61956J0009

1. Oikeudenkäyntimenettely - Kumoamiskanne - Lainvastaisuusväite - Perustamissopimuksen 36 artiklan ulottuvuus

(EHTY:n perustamissopimuksen 33 ja 36 artikla)

2. Oikeudenkäyntimenettely - Kumoamiskanne - Lainvastaisuusväite - Yksittäisen täytäntöönpanopäätöksen kumoaminen - Vaikutukset

3. Oikeudenkäyntimenettely - Kumoamiskanne - Lainvastaisuusväite - Yksittäisen täytäntöönpanopäätöksen kumoaminen - Kumoamisperusteet

(EHTY:n perustamissopimuksen 33 artikla)

4. Korkean viranomaisen päätökset - Perustelut - Perusteluvelvollisuuden ulottuvuus

(EHTY:n perustamissopimuksen 15 ja 92 artikla)

5. Korkean viranomaisen päätös - Perustelut - Perusteluvelvollisuuden ulottuvuus erityistapauksessa, jossa laskelma on tehty viran puolesta

(EHTY:n perustamissopimuksen 15 ja 92 artikla)

6. Velvollisuus julkaista tietoja ja salassapitovelvollisuus

(EHTY:n perustamissopimuksen 5 ja 47 artikla)

7. Viran puolesta tehdyt laskelmat ja väliaikainen arvio

8. Toimivallan siirtäminen - Rajoitukset

(EHTY:n perustamissopimuksen 3, 53 ja 65 artikla)

9. Toimivallan siirtäminen - Nimenomaisen päätöksen välttämättömyys

10. Toimivallan siirtäminen - Harkintavalta

(EHTY:n perustamissopimuksen 3 artikla)

11. Toimivallan siirtäminen - Toimivaltaa siirtävän viranomaisen veto-oikeus

1. Perustamissopimuksen 36 artiklan kolmas kohta ei sisällä erityismääräystä, jota sovellettaisiin ainoastaan taloudellisten seuraamusten ja uhkasakkojen tapauksessa, vaan se sisältää yleisen periaatteen, jota korostetaan kyseisessä artiklassa sen vuoksi, että sitä on sovellettava erityiseen tapaukseen eli kanteeseen, jossa yhteisöjen tuomioistuimella on täysi harkintavalta. Se, että periaate on nimenomaisesti mainittu kyseisessä artiklassa, ei sulje pois mahdollisuutta soveltaa samaa periaatetta tapauksiin, joista ei ole nimenomaista mainintaa.

2. Yksittäisen päätöksen perustana olevan yleisen päätöksen oikeudellinen virheellisyys voi johtaa ainoastaan yksittäisen päätöksen kumoamiseen.

3. Asettaakseen kyseenalaiseksi kanteensa kohteena olevan yksittäisen päätöksen perustana olevan yleisen päätöksen oikeudellisen virheettömyyden kantajalla on oikeus vedota 33 artiklan ensimmäisessä kohdassa lueteltuun neljään kumoamisperusteeseen.

4. Perustamissopimuksen 92 artiklan nojalla tehdyissä korkean viranomaisen päätöksissä on tarkasti ja yksityiskohtaisesti eriteltävä kaikki yksittäiset saatavat, joiden osalta kyseiset päätökset ovat täytäntöönpanokelpoisia. Ainoastaan tällaisen erittelyn perusteella yhteisöjen tuomioistuin voi suorittaa valvontaa.

5. Korkean viranomaisen päätöksestä pitäisi ilmetä, että romuraudan tasauskassan vaatima maksusuoritus perustui summittaiseen laskelmaan. Päätöksessä pitäisi myös viitata määräyksiin, joiden nojalla tasauskassalla olisi ollut toimivalta tehdä laskelma viran puolesta, ja velallisen pitäisi päätöksen avulla saada selville olosuhteet, joissa hänen velkansa on laskettu.

6. Tässä tapauksessa perustamissopimuksen 47 artiklassa tarkoitettuina salaisina tietoina ei voida pitää niitä tietoja, joita on saatu tietyiltä osuuskunnallisilta yhteisöiltä, jotka ovat edustaneet huomattavaa osaa yrityksistä, joita asia koskee. Nämä tiedot eivät siis kuulu salassapitovelvollisuuden piiriin, joten tietojen julkaisemista koskevaa perustamissopimuksen 5 ja 47 artiklaa voidaan soveltaa.

7. Viran puolesta tehtyihin laskelmiin ja väliaikaisiin arvioihin perustuvasta menettelystä on annettava täsmälliset säännöt, joiden avulla voidaan välttää kaikenlainen mielivaltaisuus ja jotka mahdollistavat käytettyjen tietojen valvomisen.

8. Toimivaltaa siirtävä viranomainen ei voi siirtää vastaanottavalle viranomaiselle laajempaa toimivaltaa kuin mitä sillä itsellään perustamissopimuksen mukaan on (yleinen periaate).

Korkean viranomaisen mahdollisuus valtuuttaa toteuttamaan tai toteuttaa 53 artiklassa tarkoitettuja rahoitusjärjestelmiä antaa korkealle viranomaiselle oikeuden siirtää tiettyä toimivaltaa, sen itsensä määrittelemin ja valvomin edellytyksin, yksityisoikeudellisille elimille, jotka ovat erillisiä oikeushenkilöitä, joilla on omaa toimivaltaa.

Tällainen toimivallan siirtäminen voi käsittää ainoastaan tarkasti määritellyn täytäntöönpanovallan,

jonka käyttäminen on täysin korkean viranomaisen valvonnan alaista.

9. Toimivallan siirtäminen ei ole oletuksenvaraista. Myös niissä tapauksissa, joissa toimivaltaa siirtävällä viranomaisella on oikeus siirtää toimivaltaansa, sen on tehtävä asiaa koskeva nimenomainen päätös.

10. Se, että harkintavaltaa siirrettäisiin muille viranomaisille kuin niille, jotka perustamissopimuksen nojalla varmistavat ja valvovat tämän harkintavallan käyttöä omien valtuuksiensa rajoissa, olisi vastoin perustamissopimuksen 3 artiklassa vahvistettua toimivallan tasapainoisen jakautumisen taetta.

11. Varatessaan Brysselissä sijaitsevissa elimissä pysyvälle edustajalleen mahdollisuuden alistaa kaikki päätökset korkean viranomaisen hyväksymiselle korkea viranomainen ei ole pidättänyt itselleen riittävää toimivaltaa, jotta päätöksestä N:o 14/55 aiheutuva toimivallan siirtäminen pysyisi edellä määritellyissä rajoissa.

Asiassa 9/56,

Meroni & Co, Industrie Metallurgiche, SpA, Milano, edustajanaan johtajansa insinööri Aldo Meroni, avustajanaan asianajaja Arturo Cottrau, Torinon asianajajayhteisö ja Rooman Corte di Cassazione, prosessiosoite Luxemburgissa c/o Georges Margue, 6 rue Alphonse-Munchen,

kantajana,

vastaan

Euroopan hiili- ja teräsyhteisön korkea viranomainen, asiamiehenään professori Giulio Pasetti, avustajanaan professori Alberto Trabucchi, prosessiosoite Luxemburgissa korkean viranomaisen toimipaikka, 2 Place de Metz,

vastaajana,

jossa kantaja vaatii yhteisöjen tuomioistuinta kumoamaan korkean viranomaisen 24.10.1956 tekemä ja kantajalle postitse 12.11.1956 tiedoksi antama päätös, jonka mukaan kantaja on velvollinen maksamaan maahantuodun romuraudan tasauskassaan, 36 rue Ravenstein, Bryssel, 54 819 656 Italian liiran suuruisen summan, ja joka on perustamissopimuksen 92 artiklan mukaisesti täytäntöönpanokelpoinen,

A - Tutkittavaksi ottaminen

1. Kanne on pantu vireille määrättyjä muotovaatimuksia noudattaen. Kanteen asianmukaisuutta tältä osin ei ole kiistetty, eikä siihen ole aihetta myöskään viran puolesta.

2. Korkean viranomaisen 24.10.1956 tekemää perustamissopimuksen 92 artiklan mukaisesti täytäntöönpanokelpoista päätöstä, vastaan vireille panemassaan kanteessa kantaja väittää, että 26.3.1955 tehdyssä päätöksessä N:o 14/55, jossa "otetaan käyttöön rahoitusmekanismi, jonka tarkoituksena on varmistaa romuraudan saanti yhteismarkkinoille", laiminlyödään selkeästi perustamissopimuksen määräyksiä ja että siihen liittyy harkintavallan väärinkäyttöä.

Perustamissopimuksen 33 artiklan mukaisesti "kanne on pantava vireille yhden kuukauden kuluessa päätöksen tai suosituksen julkaisemisesta tai tiedoksi antamisesta". Lisäksi kyseisessä artiklassa määrätään, että jos kanteen kohteena on yleinen päätös tai suositus ja jos kanteen on pannut vireille perustamissopimuksen 48 artiklassa tarkoitettu yritys tai yhteenliittymä, kanne voidaan ottaa tutkittavaksi ainoastaan, jos kantaja katsoo näihin päätöksiin tai suosituksiin liittyvän itseensä vaikuttavaa harkintavallan väärinkäyttöä.

Kanne on pantu vireille 14.12.1956, eli perustamissopimuksen 33 artiklan viimeisessä kohdassa määrätyssä määräajassa suhteessa 24.10.1956 tehtyyn päätökseen. Määräaika oli kuitenkin umpeutunut 26.3.1955 tehdyn päätöksen N:o 14/55 osalta.

Edellä tarkoitettua 26.3.1955 tehtyä päätöstä ei kuitenkaan moitita suoranaisesti, vaan yhteydessä kanteeseen, jonka kohteena on täytäntöönpanokelpoinen 24.10.1956 tehty päätös.

Edellä tarkoitettu 24.10.1956 tehty päätös on kantajaa koskeva yksittäinen päätös, ja 26.3.1955 tehty päätös N:o 14/55 on yleinen päätös, johon ensin mainittu päätös perustuu.

Jotta voitaisiin arvioida, voiko kantaja vedota yksittäisen päätöksen kumoamiseksi nostamansa kanteen tueksi sellaisen yleisen päätöksen virheellisyyteen, johon kyseinen yksittäinen päätös perustuu, on tarkasteltava sitä, voiko kantaja moittia kyseistä yleistä päätöstä perustamissopimuksen 33 artiklan viimeisessä kohdassa tarkoitetun määräajan umpeutumisen jälkeen ja perustella moittimista itseensä vaikuttavan hankintavallan väärinkäytön lisäksi myös perustamissopimuksen 33 artiklan ensimmäisessä kohdassa mainitulla neljällä kanneperusteella.

Julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksen mukaisesti oikeudellisesti virheellistä yleistä päätöstä ei saisi soveltaa yritykseen, eikä tällaisesta päätöksestä saisi johtaa kyseistä yritystä koskevia velvoitteita.

Perustamissopimuksen 36 artiklassa määrätään, että korkean viranomaisen päätöksestä, jossa määrätään taloudellinen seuraamus tai uhkasakko, voidaan nostaa kanne ja että

"kantajat voivat edellä tarkoitetun kanteen tueksi tämän sopimuksen 33 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitetuin edellytyksin esittää, että päätös tai suositus, jota heidän väitetään jättäneen noudattamatta, on oikeudellisesti virheellinen".

Tätä 36 artiklan määräystä ei ole pidettävä erityisenä sääntönä, jota voidaan soveltaa ainoastaan taloudellisen seuraamuksen tai uhkasakon tapauksessa, vaan sellaisena yleisenä periaatteena, jonka soveltamisesta 36 artiklassa määrätään sellaisessa erityistapauksessa, jossa kysymyksessä on kanne, jonka osalta tuomioistuimella on täysi harkintavalta.

Perustamissopimuksen 36 artiklassa nimenomaisesta sanamuodosta ei voida päätellä, että kyseistä sääntöä ei voida soveltaa a contrario tapauksissa, joissa sääntöön ei nimenomaisesti ole viitattu, sillä hiili- ja teräsyhteisön tuomioistuin on asiassa 8/55 antamassaan tuomiossa vahvistanut, että a contrario -perustelu voidaan hyväksyä ainoastaan siinä tapauksessa, että mitkään muut tulkinnat eivät vaikuta aiheellisilta tai yhteen soveltuvilta sanamuodon ja asiayhteyden tai niiden tarkoituksen kanssa.

Muunlainen ratkaisu tekisi vaikeammaksi tai jopa kokonaisuudessaan estäisi sen, että perustamissopimuksen 48 artiklassa tarkoitetut yritykset ja yhteenliittymät voisivat käyttää niille myönnettyä oikeutta nostaa kanteita, sillä tällainen ratkaisu velvoittaisi näitä etsimään kaikista yleisistä päätöksistä heti niiden tiedoksi antamisesta alkaen ne määräykset, jotka saattaisivat myöhemmin mahdollisesti olla niiden kannalta vahingollisia tai joihin voitaisiin katsoa liittyvän niihin vaikuttavaa harkintavallan käyttöä.

Tällainen päätös kannustaisi yrityksiä ja yhteenliittymiä suostumaan maksamaan perustamissopimuksessa tarkoitettuja taloudellisia seuraamuksia tai uhkasakkoja, jotta ne voisivat 36 artiklan mukaisesti vedota niiden yleisten päätösten tai suositusten virheellisyyteen, joita heidän väitetään jättäneen noudattamatta.

Se, että kantajalla on 33 artiklan viimeisessä kohdassa asetetun määräajan umpeuduttua mahdollisuus vedota yksittäistä päätöstä koskevan kanteensa tueksi niiden yleisten päätösten ja suositusten oikeudelliseen virheellisyyteen, joihin kyseinen yksittäinen päätös perustuu, ei voi johtaa yleisen päätöksen kumoamiseen vaan ainoastaan kyseisestä päätöksestä johdetun yksittäisen päätöksen kumoamiseen.

Euroopan talousyhteisön perustamissopimuksessa ja Euratomin perustamissopimuksessa vahvistetaan nimenomaisesti vastaavanlainen näkökanta, ja niiden 184 artiklassa (ETY) ja 156 artiklassa (Euratom) määrätään, että

"vaikka 173 artiklan kolmannessa kohdassa (Euratom: 146 artiklan kolmannessa kohdassa) mainittu määräaika on päättynyt, asianosainen voi riidassa, joka koskee neuvoston tai komission asetusta, vaatia yhteisön tuomioistuimessa 173 artiklan ensimmäisessä kohdassa (Euratom: 146 artiklan ensimmäisessä kohdassa) mainitulla perusteella, että asetusta ei sovelleta".

Tämä määräysten vastaavuus, muodostamatta kuitenkaan ratkaisevaa perustelua, vahvistaa edellä esitetyt perustelut ja osoittaa, että myös uusien perustamissopimusten laatijat ovat pitäneet tätä näkökantaa ratkaisevana.

Yksittäisen päätöksen perustana olevien yleisten päätösten oikeudelliseen virheellisyyteen perustuva kyseisen yksittäisen päätöksen kumoaminen vaikuttaa yleisen päätöksen oikeusvaikutuksiin ainoastaan siinä määrin kuin nämä oikeusvaikutukset ilmenevät kumotussa yksittäisessä päätöksessä.

Kantajalla on oikeus vedota 33 artiklan ensimmäisessä kohdassa tarkoitettuihin neljään kumoamisperusteeseen itseään koskevaa yksittäistä päätöstä vastaan.

Näin ollen tässä tapauksessa ei ole estettä sille, etteikö yksittäisestä päätöksestä kanteen nostanut kantaja voisi, kyseenalaistaakseen kyseisen yksittäisen päätöksen perustana olevien yleisten päätösten ja suositusten säännönmukaisuuden, vedota 33 artiklan ensimmäisessä kohdassa lueteltuun neljään kumoamisperusteeseen.

3. Vastaaja väittää, että kannetta, jossa vaaditaan kumoamaan korkean viranomaisen 24.10.1956 tekemä päätös, joka on perustamissopimuksen 92 artiklan mukaisesti täytäntöönpanokelpoinen, ei voida ottaa tutkittavaksi sen vuoksi, että kantaja on 12.4.1956 päivätyssä kirjeessään etukäteen antanut suostumuksensa 24.10.1956 tehtyyn yksittäiseen päätökseen.

Vastaaja on täsmentänyt, että se "ei ole koskaan tarkoittanut etukäteen annettavaa suostumusta" tai sitä, että kantaja luopuisi oikeudestaan myöhemmin nostaa kanne siltä 12.4.1956 jälkeen vaadittavia summia koskevia päätöksiä vastaan, mutta että "vastaajan mielestä vaikuttaa oikeutetulta huomauttaa siitä, että maksutarjous sisälsi Brysselissä sijaitsevien elinten toiminnan hyväksynnän ja siten myös sen tavan hyväksynnän, jolla nämä ovat määritelleet tasausmaksun määrän".

Kantajan 12.4.1956 päivätyssä kirjeessä esitetään nimenomaisesti varaumia kantajan velan määrittelemisessä käytettävästä laskentatavasta, ja näissä varaumissa tarkoitetaan erityisesti yleisen päätöksen N:o 14/55 soveltamisen edellytyksiä.

Näiden varaumien vuoksi 12.4.1956 päivättyä kirjettä ei voi sen sisältämistä osittaisista maksutarjouksista huolimatta pitää velan hyväksyvänä tai kanneoikeudesta luopumista koskevana kirjeenä.

Tämän johdosta 12.4.1956 päivätty kirje ei estä kanteen tutkittavaksi ottamista.

B - Pääasia

ENSIMMÄINEN PERUSTE: OLENNAISEN MENETTELYMÄÄRÄYKSEN RIKKOMINEN

Kantaja katsoo, että olennaisia menettelymääräyksiä on rikottu sen vuoksi, että päätöstä ei ole perusteltu ja että päätöksessä tiedoksi annettu laskelma on tehty viran puolesta.

I Perustelemattomuus

Kantaja katsoo, että 24.10.1956 tehdyn päätöksen perusteet ovat "ilmeisen puutteelliset", sillä päätös sisältää vain seuraavat kaksi perustetta:

"sekä katsoo, että osakeyhtiö Meroni & Co., Industrie Metallurgiche, Stabilimento Elettrosiderurgico, Via della Cebrosa, Settimo Torinese, joka on perustamissopimuksen 80 artiklassa tarkoitettu yritys, ei ole suorittanut 1.4.1954 jälkeen maahantuodun romuraudan tasauskassaan edellä tarkoitettujen päätösten mukaisia maksuja, ja että

1.4.1954 ja 30.6.1956 väliseltä ajalta maksamattomat suoritukset ovat 54 819 656 Italian liiraa."

Yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntö huomioon ottaen nämä kaksi kappaletta eivät voi muodostaa mainintaa niistä oikeudellisista ja tosiasiallisista toteamuksista, jotka ovat 24.10.1956 tehdyn päätöksen perustana.

Päätöksessä ei ole siis sellaisia perusteluja, jotka ovat välttämättömiä, jotta tuomioistuimet voisivat suorittaa valvontaansa.

Tämän vuoksi 24.10.1956 tehdyssä päätöksessä ei kantajan mielestä noudateta perustamissopimuksen 15 artiklan määräystä, jonka mukaisesti "korkean viranomaisen päätökset perustellaan".

Puolustuksessaan korkea viranomainen vetoaa Brysselissä sijaitsevien elinten menettelyyn ja esittää, että "korkean viranomaisen päätöksessä ainoastaan toistetaan kantajalle säännöllisesti lähetetyistä tiliotteista ilmenevät tiedot, eikä tätä varten tarvitse olla perusteluja".

Korkean viranomaisen mukaan 24.10.1956 tehdyn päätöksen todettu perustelemattomuus ei voi olla olennaisen menettelymääräyksen rikkomista sen vuoksi, että päätökseen on maahantuodun romuraudan tasauskassan välityksellä liitetty perustamissopimuksen mukaiset perustelut.

Tämän kanteen käsittelyä varten ei ole tarpeen tarkastella, aiheuttaako asianmukaisten perustelujen toteaminen maksukehotuksissa, joita maahantuodun romuraudan tasauskassa on osoittanut kantajalle, sen että korkealla viranomaisella oli oikeus olla perustelematta 24.10.1956 tekemäänsä päätöstä, sillä edellä tarkoitetuista maksukehotuksista ilmenevät perustelut eivät oikeuta kantamaan saatavia, joiden osalta 24.10.1956 tehty päätös on täytäntöönpanokelpoinen.

Korkean viranomaisen 24.10.1956 tekemällä päätöksellä 1.8.1954 ja 30.6.1956 väliseltä ajalta vaadittu summa ei vastaa kaikkien niiden maksujen määrää, joista maahantuodun romuraudan tasauskassa on antanut Meroni-yhtiölle maksukehotuksen.

Vaadittuun summaan on nimittäin lisätty viivästyskorkoja ja siitä on vähennetty tiettyjä Meronin suorittamia maksuja.

Vaikka maksukehotuksissa oli maininta, jossa velalliselle ilmoitettiin viivästyskoron maksuvelvollisuudesta maksukehotuksen antamispäivää seuraavasta 25:nnestä päivästä lähtien ja vaikka korkean viranomaisen virkamies on suullisessa käsittelyssä esittänyt, että Meronia on varoitettu tästä seuraamuksesta 20.9.1956 päivätyllä kirjeellä, maksukehotuksista ilmenevistä luvuista ei ilmene viivästyneistä maksuista aiheutuvia korotuksia eikä jo aiemmin suoritetuista maksuista aiheutuvia vähennyksiä.

Maahantuodun romuraudan tasauskassan kantajalle lähettämistä kehotuksista on mahdotonta löytää perusteita kantajalta vaadittavalla summalle.

Kyseisen 24.10.1956 tehdyn päätöksen lainmukaisuus edellyttäisi, että päätöksessä olisi tarkasti ja yksityiskohtaisesti eritelty kaikki yksittäiset saatavat, joiden osalta kyseiset päätökset ovat täytäntöönpanokelpoisia.

Ainoastaan tällaisen erittelyn avulla yhteisöjen tuomioistuimella olisi mahdollisuus valvoa kyseisen päätöksen lainmukaisuutta.

Kyseinen 24.10.1956 tehty päätös ei ole oikeudellisesti riittävän perusteltu, sillä riittäviä perusteluja ei ole ollut korkean viranomaisen kantajalle tiedoksi antamassa tekstissä eikä maahantuodun romuraudan tasauskassan kantajalle lähettämissä maksukehotuksissa.

Koska 24.10.1956 tehtyä päätöstä ei näin ollen ole perusteltu, kysymyksessä on olennaisen menettelymääräyksen rikkominen.

Tämän johdosta kyseinen päätös on perustamissopimuksen 33 artiklan nojalla kumottava.

II Viran puolesta tehty laskelma

Vaikka kantaja kannekirjelmässään hämmästelee sitä, että 24.10.1956 tehdyssä päätöksessä ei selvitetä niitä seikkoja ja lukuja, joihin täytäntöönpanokelpoisen päätöksen sisältämä maksumääräys perustuu, on kantaja kuitenkin vastauksessaan täsmentänyt "olettavansa - koska Brysselissä sijaitsevat elimet eivät ole asiaa selvittäneet - että sitä on laskutettu tuotannon mukaan eikä ostetun määrän mukaan, koska sitä ei ole koskaan ilmoitettu".

Vastaaja vahvistaa tämän olettamuksen vastauksessaan, jossa täsmennetään, että "Brysselissä sijaitsevien elinten tekemää laskelmaa voidaan pitää ainostaan yrityksenä vastata yritysten laiminlyöntiin ja pakollisen maksujärjestelmän tarpeellisena ja välttämättömänä seurauksena. Ilman tätä keinoa maksuvelvoitteen asettaminen olisi hyödytöntä, sillä muuten jokainen yritys voisi välttyä maksulta pidättymällä tekemästä mitään".

Vaikka maahantuodun romuraudan tasauskassan Meronille lähettämät maksukehotukset sisältävät maininnan siitä, että "ellei tasauskassalle toimiteta tehdaskohtaisia yksityiskohtaisia tietoja maksun kohteena olevista määristä viimeistään sen kuukauden 15:nteen päivään mennessä, joka on järjestyksessä toinen kuukausi siitä kuukaudesta lähtien, johon kyseinen maksu kohdistuu, tasauskassan johdolla on valtuudet arvioida maksettava summa alueellisten toimistojen avustuksella", 24.10.1956 tehdyssä päätöksessä ei viitata vaadittavan summan summittaiseen luonteeseen eikä määräyksiin, joiden nojalla maahantuodun romuraudan tasauskassalla olisi ilmoituksen laiminlyöntitapauksissa toimivalta tehdä laskelma viran puolesta.

Siltä osin kuin 24.10.1956 tehtyyn täytäntöönpanokelpoiseen päätökseen sisältyvä maksuvelvollisuus perustuu summittaiseen laskelmaan, päätös ei ole perusteltu.

Tämä perustelemattomuus, jonka vuoksi kantaja ei ole tietoinen velkansa laskemisen olosuhteista, muodostaa olennaisen menettelymääräyksen rikkomisen.

Myös tämän johdosta 24.10.1956 tehty päätös on perustamissopimuksen 33 artiklan nojalla kumottava.

TOINEN PERUSTE: PERUSTAMISSOPIMUKSEN MÄÄRÄYSTEN SELKEÄ NOUDATTAMATTA JÄTTÄMINEN

Toisessa perusteessaan kantaja väittää, että korkea viranomainen

a) ei ole antanut kantajalle tiedoksi "objektiivisia tietoja, joiden perusteella Italian yritysten maksut on arvioitu", mikä on selvästi vastoin perustamissopimuksen 47 artiklan määräystä, jonka mukaisesti "korkean viranomaisen on julkaistava kaikki tiedot, joista saattaa olla hyötyä hallituksille tai muille, joita asia koskee"; ja

b) on lähettänyt "asianosaisille, kahdeksantoista kuukauden kuluttua, ainoastaan väliaikaisia tilityksiä" ja soveltanut näihin ainoastaan "tasauspalkkioita, jotka myös ovat väliaikaisia".

I Tietojen riittämättömyys

Maahantuodun romuraudan tasauskassa on lukuisissa kantajalle lähettämissään tiedonannoissa ilmoittanut tälle ainoastaan maksun kohteena olevat määrät ja maksun yksikkötason.

Korkea viranomainen tai Brysselissä sijaitsevat elimet eivät ole julkaisseet tietoja, joissa maksajille selvitettäisiin heidän maksuvelvollisuutensa laskemiseksi käytettyjä menetelmiä ja tosiseikkoja, joihin laskelmat perustuvat.

Yhteisöjen tuomioistuin ja ilmeisesti myös kantaja ovat saaneet tiedon tasausmaksun laskemisessa käytetyistä menetelmistä ainoastaan "siitä vastauksen osasta, joka on täydentänyt korkean viranomaisen yhteisöjen tuomioistuimen esittämiin kysymyksiin antamaa vastausta".

Perustamissopimuksen 5 artiklassa velvoitetaan korkea viranomainen "julkistamaan toimensa perusteet", ja 47 artiklassa määrätään, että vaikka

"korkea viranomainen ei saa ilmaista luonteeltaan salassa pidettäviä tietoja eikä varsinkaan tietoja yrityksistä taikka niiden liikesuhteista tai kustannustekijöistä ... sen on julkaistava kaikki tiedot, joista saattaa olla hyötyä hallituksille tai muille, joita asia koskee".

Vastauksessaan korkea viranomainen vastustaa kantajan "vaatimusta salassapitovelvollisuuden noudattamisesta".

Tässä tapauksessa ei perustamissopimuksen 47 artiklassa tarkoitettuina salaisina tietoina voida pitää niitä tietoja, joita on saatu tietyiltä osuuskunnallisilta elimiltä, jotka ovat tiettyinä ajanjaksoina, erityisesti 4.7.1955, edustaneet jopa 136 sellaista yritystä, jotka on valittu 240:n suurimman tasausmaksun kohteena olevan yrityksen joukosta.

Koska korkea viranomainen ei ole edes yleisluonteisella tavalla tuonut julki toimintansa perusteita eikä julkaissut tietoja, joista saattaa olla hyötyä hallituksille tai muille, salassapitovelvollisuuden piiriin kuulumattomille henkilöille, eikä velvoittanut Brysselissä sijaitsevia elimiä julkaisemaan niitä, se on toiminut perustamissopimuksen 5 ja 47 artiklan vastaisesti.

Näin ollen myös tämän syyn vuoksi 24.10.1956 tehty päätös on perustamissopimuksen 33 artiklan nojalla kumottava.

II Kantajalle osoitettujen maksukehotusten tilapäinen luonne

Kantaja väittää, että korkea viranomainen on perustanut 24.10.1956 tekemänsä päätöksen tilapäisiin tilitietoihin ja että maahantuodun romuraudan tasauskassa ei järjestelmän käyttöönottoa seuranneen yli puolentoista vuoden aikana ole kanteen vireillepanopäivään mennessä antanut sille tietoa lopullisista tilityksistä.

Kantaja kysyy, "voidaanko rehellisesti väittää, että yritys voi onnistua vahvistamaan hintansa ja julkaisemaan oman hinnastonsa, ellei sille ilmoiteta tarkasti ja kohtuullisessa määräajassa tasausvelkaansa".

Vastaaja vastustaa kantajan vaatimusta ja vetoaa tasausjärjestelyjen ominaisluonteeseen, joka edellyttää "laskennan suorittamista jälkikäteen", mikä edellyttää niiden tosiseikkojen tuntemusta, joiden perusteella tasaus toteutetaan.

Vastaaja esittää vastauksessaan, että "kysymyksessä ovat aina luonteeltaan ainoastaan vähäiset korjaukset".

Lopullisten muutosten suuruutta ei tiedetä, sillä myös tasauskassan, erityisesti sen 31.10.1955 päivätyssä kirjeessä, ilmoittamat korjaukset on luokiteltu tilapäisiksi.

Tässä tapauksessa näiden korjausten määrä olisi ollut mahdollista vahvistaa ainoastaan asiantuntijalausunnon perusteella.

Tällainen asiantuntijalausunto ei kuitenkaan ole välttämätön, sillä kanteen kohteena oleva 24.10.1956 tehty päätös on kumottava jo edellä esitettyjenkin syiden vuoksi.

KOLMAS PERUSTE: HARKINTAVALLAN VÄÄRINKÄYTTÖ

Kantaja väittää, että vastaaja on käyttänyt väärin harkintavaltaansa

- tehdessään täytäntöönpanokelpoisen, 24.10.1956 päivätyn päätöksensä Brysselissä sijaitsevien elinten virheellisten laskelmien perusteella,

- jättäessään noudattamatta suosituksia, joista ministerineuvosto oli yksimielisesti liittänyt myönteisen lausunnon korkean viranomaisen päätökseen N:o 14/55; ja

- siirtäessään sille perustamissopimuksella annettua toimivaltaa lainvastaisesti Brysselissä sijaitseville elimille.

I Brysselissä sijaitsevien elinten suorittamien laskelmien virheellisyys

Kantaja väittää, että Brysselissä sijaitsevat elimet ovat "keinotekoisesti vahvistaneet sisämarkkinoiden romuraudan keskihinnaksi tunnetusti tosiasiallista hintaa alhaisemman hinnan, kun taas maahantuodun romuraudan keskihintaa on yhtä keinotekoisella tavalla korotettu", ja että ne ovat täten "vääristäneet tosiasioita ja luoneet tilanteen, jossa tasausjärjestelyjen vaikutukset eivät olleet samat kaikille järjestelyjen piiriin kuuluville, joista osa on näin ollen muita edullisemmassa, osa muita epäsuotuisammassa tilanteessa".

Kantaja on itse tunnustanut, että se "ei pysty todistamaan epäilyjään" ja että se "ei vielä tiennyt, miten tuontioperaatiot oli toteutettu ja mikä oli laskettu keskimääräinen painotettu maksu".

Koska 24.10.1956 tehty päätös ei ole riittävän perusteltu ja koska ei ole tietoa niistä tekijöistä, joita Brysselissä sijaitsevat elimet käyttivät laskelmassaan, kantajan väitteiden oikeellisuutta ei ole mahdollista tutkia.

Tätä kannetta varten tällaista tutkimista ei kuitenkaan tarvita, sillä pelkästään perustelujen riittämättömyys ja 24.10.1956 tehdyn päätöksen perustana olevien tietojen julkaisemattomuus rikkovat perustamissopimusta niin, että kyseisen päätöksen kumoaminen on aiheellista.

II Niiden suositusten noudattamatta jättäminen, joista ministerineuvosto oli liittänyt yksimielisesti annetun myönteisen lausunnon päätökseen N:o 14/55

Kantaja väittää, että korkea viranomainen ei ole noudattanut niitä kuutta suositusta, joista ministerineuvosto oli liittänyt myönteisen lausunnon päätökseen N:o 14/55.

Yhteisön virallisesta lehdestä (30.3.1955, N:o 8, s. 689) ilmenee ainoastaan, että tämä myönteinen lausunto on "annettu yksimielisesti neuvoston ratkaisujen pöytäkirjasta ilmenevin sanamuodoin".

Ministerineuvoston pöytäkirjoja ei julkaista.

Ministerineuvoston ja korkean viranomaisen ministerineuvoston 21.-22.3.1955 pidetyssä kokouksessa vahvistamat kuusi periaatetta, joihin "yleisen romurautaa koskevan politiikan on perustuttava", on julkaistu kolmannessa yhteisön toimintaa koskevassa yleiskertomuksessa (sivulla 105) ja kyseiset kuusi periaatetta lienevät kantajan tarkoittamat periaatteet.

Tämän kanteen käsittelyä varten ei kuitenkaan ole tarpeellista tutkia niitä oikeudellisia seurauksia, joita näissä olosuhteissa julkaistut periaatteet voivat aiheuttaa, koska 24.10.1956 tehty päätös on jo edellä esitettyjen syiden vuoksi kumottava.

III Päätöksestä N:o 14/55 aiheutuva toimivallan siirtämisen lainvastaisuus

Kantajan mukaan "Brysselin tilitykset ovat loukkaamattomia, eikä niitä vastaan voida nostaa kannetta, minkä vuoksi ne ovat luonteeltaan suppeampia ja lopullisempia kuin asiaa koskevat päätökset, joita vastaan voidaan joka tapauksessa nostaa kanne yhteisöjen tuomioistuimessa". Kantaja väittää siis, että korkea viranomainen on siirtänyt sille perustamissopimuksessa annettua toimivaltaa Brysselissä sijaitseville elimille asettamatta tämän toimivallan käytölle ehtoja, joita perustamissopimuksessa asetetaan silloin, kun korkea viranomainen itse suoraan käyttää tätä toimivaltaa.

Kantaja moittii korkeaa viranomaista myös siitä, että se on saanut aikaan "tilanteen, jossa suuret ja keskisuuret yritykset ovat valta-asemassa niihin yrityksiin nähden, joiden taloudelliset voimavarat ovat rajoittuneemmat ja joiden on varmistettava romuraudan saantinsa sisämarkkinoilla", eli siitä, että se on päätöksellään N:o 14/55 siirtänyt toimivaltaa sen käyttämiseen huonosti soveltuville elimille.

Näissä kahdessa väitteessä tarkoitetaan päätöksellä N:o 14/55 myönnettyä toimivallan siirtämistä Brysselissä sijaitseville elimille, ja ensimmäisessä väitteessä viitataan tämän siirtämisen yksityiskohtaisiin sääntöihin ja toisessa siirtämiseen periaatteellisesti.

Ennen näiden väitteiden tarkastelua on kuitenkin tutkittava, onko päätöksellä N:o 14/55 tosiasiallisesti siirretty toimivaltaa Brysselissä sijaitseville elimille.

a) Onko päätöksellä N:o 14/55 siirretty toimivaltaa Brysselissä sijaitseville elimille?

On vahvistettava, siirretäänkö päätöksellä N:o 14/55, jolla "otetaan käyttöön rahoitusjärjestelyjä, jotka mahdollistavat romuraudan säännöllisen saannin varmistamisen yhteismarkkinoilla", tosiasiallisesti perustamissopimuksella korkealle viranomaiselle annettua toimivaltaa Brysselissä sijaitseville elimille vai annetaanko näille elimille ainoastaan toimivalta tehdä "ratkaisuja", joiden täytäntöönpano kuuluisi korkealle viranomaiselle, jolle kuuluisi myös täysi vastuu ratkaisusta.

Tietyt päätöksen N:o 14/55 määräykset viittaavat jälkimmäiseen olettamaan, etenkin

- johdanto-osan kappale, jossa todetaan, että "korkea viranomainen on vastuussa rahoitusjärjestelyjen asianmukaisesta toiminnasta ja sillä on tämän johdosta oltava mahdollisuus toteuttaa tehokkaita toimenpiteitä milloin tahansa",

- 1 artikla, jossa täsmennetään, että "edellä mainittujen järjestelyjen toiminta uskotaan - korkean viranomaisen vastuulla - romuraudan kuluttajien virastolle, jäljempänä 'virasto', ja maahantuodun romuraudan tasauskassalle, jäljempänä 'kassa'",

- 4 artiklan toinen kohta, jossa määrätään, että "jos maksua ei suoriteta asetetussa määräajassa, kassa pyytää korkeaa viranomaista puuttumaan asiaan, ja korkea viranomainen voi" (mutta sillä ei siis ole velvollisuutta) "tehdä päätöksen, joka on täytäntöönpanokelpoinen",

- 8 artikla, jossa säädetään, että "korkea viranomainen nimeää virastoon ja kassaan pysyvän edustajan ja tämän edustajan sijaisen. Pysyvä edustaja tai tämän sijainen osallistuu kaikkiin kassan ja viraston hallintoneuvoston kokouksiin ja yleiskokouksiin. Pysyvä edustaja tai tämän sijainen antaa korkealle viranomaiselle välittömästi tiedon edellä tarkoitettujen elinten tekemistä ratkaisuista sekä kertoo korkealle viranomaiselle kaikista kysymyksistä, joihin jäljempänä olevan 9 artiklan mukaisesti tarvitaan korkean viranomaisen ratkaisu,

- 9 artikla, jonka mukaisesti "viraston ja kassan ratkaisut tehdään yksimielisesti kunkin elimen neuvostossa niiden omaan toimivaltaan kuuluvissa asioissa ja yksimielisesti molemmissa neuvostoissa jaettuun toimivaltaan kuuluvissa asioissa. Pysyvä edustaja tai tämän sijainen voi kuitenkin alistaa päätöksen korkean viranomaisen hyväksyttäväksi. Ellei viraston tai kassan neuvosto pääse yksimieliseen ratkaisuun edellä 3 ja 4 artiklassa ja 5 artiklan ensimmäisessä kohdassa määrätyistä toimenpiteistä, päätöksen tekee korkea viranomainen. Korkea viranomainen, sen pysyvä edustaja tai edustajan sijainen voi pyytää viraston ja kassan kokoontumista enintään kymmenen päivän määräajassa ja kääntyä näiden elinten puoleen kaikkia ehdotuksia koskevissa asioissa. Ellei kokousta pidetä kymmenen päivän kuluessa, korkea viranomainen voi itse tehdä päätöksen näistä ehdotuksista".

Muut päätöksen N:o 14/55 määräykset vahvistavat ensimmäistä olettamusta, etenkin

- 4 artiklan ensimmäinen kohta, jonka mukaisesti "kassa ilmoittaa yrityksille suoritettavan maksun määrän ja maksun määräajan. Kassalla on valtuudet ottaa nämä maksut vastaan", ja

- 6 artiklan ensimmäinen kohta, jonka mukaisesti "kassa on tällä päätöksellä käyttöön otettujen rahoitusjärjestelyjen täytäntöönpanoelin".

Näistä kahdesta tulkinnasta korkea viranomainen on päätynyt ensimmäiseen ja täsmentää vastineessaan, että

"korkea viranomainen käsittelee Brysselissä sijaitsevien elinten hankkimat tiedot voimatta lisätä niihin mitään. Mikä tahansa muu erityinen selitys merkitsisi luvatonta sekaantumista toisen elimen toimivaltaan kyseisen elimen ratkaisujen tekomenettelyyn sisältyvien tekijöiden selittämistä varten." ... "Tuontihinnat, maahantuodun romuraudan laadut ja yhteisön sisäinen keskimääräinen painotettu hinta ovat tekijöitä, jotka Brysselissä sijaitsevat elimet ottavat huomioon vahvistaakseen tasausmaksun määrän. Kanteen kohteena olevassa päätöksessä ainoastaan toistetaan kantajan osalta näiden elinten suorittaman tasausmaksun määrän soveltamisen tulos. Jos siis myönnettäisiin, että kantajan väittämä virhe voi olla toimivallan väärinkäyttöä, tätä toimivaltaa olisi käytetty väärin tasausjärjestelyistä vastaavien elinten tehdessä ratkaisujaan, eikä korkea viranomainen voi enää riitauttaa niiden ratkaisuja, koska sen edustaja Brysselissä sijaitsevissa elimissä ei ole päätösten N:o 22/54 ja N:o 14/55 9 artiklan mukaisesti varannut lopullista päätöksentekomahdollisuutta korkealle viranomaiselle. Ei ole mitään syytä ajatella, että korkealla viranomaisella olisi mahdollisuus yksipuolisilla toimenpiteillä muuttaa Brysselissä sijaitsevien toimivaltaisten elinten yksimielisesti ja ilman korkean viranomaisen edustajan esittämiä varaumia tekemää päätöstä. Etenkin sillä, että päätösten sitovuudelta edellytetään kaikkien päätöksentekoon osallistuvien elinten yksimielistä suostumusta, on aivan erityinen merkitys. Vaikka myönnettäisiin, vastoin jo edellä mainittujen artiklojen selkeää sanamuotoa ja niiden systemaattista tulkintaa, että korkean viranomaisen edustaja voisi jälkikäteen milloin tahansa muuttaa tai kumota nämä päätökset, kyseisellä väitteellä ei olisi merkitystä kanteen kohteena olevan päätöksen kumoamisen kannalta. Tämän olettamuksen mukaisesti se, että kyseisestä päätöksestä voitaisiin nostaa kanne yhteisöjen tuomioistuimessa edellyttäisi, että päätöksen sisältöä muutettaisiin ja sille annettaisiin kokonaan toinen merkitys kuin se, että se olisi vain olemassa olevan velvoitteen täytäntöönpanoa. Kantajan olisi lisäksi pitänyt pystyä osoittamaan, että korkea viranomainen olisi omaksunut Brysselissä sijaitsevien elinten tasausmaksun määrän vahvistamiseen johtaneet ratkaisut ja että nämä ratkaisut muodostaisivat korkean viranomaisen oman päätöksen, josta kantaja voisi perustellusti nostaa kanteen."

Korkea viranomainen olisi voinut väittää, että sen edustajan, päätöksen N:o 14/55 9 artiklan mukainen toimivalta "alistaa päätös korkean viranomaisen hyväksyttäväksi" tarkoitti sitä, että korkealla viranomaisella oli vastuu kaikista Brysselissä sijaitsevien elinten tekemistä päätöksistä. Edellä esitetyn vastaajan vastineen otteen perusteella on kuitenkin katsottava, että korkea viranomainen ei ole omaksunut Brysselissä sijaitsevien elinten tasausmaksun määrän vahvistamiseen johtaneita ratkaisuja.

Tämän vuoksi päätöksellä N:o 14/55 tosiasiallisesti siirretään toimivaltaa, minkä vuoksi on tarpeen tutkia, onko tällainen toimivallan siirto perustamissopimuksen edellytysten mukainen.

b) Päätöksen N:o 14/55 yksityiskohtaiset säännöt

Jos korkea viranomainen olisi itse käyttänyt toimivaltaa, jonka käyttämisen se oli päätöksellä N:o 14/55 uskonut Brysselissä sijaitseville elimille, perustamissopimuksen säännöt koskisivat tällaista toimivaltaa, etenkin säännöt, joiden mukaisesti korkealla viranomaisella on velvollisuus

- perustella päätöksensä ja viitata niissä lausuntoihin, jotka on hankittava (15 artikla);

- julkaista vuosittain yleiskertomus yhteisön toiminnasta ja sen hallinnollisista kuluista (17 artikla); ja

- julkaista kaikki tiedot, joista saattaa olla hyötyä hallituksille tai muille, joita asia koskee (47 artikla).

Saman olettamuksen mukaisesti korkean viranomaisen päätökset ja suositukset olisi saatettu yhteisöjen tuomioistuimen suorittaman valvonnan alaisiksi 33 artiklassa määrätyin edellytyksin.

Päätöksessä N:o 14/55 ei Brysselissä sijaitseville elimille uskotun toimivallan käytölle ole asetettu yhtäkään niistä ehdoista, joita sille olisi asetettu, jos korkea viranomainen olisi suoraan käyttänyt tätä toimivaltaa.

Vaikka päätöksestä N:o 14/55 aiheutuva toimivallan siirtäminen vaikuttaisi perustamissopimuksen mukaiselta, siirtämisellä ei voida antaa toimivallan saajalle laajempaa toimivaltaa kuin toimivallan siirtäjällä itsellään perustamissopimuksen nojalla on.

Se, että Brysselissä sijaitsevilla elimillä on mahdollisuus tehdä päätöksiä, jotka on vapautettu ehdoista, jotka koskisivat näitä päätöksiä, jos ne olisivat olleet suoraan korkean viranomaisen tekemiä, antaa tosiasiallisesti näille Brysselissä sijaitseville elimille laajemman toimivallan kuin mitä korkealle viranomaiselle on perustamissopimuksella annettu.

Koska Brysselissä sijaitsevien elinten päätösten tekemisessä ei edellytetä noudatettavan niitä sääntöjä, joiden noudattamista perustamissopimuksessa edellytetään korkean viranomaisen päätösten tekemisessä, päätöksestä N:o 14/55 aiheutuva toimivallan siirto rikkoo perustamissopimusta.

Koska 24.10.1956 tehty päätös on siis täytäntöönpanokelpoinen sen velvoitteen osalta, joka on vahvistettu virheellisesti tehdyn yleisen päätöksen N:o 14/55 mukaisesti, kyseinen 24.10.1956 tehty päätös on kumottava.

Kantaja väittää, että Brysselissä sijaitsevat elimet ovat ilman laillista perustaa toteuttaneet kantajaa koskevia toimenpiteitä ja tehneet viran puolesta laskelmia ja väliaikaisia arvioita kantajan tasausvelasta.

Vaikka ensimmäisen kanneperusteen yhteydessä on vahvistettu, että 24.10.1956 tehty päätös oli kumottava olennaisen menettelymääräyksen rikkomisen vuoksi, joka aiheutui siitä, että päätöksestä ei käynyt ilmi, että vaadittava maksu oli vahvistettu Brysselissä sijaitsevien elinten viran puolesta tehtyjen laskelmien ja väliaikaisten arvioiden perusteella, on vielä tarkasteltava, oliko Brysselissä sijaitsevilla elimillä toimivalta arvioida tällä tavalla tasausmaksun osuuksia.

Korkea viranomainen on ensimmäisen jaoston esittämiin kysymyksiin 18.7.1957 antamissaan vastauksissa esittänyt, että mahdollisuus laskelmien tekemiseen viran puolesta oli seurausta "maahantuodun romuraudan tasauskassan ja romuraudan kuluttajien viraston 26.5.1955 tekemistä, sisällöltään samanlaisista päätöksistä, joissa täsmennetään, että ellei tehdaskohtaisia yksityiskohtaisia tietoja maksun kohteena olevista määristä ilmoiteta viimeistään sen kuukauden 15:nteen päivään mennessä, joka on järjestyksessä toinen kuukausi siitä kuukaudesta lähtien, johon kyseinen maksu kohdistuu, johdolla on valtuudet arvioida maksettava summa alueellisten toimistojen avustuksella".

Päätöksessä N:o 14/55 ei Brysselissä sijaitseville elimille annettu mahdollisuutta turvautua tämän kaltaiseen laskelmaan tai soveltaa sellaista takautuvasti, eikä niille myöskään annettu mahdollisuutta ilmoittaa väliaikaisista arvioinneista.

Viran puolesta tehtyihin laskelmiin perustuvaa menetelmää käytetään myös yleisen tasausmaksun perustan laskemiseksi, ja tätä koskeva nimenomainen valtuutus on annettu 19.11.1955 tehdyllä päätöksellä N:o 31/55 (Yhteisön virallinen lehti N:o 21, 28.11.1955, s. 906) sen jälkeen kun korkea viranomainen oli päätöksen N:o 2/52 4 artiklan ja päätöksen N:o 3/52 5 artiklan nojalla velvoittanut yritykset ilmoittamaan tuotantonsa ja antanut näitä ilmoituksia koskevia yksityiskohtaisia sääntöjä.

Viran puolesta tehtyihin laskelmiin ja väliaikaisiin arvioihin perustuvasta menettelystä on annettava täsmälliset säännöt, joiden avulla voidaan välttää kaikenlainen mielivaltaisuus ja jotka mahdollistavat käytettyjen tietojen valvomisen.

Toimivallan siirtäminen ei ole oletuksenvaraista. Vaikka toimivaltaa siirtävällä viranomaisella on oikeus siirtää toimivaltaansa, sen on tehtävä asiaa koskeva nimenomainen päätös.

Brysselissä sijaitsevien elinten viran puolesta tekemillä laskelmilla ja väliaikaisia velvoitteita koskevilla ilmoituksilla ei ole oikeudellista perustaa, joten 24.10.1956 tehty päätös, jonka nojalla oikeudellisesti perusteettomassa menettelyssä asetetut velvoitteet voidaan panna täytäntöön, on kumottava myös tämän syyn vuoksi.

c) Toimivallan siirtämisen ulottuvuus

Kantaja väittää, että korkea viranomainen on päätöksellään N:o 14/55 siirtänyt Brysselissä sijaitseville elimille toimivaltaa, jota näillä ei olisi oikeus käyttää.

Perustamissopimuksen 8 artiklassa korkea viranomainen velvoitetaan "varmistamaan tässä sopimuksessa vahvistettujen tavoitteiden toteutuminen sopimuksen määräysten mukaisesti", eikä siinä määrätä mahdollisuudesta siirtää toimivaltaa.

Ei kuitenkaan voida sulkea pois mahdollisuutta, että 53 artiklan ensimmäisen kohdan a alakohdassa määrättyjen "useammille yrityksille yhteisten rahoitusjärjestelmien" toteuttaminen uskottaisiin yksityisoikeudellisille elimille, jotka olisivat erillisiä oikeushenkilöitä, joilla on omaa toimivaltaa.

Perustamissopimuksen 53 artiklan ensimmäisen kohdan b alakohdan mukaisten korkean viranomaisen itsensä perustamien rahoitusjärjestelmien on toimittava

samoja tarkoituksia varten kuin saman kohdan a alakohdan nojalla perustettujen järjestelmien.

Tämän johdosta näiden järjestelmien on voitava olla vastaavan muotoisia ja niiden on varsinkin voitava saada tukea elimiltä, jotka ovat erillisiä oikeushenkilöitä.

Näin ollen korkean viranomaisen oikeus tehdä mahdolliseksi tai perustaa perustamissopimuksen 53 artiklassa tarkoitettuja rahoitusjärjestelmiä antaa korkealle viranomaiselle oikeuden uskoa tiettyä toimivaltaa vastaavanlaisille elimille olosuhteissa, jotka se itse määrittelee ja joita se itse valvoo.

Perustamissopimuksen 53 artiklan mukaisesti tällaiset toimivallan siirtämiset ovat oikeutettuja ainoastaan, mikäli korkea viranomainen pitää niitä "tarpeellisina 3 artiklassa tarkoitettujen tehtävien suorittamiseksi" ja mikäli ne ovat "sopusoinnussa tämän sopimuksen ja erityisesti sen 65 artiklan kanssa".

Perustamissopimuksen 3 artiklassa viitataan kahdeksaan erilliseen ja hyvin yleisluontoiseen tavoitteeseen, eikä ole varmaa, että ne kaikki voidaan saavuttaa kaikissa olosuhteissa kokonaisuudessaan ja samanaikaisesti.

Pyrkiessään toteuttamaan perustamissopimuksen 3 artiklassa määrättyjä tavoitteita korkean viranomaisen on varmistettava, että se pystyy jatkuvasti sovittamaan yhteen erillisinä tarkastelluista tavoitteista mahdollisesti aiheutuvat ristiriitaisuudet ja että se tällaisissa ristiriitatapauksissa asettaa etusijalle sellaiset kyseisen artiklan sisältämät tavoitteet, jotka vaikuttavat pakottavimmilta niiden tosiseikkojen tai taloudellisten olosuhteiden nojalla, joiden perusteella se tekee päätöksensä.

Perustamissopimuksen 3 artiklan sisältämien useiden tavoitteiden yhteensovittamiseen sisältyy todellista harkintavaltaa, joka käsittää vaikeita valintoja, jotka perustuvat näiden valintojen taustalla oleviin tosiseikkoihin ja taloudellisiin olosuhteisiin.

Toimivallan siirtämisestä aiheutuvat seuraukset ovat hyvin erilaisia riippuen siitä, onko kysymyksessä selkeästi rajoitettu täytäntöönpanotoimivalta, jonka käyttöä tämän johdosta valvotaan tarkasti toimivallan siirtäneen viranomaisen vahvistamin objektiivisin kriteerein, vai onko kysymyksessä harkintavalta, johon sisältyy laaja harkinnanvapaus, joka saattaa käyttötarkoituksensa mukaisesti ilmetä tosiasiallisena talouspolitiikkana.

Ensimmäisen tyyppinen toimivallan siirtäminen ei ole luonteeltaan sellaista, että se muuttaisi huomattavasti siirtämisen kohteena olevan toimivallan käytön seurauksia, kun taas toisen tyyppinen siirtäminen, jossa toimivallan saaneen viranomaisen valinnat korvaavat siirtävän viranomaisen valinnat, käsittää vastuun tosiasiallisen siirtämisen.

Perustamissopimuksen 53 artiklan nojalla voidaan kyseisessä artiklassa määrättyjen rahoitusjärjestelmien toteuttamista varten pitää mahdollisena ainoastaan sellaista toimivallan siirtämistä, jota voidaan "pitää tarpeellisena 3 artiklassa tarkoitettujen tehtävien suorittamiseksi".

Tällainen toimivallan siirtäminen voi käsittää ainoastaan tarkasti määritellyn ja täysin korkean viranomaisen valvonnan alaisen täytäntöönpanotoimivallan.

Perustamissopimuksen 3 artiklassa luetellut tavoitteet eivät koske yksinomaan korkeaa viranomaista, vaan kaikkia "yhteisön toimielimiä toimivaltuuksiensa rajoissa ja yhteisen edun mukaisesti".

Tämän määräyksen ansiosta toimivallan tasapainoisessa jakautumisessa, joka on yksi yhteisön toimielinrakenteen ominaispiirre, voidaan nähdä perustamissopimuksella myönnetty olennainen tae, joka koskee erityisesti niitä yrityksiä ja yhteenliittymiä, joihin perustamissopimusta sovelletaan.

Se, että harkintavaltaa siirrettäisiin uskomalla sitä muille viranomaisille kuin niille, jotka perustamissopimuksen nojalla varmistavat ja valvovat tämän harkintavallan käyttöä omien valtuuksiensa rajoissa, olisi vastoin tätä taetta.

Edellä esitettyjen perusteiden vuoksi on vielä tutkittava, onko korkean viranomaisen päätöksensä N:o 14/55 nojalla Brysselissä sijaitseville elimille suorittama toimivallan siirto perustamissopimuksen vaatimusten mukainen.

Päätöksen N:o 14/55 5 artiklassa säädetään, että

"virastolla on toimivalta tehdä ehdotuksia kassalle

a) kolmansista maista maahan tuodun tai siihen rinnastettavissa olevan romuraudan määristä, jotka voivat olla oikeutettuja tasausjärjestelyihin;

b) edellytyksistä, joita vaaditaan tasausjärjestelyjen piiriin kuulumiseksi;

c) maahantuonnin enimmäisostohinnasta;

d) tasaushinnasta, joka voidaan vahvistaa joko tilauspäivältä tai toimituspäivältä;

e) laskentaperusteista, jotka koskevat valuraudan kasvaneesta kulutuksesta aiheutuvaa romuraudan säästöä; ja

f) suhteessa tähän säästöön myönnetystä palkkion määrästä".

Kolmannessa yhteisön toimintaa koskevassa yleiskertomuksessa (sivulla 105) on julkistettu ministerineuvoston ja korkean viranomaisen vahvistamat yleiset periaatteet, "joihin yhdessä toteutettavan politiikan on tukeuduttava romuraudan alalla", ja näissä yleisissä periaatteissa määrätään erityisesti, että

"teräksen tuottajalle romuraudasta aiheutuneet kustannukset - jotka muodostuvat siis ostohinnasta ja tasausmaksusta - eivät saa ylittää kohtuullista tasoa verrattaessa näitä kustannuksia pääasiallisten kilpailevien maiden teräksen tuottajien todellisiin kustannuksiin.

Jotta koko yhteisön romuraudan omakustannushintaa ei ylikuormitettaisi ja jotta varsinkaan ei kasvatettaisi kassan toiminnasta tietyillä yhteisön alueilla aiheutuvaa nettomaksutaakkaa, tasausmaksuja ei saa suurentaa ilman vakavaa syytä.

Tuonnin ja kohtuullisen hintatason hyväksi tehdyt yritykset eivät saa johtaa, jo olemassa olevissa tuotantolaitoksissa tai uusien tuotantolaitosten perustamisen myötä, romuraudan kulutuksen ennakoimattomaan kehitykseen.

......

Taloudellisten ja teknisten mahdollisuuksien sekä muiden raaka-aineiden saannin suomien mahdollisuuksien mukaisesti on kaikin keinoin pyrittävä vähentämään romuraudan kulutusta valuraudan käyttöä lisäämällä".

Useat näistä ehdotuksista, jotka toimivaltaisen viraston on edellä esitetyn 5 artiklan nojalla esitettävä kassalle, erityisesti ehdotukset, jotka koskevat "maahantuonnin enimmäishinnan", "tasaushinnan", "romuraudan säästöä koskevien laskentaperusteiden" ja "suhteessa tähän säästöön myönnetyn palkkion määrän" vahvistamista, eivät voi olla tulosta puhtaasti kirjanpidollisista laskelmista, jotka perustuisivat korkean viranomaisen määrittelemiin objektiivisiin kriteereihin.

Nämä ovat pitkälti harkinnanvaraisia ja ovat näin ollen tulosta sellaisesta harkintavallan käytöstä, jolla pyritään sovittamaan yhteen monitahoisen ja vivahteikkaan talouspolitiikan asettamat monet vaatimukset.

Esittäessään kolmannessa yleiskertomuksessaan, että "romuraudan alalla yhdessä toteutettavan politiikan on tukeuduttava yleisiin periaatteisiin", jotka ministerineuvosto ja korkea viranomainen yhdessä vahvistavat, korkea viranomainen tunnustaa implisiittisesti, että nämä periaatteet eivät riitä määrittelemään Brysselissä sijaitsevien elinten tekemiä päätöksiä.

Koska ei ole olemassa objektiivisia kriteerejä, jotka voisivat määritellä kyseiset päätökset, Brysselissä sijaitsevien elinten on päätöksellä N:o 14/55 niille uskottujen tehtävien toteuttamisessa käytettävä laajalti omaa harkinnanvapauttaan.

Korkea viranomainen on kuitenkin kahteen otteeseen, päätöksillään N:o 9/56 ja N:o 34/56, tehnyt Brysselissä sijaitsevien elinten sijasta omia päätöksiä, joihin sisältyy harkintavallan käyttöä.

Voidaankin kysyä, aikoiko korkea viranomainen, tehdessään itse päätöksiä, jotka päätöksen N:o 14/55 mukaisesti olisivat voineet kuulua Brysselissä sijaitsevien elinten toimivaltaan, varata itselleen mahdollisuuden arvioida näiden päätösten määrittelemiseen liittyviä taloudellisia seikkoja ja olosuhteita.

Mikään ei kuitenkaan viittaa näin olevan, sillä korkean viranomaisen toimenpide ei perustu kyseessä olevien päätösten harkinnanvaraisuuteen, vaan päätöksen N:o 22/54 9 artiklan toiseen kohtaan, jossa määrätään, että

"elleivät viraston ja kassan neuvostot päädy yksimieliseen ratkaisuun, kysymys ratkaistaan korkean viranomaisen päätöksellä".

Päätöksen N:o 14/55 9 artiklalla korkea viranomainen on antanut pysyvälle edustajalleen Brysselissä sijaitsevissa elimissä mahdollisuuden alistaa kaikki päätökset korkean viranomaisen hyväksymiselle.

Varatessaan itselleen mahdollisuuden kieltäytyä hyväksymästä päätöksiä korkea viranomainen ei ole pidättänyt itselleen riittävää toimivaltaa, jotta päätöksestä N:o 14/55 aiheutuva toimivallan siirtäminen pysyisi edellä määritellyissä rajoissa. Korkea viranomainen on huomauttanut vastineensa edellä mainitussa kohdassa "käsittelevänsä Brysselissä sijaitsevien elinten hankkimat tiedot voimatta lisätä niihin mitään".

Näiden seikkojen vuoksi päätöksellä N:o 14/55 mahdollistettu toimivallan siirtäminen Brysselissä sijaitseville elimille antaa näille elimille harkinnanvapauden, johon sisältyy laaja harkintavallan käyttö ja jota ei voida pitää yhteensopivana perustamissopimuksessa asetettujen vaatimusten kanssa.

Edellä tarkoitettu 24.10.1956 tehty päätös perustuu perustamissopimuksen kannalta lainvastaiseen päätökseen, joten se on kumottava myös tämän syyn vuoksi.

Yhtäkään vastaajan kanneperustetta ei ole hyväksytty.

Yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 60 artiklan 1 kohdan mukaisesti asianosainen, joka häviää asian, velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Näillä perusteilla,

ottaen huomioon oikeudenkäyntiasiakirjat,

kuultuaan asianosaisten suulliset lausumat,

kuultuaan julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksen,

ottaen huomioon Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimuksen 3, 5, 15, 17, 33, 36, 47, 53, 80, ja 92 artiklan,

ottaen huomioon Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen perussäännöstä tehdyn pöytäkirjan,

ottaen huomioon Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen sekä työjärjestyksen oikeudenkäyntikuluja koskevan osan,

ottaen huomioon 26.3.1954 tehdyn korkean viranomaisen päätöksen N:o 22/54 ja 26.3.1955 tehdyn korkean viranomaisen päätöksen N:o 14/55, joissa otetaan käyttöön kolmansista maista tuodun romuraudan tasoitusjärjestelyt,

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIN

on hylännyt muut laajemmat tai vastakkaiset vaatimukset ja antanut seuraavan tuomiolauselman:

1) Kanne otetaan tutkittavaksi.

2) Korkean viranomaisen 24.10.1956 tekemä ja kantajalle postitse 12.11.1956 tiedoksi antama päätös, jonka mukaan kantaja on velvollinen maksamaan maahantuodun romuraudan tasauskassaan, 36 rue Ravenstein, Bryssel, 54 819 656 Italian liiran suuruisen summan ja joka on perustamissopimuksen 92 artiklan mukaisesti täytäntöönpanokelpoinen, kumotaan.

Vastaaja velvoitetaan korvaamaan oikeudenkäyntikulut.