61998J0378

1. Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva kanne - Valtiontukea koskevan komission päätöksen noudattamatta jättäminen - Myönnettyjen tukien takaisinperimistä koskeva velvollisuus - Merkityksellinen määräaika - Siinä päätöksessä asetettu määräaika, jonka täytäntöönpanon laiminlyönnistä on kyse, tai komission myöhemmin asettama määräaika

(EY:n perustamissopimuksen 93 artiklan 2 kohdan toinen alakohta (josta on tullut EY 88 artiklan 2 kohdan toinen alakohta) ja 169 artikla (josta on tullut EY 226 artikla))

2. Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskeva kanne - Myönnettyjen tukien takaisinperimistä koskevan velvollisuuden laiminlyönti - Puolustautumisperusteet - Täytäntöönpanon täydellinen mahdottomuus - Komission ja jäsenvaltion velvollisuus olla yhteistyössä perustamissopimuksen mukaisen ratkaisun löytämiseksi, jos päätöksen täytäntöönpanossa ilmenee vaikeuksia

(EY:n perustamissopimuksen 5 artikla (josta on tullut EY 10 artikla) ja 93 artiklan 2 kohta (josta on tullut EY 88 artiklan 2 kohta))

1. Perustamissopimuksen 93 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa (josta on tullut EY 88 artiklan 2 kohdan toinen alakohta) annettu oikeus kanteen nostamiseen on vain yksi muunnelma jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevasta kanteesta, ja se on erityisellä tavalla mukautettu niihin erityisongelmiin, joita valtiontuista aiheutuu yhteismarkkinoilla käytävässä kilpailussa.

Koska perustamissopimuksen 93 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa - toisin kuin sen 169 artiklassa (josta on tullut EY 226 artikla) - ei määrätä oikeudenkäyntimenettelyä edeltävää vaihetta, eikä komissio siten myöskään anna perusteltua lausuntoa, jossa jäsenvaltiolle asetettaisiin määräaika komission päätöksen noudattamiseksi, perustamissopimuksen 93 artiklan 2 kohdan toista alakohtaa sovellettaessa merkityksellinen määräaika voi olla ainoastaan siinä päätöksessä asetettu määräaika, jonka täytäntöönpanon laiminlyönnistä on kyse, tai komission mahdollisesti myöhemmin asettama määräaika.

( ks. 24 ja 26 kohta )

2. Ainoa mahdollinen peruste, johon jäsenvaltio voi vedota puolustautuakseen jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevaa kannetta vastaan, jonka komissio nostaa perustamissopimuksen 93 artiklan 2 kohdan (josta on tullut EY 88 artiklan 2 kohta) mukaisesti, on täydellinen mahdottomuus panna päätös asianmukaisesti täytäntöön.

Se, ettei jäsenvaltio voi esittää tällaista kannetta vastaan muita perusteita kuin täytäntöönpanon täydellisen mahdottomuuden, ei estä jäsenvaltiota, joka kohtaa ennalta-arvaamattomia ja odottamattomia vaikeuksia valtiontuesta tehdyn komission päätöksen täytäntöönpanossa tai havaitsee sellaisia seurauksia, joita komissio ei ollut ottanut huomioon, saattamasta näitä ongelmia komission arvioitaviksi ja ehdottamasta sopivia muutoksia kyseiseen päätökseen. Komission ja jäsenvaltion on tällaisessa tilanteessa oltava vilpittömässä mielessä yhteistyössä erityisesti sen perustamissopimuksen 5 artiklan (josta on tullut EY 10 artikla) määräysten taustalla olevan säännön perusteella, jonka mukaan jäsenvaltioilla ja yhteisöjen toimielimillä on vastavuoroinen lojaalin yhteistyön velvollisuus, jotta nämä vaikeudet voidaan ratkaista täysin perustamissopimuksen ja erityisesti sen valtiontukia koskevia määräyksiä noudattaen.

Täytäntöönpanon täyttä mahdottomuutta koskeva edellytys ei täyty silloin, kun vastaajana oleva hallitus ainoastaan ilmoittaa komissiolle päätöksen täytäntöönpanoon liittyvät oikeudelliset, poliittiset tai käytännön vaikeudet ryhtymättä minkäänlaisiin toimenpiteisiin tuen takaisinperimiseksi kyseessä olevilta yrityksiltä ja ehdottamatta komissiolle päätöksen täytäntöönpanemiseksi vaihtoehtoisia tapoja, joilla vaikeudet olisi voitu voittaa.

Juuri jäsenvaltio on velvollinen ensimmäisenä esittämään ehdotuksia vaikeuksien ilmetessä.

( ks. 30-32 ja 50 kohta )

Asiassa C-378/98,

Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehenään G. Rozet, prosessiosoite Luxemburgissa,

kantajana,

vastaan

Belgian kuningaskunta, asiamiehenään A. Snoecx, avustajanaan avocat G. van Gerven ja avocat K. Coppenholle,

vastaajana,

jossa kantaja vaatii yhteisöjen tuomioistuinta toteamaan, että koska Belgian kuningaskunta ei ole asetetun määräajan kuluessa toteuttanut tarvittavia toimenpiteitä periäkseen tuensaajayrityksiltä takaisin Maribel kaksi ja kolme -ohjelmien yhteydessä myönnetyt tuet, jotka on todettu lainvastaisiksi ja yhteismarkkinoille soveltumattomiksi Belgian myöntämästä tuesta "Maribel kaksi ja kolme" -ohjelmien yhteydessä 4 päivänä joulukuuta 1996 tehdyssä komission päätöksessä 97/239/EY (EYVL 1997, L 95, s. 25), se ei ole noudattanut EY:n perustamissopimuksen 189 artiklan neljännen kohdan (josta on tullut EY 249 artiklan neljäs kohta) ja päätöksen 97/239/EY 2 ja 3 artiklan mukaisia jäsenyysvelvoitteitaan,

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN (kuudes jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja C. Gulmann sekä tuomarit J.-P. Puissochet, R. Schintgen, F. Macken ja N. Colneric (esittelevä tuomari),

julkisasiamies: A. Tizzano,

kirjaaja: osastopäällikkö D. Louterman-Hubeau,

ottaen huomioon suullista käsittelyä varten laaditun kertomuksen,

kuultuaan komission, asiamiehenään G. Rozet, ja Belgian kuningaskunnan, asiamiehinään avocat G. van Gerven ja avocat B. van Hees, 30.11.2000 pidetyssä istunnossa esittämät suulliset huomautukset,

kuultuaan julkisasiamiehen 23.1.2001 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

1 Euroopan yhteisöjen komissio on EY:n perustamissopimuksen 93 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan (josta on tullut EY 88 artiklan 2 kohdan toinen alakohta) mukaisesti 21.10.1998 nostamassaan kanteessa vaatinut yhteisöjen tuomioistuinta toteamaan, että koska Belgian kuningaskunta ei ole asetetun määräajan kuluessa toteuttanut tarvittavia toimenpiteitä periäkseen tuensaajayrityksiltä takaisin Maribel kaksi ja kolme -ohjelmien yhteydessä myönnetyt tuet, jotka on todettu lainvastaisiksi ja yhteismarkkinoille soveltumattomiksi Belgian myöntämästä tuesta "Maribel kaksi ja kolme" -ohjelmien yhteydessä 4 päivänä joulukuuta 1996 tehdyssä komission päätöksessä 97/239/EY (EYVL 1997, L 95, s. 25), se ei ole noudattanut EY:n perustamissopimuksen 189 artiklan neljännen kohdan (josta on tullut EY 249 artiklan neljäs kohta) ja päätöksen 97/239/EY 2 ja 3 artiklan mukaisia jäsenyysvelvoitteitaan.

Sovellettavat oikeussäännöt ja tosiseikat

Kanteen nostamista edeltäneet tapahtumat ja päätös 97/239/EY

2 Palkattujen työntekijöiden sosiaaliturvaa koskevista yleisistä periaatteista 29.6.1981 annetulla lailla (Moniteur belge, 2.7.1981, s. 8575) otettiin Belgiassa käyttöön niin sanottu Maribel-ohjelma, jossa myönnettiin sosiaaliturvamaksujen alennus yrittäjille, jotka työllistävät ruumiillisen työn tekijöitä. Koska kyseinen toimenpide oli luonteeltaan yleinen ja automaattinen, sen ei katsottu olevan EY:n perustamissopimuksen 92 artiklan 1 kohdan (josta on muutettuna tullut EY 87 artiklan 1 kohta) soveltamisalaan kuuluvaa tukea.

3 Tätä ohjelmaa muutettiin 1.7.1993 alkaen 14.6.1993 tehdyllä kuninkaan päätöksellä (Moniteur belge 7.7.1993, s. 16069), jolla otettiin käyttöön niin sanottu Maribel kaksi -ohjelma. Päätöksen mukaan sosiaaliturvamaksujen alennusta korotetaan, jos työnantaja harjoittaa toimintaansa pääasiallisesti aloilla, joilla esiintyy eniten kansainvälistä kilpailua.

4 Tämän jälkeen 22.2.1994 tehdyllä kuninkaan päätöksellä (Moniteur belge 18.3.1994, s. 6724), jolla otettiin käyttöön Maribel kolme -ohjelma, alennusten määrää korotettiin uudelleen 1.1.1994 lukien. Sen soveltamisalaa laajennettiin 1.1.1994 alkaen kansainvälisten kuljetusten alalle ja 1.4.1994 alkaen lento- ja merikuljetusten aloille sekä näihin kuljetuksiin liittyviin toimintoihin.

5 Koska Belgian hallitus ei ollut ennakolta ilmoittanut komissiolle Maribel kaksi ja kolme -ohjelmista (jäljempänä Maribel kaksi ja kolme -ohjelma), komissio aloitti perustamissopimuksen 93 artiklan 2 kohdan ensimmäisessä kohdassa tarkoitetun menettelyn. Tämän menettelyn päätteeksi se teki 4.12.1996 päätöksen 97/239/EY, jonka se antoi tiedoksi Belgian kuningaskunnalle 20.12.1996.

6 Päätöksen 97/239/EY 1 artiklassa komissio toteaa yhteismarkkinoille soveltumattomaksi ruumiillisen työn tekijöitä koskevan sosiaaliturvamaksujen suurimman alennuksen, joka myönnettiin Maribel kaksi ja kolme -ohjelman yhteydessä sellaisille työnantajille, jotka harjoittavat toimintaansa pääasiallisesti aloilla, joilla esiintyy eniten kansainvälistä kilpailua.

7 Päätöksen 97/239/EY 2 artiklan ensimmäisen virkkeen mukaan "Belgian on toteutettava tarvittavat toimenpiteet lopettaakseen viipymättä 1 artiklassa tarkoitettujen sosiaaliturvamaksujen lisäalennusten myöntäminen ja sen on vaadittava tuensaajayrityksiä maksamaan takaisin laittomasti myönnetty tuki".

8 Päätöksen 97/239/EY 3 artiklan mukaan "Belgian on ilmoitettava komissiolle kahden kuukauden kuluessa tämän päätöksen tiedoksisaamisesta niistä toimenpiteistä, jotka se on toteuttanut tämän päätöksen noudattamiseksi".

9 Belgian kuningaskunta vaati yhteisöjen tuomioistuimeen 19.2.1997 jättämällään kanteella tätä kumoamaan komission päätöksen 97/239/EY. Yhteisöjen tuomioistuin hylkäsi kanteen asiassa C-75/97, Belgia vastaan komissio, 17.6.1999 antamallaan tuomiolla (Kok. 1999, s. I-3671).

Toimenpiteet, jotka Belgian kuningaskunta on toteuttanut päätöksen 97/239/EY johdosta, ja ennen tämän kanteen nostamista käydyt neuvottelut

10 Belgian hallitus ilmoitti komissiolle, että pannakseen täytäntöön päätöksen 97/239/EY 2 artiklan ensimmäisen kohdan ensimmäisessä osassa asetetun velvollisuuden lopettaa sosiaaliturvamaksujen lisäalennusten myöntäminen, se aikoi korvata Maribel kaksi ja kolme -ohjelman uudella, Maribel neljä -ohjelmaksi kutsutulla järjestelyllä 1.7.1997 lukien. Komissio puolestaan ilmoitti Belgian hallitukselle pitävänsä Maribel neljä -ohjelmaa kokonaisuudessaan yleisenä toimenpiteenä, joten se ei vastustanut sitä perustamissopimuksen 92 artiklan 1 kohdan perusteella.

11 Belgian kuningaskunta ei kuitenkaan ennen tämän kanteen nostamista ollut noudattanut päätöksen 97/239/EY 2 artiklan ensimmäisen virkkeen mukaista velvoitettaan periä takaisin Maribel kaksi ja kolme -ohjelman yhteydessä myönnetyt tuet.

12 Komissio ja Belgian hallitus kävivät neuvotteluja löytääkseen ratkaisun niihin vaikeuksiin, joilla Belgian hallitus perusteli sitä, ettei se ollut perinyt näitä tukia takaisin. Neuvottelut näyttävät alkaneen 13.1.1997 pidetyssä Belgian hallituksen edustajien ja komission virkamiesten välisessä kokouksessa.

13 Belgian hallitus väitti näiden vaikeuksien aiheutuneen seuraavista syistä: jotkut yrityksistä olivat menneet konkurssiin tai muuten lakanneet olemasta; Maribel kaksi ja kolme -ohjelmien yhteydessä myönnetyt sosiaaliturvamaksujen alennukset olivat sulautuneet toisiinsa; yrityksillä olisi ollut oikeus eri rahoitusmuotoihin, jolleivät ne olisi saaneet kyseisiä alennuksia; uusia Maribel neljä -ohjelman mukaisia alennuksia oli kirjanpidollisesti vaikea vähentää takaisin perittävästä määrästä; tukea saaneita yrityksiä oli lukumääräisesti paljon, ja niiden alennukset olisi pitänyt laskea neljännesvuosittain työllistettyjen työntekijöiden lukumäärän mukaan; ja tällaisesta toimenpiteestä olisi aiheutunut toimivaltaiselle hallintoviranomaiselle suuret kustannukset ja suhteeton työmäärä.

14 Belgian hallitus väitti, että takaisin perittävien tukien määrä oli laskettava kiinteämääräisesti.

15 Belgian hallitus vaati myös de minimis -säännön soveltamista ja totesi, että tämän säännön mukaan takaisinmaksuvelvoite ei koskenut yrityksiä, joissa oli alle 50 työntekijää.

16 Komissio ei puolestaan periaatteessa vastustanut de minimis -säännön soveltamista eikä sitä, että takaisin perittävästä määrästä vähennettäisiin uudet Maribel neljä -ohjelman mukaiset alennukset.

17 Komissio kuitenkin vaati useaan kertaan Belgian hallitusta täsmentämään kiinteän määrän laskutapaa koskevaa ehdotustaan ja selvittämään, miten se aikoi konkreettisesti periä kyseiset tuet takaisin tätä laskutapaa soveltaen. Komissio oli huolissaan kiinteämääräisen laskutavan epämääräisyydestä eikä sen mielestä voitu hyväksyä muitakaan laskutapoja, joissa ei otettaisi huomioon eri yritysten todellisuudessa saamia sosiaaliturvamaksujen alennuksia.

18 Koska komissio ei saanut useita kuukausia kestäneiden neuvottelujen jälkeen Belgian hallitukselta konkreettisia ehdotuksia tukien takaisinperimiseksi, se vaati 4.5.1998 päivätyssä kirjeessään, että Belgian hallitus "toimittaa komissiolle 15 arkipäivän kuluessa kirjeen päiväyksestä lukien konkreettisen, yksityiskohtaisen ja toteuttamiskelpoisen ehdotuksen tukien takaisinperimiseksi".

19 Koska Belgian hallituksen antama vastaus ei tyydyttänyt komissiota, tämä nosti nyt käsiteltävänä olevan kanteen.

Asian vireillepanon jälkeisten neuvottelujen kulku

20 Vastauksista, jotka asianosaiset ovat antaneet yhteisöjen tuomioistuimen esittämään kysymykseen, ilmenee, että neuvottelut keskeytettiin tämän kanteen nostamisen jälkeen mutta että niitä jatkettiin tammikuussa 1999. Belgian hallitus tutki tuolloin komission kanssa eri versioita "toimintasuunnitelmaksi" otsikoidusta asiakirjasta, jota se ehdotti Maribel kaksi ja kolme -ohjelman yhteydessä myönnettyjen tukien takaisinperimistä koskevan ongelman ratkaisemiseksi.

21 Komissio hyväksyi olennaisilta osin tässä asiakirjassa ehdotetun takaisinperimistavan vaatien Belgian hallitukselta ainoastaan joitakin täsmennyksiä.

22 Maribel kaksi ja kolme -ohjelmien yhteydessä myönnettyjen tukien takaisinperimisestä säädettiin 24.12.1999 annetulla lailla (Moniteur belge 31.12.1999, kolmas painos, s. 50467), joka koski sosiaalisia ja muita säännöksiä.

23 Komissio ei kuitenkaan hyväksynyt tiettyjä takaisin perimiseen liittyviä yksityiskohtia, ja se vaati Belgian hallitusta tekemään joitakin muutoksia kyseiseen lakiin. Asianosaiset näyttivät olleen eri mieltä erityisesti eräästä de minimis -säännön soveltamista koskevasta kysymyksestä ja siitä, että lain perusteella oli epäselvää, saivatko asianomaiset yritykset kaksinkertaisen verovähennyksen takaisin maksettavista määristä.

Aineelliset perusteet

Laiminlyöntiä todettaessa merkityksellinen ajankohta

24 Perustamissopimuksen 93 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa määrätty kannekeino on vain yksi muunnelma jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevasta kanteesta, ja tämä kannekeino on erityisellä tavalla mukautettu niihin erityisongelmiin, joita valtion tuista aiheutuu yhteismarkkinoilla käytävässä kilpailussa (asia C-301/87, Ranska v. komissio, ns. Boussac Saint Frères -tapaus, tuomio 14.2.1990, Kok. 1990, s. I-307, 23 kohta; Kok. Ep. X, s. 319).

25 EY:n perustamissopimuksen 169 artiklaan (josta on tullut EY 226 artikla) perustuvissa menettelyissä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä arvioitaessa otetaan huomioon jäsenvaltion tilanne sellaisena kuin se on perustellussa lausunnossa asetetun määräajan päättyessä, eikä yhteisöjen tuomioistuin voi ottaa huomioon tämän jälkeen tapahtuneita muutoksia (ks. esim. asia C-58/99, komissio v. Italia, tuomio 23.5.2000, Kok. 2000, s. I-3811, 17).

26 Toisin kuin perustamissopimuksen 169 artiklassa sen 93 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa ei määrätä oikeudenkäyntimenettelyä edeltävää vaihetta, eikä komissio siten myöskään anna perusteltua lausuntoa, jossa jäsenvaltiolle asetettaisiin määräaika komission päätöksen noudattamiseksi, joten merkityksellinen määräaika voi näissä tapauksissa luonnollisesti olla ainoastaan siinä päätöksessä asetettu määräaika, jonka täytäntöönpanon laiminlyönnistä on kyse, tai komission mahdollisesti myöhemmin asettama määräaika.

27 Tässä tapauksessa määräaika asetettiin päätöksen 97/239/EY 3 artiklassa, jonka mukaan Belgian hallituksen olisi pitänyt ilmoittaa komissiolle kahden kuukauden kuluessa päätöksen tiedoksisaamisesta niistä toimenpiteistä, jotka se on toteuttanut päätöksen noudattamiseksi, mukaan lukien myönnettyjen tukien takaisinperimiseksi toteutetut toimenpiteet. Käytyään pitkiä neuvotteluja Belgian hallituksen kanssa sen kohtaamista vaikeuksista komissio asetti 4.5.1998 päivätyssä kirjeessään uuden 15 päivän määräajan kyseisen kirjeen päiväyksestä lukien.

28 Kun otetaan huomioon todellisuudessa aiheutuneet vaikeudet ja oikeuskäytäntö, joka koskee sekä jäsenvaltioille että yhteisön toimielimille asetettua lojaalin yhteistyön velvoitetta (ks. asia C-261/99, komissio v. Ranska, tuomio 22.3.2001, Kok. 2001, s. I-2537, 24 kohta), tässä asiassa ei voida kiistää, että päätöksen 97/239/EY 3 artiklassa asetettu määräaika on korvattu 4.5.1998 päivätyssä kirjeessä asetetulla määräajalla. Näin ollen viimeksi mainittu määräaika on merkityksellinen, eikä tässä tapauksessa tarvitse ottaa huomioon niitä aloitteita ja toimenpiteitä, jotka Belgian viranomaiset ovat tehneet tämän määräajan jälkeen.

Myönnettyjen tukien takaisin perimisen väitetty mahdottomuus

29 Tässä asiassa on kiistatonta, että Belgian viranomaiset eivät olleet perineet Maribel kaksi ja kolme -ohjelmaan liittyviä, laittomasti myönnettyjä tukia takaisin asetetussa määräajassa, joka on määritelty tämän tuomion 28 kohdassa.

30 Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ainoa mahdollinen peruste, johon jäsenvaltio voi vedota puolustautuakseen kannetta vastaan, jonka komissio nostaa perustamissopimuksen 93 artiklan 2 kohdan mukaisesti jäsenvaltion laiminlyönnin vuoksi, on täydellinen mahdottomuus panna päätös asianmukaisesti täytäntöön (ks. asia C-348/93, komissio v. Italia, tuomio 4.4.1995, Kok. 1995, s. I-673, 16 kohta; asia C-280/95, komissio v. Italia, tuomio 29.1.1998, Kok. 1998, s. I-259, 13 kohta ja em. asia komissio v. Ranska, tuomion 23 kohta).

31 Se, ettei jäsenvaltio voi menestyksellisesti esittää tällaista kannetta vastaan muita perusteita kuin täytäntöönpanon täydellisen mahdottomuuden, ei estä jäsenvaltiota, joka kohtaa ennalta-arvaamattomia ja odottamattomia vaikeuksia valtiontuesta tehdyn komission päätöksen täytäntöönpanossa tai havaitsee sellaisia seurauksia, joita komissio ei ollut ottanut huomioon, saattamasta näitä ongelmia komission arvioitaviksi ja ehdottamasta sopivia muutoksia kyseiseen päätökseen. Komission ja jäsenvaltion on tällaisessa tilanteessa oltava vaikeuksien voittamiseksi vilpittömässä mielessä yhteistyössä erityisesti perustamissopimuksen 5 artiklan (josta on tullut EY 10 artikla) määräysten taustalla olevan säännön perusteella, jonka mukaan jäsenvaltioilla ja yhteisöjen toimielimillä on vastavuoroinen lojaalin yhteistyön velvollisuus (ks. asia 94/87, komissio v. Saksa, tuomio 2.2.1989, Kok. 1989, s. 175, 9 kohta; em. asia, komissio v. Italia, tuomion 17 kohta; asia C-404/97, komissio v. Portugali, tuomio 27.6.2000, Kok. 2000, s. I-4897, 40 kohta ja em. asia komissio v. Ranska, 24 kohta).

32 Täytäntöönpanon mahdottomuutta koskeva edellytys ei täyty silloin, kun vastaajana oleva hallitus ainoastaan ilmoittaa komissiolle päätöksen täytäntöönpanoon liittyvät oikeudelliset, poliittiset tai käytännön vaikeudet ryhtymättä minkäänlaisiin toimenpiteisiin tuen takaisinperimiseksi kyseessä olevilta yrityksiltä ja ehdottamatta komissiolle päätöksen täytäntöönpanemiselle vaihtoehtoisia tapoja, joilla vaikeudet olisi voitu voittaa (ks. em. asia komissio v. Saksa, tuomion 10 kohta; asia C-183/91, komissio v. Kreikka, tuomio 10.6.1993, Kok. 1993, s. I-3131, 20 kohta ja em. asia komissio v. Italia, tuomion 14 kohta).

Asianosaisten väitteet ja niiden perustelut

33 Komissio väittää, ettei Belgian kuningaskunta ole toteuttanut toimenpiteitä Maribel kaksi ja kolme -ohjelman yhteydessä myönnettyjen tukien takaisin perimiseksi, vaikkei niiden takaisinperiminen ollut täysin mahdotonta. Komissio arvostelee Belgian hallitusta siitä, ettei tämä ole tehnyt aloitteita yrittääkseen periä kyseiset tuet takaisin tuensaajayrityksiltä.

34 Belgian hallitus ei komission mukaan myöskään ole ehdottanut päätöksen 97/239/EY täytäntöönpanemiseksi sellaisia vaihtoehtoisia tapoja, joilla kyseisten tukien takaisinperimisessä havaitut vaikeudet olisi voitu voittaa. Komissio huomauttaa erityisesti, ettei Belgian hallitus ole useista kehotuksista huolimatta täsmentänyt korvausmenetelmää ja kiinteämääräistä laskutapaa koskevia ehdotuksiaan.

35 Belgian hallitus puolestaan vastaa, että se on toiminut huolellisesti yrittäessään periä kyseiset tuet takaisin mutta että se on kohdannut ylitsepääsemättömiä vaikeuksia eri yritysten saamien sosiaaliturvamaksujen alennusten tarkan määrän laskemisessa neljännesvuosittain.

36 Lisäksi Belgian hallitus toteaa, että koska tähän ongelmaan ei ole löytynyt yleistä ratkaisua, se ei olisi voinut panna päätöstä 97/239/EY täytäntöön ainoastaan joitakin tukea saaneita yrityksiä vastaan loukkaamatta yhdenvertaisen kohtelun periaatetta.

37 Belgian hallitus kuvailee yksityiskohtaisesti ne vaikeudet, jotka sen mukaan johtuvat Belgian sosiaaliturvajärjestelmän erityispiirteistä:

- Ensinnäkin yritys, joka joutuisi palauttamaan Maribel kaksi ja kolme -ohjelmien yhteydessä myönnetyt tuet, olisi tilanteessa, joka voisi kestää ainoastaan 30 päivää, jonka jälkeen yrityksellä ei enää olisi oikeutta muihin, erilaisin edellytyksin myönnettäviin sosiaaliturvamaksujen alennuksiin. On selvää, että takaisinperimistä on mahdotonta toteuttaa 30 päivän kuluessa.

- Toiseksi, kun otetaan huomioon, että Maribel-ohjelmat muodostivat jakamattoman kokonaisuuden ja että ennen vuotta 1994 tietojenkäsittelyjärjestelmässä ei erotettu toisistaan alkuperäisestä Maribel-ohjelmasta ja Maribel kaksi ja kolme -ohjelmasta maksettuja tukia, olisi joka tapauksessa mahdotonta tehdä laskutoimituksia ennen vuotta 1994 olevalta ajanjaksolta.

38 Belgian viranomaisten mukaan nämä vaikeudet olisi voitu ratkaista ainoastaan laskemalla takaisinperittävä määrä kiinteämääräisesti, mutta komissio ei hyväksynyt tätä ratkaisua.

39 Tässä yhteydessä Belgian hallitus on väittänyt, ettei komissio ole toiminut sen kanssa rakentavassa yhteistyössä hyväksyttävän ratkaisun löytämiseksi takaisin perimistä koskevaan ongelmaan. Se korostaa, että lojaalin yhteistyön velvoite sitoo samalla tavalla yhteisöjen toimielimiä kuin jäsenvaltiota.

Yhteisöjen tuomioistuimen arviointi asiasta

40 Yhteisöjen tuomioistuin on edellä mainitussa asiassa Belgia vastaan komissio antamansa tuomion 90 kohdassa todennut, ettei kiistattomista vaikeuksista huolimatta mikään osoittanut, että olisi ollut absoluuttisesti mahdotonta ryhtyä takaisin perimiseen ja että takaisin periminen olisi ollut absoluuttisesti mahdotonta jo silloin, kun komissio teki riidanalaisen päätöksensä 97/239/EY.

41 Kuten julkisasiamies on ratkaisuehdotuksensa 25 kohdassa todennut, tässä tapauksessa Belgian viranomaiset ovat käytännössä vedonneet ainoastaan takaisin perimiseen liittyviin teknisiin ja hallinnollisiin vaikeuksiin, jotka johtuivat pääasiallisesti tukea saaneiden yritysten suuresta lukumäärästä, ja siihen, että tukien määrä oli laskettava neljännesvuosittain näiden yritysten todellisuudessa työllistämien työntekijöiden lukumäärän perusteella.

42 Yhteisöjen tuomioistuin hylkäsi samankaltaisessa asiassa, jossa oli kyse vastaavanlaisista vaikeuksista, väitteen siitä, että täydellinen mahdottomuus voisi johtua asianomaisten yritysten suuresta lukumäärästä (em. asia komissio v. Italia, tuomio 29.1.1998). Yhteisöjen tuomioistuin totesi erityisesti tuomion 23 kohdassa, että vaikka kyseisen verohelpotuksen takaisinperiminen aiheuttaisikin hallinnollisia ongelmia, ei kuitenkaan voida katsoa, että sitä olisi teknisesti mahdotonta toteuttaa.

43 Laiminlyönnin toteamisen kannalta merkitykselliseen ajankohtaan mennessä Belgian hallitus ei ollut ryhtynyt minkäänlaisiin toimenpiteisiin periäkseen tuet takaisin asianomaisilta yrityksiltä. Tässä tapauksessa ei kuitenkaan vaikuta siltä, että olisi ollut täysin mahdotonta aloittaa tukien takaisinperiminen tietyistä yrityksistä, jotka olisi valittu yhdenvertaisen kohtelun periaatetta noudattaen, ja näitä yrityksiä olisi voitu suojata Belgian sosiaaliturvajärjestelmän erityispiirteistä johtuvilta haitoilta.

44 Lisäksi on todettava, että Belgian kuningaskunta ei ole riittävällä tavalla toiminut yhteistyössä komission kanssa kyseisten tukien takaisinperimistä koskevan ongelman ratkaisemiseksi.

45 Pitää paikkansa, että Belgian hallitus on ehdottanut korvausmenetelmää, joka perustuu olennaisesti siihen, että kunkin yrityksen maksettavana oleva määrä lasketaan kiinteämääräisesti.

46 On kuitenkin todettava, että komissio on oikeassa huomauttaessaan, että takaisin perittävien tukien kiinteämääräinen laskutapa oli esitetty epämääräisesti.

47 Belgian hallitus ei komission toistuneista kehotuksista huolimatta toimittanut tälle selvennyksiä laskutavan luonteesta ja tarkasta sisällöstä; Belgian hallitus ei etenkään ole määritellyt niitä tekijöitä, joita oli pidettävä "kiinteämääräisenä".

48 Lisäksi neuvottelujen eräässä vaiheessa Belgian hallitus ilmaisi itse vakavan epäilyksensä korvausmenetelmän toteuttamiskelpoisuudesta ja ilmoitti komissiolle vastahakoisuudestaan.

49 Koska komissio ei saanut tarkempia tietoja, se ei näin ollen voinut omaksua muunlaista asennetta kuin todeta, ettei tässä yhteydessä voitu hyväksyä mahdollista kiinteämääräistä laskutapaa, jossa ei olisi otettu huomioon yritysten todellisuudessa saamia sosiaaliturvamaksujen alennuksia.

50 Belgian hallituksen esittämästä väitteestä, jonka mukaan komissio ei olisi täyttänyt yhteistyövelvoitettaan, on todettava, että juuri jäsenvaltio, jolle laittomasti maksettujen tukien takaisinperimiseen velvoittava päätös on osoitettu, on velvollinen ensimmäisenä esittämään ehdotuksia vaikeuksien ilmetessä.

51 Koska perusteettomasti maksettujen summien takaisinperimistä koskevasta menettelystä ei ole annettu yhteisön säännöksiä tai määräyksiä, laittomasti myönnettyjen tukien takaisinperiminen on periaatteessa toteutettava kansallisen oikeuden säännösten mukaisesti (ks. asia C-24/95, Alcan Deutschland, tuomio 20.3.1997, Kok. 1997, s. I-1591, 24 kohta). Jäsenvaltio on siis parhaassa asemassa määritelläkseen asianmukaiset menettelytavat takaisin perimisen toteuttamiseksi.

52 Näin ollen komissiota ei voida syyttää yhteistyövelvoitteen laiminlyönnistä. Lisäksi komissio on viipymättä hyväksynyt de minimis -säännön soveltamisen ja todennut useaan kertaan neuvottelujen kuluessa olevansa valmis hyväksymään konkreettisen ehdotuksen kiinteämääräisestä laskutavasta. Komissio on siten toiminut aktiivisesti yhteistyössä Belgian hallituksen kanssa hyväksyessään ne vähäiset ehdotukset, jotka sille oli tehty ja jotka olivat hyväksymiskelpoisia.

53 Edellä esitetyn perusteella on todettava, että Belgian kuningaskunta ei ole noudattanut EY:n perustamissopimuksen 189 artiklan neljännen kohdan ja päätöksen 97/239/EY 2 ja 3 artiklan mukaisia jäsenyysvelvoitteitaan, koska se ei ole asetetun määräajan kuluessa toteuttanut tarvittavia toimenpiteitä periäkseen tuensaajayrityksiltä takaisin Maribel kaksi ja kolme -ohjelmien yhteydessä myönnetyt tuet, jotka on todettu lainvastaisiksi ja yhteismarkkinoille soveltumattomiksi päätöksellä 97/239/EY.

Oikeudenkäyntikulut

54 Yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 69 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Koska komissio on vaatinut oikeudenkäyntikulujen korvaamista ja Belgian kuningaskunta on hävinnyt asian, viimeksi mainittu on velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN (kuudes jaosto)

on antanut seuraavan tuomiolauselman:

1) Koska Belgian kuningaskunta ei ole asetetun määräajan kuluessa toteuttanut tarvittavia toimenpiteitä periäkseen tuensaajayrityksiltä takaisin Maribel kaksi ja kolme -ohjelmien yhteydessä myönnetyt tuet, jotka on todettu lainvastaisiksi ja yhteismarkkinoille soveltumattomiksi Belgian myöntämästä tuesta "Maribel kaksi ja kolme" -ohjelmien yhteydessä 4 päivänä joulukuuta 1996 tehdyssä komission päätöksessä 97/239/EY, se ei ole noudattanut EY:n perustamissopimuksen 189 artiklan neljännen kohdan (josta on tullut EY 249 artiklan neljäs kohta) ja päätöksen 97/239/EY 2 ja 3 artiklan mukaisia jäsenyysvelvoitteitaan.

2) Belgian kuningaskunta velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.