varojen todellinen velallinen, ja sen on sitä paitsi huolehdittava niiden ennenaikaisesta takaisinmaksusta ensimmäisen riidanalaisen lainan osalta sovitusta saatavasta luopumista koskevasta lausekkeesta huolimatta. Ennen tuen edunsaajan määrittämistä on näin ollen todettava, onko kyseessä tuki, minkä selvittämiseksi toimenpidettä on arvioitava ottamalla huomioon toimen erityispiirteet.

54 Belgian kuningaskunta vetoaa myös siihen, että Verlipackin katsominen riidanalaisten lainojen edunsaajaksi johtaa riitautetun päätöksen täytäntöönpanon mahdottomuuteen.

55 Tältä osin on todettava, että valtiontuen edunsaajan määrittämiseksi on tunnistettava yritykset, jotka ovat saaneet valtiontuesta todellista etua.

56 Vaikka lainattujen rahamäärien käyttötarkoitusta koskevat lausekkeet ovat täysin laillisia, ei ole poissuljettua, että komissio voi ottaa niiden sanamuodon huomioon valtiontuen edunsaajan määrittämiseksi.

57 On mahdollista, että tällaisessa tarkastelussa päädytään päätelmään, jonka mukaan valtiontuen edunsaaja on toinen kuin lainansaaja. Koska EY 87 artiklan 1 kohdassa kielletään valtion myöntämät taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetyt tuet, tällaiseen päätelmään päätymiseksi ei ole tarpeen todeta etukäteen, että toimenpide on valtiontukea lainansaajalle.

58 Käsiteltävänä olevassa tapauksessa komissio on riitautetun päätöksen perusteluiden 109 ja 111 kohdassa ennen kaikkea todennut, että kun otetaan huomioon lainojen käyttötarkoitusta koskevat lausekkeet, Heye oli velvollinen siirtämään SRIW:n sille lainaamat varat Verlipackille rakenneuudistuksen toteuttamiseksi kyseisessä konsernissa.

59 Seuraavaksi on syytä todeta, että Belgian kuningaskunta ei kiistä sitä, että kyseiset varat on todellakin siirretty Verlipackille.

60 Näin ollen on todettava, että komissio on perustellusti päätynyt johtopäätökseen, jonka mukaan Verlipack on saanut todellista etua kyseisistä julkisista varoista.

61 Lopuksi on korostettava, että tuen takaisinperimistä koskevat vaikeudet, jotka aiheutuvat siitä, että Verlipack katsotaan kyseisten toimenpiteiden edunsaajaksi, eivät voi vaikuttaa kyseisen johtopäätöksen pätevyyteen.

62 Ensimmäisen kanneperusteen kolmas kohta on näin ollen hylättävä.

Ensimmäisen kanneperusteen neljäs kohta, joka koskee riitautetun päätöksen ja 16.9.1998 tehdyn päätöksen välistä ristiriitaa

63 Belgian kuningaskunta väittää, että komissio on toiminut ristiriitaisesti katsoessaan 16.9.1998 tehdyssä päätöksessä, että Verlipackin voitiin katsoa olevan kohtuullisen kannattava huhtikuussa 1997, ja toisaalta katsoessaan riitautetun päätöksen perusteluiden 115 kohdassa, että tämän konsernin liiketoiminnallinen tulos oli sellainen, että yksikään yksityinen rahoittaja ei olisi maaliskuussa 1997 suostunut myöntämään ensimmäistä riidanalaista lainaa. Taloudellinen tilanne oli nimittäin ollut tuohon aikaan samanlainen, eli konsernin elinkelpoisuusnäkymät olivat kohtuulliset. Komissio on siis arvioinut tosiseikat ilmeisen väärin, tehnyt perusteluvirheen, ymmärtänyt väärin valtiontuen käsitteen sekä lisäksi loukannut oikeusvarmuuden periaatetta.

64 Komissio on joka tapauksessa ymmärtänyt väärin valtiontuen käsitteen katsoessaan, että ensimmäinen laina oli kokonaisuudessaan tällaista tukea. Koska Heyen taloudellinen tilanne oli hyvä, lainaan sisältynyt tuki muodostui ainoastaan korkoerosta viitekoron sekä toisaalta vapailla markkinoilla takaisinmaksuehdot huomioon ottaen saatavan koron välillä. Saatavasta luopumista koskevasta lausekkeesta olisi sitä paitsi aiheutunut pienempi riski kuin mitä komissio arvioi, sillä kyseisellä lausekkeella ei olisi voitu estää kyseisen lainamäärän takaisinmaksua SRIW:n purkaessa Heyen kanssa tekemänsä sopimuksen ennenaikaisesti.

65 Tältä osin on syytä todeta, että 16.9.1998 tehty päätös peruutettiin asetuksen N:o 659/1999 9 artiklan nojalla, koska se perustui menettelyn aikana toimitettuihin virheellisiin tietoihin. Se seikka, että myöhemmin toimitettujen tietojen takia tämä päätös ja riitautettu päätös sisältävät erilaisen arvioinnin Verlipackin taloudellisesta tilanteesta, ei näin ollen aiheuta perusteluiden ristiriitaisuutta.

66 Toisaalta on todettava, että ensimmäiseen riidanalaiseen lainaan sisältyi saatavasta luopumista koskeva lauseke, jonka perusteella Verlipackin joutuessa konkurssiin Heyen ei enää olisi tarvinnut maksaa takaisin rahamäärää, jonka se oli velkaa SRIW:lle. Tähän lainaan liittyvä riski ei siten riippunut niinkään Heyen vaan Verlipackin taloudellisesta tilanteesta. Kuten riitautetusta päätöksestä - jota kantaja ei tältä osin ole kiistänyt - kuitenkin ilmenee, Verlipackin taloudellinen tilanne oli hyvin huono, ja SRIW oli ollut siitä tietoinen kyseisen lainan myöntämispäivänä.

67 Komissio saattoi näin ollen perustellusti katsoa, että ensimmäisen riidanalaisen lainan myöntämiseen sisältyi merkittävä riski SRIW:n kannalta ja että yksikään yksityinen rahoittaja ei olisi suostunut ottamaan tällaista riskiä.

68 Ensimmäisen kanneperusteen neljäs kohta on näin ollen hylättävä.

Ensimmäisen kanneperusteen viides kohta, joka koskee väärän viitekoron soveltamista

69 Belgian kuningaskunta riitauttaa sen, että komissio on soveltanut 28.3.1997 myönnettyyn lainaan vuoden 1997 ensimmäisellä vuosipuoliskolla sovellettua viitekorkoa eli 7,21:tä prosenttia. Kyseisen jäsenvaltion mukaan komissio on soveltanut tätä viitekorkoa tutkimatta kahden riidanalaisen lainan myöntämisehtoja niiden asiakirjojen ja perusteiden nojalla, jotka Belgian viranomaiset olivat toimittaneet EY 88 artiklan mukaisessa menettelyssä, sekä erityisesti lausumatta mitään eri pankkien kyseistä asiaa koskevista kirjeistä ja KPMG-yhtiön toteuttamasta tutkimuksesta, joka koski viitekorkojen vahvistamistapaa Euroopan unionissa yhtiöitä koskevien tukijärjestelmien osalta. Komissio on siten laiminlyönyt perusteluvelvollisuuden. Soveltaessaan automaattisesti viitekorkoa komissio on myös luopunut sen harkintavallan käyttämisestä, joka sille on EY 87 artiklassa annettu, minkä lisäksi se on ymmärtänyt väärin yksityisen sijoittajan käsitteen.

70 KPMG-yhtiön tutkimuksen mukaan viitekorko, joka oli poikkeuksellisen korkea, ei tuohon aikaan vastannut markkinoilla käytettyä korkoa. Belgian kuningaskunta toteaa lisäksi, että tämän tutkimuksen johdosta komissio oli päättänyt muuttaa viitekorkojen vahvistamismenetelmäänsä 1.8.1997 alkaen. Se myös huomauttaa, että Belgian viranomaiset olivat toimittaneet komissiolle kaksi kirjettä, joista ensimmäinen oli Artesia-pankilta ja toinen Crédit à l'industrieltä, ja kyseiset kirjeet osoittavat, että korot olivat yhdenmukaisia markkinakoron sekä komission vahvistaman, 1.8.1997 alkaen sovellettavan viitekoron kanssa. Se toteaa, että Belgian viranomaiset olivat toimittaneet komissiolle Dresdner Bankin kirjeen, jossa todistetaan, että kyseinen pankki myöntää 10-99 miljoonan DEM:n suuruisia luottoja ilman vakuuksia. Komission moitetta, joka koskee SRIW:lle annettavan vakuuden puuttumista, ei siten voida hyväksyä.

71 Tältä osin on syytä todeta, että viitekorkoa käytetään sen tuen laskemiseksi, joka syntyy investointilainoihin sovellettavien korkohyvitysjärjestelmien seurauksena. Komissio on riitautetussa päätöksessä soveltanut viitekorkoa, joka on laskettu 28.3.1997 myönnettyyn lainaan sovellettavassa 10.8.1996 päivätyssä tiedonannossa vahvistettujen kriteerien perusteella.

72 Oikeusvarmuutta ja yhdenvertaista kohtelua koskevien syiden takia komissio katsoo pääsäännön olevan, että on perusteltua soveltaa tiettynä aikana voimassa olevaa viitekorkoa kaikkiin kyseisenä aikana myönnettyihin lainoihin.

73 Lisäksi riitautetun päätöksen perusteluiden 117 kohdasta ilmenee, että komissio on soveltanut viitekorkoa lainasopimuksen erityispiirteiden perusteella, joita ovat kyseisen lainan kymmenen vuoden laina-aika, kolmen vuoden lyhennysvapaa ajanjakso, vaihteleva korkotuki ja se, että Heyeltä ei vaadittu lainkaan vakuutta.

74 On todettava, että nämä erikoispiirteet huomioon ottaen kantaja ei ole osoittanut, että komissio olisi tehnyt oikeudellisen virheen katsoessaan, että riidanalaiseen lainaan sisältyy valtiontukea, vaikka lainan korko oli täysin tavanomainen.

75 Näin ollen on todettava, että 28.3.1997 myönnetyn riidanalaisen lainan myöntämispäivänä voimassa olleen viitekoron soveltaminen on täysin perusteltua. Mikään niistä pankkien kirjeistä, joihin Belgian kuningaskunta on vedonnut, ei pysty kumoamaan tätä johtopäätöstä.

76 Ensimmäisen kanneperusteen viides kohta on näin ollen hylättävä.

Ensimmäisen kanneperusteen kuudes kohta, joka koskee sitä, että komissio ei ole arvioinut kyseessä olevia toimenpiteitä kutakin erikseen

77 Belgian kuningaskunta väittää, että komissio on käsitellyt yhtenä kokonaisuutena toimenpiteitä, jotka ovat oikeudelliselta luonteeltaan täysin erilaisia ja joita olisi pitänyt arvioida erikseen. Sen mukaan komissio on Vallonian hallintoalueen pääomasijoitusta tarkastellessaan ottanut huomioon kaksi riidanalaista lainaa aivan kuin kyseiset lainat olisi uudelleen arvioitu välittömästi Verlipackin hyväksi toteutetuiksi pääomasijoituksiksi. Komissio on siten ymmärtänyt väärin valtiontuen käsitteen.

78 Tältä osin on syytä todeta, että kaikki kyseessä olevat toimenpiteet, eli kaksi riidanalaista lainaa ja pääomasijoitus, on toteutettu enemmän tai vähemmän samanaikaisesti kahden sellaisen elimen toimesta, jotka liittyivät läheisesti toisiinsa ja jotka pyrkivät samaan tavoitteeseen eli Verlipackin rakenneuudistukseen, johon liittyi vakavia taloudellisia ongelmia.

79 Kuten suuntaviivojen 3.4 kohdasta ilmenee, ennakko-oletuksena on se, että kyseessä on tuki, kun julkisen vallan taloudellisiin toimenpiteisiin liittyy pääomasijoituksen lisäksi muita toimenpiteitä, joista on ilmoitettava EY 88 artiklan 3 kohdan nojalla.

80 Komissio on näin ollen perustellusti ottanut huomioon nämä kaksi riidanalaista lainaa tarkastellessaan sitä, onko pääomasijoitus EY 87 artiklan mukainen.

81 Tästä seuraa, että ensimmäisen kanneperusteen kuudes kohta on hylättävä.

Ensimmäisen kanneperusteen seitsemäs kohta, jonka mukaan julkisiin varoihin perustuvien toimenpiteiden luonne on arvioitu ilmeisen väärin

82 Belgian kuningaskunta väittää, että katsoessaan, että Heye ei ole sijoittanut riskipääomaa vaan julkisista varoista peräisin olevia rahamääriä, komissio on perusteettomasti arvioinut uudelleen kyseessä olevien toimenpiteiden oikeudellisen ja taloudellisen luonteen.

83 Tältä osin on riittävää todeta, että komissio perustellusti totesi riitautetun päätöksen perusteluiden 101 ja 106 kohdassa, että varat kahteen riidanalaiseen lainaan eivät olleet peräisin yksityiseltä rahoittajalta vaan julkiselta elimeltä, tässä tapauksessa SRIW:ltä, jota ei voida rinnastaa yksityiseen sijoittajaan. Tämä toteamus ei ole kyseessä olevien toimenpiteiden perusteetonta uudelleenarviointia.

84 Ensimmäisen kanneperusteen seitsemäs kohta on näin ollen hylättävä.

Ensimmäisen kanneperusteen kahdeksas kohta, joka koskee yksityisten yhteistyökumppanien tosiasiallisen sijoituksen ilmeisen virheellistä arviointia

85 Belgian kuningaskunta väittää ensiksikin, että toisin kuin komissio on katsonut riitautetun päätöksen perusteluiden 106 kohdassa, Heyen turvauduttua SRIW:n antamaan rahoitukseen ensiksi mainitun yhtiön sitoutumisen ei voida katsoa vähentyneen sen mennessä mukaan Verlipackiin, sillä kyseiset lainat piti maksaa takaisin tavanomaisin markkinaehdoin. Heyellä oli lisäksi vastuullaan velvollisuus toteuttaa merkittävä investointiohjelma, jonka johdosta kyseisen konsernin piti korottaa osakepääomaa merkittävästi.

86 Belgian kuningaskunta vetoaa toiseksi siihen, että toisin kuin komissio on katsonut riitautetun päätöksen perusteluiden 108-110 kohdassa, on oikeudellisesti ja liiketaloudellisesti virheellistä katsoa, että Heye olisi toiminut ainoastaan välittäjänä ja että se ei olisi sijoittanut riskipääomaa Verlipackiin. Tekemättä ilmeistä arviointivirhettä komissio ei näin ollen ole voinut katsoa, että Vallonian hallintoalueen yksityisten yhteistyökumppanien sitoutuminen olisi vähentynyt maaliskuusta 1997 alkaen.

87 Kolmanneksi, komission kantaa on Belgian kuningaskunnan mukaan pidettävä ristiriitaisena. Vaikka komissio tuntuu katsovan kaksi riidanalaista lainaa Vallonian hallintoalueen pääomasijoituksiksi, se pitää niitä lainoina, sillä se tarkastelee niiden myöntämisehtoja sen tarkistamiseksi, onko kyseessä tuki vai ei. Komission pitäisi näin ollen tunnustaa, että vaikka Heyen voidaan mahdollisesti katsoa saaneen kyseisiin lainoihin sisältynyttä tukea, 515 250 000 BEF:n suuruinen pääomasijoitus on erillinen ja itsenäinen toimi, jonka yksityinen yhtiö on toteuttanut sijoituksena, josta voi ajan mittaan tulla kannattava.

88 Neljänneksi, komission kanta on Belgian kuningaskunnan mukaan ristiriitainen myös siltä osin kuin komissio on katsonut, että yksityinen sijoittaja ei olisi tehnyt 350 miljoonan BEF:n suuruista pääomasijoitusta eikö liioin lainannut 500 miljoonan BEF:n suuruista riskipääomaa, vaikka komissio on viimeksi mainitun rahamäärän osalta toisaalta todennut, että jo pelkästään 257 125 000 BEF:n suuruinen rahamäärä (250 miljoonaa BEF + 7,125 miljoonaa BEF) oli valtiontukea.

89 Ensimmäisen väitteen osalta on syytä todeta, että riitautetun päätöksen perusteluiden 106 kohdasta ilmenee, että komissio on todennut Heyen sitoutumisen suhteellisesti vähentyneen sen takia, että kyseinen yhtiö kattoi ainoastaan 50 prosenttia Verlipackiin tekemänsä sijoituksen riskistä. Tämä toteamus ei voi olla ilmeinen arviointivirhe edes niiden seikkojen perusteella, joihin Belgian kuningaskunta on vedonnut.

90 Toisen ja kolmannen väitteen osalta viitataan tämän tuomion 55-62 kohtaan sekä 78 ja 79 kohtaan, joissa esitetään syyt, joiden nojalla komissio saattoi perustellusti ottaa huomioon riidanalaiset lainat arvioidakseen sitä, onko pääomasijoitus EY 87 artiklan mukainen, ja vastaavasti perusteet, joiden nojalla komissio saattoi perustellusti päätellä, että valtiontukien edunsaaja oli Verlipack eikä Heye.

91 Neljännen väitteen osalta on syytä todeta, että riitautetussa päätöksessä ei ole minkäänlaista ristiriitaisuutta, kun verrataan komission näkemystä, jonka mukaan yksikään yksityinen sijoittaja ei olisi lainannut kahden riidanalaisen lainan yhteismäärää vastaavaa pääomamäärää, siihen seikkaan, että komissio on toisaalta päätellyt, että kyseinen rahamäärä ei ole kokonaisuudessaan valtiontukea.

92 Ensimmäisen kanneperusteen kahdeksas kohta on näin ollen hylättävä, ja kyseinen kanneperuste on siten hylättävä kokonaisuudessaan.

Toinen kanneperuste, joka koskee perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä

93 Belgian kuningaskunta väittää, että riitautetussa päätöksessä on neljällä eri tavalla laiminlyöty EY 253 artiklassa säädetty perusteluvelvollisuus.

94 Belgian kuningaskunnan mukaan komissio on riitautetun päätöksen päätösosassa ensiksikin määrittänyt Verlipackin kahden riidanalaisen lainan edunsaajaksi selventämättä asiaa enempää. Kyseisen päätöksen nojalla ei näin ollen voida määrittää yhtiötä, jonka osalta komissio on määrännyt kyseessä olevat tuet perittäväksi takaisin.

95 Belgian kuningaskunta vetoaa toiseksi siihen, että riidanalaisen päätöksen 4 artiklaan sisältyy räikeä ristiriitaisuus siltä osin kuin siinä todetaan, että "valtiontuesta, jonka Belgia on myöntänyt Verlipack-konsernille ja jonka määrä on 6 197 338 euroa (250 miljoonaa Belgian frangia), 176 624 euroa (7,125 miljoonaa Belgian frangia) on tukea, joka ei sovellu yhteismarkkinoille".

96 Belgian kuningaskunta esittää kolmanneksi, että riitautettu päätös on täsmällinen jäljennös siitä kannasta, jonka komissio ilmaisi muodollista tutkintamenettelyä aloitettaessa, joten vaikuttaa siltä, että komissio ei ole ottanut huomioon Belgian viranomaisten kyseisen menettelyn aikana toimittamia asiakirjoja, selvityksiä eikä perusteluita.

97 Neljänneksi, Belgian kuningaskunnan mukaan komissio ei ole riitautetussa päätöksessä tarkastellut kunkin arvostelun kohteena olevan toimenpiteen vaikutusta kilpailuun ja jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Kyseisen päätöksen perusteluiden 102 ja 103 kohdassa on teoreettisin ja yleisin sanamuodoin rajoituttu viittaamaan suuntaviivoissa mainittuihin kriteereihin. Belgian kuningaskunta vetoaa siihen, että riitautetussa päätöksessä ei edes ole kuvailtu kyseessä olevia markkinoita. Tällainen tarkastelu olisi ollut tarpeen, varsinkin kun komissio päätti vuonna 1998 olla vastustamatta pääoman korotusta, jonka Vallonian hallintoalue toteutti Verlipack Holding II -yhtiön hyväksi.

98 Ensimmäisen väitteen osalta on todettava, että riitautetusta päätöksestä ilmenee, että sääntöjenvastaiset tuet on perittävä takaisin Verlipackilta, joka muodostuu holding-yhtiöistä Verlipack I ja Verlipack II sekä niiden tytäryhtiöistä.

99 Jos Belgian kuningaskunnalla joka tapauksessa oli vakavia epäilyjä, se olisi voinut, kuten mikä tahansa jäsenvaltio, jolle aiheutuu ennalta-arvaamattomia ongelmia pantaessa täytäntöön tuen palauttamista koskevaa päätöstä, saattaa kyseiset ongelmat komission arvioitaviksi. Tällöin komission ja jäsenvaltion on noudatettava erityisesti EY 10 artiklassa ilmaistua jäsenvaltioiden ja yhteisön toimielinten välisen lojaalin yhteistyön velvoitetta ja pyrittävä ratkaisemaan kyseiset ongelmat vilpittömän yhteistyön avulla niin, että perustamissopimuksen määräyksiä ja erityisesti sen valtiontukea koskevia määräyksiä noudatetaan täysimääräisesti (asia C-303/88, Italia v. komissio, tuomio 21.3.1991, Kok. 1991, s. I-1433, Kok. Ep. XI, s. I-127, 58 kohta).

100 Toisen väitteen osalta on todettava, että kuten komissio on myöntänyt, kyseessä on kirjoitusvirhe. Tämä virhe ei kuitenkaan voi synnyttää epätietoisuutta riitautetun päätöksen lukijan mielessä. Kyseisen päätöksen perusteluista ja etenkin niiden 143 kohdasta ilmenee selvästi, että SRIW:n Heyelle myöntämä 250 miljoonan BEF:n suuruinen laina sisältää tukea 7,125 miljoonaa BEF:a.

101 Kolmannen väitteen osalta on riittävää todeta, että kuten julkisasiamies on lausunut ratkaisuehdotuksensa 117 kohdassa, riitautetun päätöksen perusteluihin sisältyvillä monilla toteamuksilla, jotka koskevat kyseisten toimenpiteiden arviointia, pyritään vastaamaan väitteisiin, joita Belgian viranomaiset ja muut asianosaiset ovat esittäneet komissiolle hallinnollisen menettelyn aikana.

102 Neljännen ja viimeisen väitteen osalta on selvää, että Belgian kuningaskunta on vedonnut siihen vasta antamassaan vastauskirjelmässä. Perusteluiden puuttuminen tai riittämättömyys, jotka estävät yhteisöjen tuomioistuinten suorittaman tuomioistuinvalvonnan, ovat kuitenkin oikeusjärjestyksen perusteisiin pohjautuvia perusteita, jotka yhteisöjen tuomioistuimet voivat ja jotka niiden pitää tutkia viran puolesta (asia C-166/95 P, komissio v. Daffix, tuomio 20.2.1997, Kok. 1997, s. I-983, 24 kohta). Myös viimeinen väite on näin ollen tutkittava.

103 Tältä osin on todettava, että vaikka tietyissä tapauksissa jo tuen myöntämiseen liittyvien seikkojen vuoksi tuki voi vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja vääristää tai uhata vääristää kilpailua, komission on joka tapauksessa mainittava nämä seikat päätöksensä perusteluissa (yhdistetyt asiat C-329/93, C-62/95 ja C-63/95, Saksa ym. v. komissio, tuomio 24.10.1996, Kok. 1996, s. I-5151, 52 kohta).

104 Kuten julkisasiamies on todennut ratkaisuehdotuksensa 123 kohdassa, komissio on maininnut riitautetun päätöksen perusteluiden 130 kohdassa olosuhteet, jotka tosiasiallisesti osoittavat kyseisten markkinoiden rakenteen, Verlipackin aseman kyseisillä markkinoilla ja syyt, joiden takia myönnetyt tuet voivat vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan sekä vääristää kilpailua kyseisillä markkinoilla.

105 Tästä johtuu, että toinen kanneperuste, joka koskee EY 253 artiklassa säädetyn perusteluvelvollisuuden laiminlyöntiä, on hylättävä.

106 Kanne on näin ollen hylättävä kokonaisuudessaan.

Oikeudenkäyntikulut

107 Yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 69 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska komissio on vaatinut, että Belgian kuningaskunta on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut, ja koska tämä on hävinnyt asian, Belgian kuningaskunta on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN (viides jaosto)

on antanut seuraavan tuomiolauselman:

1) Kanne hylätään.

2) Belgian kuningaskunta velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.