52013JC0031

EU:n strategiset keinot vastata Guineanlahden haasteisiin

TIIVISTELMÄ

Guineanlahden valtioilla on monia samoja haasteita kuin muillakin Afrikan mailla. Niiden lisäksi alueen mailla[1] on yksi erityinen haaste: rannikkovesien ja maahantulon puutteellisesta valvonnasta ja rannikon heikosta turvallisuudesta aiheutuvat uhat, joiden määrä on kasvanut viime aikoina. Seurauksena on muun muassa rikollisen toiminnan ja terrorismin lisääntyminen, mikä on kasvava uhka myös EU:lle. Tässä yhteisessä tiedonannossa arvioidaan tämän uhan laajuutta, siitä Guineanlahden rannikkovaltioille ja EU:lle aiheutuvia riskejä sekä toimia, joita EU voisi kansainvälisen yhteisön kanssa toteuttaa kyseisten valtioiden auttamiseksi.  

Uhat

Uhat ovat monimuotoisia ja usein myös rajat ylittäviä. Yhdessä ne voivat johtaa rikollisen toiminnan leviämiseen, mikä vaarantaa asianomaisten valtioiden vakauden tai toiminnan ja kaventaa niiden mahdollisuuksia kehittää talouttaan tai vähentää köyhyyttä, jotka ovat puolestaan EU:n tavoitteita. Uhkia on kolmenlaisia:

(a) yksinomaan merellä toteutuvat uhat, mukaan lukien laiton kalastus, jätteen laiton kaato mereen, merirosvous ja aseelliset ryöstöt merellä[2];

(b) mereltä maalle suuntautuvat uhat, joita ovat pääasiassa huumausaineiden, aseiden ja tuoteväärennösten salakuljetus, sekä usein maalta merelle tapahtuva ihmisten salakuljetus;  

(c) maalta merellä harjoitettavaan toimintaan suuntautuvat uhat, jotka kohdistuvat varsinkin offshore-öljy- ja -kaasuteollisuuteen, mukaan lukien panttivankien otto, varkaudet (mm. öljyn) ja rikokset satamissa.

Kontrolloimattomina nämä uhat tulevat vahingoittamaan paikallisia ja kansainvälisiä intressejä.

Afrikan ja Euroopan yhteiset intressit

EU:lla ja alueen mailla on merkittäviä yhteisiä intressejä. Alueella on pitkä rantaviiva ja runsaat luonnonvarat, joilla on suuri merkitys niin paikalliselle työllisyydelle ja kulutukselle kuin Euroopan kanssa käytävälle kaupalle. Kaikkien meriluonnonvarojen, myös kalakantojen, kestävä hallinnointi on sekä paikallisyhteisöjen että eurooppalaisten kuluttajien keskeinen huolenaihe. Kaupankäynti ja esteetön kalastus edellyttävät turvallisia kansainvälisiä kulkuväyliä. Merkittävä osa EU:n energiatoimituksista tulee alueelta, ja alalla toimivia sijoittajia ja työntekijöitä pitää voida suojella fyysisiltä hyökkäyksiltä.  Huumausaineiden ja muiden laittomien tuotteiden salakuljetus rannikolla ja maarajojen yli  vahingoittaa enenevässä määrin paikallisyhteisöjä ja kasvattaa ongelmia Euroopassa. 

EU:n päällimmäisenä tavoitteena onkin auttaa alueen valtioita – joista monet ovat erittäin hauraita – rauhan, turvallisuuden ja vaurauden tavoittelussa kehittämällä talouksiaan ja instituutioitaan menestyksellisesti ja legitiimisti sekä Afrikan rauhan ja turvallisuuden rakenteiden että EU:n yleisen toimintalinjan puitteissa. EU:n on tässä tehtävässä luotava poliittista konsensusta, mahdollistettava afrikkalainen omistajuus ja kunnioitettava sitä sekä sovitettava olemassa olevat ohjelmat yhteen osana kokonaisvaltaista lähestymistapaa alueelliseen kehitykseen ja turvallisuuteen. Muualta Afrikasta, varsinkin Afrikan sarvesta sekä Sahelin ja Afrikan suurten järvien alueilta, saadut kokemukset osoittavat, että alueen maiden ja Afrikan alueellisten elinten kanssa tiiviisti koordinoidut, varhaisessa vaiheessa toteutetut ehkäisytoimet käyvät huomattavasti halvemmiksi kuin jälkihoito. Kokemus on osoittanut myös sen, että eri näkökohdat – poliittiset, institutionaaliset ja taloudelliset näkökohdat, turvallisuus- ja kehitysnäkökohdat, hyvän hallinnon ja korruption torjunnan – yhdistämällä päästään suurempaan yhteisvaikutukseen.   

Toiminta

EU voi lievittää edellä lueteltuja riskejä auttamalla alueen valtioita oikeusvaltion ja toimivan hallinnon vahvistamisessa muun muassa tekemällä parannuksia merenkulkuhallintoon sekä poliisin, merivoimien, asevoimien, rannikkovartioston, tullin ja maahanmuuttoviranomaisten harjoittamaan lainvalvontaan.

Koska merirajoja ei ole edelleenkään kaikilta osin vahvistettu ja ne ovat luontaisesti vaikeasti valvottavissa ja kauttaaltaan läpäisevät, lähtökohdaksi on hyvä ottaa yhteistyön lisääminen rannikkovaltioiden ja toimintaansa aloittavien alueellisten koordinointimekanismien välillä. EU voi myös auttaa alueen maita noudattamaan niille lippu- ja rannikkovaltioina kuuluvia kansainvälisiä velvoitteita.

Tästä syystä ehdotetaan, että EU toimielimineen, edustustoineen ja jäsenvaltioineen omaksuu yhdessä muiden kansainvälisten järjestöjen ja paikallisten kumppaneiden kanssa kokonaisvaltaisen lähestymistavan, jolla on neljä erityistavoitetta:

1. Muodostetaan alueen maiden ja kansainvälisen yhteisön kesken yhteinen käsitys Guineanlahdella vallitsevan uhan laajuudesta sekä tarpeesta torjua se. 

2. Autetaan alueen hallituksia luomaan vakaat instituutiot, merenkulkuhallinnot sekä valmiudet huolehtia merenkulkua koskevien tietojen saatavuudesta, merenkulun turvallisuudesta ja oikeusvaltioperiaatteen toteutumisesta Guineanlahden rannikolla.

3. Tuetaan talouksien vaurastumista kansallisten ja alueellisten kehitysstrategioiden mukaisesti tavoitteena luoda työpaikkoja ja tukea haavoittuvia yhteisöjä niiden selviytymiskyvyn parantamiseksi ja rikollisen/väkivaltaisen toiminnan torjumiseksi. 

4. Vahvistetaan alueen maiden ja alueellisten organisaatioiden välisiä yhteistyörakenteita, jotta ne voivat toteuttaa tarvittavat toimet merellä ja maalla vallitsevien uhkien lieventämiseksi.

UHAN LUONNE JA KEHITYS

Tämän yhteisen tiedonannon maantieteellinen soveltamisala käsittää 6 000 kilometriä pitkän rantaviivan Senegalista Angolaan, mukaan lukien Kap Verden sekä São Tomé ja Príncipen saaret. Se käsittää myös kaksi maantieteellistä, poliittista ja taloudellista aluetta, Länsi-Afrikan valtioiden talousyhteisön (ECOWAS) ja Keski-Afrikan talousyhteisön (ECCAS), jotka ovat molemmat Guineanlahden komission (GGC) ja Afrikan unionin (AU) jäseniä.

Viime vuosikymmenellä Länsi- ja Keski-Afrikan maissa on tapahtunut dynaamista talouskasvua, mikä joissakin maissa on yhdistynyt hallinnon vahvistumiseen ja toisissa sen heikkenemiseen. Osasta alueen maista on hyvää vauhtia tulossa keskitulotason maita, kun taas osassa on vielä matkaa köyhyyden vähentämistä koskevien vuosituhannen kehitystavoitteiden saavuttamiseksi. Guineanlahdella lisääntyvät epävakaus ja rikollisuus saattavat kuitenkin uhata molempia maaryhmiä, ja epävakaus ja taloudellisen toiminnan häiriintyminen alueella vaikuttavat suoraan EU:hun.

Järjestäytynyttä rikollisuutta harjoitetaan huumeiden, ihmisten, aseiden, raakatimanttien, lääkeväärennösten ja laittomien jätteiden[3] kaupan, verkkorikollisuuden ja niihin liittyvän rahanpesun muodossa, ja rikokset tapahtuvat usein Guineanlahden helposti läpäisevien maa- ja merirajojen välisellä alueella. Laittoman kaupan reitit kulkevat usein epävakailla ja kriisialueilla ja ovat kytköksissä terrorismiin Sahelin alueella ja Pohjois-Nigeriassa. Huumeiden, varsinkin kokaiinin, ja aseiden[4] kauppa on merkittävällä tavalla heikentänyt hallintoa useissa Länsi-Afrikan maissa, eniten Guinea-Bissaussa. Joissain tapauksissa toiminnasta on tullut ylimääräinen tulonlähde Sahelin alueen terroristiryhmille. Huumeiden ja rikollisuuden torjunnasta vastaava YK-järjestö (UNODC) arvioi Länsi-Afrikasta Eurooppaan pelkästään vuonna 2011 laivatun kokaiinin arvoksi 1,25 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Lisäksi valtaosa laittomista siirtolaisista –riippumatta siitä, ovatko he ihmiskaupan uhreja vai eivät – suuntaa kulkunsa Eurooppaan. Laitonta kauppaa käydään myös kaakaolla, puuvillalla, puutavaralla, cashewpähkinöillä, kullalla ja timanteilla[5].

Merirosvous ja aseelliset ryöstöt merellä ovat toinen voimistumassa oleva uhka. Kauppamerenkulkua Guineanlahdella harjoittavat pitkälti EU:n toimijat. Alue onkin yksi EU:n merenkulun strategisista kiinnostuksenkohteista. Guineanlahdella liikkuu jatkuvasti keskimäärin 30 EU:n jäsenvaltioiden lipun alla tai omistuksessa olevaa alusta. Viime vuosikymmenellä raportoitiin 551 toteutunutta tai yritykseksi jäänyttä hyökkäystä, joista valtaosa tapahtui kansallisilla lainkäyttöalueilla. Vuonna 2012 alle 20 prosenttia hyökkäyksistä tapahtui kansainvälisillä vesillä, eniten Nigerian ja Togon rannikon tuntumassa. Hyökkäykset tapahtuvat pääasiassa silloin, kun alusta ollaan ankkuroimassa tai se on menossa offshore-öljynporauslautalle tai -varastointilautalle tai palaamassa sellaiselta. Viimeisimpien arvioiden mukaan hyökkäyksen riski saattaa kuitenkin etääntyä kauemmaksi rannikolta. Tätä taktiikkaa käyttävät somalimerirosvot, jotka käyttävät emoaluksia hyökkäysten tekemiseen kansainvälisillä vesillä. Pelkona on, että merirosvot saattavat Afrikan sarven mallin mukaisesti ottaa merenkulkijoita panttivangeiksi saaliiden kasvattamiseksi. Väkivallan, myös aseiden, ennalta arvaamaton käyttö miehistöä kohtaan on huolestuttava ilmiö.

Öljyn varastaminen ja merirosvous pitää sisällään sekä alusten öljyn varastamisen että säilöalusten kaappaamisen niiden lastin takia. Tuoreiden arvioiden mukaan Nigeria menettää päivittäin 100 000 barrelia öljyä, joka päätyy myytäväksi laittomille markkinoille. Myös öljytyöntekijöitä lautoille kuljettavat pienalukset ovat joutuneet merirosvouksen ja aseellisten ryöstöjen kohteiksi. Rikollinen toiminta vie hallitukselta tuloja, lisää merenkulun turvallisuuskuluja ja vähentää investointihalukkuutta. Öljy- ja petrokemian teollisuuden turvallisuuteen panostaminen on tärkeää Nigeriassa (toiminnan tähänastinen keskipiste) mutta enenevässä määrin myös kauempana Päiväntasaajan Guinean, Ghanan, Kamerunin, Kongon tasavallan, Gabonin, Tšadin, Liberian ja Angolan rannikkojen tuntumassa.[6] Lisäksi öljyvarkauksiin liittyvät öljypäästöt pahentavat usein rannikkoympäristölle aiheutuvia vahinkoja ja uhkaavat näin kalastajien ja maanviljelijöiden elinkeinoja.   

Laiton kalastus:  Kalastus on edelleen tärkeä elinkeino useimmissa Guineanlahden maissa. Maailmanpankin ja YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön mukaan sen osuus on 25–30 prosenttia Mauritanian tulonmuodostuksesta, 25–30 prosenttia Senegalin viennistä ja 25–40 prosenttia Guinea-Bissaun valtiontuloista. Laiton, ilmoittamaton ja sääntelemätön (LIS) kalastus Guineanlahdella maksaa rannikkovaltioille noin 350 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria vuodessa, muodostaa vakavan ympäristöuhan kalakannoille ja uhkaa tuhota koko elinkeinon. Guineanlahdella kalastettujen kokonaissaaliiden uskotaan olevan 40 prosenttia ilmoitettua suuremmat. LIS-kalastuksen seurauksena maat menettävät huomattavia määriä luonnonvaroja, tuloja, ravintoa ja toimeentulomahdollisuuksia.  

Guineanlahden maiden työttömyysprosentti on noin 40 ja nuorison keskuudessa yli 60. Virallinen ja laillinen talous ei tarjoa riittävästi mahdollisuuksia nuorille. Lisäksi maaseudun puutteellinen ruokaturva on ajanut ihmisiä kaupunkeihin, mikä on johtanut kaupunkien nopeaan väestökasvuun, koetellut valmiiksi kuormitetun sosiaalisen ja taloudellisen infrastruktuurin kapasiteettia ja luonut jännitteitä kaupunkiväestön keskuuteen. Korkea työttömyys ajaa nuoria rikollisuuteen henkensä pitimiksi, jolloin heistä tulee merirosvojen ja rikollisjengien pelinappuloita, tai laittomaan siirtolaisuuteen erittäin vaarallisissa olosuhteissa. 

EU:N INTRESSIT

EU:lla on merkittäviä taloudellisia, kaupallisia sekä kehitykseen ja turvallisuuteen liittyviä intressejä Guineanlahdella. Sen sitoutuminen köyhyyden vähentämiseen ja taloudellisen kehityksen tukemiseen on kirjattu Cotonoun sopimukseen.  Lisäksi EU on sitoutunut tukemaan luonnonvarojen, myös hiilivetyjen ja kalakantojen, kestävää hyödyntämistä alueella. Eurooppa tuo noin puolet tarvitsemastaan energiasta; lähes 10 prosenttia sen tuomasta öljystä ja 4 prosenttia maakaasusta on peräisin Guineanlahdelta. Angola, Päiväntasaajan Guinea ja Gabon ovat merkittäviä raakaöljyn toimittajia. Nigeria toimittaa sekä raakaöljyä että maakaasua. Alueen läheisyys ja helppo meriyhteys Eurooppaan antaa sille öljyn osalta suhteellisen edun Lähi-itään nähden, ja Eurooppa on yksi Guineanlahden muiden tuotteiden, kuten metsä- ja maataloustuotteiden ja mineraalivarojen[7], tärkeimmistä vientimarkkinoista.

Alue houkuttelee entistä enemmän eurooppalaisia investointeja, ensisijaisesti luonnonvaroihin, mutta myös kulutustavaroihin ja palveluihin, matkapuhelinpalvelut mukaan lukien. Talouskasvun vauhdittumisen myötä kasvaa myös alueen merkitys potentiaalisena vientimarkkinana. Nämä tekijät yhdessä lisäävät molempien osapuolten kiinnostusta kasvua ja työpaikkoja edistävään kumppanuuteen, kunhan turvallisuus ja vakaus on taattu.

On EU:n edun mukaista edistää Guineanlahden vakautta myös EU:n omien kansalaisten suojelemiseksi huumeiden, terrorismin, merirosvouksen ja aseellisten ryöstöjen uhilta sekä muilta alueelta lähtöisin olevilta rikollisuuden muodoilta. 

TÄHÄNASTISET TOIMET

Viimeksi kuluneina viitenä vuotena näihin uhkiin on vastattu kansainvälisen, alueellisen ja kansallisen tason aloitteilla: 

- YK:n turvallisuusneuvosto on antanut kaksi päätöslauselmaa[8] merirosvouksesta ja aseellisista ryöstöistä Guineanlahdella. Niissä vahvistetaan tarve alueen maiden johtamalle kokonaisvaltaiselle lähestymistavalle torjua merirosvouksen ja merellä tapahtuvien aseellisten ryöstöjen uhkaa Guineanlahdella ja puuttua niiden perimmäisiin syihin sekä tarve hyödyntää olemassa olevia kansallisia, alueellisia ja alueen ulkopuolisia aloitteita merenkulun turvallisuuden lisäämiseksi Guineanlahdella. Molemmissa päätöslauselmissa painopiste on rauhan ja vakauden säilyttämisessä Guineanlahden alueella yleisesti.

- G8-ryhmän alaisuudessa toimii merenkulun turvallisuutta Guineanlahdella käsittelevä tukiryhmä (Friends of the Gulf of Guinea Group, FOGG), jonka jäsen EU on. Tukiryhmän toiminnan painopisteitä ovat afrikkalainen omistajuus, talouskehityksen ja turvallisuuden välinen kytkös, koordinoinnin ja tiedonvaihdon tärkeys sekä kokonaisvaltaisen lähestymistavan tarve, hallinto- ja oikeusasiat mukaan lukien.

- EU yrittää puuttua LIS-kalastukseen sitä koskevan asetuksen täytäntöönpanon ja kalastuskumppanuussopimusten avulla. EU on tehnyt kyseisen sopimuksen monien Länsi- ja Keski-Afrikan rannikkovaltioiden kanssa. Sopimukset auttavat sääntelemään kalastusta, myös EU:n alusten harjoittamaa kalastusta, ja tukevat kalastusalan hallinnon ja valvonnan kehittämistä/parantamista.  

- ECOWAS ja ECCAS ovat kasvavan kansainvälisen painostuksen ja tuen johdosta omaksuneet politiikkoja ja käynnistäneet erityistoimia, kuten ECOWASin vuonna 2008 käyttöön ottama kokonaisvaltainen kriisinehkäisykehys, jota sovelletaan muun muassa rajat ylittäviin ja merenkulun turvallisuuskysymyksiin, merkittävä Praian-suunnitelma kasvavan huumeongelman torjumiseksi sekä terrorismin torjuntastrategia ja sen täytäntöönpanosuunnitelma. ECCAS on soveltanut vuodesta 2008 merenkulun yhdennettyä turvallisuusstrategiaa, ja se on perustanut merenkulun turvallisuuteen keskittyvän Keski-Afrikan alueellisen keskuksen (CRESMAC). AU hyväksyi vuonna 2012 Afrikan merenkulun yhdennetyn turvallisuusstrategian, joka ulottuu vuoteen 2050.

- Guineanlahden yksittäiset maat ovat kumppanuuden puitteissa alkaneet kasvattaa resursseja ja kehittää strategioita torjuakseen järjestäytynyttä rikollisuutta sekä rannikkovesillä että maalla. Esimerkiksi Nigerialla ja Beninillä on yhteistä partiointia (Operation Prosperity).

- EU:n jäsenvaltioiden kahdenvälisistä ohjelmista ja muilta kansainvälisiltä kumppaneilta, kuten Yhdysvalloilta, Brasilialta, Kiinalta, Intialta ja Etelä-Afrikalta, politiikan muotoiluun, koordinointiin ja institutionaalisten valmiuksien kehittämiseen saatavilla olevaa tukea on lisätty. EU:n jäsenvaltiot antavat jo paljon tukea, varsinkin keskeisten instituutioiden valmiuksien ja palvelujen kehittämiseen.

- Yaoundéssa 24. ja 25. kesäkuuta 2013 järjestetyssä huippukokouksessa Guineanlahden maiden valtionpäämiehet

a) hyväksyivät merirosvouksen, aluksiin kohdistuvien aseellisten ryöstöjen sekä laittoman merenkulkutoiminnan ehkäisemistä ja torjuntaa Länsi- ja Keski-Afrikassa koskevat käytännesäännöt[9], joita on tarkoitus tarkistaa kolmen vuoden kuluttua;

b) hyväksyivät ECCAS-, ECOWAS- ja GGC-jäsenmaiden allekirjoittaman yhteisymmärryspöytäkirjan merenkulun turvallisuudesta Länsi- ja Keski-Afrikassa. Pöytäkirjassa sovitaan asiantuntijaryhmän perustamisesta valmistelemaan jatkotoimintasuunnitelmaa käytännesääntöjen täytäntöön panemiseksi;

c) päättivät sijoittaa yhteisymmärryspöytäkirjassa kaavaillun alueen sisäisen koordinointikeskuksen Yaoundéhen. Keskuksen tehtävänä on AU:n alaisuudessa valvoa täytäntöönpanoa.

Strategisten vaatimusten ja tarvittavien politiikkojen määrittelemiseksi on nähty paljon vaivaa. Täytäntöönpano on sen sijaan ollut hyvin rajoittunutta resurssipulan takia ja siksi, että järjestäytyneen rikollisuuden kasvun hillitsemiseen tarvittavien lisäinvestointien ja niihin käytettävissä olevan rahoituksen välillä on suuri aukko.

JATKOTOIMET

Yaoundén huippukokouksessa yksittäiset valtiot, alueelliset organisaatiot ja GGC sitoutuivat tekemään yhteistyötä toistensa ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa alueellisen merenkulun turvallisuuden kehittämiseksi sen laajimmassa mahdollisessa merkityksessä[10]. Huippukokouksen jatkotoimet tarjoavatkin hyvän lähtökohdan EU:n lähestymistavalle.

EU:n lähestymistavan pitäisi perustua kolmelle periaatteelle:

- kumppanuus Guineanlahden maiden, niiden alueellisten organisaatioiden ja muiden alueella toimivien kansainvälisten organisaatioiden (ECOWAS, ECCAS, GGS, Länsi- ja Keski-Afrikan merenkulkujärjestö MOWCA, YK:n Keski- ja Länsi-Afrikan toimistot UNOCA ja UNOWA, AU, muut YK:n järjestöt (esim. IMO), Interpol, Maailman tullijärjestö jne.) kanssa;

- kokonaisvaltainen lähestymistapa ongelmiin sen varmistamiseksi, että turvallisuus-, kehitys- ja hallintokysymyksiä käsitellään yhden ainoan strategiakehyksen puitteissa;

- Afrikan muilla alueilla sovellettavista strategioista saatujen kokemusten hyödyntäminen.

EU ehdottaa yhdennettyä lähestymistapaa hallintokysymyksiin sekä kaikkiin turvallisuusriskeihin ja -haasteisiin maalla ja merellä. Lähestymistapa käsittää kaikki merenkulkuun liittyvät kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden näkökohdat Yaoundéssa allekirjoitettujen käytännesääntöjen mukaisesti, sillä puututaan rikollisen toiminnan taustatekijöihin ja edistetään rauhaa, turvallisuutta, vakautta, hyvää hallintoa ja kehitystä aluetasolla. Edessä olevan pitkäkestoisen toiminnan olennaisia osatekijöitä ovat rajaturvallisuuden tukeminen, oikeusvaltio, lainsäädäntö- ja turvallisuuskehysten uudistaminen, oikeussuojan saatavuuden varmistaminen ja ihmisoikeudet sekä korruption ja järjestäytyneen rikollisuuden torjuminen, laiton siirtolaisuus mukaan lukien. Talouden ohjausjärjestelmä on sekin keskeisellä sijalla, esimerkiksi luonnonvarojen, myös öljyn ja kalakantojen, parempi hallinnointi ja eri yhteiskuntaryhmien osallistuminen niiden hyödyntämiseen. Tämän lisäksi olisi hyödynnettävä edelleen EU:n onnistuneita toimia, otettava opiksi Sahelin aluetta ja Afrikan sarvea varten laadituista EU:n strategioista ja tehtävä työtä kansallisella, alueellisella ja kansainvälisellä tasolla sellaisten yksittäisten maiden tai maaryhmien kanssa, joista löytyy poliittista tahtoa toimia (sekä kannustettava muita mukaan).

EU:n lähestymistavalla on edellä esitetyn mukaisesti seuraavat neljä tavoitetta: 

Tavoite 1 – Muodostetaan alueen maiden ja kansainvälisen yhteisön kesken yhteinen käsitys Guineanlahdella vallitsevan uhan laajuudesta sekä tarpeesta torjua se.

Tavoitteena on laatia vankka ja tosiasioihin perustuva pohja politiikalle ja toiminnalle, edistää omistajuuden tunnetta Afrikan maissa ja tukea poliittista tahtoa puuttua ongelmiin. Samalla EU:n on mahdollista arvioida paremmin ehdotettujen toimien kustannuksia ja hyötyjä.

Yhteistyö maiden keskeisten sidosryhmien, alueellisten organisaatioiden, myös kansalaisjärjestöjen ja alueellisten kalastusjärjestöjen, sekä yksityissektorin kanssa auttaa laatimaan kattavan kuvan uhan laajuudesta, määrittelemään mahdollisuudet ja sopimaan painopisteistä. 

Mahdollisia toimia:

- parannetaan tietojen keräämistä (tällä hetkellä vain 30–50 prosenttia vaaratilanteista ilmoitetaan) ja jakamista;

- määritellään maantieteellisiä ja temaattisia painopistealueita, joille EU keskittää toimet osin yhteistyössä muiden kansainvälisten toimijoiden kanssa;

- puututaan laajempiin epävakaustekijöihin niiden riskin perusteella käyttämällä konfliktien varhaisvaroitusjärjestelmien ja konfliktiriskin arviointien kaltaisia välineitä sekä EU:n ihmisoikeusstrategioita;

- huolehditaan temaattisten (turvallisuus, huumekauppa ja terrorismin torjunta) ja maantieteellisten politiikkojen ja strategioiden yhteensovittamisesta;

- pidetään yllä tiiviitä yhteyksiä yksityissektoriin, erityisesti teollisuus- ja pienimuotoiseen kalastukseen, kaivosteollisuuteen ja varustamoihin sen varmistamiseksi, että hallitukset ottavat huomioon niiden näkemykset;

- tuetaan vuoropuhelua kansalaisyhteiskunnan, teollisuuden ja hallitusten kanssa.

Tavoite 2 – Autetaan alueen hallituksia instituutioiden ja valmiuksien luomisessa turvallisuuden ja oikeusvaltion varmistamiseksi.

Järjestäytyneiden rikollisverkostojen tehokas torjunta edellyttää selviytymiskykyisiä kansallisia (ja alueellisia) instituutioita, jotka pystyvät vastaamaan uhkiin pysyvästi. Näillä instituutioilla on oltava halu, valtuudet ja tarvittavat resurssit torjua rikollisuutta samoin kuin tehtävän edellyttämät tekniset valmiudet, myös erityisasiantuntemusta. EU:lla on kokemusta ja resursseja auttaa paikallisten valmiuksien kehittämisessä, ja sen pitäisi poliittista vuoropuhelua käymällä edistää tarvittavan poliittisen tuen syntymistä.

Edellä tarkoitettuja instituutioita ovat

- poliittiset instituutiot (esim. parlamentit, vaaliviranomaiset ja puolueet), jotka antavat muille instituutioille toimintavaltuudet ja huolehtivat toiminnan edellyttämistä oikeudellisista puitteista;

- turvallisuusinstituutiot (esim. sisäiset turvallisuusjoukot, rannikkovartiostot, satama- ja tulliviranomaiset sekä armeijan maa-, meri- ja ilmavoimat ja niiden kaikkien tiedusteluyksiköt), jotka toteuttavat valvontaoperaatioita, suojelevat tarvittaessa kauppareittejä ja öljyteollisuuden kalustoa sekä puuttuvat laittomaan toimintaan, kuten huume- ja ihmiskauppaan. Selkeät vastuualueet vakavien maalla ja merellä tapahtuvien rikosten osalta edellyttävät soveltuvaa oikeudellista kehystä ja poliittista vastuuvelvollisuutta. Valmiuksia on parannettava aloilla, joilla ne ovat heikoimmat (esim. merirosvouksen torjunta ja huumeiden havaitseminen);

- oikeusvaltion instituutiot (esim. poliisi, tuomioistuimet, myös erityistuomioistuimet (kuten tulli- tai kalastustuomioistuin), ja vankilat), jotka a) mahdollistavat epäiltyjen tutkimisen, syyttämisen ja rankaisemisen lain mukaisesti ja ihmisoikeusnormeja noudattaen ja b) edistävät oikeussuojaa ja ihmisoikeuksien suojelua (myös ihmiskaupan uhrien tapauksessa) ja jotka voivat edistää oikeus- ja sisäasioiden alan uudistamista. Tässä yhteydessä tärkeitä näkökohtia ovat muun muassa tutkinta- ja muiden tuomareiden riippumattomuus ja suojelu, rikostekniset valmiudet esittää näyttöä tuomioistuimissa sekä laittomien kuulustelumenetelmien käytön vähentäminen;

- talouden- ja ympäristönhoidon instituutiot: kansallisten viranomaisten on vähennettävä korruptiota, estettävä rahanpesu kansallisissa rahoituslaitoksissa, estettävä luonnonvaroja koskevien sopimusten korruptoitunut ja epäpätevä hallinnointi sekä varmistettava ympäristöasioiden moitteeton hoito kaupallisen toiminnan yhteydessä; 

- valvontainstituutiot ja kansalaisyhteiskunta (esim. tilintarkastusvirasto, oikeusasiamies, korruptiontorjuntaelimet, tiedotusvälineet, kansalaisjärjestöt, ajatushautomot ja kansalaisliikkeet), jotka tukevat hyvää hallintotapaa ja oikeusvaltioperiaatetta järjestäytyneiden rikollisverkostojen toimintaedellytysten tukahduttamiseksi.

EU:n pitäisi pyrkiä vuorovaikutukseen paikallisyhteisöjen, kansalaisyhteiskunnan ja tiedotusvälineiden kanssa, jotta kansalaisia voidaan auttaa vastuuvelvollisuuden vaatimisessa näiltä instituutioilta.

Mahdollisia toimia:

a) vahvistetaan oikeusvaltiota lisäämällä kansallisten lainvalvontaviranomaisten ja oikeuslaitoksen resursseja; parannetaan meri- ja maa-alueiden valvontakapasiteettia; tuetaan huumeiden ja järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaan liittyvän koordinoinnin tehostamista virastojen välillä ja alueellisesti, mukaan lukien turvallisuusyhteistyö, oikeudellinen yhteistyö, tiedonvaihto sekä rajat ylittävät laittoman kaupan yhteiset torjuntatoimet; tuetaan Afrikan merenkulun yhdennetyn turvallisuusstrategian (2050) kehittämistä ja parannetaan merenkulun turvallisuushäiriöiden seurantaa ja raportointia, mukaan lukien näytön kerääminen syytetoimia varten;

b) parannetaan talouden- ja ympäristönhoitoa laatimalla kalastusta ja offshore-mineraalivarojen hyödyntämistä varten oikeudellisia kehyksiä tai panemalla ne täytäntöön, kalastuslupajärjestelmät mukaan lukien; tehdään yhteistyötä kansainvälisten organisaatioiden, alueellisten kalastusjärjestöjen ja muiden keskeisten elinten kanssa sen varmistamiseksi, että kansainvälistä oikeutta ja alueellisia normeja noudatetaan; tehdään yhteistyötä yksityissektorin, myös öljyteollisuuden ja merenkulkualan, kanssa yritysten yhteiskuntavastuun sekä kansalaisyhteiskunnan ja paikallisyhteisöjen kuulemisen edistämiseksi.

Tavoite 3 – Tuetaan rannikkovaltioiden talouksien vaurastumista, jotta ne voivat tarjota kansalaisilleen peruspalveluja ja työllistymismahdollisuuksia ja vähentää köyhyyttä.

Monet Guineanlahden maat ovat hauraita vähiten kehittyneitä maita, joiden kehitystä kuvaavat keskeiset indikaattorit, kuten elinajanodote, terveys ja lukutaito, ovat alhaisia. Laajalle levinnyt köyhyys, heikko hallinto ja alikehitys voivat edistää rikollisen toiminnan syntymistä. Luomalla nuorille laillisia ja pysyviä työpaikkoja voitaisiin osaltaan puuttua joihinkin niistä tekijöistä, jotka ruokkivat turvattomuutta monissa Guineanlahden maissa. 

EU:n kehityspolitiikassa, myös EU:n muutossuunnitelmassa, painopiste on avun antamisessa köyhimmille ja varsinkin hauraille maille. Muutossuunnitelmassa käsiteltyjä tärkeitä teemoja ovat muun muassa hyvä hallintotapa, osallistava ja kestävä kasvu, maatalous, ruokaturva, puhdas energia sekä valmiuksien kehittäminen ilmastonmuutoksen seurauksista selviytymiseksi. Ravinnon, kaupan, talouskehityksen ja työllisyyden kannalta on olennaisen tärkeää, että kalastusalan, erityisesti pienimuotoisen rannikkokalastuksen, hallinnointia alueella parannetaan.[11]

Mahdollisia toimia:

- jatketaan ja laajennetaan käynnissä olevaa työtä, jolla kehitetään Guineanlahden maiden tärkeimpien elinkeinojen, myös kalastuksen ja kaivosteollisuuden, sääntelyä ja hallintoa;

- lisätään yhteisöjen osallistumista talouden kehittämiseen paikallistasolla ja tuetaan yhteisöjä parantamalla energian ja peruspalvelujen saantia;

- tehdään yhteistyötä Guineanlahden maiden, alueellisten kalastusjärjestöjen, kansainvälisten järjestöjen ja muiden keskeisten sidosryhmien kanssa kalastuksen ja kaivosteollisuuden sääntelyn ja hallinnon kehittämiseksi. 

Tavoite 4 – Luodaan yhteistyörakenteita alueen maiden välille sen varmistamiseksi, että rajat ylittävä toiminta merellä ja maalla on tehokasta.

Eri elinten ja toimijoiden, olivatpa ne sitten julkisia tai yksityisiä, välinen tiedonjako ja yhteistyö on tärkeää ja edellyttää niiltä huolellista suunnittelua ja koordinointia, varsinkin suhteissa tärkeimpiin alueellisiin organisaatioihin, joita ovat ECOWAS, ECCAS ja GGC. AU:n harjoittama yleinen koordinointi on osoittautunut hyödylliseksi Afrikan sarvessa, ja Guineanlahdella toimivat alueelliset organisaatiot arvostavatkin sitä enenevässä määrin. EU:n yhteistyön on tuettava näitä integrointi- ja koordinointipyrkimyksiä. 

Mahdollisia toimia:

- parannetaan suunnittelua, koordinointia ja viestintää alueellisten kumppaneiden välillä; autetaan alueellisia organisaatioita lisäämään yhteistoimintaa jatkona Yaoundén huippukokoukselle;

- selvitetään, missä EU:n aktiiviset kumppanit (esim. Yhdysvallat, Kanada, Japani, Kiina, YK, Maailmanpankki ja muut monenväliset järjestöt/instituutiot) voivat saada aikaan myönteisiä tuloksia, sisällyttämällä Guineanlahtea koskevat asiat kyseisten kumppaneiden kanssa käytävään poliittiseen vuoropuheluun;

- EU:n poliittisessa vuoropuhelussa maiden sekä alueellisten organisaatioiden ja elinten kanssa olisi säännöllisesti arvioitava turvallisuutta merellä ja maalla samoin kuin kehitystilannetta sekä kehitykseen liittyviä suuntauksia ja tarpeita;

- tuetaan ECOWASia, ECCAS:ää, GGC:tä ja AU:ta niiden koordinointipyrkimyksissä toisaalta jäsenmaidensa ja toistensa kanssa ja toisaalta ulkoisten kumppaneiden kanssa.

PÄÄTELMÄT

Kansallisella, alueellisella ja kansainvälisellä tasolla on toteutettu joitakin lupaavia toimia, mutta rikollisen toiminnan laajuus, vaihtelevuus ja muuttuva luonne sekä sen taustalla olevien ongelmien monimutkaisuus edellyttävät huomattavasti suurempaa panostusta kaikilla edellä mainituilla tasoilla. Tämä lähestymistapa on täysin johdonmukainen kansallisten köyhyyden vähentämisstrategioiden ja alueellisten aloitteiden kanssa ja täydentää niitä. Sillä on myös synergioita kalastuskumppanuussopimusten nojalla toteutettujen toimien sekä LIS-asetuksen täytäntöönpanotoimien kanssa. On selvää, että tässä kehyksessä vahvistettujen tavoitteiden mukaiset toimet voivat vahvistaa ja täydentää toisiaan.

On kuitenkin tärkeää koordinoida näitä eri aloitteita aluetasolla, EU:n Brysselissä sijaitsevien toimielinten kesken sekä EU:n jäsenvaltioiden omien ohjelmien ja kansainvälisen yhteisön kanssa. EU:n tavoitteet ovat laaja-alaisia, koska ne kattavat kaikki taloudelliset, sosiaaliset sekä hallintoon, turvallisuuteen ja kehitykseen liittyvät haasteet; tässä vaiheessa se on kuitenkin oikea ja riittävän kunnianhimoinen lähestymistapa.

On järkevää keskittyä siihen, missä EU:n toiminta voi olla tuloksellisinta. Yaoundén huippukokous loi pohjan tuen lisäämiselle Afrikan johtamille alueellisille koordinointifoorumeille, jollaisia on kehitteillä.

Tämä strateginen kehys tekee mahdolliseksi arvioida ja suunnitella aiempaa johdonmukaisemmin työtä, jota EU tekee kumppaneidensa kanssa Guineanlahdella. Koordinointia tehostamalla EU voi päästä merkittäviin tuloksiin turvallisuuden, sijoittajien luottamuksen, vaurauden, toimeentulomahdollisuuksien, ympäristön ja energiatoimitusten osalta.

[1] Mukaan lukien niiden monet sisämaassa sijaitsevat naapurimaat, joiden tavarantoimitus on riippuvainen rannikkoalueen taloudellisesta toiminnasta.

[2] Kansainvälisessä oikeudessa tehdään ero merirosvouksen ja merellä tapahtuvien aseellisten ryöstöjen välillä; ensiksi mainittu tapahtuu kansainvälisillä vesillä, jälkimmäinen aluevesillä.

[3] Esimerkkejä laittomista jätteistä ovat kasvi- ja tuholaismyrkyt, öljypäästöt sekä käsittelemättömät teollisuusjätteet, jotka saattavaa sisältää esimerkiksi radioaktiivisia aineita tai aerosoleja.

[4] UNODC:n arvioiden mukaan Guineanlahden alueella liikkuu 5–7 miljoonaa pienasetta ja kevyttä asetta.

[5] Timantit ovat osaltaan ruokkineet alueen konflikteja, minkä johdosta on perustettu Kimberleyn prosessin sertifiointijärjestelmä, jonka tarkoituksena on estää konfliktitimanttien pääsy kansainvälisille markkinoille.

[6] Euroopan parlamentin mietinnössä The Effects of Oil Companies' Activities on the Environment, Health and Development in Sub-Saharan Africa (PE 433.768, elokuu 2011) keskitytään Angolasta ja Nigeriasta saatuihin kokemuksiin.

[7] Esimerkiksi rautamalmi (Nigeria, Gabon ja Kamerun), timantit (Guinea, Liberia ja Sierra Leone), mangaani (Gabon), bauksiitti (Guinea), koboltti ja puutavara (Kamerun) ja kaakao (Ghana ja Norsunluurannikko).

[8] Päätöslauselmat (2011) 2018 ja (2012) 2039.

[9] Käytännesääntöjen esikuvana ovat Kansainvälisen merenkulkujärjestön (IMO) Djiboutissa sopimat käytännesäännöt läntistä Intian valtamerta varten. Niissä painotetaan tiedonjakoa ja koordinointia, joiden edistämiseksi on kuhunkin valtioon nimetty kansallinen yhteyshenkilö ja perustettu alueellisia sekä maiden ja alueiden välisiä merenkulun turvallisuuden koordinointikeskuksia, sekä valtioiden selkeää sitoutumista talousvyöhykkeidensä vahvistamiseen ja omien lakiensa noudattamiseen, mukaan lukien lait kalastuksesta, merirosvoudesta, aseellisista ryöstöistä merellä, ympäristönsuojelusta, jätteiden mereen laskemisesta ja mineraalivaroista, myös öljystä. Käytännesääntöjä hallinnoi IMOn sijaan AU afrikkalaisen omistajuuden lisäämiseksi.  Toistaiseksi ne eivät ole sitovia.

[10] EU tarkoittaa merenkulun turvatoimilla sellaisten ennalta ehkäisevien toimenpiteiden kokonaisuutta, joiden tarkoituksena on suojella meriliikennettä ja satamarakenteita laittomien tahallisten tekojen uhalta (asetuksen (EY) 725/2004 2 artiklan 5 alakohta).

[11] Myös EU:lle voi olla huomattavaa hyötyä siitä, että paikallistason valmiuksia säilyttää ja hoitaa kalakantoja vahvistetaan. Tämä on omiaan parantamaan EU:n kalastusalusten näkymiä ja lisäämään merireittien turvallisuutta paikallisen valvonnan tehostuessa.