61998C0152

1. Euroopan yhteisöjen komissio vaatii yhteisöjen tuomioistuinta nyt yhdeksättä kertaa toteamaan, että jokin jäsenvaltio, tällä kertaa Alankomaiden kuningaskunta, ei ole noudattanut tiettyjen yhteisön vesiympäristöön päästettyjen vaarallisten aineiden aiheuttamasta pilaantumisesta 4 päivänä toukokuuta 1976 annetun neuvoston direktiivin 76/464/ETY (jäljempänä direktiivi) mukaisia velvoitteitaan.

2. Direktiivillä pyritään lopettamaan vesiympäristön pilaaminen tietyillä erityisen vaarallisilla aineilla, jotka on mainittu luettelossa I, ja rajoittamaan tiettyjen muiden vaarallisten aineiden, jotka on mainittu luettelossa II, aiheuttama vesiympäristön pilaaminen. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi jäsenvaltioiden on direktiivin 2 artiklan mukaisesti toteutettava 3 artiklassa ja sitä seuraavissa artikloissa säädetyt tarvittavat toimenpiteet.

3. Direktiivin 6 artiklan 1 kohdan nojalla neuvosto vahvistaa parhaimmat käytettävissä olevat tekniset keinot huomioon ottaen luettelossa I mainittujen aineiden päästöjen raja-arvot sen mukaan, miten päästöt vaikuttavat vesiympäristöön. Direktiivin 3 ja 5 artiklan mukaan jäsenvaltioiden velvollisuutena on huolehtia siitä, että kaikilta mainittujen aineiden päästöiltä vesiympäristöön edellytetään toimivaltaisten kansallisten viranomaisten etukäteen antamaa lupaa, jossa vahvistetaan päästöstandardit, jotka eivät saa ylittää neuvoston vahvistamia raja-arvoja.

4. Vahvistaakseen nämä arvot komissio antoi yhdessä jäsenvaltioiden kanssa neuvostolle 129 yksittäistä ainetta sisältävän luettelon, jonka neuvosto hyväksyi vesien pilaantumisen ehkäisemisestä 7.2.1983 annetulla neuvoston päätöslauselmalla ja jota päätettiin käyttää perustana direktiivin täytäntöönpanotoimissa. Tähän luetteloon lisättiin myöhemmin kolme uutta ainetta. Neuvosto vahvisti raja-arvot ja laatutavoitteet 18 aineelle, 15 muun aineen osalta komissio teki ehdotuksen direktiiviksi, joka peruutettiin kuitenkin vähän sen esittämisen jälkeen. Tähän päivään mennessä raja-arvoja ei siis ole yhteisössä vahvistettu yhteensä 114 aineelle näistä 132:sta luettelossa mainitusta, ensisijaisena pidettävästä aineesta.

5. Luetteloon II kuuluvien aineiden osalta direktiivin 7 artiklassa säädetään seuraavaa:

"1. Jotta 1 artiklassa tarkoitettujen vesien pilaamista luettelon II aineilla voidaan vähentää, jäsenvaltioiden on vahvistettava ohjelmat, joiden täytäntöönpanossa niiden on sovellettava erityisesti 2 ja 3 kohdassa tarkoitettuja menetelmiä.

2. Kaikkiin sellaisiin 1 artiklassa tarkoitettuihin vesiin tehtäviin päästöihin, joiden voidaan epäillä sisältävän jotakin luettelon II ainetta, on oltava asianomaisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen etukäteen antama lupa, jossa vahvistetaan päästöstandardit. Tällaisten standardien on perustuttava laatutavoitteisiin, jotka määrätään 3 kohdassa säädetyllä tavalla.

3. Edellä 1 kohdassa tarkoitetuissa ohjelmissa on oltava veden laatutavoitteet, jotka on vahvistettava mahdollisten neuvoston direktiivien mukaisesti.

- -"

6. Luettelo II on seuraavanlainen:

"Tämä luettelo II sisältää:

- luettelon I aineiden luokkiin ja ryhmiin kuuluvat aineet, joiden tämän direktiivin 6 artiklassa tarkoitettuja raja- arvoja ei ole määritelty,

- tietyt yksittäiset aineet ja aineiden luokat, jotka kuuluvat alla lueteltuihin aineiden luokkiin ja ryhmiin,

ja joilla on vesiympäristön kannalta haitallisia vaikutuksia, jotka kuitenkin voidaan rajoittaa tietylle alueelle ja ovat riippuvaisia päästön kohteena olevan veden ominaisuuksista ja sijainnista."

7. Tämän jälkeen direktiivissä luetellaan "toisessa luetelmakohdassa tarkoitetut aineiden luokat ja ryhmät". Tähän luetteloon kuuluu kahdeksan aineluokkaa, joista ensimmäisessä ovat metalloidit ja metallit ja niiden yhdisteet kuten titaani, boori, uraani, telluuri ja hopea. Neljännessä luokassa ovat myrkylliset tai pysyvät orgaaniset silikoniyhdisteet ja aineet, jotka saattavat vedessä muodostaa tällaisia yhdisteitä, niitä aineita lukuun ottamatta, jotka ovat biologisesti vaarattomia tai muuttuvat vedessä nopeasti vaarattomiksi.

8. Direktiivissä ei ole säädetty sen täytäntöönpanon määräajasta. Sen 12 artiklan 2 kohdassa säädetään kuitenkin, että komissio tekee, mikäli mahdollista, ensimmäiset jäsenvaltioiden laatimien ohjelmien vertailuun perustuvat ehdotukset kahdenkymmenenseitsemän kuukauden kuluessa direktiivin tiedoksi antamisesta. Komissio katsoi, etteivät jäsenvaltiot pysty toimittamaan sille tässä määräajassa tarvittavia tietoja, ja ehdotti 3.11.1976 päivätyssä kirjeessään, että ohjelmat laadittaisiin 15.9.1981 mennessä ja toteutettaisiin 15.9.1986 mennessä.

9. Direktiivi korvattiin osittain ympäristön pilaantumisen ehkäisemisen ja vähentämisen yhtenäistämiseksi 24 päivänä syyskuuta 1996 annetulla neuvoston direktiivillä 96/61/EY, jolla pyritään estämään tietyn tyyppisten teollisuuslaitosten päästöt ilmaan, veteen ja maaperään, ja silloin kun se on mahdotonta, vähentämään niitä.

10. Direktiivin 96/61/EY 20 artiklan 1 kohdassa säädetään, että direktiivin 76/464/ETY 3 ja 5 artiklan sekä 6 artiklan 3 kohdan ja 7 artiklan 2 kohdan säännöksiä sovelletaan olemassa oleviin direktiivissä 96/61/EY tarkoitettuihin laitoksiin siihen asti, kunnes toimivaltaiset viranomaiset ovat toteuttaneet direktiivin 5 artiklassa tarkoitetut tarvittavat toimenpiteet. Tämän artiklan 2 kohdan mukaan sitä vastoin tiettyjen direktiivien, kuten direktiivin 76/464/ETY, lupajärjestelmiin liittyviä säännöksiä ei enää sovelleta tämän direktiivin täytäntöönpanopäivästä, eli 30.10.1999 alkaen uusiin laitoksiin.

11. Lisäksi valmisteilla on Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi yhteisön vesipolitiikan puitteista (jäljempänä uusi puitedirektiivi). Tässä direktiivillä on tarkoitus lopullisesti korvata esillä olevassa asiassa riidanalaiset säännökset.

12. Alankomaiden kuningaskunta katsoo, että komission kanne on nostettu liian myöhään. Se väittää, että direktiivin 3 ja 5 artiklaa sekä 6 artiklan 3 kohtaa ja 7 artiklan 2 kohtaa ei lähitulevaisuudessa enää sovelleta merkittäviin teollisuudenaloihin. Uudella vesipolitiikasta annetulla puitedirektiivillä korvataan sen mukaan asianomainen direktiivi ensin osittain ja sitten kokonaan.

13. Lisäksi puitedirektiivillä ja direktiivillä 96/61 tehdään mitättömäksi luettelon I ja luettelon II aineiden välinen jaottelu. Alankomaiden hallitus katsoo, että näihin direktiiveihin perustuvassa järjestelmässä laatutavoitteet ovat ainoastaan toissijainen keino vesiympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi. Luettelon II toista luetelmakohtaa koskevat tulkintaratkaisut, jollaisesta on tässäkin asiassa olennaisilta osin kysymys, vanhentuvat Alankomaiden kuningaskunnan mukaan hyvin pian.

14. Alankomaiden hallituksen neuvottomuus on täysin ymmärrettävää. On yllättävää, että komissio edellyttää jäsenvaltioilta sitä, että ne kykenevät vahvistamaan alueensa vesiä koskevat laatuvaatimukset, kun komissio ei itse ole kyennyt tekemään niitä koskevia ehdotuksia suurimmalle osalle kyseessä olevia aineita, mitä kuitenkin direktiivin 6 artiklan 2 kohdassa komissiolta edellytetään (6 artiklan 1 kohdassa säädettyjen raja-arvojen vahvistamisen lisäksi). Onko komissiolla ollut muunlaisia tieteellisiä ja teknisiä vaikeuksia kuin jäsenvaltioilla?

15. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan komissiolla on kuitenkin valta harkintansa mukaan päättää siitä, milloin jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan menettely aloitetaan, eikä vastaaja ole kiistänyt tätä. Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä on arvioitava sen tilanteen mukaan, jossa jäsenvaltio on perustellussa lausunnossa vahvistetun määräajan päättyessä, eli esillä olevassa asiassa 23.2.1997. Yhteisöjen tuomioistuin on hiljattain jälleen vedonnut tähän periaatteeseen edellä mainituissa asioissa komissio vastaan Kreikka ja komissio vastaan Portugali antamissaan tuomioissa.

16. Komission väitteet on siis tutkittava tarkemmin.

17. Riita-asian kohteen osalta on tehtävä vielä toinen alustava huomio. Vaatimus, jonka hyväksymistä komissio on pyytänyt yhteisöjen tuomioistuimelta, sisältää yleisen maininnan direktiivin täytäntöönpanon laiminlyönnistä. Komissio on oikeudenkäyntiä edeltävässä hallinnollisessa menettelyssä kuitenkin esittänyt väitteitä ainoastaan Schelden altaan osalta.

18. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevan kanteen on tutkimatta jättämisen uhalla pysyttävä hallinnollisessa menettelyssä määritellyissä rajoissa.

19. Komission kanne voidaan tutkia siis ainoastaan siltä osin kuin se koskee Schelden allasta.

Luettelon II ensimmäisessä luetelmakohdassa mainittuja aineita koskevien laatutavoitteiden vahvistamatta jättäminen

20. Komissio väittää, että Alankomaiden viranomaiset ovat laiminlyöneet velvollisuutensa, koska ne eivät ole laatineet ohjelmia, jotka sisältäisivät laatuvaatimukset luettelon I aineille, joiden raja-arvoja ei ole vielä vahvistettu yhteisössä.

21. Komissio katsoo, että nämä aineet kuuluvat luettelon II ensimmäisen luetelmakohdan alaan, minkä vuoksi vesien pilaamista näillä aineilla pitäisi voida rajoittaa direktiivin 7 artiklassa säädetyillä keinoilla, kuten laatuvaatimukset sisältävillä ohjelmilla.

22. Alankomaiden kuningaskunta ei kiistä sitä, että se ei ole laatinut tällaisia ohjelmia ja asettanut laatuvaatimuksia. Se väittää kuitenkin, että komission tulkitsee väärin luettelon II ensimmäistä luetelmakohtaa ja että aineiden on katsottava kuuluvan luetteloon I, mutta koska niiden raja-arvoja ei ole vahvistettu yhteisössä, niihin on kuitenkin sovellettava direktiivin 3-6 artiklassa säädettyä järjestelmää.

23. Vastaajan väitteet perustuvat direktiivin sanamuotoon, sen yleiseen systematiikkaan ja sen tavoitteisiin sekä sen aikaisempaan soveltamiseen.

24. Direktiivin sanamuodon osalta Alankomaiden kuningaskunta toteaa, että luettelon II ensimmäisen luetelmakohdan sanamuodon mukaan riidanalaiset aineet ovat "luettelon I aineiden luokkiin ja ryhmiin kuuluvia aineita, joiden tämän direktiivin 6 artiklassa tarkoitettuja raja-arvoja ei ole määritelty".

25. Vastaaja tukeutuu erityisesti direktiivin hollannin- ja saksankieliseen versioihin, joissa käytetään ilmaisuja "niet worden vastgested" ja "nicht festgelegt werden" vastineina ilmaisulle "ei ole määritelty", ja katsoo tällä perusteella, että luettelon I luokat ja ryhmät kuuluvat luetteloa II koskevaan järjestelmään ainoastaan silloin kun on nimenomaisesti osoitettu, ettei näiden aineiden luokille ja ryhmille tulla lainkaan vahvistamaan raja-arvoja.

26. Direktiivin yleisen systematiikan ja tavoitteiden osalta Alankomainen kuningaskunta esittää, että luettelon I aineet kuuluvat direktiivin 3-6 artiklassa vahvistettuun järjestelmään, joka on tiukempi kuin 7 artiklassa luettelon II aineita varten säädetty järjestelmä. Tämä selittyy sen mukaan sillä, että luetteloon I on otettu haitallisimmat aineet, minkä vuoksi niitä koskevat myös tiukemmat rajoitukset, ja että luettelossa II luetellut aineet eivät ole yhtä haitallisia.

27. Luettelon I aineiden päästöjen rajoittamisen on siis oltava erityisen tehokasta, jotta direktiivin tavoitteen toteutuminen, eli se, että kaikkein haitallisemmiksi todetut aineet voitaisiin mahdollisuuksien mukaan poistaa vesiympäristöstä, ei vaarantuisi.

28. Alankomaiden kuningaskunta katsoo siis, että komissio erehtyy halutessaan soveltaa tällaisiin aineisiin luetteloa II koskevaa lievempää järjestelmää ainoastaan sillä perusteella, ettei neuvosto ole vielä vahvistanut raja-arvoja näiden aineiden päästöille. Tämä asiantila ei vastaajan mukaan millään tavoin vaikuta aineiden haitallisuuteen, minkä vuoksi niihin on sovellettava direktiivin 3-6 artiklassa säädettyä tiukempaa järjestelmää.

29. Se väittää, että luetteloon I kuuluvaa ainetta olisi pidettävä luetteloon II kuuluvana aineena ainoastaan siinä poikkeuksellisessa tapauksessa, että neuvosto olisi muodollisesti ilmoittanut aikomuksestaan jättää määräämättä yhteisön raja-arvoa tällaiselle luetteloon I kuuluvalle aineelle.

30. Vastaaja painottaa myös sitä, että komission tulkinta johtaisi myös direktiivin yleisen systematiikan vastaiseen tilanteeseen. Se toteaa, että neuvosto ei ole vieläkään vahvistanut yhteisön standardeja kymmenille tuhansille luetteloon I kuuluville aineille. Jos näiden katsottaisiin kaikkien kuuluvan luetteloon II, jäsenvaltioilla olisi velvollisuus vahvistaa laatutavoitteet kaikille näille aineille.

31. Alankomaiden hallitus lisää, että toimielinten menettely direktiivin voimaan tulon jälkeen tukee tätä kantaa, koska komissio on tehnyt neuvostolle useita ehdotuksia, jotka ovat johtaneet yhteisön standardien vahvistamiseen. Lisäksi komissio on Alankomaiden hallituksen mukaan sitoutunut tekemään nämä ehdotukset esillä olevassa asiassa riidanalaisena olevien 114 aineen osalta.

32. Vastaaja toteaa tämän perusteella, että komissio on itse tunnustanut, että näiden aineiden päästörajat on määriteltävä ja että niihin on sovellettava direktiivin 3-6 artiklaan perustuvaa tiukempaa järjestelmää. Vastaaja katsoo, että komissiolta on kysyttävä, minkä vuoksi tätä ei ole vielä toteutettu, sen sijaan, että vastuu tältä osin sälytettäisiin jäsenvaltioille.

33. Tulkintansa tueksi komissio vetoaa puolestaan direktiivin englanninkieliseen versioon, jossa käytetään ilmaisua "have not been determined", sekä edellä mainitussa asiassa komissio v. Luxemburg annettuun tuomioon, jossa yhteisöjen tuomioistuin totesi, että luettelo II sisältää sen ensimmäisen luetelmakohdan mukaan ne luetteloon I kuuluvat aineet, joiden raja-arvoja neuvosto ei ole vielä vahvistanut.

34. Vastaaja on kuitenkin perustellusti todennut, että tämä viittaus on lainattu tuomion tosiseikkoja kuvaavasta osasta asiassa, jossa tämän säännöksen sanamuodon tulkinta ei ollut riidan kohteena. Sen perusteella ei siis voida todeta, että yhteisöjen tuomioistuin on tältä osin komission kannalla.

35. On kuitenkin todettava, että kahdessa uudemmassa tuomiossa, eli edellä mainitussa asiassa komissio vastaan Belgia, tuomion 35 kohta, ja asiassa komissio vastaan Saksa, tuomion 27. 29 ja 30 kohta, yhteisöjen tuomioistuin on nimenomaisesti todennut esillä olevan asian vastaajan kannasta poiketen, että niitä luetteloon I kuuluvia aineita, joiden päästöjen raja-arvoja komissio ei ole vielä vahvistanut, on väliaikaisesti pidettävä luetteloon II kuuluvina aineina, joita koskevat direktiivin 7 artiklan säännökset.

36. Edellä mainitussa asiassa komissio vastaan Belgia annetun tuomion 35 ja 40 kohdassa yhteisöjen tuomioistuin on todennut, että tämä pätee niiden kyseessä olevien aineiden osalta, jotka on yksilöity ja jotka ovat merkityksellisiä kunkin jäsenvaltion sisäisen tilanteen kannalta. Ei ole mitään syytä ajatella, ettei tätä kantaa voitaisi soveltaa vastaavasti Alankomaihin. Tällä jäsenvaltiolla ei siis ole velvollisuutta päättää ohjelmista, joissa on vahvistetaan kymmenien tuhansien eri aineiden laatutavoitteet, vaan ainoastaan niiden 114 aineen laatutavoitteet, joiden päästöjen raja-arvoja neuvosto ei ole vielä vahvistanut, ja joita saattaa olla Alankomaissa sijaitsevien virtojen ja jokien vesissä.

37. Huomautettakoon tässä yhteydessä, että on yllättävää, ettei komissio ole rajannut kannettaan koskemaan ainoastaan näitä 114 ainetta, kun se oli kuitenkin rajannut kanteensa Luxemburgin suurherttuakuntaa, Belgian kuningaskuntaa, Helleenien tasavaltaa ja Portugalin tasavaltaa vastaan koskemaan ainoastaan 99 ainetta. (Kuten edellä on jo todettu, komissio on peruuttanut 15 ainetta koskevat ehdotuksensa, eli jäljellä on vielä 114 ainetta, joiden päästöjen raja-arvoja neuvosto ei ole vahvistanut ja joita koskevia ehdotuksia komissio ei ole tehnyt).

38. Tästä huolimatta edellä esitetyn perusteella tulkinta, jonka vastaaja on esittänyt luettelon II ensimmäisestä luetelmakohdasta on hylättävä.

39. Vastaaja väittää kuitenkin, että kansallisiin säännöksiin perustuva järjestelmä, jota on sovellettu kyseisiin aineisiin ja joka perustuu päästörajat sisältäviin lupiin, on rinnastettava direktiivissä luettelon I aineita varten säädettyyn järjestelmään ja jonka rajoitukset ovat tiukempia kuin ne, joiden soveltamista komissio edellyttää. Näin ollen esillä olevassa asiassa Alankomaiden viranomaisia ei voida vastaajan mukaan syyttää siitä, että ne eivät ole noudattaneet jäsenyysvelvoitteitaan.

40. Alankomaissa voimassa olevan järjestelmän soveltuvuus on vastaajan mukaan selkeästi osoitettavissa tuloksilla, joita Alankomaissa on saavutettu vesiensuojelun alalla.

41. Lisäksi vastaajan mukaan on painotettava sitä, että Alankomaiden viranomaisten käyttöön ottama järjestelmä perustuu lakeihin ja asetuksiin, eikä sitä voida pitää pelkkänä hallinnollisena käytäntönä, jota viranomaiset voisivat halutessaan muuttaa, vaikka komissio näin väittääkin.

42. On kuitenkin syytä muistaa, että yhteisöjen tuomioistuin on edellä mainitussa asiassa komissio vastaan Saksa antamassaan tuomiossa todennut, että laatutavoitteet sisältävien ohjelmien laatimista koskeva velvollisuus ei poistu sen jälkeen, kun jäsenvaltio on vahvistanut päästöjen raja-arvot ja ottanut käyttöön direktiivin 6 artiklassa säädettyä suojelujärjestelmää vastaavan vesiensuojelujärjestelmän. Yhteisöjen tuomioistuimen mukaan yhteisöjen lainsäätäjä on kiinnittänyt erityistä huomiota siihen, että tätä velvollisuutta noudatetaan.

43. Tältä osin yhteisöjen tuomioistuin on katsonut, että väite, jonka mukaan päästöjen raja-arvojen vahvistaminen olisi sellaisenaan tiukempi rajoitus kuin 7 artiklassa tarkoitettujen, laatutavoitteet sisältävien ohjelmien laatiminen, ei ole perusteltu. Se on todennut, että tällä alalla kaikki riippuu täysin vahvistettujen raja-arvojen tasosta.

44. Yhteisöjen tuomioistuin on myös painottanut sitä, että vesien laadun parantuminen jäsenvaltiossa ei riitä perusteeksi sille, että jäsenvaltion valitsema menetelmä olisi vaativampi kuin direktiivin 7 artiklassa säädetyt ohjelmat, koska parantumista voidaan pitää ainoastaan tuloksena, joka jäsenvaltion olisi pitänyt saavuttaa direktiiviä soveltamalla, eikä se sinällään vapauta jäsenvaltiota velvollisuudestaan toteuttaa 7 artiklassa mainitut toimenpiteet.

45. Vastaajan esittämät väitteet on siis hylättävä ja komission kanneperuste hyväksyttävä.

Luettelon II toisessa luetelmakohdassa mainittuja aineita koskevien laatutavoitteiden vahvistamisvelvollisuuden laiminlyönti

46. Komissio väittää, ettei Alankomaiden kuningaskunta ole vahvistanut laatutavoitteita luettelon II toisen luetelmakohdan neljännen ryhmän aineille eikä tietyille aineille, jotka mainitaan tämän luetelmakohdan ensimmäisessä ryhmässä, eli titaanille, boorille, uraanille, telluurille ja hopealle.

47. Vastaaja ei kiistä tätä laiminlyöntiä, mutta toteaa, että sen on ollut mahdotonta vahvistaa laatutavoitteita, koska se ei ole kyennyt kansainvälisestä alan kirjallisuudestakaan löytämään tieteellisesti perusteltuja arvoja, joita voitaisiin käyttää laatutavoitteiden vahvistamisperusteena. Tätä varten olisi siis pitänyt ryhtyä tieteellisiin tutkimuksiin. Se väittää, että direktiivissä edellytetyt laatutavoitteet vahvistetaan niin pian kuin mahdollista.

48. Todettakoon tässä yhteydessä, että yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä on selvästi todettu, että jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä on arvioitava perustellussa lausunnossa vahvistetun määräajan päättyessä vallitsevan tilanteen mukaisesti. Asiassa ei ole kiistetty sitä, että kyseisenä päivänä jäsenyysvelvoitteita ei ollut noudatettu.

49. Lisäksi todettakoon, että vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan teknisillä vaikeuksilla, joita jäsenvaltioilla saattaa olla velvollisuuksiensa täyttämisessä, eivät

ei ole merkitystä jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämisen kannalta. Kuten komissio on todennut, jäsenvaltio olisi voinut pyytää komissiolta tämän määräajan jatkamista.

50. Alankomaiden hallitus on istunnossa todennut lisäksi, että direktiivin 7 artiklan 1, 2 ja 3 kohdan sanamuodon mukaan jäsenvaltioille ei aseteta velvollisuutta vahvistaa laatutavoitteita näille aineille. Tätä on sen mukaan pidettävä loogisena, sillä aineita on tuhansia.

51. Jäsenvaltioilla on Alankomaiden hallituksen mukaan ainoastaan velvollisuus vahvistaa veden, eikä suinkaan aineiden laatutavoitteet.

52. Vastaaja myöntää kuitenkin itse, että mainituissa tavoitteissa on välttämättä viitattava vesissä olevien aineiden pitoisuuksiin, koska ne päästöjen raja-arvot, jotka liitetään näitä aineita koskeviin päästölupiin, vahvistetaan direktiivin 7 artiklan 2 kohdan mukaan näiden tavoitteiden perusteella.

53. Komissio moittiikin Alankomaiden hallitusta nimenomaan siitä, että tiettyjen vesien, eli Schelden altaan osalta ei ole tehty riidanalaisten aineiden pitoisuuksia koskevia viittauksia.

54. Alankomaiden hallitus ei kiistä tätä laiminlyöntiä, kuten edellä on todettu.

55. Komissio toteaa lisäksi perustellusti, että laatutavoitteiden pitää kohdistua ainoastaan niihin aineisiin, joita saattaa olla kyseisissä vesissä.

56. Vastaaja ei väitä, etteikö tästä olisi kysymys niiden aineiden osalta, joihin komission kanteen toinen osa kohdistuu.

57. Edellä esitetystä seuraa, että komission toinen kanneperuste on myös hyväksyttävä.

Ratkaisuehdotus

58. Edellä esitetyn perusteella ehdotan, että yhteisöjen tuomioistuin

- toteaa, että Alankomaiden kuningaskunta ei ole noudattanut tiettyjen yhteisön vesiympäristöön päästettyjen vaarallisten aineiden aiheuttamasta pilaantumisesta 4 päivänä toukokuuta 1976 annetun neuvoston direktiivin 76/464/ETY 7 artiklan 1, 2 ja 3 kohdan mukaisia velvoitteitaan, koska se ei ole toteuttanut näiden säännösten asianmukaisen täytäntöönpanon edellyttämiä toimenpiteitä Schelden altaan osalta

- hylkää kanteen muilta osin

- velvoittaa vastaajan korvaamaan kolme neljäsosaa oikeudenkäyntikuluista

- velvoittaa komission korvaamaan neljäsosan oikeudenkäyntikuluista.