61989A0011

1. Kilpailu - Hallinnollinen menettely - Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan soveltumattomuus

2. Yhteisön oikeus - Periaatteet - Puolustautumisoikeudet - Niiden huomioiminen hallinnollisissa menettelyissä - Kilpailu - Ulottuvuus

(Neuvoston asetuksen N:o 17 19 artiklan 1 kohta, komission asetuksen N:o 99/63/ETY 4 artikla)

3. Kilpailu - Hallinnollinen menettely - Komission päätös, jolla rikkominen todetaan - Hyväksyttävä näyttö

(ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohta)

4. Kilpailu - Kartellit - Yritysten väliset sopimukset - Käsite - Yhteinen tavoite markkinakäyttäytymisessä

(ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohta)

5. Kilpailu - Kartellit - Yhdenmukaistettu menettelytapa - Käsite - Yhteensovittaminen ja yhteistyö, jotka eivät ole yhteensoveltuvia sen yrityksille asetetun velvoitteen kanssa, jonka mukaan niiden on määritettävä itsenäisesti markkinakäyttäytymisensä - Kilpailijoiden väliset kokoukset, joiden tavoitteena on sellaisen tiedon vaihto, jolla on vaikutusta osanottajien kaupallisen strategian kehittämisessä

(ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohta)

6. Kilpailu - Kartellit - Yritys - Käsite - Taloudellinen yksikkö - Rikkomisen syyksilukeminen

(ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohta)

7. Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet - Perusteet - Perusteluvelvollisuus - Ulottuvuus - Kilpailusääntöjen soveltamisesta tehty päätös

(ETY:n perustamissopimuksen 190 artikla)

8. Kilpailu - Sakot - Määrä - Määrittäminen - Edellytykset - Yrityksen aiempi toiminta

(Neuvoston asetuksen N:o 17 15 artiklan 2 kohta)

9. Toimielinten säädökset, päätökset ja muut toimet - Pätevyysolettama - Kiistäminen - Edellytykset

1. Vaikka komissio on hallinnollisissa menettelyissään velvollinen kunnioittamaan yhteisön kilpailuoikeuden mukaisia menettelyllisiä takeita, sitä ei kuitenkaan voida pitää kilpailuoikeuden määräyksiä sovellettaessa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa, jonka mukaan jokaisella on oikeus asiansa oikeudenmukaiseen käsittelyyn riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa, tarkoitettuna "tuomioistuimena".

2. Asetuksen N:o 17 19 artiklan 1 kohdan sekä asetuksen N:o 99/63/ETY mukaiset menettelyllisiä takeita koskevat säännökset ovat yhteisön oikeuden sellaisen perusperiaatteen mukaisia, joka edellyttää puolustautumisoikeuksien kunnioittamista kaikissa menettelyissä, mukaan lukien hallinnolliset menettelyt, mikä tarkoittaa erityisesti, että yrityksellä, jota asia koskee, on oltava mahdollisuus hallinnollisen menettelyn aikana esittää asianmukaisesti näkemyksensä komission esiin tuomien tosiseikkojen ja olosuhteiden todenperäisyydestä sekä merkityksellisyydestä sekä niistä asiakirjoista, joilla komissio tukee väitettään ETY:n perustamissopimuksen rikkomisesta.

Yhteisön oikeuden menettelylliset takeet eivät kuitenkaan velvoita komissiota järjestämään sisäistä organisaatiotaan siten, että yksi ja sama virkamies ei voisi toimia samassa asiassa sekä tutkijana että esittelijänä.

3. Yritykselle perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan nojalla osoitetussa päätöksessä voidaan näyttönä sitä vastaan käyttää ainoastaan asiakirjoja, joiden osalta ilmeni jo väitetiedoksiannon antamisen ajankohtana väitetiedoksiannossa tai sen liitteenä olevasta lausumasta, että komissio aikoi vedota niihin ja joiden osalta yritys, jota asia koskee, on näin voinut riittävän ajoissa esittää kantansa niiden näyttöarvosta.

4. Jotta kyseessä on ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu sopimus, on riittävää, että kyseiset yritykset ovat ilmaisseet yhteisen tahtonsa toimia markkinoilla määrätyllä tavalla. Näin on, kun usean yrityksen välillä on ollut yhteisymmärrys hintojen ja myynnin määriä koskevien tavoitteiden saavuttamiseksi.

5. Yhdenmukaistetun menettely-tavan käsitteen määrittelemiseksi on viitattava yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntöön, jonka mukaan tuomioistuimen aiemmin asettamat yhteensovittamista ja yhteistoimintaa koskevat ja yhteistyön kriteerit on ymmärrettävä sen ETY:n perustamissopimuksen kilpailusääntöjen perusajatuksen valossa, jonka mukaan jokaisen taloudellisen toimijan on päätettävä itsenäisesti toimintaperiaatteistaan, joita se aikoo noudattaa yhteismarkkinoilla. Vaikka tämä itsenäisyysvaatimus ei poistakaan taloudellisten toimijoiden oikeutta järkevästi mukautua kilpailijoiden senhetkiseen tai ennakoituun toimintaan, siinä kuitenkin kielletään ehdottomasti toimijoiden väliset suorat tai epäsuorat yhteydet, joiden tarkoituksena on joko vaikuttaa tosiasiallisen tai mahdollisen kilpailijan käyttäytymiseen markkinoilla tai paljastaa tällaiselle kilpailijalle päätetty tai suunnitteilla oleva käyttäytyminen markkinoilla tai joilla on tällainen vaikutus.

Osallistuminen kokouksiin, joiden tavoitteena on vahvistaa tavoitteet hintojen ja myynnin määrien osalta ja joiden aikana kilpailijoiden välillä vaihdetaan tietoa hinnoista, joita ne aikovat soveltaa, kannattavuusrajoista, tarpeellisiksi katsotuista myynnin mää-rien rajoituksista sekä myyntiluvuista, on yhdenmukaistettu menettelytapa, koska siihen osallistuvat yritykset eivät voi olla ottamatta huomioon näin saamaansa tietoa määrittäessään markkinakäyttäytymistään.

6. Perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa esitetyllä yrityksen käsitteellä tarkoitetaan taloudellisia yksiköitä, joista kukin muodostuu yhtenäisestä henkilöstön sekä aineellisten ja aineettomien tekijöiden organisaatiosta, jolla on tietty pitkän aikavälin taloudellinen tavoite ja joka voi olla osallisena määräyksessä tarkoitetussa kilpailusääntöjen rikkomisessa.

Komissio on siis perustellusti, kun yhtiöryhmä muodostaa yhden yrityksen, katsonut yrityksen olevan vastuussa rikkomisesta ja asettanut ryhmän toiminnasta rikkomisen osalta vastaavalle yhtiölle sakon.

7. Vaikka komissio on ETY:n perustamissopimuksen 190 artiklan nojalla velvollinen perustelemaan päätöksensä mainitsemalla ne tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joihin toimenpide oikeudellisesti perustuu, sekä ne syyt, joiden vuoksi se on tehnyt päätöksensä, komission ei kuitenkaan tarvitse käsitellä kaikkia niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, joita kukin asianosainen on tuonut esiin hallinnollisen menettelyn aikana.

8. Perustamissopimuksen kilpailu-

sääntöjen rikkomista seuraavan sakon määrittämisessä sitä, että komissio on aiemmin todennut yrityksen rikkoneen kilpailusääntöjä ja määrännyt sille seuraamuksia tämän vuoksi, voidaan pitää raskauttavana seikkana yritystä vastaan, mutta aiemman rikkomisen puuttuminen ei ole sellainen erityinen seikka, joka komission olisi otettava huomioon lieventävänä asianhaarana.

9. Koska toimenpiteen, joka on an-nettu tiedoksi ja julkaistu, oletetaan olevan pätevä, on sen, joka haluaa vedota siihen, että päätöstä rasittaa muodollinen pätemättömyysperuste tai että se on mitätön, esitettävä tuomioistuimelle perusteet sille, että asianmukaisesti tiedoksiannetun ja julkaistun päätöksen pätevyys otetaan uudelleen tarkasteltavaksi.

Asiassa T-11/89,

Shell International Chemical Company Ltd, englantilainen yhtiö, Lontoo, edustajinaan J. F. Lever, QC, barrister K. B. Parker ja solicitor J. W. Osborne, prosessiosoite Luxemburgissa J. Hossin toimisto, 15 côte d'Eich,

kantajana,

vastaan

Euroopan yhteisöjen komissio, asiamiehinään johtava oikeudellinen neuvonantaja A. McClellan ja oikeudellisen yksikön virkamies K. Banks, prosessiosoite Luxemburgissa oikeudellisen yksikön edustajan R. Hayderin toimisto, Centre Wagner, Kirchberg,

vastaajana,

jossa pyydetään kumoamaan ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan soveltamismenettelystä 23 päivänä huhtikuuta 1986 tehty komission päätös (IV/31.149 - Polypropeeni, EYVL L 230, s. 1),

EUROOPAN YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN

TUOMIOISTUIN (ensimmäinen jaosto),

toimien kokoonpanossa: jaoston puheenjohtaja J. L. Cruz Vilaça sekä tuomarit R. Schintgen, D. A. O. Edward, H. Kirschner ja K. Lenaerts,

julkisasiamies: B. Vesterdorf,

kirjaaja: H. Jung,

ottaen huomioon kirjallisen käsittelyn sekä 10.-15.12.1990 pidetyn suullisen käsittelyn,

kuultuaan julkisasiamiehen 10.7.1991 pidetyssä istunnossa esittämän ratkaisuehdotuksen,

on antanut seuraavan

tuomion

Kanteen perustana olevat tosiseikat

1 Asia koskee komission päätöstä määrätä viidelletoista polypropeenin tuottajalle sakko ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan rikkomisesta. Kanteen kohteena oleva päätös (jäljempänä päätös) koskee polypropeenia, joka on yksi tärkeimmistä lämpömuovautuvista raakapolymeereista. Polypropeenin tuottajat myyvät sitä jalostajille, jotka muuntavat sen valmiiksi tuotteiksi tai puolivalmisteiksi. Polypropeenin suurimpien tuottajien tarjoama valikoima käsittää yli sata erilaista laatua, jotka on tarkoitettu hyvin suureen määrään lopullisia käyttötarkoituksia. Polypropeenin keskeisimmät peruslaadut ovat raffia, homopolymeeri ruiskupuristukseen, sekapolymeeri ruiskupuristukseen, high-impact sekapolymeeri sekä filmi. Yritykset, joille päätös on osoitettu, ovat kaikki merkittäviä petrokemiallisten tuotteiden valmistajia.

2 Tuotteet Länsi-Euroopan polypropeenimarkkinoille tuotetaan lähes yksinomaan Eurooppaan sijoittautuneissa tuotantoyksiköissä. Ennen vuotta 1977 markkinoille toi tuotteita kymmenen tuottajaa, nimittäin Montedison (sittemmin Montepolimeri SpA, nykyisin Montedipe SpA), Hoechst AG, Imperial Chemical Industries plc ja Shell-ryhmä (jäljempänä neljä suurta), joiden osuus markkinoista oli yhteensä 64 prosenttia, sekä Enichem Anic SpA Italiassa, Rhône-Poulenc SA Ranskassa, Alcudia Espanjassa, Chemische Werke Hüls ja BASF AG Saksassa sekä itävaltalainen Chemie Linz AG. Montedisonilla olleiden patenttien lakkaamisen jälkeen vuonna 1977 ilmestyi läntiseen Eurooppaan seitsemän uutta tuottajaa: Amoco ja Hercules Chemicals NV Belgiaan, ATO Chimie SA ja Solvay & Cie SA Ranskaan, SIR Italiaan, DSM NV Alankomaihin ja Taqsa Espanjaan. Norjalainen tuottaja Saga Petrokjemi AS & Cie aloitti toimintansa vuoden 1978 puolivälissä ja Petrofina SA vuonna 1980. Näiden uusien tuottajien, joiden nimellistuotanto oli noin 480 000 tonnia, ilmaantuminen lisäsi huomattavasti läntisen Euroopan tuotantokapasiteettia, jota vastaavaa kysynnän kasvua ei kuitenkaan ollut useaan vuoteen, mistä oli seurauksena tuotantokapasiteetin heikko käyttöaste, joka kuitenkin vuodesta 1977 vuoteen 1983 nousi 60 prosentista 90 prosenttiin. Päätöksen mukaan vuodesta 1982 alkaen tarjonta ja kysyntä olivat suurin piirtein tasapainossa. Enimpänä osana viiteajanjaksoa (1977-1983) polypropeenimarkkinoille oli kuitenkin ominaista heikko kannattavuus tai huomattavat tappiot, jotka johtuivat erityisesti kiinteiden kustannusten osuudesta sekä raaka-aineen, eli propeenin, hinnannoususta. Päätöksen mukaan (8 kohta) vuonna 1983 Montepolimeri SpA:lla oli 18 prosentin osuus Euroopan polypropeenimarkkinoista, Imperial Chemical Industries plc:llä, Shell-ryhmällä ja Hoechst AG:lla 11 prosenttia kullakin, Hercules Chemicals NV:llä hieman alle 6 prosenttia, ATO Chimie SA:lla, BASF AG:lla, DSM NV:llä, Chemische Werke Hülsilla, Chemie Linz AG:lla, Solvay &Cie SA:lla ja Saga Petrokjemi AS & Cie:lla 3-5 prosenttia kullakin ja Petrofina SA:lla noin 2 prosenttia. Päätöksen mukaan polypropeenikauppa jäsenvaltioiden välillä oli huomattavaa, koska kaikki silloin yhteisössä toimivat tuottajat myivät melkein kaikkiin jäsenvaltioihin.

3 Shell-ryhmä oli yksi tuottajista markkinoilla jo ennen vuotta 1977 ja kuuluu neljään suureen. Sen markkinaosuus oli 10,7 ja 11,7 prosentin välillä.

4 Komission virkamiehet, jotka toimivat 6.2.1962 annetun perustamissopimuksen 85 ja 86 artiklan ensimmäisen täytäntöönpanoasetuksen N:o 17 14 artiklan 3 kohdan mukaisesti (EYVL 1962, N:o 13, s. 204, jäljempänä asetus N:o 17), suorittivat 13. ja 14.10.1983 samanaikaisen tarkastuksen seuraavissa yrityksissä, jotka tuottivat polypropeenia yhteisön markkinoille:

- ATO Chimie SA, nykyisin Atochem (jäljempänä ATO),

- BASF AG (jäljempänä BASF),

- DSM NV (jäljempänä DSM),

- Hercules Chemicals NV (jäljempänä Hercules),

- Hoechst AG (jäljempänä Hoechst),

- Chemische Werke Hüls (jäljempänä Hüls),

- Imperial Chemical Industries plc (jäljempänä ICI),

- Montepolimeri SpA, nykyisin Montedipe (jäljempänä Monte),

- Shell International Chemical Company Ltd (jäljempänä Shell),

- Solvay & Cie SA (jäljempänä Solvay),

- BP Chimie (jäljempänä BP).

Tarkastusta ei tehty Rhône-Poulenc SA:n (jäljempänä Rhône-Poulenc) eikä Enichem Anic SpA:n tiloihin.

5 Tarkastusten seurauksena komissio esitti asetuksen N:o 17 11 artiklan mu- kaiset tietojensaantipyynnöt (jäljempänä tietojensaantipyynnöt) edellä mainittujen yritysten lisäksi myös seuraaville yrityksille:

- Amoco,

- Chemie Linz AG (jäljempänä Linz),

- Saga Petrokjemi AS & Cie, joka nykyisin on osa Statoilia (jäljempänä Statoil),

- Petrofina SA (jäljempänä Petrofina),

- Enichem Anic SpA (jäljempänä Anic).

Itävaltalainen yritys Linz kiisti komission toimivallan ja kieltäytyi vastaamasta tietojensaantipyyntöön. Edellä mainitun asetuksen 14 artiklan 2 kohdan mukaisesti komission virkamiehet suorittivat seuraavaksi tarkastukset Anicin ja Saga Petrochemicals UK Ltd:n, joka on Sagan englantilainen tytäryhtiö, tiloissa, sekä Linzin myyntipaikoissa Yhdistyneessä kuningaskunnassa ja Saksassa. Rhône-Poulencille ei esitetty tietojensaantipyyntöä.

6 Tarkastusten sekä tietojensaantipyyntöjen seurauksena saatujen tietojen perusteella komissio päätteli, että vuodesta 1977 vuoteen 1983 kyseiset tuottajat olivat ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan vastaisesti useilla hinta-aloitteilla säännöllisesti vahvistaneet tavoitehinnat ja kehittäneet myytyjen määrien vuosittaisen tarkkailujärjestelmän jakaakseen käytettävissä olevat markkinat keskenään sovittujen tonnimäärien tai prosenttiosuuksien mukaan. Tämän vuoksi komissio päätti 30.4.1984 aloittaa asetuksen N:o 17 3 artik- lan 1 kohdassa tarkoitetun menettelyn ja lähetti toukokuun 1984 aikana kirjalliset väitetiedoksiannot edellä mainituille yrityksille, lukuun ottamatta Anicia ja Rhône-Poulencia. Vastaanottajat vastasivat niihin kirjallisesti.

7 Komission nimittämä kuulemismenettelyistä vastaava neuvonantaja kutsui 24.10.1984 koolle väitetiedoksiannon vastaanottajien oikeudelliset neuvonantajat, jotta sovittaisiin tietyistä hallinnolliseen menettelyyn kuuluvaa kuulemismenettelyä, jonka piti alkaa 12.11.1984, koskevista järjestelyistä. Komissio ilmoitti tässä kokouksessa yritysten väitetiedoksiantoon antamissaan vastauksissa esittämien väitteiden seurauksena, että se toimittaa yrityksille välittömästi lisää tietoa niiden tietojen lisäksi, joita yrityksillä jo oli hinta-aloitteiden täytäntöönpanosta. Komissio lähetti yritysten oikeudellisille neuvonantajille 31.10.1984 suuren määrän asiakirjoja, jotka sisälsivät jäljennöksiä tuottajien myyntitoimistoilleen antamista hintoja koskevista ohjeista, sekä yhteenvetotaulukoita asiakirjoista. Taatakseen liikesalaisuuden säilymisen komissio toimitti lähetyksen tietyillä ehdoilla; erityisesti mainittiin, ettei asiakirjoja saa saattaa yritysten kaupallisten yksiköiden tietoon. Useiden yritysten asianajajat kieltäytyivät hyväksymästä ehtoja ja palauttivat asiakirjat ennen kuulemista.

8 Väitetiedoksiantoon annetuista vastauksista saatujen tietojen perusteella komissio päätti ulottaa menettelyn koskemaan myös Anicia ja Rhône-Poulencia. Tämän vuoksi se toimitti niille 25.10.1984 samanlaisen väitetiedoksiannon kuin viidelletoista muulle yritykselle.

9 Ensimmäinen kuuleminen järjestettiin 12.-20.11.1984. Sen aikana kuultiin kaikkia muita yrityksiä paitsi Shelliä (joka kieltäytyi osallistumasta kuulemiseen), Anicia, ICI:tä sekä Rhône-Poulencia (joilla ei mielestään ollut ollut riittävää mahdollisuutta valmistautua).

10 Kuulemisen yhteydessä useat yritykset kieltäytyivät keskustelemasta seikoista, joita käsiteltiin niille 31.10.1984 lähetetyissä asiakirjoissa ja väittivät, että komissio oli kokonaan muuttanut perustelujensa suuntautumista ja että niille oli vähintään annettava mahdollisuus esittää kirjallisia huomautuksia. Toiset yritykset väittivät, että niillä ei ollut ollut tarpeeksi aikaa kyseisten asiakirjojen tutkimiseen ennen kuulemista. BASF:n, DSM:n, Herculesin, Hoechstin, ICI:n, Linzin, Monten, Petrofinan ja Solvayn asianajajat lähettivät komissiolle 28.11.1984 yhteisen kirjeen asiasta. Hüls ilmoitti 4.12.1984 lähettämällään kirjeellä jakavansa tämän näkökannan.

11 Tämän vuoksi komissio lähetti 29.3.1985 yrityksille uusia asiakirjoja, jotka koskivat yritysten myyntitoimistoilleen antamia hintoja koskevia ohjeita, niiden mukana hintoja koskevia taulukoita sekä yhteenvedon todisteista, jotka koskivat niitä hinta-aloitteita, joista asiakirjoja oli saatavilla. Komissio pyysi yrityksiä vastaamaan tähän sekä kirjallisesti että toisessa kuulemisessa ja tarkensi poistavansa alunperin asetetut rajoitukset, jotka koskivat tietojen antamista kaupallisille yksiköille.

12 Toisella samana päivänä lähettämällään kirjeellä komissio vastasi asianajajien esittämiin väitteisiin, joiden mukaan komissio ei ollut esittänyt tarkkaa oikeudellista määritelmää yritysten välisestä perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta järjestelystä, ja pyysi yrityksiä esittämään kirjalliset ja suulliset huomautuksensa.

13 Toinen kuuleminen järjestettiin 8.-11.7.1985 sekä 25.7.1985. Anic, ICI ja Rhône-Poulenc esittivät sen yhteydessä huomautuksensa ja muut yritykset (Shelliä lukuun ottamatta) kommentoivat komission kahdessa 29.3.1985 päivätyssä kirjeessä käsiteltyjä seikkoja.

14 Alustava kuulemispöytäkirja sekä tarpeelliset asiakirjat toimitettiin kilpailunrajoituksia ja määräävää markkina-asemaa käsittelevälle neuvoa-antavalle komitealle (jäljempänä neuvoa-antava komitea) 19.11.1985 ja lähetettiin yrityksille 25.11.1985. Neuvoa-antava komitea esitti kantansa 170:nnessä kokouksessaan 5. ja 6.12.1985.

15 Menettelyn lopuksi komissio teki kiistan kohteena olevan päätöksen 23.4.1986, jossa määrätään seuraavaa:

"1 artikla

Anic SpA, ATO Chemie SA (nykyisin Atochem), BASF AG, DSM NV, Hercules Chemicals NV, Hoechst AG, Chemische Werke Hüls (nykyisin Hüls AG), ICI plc, Chemische Werke Linz, Montepolimeri SpA (nykyisin Montedipe), Petrofina SA, Rhône-Poulenc SA, Shell International Chemical Co. Ltd, Solvay & Cie ja Saga Petrokjemi AS & Cie (kuuluu nykyisin Statoiliin) ovat rikkoneet ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan määräyksiä osallistumalla:

- Anic vuoden 1977 marraskuusta vuoden 1982 loppuun tai 1983 alkuun;

- Rhône-Poulenc vuoden 1977 marraskuusta vuoden 1980 loppuun;

- Petrofina ainakin vuodesta 1980 vuoden 1983 marraskuuhun;

- Hoechst, ICI, Montepolimeri ja Shell vuoden 1977 puolivälistä ainakin vuoden 1983 marraskuuhun;

- Hercules, Linz, Saga ja Solvay vuoden 1977 marraskuusta ainakin vuoden 1983 marraskuuhun;

- ATO ainakin vuodesta 1978 ainakin vuoden 1983 marraskuuhun;

- BASF, DSM ja Hüls vuoden 1977 ja vuoden 1979 väliltä ainakin marraskuuhun 1983,

vuoden 1977 puolivälissä tehtyyn sopimukseen ja yhdenmukaistettuun menettelytapaan, jonka yhteydessä polypropeenia yhteismarkkinoiden alueelle toimittavat tuottajat:

a) ovat ottaneet yhteyttä toisiinsa ja tavanneet säännöllisesti (vuoden 1981 alusta kahdesti kuukaudessa) salaisissa kokouksissa käsitelläkseen ja määrittääkseen kaupallista politiikkaansa;

b) ovat asettaneet toistuvasti 'tavoite'-hintoja (tai vähimmäishintoja) tuotteen myynnissä kaikissa yhteisön jäsenvaltioissa;

c) ovat sopineet erilaisista toimenpiteistä tavoitehintojen soveltamisen helpottamiseksi, mukaan lukien (pääasiassa) väliaikaiset tuotantorajoitukset, yksityiskohtaisten tietojen vaihto toimituksista, paikallisten kokousten järjestäminen ja vuoden 1982 lopusta alkaen 'account management' -järjestely, jonka tarkoituksena on soveltaa hinnankorotuksia yksittäisiin asiakkaisiin;

d) ovat toteuttaneet samanaikaisia hinnankorotuksia soveltamalla edellä mainittuja tavoitteita;

e) ovat jakaneet markkinat osoittamalla jokaiselle tuottajalle vuosittaisen myyntitavoitteen tai -kiintiön (1979, 1980 ja ainakin osan vuodesta 1983) tai kyseistä vuotta koskevan lopullisen sopimuksen puuttuessa velvoittaneet tuottajat rajoittamaan kuukausittaista myyntiään viittaamalla aiempaan kauteen (1981, 1982).

2 artikla

Edellä 1 artiklassa mainitut yritykset määrätään lopettamaan edellä mainittu rikkominen (mikäli ne eivät jo ole niin tehneet) ja pidättäytymään vastaisuudessa polypropeenialalla kaikista sopimuksista tai yhdenmukaistetuista menettelytavoista, joilla voisi olla samoja tai samankaltaisia tavoitteita, mukaan lukien sellaisten tavanomaisesti liikesalaisuuksina pidettyjen tietojen vaihtaminen, joiden perusteella osanottajat saisivat suoraa tai epäsuoraa tietoa muiden yksittäisten tuottajien tuotannosta, toimituksista, varastojen tasosta, myyntihinnoista, investointikuluista tai -suunnitelmista tai jotka mahdollistaisivat niille nimenomaisten tai hiljaisten sopimusten täytäntöönpanon tai yhdenmukaistetun menettelytavan, joka koskee hintoja tai markkinoiden jakamista yhteisössä. Kaikkia yleistä tiedonvaihtoa koskevia järjestelmiä, joihin tuottajat osallistuvat (kuten Fides) on hoidettava siten, että niissä ei ole tietoja, joista voidaan yksilöidä tiettyjen tuottajien toiminta, ja yritysten on pidättäydyttävä erityisesti sellaisesta ylimääräisestä keskinäisestä tiedonvaihdosta, jolla on merkitystä kilpailun kannalta ja jota järjestelmä ei kata.

3 artikla

Yrityksille, joille tämä päätös on osoitettu, määrätään 1 artiklassa todetun rikkomisen seurauksena seuraavat sakot:

i) Anic SpA, sakkoa 750 000 ecua, joka vastaa 1 103 692 500 Italian liiraa (ITL);

ii) Atochem, sakkoa 1 750 000 ecua, joka vastaa 11 973 325 Ranskan frangia (FRF);

iii) BASF AG, sakkoa 2 500 000 ecua, joka vastaa 5 362 225 Saksan markkaa (DEM);

iv) DSM NV, sakkoa 2 750 000 ecua, joka vastaa 6 657 640 Alankomaiden guldenia (NLG);

v) Hercules Chemicals NV, sakkoa 2 750 000 ecua, joka vastaa 120 569 620 Belgian frangia (BEF);

vi) Hoechst AG, sakkoa 9 000 000 ecua, joka vastaa 19 304 010 DEM;

vii) Hüls AG, sakkoa 2 750 000 ecua, joka vastaa 5 898 447,5 DEM;

viii) ICI plc, sakkoa 10 000 000 ecua, joka vastaa 6 447 970 Englannin puntaa (GBP);

ix) Chemische Werke Linz, sakkoa 1 000 000 ecua, joka vastaa 1 471 590 000 ITL;

x) Montedipe, sakkoa 11 000 000 ecua, joka vastaa 16 187 490 000 ITL;

xi) Petrofina SA, sakkoa 600 000 ecua, joka vastaa 26 306 100 BEF;

xii) Rhône-Poulenc SA, sakkoa 500 000 ecua, joka vastaa 3 420 950 FRF;

xiii) Shell International Chemical Co. Ltd, sakkoa 9 000 000 ecua, joka vastaa 5 803 173 GBP;

xiv) Solvay & Cie, sakkoa 2 500 000 ecua, joka vastaa 109 608 750 BEF;

xv) Statoil, Den Norske Stats Oljeselskap AS (johon Saga Petrokjemi nykyisin kuuluu), sakkoa 1 000 000 ecua, joka vastaa 644 797 GBP.

4 ja 5 artikla

- -"

16 Lopullinen kuulemispöytäkirja, joka sisälsi yritysten pyytämät korjaukset, lisäykset ja poistot teksteihin, lähetettiin niille 8.7.1986.

Menettely

17 Tällainen oli tilanne, kun kantaja nosti tämän kanteen yhteisöjen tuomioistuimen kirjaamoon 5.8.1986 jättämällään kannekirjelmällä, jossa vaaditaan päätöksen kumoamista. Kolmetoista päätöksen neljästätoista muusta vastaanottajasta nosti myös kanteen päätöksen kumoamiseksi (asiat T-1/89-T-4/89, T-6/89-T-10/89 ja T-12/89-T-15/89).

18 Asian kirjallinen käsittely tapahtui kokonaisuudessaan yhteisöjen tuomioistuimessa.

19 Yhteisöjen tuomioistuin palautti tämän asian sekä muut kolmetoista asiaa 15.11.1989 antamallaan määräyksellä Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen perustamisesta 24.10.1988 tehdyn neuvoston päätöksen 88/591/EHTY, ETY, Euratom (jäljempänä 24.10.1988 tehty neuvoston päätös, EYVL L 319, s. 1) 14 artiklan nojalla Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen.

20 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen presidentti nimesi 24.10.1988 tehdyn neuvoston päätöksen 2 artiklan 3 kohdan mukaisesti julkisasiamiehen.

21 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaaja kutsui 3.5.1990 päivätyllä kirjeellään asianosaiset epäviralliseen kokoukseen sopiakseen suullisen käsittelyn järjestelyistä. Kokous pidettiin 28.6.1990.

22 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaaja pyysi 9.7.1990 päivätyllä kirjeellään asianosaisia esittämään huomautuksensa asioiden T-1/89-T-4/89 ja T-6/89-T-15/89 mahdollisesta yhdistämisestä suullista käsittelyä varten. Yksikään asianosaisista ei vastustanut tätä.

23 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin yhdisti 25.9.1990 antamallaan määräyksellä edellä mainitut asiat suullista käsittelyä varten yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 43 artiklan mukaisesti, sillä perusteella, että ne liittyivät toisiinsa. Kyseistä artiklaa sovellettiin 24.10.1988 tehdyn neuvoston päätöksen 11 artiklan kolmannen kohdan mukaan soveltuvin osin myös menettelyyn yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa.

24 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin ratkaisi 15.11.1990 antamallaan määräyksellä kantajien asioissa T-2/89, T-3/89, T-9/89, T-11/89, T-12/89 ja T-13/89 esittämät pyynnöt luottamuksellisesta käsittelystä ja hyväksyi ne osittain.

25 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoon 9.10.-29.11.1990 jätetyissä kirjeissään asianosaiset vastasivat ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaajan niille 19.7.1990 päivätyssä kirjeessä esittämiin kysymyksiin.

26 Kysymyksiin saatujen vastausten sekä esittelevän tuomarin kertomuksen perusteella ja julkisasiamiehen kuulemisen jälkeen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin päätti aloittaa suullisen käsittelyn ilman alustavia tutkintatoimia.

27 Asianosaisten suulliset lausumat sekä vastaukset ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kysymyksiin kuultiin 10.-15.12.1990 pidetyssä istunnossa.

28 Julkisasiamiehen esittämä ratkaisuehdotus kuultiin 10.7.1991 pidetyssä istunnossa.

Asianosaisten vaatimukset

29 Shell International Chemical Company Ltd -yhtiö vaatii ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta:

1) kumoamaan komission 23.4.1986 tekemän päätöksen (IV/31.149 - Polypropeeni) niiltä osin kuin se koskee kantajaa;

2) joko kumoamaan sakkomääräyksen tai alentamaan huomattavasti sakon määrää ja

3) määräämään kantajan oikeudenkäyntikulut komission maksettaviksi.

Komissio puolestaan vaati ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta:

- hylkäämään kanteen ja

- määräämään oikeudenkäyntikulut kantajan maksettaviksi.

Pääasia

30 Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen mukaan on tarpeen ensiksi tutkia kantajan esittämät väitteet, jotka koskevat kantajalle kuuluvan puolustautumisoikeuden rikkomista, koska kantajan mukaan 1) komissio ei ole noudattanut puolueettomuusvelvoitettaan tehdessään päätöstään, 2) se ei ole toimittanut kantajalle kaikkia asiakirjoja, joihin päätös perustuu ja 3) väitetiedoksiannossa ei ole mainittu kaikkia kilpailunrajoituksia, joihin sen on komission päätöksessä katsottu syyllistyneen; toiseksi on tutkittava väitteet, jotka koskevat tapahtuneen rikkomisen toteennäyttämistä 1) komission selvittämien tosiseikkojen osalta ja 2) sen osalta, miten ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa on sovellettu niihin. Kolmanneksi on tutkittava väitteet, jotka koskevat rikkomisen lukemista kantajan syyksi, neljänneksi perusteluja koskevat väitteet ja viidenneksi sakon määräämistä koskevat väitteet, joiden mukaan määrätty sakko 1) koskee osittain niin vanhoja tapahtumia, että sakkoa ei ajan kulumisen vuoksi olisi enää saanut määrätä ja se on lisäksi suhteeton niin 2) väitetyn rikkomisen keston kuin 3) sen vakavuuden kannalta.

Puolustautumisoikeudet

1. Puolueellisuus päätöksenteossa

31 Kantajan mukaan vuoteen 1985 saakka komission sisäinen organisaatio vähensi puolueellisuuden tai epäoikeudenmukaisuuden riskiä sen päätöksissä, koska menettelyn alustavasta valmisteluvaiheesta alkaen tutkimustoiminta oli erillään syytetoiminnasta. Tässä tapauksessa kilpailuasiain pääosaston organisaatiota muutettiin hallinnollisen menettelyn aikana siten, että saman virkamiehen vastuulla oli toimiminen sekä tutkija/tarkastajana (tutkimuksen aikana), että tutkija/esittelijänä (oikeudenkäynnin aikana). Samalla takuut puolueettomuudesta ja tasapuolisuudesta hävisivät.

32 Vastauksessaan kantaja lisää, komission väitteen vastaisesti, että uudesta järjestelmästä ei välttämättä seuraa kaikkia tarvittavia takuita, että koska se perustettiin vuonna 1985, sitä ei voitu soveltaa tässä tapauksessa, ja että joka tapauksessa se ei onnistunut korjaamaan toimien erillisyyden puuttumista alustavasta valmisteluvaiheesta alkaen. Kantaja mainitsee päätöksestä esimerkkikohtia, joista sen mukaan ilmenee, etteivät uudelleenjärjestelyn haitat ole ainoastaan oletettuja; kyseiset kohdat todistavat komission erityisesti tulkinneen tiettyjä asiakirjoja puolueellisesti. Lisäksi se toteaa, että komissio ei väitä soveltaneensa uutta järjestelmää tämän menettelyn alusta loppuun.

33 Kantaja väittää, että johtuen kilpailuasiain pääosaston uudelleenjärjestelystä se kiinnitti erityistä huomiota mahdollisuuteen saada tulla kuulluksi hallinnollisen menettelyn aikana. Kuulemismenettelyistä ja istuntojen asianmukaisesta kulusta vastaava neuvonantaja oli kuitenkin varoittanut yrityksiä, että saamiensa ohjeiden mukaan hän ei pystyisi puuttumaan tehokkaasti asiaan kuulemistilaisuuden jälkeen arvioidessaan päätösehdotuksen olevan virheellinen tai liian pitkälle viety, ja että hän voisi puuttua kuulemistilaisuuden jälkeen ainoastaan menettelyä koskeviin seikkoihin. Neuvonantaja oli pyytänyt selvitystä asemastaan, mutta ei ollut saanut sellaista; omien sanojensa mukaan hän oli "heikossa asemassa". Näistä ilmoituksista Shell oli päätellyt, että kuulemismenettelyistä vastaava neuvonantaja ei pystyisi suojelemaan tehokkaasti puolustautumisoikeuksia eikä hoitamaan tehtäväänsä puolueettomana välittäjänä, toisin sanoen suorittamaan tehokkaasti niitä tehtäviä, jotka hänelle on osoitettu komission 13. kertomuksessa kilpailupolitiikasta. Tämän vuoksi kantajan, vaikka olikin huolehtinut kaikesta siten, että voisi osallistua kuulemistilaisuuteen, oli kieltäydyttävä osallistumasta siihen, koska se pelkäsi tulevansa väärin tulkituksi ja sitä, että viranomaiset, joiden puolueettomuudesta ei ollut takuita, voisivat käyttää sen lausuntoja sitä vastaan. Se huomauttaa lopuksi, että komissio ei ole kiistänyt sen esittämää versiota kuulemismenettelyistä vastaavan neuvonantajan lausunnosta.

34 Komissio puolestaan selittää, että vuonna 1985 toteutuneen kilpailuasiain pääosaston uudelleenjärjestelyn tarkoituksena oli yhdistää optimaalisesti tehokkuus ja puolueettomuus. Komission mukaan objektiivisuuden, puolueettomuuden ja yhtenäisyyden varmuus lisääntyi, kun perustettiin uusi osasto, jonka vastuulla oli yhteensovittaa päätöksentekoa ja valvoa, että samankaltaisista kilpailua rajoittavista toimista tehdyt päätökset olisivat eri aloillakin yhdenmukaisia. Uudelleenjärjestely kuvattiin komission 14. ja 15. kertomuksessa kilpailupolitiikasta.

35 Vastauksessaan komissio ilmoittaa, ettei ole totta, että samat virkamiehet olisivat käsitelleet asiaa hallinnollisen menettelyn alusta loppuun, sillä tutkinnassa oli mukana yli 20 henkilöä. Kantajan komission puolueellisuutta koskevien väitteiden tueksi esittämiin esimerkkeihin se vastaa puolestaan, että esimerkit liittyvät menettelyn väitetiedoksiantoa seuranneeseen vaiheeseen, ja että tämän vuoksi niitä ei voi käyttää tukemaan väitettä, jonka mukaan tutkijan ja esittelijän toimintojen erillisyyden puuttumisesta olisi seurannut haittaa. Se lisää, ettei esimerkeistä myöskään voi päätellä, että komissio olisi analysoinut tosiseikkoja tai asiakirjoja väärin eikä ainakaan että virheellinen analyysi olisi ollut seurausta komission sisäisistä työjärjestelyistä.

36 Komissio muistuttaa kuulemismenettelyistä vastaavan neuvonantajan viran perustamisen tarkoituksesta sekä esittelee yksityiskohtaisesti siihen kuuluvat tehtävät. Komissio huomauttaa, että ottaen huomioon edellä esitetyn ei kantaja ole esittänyt mitään näyttöä, joka tukisi väitettä, että menettely asiassa ei olisi ollut asianmukaista. Komission mukaan kantajan väite, jonka mukaan kaikkea tämän kuulemistilaisuudessa esittämää olisi "käytetty sitä vastaan" ja jonka mukaan tilaisuudessa mahdollisesti saatuja suullisia tietoja ei olisi tarkasteltu objektiivisesti, on aiheeton ja virheellinen olettamus. Lisäksi koska kantaja ei tahtonut käyttää hyväkseen kuulemistilaisuutta, ei sen sovi väittää, että päätöksessä on virheitä, jotka kuulemismenettelyistä vastaavan neuvonantajan puuttumisella asiaan olisi voitu välttää.

37 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa aluksi, että kannekirjelmässään kantaja väittää, että sen puolustautumisoikeuksia on rikottu komission yksiköiden sisäisen järjestelyn muutoksella sekä aiempaan järjestelyyn liittyneiden puolueettomuustakuiden hylkäämisellä. Vastauskirjelmässään kantaja väittää, että on epävarmaa, takaavatko uusi järjestely ja uusi menettely puolueettomuuden, jonka komissio väittää vastineessaan niiden takaavan, mutta se vakuuttaa kuitenkin, ettei se voinut hyödyntää uuden menettelyn tarjoamia takuita, koska sitä ei sovellettu tässä tapauksessa.

38 Kantajan väitteiden ilmeisestä ristiriidasta pääsemiseksi, kun se ensin väittää, ettei sen tapauksessa sovellettu vanhaa menettelyä ja sitten, ettei se voinut hyödyntää myöskään uutta menettelyä, on todettava, että kantaja katsoo puolustautumisoikeuksiaan rikotun, koska komission yksiköiden uudelleenjärjestely toteutettiin kesken sitä hallinnollista menettelyä, jonka seurauksena kanteen kohteena oleva päätös tehtiin, mistä seurasi, että kantajaan sovellettiin uutta ja vanhaa menettelyä, eikä se näin voinut hyödyntää kummankaan menettelyn erillisiä takeita.

39 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen mukaan se, että tietyt komission virkamiehet osallistuivat hallinnolliseen menettelyyn sekä tutkijoina että esittelijöinä, ei tee päätöksestä laitonta. Itse asiassa yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä seuraa, että komissiota ei voida pitää Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa tarkoitettuna tuomioistuimena. Komissio on kuitenkin hallinnollisissa menettelyissään velvollinen kunnioittamaan yhteisön oikeuden mukaisia menettelyllisiä takeita. Tämän vuoksi asetuksen N:o 17 19 artiklan 1 kohdassa velvoitetaan komissio ennen päätösten tekemistä varaamaan niille, joita asia koskee, tilaisuus esittää huomautuksensa komission niitä vastaan esittämistä väitteistä. Tämän vuoksi komissio on myös neuvoston asetuksen N:o 17 19 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetyistä kuulemisista 25 päivänä heinäkuuta 1963 annetussa komission asetuksessa N:o 99/63/ETY (EYVL 1963, N:o 127, s. 2268) perustanut luonteeltaan kontradiktorisen menettelyn, jonka mukaan komission on esitettävä väitetiedoksianto, annettava yrityksille mahdollisuus vastata siihen kirjallisesti asetetussa määräajassa ja tarpeen vaatiessa sekä erityisesti tapauksissa, joissa komissio ehdottaa sakkojen asettamista, tarjottava mahdollisuus kuulemistilaisuuteen. Mainitun komission asetuksen 4 artiklan mukaan komissio saa päätöksissään ottaa huomioon ainoastaan sellaiset yrityksiä vastaan esitetyt väitteet, joiden osalta näille on varattu tilaisuus esittää huomautuksensa. Edellä mainitut säännökset ovat yhteisön oikeuden sen perusperiaatteen mukaisia, joka edellyttää puolustautumisoikeuksien kunnioittamista kaikissa menettelyissä, mukaan lukien hallinnolliset menettelyt, mikä tarkoittaa erityisesti, että yrityksellä, jota asia koskee, on oltava mahdollisuus hallinnollisen menettelyn aikana esittää asianmukaisesti näkemyksensä komission esiin tuomien tosiseikkojen ja olosuhteiden todenperäisyydestä ja merkityksellisyydestä sekä niistä asiakirjoista, joilla komissio tukee väitettään ETY:n perustamissopimuksen rikkomisesta (yhdistetyt asiat 100/80-103/80, Musique Diffusion française v. komissio, tuomio 7.6.1983, Kok. 1983, s. 1825, 7-10 kohta).

40 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa kuitenkin, etteivät yhteisön oikeuden menettelylliset takeet velvoita komissiota järjestämään sisäistä organisaatiotaan siten, että yksi ja sama virkamies ei voisi toimia samassa asiassa sekä tutkijana että esittelijänä.

41 Tästä seuraa, että vaikka komission sisäiseen organisaation perustuvaa väitettä ei voida hyväksyä sellaisenaan, tarjoaa yhteisön oikeus kaikki mahdollisuudet niiden väitteiden tutkimiseen, jotka koskevat kantajan puolustautumisoikeuksien rikkomista, sekä tarvittaessa niiden hyväksymiseen.

42 Joka tapauksessa on todettava, ettei kantaja ole pystynyt tarkentamaan, kuinka sen esittämät väitteet puolustautumisoikeuden rikkomisesta tai tehdyistä virheistä liittyvät kyseiseen kilpailuasiain pääosaston uudelleenjärjestelyyn.

43 Lisäksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin huomauttaa ensin, että kuulemismenettelyistä vastaavan neuvonantajan toimivaltuuksia koskevat asiaan liittyvät säännökset, jotka ovat liitteenä 13. kertomuksessa kilpailupolitiikasta, ovat seuraavat:

"2 artikla

Kuulemismenettelyistä vastaavan neuvonantajan tehtävänä on varmistaa kuulemisen moitteeton kulku ja siten huolehtia sekä kuulemisen että sitä seuraavan mahdollisen päätöksen puolueettomuudesta. Hän valvoo erityisesti, että kaikki asian kannalta tarpeelliset, myös asianosaisten kannalta epäedulliset tosiseikat, otetaan asianmukaisesti huomioon laadittaessa komission päätösluonnoksia kilpailun alalla. Suorittaessaan tehtäviään kuulemismenettelyistä vastaava neuvonantaja valvoo puolustuksen oikeuksien kunnioittamista, ottaen huomioon kilpailusääntöjen tehokkaan soveltamisen tarpeen voimassa olevien säännösten ja määräysten sekä yhteisöjen tuomioistuimen kehittämien periaatteiden mukaisesti.

- -

5 artikla

Kuulemismenettelyistä vastaava neuvonantaja tiedottaa kilpailuasioiden pääjohtajalle kuulemistilaisuuden kulusta ja siitä tekemistään johtopäätöksistä. Kuulemismenettelyistä vastaava neuvonantaja esittää huomautuksensa menettelyn myöhemmistä vaiheista. Nämä huomautukset voivat muun muassa koskea lisätietojen tarvetta, tiettyjen väitteiden peruuttamista ja täydentävien väitteiden tiedoksi antamista.

6 artikla

Hoitaessaan 2 artiklassa määriteltyjä tehtäviään kuulemismenettelyistä vastaava neuvonantaja voi, jos hän pitää sitä tarpeellisena, esittää huomautuksensa suoraan kilpailuasioista vastaavalle komission jäsenelle silloin kun viimeksi mainitun tehtävänä on laatia alustava päätösluonnos kilpailunrajoituksia ja määräävää markkina-asemaa käsittelevälle neuvoa-antavalle komitealle.

7 artikla

Kilpailuasioista vastaava komission jäsen voi kuulemismenettelyistä vastaavan neuvonantajan pyynnöstä tarvittaessa tehdä päätöksen tämän laatiman loppuraportin liittämisestä komissiolle esitettyyn päätösluonnokseen, jotta komissio voi tehdä yksittäistä asiaa koskevan päätöksen tietoisena kaikista asiaan liittyvistä tosiseikoista."

44 Lausumat, joita kantaja ilmoittaa kuulemismenettelyistä vastaavan neuvonantajan antaneen, ovat viimeksimainitun osalta olettamuksia komission aikomuksista, eivätkä kuulu neuvonantajan toimivaltuuksiin. Kantaja ei voi perustella kieltäytymistään osallistumasta kuulemistilaisuuteen näillä olettamuksilla ja väittää sitten, että sen puolustautumisoikeuksia on rikottu.

45 Väite on tämän vuoksi hylättävä.

2. Asiakirjojen toimittamatta jättäminen väitetiedoksiannon yhteydessä

46 Kantaja viittaa vastauksissaan tiettyihin asiakirjoihin tai asiakirjaryhmiin, joihin komissio ei sen mukaan kiinnittänyt kantajan huomiota väitetiedoksiannossa, mutta joihin päätös perustuu. Kantajan mukaan komissio eväsi siltä tällä tavalla mahdollisuuden selittää asiakirjojen sisältöä ja rikkoi näin puolustautumisoikeutta.

47 Näistä asiakirjoista kantaja mainitsee erityisesti 6.9.1977 päivätyn asiakirjan, jonka väitetään löytyneen Solvaysta ja joka koskee Solvayn erään työntekijän ja kantajan erään työntekijän välistä tapaamista (päätöksen 16 kohdan toiseksi viimeinen alakohta), sekä joukon ATO:sta löytyneitä asiakirjoja, jotka koskevat tietojen vaihtoa ranskalaisten tuottajien toimituksista sekä kiintiöiden soveltamista Ranskan markkinoilla vuonna 1979 (päätöksen 15 kohdan h alakohta); näitä ei mainita kantajalle toimitetuissa väitetiedoksiannoissa tai sen liitteissä.

48 Kantaja väittää vielä, että kahta muuta Shellin vastauksensa liitteenä komissiolle toimittamaa asiakirjaa käytettiin sitä vastaan päätöksessä ilman, että sillä olisi ollut mahdollisuutta selittää niiden sisältöä, koska se ei tiennyt, että niitä voidaan käyttää sitä vastaan. Kyseessä on kaksi kokouspöytäkirjaa Shellin 5.7.1979 ja 12.9.1979 pidetyistä sisäisistä kokouksista (päätöksen 29 ja 31 kohta).

49 Kantajan mukaan, koska komissio ei sallinut sen esittää huomautuksiaan asiakirjojen luotettavuudesta, komissio on tehnyt päätelmänsä niistä virheellisesti, erityisesti jättämällä huomioon ottamatta kantajan puolesta puhuvat tekijät näissä asiakirjoissa. Tämän osalta kantaja huomauttaa, että ATO:sta löytyneissä asiakirjoissa ei mainita Shell Chimietä (Ranska), ja väittää tämän todistavan, että Shell-yhtiöt eivät ole osallistuneet järjestelyihin kiintiöiden osalta. Lisäksi se toteaa, että Solvaysta löytyneissä asiakirjoissa ei ole mainintaa hintasopimuksista ja että tämä todistaa, ettei sellaisia sopimuksia ole tehty vuonna 1977.

50 Lisäksi kantaja väittää, että komissio on päätöksessään käyttänyt kahta asiakirjaa tukemaan eri väitteitä kuin mitä niiden väitetiedoksiannon mukaan oli tarkoitus tukea. Ensimmäinen asiakirja on Shellin 20.10.1982 päivätty sisäinen tiedote, joka koskee Shellin 7.9.1982 pidettyä sisäistä kokousta ja jota käytettiin kantajalle osoitetun erityisen väitetiedoksiannon liitteessä 30 todisteena vuoden 1982 lopulla tehdystä hintasopimuksesta, kun taas päätöksen 68 kohdan toisessa alakohdassa sitä käytettiin todisteena siitä, että kantaja oli yksi yritysten välisten järjestelyjen "johtajista" (leaders) ja että se teki kolmen muun "johtajan" kanssa vuoden 1982 lopulla sopimuksen hinnoista ja/tai kiintiöistä. Toinen asiakirja on Shellin sisäinen asiakirja nimeltään "PP W. Europe Pricing" (Shellille osoitetun erityisen väitetiedoksiannon liite 49, jäljempänä liite), jonka komissio kantajalle osoitetussa erityisessä väitetiedoksiannossa katsoi todistavan tämän osallistumista vuoden 1983 kiintiöistä tehtyyn sopimukseen, kun taas päätöksen 49 kohdassa se käyttää asiakirjaa todisteena Shellin osallistumisesta heinäkuussa 1983 tehtyyn hintasopimukseen. Kantajan mukaan komissio ei voi päätöksessään käyttää väitetiedoksiannossa mainittuja asiakirjoja muiden kuin siinä esitettyjen väitteiden tueksi, koska yrityksen, jota komissio syyttää ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan rikkomisesta, on mahdotonta tutkia kaikkia väitetiedoksiantoon liitettyjä asiakirjoja ja osoittaa kaikkia niitä johtopäätöksiä, joita sen mukaan ei voida tehdä asiakirjoista.

51 Komissio puolestaan vakuuttaa antaneensa kantajalle riittävän mahdollisuuden esittää kantansa kaikista sitä koskevista asiakirjoista, joita voitiin käyttää sitä vastaan. Tämän vuoksi ATO:sta löytyneet asiakirjat joko ainoastaan vahvistivat ICI:stä löytyneiden asiakirjojen sisällön ja ne liitettiin väitetiedoksiantoon, tai sitten ne eivät koskeneet Shelliä, eikä niitä sen vuoksi ollut tarpeen antaa sille tiedoksi.

52 Komissio väittää, että päätöksen 16 kohdan viidennessä alakohdassa mainittu Solvaysta löydetty asiakirja oli kantajan saatavilla oikeutta tutustua asiakirjoihin koskevassa menettelyssä ja että tämä silloin otti siitä jäljennöksen. Se lisää, että asiakirjaa käytettiin päätöksessä pääasiassa sen päivämäärän määrittämiseen, jona Solvay alkoi osallistua hintakeskusteluihin, ja että se tämän ohella vain sattumalta vahvistaa keskustelujen tästä aiheesta tapahtuneen mainittuna ajankohtana.

53 Kahden Shellin sisäisen 5.7. ja 12.9.1979 päivätyn asiakirjan osalta komissio huomauttaa, että ensimmäinen ainoastaan vahvistaa vuoden 1979 hintoja koskevien aloitteiden aikatauluun liittyvän yksityiskohdan ja että koska kantaja toimitti sen itse, on sen pitänyt käsittää asiakirjan merkitys ja tämän vuoksi omasta aloitteestaan kommentoida sitä; sama koskee myös toista asiakirjaa.

54 Lopuksi komissio toteaa, "PP W. Europe Pricing" -asiakirjan käytöstä muiden kuin väitetiedoksiannossa esitettyjen väitteiden tueksi, olevan totta, ettei asiakirjaan erityisesti viitattu kantajalle osoitetuissa väitetiedoksiannoissa muutoin kuin vuoden 1983 kiintiöiden määrittämisen yhteydessä, kun taas päätöksessä sitä käytettiin todisteena kantajan osallistumisesta heinäkuun 1983 hinta-aloitteeseen. Sen mukaan kantajan olisi kuitenkin pitänyt käsittää, että asiakirjassa olevaa mainintaa "heinäkuun tavoitteesta" voidaan käyttää sitä vastaan, koska seikat ovat läheisessä yhteydessä toisiinsa.

55 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä seuraa, etteivät asiakirjat sinänsä, vaan komission niistä tekemät johtopäätökset, ole merkityksellisiä ja että jos asiakirjoja ei ole mainittu väitetiedoksiannossa, kyseessä oleva yritys on perustellusti voinut arvioida niiden olevan merkityksettömiä asian käsittelyssä. Koska komissio ei ole ilmoittanut yritykselle tiettyjen asiakirjojen käyttämisestä päätöksessä, se on estänyt tätä esittämästä oikea-aikaisesti huomautuksiaan asiakirjojen todistusarvosta. Tästä seuraa, että asiakirjoja ei voida pitää hyväksyttävinä todisteina tämän yrityksen osalta (asia 107/82, AEG-Telefunken v. komissio, tuomio 25.10.1983, Kok. 1983, s. 3151, 27 kohta ja viimeksi asia C-62/86, AKZO Chemie v. komissio, tuomio 3.7.1991, Kok. 1991, s. I-3359, 21 kohta).

56 Tässä tapauksessa ainoastaan yleisessä tai erityisessä väitetiedoksiannossa tai 29.3.1985 päivätyssä kirjeessä mainittuja asiakirjoja tai niitä liiteasiakirjoja, joita ei erityisesti mainita, voidaan pitää todisteina, joita voidaan käyttää kantajaa vastaan tässä asiassa. Niiden asiakirjojen osalta, jotka ovat väitetiedoksiantojen liitteinä, mutta joita ei erikseen niissä mainita, on todettava, että niitä ei voida käyttää kantajan vastaisessa päätöksessä, ellei tämä ole kohtuullisesti voinut päätellä väitetiedoksiannosta johtopäätökset, jotka komissio aikoi niistä tehdä.

57 Tämän vuoksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen mukaan Solvaysta löydettyä 6.9.1977 päivättyä asiakirjaa, joka mainitaan päätöksen 16 kohdan toiseksi viimeisessä alakohdassa, ja ATO:sta löydettyjä asiakirjoja, jotka mainitaan päätöksen 15 kohdan h alakohdassa, ei voida käyttää todisteina kantajaa vastaan. Tämä ei kuitenkaan estä kantajaa käyttämästä niitä todisteina omien väitteidensä tueksi.

58 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin tutkii kysymyksen siitä, muodostavatko edellä mainitut asiakirjat komission selvittämien kantajan vastaisten tosiseikkojen olennaisen perustan, samalla kun se tutkii, ovatko mainitut toteamukset perusteltuja.

59 Shellin kahden sisäisen kokouksen pöytäkirjat, jotka se liitti vastaukseensa väitetiedoksiantoon ja jotka mainitaan päätöksen 29 ja 31 kohdassa, ovat kuitenkin todisteita, joita voidaan käyttää kantajaa vastaan tämän asian yhteydessä. Kantajan on täytynyt olla tietoinen siitä, että komissio voi käyttää sen hallinnollisessa menettelyssä esittämiä asiakirjoja todisteina sitä vastaan. Itse asiassa yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee (yhdistetyt asiat 209/78-215/78 ja 218/78, Van Landewyck v. komissio, tuomio 29.10.1980, Kok. 1980, s. 3125, 68 kohta), että päätöksen ei välttämättä tarvitse vastata väitetiedoksiantoa. Itse asiassa komission on otettava hallinnollisesta menettelystä johtuvat seikat huomioon joko hylätäkseen huonosti perustellut väitteensä tai muuttaakseen ja täydentääkseen, sekä tosiasiallisesti että oikeudellisesti, esittämiensä väitteiden tukena olevaa argumentaatiota. Tämä jälkimmäinen mahdollisuus ei ole ristiriidassa asetuksen N:o 99/63/ETY 4 artiklassa suojatun puolustautumisoikeuden periaatteen kanssa.

60 Tämän vuoksi komissiolla oli täysi oikeus käyttää kantajan tietoon saatettujen väitteiden tueksi tämän hallinnollisessa menettelyssä toimittamia asiakirjoja.

61 Kantajalle osoitetun erityisen väitetiedoksiannon liitteen 30 käyttämisen osalta päätöksessä muiden väitteiden kuin mainitussa väitetiedoksiannossa esitettyjen tukemiseksi on huomautettava, että ensimmäinen asiakirja oli yleisen väitetiedoksiannon liitteenä 100 ja että sitä käytettiin (124 kohta) tukemaan "neljän suuren" erityistä asemaa koskevia väitteitä, samaan tapaan kuin päätöksen 68 kohdan toisessa alakohdassakin.

62 Erityisen väitetiedoksiannon liitettä 49, joka mainitaan päätöksen 49 kohdassa hintasopimuksen tekoa heinäkuussa 1983 koskevan väitteen tukena, kun taas erityisessä väitetiedoksiannossa sitä käytetään todisteena Shellin osallistumisesta kiintiöitä koskevaan sopimukseen, voidaan päätöksessä käyttää kantajaa vastaan ainoastaan mikäli tämä on kohtuullisesti pystynyt päättelemään väitetiedoksiannoista sekä asiakirjojen sisällöstä ne johtopäätökset, joita komissio aikoi siitä tehdä. Tässä tapauksessa on huomattava, että kantajalle osoitettu erityinen väitetiedoksianto koskee Shellin osallistumista kesäkuussa ja heinäkuussa 1983 tehtyihin hinta-aloitteisiin (8 kohdan h alakohta) ja että tämä on mainittu myös yleisessä väitetiedoksiannossa (74 kohta). Mainitun asiakirjan kaksi ensimmäistä virkettä tarjoavat kantajalle kohtuullisen mahdollisuuden päätellä ne johtopäätökset, jotka komissio aikoi niistä tehdä tukeakseen esittämiään väitteitä. Itse asiassa asiakirjassa lukee:

"Despite 100 % loading of W. European PP effective industrial production capacity, prices have generally fallen from 1.85/1.95 DM/kg ('marker' grade - tape, raffia) in December 1982 to approx. 1.70 DM (gross) in May, June 1983.

This paper provides data on PP supply, demand and pricing to show the cost to the Group of failing to use the present opportunity for a general increase of prices."

[Huolimatta läntisen Euroopan polypropeenin teollisen tuotannon tosiasiallisen kapasiteetin sataprosenttisesta hyödyntämisestä ovat hinnat yleisesti laskeneet 1,85/1,95 DEM:sta/kg ("marker" laatu, raffia) joulukuussa 1982 noin 1,70 DEM:aan (brutto) touko-kesäkuussa 1983.

Tämä tiedote sisältää tietoa polypropeenin toimituksista, kysynnästä ja hintojen muodostumisesta sen osoittamiseksi ryhmälle, minkälaisia olisivat kustannukset, jos tähän mahdollisuuteen hintojen yleiseksi korottamiseksi ei ryhdyttäisi.]

63 Tämän vuoksi komissio saattoi käyttää asiakirjaa tukemaan heinäkuussa 1983 tehtyä hintasopimusta koskevaa väitettään.

3. Uudet väitteet

64 Kantaja väittää tosiseikkojen osoittamisen osalta, että komissio on päätöksessään esittänyt tiettyjä väitteitä, joita se ei esittänyt kantajalle osoitetuissa väitetiedoksiannoissa. Tämä koskee sen mukaan Shellin osallistumista heinäkuussa 1979 tehtyyn hinta-aloitteeseen (päätöksen 30 kohta) sekä sen osallistumista kokouksiin vuonna 1981 koskevia väitteitä, joita komissio käyttää tukeakseen väitettään, joka koskee niiden neljän suuren tuottajan asemaa, joista kantaja on yksi (päätöksen 19, 57, 67, 68, 78 ja 109 kohta).

65 Komissio puolestaan väittää, että päätöksessä olevat väitteet on kokonaisuudessaan esitetty joko yleisessä tai erityisessä väitetiedoksiannossa, jotka on osoitettu kantajalle, tai 29.3.1985 päivätyssä kirjeessä.

66 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että päätöksen 30 kohdassa esitetty väite mainitaan komission 29.3.1985 kantajalle osoittaman kirjeen liitteessä A (jäljempänä liite A, kirje 29.3.1985), joka täydensi ja tarkensi aiempia väitetiedoksiantoja.

67 Päätöksen 19, 57, 67, 68, 78 ja 109 kohdassa esitettyjen viittausten osalta, joiden mukaan Shell osallistui vuonna 1981 kokouksiin ICI:n ja Monten kanssa ja joita komissio käyttää osoittaakseen kantajan merkittävää tehtävää yritysten välisten järjestelyjen johdossa, on todettava, ettei se ole lainkaan uutta, koska asiasta selvästi mainitaan yleisen väitetiedoksiannon 118 kohdassa, joka koskee erikseen kantajaa, otsikolla "Neljän suuren erityinen rooli", sekä kantajalle osoitetun erityisen väitetiedoksiannon 2 kohdan a alakohdassa.

68 Tämän vuoksi väite on hylättävä.

Rikkomisen osoittaminen

69 Päätöksen mukaan (80 kohdan ensimmäinen alakohta) yhteisön polypropeenin tuottajat ovat osallistuneet suureen joukkoon suunnitelmia, järjestelyjä ja toimenpiteitä, joista on päätetty säännöllisissä kokouksissa ja jatkuvissa tapaamisissa. Päätöksen mukaan (80 kohdan toinen alakohta) tuottajien yhteinen suunnitelma oli myös järjestää tapaamisia sopimusten tekemiseksi erityisistä seikoista. Sen mukaan tällainen toiminta voi olla 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu yhdenmukaistettu menettelytapa, vaikka osapuolet eivät olisi etukäteen sopineet toimintaansa markkinoilla koskevasta yhteisestä suunnitelmasta, mutta hyväksyvät tai liittyvät salaisiin järjestelyihin, jotka helpottavat kaupallisen toiminnan yhteensovittamista. Tietyissä tapauksissa tuottajien jatkuva yhteistyö ja salaiset sopimukset yleisen sopimuksen täytäntöönpanemiseksi voivat käsittää nimenomaan yhdenmukaistetun menettelytavan piirteitä (87 kohdan kolmas alakohta).

70 Tämän vuoksi on tarpeen aluksi tutkia, onko komissio oikeudellisesti riittävällä tavalla todennut tosiseikat, jotka koskevat A) pohjahintoja koskevaa sopimusta, B) kantajan yhteyksiä "johtajien" ja "asiantuntijoiden" kokouksiin osallistuneisiin, C) hinta-aloitteita, niiden täytäntöönpanon helpottamiseksi tarkoitettuja toimenpiteitä sekä tavoitemäärien ja kiintiöiden määrittämistä C1) vuosille 1979 ja 1980, C2) vuodelle 1981, C3) vuodelle 1982 ja C4) vuodelle 1983, ottaen huomioon a) kanteen kohteena olevan päätöksen ja b) asianosaisten esittämät väitteet, ennen c) niiden arviointia; seuraavaksi on arvioitava D) ovatko kantajan tosiseikkojen toteamista koskevat yleiset argumentit hyvin perusteltuja ja lopuksi on tarkasteltava ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan soveltamista näihin seikkoihin.

1. Tosiseikkojen toteaminen

A Sopimus pohjahinnoista

a) Kanteen kohteena oleva päätös

71 Päätöksessä todetaan (16 kohdan ensimmäinen, toinen ja kolmas alakohta; katso myös 67 kohdan ensimmäinen alakohta), että vuoden 1977 aikana seitsemän uuden polypropeenin tuottajan aloitettua toimintansa läntisessä Euroopassa sinne jo sijoittautuneet tuottajat aloittivat keskustelut hintojen äkillisen laskun ja siitä seuraavien tappioiden välttämiseksi. Näissä keskusteluissa suurimmat tuottajat, Monte, Hoechst, ICI ja Shell, tekivät aloitteen "sopimukseksi pohjahinnoista", jonka piti tulla voimaan 1.8.1977. Alkuperäisessä sopimuksessa ei ollut määrällisiä rajoituksia, mutta jos se onnistuisi, suunniteltiin tiettyjä määrällisiä rajoituksia vuodelle 1978. Sopimusta piti noudattaa aluksi neljän kuukauden ajan ja sen yksityiskohdista kerrottiin muille tuottajille, myös Herculesille, jonka markkinointipäällikkö esitti tärkeimmille laaduille pohjahinnaksi jäsenvaltioittain ohjeellisen 1,25 DEM/kg hinnan (raffia-laatu).

72 Päätöksen mukaan (16 kohdan viides alakohta) ICI ja Shell myöntävät pitäneensä yhteyttä muihin tuottajiin tarkoituksena tarkistaa keinoja hintojen laskun välttämiseksi. ICI:n mukaan on mahdollista, että sellaista hintatasoa ehdotettiin, jonka alle olisi kiellettyä laskea hintoja. ICI ja Shell vahvistivat, että keskustelu ei rajoittunut "neljän suuren" välille. Solvaysta löytynyt 6.9.1977 päivätty asiakirja osoittaa, että Solvayn ja Shellin välinen kokous pidettiin 30.8.1977. Päätöksessä todetaan, että vaikka Hercules olikin täysin tietoinen hintoja koskevien keskustelujen tuloksista, ei muita keskusteluihin osallistuneita tuottajia ole voitu osoittaa. Siinä lisätään kuitenkin (78 kohdan kolmas alakohta), että Monten, Hoechstin, ICI:n ja Shellin 1.12.1977 tekemää aloitetta tuki avoimesti ainakin viisi muuta tuottajaa. Tarkkaa yksityiskohtaista tietoa pohjahintoja koskevan sopimuksen toiminnasta ei saatu. Kuitenkin marraskuussa 1977, kun raffian hinta oli laskenut noin 1,00 DEM:aan/kg, Monte ilmoitti nostavansa hinnan 1.12.1977 1,30 DEM:aan/kg, ja 25.11.1977 alan lehdistö kertoi kolmen muun suuren tuottajan tukevan tätä toimenpidettä sekä aikovan suorittaa samanlaisen hinnankorotuksen samana ajankohtana tai myöhemmin joulukuussa.

73 Päätöksen mukaan (17 kohdan ensimmäinen ja toinen alakohta) suunnilleen samana ajankohtana alkoivat polypropeenin tuottajien säännölliset kokoukset; ICI väittää ettei ennen joulukuuta 1977 pidetty kokouksia, mutta myöntää tuottajien olleen yhteydessä toisiinsa jo aiemmin oletettavasti puhelimitse ja tarpeen vaatiessa. Shellin mukaan sen ylemmät johtohenkilöt ovat mahdollisesti "keskustelleet hinnoista Montedisonin kanssa marraskuussa 1977 tai niihin aikoihin ja että Montepolimeri oli maininnut mahdollisen hintojen korotuksen ja kysynyt Shellin suhtautumista hinnankorotuksiin". Tästä päätöksessä pääteltiin, että Shell kuuluu niihin tuottajiin, jotka samaan aikaan pohjahintoja koskevan sopimuksen tekemisen kanssa tekivät aloitteen päivämäärästä 1.12.1977 (78 kohdan kolmas alakohta). Päätöksessä todetaan (17 kohdan kolmas alakohta), että vaikka suoria todisteita siitä, että ryhmä on kokoontunut jo ennen joulukuuta 1977 määrittääkseen hintoja, ei ole, tuottajat tiedottivat jo asiakasyhdistykselle, European Association for Textile Polyolefinsille (jäljempänä EATP), sen toukokuussa ja marraskuussa 1977 pidettyjen kokousten aikana, toteamastaan tarpeesta yhteiseen toimintaan hintatason parantamiseksi. Jo toukokuussa 1977 Hercules korosti, että aloitteen pitää tulla "perinteisiltä alan johtajilta", kun taas Hoechst antoi ymmärtää, että sen mielestä hintoja tuli nostaa 30-40 prosenttia.

74 Tässä yhteydessä päätöksessä väitetään (17 kohdan neljäs alakohta, 78 kohdan kolmas alakohta ja 104 kohdan toinen alakohta), että tietyt tuottajat, joihin kantaja ei kuulu, ilmoittivat tukevansa Monten ilmoitusta 18.11.1977 ilmestyneen alan lehden (European Chemical News, jäljempänä ECN) artikkelissa aikeestaan nostaa raffian hintaa 1,30 DEM:aan/kg 1.12.1977 alkaen. EATP:n kokouksessa 22.11.1977 pidetystä pöytäkirjasta ilmenee, että muut tuottajat olivat hyväksyneet Monten vahvistaman 1,30 DEM:n/kg hinnan koko alan "tavoitteeksi".

b) Asianosaisten väitteet

75 Kantajan mukaan komissio käyttää tukenaan ainoastaan yhtä käsin kirjoitettua Herculesin markkinointijohtajan muistiinpanoa vuoden 1977 alkupuoliskolta osoittaakseen pohjahintoja koskevan sopimuksen olemassaolon (yleinen väitetiedoksianto, liite 2). Muistiinpanoa, jota kantaja kuulemistilaisuudessa kuvasi sanoilla "scrappy handwritten note" (sekava käsinkirjoitettu lappu), ei sen mukaan voida pitää todisteena sen alkuperän, epäselvyyden ja vaikean tulkittavuuden vuoksi. Itse asiassa vastauksessaan komission kehotukseen toimittaa lisätietoja (Herculesille osoitettu erityinen väitetiedoksianto, liite 1) Hercules antoi ymmärtää, ettei muistiinpanon kirjoittaja enää muistanut olosuhteita, joissa se oli laadittu, mutta arveli kyseessä olevan muistiinpano, joka on kirjoitettu toisen tuottajan, "luultavasti ICI:n", kanssa käydyn puhelinkeskustelun aikana. Lisäksi muistiinpanon sisältämät väitteet ovat toisen käden tietoa, jonka välittäjiä ei tunneta; nämä ovat saattaneet kokonaan erehtyä tai toistaneet markkinoilla kiertävää huhua tai jopa keksineet "neljän suuren" välisen sopimuksen olemassaolon saadakseen Herculesin, markkinaosuutta havittelevan tulokkaan, suostuteltua olemaan soveltamatta markkinoilla voimassa olevia hintoja halvempia hintoja.

76 Kantaja väittää, että joka tapauksessa Shellin sisäisten kokousten pöytäkirjat osoittavat, että Shell-yhtiöt harjoittivat mainittuna aikana avainasiakasmarkkinointia, joka ei mitenkään olisi ollut yhteensopiva hintasopimusten kanssa. Lisäksi siitä, että tuottajat pyrkivät väitettyjen pohjahintojen täytäntöönpanoon, ei ole todisteita.

77 Kantaja muistuttaa, että Solvaysta löytynyttä asiakirjaa, josta ilmenee, että Solvayn ja Shell SA:n, kantajan belgialaisen tytäryhtiön, välillä järjestettiin kokous 30.8.1977 polypropeenin hinnoista keskustelemiseksi, ei voida käyttää sitä vastaan tässä menettelyssä, ja ettei se muutenkaan todista laittomien hintasopimusten olemassaoloa. Kantajan mukaan sen sisältö osoittaa pikemminkin päinvastaista, koska se ei sisällä ainoatakaan mainintaa tällaisesta sopimuksesta. Kantaja väittää lisäksi, että komissio on päätellyt Shellin vastauksesta väitetiedoksiantoon valikoitujen ja osittaisten kohtien perusteella Shellin osallistuneen väitettyyn hintasopimukseen.

78 Kantaja korostaa lisäksi, että toisin kuin väitetiedoksiannossa, päätöksessä ei enää käsitellä Shellin EATP:n kokouksessa antamia lausuntoja vaan ainoastaan hintoja koskevia keskusteluja, joiden väitetään toteutuneen Shellin ja Monten välillä sekä Shellin ECN:ssä antamaa lausuntoa (yleisen väitetiedoksiannon liite 3), jonka mukaan se ilmoitti kannattavansa hintojen korotusta, joka oli seurausta marraskuun 1977 hintojen korotusta koskevasta ilmoituksesta. Kantajan mukaan viimeksi mainitut tekijät ovat ilmeisen riittämättömiä sen toteamiseksi, että Shell-yhtiöt olisivat marraskuussa 1977 rikkoneet 85 artiklan 1 kohtaa.

79 Vastauksessaan kantaja väittää lopuksi, ettei komissio voi ensimmäisen asteen tuomioistuimessa väittää, että marraskuussa 1977 tehty sopimus oli todellisuudessa ainoastaan vuoden 1977 puolivälissä tehdyksi väitetyn pohjahintoja koskevan sopimuksen viivästynyt täytäntöönpano. Itse asiassa tällaista väitettä ei esitetty hallinnollisen menettelyn aikana eikä päätöksessä, ja se on joka tapauksessa perusteeton, koska vuoden 1977 puolivälissä tehdyksi väitetty sopimus, jossa hinnat vahvistettiin 1,25 DEM:aan/kg, koski tappioiden lopettamista ja piti panna täytäntöön 1.8. alkaen, kun taas marraskuussa tehdyssä sopimuksessa hintoja nostettiin 1,30 DEM:aan/kg 1.12. alkaen. Kantaja korostaa tämän osalta, että komissio ei ole pystynyt todistamaan yhteyttä väitettyjen kahden sopimuksen välillä.

80 Komissio puolestaan selittää, että Herculesin markkinointijohtajan valmistelema tiedote (yleinen väitetiedoksianto, liite 2) ei ole ainoa asiakirja, johon se tukeutuu osoittaessaan pohjahintoja koskevan sopimuksen olemassaolon, ja että tiedotetta on tarkasteltava yhdessä niiden Shellin ja muiden tuottajien välisten yhteyksien kanssa, jotka koskivat hintojen vahvistamista ja jotka Shell on myöntänyt vastauksessaan väitetiedoksiantoon (3.10-3.15 kohta). Tässä yhteydessä komissio pystyi pitämään tiedotetta luotettavana, asianmukaisena ja yksityiskohtaisena todisteena siitä, että pohjahinnoista oli tehty sopimus, vaikka Herculesille siitä olikin ilmoittanut muu tuottaja kuin ICI. Solvaysta löytyneen asiakirjan osalta komissio muistuttaa, että sitä on päätöksessä käytetty pääasiassa sen päivämäärän määrittämiseen, jona Solvay alkoi osallistua hintoja koskevaan keskusteluun, ja että se vahvistaa keskustelujen aiheesta todella toteutuneen, kuten kantaja on toisaalta myöntänytkin.

81 Komission mukaan asiakirjat, joilla on tarkoitus todistaa Shellin kilpailutoimintaa, eivät ole relevantteja, koska komissio katsoo olevansa oikeutettu käyttämään asiakirjoja, jotka todistavat yritysten välisestä järjestelystä, vaikka niiden yhteydessä esitettäisiin kieltämisiä ja todisteita merkittävästä kilpailusta.

82 Lisäksi komissio väittää marraskuussa 1977 tehdyn sopimuksen osalta, että sen jälkeen kun Shellin osallistuminen pohjahintoja koskevan sopimuksen tekemiseen on osoitettu, ei päätöksessä erikseen todeta erillistä hinta-aloitetta marraskuussa 1977, vaan ainoastaan se, että pohjahintoja koskeva sopimus pantiin täytäntöön useassa vaiheessa. Todistaakseen tämän se korostaa, että päätöksessä (16 ja 17 kohta) käsitellään alkuperäistä pohjahintoja koskevaa sopimusta sekä marraskuussa 1977 tehtyä hintoja koskevaa aloitetta samalla "Alkuperäinen pohjahintoja koskeva sopimus" -otsikolla eikä erikseen.

83 Lopuksi komissio selittää tavoitehintojen eroja (1,25 DEM/kg kesällä ja 1,30 DEM/kg marraskuussa) sillä, että Monte, joka oli todennut hintojen laskeneen 1,00 DEM:aan/kg, ymmärsi että tarvitaan merkittäviä ponnisteluja toivotun tason saavuttamiseksi. Tämän vuoksi se vahvisti tavoitteen hieman korkeammaksi kuin hinnat, joita se tosiasiassa uskoi saavuttavansa.

c) Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

84 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että vastauksessaan väitetiedoksiantoon kantaja esitti seuraavaa:

"SICC/SCITCO has made enquiry of executives concerned with polypropylene in 1977. There is no record or recollection of such agreement (the alleged 'floor price' agreement in June 1977). On the basis of these enquiries, it appears likely that views were exchanged in 1977 with other producers, including Montepolimeri (then Montedison), Hoechst and ICI as to how the sharp fall in prices might be checked. SICC may have urged operating companies not to sell below a price level corresponding with variable cost. Shell operating companies however, were not prepared to lose market share to give effect to any such recommendation, for at that time they were following a policy of 'Key Accounts' - - SICC does not accept that any discussions between producers in mid-1977 were limited to the 'Big Four' - - [yleinen väitetiedoksianto, liite 2] itself makes clear that other companies were involved. Any such discussions were not in any way connected with subsequent multilateral meetings in the period 1978-1982, which SICC/SCITCO did not attend. With the flood of new capacity in 1977, market conditions were chaotic and producers were incurring serious financial losses. SICC does not know what level of prices may have been considered in any discussions in mid-1977, but the price of 1,25 DM/kg referred to in the Hercules note cited - - would have barely covered variable production costs. In any event, as the Commission fairly acknowledges (paragraph 34 of the Statement of Objections), any attempt by producers to implement any such 'stop-loss' floor price agreement wholly failed in the face of the continuation of unbridled price competition - - (Concerning) the alleged price initiative of November 1977, again, the same difficulties in reconstructing events many years ago arise as in the case of the alleged floor price agreement. However, SICC's researches indicate that executives from the service company may have had discussions concerning price with Montepolimeri in or about November 1977 and Montepolimeri may have suggested the possibility of increasing prices and may have sought SICC's views on its reactions to any increase. Shell companies continued to lose heavily on their polypropylene businesses; SICC's policy was to recommend the operating companies to support any moves towards increasing prices that would enable losses to be reduced but it recognised that other producers, particularly new entrants, would be likely to hold prices at uneconomic levels to win market share. In that event, Shell operating companies were obliged to meet competitors' offers to retain their market share and to ensure a minimum acceptable loading of the Shell polypropylene plants in Western Europe. For that reason and because of the Shell Group Structure SICC could not give Montepolimeri or any producer a commitment that operating companies would sell at increased prices."

[SICC/SITCO on suorittanut kyselyjä polypropeenialan vuoden 1977 johtajien parissa. Yksikään heistä ei muista kyseistä sopimusta (kesäkuussa 1977 tehdyksi väitetty sopimus "pohjahinnoista") eikä siitä ole kirjallisia merkintöjä. Tutkimuksen perusteella vaikuttaa todennäköiseltä, että mielipiteitä on vuonna 1977 vaihdettu siitä, kuinka hintojen äkillinen lasku olisi torjuttavissa, muiden tuottajien kanssa, joita olivat muiden muassa Montepolimeri (silloin Montedison), Hoechst ja ICI. On mahdollista, että SICC on kehottanut tuotantoyhtiöitä olemaan myymättä muuttuvia kustannuksia alemmalla hinnalla. Shellin tuotantoyhtiöt eivät kuitenkaan olleet valmiit menettämään markkinaosuuksiaan suostumalla tällaiseen suositukseen, koska mainittuna aikana ne harjoittivat "avainasiakas"-politiikkaa - - SICC kiistää sen, että vuoden 1977 puolivälin keskustelut olisivat rajoittuneet "neljän suuren" tuottajan välille - - (yleisen väitetiedoksiannon liitteessä 2) esitetään selkeästi, että myös muita yhtiöitä oli osallisina. Näillä keskusteluilla ei kuitenkaan ollut mitään yhteyttä ajanjaksolla 1978-1982 pidettyihin monenvälisiin kokouksiin, joihin SICC/SCITCO ei osallistunut. Uuden kapasiteetin ilmaannuttua vuonna 1977 markkinaolosuhteet olivat kaoottiset ja tuottajat kohtasivat vakavia taloudellisia tappioita. SICC ei ole tietoinen tasosta, jota hinnoille mahdollisesti suunniteltiin vuoden 1977 puolivälin keskusteluissa, mutta 1,25 DEM/kg hinta, johon edellä mainitussa Herculesin tiedotteessa viitataan - - olisi niukasti kattanut muuttuvat tuotantokustannukset. Joka tapauksessa, kuten komissio on asianmukaisesti todennut, - - kaikki tuottajien yritykset panna täytäntöön jotain tämän kaltaista sopimusta pohjahinnoista tappioiden lopettamiseksi epäonnistuivat hillittömän hintakilpailun jatkuessa - - Marraskuussa 1977 tehdyksi väitetyn hinta-aloitteen osalta kohdataan samat ongelmat yritettäessä osoittaa vuosia sitten tapahtunutta kuin väitetyn pohjahintoja koskevan sopimuksen osalta. SICC:n suorittamat tutkimukset osoittavat olevan mahdollista, että palveluyhtiöiden johtohenkilöt ovat keskustelleet hinnoista Montepolimerin kanssa marraskuussa 1977 tai niihin aikoihin, että Montepolimeri on ehdottanut hintojen korotusta ja että se on tiedustellut SICC:n kantaa hintojen korotukseen. Shell-yhtiöiden merkittävät tappiot jatkuivat polypropeenialalla ja SICC:n politiikka oli suositella tuotantoyrityksille kaikkien hinnankorotustoimien tukemista, joilla tappioita voitaisiin pienentää, mutta se totesi, että muut tuottajat ja erityisesti uudet tuottajat luultavasti säilyttäisivät kannattamattoman hintatason voittaakseen markkinaosuuksia. Näissä olosuhteissa Shellin tuotantoyritykset joutuivat noudattamaan kilpailijoiden hintatasoa säilyttääkseen markkinaosuutensa ja taatakseen hyväksyttävän vähimmäistason Shellin läntisessä Euroopassa sijaitsevien polypropeenitehtaiden tuotantokapasiteetin hyödyntämisessä. Tämän vuoksi ja ottaen huomioon Shell-ryhmän rakenteen ei SICC voinut vakuuttaa Montepolimerille tai muille tuottajille, että sen tuotantoyhtiöt myisivät korotetuilla hinnoilla.]

85 Herculesin markkinointijohtajan laatimaa muistiinpanoa (yleinen väitetiedoksianto, liite 2), josta komissio väittää löytäneensä "neljän suuren" välisen yhteisen tavoitteen, on tarkasteltava näiden tekijöiden valossa. Muistiinpanon mukaan:

"Major producers have made agreement (Mont., Hoechst, Shell, ICI) 1. No tonnage control; 2. System floor prices - DOM less for importers; 3. Floor prices from July 1. definitely Aug. 1st when present contracts expire; 4. Importers restrict to 20 % for 1 000 tonnes; 5. Floor prices for 4 month period only - alternative is for existing; 6. Com.(panies) to meet Oct. to review progress; 7. Subject (of the) scheme working - Tonnage restrictions would operate next year."

[Pääasialliset tuottajat (Mont., Hoechst, Shell, ICI) ovat sopineet seuraavasta: 1. Ei määrien valvontaa; 2. Pohjahintajärjestelmä DOM:lle (kotimaiset tuottajat) lukuun ottamatta tuojia; 3. Pohjahinnat 1. päivästä heinäkuuta tai viimeistään 1. päivästä elokuuta alkaen, jolloin sopimusten voimassaoloaika päättyy; 4. Tuojat rajoittavat 20 % 1 000 tonnin osalta; 5. Pohjahinnat ainoastaan neljän kuukauden ajanjaksolle - vaihtoehtona nykyinen; 6. Yhtiöiden välinen kokous lokakuussa toteutuneen edistymisen tarkastelemiseksi; 7. Voimassa oleva järjestelmä toimii - Määrällisiä rajoituksia sovelletaan ensi vuodesta alkaen.] (Seuraa lista polypropeenin kolmen laadun hinnoista neljässä kansallisessa valuutassa, mukaan lukien raffia 1,25 DEM/kg).

86 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että kantajan esittämät seikat Herculesin markkinointijohtajan muistiinpanon luotettavuuden kumoamiseksi eivät ole vastoin komission siitä esittämiä päätelmiä. Itse asiassa muistiinpanon teksti ei jää epäselväksi, ja se, että se on huonosti kirjoitettu, allekirjoittamaton ja päiväämätön on luonnollista, koska kyseessä on keskustelun, todennäköisesti puhelinkeskustelun aikana kirjoitettu muistiinpano, ja sen kilpailua rajoittava tarkoitus oli sen kirjoittajalle peruste jättää mahdollisimman vähän jälkiä. Se ettei kirjoittaja muista tarkasti olosuhteita, joissa tämän muistiinpanon kirjoitti, ei tee siitä epäluotettavaa, koska muistiinpanon sisällöstä ilmenee, että sen sisältämät tiedot on toimittanut yksi "neljästä suuresta", eikä ole tarpeen tarkentaa mikä niistä. Lisäksi sillä, että tieto on toisen käden tietoa, ei ole merkitystä, koska komissio käyttää selvästi muistiinpanoa kirjallisena todisteena, joka on kirjoitettu tapahtuma-aikaan ja joka todistaa muiden tuottajien kuin muistiinpanon kirjoittajan tehneen sopimuksen. Lisäksi muistiinpanon sisältämien tietojen tarkkuus ja yksityiskohtaisuus osoittavat, ettei voi olla kyse ainoastaan markkinoilla kiertävästä huhusta taikka vääristä tai keksityistä tiedoista.

87 Koska kantaja on lisäksi myöntänyt, että tuottajat mainittuna aikana keskustelivat hinnoista, on komissiolla ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen mukaan ollut oikeus todeta, että useiden tuottajien välillä oli yhteinen aikomus vahvistaa pohjahintoja ja että yksi näistä tuottajista oli kantaja, eikä ole tarvetta osoittaa, oliko hinnoista päätettäessä mukana muita tuottajia kuin "neljä suurta".

88 Se että sovittuja pohjahintoja ei onnistuttu saavuttamaan, ei ole todiste siitä, että kantaja ei olisi suostunut niihin, koska ensimmäisen oikeusasteen tuomio-istuin katsoo, että vaikka seikka olisi osoitettu, se ainoastaan osoittaisi, ettei pohjahintoja ole pantu täytäntöön. Päätöksessä (16 kohdan viimeinen alakohta) ei kuitenkaan suinkaan vahvisteta, että pohjahinnat olisi saavutettu, vaan siinä esitetään, että raffian hinta laski marraskuussa 1977 1,00 DEM:aan/kg.

89 Sen osalta, väitetäänkö päätöksessä, että pohjahintoja koskevan sopimuksen ja joulukuussa 1977 tehdyn hinta-aloitteen välillä on ollut yhteyttä, on huomattava, että 16 ja 17 kohtaa ja 78 kohtaa yhdessä luettaessa ilmenee, että päätöksessä pohjahintoja koskevan sopimuksen sekä vuoden 1977 lopulla tehdyn hintoja koskevan aloitteen katsotaan kuuluvan yhteen. Tämä perustuu siihen, että Shell on myöntänyt olevan mahdollista, että sen johtohenkilöt "ovat keskustelleet hinnoista Montedisonin kanssa marraskuussa 1977 tai niihin aikoihin, ja että Montepolimeri oli maininnut mahdollisesta hinnankorotuksesta ja tiedustellut Shellin kantaa tähän mahdollisuuteen", mistä voidaan päätellä (78 kohdan kolmas alakohta), että Shell kuului niihin tuottajiin, jotka tekivät hinta-aloitteen 1.12.1977 alkaen pohjahintoja koskevan sopimuksen yhteydessä.

90 Tämän osalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että komissio perustellusti päätteli Shellin vastauksesta väitetiedoksiantoon sekä sen osallistumisesta pohjahintoja koskevan sopimuksen tekemiseen, että Shell oli sopimuksen jatkuessa tehnyt Monten, ICI:n ja Hoechstin kanssa hinta-aloitteen. Itse asiassa Shellin vastauksesta voidaan päätellä, että pohjahintoja koskevan sopimuksen tekemisen sekä Monten ilmoituksen ECN:ssä aikomuksestaan nostaa hintoja 1. päivästä joulukuuta 1977 välisenä aikana Shellin ja Monten välillä on ollut yhteydenpitoa hintojen korotusten osalta, koska vastauksessa esitetään:

"However, SICC's researches indicate that executives from the service company may have had discussions concerning price with Montepolimeri in or about November 1977 and Montepolimeri may have suggested the possibility of increasing prices and may have sought SICC's views on its reactions to any increase."

(SICC:n suorittamista tutkimuksista kuitenkin ilmenee, että palveluyhtiön johtajat ovat saattaneet keskustella hinnoista Montepolimerin kanssa marraskuussa 1977 tai niihin aikoihin, että Montepolimeri on saattanut ehdottaa hinnankorotusmahdollisuutta ja tiedustella SICC:ltä, miten tämä suhtautuisi korotuksiin.)

91 Näiden todisteiden osalta kantaja ei ole osoittanut, että se olisi näiden keskustelujen yhteydessä ilmoittanut kilpailijoilleen kieltäytyvänsä osallistumasta tämän kaltaiseen yhdenmukaistettuun menettelyyn.

92 Edellä esitetystä seuraa, että komissio on oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut kantajan kuuluneen niihin tuottajiin, jotka ovat keskenään sopineet pohjahinnoista vuoden 1977 puolivälissä, ja niitä jatkettaessa 1,30 DEM:n/kg tavoitehinnan 1.12.1977 alkaen.

B Kantajan yhteydet "johtajien" ja "asiantuntijoiden" kokousten osanottajiin

a) Kanteen kohteena oleva päätös

93 Päätöksessä (18 kohta, 19 kohdan kolmas alakohta, 78 kohdan kolme ensimmäistä alakohtaa) myönnetään, että Shell ei osallistunut polypropeenin tuottajien yleiskokouksiin, joihin osallistuivat tiettyjen polypropeenin alan tuottajien johdosta vastaavat ("johtajat") sekä alemman tason, erityisesti markkinointiin erikoistuneet johtajat ("asiantuntijat") ja joiden tavoitteena oli erityisesti tavoitehintojen ja myynnin määrien vahvistaminen ja niiden noudattamisen valvonta. Siinä kuitenkin esitetään, että Shell on osallistunut sekä alkuperäisen pohjahintoja koskevan sopimuksen tekemiseen että siihen liittyviin keskusteluihin ja että se on osallistunut satunnaisiin kokouksiin muiden merkittävien tuottajien kanssa. Shell on itse myöntänyt, että ennen "johtajien" ja "asiantuntijoiden" kokouksia sitä pyydettiin toisinaan esittämään kantansa mahdollisesta hinnankorotuksesta ja että kokousten jälkeen Monte tai ICI ilmoitti sille ehdotetut tavoitteet, jotka se sitten välitti tuotantoyhtiöilleen. Shellin sisäiset asiakirjat vahvistavat sen olleen tietoinen hintoja koskevista aloitteista ja osallistuneen niiden tekemiseen, toisinaan jopa tunnustettuna johtajana. Lisäksi vuoden 1982 lopusta lähtien Shellin edustaja osallistui säännöllisesti neljän pääasiallisen tuottajan "valmisteleviin kokouksiin", jotka pidettiin ennen jokaista "johtajien" kokousta.

94 Päätöksen mukaan (68 kohdan toinen ja kolmas alakohta) "valmistelevat kokoukset" tarjosivat neljälle suurelle tuottajalle asianmukaiset puitteet yhteisestä kannasta sopimiselle ennen jokaista yleiskokousta hintojen vakiinnuttamiseen kannustamiseksi yhteisenä rintamana. ICI myönsi, että valmistelevissa kokouksissa keskusteltiin samoista aiheista kuin niitä seuraavissa "johtajien" kokouksissa, mutta Shell kieltää "neljän suuren" kokousten olleen millään tavoin valmistelevia kokouksia yleiskokouksille tai tarkoitettu yhteisen kannan määrittämiseksi ennen seuraavaa kokousta. Päätöksessä kuitenkin todetaan, että tiettyjen kokousten pöytäkirjat (lokakuu 1982 ja toukokuu 1983) osoittavat muuta kuin mitä Shell on väittänyt.

95 Lopuksi päätöksessä (78 kohdan toinen alakohta) esitetään, että Shell-ryhmän tuotantoyhtiöt osallistuivat paikallisiin kokouksiin, jotka koskivat yleiskokouksissa sovittujen toimenpiteiden täytäntöönpanoa kansallisella tasolla (päätöksen 20 kohta). Jo ennen kuin Shell alkoi osallistua "neljän suuren" välisiin valmisteleviin kokouksiin vuonna 1982, se oli tavannut muita merkittäviä tuottajia keskustellakseen tarkemmin "johtajien" ja "asiantuntijoiden" säännöllisissä kokouksissa käsiteltävistä seikoista (päätöksen 109 kohdan neljäs alakohta).

96 Päätöksen 16, 17, 19, 30, 31, 35, 45, 47, 48, 57, 62, 63, 67 ja 109 kohdassa viitataan vielä Shellin ja "johtajien" ja "asiantuntijoiden" kokouksiin osallistuvien tuottajien välisiin yhteyksiin.

b) Asianosaisten väitteet

97 Kantaja korostaa, että päätöksessä korostetaan leimallisesti tuottajien välisten sellaisten kokousten olemassaoloa, joissa sovittiin erilaisista salaisista toimenpiteistä. Komissio ei kuitenkaan ole kiistänyt sitä, että Shell-yhtiöt eivät ole osallistuneet yhteenkään näistä kokouksista. Tämän vuoksi yhtiöt eivät ole osallistuneet keskusteluihin, jotka johtivat tavoitehintojen tai -määrien vahvistamiseen tai täydentävien toimenpiteiden hyväksymiseen. Näin Shellin tilanne on samanlainen kuin Amocon ja BP:n, joita komissio ei ole syyttänyt ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan rikkomisesta (päätöksen 78 kohdan viimeinen alakohta).

98 Kantajan mukaan Shell oli tosiasiassa seuraavanlaisessa tilanteessa: se tiesi, että kokouksia pidettiin; sen mielipidettä markkinoiden yleisestä tilanteesta tiedusteltiin toisinaan ennen kokouksia; sille tiedotettiin toisinaan, mutta ei järjestelmällisesti, siitä, että erityisiä tavoitteita oli ehdotettu; se toimitti nämä tiedot tuotantoyhtiöilleen antaen toisinaan suosituksia suoritettavista toimista, mutta yhtiöillä oli täysi vapaus päätöksentekoon.

99 Kantaja myöntää, että Shellin edustaja on osallistunut tiettyihin kokouksiin, joita pidettiin juuri ennen "johtajien" kokouksia ja joihin osallistui ICI:n, Monten ja Hoechstin edustajia. Kantajan mukaan näitä valmistelevia kokouksia ei kuitenkaan pidetty kuin kyseisen ajanjakson kymmenen viimeisen kuukauden aikana eikä Shell osallistunut kuin suunnilleen puoleen niistä. Tähän seikkaan ei sen mukaan siksi voida vedota sen osoittamiseksi, että Shell on osallistunut laittomiin yritysten välisiin järjestelyihin.

100 Kantaja lisää, että vuonna 1981 pidettiin ainoastaan kaksi yksittäistä kokousta, joihin osallistuivat vain ICI, Shell ja Monte, mutta ei Hoechst, joka kuitenkin on yksi "neljästä suuresta". Näissä kokouksissa ei päästy sopimukseen, yhteisymmärrykseen tai yhteiseen järjestelyyn, kuten 15.6.1981 pidetyn kokouksen pöytäkirjasta ilmenee (yleisen väitetiedoksiannon liite 64b). Komissio on antanut kokousten säännöllisyydestä ja niiden luonteesta harhaanjohtavan kuvan, ja pitänyt niiden merkitystä väitettyjen laittomien järjestelyjen yhteydessä suurempana kuin mitä se on ollut. Komission viittaus ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa esittämässään vastauksessa säännöllisiin yhteyksiin, joita sen mukaan on ollut kantajan ja muiden "suurten" välillä vuodesta 1977 sekä koko ajanjakson ajan, on uusi väite, jossa kuitenkin joka tapauksessa liioitellaan erittäin satunnaisia yhteyksiä, jotka eivät muuta Shellin toissijaista asemaa suhteessa väitettyyn laittomaan järjestelyyn.

101 Osallistumisensa osalta joihinkin alustaviin kokouksiin vuoden 1982 lopulta vuoden 1983 puoliväliin kantaja huomauttaa, että kokoukset alkoivat vasta kymmenisen kuukautta ennen sen seitsemän vuoden ajanjakson päättymistä, jonka väitetyn järjestelyn esitetään kestäneen, että se osallistui noin puoleen ennen "johtajien" kokouksia järjestetyistä valmistelevista kokouksista tämän ajanjakson aikana, että mielipiteiden vaihto ei saattanut kantajaa osallistumaan laittomaan järjestelyyn ja lopuksi, että kokouksia ei oltu tarkoitettu "ohjeitten" antamiseksi myöhempiin "johtajien" kokouksiin.

102 Komissio puolestaan katsoo, ettei tule liioitella merkitystä, joka päätöksessä katsotaan "vakiintuneilla" kokouksilla olevan. Komissio ei myöskään ymmärrä, miksi kantaja ei lue "vakiintuneisiin" kokouksiin myös "neljän suuren" välisiä. Kantaja on kuitenkin itse, tai SCITCO:n kautta (Shellin osasto), osallistunut valmisteleviin kokouksiin, joiden merkitys ja aihe ilmenevät kantajan ja ICI:n välisten puhelinkeskustelujen muistiinpanoista (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 95 ja 96) ja yhden kokouksen pöytäkirjasta (yleisen väitetiedoksiannon liite 101).

103 Komissio toteaa, että jo ennen kuin alustavia kokouksia alettiin järjestää säännöllisesti vuoden 1982 lopulla, on kantaja pitänyt säännöllisesti yhteyttä muihin "suuriin", kuten Shell on vastauksessaan väitetiedoksiantoon myöntänyt (3.19 kohta). Se lisää, että säännölliset yhteydet mainitaan sekä väitetiedoksiannossa että päätöksessä (109 kohdan neljäs alakohta). Erityisesti komissio väittää, että "neljän suuren" 15.6.1981 pidettyyn kokoukseen liittyvä muistiinpano (yleisen väitetiedoksiannon liite 64b) osoittaa selvästi, että niiden jaettu vastuu markkinoista oli yleisesti tunnustettua ja että ne katsoivat aloitteiden johtamisen kuuluvan itselleen.

104 Komissio esittää myös, että Shell on myöntänyt (yleisen väitetiedoksiannon liitteen 2 lisäys 9), että Shell-ryhmän tuotantoyhtiöt jäsenvaltioissa osallistuivat "paikallisiin" kokouksiin, jotka keskittyivät "johtajien" ja "asiantuntijoiden" kokouksissa tehtyjen sopimusten täytäntöönpanoon. Näistä syistä Shellin tilannetta ei voida verrata Amocon tai BP:n tilanteeseen.

105 Komissio väittää, että kantaja on osallistunut kaikkiin komission tiedossa oleviin valmisteleviin kokouksiin ja että "neljän suuren" hyväksymä yhteinen kanta hintojen korottamiseksi oli seurausta näistä kokouksista, joissa keskustelut olivat varsin konkreettisia. Tämän osalta asiakirjat, joihin päätös perustuu, nimittäin ICI:n asiakirja nimeltään "Polypropylene Framework" (Polypropeenisuunnitelma, yleisen väitetiedoksiannon liite 87) sekä Shellin muistiinpano 20.10.1982 (yleisen väitetiedoksiannon liite 100, erityisen väitetiedoksiannon liite 30) ovat erittäin oleellisia, kun niitä tulkitaan yhteydessä kokouksiin eikä irrallisina toisistaan. Komissio huomauttaa ohimennen, että lokakuun 1982 kokoukseen osallistuivat "neljä suurta", että se oli valmisteleva kokous ja että 20.10.1982 päivättyyn asiakirjaan (päätöksen 68 kohdassa esitetty) viitataan yleisessä väitetiedoksiannossa (124 kohta).

106 Tämän vuoksi komissio katsoo, ettei sillä, että kantaja ei ole osallistunut "johtajien" ja "asiantuntijoiden" kokoukseen, ole merkitystä, ja että voidaan päätellä kantajan osallistuneen hintojen vahvistamiseen, soveltaneen niitä yhdessä Shell-ryhmän yhtiöiden kanssa ja toimineen yhteistyössä myös kiintiöiden osalta.

c) Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

107 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että komissiolla oli oikeus päätellä päätöksessä mainittujen eri todisteiden nojalla - erityisesti ICI:n vastauksesta tietojensaantipyyntöön (yleisen väitetiedoksiannon liite 8), eri kokouspöytäkirjoista sekä taulukoista, joissa esitettiin eri tuottajien myynti ja kiintiöt - että vuoden 1977 joulukuusta alkaen kehitettiin polypropeenin tuottajien säännöllisten kokousten järjestelmää, että "johtajien" ja "asiantuntijoiden" kokouksia järjestettiin vuoden 1978 lopusta tai vuoden 1979 alusta alkaen, että kokousten, joiden puheenjohtajana toimi aluksi Monte ja sitten ICI, tavoitteena oli erityisesti vahvistaa tavoitehintoja ja myynnin määriä sekä hyväksyä erilaisia toimenpiteitä tavoitehintojen täytäntöönpanon helpottamiseksi ja että yhteisymmärrys löydettiin kokouksissa tavoitteiden ja toimenpiteiden osalta.

108 Lisäksi on huomattava, ettei päätöksessä syytetä kantajaa osallistumisesta "johtajien" ja "asiantuntijoiden" kokouksiin vaan tiiviistä yhteyksistä näihin kokouksiin osallistuneisiin, kaupalliseen politiikkaansa liittyvien tietojen toimittamisesta, kansallisten yhtiöittensä lähettämisestä paikallisiin kokouksiin, joissa käsiteltiin "johtajien" ja "asiantuntijoiden" kokouksissa sovittujen toimenpiteiden täytäntöönpanoa kansallisella tasolla, tapaamisista näihin kokouksiin osallistuneiden kanssa sekä kahdenvälisistä yhteyksistä näihin.

109 Tämän vuoksi on tutkittava, onko komissio oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut kantajan sekä "johtajien" ja "asiantuntijoiden" kokouksiin osallistuneiden välisten yhteyksien olemassaolon vuoden 1977 lopusta vuoden 1983 syyskuuhun.

110 Erityisesti vuoden 1977 lopun ja vuoden 1978 lopun välisen ajanjakson osalta kantaja on vuoden 1977 yhteisymmärryksen jatkuessa osallistunut kahteen EATP:n kokoukseen, joista ensimmäisen, 22.11.1977 pidetyn, pöytäkirjasta (yleisen väitetiedoksiannon liite 6) ilmenee, että eri tuottajat ilmaisivat tukensa Monten julkiselle ilmoitukselle hintojen korotuksesta ja kantaja ilmoitti puolestaan, että:

"any opportunity to achieve more realistic polypropylene prices will have the full support of Shell. We also noticed the moves in Italy and I feel certain that these are going to spread across Europe".

(Shell tukee täysin kaikkia yrityksiä tavoittaa realistisempia polypropeenin hintoja. Olemme huomanneet tapahtumat Italiassa, ja olen varma että ne leviävät koko Eurooppaan.)

Toisen, 26.5.1978 pidetyn, kokouksen pöytäkirjasta (yleisen väitetiedoksiannon liite 7) ilmenevät eri tuottajien arviot markkinoilla saavutetuista tuloksista 22.11.1977 pidetyn kokouksen seurauksena. Kantaja ilmoitti 26.5.1978 pidetyssä kokouksessa:

"We have heard most people, both in the informal discussions and around the table this morning plead for stability and cooperation in the economic situation of slow growth in which we find ourselves and with the situation of low demand for our products and surplus capacity - - Last November, I mentioned that the losses being incurred by the polymer producers, by the chemical producers of the world were reaching very large proportions. We have seen further company reports in the last 6 months which have confirmed this, and I put it to you that the magnitude of the sums of money being lost by the chemical industry and by the polymer producers over the coming years are going to lead to some fundamental thinking as - -"

(Olemme tänä aamuna kuulleet sekä vapaamuotoisissa keskusteluissa että tämän pöydän ympärillä ihmisten puhuvan tasapainon ja yhteistyön puolesta tässä hidastuneen kasvun tilanteessa, jossa tuotteidemme kysyntä on heikkoa ja kapasiteetti liiallista - - Viime marraskuussa huomautin, että maailman polymeerien tuottajien sekä kemiallisten tuotteiden tuottajien kokemat tappiot alkoivat olla huomattavia. Viimeisten kuuden kuukauden aikana ovat yhä uudet yritysten kertomukset vahvistaneet tiedon ja voin vakuuttaa teille, että kemian teollisuuden sekä polymeerien tuottajien menettämien summien merkitys tulevina vuosina tulee aiheuttamaan perusteellista pohdintaa - -)

111 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa lisäksi, että kantaja esitti vastauksessaan väitetiedoksiantoon, että ajanjaksolla vuodesta 1978 syyskuuhun 1983,

"SICC/SCITCO knew that multilateral meetings between producers were taking place from time to time and that the subject matter of the discussions at such meetings included 'target' prices. Prior to meetings SICC/SCITCO's views were sometimes sought on general market conditions including as to the feasibility of price increases. After multilateral meetings had taken place, the service company was sometimes informed (by ICI or Montepolimeri) that particular price 'targets' had been proposed, and passed this market information to the operating companies. SICC/SCITCO's support might be sought for the proposed move, and in response the service company would make it clear that it could not commit the Shell operating companies even to work towards the goal of attaining the 'target' prices - - SICC/SCITCO informed the operating companies of the 'target' price as part of a general market intelligence service that it provided to the operating companies. It did not ordinarily tender advice as to the appropriate action the operating companies should take. On occasions, however, it would commend to the operating companies moves towards higher prices as a means of reducing losses; but on other occasions SICC/SCITCO would agree with operating companies that they should hold current prices so as to retain volume and market share. The operating companies would make their own pricing decision on their evaluation of the local market, bearing in mind their volume objectives."

[SICC/SCITCO tiesi, että monenvälisiä tuottajakokouksia järjestettiin silloin tällöin ja että niiden aikana keskusteltiin erityisesti "tavoitehinnoista". Toisinaan SICC/SCITCO:n mielipiteitä yleisistä markkinaolosuhteista ja erityisesti mahdollisuudesta suorittaa hinnankorotuksia tiedusteltiin ennen näitä kokouksia. Monenvälisten kokousten jälkeen palveluyhtiölle ilmoitettiin (ICI tai Montepolimeri) toisinaan, että erityisiä "tavoitehintoja" oli ehdotettu ja se toimitti tämän markkinoita koskevan tiedon edelleen tuotantoyhtiöille. Toisinaan SICC/SCITCO:n suostumusta pyydettiin ehdotetulle toimelle, johon tämä vastasi, ettei se voinut sitoa Shellin tuotantoyhtiöitä, ei edes sitoutua niiden puolesta tavoitehintojen toteuttamiseksi - - SICC/SCITCO välitti tiedot "tavoitehinnoista" tuotantoyhtiöille sellaisen yleisen markkinoita koskevan tiedonvälitysjärjestelmän yhteydessä, joka on sen tuotantoyhtiöille tarjoama palvelu. Se ei tavallisesti antanut ohjeita tuotantoyhtiöiden asianmukaisesta strategiasta. Tietyissä tapauksissa se kuitenkin saattoi suositella toimia hintojen nostamiseksi jotta tappioita saataisiin pienennettyä; toisinaan SICC/SCITCO kuitenkin saattoi sopia tuotantoyhtiöiden kanssa, että ne säilyttävät voimassa olevat hinnat säilyttääkseen myynnin määrät ja markkinaosuutensa. Tuotantoyhtiöt kuitenkin tekivät itse hintoja koskevat päätöksensä paikallisten markkinoiden arvioinnin perusteella muistaen tavoitteensa myynnin määrien osalta.]

112 On huomattava, että kantaja on vahvistanut nämä tiedot ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle esittämässään vastauksessa, ja ne vahvistetaan myös ICI:n vastauksessa tietojensaantipyyntöön (yleisen väitetiedoksiannon liite 8), jossa esitetään seuraavaa:

"The relationship between these producers (Alcudia, Amoco, BP, Hercules and Shell) and producers which participated was simply one whereby these producers would usually be advised of the upshot (if any) of meetings."

[Näiden tuottajien (Alcudia, Amoco, BP, Hercules ja Shell) sekä osallistuvien tuottajien välinen yhteys ei ollut muuta kuin tapa, jolla tuottajat saivat tietoa kokousten tuloksista (jos sellaisia saatiin aikaan).]

113 Lisäksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että asiakirja-aineisto väitetyistä seikoista vahvistaa nämä väitteet.

114 Tämän vuoksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että kantajan sekä "johtajien" ja "asiantuntijoiden" kokouksiin osallistuneiden väliset yhteydet vahvistaa se seikka, että kantajan nimi mainitaan eri taulukoissa (yleisen väitetiedoksiannon liite 55 ja sitä seuraavat liitteet sekä liitteet 23, 25, 28 ja 32) sen myyntilukujen vieressä kuukausittain ja vuosittain. Suurin osa kantajista on vastauksissaan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjalliseen kysymykseen myöntänyt, ettei ICI:stä, ATO:sta ja Herculesista löytyneitä taulukoita olisi voitu laatia Fides-tietojenvaihtojärjestelmän perusteella. Vastauksessaan tietojensaantipyyntöön (yleisen väitetiedoksiannon liite 8) ICI esitti yhden taulukon osalta, että "the source of information for actual historic figures in this table would have been the producers themselves" (lähteen, josta taulukon todelliset luvut ovat peräisin, täytyy olla itse tuottajat). Komissiolla oli siis perusteet päätellä, että taulukoissa esiintyvät Shelliä koskevat luvut olivat sen itsensä toimittamia.

115 Tämän osalta on korostettava, että päätelmän vahvistaa ICI:n vastaus tietojensaantipyyntöön, koska se ei sisällä Shellin osalta samaa varausta kuin Amocon, Herculesin ja BP:n taulukossa esitettyjen myyntilukujen alkuperän osalta, varausta jonka mukaan nämä tuottajat

"did not report as a group, they did not report individually, and they were not represented at the meetings. In passing it should be stated that even when Hercules did attend meetings they would not report their figures.

By way of explanation, Amoco/Hercules/BP are 'grouped' together in the table because, in the absence of any specific data relating to their sales volume, their sales volume was calculated by deducting from known total sales for West Europe (derived from FIDES data) the total of sales made by other producers which had declared details of theis sales volume".

[eivät toimittaneet tietoja ryhmänä tai erikseen eivätkä olleet edustettuina kokouksissa. On myös huomattava, että silloinkaan, kun Hercules osallistui kokouksiin, se ei ilmoittanut lukuja.

On selvennettävä, että Amoco/Hercules/BP "ryhmitettiin" taulukossa, koska ilman tarkkoja tietoja niiden myynnin määristä ne laskettiin vähentämällä muiden tuottajien ilmoittamat myynnin määrät koko läntisen Euroopan tunnetuista kokonaismyyntimääristä (FIDESin tietojen perusteella).]

116 Näiden seikkojen lisäksi on ensin korostettava, että kantajan vastauksesta väitetiedoksiantoon ilmenee, että Shellin tuotantoyhtiöt osallistuivat paikallisiin kokouksiin Yhdistyneessä kuningaskunnassa (kuusi kertaa vuodessa), Belgiassa (neljän-kuuden viikon välein), Italiassa (säännöllisesti), Tanskassa (satunnaisesti) sekä Alankomaissa (syyskuussa 1983). Vaikka kantaja väittää, että kokouksiin osallistumisten tavoitteena oli saada yleisluonteista tietoa markkinoista, ainoista saatavilla olevista näiden kokousten pöytäkirjoista kuitenkin ilmenee, että niiden tarkoituksena oli keskustella paikallisella tasolla "johtajien" ja "asiantuntijoiden" kokouksissa päätetyistä toimenpiteistä. Itse asiassa Yhdistyneessä kuningaskunnassa 18.10.1982 pidetyssä paikallisessa kokouksessa, johon Shell UK osallistui, tehty pöytäkirja (yleisen väitetiedoksiannon liite 10) osoittaa, että osallistujat vaihtoivat tietoja tavoitehintaa alemmilla tai korkeammilla hinnoilla tapahtuneesta myynnistään, tarkastelivat markkinahäiriöitä sekä analysoivat suhteitaan asiakkaisiinsa. Kokousten tavoitteen vahvistaa 9.6.1982 pidetyn "asiantuntijoiden" kokouksen pöytäkirja (yleisen väitetiedoksiannon liite 25), jossa esitetään seuraavaa:

"From this it was felt that it was impossible to reach the target level of 36 BFR/kg etc in June, ICI & DSM pressed for a major push in Belgium as it would have beneficial effects on the surrounder countries + bring Shell back into the fold without any producers having to put too mach at stake in terms of volume. After a lot of discussions DSM agreed to call a meeting on 16th June to be attended by some marketing managers as well as local representatives. The objectives would be to quote the target levels absolutely rigidly for July."

(Tästä seikasta sai vaikutelman, että oli mahdotonta saavuttaa 36 BEF/kg tavoitetasoa jne. kesäkuussa; ICI ja DSM painostivat merkittävään ponnistukseen Belgiassa, koska ponnistuksesta olisi hyödyllisiä seurauksia naapurimaissa + se toisi Shellin takaisin ruotuun ilman että yksikään tuottaja joutuisi ottamaan liian suuria riskejä määrien osalta. Pitkien keskustelujen jälkeen DSM suostui kutsumaan 16.6. koolle kokouksen, johon osallistuisi markkinointijohtajia ja paikallisia edustajia. Tavoitteena olisi määrittää ehdottoman tiukat tavoitetasot heinäkuulle.)

Kantajan vastauksesta väitetiedoksiantoon ilmenee, että se osallistui 16.6. pidettyyn kokoukseen.

117 Toiseksi on todettava, että kantaja osallistui vuonna 1981 kahteen kokoukseen, joissa 27.5.1981 kokoontuivat Shell ja ICI ja 15.6.1981 Shell, ICI ja Monte (yleisen väitetiedoksiannon liite 64), vuonna 1982 kahteen "neljän suuren" edustajien kokoukseen 13.10.1982 ja 20.12.1982 ja vuonna 1983 viiteen tällaiseen kokoukseen. Tämän osalta on huomattava, ettei kantajan väite, jonka mukaan tapaamiset muodostivat ainoastaan osan "neljän suuren" tapaamisista, ole perusteltu, koska kantaja on vastannut ensimmäisessä oikeusasteessa esitettyyn kysymykseen, ettei se ole tietoinen muista ICI:n, Hoechstin ja Monten välisistä valmistelevista kokouksista muina aikoina.

118 Kantaja väittää, että kokousten tavoite oli riippumaton "johtajien" ja "asiantuntijoiden" kokousten tavoitteesta. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin puolestaan katsoo kantajan ja muiden "suurten" välisiin yhteyksiin liittyvien muistiinpanojen perusteella, että kokousten tavoite liittyi tiiviisti "johtajien" ja "asiantuntijoiden" kokousten tavoitteeseen. Itse asiassa vuoden 1981 kahden kokouksen pöytäkirjat osoittavat, että kokousten tavoitteena oli keskustella hintatasosta ja kiintiöjärjestelmästä, koska niistä ensimmäisessä todetaan seuraavaa (yleisen väitetiedoksiannon liite 64a):

"This meeting was arranged to review the polypropylene scene and to seek SICC's views on the volume scheme put forward by Montepolimeri in Rome - - Current price levels were compared and Shell seemed to have much the same view as ourselves"

(Kokous järjestettiin polypropeenimarkkinoiden yleiskatsauksen tekemiseksi sekä SICC:n kannan selvittämiseksi Montepolimerin Roomassa ehdottamasta määriä koskevasta suunnitelmasta - - Nykyisiä hintatasoja verrattiin ja Shellin näkemykset vaikuttivat olevan lähellä omiamme)

(seuraavaksi esitetään hintaluettelo) ja toisessa pöytäkirjassa todetaan (yleisen väitetiedoksiannon liite 64b):

"Possible solutions included (a) sanctions (not a great success so far on PVC), (b) control production which is within the power of the bosses [L. (kantajan edustaja) thought propylene availability might scupper this], (c) quotas which Z. favoured but L. discounted, (d) new initiative by the 4 majors whereby they accomodated the hooligans in Europe and made up the loss by sales in ROW markets. Given that W European sales would probably not exceed 105kt/month for the next few months and then not over 125 kt for the remainder of the year say 115 kt average for July-Sept and exports continued at 30 kt/month there would still be a surplus of capacity of 10 kt/month. Shared by the Big Four each would have to drop 2.5 kt/m in Europe equivalent to 30 kt/yr of say 2.3 % market share. I said that despite L.'s contention about ROW prices that such a proposal would be totally unacceptable to us, (e) a flat price increase of say DM 0.20/kg wef 1st July - this avoids unrealistic requirements for the lowest priced business."

[Mahdollisiin ratkaisuihin kuuluivat a) sanktiot (jotka eivät ole olleet kovin suosittuja tähän mennessä PVC:n osalta), b) tuotannon valvonta, joka kuuluu johtajien valtaan (L. arvioi että propeenin saatavuus uhkaisi tätä ratkaisua), c) kiintiöiden soveltaminen, minkä osalta Z. oli innokas, mutta L. ei juurikaan innostunut, d) "neljän suuren" uusi aloite, jolla "huligaanit" Euroopassa saataisiin rauhoittumaan ja joka kompensoisi myyntitappiot ROW-markkinoilla (rest of the world - muun maailman). Ottaen huomioon, että myynti läntisessä Euroopassa ei luultavasti ylitä 105 kilotonnia kuukaudessa tulevina kuukausina, eikä 125 kilotonnia kuukaudessa loppuvuoden aikana, vaan tulee olemaan arviolta 115 kilotonnia ajanjaksolla heinäkuusta syyskuuhun, ja että vienti jatkuu 30 kilotonnin vauhdilla kuukaudessa, tulee kapasiteetin ylijäämä olemaan 10 kilotonnia kuukaudessa. Kun tämä jaetaan "neljän suuren" kesken, olisi niistä jokaisen luovuttava 2,5 kilotonnista kuukaudessa Euroopassa, mikä vastaa 30 kilotonnia vuodessa, eli 2,3 % markkinaosuudesta. L:n ehdottamista läntisen Euroopan ulkopuolella sovellettavista hinnoista huolimatta ilmoitin, että tällainen ehdotus olisi meille täysin mahdoton, e) 0,20 DEM/kg nettohinnankorotus heinäkuun 1. päivästä - tämä ratkaisu estää epärealistiset vaatimukset alhaisimpien hintojen sopimuksilta.]

119 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että "neljän suuren" välisten kokousten, jotka pidettiin "johtajien" kokousten aattona, tavoitteena oli määrittää toimet, joita ne yhdessä voisivat toteuttaa nostaakseen hintoja, minkä osoittaa ICI:n työntekijän laatima suppea yhteenveto, jolla tämä tiedotti eräälle kollegalleen 19.5.1983 pidetyn "neljän suuren" välisen valmistelevan kokouksen sisällöstä (yleisen väitetiedoksiannon liite 101). Siinä mainitaan ehdotus, joka tultaisiin tekemään "johtajien" kokouksessa 20.5.1983. Tämän muistiinpanon osalta ICI vastasi tietojensaantipyyntöön, että

"A meeting of the 'Big Four' which had taken place on 19 May 1983 immediately prior to a 'Bosses' meeting held on 20 May. The 'Big Four Pre-meeting' took place in Barcelona - - the outcome of the meeting was a proposal for a 'Target Price' for raffia of DM 1.85/kg with effects from 1 July 1983."

("Neljän suuren" välinen kokous 19.5.1983 välittömästi ennen 20.5. pidettyä "johtajien kokousta". "Neljän suuren valmisteleva kokous" pidettiin Barcelonassa - - kokouksen seurauksena annettiin ehdotus 1,85 DEM/kg "tavoitehinnasta" raffialle 1. päivästä heinäkuuta 1983 alkaen.)

Lisäksi on huomattava, että 1.7.1983 pidetyn "asiantuntijoiden" kokouksen, joka oli jatkoa 20.5. pidetylle, pöytäkirjassa esitetään seuraavaa:

"those present reaffirmed complete commitment to the 1.85 move to be achieved by 1st July. Shell was reported to have committed themselves to the move and would lead publicly in ECN".

(osallistujat vahvistivat täyden tukensa 1,85 tavoitteelle, joka on saavutettava 1.7. mennessä. Shellin ilmoitettiin sitoutuneen tähän ja ilmoittavan siitä julkisesti ECN:ssä.)

Edellä mainitussa yhteenvedossa esitettiin, että "Shell to lead - ECN article 2 weeks. ICI informed" (Shell aloittaa - artikkeli ECN:ssä kahden viikon kuluttua. ICI:lle ilmoitettu.)

120 Tämä käy ilmi myös kantajan ja ICI:n välisten puhelinkeskustelujen muistiinpanoista 9. ja 10.9.1982, joissa todetaan seuraavaa:

"I spoke to L. to get his reaction to the sugges(tion) that the 4 majors might operate a compensation scheme amongst themselves whilst the price initiative was being forced through." (yleisen väitetiedoksiannon liite 95)

(Puhuin L:n kanssa selvittääkseni hänen kantansa ehdotuksesta, jonka mukaan "neljä suurta" tekisivät keskenään kompensaatiosuunnitelman sille ajanjaksolle, jonka aikana hintatavoitetta olisi noudatettava.)

121 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo tämän vuoksi, että kantajan poissaolo "johtajien" ja "asiantuntijoiden" kokouksista ei ollut sattumaa. Se oli osa kantajan harkittua strategiaa, jolla se hyötyisi näiden kokousten ennalta suunnitelluista eduista, ottamatta kokouksiin osallistumiseen liittyviä riskejä, kun niihin osallistui suuri määrä tuottajia, mutta pysymällä näiden kanssa yhteydessä vaikka ei itse osallistunutkaan kokouksiin. Itse asiassa tämä ilmenee kantajan 15.2.1982 päivätystä sisäisestä tiedotteesta (yleisen väitetiedoksiannon liite 94), jossa se ilmoittaa, todettuaan 'neljän suuren' hintoja koskevien aloitteiden tehottomuuden, että

"SCITCO will NOT participate in any poly-competitor meetings, but will try to keep informed of their activities & ambitions through CITP bilateral contacts."

(SCITCO EI osallistu useiden kilpailijoiden kokouksiin, mutta pyrkii pysymään tietoisena näiden toiminnasta ja tavoitteista kahdenvälisillä yhteyksillä CITP:ssa.)

Termiä "poly-competitor meetings" ei ole kyseisen asiakirjan kokonaisuuden yhteydessä tulkittava siten, että se tarkoittaisi "polypropylene competitor meetings", vaan "multi-competitor meetings" kahdesta syystä. Ensinnäkin kaikkialla muualla asiakirjassa ja muissa asiakirjoissa "polypropeeni" on lyhennetty "PP", eikä "poly" ja termin "poly-competitor meetings" on katsottava ilmaisevan eroa verrattuna termiin "bi-lateral meetings", joka esiintyy asiakirjassa neljän rivin päässä. Toinen syy on se, että tällaista asiakirjan lukutapaa tukee myös toinen, 18.10.1982 päivätty ICI:n asiakirja (yleisen väitetiedoksiannon liite 96), jossa esitetään seuraavaa:

"L. of SCITCO said that - - he would be willing to attend meetings of the big four but not wider gatherings."

(SCITCO:n L. sanoi - - olevansa valmis osallistumaan "neljän suuren" kokouksiin, muttei laajempiin kokouksiin.)

122 Lisäksi Shellin tuotantoyhtiöiden osallistuminen paikallisiin kokouksiin sekä kantajan osallistuminen "neljän suuren" kokouksiin edisti hintatavoitteiden ja myyntimäärien määrittämistä "johtajien" ja "asiantuntijoiden" kokouksissa.

123 Tämän vuoksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että kantaja on ylläpitänyt säännöllisiä yhteyksiä "johtajien" ja "asiantuntijoiden" kokouksiin osallistuneiden kanssa ja että näiden yhteyksien tavoite oli sama kuin mainittujen kokousten.

124 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että toteamusten merkitystä ei heikennä se, että komissio ei ole tehnyt samoja toteamuksia Amocon ja BP:n osalta, joiden nimet myös esiintyvät edellä mainituissa taulukoissa. Näiden yritysten tilanne eroaa kantajan tilanteesta siten, että yritykset eivät osallistuneet yhteenkään tuottajien kokoukseen, jonka tavoitteena oli erityisesti tavoitehintojen ja myyntimäärien vahvistaminen, kun taas Shell-ryhmän tuotantoyhtiöt osallistuivat paikallisiin kokouksiin ja kantaja osallistui suurten tuottajien välisiin kokouksiin vuosina 1981, 1982 ja 1983. Tämän vuoksi komissio saattoi oikeutetusti päätellä, ettei sillä ollut tarvittavaa näyttöä Amocon ja BP:n osallistumisesta yritysten väliseen yhteistoimintaan, jonka tavoite oli vapaan kilpailun vastainen (päätöksen 78 kohdan viimeinen alakohta). Näyttö tällaisen yhteistoiminnan olemassaolosta on kuitenkin päätöksen perustana. Lisäksi Amoco ja BP eivät olleet niiden tuottajien joukossa, jotka vuonna 1977 pääsivät yhteisymmärrykseen pohjahinnoista tai hinta-aloitteesta saman vuoden joulukuun ensimmäisestä päivästä alkaen. Tästä seuraa, että näiden yritysten ja kantajan tilanteiden välillä todetut erot oikeuttivat erilaiseen kohteluun.

125 Edellä esitetyistä päätelmistä seuraa, että komissio on oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut, että kantajalla on vuodesta 1977 syyskuuhun 1983 ollut säännöllisiä yhteyksiä muihin polypropeenin tuottajiin, jotka ovat tavanneet säännöllisissä kokouksissa; että yhteyksien tavoite on ollut sama kuin kokousten; että Shellin tuotantoyhtiöt ovat osallistuneet paikallisiin kokouksiin, joiden tavoite on ollut sellaisten "johtajien" ja "asiantuntijoiden" kokousten, joihin kantaja ei osallistunut, tavoitteiden laajempi käsittely; ja että kantaja on osallistunut kokouksiin muiden suurten tuottajien kanssa vuosina 1981, 1982 ja 1983.

C Hinta-aloitteet, näiden aloitteiden täytäntöönpanoa helpottavat toimenpiteet sekä kiintiöt

126 Päätöksen mukaan (28-51 kohta), tavoitehintojen vahvistamisjärjestelmä pantiin täytäntöön hinta-aloitteilla, joista kuusi on tunnistettu, ensimmäinen heinäkuusta joulukuuhun 1979, toinen tammikuusta toukokuuhun 1981, kolmas elokuusta joulukuuhun 1981, neljäs kesäkuusta heinäkuuhun 1982, viides syyskuusta marraskuuhun 1982 ja kuudes heinäkuusta marraskuuhun 1983. Päätöksen mukaan (26 kohdan toinen alakohta) hinta-aloitteiden toteuttamiseksi oli luotava hinnankorotukselle suotuisat edellytykset. Tämän vuoksi suositeltiin erilaisia toimenpiteitä tai niistä sovittiin kokouksissa aloitteen täytäntöönpanon helpottamiseksi. Lisäksi tuottajat ovat yhdessä myöntäneet, että sovituille hinta-aloitteille suotuisten edellytysten luomiseksi markkinoilla tarvittiin pysyvä määriä valvova järjestelmä (päätöksen 52 kohdan ensimmäinen alakohta).

C.1 Vuodet 1979 ja 1980

a) Kiistan kohteena oleva päätös

127 Ensimmäisen hinta-aloitteen osalta komissio huomauttaa (päätöksen 29 kohta), ettei sillä ole tietoja vuoden 1979 alkupuolella pidetyistä kokouksista tai tälle ajalle suunnitelluista aloitteista. 26. ja 27.9.1979 pidetyn kokouksen pöytäkirja osoittaa kuitenkin, että aloitetta oli suunniteltu raffian osalta 1,90 DEM/kg hinnan perusteella heinäkuun ensimmäisestä päivästä ja 2,05 DEM/kg hinnan perusteella syyskuun ensimmäisestä päivästä alkaen. Tämän vahvistaa komission mukaan Shellin 5.7.1979 pidetyn sisäisen kokouksen pöytäkirja, jossa todetaan: "tavoitehinta 1.7.1979 alkaen vahvistettiin 1,90 DEM/kg, mutta tasoa ei ole saavutettu varsinkaan Ranskassa ja Saksassa." Alan lehdistön mukaan Monte suunnitteli hintojensa nostamista 2,05 DEM:aan/kg syyskuun alusta Shellin ja ICI:n tuella. Komissiolla on hallussaan tiettyjen tuottajien, muiden kuin Shell ja ICI, antamia hintaohjeita, joista ilmenee, että tuottajat ovat antaneet myyntiosastoilleen määräyksen soveltaa sitä hintatasoa tai sitä vastaavaa hintaa kansallisessa valuutassa syyskuun 1. päivästä alkaen, useimmiten jo ennen kuin suunniteltu hinnankorotus julkaistiin alan lehdistössä (päätöksen 30 kohta).

128 Päätöksessä osoitetaan (31 kohta), että vuoden 1979 syyskuun lopulla raffian hinta oli 1,70-1,75 DEM/kg, eli hieman alle tavoitteen. Shellin polypropeenialan ryhmän 12.9.1979 pidetystä kokouksesta tehdystä pöytäkirjasta ilmenee tämän osalta seuraavaa: "Puheenjohtaja totesi, että syyskuun tavoitehintaa 2,05 DEM/kg ei ole saavutettu, mikä on erityisen vahingollista Shellille, ottaen huomioon korkeat yleiskulumme - - On osoittautunut vaikeaksi nostaa hintoja enemmän ilman yleisen monomeerien hinnankorotuksen tukea, varsinkin kun tietyt kilpailijat tekevät voittoa hintojen nykyiselläkin tasolla."

129 Tämän vuoksi, koska hintojen korottaminen oli vaikeaa, tuottajat päättivät 26. ja 27.9.1979 pidetyssä kokouksessa siirtää suunniteltua päivämäärää tavoitteen saavuttamiseksi usealla kuukaudella, 1. päivään joulukuuta 1979; uuden suunnitelman mukaan saavutettu taso tuli säilyttää lokakuun ajan ja mahdollisesti nostaa marraskuussa hinta 1,90-1,95 DEM:aan/kg (päätöksen 31 kohdan kaksi ensimmäistä alakohtaa).

130 Vaikka päätöksessä myönnetään (32 kohta), että vuonna 1980 pidettyjen kokousten pöytäkirjoja ei ole löytynyt, siinä kuitenkin todetaan, että tuottajat kokoontuivat ainakin seitsemän kertaa kyseisen vuoden aikana (viittaus päätöksen taulukossa 3). Vuoden alussa alan lehdistö ilmoitti tuottajien olevan valmiita voimakkaisiin hintaponnistuksiin vuoden 1980 aikana. Markkinahinnoissa havaittiin kuitenkin merkittävä lasku, kun ne laskivat 1,20 DEM/kg tasolle, jopa alle sen, ennen kuin alkoivat vakiintua syyskuun aikoihin.

131 Päätöksen mukaan (31 kohdan kolmas alakohta) 26. ja 27.9.1979 pidetyssä kokouksessa, jonka pöytäkirjassa viitataan Zürichissä ehdotettuun tai sovittuun hankkeeseen, jonka mukaan kuukausittaista myyntiä rajoitettaisiin 80 prosenttiin vuoden ensimmäisten kahdeksan kuukauden aikana saavutetusta keskiarvosta, "tunnustettiin tiukan kiintiöjärjestelmän tarve".

132 Päätöksessä (52 kohta) todetaan, että jo ennen elokuuta 1982 sovellettiin useita markkinoiden jakamista koskevia suunnitelmia. Vaikka jokaiselle tuottajalle oli osoitettu prosentuaalinen osuus arvioidusta myynnistä, ei kokonaistuotantoa oltu tässä vaiheessa mitenkään järjestelmällisesti rajattu. Myös arvioita markkinoista kokonaisuudessaan oli tarkistettava säännöllisesti ja jokaisen tuottajan tonneina ilmaistua myyntiä mukautettava myönnettyyn prosentuaaliseen osuuteen.

133 Määrien osalta tavoitteet vahvistettiin (tonneina) vuodelle 1979; ne perustuivat ainakin osittain kolmen edellisen vuoden aikana toteutuneeseen myyntiin. ICI:stä löytyneistä taulukoista ilmenevät "mukautetut tavoitteet" jokaisen tuottajan osalta vuodelle 1979 verrattuna tämän ajanjakson aikana läntisessä Euroopassa tosiasiassa myytyihin tonneihin (päätöksen 54 kohta).

134 Helmikuun lopulla vuonna 1980 tuottajat sopivat määriä koskevista tavoitteista vuodelle 1980, vieläkin ilmaistuna tonneina, perustuen arvioituun 1 390 000 tonnin vuosittaiseen myyntiin markkinoilla. Päätöksen mukaan (55 kohta) ATO:sta ja ICI:stä löytyi taulukoita, joissa esitettiin jokaisen tuottajan "sovittu tavoite" vuodelle 1980. Koska tämä ensimmäinen arvio kokonaismarkkinoista oli liian optimistinen, jokaisen tuottajan kiintiötä oli mukautettava pienemmäksi vastaamaan ainoastaan 1 200 000 tonnin kokonaiskulutusta kyseisenä vuotena. ICI:tä ja DSM:ää lukuun ottamatta eri tuottajien toteutunut myynti vastasi suurin piirtein niille asetettuja tavoitteita.

b) Asianosaisten väitteet

135 Kantaja kiistää osallistuneensa hinta-aloitteisiin, joista päätöksen mukaan on päätetty "johtajien" ja "asiantuntijoiden" kokouksissa, joihin se ei ole osallistunut.

136 Kantaja muistuttaa, että hallinnollisen menettelyn aikana komissio ei maininnut väitettyä hinta-aloitetta heinäkuulta 1979 eikä Shellin yhtiöiden osallistumista tällaiseen aloitteeseen ja että päätöksessä komissio kuitenkin viittaa 5.7.1979 pidetyn Shellin sisäisen kokouksen pöytäkirjaan (Shellin vastauksen väitetiedoksiantoon liite 9, jäljempänä SC:n vastaus väitetiedoksiantoon, liite), josta komissio ei ole pyytänyt Shelliä esittämään huomautuksiaan. Tämän vuoksi ei ole näyttöä, jonka perusteella Shell-yhtiöitä voitaisiin syyttää osallistumisesta hintoja koskevan sopimuksen tekemiseen heinäkuussa 1979, varsinkin kun kilpailu oli voimakasta markkinoilla.

137 Syyskuun 1979 osalta kantaja toteaa, että komissio perustaa väitteensä ainoastaan siihen epäluotettavaan tietoon, että saatuaan alan lehdistöstä tiedon Monten suunnittelemasta hinnan korotuksesta Shell olisi ilmaissut tukensa korotukselle 30.7.1979 ECN:ssä julkaistussa artikkelissa. Kantaja muistuttaa vielä, että jos komissio aikoo tukeutua myös 12.9.1989 pidetyn Shellin sisäisen kokouksen pöytäkirjaan (liite 10, SC:n vastaus väitetiedoksiantoon), on siihen sovellettava samoja huomioita kuin 5.7.1979 pidetyn kokouksen pöytäkirjaan. Lisäksi komissio on sen mukaan siteerannut asiakirjaa epätarkasti ja näin tulkinnut sitä väärin.

138 Kantaja korostaa, ettei ole pienintäkään näyttöä sen osallistumisesta tavoitteen siirtämiseen syyskuusta joulukuuhun 1979 tai sen toteuttamasta vähäisimmästäkään toimenpiteestä tavoitteen täytäntöönpanemiseksi syyskuussa. Päinvastoin, samalta ajalta peräisin olevan näytön mukaan se kyseisenä ajankohtana vahvisti hintansa itsenäisesti tavanomaisten asiakasneuvottelujen jälkeen.

139 Kiintiöiden osalta kantaja väittää, että vastauksessaan väitetiedoksiantoon se on osoittanut vääriksi kaikki komission väitteet selvittäen erityisesti, että Shell-ryhmän yhtiöt vahvistivat itsenäisesti omat tavoitteensa määrien osalta; että talousarvioiden sekä tuotanto- ja myyntisuunnitelmien laatiminen tapahtui ennen kokouksia, eikä niitä tarkistettu kokousten tulosten seurauksena, vaikka muiden tuottajien Shellille osoittama markkinaosuus oli suurempi kuin Shellin itselleen asettama tavoite; että yhtiöiden suunnitellut luvut ja toteutuneet myynnin määrät poikkesivat merkittävästi muiden tuottajien Shellin osalta arvioimista, ja lopuksi, että Shell-yhtiöt eivät osallistuneet kokouksiin eikä Shell tuntenut muille tuottajille osoitettuja kiintiöitä eikä vaihtanut näiden kanssa tietoja. Kantajan mukaan Shell-yhtiöt panivat näin myynnin määrien osalta täytäntöön omaa politiikkaansa, joka määritettiin itsenäisesti.

140 Kantaja esittää erityisesti, että muiden tuottajien eri asiakirjoissa esitetyllä viittauksella Shellin "tavoitteisiin" ei ole näyttöarvoa, yhtäältä koska muut tuottajat ovat osoittaneet kyseiset luvut kantajalle ilman tämän suostumusta saatavilla olevien markkinoita kuvaavien lukujen perusteella ja toisaalta koska luvut eivät vastanneet Shellin sisäisiä tavoitteita tai sen markkinoilla toteutunutta myyntiä.

141 Komissio puolestaan selittää, että heinä-joulukuun 1979 hinta-aloitteen osalta se ei ole päätellyt erillisen sopimuksen olemassaoloa heinäkuulle 1979, vaan että oli tehty sopimus ja yhdenmukaistettua menettelytapaa oli sovellettu ja että heinä-joulukuun 1979 hinta-aloite oli osa sitä.

142 Syyskuun 1979 osalta komissio huomauttaa, että tekijät, joihin se tukeutuu, osoittavat kokonaisuudessaan selkeästi, että Shellillä oli muiden tuottajien toiminnasta tietoa, jota se ei ollut voinut saada lehdistöstä, ja että se sovelsi yhteistä tavoitetta, koska se antoi Yhdistyneessä kuningaskunnassa hintoja koskevia ohjeita (29.3.1985 päivätyn kirjeen liite A), jotka tarkalleen vastasivat ICI:n tuottajien kokouksen jälkeen antamia hintoja koskevia ohjeita (yleisen väitetiedoksiannon liite 12) sekä muiden tuottajien antamia hintoja koskevia ohjeita. Vastauksessaan komissio toteaa, että kantajan hintoja koskevat ohjeet on annettu samana päivänä kuin Monte julkaisi ilmoituksensa hinnankorotuksesta ECN:ssä, mutta että tällä ei ole merkitystä, koska kantajan osoittama innokkuus osoittaa aiempien yhteyksien olemassaolon.

143 Komissio huomauttaa myös, ettei se ole koskaan väittänyt, että uusi hintasopimus (tai edes aloite) olisi tehty joulukuussa 1979, vaan ainoastaan, että syyskuun tavoitetta siirrettiin joulukuulle.

144 Komissio katsoo, että kantajan osallistuminen vuoden 1979 kiintiöitä koskeviin sopimuksiin on todettavissa ICI:stä löytyneestä päiväämättömästä taulukosta, jonka otsake on "Producers' Sales to West Europe" (Myynti läntisessä Euroopassa, väitetiedoksiannon liite 55), ja jossa esitetään jokaisen Länsi-Euroopan polypropeenin tuottajan osalta myyntiluvut kilotonneina vuosilta 1976, 1977 ja 1978 sekä luvut otsakkeilla "1979 actual" (tosiasialliset luvut 1979) ja "revised target" (tarkistettu tavoite). Shellille siinä on osoitettu 150,3 kilotonnin "revised target" (tarkistettu tavoite) sekä 144,8 kilotonnin "1979 actual". Taulukko sisältää tietoja, jotka ovat luottamuksellisia ja salassapidettäviä liiketietoja, eikä niitä olisi voitu saada ilman Shellin myötävaikutusta.

145 Komissio lisää, että 26.-27.9.1979 pidetyn kokouksen pöytäkirja (yleisen väitetiedoksiannon liite 12) vahvistaa, että kyseisenä aikana pidettyjen tuottajien kokousten aiheena olivat kiintiöt.

146 Myös vuoden 1980 osalta komissio väittää, että kiintiösopimus tehtiin. Se perustaa väitteensä pääasiassa ATO:sta löytyneeseen 26.2.1980 päivättyyn taulukkoon, nimeltään "Polypropylene - Sales target 1980 (kt)" [Polypropeeni - Myyntitavoitteet 1980 (kt), yleisen väitetiedoksiannon liite 60], jossa verrataan kaikkien Länsi-Euroopan tuottajien "1980 target" (vuoden 1980 tavoitetta), "opening suggestions" (ehdotuksia alkutasoksi), "proposed adjustments" (ehdotettuja mukautuksia) sekä "agreed targets" (sovittuja tavoitteita vuodelle 1980). Asiakirjasta ilmenee kiintiöiden kehitysprosessi. Komissio väittää, että vastauksessaan tietojensaantipyyntöön (yleisen väitetiedoksiannon liite 8), ICI on todennut asiakirjan osalta, että "the source of information for actual historic figures in this table would have been the producers themselves" (taulukossa esitettyjen lukujen, jotka vastaavat tosiasiassa toteutuneita lukuja, on täytynyt tulla tuottajilta itseltään). Tämän kannan vahvistavat komission mielestä pöytäkirjat tammikuussa pidetyistä kahdesta kokouksesta (yleisen väitetiedoksiannon liite 17), joissa myyntimäärien tavoitteita verrattiin eri tuottajien tosiasiassa myymiin määriin.

147 Komissio korostaa, että kiintiöjärjestelmän tavoitteena oli vakiinnuttaa markkinaosuudet. Tämän vuoksi sopimukset koskivat markkinaosuuksia, jotka muunnettiin tonneiksi käytettäväksi viitelukuina, koska ilman tätä ei olisi ollut mahdollista todeta, missä vaiheessa yhdenmukaistettuun menettelyyn osallistuvan yrityksen olisi hidastettava myyntiään mukautuakseen sopimukseen. Tämän vuoksi oli välttämätöntä ennakoida kokonaismyynnin määrä. Koska vuoden 1980 osalta alkuperäiset ennusteet osoittautuivat liian optimistisiksi, suunniteltua myynnin kokonaismäärää piti mukauttaa useaan otteeseen, mikä johti jokaiselle yritykselle osoitettujen tonnimäärien mukauttamiseen.

c) Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

148 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo tarpeelliseksi tutkia kantajan osallistumista heinä-joulukuussa 1979 tehtyyn hinta-aloitteeseen sekä vuosien 1979 ja 1980 kiintiöjärjestelmään, ottaen huomioon kantajan "johtajien" ja "asiantuntijoiden" kokouksiin osallistuneisiin ylläpitämät yhteydet, joiden komissio on oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut olleen olemassa.

149 Shell osoitti kansallisille yhtiöilleen 30.7.1979 sisäisen tiedotteen nimeltä "Polypropylene increase - 1st September, 1979" (Polypropeenikorotus - 1.9.1979, 29.3.1985 päivätyn kirjeen liite Shell A1, jäljempänä liite SC A1, kirje 29.3.1985). Tiedotteessa esitetään hinnat, jotka ovat identtiset kilpailijoiden 1.9.1979 voimaantulevien hintojen kanssa. Tiedotteessa viitataan suoraan 30.7.1979 julkaistuun ECN:n artikkeliin, jossa Monten ilmoitus hinnankorotuksesta elokuun lopussa sekä ICI:n ja Shellin tuki aloitteelle esitettiin. Tiedotetta edelsi Shellin tuotantoyhtiöilleen 24.7.1979 lähettämä teleksi (Shellin vastauksen 29.3.1985 päivättyyn kirjeeseen liite A1, jäljempänä liite A1, SC:n vastaus 29.3.1985 päivättyyn kirjeeseen), jossa lukee seuraavaa:

"ECN have advised us that Montedison have issued a statement to the effect that they will be raising their polypropylene prices in Europe w. e. f. 27/8/79 to DM 2,05 kg - - for homopolymer. This will be published in this week's ECN. Montedison also indicated that there will need to be a further increase before the end of 1979 - -"

(ECN ilmoitti meille, että Montedison julkaisee ilmoituksen, jossa se kertoo nostavansa polypropeenin hintojaan Euroopassa 2,05 DEM:aan/kg 27.8.1979 alkaen ... homopolymeerien osalta. Ilmoitus julkaistaan tällä viikolla ECN:ssä. Monte on myös ilmoittanut ylimääräisen korotuksen olevan tarpeen vielä ennen vuoden 1979 loppua - -)

Tämän vuoksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että ICI:n, Monten ja Shellin välillä on ollut yhdenmukaistettua menettelyä hintojen korotuksessa 2,05 DEM:aan/kg elokuun lopussa ja syyskuun alussa, joko suoraan tai ECN:n välityksellä, ja että tästä yhdenmukaistetusta menettelystä seurasi kolmen tuottajan välisiä yhteisiä pyrkimyksiä, jotka julkistettiin 30.7.1979 ECN:n kautta sekä Shellin sisäisellä tiedotteella, joka jaettiin laajasti samana päivänä. Nämä ovat ainoat seikat, jotka on esitetty kantajaa vastaan päätöksen 29-31 kohdassa.

150 Tätä toteamusta ei heikennä se, että lukuisissa kantajan lähettämissä asiakirjoissa päätettyä hinnankorotusta perustellaan viittaamalla erilaisiin taloudellisiin tekijöihin, kuten raaka-aineen hintaan ja palkkakustannuksiin tai siihen, että kyseinen korotus ei olisi toteutunut markkinoilla. Itse asiassa, vaikka mainitut taloudelliset tekijät oikeuttaisivatkin hinnankorotuksen, ei niillä voida perustella pennilleen samoja hintoja eri yrityksissä eikä hinnankorotusten lähes identtistä voimaantulopäivää. Vaikka olisi osoitettu, että päätettyä hinnankorotusta ei voitu soveltaa, se ei todista, etteikö kantaja olisi osallistunut tavoitehintojen määrittämiseen, vaan ainoastaan ettei kantaja ole soveltanut niitä. Päätöksessä ei lainkaan väitetä, että kantaja olisi soveltanut hintoja, jotka olisivat vastanneet sovittuja tavoitehintoja, mikä osoittaa, että kanteen kohteena oleva päätös ei perustu myöskään kantajan näiden tavoitteiden täytäntöönpanoon sen osoittamiseksi, että tämä on osallistunut niiden määrittämiseen.

151 Kantajan osallistumisen osalta kiintiöjärjestelmään kyseisten vuosien aikana on muistettava, että sen nimi esiintyy useassa taulukossa (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 55-61), joiden sisältö osoittaa selvästi, että niillä pyrittiin myyntimäärien tavoitteiden määrittämiseen, ja joiden laatimiseen kantaja on aktiivisesti osallistunut (katso edellä 114 ja 115 kohta).

152 Vuosien 1979-1980 taulukoissa käytettyjen nimikkeiden perusteella [kuten "revised target" (tarkistettu tavoite), "opening suggestions" (alustava ehdotus), "proposed adjustments" (ehdotetut mukautukset), "agreed targets" (sovitut tavoitteet)] voidaan päätellä, että kokouksiin osallistuneet ovat löytäneet yhteiset tavoitteet myynnin määrien osalta ja että kantaja on osallistunut niiden määrittämiseen antamalla myyntilukunsa sekä saanut niistä tietoa, koska ICI on vastauksessaan tietojensaantipyyntöön (yleisen väitetiedoksiannon liite 8) esittänyt, että Shell ja muut tuottajat "would usually be advised of the upshot (if any) of meetings" [saivat säännöllisesti tietoa kokousten tuloksista (kun sellaisiin päästiin)].

153 Vuoden 1979 osalta on todettava erityisesti, 26.-27.9.1979 pidetyn kokouksen pöytäkirjan (yleisen väitetiedoksiannon liite 12) sekä ICI:stä löytyneen päiväämättömän taulukon perusteella (yleisen väitetiedoksiannon liite 55), joka on otsikoitu "Producers' Sales to West Europe" (Tuottajien myynti Länsi-Euroopassa), jossa esitetään jokaisen Länsi-Euroopan polypropeenin tuottajan osalta myyntiluvut kilotonneina vuonna 1976, 1977 ja 1978 sekä luvut otsakkeilla "1979 actual" (tosiasialliset luvut vuonna 1979), "revised target" ja "79", että on selvää, että kokouksessa on tunnustettu tarve vuoden 1979 kiintiöjärjestelmän tiukemmalle soveltamiselle vuoden kolmena viimeisenä kuukautena. Itse asiassa sana "tight" ("tiukka") luettuna yhdessä vuotuisen myynnin kahdestoistaosan rajaamisen 80 prosenttiin kanssa osoittaa, että alunperin suunniteltua järjestelmää vuodelle 1979 oli saatava tiukemmaksi kolmen viimeisen kuukauden ajaksi. Tällaista pöytäkirjan tulkintaa tukee myös edellä mainittu taulukko, koska otsakkeen "79", joka on viimeinen sarake oikeassa sarakkeessa "revised target", alla esitetään lukuja, joiden on vastattava alunperin vahvistettuja kiintiöitä. Näitä on täytynyt kiristää, koska ne perustuivat liian optimistiseen markkina-arvioon, kuten tapahtui myös vuonna 1980. Tätä tulkintaa ei heikennä se, että päätöksen 31 kohdan kolmannessa alakohdassa viitataan "Zürichissä ehdotettuun tai sovittuun hankkeeseen, jonka mukaan kuukausittaista myyntiä rajoitettaisiin 80 prosenttiin vuoden ensimmäisten kahdeksan kuukauden aikana saavutetusta keskiarvosta". Itse asiassa tämä viittaus, luettuna yhdessä päätöksen 54 kohdan kanssa, on ymmärrettävä siten, että myyntimääriä koskevat tavoitteet oli jo alunperin määritetty vuoden 1979 kahdeksan ensimmäisen kuukauden myynnin osalta.

154 Vuoden 1980 osalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että myyntimääriä koskevat tavoitteet vuodelle kokonaisuudessaan ilmenevät ATO:sta löydetystä 26.2.1980 päivätystä taulukosta (yleisen väitetiedoksiannon liite 60), jossa on sarake nimeltä "agreed targets 1980" (sovitut tavoitteet 1980), sekä tammikuussa 1981 pidettyjen kokousten pöytäkirjasta (yleisen väitetiedoksiannon liite 17), joiden aikana muut tuottajat kuin kantaja vertailivat tosiasiassa toteutuneen myynnin määriä ("Actual kt") vahvistettuihin tavoitteisiin ("Target kt"). Lisäksi asiakirjoja tukee vielä 8.10.1980 päivätty taulukko (yleisen väitetiedoksiannon liite 57), jossa verrataan kahta saraketta, joista toinen on "1980 Nameplate Capacity" (nimelliskapasiteetti) sekä toinen "1980 Quota" eri tuottajien osalta.

155 Edellä esitetystä seuraa, että komissio on oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut, että kantaja kuului niihin polypropeenin tuottajiin, jotka pääsivät yhteisymmärrykseen toisaalta 2,05 DEM/kg tavoitehinnasta 1.9.1979 alkaen heinä-joulukuun 1979 hinta-aloitteen yhteydessä ja toisaalta myynnin määriä koskevista tavoitteista vuosille 1979 ja 1980.

C.2 Vuosi 1981

a) Kanteen kohteena oleva päätös

156 Tammi-toukokuun 1981 hinta-aloitteen osalta tiettyjen tuottajien (DSM, Hoechst, Linz, Monte, Saga ja ICI) antamat hintoja koskevat ohjeet osoittavat, että palauttaakseen hintatason entiselleen nämä olivat vahvistaneet tavoitehintoja joulukuulle 1980 - tammikuulle 1981 1,50 DEM/kg raffian, 1,70 DEM/kg homopolymeerin ja 1,95-2,00 DEM/kg kopolymeerin osalta. Muuan Solvayn sisäinen asiakirja sisältää taulukon, jossa verrataan "toteutuneita hintoja" lokakuussa ja marraskuussa 1980 "luettelohintoihin" tammikuussa 1981, jotka olivat 1,50/1,70/2,00 DEM/kg. Alkuperäinen suunnitelma oli soveltaa näitä tasoja 1.12.1980 alkaen (13.-15.10. pidettiin Zürichissä kokous) mutta aloitetta lykättiin 1. päivään tammikuuta 1981 (päätöksen 32 kohdan kolmas alakohta).

157 Päätöksessä (33 kohta) todetaan tammikuussa 1981 pidetyn kaksi kokousta, joiden kuluessa osoittautui tarpeelliseksi nostaa joulukuussa 1980 vahvistettuja hintoja 1.2. alkaen 1,70 DEM/kg perusteella raffialle, kahdessa vaiheessa: 1.2. tavoite säilyisi sellaisenaan 1,75 DEM:ssa/kg ja 2,00 DEM/kg tavoitehintaa sovellettaisiin "poikkeuksetta" 1.3. alkaen. Kuuden keskeisen laadun tavoitehinnoista laadittiin taulukko kuudessa kansallisessa valuutassa esitettyinä ja sen voimaantulopäivämääriksi suunniteltiin 1.2. ja 1.3.1981. Shellistä löytyneet asiakirjat osoittavat erityisesti, että se ryhtyi toimenpiteisiin ottaakseen käyttöön vahvistetut tavoitehinnat helmikuussa ja maaliskuussa.

158 Päätöksen mukaan (34 kohta) hanke hintojen nostamiseksi 2,00 DEM:aan /kg 1.3. alkaen ei kuitenkaan toteutunut. Tuottajat muuttivat näkymiään ja toivoivat saavuttavansa 1,75 DEM/kg tason maaliskuussa. Amsterdamissa pidettiin 25.3.1981 "asiantuntijoiden" kokous, jonka pöytäkirjaa ei ole löytynyt, mutta välittömästi sen jälkeen ainakin BASF, DSM, ICI, Monte ja Shell antoivat ohjeet nostaa tavoitehinnat (tai "luettelohinnat") samalle 2,15 DEM/kg tasolle raffian osalta 1.5. Hoechst antoi samanlaiset ohjeet 1. päivälle toukokuuta mutta noin neljä viikkoa myöhemmin kuin muut. Eräät tuottajat jättivät myyntiyhtiöilleen tietyn toimenpidemarginaalin, joka mahdollisti sellaisten "minimihintojen" tai "ehdottomien minimien" soveltamisen, jotka olivat hieman alle sovitun tavoitehinnan. Vuoden 1981 ensimmäisen puoliskon aikana hinnat nousivat huomattavasti, mutta vaikka tuottajat tukivat voimakkaasti toukokuun korotusta, tahti kuitenkin hidastui. Vuoden puolivälissä tuottajat ennakoivat joko hintojen vakiinnuttamista tai jopa niiden vähäistä laskua, koska kysyntä laski kesän aikana.

159 Vuoden 1981 elo-joulukuun hinta-aloitteen osalta päätöksessä (35 kohta) todetaan, että jo kesäkuussa 1981 Shell ja ICI suunnittelivat uutta hinta-aloitetta syys-lokakuulle 1981, kun ensimmäisen neljännesvuoden hintojen nousu oli selvästi hidastunut. Shell, ICI ja Monte kokoontuivat 15.6.1981 keskustelemaan menetelmistä hintojen korottamiseksi markkinoilla. Muutama päivä kokouksen jälkeen ICI ja Shell antoivat molemmat myyntiosastoilleen ohjeen valmistella markkinoita syyskuussa toteutettavaan huomattavaan hinnankorotukseen, joka perustuisi raffian uuteen hintaan 2,30 DEM/kg. Myös Solvay huomautti Benelux-myyntiosastolleen 17.7.1981 tarpeesta varoittaa asiakkaita 1.9. toteutettavasta huomattavasta hinnankorotuksesta, jonka määrästä päätettäisiin heinäkuun viimeisellä viikolla, kun "asiantuntijoiden" kokousta suunniteltiin pidettäväksi 28.7.1981. Alkuperäistä aloitetta, joka painottui 2,30 DEM/kg hintaan syyskuussa 1981, tarkistettiin oletettavasti tässä kokouksessa: elokuussa hinta laskettiin 2,00 DEM:aan/kg raffian osalta. Syyskuun hinnaksi suunniteltiin 2,20 DEM/kg. Herculesista löytyneessä 19.7.1981 päivätyssä (toisin sanoen sitä kokousta seuraavana päivänä, johon Hercules luultavasti ei osallistunut) käsin kirjoitetussa muistiinpanossa esitettiin nämä hinnat "virallisina" hintoina elo- ja syyskuulle ja viitattiin epämääräisesti tiedon lähteeseen. Uudet kokoukset pidettiin Genevessä 4.8.1981 ja Wienissä 21.8.1981. Näiden seurauksena tuottajat antoivat uusia hintoja koskevia ohjeita, joissa tavoite vahvistettiin 2,30 DEM:aan/kg 1.10. lähtien. BASF, DSM, Hoechst, ICI, Monte ja Shell antoivat lähes identtiset ohjeet hintojen soveltamisesta syys- ja lokakuussa.

160 Päätöksen mukaan (36 kohta) uudessa hankkeessa suunniteltiin hintojen nostamista syys- ja lokakuussa 1981 2,20-2,30 DEM:n/kg "perushintaan" raffian osalta. Shellistä löytynyt asiakirja osoittaa, että ylimääräisestä vaiheesta, jossa hinta nostettaisiin 2,50 DEM:aan/kg 1.11. keskusteltiin, mutta ajatus hylättiin. Eri tuottajien raporteista ilmenee, että hinnat nousivat syyskuussa ja että aloitetta noudatettiin lokakuussa 1981 markkinoilla toteutuneiden hintojen ollessa noin 2,00-2,10 DEM/kg raffian osalta. Herculesista löytynyt muistiinpano osoittaa että joulukuussa 1981 2,30 DEM:n/kg tavoitetta tarkistettiin ja se vahvistettiin realistisemmalle tasolle 2,15 DEM/kg, mutta muistiinpanossa lisätään, että "yhteisen määrittämisen ansiosta hinnat nousivat 2,05 DEM:aan/kg, mikä on lähempänä julkaistuja (sic!) tavoitteita kuin koskaan ennen". Vuoden 1981 lopulla alan lehdistö esitti polypropeenin markkinahinnoiksi 1,95-2,10 DEM/kg raffian osalta, mikä on noin 20 penniä alempi kuin tuottajien tavoitehinnat. Kapasiteetin käytön esitettiin olevan "terve" 80 prosenttia.

161 Päätöksen mukaan (56 kohta) markkinoiden jakamisesta vuonna 1981 käytiin pitkiä ja monimutkaisia neuvotteluja. Tammikuun 1981 kokouksissa sovittiin väliaikaisena toimenpiteenä, että helmi-maaliskuun hinta-aloitteen toteuttamiseksi jokainen tuottaja laskisi kuukausittaisen myyntinsä määrää yhteen kahdestoistaosaan vuoden 1980 tavoitteen 85 prosentista. Pysyvämmän suunnitelman syntymisen edistämiseksi jokainen tuottaja toimitti kokoukseen tiedon määristä, jotka se toivoi myyvänsä vuonna 1981. Kun nämä "toiveet" laskettiin yhteen, ne ylittivät suuresti arviot kokonaiskysynnästä. Lukuisista ICI:n esittämistä kompromisseista huolimatta ei lopullisesta kiintiöstä syntynyt sopimusta vuodelle 1981. Näiden neuvottelujen yhteydessä ICI ja Shell tapasivat ainakin kaksi kertaa, 27.5.1981 ja 15.6.1981; Monte oli läsnä toisessa näistä kokouksista. Shell oli skeptinen esitettyjen ehdotusten osalta, koska ne sen mielestä perustuivat turhan kunnianhimoisiin arvioihin markkinoista, mutta se ilmoitti kuitenkin tyytyvänsä 11-12 prosentin markkinaosuuteen. Päätöksessä esitetään (87 kohdan kolmas alakohta), että Shellin epäilyt kiintiösuunnitelman osalta, samaan aikaan kun se osoitti ICI:lle, minkälaisen kiintiön se hyväksyy itselleen, voidaan käsittää seuraavasti: on mahdollista, että monimutkaisen yritysten välisen yhdenmukaistetun menettelytavan osalta tietyt tuottajat eivät ilmaise muodollista suostumustaan toimintaan, josta muut ovat päättäneet, mutta ilmaisevat kuitenkin tukensa kyseiselle suunnitelmalle ja toimivat sen mukaisesti. Väliaikaisena toimenpiteenä tuottajat osoittivat jokaiselle teoriassa edellisen vuoden kiintiön ja ilmoittivat toteutuneen myynnin joka kuukausi kokouksessa. Näin toteutunutta myyntiä tarkistettiin markkinoiden teoreettisen jakautumisen perusteella vuoden 1980 kiintiöiden mukaan (päätöksen 57 kohta).

b) Asianosaisten väitteet

162 Kantaja kiistää osallistuneensa vuoden 1981 hinta-aloitteisiin, toisin sanoen tammi-toukokuun 1981 sekä syys-joulukuun aloitteisiin. Tammikuun 1981 osalta kantaja väittää ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle esittämässään vastineessa, että komissio syyttää sitä osallistumisesta hintoja koskevan sopimuksen tekemiseen, vaikka päätöksessä ei esitetä tällaista syytöstä. Syyte ei sen mukaan ole perusteltu, koska kantajan Shell-ryhmän tuotantoyhtiöille suosittamien hintojen sekä sovituksi väitetyn hinnan samansuuruisuus koski ainoastaan raffiaa. Kopolymeerin osalta sovitun hinnan ja pyydetyn hinnan välinen ero puolestaan osoittaa sen mukaan, ettei raffian hintojen samankaltaisuus ollut seurausta salaisesta sopimuksesta.

163 Helmikuun 1981 osalta kantaja esittää, että komissio on väärässä väittäessään Shell-ryhmän tuotantoyhtiöiden toteuttaneen toimenpiteitä saavuttaakseen tuottajien kokouksessa vahvistetut tavoitehinnat. Shellin tämän kokouksen jälkeen, eli 26.1.1981 jälkeen, antamat hintoja koskevat "ohjeet" päinvastoin ohjasivat tuotantoyhtiöitä laskuttamaan mainittuja tavoitteita alhaisemmin hinnoin (SC:n vastauksen 29.3.1985 päivättyyn kirjeeseen liite C1).

164 Maaliskuun 1981 osalta kantaja huomauttaa, että yksi Shell-ryhmän tuotantoyhtiöistä (Shell UK) pyrki saavuttamaan huomattavasti tavoitehintoja alhaisemmat hinnat (23.2.1981 päivätty Shell UK:n muistio, SC:n vastauksen 29.3.1985 päivättyyn kirjeeseen liite C2). Lisäksi se väittää, että vaikka tuotantoyhtiöt pyrkivätkin korottamaan hintoja tasolle, joka samalla vastasi tavoitehintaa, ei tästä voida päätellä, muutoin kuin tulkitsemalla väärin asiakirjoja (29.3.1985 päivätyn kirjeen liitteet C2 ja C3), että se pyrki tällä tavoin toteuttamaan tavoitehintoja.

165 Toukokuun 1981 osalta kantaja väittää, että 10.4.1981 lähettämässään teleksissä (29.3.1985 päivätyn kirjeen liite SC D3) se suositteli tuotantoyhtiöilleen laskuttamista alle tavoitehintojen, että useat näistä yhtiöistä sovelsivat vielä alhaisempia tavoitehintoja ja ilmoittivat, että tavoitehintaa ei ollut mahdollista saavuttaa (29. ja 30.4.1981 päivätyt Shell UK:n muistiot, 29.3.1985 päivätyn kirjeen liite SC D2 sekä SC:n vastauksen 29.3.1985 päivättyyn kirjeeseen liite D1) ja lopuksi, että tosiasialliset hinnat olivat huomattavasti alempia.

166 Mitä tulee syys-joulukuun 1981 hinta-aloitteeseen, kantaja viittaa väitetiedoksiantoon sekä 29.3.1985 päivättyyn kirjeeseen antamiinsa vastauksiin.

167 Kiintiöiden osalta kantaja esittää, että jos kantajayhtiön johtaja esittää, että Shell tyytyisi 11-12 prosentin markkinaosuuteen (yleisen väitetiedoksiannon 64 kohta), ei tätä kannanottoa voida katsoa riittäväksi näytöksi, koska muut tuottajat tiesivät, ettei se voisi sitoa Shell-yhtiöitä. Toukokuussa ja kesäkuussa 1981 pidettyjen kokousten pöytäkirjoista ilmenee selvästi, ettei keskustelujen tarkoituksena ollut tehdä sopimusta kiintiöistä. Jos tiedon vaihtoa liikevaihdosta on jälkikäteen ollut, on se tapahtunut kaupallisten tietojen saamiseksi tehokkaampaa kilpailua varten eikä kiintiösopimuksen noudattamisen tarkastamiseksi.

168 Komissio puolestaan esittää, että kantajan osallistuminen vuoden 1981 hinta-aloitteisiin ilmenee selvästi sen esittämästä näytöstä. Sen mukaan tammikuun 1981 osalta Shellin suosittamat hinnat olivat samoja kuin muiden tuottajien hintoja koskevat ohjeet avainlaadun (raffian) sekä homopolymeerien osalta. Vaikka komissio myöntääkin, että ne olivat erilaisia kopolymeerien osalta, se katsoo kuitenkin, ettei tämä riitä todistamaan että Shell olisi noudattanut täysin itsenäistä hintapolitiikkaa.

169 Helmikuun 1981 osalta komissio väittää, että tavoitteet vahvistettiin joulukuussa 1980. Mainittuna aikana Shell toimitti suositukset näistä tavoitteista, vaikka onkin totta, että se myöhemmin toimitti uudet, alhaisemmat suositukset.

170 Komission mukaan sama aikomus noudattaa sovittuja hintoja on havaittavissa myös maaliskuussa ja toukokuussa 1981. Esimerkiksi huhtikuussa ja toukokuussa 1981 ICI ja Shell antoivat identtiset suositukset (29.3.1985 päivätyn kirjeen liitteet C3 ja D1 ja sitä seuraavat liitteet).

171 Komissio korostaa, ettei se, että yksi tai toinen Shell-ryhmän tuotantoyhtiö päätti soveltaa tavoitehintoja alhaisempia hintoja, tarkoita sitä, että Shell ei olisi alkanut hyväksyä tavoitehintoja; toimintaa voi selittää halu "huijata".

172 Komissio tunnustaa, ettei lopullista sopimusta kiintiöistä vuodelle 1981 tehty. Se väittää kuitenkin, että tuottajat pääsivät vuoden 1981 alussa sopimukseen väliaikaisesta järjestelmästä, jolla rajoitettiin kuukausittain myyntiä yhteen kahdestoistaosaan vuodelle 1980 sovittujen tavoitteiden 85 prosentista, kuten ilmenee tammikuun 1981 kokousten pöytäkirjoista (yleisen väitetiedoksiannon liite 17). Toiseksi tuottajat ryhtyivät seuraamaan toistensa myyntiä kuukausittain, kuten ilmenee varsinkin ICI:stä löytyneestä 21.12.1981 päivätystä taulukosta, jossa esitetään eri tuottajien kuukausittainen myynti vuonna 1981 (yleisen väitetiedoksiannon liite 67). Kolmanneksi ICI, Shell ja Monte kokoontuivat kaksi kertaa 27.5.1981 ja 15.6.1981 keskustelemaan ehdotuksista kiintiösopimuksiksi (yleisen väitetiedoksiannon liite 64).

c) Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

173 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että kantajan osallistumista hinta-aloitteisiin tai kiintiöjärjestelmään vuoden 1981 aikana on tutkittava sen yhteyksien osalta "johtajien" ja "asiantuntijoiden" kokouksiin osallistuneiden kanssa, sen osallistumisen osalta kokouksiin 27.5.1981 ja 15.6.1981 (yleisen väitetiedoksiannon liite 64) sekä sen Shellin 15.2.1982 päivätyn sisäisen tiedotteen "Market Quality PP." osalta, jossa esitetään seuraavaa:

"Price initiatives by PP majors (Hoechst, M-E, ICI, Shell) unlikely to have much effect (as usual: there are too many PP producers with differing objectives & perceptions)."

[On epätodennäköistä, että PP:n suurien (Hoechst, M-E, ICI, Shell) hinta-aloitteilla olisi suurtakaan vaikutusta (koska, kuten tavallista, liian monella PP:n tuottajalla on erilaiset tavoitteet ja näkemykset.)]

174 Tammi-toukokuun 1981 hinta-aloitteen osalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että toisin kuin kantaja väittää, päätöksessä (taulukko 7B) syytetään sitä osallistumisesta tavoitehinnan vahvistamiseen 1. päivälle tammikuuta 1981. Syytös perustuu siihen, että Shellin Shell-ryhmän tuotantoyhtiöille 17.12.1980 lähettämän teleksin (29.3.1985 päivätyn kirjeen liite SC B/C1) sisältämät hinnat ovat samat kuin viiden muun tuottajan 29.10.1980 ja 15.12.1980 välisenä aikana lähettämät hintoja koskevat ohjeet raffian ja homopolymeerin osalta sekä kolmen tuottajan osalta myös kopolymeerin osalta. Tämän osalta on ensinnäkin huomattava, että ICI:n 1.12.1981 antamista hintoja koskevista ohjeista (29.3.1985 päivätyn kirjeen liite ICI B2) ilmenee, että tämä oli saanut tietoonsa markkinoilta, että Shell oli päättänyt korottaa hintojaan jo marraskuussa, toisin sanoen ennen 16.12.1980 pidettyä kokousta, johon komissio viittaa; toiseksi on huomattava, että toisin kuin päätöksen taulukossa 7B esitetään, Shellin 17.12.1980 antama hintoja koskeva ohje ei vastaa yhdenkään toisen tuottajan antamia ohjeita kopolymeerin osalta, koska kantajan hinta on 1,80 DEM/kg, kun taas kolmen muun tuottajan hinnat ovat 2,00 DEM/kg ja kahden muun 1,95 DEM/kg, toisin sanoen huomattavasti korkeammat hinnat. Tästä seuraa, että päätöksen taulukossa 7B annetaan harhaanjohtava käsitys kantajan ja muiden tuottajien hintojen samankaltaisuudesta tämän polypropeenin laadun osalta. Koska komissio ei ole toimittanut muita asiakirjoja, joista ilmenisi, että kantajan hinnat tämän laadun osalta vastaisivat muiden tuottajien hintoja, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, ettei komissio voi perustaa ainoastaan kantajan 17.12.1980 lähetettyyn teleksiin väitettään, jonka mukaan Shell olisi osallistunut tavoitehinnan vahvistamiseen 1. päivästä tammikuuta 1981.

175 Helmikuun 1981 osalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että liittääkseen kantajan tapahtuneeseen komissio perustaa väitteensä Shellin 17.12.1980 lähettämään teleksiin (29.3.1985 päivätyn kirjeen liite SC B/C1) sekä Shell UK:n 21.1.1981 päivättyyn sisäiseen muistioon (29.3.1985 päivätyn kirjeen liite SC C2), joissa molemmissa esitetään hinnankorotus, joka vastaa kilpailijoiden suunnittelemaa. Tätä näyttöä vastaan kantaja on esittänyt Shellin 26.1.1981 päivätyn teleksin (SC:n vastauksen 29.3.1985 päivättyyn kirjeeseen liite C1), jossa esitetään sellaiset hinnat 1. päivästä helmikuuta 1981, jotka poikkeavat aiemmista ohjeista, muiden tuottajien ohjeista sekä tammikuussa 1981 pidetyissä kokouksissa (yleisen väitetiedoksiannon liite 17) vahvistetuista tavoitehinnoista. Kantaja väittää, että toisin kuin komissio on väittänyt, Shell UK:n 21.1.1981 päivätty sisäinen muistio (29.3.1985 päivätyn kirjeen liite SC C2) koskee hinnankorotusta maaliskuussa 1981 eikä 1.2.1981. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo ensinnäkin, että kantajan esittämä asiakirja ei kumoa komission aiemmista asiakirjoista tekemiä päätelmiä. Itse asiassa oli tavanomaista, että annettuaan hintoja koskevia ohjeita, jotka tiukasti vastasivat kilpailijoiden antamia ohjeita, Shell-ryhmän tuotantoyhtiöt korjasivat ohjeita muutamaa päivää ennen niiden voimaantuloa arvioituaan päätetyllä hinta-aloitteella olevan vähäiset mahdollisuudet toteutua. Tämän vuoksi hinta-aloitteet usein epäonnistuivat ja kantajan markkinoilla soveltamat hinnat ovat olleet usein vahvistettuja tavoitehintoja alemmat, kuten komissio on päätöksessään todennut. Toiseksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että toisin kuin kantaja väittää, Shell UK:n 21.1.1981 päivätty sisäinen muistio osoittaa erikseen toisaalta sen aikomuksen noudattaa eurooppalaisten tuottajien ilmoittamaa hinnankorotusta helmikuussa, mistä seurasi sekä 17.12.1980 päivätyssä teleksissä että tammikuun 1981 kokousten pöytäkirjoissa mainittu hinta (1,75 DEM/kg raffian osalta), sekä toisaalta 3.3.1981 suunnitellun hinnankorotuksen. Itse asiassa kantajan esittämä väite ei ole yhteensopiva muistiossa esitettyjen lukujen kanssa, koska tässä esitetään hinnoiksi tammikuussa 1,50 DEM/kg, mikä vastaa 315 GBP/tonnilta, helmikuun tavoitteeksi 1,75 DEM/kg, mikä vastaa 360-370 GBP/tonnilta ja suunnitellaan 20 GBP/tonnin korotusta 3. päivänä maaliskuuta.

176 Maaliskuun 1981 osalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että komissio perustaa väitteensä, jonka mukaan Shell oli mukana tässä hinta-aloitteen osassa, Shell UK:n 21.1.1981 päivättyyn sisäiseen muistioon (29.3.1985 päivätyn kirjeen liite SC C2) sekä Shellin 28.1.1981 päivättyyn muistioon (29.3.1985 päivätyn kirjeen liite SC C3), jossa esitetään kilpailijoiden antamia hintoja koskevia ohjeita sekä tammikuun kokouksissa vahvistettuja tavoitehintoja tiukasti vastaava tavoitehinta 2,00 DEM/kg. Tätä näyttöä vastaan kantaja väittää, että Shell UK:n 23.2.1981 päivätyssä muistiossa (SC:n vastaus 29.3.1985 päivättyyn kirjeeseen liite C2) esitetään huomattavasti alhaisempi hinta. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että komissio on tehnyt oikein perustaessaan väitteensä edellä mainittuihin asiakirjoihin todetessaan kantajan osallistumisen kyseisen hinta-aloitteen tähän osaan, koska Shellillä oli tapana muuttaa aiemmin vahvistettuja hintoja muutamaa päivää ennen niiden voimaantuloa. Tämän osalta on korostettava, että 27.3.1981 päivätyssä muistiossa (29.3.1985 päivätyn kirjeen liite SC D1) Shell UK viittaa implisiittisesti omaan 21.1.1981 päivättyyn muistioonsa lähtökohtana 1.4.1981 sovellettavan tavoitehinnan laskemiselle - hinnan, joka on sama kuin Hoechstin ja Monten - eikä siinä viitata lainkaan 23.2.1981 päivättyyn muistioon.

177 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa 1.5.1981 voimaantulevaksi tarkoitetun hinnankorotuksen osalta, että osoittaakseen kantajan osallistumisen asiaan komissio perustaa väitteensä Shell UK:n 27.3.1981 päivättyyn muistioon ja Shellin 10.4.1981 päivättyyn teleksiin (29.3.1985 päivätyn kirjeen liite SC D3), joissa molemmissa esitetään 2,15 DEM/kg tavoitehinta, jonka lisäksi jälkimmäisessä esitetään vielä 2,00 DEM/kg minimihinta. Komissio korostaa, että Shell UK:n muistio on päivätty samana päivänä kuin BASF:n, ICI:n ja Monten antamat hintoja koskevat ohjeet, eli kaksi päivää 25.3. pidetyn tuottajien kokouksen jälkeen. Tätä näyttöä vastaan kantaja esittää, että Shell UK:n muistiot 29.4. (29.3.1985 päivätyn kirjeen liite SC D2), 30.4. ja 13.5.1981 (SC:n vastaus 29.3.1985 päivättyyn kirjeeseen liitteet D1 ja D2) osoittivat, että edellä mainittuja hintatasoja ei voitu saavuttaa. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että komissio on Shell UK:n 27.3.1981 päivätystä muistiosta sekä Shellin 10.4.1981 päivätystä teleksistä, yhdessä BASF:n, ICI:n ja Monten antamien hintoja koskevien ohjeiden kanssa, perustellusti päätellyt Shellin osallistuneen hinta-aloitteeseen, jonka piti tulla voimaan 1.5.1981. Se että 10.4.1981 päivätyssä teleksissä esitetään tavoitehinta ja minimihinta, joista vain ensimmäinen vastasi muiden tuottajien antamia hintoja koskevia ohjeita, ei muuta tätä toteamusta.

178 Elo-joulukuun 1981 hinta-aloitteen osalta ensimmäisen oikeusasteen tuomio-istuin toteaa, että komissio on perustellusti katsonut kantajan osallistuneen aloitteen valmisteluun Monten ja ICI:n kanssa 27.5. ja 15.6.1981 pidetyissä kokouksissa. Itse asiassa ensimmäisen kokouksen pöytäkirjasta (yleisen väitetiedoksiannon liite 64a) ilmenee, että kokouksen osallistujat, mukaan lukien Shell ja ICI, arvioivat raffian keskihinnan olleen 1,80 DEM/kg toukokuun lopussa. Toisen kokouksen pöytäkirjasta (yleisen väitetiedoksiannon liite 64b) ilmenee, että osallistujat, mukaan lukien Shell, ICI ja Monte, suunnittelivat 0,20 DEM/kg korotusta 1.7. mahdollisena ratkaisuna liian alhaiseen hintatasoon ja että tämän kokouksen tulosten perusteella Shell määritti hinnan, jonka se ilmoitti tuotantoyhtiöilleen 17.6.1981 (29.3.1985 päivätyn kirjeen liite SC E1), nimittäin 1.7.1981 alkaen sovellettavan 2,00 DEM/kg hinnan (1,80 DEM/kg + 0,20 DEM/kg).

179 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa syyskuun ensimmäisen päivän osalta, että komissio perustaa väitteensä jälleen Shellin 17.6.1981 päivättyyn teleksiin, jossa myös esitetään lähtötavoitteeksi 2,30 DEM/kg syyskuussa. Tavoitetta on komission mukaan todennäköisesti tarkistettu 28.7.1981 pidetyssä kokouksessa. Komissio viittaa myös Shell UK:n 4.8.1981 päivättyyn muistioon (29.3.1985 päivätyn kirjeen liite SC E3), jossa esitetään 40 GBP/tonni korotusta homopolymeerille ja kopolymeerille 5.9. alkaen. Tämän näytön lisäksi se esittää Shellin 28.8.1981 päivätyn teleksin (29.3.1985 päivätyn kirjeen liite SC E2), jossa esitetään tavoitehinta 2,20 DEM/kg syyskuulle, eli 0,20 DEM/kg "higher than existing target of 2.00 DM/kg" (korkeampi kuin nykyinen 2,00 DEM/kg tavoite). Komission mukaan näiden hintoja koskevien ohjeiden sekä 4. ja 21.8.1981 pidettyjen kokousten tarkasteleminen yhdessä mahdollistaa sen tekemät päätelmät. Tätä näyttöä vastaan kantaja väittää, että Shell UK:n 16.7.1981 päivätyssä teleksissä sekä Shell Francen 17.7.1981 päivätyssä teleksissä esitetään erilaiset tavoitehinnat kuin ne, jotka komissio väittää vahvistetun. Kantaja lisää, että myös Shellin 4. ja 20.8.1981 päivätyissä telekseissä esitetään erilaiset tavoitehinnat syyskuulle. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että komissio on oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut Shellin osallistuneen tavoitehintojen vahvistamiseen 1.9. alkaen, koska Shellin alkuperäisessä 17.6.1981 päivätyssä teleksissä esitetty hinta oli ilmeisen selvästi tavoite hyvin pitkälle ajalle ("we suggest you start discussions with your customers indicating a floor PP ff level of 2.30 DM/kg"; ehdotamme keskustelujen aloittamista asiakkaittenne kanssa esittäen 2,30 DEM/kg pohjahinnan PP ff:lle), jota tämän vuoksi tarkistettiin, että Shell UK:n 4.8.1981 päivätty muistio sekä Shellin saman päivän teleksi osoittavat, että syyskuun tavoitetta mainittuna päivänä laskettiin 2,00 DEM:aan/kg ja että Shellin 28.8.1981 päivätty teleksi osoittaa, että mainittuna päivänä "new business/orders should be based on a minimum of 2.20 DM for kg, 0.20 DM/kg higher than existing target of 2.00 DM per kg" (uudet kaupat ja uudet tilaukset on perustettava 2,20 DEM/kg minimihintaan, toisin sanoen 0,20 DEM/kg korkeammaksi kuin nykyinen tavoite 2,00 DEM/kg). Toteamuksia tukee se, että tuottajien kokoukset pidettiin 28.7.1981 ja 4. sekä 21.8.1981 ja että ICI:n vastauksesta tietojensaantipyyntöön (yleisen väitetiedoksiannon liite 8) ilmenee, että kantaja oli tietoinen tuottajien kokousten tuloksista.

180 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa 1. päivän lokakuuta osalta, että osoittaakseen Shellin osallistuneen tähän osaan hinta-aloitetta komissio perustaa väitteensä Shellin 28.8.1981 päivättyyn teleksiin (29.3.1985 päivätyn kirjeen liite SC E2), jossa esitetään tavoitehinnaksi 1. päivästä lokakuuta alkaen 2,30 DEM/kg sekä Shell UK:n 8.9.1981 päivättyyn muistioon (29.3.1985 päivätyn kirjeen liite SC E4), jossa ilmoitetaan 60 GBP/tonni korotuksesta lokakuun alussa. Tätä näyttöä vastaan kantaja esittää pöytäkirjan (SC:n vastauksen 29.3.1985 päivättyyn kirjeeseen liite E6) Shellin 24.9.1981 pidetystä sisäisestä kokouksesta, jossa Shell-ryhmän tuotantoyhtiöt esittivät odotettavissa olevan minimihintansa olevan huomattavasti alempi kuin tavoitehinta. Kantaja lisää, että markkinoilla tosiasiallisesti saavutetut hinnat ovat huomattavasti alle tavoitteiden. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että kantajan esittämät väitteet eivät kyseenalaista komission toteamuksia, koska 24.9.1981 päivätyssä tiedotteessa viitataan 1. päivän lokakuuta osalta 2,20 DEM/kg tavoitehintaan, joka korotettiin 2,30 DEM:aan/kg, mikä vastaa muiden tuottajien noudattamaa tavoitehintaa. Lisäksi on huomattava, että Shell UK:n 8.9.1981 päivätty muistio laadittiin seuraavana päivänä siitä, kun BASF ja ICI antoivat hintoja koskevat ohjeensa ja neljä päivää sen jälkeen kun Monte ja DSM antoivat omansa.

181 Edellä esitetystä seuraa, että komissio on oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut, että kantaja tuki vuonna 1981 kahta aloitetta, jotka kuvataan päätöksen 32-36 kohdassa sekä sen taulukoissa 7B-7G, lukuun ottamatta ensimmäisen aloitteen alkua.

182 Kantajan osallistumisen osalta kiintiöjärjestelmään ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että tuottajien väitetään osallistuneen neuvotteluihin kiintiösopimuksesta mainitulle vuodelle ja että ne tässä yhteydessä ovat tiedottaneet toisilleen "pyrkimyksistään" ja tällaiseen sopimukseen pääsemistä odotellessaan sopineet väliaikaisena toimenpiteenä kuukausittaisen myyntinsä vähentämisestä yhteen kahdestoistaosaan vuodelle 1980 sovitun tavoitteen 85 prosentista helmikuussa ja maaliskuussa 1981, että ne ovat hyväksyneet edellisen vuoden kiintiön itselleen teoreettiseksi kiintiöksi loppuvuodelle, tiedottaneet kuukausittain kokouksissa toisilleen myynnistään sekä, lopuksi, tarkistaneet myyntinsä noudattavan hyväksyttyä kiintiötä.

183 Tuottajien välisten sellaisten neuvottelujen olemassaolosta, joiden tarkoituksena oli kiintiöjärjestelmän perustaminen, sekä niiden "pyrkimysten" tiedottamisesta neuvotteluissa on monenlaista näyttöä, kuten taulukot, joissa esitetään jokaisen tuottajan osalta "actual" (toteutuneet luvut) sekä "targets" (tavoitteet) vuodelle 1979 ja 1980, sekä "aspirations" (pyrkimykset) vuodelle 1981 (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 59 ja 61); italiaksi laadittu taulukko (yleisen väitetiedoksiannon liite 62), jossa esitetään jokaisen tuottajan kiintiö vuonna 1980, muiden tuottajien ehdotukset niille vuodelle 1981 osoitettavan kiintiön osalta sekä "pyrkimykset" vuodelle 1981, sekä ICI:n sisäinen tiedote (yleisen väitetiedoksiannon liite 63), jossa kuvataan neuvottelujen etenemistä seuraavasti:

"Taking the various alternatives discussed at yesterday's meeting we would prefer to limit the volume to be shared to no more than the market is expected to reach in 1981, say 1.35 million tonnes. Although there has been no further discussion with Shell, the four majors could set the lead by accepting a reduction in their 1980 target market share of about 0.35 % provided the more ambitious smaller producers such as Solvay, Saga, DSM, Chemie Linz, Anic/SIR also tempered their demands. Provided the majors are in agreement the anomalies could probably be best handled by individual discussions at Senior level, if possible before the meeting in Zürich."

(Eilisessä kokouksessa keskustelluista eri ratkaisuista pidämme parhaana rajata jaettavan määrän sellaiseksi, joka ei ylitä vuodelle 1981 arvioituja markkinoita, toisin sanoen 1,35 miljoonaksi tonniksi. Vaikka Shellin kanssa ei ole keskusteltu, voisivat "neljä suurta" näyttää esimerkkiä ja suostua markkinaosuustavoitteensa pienentämiseen 0,35 prosentilla, jos kunnianhimoisemmat pienet tuottajat kuten Solvay, Saga, DSM, Chemie Linz, Anic/SIR myös lieventävät vaatimuksiaan. Jos suuret pääsevät sopimukseen, on paras keino poikkeusten käsittelyyn erilliset keskustelut "johtajien" tasolla, mieluiten jo ennen Zürichin kokousta.)

Asiakirjan mukana seuraa numerotietoja sisältävä kompromissiehdotus, jossa verrataan jokaisen tuottajan toteutunutta tulosta vuoteen 1980 ("% of 1980 target").

184 Väliaikaisten toimenpiteiden soveltaminen, johon kuului kuukausittaisen myynnin vähentäminen yhteen kahdestoistaosaan edelliselle vuodelle sovitusta 85 prosentin tavoitteesta helmikuun ja maaliskuun aikana 1981, ilmenee tammikuussa 1981 pidettyjen kokousten, joihin kantaja ei osallistunut, pöytäkirjoista, joissa esitetään seuraavaa:

"In the meantime (February-March) monthly volume would be restricted to 1/12 of 85 % of the 1980 target with a freeze on customers."

[Tällä välillä (helmi-maaliskuussa) kuukausittaista määrää lasketaan yhteen kahdestoistaosaan vuodelle 1980 sovitusta 85 prosentin tavoitteesta eikä uusia asiakkaita oteta.]

185 Kolme asiakirjaa yhdessä todistavat, että tuottajat ottivat edellisen vuoden teoreettisen kiintiön loppuvuoden kiintiökseen ja tarkistivat, että myynti noudatti kiintiötä tiedottamalla myyntilukunsa toisilleen joka kuukausi. Ensinnäkin 21.12.1981 päivätyssä taulukossa (yleisen väitetiedoksiannon liite 67), jossa esitetään jokaisen tuottajan myynti kuukausittain, kolmessa viimeisessä sarakkeessa marraskuun ja joulukuun myynti sekä vuoden kokonaismyynti käsin merkittynä. Toiseksi, ICI:stä löydetyssä italiaksi laaditussa päiväämättömässä taulukossa nimeltä "scarti per società" (Erot yhtiöittäin) (yleisen väitetiedoksiannon liite 65) verrataan jokaisen tuottajan osalta ajanjaksolla tammikuusta joulukuuhun 1981 "actual" myyntilukuja "theoretic.(al)" (teoreettinen) lukuihin. Lopuksi ICI:stä löytyneessä päiväämättömässä taulukossa (yleisen väitetiedoksiannon liite 68) verrataan jokaisen tuottajan osalta ajanjakson tammikuusta marraskuuhun 1981 myyntilukuja ja markkinaosuuksia vuosien 1979 ja 1980 vastaaviin sekä ennustetaan loppuvuoden lukuja.

186 Itse asiassa ensimmäinen taulukko osoittaa, että tuottajat ovat toimittaneet toisilleen lukuja kuukausittaisesta myynnistään, toisin sanoen tietoja, jotka itsenäinen toimija pitäisi tiukasti liikesalaisuuksina, ja että ne vertailivat niitä vuonna 1980 toteutuneisiin lukuihin, kuten ilmenee kahdesta muusta samaa ajanjaksoa koskevasta taulukosta.

187 Kantajan osallistuminen näihin toimiin ilmenee sen yhteyksistä "johtajien" ja "asiantuntijoiden" kokouksiin osallistuneiden kanssa. On muistettava, että ICI:n vastauksen tietojensaantipyyntöön (yleisen väitetiedoksiannon liite 8) mukaan kantajalle toimitettiin tieto kokousten tuloksista, jotka koskivat, kuten 27.5. ja 15.6.1981 pidettyjen kokousten pöytäkirjoista (yleisen väitetiedoksiannon liite 64) ilmenee, määriä koskevia järjestelyjä. Itse asiassa ensimmäisessä pöytäkirjassa esitetään:

"this meeting was arranged to review the polypropylene scene and to seek SICCs' views on the volume scheme put forward by Montepolimeri in Rome - - As expected, Shell were unimpressed by the volume proposals as basically they are unconvinced that they work".

(kokous järjestettiin polypropeenin markkinoiden tarkastelemiseksi sekä SICC:n kannan selvittämiseksi Montepolimerin Roomassa ehdottamasta määriä koskevasta suunnitelmasta - - Kuten odotettavissa oli, Shell ei ollut otettu määriä koskevista ehdotuksista, koska se ei alunperinkään uskonut, että ne osoittautuisivat tehokkaiksi).

Toisessa pöytäkirjassa esitetään:

"L. repeated his comments about quotas and Z. said only DSM, Saga and ICI had commented on his proposals. Possible solutions included (a) sanctions (not a great success so far on PVC), (b) control production which is within the power of the bosses (L. thought propylene availability might scupper this), (c) quotas which Z. favoured but L. discounted- -"

[L. toisti kommenttinsa kiintiöistä ja Z. totesi ainoastaan DSM:n, Sagan ja ICI:n esittäneen huomautuksia ehdotuksistaan. Mahdollisia ratkaisuja olivat a) sanktiot (joilla ei ole ollut suurempaa menestystä PVC:n alalla), b) tuotannon valvonta, mikä on johtajien vallassa (L. arvioi että propeenin saatavuus voisi estää tämän ratkaisun), c) kiintiöiden soveltaminen, mitä Z. kannatti, mutta mihin L. ei vaikuttanut innostuneelta - -]

Vaikka näytöstä ilmeneekin, että Shell suhtautui varauksellisesti kiintiöjärjestelmään, siitä ilmenee myös, että se osallistui tällaisen järjestelmän toteuttamista koskeviin keskusteluihin.

188 Kantajan osallistuminen ilmenee myös siitä, että sen nimi mainitaan edellä mainituissa asiakirjoissa. Asiakirjoissa esitetään lisäksi lukuja, joiden on muistettava olevan kantajan itsensä luovuttamia (katso edellä 114 ja 115 kohta).

189 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että komissio on perustellusti päätellyt "johtajien" ja "asiantuntijoiden" kokouksissa toteutuneesta kuukausittaisen myynnin rajoittamista koskevan järjestelmän täytäntöönpanon valvonnasta, jonka kantaja on mahdollistanut toimittamalla myyntilukunsa, että polypropeenin tuottajat ovat soveltaneet järjestelmää.

190 Edellä esitetystä seuraa, että komissio on oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut, lukuun ottamatta tammi-toukokuun 1981 hinta-aloitteen alkua, että kantaja oli yksi niistä polypropeenin tuottajista, jotka pääsivät yhteisymmärrykseen tästä hinta-aloitteesta ja elo-joulukuun 1981 aloitteesta sekä kuukausittaisen myyntinsä vähentämisestä viittaamalla aiempaan ajanjaksoon.

C.3 Vuosi 1982

a) Kanteen kohteena oleva päätös

191 Päätöksen (37-38 kohta ja 39 kohdan ensimmäinen alakohta) mukaan kesä-heinäkuun 1982 hinta-aloite tehtiin, kun markkinoille oli palautunut kysynnän ja tarjonnan välinen tasapaino. Aloitteesta päätettiin 13.5.1982 pidetyssä tuottajien kokouksessa, jonka aikana laadittiin yksityiskohtainen taulukko tavoitehinnoista polypropeenin eri laatujen osalta eri kansallisissa valuutoissa (2,00 DEM/kg raffian osalta).

192 Tämän 13.5.1982 pidetyn kokouksen jälkeen ATO, BASF, Hoechst, Hercules, Hüls, ICI, Linz, Monte ja Shell antoivat hintoja koskevat ohjeensa, jotka vastasivat, muutamaa merkityksetöntä poikkeusta lukuun ottamatta, kokouksessa määritettyjä tavoitehintoja (päätöksen 39 kohdan toinen alakohta). Tuottajat pystyivät 9.7.1982 pidetyssä kokouksessa ilmoittamaan vain vähäisistä korotuksista.

193 Päätöksen (40 kohta) mukaan 20. ja 21.7.1982 pidetyssä kokouksessa tehtiin hinta-aloite syys-marraskuulle 1982, ja siinä pyrittiin saavuttamaan tavoitehinnaksi 1.9. 2,00 DEM/kg ja 1.10. 2,10 DEM/kg. Syyskuun alun korotusta siirrettiin 20.8.1982 pidetyssä kokouksessa 1. päivään lokakuuta, mikä päätös vahvistettiin 2.9.1982 pidetyssä kokouksessa (päätöksen 41 kohta).

194 Näiden 20.8.1982 ja 2.9.1982 pidettyjen kokousten jälkeen ATO, DSM, Hercules, Hoechst, Hüls, ICI, Linz, Monte ja Shell antoivat kokouksissa määritettyjen tavoitteiden mukaiset hintoja koskevat ohjeet (päätöksen 43 kohta).

195 Päätöksen (44 kohta) mukaan 21.9.1982 pidetyssä kokouksessa tutkittiin aiemmin asetetun tavoitteen saavuttamiseksi toteutetut toimenpiteet ja yritykset ilmaisivat yleisen tukensa ehdotukselle nostaa hintaa 2,10 DEM:aan/kg marras-joulukuuhun 1982 mennessä. Korotus vahvistettiin 6.10.1982 pidetyssä kokouksessa.

196 BASF, DSM, Hercules, Hoechst, Hüls, ICI, Linz, Monte, Shell ja Saga antoivat 6.10.1982 pidetyn kokouksen jälkeen hintoja koskevat ohjeensa soveltaen päätettyä korotusta (päätöksen 44 kohdan neljäs alakohta).

197 ATO, BASF, DSM, Hercules, Hoechst, Hüls, ICI, Monte ja Saga toimittivat komissiolle paikallisille myyntiyhtiöilleen osoittamansa hintoja koskevat ohjeet, jotka vastasivat sekä toisiaan määriltään ja määräajoiltaan että ICI:n 2.9.1982 pidetystä "asiantuntijoiden" kokouksesta tekemän pöytäkirjan liitteenä olevan taulukon tavoitehintoja. Kantaja myöntää osallistuneensa "neljän suuren" kokoukseen Heathrowssa 13.10.1982 (toisin sanoen viikkoa ennen "johtajien" lokakuun kokousta) ja se on syyskuun aikana ollut säännöllisesti yhteydessä ICI:n kanssa lokakuun hinta-aloitteen osalta (päätöksen 45 kohta).

198 Päätöksen mukaan (46 kohdan toinen alakohta) joulukuun 1982 kokouksessa päästiin sopimukseen, jonka mukaan marras-joulukuulle suunniteltu taso oli toteutettava tammikuun 1983 loppuun mennessä.

199 Lisäksi komissio toteaa päätöksessä (1 artiklan c kohta sekä 27 kohta; katso myös 42 kohta), että kantaja on sopinut muiden tuottajien kanssa tavoitehintojen soveltamisen helpottamiseksi erilaisista toimenpiteistä, kuten tuotannon väliaikainen rajoittamisesta, yksityiskohtaisten toimituksia koskevien tietojen vaihdosta, paikallisten kokousten pitämisestä sekä syyskuun lopusta 1982 alkaen "account management" -järjestelmästä, jonka tavoitteena on hinnankorotusten soveltaminen yksittäisiin asiakkaisiin.

200 "Account management" -järjestelmän osalta, jonka viimeisin ja viimeistelty muoto "account leadership" oli käytössä joulukuusta 1982, kantaja, kuten kaikki tuottajat, nimettiin koordinoijaksi tai "leaderiksi" vähintään yhdelle merkittävälle asiakkaalle, jonka yhteyksiä toimittajiin se salaa koordinoi. Järjestelmää sovellettaessa asiakkaita valittiin Belgiasta, Italiasta, Saksasta ja Yhdistyneestä kuningaskunnasta, ja jokaiselle niistä osoitettiin "koordinoija". Joulukuussa 1982 järjestelmästä ehdotettiin yleisempää versiota, jossa osoitettiin "linjajohtaja" ("leader"), jonka tehtävänä oli ohjata, neuvotella ja järjestää hintojen vaihtelua. Muita tuottajia, jotka olivat säännöllisesti tekemisissä asiakkaiden kanssa, kutsuttiin "contendereiksi" ja ne toimivat yhteistyössä "account leaderin" kanssa tehdessään tarjousta asiakkaalle. "Account leaderin" ja "contendereiden" "suojelemiseksi" muiden tuottajien, joihin asiakas otti yhteyttä, oli tehtävä tarjous toivottua tavoitetta korkeammalla hinnalla. Huolimatta ICI:n väitteestä, jonka mukaan suunnitelmaa toteutettiin ainoastaan muutaman kuukauden ajan ja silloinkin osittain ja tehottomasti, päätöksessä todetaan, että 3.5.1983 pidetyn kokouksen täydellisestä pöytäkirjasta ilmenee, että kyseisenä ajankohtana tutkittiin yksityiskohtaisesti eri asiakkaiden tilanteita ja tarkasteltiin eri tuottajien kyseisille asiakkaille tekemiä tai tehtäviä tarjouksia ja toimitettuja tai tilattuja määriä.

201 Päätöksessä todetaan (58 kohta), että vuoden 1982 osalta tuottajat tekivät monimutkaisia kiintiöehdotuksia, joissa ne yrittivät sovittaa yhteen erilaisia tekijöitä, kuten aiempia tuloksia, markkinapyrkimyksiä sekä olemassa olevaa kapasiteettia. Jaettavissa olevat kokonaismarkkinat arvioitiin 1 450 000 tonniksi. Tietyt tuottajat esittivät yksityiskohtaisia suunnitelmia markkinoiden jakamisesta, toiset tyytyivät esittämään omat pyrkimyksensä tonneina. Monte ja ICI yrittivät päästä sopimukseen 10.3.1982 pidetyssä kokouksessa. Päätöksessä esitetään kuitenkin (58 kohdan viimeinen alakohta), että kuten vuonna 1981, lopulliseen sopimukseen ei päästy ja että ensimmäisen puolen vuoden aikana jokaisen tuottajan kuukausittainen myynti annettiin tiedoksi kokouksissa ja niitä verrattiin edellisenä vuonna toteutuneeseen prosentuaaliseen osuuteen. Päätöksen mukaan (59 kohta) elokuun 1982 kokouksessa neuvoteltiin kiintiösopimuksesta vuodelle 1983 ja ICI keskusteli kahdenkeskisesti jokaisen tuottajan kanssa uudesta järjestelmästä. Uuden kiintiöjärjestelmän käyttöönottoa odoteltaessa tuottajia vaadittiin kuitenkin rajoittamaan kuukausittaista myyntiään vuoden 1982 jälkimmäisen vuosipuoliskon ajan kunkin tuottajan vuoden 1982 alkupuoliskon aikana toteuttamaan prosentuaaliseen osuuteen kokonaismarkkinoista. Näin vuonna 1982 markkinaosuudet saavuttivat tietyn tasapainon (jota ATO kutsui nimellä "quasi-consensus"); suurista ICI ja Shell säilyttivät 11 prosentin ja Hoechst hieman alhaisemman (10,5 %) markkinaosuuden. Monte, joka yhä oli suurin tuottaja, oli edennyt hieman ja saanut 15 prosentin markkinaosuuden verrattuna 14,2 prosenttiin edellisenä vuonna.

b) Asianosaisten väitteet

202 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle esittämässään vastineessa kantaja ei kiistä erityisesti osallistumistaan vuoden 1982 hinta-aloitteisiin, mutta se katsoo, että sen kritiikki vuosien 1977, 1979, 1981 ja 1983 hinta-aloitteiden osalta on esitetty ainoastaan esimerkkinä. Muilta osin se viittaa hallinnollisen menettelyn yhteydessä toimittamaansa vastineeseen.

203 Kantaja väittää - eikä komissio kiistä tätä - ettei se osallistunut 2.9.1982 (yleisen väitetiedoksiannon liite 29) eikä 2.12.1982 (yleisen väitetiedoksiannon liite 33) pidettyihin kokouksiin, jossa "account leadership" -järjestelmää ehdotettiin ja alettiin soveltaa, kun taas komission mukaan "kaikki tuottajat, jotka osallistuivat mainittuna aikana (syyskuusta 1982 alkaen) kokouksiin (mukaan lukien Shell), nimettiin koordinoijiksi tai 'leadereiksi' ainakin yhdelle merkittävälle asiakkaalle" (päätöksen 27 kohdan viimeinen alakohta). Kantajan mukaan ei myöskään ole osoitettu, että kaikki läsnäolleet tuottajat olisivat suostuneet järjestelmän täytäntöönpanoon. Missään tapauksessa Shellille ei tiedotettu asiasta, eikä se, että muut tuottajat ovat tutkineet Shell-ryhmän yhtiöiden mahdollisuutta toimia "account leaderina", riitä osoittamaan, että yhtiöt olisivat suostuneet osallistumaan järjestelmään.

204 Lisäksi kantajan mukaan komissio on väärässä päätellessään keväällä 1983 pidetyn tuottajien kokouksen pöytäkirjasta (yleisen väitetiedoksiannon liite 37), että kantaja olisi toimittanut yksityiskohtaisia tietoja asiakkaistaan, millä voisi olla merkitystä ainoastaan "account leadership" -järjestelmän yhteydessä. Itse asiassa kukaan Shell-ryhmässä ei tuntenut kokouksen sisältöä eikä yksikään Shell-yhtiöistä osallistunut siihen tai toimittanut kenellekään tietoja kokouksessa käytettäviksi. Kokouksen pöytäkirjan ja tosiseikkojen vertailussa ilmeni, että Shelliä koskevat viittaukset perustuivat itse asiassa muiden yhtiöiden myyntipäälliköiden tekemiin epätarkkoihin arvioihin eivätkä yhdenkään Shell-yhtiön tekemään raporttiin tosiasiallisesta tilanteesta. BIHR-yrityksen osalta, jonka "account leaderinä" Shellin väitettiin toimivan, hinnat vahvistettiin sen muiden toimittajien keskihinnan mukaan, mikä esti Shelliä nostamasta BIHR:n hintoja tai ilmoittamasta sen osalta sovellettavia hintoja; nämä hinnat voitiin vahvistaa vain jälkikäteen.

205 Lopuksi kantaja väittää, että komissio ei voi perustaa väitettään Shellin 17.3.1983 pidetyn sisäisen kokouksen pöytäkirjaan (yleisen väitetiedoksiannon liite 53), koska pöytäkirjasta ei ilmene, että kantaja olisi osallistunut järjestelmään. Komissio ei myöskään ole maininnut toisen 14.3.1983 pidetyn Shellin sisäisen kokouksen pöytäkirjaa (erityisen SC:n väitetiedoksiannon liite 42), joka osoittaisi, että Shell uskoi, ettei se merkittävänä toimittajana voisi nostaa hintoja niin herkän asiakkaan kuin BIHR:n osalta. Lopuksi, Shellin osallistuminen tällaiseen järjestelmään olisi ollut vastoin sen omaa politiikkaa, joka mainittuna aikana perustui määriin.

206 Kiintiöiden osalta kantaja väittää, että koska Shell kieltäytyi osallistumasta tasaussuunnitelmaan, se epäonnistui eikä mitään kiintiösopimusta tehty. Näiden keskustelujen yhteydessä eräs Shellin johtajista tosin esitti, että Shell tyytyisi 11-12 prosentin markkinaosuuteen, mutta ottaen huomioon Shell-ryhmän rakenteen, jossa Shell ei voinut tehdä sitoumuksia tuotantoyhtiöiden lukuun, eivät muut yritykset ole voineet ymmärtää tätä ilmoitusta kiintiön hyväksymisenä. Vuonna 1982 Shellin markkinaosuus oli suurempi kuin 12 prosenttia ja todellisesta tuotantokapasiteetista oli käytössä 98 prosenttia, mistä muiden tuottajien on täytynyt olla tietoisia.

207 Komissio puolestaan viittaa päätöksessä esitettyyn näyttöön osoittaakseen kantajan osallistuneen vuoden 1982 hinta-aloitteisiin.

208 Lisäksi se arvioi, että on kiistatonta näyttöä siitä, että Shellin yhtiöt ovat osallistuneet "neljän suuren" kokouksiin sekä paikallisiin kokouksiin ja etteivät ne näin ole voineet pitkään olla tietämättömiä "account leadership" -järjestelmästä ja omasta osuudestaan siinä (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 29 ja 33), koska niille tiedotettiin kokousten sisällöstä, kuten ICI on esittänyt vastauksessaan tietojensaantipyyntöön (yleisen väitetiedoksiannon liite 8). Ainoastaan sen vuoksi, että niillä oli hyvä syy uskoa Shellin olevan valmis osallistumaan järjestelmään, muut tuottajat mainitsivat Shellin mahdollisena linjajohtajana.

209 Komission mukaan keväällä 1983 pidetyn kokouksen pöytäkirja (yleisen väitetiedoksiannon liite 37), jonka vahvistaa 17.3.1983 pidetyn kokouksen sisäinen pöytäkirja (yleisen väitetiedoksiannon liite 53), osoittaa, että Shell linjajohtajan asemassaan toimitti muille tuottajille erityisiä tietoja asiakkaistaan, erityisesti BIHR:stä.

210 Komissio korostaa vielä, että "account leadership" -järjestelmä oli ainoastaan yksi osa tuottajien välisistä sopimuksista.

211 Vuoden 1982 osalta komissio toteaa, ettei lopullista kiintiösuunnitelmaa onnistuttu toteuttamaan huolimatta tämän suuntaisista ponnisteluista, joiden olemassaolon löydetyt erilaiset suunnitelmat osoittavat. Väliaikaiseksi ratkaisuksi löydettiin kuitenkin myynnin erityinen ohjaaminen edellisen vuoden lukujen mukaisesti. Komissio esittää, että kiintiöiden määrittämiseen liittyvistä keskusteluista todistaa suuri määrä asiakirjoja. Näistä asiakirjoista on mainittava erityisesti ICI:n kokouksista laatimat pöytäkirjat (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 24-26 ja 31-33), joista ilmenee, että tietoja myydyistä määristä todella vaihdettiin. On myös huomattava ICI:stä löytyneet erilaiset suunnitelmat (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 69 ja 71) sekä ICI:n tekemä kohtalaisen laaja ehdotus vuodelle 1982 (yleisen väitetiedoksiannon liite 70).

212 Komissio esittää, että Shelliä koskevien tietojen näissä asiakirjoissa on oltava Shellin itsensä toimittamia, kuten ilmenee ICI:n vastauksesta tietojensaantipyyntöön.

c) Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

213 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että kantajan osallistumista hinta-aloitteisiin, niiden täytäntöönpanon helpottamiseksi tarkoitettuihin toimenpiteisiin sekä kiintiöjärjestelmään on tarkasteltava kantajan yhteyksien osalta "johtajien" ja "asiantuntijoiden" kokouksiin osallistuneiden kanssa, sen osallistumisen osalta "neljän suuren" kokouksiin sekä Shell-ryhmän tuotantoyhtiöiden osallistumisen osalta paikallisiin kokouksiin.

214 Kesä-heinäkuun 1982 hinta-aloitteen osalta, jossa määritettiin 14. päiväksi kesäkuuta Yhdistyneessä kuningaskunnassa tavoitehinta, josta päätettiin 13.5.1982 pidetyssä "asiantuntijoiden" kokouksessa (yleisen väitetiedoksiannon liite 24), komissio perustaa väitteensä Shell UK:n 17.6.1982 päivättyyn muistioon (29.3.1985 päivätyn kirjeen liite SC F1), jossa esitetään 50 GBP/tonni hinnankorotusta, mikä vastaa tavoitehintaa, kesäkuun 21. päiväksi. Tätä näyttöä vastaan kantaja esittää, että koska komissio on myöntänyt, ettei aloitetta pantu täytäntöön, se voi ainoastaan väittää, että hinnat kesäkuussa pysyivät samoina kuin toukokuussa. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että vaikka Shellin muistio on päivätty yli kuukauden kuluttua 13.5.1982 pidetystä kokouksesta sekä kolme päivää kesäkuun tavoitehinnan voimaantulopäivän jälkeen, se on kuitenkin päivätty seuraavana päivänä paikallisen kokouksen jälkeen, jonka DSM kutsui koolle Belgiassa muiden tuottajien 9.6.1982 pidetyssä kokouksessa (yleisen väitetiedoksiannon liite 25) esittämän pyynnön seurauksena. Paikallisen kokouksen, johon Shell osallistui, tarkoituksena oli "to quote the target levels absolutely rigidly for July" (tiukkojen tavoitetasojen vahvistaminen heinäkuulle). Päätös tehtiin, kun tuottajat olivat todenneet seuraavaa:

"It was impossible to reach the target level of 36 BFR/kg etc in June. ICI & DSM pressed for a major push in Belgium as it would have beneficial effects on the surrounding countries + bringing Shell back into the fold (without any producers having to put too much at stake in terms of volume)."

[Oli mahdotonta saavuttaa 36 BEF/kg tavoitetasoa jne. kesäkuussa; ICI ja DSM painostivat merkittävään ponnistukseen Belgiassa, koska siitä olisi hyödyllisiä seurauksia naapurimaissa + se toisi Shellin takaisin ruotuun (ilman että yksikään tuottaja joutuisi ottamaan liian suuria riskejä määrien osalta).]

Tämän vuoksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että 16.6.1982 pidetyn paikallisen kokouksen seurauksena Shell hyväksyi senhetkisen hinta-aloitteen, eikä sillä, että aloite epäonnistui, ole merkitystä.

215 Osoittaakseen kantajan osallistuneen syys-joulukuun 1982 hinta-aloitteeseen komissio perustaa väitteensä Shell UK:n 26.8.1982 päivättyyn sisäiseen tiedotteeseen (29.3.1985 päivätyn kirjeen liite SC G1), jossa kehotetaan myyntiosastoa tiedottamaan asiakkaille Yhdistyneessä kuningaskunnassa 1.10.1982 alkaen sovellettavasta korotuksesta ja jossa vahvistetaan "tavoitetasot" jotka vastaavat tarkalleen 2.9.1982 pidetyn "asiantuntijoiden" kokouksen pöytäkirjassa (yleisen väitetiedoksiannon liite 29) esitettyjä. "Kaupallisesta politiikasta polyolefiinien alalla" 1.11.1982 annetussa tiedotteessa puolestaan suositellaan voimassa olevien pohjahintojen säilyttämistä, mutta niiden korottamista Yhdistyneessä kuningaskunnassa 20 GBP:lla/tonni jos ja kun Benelux-maiden ja Skandinavian maiden markkinat vahvistavat hintansa 2,00 DEM:aan/kg ja Euroopassa aletaan pyytää 10 pfennigiä enemmän marras- ja joulukuussa (29.3.1985 päivätyn kirjeen liite SC G2). Komissio viittaa lisäksi 25.11.1982 päivättyyn tiedotteeseen, jossa suositellaan 20 GBP/tonni hinnankorotusta joulukuussa sekä "pohjatason" nostamista 490 GBP:aan/tonni raffian osalta heti kun se on mahdollista joulukuun alkupuolella (29.3.1985 päivätyn kirjeen liite SC G3). Lisäksi 30.11.1982 pidetyn kokouksen, jossa puheenjohtajana oli SCITCO, ja johon osallistuivat myös muut Shell-yhtiöt, pöytäkirjassa mainitaan "tavoitteet joulukuussa", jotka ovat 2,10 DEM/kg raffian, 2,30 DEM/kg homopolymeerin ja 2,50 DEM/kg kopolymeerin osalta (29.3.1985 päivätyn kirjeen liite SC G4). Lopuksi, ICI:n tiedotteessa tuottajien joulukuun kokouksen seurauksena tapahtuneeseen hintojen vaihteluun esitetään merkityksellinen huomio: "Shell & ourselves have made good progress towards the UKL 490 December levels- -" (Shell ja me itse olemme edistyneet pitkälle kohti 490 GBP tasoa joulukuun osalta - -; yleisen väitetiedoksiannon liite 34). Shell on kuitenkin esittänyt ICI:lle varautuneisuutensa tulevan aloitteen osalta, minkä vuoksi tiedotteen kirjoittaja on lisännyt: "The most I could persuade them to consider was + UKL 20/t in February to UKL 510/t - -" (Ainoa, mihin sain heidät suostuteltua oli + 20 GBP/t helmikuussa, eli 510 GBP/t - -). Shellin 30.11.1982 pidetyn kokouksen pöytäkirjasta ilmenee, että Shell UK:n tavoite 1.2.1983 oli todella 510 GBP. Tätä näyttöä vastaan kantaja väittää, että Shell UK:n 26.8.1982 päivätty muistio on laadittu viikkoa ennen 2.9.1982 pidettyä kokousta, jossa komission mukaan vahvistettiin tavoitehinta lokakuulle, eikä muistio näin ole hintoja koskeva ohje. Se lisää, että tämän väitteen vahvistaa toisaalta pöytäkirja (erityinen väitetiedoksianto, Shell, liite 30) Shellin 7.9.1982 pidetystä sisäisestä PIM-kokouksesta, jossa ilmoitettiin, että tavoitteen saavuttaminen olisi vaikeata, koska tietyt Shell-ryhmän tuotantoyhtiöistä kieltäytyivät menettämästä markkinaosuuksiaan noudattaakseen perusteetonta hintapolitiikkaa, ja toisaalta muiden tuottajien asiakirjoista, joiden mukaan Shell harjoitti erittäin kilpailukykyistä hintapolitiikkaa. Kantaja jatkaa väittämällä, että 1.11. päivätyssä muistiinpanossa ei esitetä minkäänlaista hinnankorotusta Shellin osalta ja että 25.11. päivätyssä muistiinpanossa selitetään syy hinnankorotuksiin joulukuussa, eli punnan heikkous. Lopuksi kantaja viittaa Shell UK:n 14.12. päivättyyn muistiinpanoon (SC:n vastauksen 29.3.1985 päivättyyn kirjeeseen liite G1), jonka mukaan korotus peruttiin, minkä vahvistaa ICI:n "W. European Polypropylene situation December 1982" -niminen tiedote (yleisen väitetiedoksiannon liite 34, Länsi-Euroopan polypropeenitilanne joulukuussa 1982), jossa mainittiin Shellin harjoittama aggressiivinen hintapolitiikka. Shellin varovaisuutta hinnankorotusten alalla todistaa vielä 30.11.1982 pidetyn kokouksen pöytäkirja. Ensimmäisen oikeusasteen tuomio-istuin toteaa, että vaikka 26.8.1982 päivätty muistio onkin laadittu ennen 2.9.1982 pidettyä kokousta, se on kuitenkin laadittu 20.8.1982 pidetyn "johtajien" kokouksen sekä 23.8.1982 pidetyn paikallisen kokouksen jälkeen, jossa käsiteltiin Belgian tilannetta ja johon yksi kantajan tuotantoyhtiö osallistui. Tässä 20.8.1982 pidetyssä kokouksessa (yleisen väitetiedoksiannon liite 28) vahvistettiin 2,00 DEM/kg tavoitehinta 1.10.1982 alkaen. Mitä tulee 7.9.1982 pidetyn sisäisen kokouksen pöytäkirjaan (erityisen väitetiedoksiannon SC:lle liite 30), on todettava, että siinä esitetään, että vaikka taloudelliset olosuhteet nyt olivat suotuisat hintojen korotukselle, oli 2,00 DEM/kg saavutettavissa vain tietyissä tapauksissa. Muiden väitteiden osalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että kantaja pyrkii väitteillään ainoastaan osoittamaan, ettei se pystynyt soveltamaan tavoitehintoja markkinoilla eikä sitä, ettei se osallistunut sopimuksiin, joissa tavoitehinnat asetettiin.

216 Edellä esitetystä seuraa, että komissio on oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut, että kantaja on osallistunut kahteen vuodeksi 1982 tehtyyn hinta-aloitteeseen, jotka kuvataan päätöksen 37-46 kohdassa sekä sen taulukoissa 7H ja 7J.

217 Kantajan osallistumisen osalta "account leadership" -järjestelmään ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että kantaja kiistää sekä osallistumisensa järjestelmään että myös sen, että muut tuottajat hyväksyivät järjestelmän ja sovelsivat sitä. Kuitenkin 2.9.1982 pidetyn kokouksen (yleisen väitetiedoksiannon liite 29), 2.12.1982 pidetyn kokouksen (yleisen väitetiedoksiannon liite 33) sekä keväällä 1983 pidetyn kokouksen (yleisen väitetiedoksiannon liite 37) pöytäkirjoista ilmenee, että kokouksiin osallistuneet tuottajat suostuivat järjestelmään. Tämän osalta "account leadership" -järjestelmän hyväksyminen ilmenee seuraavasta 2.9.1982 pidetyn kokouksen pöytäkirjan kappaleesta:

"about the dangers of everyone quoting exactly DM 2.00 A.'s point was accepted but rather than go below DM 2.00 it was suggested & generally agreed that others than the major producers at individual accounts should quote a few pfs higher. Whilst customers tourism was clearly to be avoided for the next month or two it was accepted that it would be very difficult for companies to refuse to quote at all when, as was likely, customers tried to avoid paying higher prices to the regular suppliers. In such cases producers would quote but at above the minimum levels for October"

(A:n huomautus riskeistä, joita seuraisi, jos kaikki ehdottaisivat täsmälleen samaa 2,00 DEM, hyväksyttiin; kuitenkin sen sijaan että laskettaisiin alle 2,00 DEM:an esitettiin ajatus - jonka kaikki hyväksyivät - että muut kuin tietyn asiakkaan pääasialliset toimittajat tarjoaisivat muutamaa pfennigiä korkeammalla hinnalla. Vaikka uusien asiakkaiden hankkimista oli selvästi vältettävä seuraavien yhden tai kahden kuukauden ajan, myönnettiin, että yrityksille olisi vaikeaa kieltäytyä tekemästä tarjousta, mikäli, kuten oli odotettavissa, asiakkaat pyrkivät välttämään säännöllisten toimittajien korkeampia hintoja. Tällaisessa tapauksessa tuottajien olisi tehtävä tarjous, mutta korkeammalla tasolla kuin lokakuun minimitaso).

218 Järjestelmän ainakin osittaisen täytäntöönpanon todistaa 3.5.1983 pidetyn kokouksen pöytäkirja (yleisen väitetiedoksiannon liite 38), jossa esitetään:

"A long discussion took place on Jacob Holm who is asking for quotations for the 3rd quarter. It was agreed not to do this and restrict offers to the end of June, April/May levels were at DKR 6.30 (DM 1.72). Hercules were definitely in and should not have been so. To protect BASF, it was agreed that CWH(üls) + ICI would quote DKR 6.75 from now to end June (DM 1.85) - -"

(Jacob Holmista, joka on pyytänyt tarjousta kolmannelle vuosineljännekselle, keskusteltiin pitkään. Sovittiin, että tällaista ei tehdä vaan rajoitetaan tarjous kesäkuun loppuun. Huhtikuun ja toukokuun hinnat olivat tasolla 6,30 Tanskan kruunua (DKR) (1,72 DEM). Oli selvää, että Hercules oli mukana, vaikkei sen olisi pitänyt olla. BASF:n suojelemiseksi sovittiin, että CWH(üls) + ICI tarjoaisivat 6,75 DKR:lla kesäkuun loppuun saakka (1,85 DEM).]

Täytäntöönpanosta todistaa ICI:n vastaus tietojensaantipyyntöön (yleisen väitetiedoksiannon liite 8), jossa todetaan kokouspöytäkirjan osalta:

"In the Spring of 1983 there was a partial attempt by some producers to operate the 'Account Leadership' scheme - - Since Hercules had not declared to the 'Account Leader' its interest in supplying Jacob Holm, the statement was made at this meeting in relation to Jacob Holm that 'Hercules were definitely in and should not have been so'. It should be made clear that this statement refers only to the Jacob Holm account and not to the Danish market. It was because of such action by Hercules and others that the 'Account Leadership' scheme collapsed after at most two months of partial and ineffective operation.

The method by which Hüls and ICI should have protected BASF was by quoting a price of DKR 6.75 for the supply of raffia grade polypropylene to Jacob Holm until the end of June."

(Keväällä 1983 tietyt tuottajat yrittivät osittain panna täytäntöön "account leadership" -järjestelmää - - Koska Hercules ei ollut ilmoittanut "account leaderille" aikomustaan suorittaa toimituksia Jacob Holmille, todettiin kokouksessa Jacob Holmin osalta, että "Hercules oli mukana, vaikkei sen olisi pitänyt olla". On huomattava, että tämä toteamus koskee ainoastaan Jacob Holmia eikä Tanskan markkinoita. Herculesin ja muiden tämän kaltaisen toiminnan vuoksi "account leadership" -järjestelmä epäonnistui enintään kahden kuukauden osittaisen ja tehottoman toiminnan jälkeen.

Keino, jolla Hülsin ja ICI:n piti suojata BASF:ää, oli tarjota Jacob Holmille raffia-laadun polypropeenia 6,75 DKR:n hintaan kesäkuun loppuun asti.)

219 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että toisin kuin kantaja väittää, 2.12.1982 pidetyn kokouksen pöytäkirja (yleisen väitetiedoksiannon liite 33) osoittaa, että "account leadership" -järjestelmä hyväksyttiin 2.9. pidetyssä kokouksessa (yleisen väitetiedoksiannon liite 29), koska siinä todetaan, että 2.12. "the idea of account management was proposed for more general adoption" (tilinhoitoajatusta ehdotettiin yleisempään käyttöön), mikä osoittaa, että järjestelmää oli jo aikaisemmin sovellettu rajoitetummassa muodossa. Sen osalta, onko se, että kantajan nimi mainitaan kahden kokouksen, joihin se ei osallistunut, pöytäkirjojen liitteinä olevissa taulukoissa, luotettavaa näyttöä, on todettava, että kantajan nimi esitetään sen suurimpien Yhdistyneen kuningaskunnan asiakkaiden nimien vieressä sekä ensimmäiseen että toiseen pöytäkirjaan liitetyissä taulukoissa, mutta että sen asiakkaiden määrä on vähentynyt jälkimmäisessä pöytäkirjassa, jossa esitetään myös sen suurimman asiakkaan nimi Ranskassa. Näiden kahden kokouksen välisenä aikana yksi Shell-ryhmän tuotantoyhtiö osallistui paikallisiin kokouksiin Yhdistyneessä kuningaskunnassa 13.9., 18.10. ja 15.11.1982 ja kantaja osallistui "neljän suuren" kokoukseen 13.10.1982. Tämän näytön osalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, ettei ole uskottavaa, että kilpailijat eivät olisi tiedottaneet kantajalle näissä neljässä kokouksessa "account management" -järjestelmän hyväksymisestä 2.9.1982 pidetyssä kokouksessa. Tämän vuoksi se, että Shellin nimi esitetään sen tiettyjen merkittävien asiakkaiden "account leaders" -listassa 2.12.1982 pidetyn kokouksen pöytäkirjan liitteenä olevassa taulukossa, osoittaa ainakin, ettei se ole periaatteessa vastustanut osallistumista järjestelmään eikä se sen vuoksi ole saanut tietoa ehdotetusta "account leadership" -järjestelmästä vasta 2.12.1982 pidetyn kokouksen jälkeen, kuten se itse väittää. Koska kantaja ei ole muodollisesti kieltäytynyt osallistumasta järjestelmään, on se ainakin antanut kilpailijoille vaikutelman, että se suostuu osallistumaan siihen.

220 Sen kysymyksen osalta, vastustiko kantajan Yhdistyneen kuningaskunnan tuotantoyhtiö Yhdistyneessä kuningaskunnassa tammikuussa 1983 pidetyssä paikallisessa kokouksessa osallistumista tällaiseen järjestelmään, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että kantajan tämän osalta esittämiä väitteitä ei tue minkäänlainen näyttö, koska se ei ole toimittanut pöytäkirjaa kokouksesta, jossa kieltäytymisen väitetään tapahtuneen.

221 Kantajan esittämän väitteen osalta, jonka mukaan sen olisi ollut mahdotonta toimia "account leaderina" suurimpien asiakkaittensa osalta Yhdistyneessä kuningaskunnassa, koska se ei voinut ottaa riskiä olla ensimmäinen, joka nostaisi hintojaan suurimpien asiakkaittensa osalta, on huomattava, ettei väitteellä olisi merkitystä kuin mikäli kilpailu hintojen alalla olisi kyseisenä ajankohtana ollut vapaata. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on kuitenkin todennut, että polypropeenin tuottajat yhteensovittivat hintapolitiikkojaan ja että ne olivat sopineet "account leadership" -järjestelmästä. Tämän vuoksi kantaja pystyi korottamaan hintojaan suurimpien asiakkaittensa osalta riskittä, koska se tiesi kilpailijoidensa toimivan samoin.

222 Uuden hintapolitiikan osalta, jota kantajan väitetään harjoittaneen tammikuusta 1983 alkaen ja jonka avulla se pyrki lisäämään myyntiä määrällisesti vahvistamalla suurimpien asiakkaittensa hinnat suhteessa niiltä aiemmin laskutettuihin hintoihin sillä ehdolla, että ne säilyttävät tai lisäävät tilaustensa määrää, mitä kantajan mukaan todistavat Shell UK:n kaksi sisäistä tiedotetta, jotka on päivätty 26.1.1983 ja 16.3.1983 (SC:n vastauksen yleiseen väitetiedoksiantoon liitteet 18 ja 19), ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että vaikka kantajan esittämät asiakirjat osoittavat aikeen noudattaa myynnin määriin keskittyvää politiikkaa, ei niissä esitetä hintojen vahvistamista aiemman ajanjakson mukaisesti. Tämän vuoksi kantajan esittämä väite on hylättävä.

223 Kantajan väitteen osalta, jolla se pyrkii osoittamaan, ettei se ole voinut olla BIHR-asiakkaansa "account leader" Ranskassa sekä sen väitteen osalta, jolla se kiistää Shellin 17.3.1983 päivätyn sisäisen tiedotteen (SC:n väitetiedoksianto, liite 41) ja keväällä 1983 pidetyn kokouksen pöytäkirjan (yleisen väitetiedoksiannon liite 37) luotettavuuden yhdessä luettuina, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että kantajan väitteet kokonaisuudessaan pyrkivät osoittamaan, että sen oli mahdotonta toimia BIHR:n "account leaderina", ensinnäkin koska se olisi ottanut liian suuren riskin ollessaan ensimmäinen, joka korottaisi hintojaan sellaisen asiakkaan suhteen, josta se oli suuresti riippuvainen, ja toiseksi koska BIHR-asiakkaalta laskutetut hinnat vahvistettiin sen muille toimittajille edellisen vuosineljänneksen aikana maksamien hintojen keskiarvon mukaan. Tällainen väite olisi hyväksyttävä tilanteessa, jossa kilpailua markkinoilla ei olisi rajoitettu. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin muistuttaa kuitenkin, että polypropeenin tuottajat olivat määrittäneet tavoitehintoja sekä hyväksyneet "account leadership" -järjestelmän, joka suojasi asiakkaan pääasiallista toimittajaa tämän korottaessa asiakkaalta pyytämiään hintoja. Lisäksi BIHR:ään sovelletusta hintojen vahvistamisjärjestelmästä seurasi täsmälleen samanlainen tulos kuin "account leadership" -järjestelmästä, koska oli sovittu, että muut asiakkaan käyttämät toimittajat pyytäisivät samaa tai korkeampaa hintaa kuin noudatettu tavoitehinta. Tämän vuoksi asiakkaan kantajalle maksamat hinnat nousivat koska kilpailijoidenkin hinnat nousivat. Tämän vuoksi ei ole syytä olla olettamatta, että kantaja oli BIHR:lle osoitettu "account leader".

224 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo lopuksi, että keväällä 1983 pidetyn kokouksen pöytäkirjan (yleisen väitetiedoksiannon liite 37) osittainen virheellisyys, erityisesti kantajan tiettyihin asiakkaisiin soveltamien hintojen osalta, ei johdu siitä, että kantaja ei olisi toimittanut näitä tietoja vaan siitä, että koska kilpailijat olivat toistuvasti moittineet kantajaa sen noudattaman hintapolitiikan johdosta, erityisesti sellaisten asiakkaiden, joiden "account leaderiksi" se oli osoitettu (katso Shellin 14.3.1983 pidetyn sisäisen kokouksen pöytäkirja, SC:n väitetiedoksiannon liite 42), kantaja yritti antaa kilpailijoilleen vaikutelman, että se sovelsi tavoitehintoja läheisempiä hintoja, toisin sanoen korkeampia kuin mitä se todellisuudessa sovelsi.

225 Kiintiöiden osalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin huomauttaa, että vuoden 1982 osalta tuottajien väitetään osallistuneen neuvotteluihin kiintiösopimuksen tekemiseksi kyseiselle vuodelle; niiden väitetään tässä yhteydessä ilmoittaneen toisilleen pyrkimyksensä tonneissa; niiden väitetään myös, koska lopulliseen sopimukseen ei päästy, ilmoittaneen toisilleen kokouksissa ensimmäisen vuosipuoliskon kuukausittaiset myyntilukunsa verrattuina edellisen vuoden toteutuneeseen prosentuaaliseen osuuteen sekä, jälkimmäisen vuosipuoliskon aikana, pyrkineen rajoittamaan kuukausittaista myyntiään samaan prosentuaaliseen osuuteen kokonaismarkkinoista kuin saman vuoden ensimmäisen puolen vuoden aikana.

226 Tuottajien välisistä neuvotteluista kiintiöjärjestelmän perustamiseksi sekä tässä yhteydessä niiden toisilleen tekemistä pyrkimysilmoituksista todistaa ensinnäkin asiakirja nimeltä "Scheme for discussions 'quota system 1982'" (Keskustelusuunnitelma "kiintiöjärjestelmä vuonna 1982", yleisen väitetiedoksiannon liite 69), jossa esitetään kaikkien niiden osalta, joille päätös on osoitettu, lukuun ottamatta Herculesta, tonnit, joihin ne katsovat olevansa oikeutettuja sekä tiettyjen tuottajien osalta (kaikkien paitsi Anicin, Linzin, Petrofinan, Shellin ja Solvayn) myös tonnit, jotka niiden mukaan olisi osoitettava muille tuottajille; toiseksi ICI:n tiedote nimeltä "Polypropylene 1982, Guidelines" (Polypropeeni 1982, suuntaviivat, yleisen väitetiedoksiannon liite 70 a), jossa ICI analysoi meneillään olevia neuvotteluja; kolmanneksi 17.2.1983 päivätty taulukko (yleisen väitetiedoksiannon liite 70 b), jossa vertaillaan erilaisia myynnin jakamisehdotuksia, joista yhdessä nimeltä "ICI Original Scheme" (ICI:n alkuperäinen suunnitelma) Monte tekee toiseen, käsintehtyyn taulukkoon, vähäisiä muutoksia "Milliavacca 27/1/82" otsikoituun sarakkeeseen (kyseessä on Monten erään työntekijän nimi; yleisen väitetiedoksiannon liite 70 c); lopuksi italiaksi laadittu taulukko (yleisen väitetiedoksiannon liite 71), jossa esitetään monimutkainen ehdotus (joka kuvataan päätöksen 58 kohdan kolmannen alakohdan lopussa).

227 Ensimmäiselle vuosipuoliskolle hyväksytyt toimenpiteet esitetään 13.5.1982 pidetyn kokouksen pöytäkirjassa (yleisen väitetiedoksiannon liite 24), jossa todetaan erityisesti seuraavaa:

"To support the move a number of other actions are needed a) limit sales volume to some agreed prop. of normal sales."

("Tämän tukemiseksi tietyt muut toimenpiteet ovat tarpeellisia a) myynnin määrän rajoittaminen tiettyyn sovittuun osuuteen tavanomaisesta myynnistä.)

Toimenpiteiden täytäntöönpanoa todistaa 9.6.1982 pidetyn kokouksen pöytäkirja (yleisen väitetiedoksiannon liite 25), jonka liitteenä olevassa taulukossa esitetään jokaisen tuottajan osalta "actual" myyntiluvut kuukausittain tammikuusta huhtikuuhun 1982 verrattuna lukuun "theoretical based on 1981 av(erage) market share" (teoreettinen laskettuna keskimääräisen vuoden 1981 markkinaosuuden perusteella), sekä 20. ja 21.7.1982 pidetyn kokouksen pöytäkirja (yleisen väitetiedoksiannon liite 26) tammi-toukokuun 1982 osalta ja 20.8.1982 pidetyn kokouksen pöytäkirja (yleisen väitetiedoksiannon liite 28) tammi-heinäkuun 1982 osalta. Vertailussa tosiasiallisen kuukausittaisen myynnin kanssa viitteenä käytetyn kiintiön teoreettisuus on seurausta siitä, ettei vuodelle 1981 onnistuttu sopimaan kiintiöistä, mutta tämä ei heikennä vertailun merkitystä keinona valvoa kuukausittaisen myynnin rajoittamista viittaamalla edelliseen vuoteen.

228 Toiselle vuosipuoliskolle hyväksytyistä toimenpiteistä todistaa 6.10.1982 pidetyn kokouksen pöytäkirja (yleisen väitetiedoksiannon liite 31), jossa esitetään seuraavaa: "In October this would also mean restraining sales to the Jan/June achieved market share of a market estimated at 100 kt." (Lokakuussa tämä tarkoittaisi myös myynnin rajoittamista tammi/kesäkuussa toteutuneeseen osuuteen 100 kt arvioiduista markkinoista.) Toisaalla esitetään seuraavaa: "Performance against target in September was reviewed" (Saavutetut tulokset suhteessa syyskuun tavoitteeseen tarkistettiin). Pöytäkirjan liitteenä on taulukko nimeltä "September provisional sales versus target [based on Jan-June market share applied to demand est(imated) at 120 kt)]" [Ennakoitu myynti syyskuussa verrattuna tavoitteeseen (laskettu tammi-kesäkuun markkinaosuuden perusteella sovellettuna arvioituun 120 kt kysyntään)]. Toimenpiteiden jatkamista todistaa 2.12.1982 pidetyn kokouksen pöytäkirja (yleisen väitetiedoksiannon liite 33), jonka liitteenä olevassa taulukossa verrataan marraskuun 1982 osalta "Actual" myyntiä "Theoretical" lukuihin, jotka on laskettu "J-June % of 125 kt" (tammi-kesäkuun prosenttiosuus 125 kt:sta).

229 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että kantajan osallistuminen kiintiöjärjestelmään ilmenee sekä sen toistuvista yhteyksistä "johtajien" ja "asiantuntijoiden" kokouksiin osallistuneisiin, erityisesti Shell-ryhmän tuotantoyhtiöiden osallistumisista lukuisiin paikallisiin kokouksiin, joiden harvat saatavilla olevat pöytäkirjat osoittavat, että niissä käsiteltiin eri jäsenvaltioiden eri tuottajien myynnin määrien valvontaa, että sen osallistumisesta kahdenvälisiin kokouksiin muiden tuottajien kanssa. Tämän osalta on huomattava, että 26.11.1982 pidetyssä kahdenvälisessä kokouksessa ICI:n kanssa todettiin kantajan edustajan "was quick to pick up that in October only Shell's market share was in line with their Jan-June performance" (nopeasti todenneen, että lokakuussa ainoastaan Shellin markkinaosuus oli sen tammi- kesäkuun tulosten mukainen; yleisen väitetiedoksiannon liite 99).

230 Tämän näytön lisäksi on todettava, että kantajaa koskevat luvut esitetään sellaisten kokousten pöytäkirjoissa, joissa tarkoituksena oli valvoa kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanoa (katso 10.3., 9.6., 12.8., 20.8. ja 2.11.1982 pidettyjen kokousten pöytäkirjat, yleisen väitetiedoksiannon liitteet 23, 25, 26, 28 ja 32). Näiden lukujen luotettavuutta tukee vielä se, että 12.8., 6.10. ja 2.12. pidettyjen kokousten pöytäkirjoissa (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 27, 31 ja 33), kantajaa koskevat luvut on korvattu kirjaimilla "N.A." ("not available" - ei saatavilla), mikä osoittaa, että muut tuottajat eivät pystyneet arvioimaan kantajaa koskevia lukuja Fides-järjestelmän tilastojen perusteella silloin, kun se ei toimittanut niitä itse. Lisäksi on muistettava, että kantaja toimitti itseään koskevat luvut (katso 114 ja 115 kohta edellä).

231 Lisää näyttöä saadaan siitä, että 13.5.1982 pidetyssä kokouksessa mainittiin Shellin laitosten uudelleen avaamisesta; että 9.6.1982 pidetyssä kokouksessa (yleisen väitetiedoksiannon liite 25) todettiin tarve saada Shell takaisin mukaan suunnitelmaan; että 20. ja 21.7.1982 pidetyn kokouksen pöytäkirjassa (yleisen väitetiedoksiannon liite 26) esitetään, että on tarpeen ottaa yhteyttä poissaoleviin tuottajiin, ja että 21.9.1982 pidetyn kokouksen pöytäkirjassa (yleisen väitetiedoksiannon liite 30) esitetään seuraavaa:

"pressure was needed on Shell Italy to restrain themselves to the agreed levels for October. SCIT + SCUK were reported to be fully supportive + good meeting had been held by ICI, DSM with Shell Netherlands. It was reported that SCIT had agreed to attend a 'big four' meeting subsequently fixed for 13 October".

(Shell Italiaa oli painostettava pysyttäytymään lokakuulle sovitulla tasolla. Ilmoitettiin SCIT:n ja SCUK:n olevan suostuvaisia ja että ICI:n, DSM:n ja Shell Alankomaiden kokous oli onnistunut. Ilmoitettiin, että SCIT oli suostunut osallistumaan "neljän suuren" kokoukseen, joka päätettiin pitää 13.10.).

232 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että komissio on perustellusti päätellyt "johtajien" ja "asiantuntijoiden" kokouksissa suoritetusta aiemman ajanjakson mukaisen vuoden 1982 kuukausittaisten myyntien rajoitusjärjestelmän yhteisestä valvonnasta, jonka kantaja on mahdollistanut toimittamalla myyntilukunsa, että polypropeenin tuottajat ovat hyväksyneet järjestelmän.

233 Edellä esitetystä seuraa, että komissio on oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut, että kantaja oli yksi niistä polypropeenin tuottajista, jotka pääsivät yhteisymmärrykseen kesä-heinäkuun 1982 ja syys-marraskuun 1982 hinta-aloitteista, niiden toteuttamista helpottamaan tarkoitetuista toimenpiteistä sekä kuukausittaisen myyntinsä rajoittamisesta aiemman ajanjakson mukaisesti.

C.4 Vuosi 1983

a) Kanteen kohteena oleva päätös

234 Päätöksen (47 kohta) mukaan kantaja on osallistunut heinä-marraskuun 1983 hinta-aloitteeseen. Itse asiassa 3.5.1983 pidetyssä kokouksessa sovittiin, että tuottajat pyrkisivät soveltamaan 2,00 DEM/kg tavoitehintaa kesäkuussa 1983. Aiemmin määritettyä tavoitetta siirrettiin kuitenkin 20.5.1983 pidetyssä kokouksessa syyskuuhun ja samalla vahvistettiin väliaikainen tavoite 1. päivästä heinäkuuta (1,85 DEM/kg). Seuraavaksi, 1.6.1983 pidetyssä kokouksessa, läsnäolevat tuottajat vakuuttivat pyrkivänsä soveltamaan 1,85 DEM/kg korotusta. Tässä yhteydessä Shellin väitetään "sitoutuneen itse korotukseen ja ilmoittamaan tästä julkisesti ECN:ssä". Päätöksessä todetaan myös Herculesin, jonka mainittiin olevan "erittäin suostuvainen", aikoneen ilmoittaa uudet hinnat kesäkuussa. Kaikki kokoukseen osallistuneet kehottivat myyntivastaaviaan tiedottamaan asiakkaille suunnitellusta hinnankorotuksesta.

235 Päätöksessä (48 kohta) esitetään myös, että vastaten Shellin ilmoitusta aloitteen julkistamisesta ECN:ssä 13.6.1983 ilmestyneessä artikkelissa mainittiin tuottajien aikovan nostaa hintoja, Shell vähintään 1,90 DEM:aan/kg 1. päivästä heinäkuuta, sekä uudelleen syyskuussa. Artikkelissa todettiin ICI:n ja Monten soveltavan samankaltaisia korotuksia. Päätöksen mukaan Shell osallistui lokakuusta 1982 alkaen useimpiin "neljän suuren" kuukausittaisiin "valmisteleviin kokouksiin". ECN:n artikkelin mukaan markkinat olivat "yhä tiukemmat" ja ICI:n toukokuun lopussa laatimassa sähkeenomaisessa tiedotteessa mainitaan: "määrät kesäkuussa - rajoittaa 122 1/2 = kesäkuun markkinat arvioitu cf 130 + odotettavissa oleva". Siinä jatketaan vielä: "Shell johtaa. ECN-artikkeli kaksi viikkoa. ICI:lle ilmoitettu".

236 Päätöksen (49 kohta) mukaan 20.5.1983 pidetyn kokouksen jälkeen ICI, DSM, BASF, Hoechst, Linz, Shell, Hercules, ATO, Petrofina ja Solvay antoivat myyntiyksiköilleen ohjeet soveltaa 1. päivästä heinäkuuta 1,85 DEM:n/kg hintaa raffian osalta. Shellin Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja Ranskaa koskevat asiakirjat osoittavat, että yhtiö oli tietoinen 1. päivästä heinäkuuta alkaen sovellettaviksi sovituista tasoista ja että se perusti myyntipolitiikkansa näihin hintoihin. Asiakirjassa nimeltä "PP W. Europe - Pricing" (PP:n hintojen muodostuminen Länsi-Euroopassa) Shell viittaa selkeästi 1,85 DEM/kg tai 480 GBP/tonni "heinäkuun tavoitteeseen". Shellin 14.6.1983 päivätyssä "markkinoiden laatua" koskevassa kertomuksessa esitetään myös, että "Länsi-Euroopassa Shellin kansalliset yhtiöt jäädyttävät markkinaosuutensa (jopa vähentävät niitä Alankomaissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa) tukeakseen hintojen vakautta". Päätöksessä lisätään, että ATO:sta ja Petrofinasta löytyneet hintoja koskevat ohjeet ovat vain osittaisia, mutta että ne vahvistavat yhtiöiden nostaneen hintatasoaan, Petrofinan ja Solvayn tapauksessa hieman viivästyneinä. Päätöksessä päätellään näin osoitetun, että Hülsia lukuun ottamatta, jonka osalta komissio ei ole löytänyt hintoja koskevia ohjeita heinäkuulle 1983, kaikki tuottajat, jotka olivat osallistuneet kokouksiin tai luvanneet tukea uutta 1,85 DEM:n/kg tavoitehintaa, antoivat ohjeita uuden hinnan soveltamiseksi.

237 Päätöksessä (50 kohta) todetaan lisäksi, että muita kokouksia pidettiin 16.6., 6. ja 21.7., 10. ja 23.8. sekä 5., 15. ja 29.9.1983, ja niihin osallistuivat kaikki tavanomaiset osanottajat. Heinäkuun lopussa ja elokuun alussa 1983 BASF, DSM, Hercules, Hoechst, Hüls, ICI, Linz, Solvay, Monte ja Saga toimittivat eri kansallisille myyntiyksiköilleen 1.9. alkaen sovellettavat hintoja koskevat ohjeet, jotka perustuivat raffian 2,00 DEM/kg hintaan; samaten Shellin 11.8. päivätyssä sisäisessä tiedotteessa, joka koski hintoja Yhdistyneessä kuningaskunnassa, esitettiin, että sen tytäryhtiö Yhdistyneessä kuningaskunnassa työskenteli "edistääkseen" 1.9. alkaen sovellettavia perushintoja, jotka olivat muiden tuottajien vahvistamien tavoitteiden mukaisia. Kuun lopussa Shell kuitenkin antoi myyntiyksikölleen Yhdistyneessä kuningaskunnassa ohjeen lykätä täyttä korotusta siihen asti, että muut tuottajat saavuttaisivat toivotun tason. Päätöksessä tarkennetaan, että lukuun ottamatta vähäisiä poikkeuksia ohjeet ovat asteeltaan ja valuutaltaan samoja.

238 Päätöksen (50 kohdan viimeinen alakohta) mukaan tuottajilta saaduista ohjeista ilmenee, että myöhemmin päätettiin säilyttää syyskuun aloite uusin korotuksin, 2,10 DEM/kg 1. päivästä lokakuuta raffian osalta ja edelleen 2,25 DEM/kg 1. päivästä marraskuuta. Päätöksessä (51 kohdan ensimmäinen alakohta) esitetään vielä, että BASF, Hoechst, Hüls, ICI, Linz, Monte ja Solvay lähettivät kaikki myyntiyksiköilleen ohjeet vahvistaen samat hinnat lokakuulle ja marraskuulle; Hercules vahvisti hinnat aluksi hieman alemmiksi.

239 Päätöksessä (51 kohdan kolmas alakohta) esitetään, että ATO:sta löydetty 28.9.1983 päivätty sisäinen tiedote sisältää taulukon nimeltä "Rappel du prix de cota (sic)" [Cota (sic) hintojen muistutus"], jossa esitetään eri maiden osalta syyskuussa ja lokakuussa polypropeenin kolmeen tärkeimpään laatuun sovellettavat hinnat, jotka ovat samat kuin BASF:n, DSM:n, Hoechstin, Hülsin, ICI:n, Linzin, Monten ja Solvayn. ATO:ssa lokakuussa 1983 tehdyn tarkastuksen aikana yrityksen edustajat vahvistivat, että hinnat oli annettu tiedoksi myyntiyksiköille.

240 Päätöksen (105 kohdan neljäs alakohta) mukaan, riippumatta viimeisen kokouksen päivämäärästä, rikkominen jatkui marraskuuhun 1983 asti, koska sopimuksella on ollut vaikutusta ainakin tähän asti ja marraskuu oli viimeinen kuukausi, jonka osalta tiedetään hinnoista sovitun ja hintoja koskevia ohjeita annetun.

241 Päätöksessä (51 kohdan viimeinen alakohta) esitetään, että alan lehdistön mukaan vuoden 1983 loppuun mennessä polypropeenin hinnat olivat asettuneet niin, että raffian hinta markkinoilla oli 2,08 DEM-2,15 DEM/kg (verrattuna ilmoitettuun tavoitteeseen 2,25 DEM/kg).

242 Päätöksen (60 kohta) mukaan vuoden 1983 osalta ICI pyysi jokaista tuottajaa esittämään omat kiintiöpyrkimyksensä sekä ehdotukset prosentuaalisista markkinaosuuksista, jotka niiden mielestä oli osoitettava muille. Monte, Anic, ATO, DSM, Linz, Saga ja Solvay sekä saksalaiset tuottajat BASF:n välityksellä esittivät yksityiskohtaisia ehdotuksia. Tämän jälkeen eri ehdotuksia käsiteltiin tietokoneella keskiarvon löytämiseksi, ja sitä verrattiin jokaisen tuottajan pyrkimyksiin. Tämä tarjosi ICI:lle mahdollisuuden ehdottaa suuntaviivoja uudelle puitesopimukselle vuodeksi 1983. ICI:n mukaan oli uusien suunnitelmien onnistumisen kannalta tärkeää, että "neljä suurta" muodostaisivat yhden rintaman muita tuottajia kohtaan. Shellin ICI:lle toimittaman kannan mukaan Shellillä, ICI:llä ja Hoechstilla tulisi jokaisella olla 11 prosentin kiintiö. ICI:n ehdotuksessa Italian tuottajille olisi osoitettu 19,8 prosenttia, Hoechstille ja Shellille 10,9 prosenttia sekä ICI:lle itselleen 11,1 prosenttia (päätöksen 62 kohta). Ehdotuksista keskusteltiin marraskuussa ja joulukuussa 1982 pidetyissä kokouksissa. Aluksi keskusteltiin 2.12.1982 pidetyssä kokouksessa ensimmäiseen vuosineljännekseen rajoittuvasta ehdotuksesta. ICI:n kokouksesta laatimasta pöytäkirjasta ilmenee, että ATO, DSM, Hoechst, Hüls, ICI, Monte ja Solvay sekä Hercules pitivät niille osoitettuja kiintiöitä "hyväksyttävinä" (päätöksen 63 kohta). Nämä seikat vahvistaa myös 3.12.1982 päivätty muistio ICI:n ja Herculesin välisestä puhelinkeskustelusta. Kokouksen pöytäkirjassa ei mainita Shellin reaktiota ehdotuksen suhteen, mutta Shell osallistui "neljän suuren" väliseen kokoukseen 20.12.1982, ja ICI:n päiväämättömässä muistiinpanossa, joka oli tarkoitettu valmistelemaan toukokuun 1983 tienoilla pidettävää kokousta Shellin kanssa, mainitaan, että Shell "hyväksyi Länsi-Euroopan osalta 39,5 kt/vuosineljännes kiintiötason vuoden 1983 ensimmäiselle ja toiselle vuosineljännekselle".

243 Päätöksessä (63 kohdan kolmas alakohta) todetaan, että Shellistä löytynyt asiakirja osoittaa, että sopimus tehtiin, koska Shell pyrki välttämään kiintiönsä ylittämistä. Asiakirja osoittaa myös sen, että myynnin määrien valvontajärjestelmää sovellettiin myös vuoden 1983 toisella vuosineljänneksellä, koska Shell-ryhmän kansallisia myyntiyhtiöitä käskettiin vähentämään myyntiä, jotta markkinaosuus pysyisi noin 11 prosentissa. Sopimuksen olemassaolon vahvistaa 1.6.1983 pidetyn kokouksen pöytäkirja, jossa, vaikka kiintiöitä ei mainitakaan, viitataan "asiantuntijoiden" väliseen tietojen vaihtoon jokaisen tuottajan myymien tonnien osalta edellisenä kuukautena, mikä osoittaa, että kiintiöjärjestelmää sovellettiin (päätöksen 64 kohta).

244 Päätöksessä (65 kohta) esitetään, että vaikka rangaistusjärjestelmää kiintiöiden ylittämisen osalta ei koskaan perustettu, kannusti järjestelmä, jonka mukaan jokaisen tuottajan oli ilmoitettava kokouksissa edellisenä kuukautena myymänsä tonnit, ja oltava näin muiden tuottajien mahdollisen kritiikin kohteena, mikäli järjestelmää ei ollut noudatettu, tuottajia noudattamaan niille osoitettuja kiintiöitä.

b) Asianosaisten väitteet

245 Kantajan mukaan päätöksessä syytetään Shelliä sekä osallistumisesta hinta-aloitteeseen heinäkuussa 1983 että jopa aloitteen tekijänä olemisesta. Kuitenkin jo vastauksessaan väitetiedoksiantoon kantaja on esittänyt, ettei syyte perustu objektiiviseen näyttöön. Vaikka "neljän suuren" kokous pidettiin 19.5.1983 (yleisen väitetiedoksiannon liite 101), kantaja oli jo ennen kokousta päättänyt omasta tavoitehinnastaan; lisäksi se ei kokouksessa sitoutunut hinta-aloitteeseen, eikä se olisi voinut niin tehdäkään, koska se ei ollut keskustellut tuotantoyhtiöiden kanssa (jotka se tapasi vasta kesäkuun aikana, toisin sanoen tuottajien kokouksen jälkeen). Se ei osallistunut 1.6.1983 pidettyyn tuottajien kokoukseen, jossa päätettiin siitä hinta-aloitteesta, josta komissio tuottajia syyttää, eikä kokouksen pöytäkirja (yleisen väitetiedoksiannon liite 40) kuvaa totuudenmukaisesti sen kantaa, jonka on epätarkasti esittänyt toinen tuottaja. Vaikka yhdessä ICI:n laatimassa pöytäkirjassa mainitaan kantajan tukevan aloitetta (yleisen väitetiedoksiannon liite 40), sen kumoaa toinen ICI:n tiedote, jossa kuvataan "neljän suuren" välisiä keskusteluja 19.5. (yleisen väitetiedoksiannon liite 101) ja jota komissio ei ole huomioinut, koska se asettaisi tämän väitteen kyseenalaiseksi. Lisäksi polypropeenin hintoja koskeva artikkeli (yleisen väitetiedoksiannon liite 41), jonka tarjoamista ECN:lle kantaja itsenäisesti harkitsi, oli yleinen artikkeli, jossa Shell ei aikonut viitata erityisiin hintoihin. Vaikka artikkelissa lopulta ECN:n pyynnöstä esitettiin myös tarkempia tietoja, Shellin tavoitettavaksi arvioima tavoitehinta oli korkeampi kuin mitä väitetään sovitun tuottajien kesken.

246 Kantaja väittää myös osoittaneensa käyttäytymisensä hintojen osalta olleen itsenäistä.

247 Kiintiöiden osalta kantaja väittää, että vuonna 1983 tehdyt päätökset vähentää määriä eivät olleet seurausta tuottajien välisistä sopimuksista vaan Shell-yhtiöiden itsenäisestä päätöksestä nostaa hintoja. Vastauksessaan komission väitteeseen, jonka mukaan Shellin myyntitavoitteet olisi määritetty tonneina eikä markkinaosuutena, mikäli sen myynnin rajoittamista koskeva politiikka olisi todella ollut itsenäistä, Shell esittää, että jos sen tavoitteet olisi määritetty absoluuttisena arvona, se olisi joutunut tilanteessa, jossa kokonaiskysyntä suhteessa arvioihin olisi pienentynyt, lisäämään markkinaosuuttaan ja näin ottamaan riskin hintasodan aiheuttamisesta muiden tuottajien kanssa. Kantaja pyytää komissiota esittämään riippumattoman taloustieteen alan asiantuntijan lausunnon kantajan puolustuksekseen esittämän taloudellisen "teorian" asianmukaisuudesta. Lisäksi kantajan mukaan se, että se toivoi - mutta ei luottanut - muidenkin tuottajien noudattavan markkinaosuuksia vakiinnuttavaa politiikkaa, ei tarkoita, että se olisi osallistunut yritysten väliseen järjestelyyn.

248 Kantaja väittää, ettei "valmistelevissa" kokouksissa tai paikallisissa kokouksissa, joihin kantaja tai muut Shell-ryhmän yhtiöt ovat osallistuneet, ole koskaan keskusteltu kiintiöistä. Sen mukaan komissiolla ei ole perusteita väittää ICI:n tiedotteen nojalla (yleisen väitetiedoksiannon liite 87), että kantaja olisi ilmoittanut ICI:lle kantansa, jonka mukaan Shellin, ICI:n ja Hoechstin kiintiöiden tulisi olla 11 prosenttia vuonna 1983. Tosiasiassa yksikään Shell-yhtiö ei ole esittänyt tällaista toivomusta kenellekään, ja ICI:n tiedotteen huolellisesta tutkimisesta ilmenee, että Shellin väitetyn toiveen on esittänyt toinen tuottaja, mitä osoittaa myös se, että Shelliä koskeva luku on ympyröity. Sama koskee myös ICI:n jokaisen tuottajan pyrkimyksiä vuonna 1983 koskevaa taulukkoa (yleisen väitetiedoksiannon liite 84), jossa Shelliä koskevan luvun viereen on merkitty kysymysmerkki. Lisäksi komissio on kantajan mukaan sekoittanut ICI:n käsinkirjoitetussa asiakirjassa (yleisen väitetiedoksiannon liite 99), joka koskee samaa ajanjaksoa, sanan "have" sanaan "L", joka tarkoittaa SCITCO:n työntekijää.

249 Kantaja esittää, että kiintiöitä suunniteltiin ainoastaan tasoitusjärjestelmän yhteydessä. Koska Shell-yhtiöt kieltäytyivät osallistumasta järjestelmään, sitä ei voitu soveltaa.

250 Kantajan mukaan komissio on itsepintaisesti ja väärin katsonut Shell-yhtiöiden sisäiset tavoitemäärät yhdessä muiden tuottajien kanssa sovituiksi kiintiöiksi. Kyseisen ajanjakson aikana Shell-yhtiöt asettivat itsenäisesti tavoitteekseen 11 % Länsi-Euroopan markkinoista. Vastaavat suunnitelmat ja talousarviot vuoden 1983 ensimmäiselle vuosineljännekselle oli laadittu jo ennen kuin kokouksissa Shellille osoitettuja myyntitavoitteita tunnettiin; sittemmin niissä pysyttiin.

251 Vuoden 1983 toisen vuosineljänneksen osalta kantaja väittää, että vaikka Shell-ryhmässä suunniteltiin myynnin vähentämistä (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 90 ja 94, SC:n erityisen väitetiedoksiannon liitteet 53 ja 54), se tehtiin itsenäisesti ryhmän sisällä sovitun myyntitavoitteen noudattamiseksi eikä muiden tuottajien kanssa sovittujen kiintiöiden noudattamiseksi.

252 Komissio vastaa tähän, ettei sillä, oliko Shell jo vahvistanut tavoitehintansa ennen 19.5.1983 pidettyä kokousta, ole paljonkaan merkitystä, koska on osoitettu, että "neljä suurta" tämän kokouksen lopulla löysivät yhteisen kannan, kuten ilmenee ICI:n vastauksesta tietojensaantipyyntöön (yleisen väitetiedoksiannon liite 8). Tuottajien 1.6.1983 pidetyn kokouksen aikana "neljälle suurelle" ilmoitettiin Shellin aikeista sekä erityisesti artikkelista, jonka se aikoi julkaista ECN:ssä ilmoittaakseen hintojen korotusaikeistaan (yleisen väitetiedoksiannon liite 40). Sitä, että Shellin artikkelissa ilmoittama tavoite on hieman korkeampi kuin kokouksessa 1.6. sovittu tavoitehinta, on komission mukaan tarkasteltava ottaen huomioon se, että hieman toivottua korkeamman hinnan esittäminen on yleinen kaupallinen käytäntö.

253 Lisäksi komissio esittää, että Shellin ja tuotantoyhtiöiden väliset yhteydet ennen 1.6. ovat mahdollisia ja että joka tapauksessa tuotantoyhtiöt olivat hinnankorotusten kannalla sillä ehdolla, että siitä ei seuraa myynnin määrän vähenemistä (SC:n vastauksen väitetiedoksiantoon liite 15).

254 Komissio korostaa sitä, että huolimatta epäilevästä suhtautumisestaan kiintiöjärjestelmiin (yleisen väitetiedoksiannon liite 64), kantaja osallistui "neljän suuren" valmisteleviin kokouksiin ja Shell-ryhmän tuotantoyhtiöt osallistuivat paikallisiin kokouksiin (yleisen väitetiedoksiannon liite 10, SC:n erityisen väitetiedoksiannon liite 18) tietyissä maissa. Lukuisat asiakirjat (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 8, 64, 95-97 ja 99-101) osoittavat, että kokouksissa keskustelut koskivat erottamattomasti kiintiöihin liittyviä seikkoja. Kantaja ilmoitti ICI:lle vuonna 1983 (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 87 ja 99) tyytyvänsä 11-12 prosentin markkinaosuuteen ja ehdotti 11 prosentin kiintiötä ICI:lle, Shellille ja Hoechstille mainittuna vuotena (yleisen väitetiedoksiannon liite 87). Ehdotusta ei tehty tasoitusjärjestelmän yhteydessä vaan vuoden 1983 kiintiöitä koskevan "puitesopimuksen" yhteydessä. Komissio huomauttaa, että kantaja väittää tasoitusjärjestelmän epäonnistuneen, koska Shell kieltäytyi osallistumasta siihen, mikä osoittaa, ettei kartelli olisi voinut toimia ilman Shellin osallistumista siihen. Komission mukaan käsinkirjoitetusta muistiinpanosta (yleisen väitetiedoksiannon liite 99) on luettava "L." eikä "have" kieliopillisista syistä ja koska asiakirjan sisältö on samanlainen kuin toisessa asiakirjassa (yleisen väitetiedoksiannon liite 87), jossa L:n nimi kiistämättömästi esiintyy. Kantaja sai tuotantoyhtiöt hyväksymään ja soveltamaan rajoitettujen määrien politiikkaa (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 90 ja 94, SC:n erityisen väitetiedoksiannon liitteet 53 ja 54). Vaikka Shell tiesi kysymyksessä olevan kartellin (yleisen väitetiedoksiannon liite 37), se antoi kuitenkin tietoja muille osallistujille ja sai niiltä tietoja. Lopuksi, se tiesi myös "asiantuntijoiden" vuoden 1983 ensimmäisen ja toisen vuosineljänneksen markkinoita koskevasta arviosta ja mukautti omat tavoitteensa sille osoitetun kiintiön mukaisesti.

c) Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

255 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin muistuttaa, että kantajan osallistumista hinta-aloitteisiin ja kiintiöjärjestelmään vuonna 1983 on tarkasteltava ottaen huomioon sen yhteydet "johtajien" ja "asiantuntijoiden" kokouksiin osallistuneiden kanssa sekä erityisesti Shell-ryhmän tuotantoyhtiöiden säännöllisen osallistumisen paikallisiin kokouksiin sekä kantajan säännöllisen osallistumisen "johtajien" ja "asiantuntijoiden" kokouksia valmisteleviin kokouksiin.

256 Heinä-marraskuun 1983 hinta-aloitteen osalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että 1,85 DEM/kg tavoitehintaa 1. päivästä heinäkuuta 1983 ei vahvistettu 1.6.1983 pidetyssä kokouksessa, vaan kokouksessa ainoastaan vahvistettiin, kuten sen pöytäkirjasta ilmenee "Those present reaffirmed complete commitment to the 1.85 move to be achieved by 1st July. Shell was reported to have committed themselves to the move and would lead publicly in ECN." (Läsnäolevat vahvistivat sitoutuvansa 1,85 korotukseen 1. päivästä heinäkuuta. Shellin esitettiin sitoutuneen itse korotukseen ja ilmoittamaan tästä julkisesti ECN:ssä; yleisen väitetiedoksiannon liite 40). Tavoitehinnasta sovittiin "neljän suuren" 19.5.1983 pidetyssä kokouksessa, kuten ilmenee sen pöytäkirjasta ja 1.6.1983 pidetyn kokouksen pöytäkirjasta yhdessä luettuina. Itse asiassa 19.5.1983 pidetyn kokouksen pöytäkirjassa lukee seuraavaa: "Shell to lead - ECN 2 weeks. ICI informed/S. Shell B. (L.'s boss) - commitment - but not absolute". [Shell johtaa - ECN 2 viikkoa. ICI:lle ilmoitettu/S. Shell B. (L:n esimies) - sitoutuminen - ei kuitenkaan ehdoton; yleisen väitetiedoksiannon liite 101]. Mainittua tavoitetta ehdotettiin seuraavaksi "johtajien" 20.5.1983 pidetyssä kokouksessa, jossa tuottajat yhdessä hyväksyivät sen. Kokouksen jälkeen Shell Ranskan 25.5.1983 päivätyssä muistiossa (29.3.1985 päivätyn kirjeen liite SC C1) esitetään 20.5.1983 pidetyssä kokouksessa määritettyjä tavoitehintoja sekä DSM:n samana päivänä, ICI:n kaksi päivää aiemmin ja BASF:n kaksi päivää myöhemmin antamia hintoja koskevia ohjeita tarkalleen vastaavat hinnat sekä raffian, homopolymeerien että kopolymeerien osalta. Shell UK:n 24.6.1983 päivätyssä muistiossa (29.3.1985 päivätyn kirjeen liite SC C2) esitetään myös samat hinnat, lukuun ottamatta kopolymeeria, jonka hinnaksi ilmoitetaan 550 GBP/tonni, kun muut tuottajat ilmoittavat sen osalta hinnaksi 560 GBP/tonni. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen mukaan pelkästään se, että 24.6.1983 päivätyssä muistiossa kopolymeerin hinta oli hieman alhaisempi kuin muilla tuottajilla, ei aseta kyseenalaiseksi sitä, etteikö kantaja olisi osallistunut hinta-aloitteeseen, koska tämä alennus tavoitteeseen tämän tuotteen osalta esitetään päätetyn korotuksen täytäntöönpanopäivää edeltävällä viikolla. Lisäksi se, että ECN:n 13.6.1983 ilmestyneessä numerossa esitetty hinta oli hieman sovittua tavoitetta korkeampi (1,90 DEM/kg 1,85 DEM/kg:n sijaan) oli myös seurausta halusta, jonka Shell esitti 24.6.1983 päivätyssä muistiinpanossaan, ilmoittaa asiakkaille suuremmista korotuksista kuin mitä tosiasiassa suunniteltiin.

257 Edellä esitetystä seuraa, ettei kantaja ole esittänyt riittävää näyttöä kiistääkseen komission sitä vastaan esittämät päätelmät päätöksen 47-49 kohdassa.

258 Sen osalta, oliko kantaja hinta-aloitteen tekijä, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin muistuttaa, että "neljän suuren" 19.5.1983 pidetyn kokouksen pöytäkirja (yleisen väitetiedoksiannon liite 101) ja 1.6.1983 pidetyn kokouksen pöytäkirja (yleisen väitetiedoksiannon liite 40) yhdessä luettuina mahdollistavat päätelmän, jonka mukaan "neljä suurta" olivat heinäkuun 1983 hinta-aloitteen tekijät ja että ne ovat keskenään sopineet Shellin julkistavan aloitteen ECN:ssä julkaistavassa artikkelissa. On korostettava sitä, että sanat "L. in principle only" (L. ainoastaan periaatteessa), jotka esiintyvät 19.5.1983 pidetyn kokouksen pöytäkirjassa, eivät estä toteamusta, koska liitteenä olevassa muistiinpanossa esitetään: "B. (L.'s boss) - commitment - but not absolute." [B. (L:n esimies) - sitoutuminen - ei kuitenkaan ehdoton.], mikä tarkoittaa että kantaja on sitoutunut, mutta sen on vielä keskusteltava asiasta Shell-ryhmän tuotantoyhtiöiden kanssa voidakseen antaa lopullisen suostumuksensa. Kantajan antamat hintoja koskevat ohjeet sekä ECN:ssä ilmestynyt artikkeli osoittavat, että kantaja oli saanut tuotantoyhtiöiden suostumuksen, vaikka se väittääkin päinvastaista voimatta esittää tästä näyttöä. Kantajan väite, jonka mukaan artikkelin, jonka se aikoi julkaista ECN:ssä, piti olla yleinen artikkeli, jossa ei viitata erityisiin hintoihin, on epäolennainen, koska tosiasiassa ilmestyneessä artikkelissa viitattiin erityisiin hintoihin.

259 Tästä seuraa, että kantaja on yhdessä kolmen muun suuren tuottajan kanssa johtanut heinäkuun 1983 hinta-aloitetta.

260 Kantajan osallistumisen osalta tavoitehinnan ohjaamiseen syyskuulle 1983 ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että komissio on perustellusti päätellyt tällaisen osallistumisen tapahtuneen siitä, että Shell UK:n 11.8.1983 päivätyn muistion (29.3.1985 päivätyn kirjeen liite SC I) sisältämät hinnat vastaavat muiden tuottajien 1. päivälle syyskuuta antamia hintoja koskevia ohjeita. Itse asiassa muistio on laadittu "asiantuntijoiden" kokousta seuraavana päivänä sekä BASF:n, Herculesin, ICI:n, Linzin ja Sagan vastaavia hintoja koskevia ohjeita seuraavalla viikolla. On korostettava, että toisin kuin kantaja väittää, muistiossa suunnitellaan 1. päivästä syyskuuta tarkalleen samaa hintaa kuin suurimmalla osalla tuottajista (Shell on sekoittanut elokuun ja syyskuun hintansa). Se, että Shell UK korjasi ohjeitaan 31.8., päivää ennen niiden voimaantuloa, ei aiemmin esitetyistä syistä aseta kyseenalaiseksi sen osallistumista aloitteeseen.

261 Hinta-aloitteen lopun osalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että taulukosta 7M, 50 kohdasta sekä päätöksen päätösosasta ilmenee, että kantajaa syytetään osallistumisesta aloitteeseen loka- ja marraskuun ajan vuonna 1983. Kantaja oli yksi niistä tuottajista, joiden tiloista löydettiin hintoja koskevia ohjeita, joista ilmeni, että oli päätetty jatkaa syyskuussa aloitettua linjaa uusin tavoittein, perustuen 2,10 DEM/kg hintaan raffian osalta 1.10. alkaen, ja nostaa hintaa 2,25 DEM:aan/kg 1.11.; tämä ilmenee siitä, että kantajan nimi esiintyy päätöksen taulukossa 7M, jossa verrataan eri tuottajien antamia hintoja koskevia ohjeita lokakuun osalta. Tätä päätöksen 50 kohdan viimeisen alakohdan tulkintaa vahvistaa päätöksen päätösosa, jossa todetaan Shellin rikkoneen ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa ainakin marraskuuhun 1983 asti, koska lokakuun ja marraskuun osalta ainoa, mistä yrityksiä, joille päätös on osoitettu, syytetään, on osallistuminen hinta-aloitteeseen.

262 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että ainoa komission esittämä näyttö sen osoittamiseksi, että kantaja on osallistunut aloitteeseen, on Shell UK:n 21.9.1983 päivätty muistio, joka mainitaan päätöksen taulukossa 7M. Taulukossa hintoja koskeva ohje esitetään muiden tuottajien joko 1. päivästä lokakuuta alkaen (BASF, Hoechst, Hüls ja ICI) tai lokakuulle ilman muita tarkennuksia (ATO, Hercules, Linz, Monte ja Solvay) antamien hintoja koskevien ohjeiden yhteydessä. Kantajaa koskevassa sarakkeessa esitetään kaksi hintaa, joista toinen on täsmälleen sama kuin muiden tuottajien pyytämät hinnat ja ensimmäinen huomattavasti alhaisempi, ilman muita selityksiä. Asiakirjaa luettaessa kuitenkin ilmenee, että ensimmäinen hinta on hintoja koskeva ohje 1. päivästä lokakuuta alkaen kun taas toisen, joka vastaa muiden tuottajien pyytämää hintaa lokakuussa 1983, oli määrä tulla voimaan 31. päivänä lokakuuta. Tämän vuoksi on todettava, että päätöksessä annetaan virheellinen käsitys kantajan ja muiden tuottajien antamien hintoja koskevien ohjeiden samankaltaisuudesta. Lisäksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että taulukossa 7N, jossa esitetään eri tuottajien joko 1. päivästä lokakuuta alkaen (BASF, Hoechst, Hüls) tai lokakuun aikana (Hercules, ICI, Linz, Monte ja Solvay) voimaantuleviksi tarkoittamat hintoja koskevat ohjeet, komissio ei ole esittänyt kantajan antamia hintoja koskevia ohjeita, vaikka kantajan hintoja koskevan ohjeen sitä osaa, jonka piti tulla voimaan 31. päivänä lokakuuta, olisi pitänyt verrata muiden tuottajien 1. päivästä marraskuuta voimaantulevien hintoja koskevien ohjeiden kanssa. Tällaisesta vertailusta ilmenee, että kantajan 31. päivänä lokakuuta pyytämät hinnat ovat huomattavasti alhaisemmat kuin muiden tuottajien 1. päivästä marraskuuta 1983 alkaen pyytämät. Tämän vuoksi, koska komissio ei ole maininnut kantajan 21.9.1983 antamaa hintoja koskevaa ohjetta taulukossa 7N, se on jättänyt esittämättä kantajan ja muiden tuottajien antamien hintoja koskevien ohjeiden erot.

263 Tästä seuraa, että komissio ei ole oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut kantajan osallistuneen heinä-marraskuun 1983 hinta-aloitteeseen lokakuun ja marraskuun aikana.

264 On kuitenkin todettava, että komissio on oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut kantajan osallistumisen "account leadership" -järjestelmään vuoden 1982 viimeisinä kuukausina sekä vuoden 1983 ensimmäisen puoliskon aikana.

265 Kiintiöiden osalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että komission esittämistä asiakirjoista (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 33, 85 ja 87) ilmenee, että vuoden 1982 lopulla ja vuoden 1983 alussa polypropeenin tuottajat ovat keskustelleet kiintiöjärjestelmästä vuodelle 1983 ja että kantaja on tässä yhteydessä antanut myyntiään koskevia tietoja ja osallistunut näin neuvotteluihin, joiden tarkoituksena oli kiintiöjärjestelmän perustaminen vuodelle 1983.

266 Sen osalta, ovatko neuvottelut tosiasiassa onnistuneet vuoden 1983 kahden ensimmäisen vuosineljänneksen osalta, kuten päätöksessä todetaan (63 kohdan kolmas alakohta ja 64 kohta), ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että 1.6.1983 pidetyn kokouksen, johon kantaja ei osallistunut, pöytäkirjasta (yleisen väitetiedoksiannon liite 40) ilmenee, että kokouksen aikana kymmenen tuottajaa esittivät myyntilukunsa toukokuun osalta. Lisäksi Shell-ryhmän 17.3.1983 pidetyn sisäisen kokouksen pöytäkirjassa (yleisen väitetiedoksiannon liite 90) esitetään seuraavaa:

"- - and would lead to a market share of approaching 12 % and well above the agreed Shell target of 11 %. Accordingly the following reduced sales targets were set and agreed by the integrated companies."

( - - ja johtaisi noin 12 % markkinaosuuteen, joka ylittäisi selkeästi Shellin sovitun 11 % tavoitteen. Tämän vuoksi vahvistettiin seuraavat, alennetut myyntitavoitteet, joihin ryhmän yhtiöt suostuivat.)

Seuraavaksi esitetään uudet määrät tonneina, ja niiden jälkeen lisätään:

"this would be 11.2 Pct of a market of 395 kt. The situation will be monitored carefully and any change from this agreed plan would need to be discussed beforehand with the other PIMS members."

(tämä vastaa 11,2 prosenttia 395 kt markkinoista. Tilannetta seurataan tarkasti ja kaikesta poikkeamisesta näin sovitusta on keskusteltava etukäteen PIMS:n muiden jäsenten kanssa.)

267 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa tämän osalta, että komissio on perustellusti päätellyt kahdesta asiakirjasta yhdessä, että tuottajien välisistä neuvotteluista oli seurauksena kiintiöjärjestelmän perustaminen. Itse asiassa Shell-ryhmän sisäinen tiedote osoittaa, että yritys pyysi kansallisia myyntiyhtiöitään vähentämään myyntiä, ei niinkään Shell-ryhmän kokonaismyynnin laskemiseksi vaan rajatakseen ryhmän markkinaosuuden 11 prosenttiin. Tällaiselle rajoittamiselle markkinaosuutena ilmaistuna ei ole muuta selitystä kuin kiintiöjärjestelmä. Lisäksi 1.6.1983 pidetyn kokouksen pöytäkirja on lisänäyttöä järjestelmän olemassaolosta, sillä eri tuottajien välinen tietojen vaihto kuukausittaisesta myynnistä on ensisijaisesti tarkoitettu tehtyjen sitoumusten noudattamisen valvomiseksi.

268 Lopuksi on todettava, että Shellin 11 prosentin markkinaosuus esitetään Shellin sisäisen tiedotteen lisäksi myös kahdessa muussa asiakirjassa, nimittäin ICI:n sisäisessä tiedotteessa, jossa ICI mainitsee Shellin ehdottaneen mainittua lukua itselleen, Hoechstille ja ICI:lle (yleisen väitetiedoksiannon liite 87) sekä ICI:n 29.11.1982 pidetystä ICI:n ja Shellin välisestä kokouksesta laatimassa pöytäkirjassa, jossa viitataan edellä mainittuun ehdotukseen (yleisen väitetiedoksiannon liite 99).

269 Edellä esitetystä seuraa, että komissio on oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut, lukuun ottamatta lokakuuta ja marraskuuta 1983, että kantaja oli yksi niistä polypropeenin tuottajista, jotka pääsivät yhteisymmärrykseen hinta-aloitteesta heinä-marraskuussa 1983, hinta-aloitteiden täytäntöönpanon helpottamiseksi tarkoitetuista toimenpiteistä sekä myynnin määrällisistä tavoitteista vuoden 1983 kahdelle ensimmäiselle neljännekselle.

D Yleisten väitteiden arviointi

270 Kantaja väittää yleisesti, ettei komissio voi jättää tiettyihin yksittäisiin toimiin liittyviä väitteitä huomiotta vetoamalla väitettyyn puitesopimukseen, koska on nimenomaan kyse tällaisen puitesopimuksen olemassaolon todistamisesta osoittamalla, että Shell-yhtiöt ovat osallistuneet mainittuihin yksittäisiin toimiin. Vastauksessaan kantaja korostaa, ettei komissio mitenkään pysty perustelemaan päätelmäänsä, jonka mukaan Shell-ryhmän tuotantoyhtiöt ovat hyväksyneet ja soveltaneet ehdotettuja hintoja tai osallistuneet kiintiöjärjestelmään, jonka olemassaoloa ei edes ole suoraan tai epäsuorasti todistettu, mutta jonka olemassaoloon komission oli vedottava korjatakseen heikkoa näyttöään väitetyistä rikkomuksista.

271 Kantajan mukaan, kun komissio väittää, että tuottajat antoivat myyntiyksiköilleen ohjeet noudattaa kokouksissa sovittuja tavoitehintoja (päätöksen 74 kohta), se ei ota huomioon Shell-ryhmän rakennetta. Kantaja korostaa, että ryhmän tuotantoyhtiöt, jotka tuottavat tai toimittavat polypropeenia ETY:ssä, ovat suuressa määrin itsenäisiä ja Shellillä on niiden suhteen neuvoa-antava ja suositteleva tehtävä, mutta ei määräysvaltaa; että Shellin ja tuotantoyhtiöiden näkökannat voivat vaihdella, kun viimeksi mainitut voivat esimerkiksi päättää suosivansa tuotantomääriä jopa hinnan kustannuksella, ja että nämä seikat vaikuttavat Shellin ja muiden polypropeenin tuottajien välisiin suhteisiin. Shell ei voinut käskeä Shell-ryhmän tuotantoyhtiöitä soveltamaan tiettyä tavoitehintaa eikä se voinut tehdä sitoumuksia näiden yhtiöiden lukuun.

272 Lisäksi kantaja esittää, että kuvatessaan hinta-aloitteita komissio viittaa Shelliin ikään kuin kaikki ryhmän tuotantoyhtiöt olisivat hyväksyneet ja soveltaneet sovittuja hintoja ja antaneet niitä vastaavia hintoja koskevia ohjeita, kun itse asiassa se lähes joka tapauksessa viittaa Shell UK:n tai toisinaan Shellin myyntihenkilöstölleen toimittamiin tiedotteisiin. Niistä ei voida päätellä, ilman liiallista yleistämistä, että kaikki Shell-ryhmän tuotantoyhtiöt olisivat toimineet samoin.

273 Kantaja väittää lisäksi, että koska päätöksessä syytetään tuottajia siitä, että ne ovat "samanaikaisesti nostaneet hintoja soveltaakseen tavoitehintoja", ei komissio voi vastineessaan väittää olevan riittävää, että Shell on toimittanut tuotantoyhtiöilleen hinnat tiedoksi, vaikka yhtiöt eivät ole hyväksyneet tai soveltaneet niille annettuja hintoja koskevia ohjeita. Tällainen väite olisi ristiriidassa 1 artiklan d alakohdan kanssa, koska siinä esitetään, että "- -ovat nostaneet samanaikaisesti hintoja soveltaakseen tavoitehintoja".

274 Kantaja väittää vielä, että ero sen markkinoilla tosiasiassa soveltamien hintojen sekä väitettyjen tavoitehintojen välillä osoittaa, että se on päättänyt toiminnastaan täysin itsenäisesti.

275 Kantaja muistuttaa, että vastauksessaan väitetiedoksiantoon se on osoittanut vääräksi komission väitteet, joiden mukaan Shell-yhtiöt osallistuivat kiintiösopimusten tekemiseen; erityisesti se on osoittanut, että kyseiset yhtiöt määrittivät omat tavoitteensa myynnin määrien osalta itsenäisesti, että niiden talousarvioiden ja tuotanto- ja myyntisuunnitelmien laatiminen tavallisesti edelsi kokouksia eikä niitä jälkeenpäin tarkistettu kokousten tulosten mukaan, edes silloin kun muiden tuottajien Shellille osoittama markkinaosuus oli suurempi kuin sen itse itselleen määrittämä tavoite, että yhtiöiden suunniteltu ja toteutunut myynti oli huomattavasti erilainen kuin muiden tuottajien Shellille osoittamat ja, lopuksi, että Shell-yhtiöt eivät osallistuneet kokouksiin eikä Shell ollut tietoinen muille tuottajille osoitetuista kiintiöistä eikä vaihtanut niiden kanssa tietoja. Tämän vuoksi, kantajan mukaan, Shell-yhtiöt noudattivat myynnin määrien osalta omaa, täysin itsenäisesti määritettyä politiikkaansa.

276 Komissio vastaa aluksi, ettei se ole syyttänyt Shelliä osallistumisesta kaikkiin päätöksen 1 artiklan a-e kohdissa kuvattuihin toimiin. Se oli kuitenkin komission mukaan osallisena yleiseen sopimukseen, jonka yhteydessä tuottajat tekivät edellä mainittuja toimia, eikä se näin voi väistää vastuutaan osoittaen, ettei se ole ollut yhtä innostunut ja yhteistyöhaluinen kaikkien toimien osalta tai ettei se ole osallistunut tietyn tyyppisiin kokouksiin (päätöksen 81 ja 83 kohta).

277 Komission mukaan se, pystyikö Shell "määräämään" tuotantoyhtiöitään vai pelkästään "antamaan niille neuvoja", joita ne eivät voineet olla huomioimatta, ei ole merkityksellistä. Shell-ryhmän hajautettu rakenne ei estänyt kartellista sopimista ja sen täytäntöönpanoa, kuten osoittaa asiakirja, jossa kuvataan ohjeiden kulku, joka yhdistää Shellin Shell-ryhmän tuotantoyhtiöihin (yleisen väitetiedoksiannon liite 96). Väittäessään, että komissio ei ole tuntenut tarkalleen Shell-ryhmän tarkkaa rakennetta, kantaja liioittelee yksittäisiä, kontekstistaan irrotettuja lausumia. Tosiasiassa komission toimittamista asiakirjoista ilmenee, että kantaja mukautti hintapolitiikkaansa kokouksissa vahvistettuihin tavoitteisiin, jotka se tunsi tarkalleen ICI:n kanssa ylläpitämiensä yhteyksien vuoksi, ja että se toimitti niiden mukaisia ohjeita tuotantoyhtiöilleen, jotka eivät voineet katsoa niitä mitättömiksi.

278 Komissio korostaa, ettei se, että joku Shell-ryhmän yhtiöistä lopulta päätti soveltaa alhaisempaa hintaa, tarkoita sitä, että Shell ei olisi hyväksynyt tavoitehintaa; tämä voidaan selittää esimerkiksi "huijauksella". Tämän osalta komissio väittää yleisesti, ettei se pyri osoittamaan, että tavoitehintoja aina sovellettiin markkinoilla, tai että tuotantoyhtiöt aina hyväksyivät ne, vaan ainoastaan, että tavoitteet vahvistettiin ja niitä sovellettiin yhteistuumin, mitä tarkoitetaan päätöksen 1 artiklan d alakohdassa, jossa tuottajia syytetään samanaikaisista hinnankorotuksista "tavoitteena". Kantajan mukaan myyntiyksiköiden itsenäisyys, josta seurasi toisinaan eroja sovelletuissa hinnoissa, tekee eri yritysten keskushallintoelinten välillä tehdyt sopimukset yhteisön kilpailuoikeuden kannalta merkityksettömiksi.

279 Komissio väittää, että Shell on toimittanut tuotantoyhtiöille suosituksia niiden myynnin rajoittamiseksi, ja toteaa, että sillä, onko rajoitus ilmaistu määrinä tai markkinaosuutena, on vähän merkitystä. Tämä todistaa, että kantaja oli varma tai ainakin pystyi olettamaan - eikä ainoastaan toivomaan - että muut tuottajat noudattaisivat samaa rajoituspolitiikkaa, varsinkin koska Shell itse vakuuttaa tuotantoyhtiöidensä keskittäneen politiikkansa pikemminkin määriin kuin hintoihin.

280 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että Shell-ryhmän rakenne ja kantajan asema siinä eivät ole estäneet sitä osallistumasta hinta-aloitteisiin, "account leadership" -järjestelmään ja kiintiöjärjestelmään. Shell-ryhmän rakenteen analyysi osoittaa, että kantajalla on kaksi olennaista tehtävää: ensinnäkin se toimii puheenjohtajana PSBU:n (Polyolefins Strategic Business Unit) kokouksissa, joihin osallistuvat kantajan lisäksi Shell-ryhmän tuotantoyhtiöt (liite 5 s. 3) ja joka vastaa (pitkän aikavälin) strategian kehittämisestä, jonka mukaan ryhmän tuotantoyhtiöt määrittävät oman strategiansa omalla vastuullaan. Toiseksi sen tehtävänä on neuvoa tuotantoyhtiöitä markkinatilanteen osalta.

281 Tämän vuoksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että kantaja osallistui sekä tuotantoyhtiöiden pitkän aikavälin että niiden lyhyen aikavälin politiikan kehittämiseen. Vaikka kantaja ei yhdelläkään alueella voinut tehdä velvoittavia päätöksiä, on kuitenkin totta, ottaen huomioon ryhmän eri tuotantoyhtiöiden yleisesti yhtenevät tavoitteet sekä Shell-ryhmän ja muiden tuottajien yhtenevät tavoitteet - erityisesti yleisen hintatason korottaminen tekemällä myönnytyksiä myynnin määrien tasolla - ettei kantaja tarvinnut pakkovaltaa tuotantoyhtiöihinsä välittääkseen näille kantansa, erityisesti koska tuotantoyhtiöt tiesivät kantajan niille antamien "neuvojen" perustuvan polypropeenin tuottajien sovittuihin tavoitteisiin. Itse asiassa kantaja on vastauksessaan tietojensaantipyyntöön todennut seuraavaa:

"ICI often communicated to SCITCO 'target prices' for certain polypropylene grades in the local currencies of the Western European market. It was understood by SCITCO that such 'target prices' were those which had been prepared at 'bosses' or 'experts' meetings - SCITCO do not know which."

(ICI toimitti usein SCITCO:lle "tavoitehintoja" tiettyjen polypropeenilaatujen osalta. Hinnat esitettiin Länsi-Euroopan markkinoiden kansallisissa valuutoissa. SCITCO ymmärsi että "tavoitehintoja" oli valmisteltu "johtajien" ja "asiantuntijoiden" kokouksissa. SCITCO ei ole tietoinen siitä, mistä kokouksista on kyse.)

Lisäksi Shell-ryhmän tuotantoyhtiöt osallistuivat paikallisiin kokouksiin muiden tuottajien edustajien kanssa ja kyseisten kokousten tarkoituksena oli sovittujen tavoitehintojen täytäntöönpano.

282 Analyysia vahvistaa, eikä kumoa, se että kantajalla on satunnaisesti voinut olla vaikeuksia keskusteltaessa tasoitusjärjestelmästä, joka edellytti merkittäviä myönnytyksiä Shell-ryhmän tuotantoyhtiöiltä. Tällaisten vaikeuksien osalta lokakuussa 1982 kantaja mainitsi niistä kilpailijoilleen sekä esitti, kuinka se aikoi ne ratkaista. Näin ICI:n 18.10.1982 päivätyssä tiedotteessa nimeltä "Polypropylene Compensation Scheme" (Tasoitusjärjestelmä polypropeenin alalla) (yleisen väitetiedoksiannon liite 96) lukee seuraavaa:

"L. of SCITCO said that he & his colleagues were under pressure to improve margins on PP and that he would be willing to attend meetings of the big four but not wider gatherings. The problems of the Shell organisation were discussed and whilst the local companies were autonomous L. requested that approaches should be channelled through SCITCO. He had not been able to meet with J., V. L., etc. before this meeting but had agreement to talk about a compensation scheme. L. would be meeting with J. & others on 20/10/82- -

L. raised the problem of not having any centralised profit centre but after discussion accepted that it was really up to Shell to agree internally who would draw or conversely provide any compensation."

(SCITCO:n L. sanoi hänellä ja kollegoillaan olevan paineita korottaa polypropeenin katetta sekä olevansa valmis osallistumaan "neljän suuren" kokouksiin, muttei laajempiin kokouksiin. Shellin organisaation ongelmista keskusteltiin ja koska paikalliset yhtiöt ovat itsenäisiä, L. pyysi ohjaamaan yhteydenotot SCITCO:n kautta. Hän ei ollut onnistunut tapaamaan J:tä, V. L:ää, jne. ennen kokousta, mutta oli valtuutettu keskustelemaan tasoitusjärjestelmästä. L. tapaisi J:n ja muut 20.10.1982- -

L. mainitsi ongelman, joka koski sitä, ettei heillä ole keskusta, jolle voitto keskitettäisiin, mutta myönsi keskustelun jälkeen, että Shell päättäisi sisäisesti, kuka tasoitusta antaisi tai vuorostaan saisi.)

Tämän osalta on todettava, että 20.10.1982 todella pidettiin kokous, vaikka kantaja ei olekaan esittänyt sen pöytäkirjaa, koska 7.9.1982 pidetyn kokouksen pöytäkirja on siinä hyväksytty, minkä osoittaa merkintä "20/10/1982".

283 Edellä esitetystä seuraa, ettei Shell-ryhmän sisäinen organisaatio ole estänyt kantajaa osallistumasta hinta-aloitteisiin, "account leadership" -järjestelmään ja kiintiöjärjestelmään.

284 Kantajan markkinoilla soveltamien hintojen osalta on todettava, ettei päätöksessä suinkaan väitetä kantajan soveltaneen aina tuottajien kesken vahvistettuja tavoitehintoja vastaavia hintoja, mikä osoittaa, että päätös ei perustu kantajan tavoitteiden soveltamiseen markkinoilla sen osoittamiseksi, että kantaja on osallistunut hinta-aloitteisiin.

285 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että kantaja on väittänyt, mutta ei osoittanut, Shell-yhtiöiden määrittävän politiikkansa myynnin määrien osalta täysin itsenäisesti. Itse asiassa edellä todetuista tosiseikoista ilmenee, että kantaja oli tietoinen muille tuottajille osoitetuista kiintiöistä, vaihtoi näiden kanssa tietoa ja sillä oli näiden kanssa säännöllisesti yhteydenpitoa koskien myynnin määrien tavoitteiden vahvistamista. Sillä, että kantajan myynti ei aina ole vastannut sille osoitettuja kiintiöitä, ei ole merkitystä, koska kanteen kohteena oleva päätös ei perustu kantajan tosiasialliseen kiintiöjärjestelmän soveltamiseen markkinoilla sen osoittamiseksi, että kantaja on osallistunut järjestelmään. Tämän osalta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa lisäksi, että kantaja väittää ilman todisteita, että Shell-yhtiöt laativat talousarvionsa ja tuotantosuunnitelmansa yleensä ennen kokouksia ja ettei niitä myöhemmin tarkistettu kokousten tulosten mukaisesti edes silloin, kun muiden tuottajien Shellille osoittama markkinaosuus oli suurempi kuin sen itse itselleen määrittämä. Itse asiassa koska komissio ei ole pystynyt vuosien 1979 ja 1980 osalta osoittamaan, koska kiintiöjärjestelmää alettiin soveltaa, ei kantaja voi väittää, että Shell-yhtiöt määrittivät suunnitelmansa ja talousarvionsa ennen kokouksia, joissa kiintiösopimukset tehtiin. Vuosien 1981 ja 1982 osalta komissio ei ole väittänyt, että kiintiöjärjestelmää sovellettiin koko vuoden ajan, vaan ainoastaan että väliaikaisesta kuukausittaisesta järjestelmästä sovittiin. Vuoden 1983 osalta kantajan väitteet perustuvat siihen virheelliseen lähtökohtaan, että Shellin 11 prosentin markkinaosuus, joka esitetään 17.3.1983 päivätyssä Shellin sisäisessä tiedotteessa (yleisen väitetiedoksiannon liite 90), olisi sen itsenäisesti määrittämä. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on kuitenkin jo katsonut, ettei asia ei ole näin.

286 Kaikesta edellä esitetystä seuraa ensinnäkin, että komissio on oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut, että kantaja oli yksi niistä tuottajista, jotka pääsivät yhteisymmärrykseen pohjahinnoista sekä päätöksessä mainituista eri hinta-aloitteista lukuun ottamatta tammi-toukokuun 1981 hinta-aloitteen alkua ja heinä-marraskuun 1983 hinta-aloitteen loppua.

287 Lisäksi komissio on perustellusti päätellyt ICI:n vastauksesta tietojensaantipyyntöön, jonka mukaan "'Target prices' for the basic grade of each principal category of polypropylene as proposed by producers from time to time since 1 January 1979 are set forth in Schedule- -" (Tuottajien säännöllisesti 1.1.1979 alkaen ehdottamat "tavoitehinnat" polypropeenin eri peruslaaduille esitetään liitteessä - -), että aloitteet olivat osa tavoitehintojen vahvistusjärjestelmää.

288 Tästä seuraa myös, että komissio on oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut, että kantaja oli yksi niistä tuottajista, jotka pääsivät yhteisymmärrykseen päätöksessä mainittujen hinta-aloitteiden täytäntöönpanon helpottamiseksi tarkoitetuista toimenpiteistä.

289 Tästä seuraa kolmanneksi myös, että komissio on oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut, että kantaja oli yksi niistä tuottajista, jotka pääsivät yhteisymmärrykseen myynnin määrällisistä tavoitteista vuosille 1979, 1980 sekä vuoden 1983 ensimmäiselle puoliskolle sekä kuukausittaisen myyntinsä rajoittamisesta aiemman ajanjakson mukaiseksi päätöksessä mainittuina vuosina 1981 ja 1982.

290 On lisättävä, että myynnin määrien rajoittamistoimenpiteiden samanlaisen tavoitteen vuoksi - nimittäin ylitarjonnan hintoihin aiheuttaman paineen vähentämiseksi - komissio on perustellusti päätellyt, että toimenpiteet olivat osa kiintiöjärjestelmää.

291 Lisäksi on todettava, että tukeakseen edellä esitettyjä toteamuksia komission ei tarvinnut käyttää Solvaysta löytynyttä 6.9.1977 päivättyä asiakirjaa, joka mainitaan päätöksen 16 kohdan toiseksi viimeisessä alakohdassa eikä ATO:sta löytyneitä asiakirjoja, jotka mainitaan päätöksen 15 kohdan h alakohdassa ja joita komissio ei ole toimittanut kantajalle.

2. ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan soveltaminen

a) Kanteen kohteena oleva päätös

292 Päätöksen mukaan (päätösosan 1 artikla) kantaja on rikkonut ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohtaa osallistumalla vuoden 1977 puolivälistä vuoden 1983 marraskuuhun saakka sopimukseen sekä yhdenmukaistettuun menettelytapaan, jotka alkoivat vuoden 1977 puolivälistä ja joiden mukaan tuottajat, jotka toimittivat polypropeenia ETY:n alueelle: a) ovat ottaneet yhteyttä toisiinsa ja tavanneet säännöllisesti (vuoden 1981 alusta lähtien kaksi kertaa kuukaudessa) salaisissa kokouksissa keskustellakseen ja määrittääkseen kaupallista politiikkaansa; b) ovat säännöllisesti vahvistaneet "tavoitehintoja" (tai vähimmäishintoja) tuotteen myynnille yhteisön jokaisessa jäsenvaltiossa; c) ovat sopineet erilaisista toimenpiteistä näiden tavoitehintojen soveltamisen helpottamiseksi, mukaan lukien (pääasiassa) tuotannon väliaikaisesta rajoittamisesta, yksityiskohtaisen tiedon vaihdosta koskien toimituksia, paikallisten kokousten pitämisestä, ja vuoden 1982 lopusta lähtien "account management" -järjestelmästä, jonka tavoitteena oli soveltaa hinnankorotuksia tiettyihin asiakkaisiin; d) ovat korottaneet hintoja samanaikaisesti soveltaen mainittuja tavoitehintoja, ja e) jakaneet markkinat keskenään osoittaen jokaiselle tuottajalle vuosittaisen myyntitavoitteen tai "kiintiön" (1979, 1980 ja ainakin osan vuodesta 1983) tai lopullisen koko vuoden kattavan sopimuksen puuttuessa velvoittaneet tuottajat rajoittamaan kuukausittaista myyntiään aiemman ajanjakson mukaiseksi (1981, 1982).

b) Asianosaisten väitteet

293 Kantaja kiistää syyllistyneensä päätöksen 1 artiklan a-e alakohdassa mainittuihin rikkomuksiin ja katsoo, ettei komissiolla ole oikeutta, väitetyn rikkomisen yhtenäisen luonteen vuoksi, pidättäytyä osoittamasta Shellin osallistumista jokaiseen rikkomiseen. Tämän osalta kantaja väittää, ettei puitesopimuksen käsite tue komissiota, koska sillä ei ole mitään todisteita tällaisen sopimuksen tekemisestä erillään erityisistä rikkomuksista, joiden se väittää tapahtuneen.

294 Kantajan mukaan, vaikka oletettaisiin, että päätöksen sisältämät todetuiksi väitetyt tosiseikat olisivat todeksi osoitettuja, ei niistä mitenkään voi päätellä ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan rikkomista.

295 Komissio puolestaan muistuttaa, ettei se syytä Shelliä osallistumisesta jokaiseen päätöksen 1 artiklan a-e alakohdassa kuvattuun toimeen, vaan osallistumisesta yleiseen sopimukseen, jonka perusteella tuottajat sitoutuivat mainittuihin toimiin. Näitä ei voitu pitää sarjana erillisiä rikkomisia, vaan jatkuvaan rikkomiseen kuuluvina osatekijöinä. Kaikkea näyttöä on siksi tarkasteltava kokonaisuutena, joka osoittaa Shellin osallistuneen yleiseen sopimukseen.

296 Lopuksi komissio toteaa, että vaikka on myönnettävä, ettei kantaja ollut kokonaan hyväksynyt sopimusta kaikilta osin, se oli pitkän aikaa pitänyt tiiviisti yhteyttä muiden suurten tuottajien kanssa, tukenut yleisesti eri suunnitelmia, jopa esittänyt tarkkoja ehdotuksia ja toiminut niiden mukaisesti, ja täyttänyt näin reilusti yhteensovittamisen ja yhteistyön edellytykset, jotka yhteisöjen tuomioistuin on luetellut 16.12.1975 antamassaan tuomiossa (yhdistetyt asiat 40/73-48/73, 50/73, 54/73-56/73, 111/73, 113/73 ja 114/73, Suiker Unie v. Komissio, Kok. 1975, s. 1663, 173 kohta).

c) Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

297 On todettava, että komissio on käyttänyt jokaista tosiseikkaa kantajaa vastaan todisteena joko ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan mukaisesta sopimuksesta tai yhdenmukaistetusta menettelytavasta. Itse asiassa päätöksen 80 kohdan toisen alakohdan, 81 kohdan kolmannen alakohdan ja 82 kohdan ensimmäisen alakohdan tarkastelusta yhdessä ilmenee, että komissio on katsonut jokaisen näistä eri tekijöistä "sopimukseksi".

298 Samoin päätöksen 86 kohdan toisen ja kolmannen alakohdan, 87 kohdan kolmannen alakohdan sekä 88 kohdan tarkastelusta yhdessä ilmenee, että toissijaisesti komissio katsoi "yhdenmukaistetuksi menettelytavaksi" ne tekijät rikkomisessa, joista ei voitu päätellä osapuolten tehneen etukäteen sopimusta toimintaansa markkinoilla koskevasta yhteisestä suunnitelmasta, vaan hyväksyneen ja yhdistäneen toimintatapansa salaisin keinoin helpottaakseen kaupallisten politiikkojensa yhteensovittamista, tai joista ei kartellin monimutkaisuuden vuoksi voitu osoittaa, että tietyt tuottajat olivat ilmaisseet muodollisen suostumuksensa muiden toiminnalle, vaikka ne olivatkin ilmaisseet yleisen tukensa kyseiselle suunnitelmalle sekä toimineet sen mukaisesti. Niinpä päätöksessä päätellään, että tietyiltä osin tuottajien jatkuva yhteistyö ja salailu yleisen sopimuksen täytäntöönpanossa voivat sisältää tiettyjä yhdenmukaistetulle menettelytavalle ominaisia piirteitä.

299 Kuten yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännöstä ilmenee, jotta kyseessä olisi ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu sopimus, on riittävää, että kyseiset yritykset ovat ilmaisseet yhteisen tahtonsa toimia markkinoilla määrätyllä tavalla (ks. asia 41/69, ACF Chemiefarma v. komissio, tuomio 15.7.1970, Kok. 1970, s. 661, 112 kohta ja edellä mainitut yhdistetyt asiat 209/78-215/78 ja 218/78, Van Landewyck v. komissio, tuomio 29.10.1980, 86 kohta); siksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että komissiolla oli oikeus pitää ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan mukaisena sopimuksena kantajan ja muiden polypropeenin tuottajien välistä yhteisymmärrystä, jonka se oli oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut ja joka koski pohjahintoja vuonna 1977, hinta-aloitteita, niiden täytäntöönpanon helpottamiseksi tarkoitettuja toimenpiteitä, myynnin määriä koskevia tavoitteita vuosille 1979, 1980 ja vuoden 1983 ensimmäiselle vuosipuoliskolle sekä kuukausittaisen myynnin rajoittamista koskevia toimenpiteitä aiemman ajanjakson mukaiseksi vuosina 1981 ja 1982.

300 Yhdenmukaistetun menettelytavan käsitteen määrittelemiseksi on viitattava yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntöön, jonka mukaan tuomioistuimen aiemmin asettamat yhteensovittamista ja yhteistoimintaa koskevat ja yhteistyön kriteerit on ymmärrettävä sen ETY:n perustamissopimuksen kilpailusääntöjen perusajatuksen valossa, jonka mukaan jokaisen taloudellisen toimijan on päätettävä itsenäisesti toimintaperiaatteistaan, joita se aikoo noudattaa yhteismarkkinoilla. Vaikka tämä itsenäisyysvaatimus ei poistakaan taloudellisten toimijoiden oikeutta järkevästi mukautua kilpailijoiden senhetkiseen tai ennakoituun toimintaan, siinä kuitenkin kielletään ehdottomasti toimijoiden väliset suorat tai epäsuorat yhteydet, joiden tarkoituksena tai seurauksena on joko vaikuttaa tosiasiallisen tai mahdollisen kilpailijan käyttäytymiseen markkinoilla tai paljastaa tällaiselle kilpailijalle päätetty tai suunnitteilla oleva käyttäytyminen markkinoilla tai joilla on tällainen vaikutus (edellä mainitut yhdistetyt asiat 40/73-48/73, 50/73, 54/73-56/73, 111/73, 113/73 ja 114/73, Suiker Unie v. komissio, 173 ja 174 kohta).

301 Tässä tapauksessa kantaja on pitänyt yllä yhteyksiä muihin tuottajiin ja osallistunut "neljän suuren" kokouksiin ja sen tuotantoyhtiöt ovat osallistuneet paikallisiin kokouksiin, joiden tavoitteena oli vahvistaa tavoitteet hintojen ja myynnin määrien osalta ja joiden aikana kilpailijoiden välillä vaihdettiin tietoa hinnoista, joita ne tahtoivat sovellettavan markkinoilla, hinnoista, joita ne aikoivat soveltaa, kannattavuusrajoista, tarpeellisiksi katsotuista myynnin määrien rajoituksista, myyntiluvuista sekä asiakkaiden henkilöllisyydestä. Osallistumalla näihin yhteydenpitoihin ja kokouksiin kantaja on osallistunut kilpailijoidensa kanssa yhdenmukaistettuun toimintaan, jonka tavoitteena oli vaikuttaa näiden yritysten käyttäytymiseen markkinoilla ja paljastaa muille jokaisen tuottajan suunnittelema käyttäytyminen markkinoilla.

302 Näin kantaja ei ainoastaan pyrkinyt poistamaan ennakolta epävarmuutta sen kilpailijoiden tulevan käyttäytymisen osalta, vaan sen on myös pitänyt ottaa huomioon suoraan tai epäsuorasti näiden yhteydenpitojen ja kokouksien aikana saamansa tieto määrittäessään politiikkaa, jota se aikoi soveltaa markkinoilla. Samoin sen kilpailijoiden on täytynyt ottaa huomioon suoraan tai epäsuorasti kantajan niille paljastamat tiedot käyttäytymisestä, josta se oli päättänyt tai jota se suunnitteli itse soveltavansa markkinoilla, määrittäessään politiikkaa, jota ne aikoivat noudattaa markkinoilla.

303 Tästä seuraa, että komissio on perustellusti katsonut toissijaisesti ne yhteydenpidot ja kokoukset muiden polypropeenin tuottajien kanssa, joihin kantaja on osallistunut vuodesta 1977 alkaen vuoden 1983 syyskuuhun asti, ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa tarkoitetuksi yhdenmukaistetuksi menettelytavaksi, ottaen huomioon niiden tavoitteen.

304 Sen osalta, oliko komissiolla oikeus päätellä, että kyseessä oli yksittäinen rikkominen, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin korostaa, että ottaen huomioon niiden saman tavoitteen, yhdenmukaistetut menettelytavat ja tehdyt sopimukset olivat osa tavoitehintojen ja kiintiöiden vahvistusjärjestelmää.

305 On korostettava, että järjestelmät olivat osa kyseisten yritysten pyrkimyksiä, joilla oli yksi ainoa taloudellinen tavoite, nimittäin hintojen tavanomaisen kehityksen vääristäminen polypropeenin markkinoilla. Olisi siis teennäistä erotella jatkuvaa käyttäytymistä, jolla oli vain yksi tavoite, ja käsitellä sitä erillisten rikkomisten sarjana. Kantaja osallistui vuosien ajan yhdentyneiden järjestelmien kokonaisuuteen, joka on sellainen yksittäinen ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan vastainen rikkominen, joka ilmeni asteittain lainvastaisina sopimuksina ja yhdenmukaistettuina menettelytapoina.

306 Tämän vuoksi kantajan väite on hylättävä.

3. Päätelmät

307 Kaikesta edellä esitetystä seuraa ensinnäkin, että koska komission tekemät tosiseikkojen toteamiset kantajaa vastaan syyskuun 1983 jälkeisen ajanjakson osalta eivät ole oikeudellisesti riittävällä tavalla osoitettuja, on päätöksen 1 artikla kumottava niiltä osin kuin siinä todetaan kantajan osallistuneen rikkomiseen kyseisen ajanjakson osalta; toiseksi, koska komission tekemät tosiseikkojen toteamiset kantajaa vastaan tämän osallistumisen osalta tammi-toukokuun 1981 hinta-aloitteen alkuun eivät ole oikeudellisesti riittävällä tavalla osoitettuja, on päätöksen 1 artikla kumottava niiltä osin kuin siinä - luettuna yhdessä päätöksen perusteluosan kanssa - todetaan kantajan osallistuneen tähän hinta-aloitteeseen. Muilta osin kantajan esittämät väitteet, jotka koskevat komission tekemää tosiseikkojen toteamista ja ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan soveltamista kanteen kohteena olevassa päätöksessä, on hylättävä.

Kantajan (SICC) vastuu rikkomisesta

A Kanteen kohteena oleva päätös

308 Päätöksessä (102 kohta) esitetään, että Shell-ryhmässä kestomuovien alan yhteensovittamisesta ja strategiasta vastaava yritys on "sisäinen hallintoyhtiö" Shell International Chemical Company. Tämä yritys osallistui kokouksiin muiden suurten kanssa ja toimi välittävänä elimenä kartellin ja Shellin eri tuotantoyhtiöiden (valmistus ja myynti) välillä yhteismarkkinoilla, kun tuotantoyhtiöt puolestaan osallistuivat kansallisiin ja paikallisiin kokouksiin. Koska Shell on yleisesti vastuussa Shell-ryhmän yhtiöiden toiminnan suunnittelusta ja yhteensovittamisesta polypropeenin alalla, komissio on arvioinut voivansa osoittaa asianmukaisesti päätöksen sille.

B Asianosaisten väitteet

309 Kantaja väittää, että komissio on väärässä syyttäessään sitä rikkomisesta. Itse asiassa Shell-ryhmässä Shell, jolle päätös on osoitettu, ei ole polypropeenin tuottaja eikä toimittaja yhteisön markkinoilla, vaan yksi Shell-ryhmän yhtiöistä, joka neuvoo Länsi-Euroopan markkinoilla toimivia yhtiöitä lyhyen aikavälin kaupallisissa asioissa ja vastaa kansainvälisestä kaupasta. Koska kantaja ei ole tuottaja, joka voisi vahvistaa polypropeenin hintoja tai myynnin määriä, ei komissio voi katsoa sen olevan vastuussa päätöksessä kuvatusta rikkomisesta. Kantaja lisää, että johtuen Shell-ryhmän tuotantoyhtiöiden suuresta itsenäisyydestä, se ei voinut velvoittaa niitä minkäänlaisella päätöksellä tai tehdä sitoumuksia niiden puolesta.

310 Komissio vastaa, että Shell on Shell-ryhmän edustaja kansainvälisellä tasolla ja että nimenomaan se osallistui "neljän suuren" kokouksiin ja piti yllä yhteyksiä ICI:hin. Yksi sen johtajista myös toimi puheenjohtajana Shellin sisäisissä työryhmissä, joissa yhteensovitettiin ryhmän politiikkaa polypropeenin alalla. Näissä olosuhteissa ei ole merkitystä sillä, oliko Shellillä mahdollisuus velvoittaa tuotantoyhtiöitä tai antoiko se ainoastaan ohjeita, joita ne eivät voineet olla ottamatta huomioon.

C Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen arviointi asiasta

311 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että koska ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdassa kielletään yrityksiä erityisesti olemasta osallisena sopimuksessa tai yhdenmukaistetussa menettelyssä, joka on omiaan vaikuttamaan jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja jonka tavoitteena on estää, rajoittaa tai vääristää kilpailua yhteismarkkinoilla tai jolla on tällainen vaikutus, tämä kielto on osoitettu taloudellisille yksiköille, joista kukin muodostuu yhtenäisestä henkilöstön sekä aineellisten ja aineettomien tekijöiden organisaatiosta, jolla on tietty pitkän aikavälin taloudellinen tavoite ja joka voi olla osallisena tässä määräyksessä tarkoitetun kaltaisessa kilpailusääntöjen rikkomisessa.

312 Tässä tapauksessa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että Shell ja Shell-ryhmän tuotantoyhtiöt, jotka tuottavat ja tuovat markkinoille kemiallisia tuotteita, muodostavat yhtenäisen henkilöstö-, aineellisten ja aineetto-mien tekijöiden organisaation, joka pitkällä aikavälillä pyrkii tavoitteeseensa tuottaa ja myydä polypropeenia maksimoiden voittonsa myös tarpeen vaatiessa sen eri yksiköiden yksittäisen tappion kustannuksella. Organisaatiossa jokaisella yhtiöllä on määrätty tehtävä. Tuotantoyhtiöt tuottavat tai myyvät polypropeenia, kun taas kantajan tehtävänä on toimia käynnistäjänä ja yhteensovittajana ryhmän eri tuotantoyhtiöiden välillä. Tämän vuoksi Shell ja Shell-ryhmän tuotantoyhtiöt ovat samaa yritystä.

313 Kantajan asemaa yrityksessä osoittavat ainakin viisi asiakirjaa: ensimmäinen, 15.2.1982 päivätty on nimeltään "Market quality PP" (yleisen väitetiedoksiannon liite 94), toinen on 9. ja 10.9.1982 päivätty muistio kantajan edustajan ja ICI:n välisistä puhelinkeskusteluista (yleisen väitetiedoksiannon liite 95), kolmas 18.10.1982 päivätty asiakirja nimeltä "Polypropylene compensation scheme" (yleisen väitetiedoksiannon liite 96), neljäs on 8.11.1982 päivätty muistio kantajan työntekijän ja ICI:n välisestä puhelinkeskustelusta (yleisen väitetiedoksiannon liite 97) ja viides 26.11.1982 päivätty pöytäkirja kantajan työntekijöiden ja ICI:n kahdenvälisestä kokouksesta (yleisen väitetiedoksiannon liite 99). Ensimmäisessä asiakirjassa esitetään seuraavaa:

"Intregrated companies (SCUK, SNC, SC) plus SCITCO have met in group chaired by CITP, and agreed:

a) Will meet regularly (approx. quarterly) to review current state of market & formulate marketing/pricing policies for Shell PP in Europe;

b) CITP/2 will collect &disseminate market intelligence (Demand, Competition, prices) approximately monthly;

c) SCITCO will NOT participate in any poly-competitor meetings, but will try to keep informed of their activities & ambitions through CITP bi-lateral contacts;

ALSO SCITCO/CITP/2 is taking the following actions to try & improve European PP market quality:

e) continental liaison with Shell Quimicly Polibrazil to - - move exportation surplus PP in - - through Shell MKT2 - - in Latin America & S. E. ASIA: and prevent its exports to W. Europe - -".

[Yhdentyneet yhtiöt (SCUK, SNC, SC) ja SCITCO kokoontuivat CITP:n puheenjohtajuudella ryhmässä ja sopivat seuraavasta:

a) Ryhmän osallistujat tapaavat säännöllisesti (noin neljännesvuosittain) tutkiakseen markkinoiden tilannetta ja määrittääkseen markkinoille tuomisen sekä hintojen muodostamisen politiikkaa Shellin polypropeenin osalta Euroopassa;

b) CITP/2 kokoaa ja levittää tietoa markkinoista (kysyntä, kilpailu, hinnat) noin kuukausittain;

c) SCITCO EI osallistu YHTEENKÄÄN monen tuottajan väliseen kokoukseen, mutta pyrkii saamaan tietoa toiminnasta ja pyrkimyksistä kahdenvälisten yhteyksien avulla CITP tasolla;

- -

SAMOIN SCITCO/CITP/2 toteuttaa seuraavia toimia pyrkiessään parantamaan Euroopan polypropeenimarkkinoiden laatua:

e) mannertenvälinen yhteys Shell Quimicly Polibrazil - - polypropeenin ylijäämän siirto Latinalaisen Amerikan ja Kaakkois-Aasian vientiin - - Shell MKT2:n kautta - - sekä estää niiden vienti Länsi-Eurooppaan - -].

Toisessa asiakirjassa kantaja esittää:

"I spoke with L. again today to give him the elements of the proposed scheme. His reaction was to say that he felt the group should meet to talk the scheme through & that he would be willing to join in. Particular points raised were:

1) The group as a whole should agree the point at which they would react i. e. if x % market share was lost the scheme would be abandoned.

2) Any target for Shell might have to be broken down territorially to make it organisationally operable- -".

(Puhuin uudestaan tänään L:n kanssa esittääkseni hänelle ehdotetun järjestelmän tekijät. Hän reagoi vastaamalla, että hänen mielestään ryhmän olisi tavattava keskustellakseen järjestelmästä perin pohjin ja ilmoitti olevansa valmis osallistumaan kokoukseen. Erityisesti esitettiin seuraavat seikat:

1) Ryhmän olisi kokonaisuudessaan sovittava tasosta, jolla se alkaisi toimia, toisin sanoen jos x prosenttia markkinaosuudesta menetettäisiin, järjestelmästä luovuttaisiin.

2) Mahdollinen Shellille vahvistettu tavoite olisi ehkä jaettava alueittain, jotta sitä voitaisiin soveltaa organisaatiossa- -").

Kolmannessa asiakirjassa esitetään:

"L. of SCITCO said that he & his colleagues were under pressure to improve margins on PP and that he would be willing to attend meetings of the big four but not wider gatherings. The problem of the Shell organisation were discussed and whilst the local companies were autonomous L. requested that approaches should be channelled through SCITCO. He had not been able to meet with J., V. L., etc. before this meeting but had agreed to talk about a compensation scheme. L. would be meeting with J. & others on 20/10/82.

- -

L. raised the problem of not having any centralised profit centre but after discussion accepted that it was really up to Shell to agree internally who would draw or conversely provide any compensation"

(SCITCO:n L. sanoi hänellä ja kollegoillaan olevan paineita korottaa polypropeenin katetta sekä olevansa valmis osallistumaan "neljän suuren" kokouksiin, muttei laajempiin kokouksiin. Shellin organisaation ongelmista keskusteltiin ja koska paikalliset yhtiöt ovat itsenäisiä, L. pyysi ohjaamaan yhteydenotot SCITCO:n kautta. Hän ei ollut onnistunut tapaamaan J:tä, V. L:ää, jne. ennen kokousta, mutta oli valtuutettu keskustelemaan tasoitusjärjestelmästä. L. tapaisi J:n ja muut 20.10.1982- -

L. mainitsi ongelman, joka koski sitä, ettei heillä ole keskusta, jolle voitto keskitettäisiin, mutta myönsi keskustelun jälkeen, että Shell päättäisi sisäisesti kuka tasoitusta antaisi tai vuorostaan saisi).

Neljännessä asiakirjassa esitetään:

"P. said L. would be back in the office on Mon. 15th November. In the meantime he passed on the following information on the reaction of the various Shell units to the proposed compensation arrangements".

(P. sanoi L:n palaavan toimistoon maanantaina 15. päivänä marraskuuta. Sillä välin hän oli toimittanut seuraavat tiedot Shellin eri yksiköiden reaktioista ehdotettujen tasoitusjärjestelyjen osalta).

Viidennessä asiakirjassa esitetään:

"John L. was very interested in the new organisation within P & P Divis(ion) & in particular the responsibilities on polyolefins - - Compensation will be discussed with the local Shell companies at a meeting with J. E. L. (an empolyee of the applicant) on 30 November. I said the scheme was not dead by any means & that it was Shell who were holding things up. J. E. L. was quick to pick up that in October only Shell's market share was in line with their Jan-June performance."

[John L. osoittautui erittäin kiinnostuneeksi uudesta P&P jaosta ja erityisesti polyolefiinien vastuiden jakamisesta - - Tasoitusjärjestelmästä keskustellaan paikallisten Shell-yhtiöiden kanssa J. E. L:n (kantajan työntekijä) kanssa pidettävässä kokouksessa 30. päivänä marraskuuta. Sanoin, ettei tasoitusjärjestelmää suinkaan ollut hylätty ja että Shell hidastaa asioita. J. E. L. ilmoitti heti, että lokakuun osalta ainoastaan Shellin markkinaosuus oli sen tammi-kesäkuun tulosten mukainen.]

314 Organisaation henkilöstö-, aineellisten ja aineettomien tekijöiden yhdentynyttä luonnetta tukee vielä se, että komission esittämissä asiakirjoissa esitetään kauttaaltaan kantajan myyntilukuina kaikkien Shell-yhtiöiden luvut.

315 Komissio on siis perustellusti katsonut kantajan olevan vastuussa Shell-ryhmän toiminnan yhteensovittamisesta rikkomisen osalta ja tästä syystä katsonut sen olevan vastuussa toteutetusta rikkomisesta.

316 Tästä seuraa, että kantajan väite on hylättävä.

Perustelut

317 Kantaja väittää, että se on osoittanut itsenäisen toimintansa hintojen osalta ja että komissio ei ole selittänyt, miksi se on torjunut tämän, muuten kuin viittaamalla päätöksen pituuteen.

318 Komissio puolestaan katsoo, että päätöksessä on riittävän selkeästi esitetty tekijät, joiden perusteella se päätteli Shellin osallistuneen hintoja koskevaan sopimukseen. Se arvioi, ettei sen tarvinnut osoittaa vääräksi kantajan esittämiä väitteitä tämän pyrkiessä osoittamaan hintapolitiikkansa itsenäisyyttä.

319 Yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneesta oikeuskäytännöstä ilmenee (katso erityisesti edellä mainitut yhdistetyt asiat 209/78-215/78 ja 218/78, Van Landewyck, tuomio 29.10.1980, 66 kohta ja yhdistetyt asiat 240/82-242/82, 261/82, 262/82, 268/82 ja 269/82, Stiching Sigarettenindustrie v. komissio, tuomio 10.12.1985, Kok. 1985, s. 3831, 88 kohta), että vaikka komissio on ETY:n perustamissopimuksen 190 artiklan nojalla velvollinen perustelemaan päätöksensä mainitsemalla ne tosiseikat ja oikeudelliset seikat, joihin toimenpide oikeudellisesti perustuu, sekä ne syyt, joiden vuoksi se on tehnyt päätöksensä, komission ei kuitenkaan tarvitse käsitellä kaikkia niitä tosiseikkoja ja oikeudellisia seikkoja, joita kukin asianosainen on tuonut esiin hallinnollisen menettelyn aikana. Tästä seuraa, ettei komissio ole velvollinen käsittelemään seikkoja, joiden se katsoo olevan täysin merkityksettömiä.

320 Tämän osalta on todettava, että komissio on päätöksen 74-76 kohdassa vastannut kantajan väitteisiin, jotka koskivat sen markkinoilla tosiasiassa soveltamia hintoja.

321 Tästä seuraa, että väite on hylättävä.

Sakko

322 Kantaja väittää, että päätös rikkoo asetuksen N:o 17 15 artiklaa, koska siinä ei ole asianmukaisesti otettu huomioon todetun rikkomisen vakavuutta ja kestoa.

1. Vanhentumisaika

323 Kantaja väittää vastauksessaan, että koska yhteyttä vuonna 1977 tehdyllä pohjahintoja koskevalla sopimuksella ja myöhemmillä kokouksilla ei ole, koskee vuonna 1977 tehdyiksi väitettyjä rikkomisia joka tapauksessa vanhentumisajoista liikennettä ja kilpailua koskeviin Euroopan talousyhteisön sääntöihin liittyvissä menettelyissä ja niiden nojalla määrättyjen seuraamusten täytäntöönpanossa 26 päivänä marraskuuta 1974 annetussa neuvoston asetuksessa (ETY) N:o 2988/74 (EYVL L 319, s. 1, jäljempänä asetus N:o 2988/74) säädetty viiden vuoden vanhentumisaika.

324 Komissio väittää, että kantajan vetoaminen vanhentumisaikaan on Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen, jota neuvoston 24.10.1988 tehdyn päätöksen 11 artiklan kolmannen alakohdan mukaan sovelletaan soveltuvin osin käsittelyssä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa, 42 artiklassa tarkoitettu uusi peruste, jota ei tule ottaa tutkittavaksi. Muun osalta komissio esittää, että rikkominen oli jatkuvaa, ja tämän vuoksi vanhentumisaika on alkanut kulua siitä päivästä alkaen, jona rikkominen on lakannut.

325 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että asetuksen N:o 2988/74 1 artiklan 2 kohdan mukaan komission toimivaltaa määrätä sakkoja koskeva viiden vuoden vanhentumisaika alkaa jatkettujen tai uusittujen rikkomusten osalta kulua vasta siitä päivästä, jona rikkominen on lakannut.

326 Tässä tapauksessa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen rikkomisen osoittamista koskevasta arvioinnista seuraa, että kantaja osallistui keskeytyksettä yksittäiseen ja jatkettuun rikkomiseen vuoden 1977 puolivälistä vuoden 1983 syyskuuhun asti.

327 Tämän vuoksi kantaja ei voi vedota sakkojen määräämisen osalta vanhentumisaikaan.

2. Rikkomisen kesto

328 Kantaja väittää, että komissio on virheellisesti katsonut vuoden 1977 puolivälissä pohjahintoja koskevan sopimuksen tekemisen tai mainittuna aikana toteutuneen hintoja koskevan keskustelun ajankohdaksi, jolloin kantaja alkoi osallistua rikkomiseen.

329 Komissio muistuttaa, että kantaja osallistui vuoden 1977 pohjahintoja koskevaan sopimukseen. Se lisää kuitenkin, että määrittäessään sakon määrää se on arvioinut, että "vaikka rikkominen alkoi vuoden 1977 puolivälissä, sen soveltamismekanismi perustettiin lopullisesti vasta vuoden 1979 alussa" (päätöksen 105 kohdan viimeinen alakohta).

330 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että sen rikkomisen toteamista koskevasta arvioinnista ilmenee, että kantajan tekemäksi katsotun rikkomisen kesto oli lyhyempi kuin päätöksessä esitetty, koska rikkominen lakkasi vuoden 1983 syyskuun lopussa eikä vuoden 1983 marraskuun lopussa.

331 Tästä seuraa, että kantajalle määrätyn sakon määrää on vähennettävä.

3. Rikkomisen vakavuus

A. Kantajan osuus

332 Kantaja esittää, että komissio on suuresti liioitellut kantajan osuutta rikkomisessa, koska se väittää virheellisesti, että koska Shell oli yksi "neljästä suuresta", se oli keskeisessä asemassa kyseisten järjestelyjen osalta, että neljä suurta johtivat kukin vuorollaan hinta-aloitteita ja että Shell näin oli välttämättä yksi "leader" laittomien sopimusten laatimisessa ja soveltamisessa.

333 Päätöksen 68 kohdan osalta, jossa mainitaan "neljän suuren" välinen "yhteisymmärrys", kantaja korostaa, että ICI:n tiedotteessa (yleisen väitetiedoksiannon liite 64), johon komissio perustaa väitteensä, ei mainita mitään yhteisymmärryksestä ja että vastauksessaan tietojensaantipyyntöön, johon päätöksen 68 kohdassa viitataan, ICI selitti, että yhteisymmärrys ilmeni siten, että "neljä suurta olivat samaa mieltä siitä, että jos hintoja tahdottiin korottaa, olisi neljän suuren pakko johtaa voimakkaasti, jopa omien myynnin määriensä kustannuksella". Kantaja arvioi selityksen perustuvan sille uskomukselle, että näiden neljän tuottajan välinen tasoitusjärjestelmä olisi helpottanut näiden turvautumista tavoitehintoja koskeviin sitoumuksiin. Kantaja kieltäytyi osallistumasta tämän kaltaiseen tasoitusjärjestelmään (eikä komissio ole kiistänyt tätä) tai mihinkään ICI:n toteuttamaan tai suunnittelemaan järjestelyyn. Kantaja lisää, että sen ilmoitukset ECN:ssä, joiden mukaan Shell-yhtiöt suunnittelivat hinnankorotusta, perustuivat itsenäiseen arvioon markkinatilanteesta eivätkä liittyneet mihinkään järjestelyyn ICI:n, Monten ja Hoechstin kanssa.

334 Kantaja väittää, että tukeakseen kaikesta huolimatta väitettään, jonka mukaan "neljä suurta" yrittivät päästä yhteisymmärrykseen ja löytää yhteisen lähestymistavan, komissio perustaa väitteensä ICI:n asiakirjaan (yleisen väitetiedoksiannon liite 87), joka ei ole valmistelevaan kokoukseen liittyvä tiedote vaan joka liittyy lokakuun 1982 tuloksettomiin keskusteluihin kiintiöiden tasoitusjärjestelmästä. Komissio perustaa väitteensä myös 20.10.1982 päivättyyn Shellin tiedotteeseen (yleisen väitetiedoksiannon liite 100 ja SC:n erityisen väitetiedoksiannon liite 30), mutta tulkitsee sitä väärin (tiedotteessa ainoastaan kuvataan markkinavoimien toimintaa ja esitetään, että "neljän suuren" markkinaosuuden ollessa 51 prosenttia, tämän tulisi helpottaa hintojen vakauttamista). Komissio ei ole vedonnut asiakirjaan väitetiedoksiannossaan tukeakseen väitettään, jonka mukaan kantaja oli yksi "leader" väitetyssä "kartellissa", eikä tukeakseen vähemmän vakavaa väitettään, jonka mukaan Shell teki hintoja ja/tai kiintiöitä koskevan sopimuksen kolmen muun "leaderin" kanssa vuoden 1982 lopulla. Väitetiedoksiannossa viitattiin asiakirjaan ainoastaan sen osoittamiseksi, että vaikka Shell-yhtiöt eivät tahtoneet luopua markkinaosuuksista noudattamalla kohtuuttoman tiukkaa hintapolitiikkaa, ne "olivat tietoisia tavoitehinnoista ja olivat (näin väitettiin) määrittäneet kaupallisen politiikkansa ottaen ne huomioon". Kantajan mukaan sekä ICI:n asiakirjan että 20.10.1982 päivätyn Shellin tiedotteen osalta komissio on väittänyt, ettei se ole niistä päätellyt "neljän suuren" soveltaneen yhtenäistä lähestymistapaa, vaan ainoastaan todenneen, että jos ne pystyisivät hyväksymään yhtenäisen lähestymistavan, olisi se hyödyllistä. Lopuksi, komissio vetoaa tiedotteisiin, joiden väitetään liittyvän valmisteleviin kokouksiin (yleisen väitetiedoksiannon liitteet 64, 100, 101), mutta jotka kantajan mukaan eivät ole luotettavia ja jotka ovat ristiriidassa muiden asiakirjojen kanssa.

335 Kantajan mukaan sen sijaan, että Shell-yhtiöt olisivat osallistuneet väitetyn kartellin toiminnan järjestämiseen, ne olivat vain vähäisessä määrin mukana missään mahdollisesti toteutuneessa laittomassa järjestelyssä. Koska Shell-yhtiöt eivät osallistuneet "johtajien" ja "asiantuntijoiden" kokouksiin, ne eivät aktiivisesti osallistuneet pyrkimyksiin nostaa yhteisesti hintoja tai rajoittaa yhteisesti määriä. Shell-yhtiöt eivät toimineet "account leadereina" vaan olivat ulkopuolisen asemassa, mitä komissio ei ole ottanut huomioon määrittäessään sakkoa. Kantaja korostaa komission toteavan ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa esittämissään huomautuksissa, ettei se syytä Shelliä osallistumisesta kaikkiin päätöksen 1 artiklan a-e alakohdassa lueteltuihin rikkomisiin ja väittää, ettei komissiolla ole oikeutta ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen käsittelyssä muuttaa päätöksen päätösosassa esitettyjä väitteitä, varsinkaan kun väitteet ovat määräävänä tekijänä sakon määrän määrittämisessä.

336 Kantajan mukaan sakko ei olisi voinut olla suurempi, vaikka se olisi osallistunut kaikkiin päätöksessä kuvattuihin rikkomisiin.

337 Komissio vastaa, että asiakirjanäyttö osoittaa vuoden 1977 puolivälistä alkaen toteutettujen järjestelyjen olleen "neljän suuren" johtamia, että yksi niistä johti aina korotusta (Shell osaltaan helmikuussa 1981 ja heinäkuussa 1983) ja että syyskuusta 1982 alkaen "neljä suurta" tapasivat valmistelevissa kokouksissa ennen "johtajien" kokouksia.

338 Komissio muistuttaa, että kantaja osallistui kaikkiin valmisteleviin kokouksiin, joista komissio on tietoinen ja että "neljän suuren" välinen yhteinen kanta hintojen korottamiseksi syntyi juuri näissä kokouksissa, joissa keskustelut olivat varsin konkreettisia. Tämän vuoksi komissio katsoo Shellin osallistuneen toimintaan, joka oli rikkomisen ydin.

339 Komission mukaan sellaisia asiakirjoja kuin muistiinpanot Shellin ja ICI:n välisistä puhelinkeskusteluista (yleisen väitetiedoksiannon liite 95), on vaikea käsittää muutoin kuin että "neljän suuren" välillä oli sopimus, jonka mukaan ne ottivat erityisen vastuun markkinoista; tätä osoittaa myös ICI:n asema, jossa se ei pystynyt jatkamaan kartellin järjestämistä ilman Shellin osallistumista.

340 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että kantajan osallistuminen "neljän suuren" valmisteleviin kokouksiin on tekijä, jonka mukaan sen osuutta rikkomisessa on arvioitava.

341 Tämän osalta 15.6.1981 pidettyä ICI:n, Shellin ja Monten välistä kokousta koskeva tiedote (yleisen väitetiedoksiannon liite 64b) osoittaa, että mainitut tuottajat etsivät yhdessä ratkaisua markkinoilla ilmenneisiin vaikeuksiin. Samoin ICI:n työntekijän laatimassa tiedotteessa, nimeltään "Sharing the pain" (Uhrausten jakaminen), joka on päivätty vuoden 1982 toisen vuosipuoliskon alussa (yleisen väitetiedoksiannon liite 98), tarkennetaan, että tasoitusjärjestelmän perustaminen myynnin määrien vähentämiseksi "might provide useful elements for the understanding between the 'Big Four'" (voisi tarjota hyödyllisiä tekijöitä yhteisymmärrykselle "neljän suuren" välillä). ICI esitti tämän asiakirjan osalta vastauksessaan tietojensaantipyyntöön (yleisen väitetiedoksiannon liite 8) seuraavaa:

"The 'understanding' between the 'Big Four' was recognition that if the prices were to be increased then the 'Big Four' producers would have to give a strong lead, even at the expense of their own sales volume. It was thought that a 'Compensation Arrangement' between these four producers might have made it easier for them to contemplate the possibility of a commitment on 'Target Prices'."

("Neljän suuren" välinen "yhteisymmärrys" oli sen tunnustamista, että jos hintoja oli nostettava, oli "neljän suuren" johdettava voimakkaasti, jopa oman myyntinsä määrien kustannuksella. "Neljän suuren" mielestä niiden välinen "tasausjärjestelmä" helpottaisi sitoutumista "tavoitehintoihin".)

Nämä seikat osoittavat, että "neljä suurta" olivat tietoisia erityisestä osastaan hintojen korottamista koskevissa aloitteissa. Vieläpä Shellin sisäisessä tiedotteessa lokakuulta 1982 (yleisen väitetiedoksiannon liite 94) viitataan "neljän suuren" hinta-aloitteisiin.

342 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että edellä esitetystä sekä rikkomisen osoittamista koskevista arvioista ilmenee, että komissio on, lukuun ottamatta tammi-toukokuun 1981 hinta-aloitteen alkua, asianmukaisesti osoittanut kantajan osuuden rikkomisessa sekä esittänyt päätöksen 109 artiklan ensimmäisessä alakohdassa ottaneensa huomioon tämän osuuden määrittäessään sakon määrää.

343 Lisäksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että osoitetuista seikoista - erityisesti hintojen ja myynnin määrien tavoitteiden vahvistamisesta - ilmenee, niiden vakavuuden vuoksi, että kantaja ei ole toiminut huolimattomasti tai tuottamuksellisesti, vaan tahallisesti.

344 Tästä seuraa, että sakon määrää on vähennettävä siltä osalta kuin sen määrittämisessä on katsottu kantajan osallistuneen tammi-toukokuun 1981 hinta-aloitteen alkuun ja muilta osin väite on hylättävä.

B Riittämätön taloudellisen kriisitilanteen huomiointi

345 Kantaja väittää, että vahvistaessaan sakon määrää komissio on riittämättömästi ottanut huomioon tuottajien kärsimät merkittävät tappiot; se on lisäksi tehnyt tämän tavalla, jonka myöhempi arviointi on mahdotonta. Lisäksi se ei ole ottanut huomioon sitä, ettei tuottajilla ollut mitään syytä olettaa, että kilpailuvoimien tavanomaisesta toiminnasta seuraisi kohtuullisessa ajassa normaali kilpailutasapaino markkinoille. Tämän osalta kantajaa ei tyydytä komission vastaus, jonka mukaan sen huomioiminen rohkaisisi oikeuden vastaiseen toimintaan, koska kantajan mukaan näin voidaan väittää kaikkien lieventävinä asianhaaroina esitettyjen seikkojen osalta.

346 Komissio vastaa, että se hyväksyi lieventävänä asianhaarana sakkoja määritettäessä sen, että kyseiset yritykset olivat kärsineet merkittäviä tappioita polypropeenialalla pitkän ajanjakson aikana, vaikka se onkin sitä mieltä, ettei se ole velvollinen ottamaan huomioon alan epäsuotuisaa taloudellista tilannetta määrittäessään sakkoa kilpailusääntöjen rikkomisesta. Sen osalta, ettei tuottajilla ollut aihetta olettaa, että kilpailuvoimien tavanomaisesta toiminnasta seuraisi kohtuullisessa ajassa normaali kilpailutasapaino markkinoille, komissio toteaa, että markkinoiden järkeistämisen tarve sekä mahdottomuus toteuttaa se lähitulevaisuudessa eivät oikeuta rikkomaan kilpailuoikeutta. Mikäli näin olisi, yrityksillä olisi erittäin suuri houkutus toimia vaikeissa tilanteissa kilpailunvastaisin toimin nimenomaan ajankohtana, jolloin olisi erityisen tarpeellista, että kilpailuvoimat järkeistäisivät markkinoita.

347 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että voidakseen arvioida väitettä on sen ensin tarkasteltava tapaa, jolla komissio on määrittänyt kantajalle määräämänsä sakon.

348 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että komissio on ensinnäkin määrittänyt perusteet niille yrityksille, joille päätös on osoitettu, määrättyjen sakkojen yleisen tason vahvistamiseksi (päätöksen 108 kohta) ja toiseksi määrittänyt perusteet jokaiselle yritykselle määrätyn sakon tasapuoliselle vahvistamiselle (päätöksen 109 kohta).

349 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, että päätöksen 108 kohdassa esitetyillä perusteilla perustellaan riittävästi, niille yrityksille joille päätös on osoitettu, määrättyjen sakkojen yleisen tason määrittäminen. Tämän osalta on korostettava erityisesti ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan a, b ja c alakohdan selkeätä rikkomista; tuottajat olivat määräyksistä tietoisia ja ne toimivat tahallisesti ja mahdollisimman salaisesti.

350 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo myös, että päätöksen 109 kohdassa esitetyt neljä perustetta ovat asianmukaisia ja riittäviä jokaiselle yritykselle määrätyn sakon tasapuoliselle määrittämiselle.

351 Tässä yhteydessä on todettava, ettei komissio ollut velvollinen erittelemään tai selittämään tapaa, jolla se oli ottanut huomioon polypropeenialan eri tuottajien kärsimät merkittävät tappiot, koska kyseessä oli päätöksen 108 kohdassa, jossa määritetään sakkojen yleinen taso, mainittu tekijä, jonka ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on katsonut perustelluksi. Komissio on päätöksen 108 kohdan viimeisessä alakohdassa selkeästi esittänyt ottaneensa huomioon sen, että yritykset ovat kärsineet merkittäviä tappioita polypropeenialalla pitkän ajanjakson ajan, mikä osoittaa, että komissio ei ainoastaan ottanut huomioon tappioita vaan että se näin otti huomioon myös alan epäsuotuisan taloudellisen tilanteen määrittäessään sakkojen yleistä tasoa, ottaen huomioon myös muut 108 kohdassa mainitut perusteet.

352 Tästä seuraa, että kantajan esittämä väite on hylättävä.

C Rikkomisen vaikutusten huomioon ottaminen

353 Kantaja väittää, että vaikka oletettaisiin tiettyjen tuottajien pyrkineen saamaan asiakkailtaan tavoitehintoja vastaavia hintoja, ei tämä osoita että tosiasialliset hinnat olisivat pyrkimyksen seurauksena merkittävästi erilaisia. Tosiasiassa sekä hintojen tasoa että myynnin määrää määrittivät vuodesta 1977 vuoteen 1984 markkinavoimat.

354 Kantaja huomauttaa, että vastauksessaan tietojensaantipyyntöön se esitti näyttöä, joka vahvisti, että hinnat olivat itse asiassa kilpailukykyisellä tasolla. Shellin tekemistä tutkimuksista ja vertailuista ilmeni, että Shell-yhtiöiden tosiasialliset hinnat yhteisön markkinoilla olivat selvästi alhaisemmat kuin tavoitehinnat, että ne olivat koko ajan lähellä maailmanmarkkinoiden kilpailusta johtuvia hintoja, että Shell-yhtiöiden Länsi-Euroopassa noudattamat hinnat olivat keskimäärin alhaisempia kuin vientihinnat ja lopuksi että Yhdysvalloissa vuoden 1977 alusta vuoden 1982 loppuun noudatetut keskimääräiset hinnat olivat käytännössä samat kuin Shell UK:n noudattamat keskimääräiset hinnat.

355 Kantaja väittää, että vaikka komissio ei ole kiistänyt näitä seikkoja hallinnollisen menettelyn missään vaiheessa eikä päätöksessään (eikä myöskään ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa esittämissään huomautuksissa), se ei kuitenkaan ole ottanut huomioon näiden tosiseikkojen vaikutusta. Päätöksessä (90 kohdassa) komissio kuitenkin toteaa laittomalla järjestelyllä olleen "huomattavan vaikutuksen". Komissio ei tarkenna, mitä se tarkoittaa "huomattavalla", mutta lehdistössä on esitetty komission arvioineen, että kartellin seurauksena hintojen kohoaminen oli merkittävää (15-40 prosenttia ajanjakson mukaan). Kantaja päättelee tästä, että komissio on päätelmässään joko jättänyt huomioimatta Shellin esittämän tämän vastaisen näytön ja toiminut vailla näyttöä, tai sitten se on perustanut päätelmänsä seikkoihin ja tekijöihin, joita ei ole esitetty päätöksessä.

356 Kantajan mukaan asian selvittäminen on sitäkin tärkeämpää, koska komission 13. kertomuksessa kilpailupolitiikasta komissio päätteli kestomuoviteollisuuden (mukaan lukien polypropeenin) olevan voimakkaan kilpailun alaisena, ja että sitä leimasi erityisesti liiallinen tuotantokapasiteetti, "joka johtaa voimakkaaseen hintakilpailuun". Kantaja pyytää tämän vuoksi ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta määräämään selvityksen tehtäväksi, jotta komissio esittäisi perusteet, joiden mukaan se hylkäsi kantajan esittämän näytön ja toimittaisi asiakirjat, joihin se on perustanut väitteensä määrittäessään kartellin vaikutuksia. Mikäli perusteet ja asiakirjat eivät olisi asianmukaisia, kuten kantaja uskoo, ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin voisi tarpeen vaatiessa hankkia asiantuntijalausunnon.

357 Kantaja esittää, että koska kartellilla ei ollut vaikutusta, eivät kuluttajat ole kärsineet siitä. Lisäksi komissio on jättänyt huomioimatta tuottajien merkittävät ponnistelut kustannusten alentamiseksi sekä niiden kartellin soveltamisajanjakson aikana saavuttaman teknologisen edistyksen.

358 Komissio vastaa, että päätöksen 90-92 kohdassa on riittävän selkeästi esitetty kartellin vaikutukset markkinoihin ja ettei se ole velvollinen vastaamaan kaikkien yritysten esittämiin kaikkiin väitteisiin. Päätöksessä esitetään perusteet, joihin komissio tukeutuu. Kuten yhteisöjen tuomioistuin on 11.12.1986 antamassaan määräyksessä todennut (asia 212/86 R, ICI v. komissio, ei julkaistu oikeustapauskokoelmassa), komissio ei ole huomioinut muita tekijöitä. Tämän vuoksi ei selvitystä tai asiantuntijalausuntoa tarvita.

359 Komissio katsoo, että tuottajien sopimat tavoitehinnat olivat perustana näiden neuvotteluille asiakkaidensa kanssa ja että tavoitehintojen ja tosiasiallisten hintojen välillä on todettavissa yhtenäinen kehityskaava (päätöksen taulukko 9). Vaikka eroja tavoitehintojen ja tosiasiallisten hintojen välillä, johtuen markkinaolosuhteista (asiakkaiden painostus, raaka-aineen hinnan kehitys, kansallinen hinta jne.), oli jatkuvasti, onnistuivat tuottajat kuitenkin jossain määrin tasoittamaan hintojen vaihtelua, jota olisi esiintynyt ilman kartellia, sekä vahvistamaan tiettyä hintatasoa, joka useimmiten oli lähellä tavoitehintoja. Samoin useimpien tuottajien toimitukset vuosina, jolloin jokaisen markkinaosuuksia tasoittava järjestelmä oli voimassa, vastasivat yleensä osoitettuja kiintiöitä tai sovittuja tavoitteita.

360 Komissio katsoo, että kartellilla oli vaikutuksia markkinoihin, mutta ilmoittaa kuitenkin ottaneensa huomioon sakkojen määrää arvioitaessa sen, että hinta-aloitteet eivät yleensä toteutuneet kokonaisuudessaan (päätöksen 108 kohta). Tämä on jo enemmän kuin mitä komissio on velvollinen tekemään.

361 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että komissio on eritellyt rikkomisen kahdenlaisia vaikutuksia. Ensimmäinen vaikutus on se, että sovittuaan kokouksissa tavoitehinnoista tuottajat neuvoivat myyntiyksiköitään noudattamaan kyseistä hintatasoa; tavoitehinnat olivat näin perustana asiakkaiden kanssa käydyissä hintaneuvotteluissa. Tämän vuoksi komissio päätteli, että tässä tapauksessa näyttö osoittaa, että sopimuksella oli todellakin huomattava vaikutus kilpailuolosuhteisiin (päätöksen 74 kohdan toinen alakohta, viitaten 90 kohtaan). Toinen vaikutus on se, että eri asiakkailta laskutettujen hintojen kehitys verrattuna erityisten hinta-aloitteiden yhteydessä vahvistettuihin tavoitehintoihin vastasi hinta-aloitteen täytäntöönpanosta tehtyjä asiakirjoja, joita löydettiin ICI:stä ja muiden tuottajien tiloista (päätöksen 74 kohdan kuudes alakohta).

362 Komissio on oikeudellisesti riittävällä tavalla osoittanut ensimmäisen vaikutuksen eri tuottajien antamista hintoja koskevista ohjeista, jotka vastaavat toisiaan sekä kokouksissa vahvistettuja tavoitehintoja, jotka selvästi oli tarkoitettu perustaksi hintaneuvotteluille asiakkaiden kanssa.

363 Toisen vaikutustyypin osalta ei komissiolla ollut syytä epäillä tuottajien kokouksissaan itse toteuttamien analyysien paikkansapitävyyttä (katso erityisesti pöytäkirjat 21.9., 6.10. ja 2.12.1982 pidetyistä kokouksista, yleisen väitetiedoksiannon liitteet 30-33), joista ilmenee, että näissä kokouksissa määritetyt tavoitehinnat suuressa määrin saavutettiin markkinoilla ja toisaalta vaikka riippumattoman tilintarkastustoimiston, Coopers & Lybrandin suorittama tarkastus sekä tiettyjen tuottajien tilaamat taloudelliset tutkimukset osoittavat, että tuottajien kokouksissaan itse tekemät analyysit olivat virheellisiä, ei tämän toteamisesta seuraa, että sakkoa olisi vähennettävä, koska komissio on päätöksen 108 kohdan viimeisessä alakohdassa esittänyt ottaneensa huomioon rangaistuksen alentamiseksi sen, etteivät hinta-aloitteet yleensä toteutuneet kokonaisuudessaan ja lopulta ettei pakottavia toimenpiteitä kiintiöiden tai muiden järjestelyjen noudattamisen varmistamiseksi ollut käytettävissä.

364 Koska sakon määrää koskevia päätöksen perusteluja on tarkasteltava päätöksen muiden perustelujen yhteydessä, on todettava, että komissio on perustellusti ottanut huomioon kokonaisuudessaan ensimmäisen vaikutustyypin sekä huomioinut toisen vaikutustyypin rajatun luonteen. Tämän osalta on todettava, ettei kantaja ole esittänyt, missä määrin toisen vaikutustyypin rajatun luonteen huomioiminen on ollut riittämätöntä sakon määrän vähentämisessä.

365 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo lisäksi, että päätöksen tekemistä seuranneessa lehdistötilaisuudessa esitettyjä lausuntoja, joiden mukaan rikkomisen vaikutukset olisivat olleet hintojen yleisen tason nousu 15-40 prosentilla, ei tule huomioida tässä yhteydessä, koska ne ovat ristiriidassa päätöksessä esitettyjen perusteiden kanssa. Tämän vuoksi niitä ei voida käyttää muuhun kuin todisteena siitä, että päätös perustuisi muihin kuin siinä esitettyihin perusteisiin, mikä olisi harkintavallan väärinkäyttöä (ks. edellä mainittu yhteisöjen tuomioistuimen määräys 11.12.1986, asia 212/86 R, ICI v. komissio, 11-16 kohta). Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on täyttä harkintavaltaansa harjoittaessaan katsonut, että sakkojen yleinen taso oli perusteltu ottaen huomioon päätöksen perustelut (108 kohta luettuna yhdessä päätöksen perusteiden kanssa). Tämän vuoksi ei kyseessä tässä tapauksessa ole harkintavallan väärinkäyttö.

366 Tästä seuraa, että kantajan väite on hylättävä.

D Aiempien rikkomisten puuttuminen

367 Kantajan mukaan komissio ei ole ottanut huomioon sitä, ettei Shelliä koskaan aiemmin ole syytetty yhteisön kilpailusääntöjen rikkomisesta, kuten muita tuottajia.

368 Komissio huomauttaa, ettei sillä ollut oikeudellista velvollisuutta asettaa korkeampia sakkoja yrityksille, joita aiemmin on jo syytetty kilpailusääntöjen rikkomisesta.

369 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen mukaan sitä, että komissio on aiemmin todennut yrityksen rikkoneen kilpailusääntöjä ja määrännyt sille seuraamuksia tämän vuoksi, voidaan pitää raskauttavana seikkana yritystä vastaan, mutta aiemman rikkomisen puuttuminen ei ole sellainen erityinen seikka, joka komission olisi otettava huomioon lieventävänä asianhaarana, varsinkin kun tässä tapauksessa kyseessä on erityisen selkeä ETY:n perustamissopimuksen 85 artiklan 1 kohdan rikkominen.

370 Tästä seuraa, että väite on hylättävä.

371 Kaikesta edellä esitetystä seuraa, että kantajalle asetettua sakkoa on vähennettävä 10 prosentilla ensinnäkin siksi, että kantajan yhteisön kilpailusääntöjen rikkomisen kesto on todettu lyhyemmäksi ja toiseksi siksi, että sen vakavuus on vähäisempi, koska kantaja ei osallistunut tammi-toukokuun 1981 hinta-aloitteen alkuun.

Suullisen käsittelyn aloittaminen uudestaan

372 Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen kirjaamoon 6.3.1992 jättämällään kirjeellä kantaja on pyytänyt ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuinta aloittamaan uudestaan suullisen käsittelyn sekä määräämään selvityksen tehtäväksi seurauksena komission asioiden T-79/89, T-84/89-T-86/89, T-89/89, T-91/89, T-92/89, T-94/89, T-96/89, T-98/89, T-102/89 ja T-104/89 käsittelyssä sekä komission 28.2.1992 pitämässä lehdistökonferenssissa esittämistä lausunnoista sen jälkeen kun tuomio edellä mainituissa asioissa oli annettu.

373 Kuultuaan uudestaan julkisasiamiestä ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoo, ettei ole syytä määrätä työjärjestyksen 62 artiklan mukaisesti suullista käsittelyä aloitettavaksi uudestaan eikä määrätä kantajan pyytämää selvitystä tehtäväksi.

374 On todettava, että edellä mainituissa asioissa (asiat T-79/89, T-84/89-T-86/89, T-89/89, T-91/89, T-92/89, T-94/89, T-96/89, T-98/89, T-102/89 ja T-104/89, BASF ym. v. komissio, tuomio 27.2.1992, Kok. 1992, s. II-315) annettu tuomio ei sellaisenaan ole peruste suullisen käsittelyn aloittamiselle uudestaan tässä tapauksessa. Itse asiassa ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin toteaa, että toimenpiteen, joka on annettu tiedoksi ja julkaistu, oletetaan olevan pätevä. Siksi sen, joka haluaa vedota siihen, että päätöstä rasittaa muodollinen pätemättömyysperuste tai että se on mitätön, on esitettävä tuomioistuimelle perusteet sille, että asianmukaisesti tiedoksiannetun ja julkaistun päätöksen pätevyys otetaan uudelleen tarkasteltavaksi. Tässä tapauksessa kantajat eivät ole esittäneet mitään näyttöä sen osoittamiseksi, että komission jäsenet eivät olisi kollegisessa päätöksentekomenettelyssä hyväksyneet tai tehneet päätöstä, joka on annettu tiedoksi ja julkaistu. Erityisesti ja toisin kuin PVC-asioissa (edellä mainittu 27.2.1992 annettu tuomio yhdistetyissä asioissa T-79/89, T-84/89-T-86/89, T-89/89, T-91/89, T-92/89, T-94/89, T-96/89, T-98/89, T-102/89 ja T-104/89, 32 kohta ja sitä seuraavat kohdat), kantajat eivät tässä tapauksessa ole esittäneet mitään näyttöä siitä, että periaatetta, jonka mukaan päätöstä ei saa jälkikäteen muuttaa, olisi rikottu muuttamalla päätöstekstiä sen komission jäsenten kollegion kokouksen jälkeen, jossa päätös tehtiin.

Oikeudenkäyntikulut

375 Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen 87 artiklan 2 kohdan mukaan asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos vastapuoli on sitä vaatinut. Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin voi kuitenkin saman artiklan 3 kohdan mukaan määrätä oikeudenkäyntikulut jaettaviksi asianosaisten kesken tai määrätä, että kukin vastaa omista kuluistaan, jos asiassa osa vaatimuksista ratkaistaan toisen asianosaisen ja osa toisen asianosaisen hyväksi. Koska kanne on osittain hyväksytty ja koska asianosaiset ovat molemmat vaatineet toista korvaamaan oikeudenkäyntikulut, velvoitetaan kantaja korvaamaan omien oikeudenkäyntikulujensa lisäksi kaksi kolmannesta komission oikeudenkäyntikuluista, ja komissio vastaa lopusta.

Näillä perusteilla

YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIN

(ensimmäinen jaosto)

on antanut seuraavan tuomiolauselman:

1) Kumotaan komission 23.4.1986 tekemän päätöksen (IV/31.149 - Polypropeeni, EYVL L 230, s. 1) 1 artikla, niiltä osin kuin siinä todetaan Shellin osallistuneen

- rikkomiseen vuoden 1983 syyskuun jälkeen;

- tammi-toukokuun 1981 hinta-aloitteen alkuun.

2) Kantajalle päätöksen 3 artiklassa asetetun sakon määräksi vahvistetaan 8 100 000 ecua, eli 5 222 855,70 GBP.

3) Kanne hylätään muilta osin.

4) Kantaja vastaa omista oikeudenkäyntikuluistaan ja velvoitetaan korvaamaan kaksi kolmannesta komission oikeudenkäyntikuluista. Komissio vastaa kolmanneksesta omista oikeudenkäyntikuluistaan.