61999J0162

1. Henkilöiden vapaa liikkuvuus - Sijoittautumisoikeus - Hammaslääkärit - Ammattiin pääsy - Asumisedellytys, jota ei voida hyväksyä

(EY:n perustamissopimuksen 48 artikla ja 52 artikla (joista on muutettuina tullut EY 39 artikla ja EY 43 artikla))

2. Henkilöiden vapaa liikkuvuus - Sijoittautumisoikeus - Hammaslääkärit - Ammattikunnan rekisterissä kirjattuna pysymisen varaaminen koskemaan ainoastaan maan kansalaisia, silloin kun on kyse toiseen jäsenvaltioon muuttamisesta, ei ole hyväksyttyä

(EY:n perustamissopimuksen 48 artikla ja 52 artikla (joista on muutettuina tullut EY 39 artikla ja EY 43 artikla))

3. Jäsenvaltiot - Velvoitteet - Tarve taata yhteisön oikeuden soveltaminen - Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättäminen - Yhteisön oikeuden vastaisten kansallisten säännösten voimassa pitämistä ei voida hyväksyä

(EY:n perustamissopimuksen 169 artikla (josta on tullut EY 226 artikla))

1. Sillä, että jäsenvaltio edellyttää, että hammaslääkäreiden on asuttava sillä alueella, jonka ammattikunnan rekisteriin he hakevat kirjaamista, jotta heidät voidaan kirjata ammattikunnan rekisteriin ja jotta he siten voisivat harjoittaa ammattiaan, rajoitetaan sijoittautumisvapautta ja työntekijöiden vapaata liikkuvuutta, koska velvoite estää toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneita tai toisessa jäsenvaltiossa asuvia hammaslääkäreitä perustamasta hammaslääkärin sivuvastaanottoa ensimmäisen jäsenvaltion alueella tai harjoittamasta siellä toimintaansa työsuhteessa.

( ks. 20 kohta )

2. Kansallinen säännös, jossa varataan ainoastaan sellaisille hammaslääkäreille, joilla on kyseisen jäsenvaltion kansalaisuus, oikeus pyytää, että he pysyvät kirjattuina ammattikunnan rekisteriin, mikäli he muuttavat toiseen Euroopan yhteisön jäsenvaltioon, sisältää kansalaisuuteen perustuvaa syrjintää, joka on ristiriidassa perustamissopimuksen 48 ja 52 artiklan (joista on muutettuina tullut EY 39 artikla ja EY 43 artikla) kanssa.

( ks. 31-32 kohta )

3. Jäsenvaltioiden tulee yhteisön oikeuden täydellisen soveltamisen takaamiseksi saattaa lainsäädäntönsä yhdenmukaiseksi yhteisön oikeuden kanssa, mutta jäsenvaltioiden on lisäksi tehtävä se siten, että ne antavat säännöksiä, jotka ovat riittävän täsmällisiä, selkeitä ja transparentteja, jotta oikeussubjektit voivat tuntea oikeutensa ja myös vedota niihin kansallisissa tuomioistuimissa.

Nämä edellytykset koskevat myös sitä tilannetta, jolloin on kyse perustuslaillisista yleisperiaatteista kuten yhdenvertaisen kohtelun periaatteesta, ja edellytysten täyttäminen on erityisen tärkeää, koska kyseisillä yhteisön oikeuden säännöksillä pyritään myöntämään oikeuksia muiden yhteisön jäsenvaltioiden kansalaisille, koska he eivät yleensä ole tietoisia mainituista periaatteista.

Sellaisten jäsenvaltion säännösten voimassapitäminen, jotka ovat ristiriidassa perustamissopimuksen määräysten kanssa, johtaa epäselvään tilanteeseen, koska kyseiset oikeussubjektit jäävät epävarmoiksi heille kuuluvista mahdollisuuksista vedota yhteisön oikeuteen, mikä merkitsee sitä, että mainittu valtio laiminlyö perustamissopimuksen mukaisia velvoitteitaan.

( ks. 22-23, 33 kohta )

Asiassa C-162/99,

Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään F. P. Ruggeri Laderchi ja B. Mongin, prosessiosoite Luxemburgissa,

kantajana,

vastaan

Italian tasavalta, asiamiehenään U. Leanza, avustajanaan valtionasiamies F. Quadri, prosessiosoite Luxemburgissa,

vastaajana,

jossa kantaja vaatii yhteisöjen tuomioistuinta toteamaan, että Italian tasavalta on jättänyt noudattamatta EY:n perustamissopimuksen 48 ja 52 artiklan (joista on muutettuina tullut EY 39 ja EY 43 artikla) mukaisia velvoitteitaan, koska

- se on sallinut jatkaa Italian valtion väliaikaisen päämiehen 13.9.1946 antaman asetuksen nro 233, vaikka sitä on muutettu 8.11.1991 annetun lain nro 362 9 §:llä, soveltamista siten, että hammaslääkärit, jotka harjoittavat ammattiaan Italiassa, ovat tosiasiallisesti velvollisia asumaan siellä, ja koska

- se on pitänyt voimassa 24.7.1985 annetun lain nro 409 IV osassa olevan 15 §:n, jossa viitataan 14.12.1964 annetun lain nro 1398 1 §:ään, josta ilmenee, että ainoastaan sellaiset hammaslääkärit, jotka ovat Italian kansalaisia, voivat pysyä kirjattuina ammattikunnan rekisteriin, mikäli he muuttavat toiseen jäsenvaltioon,

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN (kuudes jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja C. Gulmann sekä tuomarit V. Skouris, J.-P. Puissochet, R. Schintgen (esittelevä tuomari) ja F. Macken,

julkisasiamies: P. Léger,

kirjaaja: R. Grass,

ottaen huomioon esittelevän tuomarin kertomuksen,

kuultuaan julkisasiamiehen 9.11.2000 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

1 Euroopan yhteisöjen komissio on nostanut EY:n perustamissopimuksen 169 artiklan (josta on tullut EY 226 artikla) nojalla kanteen, joka on saapunut yhteisöjen tuomioistuimeen 30.4.1999 ja jossa yhteisöjen tuomioistuinta vaaditaan toteamaan, että Italian tasavalta on jättänyt noudattamatta EY:n perustamissopimuksen 48 ja 52 artiklan (joista on muutettuina tullut EY 39 ja EY 43 artikla) mukaisia velvoitteitaan, koska

- se on sallinut jatkaa Italian valtion väliaikaisen päämiehen 13.9.1946 antaman asetuksen nro 233, vaikka sitä on muutettu 8.11.1991 annetun lain nro 362 9 §:llä, soveltamista siten, että hammaslääkärit, jotka harjoittavat ammattiaan Italiassa, ovat tosiasiallisesti velvollisia asumaan siellä, ja koska

- se on pitänyt voimassa 24.7.1985 annetun lain nro 409 IV osassa olevan 15 §:n, jossa viitataan 14.12.1964 annetun lain nro 1398 1 §:ään, josta ilmenee, että ainoastaan sellaiset hammaslääkärit, jotka ovat Italian kansalaisia, voivat pysyä kirjattuina ammattikunnan rekisteriin, mikäli he muuttavat toiseen jäsenvaltioon.

Kansallinen lainsäädäntö

2 Terveydenhoitoalan ammattihenkilöstön ammattikuntien perustamisesta ja kyseisten ammattien harjoittamista koskevista säännöistä Italian valtion väliaikaisen päämiehen 13.9.1946 antaman asetuksen nro 233 (jäljempänä vuoden 1946 asetus) 9 §:n e kohdassa säädetään, että jotta ammatinharjoittaja voitaisiin kirjata rekisteriin, hänen pitää "asua sillä alueella, jonka ammattikunnan rekisteriin hänet kirjataan".

3 Vuoden 1946 asetuksen 11 §:n b kohdassa säädetään ammatinharjoittajan poistamisesta rekisteristä, jos "ammatinharjoittaja muuttaa ulkomaille".

4 Lain nro 1398 (jäljempänä vuoden 1964 laki), joka annettiin 14.12.1964 ja jolla muutettiin ja täydennettiin ulkomailla asuvien italialaisen terveydenhoitoalan ammattihenkilöstöön kuuluvien rekisteriin kirjaamista koskevaa 10.7.1960 annettua lakia nro 736, 1 §:llä lisättiin seuraava kappale vuoden 1946 asetuksen 11 §:ään:

"Siinä tapauksessa, että b kohdassa tarkoitettu terveydenhoitoalan ammattihenkilöstöön kuuluva henkilö toimii vapaana ammatinharjoittajana ulkomailla tai tarjoaa palveluksiaan sairaalojen, hoitolaitosten tai yksityisten palveluksessa, hänet voidaan edelleen hänen pyynnöstään pitää siinä ammattikunnan rekisterissä, josta hänet on poistettu."

5 Suukirurgien ammattikunnasta ja sellaisten hammaslääkärien, jotka ovat Euroopan yhteisön jäsenvaltioiden kansalaisia, sijoittautumisvapautta ja palvelujen vapaata tarjoamista koskevista säännöistä 24.7.1985 annetun lain nro 409 (jäljempänä vuoden 1985 laki) 9 §:n kuudennessa luetelmakohdassa säädetään, että toimivaltainen ammattikunta hoitaa kirjaamisen rekisteriin voimassa olevien oikeussääntöjen mukaisesti.

6 Vuoden 1985 lain 15 §:ssä, joka kuuluu lain IV osaan ja jonka otsikko on "Sellaisten suukirurgien, jotka ovat Italian kansalaisia, ammatin harjoittaminen muissa Euroopan yhteisön jäsenvaltioissa", säädetään seuraavaa:

"Suukirurgit, jotka ovat Italian kansalaisia ja jotka muuttavat toiseen Euroopan yhteisön jäsenvaltioon, voivat pyynnöstään pysyä kirjattuina siinä italialaisessa ammattikunnan rekisterissä, johon he kuuluvat."

7 Vuoden 1946 asetuksen 9 §:n e kohtaa muutettiin farmasian alan uudelleenjärjestelyä koskevista oikeussäännöistä 8.11.1991 annetun lain nro 362 (jäljempänä vuoden 1991 laki) 9 §:llä, jonka otsikko on "Ammattikunnan rekisteriin kirjaamisen edellytykset". Pykälässä säädetään nykyään, että jotta ammatinharjoittaja voitaisiin kirjata ammattikunnan rekisteriin, hänen on "asuttava tai harjoitettava ammattia sillä alueella, jonka ammattikunnan rekisteriin hänet kirjataan".

8 Asiakirja-aineistosta ilmenee, että Imperian maakunnan kirurgien ja suukirurgien ammattikunnasta vuonna 1991 annetun asetuksen (jäljempänä Imperian maakunnan ammattikuntaa koskeva asetus) alkuperäisversion 9 §:n e kohdassa ja 11 §:n b kohdassa on samoja säännöksiä kuin vuoden 1946 asetuksen alkuperäisversion 9 §:n e kohdassa ja 11 §:n b kohdassa.

Oikeudenkäyntiä edeltävä menettely

9 Sen jälkeen kun komissiolle oli ilmoitettu edellä mainitussa kohdassa tarkoitetuista Imperian maakunnan ammattikuntaa koskevan asetuksen säännöksistä erään Euroopan parlamentin jäsenen 21.6.1995 sille esittämän kirjallisen kysymyksen (EYVL C 277, s. 20) yhteydessä, ja kun komissio oli todennut, että vuoden 1946 asetuksen säännökset, jotka olivat identtiset mainittujen ammattikuntaa koskevan asetuksen säännösten kanssa, ovat ristiriidassa perustamissopimuksen 48 ja 52 artiklan kanssa, komissio kehotti 17.3.1997 päivätyllä kirjeellään Italian hallitusta esittämään huomautuksensa kahden kuukauden kuluessa.

10 Italian viranomaiset vastasivat 26.8.1997 päivätyllä kirjeellään, että vuosien 1964 ja 1991 laeilla vuoden 1946 asetuksen 9 §:n e kohdan ja 11 §:n b kohdan säännöksiin tehtyjen muutosten jälkeen säännökset ovat perustamissopimuksen 48 ja 52 artiklan mukaisia.

11 Komissio antoi 11.6.1998 Italian tasavallalle perustellun lausunnon, jossa se toisti kansallista lainsäädäntöä koskevat väitteensä ja kehotti kyseistä jäsenvaltiota toteuttamaan tarvittavat toimenpiteet kahden kuukauden kuluessa perustellun lausunnon tiedoksiannosta perustamissopimuksen 48 ja 52 artiklan mukaisten velvoitteiden noudattamiseksi.

12 Italian viranomaiset vastasivat perusteltuun lausuntoon 23.12.1998 päivätyllä kirjeellä todeten asuinpaikkaa koskevan velvoitteen osalta, että vaikka vuoden 1991 laissa viitataan farmasian alaan, lain soveltamisala oikeussubjektien osalta ulottuu hammaslääkäreihin. Niiltä osin kuin on kyse hammaslääkäreiden poistamisesta ammattikunnan rekisteristä, mikäli he muuttavat ulkomaille, Italian viranomaiset vetosivat vuoden 1946 asetuksen 11 §:n b kohdan tulevaan muutokseen ja myönsivät, että vuoden 1985 lain 15 §, jonka mukaan mahdollisuus pysyä kirjattuna ammattikunnan rekisteriin on rajoitettu koskemaan ainoastaan Italian kansalaisia, ei ole yhteisön oikeuden mukainen. Italian viranomaiset ilmoittivat toimivaltaisen ministerin puuttuvan asiaan, jotta vältettäisiin tämän säännöksen syrjivä soveltaminen, ja ne ilmoittivat niistä lainsäädännöllisistä toimista, joilla säännöstä tullaan parantamaan.

13 Komissio katsoi vastauksen olevan riittämätön ja nosti nyt käsiteltävänä olevan kanteen, joka koostuu kahdesta väitteestä, jotka on tutkittava peräkkäin.

14 Ensimmäinen väite koskee asuinpaikkaa koskevaa velvoitetta, josta hammaslääkäreiden ammattikunnan rekisteriin kirjaaminen on riippuvainen vuoden 1946 asetuksen 9 §:n e kohdan, sellaisena kuin se on muutettuna vuoden 1991 lailla, nojalla.

15 Toinen väite koskee vuoden 1985 lain 15 §:ää siltä osin kuin siinä säädetään, että hammaslääkärin muuttaessa ulkomaille ammattikunnan rekisteristä poistamisen välttävät ainoastaan ne hammaslääkärit, jotka ovat Italian kansalaisia.

Asuinpaikkaa koskeva velvoite

16 Komissio väittää, että Italian viranomaisten asettamalla asuinpaikkaa koskevalla velvoitteella rajoitetaan sijoittautumisvapautta ja työntekijöiden vapaata liikkuvuutta, koska velvoite estää toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneita hammaslääkäreitä avaamasta ja hoitamasta sivuvastaanottoa tai harjoittamasta ammatillista toimintaa työsuhteessa Italian alueella, elleivät he muuta kyseiselle alueelle asumaan. Komissio lisää, että tällainen asuinpaikkaa koskeva velvoite ei ole myöskään perusteltavissa ammattialan eettisten normien noudattamisen takaamisen tarpeella eikä lääketieteellisen hoidon jatkuvuuden takaamista koskevilla eikä lääkärin ja potilaan läheisyyttä koskevilla näkökohdilla.

17 Komissio tarkentaa, että vuoden 1946 asetuksen muuttaminen vuoden 1991 lailla, joka on alakohtainen yksinomaan apteekkareita koskeva laki, on aiheuttanut sekavan ja epävarman oikeudellisen tilanteen, joka on ristiriidassa perustamissopimuksen 48 ja 52 artiklan asianmukaisen soveltamisen kanssa, eikä muutoksella ole saatu lopetettua jäsenyysvelvoitteiden laiminlyöntiä. Komissio pitää toisaalta tätä näyttönä siitä, että Imperian maakunnan ammattikuntaa koskevassa asetuksessa asetetaan lainmuutoksesta huolimatta edelleen asuinpaikkaa koskeva velvoite, joka on analoginen vuoden 1946 asetuksen kanssa, eikä siinä oteta huomioon vuoden 1991 lakia. Toisaalta komissio esittää, että kirurgien ja suukirurgien ammattikuntien kansallinen järjestö (jäljempänä kansallinen järjestö) on vahvistanut - terveysministeriön ja ulkoasiainministeriön jättäessä vastaamatta tältä osin esitettyihin kysymyksiin - mainitulle maakunnalliselle ammattikunnalle 16.1.1998 osoittamassaan kirjeessä, että "lain mukaisesti edellytetään sitä, että yhteisön kansalaisella, joka haluaa harjoittaa ammattia [Italiassa], on oltava asuinpaikka sillä alueella, jonka ammattikunnan rekisteriin hänet kirjataan".

18 Italian tasavalta väittää, että vuoden 1946 asetuksen, sellaisena kuin se on muutettuna vuoden 1991 lailla, 9 §:n e kohta on täysin sopusoinnussa perustamissopimuksen 48 ja 52 artiklan kanssa. Itse asiassa säännöksessä säädetään nykyään, että riittää, että asianomainen harjoittaa ammattiaan kyseisen ammattikunnan toimialueella, jotta asianomainen voidaan kirjata ammattikunnan rekisteriin, ja säännöksessä sallitaan siten, että kaikki asianomaiset voivat perustaa useampia toimipisteitä tai ylläpitää niitä yhteisön alueella.

19 Italian tasavalta lisää, että Italian oikeusjärjestyksessä voimassa olevien tulkintasääntöjen mukaan vuoden 1991 lailla vuoden 1946 asetuksen 9 §:n e kohtaan tehdyt muutokset koskevat kaikkia terveydenhoitoalan ammattihenkilöstöjä, mukaan lukien hammaslääkärit. Tältä osin ei ole kovin merkittävää, mikäli jotkut paikalliset ammattikunnat tai kansallinen järjestö ovat tulkinneet väärin voimassa olevaa lainsäädäntöä tai mikäli ne ovat rikkoneet sitä.

20 Jotta voitaisiin lausua siitä, onko tämä väite perusteltu, on todettava ensiksi olevan selvää, että sillä, että jäsenvaltio edellyttää, että hammaslääkäreiden on asuttava sillä alueella, jonka ammattikunnan rekisteriin he hakevat kirjaamista, jotta heidät voidaan kirjata ammattikunnan rekisteriin, ja jotta he siten voisivat harjoittaa ammattiaan, rajoitetaan sijoittautumisvapautta ja työntekijöiden vapaata liikkuvuutta, koska velvoite estää toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneita tai toisessa jäsenvaltiossa asuvia hammaslääkäreitä perustamasta hammaslääkärin sivuvastaanottoa ensimmäisen jäsenvaltion alueella tai harjoittamasta siellä toimintaansa työsuhteessa (ks. erityisesti asia C-106/91, Ramrath, tuomio 20.5.1992, Kok. 1992, s. I-3351, 20-22 ja 28 kohta).

21 Lisäksi Italian tasavalta ei esitä tapauksessa mitään yleisiä etuja koskevia syitä, joiden nojalla tällainen rajoitus voitaisiin perustella.

22 Toiseksi on todettava, että jäsenvaltioiden tulee yhteisön oikeuden täydellisen soveltamisen takaamiseksi saattaa lainsäädäntönsä yhdenmukaiseksi yhteisön oikeuden kanssa, mutta jäsenvaltioiden on lisäksi tehtävä se siten, että ne antavat säännöksiä, jotka ovat riittävän täsmällisiä, selkeitä ja transparentteja, jotta oikeussubjektit voivat tuntea oikeutensa ja myös vedota niihin kansallisissa tuomioistuimissa (ks. vastaavasti direktiivien osalta asia C-360/87, komissio v. Italia, tuomio 28.2.1991, Kok. 1991, s. I-791, 12 kohta ja asia C-220/94, komissio v. Luxemburg, tuomio 15.6.1995, Kok. 1995, s. I-1589, 10 kohta). Tältä osin ei ole kovin tärkeää, ovatko ne yhteisön oikeuden säännökset, joiden noudattamisen varmistamisesta on kyse, suoraan sovellettavissa ja onko yksityisillä oikeussubjekteilla mahdollisuus vedota säännöksiin tuomioistuimessa niitä vastoin toimivaa jäsenvaltiota vastaan (ks. erityisesti asia C-208/90, Emmott, tuomio 25.7.1991, Kok. 1991, s. I-4269, 20 ja 21 kohta).

23 Muun muassa vakiintuneesta oikeuskäytännöstä seuraa, että täsmällisyyttä, selkeyttä ja avoimuutta koskevat edellytykset, joita kansallisen lainsäädännön täytyy noudattaa, koskevat myös sitä tilannetta, jolloin on kyse perustuslaillisista yleisperiaatteista kuten yhdenvertaisen kohtelun periaatteesta, ja edellytysten täyttäminen on erityisen tärkeää, koska kyseisillä yhteisön oikeuden säännöksillä pyritään myöntämään oikeuksia muiden yhteisön jäsenvaltioiden kansalaisille, koska he eivät yleensä ole tietoisia mainituista periaatteista (asia 29/84, komissio v. Saksa, tuomio 23.5.1985, Kok.1985, s. 1661, 23 kohta).

24 Näin on, koska - kuten tässä tapauksessa - ainoastaan vetoamalla kansallisen lainsäädännön omiin tulkintasääntöihin muiden jäsenvaltioiden kansalaiset voivat arvioida, mikä ulottuvuus lainsäädännöllisellä muutoksella on, ja ottaa selvää, mitkä ovat heidän oikeutensa.

25 Silloin kun asianosaisilla on jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen yhteydessä riitaa kansallisen lainsäädännön säännösten soveltamisalasta - kuten tässä tapauksessa on riitaa säännösten soveltamisalan muutoksesta, joka on aiheutunut vuoden 1946 asetuksen 9 §:n e muuttamisesta vuoden 1991 lain 9 artiklalla -, erityistä merkitystä annetaan kyseisen kansallisen lainsäädännön käytännön soveltamiselle (ks. vastaavasti asia 235/84, komissio v. Italia, tuomio 10.7.1986, Kok. 1986, s. 2291, 14).

26 Italian tasavalta ei kiistä, että useat kirurgien ja suukirurgien paikalliset ammattikunnat sekä kansallinen järjestö ovat tulkinneet vuoden 1946 asetuksen, huolimatta sen muuttamisesta vuoden 1991 lailla, 9 §:n e kohtaa siten, että ne pitävät ammattikunnan rekisteriin kirjaamisen edellytyksenä, että asianosainen asuu sen ammattikunnan toimialueella, jonka rekisteriin hänet kirjataan.

27 Kansallisen järjestön 16.1.1998 päivätystä kirjeestä ilmenee, että tulkintavirhe, johon järjestön on väitetty syyllistyneen, on syntynyt osittain siksi, että toimivaltainen Italian hallinto ei ole antanut sellaista selvitystä, joka antaisi vastauksen järjestön esittämään kysymykseen asumisedellytyksen soveltamisesta sellaisiin yhteisön kansalaisiin, jotka haluavat harjoittaa hammaslääkärin ammattia Italiassa.

28 Edellä esitetty huomioon ottaen on todettava, että komission kanteen ensimmäinen väite on hyväksyttävä.

Poistaminen ammattikunnan rekisteristä muuton yhteydessä

29 Toisen väitteensä tueksi komissio esittää, että poistaminen ammattikunnan rekisteristä ulkomaille muuton yhteydessä on myös sijoittautumisvapauden ja työntekijöiden vapaan liikkuvuuden rajoitus, koska sillä estetään sellaisia hammaslääkäreitä, jotka ovat sijoittautuneet toiseen jäsenvaltioon ja jotka asuvat toisessa jäsenvaltiossa, harjoittamasta Italiassa ammattiaan joko avaamalla sivuvastaanoton tai harjoittamasta ammatillista toimintaa työsuhteessa. Toimenpide on lisäksi syrjivä, koska sillä ei kielletä sellaisia hammaslääkäreitä, jotka ovat sijoittautuneet Italiaan ja jotka asuvat siellä, avaamasta sivuvastaanottoa toiseen jäsenvaltioon silloin kun he jäävät asumaan sen ammattikunnan toimialueelle, jonka rekisteriin heidät on Italiassa kirjattu.

30 Italian tasavalta esittää, että vuoden 1985 lain 15 § annettiin niiden hammaslääkärien, jotka ovat Italian kansalaisia, muissa jäsenvaltioissa tapahtuvan ammatin harjoittamisen sääntelyä varten. Säännöstä ei nykyään voi tulkita siten, että sitä voidaan soveltaa vastoin vuoden 1946 asetuksen, sellaisena kuin se on muutettuna vuoden 1946 lailla, 11 §:n b kohdassa tarkoitettua sijoittautumisoikeutta, jonka mukaan jokainen terveydenhoitoalan ammattihenkilöstöön kuuluva henkilö voi Italiassa pyynnöstä pysyä kirjattuna ammattikunnan rekisteriin muuttaessaan toiseen jäsenvaltioon. Jotta kaikki epäilyt voidaan poistaa tämän kysymyksen ympäriltä, Italian hallitus lisää, että sillä lainsäädännöllisellä aloitteella, josta on ilmoitettu jo perusteltuun lausuntoon annetussa vastauksessa, pyritään tarkentamaan, että edellä mainittu mahdollisuus koskee kaikkien jäsenvaltioiden hammaslääkäreitä.

31 Tässä suhteessa on todettava, että vuoden 1985 lain, joka on annettu vuoden 1946 asetuksen, sellaisena kuin se on muutettuna vuoden 1964 lailla, jälkeen ja jota sovelletaan ainoastaan hammaslääkäreihin, 15 §:ssä varataan hammaslääkäreille, jotka ovat Italian kansalaisia, oikeuden pyytää, että he pysyvät kirjattuina ammattikunnan rekisteriin, mikäli he muuttavat toiseen Euroopan yhteisön jäsenvaltioon.

32 Säännös sisältää nykyisessä muodossaan kansalaisuuteen perustuvaa syrjintää, joka on ristiriidassa perustamissopimuksen 48 ja 52 artiklan kanssa.

33 Huolimatta vuoden 1985 lain ja vuoden 1946 asetuksen, sellaisena kuin se on muutettuna vuoden 1964 lailla, välisistä suhteista, on todettava, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan sellaisten jäsenvaltion säännösten voimassapitäminen, jotka ovat ristiriidassa perustamissopimuksen määräysten kanssa, johtaa epäselvään tilanteeseen, koska kyseiset oikeussubjektit jäävät epävarmoiksi heille kuuluvista mahdollisuuksista vedota yhteisön oikeuteen, mikä merkitsee sitä, että mainittu valtio laiminlyö perustamissopimuksen mukaisia velvoitteitaan (ks. erityisesti asia 168/85, komissio v. Italia, tuomio 15.10.1986, Kok. 1986, s. 2945, 11 kohta; asia C-58/90, komissio v. Italia, tuomio 25.7.1991, Kok. 1991, s. I-4193, 12 ja 13 kohta ja asia C-185/96, komissio v. Kreikka, tuomio 29.10.1998, Kok. 1998, s. I-6601, 32 kohta).

34 Koska Italian tasavalta on pitänyt voimassa vuoden 1985 lain 15 §:n, joka varaa ainoastaan sellaisille hammaslääkäreille, jotka ovat Italian kansalaisia, oikeuden pysyä kirjattuna ammattikunnan rekisteriin, mikäli he muuttavat toiseen Euroopan yhteisön jäsenvaltioon, se on jättänyt noudattamatta perustamissopimuksen 48 ja 52 artiklan mukaisia velvoitteitaan.

35 Siten komission kanteen toinenkin väite on perusteltu.

36 Ottaen huomioon kaiken edellä esitetyn on todettava, että Italian tasavalta on jättänyt noudattamatta perustamissopimuksen 48 ja 52 artiklan mukaisia velvoitteitaan, koska

- se on sallinut jatkaa vuoden 1946 asetuksen, vaikka sitä on muutettu vuoden 1991 lain 9 §:llä, soveltamista siten, että hammaslääkärit, jotka harjoittavat ammattiaan Italiassa, ovat tosiasiallisesti velvollisia asumaan siellä, ja koska

- se on pitänyt voimassa vuoden 1985 lain 15 §:n, jossa viitataan vuoden 1964 lain 1 §:ään, josta ilmenee, että ainoastaan sellaiset hammaslääkärit, jotka ovat Italian kansalaisia, voivat pysyä kirjattuina ammattikunnan rekisteriin, mikäli he muuttavat toiseen jäsenvaltioon.

Oikeudenkäyntikulut

37 Yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 69 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska komissio on vaatinut Italian tasavallan velvoittamista korvaamaan oikeudenkäyntikulut ja Italian tasavalta on hävinnyt asian, se on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN (kuudes jaosto)

on antanut seuraavan tuomiolauselman:

1) Italian tasavalta on jättänyt noudattamatta EY:n perustamissopimuksen 48 ja 52 artiklan (joista on muutettuina tullut EY 39 ja EY 43 artikla) mukaisia velvoitteitaan, koska

- se on sallinut jatkaa terveydenhoitoalan ammattihenkilöstön ammattikuntien perustamisesta ja kyseisten ammattien harjoittamista koskevista säännöistä Italian valtion väliaikaisen päämiehen 13.9.1946 antaman asetuksen nro 233, vaikka sitä on muutettu farmasian alan uudelleenjärjestelyä koskevista oikeussäännöistä 8.11.1991 annetun lain nro 362 9 §:llä, soveltamista siten, että hammaslääkärit, jotka harjoittavat ammattiaan Italiassa, ovat tosiasiallisesti velvollisia asumaan siellä, ja koska

- se on pitänyt voimassa suukirurgien ammattikunnasta ja sellaisten hammaslääkärien, jotka ovat Euroopan yhteisön jäsenvaltioiden kansalaisia, sijoittautumisvapautta ja palvelujen vapaata tarjoamista koskevista säännöistä 24.7.1985 annetun lain nro 409 15 §:n, jossa viitataan 14.12.1964 annetun lain nro 1398, jolla muutettiin ja täydennettiin ulkomailla asuvien italialaisen terveydenhoitoalan ammattihenkilöstöön kuuluvien rekisteriin kirjaamista koskevaa 10.7.1960 annettua lakia nro 736, 1 §:ään, josta ilmenee, että ainoastaan ne hammaslääkärit, jotka ovat Italian kansalaisia, voivat pysyä kirjattuina ammattikunnan rekisteriin, mikäli he muuttavat toiseen jäsenvaltioon.

2) Italian tasavalta velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.