52013DC0123

SISÄLLYSLUETTELO

VIHREÄ KIRJA Ympäristössä olevaa muovijätettä koskevasta eurooppalaisesta strategiasta......... 2

1........... Muovijäte – yhä suuremman ongelman kuvaus................................................................. 4

2........... Muovijätettä koskeva sääntely Euroopassa...................................................................... 7

3........... Muovin jätehuolto ja resurssitehokkuus........................................................................... 9

4........... Kansainvälinen ulottuvuus................................................................................................ 9

5........... Toimintavaihtoehdot muovin jätehuollon parantamiseksi Euroopassa............................... 10

5.1........ Jätehierarkian noudattaminen muovin jätehuollossa......................................................... 11

5.2........ Tavoitteiden saavuttaminen, muovin kierrättäminen ja vapaaehtoiset aloitteet................... 12

5.3........ Kuluttajien käyttäytymiseen vaikuttaminen..................................................................... 13

5.4........ Kohti kestävämpää muovia........................................................................................... 14

5.5........ Muovin ja muovituotteiden kestävyys............................................................................ 15

5.6........ Biohajoavien ja biopohjaisten muovien edistäminen........................................................ 17

5.7........ Meren roskaantumista, myös muovijätettä, koskevat EU:n aloitteet................................ 19

5.8........ Kansainvälinen toiminta................................................................................................. 21

VIHREÄ KIRJA

Ympäristössä olevaa muovijätettä koskevasta eurooppalaisesta strategiasta

Tämän vihreän kirjan tarkoituksena on käynnistää laaja keskustelu siitä, miten voitaisiin vastata muovijätteestä aiheutuviin julkispoliittisiin haasteisiin. Muovijätettä ei tällä hetkellä nimenomaisesti säännellä EU:n jätelainsäädännöllä. Vihreän kirjan jatkotoimet ovat erottamaton osa yksityiskohtaista jätelainsäädännön uudelleentarkastelua, joka on määrä saattaa päätökseen vuonna 2014. Uudelleentarkastelussa pohditaan nykyisiä jätteiden hyödyntämisen ja kaatopaikalle sijoittamisen tavoitteita sekä arvioidaan jälkikäteen viittä direktiiviä, jotka kattavat erilaiset jätevirrat.

Muovin ominaispiirteet luovat erityisiä haasteita jätehuollolle. Muovi on suhteellisen edullinen ja monikäyttöinen materiaali, joka soveltuu useisiin teollisiin käyttötarkoituksiin. Tästä syystä muovin käyttö moninkertaistui viime vuosisadan aikana, eikä tälle kehityssuunnalle ole näkyvissä loppua. Muovi on myös hyvin kestävä materiaali, jonka elinkaari on siitä valmistettujen tuotteiden elinkaarta pidempi. Tämän tuloksena muovijätteen määrä kasvaa maailmanlaajuisesti. Muovin kestävyys tarkoittaa myös sitä, että muovin valvomaton käsittely on ongelma, sillä muovi säilyy ympäristössä hyvin pitkän ajan. Riossa kesäkuussa 2012 järjestetyssä YK:n kestävän kehityksen kokouksessa (Rio+20-huippukokous) korostettiin erityisesti tarvetta jatkaa toimia meriympäristössä olevan muovin määrän ja siitä aiheutuvien vaikutusten vähentämiseksi.

Haasteiden ohella tällä alalla on myös mahdollisuuksia, jotka liittyvät muovin jätehuollon parantamiseen. Vaikka muovi on täysin kierrätettävä materiaali, vain pieni osa muovijätteestä kierrätetään nykyään. Lisäämällä kierrätystä voitaisiin edistää vuonna 2011 hyväksytyn asiakirjan ”Etenemissuunnitelma kohti resurssitehokasta Eurooppaa”[1] tavoitteiden saavuttamista ja vähentää kasvihuonekaasupäästöjä sekä raaka-aineiden ja fossiilisten polttoaineiden tuontia. Tarkoituksenmukaisesti suunnitelluilla muovin kierrätystoimilla voitaisiin myös lisätä kilpailukykyä sekä luoda uutta taloudellista toimintaa ja uusia työpaikkoja.

Tämän vihreän kirjan tarkoituksena on auttaa arvioimaan uudelleen muovituotteista peräisin olevasta muovijätteestä ympäristölle ja ihmisten terveydelle koituvia riskejä. Tässä vihreässä kirjassa myös tarkastellaan ympäristöä säästävää suunnittelua sekä toiminnalliselta että kemikaalien kannalta ja avataan keskustelu siitä, miten muovijätteen ja meriympäristön roskien valvomattomaan käsittelyyn olisi puututtava. Tällä vihreällä kirjalla pyritään myös edistämään keskustelua elinkaarivaikutusten ottamisesta huomioon muovituotteiden kustannuksissa aina raaka-aineen hankinnasta tuotteen käyttöiän loppuun saakka.

Komissio käynnistää tämän kuulemisen kerätäkseen tosiseikkoja, arvioidakseen tilannetta ja saadakseen näkemyksiä kaikilta asiaa koskevilta osapuolilta tästä monisäikeisestä ilmiöstä.

Kommentteja voi lähettää kaikista tässä asiakirjassa käsitellyistä seikoista tai osasta niitä. Kysymykset on esitetty kunkin toimenpidevaihtoehtokohdan lopussa.

Jäsenvaltioita, Euroopan parlamenttia, Euroopan talous- ja sosiaalikomiteaa ja kaikkia muita tahoja, joita asia koskee, pyydetään toimittamaan näkemyksensä tässä vihreässä kirjassa esitetyistä kysymyksistä. Kommentit olisi lähetettävä osoitteeseen http://ec.europa.eu/environment/consultations/plastic_waste_en.htm niin, että ne ovat komissiolla viimeistään 7. kesäkuuta 2013.

Olisi huomattava, että suurin osa tässä asiakirjassa esitetyistä viittauksista perustuu Eurostatin ja Euroopan ympäristökeskuksen virallisiin tilastoihin.

1.           Muovijäte – yhä suuremman ongelman kuvaus

Muovin tuotanto

Muovi on suhteellisen uusi materiaali, jonka teollinen tuotanto alkoi vasta vuonna 1907[2]. Muovista tehdään nykyään kaikenlaisia teollisuuteen ja kuluttajille tarkoitettuja tuotteita, ja nykyaikaista elämää ei voida ajatellakaan ilman muovia. Samat ominaisuudet, jotka tekevät muovista niin hyödyllisen – kuten sen kestävyys, keveys ja edullisuus – tekevät siitä myös ongelmallisen jätehuollon kannalta[3].

Maailmanlaajuinen muovintuotanto on lisääntynyt 1,5 miljoonasta tonnista (vuonna 1950) 245 miljoonaan tonniin (vuonna 2008). Pelkästään Euroopassa muovia tuotetaan 60 miljoonaa tonnia vuodessa[4]. Viimeksi kuluneiden 10 vuoden aikana muovia on tuotettu yhtä paljon kuin koko 1900-luvulla yhteensä[5]. Arvioiden (perusskenaario) mukaan EU:n markkinoille saatetaan muovia 66,5 miljoonaa tonnia vuonna 2020[6] ja maailmanlaajuinen muovintuotanto voi kolminkertaistua vuoteen 2050 mennessä[7].

Muovijäte

Arvioiden mukaan Euroopan unionissa (EU27-maat) syntyi noin 25 miljoonaa tonnia muovijätettä vuonna 2008. Tästä määrästä 12,1 miljoonaa tonnia (48,7 prosenttia) sijoitettiin kaatopaikoille ja 12,8 miljoonaa tonnia (51,3 prosenttia) hyödynnettiin[8]. Vain 5,3 miljoonaa tonnia (21,3 prosenttia) kierrätettiin[9]. Vaikka vuotta 2015 koskevissa ennusteissa oletetaan, että mekaanisen kierrätyksen osuus lisääntyy 30 prosenttia (5,3 miljoonasta tonnista 6,9 miljoonaan tonniin), kaatopaikalle sijoittamisen ja jätteenpolton, jossa energia otetaan talteen[10], odotetaan säilyvän suurimpina jätehuoltokeinoina[11].

Muovintuotanto kasvaa samaa tahtia BKT:n kanssa[12], mikä tarkoittaa sitä, että muovijätteen määrä kasvaa 5,7 miljoonaa tonnia (23 prosenttia) vuosina 2008–2015[13]. Tämä kehitys johtuu suurelta osin siitä, että pakkausala on kasvanut 24 prosenttia, ja osana tätä kehitystä muovijätteen määrä kasvaa jatkuvasti Euroopassa. Muovijätteen määrä kasvaa EU:ssa sitä mukaa kuin muovin tuotanto lisääntyy, koska tuotesuunnittelua ja jätehuoltotoimia ei ole parannettu.

EU:ssa havaitut kehityssuunnat näkyvät todennäköisesti vielä voimakkaampina nopeasti kasvavissa talouksissa kuten Intiassa, Kiinassa, Brasiliassa ja Indonesiassa sekä myös kehitysmaissa. Maailman väestön ennustetaan kasvavan 790 miljoonalla hengellä kunakin vuosikymmenenä; meitä voi siis olla yli yhdeksän miljardia vuonna 2050 – uuden keskiluokan osuus siitä olisi noin kaksi miljardia henkeä[14]. Tämä todennäköisesti lisää muovin kysyntää ja muovijätteen määrää kaikkialla maailmassa.

Muoviteollisuus

Muoviteollisuudella on tärkeä taloudellinen asema Euroopassa: se työllistää yhteensä noin 1,45 miljoonaa henkeä yli 59 000 yrityksessä ja tuottaa noin 300 miljardin euron liikevaihdon joka vuosi. Muovintuotannon alalla on 167 000 ja muovinjalostuksen alalla 1,23 miljoonaa työpaikkaa (EU27-maat, vuodet 2005–2011, ESTAT) pääosin pk-yrityksissä[15].

Jätehuollon puolella eniten työmahdollisuuksia on sähkö- ja elektroniikkalaiteromun sekä muovijätteen keräämisen ja lajittelun alalla: sähkö- ja elektroniikkalaiteromun osalta 40 ja muovijätteen osalta 15,6 työpaikkaa kutakin tuhatta jalostettua materiaalitonnia kohden. Pelkästään muovin kierrätyksen alalla on mahdollista luoda 162 018 työpaikkaa EU27-maissa, jos kierrätysaste nousee 70 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä[16].

Muovia käytetään pääosin pakkauksissa edullisena kertakäyttötuotteena, jota ei useinkaan voi käyttää uudelleen tai joka ei ole tarkoitettu käytettäväksi uudelleen. Muovinjalostusmarkkinoita hallitsee muovipakkausala (40,1 prosenttia), toisena on rakennusala (20,4 prosenttia). Muoviteollisuuden odotetaan kasvavan pitkällä aikavälillä noin neljä prosenttia maailmanlaajuisesti, mikä on selkeästi enemmän kuin BKT:n ennustettu maailmanlaajuinen kasvu[17]. Eurooppa on edelleen muovituotteiden nettoviejä 13 miljardilla eurolla (vuonna 2009). Kiinan muovintuotanto on kuitenkin yltänyt samankaltaiselle tasolle vuodesta 2008 lähtien[18].

Muovin säilyvyys ympäristössä

Kun muovijätettä pääsee ympäristöön – erityisesti meriympäristöön – se voi säilyä siinä satoja vuosia[19]. Maailman meriin ja valtameriin päätyy joka vuosi 10 miljoonaa tonnia roskaa, pääosin muovia, mikä tekee niistä maailman suurimman muovikaatopaikan ja aiheuttaa haittaa rannikko- ja meriympäristölle sekä vesieliöille. Atlantin valtameren ja Tyynen valtameren jätelauttojen arvioidaan koostuvan noin 100 miljoonasta tonnista jätettä, josta 80 prosenttia on peräisin muovista. Meren eliöt kärsivät muovijätteestä, koska ne jäävät siihen kiinni tai sitä päätyy niiden ruuansulatuselimistöön[20]. Ajelehtivista muovisista kalastusvälineistä eli ”haamukalastuksesta”[21] aiheutuu suuria taloudellisia kustannuksia ja huomattavaa ympäristövahinkoa. Haitalliset vieraslajit puolestaan matkaavat valtamerissä pitkiä matkoja muovijätteen mukana. Suurin osa muovijätteestä päätyy lopulta merenpohjaan[22].

Muovi ei ole inertti materiaali. Tavanomainen muovi sisältää useita erilaisia – joskus myös suuria pitoisuuksia – kemiallisia lisäaineita, jotka voivat haitata hormonitoimintaa tai aiheuttaa syöpää taikka muita toksisia reaktioita. Lisäksi nämä lisäaineet voivat periaatteessa päätyä osaksi ympäristöä, tosin pieninä määrinä[23]. Pysyvät orgaaniset yhdisteet (POP-yhdisteet), kuten DDT:n ja poloklooratun bifenyylit (PCB)[24] kaltaiset torjunta-aineet, voivat kiinnittyä niitä ympäröivästä vedestä pieniin muovisiin osiin, jotka voivat aiheuttaa haittaa[25]. Ne voivat myös päätyä elintarvikeketjuun sellaisten meren eläinten välityksellä, joiden ruuansulatuselimistöön pääsee muovia (Troijan hevonen -vaikutus)[26]. POP-yhdisteet eivät hajoa luonnollisesti kovin helposti vaan kertyvät kudokseen, millä voi olla syöpää aiheuttavia, perimää vaurioittavia ja muita terveyteen liittyviä vaikutuksia[27].

Erityinen ongelma ovat pienet muovinpalaset (muoviset mikrohiukkaset), jotka ovat tulosta vuosikymmeniä jatkuneesta valohajoamisesta ja mekaanisesta kulumisesta. Ne leviävät helposti kaikkialle, jopa kaikkein syrjäisimmille alueille[28]. Joissakin tapauksissa niitä on vedessä jopa enemmän kuin planktoneita. Muoviset mikrohiukkaset ja niiden sisältämät kemialliset lisäaineet saattavat saastuttaa elintarvikeketjun sellaisten petoeläinten välityksellä, jotka ovat syöneet saaliiksi meren eläimiä, joiden ruuansulatuselimistöön on päätynyt suuria määriä muovisia mikrohiukkasia.

Huono jätehuolto maissa, erityisesti alhainen muovijätteen hyödyntämisaste, kärjistää meriympäristön muovijäteongelmaa, joka on yksi kaikkein suurimmista uusista maailmanlaajuisista ympäristökysymyksistä[29]. Asiantuntijoiden arvioiden mukaan noin 80 prosenttia meriympäristön muovijätteestä on peräisin maalta[30].

Suurin osa meriympäristön muovijätteestä näyttää olevan peräisin seuraavista lähteistä: hulevesiviemärit, ylivuotoputket, matkailuun liittyvä roskaaminen, jätteiden laiton sijoittaminen ympäristöön[31], teollisuuden toiminta, epäpuhdas liikenne, kosmetiikka, synteettiset hiekkapuhallusvälineet ja vaatteita pestäessä irtoavat polyesteri- ja akryylikuidut[32]. Muovipellettejä esiintyy lähes kaikissa maailman valtamerissä; niitä on myös teollistumattomilla alueilla, kuten lounaisella Tyynellämerellä[33].

2.           Muovijätettä koskeva sääntely Euroopassa

Jätelainsäädäntö

EU:n lainsäädännöllä ei nimenomaisesti säännellä muovijätettä, vaikka muovijätteellä on yhä suurempia ympäristövaikutuksia. Ainoastaan pakkausdirektiivissä 94/62/EY asetetaan erityinen kierrätystavoite muovipakkauksille. Jätealan puitedirektiivissä 2008/98/EY asetetaan yleinen kierrätystavoite kotitalousjätteelle, joka kattaa muun muassa muovijätteen. Jätealan puitedirektiivi on muovijätteen kannalta merkityksellinen joiltakin muilta osin. Sillä esimerkiksi otetaan käyttöön määritelmä ”laajennettu tuottajan vastuu” jätehuollon keskeisenä periaatteena. Siinä säädetään myös jätehierarkiasta, jossa etusijalla ovat jätteen syntymisen ehkäiseminen sekä jätteiden uudelleenkäyttö ja kierrätys jätteen hyödyntämiseen, mukaan lukien energian hyödyntäminen, ja käsittelyyn verrattuna. Lainsäädäntövaatimusten ja tosiasiallisen jätehuoltokäytännön välillä on kuitenkin edelleen suuri kuilu.

Jätealan puitedirektiivissä pyydetään komissiota tarkistamaan tavoitteitaan ja tarvittaessa harkitsemaan uusien tavoitteiden asettamista muille jätevirroille. Lisäksi komissiota on pyydetty tarkistamaan kaatopaikkadirektiivissä asetettuja tavoitteita, jotta voidaan vähentää biohajoavan jätteen sijoittamista kaatopaikoille, sekä pakkauksia ja pakkausjätettä koskevassa direktiivissä 94/62/EY asetettuja tiettyjen pakkausjäteluokkien kierrätys- ja hyödyntämistavoitteita.

Komissio on päättänyt tarkistaa voimassa olevaa jätelainsäädäntöä ja siinä asetettuja tavoitteita perusteellisesti vuoteen 2014 mennessä. Tarkistustyö kattaa myös viiden voimassa olevan jätevirtadirektiivin[34] jälkikäteisarvioinnin (”kuntotesti”), jossa tarkastellaan kyseisten direktiivien toimivuutta, vaikuttavuutta, yhdenmukaisuutta ja merkitystä. Tämän vihreän kirjan jatkotoimet ovat erottamaton osa tätä laajaa jätelainsäädännön tarkistustyötä.

Kemikaalilainsäädäntö

REACH-asetus (EY) N:o 1907/2006 on joiltakin osin merkityksellinen muovin kierrättämisen kannalta. Se sisältää erityisiä säännöksiä[35], joilla helpotetaan kierrätettyjen materiaalien saattamista markkinoille. Toisaalta muovin lisäaineiden käyttö voi olla REACH-asetuksen säännösten vastaista, jos se ei ole sallittua uusissa tuotteissa. Jotkin REACH-asetuksen menettelyistä ovat merkityksellisiä myös muovin resurssitehokkuuden parantamisen (mukaan lukien muovin kierrätettävyys) kannalta ja ympäristössä olevaan muoviin liittyvien riskien kannalta. Varsinkin rajoitukset ovat edelleen keskeinen keino vähentää vaaroja, joita joihinkin muoveihin liittyy. Esimerkiksi lupamenettelyn avulla voitaisiin korvata asteittain ne muovin lisäaineet, jotka ovat suurin huolenaihe EU:ssa valmistetuissa muoveissa.

Luokitus-, merkintä- ja pakkausasetuksessa (EY) N:o 1272/2008 määritellään vaaralliset kemikaalit ja varmistetaan, että näistä vaaroista tiedotetaan käyttäjille pakkausmerkinnöissä käytettävien standardisymbolien ja -lauseiden sekä käyttöturvallisuustiedotteiden avulla. Nämä tiedot ovat ratkaisevan tärkeitä, sillä ne edistävät vähemmän vaarallisen muovin tuotantoa ja siten myös muovin kierrätystä Euroopassa.

Ympäristössä olevaan muovijätteeseen liittyvät vaarat olisivat huomattavasti pienemmät, jos voimassa oleva Euroopan jätelainsäädäntö pantaisiin asianmukaisesti täytäntöön. Kaatopaikalle sijoittaminen on edelleen muovijätteen vallitsevin jätehuoltomuoto[36] monissa jäsenvaltioissa. Lisäksi jätteiden laittoman ympäristöön sijoittamisen ongelmaa ei ole vielä täysin ratkaistu, ja monet kaatopaikat ovat laittomia tai huonosti hoidettuja[37]. Tätäkin huolestuttavampaa on se, että monet kotitaloudet eivät kuulu minkään kunnallisen jätteenkeräysjärjestelmän piiriin[38]; tällöin muovijätettä ei valvota millään lailla, mikä lisää todennäköisyyttä siitä, että kevyttä muovia pääsee vesistöön ja sitä kautta mereen.

Jätelainsäädännön täytäntöönpano

Jätelainsäädännön noudattaminen voi merkittävästi edistää talouskasvua ja uusien työpaikkojen luomista. Hiljattain julkaistussa selvityksessä arvioidaan, että panemalla EU:n jätelainsäädäntö täysimääräisesti täytäntöön voitaisiin säästää 72 miljardia euroa vuodessa, lisätä EU:n jätehuolto- ja kierrätyssektorin liikevaihtoa 42 miljardilla eurolla vuodessa ja luoda yli 400 000 työpaikkaa vuoteen 2020 mennessä[39].

Koska muovijäte luokitellaan vaarattomaksi jätteeksi, sitä voidaan viedä OECD:n ulkopuolisiin maihin jätteensiirtoasetuksessa säädetyn menettelyn avulla sillä ehdolla, ettei määrämaa kiellä sen tuontia. EU:n jäsenvaltioista tehtävä muovijätteen kokonaisvienti viisinkertaistui vuosina 1999–2011; suurin osa viennistä suuntautui Aasiaan[40].

Jätteensiirtoasetuksen riittämättömän täytäntöönpanon vuoksi suuria jätemääriä siirretään laittomasti EU:n ulkopuolelle[41]. Yksi kaikkein tyypillisimmistä tällaisista jätteistä on sähkö- ja elektroniikkalaiteromu, joka sisältää paljon muovia. Tällainen vienti lisää ympäristön kuormitusta erityisesti niissä maissa, joissa jätehuoltojärjestelmät ovat riittämättömät. Muovijätteen laittomat siirrot merkitsevät myös sitä, että Eurooppa menettää monia mahdollisia resursseja ja kierrätysmahdollisuuksia.

Komissio on hiljattain julkaissut tiedonannon[42], jossa korostetaan tarvetta parantaa reagointivalmiutta ympäristölainsäädännön täytäntöönpanemiseksi kansallisella, alueellisella ja paikallisella tasolla. Tiedonannossa todetaan, että parannuksia voitaisiin saada aikaan saattamalla nykyinen tarkastus- ja valvontakehys ajan tasalle.

3.           Muovin jätehuolto ja resurssitehokkuus

Kestävämpi muovintuotanto ja parempi muovin jätehuolto – erityisesti korkeampi kierrätysaste – tarjoavat huomattavia mahdollisuuksia parantaa resurssitehokkuutta. Samalla ne auttavat vähentämään raaka-aineiden tuontia ja kasvihuonekaasupäästöjä. Resurssisäästöt voivat olla suuria. Muovia valmistetaan lähes yksinomaan öljystä. Tällä hetkellä muovintuotannon osuus maailman öljyntuotannosta on noin kahdeksan prosenttia, mistä 4 prosenttia on raaka-aineen ja 3–4 prosenttia valmistusprosessiin tarvittavan energian osuus[43].

Resurssitehokkuuden näkökulmasta katsottuna on erityisen tärkeää välttää muovijätteen sijoittamista kaatopaikalle. Kaikenlainen muovin sijoittaminen kaatopaikalle on ilmeistä resurssien tuhlausta, mitä pitäisi välttää. Paras vaihtoehto on kierrättäminen, toiseksi paras energian talteenotto. Muovin sijoittaminen kaatopaikalle on kuitenkin edelleenkin yleistä monissa jäsenvaltioissa, koska saatavilla ei ole sopivia vaihtoehtoja ja koska talouden välineitä, jotka ovat osoittautuneet tehokkaiksi, ei käytetä riittävällä tavalla.

Tarve säästää luonnonvaroja ja lisätä resurssitehokkuutta voisi antaa kimmokkeen lisätä muovintuotannon kestävyyttä. Ihannetilanteessa kaikki muovituotteet olisivat kokonaan kierrätettävissä kohtuuhintaan.

Kierrätys alkaa jo tuotteen suunnitteluvaiheesta. Siksi tuotesuunnittelulla on potentiaalia tulla yhdeksi keskeisistä välineistä toteuttaa vastikään hyväksytty resurssitehokkuutta koskeva etenemissuunnitelma[44].

Alhainen kierrätysaste ja muovijätteen vienti kolmansiin maihin jälleenkäsiteltäväksi merkitsevät sitä, että Eurooppa menettää uusiutumattomia resursseja ja työpaikkoja. Muovin kierrätyksen mahdollisuuksia ei edelleenkään hyödynnetä riittävällä tavalla. Esimerkiksi irlantilaisessa Market Development Programme for Waste Resources -ohjelmassa todetaan muun muassa, että muovilla on erittäin suurta kierrätyspotentiaalia Irlannissa[45]. Myös Saksassa, jossa 60 prosenttia muovijätteestä poltetaan, on suuria mahdollisuuksia nostaa muovin kierrätysastetta[46].

Eräässä viimeaikaisessa selvityksessä todetaan, että muovin kierrättämisen ja materiaalisäästöjen avulla voidaan merkittävällä tavalla lieventää ilmastonmuutoksen seurauksia, vähentää abioottisen resurssin köyhtymistä ja alentaa makeanveden ekotoksisuutta. Aineellisen tuottavuuden lisääminen muovialalla vähentäisi osaltaan huomattavasti ympäristövaikutuksia. Selvityksen mukaan muovilla oli suurinta kasvihuonekaasujen vähentämispotentiaalia yhdessä biomassan ja metallien kanssa[47].

4.           Kansainvälinen ulottuvuus

Muovi on suuri meriympäristön pilaantumisen lähde kaikkialla maailmassa. Muovijäte kulkeutuu kansallisten rajojen yli, ja tarvitaan kansainvälisiä toimia, jotta meriympäristön muovijäteongelmaan voidaan puuttua tehokkaalla tavalla. Tämä todettiin selkeästi Riossa kesäkuussa 2012 järjestetyssä YK:n kestävän kehityksen kokouksessa (Rio+20-huippukokous).

Viimeaikaisissa YK:n päätöslauselmissa, maailmanlaajuisissa ympäristösopimuksissa ja kansainvälisten elinten päätöksissä on kiinnitetty huomiota tähän ongelmaan. Viides kansainvälinen meriympäristön roskaantumista käsittelevä konferenssi, jonka YK:n ympäristöohjelma (UNEP) ja Yhdysvaltain liittovaltion ilmakehä- ja valtamerihallinto (NOAA)[48] järjestivät yhdessä Honolulussa maaliskuussa 2011, voisi olla ensimmäinen askel kohti maailmanlaajuista strategiaa ja toimintasuunnitelmia meriympäristön suojelemiseksi muovin aiheuttamalta pilaantumiselta. Konferenssissa korostettiin, että merkittävä syy siihen, että maissa syntyvä muovijäte päätyy meriympäristöön, on jätehuoltojärjestelmien alikehittyneisyys monilla puolilla maailmaa. Lisätoimia tarvitaan jätehuollon valmiuksien kehittämiseksi[49].

Pysyviä orgaanisia yhdisteitä (POP-yhdisteet) koskeva Tukholman yleissopimus on merkityksellinen muovin kannalta, sillä siinä rajoitetaan kaupallisten palonestoaineiden, kuten penta- ja oktabromidifenyylieetterin (BDE-yhdisteet), käyttöä. Yleissopimuksella myös kielletään POP-yhdisteitä sisältävien materiaalien, joita ovat esimerkiksi tietyt bromatut palonestoaineet, kierrättäminen.

Lisäksi alueellisilla meriyleissopimuksilla, joita ovat esimerkiksi OSPAR, Barcelonan yleissopimus, HELCOM ja Mustanmeren aluetta koskeva yleissopimus, voi olla merkitystä meriympäristön roskaantumisen torjumisen kannalta. Esimerkiksi Barcelonan yleissopimuksen osapuolikonferenssi hyväksyi vuonna 2012 toimenpideasiakirjan ja siihen liittyvän meriympäristön roskaantumisen hallintaa koskevan strategiakehyksen. Alueellisten meriyleissopimusten nojalla toteutettava toiminta auttaisi jäsenvaltioita parantamaan niille meristrategiapuitedirektiivin nojalla kuuluvien velvoitteiden täytäntöönpanoa, jotta voidaan saavuttaa meriympäristön hyvä tila vuoteen 2020 mennessä tai ylläpitää sitä.

5.           Toimintavaihtoehdot muovin jätehuollon parantamiseksi Euroopassa

Jätedirektiivi 2008/98/EY antoi suuntaa uudelle ajattelutavalle jätehuollon alalla. Siinä säädetään laajennetusta tuottajan vastuusta (8 artikla) ja esitetään vahvoja ja innovatiivisia kimmokkeita kestävälle tuotannolle, jossa otetaan huomioon tuotteen koko elinkaari. Jäsenvaltioita kannustetaan toteuttamaan lainsäädäntö- tai muita toimenpiteitä, jotta voidaan parantaa jätteiden uudelleenkäyttöä ja jätteiden syntymisen ehkäisemistä sekä jätteiden kierrätystä ja muita hyödyntämistoimia. Tuottajia olisi kannustettava perustamaan vastaanottopisteitä käytöstä poistetuille tuotteille. Ne voisivat osallistua jätehuoltoon ja ottaa siitä taloudellisen vastuun. Niiden olisi myös tiedotettava yleisesti siitä, missä määrin tuote on uudelleenkäytettävissä ja kierrätettävissä. Olisi toteutettava asianmukaisia toimenpiteitä tuotesuunnittelun edistämiseksi, jotta voidaan vähentää tuotteiden ympäristövaikutuksia ja jätteen syntymistä itse tuotannon ja tuotteen käytön aikana. Tällaisilla toimenpiteillä voidaan edistää sellaisten tuotteiden kehittämistä, tuotantoa ja markkinointia, joita voidaan käyttää moneen tarkoitukseen, jotka ovat teknisesti pitkäikäisiä ja joiden käytöstäpoisto tapahtuu ympäristömyötäisesti.

Tässä osiossa esitetyt toimenpidevaihtoehdot perustuvat elinkaarilähestymistapaan, joka alkaa muovin suunnitteluvaiheesta. On selvää, että muovin ja muovituotteiden suunnittelu on avainasemassa kestävyyden kannalta ja määrittelee muovin elinkaaren suunnittelunjälkeiset vaiheet. Esimerkiksi muovin kierrätettävyys riippuu suuressa määrin muovin koostumuksesta ja muovituotteen suunnittelusta.

5.1.        Jätehierarkian noudattaminen muovin jätehuollossa

Muovijätteen kierrättäminen on lähtökohtaisesti parempi vaihtoehto kuin energian talteenotto tai jätteen sijoittaminen kaatopaikalle. Vaikka kaikenlainen muovijäte ei elinkaarilähestymistavassa soveltuisikaan kierrätykseen, ei ole olemassa teknisiä syitä sille, miksi muovi pitäisi sijoittaa kaatopaikalle eikä kierrättää tai hyödyntää energian talteenottoa varten. Muovijätteen sijoittaminen kaatopaikalle voitaisiin lopettaa asteittain tai kieltää muuttamalla kaatopaikkadirektiiviä 1999/31/EY. Molempia vaihtoehtoja käytetään jo biojätteen alalla (asteittainen lopettaminen) sekä renkaiden, nesteiden ja räjähteiden alalla (kielto).

Jäsenvaltioissa, joissa muovijätteestä sijoitetaan kaatopaikoille alle viisi prosenttia – Saksa, Alankomaat, Ruotsi, Tanska, Belgia ja Itävalta – pystyvät hyödyntämään muovijätteestä 80–100 prosenttia, mukaan lukien kierrätys. Kaikki nämä maat ovat ottaneet käyttöön toimenpiteitä, joiden ansiosta jätteen sijoittamiselle kaatopaikalle on olemassa muita ratkaisuja, jotka vastaavat kaatopaikkakieltoa. Suurin osa mainittuja maita huonommin suoriutuvista jäsenvaltioista ei toteuta tällaisia toimenpiteitä, ja ne perivät jätteen vastaanottamisesta kaatopaikalle joskus niinkin alhaisia veroja/maksuja kuin seitsemän euroa tonnia kohden.

On myös sellaisia jäsenvaltioita, joissa on korkea hyödyntämisaste ja voimassa kaatopaikkakielto mutta joiden muovinkierrätysaste on edelleen vaatimaton (keskimäärin noin 28 prosenttia)[50]. Nykyistä muovin kierrättämisen suhdetta muovijätteen energian talteenottoon voitaisiin parantaa erillistä keräystä, lajittelua ja materiaalin hyödyntämistä koskevilla toimilla. Kaatopaikkakielto, joka painottaa automaattisesti energian talteenottoa kierrätykseen nähden, ei olisi jätehierarkian mukainen. Voisi olla tarkoituksenmukaista pohtia, miten talouden välineillä voitaisiin ohjata jätevirtaa jätehierarkiassa ilman, että syntyy ”imurivaikutus” energian talteenoton hyväksi.

Keskimäärin lähes 50 prosenttia kaikesta muovista EU:ssa päätyy kaatopaikalle - useimmiten muovipakkauksina. Koska monissa jäsenvaltioissa ei ole muovijätteiden erilliskeräystä eikä muita vaihtoehtoja, muovia päätyy paljon kaatopaikoille[51]. Kaatopaikoille sijoitettu muovi ei edistä millään lailla materiaalin ja energian talteenottoa, mistä syystä se on erittäin resurssitehotonta. Eräässä selvityksessä, jossa esitetään ennusteita jätemääristä vuoteen 2035 saakka ja arvioidaan vankkojen toimintalinjojen käyttöönottoa kierrätyksen laajentamiseksi, todetaan, että muovialalla on suurin potentiaali vähentää jätteen ympäristövaikutuksia[52].

Kysymykset:

(1) Voidaanko muovia käsitellä voimassa olevan jätehuoltolainsäädäntökehyksen puitteissa asianmukaisesti vai onko voimassa olevaa lainsäädäntöä tarpeen mukauttaa?

(2) Miten toimenpiteet, joilla pyritään lisäämään muovin kierrättämistä, olisi suunniteltava, jotta niillä voitaisiin lisätä kilpailukykyä ja kasvua?

(3) Voitaisiinko voimassa olevaan kaatopaikkalainsäädäntöön sisältyvien jätteenkäsittelyvaatimusten täysimääräisellä ja tehokkaalla täytäntöönpanolla vähentää riittävällä tavalla muovijätteen sijoittamista kaatopaikalle?

(4) Millä toimenpiteillä voitaisiin asianmukaisesti ja tehokkaasti edistää muovin uudelleenkäyttöä ja hyödyntämistä sen kaatopaikalle sijoittamiseen nähden? Olisiko muovin kaatopaikkakielto asianmukainen ratkaisu vai riittäisikö, jos nostettaisiin kaatopaikkaveroja ja otettaisiin käyttöön kaatopaikkojen välttämisen tavoitteita?

(5) Mitkä muut toimenpiteet voisivat olla tarkoituksenmukaisia muovijätteen hyödyntämisen nostamiseksi jätehierarkiassa ja siten energian talteenoton vähentämiseksi mekaanisen kierrätyksen hyväksi? Olisiko energian talteenotosta perittävä vero hyödyllinen toimenpide?

(6) Olisiko Euroopassa edistettävä kaikenlaisen muovijätteen erilliskeräystä ”kotiovelta” yhdistettynä määrään perustuvaan jätemaksun keräämiseen (pay-as-you-throw) jäännösjätteen osalta vai pitäisikö tästä jopa tehdä pakollista?

5.2.        Tavoitteiden saavuttaminen, muovin kierrättäminen ja vapaaehtoiset aloitteet

Tavoitteet ja muovijätteen vienti

Muovijätettä voitaisiin kierrätettäisiin noin 16 miljoonaa tonnia vuodessa, jos kaikki ne nykyiset kierrätystavoitteet täyttyisivät, jotka koskevat kiinteää yhdyskuntajätettä, rakennus- ja purkujätettä, romuajoneuvoja, pakkausjätettä, käytettyjä paristoja sekä sähkö- ja elektroniikkalaiteromua. Tämän luvun mukaan sellaista muovijätettä, joka ei nimenomaisesti kuulu minkään pakollisen uudelleenkäyttö- tai hyödyntämistavoitteen piiriin, on noin yhdeksän miljoonaa tonnia yhteensä 24,9 miljoonasta tonnista; tämä muovijäte on peräisin pääosin huonekaluissa ja muissa kuin sähkö- ja elektroniikkalaitteissa käytetystä muovista[53]. Pakkausjätedirektiivi on EU:ssa ainoa oikeudellinen väline, jossa vahvistetaan erityinen kierrätystavoite muovipakkauksille. Voitaisiin harkita sellaisten uusien erityisten muovijätteen kierrätystavoitteiden asettamista, jotka ulottuvat muovista pakkausjätettä pidemmälle.

Euroopan ympäristökeskuksen mukaan EU:n jätelainsäädäntöön sisältyvät kierrätystavoitteet ovat myös saattaneet vauhdittaa kierrätettävän jätteen toimituksia[54]. Tämä yhdistettynä noususuhdanteisen Aasian talouden maksamiin korkeisiin hintoihin tarkoittaa sitä että muovijätteen vienti Aasiaan on moninkertaistunut viimeksi kuluneiden 10 vuoden aikana. Vaikka tämä ilmiö ei sinänsä ole ei-toivottu, voidaan katsoa, että muovijätteen kierrättäminen Euroopassa on ympäristösyistä parempi vaihtoehto ja että EU:n ulkopuolelle viety muovijäte olisi kierrätettävä laitoksissa, jotka täyttävät EU:ssa sovellettavia standardeja vastaavat standardit. Vientimuovijätteen päätyminen muihin kuin vaatimuksenmukaisiin laitoksiin tai käsittely voisi rikkoa vesipolitiikan puitedirektiivissä mainittua vesivarojen suojelun ympäristötavoitetta.

(7) Tarvitaanko muovijätteen kierrätyksen lisäämiseksi erityistavoitteita? Mitä muita toimenpiteitä voitaisiin ottaa käyttöön?

(8) Onko tarpeen ottaa käyttöön toimenpiteitä, joiden avulla voidaan välttää EU:n ulkopuolelle viedyn kierrätettävän muovijätteen riittämätön kierrätys tai laiton sijoittaminen ympäristöön?

Vapaaehtoiset toimet

Myös vapaaehtoisilla toimilla voitaisiin huomattavasti lieventää ympäristössä olevan muovijätteen ongelmaa ja osaltaan minimoida resurssien käyttö. Kaikkein helpoiten voitaisiin ratkaista ongelma, joka liittyy muoviseen pakkausjätteeseen: sen osuus kaikesta muovijätteestä on 63 prosenttia. Voisi olla hyödyllistä laatia eräänlaiset ”kestävät pakkausohjeet”, joita tuottajat ja vähittäismyyjät sitoutuisivat noudattamaan. Tällainen aloite voisi kattaa seuraavaa: muuttujien laatiminen pakkausten kestävyyden mittaamiseksi, muovipakkausten tuottajille tarkoitetut parhaat saatavilla olevat tekniikat, riippumaton merkintäjärjestelmä kuluttajien yksittäisen ”muovijalanjäljen” mittaamiseksi, kuluttajille suunnatut tiedotuskampanjat muovin vaaroista ja käsittelystä sekä erillisen pakkausmuovikeräyksen järjestäminen. Jo olemassa olevat aloitteet, kuten eurooppalainen vähittäiskauppafoorumi, EUROPEN, European PET bottle platform ja Vinyl 2010+, voitaisiin yhdistää, jotta muovin tuotannosta ja käsittelystä tulisi kestävämpää. Samankaltaisia järjestelyitä voitaisiin ottaa käyttöön maatalouden muun kuin pakkauksiin käytettävän muovin keräystä ja hyödyntämistä varten. Tällaista muovia on helppo kierrättää, koska sen kemiallinen koostumus on sama. Esimerkkinä voitaisiin pitää Yhdistyneen kuningaskunnan Agricultural Waste Plastics Collection and Recovery -ohjelmaa[55]. Samankaltaisia aloitteita voitaisiin käynnistää sekä sähkö- ja elektroniikkalaiteromun ja romuajoneuvojen alalla, joiden osuus Euroopan muovijätteestä on 10 prosenttia. Muovijätteen vähentämisen kannalta on jatkossa entistä tärkeämpää, että tuottajat investoivat tuotesuunnittelun parantamiseen. Vesialan puitedirektiivin 8 artiklassa viitataan tähän suuntaan. Vapaaehtoinen mukauttaminen varhaisessa vaiheessa voisi johtaa parempiin tuloksiin kuin lainsäädäntötoimiin perustuvat muutokset.

(9) Millä muilla – erityisesti tuottajien ja vähittäismyyjien – vapaaehtoisilla toimilla voitaisiin sopivalla ja tehokkaalla tavalla parantaa resurssien käyttöä muovituotteiden elinkaaressa?

5.3.        Kuluttajien käyttäytymiseen vaikuttaminen

Annetaan muoville arvo

Muovia pidetään materiaalina, jolla itsellään ei ole arvoa. Tämä käsitys ei ainakaan vähennä roskaamista. Kaikki muovit ovat kuitenkin huipputeknologisia monimutkaisia materiaaleja, joita kuluttajien olisi arvostettava, jotta uudelleenkäyttöä ja kierrätystä voitaisiin edistää.

Joihinkin muovituotteisiin (esimerkiksi PET-juomapullot) voidaan soveltaa pantti- ja takaisinottojärjestelmää, joka motivoi kuluttajaa viemään käytöstä poistettavan tuotteen takaisin tiettyyn keräyspisteeseen. Tämä järjestelmä ei myöskään rajoita kilpailua eikä luo monopolirakenteita. Tiettyjen muovituotteiden alalla voisi olla tarkoituksenmukaista soveltaa uusia yritysmalleja, kuten vuokrausjärjestelmiä, joissa tuottaja säilyy tuotteen omistajana. Näin voitaisiin varmistaa, että tavara kerätään ja käsitellään ympäristömyötäisellä tavalla.

Kysymykset:

(10) Voitaisiinko tiettyjen muovituoteryhmien alalla kehittää pantti- ja takaisinottojärjestelmiä tai vuokrausjärjestelmiä? Jos voitaisiin, miten voitaisiin välttää tästä kilpailulle aiheutuvat haitat?

Lisätään kuluttajien valmiuksia tehdä tietoon perustuvia ostopäätöksiä

Valistuneet kuluttajat voivat olla ratkaisevan tärkeässä asemassa edistettäessä kestävämpiä muovin ja muovituotteiden tuotantomalleja, jotka myös parantavat resurssitehokkuutta. Kuluttajille voitaisiin antaa selkeää ja tarkkaa tietoa yksinkertaisessa muodossa tietyn tuotteen muovipitoisuudesta ja sen mahdollisesti haitallisista lisäaineista tai väreistä, näiden vaikutuksesta tuotteen kierrätettävyyteen ja tarvittavista tuotteen käyttöä koskevista varotoimista.

Näiden tietojen lisäksi voitaisiin antaa tietoa ympäristönsuojelun tason indikaattoreista, kuten muovituotteiden kierrätettävyydestä, kompostoitavuudesta ja resurssitehokkuudesta. Joidenkin muovituotteiden osalta voi olla tärkeää antaa tietoa myös kierrätetystä koostumuksesta, kierrätettävyydestä ja korjattavuudesta.

Kuluttajille voitaisiin antaa täydelliset tuotetiedot muovin tyypistä ja kierrätettävyydestä nykyisten järjestelmien ulkopuolella, jotta kuluttajat voisivat tehdä tietoon perustuvia muovituoteostopäätöksiä. Yksinkertainen ja tehokas kierrätettävyys voisi näkyä tuotteen hinnassa, ja sitä voitaisiin käyttää markkinointistrategiana. Myös ekologiseen jalanjälkeen tai ympäristömerkkeihin perustuvia tietoa voitaisiin käyttää helpottamaan tietoon perustuvia ostopäätöksiä tuotteen koko elinkaaren osalta.

Kysymys:

(11) Minkä tyyppisiä tietoja mielestänne tarvittaisiin, jotta kuluttajilla olisi mahdollisuus vaikuttaa suoraan resurssitehokkuuteen valitsemalla tietyntyyppinen muovituote?

5.4.        Kohti kestävämpää muovia

Muovin suunnittelu helpon ja taloudellisen ”kehdosta kehtoon”- kierrättämisen edistämiseksi[56]

Tärkeä osa muovituotannon kestävyyden edistämistä on itse muovin suunnittelu. Vaikka perusmuoveja (polymeerit) on suhteellisen vähän, muovintuotannossa käytetään useita lisäaineita, jotka voivat estää muovin kierrättämisen tai johtaa ”kehdosta kehtoon” -kierrättämistä vähäisempään kierrättämiseen.

Vähentämällä muovin sisältämiä vaarallisia aineita voitaisiin lisätä muovin kierrätettävyyttä. Näiden aineiden asteittainen poistaminen sekä uusista että kierrätetyistä tuotteista alentaisi myös niiden käyttöön liittyvää riskiä. Resurssitehokasta Eurooppaa koskevassa etenemissuunnitelmassa ehdotetaan, että vuoteen 2020 mennessä kaikki asiaa koskevat erityistä huolta aiheuttavat aineet olisi lisättävä REACH-asetuksen luetteloon aineista, jotka mahdollisesti sisällytetään lupamenettelyn piiriin. Luettelo kattaisi siten myös asiaa koskevat muovin lisäaineet.

Tärkeää on myös, että tuottajat antavat asianmukaista tietoa kierrätysyrityksille. Muovinjalostusteollisuuden käyttämiä muovipellettejä koskevien selkeiden käyttöturvallisuustiedotteiden avulla voitaisiin edistää korkealuokkaista kierrätystä. Muovinjalostajille toimitetun muovin kemiallista koostumusta, mukaan lukien kaikki lisäaineet, koskevat merkinnät ja tiedot voivat myös osoittautua tarkoituksenmukaisiksi.

Kysymykset:

(12) Millä muovin kemialliseen suunnitteluun tehtävillä muutoksilla voitaisiin parantaa muovin kierrätettävyyttä?

(13) Miten muovin kemiallista koostumusta koskevat tiedot voitaisiin asettaa kaikkien jätteenkierrätysketjun toimijoiden saataville?

Innovatiivisiin materiaaleihin liittyvät uudet haasteet

Uusia riskejä voi aiheutua innovatiivisten materiaalien, kuten nanomateriaalien, käytöstä esimerkiksi PET-pulloissa[57] tai pakkauksissa yleensä, tiettyjen kaasujen läpäisevyyden mahdollistamisesta elintarvikepakkauksessa tai nanosensoreiden käytöstä elintarvikkeiden pilaantumisen havaitsemiseksi[58]. EU:n lähestymistapana on arvioida yksittäisten nanomateriaalien riskit tapauskohtaisesti. Mahdollisten ympäristö- ja terveysriskien arviointi on kuitenkin vaikeaa, koska käytettävissä on niukasti ympäristö- ja toksikologisia tietoja. Nykyinen eurooppalainen nanomateriaalin määritelmä saattaa tehostaa tällaisten asiaa koskevien tietojen tuottamista ja keräämistä[59].

Lisäksi ongelmana on pienten muovihelmien käytön lisääntyminen. Tuottajat lisäävät joihinkin tuotteisiin, kuten kuorinta-aineisiin ja suihkugeeleihin, pieniä muovihelmiä luonnollisten kuorintahiukkasten sijaan. Muovihelmet voivat päätyä mereen, sillä ne eivät jää kiinni vesihuollon järjestelmiin.

Kysymykset:

(14) Miten voitaisiin parhaiten tarttua ongelmiin, joita aiheutuu pienten muovihelmien käytöstä tuotteissa tai teollisuuden prosesseissa sekä nanohiukkasten käytöstä muovissa?

5.5.        Muovin ja muovituotteiden kestävyys

Monet muovin jätehuollon haasteista, kuten määrien lisääntyminen ja meriympäristöön päätyvä muovi, johtuvat siitä että muovimateriaalit ovat erittäin kestäviä ja niiden elinkaari on yleensä niitä sisältävien tuotteiden elinkaarta pidempi. Ongelmat ovat entistä suurempia, kun muovituotteet on erityisesti suunniteltu kertakäyttöön tai lyhyen elinkaaren tuotteiksi taikka kun niiden elinkaarta lyhennetään tarkoituksella.

Pidempään elinkaareen, uudelleenkäyttöön ja korjaamiseen tähtäävä tuotesuunnittelu

Muovitavaroiden tuotannon ja kulutuksen kestävyyden varmistamiseksi sekä uusiutumattomien luonnonvarojen häviämisen välttämiseksi muovitavarat olisi suunniteltava siten, että maksimoidaan niiden kestävyys. Tämän tavoitteen saavuttamista vaikeuttavat sellaiset tekijät kuin suunniteltu tai tekniikan vanheneminen[60] sekä tuotesuunnittelu, joka tekee muovituotteen korjaamisen liian kalliiksi tai jopa teknisesti mahdottomaksi.

Sellaisia muovituotteita, kuten sähkö- ja elektroniikkalaitteita, ei useinkaan suunnitella niin, että niitä voitaisiin käyttää uudelleen. Koska tuotesuunnittelua voidaan käyttää pelkkänä markkinointivälineenä, jopa pieniä teknisiä edistysaskeleita käytetään usein täysin uuden tuotteen markkinointiin sen sijaan, että tarjottaisiin moduulijärjestelmä, jonka avulla yksittäiset osat voitaisiin korvata innovatiivisilla osilla edullisesti ja helposti. Esimerkiksi yleinen käytäntö on, että kuluttajalle myydään uusi muovinen kannettava tietokone, vaikka vanhan laitteiston korjaamiseksi saattaisi riittää pelkkä keskusyksikön vaihtaminen.

Olisi vältettävä kaikenlaista tuotesuunnittelua, jossa muovituotteiden korjaaminen tehdään tarkoituksella mahdottomaksi[61]. Olisi tutkittava mahdollisuutta laatia muovituotteiden uudelleenkäytettävyyttä ja korjattavuutta koskevat vaatimukset tai ohjeet. Joitakin toimia tuotteiden uudelleenkäytettävyyden mittaamista koskevien menetelmien kehittämiseksi on jo aloitettu[62]. Yksi ratkaisu voisi olla laatia ekosuunnittelun säännöt, joissa asetetaan erityiset arviointiperusteet uudelleenkäytettävyydelle, kestävyydelle, korjattavuudelle ja moduulirakentamiselle, kuten vesipolitiikan puitedirektiivin 9 artiklan 1 kohdassa säädetään.

(15) Olisiko tuotesuunnittelupolitiikalla tartuttava muovituotteiden suunnitellun vanhenemisen ongelmaan ja pyrittää edistämään uudelleenkäyttöä ja moduulisuunnittelua muovijätteen minimoimiseksi?

(16) Voitaisiinko uusilla ekosuunnittelun säännöillä edistää muovituotteiden uudelleenkäytettävyyttä ja kestävyyttä?

Kertakäyttöiset ja lyhytikäiset muovituotteet

Jätteen syntymisen ehkäisemisen ja resurssitehokkuuden näkökulmasta katsottuna on suotavaa toteuttaa toimia lyhytikäisten ja kertakäyttöisten tuotteiden (kuten muovipussien) leviämisen estämiseksi elinkaariarviointiin (LCA) ja tuotteen ympäristöjalanjälkeen (PEF)[63] perustuvan analyysin perusteella.

Lähes kaikkialla on saatavilla halpoja muoviesineitä, jotka on pakattu tuotteiden mukaan kylkiäisiksi, lahjatavaroita, lyhytikäisiä leluja ja muita samankaltaisia tuotteita, joiden hinnassa ei näy niiden kaikki ympäristökustannukset, mukaan lukien jätehuolto. Sama koskee kertakäyttötuotteita, kuten kertakäyttöisiä muovipusseja.

Muovipussit ovat leimaa-antavia nykyiselle kulutusyhteiskunnalle. Ne ovat kevyitä ja käytännöllisiä, ja niillä ei ole arvoa, mistä syystä ne usein heitetään menemään yhden käyttökerran jälkeen. Muovipusseista aiheutuva ympäristökuormitus on kuitenkin huomattava. Vuonna 2010 EU:n markkinoilla oli 95,5 miljardia muovipussia (1,42 miljoonaa tonnia), joista suurin osa (92 prosenttia) oli kertakäyttöisiä. Huolestuttavaa on se, että muovipussit lisäävät meriympäristön muovijätekuormitusta, ja niillä on samoja haittavaikutuksia kuin muulla muovijätteellä. Hyvänä esimerkkinä voidaan mainita, että muovipussien osuus Toscanan rannikon troolareiden keräämästä jätteestä oli 73 prosenttia[64]. Muovipusseista kesällä 2011 järjestetyn julkisen kuulemisen jatkotoimena Euroopan komissio arvioi (erillisessä aloitteessa) vaihtoehtoja vähentää kertakäyttöisiä muovipusseja.

Markkinapohjaisten välineiden kehittäminen ympäristövaikutusindikaattoreiden perusteella saattaisi olla vaihtoehto, jonka avulla voitaisiin ohjata tuotantoa ja kulutusta pois lyhytikäisistä ja kertakäyttöisistä muovituotteista. Tämä voitaisiin perimmäisesti perustella ”saastuttaja maksaa” -periaatteella.

Yleisemmällä tasolla hinnat saattaisivat vääristyä ja olla ympäristömyötäisten käytäntöjen vastaisia[65] Järjestelmä, joka osoittaa todelliset ympäristökustannukset aina raaka-aineiden hyödyntämisestä tuotantoon, jakeluun ja käsittelyyn, edistäisi kestävää tuotantoa ja korjaisi markkinahäiriöitä. Tilannetta voisivat osaltaan parantaa myös ympäristöä säästävät julkiset hankinnat ja taloudelliset välineet, kuten ympäristöverot.

Kysymykset:

(17) Olisiko otettava käyttöön markkinapohjaisia välineitä, jotta voidaan tarkemmin osoittaa muovituotteiden ympäristökustannukset aina tuotannosta käsittelyyn?

(18) Miten lyhytikäisistä ja kertakäyttöisistä muovituotteista aiheutuvaan jätekuormituksen ongelmaan voitaisiin parhaiten tarttua?

5.6.        Biohajoavien ja biopohjaisten muovien edistäminen

Biohajoavat muovit

Biohajoavasta muovista[66] tehtyjä tuotteita pidetään usein mahdollisena ratkaisuna muoviroskaantumiseen, ja ne ovatkin saaneet yhä enemmän osakseen yleistä huomiota. Vaikka biohajoavalla muovilla on edelleen vain pieni markkinaosuus, sitä tuotetaan nykyään teollisessa mittakaavassa ja sen tuotannon ennustetaan kasvavan Euroopassa 0,23 miljoonasta tonnista (vuonna 2007) 0,93 miljoonaan tonniin (vuonna 2011)[67].

Kuluttajat saattavat tulkita termin “biohajoava” väärin. He saattavat luulla, että sillä tarkoitetaan tuotetta, joka voidaan kompostoida kotona. Biohajoavien muovien enemmistö on kuitenkin biohajoavaa vain erikoisolosuhteissa eli teollisissa kompostointilaitoksissa, joissa on tasaisen korkea lämpötila ja ilmankosteus; ne eivät sovellu kotona kompostoitavaksi eivätkä ne hajoa kohtuullisessa ajassa, jos ne heitetään menemään[68]. Voi olla tarpeen tehdä selkeä ero kotona ja teollisesti kompostoitavien muovien välille, ja kuluttajia olisi valistettava muovin asianmukaisista käsittelytavoista. Näiden kahden sekoittaminen toisiinsa voisi aiheuttaa sen, että kuluttajat eivät huolehdi riittävällä tavalla muovijätteestä sen vuoksi, että luulevat, että ”biohajoavaksi” merkityt tuotteet hajoavat lyhyessä ajassa luonnollisissa olosuhteissa.

Biohajoavuuteen liittyy myös avoimia kysymyksiä. Esimerkiksi kun muovi hajoaa hapettavan aineen (yleensä metallin suola) vaikutuksesta kosketuksissa hapen, lämmön ja UV-valon kanssa, syntyy mikroskooppisen pieniä muovinpaloja, joilla on samanlaisia ominaisuuksia kuin suuremmilla muovinpaloilla. Hapen kanssa reagoidessaan hajoava muovi (oxo-muovi) ei ole riippuvainen mikrobitoiminnasta. Ei kuitenkaan ole selvää, mitä vaikutuksia näillä jäännöksillä on[69]. Oxo-biohajoavat muovit saattavat kasvattaa meriympäristön mikromuovikuormitusta ja lisätä siten huomattavasti riskiä siitä, että päätyvät eläinten ruuansulatusjärjestelmään[70]. Hapettavien aineiden esiintyminen muovijätevirrassa saattaa myös olla muovin kierrätyksen este[71]. Olisi arvioitava, voidaanko termiä ”biohajoava” ylipäätään käyttää tässä tapauksessa.

Toinen avoin kysymys on se, missä määrin biohajoava muovi on ratkaisu meriympäristön muovisaasteelle. Hajoaminen meriympäristössä riippuu monista tekijöistä, kuten tuotteen tyypistä, tarvittavien mikro-organismien riittävyydestä, veden lämpötilasta ja tuotteen tiheydestä. Joissakin Plastral Fidene -yrityksen kokeissa tärkkelys-PCL[72]-seoksen todettiin hajoavan 20–30 viikossa Australian vesistössä ja 20–30 päivässä kompostissa[73]. Lisäksi monet biohajoavista muoveista eivät välttämättä hajoa meriympäristön lajien suolistossa, ja tällaiset muovit saattavat aina vaurioittaa niitä.

Biohajoavat muovit eivät useista syistä päädy nopeasti markkinoille. Ilman uutta teknistä edistystä niiden toiminnallisissa ominaisuuksissa ne eivät välttämättä sovellu tietyntyyppisiin pakkaustarkoituksiin, kuten tuoreessa ruuassa käytettäviin pakkauksiin[74]. Nykyisille tuotantoketjuille, jotka vanhastaan käyttävät öljypohjaisia muoveja, toiminnan mukauttaminen biohajoavien muovien mukaiseksi saattaa tulla kalliiksi[75]. On vielä tutkittava lisää, miten biohajoava muovi vaikuttaa tarkalleen vesiympäristöön ja toksisten aineiden vapautumiseen kompostoinnin yhteydessä[76]. Käytössä olevat jätteenkäsittelyjärjestelmät eivät vielä pysty erottamaan riittävällä tavalla toisistaan biohajoavaa ja tavallista muovia, mikä saattaa vaarantaa kierrätysprosessin. Tekniset mukautustoimet saattavat lisätä näiden kahden erottamiseen liittyviä kustannuksia, sillä näiden kahden erottaminen todennäköisesti vaatii edistyneempää laitteistoa.

Biohajoavien muovien kompostoinnin alalla olisi investoitava kompostointilaitteistoon, joka takaa riittävän ennakkoprosessoinnin ja asianmukaisen kompostoinnin.

(19) Missä käyttötarkoituksissa biohajoavia muoveja olisi edistettävä ja millä ehdoilla?

(20) Olisiko tarkoituksenmukaista tiukentaa voimassa olevia oikeudellisia vaatimuksia tekemällä selkeä ero luonnollisesti kompostoitavien ja teknisesti biohajoavien muovien välillä, ja olisiko tällaista erottelua koskevien tietojen oltava pakollisia?

(21) Edellyttäisikö oxo-biohajoavan muovin käyttö jonkinlaisia toimenpiteitä, joilla pyritään turvaamaan kierrätysprosessi, ja jos edellyttäisi, millä tasolla?

Biopohjaiset muovit

Öljypohjaisella muovilla on muovimarkkinoilla edelleen selkeästi suurin osuus (yli 99 prosenttia)[77], mutta uusiutuvista energialähteistä valmistetun biopohjaisen muovin osuus on kasvussa[78]. Biopohjaiset muovit tehdään nykyään yleensä tärkkelyksestä, joka on saatu maissista, riisistä, sokeriruo'osta tai perunasta.

Termi ”biopohjainen” on selkeästi määritelty Euroopan standardointikomiteassa (CEN)[79]. Kuluttajille on kuitenkin tiedotettava selkeästi, että tämä termi viittaa tuotteen raaka-aineen alkuperään eikä tuotteen jätehuoltoon. Vaikka suurin osa biohajoavista muoveista on nykyään biopohjaisia muoveja, biohajoavia muoveja voidaan tehdä myös öljypohjaisista raaka-aineista ja öljyn ja biopohjaisten raaka-aineiden yhdistelmästä. Lisäksi jotkin biopohjaiset polymeerit, kuten bioetanolista saatava polyetyleeni (PE), eivät ole biohajoavia. Kilpailu elintarviketuotannon kanssa, josta on jo käyty laajaa keskustelua biopolttoaineiden yhteydessä, on ongelmallinen ja hyvin kyseenalainen aihealue biopohjaisten muovien yhteydessä. Biopohjaisten muovien tuotannon huomattava lisääminen sellaiselle tasolle, joka on verrattavissa tavanomaisten muovien tuotantoon, saattaa vaikuttaa haitallisesti niiden ravintona käytettävien viljelykasvien tuotantoon, joita käytetään biopohjaisten muovien tuotantoon. Tällä puolestaan voisi olla kielteisiä vaikutuksia kehittyviin ja siirtymäkauden talouksiin. Esimerkiksi on todettu, että maissin hinnan nousu ja etanolin tuotannon lisääntyminen olivat yhteydessä toisiinsa vuonna 2008 Yhdysvalloissa[80]. Tästä voi seurata, että maankäyttö lisääntyy ja raaka-ainehinnat nousevat. Samalla luonnon monimuotoisuus voi köyhtyä siksi, että viljelemätöntä maata ja metsiä muunnetaan pelloksi, mikä lisää veden ja lannoitteiden käyttöä maataloudessa. Tällaista ongelmaa ei syntyisi sellaisten biopohjaisten muovien osalta, jotka valmistetaan maatalouden jätteestä ja viljelyn sivutuotteista tai suolaisen veden levistä.

Kysymys:

(22) Miten biopohjaiset muovit olisi otettava huomioon muovin jätehuollossa ja luonnonvarojen suojelussa? Olisiko biopohjaisten muovien käyttöä edistettävä?

5.7.        Meren roskaantumista, myös muovijätettä, koskevat EU:n aloitteet

Yhteisön meriympäristöpolitiikan puitteista annetulla direktiivillä 2008/56/EY (meristrategiadirektiivi) pyritään saavuttamaan kaikkialla EU:ssa meriympäristön hyvä tila vuoteen 2020 mennessä. Direktiivissä yksilöidään meriympäristön roskaantuminen yhdeksi niistä tekijöistä, jotka on otettava huomioon ympäristön hyvää tilaa määritettäessä (”roskaantuminen ei ominaisuuksiltaan eikä määrältään aiheuta haittaa rannikko- ja meriympäristölle”). Meriympäristön roskaantuminen kattaa kaikentyyppiset jätteet. Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että suurin osa merissä ja valtamerissä tavatusta jätteestä on muovia.

Vuonna 2010 komissio laati perusteet, joiden avulla jäsenvaltiot voivat arvioida meriympäristönsä tilaa meristrategiadirektiivin puitteissa[81]. Useat näistä perusteista liittyvät meriympäristön roskaantumiseen. Meren roskaantumista käsittelevä työryhmä on laatinut yleiskatsauksen käytössä oleviin tietoihin ja menetelmiin meren roskaantumisen seuraamiseksi meristrategiadirektiivin mukaisesti. Työryhmä korosti sekä aihealueen vakavuutta että kiireistä tarvetta tehdä koordinoidumpaa tutkimusta, jotta voidaan varmistaa yhteinen lähestymistapa meren roskaantumisen seurantaan ja haittojen lieventämiseen. Työryhmä tehtäviin kuuluvat edelleen (muuan muassa) seurannan yhdenmukaistaminen, meren roskaantumiseen liittyvien kustannusten arviointi ja meren roskaantumisesta aiheutuvien haittojen arviointi 1[82].

Samanaikaisesti komissio on käynnistänyt vuoropuhelun sidosryhmien (muovin tuottajien, kierrättäjien, vähittäismyyjien, pakkausteollisuuden, satama- ja merenkulkuviranomaisten sekä valtiosta riippumattomien järjestöjen kanssa) kehittääkseen kumppanuksia ja vapaaehtoistoimia meriympäristön roskaantumisen torjumiseksi. Lisäksi meneillään on useita hankkeita ja aloitteita, joilla pyritään parantamaan käsitystä meriympäristön roskaantumisen lähteistä ja vaikutuksista sekä löytämään mahdollisia ratkaisuja. Yleiskatsaus kaikkiin tätä kysymystä käsitteleviin aloitteisiin ja mahdollisiin toimenpiteisiin annetaan erillisessä komission yksiköiden valmisteluasiakirjassa (SWD (2012) 365).

Jätepolitiikan menestyksekäs täytäntöönpano on ennakkoedellytys sille, että voidaan välttää muovijätteen päätyminen meriympäristöön. Keskusteluja käydään sellaisten tavoitteiden asettamisesta, joiden avulla voitaisiin ohjata toimenpiteitä ja seurata niiden tuloksia (esimerkiksi vuoden 2010 OSPAR-ministerikokouksen julistuksen lopullinen versio). Meristrategiadirektiivin nojalla tehtävän tulevan raportoinnin ja meneillään olevien hankkeiden tuloksena vuonna 2013 pyritään laatimaan perusskenaario, jonka perusteella voitaisiin asettaa viitearvoja, välietappeja ja tavoitteita EU:n toimenpiteiden tueksi.

Toimintasuunnitelmia meriympäristön roskaantumisen torjumiseksi on kehitteillä joidenkin meriä koskevien alueellisten yleissopimusten yhteydessä. Välimeren roskaantumisen torjuntaa koskeva strategia vahvistettiin helmikuussa 2012[83]. Koillis-Atlantin osalta sen meriympäristön toimintaohjelmaa, ”Fishing for Litter” toteutetaan useammilla yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluvilla alueilla. EU:n tasolla on lisäksi monia muita aloitteita, myös toimintalinjoja, joissa otetaan entistä enemmän huomioon meriympäristön roskaantumisen vaikutukset. Tällainen on esimerkiksi satamien vastaanottolaitteita koskeva direktiivi (lisätietoja komission yksiköiden valmisteluasiakirjassa). EU:n jätepolitiikka kattaa jo useita säännöksiä, joilla voidaan vähentää meriympäristön roskaantumista huomattavasti, jos säännökset pannaan kokonaisuudessaan täytäntöön. Tässä vihreässä kirjassa esitetään monia muita toimenpidevaihtoehtoja, jotka auttavat vähentämään meriympäristön roskaantumista. Vihreän kirjan soveltamisalan ulkopuolella on kuitenkin myös lukuisia muita toimia, jotka olisi syytä toteuttaa, kuten käyttäytymistutkimukset paremman käsityksen saamiseksi siitä, miten kuluttajien tietoisuutta voitaisiin parhaiten lisätä.

Yksi tällaisista toimista on tietoisuuden lisääminen kuluttajien keskuudessa. Monissa jäsenvaltioissa, alue- ja kuntatasolla, on järjestetty esimerkiksi rantojen puhdistamiskampanjoita. Tällaisia aloitteita on lukuisia, ja niitä toteutetaan eri tasoilla eri ajankohtina. Näitä meneillään olevia toimia, myöskään tiedotuskampanjoita, ei kuitenkaan koordinoida EU:n tasolla.

Kysymykset:

(23) Millä muilla kuin tässä vihreässä kirjassa kuvatuilla toimilla voitaisiin vähentää meriympäristön roskaantumista? Olisiko joitakin meriympäristön roskaantumiseen liittyvistä toimista koordinoitava EU:n tasolla (esimerkiksi perustamalla koordinoitu eurooppalainen päivä rannikkojen puhdistamiseksi tietoisuuden lisäämiseksi)?

(24) Ehdotuksessaan uudeksi ympäristöä koskevaksi toimintaohjelmaksi komissio esittää, että meriympäristön roskaantumiselle asetettaisiin EU:n laajuinen määrällinen tavoite. Miten tällaisen tavoitteen asettaminen antaa lisäarvoa toimille, jotka vähentävät muovijätettä yleisesti? Miten tällainen tavoite voitaisiin laatia?

5.8.        Kansainvälinen toiminta

Baselin yleissopimuksen 4 artikla velvoittaa sopimuspuolet varmistamaan, että vaarallisia jätteitä ja muita jätteitä varten on käytettävissä ympäristöä suojelevan jätehuollon kannalta riittävät käsittelylaitokset, jotka mahdollisuuksien mukaan sijaitsevat sopimuspuolen rajojen sisäpuolella käsittelypaikasta riippumatta. Tämä yleinen vaatimus koskee myös muovijätettä.

”Uusi strateginen kehys” vuodelle 2012–2021, joka hyväksyttiin Baselin yleissopimuksen sopimuspuolten 10. konferenssissa vuonna 2011, kattaa strategisina tavoitteinaan ympäristönäkökohdat huomioon ottavan jätehuollon jätteen syntymisen ehkäisemisen ja minimoimisen alalla. Sopimuspuolten konferenssissa päätettiin antaa tekniselle asiantuntijaryhmälle tehtäväksi laatia ympäristönäkökohdat huomioon ottavaa jätehuoltoa koskeva kehys kansainvälisellä tasolla[84].

Vuonna 2010 UNEP IETC:n yhteydessä käynnistetyn jätehuoltoa koskevan kumppanuuden (Global partnership on Waste Management)[85] pyritään edistämään kansainvälisellä tasolla laaja-alaista lähestymistapaa jätehuoltoon. Kumppanuus toimii foorumina, joka lujittaa kansainvälistä yhteistyötä sidosryhmien välillä. Kehitteillä on parhaillaan toimintasuunnitelmia sponsoroiduille painopistealoille, joita ovat muun muassa kiinteän jätteen jätehuolto, meriympäristön roskaantumisen torjunta ja jätteen minimointi. Nämä kaikki ovat ratkaisevan tärkeitä muovijätteen jätehuollon kannalta kansainvälisellä tasolla. Voitaisiin harkita oman painopistealan luomista muovijätteelle.

EU:n ”uusi naapuruuspolitiikka” ja laajentumista edeltävä politiikka voivat olla hyödyllisiä sellaisten toimien edistämisessä, joilla pyritään parantamaan muovijätteen jätehuoltoa ja tarttumaan nykyhaasteisiin. Esimerkiksi eteläisen Välimeren ja Mustanmeren alueen naapurivaltioiden osallistuminen toimintaan on hyvin tärkeää, jotta Välimerellä ja Mustallamerellä voidaan saavuttaa – muoviton – ympäristön hyvä tila[86].

Meriympäristössä oleva muovijäte olisi myös otettava esiin naapuruuspolitiikan kahdenvälisissä ja alueellisissa keskusteluissa, foorumeissa, toimintasuunnitelmissa jne. Lisäksi näitä toimintakehyksiä ja toimia on selkeästi tarpeen yhdistää UNEP:n yhteydessä toteutettaviin toimiin, kuten Välimerta koskevaan toimintaohjelmaan, jotta voidaan lujittaa Barcelonan yleissopimuksen täytäntöönpanoa ja minimoida meriympäristössä olevan muovijätteen määrä.

Rio+20-huippukokous tarjosi tilaisuuden käsitellä meriympäristön roskaantumista maailmanlaajuisella tasolla. Huippukokouksen päätösasiakirjassa tunnustetaan tarve jatkaa toimia meriympäristön pilaantumisen ja siitä aiheutuvien vaikutusten vähentämiseksi, mukaan lukien meriympäristön roskaantuminen ja erityisesti muovijäte, joka on peräisin useista eri pilaantumislähteistä maalta ja mereltä, mukaan lukien merenkulku ja maaperästä huuhtoutuneet aineet. Konkreettisesti sitouduttiin ryhtymään toimiin vuoteen 2025 mennessä, kerätyn tieteellisen tiedon perusteella, meren roskaantumisen vähentämiseksi merkittävässä määrin ja rannikko- ja meriympäristölle aiheutuvien haittojen estämiseksi.

Kysymykset:

(25) Olisiko EU:n kiinnitettävä suurempaa huomiota muovijätteeseen uuden naapuruuspolitiikkansa puitteissa, erityisesti jotta voidaan vähentää muovijätteen kulkeutumista Välimereen ja Mustaanmereen?

(26) Miten EU voisi edistää tehokkaammin kansainvälistä toimintaa muovijätteen jätehuollon parantamiseksi kaikkialla maailmassa?

[1]               KOM(2011) 571.

[2]               Gerhard Pretting/Werner Boote, Plastic Planet, Ornage Press, Freiburg 2010, s. 8.

[3]               In depth reports -sarjaan kuuluva asiakirja Plastic Waste: Ecological and Human Health Impacts, Science for Environment Policy, marraskuu 2011, s. 1.

[4]               (BIOIS) Plastic waste in the Environment, loppuraportti, Euroopan komissio, marraskuu 2010, http://ec.europa.eu/environment/waste/studies/pdf/plastics.pdf

[5]               KPMG International (2010), The future of the chemical industry.

[6]               Plastic waste in the Environment, loc.cit, s. 163.

[7]               Wurpel G.,Van den Akker J.,Pors J., Ten Wolde, Plastics do not belong in the ocean, Towards a roadmap for a clean North Sea, IMSA Amsterdam (2011), s. 39.

[8]               (BIOIS) Plastic waste in the Environment, loc.cit, s. 73.

[9]               Jäsenvaltioiden tilastoissa mainitaan yleensä vain muovipakkaukset. Muovijätteen todellinen määrä voi siten olla oletettua suurempi. Ks: FORWAST, 2010, Policy recommendations, s. 43. (http://forwast.brgm.fr/Documents/Deliverables/Forwast_D63.pdf)

[10]             Hyödyntämistoimi R 1 jätedirektiivin 2008/98/EY liitteessä II.

[11]             (BIOIS) Plastic waste in the Environment, loc.cit, s. 123.

[12]             (BIOIS) Plastic waste in the Environment, op.cit, s. 122 ja seur. sivut.

[13]             (BIOIS) Plastic waste in the Environment, loc.cit, s. 123.

[14]             WBCSD, Vision 2050, ttp://www.wbcsd.org/templates/TemplateWBCSD5/layout.asp?type=p&MenuId =MTYxNg&doOpe

[15]             Plastics Europe, plastics – the facts, 2012, s. 5.

[16]             Friends of the Earth, Report – More jobs, less waste, syyskuu 2010 s. 16 ja s. 31.

[17]             Plastics Europe, loc.cit., s. 5.

[18]             Plastics Europe, loc.cit., s. 12.

[19]             Wurpel G. et al, loc cit., s. 13.

[20]             UNEP, 2009, Marine Litter: A global challenge, http://www.unep.org/pdf/unep_marine_litter-a_global_challenge.pdf

[21]             Tällä tarkoitetaan vedessä ajelehtivia kalastusverkkoja, joihin tarttuu tahattomasti suuria kalamääriä.

[22]             Suurkaupunkien ja merenlahtien läheisyydessä muovijätettä voi olla jopa 100 000 muovinpalaa/km2. Ks. Wurpel, G. loc.cit., s. 32, 35.

[23]             Useimmat lisäaineet ovat täyteaineita ja lujitteita, pehmittimiä, väriaineita, stabilaattoreita, prosessoinnin apuaineita, palonestoaineita, optisia kirkasteita ja antistaattisia aineita, joista kukin koostuu useista eri kemikaaleista.

[24]             Mato Y., Isobe T., Takada H., Kanehiro H., Ohtake C. and Kaminuma T. (2001), artikkeli Plastic resin pellets as a transport medium for toxic chemicals in the marine environment julkaisussa Environmental Science and Technology 35(2): s. 318–324.

[25]             Rios, L.M., Moore, C. and P.R. Jones (2007), artikkeli Persistent organic pollutants carried by synthetic polymers in the ocean environment julkaisussa Marine Pollution Bulletin 54: 1230–1237.

[26]             Rios, L.M., Jones, P.R., Moore, C. and U. Narayan (2010), artikkeli Quantification of persistent organic pollutants adsorbed on plastic debris from the Northern Pacific Gyres’ “Eastern Garbage Patch”, julkaisussa Journal of Environment Monitoring.

[27]             (BIOIS) Plastic waste in the Environment, loc.cit, s. 117.

[28]             (BIOIS) Plastic waste in the Environment, loc.cit, s. 114.

[29]             UNEPin vuosikirja: Emerging issues in global environment, Nairobi 2011; GESAMP (2010,IMO/FAO/UNESCO-IOC/UNIDO/WMO/IAEA/UN/UNEP Joint Group of Experts on the Scientific Aspects of Marine Environmental Protection); Bowmer, T. and Kershaw, P.J., 2010 (Eds.), Proceedings of the GESAMP International Workshop on plastic particles as a vector in transporting persistent, bio-accumulating and toxic substances in the oceans, GESAMP Rep. Stud. No. 82, 68 sivua, s. 8.

[30]             UNEP (2005), Marine litter, an analytical overview: http://www.unep.org/regionalseas/marinelitter/publications/docs/anl_oview.pdf

[31]             Liffman M. and Boogaerts (1997), Linkages between land-based sources of pollution and marine debris julkaisussa Marine Debris: Sources, Impacts, Solutions, s. 359–366.

[32]             Browne, M.A., Crump, P., Niven, S.J., Teuten, E., Tonkin, A., Galloway, T., Thompson, R. (2011), Accumulation of microplastics on shorelines worldwide: sources and sinks, Environ Sci Technol, 45(21), s. 9175–9179.

[33]                    Derraik J.G.B (2002), The pollution of the marine environment by plastic debris: a review, julkaisussa Marine Pollution Bulletin 44, s .842-852.

[34]             Paristodirektiivi 2006/66/EY, EUVL L 266, 26.9.2006, s. 1–14, romuajoneuvodirektiivi 2000/53/EY, EYVL L 269, 21.10.2000, s. 34, pakkauksia ja pakkausjätettä koskeva direktiivi 1994/62/EY, EYVL L 365, 31.12.1994, s. 10–23, PCB:tä ja PCT:tä koskeva direktiivi 1996/59/EY, EYVL L 243, 24.9.1996, s. 31–35, sekä puhdistamolietedirektiivi 1986/278/ETY, EYVL L 181, 4.7.1986, s. 6–12.

[35]             Erityisesti 2 artiklan 7 kohdan d alakohta.

[36]             (BIOIS) Plastic waste in the Environment, loc.cit, s. 74.

[37]             Follow-up study on the implementation of Directive 1999/31/EC on the landfill of waste in EU-25, konsulttiyritys COWI, kesäkuu 2007, s. 79.

[38]             COWI-konsulttiyrityksen tutkimus, loc. cit., s. 5. Joissakin EU10-maissa tämä koskee kotitalouksista 50:ttä prosenttia.

[39]             (BIOIS), Implementing EU waste legislation for green growth, final report 2011 , ss. 11–13, 88.

[40]             EEA:n raportti Nr. 7/2012, Kööpenhamina 2012, ”Movements of waste across the EU’s internal and external borders”, s. 20.

[41]             BiPRO/Umweltbundesamt, Services to support the IMPEL network in connection with joint enforcement actions on waste shipment inspections and to co-ordinate such actions, Final Report, 15.7.2009.

[42]             ”Enemmän hyötyä irti EU:n ympäristötoimenpiteistä: luottamuksen lisääminen parantamalla tietämystä ja reagointia”, COM(2012) 95 lopullinen, 7.3.2012.

[43]             Hopewell, Dvorak, R. & Kosior, E. (2009), Plastics recycling: challenges and opportunities, Philosophical transactions of the Royal Society, N 364, s.2115–2126.

[44]             Etenemissuunnitelma kohti resurssitehokasta Eurooppaa, KOM(2011), 571 lopullinen; ks. asiaan liittyvät komission yksiköiden valmisteluasiakirjat internetosoitteessa http://ec.europa.eu/environment/resource_efficiency/pdf/com2011_571.pdf

[45]             (BIOIS), Implementing EU waste legislation for green growth, final report, s. 187.

[46]             Trendresearch, Der Markt für das Recycling von Kunststoffen in Mitteleuropa, Marktentwicklung, technische Machbarkeit und ökologischer Nutzen, Bremen, 2011.

[47]             (BIOIS), 2011, Analysis of the Key Contributions to Resource Efficiency, final report, s. 101.

[48]             National Oceanic and Atmospheric Administration.

[49]             GESAMP, 2010, loc.cit, Rep. Stud. Nr. 82, 68 sivua, s. 31.

[50]             CONSULTIC Marketing &Industrieberatungs GmbH, Kunststoffabfälle und Recycling in Deutschland und Europa, Alzenau, 2012.

[51]             BiPRO, Organisation of awareness raising events concerning the implementation of Directive 1999/31/EC on the landfill of waste, Final Report, 30.5.2007, s. 17.

[52]             FORWAST, 2010, Policy recommendations, loc.cit.

[53]             (BIOIS), 2011, Study on coherence of waste legislation , loc.cit., s. 30.

[54]             EEA:n raportti Nr. 7/2012, Kööpenhamina, 2012, Movements of waste across the EU’s internal and external borders, s. 21.

[55]             Maatalouden muita muoveja kuin pakkausmuoveja ovat paalinaru, kasvien muovihuput, kasvihuonemuovi, harsot, reikämuovit ja paalimuovi. Ks. www.defra.gov.uk/corporate/consult/agri-plastics/index.htm

[56]             Muovijätettä ja kierrättämistä käsitellään valmisteilla olevassa julkisten ja yksityisten tahojen SPIRE-kumppanuudessa (Sustainable Process Industry through Resource and Energy Efficiency), lisätietoja internetosoitteessa http://www.suschem.org/documents/document/20120124124146-sustainable_process_industry_1209c(1).pdf

[57]             Centre for Technology Assessment, Dinner is served! Nanotechnology in the kitchen and in the shopping basket – Abstract of the TA-SWISS study “Nanotechnology in the food sector”, 2009: www.ta-swiss.ch/a/nano_nafo/KF_Nano_im_Lebensmittelbereich.pdf

[58]                    Busch L., Nanotechnologies, food, and agriculture: next big thing or flash in the pan?, Agric Hum Values, 2008;25:215–218; Sozer N., Kokini JL., Nanotechnology and its applications in the food sector, Trends Biotechnol, 2009;27(2): 82-9.

[59]                    Komission suositus 2011/696/EU, annettu 18 päivänä lokakuuta 2011, nanomateriaalin määritelmästä, http://eurlex.europa.eu/LexUriServ/LexUriServ.do?uri=OJ:L:2011:275:0038:0040:FI:PDF

[60]             Suunniteltu vanheneminen on liiketoimintastrategia, jossa tuotteen vanheneminen (eli tuotteen muodista pois meneminen tai käyttökelvottomuus) on suunniteltu ja lähtökohtaisesti sisäänrakennettu, ks. Slade, G., Made to Break: Technology and Obsolescence in America, Harvard University Press, 2006.

[61]             Lukuisat elektroniikkalaitteet, kuten matkapuhelinten laturit, on suljettu hermeettisesti, minkä vuoksi niitä ei voi avata ja korjata.

[62]             Sähköalan kansainvälinen standardisointijärjestö ja komission yksiköt, ks: YTK-tutkimus ja raportit: Integration of resource efficiency and waste management criteria in European product policies, http://lct.jrc.ec.europa.eu/assessment/projects#d

[63]             Ks. http://ec.europa.eu/environment/eussd/product_footprint.htm

[64]             ARPA, ARPAT, DAPHNE II (2011), L’impatto della plastica e dei sacchetti sull’ambiente marino.

[65]             OECD, Environmentally harmful subsidies: challenges for reform, 2005.

[66]             Biohajoavalla muovilla tarkoitetaan tässä muovia, joka voidaan hajottaa eläviin organismeihin, erityisesti mikro-organismeihin: vesi, CO2, metaani (CH4) ja mahdollisesti ei-myrkylliset jäämät (esimerkiksi biomassa).

[67]             (BIOIS) (2012), Options to improve the biodegradability requirements in the packaging Directive, s. 30

[68]             (BIOIS) (2012), Options to improve…, loc.cit., s. 21, 34.

[69]             (BIOIS) (2012), Options to improve…, loc.cit., s. 15, 16, 23 ja 37.

[70]             Gregory,M.R., & Andrady, A.L.(2003), Plastics in the marine environment, teoksessa A.L.Andrady (Ed.), Plastics in the Environment, Hoboken, N.J.:Wiley-Interscience, s. 379–402.

[71]             STAP (2011), Marine Debris as a Global Environmental Problem. Global Environmental Facility, Washington, DC, 2011, s. 21.

[72]             PCL = polykaprolaktoni.

[73]             Nolan-ITUPty, Ltd, 2002, Report on Biodegradable Plastics – Developments and Environmental Impacts.

[74]             (BIOIS) Plastic waste in the Environment, loc.cit, s. 61.

[75]             (BIOIS) (2012), Options to improve…, loc.cit., s. 47, 48.

[76]             Ks. lisätietoja (BIOIS) (2012), Options to improve…, loc.cit., s. 43.

[77]             EUROPEN, 2011, Packaging and Packaging Waste Statistics in Europe: 1998–2008.

[78]             Plastic waste in the Environment, loc.cit, s. 13.

[79]             ftp://ftp.cen.eu/CEN/Sectors/List/bio_basedproducts/BTWG209finalreport.pdf

[80]             Fortenbery, Randall T. and Park, Hwanil (2008), The Effect of Ethanol Production on the U.S. National Corn Price, Staff Paper Series, University of Wisconsin-Madison.

[81]             Päätös 2010/477/EU, 1.9.2010.

[82]             YTK, Marine Litter – Technical Recommendations for the Implementation of MSFD Requirements, EUR 25009 EN, Luxemburg, 2011.

[83]             http://www.mepielan-bulletin.gr/default.aspx?pid=18&CategoryId=10&ArticleId=95&Article= MEDITERRANEAN-SEA---The-COP-17-of-the-Barcelona-Convention-Adopts-the-Paris-Declaration

[84]             UNEP/CHW.10/CRP.25, 20. lokakuuta 2011.

[85]             http://www.unep.or.jp/Ietc/SPC/activities/GPWM/GPWMFrameworkDocumentv.11282011.pdf

[86]             Turkissa 56 prosenttia kiinteästä yhdyskuntajätteestä viedään laittomille kaatopaikoille.