This document is an excerpt from the EUR-Lex website
Document 52016DC0719
REPORT FROM THE COMMISSION TO THE EUROPEAN PARLIAMENT AND THE COUNCIL assessing the impact of existing national law, establishing as a criminal offence the use of services which are the objects of exploitation of trafficking in human beings, on the prevention of trafficking in human beings, in accordance with Article 23 (2) of the Directive 2011/36/EU
KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Direktiivin 2011/36/EU 23 artiklan 2 kohtaan perustuva kertomus, jossa arvioidaan sellaisen voimassa olevan kansallisen lainsäädännön vaikutusta ihmiskaupan ehkäisyyn, jossa säädetään rangaistavaksi teoksi ihmiskaupan hyväksikäytön kohteena olevien palvelujen käyttö
KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Direktiivin 2011/36/EU 23 artiklan 2 kohtaan perustuva kertomus, jossa arvioidaan sellaisen voimassa olevan kansallisen lainsäädännön vaikutusta ihmiskaupan ehkäisyyn, jossa säädetään rangaistavaksi teoksi ihmiskaupan hyväksikäytön kohteena olevien palvelujen käyttö
COM/2016/0719 final
EUROOPAN KOMISSIO
Bryssel 2.12.2016
COM(2016) 719 final
KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE
Direktiivin 2011/36/EU 23 artiklan 2 kohtaan perustuva kertomus, jossa arvioidaan sellaisen voimassa olevan kansallisen lainsäädännön vaikutusta ihmiskaupan ehkäisyyn, jossa säädetään rangaistavaksi teoksi ihmiskaupan hyväksikäytön kohteena olevien palvelujen käyttö
1.Tausta ja tarkoitus
Tämä kertomus perustuu ihmiskaupan ehkäisemisestä ja torjumisesta sekä ihmiskaupan uhrien suojelemisesta ja neuvoston puitepäätöksen 2002/629/YOS korvaamisesta annetun direktiivin 2001/36/EU 23 artiklan 2 kohtaan, jonka mukaan ”komissio esittää viimeistään 6 päivänä huhtikuuta 2016 Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen, jossa arvioidaan sellaisen voimassa olevan kansallisen lainsäädännön, jossa säädetään rangaistavaksi teoksi ihmiskaupan hyväksikäytön kohteena olevien palvelujen käyttö, vaikutusta ihmiskaupan ehkäisyyn, sekä liittää siihen tarvittaessa asianmukaisia ehdotuksia”.
Ihmiskaupan uhrien palvelujen käyttämisen kriminalisoinnista säädetään direktiivin 2011/36/EU 18 artiklan (otsikko ”Ehkäisy”) 1 ja 4 kohdassa, joiden mukaan ”1. Jäsenvaltioiden on toteutettava tarkoituksenmukaisia toimenpiteitä, kuten koulutusta, hillitäkseen ja vähentääkseen kysyntää, joka edistää kaikenlaista ihmiskauppaan liittyvää hyväksikäyttöä. […] 4. Ihmiskaupan ehkäisemisen ja torjunnan tehostamiseksi kysyntää hillitsemällä jäsenvaltioiden on harkittava toimenpiteiden toteuttamista sellaisten palvelujen käytön kriminalisoimiseksi, joissa on kyse 2 artiklassa tarkoitetusta hyväksikäytöstä, kun tiedetään, että palvelun tarjoaja on 2 artiklassa tarkoitetun rikoksen uhri”.
Tässä kertomuksessa kuvataan nykyistä kansallista lainsäädäntöä, jolla kriminalisoidaan ihmiskaupan uhrien palvelujen käyttö, ja arvioidaan tällaisten oikeudellisten toimenpiteiden vaikutusta. Muiden kuin oikeudellisten toimenpiteiden, joita kansallisella tasolla saattaa olla, tai sellaisten oikeudellisten toimenpiteiden, jotka eivät liity ihmiskaupan uhrien palvelujen käyttämisen kriminalisointiin, tarkastelu ei kuulu 23 artiklan 2 kohdan soveltamisalaan. Tässä kertomuksessa ei kuitenkaan arvioida direktiivin 2011/36/EU säännösten noudattamista. Kertomusta tulisi lukea yhdessä komission laatiman kertomuksen kanssa, jossa arvioidaan direktiivin 23 artiklan 1 kohdan mukaisesti, missä määrin jäsenvaltiot ovat toteuttaneet tarvittavat toimenpiteet ihmiskaupan ehkäisemisestä ja torjumisesta sekä ihmiskaupan uhrien suojelemisesta annetun direktiivin 2011/36/EU noudattamiseksi (COM(2016) 722). Siinä otetaan huomioon myös komission ensimmäinen kertomus ihmiskaupan torjunnassa ja sen uhrien suojelemisessa edistymisestä (jäljempänä ”seurantakertomus”).
Laatiessaan tätä kertomusta komissio hyödynsi jäsenvaltioilta saamiaan tietoja, jotka olivat peräisin toukokuussa 2016 lähetetystä kyselystä, ja kuuli kansalaisjärjestöjä EU:n ihmiskaupan torjuntaa koskevan kansalaisyhteiskuntafoorumin 1 kautta sekä Euroopan komission ihmiskauppaa käsittelevää asiantuntijaryhmää 2 .
2.Voimassa oleva kansallinen lainsäädäntö, jossa säädetään ihmiskaupan hyväksikäytön kohteina olevien palvelujen käyttö rangaistavaksi teoksi
2.1. Yhteenveto vastauksista
Jäljempänä oleva analyysi perustuu jäsenvaltioiden antamiin vastauksiin. Komissio ei voi sulkea pois mahdollisuutta, että on myös muuta kansallista lainsäädäntöä tai kehityssuuntauksia. Analyysia varten komissio pyysi jäsenvaltioita ilmoittamaan seuraavista seikoista: ”Voimassa oleva lainsäädäntö, jossa säädetään ihmiskaupan hyväksikäytön kohteina olevien palvelujen käyttämisen kriminalisoinnista; ketä tarkalleen ottaen kriminalisoidaan; onko kaikki hyväksikäytön muodot tarkoitus kriminalisoida; vaatiiko lainsäädäntö sen todistamista, että henkilön tiedetään olevan ihmiskaupan uhri ja tieto siitä, miten se vaikuttaa lainsäädännön soveltamiseen; mitä toimenpiteitä toteutettiin sen varmistamiseksi, että kansalaiset tietävät tästä laista, sen tehokkaan täytäntöönpanon varmistamiseksi; saatavilla olevat tilastotiedot syytteistä ja tuomioista sekä kohdatuista esteistä; jos voimassa olevaa kansallista lainsäädäntöä ei ole, syyt sille, miksi ei, ja mitä vaihtoehtoisia toimia on käytössä kriminalisointia koskevan velvoitteen täyttämiseksi; miten näiden lakien vaikutusta arvioidaan ja sitä koskevat ehdotukset; millaisia kuulemismenettelyjä käytetään ja onko näitä lakeja arvioitu tai tutkittu jäsenvaltion toimeksiannosta.”
On syytä korostaa, etteivät jäsenvaltiot esittäneet toimittamissaan tiedoissa, miten ne täyttävät lakisääteisen velvollisuutensa harkita uhrien palvelujen käyttäjien kriminalisointia direktiivin 2011/36/EU 18 artiklan 4 kohdan mukaisesti.
Jäsenvaltioiden vastausten analyysi osoittaa, että tätä kertomusta laadittaessa on kymmenen (10) jäsenvaltiota, jotka ovat kriminalisoineet sellaisten ihmiskaupan hyväksikäytön kohteina olevien palvelujen käytön, joiden tarjoajat ovat ihmiskaupan uhreja, ja viisitoista (15) jäsenvaltiota, jotka ovat kriminalisoineet ihmiskaupan uhrien palvelujen käytön vain rajallisesti ja valikoivasti.
Tarkemmin sanottuna tämä tarkoittaa seuraavaa:
1) Jäsenvaltiot, jotka ovat kriminalisoineet kaikenlaisen hyväksikäytön (BG, EL, HR, CY, LT, MT, PT, RO, SI, UK)
Kymmenen (10) jäsenvaltiota ilmoitti, että niissä on voimassa olevaa lainsäädäntöä, jolla kriminalisoidaan ihmiskaupan hyväksikäytön kohteina olevien palvelujen käyttö (BG, EL HR, CY, LT, MT, PT, RO, SI, UK 3 ), ja lainsäädäntö koskee kaikenlaista hyväksikäyttöä.
Bulgaria ilmoitti komissiolle, että Bulgarian rikoslain (159c artiklan) mukaan henkilölle, joka käyttää ihmiskaupan uhriksi joutunutta henkilöä irstailuun, pakkotyöhön tai kerjäämiseen tai ottaa tältä elimiä, kudoksia, soluja tai ruumiinnesteitä taikka pitää tätä pakolla alistettuna henkilön suostumuksesta riippumatta, määrätään 3–10 vuoden vapausrangaistus ja 10 000–20 000 levin sakko. Unkarissa on samankaltainen mutta vielä tiukempi säännös, jonka nojalla samat rangaistukset määrätään kenelle tahansa, joka tietoisesti käyttää ihmiskaupan uhrin tai niiden henkilöiden palveluita, jotka tuomitaan ihmiskauppaan liittyvästä rikoksesta. Kypros ilmoitti, että lain 60(I)/2014 17 artiklan nojalla henkilö, joka voi kohtuudella olettaa käyttämiensä työntekijöiden tai palvelujen tarjoajan olevan ihmiskaupan uhreja, on tuomittava rangaistukseen ihmiskaupan torjumiseksi säädetyn lain nojalla. Kreikassa tällaiset kansalliset säännökset on säädetty vuonna 2013 voimaan tulleessa laissa 4198/2013, jossa kriminalisoidaan ne henkilöt, jotka tietoisesti hyväksyvät työntekijäksi henkilön, joka on ihmiskaupan uhri, sekä ne henkilöt, jotka tietoisesti harjoittavat seksuaalista toimintaa henkilön kanssa, joka on ihmiskaupan uhri. Liettua ilmoitti, että rikoslain 147–2 artiklan nojalla henkilölle, joka käyttää ihmiskaupan uhrien tarjoamia palveluja ja joka tiesi tai jonka olisi pitänyt tietää, että henkilöt ovat uhreja, määrätään rangaistukseksi sakko tai vapautta rajoittavia toimenpiteitä. Lisäksi henkilö, joka toimii näin ja antaa sen jälkeen vapaaehtoisesti tietoja lainvalvontaviranomaisille ja tekee aktiivisesti yhteistyötä ennen epäillyksi toteamistaan, voidaan vapauttaa rikosoikeudellisesta vastuusta. Myös oikeushenkilöt voidaan asettaa vastuuseen tällaisesta toiminnasta. Malta ilmoitti komissiolle, että henkilö, joka osallistuu tällaisiin palveluihin tai työhön tai käyttää tällaisia palveluja tietäen, että palveluja tai työtään tarjoava henkilö on joutunut ihmiskaupan uhriksi, syyllistyy rikokseen, ja hänet on saatettava siitä vastuuseen tuomitsemalla hänet vankilaan vähintään 18 kuukaudeksi ja enintään viideksi vuodeksi. Samankaltaisia säännöksiä on Portugalissa ja Sloveniassa (enintään kolmen vuoden vankilatuomio ja sakko). Romania ilmoitti komissiolle, että Romanian rikoslain 126 artiklan mukaan henkilölle, joka käyttää rikoslain (hyväksikäyttöä koskevassa) 182 artiklassa tarkoitettuja palveluja ja joka ei ole ihmiskaupan harjoittaja ja joka tietää, että palvelujen tarjoaja on ihmiskaupan uhri, on määrättävä rangaistus.
2) Jäsenvaltiot, joissa ei ole vahvistettu asiaa koskevia nimenomaisia kansallisia säännöksiä tai joissa ihmiskaupan uhrien palvelujen käyttö on kriminalisoitu rajatusti ja valikoivasti 4
Neljätoista (14) jäsenvaltiota ilmoitti, ettei niissä ole varsinaisia lainkohtia, joissa säädetään ihmiskaupan kaikenlaisen hyväksikäytön kohteina olevien palvelujen käyttö rangaistavaksi teoksi (AT, BE, CZ, DE, EE, ES, FR, HU, IT, LV, LU, NL, PL, SK). Jotkin jäsenvaltiot (FI, IE, SE) ovat kuitenkin ottaneet käyttöön lainsäädäntöä, joka koskee ihmiskaupan uhrien käyttöä vain tietynlaisessa hyväksikäytössä. Suomi ja Irlanti ilmoittivat, että niissä on voimassa olevaa lainsäädäntöä, joka koskee vain ihmiskaupan uhrien seksuaalista hyväksikäyttöä. Ruotsi ilmoitti, että vaikka sillä ei olekaan tiettyjä säännöksiä, joilla kriminalisoidaan ihmiskaupan uhrin palvelujen käyttö, se soveltaa kuitenkin seksipalvelujen oston kieltävän lain säännöksiä, jotka voivat kattaa myös seksuaaliseen hyväksikäyttöön tähdänneen ihmiskaupan uhrien antamat palvelut.
Niissä jäsenvaltioissa, joissa nimenomaisia säännöksiä ei ole annettu, voidaan joissakin tapauksissa jäsenvaltioiden antamien tietojen mukaan tukeutua säännöksiin, jotka liittyvät seksuaalirikoksiin tai lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön (esimerkiksi IT, ES, NL ja BE). Vaikka Italiassa ei ole nimenomaisia säännöksiä, se ilmoitti pitävänsä Italian rikoslain 603 artiklan 2 kohdan nojalla työvoiman laitonta välittämistä ja hyväksikäyttöä yleisesti rangaistavana tekona. Myöskään Itävallassa ei ole ihmiskaupan uhreja koskevia nimenomaisia säännöksiä, mutta siellä on hiljattain annettu säännös, joka koskee osallistumista seksuaaliseen toimintaan, joka on toisen osapuolen tahdon vastaista, käyttämällä henkilön ahdinkoa hyväksi tai aiemmin tapahtuneen pelottelun jälkeen.
Lisäksi jotkin jäsenvaltiot ilmoittivat, että niissä on käytössä vain toimenpiteitä, joilla saatetaan maassa laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten työnantajiin kohdistettavia seuraamuksia ja toimenpiteitä koskevista vähimmäisvaatimuksista 18 päivänä kesäkuuta 2009 annettu direktiivi 2009/52/EY 5 (ns. työnantajiin kohdistettavista seuraamuksista annettu direktiivi) (esimerkiksi Puola tai Unkari) osaksi kansallista lainsäädäntöä ja pannaan se täytäntöön. Tältä osin 18 päivänä kesäkuuta 2009 annetun direktiivin 2009/52/EY soveltamista koskevassa tiedonannossa todetaan, että jäsenvaltiot ovat yleensä kriminalisoineet laittoman työnteon kaikissa 9 artiklassa kuvatuissa olosuhteissa (mukaan luettuina tilanteet, joissa työntekijä tietää työntekijän olevan ihmiskaupan uhri). Tämän tiedonannon mukaan Tšekki ja Espanja eivät varsinaisesti rankaise laittomasta työnteosta tilanteissa, joissa ’työnantaja tiesi työntekijän olevan ihmiskaupan uhri’ 6 .
On kuitenkin todettava, että henkilöiden osalta direktiivin 2009/52/EY soveltamisala rajoittuu vain EU:ssa laittomasti oleskeleviin kolmansien maiden kansalaisiin. Se ei siis koske sellaisia ihmiskaupan uhreja, jotka ovat EU:n kansalaisia tai jotka ovat kolmansien maiden kansalaisia mutta jotka oleskelevat EU:ssa laillisesti. Lisäksi direktiiviä sovelletaan tilanteisiin, joissa työntekijät ovat työsuhteessa 7 , mutta se ei koske tapauksia, joissa uhrit ovat itsenäisiä ammatinharjoittajia tai joissa hyväksikäyttäjä ei ole työnantaja. Niinpä direktiivissä 2009/52/EY säädettyä kriminalisointia on mukautettu direktiivin aineelliseen soveltamisalaan, joka on rajallinen ja riittämätön kaikkien ihmiskauppaan liittyvien tilanteiden huomioon ottamiseksi. Se on kuitenkin hyvä esimerkki toimista, joita voitaisiin käyttää tässäkin yhteydessä ihmiskauppaan liittyvien säädöskehysten kehittämisen ja konsolisoinnin jatkamisessa.
3) Kriminalisoinnin vaihtoehdot
Kuten edellä on mainittu, direktiivin 18 artiklan 4 kohdan mukaan jäsenvaltioilla on velvollisuus ainakin harkita niiden kriminalisointia, jotka tietoisesti käyttävät ihmiskaupan uhrien palveluja. Jäsenvaltiot antoivat komissiolle kuitenkin vain vähän tietoa vaihtoehdoista, jos niillä ei ole kansallisia toimia, joilla ihmiskaupan uhrien palvelujen käyttäjät kriminalisoidaan. Kyselyihin saatujen vastausten perusteella vaikuttaa siltä, että vain Alankomaat ja Espanja antoivat tietoa vaihtoehdoista. Alankomaat kertoi rikoksista anonyymisti ilmoittamista koskevista kampanjoista, tietoisuuden lisäämisestä sekä lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevien syytteiden julkisuudesta ja maksujen osalta liike-elämän eri osa-alueiden kanssa tehtävistä ihmisoikeuksia edistävistä sopimuksista. Espanja puolestaan ilmoitti, että vaikka sillä ei ole nimenomaista säännöstä ihmiskaupan uhrin seksipalvelujen käyttämisen kriminalisoinnista, mitä tahansa tällaista toimintaa voidaan pitää henkilön seksuaaliseen vapauteen ja koskemattomuuteen kohdistuvana rikoksena, jos tiedetään, miten haavoittuvassa asemassa uhri on, jolloin voidaan soveltaa rikoslain asianmukaisia artikloja.
4) Arvioinnit
Muutamat jäsenvaltiot ilmoittivat tilanneensa näiden lakien arviointeja tai asiaan liittyviä tutkimuksia (esimerkiksi FI, SE). Ruotsi ilmoitti komissiolle, että seksipalvelujen ostokieltoa koskeva raportti julkaistiin vuonna 2010. Raportin keskeisiä havaintoja olivat seuraavat: a) katuprostituutio oli vähentynyt puolella, b) internetistä oli tullut uusi prostituution areena, c) seksipalvelujen ostokielto oli heikentänyt järjestäytyneen rikollisuuden vakiintumista, ja d) kiellon julkinen tukeminen oli lisääntynyt. Lisäksi piakkoin julkaistaneen ihmiskaupan torjumista koskeva raportti, jossa arvioidaan ihmiskauppaa koskevan seuraamussäännöksen soveltamista ja tarkastellaan, miten lainvalvontaviranomaiset tutkivat ja käsittelevät ihmiskauppaan liittyviä asioita.
Suomi teetti tutkimuksen sen jälkeen, kun korkein oikeus antoi periaatteellisen tuomion seksipalvelujen oston ns. osittaisesta kriminalisoinnista, kun palveluita ostetaan välitetyiltä prostituoiduilta ja ihmiskaupan uhreilta. Tutkimuksessa todettiin, että lain soveltamisen suurin ongelma oli se, että oli löydetty ja tutkittu vain muutamia seksikaupan uhrin hyväksikäyttöön liittyviä tapauksia, joista oli nostettu syyte ja määrätty rangaistus. Tahallisuuden vaatimuksen ilmoitettiin olevan ongelmallinen seksin ostajien osittaisessa kriminalisoinnissa. Raportissa todettiin, että tilanne oli suotuisa sellaisille seksin ostajille, jotka välttelivät kaikkea tietoa prostituoitujen olosuhteista mutta jotka tunsivat lain hyvin. Tutkijat ehdottivat, että seksin ostaminen kriminalisoitaisiin kokonaan. Tämän raportin perusteella Suomen hallitus ehdotti, että rikoksen määritelmää muutettaisiin siten, että se perustuisi käyttäjän tuottamuksellisuuteen 8 .
Yhdistynyt kuningaskunta (Pohjois-Irlanti) odottaa arvioinnin valmistuvan vuonna 2018, ja se ilmoitti, että Skotlanti on tilannut aiheesta tutkimuksen ihmiskauppaa ja hyväksikäyttöä koskevan lain tarkastuksen aikana (2015).
Kaiken kaikkiaan jäsenvaltiot toimittivat komissiolle niukasti tilastotietoja ja syytteitä ja tuomioita ilmoitettiin vain vähän. Lisäksi on kyseenalaista, onko kansallisella tasolla saatavilla koottuja tietoja näistä rikoksista. Esimerkiksi Italia korostaa, ettei sillä ole tällä hetkellä erillisiä tietoja, jotka koskevat ihmiskaupan uhrien palvelujen käyttöä. Komissio perehtyy tähän osa-alueeseen tarkemmin sen työn yhteydessä, jota on tehty ihmiskaupasta EU:n tasolla kerättyjen tilastotietojen laadun ja vertailtavuuden parantamiseksi.
2.2.Vaikutuksen ja soveltamisen arviointi
Komissiolle toimitetut tiedot osoittavat, että jäsenvaltioiden lähestymistavat ja käytännöt ovat varsin erilaisia. Kaikissa jäsenvaltioissa, joissa on säädetty kansallisia toimenpiteitä, joiden myötä ihmiskaupan hyväksikäytön kohteina olevien palvelujen käyttöä pidetään rangaistavana tekona, näiden säännösten henkilöön liittyvä soveltamisala on rajattu vain niihin, jotka käyttävät uhrien tarjoamia palveluja tai työvoimaa suoraan.
Valtaosassa niitä jäsenvaltioita, joissa ihmiskaupan hyväksikäytön kohteina olevien palvelujen käyttö on säädetty rangaistavaksi teoksi kansallisin laein, jäsenvaltiot ilmoittivat, että niiden vaikutusten arviointi on vielä liian varhaista. Tämä johtuu siitä, että toimenpiteet tulivat voimaan vuonna 2013, jolloin direktiivin 2011/36/EU osaksi kansallista lainsäädäntöä saattamisen määräaika umpeutui, joten direktiivin täytäntöönpanolle on ollut vasta vähän aikaa.
Niistä jäsenvaltioista, joissa mainittuja säännöksiä on, kaikki edellyttävät, että käyttäjän on pitänyt tietää etukäteen, että henkilö, jonka palveluja käytetään, on ihmiskaupan uhri. Näissä tapauksissa todisteiden hankkiminen on ilmoitusten mukaan yleensä hankalaa. Useimmissa näistä jäsenvaltioista todistustaakka on pääasiassa syyttäjällä: epäilty/vastaaja hyötyy syyttömyysolettamasta, eikä hänellä ole velvollisuutta osoittaa syyttömyyttään. Vain Irlannissa todistustaakka on siirretty vastaajalle, jonka on osoitettava, ettei hän tiennyt ja ettei hänellä ollut kohtuullista syytä uskoa, että rikoksen kohteena ollut henkilö oli ihmiskaupan uhri.
Tästä Euroopan neuvoston ihmiskaupan vastaisen yleissopimuksen selitysmuistiossa todetaan, että ”[...] asiasta tietämisen osoittaminen voi olla syyttäjäviranomaisille vaikeaa. Samankaltainen vaikeus syntyy myös monien muuntyyppisten rikosoikeudellisten säännösten yhteydessä, joissa edellytetään todisteita joistakin rikokseen liittyvistä aineettomista seikoista. Vaikeus löytää todisteita ei kuitenkaan välttämättä ole vakuuttava peruste sille, ettei tietyntyyppistä toimintaa pidettäisi rikoksena”. Näin ollen se, että todisteiden hankkiminen rikoksesta on vaikeaa, ei saisi johtaa siihen, ettei tietyntyyppistä toimintaa kriminalisoitaisi.
Vaikka onnistuneilla tutkinnoilla, syytteillä ja tuomioilla on epäilemättä pelotevaikutus, on kuitenkin kyseenalaista, miten niihin liittyviä tilastoja tulisi tulkita etenkin arvioitaessa asiaan liittyvien toimenpiteiden vaikutusta tai onnistumista. Kun otetaan huomioon, että näiden toimenpiteiden suurin vaikutus on siinä, että niillä estetään rikosta edes tapahtumasta, syytteitä ja tuomioita koskevista tilastoista ei voi saada varmaa osoitusta toimenpiteiden tehokkuudesta. Kuten edellä on mainittu, tätä kertomusta varten saatiin vain niukasti tilastotietoja. Bulgaria ilmoitti, että vuonna 2014 syytteitä nostettiin vain neljä (4) ja tuomioita annettiin yksi (1); vuonna 2015 syytteitä nostettiin viisi (5) ja tuomioita annettiin kaksi (2). Kreikka ilmoitti, että Kreikan poliisin tilastotietojen mukaan uuden lain voimaantulon jälkeen syytteitä on nostettu yksi (1). Romania toteaa lisäksi, että järjestäytyneen rikollisuuden ja terrorismin tutkinnasta vastaavalle yksikölle ilmoitettiin ensimmäiset tapaukset vuonna 2015, ja yhdeksän (9) henkilöä sai syytteen ihmiskaupan uhrien palvelujen käyttöä koskevasta rikoksesta. Korkeimman tuomarineuvoston mukaan toukokuuhun 2016 mennessä 15 henkilöä oli saanut tuomion hyväksikäytön kohteeksi joutuneen henkilön palvelujen käyttöä koskevasta rikoksesta. Nämä tuomiot eivät kuitenkaan olleet lopullisia, ja niistä voidaan valittaa korkeimpaan oikeuteen.
Tältä osin komissio muistuttaa seurantakertomuksen havainnoista: ” Komission kokoamat tiedot osoittavat selvästi, että jäsenvaltioiden on syytä tehostaa toimia, joilla pyritään lisäämään tutkinta- ja syytetoimia ja keventämään rasitusta, joka kohdistuu uhreihin heidän antaessaan todistajanlausuntoja todisteiden keräämistä koskevan menettelyn aikana. Jäsenvaltiot voisivat kehittää säännöllistä ja räätälöityä koulutusta tutkijoille, syyttäjille ja tuomareille ja tehdä järjestelmällistä talousrikostutkintaa (kuten rahanpesunvastainen toimintaryhmä suosittaa). Lisäksi voitaisiin ottaa käyttöön muita tuloksellisia tiedustelujohtoisia tutkintavälineitä, joilla voidaan hankkia monentyyppisiä todisteita tukemaan uhrien todistajanlausuntoja. Jäsenvaltioiden olisi myös osoitettava toimille riittävät taloudelliset ja henkilöstöresurssit, jotta tämäntyyppiseen rikollisuuteen voidaan puuttua asianmukaisesti.”
Rikosoikeudellisen vastuun rajoittaminen vain tilanteeseen, jossa käyttäjällä on suoraa ja todellista tietoa siitä, että henkilö on ihmiskaupan uhri, muodostaa erittäin korkean kynnyksen syytteiden nostamiseen. Siksi tietoisuuden tason arvioiminen, jota tämän rikoksen tunnusmerkkien täyttyminen edellyttää, vaatii hyvin tarkkaa tutkimista.
3.Ihmiskaupan tehokkaan estämisen varmistaminen
Tässä luvussa kuvataan komission näkemyksiä 9 asiasta. Näkemykset perustuvat EU:n ihmiskaupan vastaiseen strategiaan 10 ja muihin keskeisiin ohjauskeinoihin 11 , ja tämä luku on runkona niiden analyysille. Edellä esitelty analyysi on osoittanut, että ihmiskaupan uhrien käyttäjien oikeudelliseen kohteluun liittyvä säädöskehys kansallisella tasolla on epätäydellinen ja kirjava. Tämä vaikuttaa rikosten tehokkaaseen ehkäisyyn. Juuri tämän vuoksi ihmiskauppa on edelleen yleistä huolimatta toteutetuista ponnisteluista eikä ole merkkejä siitä, että tämä vakava rikollisuus olisi vähenemässä.
Tältä osin ihmiskauppaa estävien toimien kannalta ratkaiseva tärkeä perusperiaate on rikoksentekijöiden saattaminen vastuuseen teoistaan. Tämä on otettu huomioon myös muissa keskeisissä kansainvälisissä ja eurooppalaisissa säädöksissä 12 . Tätä ovat korostaneet myös Euroopan parlamentti 13 , Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous 14 ja kansalaisjärjestöt 15 .
Euroopan turvallisuusagendassa komissio on todennut, että inhimilliset, sosiaaliset ja taloudelliset kustannukset ihmiskaupasta, joka on vakavaa, rajatylittävää ja järjestäytynyttä rikollisuutta, ovat valtavat. Tätä komissio on toistuvasti korostanut kertomuksissaan ja tutkimuksissaan 16 . Sitä edistävät kaikenlaisen hyväksikäytön kysyntä ja suuret tuotot. Tuotot puolestaan johtavat sekä laillisten että laittomien talouksien piirissä tarjonnan ja kysynnän monimutkaiseen vuorovaikutukseen, johon on puututtava, jos tämä rikollisuus halutaan hävittää 17 . Tähän kysyntään puuttuminen ja sen vähentäminen on direktiivin 2011/36/EU nojalla lakisääteinen velvollisuus, ja tavoitteena on estää sitä tapahtumasta ollenkaan muuttamalla laajempaa ympäristöä siten, että ihmiskauppaa edistäviä tekijöitä vähennetään.
3.1. Ihmiskaupan uhrien tarjoamien palvelujen käyttäjän tunnistaminen
Kysyntä kattaa kaikki ne yksilöt, ryhmät tai oikeushenkilöt, joiden tavoitteena on uhrien hyväksikäyttö monenlaisen hyödyn saavuttamiseksi: niitä ovat ne, jotka suoraan käyttävät ja hyväksikäyttävät uhreja, sekä ne, jotka toimivat hyväksikäytön edistäjinä tai mahdollistajina, sekä yleensä ne, jotka luovat tällaisen toiminnan sallivaa ympäristöä ja vaikuttavat sen luomiseen.
Liiketoiminnan alat, joilla käytetään ihmiskaupan uhreja ja joille ihmiskaupan tuotot päätyvät, eivät rajoitu rikollisjärjestöihin, vaan ihmiskauppaan liittyy usein myös laillista liiketoimintaa. Hyötyjät voivat olla uhrien sukulaisia, epävirallisia tai virallisia rekrytointifirmoja, työnvälitysyrityksiä, jotka välittävät työvoimaa tietyille aloille, maailmanlaajuisten toimitusketjujen alihankkijoita, matkatoimistoja ja kuljetusyrityksiä sekä IT-alan yrityksiä.
Toisen kysynnän lähteen muodostavat kuluttajat, jotka voivat olla esimerkiksi henkilöitä, jotka ostavat uhrien valmistamia tuotteita ja jotka eivät tiedä, miten ne on valmistettu, tai ihmiskaupan uhreja tietoisesti käyttäviä henkilöitä, jotka eivät välitä ihmiskaupan ja työvoiman/seksuaalisen hyväksikäytön selvistä merkeistä, kuten erittäin alhaisista hinnoista tai väkivallan ja pelottelun merkeistä. Tämän vuoksi tässä kertomuksessa ei käytetä käsitettä ”asiakas”, kun kyse on joko ihmiskauppaan liittyvän seksuaalisen hyväksikäytön aikuis- tai lapsiuhreista, koska tämä sana hämärryttäisi ihmiskaupan uhrien kokemaa kärsimystä ja hyväksikäyttöä ja heidän ihmisoikeuksiensa loukkaamista.
Komission yksiköiden valmisteluasiakirjassa, joka on liitetty komission kertomukseen edistymisestä ihmiskaupan torjunnassa ja sen uhrien suojelemisessa, todetaan seuraavaa: ”Lopullinen tavoite eli ihmiskaupan hävittäminen voidaan saavuttaa vain, jos rikoksen tapahtuminen estetään, ja siinä on käytettävä monenlaisia välineitä, joita EU:n ja jäsenvaltioiden tasolla on saatavilla [...]. Tämä tarkoittaa sitä, että on puututtava niihin perussyihin, jotka altistavat ihmisiä ihmiskaupalle – kuten köyhyys, sukupuolten välinen epätasa-arvo ja naisiin kohdistuva väkivalta, etninen syrjintä, yhteiskunnallinen syrjäytyminen, laiton muuttoliike – mutta on myös varmistettava, että ne, jotka hyötyvät rikoksesta ja käyttävät uhreja hyväksi, saatetaan oikeuden eteen.” 18
On selvää, että ihmiskauppa ja kaikki siihen liittyvä on aina laitonta. Ihmiskaupassa ei ole mitään laillista. Se, että henkilö käyttää toista henkilöä hyväksi pakottavissa olosuhteissa, on rangaistavaa toimintaa kaikissa rikosoikeudellisissa järjestelmissä. Ihmiskaupalle ei ole minkäänlaista oikeudellista tai moraalista perustetta. Se on vakava rikos ja vakava loukkaus ihmisarvoa kohtaan, ja se on kielletty Euroopan unionin perusoikeuskirjan 5 artiklan 3 kohdassa. Jos ihmiskaupan uhriksi joutuneen henkilön palveluiden käyttöä ei kriminalisoida etenkin, jos käyttäjä tietää henkilön olevan ihmiskaupan uhri, ihmiskaupan torjunnan teho heikkenee, ja se estää myös direktiivin 2011/36/EU tavoitteiden saavuttamisen. Vaikka kansallisessa lainsäädännössä ei säädetä ihmiskaupan hyväksikäytön kohteina olevien palvelujen käyttöä rangaistavaksi teoksi, tosiasia on, että useissa tapauksissa uhreja on toistuvasti raiskattu, käytetty henkisesti ja fyysisesti hyväksi, ja he ovat kärsineet rikoksista, jotka kohdistuvat heidän vapauteensa, ihmisarvoonsa, seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteensa ja ruumiilliseen loukkaamattomuuteensa.
4. Loppuhuomautukset ja jatkotoimet
Kuten direktiivin 2011/36/EU 18 artiklan 4 kohdassa säädetään, ihmiskaupan ehkäisemisen ja torjunnan tehostamiseksi jäsenvaltioiden on harkittava toimenpiteiden toteuttamista sellaisten ihmiskaupan hyväksikäytön kohteina olevien palvelujen käytön kriminalisoimiseksi, joiden tarjoajat ovat ihmiskaupan uhreja. Tässä kertomuksessa esitetty analyysi, joka liittyy voimassa olevan asiaankuuluvan kansallisen lainsäädännön vaikutuksen arviointiin direktiivin 23 artiklan 2 kohdan mukaisesti, osoittaa, että lainsäädäntöympäristö on varsin kirjava, eikä sen avulla voida tehokkaasti hillitä näiden palvelujen kysyntää.
Jos ihmiskauppaan liittyvien palvelujen käyttöä ei kriminalisoida lainkaan tai jos se kriminalisoidaan epäasianmukaisesti, ihmiskauppiaiden toimintaa, joka on jo lähtökohtaisesti uhrien hyväksikäyttöä, ei voida hillitä riittävästi, vaan se voi päinvastoin jopa lisääntyä rankaisemattomuuden kulttuurin vuoksi. Kysynnän hillitsemisen haasteena onkin keskittyä aiempaa enemmän niihin, jotka käyttävät kaikenlaisen ihmiskaupan palveluita tietäen, että henkilö on rikoksen uhri.
Tällä hetkellä useiden jäsenvaltioiden oikeusjärjestelmässä ei rangaista niitä, jotka käyttävät näitä palveluja tietäen, mistä on kyse, tai heitä rangaistaan vain osittain. Tämä vaikuttaa oikeusvarmuuteen esimerkiksi seuraavien seikkojen osalta: käyttäjän ja uhrin väliseen suhteeseen liittyvä rikosoikeudellinen vastuu; niiden henkilöiden oikeuskohtelu, jotka hyötyvät hyväksikäytöstä tai järjestävät ja mahdollistavat sen; käyttäjän ja hyväksikäyttäjän välinen erottelu; välittäjien vastuu ja laajemmat toimitusketjut.
Jäsenvaltioiden olisi tehostettava pyrkimyksiään, jotta varmistetaan aiempaa yhtenäisempi ja ennalta ehkäisevä toiminta tätä rajatylittävän rikollisuuden osaa eli ihmiskauppaa vastaan. Tämän kertomuksen varsinainen tavoite on vaikuttaa direktiivin 2011/36/EU tavoitteiden eli kysynnän vähentämisen ja ihmiskaupan estämisen saavuttamiseen, jotta varmistetaan, etteivät rikollisryhmät hyödy ihmiskaupan uhrien käyttäjien erilaisesta oikeuskohtelusta. Tältä osin komissio on tehnyt tärkeitä päätelmiä jäsenvaltioiden tilanteen seuraamisesta, jatkaa mahdollisten vaihtoehtojen tutkimista ja tekee tarvittaessa asianmukaisia säädösehdotuksia direktiivin 2011/36/EU 23 artiklan 2 kohdan mukaisesti.