EUROOPAN KOMISSIO

Bryssel 30.9.2020

COM(2020) 619 final

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

terrorismin torjumisesta sekä neuvoston puitepäätöksen 2002/475/YOS korvaamisesta sekä neuvoston päätöksen 2005/671/YOS muuttamisesta 15 päivänä maaliskuuta 2017 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (EU) 2017/541 29 artiklan 1 kohdan nojalla

1.JOHDANTO    

1.1.Direktiivin (EU) 2017/541 tavoitteet ja pääkohdat 

Euroopan parlamentti ja neuvosto hyväksyivät 15. maaliskuuta 2017 terrorismin torjumista koskevan direktiivin (EU) 2017/541 1 , jäljempänä ’direktiivi’. Direktiivin tarkoituksena oli vahvistaa puitepäätöstä 2002/475/YOS 2 sisällyttämällä laajemmin mukaan terrorismiin liittyviä rikoksia ja ottaa käyttöön toimenpiteitä, joilla vastataan täsmällisemmin terrorismin uhrien tarpeisiin. Lainsäädäntövallan käyttäjät hyväksyivät direktiivin 15. maaliskuuta 2017. Direktiivin sitomien jäsenvaltioiden 3 on säädettävä rangaistavaksi esimerkiksi terrorismiin liittyvä koulutus ja matkustaminen terrorismitarkoituksessa sekä terrorismin rahoitus. Nämä yhdenmukaistetut terrorismirikosten määritelmät toimivat lähtökohtana kansallisten viranomaisten välisessä yhteistyössä ja tietojenvaihdossa. 

Direktiivi täydentää myös terrorismin uhrien oikeuksia koskevaa lainsäädäntöä 4 . Heillä on oikeus saada ammattilaisten tarjoamia erityistukipalveluja heti iskun jälkeen ja niin kauan kuin se on tarpeen. Jäsenvaltioilla on oltava olemassa toimintatavat ja mekanismit, joiden avulla ne järjestävät tehokkaat pelastuspalvelut ja luotettavien tietojen saannin, jotta terrorismin uhreille ja heidän perheenjäsenilleen ei aiheuteta ylimääräistä kärsimystä.

Määräaika sääntöjen saattamiselle osaksi kansallista lainsäädäntöä oli 8. syyskuuta 2018.    

1.2.Kertomuksen tarkoitus ja rakenne, tietojen kerääminen ja menetelmä

Tässä kertomuksessa arvioidaan direktiivin 29 artiklan 1 kohdan mukaisesti, missä määrin jäsenvaltiot ovat toteuttaneet tarvittavat toimenpiteet direktiivin noudattamiseksi. Siinä hahmotellaan ensin yleisellä tasolla, miten jäsenvaltiot ovat saattaneet direktiivin osaksi kansallista lainsäädäntöään, ja nostetaan sitten esille tiettyjä siihen liittyviä ongelmia.

Kertomuksessa esitetyt kuvaukset ja analyysit perustuvat ensisijaisesti tietoihin, jotka jäsenvaltiot ovat antaneet komissiolle huhtikuuhun 2020 mennessä ilmoittaessaan kansallisista toimenpiteistä direktiivin saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä. Mainitun päivämäärän jälkeen vastaanotettuja ilmoituksia ei ole otettu huomioon. Komissiota avusti jäsenvaltioilta saatujen tietojen analysoinnissa ulkopuolinen alihankkija. Lisäksi jäsenvaltiot esittivät kommentteja ulkopuolisen alihankkijan havainnoista. Niistä saatiin lisätietoa. Kertomuksessa on otettu huomioon myös tiedot, jotka jäsenvaltiot antoivat viidessä työpajassa, jotka komissio järjesti kesäkuun 2017 ja syyskuun 2018 välisenä aikana direktiivin kansalliseen lainsäädäntöön saattamisen tiimoilta. Niin ikään on otettu huomioon julkisesti saatavilla olevat tiedot. Lisäksi komissio on ottanut huomioon havainnot, jotka esitettiin komission kertomuksessa terrorismin torjumisesta tehdyn puitepäätöksen 2002/475/YOS muuttamisesta 28 päivänä marraskuuta 2008 tehdyn neuvoston puitepäätöksen 2008/919/YOS täytäntöönpanosta 5 .    

Tässä kertomuksessa esitetyn analyysin lisäksi direktiiviin saattamiseen osaksi kansallista lainsäädäntöä voi liittyä muita haasteita tai muita säännöksiä, joista ei ole raportoitu komissiolle. Samoin siihen voi liittyä muita lainsäädäntöön tai muuhun kuin lainsäädäntöön liittyviä kehityssuuntauksia. Sen vuoksi kertomus ei estä komissiota arvioimasta edelleen joitakin säännöksiä, jotta se voi tukea jatkossakin jäsenvaltioita direktiivin saattamisessa osaksi kansallista lainsäädäntöä ja sen täytäntöönpanossa.

2.ARVIOINTI DIREKTIIVIN SAATTAMISESTA OSAKSI KANSALLISTA LAINSÄÄDÄNTÖÄ

2.1.Yleisarviointi ja direktiivin vaikutus kansallisiin oikeusjärjestelmiin

Määräaika direktiivin saattamiselle osaksi kansallista lainsäädäntöä umpeutui 8. syyskuuta 2018. Seitsemän jäsenvaltiota – Italia, Latvia, Ranska, Ruotsi, Saksa, Slovakia ja Unkari – ilmoittivat saattaneensa direktiivin osaksi kansallista lainsäädäntöään määräaikaan mennessä, ja kaksi jäsenvaltiota (Alankomaat ja Suomi) ilmoittivat siitä pian määräajan jälkeen.

Komissio käynnisti 22. marraskuuta 2018 rikkomusmenettelyt 16:ta jäsenvaltiota vastaan, koska ne eivät olleet ilmoittaneet sellaisen kansallisen lainsäädännön hyväksymisestä, jolla kyseinen direktiivi saatetaan täysin osaksi kansallista lainsäädäntöä 6 .    

Heinäkuun 2020 loppuun mennessä näistä 16 jäsenvaltiosta 15 oli ilmoittanut saattaneensa direktiivin täysin osaksi kansallista lainsäädäntöään.

Lähes kaikki jäsenvaltiot hyväksyivät ainakin osittain erityistä lainsäädäntöä direktiivin saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöään. Poikkeuksen tästä muodostivat Italia ja Ranska, jotka katsoivat, että niiden nykyinen lainsäädäntö oli riittävä direktiivin saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä.

Jos lainsäädäntöä hyväksyttiin direktiivin saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöä, sen tarkoituksena oli lähes aina tehdä muutoksia nykyiseen lainsäädäntöön, tavallisesti rikoslakiin ja harvemmin rikosprosessilakiin tai muuhun erityisempään lainsäädäntöön. Poikkeuksena tästä oli Kypros, jossa hyväksyttiin uutta ja erillistä lainsäädäntöä.

Direktiivin saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä vaikuttaa yleisesti ottaen tyydyttävältä. Komissio havaitsi kuitenkin yhdessä tai useammassa jäsenvaltiossa useita erityistä huolta herättäviä ongelmia direktiivin saattamisessa osaksi kansallista lainsäädäntöä:

·yksi tai useampi direktiivin 3 artiklassa lueteltu terrorismirikos on saatettu puutteellisesti tai virheellisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä; tähän liittyy myös se, ettei lueteltuja rikoksia ole määritelty terrorismirikoksiksi, mikä vaikuttaa useiden muiden säännösten saattamiseen osaksi kansallista lainsäädäntöä;

·direktiivin 6, 7, 8, 9 ja 11 artiklassa tarkoitettua rikoksen tekemisen edistämistä ei ole saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä;

·direktiivin kaksi uutta säännöstä eli matkustamista terrorismitarkoituksessa koskeva 9 artikla ja terrorismin rahoitusta koskeva 11 artikla on saatettu puutteellisesti tai virheellisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä; ja

·terrorismin uhreja koskevat erityiset säännökset on saatettu puutteellisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä.

2.2.Jäsenvaltioiden täytäntöönpanotoimenpiteiden yksityiskohtainen arviointi 

2.2.1.Kohde (1 artikla)

Tässä säännöksessä kerrotaan, mistä direktiivissä on kyse, ja todetaan, että siinä säädetään vähimmäissäännöt. Näin ollen jäsenvaltioilla on oikeus mennä direktiivissä säädettyjä velvollisuuksia pidemmälle. Säännös ei edellytä täytäntöönpanoa.

2.2.2.Määritelmät (2 artikla)

Direktiivin 2 artiklassa luetellaan direktiivissä käytetyt määritelmät eli ”varat”, ”oikeushenkilö”, ”terroristiryhmä” ja ”jäsentynyt ryhmä”. Joissakin jäsenvaltioissa osaa näistä määritelmistä ei ole saatettu nimenomaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä, vaan ne on vahvistettu sen sijaan oikeuskäytännössä. Tämä artikla on pantu täytäntöön yleisesti ottaen tyydyttävällä tavalla.

Direktiivin 2 artiklan 1 kohdan osalta vaikuttaa siltä, ettei Tšekin lainsäädännössä ole säädetty ”varojen” määritelmää.    

Direktiivin 2 artiklan 3 kohdan osalta vaikuttaa siltä, että useat jäsenvaltiot ovat saattaneet määritelmän ”terroristiryhmästä” osaksi kansallista lainsäädäntöään direktiivissä tarkoitettua rajatummin, mikä voi rajoittaa terroristiryhmän toimintaan osallistumista koskevan rikoksen soveltamisalaa (4 artikla).

Vaikuttaa siltä, että Kyproksen lainsäädännössä rajoitetaan tätä määritelmää, sillä terroristiryhmien on kuuluttava luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden tai muiden sellaisten ryhmien luetteloon, jotka ovat olleet terrorismin torjumiseen liittyvien seuraamusten tai muiden toimenpiteiden kohteina ja jotka on luotu Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston päätöslauselmien mukaisesti – tai Euroopan unionin neuvoston rajoittavien toimenpiteiden kohteina – ja jotka ulkoasiainministeriö on saattanut osaksi kansallista lainsäädäntöä. Näyttää siltä, että Liettuan lainsäädännössä ei määritellä terroristiryhmiksi ryhmiä, joiden jäsenillä ei ole virallisesti määriteltyjä rooleja tai joiden jäsenyys ei ole luonteeltaan jatkuvaa.    

2.2.3.Soveltamisala (3 artikla)

Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että tämän kohdan alakohdissa luetellut tahalliset teot säädetään rangaistaviksi terrorismirikoksina, jos ne on tehty jossakin 3 artiklan 2 kohdassa luetelluista tarkoituksista.         

Direktiivin 3 artiklan 1 kohdassa ei kuitenkaan ainoastaan edellytetä, että tietyt teot on säädettävä rangaistaviksi kansallisessa lainsäädännössä, vaan myös, että tällaiset teot on määriteltävä siinä terrorismirikoksiksi. Näyttää kuitenkin siltä, että Saksan lainsäädäntöön ei kuulu säännöstä, jossa määriteltäisiin yhtäkään 3 artiklan 1 kohdassa luetelluista rikoksista ”terrorismirikoksiksi”, jos ne tehdään jossakin 3 artiklan 2 kohdassa luetelluista tarkoituksista. Ainoat nimenomaisesti terrorismirikoksiksi määritellyt rikokset ovat terrorismin rahoitus ja terroristiryhmään liittyvät rikokset. Tämä näyttäisi sulkevan pois sen, että yksin toimiva ja lueteltuun rikokseen terrorismitarkoituksessa syyllistyvä henkilö, joka ei osallistu terroristiryhmän toimintaan tai tue terroristiryhmää, voitaisiin tuomita terrorismirikoksesta, paitsi jos kyse on terrorismin rahoituksesta, joka on määritelty terrorismirikokseksi Saksan lainsäädännössä. Lisäksi terrorismirikosten yhteinen määritelmä on tärkeä, sillä se mahdollistaa lainvalvontayhteistyön välineiden, kuten neuvoston päätöksen 2005/671/YOS 7 , tehokkaan käytön.

Puitepäätökseen 2002/475/YOS sisältyi jo velvollisuus säätää joukko toimia rangaistaviksi terrorismirikoksina, mutta niiden lisäksi tähän direktiiviin sisältyy uusi terrorismirikos, joka liittyy laittomaan järjestelmän häirintään ja laittomaan datan vahingoittamiseen (3 artiklan 1 kohdan i alakohta), kuten direktiivissä 2013/40/EU viitataan 8 . Tämä on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä kaikissa jäsenvaltioissa, mutta Kroatiassa lainsäädäntö näyttää koskevan ainoastaan elintärkeää infrastruktuuria.

Toiseksi direktiivissä ulotetaan ydinaseiden, kemiallisten aseiden ja biologisten aseiden valmistus, hallussapito, hankinta, kuljetus, toimitus tai käyttö (3 artiklan 1 kohdan f alakohta) kattamaan myös radiologiset aseet. Vaikuttaa siltä, ettei tiettyjen jäsenvaltioiden lainsäädäntö sisällä tietynlaisia aseita, kuten radiologisia aseita (Malta, Ranska ja Tšekki ja ydinaseita (Malta ja Ranska). Lisäksi direktiivin 2017/541 mukaan tällaisia aseita koskevaan tutkimukseen ja kehittämiseen liittyvä rikos kattaa nyt kaikki neljä eri asetyyppiä (aiemmin tämä rikos kattoi vain biologiset ja kemialliset aseet). Vaikuttaa siltä, ettei Bulgarian, Itävallan, Maltan, Ranskan ja Puolan lainsäädäntö sisällä tiettyjen aseiden tutkimusta, kun taas Maltan ja Ranskan lainsäädäntö ei sisällä tiettyjen aseiden kehittämistä. Saksan täytäntöönpanolainsäädäntö ei vaikuta yleisesti ottaen sisältävän nimenomaista viittausta tiettyjä aseita koskevaan tutkimukseen, kuten 3 artiklan 1 kohdan f alakohdassa säädetään.

Rikoksen niihin osiin, joista säädettiin jo puitepäätöksessä 2002/475/YOS, liittyy yhä useita ongelmia.

Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitetun ihmisryöstön tai panttivangin ottamisen osalta vaikuttaa siltä, ettei Liettuan lainsäädäntö kata tilannetta, jossa ihmisryöstön tai panttivangin ottamisen tavoitteena on ollut pelotella vakavasti väestöä tai horjuttaa vakavasti jonkin maan tai kansainvälisen järjestön poliittisia, perustuslaillisia, taloudellisia tai yhteiskunnallisia perusrakenteita tai tuhota ne. Vaikuttaa siltä, ettei Suomen lainsäädäntö kata nimenomaisesti kaikkia ihmisryöstötapauksia, vaan ainoastaan törkeän ihmiskaupan.

Ilma-alusten, alusten tai muiden joukkoliikenne- tai tavarankuljetusvälineiden haltuunottoa koskevan direktiivin 3 artiklan 1 kohdan e alakohdan osalta vaikuttaa siltä, ettei viidessä jäsenvaltiossa (Bulgaria, Kypros, Liettua, Luxemburg ja Puola) ole katettu muiden joukkoliikenne- tai tavarankuljetusvälineiden haltuunottoa.    

Vaarallisten aineiden vapauttamista taikka tulipalojen, tulvien tai räjähdysten aiheuttamista koskevan 3 artiklan 1 kohdan g alakohdan osalta vaikuttaa siltä, että Luxemburgin lainsäädäntö kattaa räjähteen tai muun tappavan laitteen tahallisen toimittamisen, sijoittamisen tai räjäyttämisen vain silloin, jos rikos on tehty julkisella paikalla, hallintorakennuksessa tai muussa julkisessa rakennuksessa tai julkisessa liikennejärjestelmässä tai -infrastruktuurissa. Vaikuttaa siltä, että tulvien aiheuttaminen on katettu vain silloin, kun kyse on tulvien tahallisesta aiheuttamisesta kaivoksissa.

Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan h alakohdan (veden tai sähkövoiman jakelun tai muun perusluonnonvaran toimittamisen häirintä tai keskeyttäminen siten, että ihmishenkiä saatetaan vaaraan) osalta näyttää siltä, ettei Bulgarian lainsäädännössä viitata veden tai sähkövoiman jakelun häiriöihin. Vaikuttaa siltä, että Luxemburgin lainsäädäntö kattaa ainoastaan veden tai pohjaveden tilan muutokset.    

Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan i alakohdan (laiton järjestelmän häirintä ja laiton datan vahingoittaminen) osalta näyttää siltä, että Kroatian lainsäädäntö kattaa ainoastaan häirinnän, joka kohdistuu kriittisen infrastruktuurin tietokonejärjestelmien toimintaan. Tämä ei kata laitonta järjestelmän häirintää, jota ei ole tehty kriittisen infrastruktuurin tietojärjestelmää vastaan ja joka aiheuttaa vakavaa vahinkoa tai jossa on vaikutettu merkittävään määrään tietojärjestelmiä käyttämällä välinettä, joka on suunniteltu tai muutettu ensisijaisesti tätä tarkoitusta varten (kuten direktiivissä 2013/40/EU 9 viitataan).

Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan j alakohdan (terroriteon tekemisellä uhkaaminen) osalta Kreikan lainsäädännössä edellytetään, että uhkauksen on oltava julkinen. Vaikuttaa siltä, ettei Saksan lainsäädäntö kata uhkausta, joka koskee 3 artiklan 1 kohdan d alakohdassa ja 3 artiklan 1 kohdan f alakohdassa tarkoitettujen rikosten tekemistä. Lisäksi näyttää siltä, ettei Portugalin lainsäädäntö kata uhkausta, joka koskee direktiivin 3 artiklan 1 kohdan f alakohdassa tarkoitetun rikoksen tekemistä. Luxemburgissa kyseessä ei ole terrorismirikos, jos uhkaukseen ei liity tiettyä käskyä tai tiettyjä ehtoja.

Vaikuttaa siltä, ettei Bulgaria ole saattanut osaksi kansallista lainsäädäntöään direktiivin 3 artiklan 2 kohdan c alakohtaa, joka koskee jonkin maan tai kansainvälisen järjestön poliittisten, perustuslaillisten, taloudellisten tai yhteiskunnallisten perusrakenteiden vakavaa horjuttamista tai niiden tuhoamista.

2.2.4.Terroristiryhmään liittyvät rikokset (4 artikla) 

Direktiivin 4 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että terroristiryhmän johtaminen ja terroristiryhmän toimintaan osallistuminen on säädetty rangaistaviksi rikoksiksi. Jäsenvaltioiden tämän artiklan noudattamiseksi toteuttamat toimenpiteet ovat yleisesti ottaen tyydyttäviä.

4 artiklan a kohdan osalta vaikuttaa siltä, että Unkarin lainsäädännössä viitataan henkilöihin, jotka organisoivat terroristiryhmän, eikä henkilöihin, jotka johtavat terroristiryhmää. Direktiivin 4 artiklan a kohdassa tarkoitettu terroristiryhmän johtaminen ei sisälly Ruotsin lainsäädäntöön omana rikoksenaan, vaan tämä kohta on saatettu osaksi Ruotsin kansallista lainsäädäntöä liitännäisrikoksia koskevan rikosoikeudellisen vastuun muodossa. Myös terroristiryhmän toimintaan osallistuminen (4 artiklan b kohta) on saatettu osaksi Ruotsin lainsäädäntöä liitännäisrikoksena. Koska 4 artiklan a ja b kohdan rikokset eivät edellytä yhteyttä erityiseen terrorismirikokseen, niiden säätäminen rangaistaviksi liitännäisvastuun muodossa vaarantaa terroristiryhmän toimintaan osallistumisesta rankaisemisen. Ruotsi on säätänyt äskettäin yhteistyön tekemisen terroristiryhmän kanssa rangaistavaksi omana rikoksenaan. Tämä säännös näyttää kattavan ainoastaan tiettyjen aineellisten resurssien tarjoamisen, mutta se ei vaikuta kattavan tietojen tarjoamista.    
     
Johdanto-osan 38 kappaleen mukaan puolueettomien, kansainvälisessä oikeudessa, mukaan lukien kansainvälisessä humanitaarisessa oikeudessa, tunnustettujen humanitaarisen avun järjestöjen toimittama humanitaarinen apu ei kuulu tämän direktiivin soveltamisalaan. Tähän liittyen neljän jäsenvaltion (Belgia, Italia, Itävalta ja Liettua) lainsäädännössä rajoitetaan terrorismin torjuntaa koskevan lainsäädännön soveltamista humanitaarisen avun tai muun toiminnan yhteydessä. Muissa jäsenvaltioissa 10 yleistä lainsäädäntöä (kuten rikoslakia) voidaan tulkita tällä tavoin, tai kansalliset viranomaiset ovat ilmoittaneet, että näin toimitaan käytännössä.

2.2.5.Julkinen yllytys terrorismirikokseen (5 artikla)

Direktiivin 5 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä rangaistavaksi tahallinen jakelu tai viestien levittäminen yleisölle tai niiden muu yleisön saataville asettaminen millä tahansa keinoin, kun tarkoituksena on yllyttää terrorismirikoksen tekemiseen, jos kyseisellä toiminnalla joko suoraan tai välillisesti puhutaan terrorismirikosten tekemisen puolesta ja siten aiheutetaan yhden tai useamman terrorismirikoksen vaara. Tämä artikla on pantu täytäntöön yleisesti ottaen tyydyttävällä tavalla.

Vaikuttaa siltä, ettei Liettuan lainsäädäntö kata tapauksia, joissa henkilö jakaa tai asettaa muulla tavoin yleisön saataville viestin, jonka tarkoituksena on yllyttää terrorismirikoksen tekemiseen tai edistämiseen, ilman, että tämä johtaa todellisuudessa siihen, että toinen henkilö ryhtyy toimiin tämän yllytyksen perusteella.    

2.2.6.Terroristien värväys (6 artikla)

Direktiivin 6 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä rangaistavaksi se, että toista henkilöä taivutellaan tekemään jokin 3 artiklan 1 kohdan a–i alakohdassa tai 4 artiklassa lueteltu rikos tai edistämään sellaisen tekemistä.

Ranskassa täytäntöönpanotoimi kattaa ”taivuttelun” siten, että sillä tarkoitetaan tarjousten tai lupausten tekemistä, lahjojen tai muiden etujen tarjoamista, uhkaamista tai painostamista, jotta henkilö saataisiin tekemään terrorismirikos. Direktiivin 6 artiklan mukaan myös värväys terrorismirikoksen edistämiseksi on säädettävä rangaistavaksi. Vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei tätä seikkaa ole katettu nimenomaisesti Bulgarian, Espanjan, Kreikan ja Portugalin lainsäädännössä. Liettuan, Maltan, Puolan ja Slovenian osalta vaikuttaa puolestaan siltä, että tämä seikka on katettu liitännäisrikosten, kuten avunannon, muodossa. Näiden jäsenvaltioiden lainsäädännössä viitataan kuitenkin nimenomaisesti ”edistämiseen”, kun on kyse direktiivin useiden muiden rikosten saattamisesta osaksi kansallista lainsäädäntöä.    

Lisäksi Portugalin lainsäädäntö ei kata värväystä, joka koskee terroristiryhmään liittyviä rikoksia (4 artikla). Saksassa 6 artikla on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä useiden eri säännösten avulla. Vaikuttaa siltä, etteivät ne kata yhdessä kaikkia direktiivissä vaadittuja rikoksia.      

2.2.7.Terrorismiin liittyvän koulutuksen antaminen (7 artikla) 

Direktiivin 7 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä rangaistavaksi tahallinen ohjeiden antaminen räjähteiden, ampuma-aseiden tai muiden aseiden taikka myrkyllisten tai haitallisten aineiden valmistusta tai käyttöä tai muiden erityisten menetelmien tai tekniikoiden käyttöä varten tarkoituksena tehdä jokin 3 artiklan 1 kohdan a–i alakohdassa lueteltu rikos tai edistää sen tekemistä tietoisena siitä, että opetettuja taitoja aiotaan käyttää kyseiseen tarkoitukseen.

Värväystä koskevan 6 artiklan tavoin myös koulutuksen antamista koskeva 7 artikla kattaa koulutuksen terrorismirikoksen edistämiseksi. Vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei Bulgarian, Espanjan ja Portugalin lainsäädäntö kata nimenomaisesti tätä seikkaa. Vaikuttaa siltä, että Latviassa, Maltalla, Puolassa ja Slovakiassa tämä seikka on katettu liitännäisrikosten, kuten avunannon, muodossa, vaikka muut direktiivin rikokset on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä viittaamalla nimenomaisesti ”edistämiseen”.

Saksassa 7 artiklaa ei ole saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä yhdellä erityisellä säännöksellä vaan käyttämällä useita eri säännöksiä, jotka eivät vaikuta yhdessä kattavan kaikkia direktiivin terrorismirikoksia.

2.2.8.Terrorismiin liittyvän koulutuksen vastaanottaminen (8 artikla)

Direktiivin 8 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä rangaistavaksi ohjeiden vastaanottaminen räjähteiden, ampuma-aseiden tai muiden aseiden taikka myrkyllisten tai haitallisten aineiden valmistusta tai käyttöä tai muiden erityisten menetelmien tai tekniikoiden käyttöä varten tarkoituksena tehdä jokin 3 artiklan 1 kohdan a–i alakohdassa lueteltu rikos tai edistää sen tekemistä.

Tämä rikos kattaa myös koulutuksen vastaanottamisen terrorismirikoksen edistämiseksi. Vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei tätä seikkaa ole katettu nimenomaisesti Bulgarian, Espanjan ja Portugalin lainsäädännössä – kuten on asian laita myös direktiivin 6 ja 7 artiklan osalta. Vaikuttaa siltä, että Slovakiassa tämä seikka on katettu liitännäisrikosten, kuten avunannon muodossa, vaikka muut direktiivin rikokset on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä viittaamalla nimenomaisesti ”edistämiseen”. Vastaavasti Saksan lainsäädännössä tämä direktiivin säännös on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä käyttämällä useita säännöksiä, jotka eivät vaikuta kattavan yhdessä kaikkia direktiivissä vaadittuja rikoksia.

Vaikuttaa siltä, että Kyproksella, Maltalla, Slovakiassa ja Sloveniassa lainsäädäntö ei kata itseopiskelua.

2.2.9.Matkustaminen terrorismitarkoituksessa (9 artikla) 

Direktiivin 9 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä rangaistavaksi tahallinen matkustaminen tarkoituksena tehdä terrorismirikos tai edistää sen tekemistä, osallistua terroristiryhmän toimintaan tietoisena siitä, että osallistuminen edistää tällaisen ryhmän rikollista toimintaa, tai antaa tai vastaanottaa terrorismiin liittyvää koulutusta. Jäsenvaltioille annetaan kaksi mahdollisuutta tämän saattamiseksi osaksi kansallista lainsäädäntöään, sillä ne voivat käyttää joko direktiivin 9 artiklan 2 kohdan a alakohtaa tai 9 artiklan 2 kohdan b alakohtaa.

Direktiivin 9 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä rangaistavaksi matkustaminen johonkin muuhun kuin kyseessä olevaan jäsenvaltioon. Vaikuttaa siltä, ettei Saksassa viitata nimenomaisesti tarkoitukseen osallistua terroristiryhmän toimintaan. Bulgariassa, Portugalissa, Romaniassa ja Sloveniassa rikoksen soveltamisala vaikuttaa direktiiviä kapeammalta, koska näiden maiden lainsäädännön määritelmä matkustavista henkilöistä tai heidän matkustuskohteina olevista alueista on rajatumpi. Direktiivin 9 artiklan 2 kohdassa viitataan matkustamiseen kyseiseen jäsenvaltioon ja annetaan jäsenvaltioille kaksi vaihtoehtoa täytäntöönpanoa varten. Puola ei vaikuta saattavan tätä säännöstä lainkaan osaksi kansallista lainsäädäntöään.

Direktiivin 9 artiklan 2 kohdan a alakohdan nojalla jäsenvaltiot voivat säätää rangaistavaksi matkustamisen kyseiseen jäsenvaltioon edellä mainituissa terrorismitarkoituksissa. Kahdeksantoista jäsenvaltiota 11 saattoivat tämän mahdollisuuden osaksi kansallista lainsäädäntöään.

Näyttää siltä, että Bulgariassa ei ole viitattu tarkoitukseen osallistua terroristiryhmän toimintaan. Portugalin osalta puolestaan vaikuttaa siltä, ettei matkustamista terrorismirikoksen tekemisen edistämiseksi ole katettu ja ettei kansallinen säännös kata henkilöitä, jotka matkustavat Portugaliin, jos he ovat Portugalin kansalaisia tai jos he asuvat Portugalissa. Vastaavasti Romanian osalta on epäselvää, kattaako lainsäädäntö takaisin kotimaahansa terrorismirikoksen tekemistä (tai sen edistämistä) varten matkustavan maan asukkaan.

Vaihtoehtoisesti jäsenvaltiot voivat säätää 9 artiklan 2 kohdan b alakohdan nojalla rangaistavaksi kyseiseen jäsenvaltioon tulevan henkilön suorittamat valmistelutoimet tarkoituksena tehdä 3 artiklassa tarkoitettu terrorismirikos tai edistää sen tekemistä. Neljätoista jäsenvaltiota 12 saattoivat tämän mahdollisuuden osaksi kansallista lainsäädäntöään. Kahdeksan jäsenvaltiota (Belgia, Bulgaria, Kroatia, Kypros, Ruotsi, Slovakia, Tšekki ja Viro) saattoivat molemmat mahdollisuudet osaksi kansallista lainsäädäntöään.

Saksassa 9 artiklan 2 kohdan b alakohdan saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä on varmistettu säätämällä rangaistavaksi rikollisryhmään kuuluminen, mutta tämä vaikuttaa kapeammalta kuin 9 artiklan 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetut valmistelutoimet. Terrorismirikosten tekemisen ”edistämisen” osalta vaikuttaa siltä, etteivät jotkin jäsenvaltiot ole saattaneet tätä seikkaa nimenomaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöään. Tämä koskee Puolaa 9 artiklan 1 kohdan osalta, Sloveniaa 9 artiklan 2 kohdan a alakohdan osalta, Bulgariaa ja Espanjaa 9 artiklan 2 kohdan b alakohdan osalta ja Slovakiaa kaikkien kohtien osalta.   

2.2.10.Terrorismitarkoituksessa tapahtuvan matkustamisen järjestäminen tai sen edistäminen muulla tavoin (10 artikla) 

Direktiivin 10 artiklan mukaan jäsenvaltion on säädettävä rangaistavaksi kaikki tahalliset toimet, joiden tarkoituksena on järjestäminen tai edistäminen, jolla avustetaan henkilöä matkustamaan 9 artiklan 1 kohdassa ja 9 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetussa terrorismitarkoituksessa tietoisena siitä, että annettu apu on kyseistä tarkoitusta varten. Jäsenvaltioiden tämän artiklan noudattamiseksi toteuttamat toimenpiteet ovat yleisesti ottaen tyydyttäviä.

Vaikuttaa siltä, että Bulgarian ja Liettuan lainsäädännön mukaan terrorismitarkoituksessa matkustamista koskevan rikoksen on toteuduttava, jotta matkustamisen edistäminen tai järjestäminen olisi rangaistavaa. Slovakiassa tämän säännöksen saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä vaikuttaa rajoittavan matkustamisen maantieteellistä soveltamisalaa.

2.2.11.Terrorismin rahoitus (11 artikla)

Direktiivin 11 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä terrorismin rahoitus rikokseksi, kun kyseessä on tahallinen teko. Siinä täsmennetään myös, että jos terrorismin rahoitus koskee direktiivin 3, 4 ja 9 artiklassa säädettyjä rikoksia, ei ole välttämätöntä, että varat tosiasiassa käytetään tai että rikoksen tekijä tietää, mihin tiettyyn rikokseen tai tiettyihin rikoksiin varat aiotaan käyttää.

Vaikuttaa siltä, että Bulgariassa, Maltalla, Portugalissa, Puolassa ja Saksassa terrorismin rahoitus ei kata kaikkien direktiivin 3–10 artiklassa tarkoitettujen rikosten rahoitusta, kuten direktiivissä edellytetään. Näyttää siltä, että Bulgariassa, Espanjassa, Latviassa ja Portugalissa ”tekemisen edistämistä” ei ole huomioitu kansallisessa lainsäädännössä. Puolassa, Slovakiassa ja Sloveniassa lähestymistapa ”tekemisen edistämisen” saattamiseen osaksi kansallista lainsäädäntöä ei ole johdonmukainen koko täytäntöönpanolainsäädännössä. Luxemburgin kansallisessa lainsäädännössä lisätään ehto siitä, että varat ovat laittomasti kerättyjä.

2.2.12.Muut terroritoimintaan liittyvät rikokset (12 artikla)

Direktiivin 12 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä terroritoimintaan liittyviksi rangaistaviksi rikoksiksi ryöstö ja kiristys jonkin 3 artiklassa luetellun rikoksen tekemiseksi ja väärien hallintoasiakirjojen laatiminen tai käyttäminen jonkin 3 artiklan 1 kohdan a–i alakohdassa, 4 artiklan b alakohdassa tai 9 artiklassa luetellun rikoksen tekemiseksi.

Vaikuttaa siltä, ettei Kreikan ja Kroatian lainsäädännössä ole säädetty rangaistaviksi terroritoimintaan liittyvinä rikoksina tahallisia tekoja, joissa on kyse ryöstöstä, kiristyksestä tai väärien hallintoasiakirjojen laatimisesta tai käyttämisestä. Näyttää siltä, että Suomessa ainoastaan terrorismirikoksen tekemistä varten tehty ryöstö – ei kiristys tai väärien hallintoasiakirjojen laatiminen tai käyttäminen – on katettu terroritoimintaan liittyvänä rikoksena.

2.2.13.Suhde terrorismirikoksiin (13 artikla)

Direktiivin 13 artiklassa säädetään, että jotta 4 artiklassa tai III osastossa tarkoitettu rikos olisi rangaistava, ei ole välttämätöntä, että terrorismirikos tosiasiallisesti tehdään, eikä direktiivin 5–10 ja 12 artiklassa tarkoitettujen rikosten osalta ole myöskään välttämätöntä todeta yhteyttä tiettyyn toiseen tässä direktiivissä säädettyyn rikokseen.

Bulgariassa direktiivin 10 artiklan ja terroritoimintaan liittyvien tiettyjen rikosten tekemisen edistämisen saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä on toteutettu säätämällä avunanto rangaistavaksi. Näyttää siltä, että Bulgarian kansallisen lainsäädännön mukaan avunanto on rangaistavaa vain silloin, jos pääasiallinen rikos toteutuu. Kreikassa direktiivin 10 artiklassa säädetty rikos ei ole oma rikoksensa, minkä vuoksi vaikuttaa tarpeelliselta todeta yhteys tiettyyn toiseen tässä direktiivissä säädettyyn rikokseen (9 artikla). Vaikuttaa siltä, ettei Liettuassa ole säädetty rangaistavaksi sellaisen rikoksen valmistelemista, jota ei ole luokiteltu ”törkeäksi”, kuten direktiivin 5, 9 ja 10 artiklassa määriteltyjä rikoksia. Näin ollen jos rikos ei etene valmisteluvaihetta pidemmälle, valmistelutoimista ei rangaista.

2.2.14.Avunanto, yllytys ja yritys (14 artikla)

Direktiivin 14 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että avunanto 3–8, 11 ja 12 artiklassa tarkoitettuihin rikoksiin on rangaistavaa, yllytys 3–12 artiklassa tarkoitettuihin rikoksiin on rangaistavaa ja 3, 6 ja 7 artiklassa, 9 artiklan 1 kohdassa ja 2 kohdan a alakohdassa sekä 11 ja 12 artiklassa tarkoitettujen rikosten yritys on rangaistavaa, lukuun ottamatta 3 artiklan 1 kohdan f alakohdassa tarkoitettua hallussapitoa ja 3 artiklan 1 kohdan j alakohdassa tarkoitettua rikosta. Tämä artikla on pantu täytäntöön yleisesti ottaen tyydyttävällä tavalla.    

Puola on saattanut 6 artiklan osaksi kansallista lainsäädäntöään samalla täytäntöönpanotoimella kuin 14 artiklan 1 kohdan ja 14 artiklan 2 kohdan. Siksi on epäselvää, onko 6 artiklan rikosta koskeva avunanto ja yllytys säädetty rangaistavaksi.    

Vaikuttaa siltä, ettei yllytys 10 artiklassa tarkoitettuun rikokseen ole Kreikassa rangaistava, sillä 10 artiklaa ei ole saatettu osaksi maan kansallista lainsäädäntöä omana rikoksenaan.

Yritystä koskevan 14 artiklan 3 kohdan osalta vaikuttaa siltä, ettei Maltalla ole säädetty rangaistavaksi tiettyjen direktiivin 3 artiklan kattamien rikosten yritystä ja 6, 7, 11 ja 12 artiklassa mainittujen rikosten yritystä.

2.2.15.Luonnollisille henkilöille määrättävät rangaistukset (15 artikla)

Direktiivin 15 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että 3–12 ja 14 artiklassa tarkoitetuista rikoksista säädetään tehokkaat, oikeasuhteiset ja varoittavat rikosoikeudelliset rangaistukset. Siinä edellytetään erityisesti, että jäsenvaltioiden on varmistettava, että 3 artiklassa tarkoitetuista terrorismirikoksista ja tällaisiin rikoksiin liittyvästä avunannosta, yllytyksestä ja yrityksestä voidaan langettaa vapausrangaistus, joka on ankarampi kuin kansallisessa lainsäädännössä säädetty rangaistus vastaavista rikoksista, joihin ei liity erityistarkoitusta (paitsi siinä tapauksessa, että säädetty rangaistus on jo kansallisen lainsäädännön mukainen enimmäisrangaistus).

Näyttää siltä, että 15 artiklan 2 kohdan osalta Bulgariassa säädetty rangaistus direktiivin 3 artiklan 1 kohdan j alakohdan rikoksesta (terrorismirikoksen tekemisellä uhkaaminen) on alhaisempi kuin rikoksen tekemisellä uhkaamisesta. Tšekin osalta vaikuttaa siltä, ettei kansallisessa lainsäädännössä säädetä ankarampia rangaistuksia terrorismitarkoituksessa tehdystä ilma-alusten, siviilialusten ja kiinteiden lauttojen haltuunotosta direktiivin 3 artiklan mukaisesti.

Direktiivin 15 artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä kansallisessa lainsäädännössään kestoltaan enimmäispituuden mukainen vapausrangaistus direktiivin 4 artiklan a ja b kohdan rikoksista sekä 3 artiklan 1 kohdan j alakohdassa tarkoitetusta rikoksesta, kun tällaisen rikoksen tekijä on terroristiryhmän johtaja, ja noudatettava tässä vähintään 15 artiklan 3 kohdan mukaista tasoa.

Bulgariassa, jos 3 artiklan 1 kohdan j alakohdassa tarkoitetun terrorismirikoksen tekijä on terroristiryhmän johtaja, enimmäisseuraamus vaikuttaa olevan alhaisempi kuin 15 artiklan 3 kohdassa säädetään. Suomessa direktiivin 4 artiklan a kohdan rikoksen enimmäisrangaistus – jos tätä rikosta ei ole tehty yhdessä toisen rikoksen kanssa – näyttää olevan alhaisempi kuin 15 artiklan 3 kohdassa säädetään. Vaikuttaa siltä, että Unkarissa joistakin terroristiryhmän johtamista koskevista toimista langetettavat seuraamukset ovat alhaisempia kuin mitä direktiivissä säädetään. Luxemburgissa enimmäisseuraamus voi olla vapausrangaistuksen sijaan sakkoja riippuen siitä, missä määrin henkilö on osallistunut terroristiryhmän toimintaan (4 artiklan b kohta). Vaikuttaa siltä, että Ruotsissa joistakin terroristiryhmän toimintaan osallistumista koskevista toimista langetettava enimmäisrangaistus on alhaisempi kuin mitä direktiivissä säädetään.

2.2.16.Lieventävät asianhaarat (16 artikla)

Direktiivin 16 artiklassa annetaan jäsenvaltioille mahdollisuus alentaa 15 artiklassa tarkoitettuja rangaistuksia, jos rikoksen tekijä sanoutuu irti terroritoiminnasta ja jos rikoksen tekijä antaa hallinto- tai oikeusviranomaisille tietoja, joita nämä eivät olisi voineet muutoin saada ja joiden avulla nämä voivat estää rikoksen vaikutukset tai lieventää niitä; tunnistaa tai tuoda oikeuden eteen muut rikoksentekijät; löytää todisteita; tai estää uusia 3–12 ja 14 artiklassa tarkoitettuja rikoksia.

Yhteensä 23 jäsenvaltiota 13 on käyttänyt tämän mahdollisuuden kokonaan tai osittain. Kaksi jäsenvaltiota (Slovenia ja Viro) eivät ole lainkaan käyttäneet tätä direktiivin 16 artiklan mahdollisuutta.

Direktiivin 16 artiklan 1 kohdan a alakohdassa säädetyn mahdollisuuden – joka liittyy terroritoiminnasta irti sanoutumiseen – on käyttänyt 17 jäsenvaltiota 14 .

Direktiivin 16 artiklan 1 kohdan b alakohdassa säädetyn mahdollisuuden – sellaisten tietojen antaminen toimivaltaisille viranomaisille, joita nämä eivät olisi voineet muutoin saada – on käyttänyt 22 jäsenvaltiota 15 , vaikka näistä maista 10 16 eivät ole käyttäneet kaikkia i–iv alakohdissa lueteltuja mahdollisuuksia.

2.2.17.Oikeushenkilöiden vastuu (17 artikla)

Direktiivin 17 artiklassa säädetään, että jäsenvaltioiden on varmistettava, että oikeushenkilö voidaan saattaa vastuuseen direktiivin 3–12 ja 14 artiklassa tarkoitetuista rikoksista, kun rikoksen on oikeushenkilön hyväksi tehnyt joko yksin tai oikeushenkilön toimielimen jäsenenä toimien henkilö, jolla on johtava asema oikeushenkilössä, ja jos tällainen henkilö on laiminlyönyt ohjaus- tai valvontatehtävänsä siten, että tällaisen rikoksen tekeminen on ollut mahdollista. Siinä säädetään myös, että mikäli oikeushenkilöiden katsotaan olevan vastuussa asiasta, tämä ei estä rikosoikeudellisia menettelyjä sellaisia luonnollisia henkilöitä vastaan, jotka syyllistyvät tai yllyttävät rikokseen tai avustavat siinä. Jäsenvaltioiden tämän artiklan noudattamiseksi toteuttamat toimenpiteet ovat yleisesti ottaen tyydyttäviä.

Vaikuttaa siltä, että Bulgariassa oikeushenkilöiden ei voida katsoa olevan vastuussa direktiivin 10 artiklan mukaisesta rikoksesta, kun taas Puolan osalta näyttää siltä, ettei oikeushenkilöiden voida katsoa olevan vastuussa direktiivin 9 artiklan mukaisesta rikoksesta. Vaikuttaa siltä, ettei Kroatiassa ja Ranskassa viitata nimenomaisesti ohjauksen tai valvonnan laiminlyömiseen (17 artiklan 2 kohta). Kroatiassa oikeushenkilöiden voidaan kuitenkin katsoa olevan vastuussa aina, kun oikeushenkilön vastuuhenkilö tekee rikoksen kyseisen oikeushenkilön hyväksi.

2.2.18.Oikeushenkilöille määrättävät seuraamukset (18 artikla)

Direktiivin 18 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että 17 artiklan mukaisesti vastuussa olevalle oikeushenkilölle voidaan langettaa tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia seuraamuksia, joihin kuuluu rikosoikeudellisia tai muita sakkoja ja joihin voi kuulua muita seuraamuksia. Se sisältää myös luettelon vaihtoehtoisista muista seuraamuksista.

Yhteensä 25 jäsenvaltiosta 21 17 on käyttänyt (kokonaan tai osittain) direktiivin 18 artiklassa luetellut vaihtoehdot. Neljä jäsenvaltiota (Alankomaat, Ruotsi, Suomi ja Viro) ei ole lainkaan käyttänyt näitä vaihtoehtoja.

Direktiivin 18 artiklan a kohdassa säädettyä vaihtoehtoa – oikeuden menettäminen julkisista varoista myönnettäviin etuisuuksiin tai tukiin – on käyttänyt 13 jäsenvaltiota 18 .

Direktiivin 18 artiklan b kohdassa säädettyä vaihtoehtoa – väliaikainen tai pysyvä kielto harjoittaa liiketoimintaa – on käyttänyt 18 jäsenvaltiota 19 .

Direktiivin 18 artiklan c kohdassa säädettyä vaihtoehtoa – tuomioistuimen valvontaan asettaminen – on käyttänyt viisi jäsenvaltiota (Espanja, Kypros, Malta, Ranska ja Romania).

Direktiivin 18 artiklan d kohdassa säädettyä vaihtoehtoa – tuomioistuimen purkamismääräys – on käyttänyt 17 jäsenvaltiota 20 .

Direktiivin 18 artiklan e kohdassa säädettyä vaihtoehtoa – rikoksen tekemiseen käytettyjen tilojen sulkeminen väliaikaisesti tai pysyvästi – on käyttänyt yhdeksän jäsenvaltiota (Belgia, Espanja, Kreikka, Kypros, Liettua, Malta, Portugali, Ranska ja Romania).

2.2.19.Tuomiovalta ja syytteeseenpano (19 artikla)

Direktiivin 19 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on ulotettava tuomiovaltansa 3–12 ja 14 artiklassa tarkoitettuihin rikoksiin tietyissä tapauksissa, minkä lisäksi jäsenvaltiot voivat laajentaa tuomiovaltansa muihin erityistapauksiin. Direktiivin 19 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on myös tehtävä yhteistyötä lainvalintatilanteissa. Lisäksi sen mukaan jäsenvaltioiden on ulotettava tuomiovaltansa myös 3–12 ja 14 artiklassa tarkoitettuihin rikoksiin kieltäytyessään luovuttamasta henkilöä sekä tapauksiin, joissa 4 ja 14 artiklassa tarkoitettu rikos on tehty kokonaan tai osittain sen alueella riippumatta siitä, missä terroristiryhmä sijaitsee tai missä se harjoittaa rikollista toimintaansa.

Tapaukset, joihin tuomiovalta on ulotettava, on mainittu 19 artiklan 1 kohdan a–e alakohdassa.

Tuomiovaltaa silloin, kun rikoksen tekijä on jäsenvaltion kansalainen tai hän asuu siellä, koskevan c alakohdan osalta näyttää siltä, ettei Saksan lainsäädäntö sisällä yleissääntöä kotipaikkaperiaatteesta 21 ja ettei Portugalissa ole yleissääntöä kansallisuusperiaatteesta 22 .

Tuomiovaltaa silloin, kun rikos on tehty jäsenvaltion alueelle sijoittautuneen oikeushenkilön lukuun, koskevan d alakohdan osalta vaikuttaa siltä, ettei tätä alakohtaa ole saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä Alankomaissa, Portugalissa, Puolassa, Ranskassa ja Saksassa.

Tuomiovaltaa silloin, kun rikos on tehty kyseisen jäsenvaltion instituutioita tai väestöä vastaan taikka kyseisessä jäsenvaltiossa sijaitsevaa unionin toimielintä, elintä tai laitosta vastaan, koskevan e alakohdan osalta vaikuttaa siltä, ettei Belgian, Bulgarian, Espanjan, Romanian tai Unkarin lainsäädäntö kata asukkaita, jotka eivät ole kansalaisia. Saksan osalta vaikuttaa siltä, ettei asukkaita tai EU:n toimielimiä ole nimenomaisesti katettu. Puolassa kansallinen lainsäädäntö ei kata nimenomaisesti unionin toimielimiä, elimiä tai laitoksia. Portugalissa lainsäädäntö näyttää kattavan ainoastaan tilanteet, joissa ”toimielimet tai ihmiset” sijaitsevat Portugalissa tai joissa niiden kotipaikka on Portugali.

Direktiivin 19 artiklan 1 kohdan toista alakohtaa on käyttänyt (kokonaan tai osittain) 17 jäsenvaltiota 23 . Se mahdollistaa jäsenvaltioiden tuomiovallan, jos rikos on tehty jonkin toisen jäsenvaltion alueella.

Kuusi jäsenvaltiota (Alankomaat, Belgia, Espanja, Liettua, Saksa ja Suomi) on käyttänyt 19 artiklan 2 kohdan mukaista vaihtoehtoa, jonka mukaan jäsenvaltio voi laajentaa tuomiovaltaansa 7 artiklassa tarkoitettuun terrorismiin liittyvän koulutuksen antamiseen tilanteissa, joissa direktiivin 19 artiklan 1 kohtaa ei sovelleta mutta joissa rikoksen tekijä antaa tällaista koulutusta sen kansalaisille tai siellä asuville henkilöille.

Direktiivin 19 artiklan 4 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on ulotettava tuomiovaltansa 3–12 ja 14 artiklassa tarkoitettuihin rikoksiin kieltäytyessään luovuttamasta henkilöä. Vaikuttaa siltä, etteivät Italia, Puola ja Saksa ole saattaneet tätä kohtaa nimenomaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöään. Kyproksen osalta näyttää puolestaan siltä, että 19 artiklan 4 kohdan ja 19 artiklan 5 kohdan täytäntöönpanosäännöksiä ei sovelleta kaikkiin direktiivin kattamiin rikoksiin.

2.2.20.Tutkintakeinot ja menetetyksi tuomitseminen (20 artikla)

Direktiivin 20 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava terrorismin tutkimista ja siitä syytteiden nostamista varten tehokkaat tutkintakeinot, esimerkiksi järjestäytyneen rikollisuuden tai muiden vakavien rikosten tutkinnassa käytettävät keinot. Sen mukaan jäsenvaltioiden on myös varmistettava, että niiden toimivaltaiset viranomaiset tarvittaessa jäädyttävät tai tuomitsevat menetetyksi direktiivin 2014/42/EU 24 mukaisesti rikoshyödyn, joka on saatu terrorismirikosten tekemisestä tai niiden tekemisen edistämisestä, ja rikoksentekovälineet, joita on käytetty tai jotka on tarkoitettu käytettäväksi sitä varten. Tämä artikla on pantu täytäntöön yleisesti ottaen tyydyttävällä tavalla.

Direktiivin 20 artiklan 1 kohdan osalta näyttää siltä, ettei Saksassa ole käytettävissä tehokkaita tutkintakeinoja, esimerkiksi järjestäytyneen rikollisuuden tai muiden vakavien rikosten tutkinnassa käytettäviä keinoja, kaikkia direktiivissä vaadittuja rikoksia varten. Ne eivät ole esimerkiksi käytettävissä, kun on kyse terrorismitarkoituksessa tehdyistä henkilön ruumiillista koskemattomuutta loukkaavista hyökkäyksistä (3 artiklan 1 kohdan b alakohta), jotka ovat terrorismirikoksia. Vaikuttaa siltä, ettei Liettuassa ole käytettävissä kaikkia tutkintakeinoja terrorismitarkoituksessa tehdyn matkustamisen tutkimiseksi. Puolan tapauksessa ei näytä olevan mahdollista käyttää viestinsieppausta kaikkien terrorismirikosten tutkimiseksi tai niistä syytteiden nostamiseksi.

Direktiivin 20 artiklan 2 kohdan osalta Alankomaiden, Ruotsin, Slovakian, Tšekin ja Viron lainsäädännössä ei määrätä pakollista vaatimusta soveltaa jäädyttämis- ja takavarikointitoimenpiteitä tämän direktiivin kattamiin rikoksiin liittyen. Tavallisesti kansallisissa säännöksissä mahdollistetaan tällaisten toimenpiteiden käyttö direktiivissä 2014/42/EU säädetyn mukaisesti, mutta ne eivät sisällä tiukasti muotoiltua velvollisuutta soveltaa niitä terrorismirikoksissa.    

2.2.21.Toimenpiteet julkisesti yllyttävän sisällön torjumiseksi internetistä (21 artikla)

Direktiivin 21 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että niiden alueella ylläpidetty terrorismirikoksen tekemiseen julkisesti yllyttävä verkkosisältö poistetaan ripeästi. Jos sisällön poistaminen ei ole mahdollista, jäsenvaltiot voivat toteuttaa toimenpiteitä tällaiseen sisältöön pääsyn estämiseksi. Tällaisten toimenpiteiden on oltava avoimia ja tarjottava riittävät suojatoimet (mukaan lukien oikeussuojakeinot) sen varmistamiseksi, että ne ovat rajattuja, oikeasuhteisia ja että käyttäjille ilmoitetaan kyseisten toimenpiteiden syistä. Tämä artikla on saatettu yleisesti ottaen epätasaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä jäsenvaltioissa. Komissio ehdotti syyskuussa 2018 erityistä verkossa tapahtuvan terroristisen sisällön levittämisen estämistä koskevaa asetusta, joka sisältää erityisiä velvoitteita säilytyspalvelujen tarjoajille. Ehdotuksesta neuvotellaan parhaillaan Euroopan parlamentissa ja neuvostossa.

Kreikka ei ole saattanut tätä artiklaa osaksi kansallista lainsäädäntöään. Sen lainsäädäntö kattaa ainoastaan digitaalisten tietojen takavarikoinnin rikostutkinnan yhteydessä, mutta ei verkkosisällön poistamista tai siihen pääsyn estämistä. Näyttää siltä, ettei direktiivin 21 artiklan 1 kohdan ensimmäistä lausetta verkkosisällön poistamisesta ole saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä kahdessa jäsenvaltiossa (Bulgaria ja Puola), sillä niiden lainsäädännössä viitataan ainoastaan sisältöön pääsyn estämiseen. Kroatia ja Latvia ovat säätäneet toimenpiteistä, jotka voivat johtaa sisällön poistamiseen, mutta vaikuttaa siltä, että nimenomaista velvollisuutta tähän ei ole. Tšekissä lainsäädäntö sallii puolestaan kansallisten viranomaisten pyytää verkkosisällön poistamista, mutta lainsäädännössä ei säädetä asiaankuuluvaa menettelyä.

Direktiivin 21 artiklan 1 kohdan toinen lause, jossa kannustetaan jäsenvaltioita vaikuttamaan siihen, että niiden alueen ulkopuolella pidetty sisältö poistetaan, on katettu 16 jäsenvaltiossa 25 . Niiden joukossa on kaksi jäsenvaltiota (Bulgaria ja Puola), jotka ovat kattaneet ainoastaan sisältöön pääsyn estämisen mutta eivät verkkosisällön poistamista. Slovenian tapauksessa vaikuttaa siltä, että täytäntöönpanotoimi kattaa palveluntarjoajat, joilla on rekisteröity toimipaikka jossakin toisessa jäsenvaltiossa, mutta ei niitä palveluntarjoajia, joiden toimipaikka on kolmansissa maissa.

Direktiivin 21 artiklan 2 kohdan vaihtoehto sisältöön pääsyn estämisestä, kun sisällön poistaminen sen lähteellä ei ole mahdollista, on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä 18 jäsenvaltiossa 26 .

Direktiivin 21 artiklan 3 kohdan osalta näyttää siltä, ettei Belgian, Luxemburgin, Puolan, Slovenian ja Suomen lainsäädännössä edellytetä, että käyttäjille olisi ilmoitettava poistamisen syy.    

2.2.22.Päätöksen 2005/671/YOS muuttaminen (22 artikla)

Direktiivin 22 artiklalla muutetaan neuvoston puitepäätöksen 2005/671/YOS 1 ja 2 artiklaa velvoittamalla jäsenvaltiot tarjoamaan niiden toimivaltaisten viranomaisten tämän direktiivin kattamiin terrorismirikoksiin liittyvien rikosoikeudellisten menettelyjen yhteydessä saamat asiaankuuluvat tiedot mahdollisimman pian sellaisen toisen jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten saataville, jossa näitä tietoja voitaisiin käyttää terrorismirikosten ehkäisemisessä, paljastamisessa, tutkinnassa tai niitä koskevassa syytteeseenpanossa. Jäsenvaltioiden on myös varmistettava, että niiden toimivaltaiset viranomaiset ryhtyvät viipymättä toimenpiteisiin saatuaan tietoja muilta jäsenvaltioilta.

Vaikuttaa siltä, etteivät Belgia, Espanja, Italia, Kreikka, Luxembourg, Malta, Ruotsi, Slovenia ja Suomi ole saattaneet 22 artiklaa nimenomaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöään. Niissä maissa, joissa tämän säännöksen saattamisesta osaksi kansallista lainsäädäntöä on säädetty nimenomaisesti kansallisessa lainsäädännössä 27 , se ei kata aina kokonaan tätä säännöstä. Esimerkiksi Tšekissä lainsäädäntö näyttää kattavan ainoastaan tietojen spontaanin siirtämisen, mutta ei pyynnön perusteella tapahtuvaa tietojen siirtämistä. Latviassa, Liettuassa ja Portugalissa lainsäädäntö ei vaikuta kattavan spontaania tiedonvaihtoa. Näyttää siltä, että Kroatian, Tšekin, Unkarin ja Viron lainsäädännössä ei ole säädetty velvollisuutta jakaa tietoja, vaan ainoastaan mahdollisuus siihen. Lisäksi näyttää siltä, ettei Alankomaiden, Liettuan ja Portugalin lainsäädännössä ole nimenomaista vaatimusta ryhtyä viipymättä toimenpiteisiin, kun tiedot on saatu toiselta jäsenvaltiolta. 

2.2.23.Perusoikeudet ja ‑vapaudet (23 artikla)

Direktiivi 23 artiklan 1 kohdassa korostetaan, että tämä direktiivi ei aiheuta muutoksia velvoitteeseen kunnioittaa Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 6 artiklassa vahvistettuja perusoikeuksia ja oikeudellisia perusperiaatteita.    

Direktiivin 23 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat vahvistaa lehdistönvapautta ja muiden tiedotusvälineiden vapautta koskevien perusperiaatteiden vaatimat ja kyseisten perusperiaatteiden mukaiset edellytykset, joilla säännellään lehdistön tai muiden tiedotusvälineiden oikeuksia ja vastuuta sekä menettelyyn liittyviä takeita, jos tällaiset edellytykset koskevat vastuun määräytymistä tai rajaamista.  

Italia ja Ruotsi ovat käyttäneet direktiivin 23 artiklan 2 kohdan mukaisen mahdollisuuden. Italian rikoslaissa säädetään erityisistä suojatoimista, jotka liittyvät lehdistön ja muiden tiedotusvälineiden raportointioikeuteen ja oikeuteen saada tietoja. Ruotsissa perustuslain piiriin kuuluviin tiedotusvälineisiin, kuten lehdistöön ja televisioon, sovelletaan erityisiä menettelysääntöjä, joiden tavoitteena on antaa erityinen suoja, kuten 23 artiklan 2 kohdassa on sallittu.

2.2.24.Terrorismin uhrien auttaminen ja tukeminen (24 artikla)

Direktiivin 24 artikla sisältää jäsenvaltioita koskevia velvollisuuksia terrorismin uhrien auttamisesta ja tukemisesta.

Direktiivin 24 artiklan 1 kohdan mukaan tämän direktiivin soveltamisalaan kuuluvien rikosten tutkinta tai niistä syytteeseenpano ei edellytä ilmoitusta tai syytöstä. Tämä kohta on pantu täytäntöön tyydyttävällä tavalla.

Direktiivin 24 artiklan 2 kohdan mukaan käytössä on oltava terrorismin uhrien erityistarpeisiin vastaavia direktiivin 2012/29/EU 28 mukaisia tukipalveluja, ja niiden on oltava terrorismin uhrien saatavilla välittömästi terrori-iskun jälkeen ja niin kauan kuin tarpeellista.

Liettuassa ei ole luotu yleisiä uhrien tukipalveluja, mutta maassa on palveluja, jotka kattavat tietyt osa-alueet, kuten oikeudellisen tuen. Näyttää siltä, ettei Luxemburgin, Puolan ja Slovenian lainsäädännössä ole säädetty, että tukipalvelujen avulla olisi voitava vastata terrorismin uhrien erityistarpeisiin. Vaikuttaa siltä, ettei vaatimusta siitä, että uhrien tukipalvelujen on oltava terrorismin uhrien saatavilla välittömästi terrori-iskun jälkeen ja niin kauan kuin tarpeellista, ole saatettu nimenomaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä 16 jäsenvaltiossa 29 , vaikka monissa näistä jäsenvaltioista asia näyttää olevan näin käytännössä. 

Direktiivin 24 artiklan 3 kohdassa täsmennetään, että tukipalveluilla on pystyttävä tukemaan terrorismin uhreja heidän erityistarpeidensa mukaisesti. Palvelujen on oltava luottamuksellisia, maksuttomia ja helposti saatavilla, ja niihin on kuuluttava a) emotionaalinen ja psykologinen tuki; b) neuvonta ja tietojen antaminen; c) korvausvaatimusten esittämiseen liittyvä apu. Vaikuttaa siltä, ettei vaatimusta siitä, että näiden palvelujen on oltava luottamuksellisia ja maksuttomia, ole saatettu nimenomaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä Bulgariassa, Itävallassa, Kroatiassa, Maltalla ja Puolassa.    

Niiden palvelujen osalta, joita uhrien tukipalveluihin on kuuluttava, näyttää siltä, etteivät Liettua ja Luxemburg ole saattaneet nimenomaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöään 24 artiklan 3 kohdan a alakohtaa emotionaalisesta ja psykologisesta tuesta; Italia, Kroatia, Liettua, Slovenia ja Tšekki ovat puolestaan saattaneet osittain osaksi kansallista lainsäädäntöään 24 artiklan 3 kohdan b alakohdan neuvonnasta ja tietojen antamisesta. Näiden jäsenvaltioiden täytäntöönpanolainsäädäntö ei vaikuta kattavan neuvontaa ja tietojen antamista erityisesti käytännöllisistä tai taloudellisista asioista. Näyttää siltä, etteivät Romanian ja Slovenian kansalliset toimenpiteet ole riittävän täsmällisiä, jotta niiden perusteella voitaisiin todeta, että korvausvaatimusten esittämiseen annettaisiin oikeasti apua (24 artiklan 3 kohdan c alakohta). Vaikka näitä säännöksiä ei ole saatettu nimenomaisesti osaksi kansallista lainsäädäntöä, nykyisten tietojen perusteella näyttää siltä, että edellä mainitun kaltaisia palveluja on käytännössä saatavilla useissa näistä jäsenvaltioista. 

Direktiivin 24 artiklan 4 kohdassa korostetaan, että jäsenvaltioilla on oltava kansallisen pelastuspalveluinfrastruktuurinsa puitteissa mekanismit tai toimintatavat tukipalvelujen aktivoimiseksi. On varmistettava, että uhrien ja heidän perheenjäsentensä tarpeisiin voidaan vastata kattavasti heti terrori-iskun tapahduttua ja niin kauan kuin se on tarpeen. Vaikuttaa siltä, että käyttöön otetut kansalliset toimenpiteet vastaavat pitkälti tämän direktiivin mukaan vaadittavaa tukea.

Vastaavasti direktiivin 24 artiklan 5 kohdassa vaaditaan jäsenvaltioita varmistamaan riittävä lääketieteellinen hoito erityisesti terrorismin uhreille heti terrori-iskun tapahduttua ja niin kauan kuin se on tarpeen. Vaikuttaa siltä, että tämä velvoite on katettu yleisen lääketieteellisen hoidon tarjoamisella kansallisten terveydenhuoltojärjestelmien mukaisesti.

Direktiivin 24 artiklan 6 kohdan mukaan terrorismin uhrilla on oltava direktiivin 2012/29/EU 30 mukaisesti mahdollisuus oikeusapuun, jos hänellä on rikosoikeudellisen menettelyn osapuolen asema. Jäsenvaltioiden on varmistettava, että rikoksen vakavuus ja olosuhteet otetaan asianmukaisesti huomioon edellytyksissä ja menettelymääräyksissä, joiden nojalla terrorismin uhrilla on mahdollisuus oikeusapuun kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Näyttää siltä, ettei tätä 24 artiklan 6 kohdan jälkimmäistä osaa ole saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä Espanjassa, Kreikassa, Latviassa, Luxemburgissa, Maltalla, Portugalissa ja Puolassa.

2.2.25.Terrorismin uhrien suojelu (25 artikla)

Direktiivin 25 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava että käytettävissä on toimenpiteitä terrorismin uhrien ja heidän perheenjäsentensä suojelemiseksi direktiivin 2012/29/EU 31 mukaisesti. Päätettäessä, sovelletaanko heihin näitä toimenpiteitä ja missä määrin, erityistä huomiota on kiinnitettävä pelottelun ja kostotoimien vaaraan sekä tarpeeseen suojella terrorismin uhrien ihmisarvoa ja ruumiillista koskemattomuutta. Ongelmia havaittiin yhdeksässä jäsenvaltiossa (Belgia, Bulgaria, Liettua, Malta, Puola, Romania, Slovakia, Slovenia ja Tšekki).  Suurimmassa osassa tapauksia nämä ongelmat johtuivat direktiivin 2012/29/EU 32 täytäntöönpanoon liittyvistä ongelmista. Terrorismin uhrien perheenjäseniä ei suojella täysimääräisesti. Näyttää siltä, ettei Bulgariassa ole katettu pelottelun ja kostotoimien vaaraa sekä tarvetta suojella terrorismin uhrien ihmisarvoa ja ruumiillista koskemattomuutta kuulemisen ja todistajanlausunnon antamisen yhteydessä. Vaikuttaa siltä, että Puolassa täytäntöönpanosäännöksessä ei viitata nimenomaisesti ”pelottelun ja kostotoimien vaaraan sekä tarpeeseen suojella terrorismin uhrien ihmisarvoa ja ruumiillista koskemattomuutta” ja että Slovenian lainsäädäntö ei kata terrorismin uhrien ruumiillisen koskemattomuuden ja ihmisarvon suojelua. Slovakian lainsäädännössä on puolestaan säädetty toimenpiteistä, joilla vältytään siltä, että uhrit ja rikoksen tekijät joutuisivat tekemisiin keskenään, mutta vaikuttaa kuitenkin siltä, että näitä toimenpiteitä sovelletaan uhreihin ainoastaan ennen pääasiallista kuulemista, mutta ei koko rikosoikeudellisen menettelyn ajan.

2.2.26.Toisessa jäsenvaltiossa asuvien terrorismin uhrien oikeudet (26 artikla)

Direktiivin 26 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä lauseessa säädetään, että jäsenvaltioiden on varmistettava, että terrorismin uhreilla, jotka asuvat muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa terrorismirikos tehtiin, on mahdollisuus saada tietoja oikeuksistaan, tukipalveluista ja käytettävissä olevista korvausjärjestelmistä siinä jäsenvaltiossa, jossa terrorismirikos tehtiin. Suurin osa tässä kertomuksessa käsitellyistä jäsenvaltioista on varmistanut mahdollisuuden saada tietoja uhrien oikeuksista riippumatta henkilön asuinpaikasta, ja kaikki jäsenvaltiot vaikuttavat panneen täytäntöön tämän velvollisuuden.

Direktiivin 26 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että kaikilla terrorismin uhreilla on mahdollisuus käyttää 24 artiklan 3 kohdan a ja b alakohdassa säädettyjä avustus- ja tukipalveluja sen jäsenvaltion alueella, jossa he asuvat, vaikka terrorismirikos olisi tapahtunut toisessa jäsenvaltiossa. Bulgarian täytäntöönpanotoimi näyttää koskevan kaikkia sen alueella tehtyjä rikoksia ja myös sen alueen ulkopuolella tehtyjä rikoksia, mutta vain siinä tapauksessa, että uhri on Bulgarian kansalainen. Täytäntöönpanotoimi ei siten kata Bulgariassa asuvia uhreja, jotka eivät ole Bulgarian kansalaisia.

3.PÄÄTELMÄT

Direktiivi on kattava oikeudellinen väline, jossa säädetään rikosten määritelmiä ja seuraamuksia koskevista vähimmäissäännöistä terrorismirikosten ja terrorismiin liittyvien rikosten osalta sekä terrorismin uhreja varten tarkoitetuista suojelu-, tuki- ja avustustoimenpiteistä. Sen saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä on vankistanut merkittävästi jäsenvaltioiden rikosoikeudellista lähestymistapaa terrorismiin ja parantanut terrorismin uhrien oikeuksia. Direktiivin sitomista 25 jäsenvaltiosta 23 on antanut uutta lainsäädäntöä, jolla direktiivi on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä.

Komissio panee merkille toimenpiteet, joihin jäsenvaltiot ovat ryhtyneet direktiivin noudattamiseksi. Direktiivin saattamisen osaksi kansallista lainsäädäntöä EU:n jäsenvaltioissa voidaan katsoa edistyneen yleisesti ottaen tyydyttävästi. Direktiivin 3 artiklassa lueteltujen terrorismirikosten saattamiseen osaksi kansallista lainsäädäntöä liittyy kuitenkin joitakin potentiaalisesti huolestuttavia seikkoja useissa jäsenvaltioissa. Tämä vaikuttaa myös direktiivin useiden muiden säännösten saattamiseen osaksi kansallista lainsäädäntöä. Huolta herättää myös se, että 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja rikoksia ei ole luokiteltu terrorismirikoksiksi, kun ne on tehty 3 artiklan 2 kohdassa mainituissa tarkoituksissa. On tärkeää, että näitä rikoksia pidetään itsessään terrorismirikoksina, jotta esimerkiksi yksinään rikoksiin syyllistyviä voidaan asettaa syytteeseen terrorismirikoksista. Lisäksi yhteinen näkemys siitä, mikä luokitellaan terrorismirikokseksi, on tärkeä, sillä se mahdollistaa lainvalvontayhteistyön välineiden, kuten neuvoston päätöksen 2005/671/YOS 33 , tehokkaan käytön. Myös terrorismin uhreille on tärkeää, että heidät tunnustetaan terrorismin uhreiksi.      

Toinen huolta herättävä seikka on matkustamista terrorismitarkoituksessa koskevan 9 artiklan puutteellinen tai virheellinen saattaminen osaksi kansallista lainsäädäntöä. Se voi vaikuttaa siihen, miten tähän rikokseen syyllistynyt henkilö tutkitaan ja asetetaan syytteeseen, mikä tarkoittaa sitä, että tietyt teot voivat jäädä rankaisematta. Näin voi käydä esimerkiksi silloin, kun kansallisen lainsäädännön määritelmä matkustavista henkilöistä tai heidän matkakohteinaan olevista alueista on rajatumpi. Vastaavasti ja samanlaisista syistä huolta herättää myös terrorismin rahoitusta koskevan 11 artiklan puutteellinen tai virheellinen täytäntöönpano. Kansallinen lainsäädäntö ei kata aina kaikkien 3–10 artiklassa lueteltujen rikosten rahoitusta direktiivissä vaaditulla tavalla, mikä heikentää mahdollisuuksia nostaa syytteitä tietyistä teoista. Lisäksi puutteita esiintyy terrorismin uhreja koskevien erityisten säännösten saattamisessa osaksi kansallista lainsäädäntöä. Nämä puutteet voivat johtaa siihen, etteivät terrorismin uhrit saa erityistarpeidensa mukaista apua tai tukea.

 
Komissio tukee jatkossakin jäsenvaltioita havaittujen puutteiden korjaamisessa direktiivin täysimääräisen täytäntöönpanon varmistamiseksi. Tähän kuuluu sen valvonta, ovatko kansalliset toimenpiteet direktiivin säännösten mukaisia. Tarvittaessa komissio käyttää perussopimuksiin perustuvia täytäntöönpanovaltuuksiaan rikkomusmenettelyjen keinoin.    

Komissio arvioi syyskuussa 2021 direktiivin laajemmin ja antaa 29 artiklan 2 kohdan mukaisesti Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen, jossa arvioidaan tämän direktiivin lisäarvoa terrorismin torjunnan kannalta. Tämän arvioinnin yhteydessä arvioidaan myös tämän direktiivin vaikutus perusoikeuksiin ja ‑vapauksiin, mukaan lukien syrjimättömyyteen, oikeusvaltioperiaatteeseen ja terrorismin uhreille annetun suojelun ja avun tasoon.    

(1)      EUVL L 88, 31.3.2017, s. 6.

(2)      EUVL L 164, 22.6.2002, s. 3.

(3)      Jäljempänä ’jäsenvaltioilla’ tai ’kaikilla jäsenvaltioilla’ tarkoitetaan niitä jäsenvaltioita, joita direktiivi sitoo (eli kaikkia EU:n jäsenvaltioita paitsi Tanskaa, Irlantia ja Yhdistynyttä kuningaskuntaa). Tanskan asemasta tehdyn pöytäkirjan N:o 22 1 ja 2 artiklan mukaisesti Tanska ei osallistunut direktiivin hyväksymiseen eikä sitä sovelleta Tanskaan. Yhdistyneen kuningaskunnan ja Irlannin asemasta tehdyn pöytäkirjan N:o 21 3 artiklan mukaisesti kumpikaan valtio ei osallistunut direktiivin hyväksymiseen, eikä se sido niitä. Neuvoston puitepäätöstä 2002/475/YOS sovelletaan kuitenkin edelleen Tanskaan, Irlantiin ja Yhdistyneeseen kuningaskuntaan, ja se sitoo niitä.

(4)       Direktiivissä 2012/29/EU (EUVL L 315, 14.11.2012, s. 57) säädetään rikoksen uhrien oikeuksia, tukea ja suojelua koskevista vähimmäisvaatimuksista. Tähän sisältyvät myös terrorismin uhrien oikeudet, tuki ja suojelu, sillä jäsenvaltioiden olisi kiinnitettävä erityistä huomiota terrorismin uhrien tarpeisiin. Direktiivissä (EU) 2017/541 määritellään tarkemmin terrorismin uhrien erityiset tarpeet.

(5)       COM(2014) 554 final, 5.9.2014.

(6)      Belgia, Bulgaria, Espanja, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Kypros, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Romania, Slovenia, Tšekki ja Viro.

(7)      EUVL L 253, 29.9.2005.

(8)      EUVL L 218, 14.8.2013, s. 8.

(9)      EUVL L 218, 14.8.2013, s. 8.

(10) Alankomaat, Bulgaria, Espanja, Kroatia, Kypros, Latvia, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Suomi, Tšekki, Unkari ja Viro.

(11) Belgia, Bulgaria, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Kypros, Latvia, Liettua, Malta, Portugali, Romania, Ruotsi, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tšekki, Unkari ja Viro.

(12) Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Italia, Kroatia, Kypros, Luxemburg, Ranska, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Tšekki ja Viro.

(13) Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Italia, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Suomi, Tšekki ja Unkari.

(14) Belgia, Bulgaria, Espanja, Italia, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Kypros, Latvia, Liettua, Malta, Portugali, Puola, Saksa, Slovakia, Tšekki ja Unkari.

(15) Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Italia, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Suomi, Tšekki ja Unkari.

(16) Alankomaat, Latvia, Liettua, Luxemburg, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Suomi ja Unkari.

(17) Belgia, Bulgaria, Espanja, Italia, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Saksa, Slovakia, Slovenia, Tšekki ja Unkari).

(18) Espanja, Italia, Kreikka, Kroatia, Kypros, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Saksa, Slovakia ja Tšekki.

(19) Belgia, Espanja, Italia, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Kypros, Latvia, Liettua, Malta, Portugali, Ranska, Romania, Saksa, Slovakia, Slovenia, Tšekki ja Unkari.

(20) Belgia, Bulgaria, Espanja, Kroatia, Kypros, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Ranska, Romania, Saksa, Slovakia, Slovenia, Tšekki ja Unkari.

(21)      Joka sallisi sen käyttää rikosoikeudellista tuomiovaltaa asukkaisiinsa.

(22)      Joka sallisi sen käyttää rikosoikeudellista tuomiovaltaa kansalaisiinsa.

(23) Belgia, Espanja, Italia, Latvia, Liettua, Luxemburg, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tšekki ja Unkari.

(24)      EUVL L 127, 29.4.2014, s. 39.

(25) Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Itävalta, Kypros, Latvia, Liettua, Portugali, Puola, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Tšekki ja Unkari.

(26) Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Italia, Kypros, Liettua, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tšekki ja Unkari.

(27) Alankomaat, Belgia, Itävalta, Kroatia, Kypros, Latvia, Liettua, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Saksa, Slovakia, Tšekki, Unkari ja Viro.

(28)      EUVL L 315, 14.11.2012, s. 57. Direktiivi 2012/29/EU rikoksen uhrien oikeuksia, tukea ja suojelua koskevista vähimmäisvaatimuksista. Tähän sisältyvät terrorismien uhrien oikeudet, tuki ja suojelu, sillä jäsenvaltioiden olisi kiinnitettävä erityistä huomiota terrorismin uhrien tarpeisiin. Direktiivissä (EU) 2017/541 määritellään tarkemmin terrorismin uhrien erityiset tarpeet.

(29) Belgia, Bulgaria, Itävalta, Kroatia, Latvia, Liettua, Malta, Portugali, Puola, Romania, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tšekki ja Viro.

(30)      EUVL L 315, 14.11.2012, s. 57.

(31)      EUVL L 315, 14.11.2012, s. 57.

(32)      Ks. myös komission kertomus rikoksen uhrien oikeuksia, tukea ja suojelua koskevista vähimmäisvaatimuksista annetun direktiivin 2012/29/EU täytäntöönpanosta, COM(2020) 188 final, 11.5.2020.

(33)      EUVL L 253, 29.9.2005.