23.7.2015   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 242/15

Esittelijä:

Kaul NURM

1.1

Käsillä olevassa lausunnossa tarkastellaan niin maailmanlaajuisella kuin EU:n tasolla esiintyvää maananastusta (land grabbing) sekä maanomistuksen keskittymistä (land concentration), jotka uhkaavat perheviljelmiä.

1.2

Maatalousmaa on elintarviketuotannon perusta ja näin olen edellytys elintarviketurvalle taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan YK:n kansainvälisen yleissopimuksen 11 artiklan sekä ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 25 artiklan mukaisesti.

1.3

Maananastusprosessi johtuu seuraavista tekijöistä: maailman jatkuva globalisoituminen ja siihen liittyvät pääoman vapaan liikkuvuuden periaatteet, väestönkasvu ja kaupungistuminen, ruoan ja bioenergian kysynnän jatkuva kasvu, luonnonvarojen kasvava tarve, toteutetun maatalous- ja ympäristöpolitiikan kielteiset vaikutukset sekä mahdollisuus keinotella maan arvonnousulla.

1.4

ETSK pitää todellisena vaarana maanomistuksen merkittävää keskittymistä maatalouden ulkopuolelta tulevien sijoittajien ja suurten maatalouskonsernien käsiin, mikä koskee myös eräitä Euroopan unionin alueita. Tämä kehitys ei sovi yhteen eurooppalaisen, suurilta osin perheviljelyyn perustuvan kestäväpohjaisen ja monipuolisen maatalousmallin kanssa ja vaarantaa Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 39 ja 191 artiklassa mainittujen tavoitteiden täyttämisen. Se on ristiriidassa maatalousomaisuuden rakenteen hajauttamistoiveen kanssa, vahingoittaa peruuttamattomasti maaseutualueiden taloutta ja johtaa maatalouden teollistumiseen, mikä ei vastaa yhteiskunnan toivomuksia.

1.5

Teollinen maatalous lisää elintarviketurvallisuuteen ja maaperän köyhtymiseen liittyviä riskejä sekä heikentää ruokaturvaa.

1.6

Perheyrityksinä toimivilla maatiloilla on elintarviketuotannon lisäksi monia muitakin yhteiskunnallisesti ja ekologisesti tärkeitä tehtäviä, joita teollinen ja yhtiömuotoinen maatalousmalli ei pysty täyttämään. Jotta perheviljelmät voisivat muodostaa elinkykyisen vaihtoehdon teolliselle maataloudelle ja sen ilmentymälle, maananastukselle, on ryhdyttävä aktiivisiin toimiin perhetilojen suojelemiseksi.

1.7

Maa ei ole tavanomainen kauppatavara, jota voidaan tuottaa lisää. Kyse on rajallisesta resurssista, ja näin ollen tavallisten markkinasääntöjen ei tulisi koskea maata. Maan omistussuhteita ja käyttöä on säänneltävä nykyistä tiukemmin. Todettujen väärien kehityssuuntien vuoksi ETSK katsoo, että sekä jäsenvaltioiden että EU:n tasolla on laadittava selkeä maatalousrakenteiden malli. Sen pohjalta on tehtävä johtopäätökset maankäytön ja maahan liittyvän lainsäädännön osalta.

1.8

Maatalousmaan markkinoita on säännelty Euroopan unionin jäsenvaltioissa hyvin eri tavoin. Rajoitusten olemassaolo yhdessä jäsenvaltioissa ja niiden puuttuminen toisessa aiheuttaa itsessään tilanne-eroja maiden välillä.

1.9

Vaikka maapolitiikka kuuluukin jäsenvaltioiden toimivaltaan, perussopimuksissa määrätty pääoman ja tavaroiden vapaan liikkuvuuden periaate asettaa sille rajoja. Tämän vuoksi ETSK kehottaa Euroopan parlamenttia ja neuvostoa pohtimaan kysymystä, tulisiko pääoman vapaa liikkuvuus taata maatalousmaata ja maatalousyrityksiä koskevien kauppojen kohdalla, erityisesti suhteessa kolmansiin maihin mutta myös EU:n sisäisesti.

1.10

ETSK kehottaa jäsenvaltioita ohjaamaan maankäyttöä hyödyntämällä olemassa olevia mahdollisuuksia, kuten veroja, tukia ja YMP:tä, sekä varmistamaan perhetiloihin perustuvan maatalousmallin säilyminen EU:n koko alueella.

1.11

Jäsenvaltioiden tulisi saada asettaa yläraja maahankinnoille sekä soveltaa etuosto-oikeusjärjestelmää niiden eduksi, joiden maanomistus on tämän rajan alapuolella.

1.12

ETSK kehottaa Euroopan komissiota ja Euroopan parlamenttia toteuttamaan yhteistä menettelytapaa soveltaen laajamittaisia tutkimuksia eri maiden politiikkojen (tukien ja rajoitusten) vaikutuksista maatalousmaan ja maataloustuotannon keskittymiseen. Samoin tulisi tutkia, mitä riskejä keskittyminen aiheuttaa ruokaturvalle, työllisyydelle, ympäristölle, maaperän laadulle ja maaseudun kehitykselle.

1.13

ETSK kehottaa kaikkia EU:n jäsenvaltioita panemaan täytäntöön maanomistuksen, kalastuksen ja metsien vastuullista hallintaa koskevat vapaaehtoiset suuntaviivat (VGGT) sekä raportoimaan EU:n komissiolle ja FAO:lle suuntaviivojen käytöstä ja täytäntöönpanosta maanhallintapolitiikoissaan.

1.14

On toteutettava politiikkaa, jolla tuetaan maanomistuksen keskittymisen sijaan siirtymistä suurista teollisista tuottajista pienempiin tuotantoyksiköihin vahvistamalla perheviljelmämallia, millä voitaisiin myös varmistaa elintarvikeomavaraisuus.

1.15

ETSK seuraa myös tulevaisuudessa tarkkaan maanomistuksen keskittymisen etenemistä, tarkastelee sen vaikutuksia ja osallistuu prosessia jarruttavien ehdotusten laatimiseen.

2.1

Tässä lausunnossa käsitellään maananastusta (land grabbing) sekä maanomistuksen keskittymistä (land concentration), jotka uhkaavat perhetilojen olemassaoloa.

2.2

Maananastukselle ei ole olemassa kansainvälisesti tunnustettua yhteistä määritelmää. Yleisesti maananastuksella tarkoitetaan suurimittaista maanhankintaprosessia, joka on toteutettu paikallista yhteisöä kuulematta tai ilman sen suostumusta. Sen seurauksena paikallisen yhteisön mahdollisuudet maatalouden itsenäiseen harjoittamiseen ja ruokaturvan varmistamiseen vähenevät. Myös oikeudet resurssien (maan, veden, metsän) käyttöön ja siitä tuleviin tuloihin keskittyvät kyseiselle omistajalle. On mahdollista, että tästä kehittyy tilanne, jossa maan tähänastinen maatalouskäyttö lopetetaan toisen käyttötarkoituksen hyväksi.

2.3

Maatalousmaa ja veden saatavuus ovat elintarviketuotannon perusta. Maiden elintarvikeomavaraisuuden aste riippuu monesta tekijästä, mutta sen tärkein edellytys on maatalousmaan riittävä määrä ja valtion oikeus säännellä maatalousmaan omistussuhteita ja käyttöä.

2.4

Kun koko maailman viljelykelpoinen maa-ala jaetaan ihmisten määrällä, saadaan tulokseksi keskimäärin 2  000 m2 jokaista maapallon asukasta kohden. Maatalouteen soveltuvan maaperän asukaskohtainen osuus maailman eri maissa vaihtelee suuresti, ja siksi monet valtiot yrittävät lisätä omaan maataloustuotantoonsa soveltuvaa maaperää hankkimalla maatalousmaata muista maista.

2.5

Maananastusprosessi johtuu seuraavista tekijöistä:

2.5.1

maailman jatkuva globalisoituminen ja siihen liittyvät pääoman vapaan liikkuvuuden periaatteet

2.5.2

väestönkasvu ja kaupungistuminen

2.5.3

ruoan kysynnän jatkuva kasvu

2.5.4

bioenergian kysynnän jatkuva kasvu

2.5.5

luonnonvarojen (kuitujen ja muiden puutuotteiden) kasvava tarve

2.5.6

toteutetun maatalous- ja ympäristöpolitiikan kielteiset vaikutukset

2.5.7

mahdollisuus spekuloida elintarvikkeilla kansainvälisillä tai ainakin Euroopan markkinoilla

2.5.8

mahdollisuus keinotella maan arvonnousulla ja tulevilla tuilla

2.5.9

suursijoittajien halukkuus sijoittaa vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen vapautunutta rahaa vakaammaksi sijoituskohteeksi miellettyyn maatalouteen.

2.6

Maananastusta on harrastettu laajamuotoisesti Afrikassa, Etelä-Amerikassa ja myös muualla, mm. Euroopassa niillä alueilla, missä maan hinta on alhaisempi kuin kehittyneissä valtiossa ja maailmassa keskimäärin.

2.7

Uskottavien tietojen saaminen maananastuksen laajuudesta on vaikeaa, sillä kaikkia maakauppoja ei aina rekisteröidä eivätkä oikeushenkilöiden keskinäiset maakaupat ole useinkaan riittävän läpinäkyviä, esimerkiksi kun maata ostetaan tytär- ja osakkuusyritysten kautta. Tästä huolimatta useat valtiovallasta riippumattomat organisaatiot ja tutkimuslaitokset ovat suorittaneet asiaa koskevia tutkimuksia. Vuosina 2008–2009 maananastuksen kohteeksi joutui Maailmanpankin arvion mukaan maailman eri alueilla 45 miljoonaa hehtaaria maatalousmaata. Land Matrix -aloitteen selvityksessä (1) on kuvailtu laajamittaisia maakauppoja kehitysmaissa: tapauksia on 1  217 ja yhteensä kyse on 83,2 miljoonasta hehtaarista, mikä vastaa 1,7:ää prosenttia maailman maatalousmaasta.

2.8

Eniten maananastusta on tapahtunut Afrikassa: 56,2 miljoonaa hehtaaria eli 4,8 prosenttia Afrikan maatalousmaasta. Aasiassa kyse on 17,7 miljoonasta hehtaarista ja Latinalaisessa Amerikassa 7 miljoonasta hehtaarista. Ensisijaisia kohteita ovat olleet maa-alat, joilla on hyvä sijainti ja jotka ovat helposti saavutettavissa, missä on vettä ja missä on suuri tuottavuuspotentiaali viljan ja vihannesten viljelyssä. Sijoittajien kiinnostuksen kohteena ovat myös metsäalat. Sijoitusten alkuperämaita ovat pääasiassa Kiina, Intia, Korea, Egypti, Persianlahden valtiot, Brasilia ja Etelä-Afrikka, mutta myös Yhdysvallat ja Euroopan unionin jäsenvaltiot. Valtiot, joissa maan hinta on korkea, eivät kiinnosta ostajia. Näissä maissa maanomistuksen keskittyminen tapahtuu ennemminkin siten, että isommat maatalousyritykset ostavat pienviljelijöiden maita.

2.9

Madriaga-säätiön 10. heinäkuuta 2013 julkaiseman raportin (2) mukaan useat EU-politiikan alat vaikuttavat suoraan tai välillisesti maananastukseen sekä maailmanlaajuisella että EU:n tasolla; esimerkkejä tästä ovat biotalous-, kauppa- ja maatalouspolitiikka. Osansa tässä on myös liberaalilla maapolitiikalla ja yleisesti hyväksytyllä pääoman ja tavaroiden vapaan liikkuvuuden periaatteella.

2.10

Ensisijaisesti nostetaan esiin EU:n esittämä biopolttoaineen osuuden lisäämisen vaatimus sekä tulli- ja kiintiövapaan sokerikaupan mahdollistaminen, mikä on käynnistänyt useita maananastushankkeita Aasiassa ja Afrikassa.

3.1

Eurooppa on osallisena maailmanlaajuisissa prosesseissa, ja näin ollen niitä esiintyy myös Euroopassa – jollain alueilla niitä toteutetaan näkyvällä tavalla ja toisilla taas vaivihkaa. Maananastusta Euroopassa on tapahtunut ensisijassa Itä- ja Keski-Euroopan maissa.

3.2

Tavanomaisen maananastuksen lisäksi maaresurssien hallinnan hankinta tapahtuu ostamalla sellaisia yrityksiä tai niiden osakkuuksia, jotka omistavat maata tai joilla on vuokrasopimuksia maa-alueiden käytöstä. Seurauksena on maaresurssien keskittyminen yhä harvemmille suuryrityksille ja teollisen maatalouden valta-asema useissa Itä- ja Keski-Euroopan maissa.

3.3

Samalla kun maatalousmaan kokonaismäärä Euroopassa vähenee, se keskittyy yhä enemmän yksittäisten suuryritysten käsiin. Yksi prosentti maatalousyrityksistä hallitsee 20:tä prosenttia EU:n maatalousmaasta. Kolme prosenttia maatalousyrityksistä hallitsee 50:tä prosenttia EU:n maatalousmaasta. Toisaalta 80 prosenttia maatalousyrityksistä hallitsee 14,5:tä prosenttia maatalousmaasta.

3.4

Euroopassa on olemassa yhteys maatalouden tuotantoyksiköiden määrän vähenemisen ja maatalouden työpaikkojen vähenemisen välillä. Esimerkiksi aikavälillä 2005–2010 Itä-Euroopan ja erityisesti Baltian maissa (Virossa, Latviassa ja Liettuassa) tuotantoyksiköiden määrä ja samalla myös työvoiman tarve on vähentynyt kaikkein eniten (Bulgariassa ja Romaniassa 8,9 prosenttia ja Baltian maissa 8,3 prosenttia vuosittain). Irlannissa ja Maltassa tilojen määrä on lisääntynyt ja niin muodoin myös työvoiman tarve maatalousalalla on kasvanut.

3.5

Maan ostaminen ja keskittäminen tapahtuu lähtökohtaisesti kolmen sijoittajaryhmän – kolmansien maiden, EU:n jäsenvaltioiden sekä kotimaisten sijoittajien – toimesta.

3.6

Maanomistuksen keskittymisestä Euroopassa ja myös Euroopan unionissa antaa perusteellisimman kuvan raportti Concentration, land grabbing and people’s struggles in Europe (3), jonka La Via Campesina -järjestö ja Hands off the Land -verkosto julkaisivat vuoden 2013 huhtikuussa. Raportin mukaan Euroopan unionissa on tapahtumassa vaivihkainen maananastusprosessi ja maanomistuksen keskittyminen, ja tämä vaikuttaa ihmisoikeuksiin, etenkin oikeuteen saada riittävää ravintoa. Kaikkein laajimmin maananastusta on harjoitettu Unkarissa ja Romaniassa. Sama prosessi on käynnissä myös muissa Itä- ja Keski-Euroopan maissa.

3.6.1

Eri lähteiden mukaan Romanian maatalousmaasta jopa 10 prosenttia on siirtynyt kolmansista maista peräisin olevien ja 20–30 prosenttia Euroopan unionista peräisin olevien sijoittajien hallintaan. Unkarissa on salaisilla sopimuksilla siirretty miljoona hehtaaria maata ensisijaisesti EU:n jäsenvaltioista peräisin olevan pääoman hallintaan. Vaikka Puolassa ulkomaalaisilta on kielletty maan ostaminen vuoteen 2016 asti, on kuitenkin tiedossa, että ulkomaalaiset, ensisijassa EU:n jäsenvaltioista peräisin olevat yritykset ovat ostaneet sieltä 2 00  000 hehtaaria maata. Ranskan Bordeaux’n seudulla kiinalaiset ovat ostaneet lähes 100 viinitilaa. Saksojen yhdistymisen jälkeen entisen Itä-Saksan maatalousosuuskuntien tilalle tulivat sekä perhetilat että myös oikeushenkilöt. On käynyt yhä selkeämmäksi, että oikeushenkilöt ovat haavoittuvassa asemassa muiden kuin maatalousalan sijoittajien toimien suhteen.

3.7

Maanomistuksen keskittymisen ulottuvuutta osoittavat seuraavat esimerkit: Romaniassa suurimmalla maatalousyrityksellä on käytössä lähes 65  000 hehtaaria ja Saksassa 38  000 hehtaaria maata. Viron suurimmalla maitotilalla on 2  200 lehmää ja suunnitteilla on lehmien määrän nostaminen 3  300:een.

3.8

Euroopassa maanomistuksen keskittymisen yhtenä syynä on YMP:n ensimmäisen pilarin yhtenäinen pinta-alatuki, sillä se antaa suurtuottajalle suuremman vipuvaikutuksen ja näin ollen edellytykset ja lisää vapaata pääomaa lisämaiden ostamiseen. EU-15-maissa käytetään ensisijaisesti tilatukijärjestelmää ja EU-12-maissa ensisijaisesti yhtenäisen pinta-alatuen järjestelmää. Maanomistuksen keskittymisen vauhti onkin EU-15-maissa huomattavasti hitaampi kuin EU-12-maissa.

3.9

Maatalousmaan omistuksen keskittyminen tarkoittaa myös YMP:n tukien keskittymistä. Esimerkiksi vuonna 2009 EU:n YMP:n tuesta 32 prosenttia maksettiin 2 prosentille maatalousyrityksistä. Länsi- ja Itä-Euroopan maiden tilanteet eroavat toisistaan. Esimerkiksi vuonna 2009 Bulgariassa suuret maatalousyritykset – joita on 2,8 prosenttia kaikista yrityksistä – saivat 66,6 prosenttia tuista. Virossa vastaavat luvut ovat 3 ja 53 prosenttia, mutta Tanskassa 3 ja 25 prosenttia ja Itävallassa 5,5 ja 25 prosenttia.

4.1

Niissä maissa, missä maanomistuksen keskittymistä ja maananastusta esiintyy, perheviljelyyn perustuva eurooppalainen monitoiminen maatalousmalli on vaihtumassa massatuotantoon perustuvaan teolliseen maatalouteen.

4.2

Tehtyjen tutkimusten perusteella voidaan väittää, että anastetulla maalla tuotettu ruoka ja muut kuin elintarvikekäyttöön tarkoitetut viljelytuotteet viedään suurimmaksi osaksi niihin maihin, joista sijoitukset ovat peräisin. Vain vähäinen osa tuotteista jää paikallisille markkinoille. Paikallisen ruokaturvan heikentyminen on suorassa suhteessa maananastuksen määrään.

4.3

Maananastuksen ja maanomistuksen keskittymisen seurauksena tähän asti maataloutta harjoittaneet tilat lopettavat toimintansa. Tuloksena on työ- ja asuinpaikkojen katoaminen maaseudulla. Kyseisen prosessi on yleensä peruuttamaton, sillä pientuottajien tai uusien maanviljelijöiden (mm. nuorten) on hyvin vaikea hankkia maata ja saada jalansijaa tällä toimialalla, koska heillä ei ole riittävästi pääomaa.

4.4

Vaikka maailmanpankki on yrittänyt nostaa esiin maanomistuksen keskittymisen myönteisiä puolia, kuten tehokkuuden kasvun, innovoinnin ja kehityksen, lukuisat kansalaisjärjestöt ja -liikkeet kritisoivat maananastusta. Viimeksi mainittujen tahojen mukaan siitä seuraa ympäristöhaittoja, maaperän köyhtymistä ja maaseutuelämän näivettyminen sekä maatalouden kestäväpohjaisen kehityksen korvaaminen yksipuoliseen viljelyyn perustuvalla laajamittaisella maatalousteollisuudella.

4.5

Maananastus vaikuttaa kielteisesti maaseudun kehitykseen. Keskittyneen suurtuotannon kielteinen puoli on työttömyyden lisääntyminen maaseudulla, mihin liittyy sosiaalikulujen kasvu.

4.6

Minnesotan yliopiston tutkijan Willis Petersonin mukaan pienet perhetilat ovat vähintään yhtä tehokkaita kuin suurtuottajat. Myöskään väite, jonka mukaan maanomistuksen keskittäminen lisää satoa, ei pidä paikkansa (4). FAO:n tietojen mukaan todellisuus on juuri päinvastainen: koko maailman maatiloista 90 prosenttia on perheviljelmiä, joilla on hallinnassaan 75 prosenttia maaperästä ja jotka tuottavat 80 prosenttia maailman elintarvikkeista.

4.7

Varoittava esimerkki maanomistuksen keskittämisen seurauksista on Skotlanti, jossa 200 vuotta sitten jaettiin Alankomaiden kokoinen maa-ala 8  000–20  000 hehtaarin kokoisiksi yksiköiksi, jotka myytiin sijoittajille. Kyseisellä alueella eli 1,5–2 miljoonaa ihmistä. Nykyisin kyseinen alue on teollisen maatalouden seurauksena autioitunut. Skotlannin parlamentti käsittelee parhaillaan kyseisen alueen uudelleenasuttamista, mutta kyseiset toimet ovat huomattavasti kalliimpia kuin pientiloihin perustuvan maatalousmallin säilyttäminen olisi ollut.

5.1

ETSK pitää tervetulleena, että YK on julistanut vuoden 2014 perheviljelmien vuodeksi. Tämä on auttanut jatkuvasti arvostamaan perheviljelmien strategisesti merkittävää roolia elintarviketurvan ja maaseudun kehityksen kannalta ja nostamaan sen julkisen keskustelun aiheeksi.

5.2

Koska vielä ei ole olemassa kansainvälisellä eikä myöskään EU-tasolla yleisesti tunnustettua perheviljelmän määritelmää, ETSK kehottaa Euroopan komissiota, Euroopan parlamenttia ja neuvostoa määrittelemään perheviljelmän käsitteen. ETSK esittää seuraavia tunnuspiirteitä, jotka maatalousyrityksellä tulisi olla, jotta sitä voidaan pitää perheviljelmänä:

5.2.1

Maatalousyritystä koskevat päätökset tekevät perheen jäsenet.

5.2.2

Perheen jäsenet tekevät valtaosan töistä.

5.2.3

Sekä omaisuus että valtaosa pääomasta kuuluu perheelle tai maa kuuluu paikallisyhteisölle.

5.2.4

Tilan hoitamisen hallinta on perheen käsissä.

5.2.5

Tila siirtyy perheessä sukupolvelta toiselle.

5.2.6

Perhe asuu tilalle kuuluvalla tontilla tai sen läheisyydessä.

5.3

Yhteiskunnan ja ympäristön kannalta suotuisaa, perheviljelmiin perustuvaa maaseutuelämän ja maatalouden mallia on suurimmassa osassa maailmaa sovellettu vuosituhansien ajan. Kaikkialla, missä vallitsee oikeusvaltioperiaate ja poliittinen ennakoitavuus, perheviljelmät ovat osoittaneet vakautensa ja etunsa toisiin maatalousjärjestelmiin verrattuna.

5.4

Perheyrityksinä toimivilla maatiloilla on elintarviketuotannon lisäksi monia muitakin yhteiskunnallisesti hyödyllisiä tehtäviä, joita teollinen ja yhtiömuotoinen, lähtökohtaisesti palkkatyövoimaan perustuva maatalousmalli ei pysty täyttämään.

5.4.1

Perheviljelmillä, kuten myös maatalousosuuskunnilla, on aktiivinen osa maaseudun taloudessa. Perheviljelmien vakauden ja joustavuuden kannalta on erittäin tärkeää, että ne kuuluvat osuuskuntiin ja ammattialajärjestöihin. Perheviljelmät säilyttävät maalaiskulttuurin perinteet ja elämän maaseudulla, muodostavat sosiaalisen elämän ytimen maaseudulla, tuottavat laadukkaita tuotteita, käyttävät luonnonvaroja säästäen sekä takaavat laajan omistajapiirin maaseudulla.

5.4.2

Perheviljelmät eivät kärsi työpaikkojen puutteesta, ne luovat niitä itse ja ovat avoimia innovaatioille.

5.4.3

Maatila tarjoaa lapsille hyvän kasvuympäristön, jossa tarvittavat tiedot ja taidot voidaan siirtää eteenpäin sukupolvelta toiselle ja näin taata tilojen jatkuvuus.

5.4.4

Perheviljelmiin perustuva maataloustuotanto on monitahoista ja hajautettua. Se takaa kilpailun markkinoilla ja vähentää keskittymiseen liittyviä riskitekijöitä.

5.4.5

Maatilojen suurella määrällä on itseisarvo ihmiskunnan säilymisen kannalta, sillä se takaa useampien ihmisten osaamisen ja tiedon elintarviketuotannon alalla ja tarjoaa perustan sille, että tarvittavat eloonjäämistiedot ja -taidot ovat käytettävissä myös kriisiolosuhteista selviämiseen. Jotta perhetilat voisivat muodostaa elinkelpoisen vaihtoehdon teolliselle maataloudelle ja sen harjoittamalle maananastukselle, on ryhdyttävä aktiivisiin toimiin perhetilojen suojelemiseksi. Tämä tarkoittaa mm. toimia tuottajajärjestöjen edistämiseksi ja hyvän kauppatavan vastaisten käytäntöjen torjumiseksi. Sekä EU:n että jäsenvaltiotason toimilla voidaan edistää osaltaan kestäväpohjaisen ja vakaan perheviljelmien sektorin säilymistä (5).

6.1

Maatalousmaa on elintarviketuotannon perusta. Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan YK:n kansainvälisen yleissopimuksen (6) 11 artiklan sekä ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen (7) 25 artiklan mukaan jokainen valtio on velvoitettu takaamaan alueellaan asuville ihmisille riittävän ja turvallisen vähimmäisravinnon, ja ne liittyvät suoraan mahdollisuuteen saada käyttöön maata.

6.2

EU:n alueen öljy- ja kaasuvarantojen vähäisyys vaarantaa elintarviketurvan. Tämän vuoksi kestäväpohjainen maatalous ja perheviljelmät on tarpeen säilyttää.

6.3

Maa ei ole tavanomainen kauppatavara, jota voidaan tuottaa lisää. Kyse on rajallisesta resurssista, ja näin ollen tavallisten markkinasääntöjen ei tulisi koskea maata. ETSK on vakuuttunut siitä, että jäsenvaltioissa ja EU:ssa on käytävä perusteellinen keskustelu selkeästä maatalousrakenteiden mallista. Vain tältä pohjalta voidaan tehdä tarvittavia poliittisia johtopäätöksiä ja toteuttaa välttämättömiä toimia. Esimerkkinä tästä on maatalousyritysten osuuksien hankkimisen (ns. share deals) oikeudellinen arviointi. Maan omistussuhteita ja käyttöä on säänneltävä nykyistä tiukemmin.

6.4

Poliittisesti eri leireihin kuuluvat järjestöt ovat käsitelleet maanomistuksen sääntelyä ja siihen liittyvien politiikkojen laatimista ja todenneet alan hyvän hallintotavan merkityksen. FAO on laatinut vapaaehtoiset suuntaviivat The Voluntary Guidelines of the Responsible Governance of Tenure of Land, Fisheries and Forestry (8). Kyseisillä suuntaviivoilla pyritään varmistamaan turvatut käyttöoikeudet, jotta voidaan taata resurssien (maan, kalavarojen, metsän) tasapuolinen saatavuus ja jotta tällä tavoin voidaan vähentää nälkää ja köyhyyttä sekä tukea kestävää kehitystä ja rikastuttaa ympäristöä. UNCTAD, FAO, IFAD ja maailmanpankki ovat yhdessä laatineet vastuullisen maatalouteen investoimisen periaatteet (9), joissa tunnustetaan oikeudet, toimeentulon hankintavälineet ja resurssit. OECD on julkaissut poliittisen kehyksen maatalouteen sijoittamiselle (Policy Framework for Investment in Agriculture, PFIA) (10), jonka tarkoituksena on auttaa valtioita laatimaan politiikkoja yksityisten investointien houkuttelemiseksi maatalouteen.

6.5

ETSK pitää FAO:n/YK:n laatimia maankäyttöoikeuksia koskevia ohjeita virstanpylväänä maanviljelijöiden kannalta, ja kehottaa kaikkia jäsenvaltioita saattamaan ne voimaan ja panemaan ne täysimääräisesti täytäntöön. Epäselvä omistusoikeusjärjestelmä on huonon hallinnon merkki ja edistää myös maananastusta.

6.6

Vuonna 2012 julkaistussa Factor Markets -asiakirjassa (11) on analysoitu maatalousmaan myyntiä koskevia säännöksiä EU:n jäsenvaltioissa ja ehdokasmaissa. Analyysistä käy ilmi, että useat jäsenvaltiot käyttävät omia säännöksiä maanomistuksen tehostetun keskittymisen ja ulkomaalaisomistuksen estämiseksi, esimerkiksi etuosto-oikeuden mahdollistamalla. Osassa jäsenvaltioista kaikille maatalousmaan kaupoille on hankittava viranomaisten vahvistus riippumatta siitä, mistä maasta ostaja on lähtöisin. Näin on esimerkiksi Ranskassa, Saksassa ja Ruotsissa. Lisäksi on valtioita (Unkari ja Liettua), joissa on määritelty maksimipinta-ala maatalousmaalle, joka saa olla yhden henkilön omistuksessa.

6.6.1

Ranskassa maakauppoja valvovat alueelliset elimet (Sociėtės d’Amėnagement Foncier et d’Etablissement Rural eli SAFER). SAFER on alueellinen viranomainen, jonka tehtävänä on avustaa erityisesti nuoria maanviljelijöitä maa-alueiden omistussuhteiden muutoksissa ja taata maakaupan markkinoiden avoimuus.

6.6.2

Ruotsissa maatalousmaan hankkiminen haja-asutusalueelta edellyttää lupaa. Lupa myönnetään koulutuksen tai aikaisemman kokemuksen perusteella ja usein vaaditaan myös, että maanomistaja asuu omalla tilallaan. Ruotsissa maatalousmaata saavat ostaa vain luonnolliset henkilöt.

6.6.3

Liettuassa oikeushenkilö voi omistaa maata siinä tapauksessa, että tämä saa maanviljelystä vähintään 50 prosenttia toimeentulostaan. Kotimaiset luonnolliset ja oikeushenkilöt saavat omistaa korkeintaan 500 hehtaaria maata.

6.6.4

Belgiassa, Italiassa ja Ranskassa maatalousmaan vuokraajilla on etuosto-oikeus vuokraamaansa maahan.

6.7

Edellä esitetyn perusteella voidaan todeta, että maatalousmaan markkinoita on säännelty hyvin eri tavoin Euroopan unionin jäsenvaltioissa. Rajoitusten olemassaolo yhdessä jäsenvaltioissa ja niiden puuttuminen toisessa aiheuttaa itsessään tilanne-eroja maiden välillä. Tämän perusteella voidaan ymmärtää, että Bulgarian parlamentin päätti – ymmärrettyään omaan maatalousmaahansa kohdistuvan suuren uhan – jatkaa 22. lokakuuta 2013 asti voimassa ollutta maatalousmaan ostokieltoa vuoteen 2020 asti EU:n varoituksesta huolimatta, sillä Bulgariassa maan hinnat ja maataloustuottajien ostovoima ovat merkittävästi alhaisemmat kuin rikkaissa maissa.

6.8

Vuoden 2012 Factor Markets -analyysissä (12) todetaan, että suurten yhtiöiden valta-asema maakaupan markkinoilla häiritsee myös kyseisten markkinoiden normaalia toimintaa. Suuret, maananastusta harjoittavat yhtiöt käyttävät voimaansa sekä paikallisilla että alueellisilla maakaupan markkinoilla vaikuttaakseen maan hintoihin ja vuokrasopimusehtoihin.

6.9

Maapolitiikka kuuluu jäsenvaltioiden toimivaltaan ja niillä on mahdollisuus asettaa maakaupoille rajoituksia, jos valtion energia- tai elintarviketurva on vaarassa tai rajoitusten asettaminen on selkeästi yleisen hyödyn mukaista. Rajoitukset ovat sallittuja keinottelun ehkäisemiseksi sekä paikallisten perinteiden ja asianmukaisen maankäytön turvaamiseksi. Samalla kuitenkin perussopimuksiin sisältyvä pääoman ja tavaroiden vapaan liikkumisen periaate rajoittaa melkoisesti tällaisten rajoitusten asettamista. Tämän vuoksi ETSK kehottaa Euroopan parlamenttia ja neuvostoa pohtimaan, tulisiko pääoman vapaa liikkuvuus taata sittenkään maatalousmaata ja maatalousyrityksiä koskevien kauppojen kohdalla, erityisesti suhteessa kolmansiin maihin mutta myös EU:n sisäisesti. Tässä yhteydessä on otettava huomioon, että maatalousmaan hinnat ja ihmisten tulotaso vaihtelevat eri jäsenvaltioissa. On löydettävä vastaus kysymykseen, antavatko pääoman vapaa liikkuvuus ja vapaat markkinat kaikille kansalaisille ja oikeushenkilöille yhtäläiset mahdollisuudet maatalousmaan omistamiseen.

6.10

ETSK:n mielestä jäsenvaltioille tulisi elintarviketurvan takaamiseksi ja muiden oikeutettujen tavoitteiden saavuttamiseksi antaa kestäväpohjaisen maatalousmallin perusteella enemmän mahdollisuuksia omien maakaupan markkinoiden sääntelemiseen ja rajoittamiseen. Samalla ETSK kehottaa kaikkia EU:n jäsenvaltioita hyödyntämään kaikkia lainsäädäntä-mahdollisuuksiaan. On ilmeistä, että eräistä maista puuttuu selkeitä poliittisia tavoitteita tai että tavoitteisiin sisältyy syrjiviä näkökohtia.

6.11

Mikäli Euroopan parlamentti ja neuvosto tulevat siihen tulokseen, että rajoitukset pääoman vapaalle liikkumiselle ovat perusteltuja elintarviketurvan takaamiseksi, on vastaava keskustelu käytävä myös kansainvälisellä tasolla, sillä pääoman vapaa liikkuvuus on kirjattu useisiin kansainvälisiin sopimuksiin.

6.12

Sekä EU:lla että jäsenvaltioilla on oikeudelliset ja poliittiset mahdollisuudet ohjata maankäyttöä tukien tai verojen avulla. Maatalouspolitiikan välineiden osaavalla käytöllä ja maapolitiikan avulla voidaan varmistaa olosuhteet, joissa tuotanto on mahdollista ja taloudellisesti kannattavaa myös pienemmissä maatalousyrityksissä, mikä estäisi omalta osaltaan myös maanomistuksen keskittymistä.

6.13

Uudistettu YMP tarjoaa kyllä mahdollisuuden ylärajoille (capping), suorien tukien painottamiselle ensimmäisille hehtaareille sekä investointitukien ja suorien tukien yksinkertaistetulle myöntämiselle pientuottajille, mutta ETSK ei ole vakuuttunut siitä, että olemassa olevilla rajoituksilla voidaan torjua merkittävissä määrin maanomistuksen keskittymistä ja että näitä mahdollisuuksia käytetään riittävästi niissä jäsenvaltioissa, missä maatalousyritysten rakenteelliset erot ja maanomistuksen keskittymisen intensiteetti ovat kaikkein suurimmat. ETSK suosittaa jäsenvaltioille näiden mahdollisuuksien täysimääräistä hyödyntämistä, ja kehottaa Euroopan unionin toimielimiä ottamaan käyttöön entistä vahvemman tukien uudelleenjakojärjestelmän.

6.14

Maatalousmaa on rajallinen luonnonvara, ja näin ollen maananastus vaarantaa Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 39 ja 191 artiklassa asetettujen tavoitteiden täyttämisen. Tämän vuoksi ETSK kehottaa komissiota ja Euroopan parlamenttia käsittelemään aktiivisesti maankäytön hallintaan liittyviä kysymyksiä.

6.15

ETSK suosittaa kaikille EU:n jäsenvaltioille ylärajan asettamista sekä luonnollisten että oikeushenkilöiden maatalousmaan hankkimista varten sekä etuosto-oikeusjärjestelmän soveltamista niiden eduksi, joiden maanomistus on tämän rajan alapuolella. Toimivaltaiset tahot voivat käyttää etuosto-oikeutta vain niiden viljelijöiden hyväksi, jotka eivät ole ylittäneet ylärajaa.

6.16

Paikalliset yhteisöt olisi otettava mukaan maankäyttöä koskevaan päätöksentekoprosessiin, ja niille olisi siis annettava mm. suuremmat oikeudet ja mahdollisuudet.

6.17

Maatalousmaan käytössä elintarviketuotanto tulisi asettaa etusijalle suhteessa biopolttoaineiden tuotantoon.

6.18

On toteutettava politiikkaa, jolla tuetaan maanomistuksen keskittymisen sijaan siirtymistä suurista teollisista tuottajista pienempiin tuotantoyksiköihin, millä voitaisiin myös varmistaa elintarvikeomavaraisuus. EU:n jäsenvaltioissa tulisi olla valtiotason viranomaiset, jotka valvoisivat maatalousmaan omistusta ja käyttöä. Tätä varten on kerättävä valtion tasolla valtiolliseen tietokantaan tiedot paitsi maan omistajista myös maan käyttäjistä. Tällaisten tietojen olemassaolo antaisi mahdollisuuden toteuttaa tutkimuksia ja reagoida muutoksiin.

6.19

ETSK kehottaa Euroopan komissiota ja Euroopan parlamenttia toteuttamaan yhteistä menettelytapaa soveltaen laajamittaisia tutkimuksia eri maiden politiikkojen ja käytössä olevien rajoitusten vaikutuksista maanomistuksen keskittymiseen. Samoin tulisi tutkia, mitä riskejä keskittyminen aiheuttaa ruokaturvalle, työllisyydelle, ympäristölle ja maaseudun kehitykselle.

6.20

ETSK kehottaa kaikkia EU:n jäsenvaltioita raportoimaan EU:n komissiolle ja FAO:lle maanomistuksen, kalastuksen ja metsien vastuullista hallintaa koskevien vapaaehtoisten suuntaviivojen (VGGT, hyväksytty FAO:ssa vuonna 2012) käytöstä ja täytäntöönpanosta maanhallintapolitiikoissaan. Vapaaehtoisten suuntaviivojen soveltamisala on maailmanlaajuinen (2 artiklan 4 kohta), ja myös Eurooppa kuuluu niiden piiriin. Suuntaviivoissa kehotetaan valtioita perustamaan useita sidosryhmiä käsittäviä foorumeita, joihin osallistuvat vaikutuksista suurimmin kärsivät tahot, valvomaan suuntaviivojen täytäntöönpanoa sekä sovittamaan politiikkojaan suuntaviivojen mukaisiksi (13).

6.21

ETSK seuraa myös tulevaisuudessa tarkkaan maanomistuksen keskittymisen etenemistä, tarkastelee sen vaikutuksia ja osallistuu prosessia jarruttavien ehdotusten laatimiseen. Lisäksi komitea kannattaa myös WFAL:n (World Forum on Access to Land and Natural Resources) maailmanlaajuista aloitetta ja kehottaa Euroopan komissiota ja Euroopan parlamenttia tukemaan kyseisiä toimia.