15.2.2018   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 58/9

—

ottaa huomioon vuonna 1951 tehdyn Geneven yleissopimuksen ja sen lisäpöytäkirjan sekä erityisesti palauttamiskieltoa koskevan oikeuden,

—

ottaa huomioon ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen,

—

ottaa huomioon vuonna 1948 annetun ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen,

—

ottaa huomioon vuonna 1989 tehdyn yleissopimuksen lapsen oikeuksista ja 27. marraskuuta 2014 antamansa päätöslauselman YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen 25. vuosipäivästä (1),

—

ottaa huomioon vuonna 1982 tehdyn YK:n merioikeusyleissopimuksen, vuonna 1974 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen ihmishengen turvallisuudesta merellä ja vuonna 1979 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen etsintä- ja pelastuspalvelusta merellä, sellaisena kuin se on muutettuna,

—

ottaa huomioon vuonna 1990 tehdyn kansainvälisen yleissopimuksen siirtotyöläisten ja heidän perheenjäsentensä oikeuksista,

—

ottaa huomioon Euroopan unionin perusoikeuskirjan,

—

ottaa huomioon komission tiedonannon ilman huoltajaa olevia alaikäisiä koskevasta toimintasuunnitelmasta (2010–2014) (COM(2010)0213) ja 12. syyskuuta 2013 antamansa päätöslauselman ilman huoltajaa olevien alaikäisten tilanteesta EU:ssa (2),

—

ottaa huomioon 29. huhtikuuta 2015 antamansa päätöslauselman viimeisimmistä tragedioista Välimerellä ja EU:n turvapaikka- ja muuttoliikepolitiikasta (3),

—

ottaa huomioon 10. syyskuuta 2015 antamansa päätöslauselman muuttoliikkeestä ja pakolaisista Euroopassa (4),

—

ottaa huomioon seuraavat Euroopan parlamentin kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnassa vuonna 2015 käydyt keskustelut: 14. huhtikuuta komission jäsenen Avramopoulosin läsnä ollessa, 6. toukokuuta yhteisvastuusta ja oikeudenmukaisesta vastuunjaosta, mukaan lukien etsintä- ja pelastusvelvoitteet, 26. toukokuuta kolmansien maiden kanssa tehtävää yhteistyötä koskevasta strategiasta, 4. kesäkuuta turvallisten ja laillisten reittien luomisesta EU:hun pyrkiville turvapaikanhakijoille ja pakolaisille sekä Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän täytäntöönpanosta, 25. kesäkuuta ihmissalakuljetuksesta, ihmiskaupasta ja laittomien maahanmuuttajien hyväksikäytöstä työvoimana, asianmukaisten kanavien luomisesta laillista taloudellista muuttoliikettä varten sekä rajaturvallisuudesta ja viisumipolitiikasta, 2. heinäkuuta sisäasioiden alan määrärahojen käyttämisestä muuttoliike- ja kehitysasioissa, 6. heinäkuuta Euroopan muuttoliikeagendan jälkeen annetusta komission ensimmäisestä ehdotuspaketista, yhteisvastuusta ja oikeudenmukaisesta vastuunjaosta, mukaan lukien etsintä- ja pelastusvelvoitteet, sekä turvallisten ja laillisten reittien luomisesta EU:hun pyrkiville turvapaikanhakijoille ja pakolaisille, 16. heinäkuuta muuttoliikepolitiikkaan osoitettuja EU:n varoja käsittelevien asiantuntijoiden läsnä ollessa vailla huoltajaa oleviin alaikäisiin liittyvistä toimista, käytännöistä ja tiedoista EU:n jäsenvaltioissa ja Norjassa, EU:n ja kolmansien maiden välisestä yhteistyöstä muuttoliikkeen alalla sekä taloudellista muuttoliikettä koskevien uusien lainsäädäntömahdollisuuksien selvittämisestä, 22. syyskuuta Euroopan muuttoliikeagendan jälkeen annetusta komission toisesta ehdotuspaketista, 23. syyskuuta kansallisten parlamenttien kanssa hotspot-lähestymistavasta sekä muuttoliikkeen käsittelystä kansallisella ja paikallisella tasolla, 19. lokakuuta ihmissalakuljetuksesta, ihmiskaupasta ja laittomien maahanmuuttajien hyväksikäytöstä työvoimana, 10. marraskuuta komission tiedonannosta ”Pakolaiskriisin hallinta – Tilannekatsaus Euroopan muuttoliikeagendaan sisältyvien ensisijaisten toimien toteutukseen” (COM(2015)0510), 19. marraskuuta muuttoliike- ja turvapaikkapolitiikkaa koskevasta EU:n sisäisestä ja ulkoisesta rahoituksesta, 10. joulukuuta EU:n ja kolmansien maiden välisestä yhteistyöstä muuttoliikkeen alalla ja 21. joulukuuta rajaturvallisuudesta ja viisumipolitiikasta, Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän tehokkaasta täytäntöönpanosta sekä asianmukaisten kanavien luomisesta laillista taloudellista muuttoliikettä varten,

—

ottaa huomioon keskustelut, jotka käytiin kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan ja kehitysvaliokunnan yhteiskokouksessa 1. huhtikuuta 2015 kehityksen ja muuttoliikkeen välisestä yhteydestä sekä kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan, ulkoasiainvaliokunnan ja ihmisoikeuksien alivaliokunnan yhteiskokouksessa 15. syyskuuta 2015 ihmisoikeuksien kunnioittamisesta Välimeren alueen muuttovirtojen yhteydessä,

—

ottaa huomioon kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan Lampedusassa syyskuussa 2015 vierailleen valtuuskunnan selonteon etsintä- ja pelastusoperaatioista sekä Tunisiassa lokakuussa 2015 vierailleen valtuuskunnan selonteon yhteistyöstä kolmansien maiden kanssa muuttoliike-, turvapaikka- ja rajavalvonta-asioissa ja ottaa huomioon budjettivaliokunnan ja kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan Sisiliassa heinäkuussa 2015 vierailleen yhteisen valtuuskunnan selonteon alueen muuttoliikepaineisiin vastaamisesta, myös erityisesti talousarvion näkökulmasta,

—

ottaa huomioon muuttoliikettä koskevan komission kymmenkohtaisen toimintasuunnitelman, joka esiteltiin Luxemburgissa 20. huhtikuuta 2015 pidetyssä ulkoasiainneuvoston ja sisäasioiden neuvoston yhteisessä istunnossa,

—

ottaa huomioon komission tiedonannon ”Euroopan muuttoliikeagenda” (COM(2015)0240),

—

ottaa huomioon 18. toukokuuta 2015 annetun neuvoston päätöksen (YUTP) 2015/778 keskisen Välimeren eteläosassa toteutettavasta Euroopan unionin sotilasoperaatiosta,

—

ottaa huomioon poliittisten ja turvallisuusasioiden komiteassa kokoontuneiden EU:n suurlähettiläiden tekemän päätöksen aloittaa EUNAVFOR MED -operaation toinen vaihe ja nimetä se uudelleen ”operaatio Sofiaksi” (5) ja ottaa huomioon Nato-johtoiset operaatiot Egeanmerellä,

—

ottaa huomioon 9. lokakuuta 2015 annetun YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 2240 (2015),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon ”Siirtolaisten salakuljetuksen vastainen EU:n toimintasuunnitelma (2015–2020)” (COM(2015)0285),

—

ottaa huomioon komission yksiköiden valmisteluasiakirjan Eurodac-asetuksen täytäntöönpanosta sormenjälkien ottamisvelvollisuuden osalta (SWD(2015)0150),

—

ottaa huomioon komission suosituksen Euroopan uudelleensijoitusjärjestelmäksi (C(2015)3560) sekä oikeus- ja sisäasioiden neuvoston 20. heinäkuuta 2015 pidetyssä kokouksessa annetut neuvostossa kokoontuneiden jäsenvaltioiden hallitusten edustajien päätelmät 20 000:n selvästi kansainvälisen suojelun tarpeessa olevan henkilön uudelleensijoittamisesta monenvälisten ja kansallisten järjestelmien avulla,

—

ottaa huomioon komission tulkitsevan huomautuksen hotspot-lähestymistavasta, 10. helmikuuta 2016 päivätyt tilannekatsaukset Kreikasta ja Italiasta sekä 4. maaliskuuta 2016 päivätyn tilanneselvityksen Kreikasta,

—

ottaa huomioon Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten toimenpiteiden käyttöön ottamisesta 14. syyskuuta 2015 annetun neuvoston päätöksen (EU) 2015/1523,

—

ottaa huomioon Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten toimenpiteiden käyttöön ottamisesta 22. syyskuuta 2015 annetun neuvoston päätöksen (EU) 2015/1601,

—

ottaa huomioon komission ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi kriisitilanteen siirtomekanismin perustamisesta sekä kolmannen maan kansalaisen tai kansalaisuudettoman henkilön johonkin jäsenvaltioon jättämän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisperusteiden ja -menettelyjen vahvistamisesta 26. kesäkuuta 2013 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 604/2013 muuttamisesta (COM(2015)0450),

—

ottaa huomioon komission ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi turvallisia alkuperämaita koskevan EU:n yhteisen luettelon laatimisesta kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevista yhteisistä menettelyistä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2013/32/EU soveltamista varten ja direktiivin 2013/32/EU muuttamisesta (COM(2015)0452),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon ”Palauttamista koskeva EU:n toimintaohjelma” (COM(2015)0453),

—

ottaa huomioon komission suosituksen palauttamistoimenpiteitä varten laaditusta jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten käyttöön tarkoitetusta yhteisestä ”palauttamiskäsikirjasta” (C(2015)6250) ja sen liitteen,

—

ottaa huomioon komission tiedonannon julkisia hankintoja koskevista säännöistä nykyisessä turvapaikkakriisissä (COM(2015)0454),

—

ottaa huomioon Euroopan komission ja unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan yhteisen tiedonannon ”EU:n ulkoisen toiminnan rooli Euroopan pakolaiskriisin ratkaisemisessa” (JOIN(2015)0040),

—

ottaa huomioon komission päätöksen Afrikka-hätärahaston perustamisesta vakauden lisäämiseksi sekä sääntelemättömän muuttoliikkeen ja pakkomuuton perimmäisten syiden ehkäisemiseksi (C(2015)7293),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon ”Pakolaiskriisin hallinta: Euroopan muuttoliikeagendaan perustuvat välittömät operatiiviset, taloudelliset ja lainsäädäntötoimenpiteet” (COM(2015)0490) ja sen liitteet,

—

ottaa huomioon komission tiedonannon ”Pakolaiskriisin hallinta – Tilannekatsaus Euroopan muuttoliikeagendaan sisältyvien ensisijaisten toimien toteutukseen” (COM(2015)0510) ja sen liitteet,

—

ottaa huomioon komission tiedonannon ”Euroopan raja- ja rannikkovartiosto ja EU:n ulkorajojen tehokas valvonta” (COM(2015)0673) ja ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi Euroopan raja- ja rannikkovartiostosta sekä asetuksen (EY) N:o 2007/2004, asetuksen (EY) N:o 863/2007 ja neuvoston päätöksen 2005/267/EY kumoamisesta (COM(2015)0671), ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi eurooppalaisesta matkustusasiakirjasta laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten palauttamista varten (COM(2015)0668), ehdotuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksen (EY) N:o 562/2006 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse tietokantojen käyttöön perustuvien tarkastusten vahvistamisesta ulkorajoilla (COM(2015)0670), komission ehdotuksen neuvoston päätökseksi Ruotsin hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten toimenpiteiden käyttöön ottamisesta Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten toimenpiteiden käyttöön ottamisesta annetun neuvoston päätöksen (EU) 2015/1523 9 artiklan ja neuvoston päätöksen (EU) 2015/1601 9 artiklan mukaisesti (COM(2015)0677) sekä komission suosituksen Turkin kanssa toteutettavasta vapaaehtoisesta humanitaarisen maahanpääsyn järjestelmästä (C(2015)9490),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon Euroopan parlamentille ja neuvostolle ”Tilannekatsaus Euroopan muuttoliikeagendaan sisältyvien ensisijaisten toimien toteutukseen” (COM(2016)0085),

—

ottaa huomioon komission suosituksen Kreikan tasavallalle kiireellisistä toimenpiteistä, jotka Kreikan on toteutettava asetuksen (EU) N:o 604/2013 nojalla tehtävien siirtojen aloittamiseksi uudelleen (C(2016)0871),

—

ottaa huomioon ehdotuksen neuvoston täytäntöönpanopäätökseksi Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten toimenpiteiden käyttöön ottamisesta annetun neuvoston päätöksen (EU) 2015/1601 mukaisten sisäisten siirtojen väliaikaisesta keskeyttämisestä 30 prosentin osalta Itävallalle osoitetusta hakijoiden määrästä (COM(2016)0080),

—

ottaa huomioon komission tiedonannon Euroopan parlamentille, Eurooppa-neuvostolle ja neuvostolle ”Etenemissuunnitelma Schengen-järjestelmän normaalin toiminnan palauttamiseksi” (COM(2016)0120),

—

ottaa huomioon komission toisen kertomuksen Euroopan parlamentille ja neuvostolle Turkin edistymisestä viisumivapautta koskevassa etenemissuunnitelmassa esitettyjen vaatimusten täyttämisessä (COM(2016)0140) ja siihen liittyvän komission yksiköiden valmisteluasiakirjan (SWD(2016)0097),

—

ottaa huomioon ehdotuksen neuvoston asetukseksi hätätilanteen tuen antamisesta unionin sisällä (COM(2016)0115), ja tulevan lisätalousarvion N.o 1/2016 budjettikohdan luomiseksi tätä välinettä varten,

—

ottaa huomioon Eurooppa-neuvoston ylimääräisessä kokouksessaan 23. huhtikuuta 2015, kokouksessaan 25. ja 26. kesäkuuta 2015, muuttoliikkeestä pidetyssä EU:n valtion- tai hallitusten päämiesten epävirallisessa kokouksessa 23. syyskuuta 2015, kokouksessaan 15. lokakuuta 2015, kokouksessaan 17. ja 18. joulukuuta 2015 ja kokouksessaan 18. ja 19. helmikuuta 2016 antamat päätelmät,

—

ottaa huomioon neuvoston turvallisista alkuperämaista kokouksessaan 20. heinäkuuta 2015, muuttoliikkeestä kokouksessaan 20. heinäkuuta 2015, palauttamispolitiikan tulevaisuudesta kokouksessaan 8. lokakuuta 2015, muuttoliikkeestä kokouksessaan 12. lokakuuta 2015, toimenpiteistä pakolais- ja muuttoliikekriisin käsittelemiseksi kokouksessaan 9. marraskuuta 2015, kansalaisuudettomuudesta kokouksessaan 4. joulukuuta 2015 ja muuttajien salakuljetuksesta kokouksessaan 10. maaliskuuta 2016 antamat päätelmät,

—

ottaa huomioon 14. syyskuuta 2015 annetut puheenjohtajan päätelmät,

—

ottaa huomioon neuvostossa kokoontuneiden jäsenvaltioiden hallitusten edustajien kokouksessaan 20. heinäkuuta 2015 antamat päätelmät 20 000:n selvästi kansainvälisen suojelun tarpeessa olevan henkilön uudelleensijoittamisesta monenvälisten ja kansallisten järjestelmien avulla,

—

ottaa huomioon 15. lokakuuta 2015 annetun EU:n ja Turkin yhteisen toimintasuunnitelman sekä sen 10. helmikuuta ja 4. maaliskuuta 2016 päivätyt täytäntöönpanokertomukset,

—

ottaa huomioon EU:n valtion- tai hallitusten päämiesten 7. maaliskuuta 2016 antaman julkilausuman,

—

ottaa huomioon 8. lokakuuta 2015 annetun itäisen Välimeren ja Länsi-Balkanin reittiä käsitelleen korkean tason konferenssin julkilausuman sekä 25. lokakuuta 2015 pidetyssä kokouksessa annetun johtajien julkilausuman Länsi-Balkanin reitin pakolaisvirroista ja sen 10. helmikuuta 2016 päivätyn edistymiskertomuksen,

—

ottaa huomioon Vallettassa 11. ja 12. marraskuuta 2015 pidetyssä muuttoliikettä käsitelleessä EU–Afrikka-huippukokouksessa hyväksytyn toimintasuunnitelman ja poliittisen julistuksen,

—

ottaa huomioon Euroopan turvapaikka-asioiden tukiviraston (EASO) työn ja selvitykset ja erityisesti sen vuotuisen selvityksen turvapaikkatilanteesta Euroopan unionissa 2014 sekä sen kuukausittaiset julkaisut turvapaikka-asioihin liittyvistä suuntauksista,

—

ottaa huomioon Frontexin työn ja selvitykset ja erityisesti sen vuotuisen riskianalyysin 2015 sekä sen riskianalyysiverkoston neljännesvuosittaiset selvitykset,

—

ottaa huomioon Europolin työn ja selvitykset ja erityisesti yhteisen operatiivisen Mare-ryhmän sekä ihmisten salakuljetusta tutkivan eurooppalaisen keskuksen (EMSC) perustamisen Europolin yhteyteen,

—

ottaa huomioon Eurojustin työn ja selvitykset ja erityisesti sen selvitykset ihmiskaupasta,

—

ottaa huomioon EU:n perusoikeusviraston työn, vuosikertomukset ja tutkimukset ja erityisesti sen tutkimukset työvoiman vakavista hyväksikäytön muodoista sekä laittomien siirtolaisten ja heidän kanssaan tekemisissä olevien henkilöiden kriminalisoinnista,

—

ottaa huomioon politiikkayksikkö C:n tutkimukset SEUT-sopimuksen 80 artiklan täytäntöönpanosta, uusista lähestymistavoista, vaihtoehtoisista väylistä ja keinoista päästä turvapaikkamenettelyjen piiriin kansainvälistä suojelua hakeville henkilöille, EU:hun suuntautuvaa työvoiman muuttoliikettä koskevien uusien lainsäädäntömahdollisuuksien selvittämisestä, Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän parantamisesta ja vaihtoehdoista Dublinin järjestelmälle, EU:n ja kolmansien maiden välisestä yhteistyöstä muuttoliikkeen alalla sekä naispuolisten pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottamisesta EU:ssa ja ottaa huomioon politiikkayksikkö D:n tutkimuksen muuttoliikepolitiikkaan osoitetuista EU:n varoista: analyysi tehokkuudesta ja parhaista käytännöistä tulevaisuutta varten ja ulkoasioiden pääosaston politiikkayksikön tutkimuksen siirtolaisista Välimerellä ja ihmisoikeuksien suojelemisesta,

—

ottaa huomioon Euroopan muuttoliikeverkoston (EMN) tutkimukset ja erityisesti sen tutkimuksen vailla huoltajaa oleviin alaikäisiin liittyvistä toimista, käytännöistä ja tiedoista,

—

ottaa huomioon YK:n pakolaisjärjestön (UNHCR) työn ja selvitykset,

—

ottaa huomioon siirtolaisten ihmisoikeuksia käsittelevän YK:n erityisraportoijan työn ja selvitykset,

—

ottaa huomioon Euroopan neuvoston työn, selvitykset ja päätöslauselmat,

—

ottaa huomioon Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön (IOM) työn ja selvitykset,

—

ottaa huomioon YK:n huumeiden ja rikollisuuden torjunnasta vastaavan järjestön työn ja selvitykset,

—

ottaa huomioon 3. ja 4. joulukuuta 2015 pidetyssä alueiden komitean 115. täysistunnossa hyväksytyn lausunnon Euroopan muuttoliikeagendasta,

—

ottaa huomioon Euroopan talous- ja sosiaalikomitean lausunnot Euroopan muuttoliikeagendasta ja siirtolaisten salakuljetuksen vastaisesta EU:n toimintasuunnitelmasta,

—

ottaa huomioon 17. joulukuuta 2014 antamansa päätöslauselman Välimeren tilanteesta ja tarpeesta kokonaisvaltaiselle EU:n lähestymistavalle muuttoliikkeeseen (6),

—

ottaa huomioon työasiakirjan SEUT-sopimuksen 80 artiklasta – yhteisvastuu ja oikeudenmukainen vastuunjako, mukaan lukien etsintä- ja pelastusvelvoitteet,

—

ottaa huomioon työasiakirjan ihmissalakuljetuksesta, ihmiskaupasta ja laittomien maahanmuuttajien hyväksikäytöstä työvoimana,

—

ottaa huomioon työasiakirjan rajaturvallisuudesta ja viisumipolitiikasta, mukaan lukien Frontexin ja muiden asiaankuuluvien virastojen rooli,

—

ottaa huomioon työasiakirjan turvallisten ja laillisten reittien luomisesta unioniin pyrkiville turvapaikanhakijoille ja pakolaisille, mukaan lukien EU:n uudelleensijoittamispolitiikka ja kotouttamistoimet,

—

ottaa huomioon työasiakirjan asianmukaisten kanavien luomisesta laillista taloudellista muuttoliikettä varten,

—

ottaa huomioon työasiakirjan muuttoliike- ja turvapaikkapolitiikkaa koskevasta EU:n sisäisestä ja ulkoisesta rahoituksesta,

—

ottaa huomioon työasiakirjan Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän tehokkaasta täytäntöönpanosta, mukaan lukien EASOn rooli,

—

ottaa huomioon työjärjestyksen 52 artiklan,

—

ottaa huomioon kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan mietinnön sekä ulkoasiainvaliokunnan, kehitysvaliokunnan, budjettivaliokunnan, työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnan, liikenne- ja matkailuvaliokunnan, aluekehitysvaliokunnan, naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnan ja vetoomusvaliokunnan lausunnot (A8-0066/2016),

A.

toteaa 17. joulukuuta 2014 hyväksymässään päätöslauselmassa antaneensa kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnan tehtäväksi arvioida asiaan liittyviä toimintapolitiikkoja, laatia suosituksia ja antaa täysistunnolle strateginen valiokunta-aloitteinen mietintö;

B.

ottaa huomioon, että Frontexin tietojen (7) mukaan vuonna 2015 EU:n ulkorajojen yli pyrki laittomasti 1,83 miljoonaa ihmistä, mikä on uusi ennätys verrattuna siihen, että unioniin saapui koko vuoden 2014 aikana 282 500 siirtolaista; toteaa, että IOM:n ja Unicefin tietojen mukaan noin 20 prosenttia kaikista meritse saapuvista siirtolaisista on lapsia (8);

C.

huomauttaa, että EASOn tietojen (9) mukaan vuonna 2015 ns. EU+ -alueella (10) tehtiin yli 1,4 miljoonaa kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta ja määrä on kasvanut tasaisesti huhtikuusta, kun taas toistuvien hakemusten osuus on pienentynyt; ottaa huomioon, että noin kuusi prosenttia hakijoista sanoi olevansa vailla huoltajaa olevia alaikäisiä; toteaa, että helmikuussa 2016 kaikista Kreikkaan meritse saapuneista 22 prosenttia oli naisia ja 40 prosenttia lapsia (11);

D.

toteaa, että lapsen oikeuksista tehdyssä YK:n yleissopimuksessa lapsella tarkoitetaan jokaista alle 18-vuotiasta henkilöä;

E.

toteaa, että IOM:n (12) mukaan yli 3 771 henkilön ilmoitettiin kuolleen tai kadonneen Välimerellä vuonna 2015; ottaa huomioon, että 8. maaliskuuta 2016 mennessä 444 henkilön oli ilmoitettu hukkuneen Välimerellä; ottaa huomioon, että vuoden 2016 yhdeksän ensimmäisen viikon aikana kuoli 77 lasta – keskimäärin yli yksi päivässä; toteaa, että Europolin viimeaikaisten tietojen mukaan vähintään 10 000 ilman huoltajaa olevaa lasta on kadonnut saavuttuaan Eurooppaan;

F.

katsoo, että lokakuun 3. päivä olisi julistettava muistopäiväksi kaikille niille miehille, naisille ja lapsille, jotka menehtyvät pyrkiessään pakenemaan maastaan vainon, konfliktin ja sodan takia, sekä kaikille niille miehille ja naisille, jotka vaarantavat päivittäin henkensä heidän pelastamisekseen;

G.

toteaa, että tietyillä maailman alueilla on sotia ja väkivaltaa ja ne kärsivät äärimmäisen köyhyyden, ympäristön pilaantumisen ja nuorten mahdollisuuksien puuttumisen yhteisvaikutuksista, mikä saattaa lietsoa väkivaltaa ja turvattomuutta ja johtaa väestön uusiin muuttoliikkeisiin;

H.

toteaa, että SEUT-sopimuksen 80 artiklassa asetetaan yhteisvastuun ja oikeudenmukaisen vastuunjaon periaatteet unionin koko järjestelmän ytimeen ja että siitä saadaan oikeusperusta näiden periaatteiden panemiseksi täytäntöön unionin turvapaikka-, muuttoliike- ja rajavalvontapolitiikassa;

I.

huomauttaa, että yhteisvastuu voi olla niin sisäistä kuin ulkoistakin yhteisvastuuta; toteaa, että siirrot, turvapaikkapäätösten vastavuoroinen tunnustaminen, operatiiviset tukitoimet, nykyisen Dublin-asetuksen ennakoiva tulkinta ja tilapäistä suojelua koskeva direktiivi ovat sisäisen yhteisvastuun välineitä, kun taas uudelleensijoittaminen, humanitaarinen maahanpääsy sekä etsintä- ja pelastustoimet merellä edistävät ulkoista yhteisvastuuta, ja korostaa, että pelastuspalvelumekanismi voi kohdistua molempiin;

J.

toteaa, että 3. maaliskuuta 2016 Italian vastaanottokeskuksissa siirtoa odottaneista 39 600 turvapaikanhakijasta ainoastaan 338 oli todella siirretty muihin jäsenvaltioihin ja Kreikan tapauksessa 66 400 kaavaillusta siirrosta oli kyetty toteuttamaan ainoastaan 322;

K.

toteaa, että ihmissalakuljetus, ihmiskauppa ja työvoiman hyväksikäyttö ovat erillisiä oikeudellisia ilmiöitä, joita käsitellään erillisissä oikeudellisissa kehyksissä unionissa ja kansainvälisesti ja jotka edellyttävät asianmukaisesti kohdennettuja toimia, vaikka ne käytännössä usein limittyvät toisiinsa; huomauttaa, että ihmissalakuljetus- ja ihmiskauppaverkostot voivat muuttaa toimintatapojaan hyvin nopeasti, joten toimet on mukautettava niihin pikaisesti uusimpien ja paikkansapitävien tietojen perusteella; toteaa, että maahantulijoiden ihmissalakuljetuksen torjumiseksi toteutettavat toimet eivät saisi vaikuttaa toimiin, joilla annetaan humanitaarista apua laittomille maahantulijoille;

L.

katsoo, että ihmissalakuljetuksen, ihmiskaupan ja työvoiman hyväksikäytön torjunta edellyttää lyhyen, keskipitkän ja pitkän aikavälin toimia, kuten toimia rikollisverkostojen toiminnan estämiseksi ja rikollisten saattamiseksi oikeuden eteen, tietojen keräämistä ja analysointia, toimia uhrien suojelemiseksi ja laittomasti oleskelevien siirtolaisten palauttamiseksi, yhteistyötä kolmansien maiden kanssa sekä pidemmän aikavälin strategioita, joilla puututaan ihmiskaupan ja ihmissalakuljetuksen kohteena olevien henkilöiden kysyntään ja muuttoliikkeen perimmäisiin syihin, jotka pakottavat ihmisiä turvautumaan ihmissalakuljettajiin;

M.

ottaa huomioon, että tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä käsitellään parhaillaan useita rajaturvallisuuteen ja viisumipolitiikkaan liittyviä komission ehdotuksia, erityisesti ehdotusta asetukseksi unionin viisumisäännöstöstä (uudelleenlaatiminen) (2014/0094(COD)), ehdotusta asetukseksi kiertomatkaviisumin luomisesta (2014/0095(COD)) ja ehdotusta asetukseksi yhtenäisestä viisumin kaavasta turvallisuuden parantamiseksi (2015/0134(COD)); huomauttaa, että komissio on äskettäin esittänyt tällä alalla uusia ehdotuksia, jotka käsitellään tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen;

N.

katsoo, että sisärajavalvonnan poistaminen edellyttää ulkorajojen tehokasta valvontaa, johon sovelletaan korkeatasoisia yhteisiä vaatimuksia, sekä jäsenvaltioiden välistä tehokasta tietojenvaihtoa ja jokaisen perusoikeuksien täysimääräistä kunnioittamista;

O.

toteaa kehottaneensa unionin ulkorajayhteistyöstä huolehtivaa virastoa lujittamaan valmiuksiaan käsitellä mahdollisia perusoikeuksien loukkauksia, muun muassa sen kolmansien maiden toimivaltaisten viranomaisten kanssa sovittujen työjärjestelyjen puitteissa, ja huomauttaa, että komission ehdotus uudeksi unionin ulkorajayhteistyöstä huolehtivaksi virastoksi sisältää valitusmekanismin;

P.

toteaa, että nykyisen viisumisäännöstön nojalla jäsenvaltio voi poiketa viisumihakemuksen tutkittavaksi ottamista koskevista tavanomaisista edellytyksistä ”humanitaarisista syistä” (19 ja 25 artikla);

Q.

toteaa, että 86 prosenttia maailman pakolaisista on muissa kuin teollisuusmaissa; ottaa huomioon, että rikollisverkostot ja ihmissalakuljettajat käyttävät hyväkseen unioniin pyrkivien vainoa tai sotaa pakenevien ihmisten epätoivoa;

R.

huomauttaa, että pakolaisille on vain rajoitetusti olemassa laillisia ja turvallisia reittejä päästä unioniin ja monet ottavat edelleen riskin ja käyttävät vaarallisia reittejä; katsoo, että jos turvapaikanhakijoille ja pakolaisille luotaisiin nykyisen lainsäädännön ja nykyisten käytäntöjen pohjalta uusia turvallisia ja laillisia reittejä päästä unioniin, unioni ja jäsenvaltiot saisivat paremman yleiskuvan suojelutarpeista ja unioniin suuntautuvasta muuttovirrasta ja samalla vietäisiin pohja ihmissalakuljettajien liiketoimintamallilta;

S.

toteaa, että EU:n ja kolmansien maiden yhteistyötä kehitetään poliittisilla välineillä, joita ovat alueellinen vuoropuhelu, kahdenvälinen vuoropuhelu, maahanmuuttoa ja liikkuvuutta koskevat yhteiset toimintasuunnitelmat ja liikkuvuuskumppanuudet, oikeudellisilla välineillä, kuten ”globaaleihin sopimuksiin”, takaisinottosopimuksiin, viisumihelpotussopimuksiin ja viisumivapaussopimuksiin sisällytettävillä muuttoliikelausekkeilla, ja operatiivisilla välineillä, joihin kuuluvat alueelliset suojeluohjelmat, alueelliset kehitys- ja suojeluohjelmat, Frontexin työjärjestelyt ja EASOn yhteistyö kolmansien maiden kanssa;

T.

ottaa huomioon, että yksittäisillä jäsenvaltioilla on yhä muuttoliikettä koskevia tiiviitä ulkoisia toimia kahdenvälisellä tasolla;

U.

huomauttaa, että unioni on tehostanut ulkoista yhteistyötään kolmansien maiden kanssa muuttoliike- ja turvapaikka-asioissa puuttuakseen asianmukaisesti tämänhetkiseen pakolaiskriisiin ja se on käynnistänyt uusia yhteistyöaloitteita, joista voidaan mainita EU:n ja Turkin yhteinen toimintasuunnitelma, Länsi-Balkanin reitistä annetut sitoumukset ja Vallettan huippukokouksessa hyväksytty toimintasuunnitelma;

V.

ottaa huomioon, että unionin työikäisen väestön määrän ennustetaan pienentyvän 7,5 miljoonalla vuoteen 2020 mennessä; huomauttaa, että työmarkkinoiden tarpeiden kehityksestä unionissa laadittujen ennusteiden mukaan tietyillä aloilla on jo nyt ja on myös tulevaisuudessa muodostumassa työvoimapulaa; toteaa, että kolmansien maiden kansalaisilla on monia vaikeuksia saada ulkomaiset tutkintonsa tunnustettua, joten he ovat usein ylikoulutettuja työhönsä;

W.

ottaa huomioon, että työvoiman muuttoliikettä koskeva nykyinen unionin toimintamalli on hajanainen ja on annettu useita direktiivejä, joissa keskitytään tiettyihin työntekijöiden ja sellaisten kolmansien maiden kansalaisten ryhmiin, joiden sallitaan tietyin edellytyksin tehdä työtä; huomauttaa, että tämän toimintamallin avulla voidaan puuttua vain lyhytaikaisiin erityistarpeisiin;

X.

ottaa huomioon, että unionissa on useita rahoitusvälineitä, joilla voidaan rahoittaa jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden toimia muuttoliikkeen, turvapaikka-asioiden ja rajaturvallisuuden alalla; toteaa, että erityisesti jäsenvaltioiden määrärahat kohdennetaan pääasiassa turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston sekä sisäisen turvallisuuden rahaston kautta, mutta muuttoliikkeeseen liittyviin toimiin voidaan käyttää myös monia muita ohjelmia ja rahastoja; huomauttaa, että useat komission pääosastot ja EU:n ulkosuhdehallinto hallinnoivat kolmansille maille osoitettavaa rahoitusta, joka kohdennetaan pääosin kehitysyhteistyön rahoitusvälineen kautta;

Y.

katsoo, että budjettikohtien ja vastuualueiden nykyisen hajanaisuuden vuoksi voi olla hankalaa saada kattava käsitys siitä, miten määrärahat käytetään, ja jopa määrittää, paljonko unioni tarkalleen ottaen käyttää varoja muuttoliikkeeseen;

Z.

ottaa huomioon, että Euroopan yhteinen turvapaikkajärjestelmä käsittää yhteistä turvapaikkapolitiikkaa, yhdenmukaista turvapaikka-asemaa ja yhteisiä turvapaikkamenettelyjä koskevat yhteiset säännöt, jotka ovat voimassa koko unionissa; toteaa, että monet kuulutukset ja myös rikkomista koskevat komission päätökset osoittavat kuitenkin, ettei järjestelmää ole pantu kokonaisuudessaan täytäntöön monissa jäsenvaltioissa; toteaa, että järjestelmän täytäntöönpano on välttämätöntä, jotta voidaan yhdenmukaistaa kansallista lainsäädäntöä ja edistää yhteisvastuuta jäsenvaltioiden keskuudessa, ja huomauttaa, että jäsenvaltiot voivat pyytää EASOlta tukea täyttääkseen järjestelmän vaatimukset; katsoo, että vastaanotto-olosuhteiden ja turvapaikkamenettelyjen yhdenmukaistaminen voi vähentää paremmat olosuhteet tarjoaviin maihin kohdistuvia paineita ja se on vastuunjaon kannalta keskeistä;

AA.

huomauttaa, etteivät Dublin-järjestelmän nykyiset mekanismit ole olleet objektiivisia eikä niiden avulla ole pystytty vahvistamaan oikeudenmukaisia perusteita kansainvälistä suojelua koskeviin hakemuksiin liittyvän vastuun määrittämiseksi eikä tarjoamaan pikaisesti suojelua; toteaa, ettei järjestelmää tällä hetkellä käytännössä sovelleta ja että siitä on nimenomaisesti poikettu kahdessa väliaikaisista siirroista tehdyssä neuvoston päätöksessä; ottaa huomioon, että komissio oli ilmoittanut esittävänsä ehdotuksen Dublin III -asetuksen varsinaisesta tarkistamisesta viimeistään maaliskuussa 2016;

AB.

ottaa huomioon, että vuonna 1951 tehdyn Geneven yleissopimuksen 3 artiklassa määrätään, että jäsenvaltiot eivät saa syrjiä pakolaisia heidän rotunsa, uskontonsa tai lähtömaansa perusteella;

1.

huomauttaa, että muuttoliikettä koskevien unionin toimien on perustuttava yhteisvastuun periaatteeseen; toteaa, että SEUT-sopimuksen 80 artiklassa määrätty yhteisvastuun periaate kattaa turvapaikka-, maahanmuutto- ja rajavalvontapolitiikan; katsoo, että 80 artiklasta saadaan ”yhdessä” SEUT-sopimuksen 77–79 artiklan kanssa oikeusperusta yhteisvastuun periaatteen panemiseksi täytäntöön kyseisillä aloilla;

2.

pitää lähtökohtana sitä, että ihmishenkien pelastaminen on asetettava etusijalle ja että unionin ja jäsenvaltioiden asianmukainen rahoitus etsintä- ja pelastustoimiin on välttämätöntä; toteaa, että meritse saapuvien laittomien maahantulijoiden ja merellä sattuvien kuolemantapausten määrä on noussut huolestuttavasti ja että Euroopassa on edelleen parannettava toimia;

3.

toteaa, että ihmishenkien pelastaminen on selkeästi solidaarisuuden osoitus vaarassa olevia kohtaan, mutta se on myös kansainvälisessä oikeudessa vahvistettu oikeudellinen velvoite, sillä kaikki jäsenvaltiot ja itse unioni ovat ratifioineet YK:n merioikeusyleissopimuksen, jonka 98 artikla velvoittaa antamaan apua jokaiselle merihätään joutuneelle henkilölle;

4.

katsoo, että unionin pysyvä, luja ja tehokas vastaus etsintä- ja pelastustoimiin merellä on ratkaisevan tärkeää, jotta voidaan jatkossa estää Välimeren ylitystä yrittävien siirtolaisten kuolemat;

5.

toteaa tältä osin, että etsintä- ja pelastusvalmiuksia on lujitettava ja että jäsenvaltioiden hallitusten on annettava käyttöön lisää resursseja – sekä taloudellista apua että muita välineitä – unionin laajuisessa humanitaarisessa operaatiossa, jossa pyritään löytämään, pelastamaan ja auttamaan hädässä olevia maahanpyrkijöitä ja tuomaan heidät lähimpään turvalliseen paikkaan;

6.

huomauttaa, että yksityisten alusten päälliköitä tai kansalaisjärjestöjä, jotka aidosti auttavat merihätään joutuneita henkilöitä, ei saisi uhata rangaistuksella tällaisen avun antamisesta; katsoo, että kauppalaivoja ei pitäisi katsoa vaihtoehdoksi, jolla voidaan täyttää jäsenvaltioiden ja unionin etsintä- ja pelastusvelvoitteet;

7.

vaatii erottamaan selkeästi toisistaan unioniin salakuljetettavat henkilöt ja unioniin suuntautuvan ihmiskaupan uhrit, sillä politiikkatoimien on oltava sekä asianmukaisesti yhdennettyjä että oikein kohdennettuja; toteaa, että ihmissalakuljetuksessa on yleensä kyse henkilön laittoman maahantulon järjestämisestä jäsenvaltioon, kun taas ihmiskaupassa kyse on hyväksikäyttötarkoituksessa tapahtuvasta henkilön värväämisestä, kuljettamisesta tai vastaanottamisesta väkivallan, harhaanjohtamisen tai väärinkäytön avulla;

8.

katsoo, että muuttoliikkeeseen sovellettavaan kokonaisvaltaiseen lähestymistapaan on välttämättä sisällyttävä toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on estää ihmiskauppaa ja ihmissalakuljetusta harjoittavien rikollisverkostojen toiminta;

9.

on tyytyväinen laivaston tähänastiseen myönteiseen rooliin merihädässä olevien pelastamisessa ja rikollisverkostojen toiminnan estämisessä; tukee operaatio Sofian kaltaisten laivasto-operaatioiden tavoitteita ja korostaa, että ihmishenkiä on suojeltava ja kaikilla operaation osa-alueilla on varmistettava maahanpyrkijöiden hengen suojeleminen;

10.

painottaa, etteivät sotilasoperaatiot saisi olla etusijalla muuttoliikkeeseen sovellettavassa kokonaisvaltaisessa lähestymistavassa, ja toistaa, ettei operaatio Sofia saa heikentää välineitä, joita jo käytetään Välimerellä ihmishenkien pelastamiseen merellä;

11.

huomauttaa, että rikolliset voivat muuttaa ja muuttavatkin toimintatapojaan hyvin nopeasti, joten politiikkatoimet on mukautettava uusimpiin ja paikkansapitäviin tietoihin; pitää myönteisenä edistysaskeleena sitä, että komissio hyväksyi 27. toukokuuta 2015 siirtolaisten salakuljetuksen vastaisen unionin toimintasuunnitelman, johon sisältyy ihmissalakuljetusta käsittelevän unionin erillisvirastojen yhteysryhmän perustaminen operatiivisen yhteistyön ja tietojenvaihdon parantamiseksi;

12.

painottaa, että olemassa olevia välineitä, kuten erillisvirastojen riskianalyyseja, olisi hyödynnettävä täysipainoisesti; huomauttaa, että unionin erillisvirastojen olisi tehtävä keskenään tehokasta yhteistyötä mutta myös tehostettava yhteistyötään jäsenvaltioiden kanssa; toteaa, että parantamalla toimien koordinointia voidaan kerätä tietoja kansallisella tasolla ja toimittaa ne edelleen erillisvirastoille;

13.

toteaa jälleen, että siirrot – toisin sanoen kansainvälistä suojelua hakevan tai sitä saavan henkilön siirtäminen yhdestä jäsenvaltiosta toiseen – ovat käytännön osoitus solidaarisuudesta unionin sisällä; muistuttaa lisäksi vaatineensa vuodesta 2009 alkaen sitovaa mekanismia turvapaikanhakijoiden jakamiseksi kaikkien jäsenvaltioiden kesken;

14.

huomauttaa, että neuvosto antoi viime vuonna kaksi päätöstä väliaikaisista siirtotoimenpiteistä unionissa (jäljempänä ”siirtopäätökset”) (13) ja että ne koskevat kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden siirtämistä Kreikasta ja Italiasta muihin jäsenvaltioihin; toteaa, että siirtopäätöksillä ei tosin poisteta vastuunjakoa koskevia nykyisiä Dublinin sääntöjä, mutta ne merkitsevät silti ”väliaikaista poikkeusta” näistä säännöistä;

15.

pitää hätätilanteessa sovellettavien siirtotoimenpiteiden käyttöönottoa oikeansuuntaisena askeleena ja vaatii jäsenvaltioita täyttämään näihin toimenpiteisiin liittyvät velvoitteensa mahdollisimman pian;

16.

toteaa, että siirtopäätösten mukaisesti siirto koskee vain hakijaa, joka kuuluu sellaiseen kansalaisuuteen, jonka osuus kansainvälistä suojelua koskevista myönteisistä päätöksistä unionissa on ollut kolmen edeltävän kuukauden aikana Eurostatin tietojen perusteella vähintään 75 prosenttia; huomauttaa, että siirtopäätökset koskevat varsin pientä ihmismäärää ja että niiden ulkopuolelle jää paljon muista kolmansista maista tulleita hakijoita, joita ei voida siirtää muualle näiden päätösten nojalla;

17.

on huolissaan siitä, että jäsenvaltioiden, joihin maahantulijat ensiksi saapuvat, on nykyisten siirtopäätösten nojalla edelleen käsiteltävä monimutkaisemmat kansainvälistä suojelua koskevat hakemukset (ja niitä koskevat muutoksenhaut), varauduttava pidempiin vastaanottoaikoihin ja koordinoitava sellaisten henkilöiden palautukset, jotka eivät lopulta ole oikeutettuja kansainväliseen suojeluun; toteaa jälleen, että minkä tahansa Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän hallinnointia koskevan uuden järjestelmän on perustuttava yhteisvastuuseen ja oikeudenmukaiseen vastuunjakoon;

18.

katsoo, että siirtopäätöksiin sisältyvien perusteiden eli jäsenvaltion BKT:n, jäsenvaltion väestömäärän, jäsenvaltion työttömyysasteen ja jäsenvaltion aiemmin vastaanottamien turvapaikanhakijoiden määrän lisäksi olisi otettava huomioon kaksi muuta perustetta: jäsenvaltion pinta-ala ja jäsenvaltion väestötiheys;

19.

katsoo, että hakijan toiveet olisi otettava siirtoa toteutettaessa huomioon niin hyvin kuin on käytännössä mahdollista; toteaa, että tämä on yksi keino ehkäistä edelleen liikkumista ja kannustaa hakijoita hyväksymään siirtopäätökset, mutta se ei saisi pysäyttää siirtoprosessia;

20.

pitää uudelleensijoittamista yhtenä suositeltavista vaihtoehdoista turvallisen ja laillisen maahanpääsyn tarjoamiseksi unioniin pyrkiville pakolaisille ja kansainvälisen suojelun tarpeessa oleville silloin, kun pakolaiset eivät voi palata kotimaahansa eivätkä saada tehokasta suojelua tai kotoutua vastaanottavaan maahan;

21.

huomauttaa lisäksi, että YK:n pakolaisjärjestön (UNHCR) alaisuudessa tapahtuva uudelleensijoittaminen on vakiintunut humanitaarinen ohjelma, ja pitää uudelleensijoittamista hyödyllisenä välineenä, jonka avulla voidaan hoitaa hallitusti kansainvälisen suojelun tarpeessa olevien henkilöiden saapuminen jäsenvaltioiden alueelle;

22.

huomauttaa, että unionin ulkorajoille on saapunut ja saapuu jatkuvasti ennennäkemättömiä ihmisvirtoja ja kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden määrä kasvaa tasaisesti, joten unioni tarvitsee uudelleensijoittamiselle sitovan ja pakollisen lainsäädäntökehyksen, kuten komission muuttoliikeagendassa todetaan; katsoo, että kehyksen vaikuttavuuden takaamiseksi siinä on säädettävä uudelleensijoittamisesta merkittävälle määrälle pakolaisia siten, että otetaan huomioon unionissa kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden kokonaismäärä, ja että lisäksi on otettava huomioon UNHCR:n vuosittain julkaisemat maailmanlaajuiset uudelleensijoittamistarpeet;

23.

korostaa, että tarvitaan jäsenvaltioille pakollinen pysyvä unionin laajuinen uudelleensijoittamisohjelma, jossa tarjotaan uudelleensijoittamista merkittävälle määrälle pakolaisia siten, että otetaan huomioon unionissa suojelua hakevien henkilöiden kokonaismäärä;

24.

huomauttaa, että humanitaarista maahanpääsyä voidaan käyttää täydentämään uudelleensijoittamista, jotta voidaan tarpeen vaatiessa tarjota kiireellistä suojelua, usein väliaikaisesti, kaikkein heikoimmassa asemassa oleville eli vailla huoltajaa oleville alaikäisille tai vammaisille pakolaisille tai kiireellisen lääkinnällisen evakuoinnin tarpeessa oleville;

25.

korostaa, että siltä osin kuin uudelleensijoittaminen ei ole mahdollista kolmansien maiden kansalaisille, kaikkia jäsenvaltioita olisi kannustettava laatimaan ja panemaan täytäntöön humanitaarista maahanpääsyä koskevia ohjelmia;

26.

toteaa, että humanitaariset viisumit mahdollistavat kansainvälisen suojelun tarpeessa olevien henkilöiden pääsyn kolmanteen maahan hakemaan turvapaikkaa; kehottaa jäsenvaltioita hyödyntämään nykyisiä mahdollisuuksia tarjota humanitaarisia viisumeja etenkin haavoittuvassa asemassa oleville henkilöille lähtö- tai kauttakulkumaissa sijaitsevissa unionin suurlähetystöissä ja konsulaateissa;

27.

katsoo, että kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden olisi voitava hakea unionin humanitaarista viisumia suoraan kaikissa jäsenvaltioiden konsulaateissa tai suurlähetystöissä ja, kun humanitaarinen viisumi arvioinnin perusteella myönnetään, sen haltijan olisi voitava saapua viisumin myöntäneen jäsenvaltion alueelle ainoana tarkoituksenaan esittää siellä kansainvälistä suojelua koskeva hakemus; katsoo siksi, että unionin viisumisäännöstöä on tarpeen muuttaa sisällyttämällä siihen yksityiskohtaisempia säännöksiä humanitaarisista viisumeista;

28.

huomauttaa, että tarvitaan lisätoimia, jotta Euroopan yhteisestä turvapaikkajärjestelmästä tulisi aidosti yhdenmukainen;

29.

toteaa jälleen, että yhdenmukaistamisen tehostamiseksi on ehdottomasti tarpeen tehdä perusteellinen arviointi (komission arviointikertomusten muodossa) tämän paketin täytäntöönpanosta ja toteuttaa sen perusteella pikaisesti jatkotoimia, jos täytäntöönpano ei joissakin jäsenvaltioissa ole tyydyttävää;

30.

huomauttaa, että esimerkiksi hakemukset, joita ei voida ottaa tutkittavaksi, myöhemmät hakemukset, nopeutetut menettelyt ja rajamenettelyt ovat kaikki erityistapauksia, joissa turvapaikkamenettelydirektiivin uudelleenlaadinnan yhteydessä pyrittiin löytämään herkkä tasapaino järjestelmän tehokkuuden ja hakijoiden oikeuksien välille erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden kohdalla; korostaa, että tällainen tasapaino voidaan saavuttaa vain, jos lainsäädäntö pannaan täysimääräisesti ja asianmukaisesti täytäntöön;

31.

pitää tärkeänä kaikenlaisen maahanmuutto- ja turvapaikkalainsäädäntöön perustuvan säilöönoton tuomioistuinvalvontaa; muistuttaa, että niin kansainvälisessä oikeudessa kuin perusoikeuskirjassakin jäsenvaltioiden edellytetään tarkastelevan vaihtoehtoja säilöönotolle; kehottaa jäsenvaltioita soveltamaan oikein turvapaikkamenettelydirektiiviä ja vastaanotto-olosuhteita koskevaa direktiiviä, kun kyse on pääsystä säilöönottokeskuksiin;

32.

toteaa jälleen, että on tärkeää vähentää kansalaisuudettomien henkilöiden määrää, ja kannustaa jäsenvaltioita ottamaan käyttöön kansalaisuudettomuuden määrittämistä koskevia menettelyjä ja vaihtamaan keskenään hyviä käytäntöjä, jotka koskevat luotettavien tietojen keräämistä kansalaisuudettomista henkilöistä sekä kansalaisuudettomuuden määrittämistä koskevista menettelyistä;

33.

huomauttaa, että Dublin III -asetuksen (14) toiminta on herättänyt monia kysymyksiä, jotka liittyvät oikeudenmukaisuuteen ja yhteisvastuuseen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevan jäsenvaltion määrittämisessä; toteaa, että nykyisessä järjestelmässä ei oteta riittävästi huomioon unionin ulkorajoilla sijaitseviin jäsenvaltioihin kohdistuvia erityisiä muuttoliikepaineita; katsoo, että jäsenvaltioiden on hyväksyttävä Dublinin periaatteen jatkuvat ongelmat ja että unionin on laadittava vaihtoehtoja sekä jäsenvaltioiden että kyseessä olevien muuttajien väliselle yhteisvastuulle;

34.

huomauttaa, että Dublin-asetuksella perustettuun järjestelmään kohdistuu paineita unioniin pyrkivien kasvavan määrän takia ja että tämä on osoittanut, että järjestelmä – sellaisena kuin se on pantu täytäntöön – on suurelta osin epäonnistunut kahden ensisijaisen tavoitteensa saavuttamisessa eli vastuunjakoa koskevien objektiivisten ja oikeudenmukaisten perusteiden vahvistamisessa ja nopean pääsyn tarjoamisessa kansainvälisen suojelun piiriin; toistaa suhtautuvansa varauksellisesti perusteeseen, jossa jäsenvaltio, johon hakija saapuu ensimmäisenä, määritetään nykyisin kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen käsittelystä vastuussa olevaksi jäsenvaltioksi, ja katsoo, että tätä perustetta olisi tarkistettava;

35.

huomauttaa lisäksi, että hakijoiden edelleen liikkuminen on edelleen yleistä unionissa; pitää täysin selvänä, ettei Dublinin järjestelmää alun pitäen suunniteltu vastuun jakamiseksi jäsenvaltioiden kesken, vaan sen päätarkoituksena oli kohdentaa nopeasti vastuu turvapaikkahakemuksen käsittelystä tietylle jäsenvaltiolle;

36.

katsoo, että siirtopäätösten perusteet olisi sisällytettävä suoraan vastuunjakoa kansainvälistä suojelua koskevien hakemusten käsittelystä koskeviin unionin vakiosääntöihin; korostaa, että Dublin-asetuksen uudelleentarkastelussa on tarpeen tarkastella uudelleen ”selvästi kansainvälisen suojelun tarpeessa olevan henkilön” käsitettä, sillä ne maahantulijat ja pakolaiset, jotka eivät kuulu tähän ryhmään, olisivat silloin edelleen sen jäsenvaltion vastuulla, johon he ensiksi saapuvat;

37.

katsoo, että unionin olisi tuettava eniten turvapaikkahakemuksia vastaanottavia jäsenvaltioita oikeasuhteisella ja riittävällä taloudellisella ja teknisellä tuella; katsoo, että yhteisvastuuta ja vastuunjakoa koskevien toimenpiteiden käyttämisen perusteena on Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän laadun ja toiminnan parantaminen;

38.

huomauttaa, että yksi vaihtoehto Dublinin järjestelmän uudistamiseksi kokonaan olisi aloittaa hakemusten keskitetty keruu unionin tasolla – jolloin kunkin turvapaikanhakijan katsotaan hakevan turvapaikkaa koko unionissa eikä yksittäisessä jäsenvaltiossa – ja ottaa käyttöön keskitetty järjestelmä vastuun jakamiseksi unionista turvapaikkaa hakevien henkilöiden tapauksessa; toteaa, että tällaisessa järjestelmässä voitaisiin asettaa jäsenvaltiokohtaisesti tiettyjä maahantulijoiden määrään suhteutettuja kynnysarvoja, mikä voisi ehkä auttaa estämään edelleen liikkumista, sillä kaikki jäsenvaltiot olisivat täysipainoisesti mukana keskitetyssä järjestelmässä eikä niillä enää olisi yksittäistä vastuuta hakijoiden kohdentamisesta muille jäsenvaltioille; katsoo, että tällaisen järjestelmän toiminta voisi perustua tiettyihin unionin järjestelykeskuksiin, joista hakijat olisi jaettava unioniin; tähdentää, että vastuunjakoa koskevassa uudessa järjestelmässä on otettava huomioon perheen yhtenäisyyttä ja lapsen etua koskevat keskeiset käsitteet;

39.

toteaa, että tällä hetkellä jäsenvaltiot tunnustavat toisten jäsenvaltioiden turvapaikkapäätökset vain silloin, kun ne ovat kielteisiä; toistaa, että myönteisten turvapaikkapäätösten vastavuoroinen tunnustaminen jäsenvaltioissa on looginen vaihe SEUT-sopimuksen 78 artiklan 2 kohdan a alakohdan asianmukaisessa täytäntöönpanossa, koska siinä kehotetaan ottamaan käyttöön ”koko unionissa voimassa oleva yhdenmukainen turvapaikka-asema”;

40.

huomauttaa, että joukoittaisen maahantulon tilanteessa komissio voi omasta aloitteestaan tai jäsenvaltion tekemän pyynnön tutkimisen jälkeen ehdottaa tilapäistä suojelua koskevan direktiivin 2001/55/EY (15) soveltamista; toteaa, että direktiivin soveltaminen edellyttää määräenemmistöllä hyväksyttyä neuvoston päätöstä; toteaa, että direktiiviä olisi sovellettava silloin, kun on vaara, että unionin turvapaikkajärjestelmä ei kykene käsittelemään siirtymään joutuneiden henkilöiden kolmansista maista tapahtuvaa tai tapahtuvaksi uhkaavaa joukoittaista maahantuloa; korostaa kuitenkin, ettei tilapäistä suojelua koskevan direktiivin mukaisia toimia ole koskaan käynnistetty sitten direktiivin antamisen vuonna 2001;

41.

huomauttaa, että tilapäistä suojelua koskevassa direktiivissä säädetään myös mahdollisuudesta evakuoida siirtymään joutuneita henkilöitä kolmansista maista ja että tällaisessa evakuoinnissa voitaisiin käyttää humanitaarisia käytäviä yhteistyössä UNHCR:n kanssa ja jäsenvaltioilla olisi velvoite – tarpeen mukaan – antaa kaikki apu viisumien saamiseksi;

42.

katsoo, että joidenkin etulinjan jäsenvaltioiden turvapaikkajärjestelmät ovat jo selvästi ylikuormitettuja ja että tilapäistä suojelua koskevan direktiivin mukaiset toimet olisi – sen oman logiikan perusteella – pitänyt käynnistää; kehottaa joka tapauksessa antamaan ”joukoittaiselle maahantulolle” tämän direktiivin tarkistamisen yhteydessä selkeän määritelmän; toteaa, että tällainen tilapäistä suojelua koskevan direktiivin tarkistaminen voi olla osa Dublinin järjestelmän uudelleentarkastelua;

43.

huomauttaa, että kaikkien yhteiskunnan toimijoiden osallistuminen on erittäin tärkeää, ja ehdottaa sen vuoksi, että parhaiden käytäntöjen vaihtoa olisi lujitettava tällä alalla kunnioittaen kuitenkin kotouttamistoimiin liittyvää jäsenvaltioiden toimivaltaa; korostaa, että kaikkien laillisesti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten kotouttamistoimilla olisi edistettävä osallisuutta pikemminkin kuin eristäytymistä; toteaa, että paikallis- ja alueviranomaisilla ja myös kaupungeilla on kotouttamisprosesseissa keskeinen rooli;

44.

painottaa, että vastaanottavien jäsenvaltioiden on tarjottava pakolaisille tukea ja mahdollisuuksia kotoutua ja rakentaa elämää uudessa yhteiskunnassaan; huomauttaa, että tähän olisi välttämättä sisällytettävä majoitus, luku- ja kirjoitustaidon kurssit sekä kielikurssit, kulttuurien välinen vuoropuhelu, yleissivistävä ja ammatillinen koulutus ja myös tosiasiallinen mahdollisuus osallistua yhteiskunnan demokraattisiin rakenteisiin – kuten aseman määrittelyä koskevassa direktiivissä (16) säädetään; toteaa, että pakolaisilla – aivan kuten unionin kansalaisillakin – on sekä oikeuksia että velvoitteita vastaanottavissa jäsenvaltioissa; korostaa sen vuoksi, että kotouttaminen on kaksisuuntainen prosessi ja että unionin perustana olevien arvojen kunnioittamisen, kuten myös pakolaisten perusoikeuksien kunnioittamisen, on oltava olennainen osa kotouttamisprosessia;

45.

toteaa jälleen, että vastaanotto-olosuhteita koskevan direktiivin 15 artiklan nojalla jäsenvaltioiden on päätettävä, millä edellytyksillä kansainvälistä suojelua hakevalle henkilölle sallitaan pääsy niiden työmarkkinoille, edellyttäen, että tällainen pääsy on tosiasiallista ja siinä noudatetaan kyseisen artiklan 1 kohdassa säädettyä määräaikaa; toteaa, että saman direktiivin 15 artiklan 2 kohdan mukaisesti jäsenvaltiot voivat työmarkkinapoliittisista syistä asettaa etusijalle unionin kansalaiset ja Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen sopimusvaltioiden kansalaiset sekä laillisesti oleskelevat kolmansien maiden kansalaiset;

46.

katsoo, että jos unionissa kansainvälistä suojelua saava henkilö on saanut työtarjouksen muussa kuin siinä jäsenvaltiossa, jossa hän saa kansainvälistä suojelua, hänen olisi voitava ottaa vastaan tällainen tarjous;

47.

toteaa, että ulkomaisten tutkintojen tunnustamisen tehostaminen on yksi käytännön keino varmistaa, että unionissa jo olevat kolmansien maiden kansalaiset voivat kotoutua sinne paremmin, ja vaatii komissiota esittämään tästä asianmukaisia ehdotuksia;

48.

kannustaa toteuttamaan yksityisiä ja yhteisöllisiä kotouttamisohjelmia henkilöille, jotka on otettu uudelleensijoittamisen piiriin, yhteistyössä jäsenvaltioiden ja paikallisviranomaisten kanssa ja niiden parhaita käytäntöjä hyödyntäen;

49.

kannustaa jäsenvaltioita pyrkimään siihen, että perheet pidetään yhdessä, sillä pitkän aikavälin kotoutumisnäkymät paranevat, kun ihmiset voivat keskittyä uuden elämän rakentamiseen eikä heidän tarvitse huolehtia epävarmoissa oloissa yhä elävien perheenjäsenten tilanteesta;

50.

korostaa, että jäsenvaltioiden olisi poistettava kaikki oikeudelliset ja käytännön esteet, jotta perheenyhdistämistä koskevia päätöksiä voitaisiin nopeuttaa;

51.

pitää tärkeänä, että ennen kuin Dublin-asetusta uudistetaan perusteellisesti, jäsenvaltiot hyödyntävät useammin harkintavaltalausekkeita kunnioittaakseen perheen yhtenäisyyden periaatetta;

52.

korostaa, että unioniin saapuvat lapset ovat haavoittuvassa asemassa, ja palauttaa mieliin, että jokaisella lapsella on oikeus tulla kohdelluksi ensisijaisesti lapsena; vaatii jäsenvaltioita soveltamaan täysimääräisesti vailla huoltajaa olevia alaikäisiä koskevia Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän erityissäännöksiä, jotka koskevat esimerkiksi oikeusavun saatavuutta, edunvalvontaa, terveydenhuollon, majoituksen ja koulutuksen saatavuutta sekä oikeutta siihen, että heille puhutaan heidän ymmärtämäänsä kieltä ja että heitä haastattelevat asianmukaisesti koulutetut virkailijat; toteaa jälleen, etteivät jäsenvaltiot saisi ottaa lapsia säilöön sillä perusteella, että he ovat siirtolaisia;

53.

huomauttaa, että tuki, tiedotus ja suojelu olisi ulotettava koskemaan vailla huoltajaa olevia ja huoltajastaan eroon joutuneita lapsia heidän etunsa mukaisesti ja että näiden lasten tekemien perheenyhdistämistä koskevien hakemusten käsittelyä olisi nopeutettava;

54.

toteaa, että tehokas edunvalvonta ja lapsen huomioon ottava suojelujärjestelmä ovat keskeisessä asemassa estettäessä vailla vanhempien huolenpitoa olevien lasten huonoa kohtelua, laiminlyöntiä ja hyväksikäyttöä; toteaa, että on tärkeää määritellä unionin suuntaviivat sellaiselle edunvalvontajärjestelmälle, jonka avulla pyritään antamaan riittävää tukea ja suojelua ja takaamaan ulkomaisten ja oman maan lasten yhdenvertainen kohtelu;

55.

katsoo, että iän arviointi olisi toteutettava tavalla, joka on vähiten invasiivinen, ja että sen olisi oltava monialainen, turvallinen ja lapsen fyysistä koskemattomuutta ja ihmisarvoa kunnioittava, siinä olisi kiinnitettävä erityistä huomiota tyttöihin ja se olisi annettava riippumattomien ja pätevien ammattihenkilöiden ja asiantuntijoiden tehtäväksi;

56.

kehottaa jäsenvaltioita keräämään eriteltyjä tietoja pakolais- ja siirtolaislasten tilanteesta, jotta voidaan parantaa järjestelmien valmiuksia kotouttaa nämä lapset;

57.

katsoo, että jos henkilön ei hänen turvapaikkahakemuksensa yksilöllisen arvioinnin jälkeen katsota voivan saada suojelua unionissa, hänet on palautettava turvallisesti osana Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän asianmukaista täytäntöönpanoa;

58.

toteaa, että unionin palauttamisjärjestelmää on tehostettava, sillä vuonna 2014 pystyttiin tosiasiallisesti palauttamaan 36 prosenttia niistä kolmansien maiden kansalaisista, jotka oli määrätty poistumaan unionista;

59.

katsoo, että takaisinottojen tehostamiseksi ja palauttamisten johdonmukaisuuden varmistamiseksi Euroopan tasolla on tarpeen tehdä uusia EU:n takaisinottosopimuksia, joiden olisi oltava etusijalla jäsenvaltioiden ja kolmansien maiden tekemiin kahdenvälisiin sopimuksiin nähden;

60.

katsoo, että muuttajien palauttaminen olisi aina toteutettava turvallisesti noudattaen täysin asianosaisten perusoikeuksia ja prosessuaalisia oikeuksia ja vain silloin, kun maa, johon heidät palautetaan, on heille turvallinen; toistaa tältä osin, että vapaaehtoinen paluu olisi asetettava pakkoon perustuvan paluun edelle;

61.

katsoo, että jäsenvaltioiden yritykset ”käännyttää” maahantulijoita ilman, että heille annetaan mahdollisuutta hakea turvapaikkaa, ovat unionin lainsäädännön ja kansainvälisen oikeuden vastaisia ja että komission olisi ryhdyttävä asianmukaisiin toimiin kaikkia tällaisia ”käännytyksiä” yrittäviä jäsenvaltioita vastaan;

62.

panee merkille komission tuoreen ehdotuksen turvallisia alkuperämaita koskevan unionin luettelon laatimisesta ja turvapaikkamenettelydirektiivin (17) muuttamisesta; huomauttaa, että jos unionin luettelosta tulisi jäsenvaltioille pakollinen, se voisi periaatteessa olla tärkeä väline turvapaikkaprosessin ja myös palauttamisen helpottamiseksi;

63.

pitää valitettavana nykytilannetta, jossa jäsenvaltiot käyttävät toisistaan poikkeavia turvallisten maiden luetteloja, mikä estää yhdenmukaisen soveltamisen ja kannustaa edelleen liikkumiseen;

64.

korostaa, että turvallisten alkuperämaiden luettelo ei saisi missään tapauksessa heikentää periaatetta, jonka mukaan jokaiselle henkilölle on annettava mahdollisuus hänen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa asianmukaiseen yksilölliseen tarkasteluun;

65.

huomauttaa, että syyskuussa 2015 komissio joutui tekemään 40 rikkomispäätöstä Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän täytäntöönpanosta 19:ää jäsenvaltiota vastaan ja että niiden lisäksi vireillä oli jo 34 tapausta; toistaa, että parlamentti olisi pidettävä täysin ajan tasalla menettelyistä, jotka komissio panee vireille sellaisia jäsenvaltioita vastaan, jotka eivät ole panneet täytäntöön unionin lainsäädäntöä tällä alalla tai ovat panneet sen täytäntöön puutteellisesti;

66.

tähdentää jälleen pitävänsä olennaisen tärkeänä, että sitten kun unionin lainsäädäntö on hyväksytty, jäsenvaltiot pitävät lupauksensa ja panevat lainsäädännön täytäntöön;

67.

toteaa myös, että on mahdotonta arvioida asianmukaisesti Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän tiettyjen osatekijöiden etuja ja haittoja, sillä monet jäsenvaltiot eivät ole vielä panneet lainsäädäntöä täysimääräisesti täytäntöön;

68.

suosittaa, että EASOsta kehitetään pitkällä aikavälillä Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän pääkoordinaattori, jotta voidaan taata järjestelmän sääntöjen yhteinen soveltaminen; toistaa, että kun Euroopan yhteisestä turvapaikkajärjestelmästä tulee aidosti eurooppalainen, EASOn on kehityttävä jäsenvaltioiden asiantuntijoiden ryhmästä täysipainoiseksi unionin virastoksi, joka tarjoaa operatiivista tukea jäsenvaltioissa ja ulkorajoilla; korostaa tältä osin, että EASOlle on annettava lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä tarvittavat rahoitus- ja henkilöresurssit;

69.

huomauttaa, että EASOn vuoden 2015 talousarvio siirtoa, uudelleensijoittamista ja ulkoista toimintaa varten oli vain 30 000 euroa; toteaa, että näin pieneen talousarvioon ei voida suhtautua vakavasti Välimeren tämänhetkisten tapahtumien vuoksi eikä siirtopäätöksissä EASOon tehtyjen lukuisien viittausten vuoksi; huomauttaa, että EASOn talousarviota, sen henkilöresursseja sekä sen siirtoon ja uudelleensijoittamiseen osoittamia määriä on lisättävä huomattavasti lyhyellä, keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä;

70.

panee merkille Frontexin viimeaikaisen roolin avun antamisessa merihädässä oleville aluksille tai henkilöille ja antaa tunnustusta panoksesta, jonka se on antanut yhteisissä Triton- ja Poseidon-operaatioissa monien ihmishenkien pelastamiseen Välimerellä;

71.

huomauttaa, että äskettäin ehdotetun Euroopan raja- ja rannikkovartioston on määrä korvata Frontex ja tarkoitus varmistaa eurooppalainen yhdennetty valvonta ulkorajoilla, jolloin tavoitteena on hallita muuttoliikettä tehokkaasti ja varmistaa korkea turvallisuuden taso unionissa ja samalla suojata henkilöiden vapaa liikkuvuus unionin sisällä perussopimusten ja niiden pöytäkirjojen mukaisesti; toteaa, että jäsenvaltiot, jotka ovat Schengenin sopimusten osapuolia mutta eivät vielä kuulu Schengen-alueeseen, jolta on poistettu sisärajavalvonta, voivat osallistua kaikkiin uuden ehdotuksen mukaisiin toimiin ja/tai hyötyä niistä;

72.

odottaa neuvotteluja, jotka ehdotuksesta käydään lainsäätäjien sisällä ja välillä tavallista lainsäätämisjärjestystä noudattaen SEUT-sopimuksen 294 artiklan mukaisesti;

73.

toteaa, että unioni on Schengen-alueen perustamisesta lähtien ollut alue, jolla ei ole sisärajoja, ja Schengen-maat ovat kehittäneet Schengen-alueen ulkorajoja koskevan vaiheittaisen yhteisen politiikan, ja huomauttaa, että tällaisen järjestelmän perusajatuksena on aina ollut, että sisärajavalvonnan poistaminen edellyttää vastaavasti toimenpiteitä Schengen-alueen ulkorajojen vahvistamiseksi ja tietojenvaihtoa Schengenin tietojärjestelmässä (SIS);

74.

toteaa, että Schengen-alueen yhtenäisyys ja sisärajavalvonnan poistaminen edellyttävät ulkorajojen tehokasta valvontaa, jolloin kaikki jäsenvaltiot soveltavat ulkorajoilla korkeatasoisia yhteisiä vaatimuksia ja vaihtavat tehokkaasti tietoja keskenään;

75.

myöntää, että unionin on lujitettava ulkorajojensa suojelua ja kehitettävä edelleen Euroopan yhteistä turvapaikkajärjestelmää ja että tarvitaan toimia Schengen-alueen valmiuksien tehostamiseksi, jotta voidaan ratkaista Eurooppaan kohdistuvat uudet haasteet ja taata turvallisuuden ja henkilöiden vapaan liikkuvuuden perusperiaatteet;

76.

huomauttaa, että pääsyä Schengen-alueelle valvotaan yleensä ulkorajoilla Schengenin rajasäännöstön nojalla ja että lisäksi monien kolmansien maiden kansalaiset tarvitsevat viisumin päästäkseen Schengen-alueelle;

77.

toistaa UNHCR:n kannan, että perusoikeuksien ja kansainvälisten velvoitteiden kunnioittaminen voidaan varmistaa vain, jos toimintatavat ja suunnitelmat vastaavat näitä velvoitteita niin maa-, meri- kuin ilmarajoillakin toimiville rajavartijoille annettavassa selkeässä käytännön ohjeistuksessa; toteaa, että unionin pelastuspalvelumekanismia on vahvistettava edelleen, jotta voidaan vastata sellaisiin laajalle ulottuviin tapahtumiin, jotka vaikuttavat merkittävään määrään jäsenvaltioita;

78.

korostaa jälleen nimenomaan turvapaikka-asioita ja muuttoliikettä koskevan lainsäädännön osalta, että sisä- ja ulkorajoista annettu lainsäädäntö voi olla tehokasta vain, jos jäsenvaltiot toteuttavat asianmukaisesti unionin tasolla sovitut toimenpiteet; pitää olennaisen tärkeänä, että paineiden lisääntyessä jäsenvaltiot tehostavat toimenpiteiden toteuttamista ulkorajoilla, sillä näin voidaan jossakin määrin lievittää kansalaisten turvallisuuteen liittyviä pelkoja;

79.

panee merkille, että komissio teki 15. joulukuuta 2015 Schengenin rajasäännöstön kohdennettua tarkistamista koskevan ehdotuksen, jossa se esitti kaikkiin unionin kansalaisiin (ei ainoastaan kolmansien maiden kansalaisiin) kohdistuvia tietokantojen käyttöön perustuvia systemaattisia tarkastuksia Schengen-alueen ulkorajoilla;

80.

pitää Schengen-aluetta yhtenä Euroopan yhdentymisen suurimmista saavutuksista; huomauttaa, että Syyrian konfliktin ja muiden sen lähialueen selkkausten takia unioniin on saapunut ennätysmäärä pakolaisia ja siirtolaisia, mikä on puolestaan tuonut esille puutteita joissakin unionin ulkorajojen osissa; on huolestunut siitä, että tämän vuoksi tietyt jäsenvaltiot ovat kokeneet tarvetta sulkea sisärajansa tai ottaa käyttöön tilapäisiä rajatarkastuksia, mikä vaarantaa koko Schengen-alueen toimivuuden;

81.

muistuttaa, että Euroopan muuttoliikeagendassa komissio ehdotti ns. hotspot-lähestymistapaa, jossa ulkorajayhteistyöstä huolehtiva virasto, EASO, Europol ja Eurojust tarjoavat jäsenvaltioille operatiivista apua kukin oman toimeksiantonsa mukaisesti;

82.

huomauttaa tältä osin, että unionin virastoille on annettava tarvittavat resurssit, jotta ne voivat hoitaa niille osoitetut tehtävät; vaatii, että unionin virastot ja jäsenvaltiot pitävät parlamentin täysin ajan tasalla järjestelykeskuksissa tehdystä työstä;

83.

huomauttaa, että kummassakin siirtopäätöksessä säädetään Italialle ja Kreikalle järjestelykeskuksissa annettavasta operatiivisesta tuesta, joka koskee maahantulijoiden seulontaa heidän saapuessaan maahan ensimmäisen kerran, heidän kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa kirjaamista, siirtämistä koskevan tiedon tarjoamista hakijoille, sellaisten henkilöiden palauttamisen järjestämistä, jotka eivät ole hakeneet kansainvälistä suojelua ja joilla ei muuten ole oikeutta jäädä maahan tai joiden hakemus on hylätty, sekä itse siirtomenettelyn kaikkien vaiheiden helpottamista;

84.

vaatii perustamaan järjestelykeskukset mahdollisimman pian, jotta kyseisille jäsenvaltioille voidaan antaa konkreettista operatiivista apua; kehottaa osoittamaan teknisiä ja taloudellisia resursseja sekä tukea jäsenvaltioille, joihin maahantulijat ensiksi saapuvat ja joihin kuuluvat esimerkiksi Italia ja Kreikka, jotta voidaan mahdollistaa kaikkien unioniin saapuvien henkilöiden nopea ja tehokas rekisteröinti ja ohjaaminen toimivaltaisten viranomaisten piiriin täysin heidän perusoikeuksiaan kunnioittaen; katsoo, että unionin nopea ja tehokas tuki jäsenvaltioille sekä tällaisen tuen vastaanottaminen ovat tärkeitä keskinäisen luottamuksen kannalta;

85.

huomauttaa, että yhtenä järjestelykeskusten tärkeimmistä tehtävistä on auttaa unionia tarjoamaan nopeasti suojelua ja humanitaarista apua niitä tarvitseville; painottaa, että on huolehdittava tarkasti siitä, että maahantulijoiden luokittelu järjestelykeskuksissa toteutetaan täysin heidän oikeuksiaan kunnioittaen; toteaa kuitenkin, että kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden henkilöllisyyden asianmukainen tarkistaminen ensimmäisessä unionin alueella sijaitsevassa saapumispaikassa on omiaan helpottamaan uudistetun Euroopan yhteisen turvapaikkajärjestelmän toimintaa yleensä;

86.

huomauttaa, että komissio toteaa salakuljetuksen vastaisessa toimintasuunnitelmassaan harkitsevansa sitä, että se tarkistaisi neuvoston direktiiviä 2004/81/EY oleskeluluvasta, joka myönnetään yhteistyötä toimivaltaisten viranomaisten kanssa tekeville kolmansien maiden kansalaisille, jotka ovat ihmiskaupan uhreja tai jotka ovat joutuneet laittomassa maahantulossa avustamisen kohteiksi;

87.

katsoo, että tarkistaminen on tarpeen ja että olisi harkittava sellaisen järjestelmän käyttöönottoa, jonka avulla ihmiskaupan ja ihmissalakuljetuksen uhrit voivat tulla esiin ja auttaa ihmiskauppiaan tai ihmissalakuljettajan asettamisessa syytteeseen pelkäämättä, että he itse joutuvat syytteeseen;

88.

toteaa, että komissio harkitsee laittomassa maahantulossa, kauttakulussa ja maassa oleskelussa avustamisen määrittelystä annetun neuvoston direktiivin 2002/90/EY tarkistamista; katsoo, ettei ketään, joka tarjoaa humanitaarista apua eri muodoissa sitä tarvitseville, saisi syyttää rikoksesta ja että tämä periaate olisi sisällytettävä unionin oikeuteen;

89.

korostaa, että ihmissalakuljetus- ja ihmiskauppaverkostojen hajottamisessa keskeistä on myös asettaa etusijalle talousrikostutkinta, sillä rikollisverkostojen voittojen jäljitys ja takavarikointi on välttämätöntä, jos verkostoja halutaan heikentää ja lopulta hajottaa; vaatii tältä osin jäsenvaltioita saattamaan neljännen rahanpesunvastaisen direktiivin pikaisesti ja tehokkaasti osaksi lainsäädäntöään;

90.

toteaa, että tehokkaan rikostutkinnan varmistamiseksi on välttämätöntä kouluttaa oikeusalan toimijoita, jotta asianosaiset ymmärtävät täysin, mistä on kyse tässä ilmiössä, jota he pyrkivät torjumaan, ja he osaavat tunnistaa sen varhaisessa vaiheessa;

91.

huomauttaa, että maahanmuuttoa ja liikkuvuutta koskevan kokonaisvaltaisen lähestymistavan (GAMM) turvapaikka-asioita ja kansainvälistä suojelua koskevaa pilaria olisi kehitettävä edelleen niin, että kolmannet maat osallistuvat siihen entistä tiiviimmin; toteaa, että tämän alan nykyisissä toimissa, joita toteutetaan alueellisissa suojeluohjelmissa sekä alueellisissa kehitys- ja suojeluohjelmissa, keskitytään kehittämään valmiuksia puuttua ihmissalakuljetus- ja ihmiskauppaverkostojen toimintaan kolmansissa lähtö- ja kauttakulkumaissa; toteaa samalla, että näiden ohjelmien uudelleensijoittamista koskevalla osa-alueella on edelleen puutteita; katsoo, että valmiuksien kehittämistä ja uudelleensijoittamista koskevia toimia olisi tehostettava ja toteutettava yhdessä sellaisten kolmansien maiden kanssa, joissa on paljon pakolaisia;

92.

toteaa, että GAMM on perusväline, jossa vahvistetaan unionin ulkoisten muuttoliike-, turvapaikka- ja rajavalvontapolitiikkojen tavoitteet; panee merkille, että sen piiriin kuuluu useita välineitä, kuten alueellinen vuoropuhelu, kahdenvälinen vuoropuhelu, liikkuvuuskumppanuudet, maahanmuuttoa ja liikkuvuutta koskevat yhteiset toimintasuunnitelmat, takaisinottosopimukset, viisumihelpotussopimukset, viisumivapaussopimukset, alueelliset suojeluohjelmat sekä alueelliset kehitys- ja suojeluohjelmat;

93.

toteaa, että ulkoisessa ulottuvuudessa olisi keskityttävä yhteistyöhön kolmansien maiden kanssa Eurooppaan suuntautuvien laittomien ihmisvirtojen perimmäisten syiden käsittelemiseksi ja ratkaisemiseksi; katsoo, että painopisteen olisi edelleen oltava kumppanuuksissa ja yhteistyössä keskeisten lähtö-, kauttakulku- ja kohdemaiden kanssa, esimerkiksi Khartumin ja Rabatin prosessin, muuttoliikettä ja liikkuvuutta koskevan EU:n ja Afrikan vuoropuhelun, Budapestin prosessin ja Prahan prosessin kautta;

94.

huomauttaa, että unionin ja sen jäsenvaltioiden on tuettava kolmansien maiden lainvalvontaviranomaisia valikoivasti ja otettava huomioon näiden viranomaisten maine siirtolaisten ihmisoikeuksien loukkaamisessa;

95.

suosittaa, että kaikessa yhteistyössä kolmansien maiden kanssa arvioitaisiin kyseisten maiden turvapaikkajärjestelmiä, niiden pakolaisille antamaa tukea ja niiden kykyä ja halukkuutta torjua näihin maihin suuntautuvaa ja niiden kautta kulkevaa ihmiskauppaa ja ihmissalakuljetusta;

96.

vaatii unionia auttamaan kolmansia maita vahvistamaan turvapaikkajärjestelmiään ja kotouttamisstrategioitaan, jotta kansainvälisen suojelun tarpeessa olevat kolmansien maiden kansalaiset voivat hakea suojelua näistä maista; katsoo, että unionin on otettava kolmansien maiden kanssa tehtävässä yhteistyössä käyttöön kaikkia osapuolia hyödyttävä lähestymistapa eli lähestymistapa, josta on hyötyä unionille, kyseiselle kolmannelle maalle sekä pakolaisille ja muuttajille tässä maassa;

97.

huomauttaa, että unioni on tehostanut ulkoista yhteistyötään kolmansien maiden kanssa muuttoliike- ja turvapaikka-asioissa puuttuakseen asianmukaisesti tämänhetkiseen pakolaiskriisiin ja se on käynnistänyt uusia yhteistyöaloitteita, kuten EU:n ja Turkin yhteisen toimintasuunnitelman; korostaa tältä osin, että kaikkien osapuolten on täytettävä toimintasuunnitelmasta johtuvat sitoumuksensa, kuten puututtava syyrialaisten joukoittaisen maahantulon perimmäisiin syihin ja tehostettava yhteistyötä tilapäisen suojelun saavien syyrialaisten ja heitä vastaanottavien yhteisöjen tukemiseksi Turkissa, ja Turkin on täytettävä sitoumuksensa estääkseen laittomat muuttovirrat sen alueelta unioniin;

98.

huomauttaa, että monet salakuljetettavat henkilöt ovat jossakin määrin tietoisia Eurooppaan suuntautuvan mahdollisesti vaarallisen matkan riskeistä mutta päättävät silti lähteä matkalle, koska he arvioivat sen riskit lähtemättä jäämisen riskejä pienemmiksi;

99.

pitää ilahduttavana, että salakuljetuksen vastaisessa toimintasuunnitelmassa uusien valistuskampanjoiden käynnistäminen kytketään nykyisten kampanjoiden arviointiin; suosittaa, että kampanjoissa annettaisiin tietoa suojeluaseman määrittämisperusteista unionissa, sillä jotkut voivat päättää olla lähtemättä, kun he tietävät, että vaarallisella matkalla riskin ottavat siirtolaiset palautetaan, jos heille ei myönnetä suojeluasemaa;

100.

toteaa, että unionin on laadittava pitkän aikavälin strategia, jolla autetaan torjumaan kolmansien maiden työntötekijöitä (konflikti, vaino, etninen puhdistus, yleinen väkivalta tai muut tekijät, kuten äärimmäinen köyhyys, ilmastonmuutos tai luonnonkatastrofit), jotka pakottavat ihmiset turvautumaan ihmissalakuljetusverkostoihin, koska he näkevät tämän ainoana keinonaan päästä unioniin;

101.

toteaa, että myös siirtolaisten ihmisoikeuksia käsittelevä YK:n erityisraportoija on kehottanut unionia avaamaan laillisia maahanmuuttoväyliä, jotta siirtolaiset voivat käyttää virallisia maahantulo- ja maastapoistumiskanavia eikä heidän tarvitse turvautua ihmissalakuljetusverkostoihin;

102.

korostaa, että unioniin saapuvien pakolaisten määrä on viime aikoina kasvanut, mikä osoittaa, että ennaltaehkäisytoimet eivät yksinään riitä tämänhetkisen muuttoliikeilmiön hallitsemiseen;

103.

katsoo, että pitkällä aikavälillä on vauhditettava muuttoliikkeen perimmäisiin syihin vaikuttavien geopoliittisten kysymysten ratkaisemista, sillä sota, köyhyys, korruptio, nälkä ja näköalattomuus ajavat ihmisiä edelleen pakoon Eurooppaan, ellei unioni yritä auttaa kyseisten maiden jälleenrakentamisessa; toteaa tämän tarkoittavan, että komission ja jäsenvaltioiden on myönnettävä varoja auttaakseen kolmansia maita niiden valmiuksien kehittämisessä esimerkiksi edistämällä investointeja ja koulutusta, lujittamalla turvapaikkajärjestelmiä ja parantamalla niiden täytäntöönpanoa, lisäämällä rajaturvallisuutta ja vahvistamalla oikeusjärjestelmää ja oikeuslaitosta;

104.

toteaa, että tärkein rahoitusväline kolmansille maille myönnettävässä rahoituksessa on kehitysyhteistyön rahoitusväline (DCI) ja siihen sisältyy unionin ainoa globaali temaattinen rahoitus muuttoliikkeelle globaaleja julkishyödykkeitä ja haasteita koskevassa ohjelmassa, jota hallinnoi kansainvälisen yhteistyön ja kehitysasioiden pääosasto (DEVCO); huomauttaa, että muut komission pääosastot ja unionin elimet osallistuvat DCI-välineen hallinnointiin, kuten toimitaan jäsenvaltioille suoraan kohdennettujen määrärahojen yhteydessä, siten, että unionin apua naapuruusmaille hallinnoi naapuruuspolitiikan ja laajentumisneuvottelujen pääosasto liittymistä valmistelevan tukivälineen avulla, humanitaarisesta avusta huolehtii humanitaarisen avun ja pelastuspalveluasioiden pääosasto (ECHO) ja Euroopan ulkosuhdehallinto (EUH) hallinnoi vakautta ja rauhaa edistävää välinettä; toteaa, että muuttoliike- ja sisäasioiden pääosaston (HOME) hallinnoimat kaksi rahastoa – turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahasto (AMIF) ja sisäisen turvallisuuden rahasto (ISF) – sisältävät myös ulkoisen ulottuvuuden, joten kyseessä on ulkoisen rahoituksen kannalta uusi sidosryhmä;

105.

on ilahtunut siitä, että äskettäin perustettuun Afrikka-hätärahastoon on luvattu osoittaa 1,8 miljardia euroa, mikä osaltaan lisää kolmansille maille myönnettävää rahoitusta; kehottaa jäsenvaltioita jatkamaan osuuksien suorittamista rahastoon;

106.

suosittaa, että maahanmuuttoa ja liikkuvuutta koskevan kokonaisvaltaisen lähestymistavan neljä temaattista pilaria eli i) laillinen muuttoliike ja liikkuvuus, ii) laiton muuttoliike ja ihmiskauppa, iii) kansainvälinen suojelu ja iv) muuttoliikkeen kehitysvaikutus olisivat yhtä tärkeitä unionin ulkopolitiikassa ja rahoituksessa;

107.

huomauttaa, että unionin muuttoliikepolitiikkaa toteutetaan erilaisilla toimintapoliittisilla välineillä, joista jokaisella on omat tavoitteensa, joilla ei välttämättä ole yhteyksiä toisiinsa, ja katsoo, että rahoituksen koordinointi monien eri toimijoiden välillä on riittämätöntä; toteaa, että budjettikohtien ja vastuualueiden hajanaisuus synnyttää hallinnointirakenteen, jonka vuoksi voi olla hankalaa saada kattava käsitys siitä, miten käytettävissä olevat eri määrärahat kohdennetaan ja miten ne viime kädessä käytetään; toteaa myös, että tämä hajanaisuus vaikeuttaa sen määrittämistä, paljonko unioni yhteensä käyttää varoja muuttoliikepolitiikkaan;

108.

katsoo, että muuttoliikkeeseen niin unionin sisällä kuin sen ulkopuolellakin liittyvästä unionin rahoituksesta on saatava kattava käsitys, sillä tällaisen käsityksen puuttuminen on selkeä este avoimuudelle ja järkevälle päätöksenteolle; huomauttaa tältä osin, että yksi mahdollinen vaihtoehto voisi olla verkkosivusto, jolla on tietokanta kaikista unionin rahoittamista muuttoliikepolitiikkaan liittyvistä hankkeista; korostaa, että avoimuutta tarvitaan myös budjettikohdissa, jotta voidaan varmistaa riittävä rahoitus kaikissa unionin muuttoliikepolitiikan tavoitteissa;

109.

muistuttaa, että EU:n muuttoliikerahastojen myönteinen vaikutus edellyttää kansallisia ja unionin tason prosesseja, joilla varmistetaan avoimuus, tehokas valvonta ja vastuuvelvollisuus; katsoo, että olisi syytä harkita, kuinka valvonnasta ja arvioinnista voidaan tehdä jatkuvia eikä pelkästään jälkikäteen toteutettavia prosesseja, ja että tilintarkastustuomioistuimen roolia tässä asiassa olisi vahvistettava; toteaa, että olisi otettava käyttöön vertailukelpoisia laadullisia ja määrällisiä indikaattoreita, jotta voidaan mitata EU:n rahastojen vaikutus ja arvioida, ovatko rahastot saavuttaneet niille asetetut tavoitteet;

110.

on tyytyväinen siihen, että unionin talousarvioon vuodeksi 2016 on otettu lisärahoitusta, jolla voidaan alkaa käsitellä tämänhetkistä muuttoliikeilmiötä; huomauttaa, että uusi rahoitus on enimmäkseen monivuotisen rahoituskehyksen 2014–2020 mukaista rahoitusta, jota on aikaistettu, joten unioni kuluttaa tänään sen, mikä oli tarkoitus kuluttaa huomenna;

111.

toteaa, että talousarviota koskeviin viimeaikaisiin ehdotuksiin ja unionin talousarviossa vuodeksi 2016 kaavailtuun lisärahoitukseen, kuten joustovälineen käyttöön, on syytä olla tyytyväinen, mutta keskipitkän ja pidemmän aikavälin rahoitus on edelleen ongelma; on huolestunut siitä, että turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahaston budjettikohtien määriin on ehdotettu korotuksia vuodeksi 2016, mutta rahastoon kaikkiaan rahoituskaudella 2014–2020 kohdennettavia varoja ei ole ehdotettu lisättäväksi; arvelee tämän tarkoittavan lopulta, että rahaston rahoitus ehtyy jo kauan ennen vuotta 2020;

112.

kannustaa jäsenvaltioita hyödyntämään täysin sellaisten rahastojen tarjoamia mahdollisuuksia, jotka eivät liity suoraan muuttoliikepolitiikkaan mutta joita voidaan käyttää alan toimien (kuten kotouttamistoimien) rahoittamiseen, ja mainitsee esimerkkinä Euroopan sosiaalirahaston, vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahaston, Horisontti 2020 -ohjelman, Euroopan aluekehitysrahaston sekä perusoikeus- ja kansalaisuusohjelman;

113.

suosittaa, että vuoden 2016 loppuun kaavaillussa monivuotisen rahoituskehyksen uudelleenarvioinnissa kohdennettaisiin huomattavasti lisävaroja unionin talousarvion otsakkeeseen 3 (Kansalaisuus, vapaus, turvallisuus ja oikeus), jotta rahoitusta olisi saatavilla riittävästi muuttoliikkeen suuntausten perusteella, kun otetaan huomioon niistä aiheutuvat taloudelliset vaatimukset unionin ja jäsenvaltioiden turvapaikka-, muuttoliike- ja kotouttamispolitiikassa;

114.

huomauttaa, että kansalaisjärjestöjen suurena haasteena on toiminnan rahoituksen turvaaminen, koska valtaosa rahoituksesta on hankesidonnaista; toteaa, että olisi edistettävä maahantulijoiden auttamiseen tähtääviä vapaaehtoistyöntekijöiden ja kansalaisyhteiskunnan aloitteita, joita komission ja jäsenvaltioiden olisi tarvittaessa rahoitettava; vaatii jäsenvaltioita ja komissiota tarvittaessa ja mahdollisuuksien mukaan rahoittamaan hankkeita, joita hallinnoivat muuttoliike-, turvapaikka- ja kotouttamisasioita käsittelevät kansalaisyhteiskunnan organisaatiot;

115.

toteaa, että on varmistettava kansalaisyhteiskunnan osallistuminen unionin toimien ja kansallisten ohjelmien laatimiseen turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahastossa vahvistetun kumppanuusperiaatteen mukaisesti; ehdottaa, että unionin tasolla harkittaisiin säännöllisiä kuulemisia komission sekä muuttoliike-, turvapaikka- ja kotouttamisasioita käsittelevien kansalaisyhteiskunnan organisaatioiden välillä;

116.

huomauttaa, että ennen kuin muuttovirrat unioniin kasvoivat vuonna 2015, OECD:n ja komission tutkimuksessa vuodelta 2014 ennustettiin unionin työikäisen väestön (15–64-vuotiaiden) määrän supistuvan 7,5 miljoonalla vuosina 2013–2020 ja arveltiin laskun olevan vielä selvempää, jos laskelmista jätetään pois nettomuutto, jolloin työikäisen väestön määrä vähenisi 11,7 miljoonalla;

117.

huomauttaa kuitenkin, että marraskuussa 2015 nuorisotyöttömyysaste kaikissa jäsenvaltioissa oli 20 prosenttia;

118.

toteaa vielä, että Eurostatin tuoreiden ennusteiden mukaan 65 vuotta täyttäneiden ja 15–64-vuotiaiden välinen suhde kohoaa 27,5 prosentista vuoden 2013 alussa noin 50 prosenttiin vuoteen 2050 mennessä; huomauttaa, että tämä tarkoittaisi, että vanhushuoltosuhde laskisi nykyisestä neljästä työikäisestä henkilöstä jokaista 65 vuotta täyttänyttä kohti enää kahteen työikäiseen jokaista 65 vuotta täyttänyttä kohti;

119.

toteaa, että oikeusperusta laillisen muuttoliikkeen hallintaan unionin tasolla löytyy SEUT-sopimuksen 79 artiklasta;

120.

huomauttaa, että SEUT-sopimuksen 79 artiklan 5 artiklassa nimenomaisesti varataan jäsenvaltioille oikeus päättää siitä, kuinka paljon kolmansista maista tulevia kolmansien maiden kansalaisia päästetään niiden alueelle hakemaan työtä;

121.

huomauttaa, että Eurooppa 2020 -strategiassa mainitaan tarve harjoittaa työvoiman muuttoliikettä koskevaa kattavaa politiikkaa ja parantaa muuttajien kotouttamista, jotta unioni voi saavuttaa älykästä, kestävää ja osallistavaa kasvua koskevat tavoitteensa;

122.

toteaa, että nykyinen unionin lainsäädäntökehys, jolla säännellään kolmansien maiden kansalaisten maahanpääsyä unionissa työskentelyä varten, on varsin hajanainen, sillä siinä keskitytään tiettyihin työntekijäryhmiin sen sijaan, että se koskisi yleisesti kaikkia siirtotyöläisiä;

123.

katsoo, että unionin on pitkällä aikavälillä annettava yleisempiä sääntöjä, jotka koskevat unionista työtä hakevien kolmansien maiden kansalaisten maahantuloa ja oleskelua, jotta voidaan korjata unionin työmarkkinoilla havaitut puutteet;

124.

peräänkuuluttaa kattavaa näkemystä unionin työmarkkinoista, sillä se on välttämätön edellytys työmarkkinapolitiikan kehittämiselle; huomauttaa, että on tarpeen kehittää välineitä, joilla voidaan entistä paremmin havaita ja ennustaa unionin työmarkkinoiden nykyisiä ja tulevia tarpeita; ehdottaa tältä osin, että olemassa olevia välineitä – joita esimerkiksi Euroopan ammatillisen koulutuksen kehittämiskeskus (Cedefop) tai OECD ovat kehittäneet – voitaisiin parantaa tai jopa yhdistää käyttämällä kansainvälisiä tilastoja mahdollisesta kolmansien maiden työvoiman tarjonnasta, jolloin tilanteesta saataisiin tarkempi kuva;

125.

katsoo, että paremmat tiedot ja tehokkaammat välineet tällaisten tietojen analysoimiseksi auttavat päättäjiä linjaamaan työvoiman muuttoliikettä koskevia tulevia politiikkatoimia ja että unionin ja jäsenvaltioiden olisi määritettävä työmarkkinoidensa puutteet, jolloin ne voisivat saada täytettyä työpaikat, jotka muuten jäisivät avoimiksi;

126.

toteaa, että työvoiman hyväksikäyttöä voi tapahtua ihmiskaupan tai ihmissalakuljetuksen seurauksena tai jopa ilman niitä, jolloin laittomia siirtolaisia hyväksi käyttävät henkilöt jäävät rankaisematta jäsenvaltioissa, joissa hyväksikäyttöä ei ole tässä muodossa kriminalisoitu;

127.

pitää valitettavana, että on todettu, että vähäinen riski paljastua laittomien siirtolaisten työvoimaa hyväksi käyttäväksi työnantajaksi ja/tai joutua tästä syytteeseen on merkittävä tekijä työvoiman hyväksikäytössä etenkin niillä toimialoilla, joilla hyväksikäytön riski on suurin (maatalous, rakennusala, hotelli- ja ravintola-ala, kotitaloustyö ja hoitopalvelut); katsoo, että rankaisemattomuuden torjumiseksi on välttämätöntä ensinnäkin varmistaa, että kaikenlainen työvoiman vakava hyväksikäyttö säädetään rangaistavaksi teoksi ja siitä langetetaan kansallisen lainsäädännön nojalla asianmukainen rangaistus, ja toiseksi lisätä työsuojelutarkastuksia riskialoilla;

128.

panee merkille, että tällä hetkellä työvoiman hyväksikäyttö on rangaistava teko monissa jäsenvaltioissa vain silloin, kun se tapahtuu ihmiskaupan muotona, jolloin lainsäädäntöön jää ammottava aukko kaikissa tapauksissa, joissa työvoiman hyväksikäyttäjät eivät ole osallistuneet ihmiskauppaan tai heidän osallistumistaan ei voida näyttää toteen;

129.

toteaa, että maassa laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten työnantajiin kohdistettavia seuraamuksia ja toimenpiteitä koskevista vähimmäisvaatimuksista annetussa direktiivissä 2009/52/EY säädetyt erityismenettelyt kantelujen helpottamiseksi olisi pantava täysimääräisesti täytäntöön ja niitä olisi sovellettava oikein käytännössä; katsoo, että on välttämätöntä tarjota lisäsuojelua ihmiskaupan uhreille ja unioniin salakuljetetuille henkilöille, jotka tekevät yhteistyötä ja helpottavat siten ihmiskauppaa ja/tai ihmissalakuljetusta harjoittavien asettamista syytteeseen; kehottaa myös tukemaan (ihmiskaupan vastaisessa strategiassa vuonna 2014 esitettyä) ajatusta perustaa ihmiskaupan vastainen eurooppalaisten yritysten yhteenliittymä, jonka tarkoituksena olisi kehittää toimitusketjuja, joihin ei liity ihmiskauppaa;

130.

katsoo, että kaikissa toimissa, joilla pyritään kitkemään työvoiman hyväksikäyttö, on viime kädessä sovellettava kaksitahoista lähestymistapaa, jossa hyväksikäyttöä harjoittavat työnantajat saadaan asetettua tehokkaasti syytteeseen ja samalla suojellaan hyväksikäytön uhreja;

131.

muistuttaa, että komissio ilmoitti muuttoliikeagendassaan aikomuksestaan tarkistaa kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä korkeaa pätevyyttä vaativaa työtä varten annettua direktiiviä (jäljempänä ”sinistä korttia koskeva direktiivi”) tarkastelemalla erityisesti sen soveltamisalaa (mahdollisuus sisällyttää soveltamisalaan yrittäjät, jotka ovat halukkaita investoimaan Eurooppaan) ja parantamalla EU:n sisäistä liikkuvuutta koskevia sääntöjä;

132.

toistaa, että komission täytäntöönpanokertomuksessa nykyisestä sinistä korttia koskevasta direktiivistä korostettiin direktiivin puutteita, kuten sitä, että yhdenmukaistamisen taso on erittäin alhainen, sillä direktiivissä annetaan jäsenvaltioille paljon täytäntöönpanoon liittyvää harkintavaltaa, erityisesti jäsenvaltioiden oikeus pitää yllä rinnakkaisia kansallisia järjestelmiä;

133.

katsoo myös, että direktiivissä olisi ilman muuta keskityttävä paitsi korkeasti koulutettuihin henkilöihin myös tiettyihin korkeaa pätevyyttä vaativiin ammatteihin, joissa on todettu esiintyvän työvoimapulaa; katsoo lisäksi, että sinistä korttia koskevan direktiivin tarkistamisen olisi oltava kunnianhimoinen ja kohdennettu ja siinä olisi pyrittävä poistamaan voimassa olevan direktiivin epäjohdonmukaisuudet, jotka koskevat etenkin rinnakkaisia kansallisia järjestelmiä; suosittaa, että harkittaisiin soveltamisalan tarkistamista siten, että sen piiriin kuuluisivat ne kolmansien maiden kansalaiset, jotka voivat auttaa korjaamaan unionin työmarkkinoilla havaitut puutteet;

134.

kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle ja komissiolle, jäsenvaltioiden hallituksille ja parlamenteille, EASOlle, Frontexille, Europolille, Eurojustille, perusoikeusvirastolle, eu-LISAlle, Euroopan neuvostolle, alueiden komitealle sekä Euroopan talous- ja sosiaalikomitealle.