61999C0274

1 Komission entinen virkamies Bernard Connolly on valittanut yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen asiassa Connolly vastaan komissio 19.5.1999 antamasta tuomiosta,(1) jolla on hylätty kumoamiskanne, jonka Connolly oli nostanut kurinpitolautakunnan 7.12.1995 antamasta lausunnosta ja 16.1.1996 tehdystä päätöksestä, jolla valittaja on pantu viralta 1.2.1996 lukien.

I Oikeudenkäynnin perustana oleva tosiseikat

2 Tosiseikat, jotka on ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomiossa katsottu toteen näytetyiksi, voidaan tiivistettyinä esittää seuraavasti:

- Valittaja oli palkkaluokan A 4 virkamies, ja hän toimi talouden ja rahoituksen pääosastoon kuuluvan rahapoliittisia asioita käsittelevän osasto D:n yksikön 3 "Euroopan valuuttajärjestelmä, kansalliset ja yhteisön rahapolitiikat" päällikkönä.

- Valittaja oli vuodesta 1991 lähtien kolme kertaa pyytänyt Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen(2) (jäljempänä henkilöstösäännöt) 17 artiklan toisen kohdan perusteella lupaa julkaista rahapoliittisia kysymyksiä koskevia artikkeleja, mutta lupaa ei ollut myönnetty.

- Valittaja pyysi 24.4.1995 henkilöstösääntöjen 40 artiklan mukaisesti virkavapautta henkilökohtaisten syiden vuoksi kolmeksi kuukaudeksi 3.7.1995 alkaen. Komissio myönsi hänelle virkavapauden 2.6.1995 tekemällään päätöksellä ja hyväksyi 27.9.1995 tekemällään päätöksellä valittajan paluun virkaan 4.10.1995 alkaen.

- Virkavapautensa aikana Connolly julkaisi kirjan "The Rotten Heart of Europe. The Dirty War for Europe's Money" pyytämättä siihen etukäteen henkilöstösääntöjen 17 artiklan toisessa kohdassa säädettyä lupaa. Ison-Britannian lehdistössä julkaistiin syyskuun alussa, tarkemmin sanottuna 4.-10.9.1995, useita tätä kirjaa koskevia artikkeleja.

- Nimittävänä viranomaisena toimiva henkilöstön ja hallinnon pääosaston pääjohtaja ilmoitti 6.9.1995 päivätyllä kirjeellään valittajalle, että hän on päättänyt aloittaa tätä kohtaan kurinpitomenettelyn henkilöstösääntöjen 11, 12 ja 17 artiklan rikkomisen vuoksi, ja kutsui tämän kuultavaksi henkilöstösääntöjen 87 artiklan mukaisesti.

- Valittajaa kuultiin ensimmäisen kerran 12.9.1995, ja tässä kuulemistilaisuudessa hän ilmoitti kirjallisesti, ettei hän vastaa mihinkään kysymyksiin, koska hänelle ei ollut etukäteen ilmoitettu, mihin nimenomaisiin rikkomisiin hänen väitettiin syyllistyneen. Nimittävä viranomainen lähetti hänelle seuraavana päivänä uuden kutsun, jossa ilmoitettiin, että rikkomiset, joihin hänen väitettiin syyllistyneen, liittyivät kirjan julkaisemiseen, sen otteiden julkaisemiseen The Times -sanomalehdessä sekä mielipiteisiin, joita hän oli tässä yhteydessä esittänyt samassa lehdessä julkaistussa haastattelussa, hankkimatta näihin lupaa etukäteen.

- Toisessa kuulemistilaisuudessa, joka pidettiin 26.9.1995, valittaja kieltäytyi vastaamasta hänelle esitettyihin kysymyksiin ja ilmoitti kirjallisesti, että hän katsoi voineensa julkaista teoksen hankkimatta siihen lupaa etukäteen, koska hän oli henkilökohtaisista syistä myönnetyllä virkavapaalla. Valittaja totesi lisäksi, että hänen kustantajansa oli vastuussa siitä, että lehdistössä oli julkaistu otteita teoksesta, ja että eräät kyseisessä haastattelussa selostetuista mielipiteistä oli virheellisesti esitetty hänen mielipiteinään. Lopuksi Connolly kyseenalaisti häntä kohtaan aloitetun kurinpitomenettelyn objektiivisuuden.

- Nimittävä viranomainen päätti henkilöstösääntöjen 88 artiklan nojalla 27.9.1995 tekemällään päätöksellä, että Connolly pidätetään virantoimituksesta 3.10.1995 lukien ja että virantoimituksesta pidättämisen aikana hänen peruspalkastaan pidätetään puolet. Nimittävä viranomainen päätti 4.10.1995 saattaa asian kurinpitolautakunnan käsiteltäväksi henkilöstösääntöjen liitteessä IX olevan 1 artiklan mukaisesti.

- Connolly teki 27.10.1995 nimittävälle viranomaiselle valituksen päätöksestä henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan mukaisesti ja vaati tätä kumoamaan komission päätökset, joilla a) Connollya kohtaan oli aloitettu kurinpitomenettely, b) asia oli saatettu kurinpitolautakunnan käsiteltäväksi ja c) Connolly oli pidätetty virantoimituksesta.

- Komissio ilmoitti Connollylle 27.2.1996, että valitus on implisiittisesti hylätty; Connolly oli kuitenkin jo nostanut ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa kanteen, joka käsiteltiin asiana T-203/95.

- Kurinpitolautakunta antoi 7.12.1995 lausunnon, jossa suositeltiin, että valittajalle määrätään henkilöstösääntöjen 86 artiklan 2 kohdan f alakohdassa määrätty seuraamus eli että hänet pannaan viralta vanhuuseläkeoikeutta poistamatta tai alentamatta.

- Nimittävä viranomainen kuuli valittajaa 9.1.1996 henkilöstösääntöjen liitteessä IX olevan 7 artiklan kolmannen kohdan mukaisesti.

- Nimittävä viranomainen määräsi 16.1.1996 tekemällään päätöksellä valittajan pantavaksi viralta vanhuuseläkeoikeutta menettämättä.

- Valittaja teki 7.3.1996 päivätyllä kirjeellään, joka kirjattiin saapuneeksi komission pääsihteeristöön 14.3.1996, henkilöstösääntöjen 90 artiklan 2 kohdan perusteella valituksen kurinpitolautakunnan lausunnosta ja viraltapanopäätöksestä. Komissio hylkäsi tämän valituksen nimenomaisesti Connollylle 18.7.1996 tiedoksiannetussa kirjeessään.

- Connolly nosti 13.3.1996 ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa kanteen, jossa hän vaati, että kurinpitolautakunnan lausunto on kumottava (asia T-34/96), ja hän nosti 18.10.1996 toisen kanteen viraltapanopäätöksestä (asia T-163/96).

Valitus

3 Nyt käsiteltävänä oleva valitus on jätetty yhteisöjen tuomioistuimen kirjaamoon 20.7.1999. Valituksessa on esitetty kolmetoista valitusperustetta, joista monet jakautuvat useaan osaan, jotka puolestaan sisältävät useita väitteitä. Tarkastelen valitusperusteita vuorotellen, mutta korostan, etten tutki sellaisia - perusteltujakaan - väitteitä, jotka selvästi eivät voi johtaa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomion osittaiseenkaan kumoamiseen.

Ensimmäinen valitusperuste: sananvapauden vaatimusten loukkaaminen siltä osin kuin tekstin julkaisemiseen on hankittava lupa

4 Ensimmäisessä valitusperusteessaan, jossa on kaksi osaa, joita käsittelen yhdessä, valittaja väittää varsinaisesti, että tuomio on kumottava, koska se on ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn, Roomassa 4.11.1950 allekirjoitetun yleissopimuksen (jäljempänä yleissopimus tai Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus) 10 artiklan vastainen.

5 Tässä valitusperusteessaan valittaja esittää seikkaperäisesti eri väitteitä valituksenalaista tuomiota vastaan. Valittaja katsoo ensinnäkin, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen olisi pitänyt katsoa, että henkilöstösääntöjen 12 ja 17 artiklalla on otettu käyttöön ennakkosensuurijärjestelmä, jota ei periaatteessa voida hyväksyä, koska se on ristiriidassa Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 10 artiklassa asetettujen vaatimusten kanssa, sellaisina kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on niitä tulkinnut.

Valittajan mukaan tässä järjestelmässä ei myöskään anneta sellaisia aineellisia ja prosessuaalisia takeita, joita Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 10 artiklassa vaaditaan kaikkien tällä artiklalla suojeltuun perusoikeuteen kohdistuvien rajoitusten osalta ja joita ovat esimerkiksi vaatimukset, joiden mukaan rajoituksilla on pyrittävä lainmukaiseen päämäärään ja niistä on säädettävä laissa, joka tekee rajoituksesta ennakoitavan, sekä oltava välttämättömiä ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden ja sellaisia, että tuomioistuimet voivat valvoa niitä tehokkaasti.

Lopuksi valittaja väittää, että on rikottu velvollisuutta, jonka mukaan kyseessä olevia intressejä on vertailtava, ennen kuin perusoikeutta, kuten sananvapautta, rajoitetaan.

6 Komissio väittää aluksi, että jos valittaja aikoo riitauttaa itse henkilöstösääntöjen 17 artiklalla käyttöön otetun järjestelmän lainmukaisuuden eikä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tämän artiklan osalta omaksumaa tulkintaa, hänen olisi pitänyt esittää EY 241 artiklassa (aikaisempi EY:n perustamissopimuksen 184 artikla) tarkoitettu oikeudenkäyntiväite ajoissa.

7 Itse puolestani katson, että vaikka tähän valitusperusteeseen sisältyviä väitteitä voidaan niiden yleisluonteisuuden vuoksi tulkita siten, että niillä abstraktisti kyseenalaistetaan 17 artiklalla käyttöön otetun lupajärjestelmän pätevyys, tästä yleisluonteisuudesta on siitä huolimatta pääteltävä, että valittaja vastustaa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen noudattamaa konkreettista menetelmää. Ei siis ole syytä selvittää, mikä on se asianmukainen oikeussuojakeino, jota on käytettävä saatettaessa oikeuskäyntiväite tuomioistuimen käsiteltäväksi, eikä tutkia, voidaanko valittajan asennetta oikeudenkäyntimenettelyssä tulkita niin, että hänen katsotaan esittäneen tällaisen oikeudenkäyntiväitteen.

8 En kuitenkaan päädy samaan tulokseen kuin valittaja, sillä käsitykseni mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole rikkonut Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 10 artiklaa, kun se on erityisesti tuomionsa 146 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa tutkinut tässä määräyksessä vahvistetun perusoikeuden loukkaamista koskevaa kanneperustetta.

9 Sananvapaus on yksi demokraattisen yhteiskunnan peruspilareista. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on eräässä oikeuskäytäntönsä kauneimmista kohdista todennut, että "sananvapaus on eräs [demokraattisen yhteiskunnan] keskeisistä perustoista, eräs sen edistyksen ja jokaisen yksilön kehityksen perusedellytyksistä. Ellei 10 artiklan 2 kohdasta muuta johdu, sananvapaus ei koske pelkästään sellaisia 'tietoja' tai 'ajatuksia', joihin suhtaudutaan myötämielisesti tai joita pidetään vaarattomina tai yhdentekevinä, vaan myös sellaisia, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain väestön osaa. Tätä vaativat moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole olemassa 'demokraattista yhteiskuntaa'".(3)

10 On selvää, että Euroopan yhteisöjen virkamiehillä on sananvapaus, sellaisena kuin se on taattu Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksessa, ja että he voivat yhteisöjen tuomioistuimessa vedota siihen yhteisön oikeuden yleisperiaatteena. Tämä ilmenee erityisesti Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 6 artiklan 2 kohdasta. Tästä toteamuksesta seuraa, että yhteisöjen virkamiehet ovat yleissopimuksella taattuja oikeuksia ja vapauksia käyttäessään sellaisten demokraattisessa yhteiskunnassa välttämättömien rajoitusten alaisia, joita ainoastaan yhteisön toimielimet voivat asettaa. Valittajan väite, jonka mukaan ainostaan perinteistä käsitystä vastaavilla valtioilla on toimivalta asettaa ehtoja yleissopimuksella taattujen oikeuksien käytölle, on siis perusteeton.

11 Yleissopimuksessa, jolla on ollut ensiarvoinen merkitys inspiraation lähteenä yhteisön oikeusjärjestykseen sisältyviä perusoikeuksia määriteltäessä, kuten yhteisöjen tuomioistuin on tunnustanut jo kauan ennen Maastrichtin sopimuksella toteutettuja uudistuksia, on määrätty omasta valvontamekanismista, jonka keskeinen osa tällä hetkellä on valitusmenettely Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, samoin kuin aikaisemmin jo lakkautettu Euroopan ihmisoikeustoimikunta, käyttää yleissopimusta soveltaessaan omaa tulkintamenetelmäänsä. Seuraavassa olen yrittänyt pääpiirteittäin selvittää tätä menetelmää.

12 Kun Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käsiteltäväksi saatetaan valitus, joka perustuu yleissopimuksen 8-11 artiklaan, jotka ovat rakenteeltaan samanlaisia, se yleensä tutkii vuoronperään useita edellytyksiä. Se arvioi ensiksi, voidaanko kanteen perustana olevaa toimenpidettä pitää valtion puuttumisena johonkin niistä oikeuksista tai vapauksista, joita suojellaan näiden neljän artiklan ensimmäisellä kohdalla. Jos vastaus on myöntävä, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tutkii seuraavaksi, voiko tämä puuttuminen olla perusteltua artiklojen toisen kohdan perusteella. Tämän selvittämiseksi se tutkii ensiksi, pyritäänkö kyseisellä toimenpiteellä johonkin määräyksessä mainituista päämääristä - 10 artiklan osalta kysymys voi olla seuraavien oikeushyvien suojelemisesta: kansallinen turvallisuus, alueellinen koskemattomuus tai yleinen turvallisuus, epäjärjestyksen tai rikollisuuden estäminen, terveyden tai moraalin suojaaminen, muiden henkilöiden maineen tai oikeuksien turvaaminen, luottamuksellisten tietojen paljastumisen estäminen tai tuomioistuinten arvovallan ja puolueettomuuden varmistaminen -, minkä jälkeen se tutkii, onko toimenpiteestä säädetty riittävän täsmällisessä laissa. Jos kaikki nämä edellytykset täyttyvät, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin arvioi, onko puuttuminen välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa.

Kysymys on näin ollen tulkintamenetelmästä, josta ei johdu muita velvollisuuksia kuin ne, jotka ilmenevät yleissopimuksessa. Tästä seuraa, että pelkkä erilaisen menetelmän käyttäminen ei voi sellaisenaan merkitä yleissopimuksen rikkomista, kuten voitaisiin päätellä siitä, miten valittaja on muotoillut tämän valitusperusteen. Koska tällä valitusperusteella on tarkoitus riitauttaa se, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on käyttänyt eri tulkintamenetelmää kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, on katsottava, että valitusperuste on tehoton.

13 Olen joka tapauksessa sitä mieltä, että - toisin kuin valittaja väittää - ne arviointiperusteet, joiden huomiotta jättämiseen tämä valitusperuste varsinaisesti perustuu sisältyvät 19.5.1999 annettuun tuomioon.

14 Mielestäni on kiistatonta, että koska valittajalle määrätty seuraamus perustuu osittain siihen, ettei julkaisemiseen ollut hankittu lupaa etukäteen, seuraamus lähtökohtaisesti merkitsee puuttumista valittajan sananvapauteen yleisluonteisesti ymmärrettynä.

15 Tästä puuttumisesta on säädetty laissa. Neuvoston asetuksella hyväksyttyjen henkilöstösääntöjen 17 artiklan toinen kohta, jonka mukaan mitään yhteisöjen toimintaan liittyvää tekstiä ei saa julkaista ilman lupaa, kiistatta on oikeudellisesti sitova.

Tämän säännöksen perusteella voidaan lisäksi todeta, että määrätty seuraamus on ollut ennakoitavissa. Se, että viimeisessä virkkeessä oleva viittaus "yhteisöjen etuun" on suhteellisen täsmentämätön, johtuu siitä, että niitä toimia, joiden toteuttaminen säännöksellä pyritään estämään, on monenlaisia, ja siitä, että eri tapauksia on mahdoton kuvailla konkreettisemmalla ilmaisulla. Katson kuitenkin, että asianomainen henkilö olisi säännöksen sanamuodon perusteella voinut - olosuhteet huomioon ottaen enemmän kuin kohtuudella - ennakoida, että jos hän olisi pyytänyt lupaa The Rotten Heart of Europe -kirjan julkaisemiseen, lupa olisi evätty. Näin on katsottu ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomion 154 kohdassa, kun siinä on lainattu erästä viraltapanopäätöksen perustelukappaletta, jonka mukaan Connolly "ei voinut olla tietämätön siitä, että lupa olisi evätty häneltä samoista syistä, joiden vuoksi häneltä oli aikaisemmin evätty lupa julkaista samansisältöisiä artikkeleja".

Käytän valittajan tavoin esimerkkinä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen asiassa Wingrove vastaan Yhdistynyt kuningaskunta 25.11.1996 antamaa tuomiota.(4) Kyseisessä tapauksessa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oli tutkittava, loukkasiko se, että video-ohjelmalle, jonka väitettiin sisältävän jumalanpilkkaa, ei myönnetty levityslupaa, yleissopimuksen 10 artiklassa tunnustettua sananvapautta. Tuomiosta ilmenee, että Yhdistyneen kuningaskunnan lainsäädännössä jumalanpilkka oli määritelty seuraavasti: "Julkaisua pidetään jumalanpilkkana, jos siinä jollakin tavalla halveksitaan tai herjataan Jumalaa, Jeesusta Kristusta, raamattua tai lakiin perustuvan Englannin valtionkirkon uskonnonharjoitusta tai esitetään niihin kohdistuvia rivouksia taikka saatetaan ne naurunalaiseksi".(5) Tämän määritelmän täsmentämättömyys ei vaikuttanut siihen, miten Euroopan ihmisoikeustuomioistuin arvioi ennakoitavuusedellytystä. Päinvastoin se tunnusti, että kansallisille viranomaisille on jätettävä liikkumavaraa, jotta ne voisivat arvioida, kuuluivatko esillä olevan asian tosiseikat kyseisen määritelmän soveltamisalaan.

16 Mielestäni ei voi olla vakavia epäilyjä siitä, että päämäärä, johon komissio pyrki seuraamuksesta määrätessään, oli lainmukainen, eikä myöskään siitä, että päämäärä oli yhteensoveltuva yleissopimuksen 10 artiklan 2 kohdassa määrättyjen poikkeusten kanssa. On selvää, että rajoitukset on ilmaistu tyhjentävästi, mutta on yhtä selvää, että määräys sisältää yleisluonteisen viitauksen "muiden henkilöiden maineen tai oikeuksien turvaamiseen"; tämän käsitteen on ilman muuta katsottava kattavan myös sen oikeuden suojaamisen, joka yhteisön toimielimellä on virkamiestensä maineen ja henkilöstönsä lojaalisuuden osalta. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tuomionsa 150 kohdassa tuonut tämän selvästi esiin todetessaan, että " ennakolta vaadittavalla julkaisuluvalla pyritään siihen lainmukaiseen tavoitteseen, ettei yhteisöjen toimintaan liittyvä kirjoitus voisi aiheuttaa vahinkoa yhteisöjen edulle, kuten jonkin sen toimielimen maineelle ja julkisuuskuvalle, mistä tässä tapauksessa on kyse".

17 On lisäksi todettava, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on jossain määrin lieventänyt lainmukaisen päämäärän olemassaoloa koskevan arviointinsa jyrkkyyttä keskittymällä rikkomista analysoidessaan siihen, onko se "välttämätön demokraattisessa yhteiskunnassa". Riittää, kun tältä osin viitataan vielä kerran asiassa Wingrove vastaan Yhdistynyt kuningaskunta annettuun tuomioon, jossa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että jumalanpilkalla, joka oli laissa säädetyn määritelmänsä puolesta syrjivä, koska sillä pyrittiin suojelemaan ainoastaan anglikaanista kirkkoa ja sen uskoa, tavoiteltiin päämäärää, joka kiistatta vastasi yleissopimuksen 10 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua "muiden henkilöiden oikeuksia turvaamista".(6)

18 Lopuksi on todettava, että valittajan väite, jonka mukaan oikeussubjekti, jonka mainetta on suojeltava ja jonka oikeudet voivat oikeuttaa muiden oikeuksiin puuttumisen, ei voi olla julkinen toimielin eikä ainakaan seuraamuksen määrännyt viranomainen, ei saa mitään tukea yleissopimuksen sanamuodosta.

Ellen erehdy, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei ensinnäkään ole missään vaiheessa omaksunut käsitystä, jonka mukaan julkista valtaa käyttävä toimielin ei voi lainmukaisesti rajoittaa perusoikeutta omaa mainettaan puolustaakseen. Asia näyttää olevan päinvastoin. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on asiassa Thorgeir Thorgeirson vastaan Islanti antamassaan tuomiossa(7) katsonut, että kunnianloukkauskanteella, jonka poliisiviranomaiset olivat nostaneet niiden väkivaltaisuutta arvostellutta toimittajaa vastaan, tavoiteltiin lainmukaista päämäärää, joka oli muiden henkilöiden maineen säilyttäminen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei pitänyt merkityksellisenä myöskään sitä, että seuraamuksen määräsi sama viranomainen, jonka maineen suojelemisesta on kysymys. Siten asiassa Fuentes Bobo vastaan Espanja 29.2.2000 antamassaan tuomiossa(8) se katsoi, että seuraamuksella, jonka julkinen radio- ja televisiotoimintaa harjoittava toimielin oli määrännyt eräälle työntekijälleen tämän esitettyä loukkauksia toimielimen johtajia kohtaan, tavoiteltiin toisten henkilöiden maineen suojaamista koskevaa lainmukaista päämäärää.

Valitusvaiheen vastapuolena oleva komissio on lisäksi korostanut perustellusti, että kun se määräsi Connollyn käyttäytymisestä seuraamuksen henkilöstösääntöjen 17 artiklan toisen kohdan nojalla, se ei toiminut julkisena toimielimenä, joka suojelee mainettaan hallintosubjektiin nähden, vaan työnantajana, jonka palveluksessa oleva virkamies osoittaa rangaistavaa lojaliteetin puuttumista.

19 Valittaja väittää, että on tapahtunut oikeudellinen virhe, joka johtuu siitä, että valituksenalaisessa tuomiossa ei ole lainkaan vertailtu kyseessä olevia vastakkaisia intressejä. Edellä esiin tuoduista syistä on katsottava, että vaatimusta, jonka mukaan nimenomaisen intressivertailun puuttumista on pidettävä samanarvoisena kuin sananvapauden suojelemista koskevan perustavanlaatuisen periaatteen loukkaamista, ei voida hyväksyä. Toistan, että kysymys on tulkintatekniikasta eikä mistään aineellisesta edellytyksestä, jonka olisi täytyttävä, jotta kyseisten tointen voitaisiin katsoa olevan sopusoinnussa yleissopimuksen määräysten kanssa. Ei siis ole yllättävää, ettei Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ole koskaan pitänyt yleissopimuksen rikkomisena pelkästään sitä, että kansalliset viranomaiset eivät ole nimenomaisesti tehneet tällaista vertailua.

20 Kun Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tutkii, onko toimenpide "välttämätön demokraattisessa yhteiskunnassa", se arvioi pikemminkin sitä, perustuuko oikeuksiin puuttuminen asiassa merkityksellisiin ja riittäviin syihin ja onko se oikeassa suhteessa tavoiteltuun lainmukaiseen päämäärään. Tyydyn toteamaan, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on antamassaan tuomiossa tehnyt pääasiallisesti samalla tavoin. Tuomion 154 kohdassa on esitetty tiivistelmä syistä, joiden vuoksi nimittävä viranomainen oli katsonut, että henkilöstösääntöjen 17 artiklan toista kohtaa oli rikottu. Syyt olivat seuraavat: asianomainen virkamies ei ollut pyytänyt teoksensa julkaisemiselle lupaa, jonka hankkiminen oli pakollista; hän oli väistämättä tiennyt, että jos hän olisi pyytänyt lupaa, sitä ei olisi myönnetty, ja että kirjan julkaiseminen oli vakavasti loukannut yhteisöjen etua ja vahingoittanut erityisesti komission julkisuuskuvaa ja mainetta. Nämä syyt ovat tässä asiassa ilmeisen merkityksellisiä, ja ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on lisäksi pitänyt niitä riittävinä, koska se on tuomion seuraavassa kohdassa todennut, ettei viraltapanopäätöksessä ole mitään, minkä perusteella voitaisiin katsoa, että asianomaisen virkamiehen olisi katsottu rikkoneen 17 artiklaa siinäkin tapauksessa, että yhteisöjen etua ei olisi millään tavalla loukattu. Tämä toteamus, jonka muotoiluun on vaikuttanut se tehtävä, joka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen on täytettävä, on erityisen paljastava nyt esillä olevassa asiayhteydessä. Toteamuksesta nimittäin ilmenee, että henkilöstösääntöjen 17 artiklan toisessa kohdassa asetetun velvollisuuden rikkominen voi olla peruste niin vakavalle seuraamukselle kuin viraltapano vain siinä tapauksessa, että ilman lupaa tapahtunut teoksen julkaiseminen on vahingoittanut yhteisöjen etua. Tämän artiklan rikkomiseen perustuva viraltapanopäätös on toisin sanoen suhteellisuusvaatimuksen mukainen, jos katsotaan, että julkaistu teksti on aiheuttanut vakavaa vahinkoa yhteisön eduille.

21 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tuomion 152 ja 153 kohdassa lisäksi tarkastellut abstraktisti sitä, onko 17 artiklan toisella kohdalla käyttöön otettu järjestelmä suhteellisuusperiaatteen mukainen. Se, ettei ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ole arvioinut yksityiskohtaisesti, onko Connollylle määrätty seuraamus suhteellisuusperiaatteen mukainen, johtuu siitä, että seuraamus ei ole perustunut yksinomaan 17 artiklan rikkomiseen vaan ideaalikonkurrenssissa oleviin rikkomuksiin, joihin kuuluu myös henkilöstösääntöjen 12 artiklan rikkominen. Kokonaisarviointi on päinvastoin suoritettu tarkasteltaessa valittajan ensimmäisessä oikeusasteessa esittämää kuudetta kanneperustetta.

22 Näin ollen on osoitettu, että kun ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tutkinut, onko viraltapanoseuraamus henkilöstösääntöjen 17 artiklaan perustuvana seuraamuksena sopusoinnussa sananvapauden vaatimusten kanssa, se on ottanut huomioon asiassa merkitykselliset ja riittävät syyt ja katsonut perustellusti, että seuraamus oli suhteellisuusperiaatteen mukainen. Valittaja väittää kuitenkin, että seuraamuksen välttämättömyyttä koskeva ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi ei ole oikeudellisesti pätevä. Valittaja kuitenkin rajoittuu väitteessään arvostelemaan sitä, ettei ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen perusteluissa ole käytetty ilmaisua "pakottava yhteiskunnallinen tarve", joten väite on hylättävä selvästi perusteettomana.

23 On lisättävä, että henkilöstösääntöjen 17 artiklan toisen kohdan mukaan luvan epääminen voi olla perusteltua vain siinä tapauksessa, että kyseinen julkaiseminen saattaa vaarantaa yhteisöjen edun. Luvan myöntäminen on toisin sanoen pääsääntö ja sen epääminen poikkeus. Sanaa "vaarantaa" ei tässä - sinänsä poikkeuksellisessa - asiayhteydessä pidä ymmärtää niin, että sillä tarkoitetaan vaikuttamista tai seurauksen aiheuttamista vaan nimenomaan vaaraan saattamista. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on asiassa Cwik vastaan komissio 14.7.2000 antamassaan tuomiossa(9) perustellusti käyttänyt tätä tulkintaa. Käsitellessään kumoamiskannetta, jonka komission virkamies oli nostanut päätöksestä, jolla häneltä evättiin lupa julkaista teksti, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, että "perusoikeuksien kunnioittamiseen perustavassa demokraattisessa yhteiskunnassa sen, että virkamies tuo julkisesti esiin mielipiteitä, jotka poikkeavat hänen työnantajanaan olevan toimielimen mielipiteistä, ei sellaisenaan voida katsoa vaarantavan yhteisöjen etua".(10) Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on useaan kertaan katsonut, että tuomioistuimilla on oikeus täydentää sovellettavan lain käsitettä oikeuskäytännöllään.(11)

Pelkkä yhteisön toimielimen ja sen virkamiehen välinen mielipide-ero ei riitä, vaan edellytetään, että teksti saattaa aiheuttaa vakavaa vahinkoa yhteisöjen edulle.

24 Mielestäni arvostelu, jota valittaja on esittänyt ennakkosensuurijärjestelmäksi kutsumansa periaatteen olemassaolosta, ansaitsee enemmän huomiota. Valittajan käsityksen mukaan tällainen järjestelmä on ristiriidassa sekä yleissopimuksen 10 artiklan että monien jäsenvaltioiden valtiosääntöperinteen kanssa. Valittajan mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomiossa on oikeudellinen virhe, koska siinä ei ole todettu tätä ristiriitaa.

25 Minun on ensinnäkin todettava, että suhtaudun valittajan tavoin varauksellisesti sellaisia järjestelmiä kohtaan, jotka jota kuinkin suoraan merkitsevät ennakkosensuurin yleistä käyttöönottoa. Mielestäni sensuuri voi olla perusteltua ainoastaan poikkeustapauksissa, joissa sananvapauden väärinkäyttö voisi aiheuttaa vakavaa vahinkoa, joka lisäksi on täysin korjaamatonta ja jota ei voida yhteiskunnallisesti hyväksyä. Tällaisia ovat esimerkiksi tilanteet, joissa alaikäisiä on suojeltava persoonallisuuden normaalia kehitystä vahingoittavilta kuvilta tai muilta viesteiltä tai joissa on kiellettävä tiettyjen yksityisluonteisten tai luottamuksellisten tietojen levittäminen.

Kuten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on kuitenkin perustellusti todennut tuomionsa 152 ja 153 kohdassa, 17 artiklan toisella kohdalla käyttöön otetussa järjestelmässä nimittävällä viranomaisella ei ole toimivaltaa harjoittaa sensuuria sanan perinteisessä merkityksessä. Järjestelmää ensinnäkin sovelletaan ainoastaan julkaisuihin, jotka liittyvät yhteisöjen toimintaan, ja lupa voidaan evätä vain siinä poikkeuksellisessa tilanteessa, että kyseinen julkaiseminen saattaa vaarantaa yhteisöjen edun, jolloin kielteisestä päätöksestä voidaan nostaa kanne. Toisaalta luvan myöntäminen varmistaa virkamiehelle huomattavan suojan sitä vastaan, että hänelle määrättäisiin myöhemmin kurinpitoseuraamuksia sen vuoksi, että hän on julkaissut tekstin, joka tosiasiallisesti vaarantaa yhteisöjen edun. Olisi yksinkertaistettua ja siksi virheellistä rinnastaa tämä järjestelmä eri jäsenvaltioiden perustuslaintasoisissa säännöissä kiellettyihin sensuuritoimenpiteisiin.

Kysymys on päinvastoin ennaltaehkäisevästä mekanismista, joka on perusteltu sen erityisen luottamussuhteen vuoksi, jonka täytyy vallita työnantajan ja työntekijöiden välillä etenkin silloin, kun työntekijät hoitavat julkisia tehtäviä, kuten nyt esillä olevassa asiassa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut juuri niissä kahdessa tärkeimmässä asiassa, joihin valittaja on vedonnut vaatimustensa tueksi, eli asiassa Vogt vastaan Saksa 26.9.1995 annetussa tuomiossa(12) ja asiassa Wille vastaan Liechtenstein 28.10.1999 annetussa tuomiossa,(13) että virkamiesten velvollisuuksilla ja vastuulla on yleissopimuksen 10 artiklan 2 kohta huomioon ottaen erityinen merkitys, minkä vuoksi on perusteltua jättää kansallisille viranomaisille enemmän harkintavaltaa seuraamuksen välttämättömyyttä arvioitaessa.(14)

26 On lisäksi todettava, että toisin kuin valittajan väitteistä ilmenee, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ei ole pitänyt yleissopimuksen vastaisena edes varsinaisten sensuurijärjestelmien käyttöönottoa koskevaa lainsäädäntöä. Viittaan jälleen kerran asiassa Wingrove vastaan Yhdistynyt kuningaskunta tarkasteltuun järjestelmään. Yhdistyneessä kuningaskunnassa myönnetty levityslupa - joka voitiin evätä muun muassa siinä tapauksessa, että kyseessä oleva audiovisuaalinen teos oli rikoslainsäädännön vastainen ja erityisesti jumalanpilkkaa koskevien säännösten vastainen - ei millään tavalla vapauttanut tekijää vastuusta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on kuitenkin asiassa Observer ja Guardian vastaan Yhdistynyt kuningaskunta 26.11.1991 antamassaan tuomiossa(15) ilmaisemansa käsityksen vahvistaen tyytynyt toteamaan, että "se, että esillä olevassa asiassa on kysymys etukäteisestä rajoituksesta, vaatii tuomioistuimen erityishuomiota".(16) Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on viimeksi mainitussa tuomiossa lisäksi katsonut, että sen täytyy "kaiken epäselvyyden välttämiseksi täsmentää, että yleissopimuksen 10 artiklassa ei sellaisenaan kielletä kaikkia julkaisemiseen kohdistuvia etukäteisiä rajoituksia".(17)

27 Valittaja on samaan asiassa Observer ja Guardian vastaan Yhdistynyt kuningaskunta annettuun tuomion viitaten vielä todennut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen katsovan, että tuomioistuimilla on oltava mahdollisuus täysimittaisesti ja tehokkaasti valvoa kaikkia etukäteisiä rajoituksia sisältäviä järjestelmiä. Tämä pitää sisällään nopeusvaatimuksen, jonka täyttämistä yhteisöjen lainsäädäntö ja käytäntö eivät valittajan mukaan mahdollista.

Tältä osin riittää, kun todetaan, ettei Connolly ole missään vaiheessa pyytänyt julkaisulupaa kyseiselle kirjalle ja ettei hän siis ole voinut käyttää oikeuttaan nostaa kumoamiskanne mahdollisesta kielteisestä päätöksestä. Connollyn väitteet ovat näin ollen puhtaasti hypoteettisia, joten ne on hylättävä.

28 Ne lukuisat väitteet, joihin valittaja on vedonnut ensimmäisen valitusperusteen yhteydessä, ovat siten tehottomia tai merkityksettömiä tai ne on jätettävä tutkimatta, joten ehdotan, että valitusperuste hylätään.

Toinen valitusperuste: oikeudellinen virhe, joka johtuu sen seikan huomiotta jättämisestä, että velvollisuus hankkia tekstille julkaisulupa ei koske henkilökohtaisista syistä myönnetyllä virkavapaudella olevia virkamiehiä

29 Valittaja väittää, että henkilöstösääntöjen 17 artiklan toisessa kohdassa ilmaistu velvollisuus koskee ainoastaan virassa toimivia virkamiehiä mutta ei henkilökohtaisista syistä myönnetyllä virkavapaudella olevia virkamiehiä. Valittaja katsoo lisäksi, että koska ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ei ole antanut hänelle mahdollisuutta osoittaa todistajanlausunnoilla, että hänen ehdottamansa tulkintaperiaate vastaa komission pääosastossa II voimassa olevaa käytäntöä, se on vääristänyt esitettyä selvitysaineistoa.

30 Valitusperuste on täysin perusteeton. Valituksenalaisen tuomion 161 kohdasta ilmenee, että "periaatteessa", johon valittaja on vedonnut, on kysymys vain siitä, että kun valittaja otti vuonna 1985 henkilökohtaisista syistä virkavapautta työskennelläkseen yhden vuoden yksityisessä rahoituslaitoksessa, pääosasto II:n tuolloinen pääjohtaja oli katsonut, ettei hänen tarvitse hyväksyä tai kommentoida tekstejä, joita valittaja laati kyseiselle rahoituslaitokselle. Tämä toteamus ei sellaisenaan ole ilmaus mistään käytännöstä, joten sen paikkansapitävyyden vahvistamisesta ei ole mitään hyötyä. Väitettyä selvitysaineiston vääristämistä ei siis ole näytetty toteen.

Muilta osin valitusperusteessa ainoastaan toistetaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa esitettyjä väitteitä, eikä sillä pystytä osoittamaan vääräksi päätelmää, jonka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tehnyt katsottuaan, että henkilöstösääntöjen 35 artiklasta seuraa, että henkilökohtaisista syistä myönnetyllä virkavapaalla oleva virkamies ei menetä virkamiehen asemaansa. Hän on siis edelleen niiden velvollisuuksien alainen, jotka koskevat kaikkia virkamiehiä, jollei toisin ole nimenomaisesti säädetty.

Toinen valitusperuste on näin ollen hylättävä kokonaisuudessaan.

Kolmas valitusperuste: oikeudellinen virhe, joka johtuu siitä, että tekijänoikeuskorvaukset on rinnastettu henkilöstösääntöjen 11 artiklan toisessa kohdassa tarkoitettuun palkkioon

31 Niissä kahdessa osassa, joista tämä valitusperuste muodostuu, valittaja väittää, että tulkinta, jonka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on antanut henkilöstösääntöjen 11 artiklan toiselle kohdalle rinnastaessaan tekijänoikeuskorvaukset tässä säännöksessä tarkoitettuun palkkioon, on virheellinen, koska tekijänoikeuskorvaukset eivät ole vastike suoritetusta palveluksesta eivätkä ne vaaranna virkamiehen riippumattomuutta. Valittaja toteaa vielä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen omaksumalla tulkinnalla loukataan omaisuudensuojaa, sellaisena kuin se on vahvistettu Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen ensimmäisen lisäpöytäkirjan 1 artiklassa, eikä tässä tulkinnassa oteta huomioon komission tavanomaista käytäntöä, jonka mukaan henkilökohtaisista syistä myönnetyllä virkavapaalla oleva virkamies saa vastaanottaa tekijänoikeuskorvauksia.

32 Tässä valitusperusteessaan valittaja toistaa väitteitä, joita se on jo esittänyt toisen kanneperusteensa yhteydessä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa ja jotka on perustellusti hylätty. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 108 kohdassa katsonut aivan oikein, että 11 artiklan toisessa kohdassa säädetty kielto on objektiivinen ja että se koskee kaikentyyppisiä palkkioita siitä riippumatta, minkä luonteisia ne ovat. On kiistatonta, että tekijänoikeuskorvaukset ovat tavanomainen vastike luovasta henkilökohtaisesta ponnistuksesta ja ettei niitä tästä syystä saa sekoittaa esimerkiksi irtaimeen tai kiinteään omaisuuteen tehdyistä sijoituksista saataviin tuloihin.

On lisäksi todettava, että valittajan oikeutta yksityisomaisuuteen ei ole millään tavalla loukattu, koska häneltä ei ole vaadittu teoksen myyntituloja. Jos valittajan virheelliset väitteet hyväksyttäisiin, voitaisiin katsoa, että näin on tapahtunut, mutta siinä tapauksessa se olisi kuitenkin perusteltua tällä säännöksellä tavoitellun päämäärän eli yhteisöjen henkilöstön riippumattomuuden takaamista koskevan lainmukaisen tavoitteen vuoksi ja se olisi täysin oikeassa suhteessa tähän tavoitteeseen. Valituksenalaisen tuomion 110 ja 111 kohdassa on päätelty tällä tavalla.

Tuomion 113 kohdan toiseen virkkeeseen kohdistuva väite koskee perusteluja, jotka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on esittänyt ylimääräisenä, joten väitettä on parhaassakin tapauksessa pidettävä tehottomana.

33 Näin ollen myös kolmas valitusperuste on hylättävä.

Neljäs valitusperuste: virhe, joka koskee valittajaa kohtaan esitettyjen syytösten oikeaa määrittelemistä ja arviointia

34 Neljännen valitusperusteen ensimmäisessä osassa valittaja arvostelee ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta siitä, että se on määritellyt valittajaa kohtaan esitetyt väitteet eri tavalla kuin mitä kurinpitomenettelyssä oli tehty, ja että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on siten sääntöjenvastaisesti lisännyt tutkintaan uusia seikkoja. Valittaja toteaa erityisesti, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tuomion 125 kohdassa maininnut, että riidanalainen teos sisältää lukuisia "usein loukkaavia" väitteitä komission vastuuhenkilöistä ja komissiosta itsestään, vaikka nimittävä viranomainen ei ole missään vaiheessa esittänyt tällaista väitettä kurinpitomenettelyn käynnistävässä kertomuksessa.

35 Vaikka pitää paikkansa, ettei ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ole käyttänyt kirjaimellisesti sitä sanamuotoa, jota nimittävä viranomainen käytti kurinpitolautakunnalle osoittamassaan kertomuksessa, on kuitenkin todettava, että nimittävä viranomainen on kyseisen asiakirjan 25. perustelukappaleessa todennut seuraavaa: "Connolly esittää 12 artiklasta johtuvia velvollisuuksiaan rikkoen halventavia ja perusteettomia väitteitä komission jäsenistä ja komission henkilöstön muista jäsenistä tavalla, joka on omiaan heikentämään hänen asemaansa kohdistuvaa arvonantoa ja huonontamaan komission mainetta". Vaikka myönnettäisiin, että ilmaisu "loukkaavia väitteitä" on sävyltään vakavampi kuin ilmaisu "halventavia väitteitä, jotka ovat omiaan huonontamaan mainetta", tämä hienoinen merkitysero - jos sellainen on olemassa - ei vielä merkitse, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen päättely, jonka mukaan nimittävä viranomainen saattoi pätevästi pitää Connollyn käyttäytymistä henkilöstösääntöjen 12 artiklassa ilmaistun lojaalisuusvelvollisuuden rikkomisena, olisi virheellinen.

36 Tästä seuraa, että neljännen valitusperusteen ensimmäisen osa on perusteeton.

37 Neljännen valitusperusteen toisessa osassa valittaja moittii ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta siitä, että se on tuomionsa 128 kohdassa todennut, että riidanalaisessa teoksessa tuotiin julkisesti esiin, että "Connollyn näkemys poikkesi perustavanlaatuisesti komission politiikasta, jonka täytäntöönpano kuului hänen tehtäviinsä". Valittajan mukaan tämä toteamus on lainattu komissiolta, eikä sitä ole missään vaiheessa esitetty niiden väitteiden joukossa, joita nimittävä viranomainen on esittänyt kurinpitomenettelyn käynnistävässä kertomuksessaan. Valittaja katsoo lisäksi, että jos kaikkia sellaisia yhteisön toimielimen virkamiesten ilmauksia, jotka ovat ristiriidassa toimielimen politiikan kanssa, pidettäisiin lojaalisuusvelvollisuuden rikkomisena, sananvapaus, sellaisena kuin se on taattu Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 10 artiklassa, jäisi vaille merkitystä. Lopuksi valittaja toteaa, ettei hänen tehtävänään ollut komission politiikan täytäntöönpano vaan selvästikin "jäsenvaltioiden rahapolitiikan seuraaminen ja talous- ja rahaliiton täytäntöönpanon taloudellisten vaikutusten analysointi", kuten kurinpitomenettelyn käynnistävässä kertomuksessa todetaan.

38 Kaikki nämä väitteet ovat perusteettomia. Kurinpitomenettelyn käynnistävästä kertomuksesta ensinnäkin ilmenee, että valittajaa on moitittu muun muassa siitä, että hän on rikkonut henkilöstösääntöjen 17 artiklan ensimmäisessä kohdassa asetettua yleistä vaitiolovelvollisuutta virkamiehen tehtäviin liittyvien tosiseikkojen ja tietojen osalta. Tämä moite kattaa sitäkin suuremmalla syyllä sellaisen mielipiteen ilmaisemisen, joka poikkeaa näistä tosiseikoista ja tiedoista. Asiakirja-aineistosta joka tapauksessa ilmenee, että moite on esitetty täsmällisesti muotoiltuna tutkintaelimenä toimineessa kurinpitolautakunnassa ja että Connollylla on ollut tilaisuus puolustautua. Niiden rajojen osalta, joita sananvapaudelle voidaan asettaa, viittaan siihen, mitä edellä on todettu ensimmäistä valitusperustetta tarkasteltaessa. Lopuksi on todettava, että Connollyn tehtävien sisällön arviointi on sellainen tosiseikkoja koskeva kysymys, josta ei voida lausua valituksen yhteydessä. Joka tapauksessa on katsottava, että jopa valittajan puoltaman määritelmän mukaan hänen todella kuului toimessaan edistää komission politiikan täytäntöönpanoa.

39 Neljännen valitusperusteen kolmannessa osassa valittaja väittää ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen erehtyneen katsoessaan, etteivät kurinpitolautakunta ja nimittävä viranomainen olleet luopuneet henkilöstösääntöjen 12 artiklan rikkomista koskevasta väitteestä; valittajan mukaan tämä luopuminen ilmenee komission vastineessaan omaksumasta kannasta.

En hyväksy niitä vääristeleviä päätelmiä, joita valittajan edustaja on esittänyt komission oikeudenkäynnissä omaksumasta asenteesta, joten riittää, kun todetaan, että komissiolla ei ole lainmukaisuutta valvovan tuomioistuimen käsittelyssä määräysvaltaa kurinpitoasian osalta.

40 Tämän perusteella ehdotan, että neljäs valitusperuste jätetään osittain tutkimatta ja muilta osin hylätään perusteettomana.

Viides valitusperuste: tuomion perustelujen virheellisyys valittajaa kohtaan esitettyjen väitteiden määrittelyn osalta

41 Connolly väittää ilmoittaneensa ajoissa kirjallisesti, että jos kurinpitolautakunta aikoo perustaa lausuntonsa henkilöstösääntöjen 12 artiklaan kohdistuviin aineellisiin väitteisiin, kurinpitomenettely on keskeytettävä ja asia on palautettava nimittävälle viranomaiselle, jotta valittajaa kuultaisiin näistä väitteistä. Valittajan mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on kuitenkin tehnyt oikeudellisen virheen katsoessaan, että häntä kohtaan esitetyt väitteet eivät koskeneet pelkästään henkilöstösääntöjen 11, 12 ja 17 artiklaan kohdistuvia muodollisia rikkomisia vaan myös muita rikkomisia, jotka liittyvät kirjan sisältöön. Valittajan mielestä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on toiminut virheellisesti etenkin, kun se on vastannut komission politiikasta poikkeavan mielipiteen julkaisemista koskeviin väitteisiin argumenteilla, jotka liittyvät siihen, että kirja on kunniaa loukkaava.

42 Tässä valitusperusteessa valittaja toistaa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa esittämiään väitteitä, jotka tämä tuomioistuin on asianmukaisesti tutkinut tuomionsa 40 kohdassa ja sitä seuraavissa kohdissa tekemättä mielestäni mitään sellaista virhettä, joka voisi antaa aihetta tuomion kumoamiseen. Asemaan kohdistuvan arvonannon kunnioittamiseen kohdistuvan rikkomisen osalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on erityisesti yrittänyt osoittaa vääräksi valittajan käsityksen, jonka mukaan väitteiden joukkoon ei ollut syytä sisällyttää ainoatakaan, joka olisi koskenut kirjan sisältöä. Koska kirjan aihe on määritelty erääksi Connollyä vastaan esitetyistä seikoista, kirjaan sisältyvien toteamusten tarkkaa oikeudellista luonnehdintaa voidaan täsmentää tutkinnan aikana ilman, että kysymys olisi puolustautumisoikeuksien loukkaamisesta. On lisäksi todettava, että Connollyn kurinpitolautakunnassa esittämä huomautus koskee nimenomaan 12 artiklaan perustuvia väitteitä, eikä sitä voida pitää näyttönä siitä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa olisi tapahtunut sekaannus, kuten valittaja on väittänyt.

43 Kaiken tämän perusteella myös viides valitusperuste on hylättävä, koska se on selvästi perusteeton.

Kuudes valitusperuste: kurinpitomenettelyssä toteen näyttämättä jääneiden väitteiden arvioinnista ja perustelujen muuttamisesta johtuva virhe

44 Kuudennen valitusperusteen ensimmäisessä osassa valittaja arvostelee ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta jälleen kerran siitä, että se on päättelyssään hyväksynyt tosiseikkana ilmauksen, joka koskee valittajan ja komission välistä mielipide-eroa talous- ja rahaliiton toteuttamisesta, vaikka tätä tosiseikkaa ei ole näytetty toteen kurinpitomenettelyssä, sekä perustanut käsityksensä tältä osin sellaiseen lainaukseen riidanalaisesta teoksesta, jota ei ole mainittu asiakirja-aineistossa.

45 Tältä osin riittää, kun todetaan aivan kuten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tuomionsa 97 kohdassa, että kurinpitolautakunnan lausunto sisältää otsikon "II. Selvitykset, joita Connolly on esittänyt avustajanaan asianajaja Van Gehuchten" alla Connollyn oman tunnustuksen, jonka mukaan hänen mielipiteensä poikkeaa perustavanlaatuisesti komission politiikasta, kuten kirjassa on tuotu esiin. Tämä mielipide-ero on lisäksi ollut ilmeinen ja tunnettu, ja kirja on siitä ainoastaan selvä ilmaus, kuten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen lainaamasta katkelmasta ilmenee. Kysymys ei näin ollen ole siitä, että käsittelyyn olisi tuotu uusi todiste, jonka osalta ei ole noudatettu kontradiktorisuutta, vaan siitä, että riidanalaisesta teoksesta otetulla lainauksella on havainnollistettu seikkaa, jota ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimella oli oikeus pitää toteen näytettynä, koska se tosiseikkojen arviointia koskevan suvereenin toimivaltansa nojalla piti sitä tunnettuna seikkana.

46 Tämän valitusperusteen toisessa osassa valittaja kyseenalaistaa kurinpitolautakunnan edellä mainitun otsikon alla tekemien toteamusten todenmukaisuuden. Tämän väitteen tutkittavaksi ottamisen edellytykset puuttuvat selvästi, koska väite edellyttää ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tutkimien tosiseikkojen uudelleenarviointia. Kurinpitolautakunnan pöytäkirjasta, johon valittaja ilmeisesti haluaa perustaa selvitysaineiston vääristämistä koskevan väitteen, ja erityisesti sen sivulta 4 voidaan todeta, että kurinpitolautakunnan kyseisen otsikon alla tekemä tiivistelmä on todenmukainen.

47 Kuudes valitusperuste on lopulta edellisten tavoin hylättävä.

Seitsemäs valitusperuste: arviointivirhe, joka johtuu toteamuksesta, jonka mukaan valittaja ei ollut nimittävän viranomaisen pitämässä viimeisessä kuulemistilaisuudessa väittänyt, että kurinpitolautakunnan lausunto perustui väitteisiin, joita oli pidettävä uusina tosiseikkoina, eikä vaatinut kurinpitomenettelyn uudelleen aloittamista

48 Connolly riitauttaa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomion 47 kohdassa esitetyn arvioinnin, jonka mukaan valittaja ei ollut nimittävän viranomaisen 9.1.1996 pitämässä viimeisessä kuulemistilaisuudessa väittänyt, että kurinpitolautakunnan lausunto perustui väitteisiin, joita oli pidettävä uusina tosiseikkoina, eikä vaatinut kurinpitomenettelyn uudelleen aloittamista, kuten hän olisi voinut tehdä liitteessä IX olevassa 11 artiklassa myönnetyn oikeuden perusteella. Valittajan mukaan tämän kuulemistilaisuuden pöytäkirjasta ilmenee, että hänen edustajansa on tässä kokouksessa antanut nimittävälle viranomaiselle kurinpitolautakunnalle esitetyt kirjelmät, joissa valittaja oli erityisesti pyytänyt, että jos kurinpitolautakunta aikoo perustaa lausuntonsa henkilöstösääntöjen 12 artiklan aineelliseen rikkomiseen, menettely keskeytettäisiin ja asia palautettaisiin nimittävälle viranomaiselle, jotta tämä pitäisi uuden kuulemistilaisuuden.

49 Mielestäni ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi ei ole virheellinen, koska 9.1.1996 pidetyn kuulemistilaisuuden pöytäkirjassa ei - siltä osin kuin sillä on merkitystä nyt esillä olevassa asiassa - ole mitään mainintaa siitä, että valittaja olisi nimenomaisesti riitauttanut uusien väitteiden esittämisen, vaan siinä on ainoastaan yleinen viittaus kurinpitolautakunnalle esitettyyn puolustuksen asiakirja-aineistoon.

On joka tapauksessa todettava, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen riidanalaisen tuomion 47 kohdassa esittämät huomiot ovat ylimääräisiä, koska se on edellisessä kohdassa päätellyt, että valittajaa vastaan esitetyt seikat oli nimittävän viranomaisen kertomuksessa esitetty riittävän selvästi, joten valittaja oli pystynyt käyttämään puolustautumisoikeuksiaan. Valitusperuste on näin ollen joka tapauksessa tehoton.

50 Edellä esitetystä seuraa, että myös seitsemäs valitusperuste on hylättävä.

Kahdeksas valitusperuste: perustelujen virheellisyys, joka johtuu siitä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa esitettyyn väitteeseen ei ole vastattu asianmukaisesti

51 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tuomionsa 48 kohdassa todennut, että kurinpitomenettelyn käynnistävän kertomuksen 19 kohdassa esitetyt toteamukset kumoavat valittajan väitteen, jonka mukaan häntä ei ollut edellä mainitussa kertomuksessa moitittu siitä, että hän oli julkaisut artikkelin 6.9.1995 ja antanut haastattelun 24.9.1995.

Valittaja väittää kuitenkin, ettei hänen tuolloin esiin tuoma virhe koskenut sitä, ettei nimittävän viranomaisen kertomuksessa ollut viitattu näihin seikkoihin, vaan sitä, ettei nimittävä viranomainen kuullut häntä niistä.

52 Myös tämä valitusperuste on täysin tehoton, koska sen huomioon ottamisella ei olisi mitään oikeudellista vaikutusta. Haluan kuitenkin tähdentää, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on halunnut tuoda esiin ja todella korostanut juuri sitä, että valittaja tunsi seikat, joista häntä moitittiin, ja ettei hän voinut väittää, että hänen puolustautumisoikeuksiaan olisi loukattu millään tavalla.

53 Kahdeksas valitusperuste on hylättävä tehottomana.

Yhdeksäs valitusperuste: virhe, joka koskee sellaisen todisteen esittämistä ja arviointia, jolla on pyritty osoittamaan kurinpitolautakunnan menettelyn sääntöjenvastaisuus

54 Niissä kahdessa osassa, joista tämä valitusperuste muodostuu, valittaja väittää, ettei ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ole tuomionsa 74, 84, 95 ja 101 kohdassa tehnyt oikeita päätelmiä esitetyistä asiakirjatodisteita eikä tutkinut tarjottuja lisätodisteita. Muussa tapauksessa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin olisi valittajan mukaan päätellyt, että kurinpitolautakunnan menettely oli sääntöjenvastainen. Valittaja katsoo erityisesti, että esittelijä oli laiminlyönyt velvollisuutensa laatia kertomus ja että kurinpitolautakunta oli puheenjohtajansa asenteesta päätellen hoitanut tehtävänsä kevytmielisesti ja puolueellisesti ja kiirehtinyt antamaan lausunnon tutkimatta puolustuksen esittämää asiakirja-aineistoa. Valittaja toteaa lisäksi, ettei ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin lausunut valittajan tarjouksesta näyttää kurinpitolautakunnan menettelyn sääntöjenvastaisuus toteen todistajanlausunnoilla.

55 Tällä valitusperusteellaan valittaja yrittää yksinkertaisesti saattaa yhteisöjen tuomioistuimen käsiteltäväksi todisteiden esittämiseen ja arviointiin liittyviä kysymyksiä, joita ei voida ratkaista muutoksenhaun yhteydessä. Mitä tulee siihen valittajan esiin tuomaan virheeseen, ettei hänen sallittu esittää todistajanlausunnoilla näyttöä kurinpitolautakunnan puolueellisuudesta, riittää, kun todetaan komission tavoin, että vaatiessaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta määräämään tästä toimenpiteestä Connollyn olisi pitänyt esittää riittävän tarkka selvitys siitä, että toimenpiteellä on asiassa merkitystä ja että se saattaa olla hyödyllinen.

56 Yhdeksäs valitusperuste on näin ollen hylättävä.

Kymmenes valitusperuste: virhe, joka on tapahtunut väitettyä harkintavallan väärinkäyttöä koskevan näytön esittämisessä

57 Valittaja moittii ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta myös siitä, ettei se ole hyväksynyt hänen vaatimustaan saada liittää asiakirja-aineistoon 28.7.1995 päivätty muistio, joka koskee virantoimituksesta pidättämisen ajalta tehtävän palkanpidätyksen laskemista ja jonka valittaja oli laatinut tukeakseen väitettään, jonka mukaan viraltapanopäätös oli seurausta harkintavallan väärinkäytöstä.

58 Kyseessä on jälleen tehoton valitusperuste, koska se ei siinäkään tapauksessa, että se otettaisiin huomioon, vielä tekisi tuomion kumoamista perustelluksi harkintavallan väärinkäyttöä koskevan väitteen osalta. Tyydyn huomauttamaan, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on valituksenalaisen tuomion 174 kohdassa katsonut, ettei kyseinen muistio koskenut nimenomaisesti valittajan viraltapanoa ja ettei sillä siis voitu näyttää toteen tapahtuneeksi väitettyä virhettä. Koska ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin oli katsonut, ettei kyseisellä muistiolla ollut tältä osin merkitystä, se ei voinut tehdä virhettä todisteiden esittämisen osalta, kun se ei lausunut siitä, pitäisikö muistio liittää asiakirja-aineistoon.

59 Kymmenes valitusperuste on näin ollen hylättävä.

Yhdestoista valitusperuste: tuomion perustelujen puutteellisuus niiden väitteiden osalta, joilla on pyritty osoittamaan harkintavallan väärinkäyttö

60 Tässä valitusperusteessa valittaja väittää, ettei ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ole valituksenalaisen tuomion 172-175 kohdassa vastannut tiettyihin väitteisiin, jotka ovat omiaan osoittamaan kurinpitomenettelyyn liittyvän harkintavallan väärinkäytön, kuten väitteisiin, jotka koskevat "menettelyjen rinnakkaisuutta", "sitä, ettei ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ole antanut vastausta kurinpitomenettelyn tarkasta ulottuvuudesta henkilöstösääntöjen 11, 12 ja 17 artiklan osalta", "loogisen yhteyden puuttumista päätöksen edellytysten ja kurinpitomenettelyyn olennaisena osana kuuluvan päättelyn lopputuloksen välillä", sitä, että "komissio on kirjelmissään väittänyt, ettei kurinpitolautakunnan edes tarvinnut lukea kyseistä teosta", ja sitä, että "pääsihteeri oli kurinpitolautakunnan puheenjohtajana aktiivisesti ja tahallisesti johdatellut menettelyn kulkua".

61 Kuten komissio on perustellusti todennut, valituksenalaisen tuomion 171-175 kohdasta ilmenee, ettei ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ole pitänyt valittajan väitteitä sellaisina "objektiivisina, asiassa merkityksellisinä ja yhtäpitävinä seikkoina", jotka voisivat osoittaa oikeaksi käsityksen, jonka mukaan valittajalle määrätyllä seuraamuksella tavoiteltiin jotain muuta päämäärää kuin yhteisöjen julkishallinnon sisäisen järjestyksen turvaamista. Tuomioistuimille asetettu velvollisuus perustella päätöksensä ei edellytä, että tuomioistuinten olisi vastattava yksityiskohtaisesti kaikkiin esitettyihin väitteisiin.(18) Valittaja ei ole osoittanut, että hänen väitteensä olisivat sillä tavalla riittävän selviä ja täsmällisiä ja että ne perustuisivat sellaiseen riittävään näyttöön,(19) että se, ettei niihin ole vastattu yksityiskohtaisesti, merkitsisi, että valituksenalaisen tuomion perustelut olisivat puutteelliset.

62 Yhdestoista valitusperuste on näin ollen hylättävä.

Kahdestoista valitusperuste: induktiivisen menetelmän ja olettamaa koskevien todistelusääntöjen soveltamisessa tapahtunut virhe

63 Valittajan mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen tuomion 155 kohdassa noudatetussa päättelyssä on looginen virhe, koska siinä todetaan, että "viraltapanopäätöksestä ei voida päätellä, että henkilöstösääntöjen 17 artiklan toisen kohdan rikkomisen, josta kantajaa on moitittu, olisi katsottu tapahtuneen siinäkin tapauksessa, ettei yhteisöjen etua olisi lainkaan vahingoitettu, joten ei vaikuta siltä, että nimittävän viranomaisen tälle säännökselle antama ulottuvuus ylittäisi tavoitellun päämäärän ja olisi siten sananvapauden periaatteen vastainen". Valittajan mukaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on päätellyt tuntemattoman seikan olemassaolon epävarmasta seikasta, vaikka olettamaa koskeva päättelysääntö edellyttää, että tuntemattoman seikan olemassaolo johdetaan varmasta seikasta. Valittaja toteaa lisäksi, ettei kielteinen päätelmä ("ei voida päätellä") voi olla asianmukaisen päättelyn tukena.

64 Mielestäni se looginen virhe, jonka valittaja uskoo havainneensa, johtuu siitä, että kyseistä katkelmaa on tulkittu epäasianmukaisesti ja irrallaan asiayhteydestään. On nimittäin todettava, että kuten valituksenalaisen tuomion 140 kohdasta ilmenee, valittaja on arvostellut ennakkolupajärjestelmää siitä, että se mahdollistaa Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan vastaisen "rajattoman sensuurin". Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on tuomion 152 kohdassa perustellusti hylännyt tämän käsityksen muistuttaen, että luvan epääminen on poikkeuksellista, sillä se on perusteltua vain siinä tapauksessa, että kyseessä oleva julkaiseminen saattaa vaarantaa yhteisöjen edun. Seuraavaksi (tuomion 154 kohta) ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on todennut, että viraltapanopäätös perustuu muun muassa siihen, että valittaja on käytöksellään aiheuttanut vakavaa vahinkoa yhteisöjen edulle ja vahingoittanut toimielimen julkisuuskuvaa ja mainetta. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on päätellyt tästä (tuomion 155 kohta), ettei minkään seikan perusteella voida todeta, että henkilöstösääntöjen 17 artiklan toisen kohdan rikkomisen, johon valittajan väitetään syyllistyneen siinäkin tapauksessa, ettei yhteisöjen edulle olisi aiheutunut mitään vahinkoa, joten ei voida puhua "rajattomasta sensuurista". Koska valittajan esiin tuoma mahdollisuus, että 17 artiklan toista kohtaa voitaisiin käyttää kaikentyyppisten julkaisujen kieltämiseen, on osoitettu vääräksi sekä nyt esillä olevassa asiassa että yleisesti, mikään ei estänyt ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta katsomasta, kuten se on tehnytkin, että tosiasiallisesti asetettu rajoitus ei ollut tavoiteltuun päämäärään nähden suhteeton.

65 Kahdestoista valitusperuste perustuu näin ollen valituksenalaisen tuomion virheelliseen tulkintaan, eikä sitä siis voida hyväksyä.

Kolmastoista valitusperuste: valituksenalaisen tuomion perustelujen puutteellisuus

66 Viimeisessä valitusperusteessaan valittaja väittää, että muiden valitusperusteiden käsittely osoittaa, että häntä kohtaan esitettyjä väitteitä ei ole näytetty toteen. Valittajan mukaan tästä seuraa, että seuraamuksen suhteellisuutta koskeva arviointi, jonka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on aloittanut toteamalla, että "valittajaa vastaan esitetyt seikat on näytetty toteen" (tuomion 166 kohta), on virheellinen.

Valittaja toteaa vielä, että ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on kieltäytynyt määräämästä esitettäväksi erästä olennaista todistetta, koska se ei ole liittänyt asiakirja-aineistoon 28.7.1995 päivättyä muistiota, joka koskee virantoimituksesta pidättämisen ajalta tehtävän palkanpidätyksen laskutapaa, joten ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen päätelmä, jonka mukaan harkintavaltaa ei ollut käytetty väärin (tuomion 175 kohta), on perusteltu virheellisesti.

67 Ensimmäinen väite on hylättävä, koska muista valitusperusteista ei mielestäni pitäisi hyväksyä ainoatakaan.

Jälkimmäisen väitteen osalta viittaan huomautuksiin, joita on edellä esitetty kymmenettä valitusperustetta käsiteltäessä, ja erityisesti tarjotun todisteen merkityksettömyyteen.

68 Kolmastoista valitusperuste on siis hylättävä ilmeisen perusteettomana.

Oikeudenkäyntikulut

69 Yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 69 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut; 118 artiklan mukaan tätä sovelletaan muutoksenhaussa. Jos ne kolmetoista valitusperustetta, joihin valittaja on vedonnut, hylätään ehdotukseni mukaisesti, valittaja on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Ratkaisuehdotus

70 Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin katsoo, että valitus on osittain jätettävä tutkimatta ja osittain hylättävä perusteettomana ja että valittaja on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

(1) - Yhdistetyt asiat T-34/96 ja T-163/96, Connolly v. komissio, tuomio 19.5.1999 (Kok. H. 1999, s. I-A-87 ja II-463).

(2) - Euroopan yhteisöjen virkamiehiin sovellettavien henkilöstösääntöjen ja näiden yhteisöjen muuta henkilöstöä koskevien palvelussuhteen ehtojen vahvistamisesta sekä yhteisöjen virkamiehiin tilapäisesti sovellettavien erityisten toimenpiteiden laatimisesta 29 päivänä helmikuuta 1968 annettu neuvoston asetus (ETY, Euratom, EHTY) N:o 259/68 (EYVL L 56, s. 1). Tätä asetusta, jolla tehtiin useita merkittäviä muutoksia 18.12.1961 annettuihin neuvoston asetuksiin N:o 31 (ETY) ja N:o 11 (EHTY)(EYVL 1962, 45, s. 1385), on puolestaan muutettu useaan kertaan (maaliskuuhun 1999 mennessä muutoksia on tehty peräti 80).

(3) - Asia Handyside v. Yhdistynyt kuningaskunta, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 7.12.1976, A-sarja, nro 24, 49 §.

(4) - Reports of Judgements and Decisions 1996-V, s. 1957.

(5) - Tuomion 27 kohta.

(6) - Em. asia Wingrove v. Yhdistynyt kuningaskunta, tuomion 48-51 kohta.

(7) - Tuomio 25.6.1992, A-sarja, nro 239, 58 §.

(8) - Valitus nro 3923/98, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa Reports of Judgements and Decisions.

(9) - Asia T-82/99, Cwik v. komissio, tuomio 14.7.2000 (Kok. H. II-0000).

(10) - Edellisessä alaviitteessä mainittu asia, tuomion 57 kohta.

(11) - Edellä alaviitteessä 7 mainittu asia, tuomion 58 kohta.

(12) - A-sarja, nro 323.

(13) - Valitus nro 28396/95, ECHR 1999-III.

(14) - Em. asia Vogt v. Saksa, tuomion 53 kohta ja em. asia Wille v. Liechtenstein, tuomion 62 ja 64 kohta.

(15) - A-sarja, nro 216.

(16) - Em. asia Wingrove v. Yhdistynyt kuningaskunta, tuomion 58 kohdan loppu.

(17) - Tuomion 60 kohta.

(18) - Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 6 artikla 1 kohdan tulkinnasta ks. asia Van de Hurk v. Alankomaat, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 19.4.1994, A-sarja, nro 288, 61 §.

(19) - Ks. myös asia Ruiz Torija v. Espanja, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio 9.12.1994, A-sarja, nro 303-A, 30 §.