52015DC0158

Sisällysluettelo

1..................... Johdanto.. 2

2..................... Euroopassa olevat korkea-aktiiviset umpilähteet. 3

3..................... Direktiivin 2003/122/Euratom täytäntöönpano EU27-maissa   3

3.1.................. Johdanto. 3

3.2.................. Katsaus täytäntöönpanoon. 4

3.3.................. Alat, joilla direktiivin täytäntöönpano on ollut epäjohdonmukaista. 4

3.4.................. Alat, joilla direktiivin täytäntöönpano on ollut vaikeaa. 5

3.5.................. Komission suorittama direktiivin täytäntöönpano. 5

3.6.................. Direktiivin täytäntöönpanon parantamista koskevat suositukset 6

3.7.................. Parhaat käytännöt direktiivin täytäntöönpanossa. 7

4..................... Direktiivin 2003/122/Euratom vaatimukset EU:n uuden perusnormidirektiivin osana.. 8

4.1.................. Johdanto. 8

4.2.................. Sääntelyn yhdenmukaistaminen IAEA:n sääntöjen kanssa. 8

4.3.................. Muut muutokset 9

5..................... Päätelmät. 10

1. Johdanto

Yhdysvalloissa vuonna 2001 tapahtuneiden terrori-iskujen jälkeen monet kansalliset turvallisuusorganisaatiot ilmaisivat huolensa siitä, että terroristiryhmät saattaisivat käyttää radioaktiivisia lähteitä aseina herättääkseen pelkoa ja aiheuttaakseen julkista levottomuutta. Kansainvälinen atomienergiajärjestö ja Euroopan unioni ryhtyivät molemmat toimiin luodakseen kansainvälisen oikeudellisen kehyksen, jolla varmistettaisiin tällaisten lähteiden, erityisesti kaikkein korkea-aktiivisimpien lähteiden, turvallisuus ja niihin liittyvät turvajärjestelyt.

Direktiivi 2003/122/Euratom [1], jäljempänä ”umpilähdedirektiivi”, tuli voimaan 31. joulukuuta 2003, ja se oli pantava kahden vuoden kuluessa täytäntöön. Direktiivillä luodaan oikeudellinen kehys, jonka tavoitteena on varmistaa korkea-aktiivista radioaktiivista ainetta sisältävien umpilähteiden valvonta ja turvallisuus Euroopassa. Se velvoittaa jäsenvaltiot perustamaan järjestelmiä, joiden avulla tunnistetaan isännättömät radioaktiiviset lähteet ja otetaan menneestä toiminnasta jäljelle jääneet radioaktiiviset lähteet talteen. Jokainen EU:n jäsenvaltio on nimennyt toimivaltaisen viranomaisen hoitamaan direktiivissä säädettyjä tehtäviä[2,3].

Umpilähdedirektiivin 14 artiklan mukaan komission on raportoitava direktiivin täytäntöönpanosta saaduista kokemuksista. Täytäntöönpanoa on tarkasteltu yleiskuvan saamiseksi 1) käytössä olevien korkea-aktiivisten lähteiden valvonnasta, 2) käytöstä poistettujen lähteiden hallinnasta ja 3) isännättömien lähteiden[1] käsittelystrategioista EU:ssa. Tarkastelu perustuu umpilähdedirektiivin täytäntöönpanoa käsitteleviin jäsenvaltioiden kansallisiin raportteihin sekä kyselylomakkeisiin, haastatteluihin ja eurooppalaisten sidosryhmien luokse tehtyihin tiedonhankintamatkoihin[2]. Tarkastelun tulokset osoittavat, että direktiivin vaatimusten täytäntöönpanotavoissa on eroja. Joissakin jäsenvaltioissa korkea-aktiivisten umpilähteiden valvontajärjestelyjä ja hallintoa on kehitetty hyvin pitkälle, kun taas toiset jäsenvaltiot täyttävät EU-vaatimukset suhteellisen vaatimattomalla hallinnolla. Tämä ei ole yllättävää, koska korkea-aktiivisten umpilähteiden määrä vaihtelee EU:ssa jäsenvaltiosta toiseen: joissakin niitä on vain muutamia, kun taas toisissa niitä on useita tuhansia.

Yleisesti katsoen umpilähdedirektiivi on pantu kaikissa jäsenvaltioissa asianmukaisesti täytäntöön; direktiivin tavoitteet on saavutettu, eikä ole syytä epäillä, etteikö korkea-aktiivisia umpilähteitä valvottaisi riittävästi kaikissa EU:n jäsenvaltioissa. Vaikeinta täytäntöönpanossa on järjestää aiemmasta toiminnasta jäljelle jääneiden isännättömien lähteiden etsintäkampanjoita[3]. Lisäksi esiintyy joitakin epäjohdonmukaisuuksia korkea-aktiivisen umpilähteen määritelmän täytäntöönpanossa, säteilylähteisiin liittyvissä rahavakuuksissa, mahdollisesti säteilylle altistuvan henkilöstön koulutuksessa sekä lähteiden valvontakäytännöissä.

Umpilähdedirektiivi kumotaan direktiivillä 2013/59/Euratom (uusi direktiivi turvallisuutta koskevista perusnormeista eli perusnormidirektiivi)[4], joka sisältää umpilähdedirektiivin tärkeimmät säännökset ja yhdenmukaistaa ne radioaktiivisia lähteitä koskevien IAEA:n ohjeiden kanssa. EU:n jäsenvaltioiden on saatettava uusi perusnormidirektiivi osaksi kansallisia lainsäädäntöjään viimeistään 6. helmikuuta 2018. Täytäntöönpanoprosessin aikana komissio kiinnittää jäsenvaltioiden huomion erityisesti niihin aloihin, joilla on esiintynyt täytäntöönpano-ongelmia, jotta ongelmat voitaisiin ratkaista paremmin uudessa täytäntöönpanolainsäädännössä.

Uudessa perusnormidirektiivissä ei vaadita kertomuksen antamista sen täytäntöönpanosta, minkä vuoksi tälle kertomukselle ei tule jatkoa.   

Ajankohtana, jona umpilähdedirektiivin täytäntöönpanoa tarkasteltiin, Kroatia ei ollut vielä EU:n jäsenvaltio, minkä vuoksi sitä ei käsitellä tässä kertomuksessa. Umpilähdedirektiivi on kuitenkin saatettu myöhemmin osaksi Kroatian kansallista lainsäädäntöä. Sen vuoksi olisi aiheellista arvioida jonkin ajan kuluttua Kroatian kokemuksia direktiivin täytäntöönpanosta. Komissio on valmis suorittamaan tällaisen arvioinnin Kroatiassa kolmen tai neljän vuoden kuluttua siitä, kun direktiivin säännökset tulivat siellä voimaan.

2. Euroopassa olevat korkea-aktiiviset umpilähteet

Korkea-aktiiviset umpilähteet ovat säiliöitä, joiden sisältämän radioaktiivisen aineen aktiivisuus ylittää direktiivissä 2003/122/Euratom säädetyn rajan. Niitä käytetään pääasiassa lääketieteessä ja ainetta rikkomattomassa testauksessa sekä sterilointitarkoituksiin. Tyypillisiä korkea-aktiivisten umpilähteiden nuklideja ovat pitkäikäiset Co-60, Ir-192, Sr-90 ja Cs-137. Tyypillisiä umpilähteiden haltijoita ovat sairaalat, teolliset testauslaitokset ja tutkimuslaitokset. Euroopassa on joitakin yrityksiä, jotka valmistavat korkea-aktiivisia umpilähteitä, mutta useimmat kaupalliset lähteet ovat peräisin Yhdysvalloista tai Kanadasta.

Luettelo Euroopan korkea-aktiivisista umpilähteitä käsittää 30 700 lähdettä, joista 50 prosenttia on Saksassa ja Ranskassa. Yhdeksällä jäsenvaltiolla on alle 100 korkea-aktiivista umpilähdettä. Useimmat ainetta rikkomattomaan testaukseen käytetyt lähteet ovat liikuteltavia, mikä aiheuttaa erityisen turvallisuusongelman. 

Jäsenvaltioissa on kirjattu 3 200 korkea-aktiivisten umpilähteiden haltijaa, joista 63 prosenttia on Saksassa, Ranskassa, Puolassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Yleensä jokaisella haltijalla on 1–40 yksittäistä korkea-aktiivista umpilähdettä (joissakin tapauksissa monilähdelaitteet lasketaan yhdeksi lähteeksi).

Koska kyseiset lähteet ovat korkea-aktiivisia ja usein liikuteltavissa, ne aiheuttavat kansallisille viranomaisille erityisen turvallisuusongelman etenkin siitä syystä, että ilkivallalla, jossa käytetään radioaktiivista materiaalia, voi olla erittäin merkittäviä seurauksia yhteiskunnan toiminnalle. Lisäksi tällaisten lähteiden hallinnan tahaton menettäminen voi johtaa liiallisiin säteilyaltistuksiin tai aiheuttaa erittäin suuria taloudellisia kustannuksia, jos umpilähde sulatetaan metalliromun kierrätysprosessissa.

Euroopan unionissa on ollut joitakin vaaratilanteita, joissa rekisteröity korkea-aktiivinen umpilähde on kadonnut valvonnan piiristä tai jossa on löydetty rekisteröimätön korkea-aktiivinen umpilähde. Vain hyvin harvoissa tapauksissa (alle kymmenessä) on ollut kyse haitallisesta altistumisesta ja vielä harvemmissa tapauksissa ilkivallasta. Arvion mukaan rikostapausten osuus kaikista vuosina 2007–2009 ilmoitetuista vaaratilanteista oli vain alle 8 prosenttia. Radioaktiivisten lähteiden tai kontaminoitujen esineiden löytyminen metalliromusta on selvästi yleisin vaaratilanne, jollaisia esiintyy metalliromulaitoksissa sekä kansallisilla rajoilla romuviennin yhteydessä. Toiseksi yleisimpiä EU:n jäsenvaltioiden ilmoittamia tapauksia ovat isännättömien lähteiden löytyminen julkisilta paikoilta, kunnallisilta kaatopaikoilta tai konkurssiin joutuneiden yritysten tiloista.

3. Direktiivin 2003/122/Euratom täytäntöönpano EU27-maissa 3.1. Johdanto

Umpilähdedirektiivin 14 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on raportoitava direktiivin täytäntöönpanosta saaduista kokemuksista viimeistään 31. joulukuuta 2010. Saatuaan kaikkien jäsenvaltioiden raportit komissio suoritti tutkimuksen arvioidakseen direktiivin täytäntöönpanoa. Tutkimus täydensi jäsenvaltioiden ilmoittamia tietoja, antoi yleiskuvan direktiivin täytäntöönpanosta ja toi esiin sekä puutteita että parhaita käytäntöjä.

3.2. Katsaus täytäntöönpanoon

Kuva 1 antaa yleiskäsityksen umpilähdedirektiivin täytäntöönpanon edistymisestä EU:n 27 jäsenvaltiossa. Tuloksista käytetään lyhenteitä OK (pantu täytäntöön), PoA (vaatii huomiota) ja NOK (ongelmia täytäntöönpanossa). Kaavio osoittaa, että umpilähdedirektiivin vaatimuksia on yleensä noudatettu hyvin. Direktiivin tavoitteet on saavutettu, eikä ole syytä epäillä, etteikö korkea-aktiivisia lähteitä valvottaisi riittävästi kaikissa EU:n jäsenvaltioissa.

Kuva 1. Umpilähdedirektiivin täytäntöönpano EU:n 27 jäsenvaltiossa [OK (pantu täytäntöön), PoA (vaatii huomiota), NOK (ongelmia täytäntöönpanossa) ja KU-lähde (korkea-aktiivinen umpilähde)]

3.3. Alat, joilla direktiivin täytäntöönpano on ollut epäjohdonmukaista

Vaikka umpilähdedirektiivin vaatimuksia on yleensä noudatettu hyvin, täytäntöönpano on ollut usein epäjohdonmukaista seuraavilla viidellä alalla:

1)         Säädöskehyksen täytäntöönpanossa on esiintynyt epäjohdonmukaisuuksia kahdessatoista jäsenvaltiossa. Tyypillistä on, että korkea-aktiivinen umpilähde määritellään käyttämällä muita aktiivisuustasoja (esimerkiksi IAEA:n vahvistamia tasoja[5]) kuin umpilähdedirektiivissä säädettyjä. Tämä osoittaa, ettei korkea-aktiivisen umpilähteen määritelmän täytäntöönpano kansallisessa lainsäädännössä ole täysin linjassa direktiivin kanssa. Lisäksi monet jäsenvaltiot, jotka käyttävät direktiivissä säädettyä korkea-aktiivisen umpilähteen määritelmää, ottavat käytännössä huomioon lähteen todellisen aktiivisuuden pannessaan kansallisia säännöksiä täytäntöön. Tällöin lähde, jonka aktiivisuus on laskenut alle korkealle aktiivisuudelle vahvistettujen tasojen, jotka ilmoitetaan direktiivin liitteessä I, ei kuulu direktiivin vaatimusten soveltamisalaan.

2)         Monissa jäsenvaltioissa vaatimukset, jotka koskevat korkea-aktiivisen umpilähteen haltijan harjoittamaa valvontaa, eivät vastaa täysin direktiivin vaatimuksia. Umpilähteiden haltijat eivät esimerkiksi suorita järjestelmällisiä umpilähteiden vuototestejä, tai niiden käyttämä testausohjelma on liian suppea (ainoastaan visuaalinen tarkastus ilman annosnopeusmittauksia).

3)         Kymmenessä jäsenvaltiossa korkea-aktiivisiin umpilähteisiin liittyvät asiakirjat eivät täytä kaikkia direktiivin 7 artiklan vaatimuksia, joissa edellytetään, että valmistaja toimittaa valokuvan jokaisen valmistetun lähteen rakennemallista ja tavanomaisesta suojuksesta. Haltijan on varmistettava, että jokaiseen lähteeseen liitetään kirjalliset tiedot, myös valokuvat lähteestä, lähteen suojuksesta, kuljetuspakkauksesta, laitteista ja välineistä tapauksen mukaan. Joissakin jäsenvaltioissa on myös vanhoja lähteitä, joilla ei ole tunnistenumeroa.

4)         Korkea-aktiivisten umpilähteiden pitkäaikaisessa hallinnassa on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, kuinka kauan käytöstä poistettua lähdettä saa säilyttää haltijan tiloissa. Umpilähdedirektiivin mukaan kukin käytöstä poistettu lähde on käytön päätyttyä siirrettävä haltijan tiloista ilman aiheetonta viivytystä. Monet jäsenvaltiot eivät kuitenkaan vahvista sääntelyjärjestelmässään, kuinka kauan käytöstä poistettua lähdettä saa säilyttää haltijan tiloissa ennen kuin se on siirrettävä pois. Muutamissa jäsenvaltioissa rahavakuudesta, joka on tarkoitettu käytöstä poistettujen lähteiden turvalliseen pitkäaikaiseen hallintaan, ei aina ole varmuutta tai korkea-aktiivisten lähteiden haltijat eivät ole velvollisia tekemään lupamenettelyn aikana asianmukaisia järjestelyjä käytöstä poistettujen korkea-aktiivisten lähteiden pitkäaikaista hallintaa varten.

5)         Viimeinen seikka, johon on kiinnitettävä huomiota, on sellaisille työntekijöille suunnattu koulutus ja tiedotus, jotka saattavat joutua tekemisiin isännättömien lähteiden kanssa. Neljässä jäsenvaltiossa koulutusta ei ole järjestetty lainkaan, kun taas kahdeksassa muussa jäsenvaltiossa koulutus ei ole lakisääteistä, sitä ei anneta kaikentyyppisille työntekijöille tai kaikissa riskeille altistuvissa laitoksissa tai sitä ei ole dokumentoitu eikä se ole toistuvaa.

3.4. Alat, joilla direktiivin täytäntöönpano on ollut vaikeaa

Ainoastaan yhden vaatimuksen noudattaminen on ollut puutteellista noin puolessa kaikista jäsenvaltioista. Kyseinen vaatimus on isännättömien lähteiden talteenottokampanjoiden järjestäminen. Umpilähdedirektiivin 9 artiklan 4 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on tarvittaessa varmistettava kampanjoiden järjestäminen menneestä toiminnasta jäljelle jääneiden isännättömien lähteiden talteen ottamiseksi. Tällaisten kampanjoiden järjestäminen on eri syistä osoittautunut vaikeaksi 14 jäsenvaltiossa.

Kirjanpitoa koskevia vaatimuksia (5 artikla) on ollut vaikea noudattaa kolmessa jäsenvaltiossa, koska korkea-aktiivisen umpilähteen tilassa esiintyvien muutosten suora ilmoittaminen viranomaiselle ei ole aina taattua.

3.5. Komission suorittama direktiivin täytäntöönpano

Umpilähdedirektiivissä rajataan komission velvollisuudet seuraaviin tehtäviin: komissio asettaa vakiomuotoisen kirjauslomakkeen saataville ja voi päivittää liitteessä II vaadittuja tietoja (5 artikla) sekä julkaisee luettelon jäsenvaltioiden toimivaltaisista viranomaisista ja yhteyspisteistä (13 artikla). Vakiomuotoinen kirjauslomake, jossa kuvataan kustakin korkea-aktiivisesta umpilähteestä vaaditut tiedot, on saatavissa komission verkkosivustolta[6], ja jäsenvaltioiden viranomaisia koskevat tiedot on julkaistu [2,3]. Komissio ei ole toistaiseksi katsonut tarpeelliseksi päivittää liitettä II, minkä vuoksi se ei ole perustanut 17 artiklan mukaista neuvoa-antavaa komiteaa.

3.6. Direktiivin täytäntöönpanon parantamista koskevat suositukset

Umpilähdedirektiivin täytäntöönpanosta tehdyn analyysin perusteella jäsenvaltioille voidaan antaa useita suosituksia siitä, miten täytäntöönpanoa voidaan parantaa:

· Jäsenvaltioissa, jotka eivät ole vielä järjestäneet isännättömien lähteiden talteenottokampanjoita, olisi arvioitava tarvetta organisoida järjestelmällisiä tai kohdennettuja kampanjoita. Ensimmäisessä vaiheessa olisi analysoitava viranomaisella ja valmistajilla tai toimittajilla olevia aiempia tietoja. Kun tarkastuksia tehdään laitoksissa (kuten sairaaloissa, yliopistoissa, tutkimuskeskuksissa ja sotilasalueilla), joissa saattaa olla käytöstä poistettuja lähteitä, niiden tiloissa voitaisiin tehdä perusteellisempia tutkimuksia, joissa etsittäisiin vanhoja käytöstä poistettuja lähteitä.

· Sen varmistamiseksi, että kaikista korkea-aktiivisten umpilähteiden tilassa tapahtuneista muutoksista ilmoitetaan viipymättä, kansallisessa sääntelyjärjestelmässä voitaisiin säätää pisimmästä muutaman päivän pituisesta määräajasta, jonka kuluessa muutoksista on ilmoitettava asianomaiselle viranomaiselle.

· Ennen kuin EU:n perusnormidirektiivi, jossa tarkistetaan korkea-aktiivisen umpilähteen määritelmää, saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä, sellaisten jäsenvaltioiden, jotka käyttävät voimassa olevassa direktiivissä vahvistettua määritelmää, olisi sovellettava korkea-aktiivisia umpilähteitä koskevia kansallisia säännöksiään siihen asti, kun umpilähteen aktiivisuus on laskenut alle vapaa- tai vapauttamisrajojen, eikä siihen asti, kun lähteen aktiivisuus on laskenut alle korkealle aktiivisuudelle vahvistettujen tasojen.

· Korkea-aktiivisten umpilähteiden haltijoiden suorittamien testien tyyppi ja tiheys olisi vahvistettava sääntelyjärjestelmässä tai valvontaviranomaisen laatimien ohjeiden mukaisesti. Testit olisi annettava sellaisen ammattitaitoisen henkilön suoritettavaksi, jolla on riittävä pätevyys säteilysuojelun alalta. Jos korkea-aktiivisen umpilähteen haltijalla ei ole henkilöstössään tunnustettua säteilysuojelun vastuuhenkilöä, testit olisi annettava tunnustetun teknisen tuen organisaation suoritettaviksi. Viranomaisen on joka tapauksessa tarkastettava tarkastusten aikana asiakirjat, joihin korkea-aktiiviselle umpilähteelle tehtyjen testien tulokset on kirjattu, varmistaakseen, että testit on suoritettu tosiasiallisesti ja että umpilähteen haltija on ottanut niiden tulokset huomioon.

· Tarkastuksissa olisi tarkastettava myös korkea-aktiiviseen umpilähteeseen liitetyt asiakirjat sen varmistamiseksi, että ne ovat täysin umpilähdedirektiivin vaatimusten mukaiset.

· Jotta vältettäisiin se riski, että haltijan tiloissa säilytetty käytöstä poistettu lähde katoaa valvonnan piiristä, kansallisissa säännöksissä voitaisiin vahvistaa pisin aika, jonka lähdettä saa säilyttää ennen kuin se on siirrettävä pois. Tämän vaatimuksen noudattaminen olisi varmistettava tarkastusten aikana, ja jos tarkastuksissa todetaan, ettei vaatimusta noudateta, olisi ryhdyttävä tarpeellisiin täytäntöönpanotoimiin. Myönnettäessä lupaa toimintaan, jossa käytetään korkea-aktiivisia umpilähteitä, olisi vaadittava, että hakijalla on riittävät järjestelyt käytöstä poistettujen umpilähteiden pitkäaikaista hallintaa varten, jotta vältetään ei-toivotut tilanteet.

· Kansallisissa säännöksissä olisi vaadittava koulutustilaisuuksien järjestämistä, jotta sellaisissa laitoksissa olevat henkilöt, joissa isännättömiä lähteitä todennäköisimmin tavataan tai käsitellään, sekä merkittävissä kauttakulkupisteissä olevat henkilöt saisivat riittävästi koulutusta ja muuta tietoa. Olisi vaadittava, että koulutuskursseja järjestetään kaikentyyppisille laitoksille sekä kummallekin henkilöstöryhmälle (johto ja työntekijät). Asianomaisen viranomaisen olisi joko määriteltävä koulutustilaisuuksien sisältö tai tiheys, tai niille olisi saatava viranomaisen hyväksyntä. Koulutus- ja tiedotusohjelmassa olisi oltava käytännön harjoituksia, kuten lähteiden ja niiden säiliöiden visuaalista tunnistamista, ja jos lähteitä löytyy tai niitä epäillään löytyvän, toimia olisi toteutettava paikan päällä.

3.7. Parhaat käytännöt direktiivin täytäntöönpanossa

Analysoitaessa umpilähdedirektiivin täytäntöönpanoa 27 jäsenvaltiossa on havaittu useita parhaita käytäntöjä, joista annetaan seuraavassa joitakin esimerkkejä:

· Lupamenettely on keskeinen toimi korkea-aktiivisten umpilähteiden hallinnassa. Kaikkeen toimintaan, jossa käytetään korkea-aktiivisia umpilähteitä, tarvitaan ennakkolupa, jossa edellytetään esimerkiksi, että umpilähteiden pitkäaikaista hallintaa varten on tehty riittävät järjestelyt, kuten annettu rahavakuudet, myös sellaisia tapauksia varten, joissa umpilähteen haltija tulee maksukyvyttömäksi tai lopettaa toimintansa. Pitkäaikaiseen hallintaan ei kuulu käytöstä poistetun korkea-aktiivisen umpilähteen pitkäaikainen säilyttäminen haltijan tiloissa. Luvassa määrätään myös testeistä, jotka umpilähteen haltijan on suoritettava, sekä testien tiheydestä ja koulutustilaisuuksista, jotka on järjestettävä säteilylle altistuville työntekijöille, ja siitä, kuinka usein koulutusta on annettava uudelleen.

· Sen varmistamiseksi, että kaikista korkea-aktiivisten umpilähteiden tilassa tapahtuneista muutoksista ilmoitetaan viipymättä, kansallisissa säännöksissä, joilla umpilähdedirektiivi on saatettu osaksi kansallista lainsäädäntöä, vahvistetaan muutaman päivän pituinen määräaika, jonka kuluessa muutoksista on ilmoitettava viranomaiselle.

· Kansalliset toimivaltaiset viranomaiset tekevät säännöllisesti tarkastuksia, joista voidaan ilmoittaa etukäteen tai jotka voivat olla yllätyskäyntejä, valvoakseen turvallisuuteen ja turvajärjestelyihin liittyviä kysymyksiä. Tarkastamalla haltijan koko kirjanpito, joka liittyy korkea-aktiiviseen umpilähteeseen, pyritään varmistamaan, että viranomaiselle ilmoitetut tiedot pitävät paikkansa. Tarkastusten aikana tarkastetaan myös korkea-aktiiviseen umpilähteeseen liitetyt asiakirjat sekä umpilähteen testauksesta ja haltijan henkilöstön koulutuksesta kirjatut tiedot. Näiden asiakirjatarkastusten lisäksi tarkastajat suorittavat lähteiden visuaalisia tarkastuksia ja mittauksia voidakseen arvioida, onko lähde tiivis ja käytetäänkö sitä asianmukaisesti.

· Viranomainen laatii korkea-aktiivisen umpilähteen haltijan henkilöstökoulutusohjelman tai ohjelmaan on saatava sen hyväksyntä, ja koulutusta on annettava uudelleen kohtuullisin väliajoin (esimerkiksi vuosittain). Kurssit kirjataan, ja koulutuksesta järjestetään ymmärtämistestejä. Koulutuksesta kirjatut tiedot tarkastetaan tarkastusten yhteydessä.

· Umpilähdedirektiivissä edellytetään, että säteilylähteiden haltijat palauttavat ilman tarpeetonta viivytystä käytön päätyttyä kaikki käytöstä poistetut lähteet niiden toimittajalle tai luovuttavat ne tunnustetulle laitokselle tai toimittavat ne toiselle luvan saaneelle haltijalle, jollei toimivaltainen viranomainen ole antanut suostumustaan toisenlaiseen menettelyyn. Koska direktiivissä ei ole määritelty tarkemmin ”tarpeetonta viivytystä”, määräaika, jonka kuluessa käytöstä poistettu lähde on siirrettävä pois, vaihtelee suuresti jäsenvaltiosta toiseen alle yhdestä vuodesta useampiin vuosiin, tai määräaika saattaa puuttua kokonaan. Parhaana käytäntönä on antaa säännös, jossa vahvistetaan kohtuullinen määräaika, esimerkiksi kaksi vuotta, jonka kuluessa käytöstä poistetut lähteet on siirrettävä pois käyttäjien tiloista. Pelkillä takaisinottoa koskevilla säännöksillä ei varmisteta käytöstä poistettujen lähteiden tosiasiallista siirtämistä haltijoiden tiloista, minkä vuoksi rahoitusjärjestelyt, kuten haltijoiden tai toimittajien rahatalletukset, ovat tarpeen. Tällaisia umpilähteiden käyttäjäkunnan rahoittamia järjestelyjä on tarjolla myös sellaisten käytöstä poistettujen korkea-aktiivisten umpilähteiden pitkäaikaiseen hallintaan, jotka on siirretty tunnustettuun varastointilaitokseen. Jos käytöstä poistettujen korkea-aktiivisten umpilähteiden siirtäminen hyväksyttyyn varastointilaitokseen on yksi niiden pitkäaikaisen hallinnan vaihtoehdoista, jäsenvaltio huolehtii siitä, että lähteet voidaan siirtää laitokseen, jolla on riittävästi kapasiteettia.

· Yksi hyvä käytäntö, jota useiden jäsenvaltioiden on havaittu noudattavan, on laatia erityissäännöksiä korkea-aktiivisia umpilähteitä koskevista turvajärjestelyistä ja niiden fyysisestä suojaamisesta ja sisällyttää ne lainsäädäntöön. Turvavaatimukset perustuvat porrastettuun lähestymistapaan, jossa otetaan huomioon lähteiden aiheuttama riski.

· Välttääkseen isännättömiin lähteisiin liittyvät vaaratilanteet jäsenvaltio yksilöi strategiset paikat, joissa lähteitä todennäköisesti esiintyy tai joissa niitä voi päästä maahan. Lisäksi sääntelyviranomainen varmistaa, että tällaisiin paikkoihin asennetaan havaitsemis- ja seurantalaitteet. Isännättömien lähteiden talteenottokampanjoita järjestetään erityisesti vanhoissa tai entisissä laitoksissa, joissa radioaktiivisia aineita on käytetty tai käytetään edelleen. Isännättömien lähteiden talteenotosta ja hallinnasta aiheutuvia kustannuksia ei rahoiteta valtion talousarvioista, vaan niistä vastaa kyseisten lähteiden käyttäjäyhteisö. Viranomaiset antavat hyväksynnän sellaisten laitosten toimintasuunnitelmille ja hälytysmenettelyille, joissa isännättömiä lähteitä todennäköisimmin tavataan, ja niitä testataan harjoituksin.

· Johtohenkilöitä ja työntekijöitä, jotka saattavat joutua tekemisiin isännättömien lähteiden kanssa erityyppisissä laitoksissa, koulutetaan säännöllisesti kansallisten säännösten vaatimusten mukaisesti. Viranomainen määrittelee koulutuksen sisällön tai sille on saatava viranomaisen hyväksyntä, millä varmistetaan, että koulutustilaisuudet pidetään ja dokumentoidaan. Koulutettavien oppimista arvioidaan. Viranomainen tiedottaa isännättömistä lähteistä henkilöille, jotka saattavat joutua niiden kanssa tekemisiin, muun muassa tiedotustilaisuuksien, oppaiden, muiden asiakirjojen, opetusfilmien ja julisteiden avulla.

4. Direktiivin 2003/122/Euratom vaatimukset EU:n uuden perusnormidirektiivin osana 4.1. Johdanto

EU:n uusi perusnormidirektiivi 2013/59/Euratom [4] annettiin 5. joulukuuta 2013. Uudessa direktiivissä ei pelkästään päivitetä voimassa olevaa perusnormidirektiiviä [5], vaan se sisältää myös viiden muun voimassa olevan direktiivin, muun muassa umpilähdedirektiivin, vaatimuksia ja saattaa ne ajan tasalle. Uudessa perusnormidirektiivissä otetaan huomioon ICRP:n[7] tuoreimmat ohjeet sekä IAEA:n laatimat kansainvälistä turvallisuutta koskevat uudet perusnormit. EU:n jäsenvaltioiden on saatettava uusi direktiivi osaksi kansallisia lainsäädäntöjään neljän vuoden kuluessa (viimeistään 6. helmikuuta 2018).

Uudessa perusnormidirektiivissä on erilliset luvut umpilähteiden ja isännättömien lähteiden valvonnasta. Nämä luvut sisältävät voimassa olevan umpilähdedirektiivin säännökset, joihin on tehty vain muutamia merkittäviä muutoksia. Niitä käsitellään seuraavassa. 

4.2. Sääntelyn yhdenmukaistaminen IAEA:n sääntöjen kanssa

Jotta voidaan luoda korkea-aktiivisten säteilylähteiden viranomaisvalvontajärjestelmä, on tarpeen määrittää nuklidikohtainen aktiivisuustaso, jonka ylittyessä säteilylähdettä on valvottava korkea-aktiivisena umpilähteenä. Umpilähdedirektiiviä laadittaessa korkea-aktiivisen umpilähteen määritelmän perustaksi valittiin radioaktiivisten materiaalien turvallista kuljetusta koskevia IAEA:n sääntöjä[8] varten määritetyt aktiivisuusarvot (A1-arvot jaettuna 100:lla). Myöhemmin IAEA kehitti D-arvot[9] määritelläkseen ”vaarallisen” lähteen ja käytti näitä arvoja lähdeluokitusärjestelmänsä perustana. Tämä johti siihen, että umpilähdedirektiivin lähdemääritelmät poikkesivat radioaktiivisten lähteiden turvallisuutta ja turvajärjestelyjä koskevien IAEA:n käytännesääntöjen[10] lähdemääritelmistä. Tämä eroavuus poistetaan EU:n uudessa perusnormidirektiivissä, jossa IAEA:n D-arvot otetaan korkea-aktiivisen umpilähteen määritelmän perustaksi. Tämä merkitsee sitä, että IAEA:n luokkien 1, 2 ja 3 lähteitä on valvottava EU:ssa korkea-aktiivisina umpilähteinä.

Tarkistus tehtiin, koska monien EU:n jäsenvaltioiden viranomaiset pitivät ongelmallisena sitä, että kansainvälisellä tasolla käytetään kahta erilaista korkea-aktiivisen umpilähteen määritelmää. Umpilähdedirektiivillä ja IAEA:n käytännesäännöillä on samankaltaiset tavoitteet, minkä vuoksi niitä olisi sovellettava samaan lähderyhmään. Lisäksi IAEA:n ja EU:n olisi periaatteessa pyrittävä yhdenmukaistamaan kansainvälisiä normeja.

Lisäksi on katsottu, että umpilähdedirektiivissä säädetyt aktiivisuustasot ovat monien nuklidien osalta niin alhaiset, etteivät kaikki korkea-aktiiviset umpilähteet aiheuta direktiivin johdanto-osan kappaleissa mainittuja ”huomattavia potentiaalisia riskejä ihmisten terveydelle ja ympäristölle”. IAEA:n D-arvoilla on sen sijaan vankka tieteellinen perusta, joka jossain määrin tukeutuu säteilylähdeonnettomuuksissa saatuihin todellisiin annoksiin.

Yhdenmukaistaminen merkitsee sitä, että jäsenvaltioiden viranomaisten on mukautettava kansallisia aktiivisuusrajojaan vastaavasti. Koska D-arvot ovat yleensä suurempia kuin umpilähdedirektiivin arvot (A1/100), muutos merkitsee myös sitä, että vaatimuksia on höllennettävä useimpien nuklidien osalta (joidenkin lähteiden vapaaehtoinen poistaminen korkea-aktiivisia umpilähteitä koskevista rekistereistä). Käytännössä sellaisten korkea-aktiivisten umpilähteiden määrä, joiden aktiivisuus jää vanhan ja uuden määritelmän raja-arvojen välille, on hyvin pieni, koska useimpien rekisteröityjen lähteiden aktiivisuudet ovat huomattavasti suuremmat kuin perusnormidirektiivissä säädetyt aktiivisuusrajat. Neljän nuklidin[11] uudet aktiivisuusrajat ovat alhaisemmat kuin niiden aiemmat rajat, minkä vuoksi niiden viranomaisvalvonta on uuden perusnormidirektiivin mukaisesti tiukempaa. 

Toinen tärkeä korkea-aktiivisen umpilähteen määritelmään tehty muutos on se, että uudessa määritelmässä viitataan nykyiseen aktiivisuuteen eikä aktiivisuuteen ajankohtana, jona umpilähde valmistetaan tai saatetaan markkinoille. Tämä tarkoittaa sitä, että lähde voidaan poistaa korkea-aktiivisia umpilähteitä koskevasta rekisteristä, kun sen aktiivisuus on laskenut alle D-arvon, jolloin sitä ei enää tarvitse valvoa korkea-aktiivisena umpilähteenä.

On muistettava, että direktiivissä vahvistetaan ainoastaan vähimmäisvaatimukset, joten jäsenvaltiot voivat vapaasti asettaa tiukempia vaatimuksia kansallisessa lainsäädännössään.

4.3. Muut muutokset

Muut EU:n uudessa perusnormidirektiivissä tehdyt säteilylähteitä koskevat muutokset perustuvat umpilähdedirektiivin soveltamisesta saatuihin kokemuksiin sekä palautteeseen, jota on saatu radioaktiivisiin lähteisiin ja kontaminaatioon liittyvistä viimeaikaisista tapahtumista. Tärkeimmät muutokset ovat seuraavat:  

· Umpilähteen määritelmää ja lähteen suojuksen määritelmää on muutettu jonkin verran.

· Uudessa direktiivissä asetetaan uusia vaatimuksia sellaisia tilanteita varten, joissa esiintyy metallien kontaminaatiota. Jos metalliromun kierrätyslaitoksella on epäilys tai tieto isännättömän lähteen sulattamisesta tai muusta metallurgisesta operaatiosta, sen on ilmoitettava asiasta toimivaltaiselle viranomaiselle. Vaatimuksena on, ettei kontaminoituja materiaaleja käytetä, saateta markkinoille eikä loppusijoiteta ilman toimivaltaisen viranomaisen osallistumista. Jäsenvaltioiden on edistettävä sellaisten järjestelmien perustamista suurten metallintuontilaitosten tai merkittävien kauttakulkupisteiden kaltaisissa paikoissa, joiden avulla voidaan havaita kolmansista maista tuotujen metallituotteiden radioaktiivinen kontaminaatio.

· Jäsenvaltioiden on varmistettava, että sellaisten laitosten johdolle, joissa isännättömiä lähteitä todennäköisimmin löytyy tai joissa niitä todennäköisimmin käsitellään, kuten suurissa metalliromuttamoissa ja suurissa metalliromun kierrätyslaitoksissa sekä merkittävissä kauttakulkupisteissä, tiedotetaan siitä, että laitos voi joutua tekemisiin säteilylähteen kanssa. Jos työntekijät saattavat joutua tekemisiin säteilylähteiden kanssa, heille on annettava ohjeita ja koulutusta lähteiden ja niiden suojusten visuaalista tunnistamista varten, perustietoja ionisoivasta säteilystä sekä tietoja ja koulutusta siitä, miten on toimittava laitoksen alueella, jos lähteestä on tehty havainto tai havaintoepäily.

· Korkea-aktiivisten umpilähteiden kirjauslomaketta (perusnormidirektiivin liite XIV) on parannettu ajantasaistamalla terminologiaa ja poistamalla umpilähdedirektiivin kirjauslomakkeessa esiintyvät epäjohdonmukaisuudet.

· Uudessa direktiivissä asetetaan avoimia säteilylähteitä koskevia uusia yleisiä vaatimuksia. Jäsenvaltioiden on varmistettava sellaisten järjestelyjen toteuttaminen, joilla voidaan valvoa avoimia säteilylähteitä ja niiden sijaintia, käyttöä ja kierrätystä tai loppusijoitusta jätteenä. Lisäksi jäsenvaltioiden on vaadittava, että yritys pitää tarvittaessa ja mahdollisuuksien mukaan kirjaa vastuullaan olevista avoimista säteilylähteistä. Niiden on vaadittava myös, että jokainen avoimen radioaktiivisen lähteen haltija ilmoittaa toimivaltaiselle viranomaiselle heti lähteen mahdollisesta katoamisesta, varkaudesta, merkittävästä radioaktiivisen aineen leviämisestä ja luvattomasta käytöstä tai päästöstä.

5. Päätelmät

Umpilähdedirektiivi on pantu EU:ssa asianmukaisesti täytäntöön, vaikka eri jäsenvaltioiden täytäntöönpanokäytännöissä onkin yhä suuria eroja. Komissiolle on esitetty vuosien kulussa vain vähäinen määrä umpilähteisiin liittyviä tiedusteluja, mikä osoittaa, että direktiivin vaatimukset ymmärretään hyvin ja hyväksytään.

Direktiivi 2003/122/Euratom kumotaan 6. helmikuuta 2018 alkaen direktiivillä 2013/59/Euratom, joka sisältää umpilähdedirektiivin tärkeimmät säännökset ja yhdenmukaistaa ne radioaktiivisia lähteitä koskevien IAEA:n ohjeiden kanssa. EU:n jäsenvaltioiden on saatettava uusi perusnormidirektiivi osaksi kansallisia lainsäädäntöjään viimeistään 6. helmikuuta 2018. Uudella perusnormidirektiivillä tehdään merkittävä tarkistus säteilysuojelua koskevaan EU:n oikeudelliseen kehykseen. Korkea-aktiivisia umpilähteitä koskevat luvut sopivat hyvin tähän kehykseen, koska umpilähdedirektiivi on otettu EU:n jäsenvaltioissa hyvin vastaan eikä umpilähteiden valvontaan ole ollut tarpeellista tehdä suuria muutoksia, vaikka uudessa perusnormidirektiivissä korjataankin useita umpilähdedirektiivin puutteita. Erityisesti EU:n säännösten yhdenmukaistaminen IAEA:n sääntöjen kanssa helpottaa korkea-aktiivisten umpilähteiden ja isännättömien lähteiden valvontaa koskevien EU:n ja IAEA:n vaatimusten noudattamista EU:n jäsenvaltioissa.

Komissio kannustaa kaikkia jäsenvaltiota kiinnittämään huomiota tämän kertomuksen sisältöön, erityisesti edellä mainittuihin parhaisiin käytäntöihin, kun ne laativat uudelleen radioaktiivisten lähteiden turvallisuutta ja niihin liittyviä turvajärjestelyjä koskevia kansallisia säännöksiään ja ohjeitaan täyttääkseen velvollisuutensa saattaa uusi direktiivi 2013/59/Euratom osaksi kansallisia lainsäädäntöjään. Säteilysuojelua käsittelevässä komission julkaisussa RP 179 annetaan tarkempia tietoja korkea-aktiivisten umpilähteiden tilanteesta Euroopassa ja kuvataan myös Kanadan ja Yhdysvaltojen vastaavia järjestelyjä. 

Viitteet

[1]        Neuvoston direktiivi 2003/122/Euratom, annettu 22 päivänä joulukuuta 2003, korkea-aktiivisten radioaktiivista ainetta sisältävien umpilähteiden ja isännättömien lähteiden valvonnasta (EUVL L 346, 31.12.2003).

[2]        Korkea-aktiivisten radioaktiivista ainetta sisältävien umpilähteiden ja isännättömien lähteiden valvonnasta annetussa neuvoston direktiivissä 2003/122/Euratom tarkoitettuja toimivaltaisia viranomaisia koskeva komission tiedonanto (EUVL C 122, 27.4.2013, s. 2).

[3]        Korkea-aktiivisten radioaktiivista ainetta sisältävien umpilähteiden ja isännättömien lähteiden valvonnasta annetussa neuvoston direktiivissä 2003/122/Euratom tarkoitettuja toimivaltaisia viranomaisia koskeva komission tiedonanto (EUVL C 347, 28.11.2013, s. 2).

[4]        Neuvoston direktiivi 2013/59/Euratom, annettu 5 päivänä joulukuuta 2013, turvallisuutta koskevien perusnormien vahvistamisesta ionisoivasta säteilystä aiheutuvilta vaaroilta suojelemiseksi ja direktiivien 89/618/Euratom, 90/641/Euratom, 96/29/Euratom, 97/43/Euratom ja 2003/122/Euratom kumoamisesta (EUVL L 13, 17.1.2014, s. 1).

[5]        Neuvoston direktiivi 96/29/Euratom, annettu 13 päivänä toukokuuta 1996, perusnormien vahvistamisesta työntekijöiden ja väestön terveyden suojelemiseksi ionisoivasta säteilystä aiheutuvilta vaaroilta (EYVL L 159, 29.6.1996).

[1]       Isännättömällä lähteellä tarkoitetaan radioaktiivista lähdettä, joka ei ole lakisääteisen valvonnan piirissä.

[2]       Tarkempia tietoja korkea-aktiivisten umpilähteiden tilanteesta EU:n jäsenvaltioissa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa annetaan komission julkaisussa Radiation protection N° 179, Study on the current status of radioactive sources in the EU, on the origin and consequences of loss of control over radioactive sources and on successful strategies concerning the detection and recovery of orphan sources, 2014.

[3]       Direktiivissä edellytetään, että jäsenvaltiot järjestävät ”tarvittaessa” isännättömien lähteiden etsintäkampanjoita, mikä antaa mahdollisuuden päättää kansallisella tasolla, onko tällaisia kampanjoita tarpeellista järjestää.

[4]       Uuden perusnormidirektiivin 107 artikla, jonka mukaan kumoaminen tulee voimaan 6. helmikuuta 2018.

[5]       IAEA:n turvallisuusnormit, Categorization of radioactive sources for protecting people and the environment, No RS-G-1.9, Kansainvälinen atomienergiajärjestö, 2005.

[6]       http://ec.europa.eu/energy/en/topics/nuclear-energy/radiation-protection/control-other-radioactive-sources

[7]       Kansainvälinen säteilysuojelutoimikunta (International Commission on Radiological Protection).

[8]       Regulations for the Safe Transport of Radioactive Material, Safety Standards Series, Safety Requirements No.TS-R-1, Kansainvälinen atomienergiajärjestö, Wien, 2009.

[9]       Dangerous quantities of radioactive material (D values) (EPR-D-VALUES 2006), Kansainvälinen atomienergiajärjestö, 2006.

[10]     Code of Conduct on the Safety and Security of Radioactive Sources, Kansainvälinen atomienergiajärjestö, Wien, 2004.

[11]     Po-210, Pu-238, Cm-244 ja Am-241.