1

Euroopan yhteisöjen komissio on yhteisöjen tuomioistuimen kirjaamoon 2.5.1989 toimittamallaan kannekirjelmällä pannut vireille ETY:n perustamissopimuksen 169 artiklaan perustuvan kanteen ja vaatinut sen vahvistamista, että asettaessaan muusta jäsenvaltiosta tulevan matkailijaryhmän mukana matkustavien oppaiden palvelujen tarjoamisen edellytykseksi kirjallisen luvan, jonka saamiseksi on hankittava tietty pätevyys, joka on todistettava tavallisesti läpäisemällä tutkinto, jäsenvaltio on jättänyt noudattamatta sille ETY:n perustamissopimuksen 59 artiklan nojalla kuuluvan jäsenyysvelvoitteen silloin, kun kysymyksessä oleva palvelu muodostuu matkailijoiden opastamisesta tiettyjen departementtien ja kuntien muissa kohteissa kuin museoissa tai historiallisissa monumenteissa, joihin voidaan tutustua ainoastaan erikoistuneen ammattioppaan opastuksella.

2

Kanteessa tarkoitetut säännökset sisältyvät matkailu- ja lomanvietto-organisaatioiden toiminnan harjoittamista koskevista ehdoista 11.7.1975 annetun lain nro 75-626 1 pykälän c kohtaan sekä 10 pykälään (Journal officiel de la République française,13.7.1975, s. 7230) ja sen 28.3.1977 annettuun täytäntöönpanoasetukseen nro 77-363 (Journal officiel de la République française,3.4.1977, s. 1890), muutettuna 13.10.1983 annetulla asetuksella nro 83-912 (Journal officiel de la République française,15.10.1983, s. 3110).

3

Kyseisten säännösten mukaan ”tulkkioppaiksi” nimitetyt oppaat ovat luonnollisia henkilöitä, joiden tehtävänä on opastaa ranskalaisia tai ulkomaisia matkailijoita ja erityisesti ohjata yleisillä teillä, museoissa ja historiallisissa monumenteissa opastettuja käyntejä sekä toimia oppaina yleisissä kulkuvälineissä.

4

ETY:n perustamissopimuksen 169 artiklan mukaisesti komissio lähetti 21.12.1986 virallisen huomautuksen Ranskan hallitukselle. Kyseisen kirjelmän mukaan Ranska ei ole noudattanut sille yhteisön oikeuden ja erityisesti ETY:n perustamissopimuksen 59 artiklan nojalla kuuluvia jäsenyysvelvoitteitaan siltä osin kuin kysymyksessä ovat muusta jäsenvaltiosta tulevan matkailijaryhmän mukana matkustavat oppaat, kun kyseistä palvelua tarjotaan tietyissä departementeissa tai kunnissa. Ranskan viranomaiset kiistivät 5.3.1987 päivätyssä kirjelmässään komission esittämän kannan. Komissio antoi 2.5.1988 perustellun lausunnon, jossa se toisti kantansa ja kehotti Ranskan hallitusta toteuttamaan tarpeelliset toimenpiteet kahden kuukauden määräajassa tämän lausunnon noudattamiseksi. Koska komissio ei saanut vastausta, se nosti käsiteltävänä olevan kanteen.

5

Pääasiaa koskevia tosiseikkoja, menettelyn kulkua sekä osapuolten yhteisöjen tuomioistuimelle esittämiä väitteitä koskevat tarkemmat tiedot ilmenevät suullista käsittelyä varten laaditusta kertomuksesta. Oikeudenkäyntiasiakirjojen näitä osia käsitellään jäljempänä vain, mikäli se on tarpeen tuomioistuimen perustelujen selvittämiseksi.

6

Aluksi on syytä huomauttaa, että muusta jäsenvaltiosta kuin Ranskasta tulevan sellaisen oppaan toiminta, joka seuraa tästä jäsenvaltiosta käsin järjestettyyn Ranskaan suuntautuvaan matkaan osallistuvien mukana, voi olla kahden eri oikeusjärjestyksen alainen. Matkatoimisto, joka on sijoittautunut toiseen jäsenvaltioon, voi käyttää palveluksessaan olevien oppaiden palveluja. Kyseisessä tapauksessa matkatoimisto on se, joka tarjoaa palvelua matkailijoille omien oppaidensa välityksellä. Mutta tällainen matkatoimisto voi myös käyttää itsenäisiä tähän toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneita oppaita. Viimeksi mainitussa tapauksessa opas tarjoaa palvelua matkatoimistolle.

7

Kaksi edellä mainittua tapausta koskevat siis matkatoimiston tarjoamia palveluja matkailijoille ja itsenäisen oppaan tarjoamia palveluja matkatoimistolle. Tällaiset palvelujen tarjoamismuodot, jotka ovat ajallisesti rajallisia ja joita eivät koske määräykset tavaroiden, pääomien tai henkilöiden vapaasta liikkuvuudesta, kuuluvat perustamissopimuksen 60 artiklan tarkoittamaan vastikkeelliseen toimintaan.

8

On tutkittava, kuuluuko kyseinen toiminta perustamissopimuksen 59 artiklan soveltamisalaan.

9

Vaikka perustamissopimuksen 59 artiklassa sen sanamuodon mukaan nimenomaisesti tarkoitetaan vain muuhun yhteisön valtioon kuin palvelujen vastaanottajan valtioon sijoittautuneen palvelujen tarjoajan tilannetta, kyseisen artiklan päämääränä on yhtä lailla poistaa palvelujen tarjoamisen vapautta koskevat rajoitukset niiden henkilöiden osalta, jotka eivät ole sijoittautuneet sen jäsenvaltion alueelle, jossa palveluja on määrä tarjota (katso asia 76/81, Transporoute, tuomio 10.2.1982, Kok. 1982, s. 417, 14 kohta). Vain silloin kun kaikki kysymyksessä olevan toiminnan kannalta olennaiset perustekijät keskittyvät yhden ainoan jäsenvaltion rajojen sisäpuolelle, perustamissopimuksen palvelujen tarjoamisen vapautta koskevia määräyksiä ei sovelleta (asia 52/79, Debauve, tuomio 18.3.1980, Kok. 1980, s. 833).

10

Tämän vuoksi perustamissopimuksen 59 artiklan määräyksiä on sovellettava aina, kun palvelujen tarjoaja tarjoaa palvelujaan muun jäsenvaltion alueella kuin sen, johon hän on sijoittautunut, riippumatta kyseisten palvelujen vastaanottajien sijoittautumispaikasta.

11

Koska käsiteltävänä olevassa tapauksessa ja kahdessa tämän tuomion 6 kohdassa mainitussa tapauksessa on kysymys palvelujen tarjoamisesta muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, johon palvelujen tarjoaja on sijoittautunut, sovelletaan perustamissopimuksen 59 artiklaa.

12

Edelleen on syytä muistuttaa, että perustamissopimuksen 59 ja 60 artiklassa ei edellytetä ainoastaan kaikkea palvelujen tarjoajaan hänen kansalaisuutensa perusteella kohdistuvan syrjinnän poistamista, vaan niissä edellytetään myös kaikkien palvelujen tarjoamisen vapautta koskevien sellaisten rajoitusten poistamista, joiden perusteena on se, että palvelujen tarjoaja on sijoittautunut muuhun jäsenvaltioon kuin siihen, jossa palvelua tarjotaan. Jäsenvaltio ei etenkään voi asettaa sijoittautumista koskevien vaatimusten noudattamista edellytykseksi palvelujen tarjoamiselle sen alueella, koska tällöin määräykset, joiden tarkoituksena on taata palvelujen tarjoamisen vapaus, menettäisivät tehokkaan vaikutuksensa.

13

Tältä osin on todettava, että Ranskan lainsäädännön edellä mainituissa säännöksissä asetettu vaatimus on tällainen rajoitus. Kun kyseisessä lainsäädännössä asetetaan muusta jäsenvaltiosta tulevan matkailijaryhmän mukana matkustavien oppaiden palvelujen tarjoamisen edellytykseksi määrätty pätevyyttä osoittava asiakirja, siinä itse asiassa estetään sekä matkatoimistoja tarjoamasta kysymyksessä olevaa palvelua oman henkilökuntansa avulla että itsenäisiä oppaita tarjoamasta järjestettyjen matkojen aikana palvelujaan kyseisille toimistoille. Siinä estetään myös tällaisille järjestetyille matkoille osallistuvia matkailijoita käyttämästä valintansa mukaan kysymyksessä olevia palveluja.

14

Määrättyjä palveluja koskevat erityiset vaatimukset huomioon ottaen sitä seikkaa, että jäsenvaltio asettaa alueellaan tämänkaltaista toimintaa sääntelevien sääntöjen mukaiset palvelujen tarjoajaa koskevat kelpoisuusvaatimukset edellytykseksi näiden palvelujen tarjoamiselle, ei voida pitää yhteensoveltumattomana perustamissopimuksen 59 ja 60 artiklan kanssa. Koska palvelujen tarjoamisen vapaus on yksi perustamissopimuksen perusperiaatteista, sitä voidaan kuitenkin rajoittaa ainoastaan sellaisilla säännöksillä, jotka ovat perusteltuja yleisen edun vuoksi ja joita sovelletaan kaikkiin kyseisen valtion alueella toimintaa harjoittaviin henkilöihin tai yrityksiin, ja edellyttäen, että tätä etua ei ole jo suojeltu niillä säännöksillä, joita palvelujen tarjoajaan sovelletaan siinä jäsenvaltiossa, jossa hänellä on kotipaikka. Lisäksi mainittujen vaatimusten on oltava objektiivisesti välttämättömiä sen varmistamiseksi, että ammatillisia sääntöjä noudatetaan ja että kyseessä olevia etuja suojellaan näissä säännöissä tarkoitetulla tavalla (katso muun muassa asia 205/84, komissio v. Saksa, tuomio 4.12.1986, Kok. 1986, s. 3755, 27 kohta).

15

Tästä seuraa, että kyseisiä vaatimuksia voidaan pitää yhteensoveltuvina perustamissopimuksen 59 ja 60 artiklan kanssa vain, jos osoitetaan, että kysymyksessä olevan toiminnan alalla on olemassa sellaisia yleisen edun turvaamiseen liittyviä pakottavia syitä, joiden vuoksi palvelujen tarjoamisen vapauden rajoittaminen on perusteltua, ja jos osoitetaan, että yleistä etua ei ole jo turvattu sen jäsenvaltion säännöksissä, johon palvelujen tarjoaja on sijoittautunut, ja että samaan tulokseen ei voida päästä käyttämällä vähemmän rajoittavia sääntöjä.

16

Ranskan hallitus väittää, että kysymyksessä olevan Ranskan lainsäädännön tavoitteena on varmistaa sellaisten yleisten etujen suojaaminen, jotka koskevat historian rikkauksien arvoon saattamista sekä maan taiteellista ja kulttuuriperintöä koskevien tietojen mahdollisimman laajaa levittämistä. Kyseisiä etuja ei Ranskan hallituksen mukaan ole riittävästi suojattu säännöissä, joiden alaisuuteen palvelujen tarjoaja, tässä tapauksessa matkailualan yritys, kuuluu siinä jäsenvaltiossa, johon se on sijoittautunut. Useimmissa jäsenvaltioissa ei tulkkioppaiden ammatin harjoittamiselle ole asetettu mitään pätevyysvaatimuksia tai vaatimuksia, jotka koskevat muiden maiden historian ja kulttuurin rikkauksien erityistuntemusta. Koska lainsäädäntöjä ei ole tältä osin yhdenmukaistettu, ei Ranskan lainsäädäntö näin ollen ole yhteensoveltumatonta ETY:n perustamissopimuksen 59 artiklan kanssa.

17

On todettava, että yleinen etu, joka liittyy historian rikkauksien arvoon saattamiseen sekä maan taiteellista ja kulttuuriperintöä koskevien tietojen mahdollisimman laajaan levittämiseen, saattaa olla sellainen pakottava syy, jonka vuoksi palvelujen tarjoamisen vapauden rajoittaminen on perusteltua. Kysymyksessä oleva Ranskan lainsäädäntöön perustuva vaatimus menee kuitenkin yli sen, mikä on välttämätöntä tämän edun suojaamiseksi, sikäli kuin siinä asetetaan muusta jäsenvaltiosta tulevien matkailuryhmien mukana seuraavan oppaan toiminnan edellytykseksi kirjallinen lupa.

18

Ammattimaista opastamista, josta käsiteltävänä olevassa asiassa on kysymys, harjoitetaan itse asiassa erityisolosuhteissa. Itsenäinen opas tai toisen palveluksessa oleva opas matkustaa matkailijoiden mukana ja seuraa heitä suljetussa ryhmässä; he matkustavat väliaikaisesti ryhmässä sijoittautumisjäsenvaltiostaan siihen jäsenvaltioon, joka on heidän vierailunsa kohde.

19

Näissä olosuhteissa jäsenvaltion, jossa palvelua tarjotaan, asettama vaatimus luvan hankkimisesta aiheuttaa sellaisten oppaiden määrän vähenemisen, joilla on pätevyys toimia oppaina seuraten matkailijoita suljetussa ryhmässä, mikä voi johtaa siihen, että matkan järjestäjä turvautuu mieluummin paikallisiin oppaisiin, jotka ovat toisen palveluksessa siinä jäsenvaltiossa tai sijoittautuneet siihen jäsenvaltioon, jossa palvelu tarjotaan. Tästä voisi kuitenkin aiheutua haittaa matkailijoille, jotka ovat kysymyksessä olevien palvelujen vastaanottajia, koska heillä ei olisi käytettävissään sellaisen oppaan palveluja, joka tuntee heidän kielensä, heidän mielenkiintonsa kohteet sekä heidän erityisodotuksensa.

20

Lisäksi on huomautettava, että tällaisten ryhmämatkojen järjestämisen kannattavuus riippuu muiden matkatoimistojen aiheuttaman kilpailupaineen alaisuudessa toimivan järjestäjän kaupallisesta maineesta ja että tämän maineen ylläpitäminen ja kilpailupaine aiheuttavat jo tiettyä oppaiden valintaa ja heidän tarjoamiensa palvelujen laadun valvontaa. Kysymyksessä olevien ryhmien erityisodotuksista riippuen tämä seikka myötävaikuttaa historian rikkauksien arvoon saattamiseen sekä maan taiteellista ja kulttuuriperintöä koskevien tietojen mahdollisimman laajaan levittämiseen silloin, kun kysymyksessä ovat opastetut vierailut muualla kuin museoissa tai historiallisissa monumenteissa, joihin voidaan tutustua ainoastaan erikoistuneen ammattioppaan opastuksella.

21

Tästä seuraa, että kysymyksessä olevan lainsäädännön sisältämien rajoitusten merkitys huomioon ottaen tämä lainsäädäntö on suhteetonta sille asetettuun tavoitteeseen nähden, nimittäin historian rikkauksien arvoon saattamiseen sekä matkan kohteena olevan jäsenvaltion taiteellista ja kulttuuriperintöä koskevien tietojen mahdollisimman laajaan levittämiseen.

22

Ranskan hallitus on vielä korostanut, että komission kanteessaan esittämää kantaa on mahdoton sovittaa yhteen sen toiminnan kanssa, jota komissio samanaikaisesti harjoittaa ammatillisen koulutuksen tunnustamista koskevasta toisesta yleisestä järjestelmästä annetun direktiiviehdotuksen (EYVL 1989, C 263, s. 1), joka täydentää 21.12.1988 annettua direktiiviä vähintään kolmivuotisesta ammatillisesta korkeammasta koulutuksesta annettujen tutkintotodistusten tunnustamista koskevasta yleisestä järjestelmästä (EYVL -1989, L 19, s. 16), hyväksymiseksi.

23

On totta, että niiden ammattien osalta, joille yhteisö ei ole määritellyt vaadittavan kelpoisuuden vähimmäistasoa, kyseisessä direktiiviehdotuksessa säädetään jäsenvaltioille annettavasta oikeudesta päättää itse tästä kelpoisuuden vähimmäistasosta.

24

On kuitenkin huomautettava, että johdetun oikeuden säännökset ja määräykset voivat koskea vain perustamissopimuksen 59 artiklasta johtuvien vaatimusten, sellaisina kuin ne on määritelty yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä, kanssa yhteensoveltuvia kansallisia toimenpiteitä.

25

Edellä esitetyn perusteella on todettava, että asettaessaan muusta jäsenvaltiosta tulevan matkailijaryhmän mukana matkustavien oppaiden palvelujen tarjoamisen edellytykseksi sen, että oppaalla on kirjallinen lupa, jonka saamiseksi on hankittava tietty pätevyys, joka on todistettava tavallisesti läpäisemällä tutkinto, Ranskan tasavalta on jättänyt noudattamatta sille ETY:n perustamissopimuksen 59 artiklan nojalla kuuluvan jäsenyysvelvoitteen silloin, kun kysymyksessä oleva palvelu muodostuu matkailijoiden opastamisesta tiettyjen departementtien ja kuntien muissa kohteissa kuin museoissa tai historiallisissa monumenteissa, joihin voidaan tutustua ainoastaan erikoistuneen ammattioppaan opastuksella.

26

Yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 69 artiklan 2 kohdan mukaisesti asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut. Koska Ranskan tasavalta on hävinnyt asian, sen on korvattava oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN

on antanut seuraavan tuomiolauselman: