8.5.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 164/39

1.

pitää tervetulleena Viron hallituksen komitealle esittämää pyyntöä antaa lausunto aiheesta ”Laitoshoidosta luopuminen paikallis- ja aluetason hoitojärjestelmissä”. Arvion mukaan joka kuudes EU:ssa – noin 80 miljoonaa ihmistä – kärsii jonkinlaisesta vammasta, joita on eriasteisia, lievästä vakavaan. Yli kolmasosalla kaikista yli 75-vuotiaista on vamma, joka haittaa heitä heidän päivittäisessä elämässään. Tämän luvun odotetaan suurenevan sitä mukaa kuin iäkkäiden ihmisten osuus EU:ssa kasvaa lähivuosina (1). Vaikka vammaisten elämäntilanne ja elinolot ovat parantuneet huomattavasti viimeksi kuluneiden 20 vuoden aikana, hoidossa ja hoivassa sekä vammaisiin suhtautumisessa on edelleen enemmän tai vähemmän suuria puutteita useimmissa EU:n jäsenvaltioissa. Valitettavasti edelleen on tapauksia, joissa esim. kehitysvammaisten ja/tai psyykkisesti sairaiden henkilöiden oikeutta tehdä omaa elämäänsä koskevia päätöksiä rajoitetaan.

2.

uskoo vahvasti, että vammaisilla on oltava mahdollisimman hyvät yhteiskuntaan integroitumisen ja itsenäisen toiminnan mahdollisuudet ja että heidän valinnanvapauttaan tulee kunnioittaa. Komitea muistuttaa tässä yhteydessä siitä, että terveydenhuoltojärjestelmät ovat eri maissa erilaisia, minkä vuoksi yhteisöperustaiseen hoitoon siirtyminen on mukautettava paikallisiin olosuhteisiin ja siinä on osallistettava sekä kyseiset yhteisöt että asiakkaat ja heidän perheensä. Komitea painottaa, ettei tämän lausunnon tarkoituksena ole sulkea pois tai tuomita kaikkea laitoshoitoa kaikissa olosuhteissa. Laitos ei ole ainoa ratkaisu, mutta sitä voitaisiin myös pitää yhtenä ratkaisuna muiden joukossa. Joissakin maissa laitokset ovat avoimempia uusille tuen muodoille ja valmiita mukautumaan erilaisiin tilanteisiin sekä tarjoamaan kaikille mahdollisimman hyvät mahdollisuudet täysipainoiseen elämään vamman asteesta riippumatta. Erityisesti on syytä painottaa läheisten roolia laitosten toiminnassa.

3.

toteaa, että Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 168 artiklan mukaan EU:n rooli kansanterveyspolitiikkojen alalla on ensisijaisesti täydentää jäsenvaltioiden valtakunnallisella, alueellisella tai paikallisella tasolla toteuttamia terveyspolitiikkoja. Toissijaisuusperiaatetta täysimääräisesti kunnioittaen EU:n tehtävänä on

4.

toteaa, että YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista (vammaisyleissopimus) vuodelta 2006 merkitsee näkökulman muutosta suhteessa vammaisuuteen, sillä huomio kiinnitetään siihen, miten yhteiskuntaa ja lähiympäristöä voidaan mukauttaa vammaisen kohtaamien esteiden kompensoimiseksi niin, että hänet otetaan mukaan yhteiskuntaan ja että hän voi elää elämäänsä mahdollisimman itsenäisesti. Marraskuussa 2017 EU:n 28 jäsenvaltiosta 27 oli ratifioinut yleissopimuksen, ja niistä 22 valtiota oli myös ratifioinut lisäpöytäkirjan (2). AK suosittaa, että kaikki jäsenvaltiot ratifioivat sekä yleissopimuksen että lisäpöytäkirjan.

5.

soveltaa YK:n määritelmää vammaisuudesta, jonka mukaan se on seurausta sellaisesta vuorovaikutuksesta henkilöiden, joilla on pitkäaikainen ruumiillinen, henkinen, älyllinen tai aisteihin liittyvä vamma, ja asenteista ja ympäristöstä johtuvien esteiden välillä, joka estää näiden henkilöiden täysimääräisen ja tehokkaan osallistumisen yhteiskuntaan yhdenvertaisesti muiden kanssa. Vamma voi syntyä sairauden, muun terveydentilan, synnynnäisen häiriön tai hankinnaisen vahingoittuman seurauksena. Tällaiset sairaudet, terveydentilat tai vahingoittumat voivat olla luonteeltaan pysyviä tai väliaikaisia.

6.

suhtautuu myönteisesti komission entisen jäsenen Vladimír Špidlan aloitteeseen. Špidla laati asiantuntijaryhmän tuella yhteiset eurooppalaiset suositukset laitoshoidosta yhteisöllisiin palveluihin siirtymiseksi (Common European Guidelines on the Transition from Institutional to Community-based Care) (3). AK suosittaa, että näiden suositusten mukaisesti laitoksesta käytetään määritelmää asumispalveluna, jossa ”asukkaat on eristetty muusta yhteisöstä ja/tai pakotettu asumaan yhdessä, asukkailla ei ole riittävää määräysvaltaa elämäänsä tai heitä koskeviin päätöksiin ja itse organisaation vaatimukset ovat tärkeämpiä kuin asukkaiden yksilölliset tarpeet”. Suositukset on laadittu, jotta jäsenvaltioita voidaan tukea siirtymisessä laitoshoidosta yhteisöperustaisiin hoitomuotoihin. Ottamalla lähtökohdaksi laitoshoidosta luopumisen toteuttaneiden maiden saamat kokemukset ja tulokset tämän prosessin on ajan myötä käsitettävä seuraavat näkökohdat: yhteinen strategia ja näkemys, asianomaisten henkilöiden ja heidän omaistensa osallistaminen, kaikkien toimijoiden yhteinen vastuunotto kaikilla tasoilla sekä prosessin johtaminen, ohjaaminen ja tukeminen. AK katsoo, että suositukset voivat olla hyvänä tukena siirryttäessä laitoshoidosta yhteisöperustaisempiin hoitomuotoihin, ja suosittaa kaikille jäsenvaltioille niiden hyödyntämistä.

7.

toteaa, että laitoshoitoa on yhä enemmän alettu kyseenalaistaa ja että useat tieteelliset tutkimukset osoittavat, että pitkäaikainen laitoshoito voi johtaa yksilötasolla kauaskantoisiin kielteisiin seurauksiin, kuten vapauden menetykseen, leimautumiseen, itsenäisyyden menettämiseen ja itsestä vieraantumiseen. Myös hoitolaitoksissa työskentelevään henkilökuntaan kohdistuu kielteisiä vaikutuksia. Vallitsee näin ollen yksimielisyys siitä, että etusijalle on asetettava yhteisöperustainen hoito avoimemmissa muodoissa ja että sen tulisi olla tulevaisuuden hoitokäytänteiden suuntana. Tämä tuodaan esiin myös mielenterveyttä koskevassa WHO:n eurooppalaisessa toimintasuunnitelmassa (The European Mental Health Action Plan) (4). Toimintasuunnitelman on laatinut WHO:n Euroopan aluetoimisto tiiviissä yhteistyössä ja vuoropuhelussa jäsenvaltioiden kanssa, jotka ovat myös ilmaisseet tukensa suunnitelmalle. AK toistaa myös, että vammaisten oikeuksia koskevan YK:n yleissopimuksen mukaan vammaisilla henkilöillä on oikeus ”elää yhteisössä, jossa heillä on muiden kanssa yhdenvertaiset valinnanmahdollisuudet” (5).

8.

toteaa, että 20 viime vuoden aikana tapahtunut kehitys, jonka myötä suuria laitoksia ja erikoissairaaloita on lakkautettu entistä avoimemman ja yhteisöperustaisemman hoidon hyväksi, on ollut samankaltainen monissa EU:n jäsenvaltioissa. Tästä huolimatta edelleen yli miljoona vammaista asuu ja elää nykyisin laitoksissa Euroopan valtioissa (6). Siirtyminen laitoshoidosta avoimempiin ja yhteisöllisempiin hoitomuotoihin ei voi tapahtua yhdessä yössä. Kyseessä on muutos, joka vie useita vuosia ja edellyttää toimia ja toimenpiteitä yhteiskunnan kaikilla tasoilla sekä muutoksia asenteissa ja lainsäädännössä. AK pitää tärkeänä, että entistä yhteisöllisemmän hoitomuodon kehittämisestä tulee ensisijainen tavoite kaikissa EU:n jäsenvaltioissa ja että kehitys kohti laitoshoidosta luopumista tapahtuu kohderyhmien oikeuksia kunnioittaen ja varmistamalla parhaat mahdolliset myönteiset vaikutukset asianomaisille henkilöille.

9.

pitää tärkeänä kiinnittää huomiota vaaraan, että valtiot laitoshoidosta yhteisöllisempiin hoitomuotoihin siirryttäessä perustavat uusia laitoksia lakkautettujen laitosten tilalle. Kyse voi olla kohderyhmistä erityisen vaativine ja monitahoisine tarpeineen, joihin yhteiskunnan taholta on hankala vastata, jolloin yksilöllisten ratkaisujen puuttuessa vaikuttaa järkeenkäyvältä perustaa uusia laitosten kaltaisia hoitokoteja ja palvelutaloja. Näin voi käydä myös vastattaessa äkilliseen kriisiin, josta esimerkkinä on useisiin EU:n jäsenvaltioihin syksyllä 2015 suuntautunut pakolaisaalto, jolloin luotiin vastaanottokeskuksia ja laitosratkaisuja, jotta voitiin nopeasti vastata ihmisten majoittamistarpeeseen. Väliaikaisiksi katsotuista ja suunnitelluista ratkaisuista uhkaa näin tulla pitkäaikaisia ratkaisuja niihin liittyvine kielteisine yksilötason seurauksineen.

10.

panee merkille, että EU:n eri jäsenvaltioissa on vaihtelevassa määrin joukko lakeja ja toimintapoliittisia asiakirjoja, joissa todetaan, että vammaisille on annettava mahdollisuus osallistua yhteiskuntaan ja elää elämäänsä muiden tavoin. Tästä huolimatta yhteiskunnassa on havaittavissa piilevää ja toisinaan avointa vammaisten henkilöiden vastustusta. Leimautuneisiin ryhmiin suhtaudutaan usein vihamielisesti ja pelokkaasti, ja heitä kohdellaan ihan kuin he olisivat vähempiarvoisia ja rasitteena. Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että mielenterveyden ongelmista kärsivät henkilöt leimautuvat (7). Leimautuminen puolestaan johtaa siihen, että asianomaista henkilöä syrjitään. Tämä voi ilmetä esimerkiksi puutteellisten terveydenhuoltopalvelujen tai sosiaalisen hyljeksinnän muodossa, mikä johtaa siihen, että henkilön henkinen terveydentila heikkenee entisestään. Syntyy noidankehä, joka uhkaa jatkua ja syvetä. Laitoshoidosta luopumisessa on kyse muustakin kuin suurten laitosten sulkemisesta ja vaihtoehtoisten hoitomuotojen luomisesta. Kyse on myös ennakkoluulojen torjumisesta ja stereotypioiden kyseenalaistamisesta sekä asenteiden muuttamisesta. Sen sijaan, että vammaiset nähtäisiin lähinnä terveydenhuoltopalvelujen ja hoidon kohteina ja passiivisina vastaanottajina, heidät olisi tunnustettava yhteiskunnan tasavertaisiksi jäseniksi, joilla on täysimääräiset ihmisoikeudet. AK katsoo, että laitoshoidosta luopumisen ohella jäsenvaltioiden on samalla torjuttava leimautumista ja estettävä syrjintä. Tämä tarkoittaa YK:n yleissopimuksen mukaisesti (vammaisyleissopimuksen 4–6 art.) sitä, että valtioiden on ryhdyttävä myönteisiin ja ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin torjuakseen kaikenlaista syrjintää ja varmistaakseen kaikkien ihmisoikeudet. AK toteaa, että sekä EU:n jäsenvaltioissa että kolmansissa maissa on useita hyviä esimerkkejä leimautumisen torjumiseen tähtäävistä kansallisista kampanjoista, jotka voivat tarjota virikkeitä.

11.

kiinnittää huomiota siihen, että avoimempaan, yhteisöllisempään hoitoon siirrettävien potilaiden tarpeet on arvioitava asianmukaisesti. Paikallis- ja alueviranomaisten tulisi varmistaa, että nämä tarpeet tulevat tyydytetyiksi, jotta asiakkailla on mahdollisuus määrätä omasta elämästään ja tehdä todellisia valintoja ja päätöksiä siitä, missä he elävät, kenen kanssa ja miten. Palveluiden (myös henkilökohtaisen avun) on oltava kaikkien saatavilla, jotta voidaan taata, että asiakkaat ovat osallisia yhteisössä ja voivat elää mahdollisimman itsenäistä elämää.

12.

toteaa, että siirtyminen laitoshoidosta yhteisöperustaisiin hoito- ja hoivamuotoihin merkitsee muutosta ajattelutavassa myös henkilöstön ja sen osaamisen osalta. Kun painopiste on tähän asti ollut lääketieteellisessä tietämyksessä ja lääketieteen alan ammateissa, on siirtyminen entistä yhteisöllisempiin hoito- ja hoivamuotoihin merkinnyt sitä, että tarvitaan yhä enemmän sosiaalisia ja koulutuksellisia taitoja. AK pitää tärkeänä, että hoito- ja hoivahenkilöstöllä on asianmukainen tietämys tehtävänsä suorittamisesta (vammaisyleissopimuksen 4 artikla). Se, että henkilöstöllä on oikeanlaiset taidot, ei ainoastaan nopeuta siirtymistä vaan myös estää uusien laitosten perustamista. Useissa maissa on pula henkilöstöstä, jolla on asianmukainen akateeminen pätevyys. Kansainvälinen yhteistyö ja vaihto tällä alalla voisi olla keino lisätä pätevyydeltään oikeanlaisen henkilöstön saatavuutta. AK suosittelee ammatillista vaihtoa yhdessä korkeakoulu- ja lukiotason uudenlaisten koulutusohjelmien kanssa siirtymän helpottamiseksi. Jotta varmistetaan, että saatavilla on hyvin koulutettuja työntekijöitä, tarvitaan suunnittelua ja koordinointia. AK painottaa olevan tärkeää, että uuden ja uudelleen kouluttautuvan henkilöstön koulutukseen sisältyy tietoja seuraavista seikoista: ihmisoikeudet, millaista on elää vammaisena, millaista on asua laitoksessa sekä miten asianomaiset henkilöt osallistetaan heidän haluamaansa tukea koskeviin päätöksiin. Sen jälkeen kun on tottunut elämään laitoksessa, ei ole helppoa totuttautua elämiseen omassa asunnossa ja mahdollisuuteen tehdä itse omaa elämää koskevat päätökset. Sopeutumisessa yhteiskunnassa elämiseen vaarana on henkilöiden eristäytyminen ja/tai syrjäytyminen. On erittäin tärkeää, että tällaiset henkilöt havaitaan ja että heille antaa tukea pätevä henkilöstö, joka kykenee huolehtimaan henkilöistä ja heidän yksilöllisistä tarpeistaan kaikilta osin. Tutkimus ja tietämyksen kehittyminen alalla ovat edenneet myönteisesti erityisesti, kun kyse on henkisistä ja neuropsykiatrisista vammoista. Pääsy tietämykseen ja näyttöön perustuvien menetelmien piiriin on parantunut ja niiden soveltaminen on lisääntynyt sekä lääketieteellisten että psykologisten hoitomenetelmien mutta myös psykososiaalisten tukitoimien ja kognitiivisten apuvälineiden osalta. Ruotsissa esimerkiksi ovat jo useiden vuosien ajan olleet käytössä sosiaalihallituksen antamat kansalliset suuntaviivat useilla aloilla, joista esimerkkeinä mainittakoon skitsofrenia ja sen kaltaiset häiriöt (8). Suuntaviivat sisältävät näyttöön perustuvia menetelmiä koskevia keskeisiä suosituksia terveydenhuolto- ja sosiaalipalveluja varten. Ruotsin sosiaalihallitus on myös julkaissut suuntaviivoja työskentelytavoista sekä yleisluonteista ohjeistusta siitä, minkälaista tietämystä ja osaamista eri tavoin vammaisten henkilöiden kanssa toimivilta työntekijöiltä ja työnantajilta edellytetään (9)  (10).

13.

suhtautuu myönteisesti siihen, että EU:n ulkoministerit ovat vahvistaneet lapsen oikeuksien edistämistä ja suojelua koskevat tarkistetut suuntaviivat. Nykyisten YK:n yleissopimusten mukaisesti AK katsoo, että kaikkien EU-maiden on tuettava periaatetta, jonka mukaan lapsen on kasvettava perheensä parissa. Tutkimukset osoittavat, että laitoksissa kasvaneet lapset eivät kehity samalla tavalla kuin lapset, jotka kasvavat perheensä parissa ja joilla on oikeus ja mahdollisuudet koulunkäyntiin muiden lasten tavoin. Tutkimukset osoittavat myös, että näillä lapsilla voi ilmetä käyttäytymiseen liittyviä ongelmia ja vaikeuksia sosiaalisissa tilanteissa myöhemmin elämässä sen johdosta, että he ovat kasvaneet laitoksessa. Laitoslapset saavat usein liian vähän virikkeitä, mitä he osaltaan kompensoivat itseään vahingoittavalla tai ongelmia aiheuttavalla käyttäytymisellä. Kaikki lapset tarvitsevat jatkuvuutta ja läheisyyttä kehittyäkseen myönteisesti. AK suosittaa kaikille EU-maille, että vammaisten lasten ja heidän vanhempiensa tulisi sen sijaan saada tarvitsemansa apu ja tuki kotonaan tai sen läheisyydessä. Vanhempien tulee saada tukea ja koulutusta liittyen heidän lapsensa vammaisuuteen sekä tukea yhteiskunnalta/kunnalta selviytyäkseen vanhemmuudestaan. Mikäli vanhempien on vähennettävä työssäkäyntiään tukeakseen vammaista lastaan kotona, heitä olisi tuettava taloudellisesti.

14.

toteaa, että vammaisilla lapsilla ja nuorilla on samat koulunkäyntiä ja opiskelua koskevat oikeudet ja velvollisuudet kuin muillakin. Tämä edellyttää, että koulu kykenee vastaamaan lasten tarpeisiin, sillä muuten heitä uhkaa eristäytyneisyys myös laitosten ulkopuolella. Paikallis- ja alueviranomaisten tulisi investoida lisää koulubudjetteihin asianmukaisten tilojen puutteiden korjaamiseksi sekä esteettömyyden ja kaikkia palvelevan suunnittelun painottamiseksi. On käynnistettävä ohjelmia, joilla lisätään koulujen henkilökunnan ja muiden lasten tietoisuutta vammaisuudesta sekä annetaan opettajille asianmukaista koulutusta osallistavissa menetelmissä ja kannustetaan heitä työskentelemään vammaisten lasten kanssa. Asenteisiin ja ennakkoluuloihin on puututtava täyden osallisuuden mahdollistamiseksi.

15.

toteaa, että monet EU:n kansalaiset, joilla on kehitysvamma ja/tai psyykkisiä sairauksia, kuuluvat holhouksen (plenary guardianship) tai edunvalvonnan (partial guardianship) alaisuuteen. AK katsoo, että edunvalvonta voi suojella asianomaisen henkilön intressejä ja suojella heitä väärinkäytöksiltä, joita he muutoin saattaisivat kokea. Komitea ilmaisee kuitenkin huolensa siitä, että holhous merkitsee, että henkilö menettää lähes kaikki lakisääteiset oikeutensa ja että päätökset, jotka koskevat suurelta osin henkilökohtaista elämää, siirtyvät laillisen edustajan tehtäväksi. On monia aikuisia, jotka tuomioistuimen nimeämä edustaja on sijoittanut laitokseen vastoin heidän tahtoaan. AK suosittaa, että jäsenvaltiot pyrkivät vähentämään holhouksen tarvetta ja ottavat asiakkaat, heidän perheensä, asianomaisten henkilöiden oikeuksia puolustavat järjestöt ja asiantuntijat mukaan päätöksentekoon. Oikeuskelpoisuutta koskevaa lainsäädäntöä tarkistettaessa on sisällytettävä mukaan vaatimus päätöksentekoon osallistumisesta ja vahvistettava kohderyhmän oikeuksia lainsäädännön avulla.

16.

katsoo, että vammaisilla on oltava lakimääräisiä mahdollisuuksia tehdä päätöksiä, jotka koskevat heitä itseään ja heidän päivittäistä elämäänsä sekä paikallispalvelujen suunnittelua, ja heidän on saatava siihen lakisääteistä tukea. On tärkeää, että tiedotus mukautetaan kohderyhmän tarpeisiin. Kuulemalla vammais- ja omaisjärjestöjä ja tekemällä niiden kanssa yhteistyötä edistetään sekä asianosaisten vaikutusmahdollisuuksia että osallisuutta. Asianosaisten tietämys ja kokemukset ovat arvokasta osaamista, jota on hyödynnettävä. AK suosittelee, että jäsenvaltiot tukevat asianosaisia edustavien organisaatioiden perustamista ja niiden parissa tehtävää työtä.

17.

toteaa olevan tärkeää, että voimassa olevalla lainsäädännöllä ja olemassa olevilla toimintapolitiikoilla tuetaan vammaisyleissopimuksen 4 artiklan 1 kohdan täytäntöönpanoa. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota lasten oikeuksiin. AK katsoo lisäksi, että lainsäädännöllä on tuettava itsenäistä elämää ja että tukitoimien tulee perustua henkilöiden toiveisiin ja tarpeisiin.

18.

korostaa vaikeavammaisten hyväksi tarkoitettujen tuki- ja suojelutoimien merkitystä vanhempien ja perheenjäsenten kuoleman jälkeen. Komitean mielestä on erityisen tärkeää varmistaa niiden vammaisten tukeminen, hyvinvointi, osallisuus ja mahdollisimman suuri itsenäisyys, jotka eivät itse kykene kantamaan täyttä vastuuta itsestään, jotta vältetään heidän automaattinen laitoshoitonsa.

19.

toteaa, että tietojen puutteen vuoksi on vaikea seurata laitoshoidosta luopumisen etenemistä ja laatia vertailevia analyysejä eri jäsenvaltioiden välillä. AK suosittaakin, että toimet indikaattoreiden määrittelemiseksi ja kehittämiseksi asetetaan etusijalle. Toimien tulee olla osa entistä yhteisöllisempiin hoitomuotoihin ja palveluihin siirtymisen strategiaa ja suunnittelua. Toimintamallin muutos eli siirtyminen kohti entistä yksilöllisempää ja henkilökeskeisempää hoitoa on otettava huomioon myös kehitettävissä standardeissa ja indikaattoreissa. Niissä on keskityttävä asianomaisten henkilöiden elämänlaatuun ja oikeuksiin pikemmin kuin luonteeltaan teknisempien tietojen seurantaan. AK suosittelee, että jäsenvaltiot tekevät keskenään yhteistyötä standardien ja indikaattoreiden kehittämisessä ja määrittelemisessä.

20.

toteaa vammaisyleissopimuksen 27 artiklaan viitaten, että oikeus työhön on perusoikeus. On tärkeää, etteivät sitä rajoita esimerkiksi ennakkoluulot tai kulun esteet. AK korostaa, että on ryhdyttävä toimiin, jotta vammaisilla olisi mahdollisuus työskennellä omien henkilökohtaisten edellytyksiensä mukaan. Asianmukaisella kuntoutuksella sekä työpaikkojen ja työtehtävien mukauttamisella on huomattava merkitys. Erilaisia aktiviteettimuotoja niille, jotka eivät pysty ottamaan vastaan ansiotyötä tavanomaisilla työmarkkinoilla, pidetään niin ikään tärkeänä keinona edistää terveyttä ja vähentää leimautumista ja eristäytymistä, ja tästä syystä tukijärjestelyt ja -palvelut, jotka toteutetaan työn, yritystoiminnan tai suojatyökeskusten kautta, ovat tärkeitä. Tältä osin tarvitaan yhteistyötä sosiaalipalvelujen ja työmarkkinoiden välillä hyödyntäen työelämään integroitumiseen tähtääviä palvelurakenteita, joiden avulla voidaan toteuttaa monipuolisia räätälöityjä ohjausohjelmia, tarjota koulutusta ja työnvälitystä sekä antaa neuvoja työpaikan säilyttämiseen ja sosiaaliseen integroitumiseen työympäristössä. On tärkeää, että terveyteen ja työllistymiseen liittyvät toimenpiteet nähdään investointina ennemminkin kuin kustannuksena. Työllistyminen palkkatyöhön tai työhön, josta maksetaan jonkin muotoinen korvaus, parantaa osallisuutta, mutta myös vähentää köyhyyttä. Kaikille ihmisille on hyvin tärkeää tuntea kuuluvansa johonkin, voida antaa oma panoksensa ja tehdä jotain merkityksellistä. Samalla yhteiskunnassa lisääntyy myös tietoisuus vammaisista ja heidän mahdollisuuksistaan ja vaikeuksistaan.

21.

toteaa, että yhteisöperustaisen hoidon pitkän aikavälin kestäväpohjaisuus edellyttää perinpohjaista muutosta julkisessa varainkäytössä ja resurssien kohdentamista ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen puuttumiseen. Komitea toteaakin, että arvioitaessa ja analysoitaessa yhteisöperustaiseen hoitoon siirtymisen taloudellisia vaikutuksia on tärkeää, ettei kustannuksia tarkastella vain erikseen vaan myös suhteessa laatuperusteisempiin tuloksiin ja pitkäaikaisiin vaikutuksiin sekä yksilö- että yhteiskunnan tasolla. Terveystaloustieteelliset tutkimukset osoittavat, että yhteisöperustaiset psykiatriset palvelut maksavat yleensä yhtä paljon kuin sairaalapalvelut. Koska ne kuitenkin osoittavat usein tulosten olevan parempia yksilön kannalta, ovat ne näissä tapauksissa yhteiskunnan näkökulmasta kustannustehokkaampia. Myönteisten terveysvaikutusten ansiosta entistä useammat ihmiset pystyvät sijoittautumaan työmarkkinoille. Tämä nostaa tuotantotasoa, lisää sosiaalista osallisuutta ja vähentää rikollisuuden riskiä, mikä vähentää oikeusjärjestelmään kohdistuvaa taakkaa (11). Ennalta ehkäisevien ja varhaisten toimien muodossa toteutettavat investoinnit yhdessä lapsille ja nuorille sekä heidän vanhemmilleen annettavan tuen kanssa voivat mahdollistaa sen, että he voivat käydä koulun loppuun. Tämän ansiosta he kykenevät jatkamaan opintojaan ja sijoittautumaan työmarkkinoille. Ihmisiä ei voida siirtää pois suurista laitoksista ja erikoissairaaloista, ennen kuin vaihtoehtoisia ja nykyistä yhteisöperustaisempia hoitomuotoja on luotu ja otettu käyttöön. Tämä saattaa merkitä sitä, että kustannukset voivat nousta alkuvaiheessa siirryttäessä yhteisöperustaisempiin hoitomuotoihin.

22.

toteaa, että koska laitoshoidosta luopuminen edellyttää toimia monilta eri yhteiskunnan osapuolilta yhden ainoan tahon sijasta, yhteistyötä eri toimijoiden välillä on kehitettävä. On hyvin tärkeää, että tehtävänjako on selkeä ja yksiselitteinen ja että on myös selvää, mitä yhteistyö koskee ja miten sitä harjoitetaan. Kunkin jäsenvaltion perustuslaista riippuen jäsenvaltiot hallinnoivat ja valvovat eri tavoin sitä, miten terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelut on järjestetty ja miten ne toteutetaan paikallis- ja aluetasolla. Ruotsin kaltaisissa maissa, joissa kunnilla ja maakäräjillä (landsting) on vahva itsehallinto, vastuu siitä, miten yhteisöllisempiin hoitomuotoihin siirtyminen päätetään toteuttaa, on hajautettu. Myös se, mille tasolle AK:n suositukset kohdistuvat, riippuu asianomaisen jäsenvaltion perustuslaista. Riippumatta siitä, miten vastuu valtakunnallisen ja paikallis- ja aluetason välillä jaetaan, AK pitää olennaisen tärkeänä, että valtakunnallisen tason tukea myönnetään ja että toimia ja aloitteita koordinoidaan eri tasoilla (12).

23.

viittaa vammaisyleissopimukseen (25 artikla), jossa todetaan, että terveydenhuoltoalan henkilöstön on annettava laadultaan samanlaista hoitoa niin vammaisille kuin kaikille muillekin ihmisille. Tilanteessa, jossa ihmiset muuttavat pois laitoksista, joissa kaikki lääketieteellinen osaaminen on ollut saatavilla, elääkseen itsenäistä elämää, vammaisuuteen liittyvää osaamista on parannettava perusterveydenhuollon alalla, jotta voidaan vastata myös tämän kohderyhmän tarpeisiin. Yhteiskuntaan osallistaminen useilla eri tasoilla ja näkemys, jonka mukaan eri tavoin vammaiset henkilöt ovat luonnollinen osa ihmisyyden monimuotoisuutta, ehkäisevät syrjäytymistä ja edistävät yhdenvertaista hoitoa ja hoivaa.

24.

toteaa, että terveystieteiden kehityksen myötä ihmisten elinajanodote pitenee. Näin ollen entistä pidempään elävät myös vammaiset, jotka eivät asianmukaisen hoidon puuttuessa aiemmin useinkaan eläneet kovin pitkään. Sosiaalisen osallisuuden ja työmarkkinoille integroinnin varmistavien sosiaalipalvelujen on nyt huolehdittava myös ikääntyneistä vammaisista. Kyseisissä palveluissa työskentelevä henkilöstö ei ole valmistautunut täyttämään sekä korkeaan ikään että vammaisuuteen liittyviä asiakkaidensa tarpeita. Komitean mielestä koulutusvaatimuksia onkin mukautettava sellaisen sosiaali- ja terveydenhuoltoalan henkilöstön kohdalla, jonka on edelleen tarjottava sosiaaliseen osallisuuteen tähtääviä palveluja EU:n vaatimusten mukaisesti.