EUR-Lex Access to European Union law

Back to EUR-Lex homepage

This document is an excerpt from the EUR-Lex website

Document 52011DC0777

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE SEKÄ ALUEIDEN KOMITEALLE Komission työohjelma vuodeksi 2012 Eurooppaa uudistamassa

/* KOM/2011/0777 lopullinen */

Bryssel 15.11.2011

KOM(2011) 777 lopullinen

VOL. 2/2

LIITE

KOMISSION TIEDONANTOON EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE SEKÄ ALUEIDEN KOMITEALLE

Komission työohjelma vuodeksi 2012


Liite I – Suunnitellut aloitteet 1

Suunnitellut aloitteet vuonna 2012

(*) merkitsee, että komissio on sitoutunut tekemään aloitteen vuonna 2012

Nro

Otsake

Aloitetyyppi

Kuvaus soveltamisalasta ja tavoitteista

1.

Vuotuinen kasvuselvitys 2013*

Muu kuin säädös

Komissio esittää vuotuisen kasvuselvityksen sekä tiedonannon, joka on Eurooppa-neuvoston kevään kokouksen tärkein keskusteluaineisto. Selvitykseen sisällytetään sekä katsaus edistymiseen että tulevaisuuteen suuntautuva osa, jossa ehdotetaan strategista ohjeistusta jäsenvaltioille horisontaalisesti. (vuoden 2012 neljäs neljännes)

Maatalous

2.

Maataloustuotteita koskevat tiedotus- ja menekinedistämistoimet

Säädös

Tarkoituksena on laatia uudelleen ja yksinkertaistaa menekinedistämistä ja tiedotusta koskevaa lainsäädäntöä ja ehdottaa toimenpiteitä, joissa EU:n tuoma lisäarvo on suurempi ja jotka on suunniteltu eri markkinoiden tarpeita varten (esim. tarve lisätietoon sisämarkkinoilla tai tarve helpottaa pääsyä EU:n ulkopuolisille markkinoille). Ehdotus laaditaan jatkotoimena maataloustuotteita koskevista tiedotus- ja menekinedistämistoimista annetulle tiedonannolle.

3.

Maitokiintiöjärjestelmän sujuva asteittainen poistaminen

Muu kuin säädös

Neuvoston asetuksen (EY) N:o 1234/2007 184 artiklan 6 kohdassa säädetään, että komission on esitettävä 31. joulukuuta 2012 mennessä kertomus markkinatilanteen kehittymisestä ja edellytyksistä maitokiintiöjärjestelmän sujuvalle asteittaiselle poistamiselle.

Ilmastotoimet

4.

Henkilö- ja pakettiautojen hiilidioksidipäästöjen vähentämistavoitteet vuodeksi 2020*

Säädös

Asetuksia (EY) N:o 443/209 ja (EU) N:o 510/2011 on tarkasteltava uudelleen vuodeksi 2020 asetettujen tavoitteiden perusteella. Tavoitteena on arvioida, voidaanko vuoden 2020 tavoite saavuttaa pakettiautojen osalta ja miten vuoden 2020 tavoitteet voidaan saavuttaa henkilö- ja pakettiautojen osalta. (vuoden 2012 neljäs neljännes)

5.

Meriliikenteen päästöjen sisällyttäminen EU:n sitoumukseen vähentää kasvihuonekaasupäästöjä

Säädös

EU:n ilmasto- ja energialainsäädännön mukaan olisi toteutettava toimenpiteitä meriliikenteen päästöjen sisällyttämiseksi EU:n sitoumukseen vähentää kasvihuonekaasupäästöjä, ellei näitä päästöjä sisällytetä jonkin kansainvälisen sopimuksen mukaisiin vähentämistavoitteisiin vuoteen 2011 mennessä.

6.

Fluorattujen kasvihuonekaasujen vähentäminen

Säädös

Tavoitteena on varmistaa fluorattujen kasvihuonekaasupäästöjen kustannustehokas vähentäminen osana EU:n yleistä tavoitetta vähentää päästöjä 80–95 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Ehdotus on jatkoa asetuksen (EY) N:o 842/2006 mukaan laaditulle arviointikertomukselle.

Kilpailu

7.

Kilpailuoikeuden rikkomisesta johtuvat vahingonkorvauskanteet

Säädös

Tämän säädösaloitteen tarkoituksena on varmistaa, että EU:n kilpailusääntöjen rikkomisesta voi esittää tehokkaita vahingonkorvauskanteita kansallisissa tuomioistuimissa, ja selventää tällaisten yksityisoikeudellisten kanteiden suhdetta komission ja kansallisten kilpailuviranomaisten harjoittamaan julkisoikeudelliseen täytäntöönpanoon, erityisesti sakkojen määräämättä jättämistä tai alentamista koskevien ohjelmien tarjoaman suojan osalta, jotta julkisen täytäntöönpanon keskeinen asema EU:ssa voidaan säilyttää. Tuomioistuin on jo vahvistanut kilpailuoikeuden rikkomisesta vahinkoa kärsineiden oikeuden vahingonkorvaukseen.

8.

Viitekorkoa koskevan tiedonannon uudelleentarkastelu

Muu kuin säädös

Tarkistaminen on tarpeen markkinoilla tapahtuneen kehityksen vuoksi.

9.

Takauksia koskevan tiedonannon uudelleentarkastelu

Muu kuin säädös

Tarkistaminen on tarpeen markkinoilla tapahtuneen kehityksen vuoksi.

10.

Laajakaistaverkkojen valtiontukisuuntaviivojen uudelleentarkastelu

Muu kuin säädös

Nykyisiä suuntaviivoja on määrä tarkastella uudelleen viimeistään 30. syyskuuta 2012.

11.

Aineellisiin valtiontukisääntöihin liittyvää strategista aloitetta koskeva neuvoston asetus

Säädös

Neuvoston valtuutusasetuksen (EY) N:o 994/98 muuttaminen, jotta yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen soveltamisalaa voidaan laajentaa vuonna 2013.

12.

EU:n pelastamis- ja rakenneuudistustuen suuntaviivojen uudelleentarkastelu

Muu kuin säädös

Nykyisiä pelastamis- ja rakenneuudistustuen suuntaviivoja sovelletaan lokakuuhun 2012 asti. Vaikka nykyisten pelastamis- ja rakenneuudistustuen suuntaviivojen voimassaoloa jatkettiin finanssikriisin vuoksi, valmistelutyöt niiden tarkistamiseksi on aloitettu jo vuonna 2007.

13.

Elokuvatiedonannon uudelleentarkastelu

Muu kuin säädös

Nykyinen tiedonanto on voimassa enintään 31. joulukuuta 2012 asti.

14.

Lyhytaikaisista vientiluottovakuutuksista annetun tiedonannon tarkistaminen

Muu kuin säädös

Nykyinen tiedonanto on voimassa enintään 31. joulukuuta 2012 asti.

15.

Alueellisia valtiontukia koskevien suuntaviivojen tarkistaminen

Muu kuin säädös

Nykyiset suuntaviivat ovat voimassa 31. joulukuuta 2013 asti. Tarkistaminen kattaa alueiden rajausta, sallittuja tuen intensiteettejä ja suuria investointihankkeita koskevat säännöt. Tämä hanke toteutetaan koordinoidusti vuoden 2013 jälkeen sovellettavaa monivuotista rahoituskehystä koskevien ehdotusten kanssa, erityisesti rakennerahastojen koskevien ehdotusten osalta.

Kuluttaja-asiat, teollisuus ja yrittäjyys

16.

Tuoteturvallisuuspaketti:

1) Yleinen tuoteturvallisuus*

Säädös

Yleisestä tuoteturvallisuudesta annetun direktiivin (2001/95/EY) tarkistamisella pyritään lisäämään kuluttajien ja yritysten luottamusta turvallisten tuotteiden sisämarkkinoilla. Tavoitteena on tarjota yrityksille selkeämmät säännöt, alhaisemmat noudattamiskulut ja, yleisemmällä tasolla, tasapuoliset toimintaolosuhteet lainsäädäntöä noudattaville yrityksille. Tarkistuksen avulla jäsenvaltioiden viranomaiset voivat koordinoida ja priorisoida täytäntöönpanotoimensa paremmin, ja se tarjoaa kuluttajille entistä yhdenmukaisemmat turvallisten tuotteiden sisämarkkinat ja paremman suojan terveydelle ja turvallisuudelle. (vuoden 2012 neljäs neljännes)

2) Markkinavalvonnan uusi horisontaalinen säädös

Säädös

Yleistavoitteena on tarjota korkeatasoinen suoja monenlaisille yleisille eduille, joihin markkinavalvonnalla voidaan vaikuttaa. Samalla varmistetaan tuotteiden vapaa liikkuvuus EU:ssa. Näihin sisältyvät tuotteiden kaikkien käyttäjien terveyden ja turvallisuuden varmistaminen, ympäristönsuojelu ja energiatehokkuuden edistäminen. Tämä edellyttää, että kaikki tarvittavat mekanismit on otettava käyttöön, jotta markkinavalvontaa koskevan EU:n sääntelykehyksen tehokas ja yhdenmukainen täytäntöönpano ja valvonta voidaan varmistaa.

3) Markkinavalvonnan monivuotinen toimintaohjelma

Muu kuin säädös

Monivuotisen toimintaohjelman tavoitteena on ratkaista markkinavalvonnan nykyisiä haasteita EU:ssa. Siinä tarkastellaan asianmukaisia koordinointimekanismeja, keinoja, toimia ja tapoja, joilla voidaan kehittää EU:n markkinavalvontakehyksen täytäntöönpanoa ja valvontaa vaarallisten ja vaatimustenvastaisten tuotteiden määrän vähentämiseksi. Päämääränä on suojella kansalaisia ja säilyttää samalla alakohtaiselta lainsäädännöltä edellytetty korkeatasoinen suojelun taso.

Kuluttaja- ja oikeusasiat

17.

Euroopan kuluttaja-asioiden toimintaohjelma*

Säädös / muu kuin säädös

Toimintaohjelmassa esitetään kuluttajapolitiikan strategia, joka perustuu kuluttajien voimaannuttamiseen turvallisuuden, tiedotuksen ja koulutuksen, oikeussuojakeinojen ja täytäntöönpanon valvonnan avulla sekä sosiaalisen markkinatalouden periaatteita noudattaen. Toimintaohjelma käsittää kaikki nykyisen komission esittämät kuluttajapolitiikan aloitteet. (vuoden 2012 toinen neljännes)

Kehitysyhteistyö

18.

Päätös merentakaisten maiden ja alueiden assosiaatiosta

Säädös

Merentakaisten maiden ja alueiden assosiaatiosta Euroopan yhteisöön 27. marraskuuta 2001 tehdyn neuvoston päätöksen 2001/822/EY voimassaolo päättyy 31. joulukuuta 2013, ja se on korvattava uudella päätöksellä.

19.

Sosiaalinen suojelu kehitysyhteistyöpolitiikassa

Muu kuin säädös

Talous- ja finanssikriisin sekä ei-osallistavan kasvun jatkumisen yhteisvaikutukset ovat korostaneet tarvetta sisällyttää sosiaalinen suojelu kehitysyhteistyöpolitiikkaan. Sosiaalinen suojelu on keskeistä osallistavan kasvun aikaansaamiseksi ja vuosituhattavoitteiden saavuttamiseksi. Tämän tiedonannon tavoitteena on tarjota kattava toimintakehys, jolla tuetaan tehokkaita sosiaalisen suojelun järjestelmiä kumppanimaissa.

20.

Kansalaisyhteiskuntaa ja paikallisviranomaisia koskeva tiedonanto

Muu kuin säädös

Tiedonanto perustuu pääasiassa tehokkaista kehitysyhteistyökumppanuuksista käydyn jäsennellyn vuoropuhelun tuloksiin. Kyseinen konsultointimenettely tarjosi tilaisuuden vuoropuheluun lukuisien perinteisten ja uudentyyppisten kehitysyhteistyöalan toimijoiden kanssa. Tavoitteena on luoda uudistettu viitekehys tuelle, jota EU myöntää kehitysyhteistyön alalla kansalaisyhteiskunnan ja paikallisviranomaisten edustajille. Tällä tiedonannolla määritellään kyseisten kehitysyhteistyöalan toimijoiden ja EU:n välisten kumppanuuksien ominaisuudet EU:n uuden strategian perusteella.

Digitaalistrategia

21.

Sähköistä tunnistamista ja todentamista sekä sähköisiä allekirjoituksia koskevat yleiseurooppalaiset puitteet

Säädös

Ehdotuksella esitetään lainsäädäntöä luottamuksen lisäämiseksi ja sähköisten liiketoimien helpottamiseksi. Sillä varmistetaan sähköisten tunnistus- ja todentamismenetelmien sekä sähköisten allekirjoitusten vastavuoroinen tunnustaminen koko EU:ssa. (vuoden 2012 toinen neljännes)

22.

Taajuuksien yhteiskäyttö

Muu kuin säädös

Tiedonannossa kuvaillaan taajuuksien yhteiskäyttöön perustuvaa hallintomallia ja sen asemaa erilaisten mallien joukossa. Siinä luodaan yleiskatsaus nykyiseen taajuuksien yhteiskäyttöön, samankaltaisuuksiin ja eroihin muihin hallintomalleihin verrattuna, mallin etuihin ja hyötyihin sekä haasteisiin, joihin on vastattava.

23.

Internet-turvallisuuden eurooppalainen strategia

Säädös / muu kuin säädös

Aloitteella pyritään kuvailemaan keskeisiä riskejä ja haasteita sekä taloudellisia ja geopoliittisia mahdollisuuksia; vertaamaan valmiuksia tai tälle asialle annettua poliittista painoarvoa kolmansissa maissa; kuvailemaan keskeisiä kysymyksiä tai ratkaistavana olevia ongelmia; arvioimaan meneillään olevia tai suunniteltuja hankkeita, jos sellaisia on, sekä osoittamaan aloja, joilla EU:n toimintaa tarvitaan lisää.

24.

Taajuuksien käyttö energiantuotannon ja -jakelun tehostamiseen

Muu kuin säädös

Älykkäiden sähköverkkojen ja älykkäiden mittausjärjestelmien alalla toteutettava EU:n laajuinen taajuuksien yhdenmukaistaminen voisi tarjota keskeisiä etuja eurooppalaisille kuluttajille. Aloitteessa tarkastellaan älykkäiden sähköverkkojen ja mittausjärjestelmien taajuuksien yhdenmukaistamista EU:n tasolla. Lähtökohtana ovat tutkimukset, joilla lisätään alan tuntemusta, jotta voidaan määrittää, mitä toimenpiteitä olisi toteutettava kysynnän tyydyttämiseksi, tarvitaanko erillistä taajuusaluetta vai riittäisikö yhteiskäytössä oleva taajuusalue.

25.

Euroopan digitaalistrategia  Jatkotoimet

Muu kuin säädös

Digitaalistrategian toisen yleiskokouksen ja vuoden 2012 tulostaulun perusteella väliarvioinnissa olisi tarkasteltava Euroopan digitaalistrategian toteuttamiskauden kahden jäljellä olevan vuoden strategisia painopisteitä.

Talous- ja raha-asiat

26.

Julkinen talous EMUssa vuonna 2012

Muu kuin säädös

Tiedonannossa julkisesta taloudesta EMUssa vuonna 2012 tarkastellaan vuotuisen julkista taloutta koskevan raportin (Public Finance Report) poliittisia vaikutuksia/haasteita. Raportissa käsitellään julkisen talouden kehitystä EU:n jäsenvaltioissa ja tarkastellaan finanssipolitiikan ja finanssivalvonnan ajankohtaisia aiheita EU:ssa.

Koulutus, kulttuuri ja nuoriso

27.

Uusi osaaminen Eurooppa 2020 strategian yhteydessä

Muu kuin säädös

Tiedonannossa esitetään jäsenvaltioille suosituksia perustaitojen, yrittäjyyden, digitaalisen lukutaidon, medialukutaidon ja monikielisyyden aloilla, jotta EU:n tavoitteet lukemisen, matematiikan ja luonnontieteiden alan valmiuksien parantamiseksi voidaan saavuttaa. Tiedonannolla tuetaan työllistettävyyttä, kilpailukykyä ja kulttuurienvälistä vuoropuhelua edistämällä monialaisten avaintaitojen hankkimista elinikäisen oppimisen ohjelmilla.

Työllisyys, sosiaaliasiat ja osallisuus

28.

Työllisyyspaketti:

1) Kohti työvaltaista elpymistä

Muu kuin säädös

Aloite on työllisyyspaketin kehystiedonanto, jossa esitetään komission toimet kasvavan ja työvaltaisen talouden edistämiseksi. Aloite perustuu Eurooppa 2020 -strategian yhteydessä vahvistettuihin lippulaivahankkeisiin (erityisesti Uuden osaamisen ja työllisyyden ohjelma ja Nuoriso liikkeellä), ja se on yhteydessä vuotuisen kasvuselvityksen 2012 suuntaviivoihin.

29.

2) Erillinen joustoturvapaketti

Muu kuin säädös

Tiedonannossa korostetaan joustoturvapolitiikan keskeistä roolia nykyisessä taloustilanteessa. Tiedonannossa esitetään konkreettisia ehdotuksia joustoturvan eri osa-alueiden lujittamiseksi, jotta voidaan vastata Euroopan taloudellisiin haasteisiin. Tavoitteena on vähentää työmarkkinoiden segmentoitumista ja tukea työmarkkinasiirtymiä.

30.

3) Euroopan työnvälitysverkoston (EURES) ja sen oikeusperustan uudistaminen

Säädös / muu kuin säädös

Ehdotuksella pyritään i) parantamaan työllistymismahdollisuuksia ja helpottamaan työpaikkojen luomista perustamalla EURES, joka on haku- ja rekrytointiväline työvoiman liikkuvuuden edistämiseksi Euroopassa; 2) laajentamaan EURESia, jotta voidaan tukea "Eka EURES-työpaikka" ohjelmaa; 3) ottamaan huomioon työhönsijoituspalveluja koskeva unionin yleisen tuomioistuimen oikeuskäytäntö, sillä palvelujen tarjoaminen on mahdollistettava myös yksityisille työnvälityspalveluille, ja samalla EURES-kumppaneiden kirjo kasvaa. Tämä voi edellyttää asetuksen (ETY) N:o 1612/1968 tarkistamista.

31.

Vihreä kirja rakennemuutoksesta ja taloudellisista sopeutustoimista

Muu kuin säädös

Tässä vihreässä kirjassa kuvaillaan rakennemuutokseen ja muutokseen sopeutumiseen liittyviä suositeltavia käytäntöjä ja toimintalinjoja, joilla edistetään työllisyyttä, kasvua ja kilpailukykyä. Siinä otetaan huomioon Euroopan komission, työmarkkinaosapuolten, jäsenvaltioiden ja monien sidosryhmien viimeaikainen työ. Päämääränä on tarkastella tätä poliittista keskustelua uudesta näkökulmasta talouden taantumasta saatujen oppien perusteella.

32.

Terveys ja turvallisuus

Muu kuin säädös

Tiedonanto perustuu nykyiseen strategiaan ja sen loppuarviointiin. Siinä otetaan huomioon erityisesti a) työterveyden ja -turvallisuuden hallinnon parantaminen EU:n tasolla mm. laatimalla kansalliset työterveys- ja turvallisuusstrategiat ja koordinoimalla jäsenvaltioiden toimintalinjoja, b) EU:n sääntelykehyksen täytäntöönpanon kehittäminen, c) terveyden ja turvallisuuden edistäminen työpaikoilla tukemalla jäsenvaltioiden toimia eurooppalaisten kampanjoiden ja tiedotushankkeiden avulla.

33.

Merenkulkijoiden sisällyttäminen EU:n työdirektiivien soveltamisalaan

Säädös

Ehdotuksella pyritään antamaan merenkulkijoille samat tai vastaavantasoiset työhön liittyvät oikeudet kuin maissa työskentelevillä. Useissa työoikeuden alaan kuuluvissa direktiiveissä suljetaan tällä hetkellä merenkulkijat soveltamisalan ulkopuolelle. Useita direktiivejä koskevilla muutoksilla pyritään varmistamaan vastaava suojelun taso ja ottamaan samalla huomioon merenkulun erityisolosuhteet ja taloudellinen ympäristö.

34.

Lisäeläkeoikeuksien suojaaminen työpaikkaa vaihdettaessa

Säädös

Tavoitteena on saattaa päätökseen neuvottelut, jotka koskevat vuonna 2005 annettua ja vuonna 2007 muutettua komission ehdotusta. Ehdotuksella pyritään erityisesti puuttumaan oikeuden syntymisjaksoihin (ts. työsuhteen kesto, jota edellytetään ennen peruuttamattomien eläkeoikeuksien myöntämistä).

35.

Kasvua ja työllisyyttä käsittelevän sosiaalialan kolmikantahuippukokouksen järjestäminen

Säädös

Aloitteen tarkoituksena on tarkistaa neuvoston päätöstä 2003/174/EY Lissabonin sopimuksen ja Eurooppa 2020 -strategian perusteella.

36.

Työntekijöiden vapaa liikkuvuus unionin alueella

Säädös / muu kuin säädös

Aloitteella pyritään kehittämään työntekijöiden vapaasta liikkuvuudesta unionin alueella annetun neuvoston asetuksen (ETY) N:o 1612/1968 (kodifioitu asetuksella (EU) N:o 492/2011) täytäntöönpanoa. Sillä poistetaan esteet työntekijöiden liikkumiselta EU:ssa siten, että parannetaan unionin lainsäädännön mukaisten oikeuksien toteutumista ja tarjotaan tietoa ja oikeusapua maahanmuuttajille, jotka kokevat syrjintää kansalaisuuden perusteella.

37.

Lasten köyhyys (ei-sitova säädös)

Säädös

Suosituksella tuetaan EU:n ja jäsenvaltioiden pyrkimyksiä puuttua lasten köyhyyteen. Siinä vahvistetaan yhteiset periaatteet tehokkaille toimille seuraavilla avainaloilla: perheiden tukeminen (vanhempien pääsy työmarkkinoille, toimeentulotuki), palvelut (päivähoito, koulutus, terveydenhuolto, asuminen, sosiaalipalvelut), yhteiskuntaan osallistuminen.

Energia

38.

Ydinturvallisuus*

Säädös

Ehdotus tehdään Eurooppa-neuvoston pyynnöstä sen jälkeen kun nykyiset säännöt on käyty perusteellisesti läpi kaikkien sidosryhmien avulla. Aloitteen tarkoituksena on kehittää ydinturvallisuutta koskevaa sääntelykehystä. (vuoden 2012 kolmas neljännes)

39.

Uusiutuvaa energiaa koskeva strategia

Muu kuin säädös

Aloite perustuu Energiatiekartta 2050 -hankkeeseen ja nykyisiin toimenpiteisiin uusiutuvien energialähteiden kehittämisen vauhdittamiseksi. Aloite on osa sähkömarkkinoiden rakennetta koskevaa keskustelua ja noudatettavaa infrastruktuuripolitiikkaa, ja siinä otetaan huomioon ulkopoliittiset näkökohdat.

40.

Energian sisämarkkinat

Muu kuin säädös

Aloitteessa tarkastellaan edistymistä energian sisämarkkinoiden saavuttamisessa vuoteen 2014 mennessä, kannustetaan jäsenvaltioita vauhdittamaan toimiaan, joilla painotetaan energian sisämarkkinoiden etuja kansalaisille ja yrityksille, ja määritetään mahdollinen tarve uusiin toimiin tämän tavoitteen toteutumisen varmistamiseksi.

41.

Hiilidioksidin talteenotto ja varastointi (CCS)

Muu kuin säädös

Nykytilanteen arviointi osoittaa, että CCS-esittelyohjelma on viivästynyt huomattavista ponnisteluista huolimatta. Tässä asiakirjassa analysoidaan mahdollisia keinoja ajaa alas vielä toimivat fossiilista polttoainetta käyttävät laitokset.

Laajentumis-, kehitysyhteistyö- ja naapuruuspolitiikka

42.

Vuotuinen laajentumispaketti 2012

Muu kuin säädös

Neuvosto on pyytänyt komissiota raportoimaan säännöllisesti ehdokasmaista ja mahdollisista ehdokasmaista. Komission strategia-asiakirja antaa Eurooppa-neuvostolle mahdollisuuden määritellä laajentumisen tärkeimmät strategiset linjaukset kunkin vuoden lopulla. Laajentumispaketti sisältää myös arvioinnin Kroatian edistymisestä liittymisvalmisteluissa.

43.

Kestävän muutoksen tukeminen siirtymävaiheessa olevissa yhteiskunnissa

Muu kuin säädös

Tiedonanto perustuu laajentumisprosessista saatuihin kokemuksiin. Siinä tarkastellaan keinoja, joiden avulla EU voi auttaa luomaan edellytyksiä kestävän vakauden saavuttamiseksi yhteiskunnissa, jotka ovat läpikäyneet merkittäviä taloudellisia, sosiaalisia tai poliittisia uudistuksia. Painopiste on naapuruuspolitiikan maissa ja muissa soveltuvissa kehitysmaissa. Erityisesti keskitytään osallistavan poliittisen prosessin ja dynaamisen kansalaisyhteiskunnan kehittämiseen, kaikkien poliittisten toimijoiden vahvistamiseen sekä talouspolitiikkaan, jota tarvitaan kestävään kasvuun ja työllisyyteen.

44.

Euroopan naapuruuspolitiikkapaketti ja itäinen kumppanuus

Muu kuin säädös

Neuvosto on kehottanut korkeaa edustajaa ja komissiota raportoimaan vuonna 2012 niiden ehdotusten täytäntöönpanon edistymisestä, joita esitettiin 25. toukokuuta 2011 julkaistussa Euroopan naapuruuspolitiikan uudelleentarkastelua koskevassa tiedonannossa. ENP-paketti sisältää seuraavat asiakirjat: tiedonanto, jossa esitetään keskeinen kehitys ja strategiset suuntaviivat tulevaksi vuodeksi; erillinen tiedonanto, jossa esitetään itäisen kumppanuuden etenemissuunnitelma; liitteitä, mukaan lukien niitä kumppanimaita koskevat maaraportit, jotka ovat hyväksyneet ENP-toimintasuunnitelman.

Ympäristö

45.

Euroopan vesivarojen turvaaminen*

Säädös / muu kuin säädös

Pyrkimyksenä on arvioida nykyisen makean veden politiikan täytäntöönpanoa ja saavutuksia, osoittaa aukot ja puutteet sekä varmistaa, että vesipolitiikka selkeästi edistää resurssitehokkaan Euroopan etenemissuunnitelman tavoitteiden saavuttamista. (vuoden 2012 neljäs neljännes)

46.

Nagoyan bioturvallisuuspöytäkirja (perintöaineksen saantia ja saatavuutta ja hyötyjen jakoa koskeva kansainvälinen järjestelmä, ABS): Pöytäkirjan täytäntöönpano

Säädös / muu kuin säädös

Aloitteet ovat osa valmisteluprosessia, jonka seurauksena EU allekirjoittaa ja ratifioi kansainvälisen sopimuksen perintöaineksen saannista ja saatavuudesta sekä hyötyjen jaosta. Asiaa koskevan pöytäkirjan allekirjoittamisen ja ratifioinnin tueksi annetaan tiedonanto siitä, miten komissio aikoo säädöksin ja muin toimenpitein panna pöytäkirjan unionissa täytäntöön.

47.

Ympäristövaikutusten arvioinnista annetun direktiivin (YVA) tarkistaminen

Säädös

Uudelleentarkastelun kokonaistavoitteena on parantaa ympäristönsuojelua kansallisella tasolla varmistamalla, että ympäristövaikutusten arvioinnin periaatteita noudatetaan johdonmukaisemmin ja tehokkaammin, ja varmistaa yhdenmukaisuus kansainvälisten velvoitteiden kanssa.

48.

Ekologisesti haitalliset tulokaslajit

Säädös

Uudella erillisellä säädöksellä on tarkoitus parantaa ekologisesti haitallisia tulokaslajia koskevan sääntelyn puutteita ja varmistaa, että tämän ongelman ratkaisemiseksi EU:ssa on tarjolla kattava sääntelykehys. Päätavoitteena on minimoida näiden lajien kielteiset vaikutukset EU:n biodiversiteettiin.

49.

Ympäristöä koskeva toimintaohjelma

Säädös / muu kuin säädös

Aloitteella pyritään vahvistamaan prioriteetit EU 2020 -strategian mukaisesti, koska ympäristöön liittyvät haasteet ovat luonteeltaan yhä systeemisempiä. Lisäksi tavoitteena on puuttua ympäristön tilan jatkuvaan heikkenemiseen, kuten Euroopan ympäristökeskuksen SOER 2010 raportissa (Euroopan ympäristö – Tila ja näkymät 2010) todetaan.

50.

Hormonaalisia haitta-aineita koskeva strategia

Muu kuin säädös

Tarkoituksena on tarjota asianmukainen poliittinen kehys, jotta voidaan varmistaa, että EU:ssa sekä ihmisten että luonnon suojelu hormonaalisia haitta-aineita koskevia riskejä vastaan on tyydyttävällä tasolla (kyseessä ovat vieraat aineet tai seokset, jotka muuttavat hormonijärjestelmän toimintaa ja aiheuttavat sen vuoksi terveydellisiä haittavaikutuksia). 

Ympäristö ja teollisuus

51.

REACH-asetuksen uudelleentarkastelu

Muu kuin säädös

Uudelleentarkastelussa esitetään päätelmät a) jäsenvaltioiden kokemuksista, REACH-asetuksen toimintaa koskevista tiedoista, eläinkokeita korvaavien testausmenetelmien ja -strategioiden täytäntöönpanotilanteesta ja käytöstä, vaihtoehtoisten menetelmien kehitystyön ja arvioinnin rahoituksesta, b) saaduista opeista, joissa erityishuomiota kiinnitetään kustannuksiin, hallintorasitteisiin ja muihin innovoinnille aiheutuviin vaikutuksiin. Tähän sisältyy soveltamisalan ja mahdollisen päällekkäisyyden arviointi EU:n muun kemikaalilainsäädännön kanssa sekä Euroopan kemikaalivirastoa koskeva uudelleentarkastelu.

Euroopan tilastot

52.

Euroopan väestötilastot

Säädös

Asetusehdotuksen tavoitteena on laatia yhteiset puitteet väestöä, luonnollisia väestönmuutostapahtumia ja nettomuuttoa koskevien Euroopan tilastojen kehittämiselle, laatimiselle ja jakelulle.

Ulkopolitiikan välineet

53.

Sääntely, joka koskee tiettyjen sellaisten tavaroiden kauppaa, joita voi käyttää kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanoon, kidutukseen ja muuhun julmaan, epäinhimilliseen tai halventavaan kohteluun tai rankaisemiseen

Säädös

Aloitteella on tarkoitus muuttaa uudelleentarkastelun perusteella asetusta (EY) N:o 1236/2005 jäsenvaltioiden, Euroopan parlamentin ja kansalaisjärjestöjen pyyntöjen mukaisesti.

Terveys- ja kuluttaja-asiat

54.

Tupakkatuotteiden valmistamista, esittämistapaa ja myyntiä koskevan tupakkatuotedirektiivin tarkistaminen

Säädös

Viimeaikainen kehitys tupakkatuotteiden alalla otetaan huomioon direktiivin 2001/37/EY ajantasaistamisessa. Muutokset koskevat sisämarkkinakysymyksiä, uusia tuotteita ja tuotemerkintöjä.

55.

Terveysalan innovaatiopaketti:

1) Lääkinnällisiä laitteita koskevien innovaatioiden edistäminen potilaiden, kuluttajien ja terveydenhuollon ammattilaisten eduksi

Muu kuin säädös

Tiedonannossa selvitetään sääntely-ympäristön uusia kehittämistarpeita, jotta voidaan edistää lääkinnällisiä laitteita koskevia innovaatioita olosuhteiden muuttumisen perusteella (kuten ikääntyminen, tietotekniikka jne.). Tiedonanto annetaan myös komission vastauksena neuvoston äskettäisiin asiaa koskeviin päätelmiin.

2) Lääkinnälliset laitteet

Säädös

Ehdotuksella pyritään varmistamaan, että sääntelykehys edistää edelleen innovaatioita alalla ja varmistaa samalla potilasturvan. Sääntelykehystä on tarkoitus mukauttaa tekniikan ja tieteen kehityksen perusteella, sisällyttää siihen selvempiä ja yksinkertaisempia sääntöjä ja tarjota tarvittavat hallintovälineet EU:n tasolla. Tämä on tullut tarpeelliseksi, koska lääkkeiden ja annostelulaitteiden yhdistelmätuotteiden kysyntä on kasvanut jatkuvasti. Tavoitteena on parantaa terveydensuojelua kaikkien eurooppalaisten potilaiden ja käyttäjien osalta, vahvistaa Euroopan asemaa alan innovoinnin kärjessä ja joustavoittaa sisämarkkinoiden toimintaa ja kansainvälistä kauppaa.

3) In vitro -diagnostiikkaan tarkoitetut lääkinnälliset laitteet

Säädös

Ks. edellä.

56.

Kliinisten kokeiden käyttö kliinisen tutkimuksen ja innovaatioiden edistämiseen lääkealalla

Säädös

Kliinisiä kokeita koskevan direktiivin 2001/20/EY tarkistamisen tavoitteena on lisätä osaamista ja innovaatioita kliinisen tutkimuksen alalla. Todennäköisesti tarkasteltavat aiheet ovat: hallinnollisten viiveiden vähentäminen, eri puolilla EU:ta tehtävien toisistaan poikkeavien päätösten vähentäminen ja raportointimenettelyjen virtaviivaistaminen.

57.

Eläinten ja kasvien terveyttä koskeva paketti:

1) Elintarvikeketjun kehittäminen – uudenaikaistettu ja yksinkertaistettu sääntelykehys

Muu kuin säädös

Tiedonannossa käsitellään eläinten ja kasvien terveyttä, kasvien lisäysaineistoa ja näiden alojen valvontaa koskevan uuden lainsäädäntöpaketin keskeisiä osia . Lainsäädäntöpaketin tarkoituksena on uudenaikaistaa, yksinkertaistaa ja virtaviivaistaa säännöt, jotta lainsäädännön tavoitteet voidaan saavuttaa paremmin, lisätä innovaatioita ja parantaa kilpailukykyä kyseisillä talouden aloilla.

2) Eläinten terveyttä koskeva lainsäädäntö

Säädös

Ehdotuksella pyritään esittämään aikaisempaa riskiperusteisempi lähestymistapa eläinten terveyttä koskeviin vaatimuksiin ja poistamaan eläinten siirtoihin liittyvät hallintorasitteet, tarjoamaan EU:lle yksinkertaisempi ja joustavampi eläinten terveyttä koskeva sääntelyrakenne, lisätä turvallisuutta keskittymällä enemmän tautien ennaltaehkäisyyn ja vähentää näin tautiepidemioista syntyviä taloudellisia tappioita.

3) Elintarvikeketjun virallinen valvonta

Säädös

Asetuksen (EY) N:o 882/2004 tarkistamista koskevalla ehdotuksella pyritään yksinkertaistamaan ja virtaviivaistamaan nykyistä sääntelykehystä, jotta voidaan tehostaa jäsenvaltioiden harjoittamaa elintarvikeketjun virallista valvontaa ja samalla aiheuttaa mahdollisimman vähän rasitteita toimijoille. Valvontaresurssien tehokkaammalla käytöllä edesautetaan kriisien ehkäisemistä ja samalla rajoitetaan säännösten noudattamisesta talouden toimijoille aiheutuneita kustannuksia ja varmistetaan tasapuoliset toimintaedellytykset. Tarkistukset koskevat myös direktiivejä 96/23/EY, 97/78/EY ja 91/496/ETY.

4) Kasvien terveyttä koskeva EU:n lainsäädäntö

Säädös

Ehdotuksella pyritään sääntelyn yksinkertaistamiseen, virtaviivaistamiseen ja avoimuuden ja kustannustehokkuuden lisäämiseen. EU:n sisäisiä kasvien siirtoja varten käytettyjä kasvipasseja yksinkertaistetaan, ja viljelijöille luodaan avoimempi ja vakaampi järjestely. Tuontivalvonnan tehostaminen lisää suojaa kolmansista maista peräisin olevien uusien tuholaisten ja sairauksien tuloa vastaan. Ne ovat aikaisemmin aiheuttaneet tuholaisvalvontaa koskevia lisärasitteita EU:n viljelijöille tai vahingoittaneet luonnonympäristöä.

5) Siementen ja lisäysaineiston kaupan pitäminen siemenalan innovoinnin lisäämiseksi

Säädös

Aloitteella pyritään edistämään innovointia, vähentämään hallinnollista kokonaisrasitusta ja joustavoittamaan sääntelykehystä globalisaatiota, erikoistumista ja maataloushyödykkeiden uusien käyttötapojen kehittämistä varten. Aloitteessa otetaan huomioon muutokset maatalouden ja luonnonympäristön vuorovaikutusta koskevissa yhteiskunnan odotuksissa. Sen tarkoituksena on uudenaikaistaa ja yksinkertaistaa lainsäädäntöä siten, että siemeniä ja kasvinlisäysaineistoa koskevat 12 direktiiviä korvataan yhdellä säädöksellä.

58.

Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen (EFSA) palkkiot ja tehokkuus

Säädös

Asetusta (EY) N:o 178/2002 tarkistetaan EFSA:n toiminnan tehokkuuden ja vaikuttavuuden parantamiseksi. Tämä saattaa sisältää mahdollisuuden palkkioihin, joita peritään yritysten (yksiköt, joiden toiminnan ei katsota olevan yleisen edun mukaista) toimittamien lupa-asiakirjojen käsittelystä.

Sisäasiat

59.

Uuden sukupolven rajatarkastukset:

1) Maahantulo- ja maastapoistumisjärjestelmä*

Säädös

Tavoitteena on määrittää maahantulo- ja maastapoistumisjärjestelmän tarkoitus, toiminnot ja vastuualueet ja luoda ehdot ja menettelyt EU:n ulkorajat ylittävien kolmansien maiden kansalaisten maahantulo- ja maastapoistumistietojen rekisteröinnille, säilyttämiselle ja niihin tutustumiselle. (vuoden 2012 toinen neljännes)

2) Rekisteröityjen matkustajien ohjelma*

Säädös

Tavoitteena on määrittää rekisteröityjen matkustajien ohjelman (RTP) ja rekisteröityjen matkustajien järjestelmän (RTS) tarkoitus, toiminnot ja vastuualueet, antaa komissiolle ja laaja-alaisten tietojärjestelmien hallinnoinnista vastaavalle eurooppalaiselle virastolle toimeksianto perustaa ja ylläpitää RTP- ja RTS-mekanismit ja luoda menettelyt ja edellytykset RTP-hakemusten käsittelemiseksi ja rekisteröityjä matkustajia koskevien tietojen vaihtamiseksi jäsenvaltioiden välillä. (vuoden 2012 toinen neljännes)

3) Schengenin rajasäännöstön muuttaminen*

Säädös

Tarkoituksena on muuttaa Schengenin rajasäännöstöä rekisteröityjen matkustajien ohjelmaa koskevan asetuksen ja maahantulo- ja maastapoistumisjärjestelmän mukaisesti. (vuoden 2012 toinen neljännes)

60.

Lainvalvontaviranomaisten eurooppalaista koulutusohjelmaa koskevan politiikan valmistelu

Muu kuin säädös

EU:n poliisiviranomaisten koulutuksen parantamisella pyritään edistämään todellista eurooppalaista lainvalvontakulttuuria siten, että kaikille asianomaisille tarjotaan eurooppalaisia koulutusohjelmia.

61.

Puitteet hallinnollisille toimenpiteille, kuten toimet terrorismista epäiltyjen henkilöiden varojen jäädyttämiselle EU:ssa (75 art.)

Säädös

Tarkoitus on luoda puitteet pääomanliikkeitä ja maksuja koskeville hallinnollisille toimenpiteille, kuten terrorismista epäillyn luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön, ryhmän tai muun kuin valtiollisen yhteisön omistamien tai hallussaan pitämien varojen, muun rahoitusomaisuuden tai saadun taloudellisen hyödyn jäädyttämiselle. Puitteet tarjoaisivat lähtökohdan komission ehdotuksesta hyväksyttävälle neuvoston päätökselle.

62.

Euroopan tietoverkkorikollisuuden torjunta

Muu kuin säädös

Aloitteella pyritään parantamaan EU:n valmiuksia torjua tietoverkkorikollisuutta. Se tarjoaa unionin kansalaisille, jäsenvaltioille ja Euroopan parlamentille ajantasaiset välineet, joiden avulla tietoverkkorikollisuuteen voidaan puuttua tehokkaasti.

63.

Ihmiskaupan vastainen EU:n strategia

Muu kuin säädös

Aloitteen yleistavoitteena on laatia kattava poliittinen kehys, jonka avulla pyritään päätavoitteisiin eli ennaltaehkäistään ja vähennetään tuntuvasti ihmiskauppaa, saatetaan rikolliset syytteeseen ja parannetaan uhrien suojelua.

64.

Terrorismin rahoituksen jäljittämisohjelman oikeudelliset ja tekniset puitteet

Säädös

Aloite sisältää terrorismin ja sen rahoituksen torjuntaan uuden eurooppalaisen lähestymistavan, joka perustuu rahaliikenteen sanomanvälitystietojen keskitettyyn keräämiseen ja analysointiin. Lisäksi on tarkoitus säätää mahdollisuudesta toimittaa Yhdysvaltojen viranomaisille kohdennetumpia tietoja terrorismin rahoituksen jäljittämisohjelmaa koskevan EU:n ja Yhdysvaltojen sopimuksen mukaisesti.

65.

Tietojen säilyttämistä koskevan EU:n sääntelykehyksen tarkistaminen

Säädös

Uudelleentarkastelu perustuu tietojen säilyttämistä koskevan direktiivin arvioinnin tuloksiin. Sillä varmistetaan, että toimivaltaisilla virnaomaisilla on nopeasti käytössään televiestintätiedot, jotka ovat ehdottoman välttämättömiä rikollisuuden torjumiseksi. Se sisältää asianmukaiset tietojen säilyttämistä koskevat rajoitukset ja takeet, joilla varmistetaan, että oikeutta yksityisyyteen ja henkilötietojen suojaa ei tarpeettomasti rikota. Tarpeettomat esteet sisämarkkinoiden joustavalta toiminnalta poistetaan ja varmistetaan, että televiestintäalalle maksetaan kaikkialla EU:ssa säännölliset korvaukset tietojen säilyttämistä koskevien vaatimusten noudattamisesta aiheutuvista kuluista.

66.

Euroopan poliisiviraston (EUROPOL) perustaminen

Säädös

SEUT-sopimuksen 88 artikla on Europolia koskeva uusi oikeusperusta.

67.

EU:n elintärkeää infrastruktuuria koskeva paketti

1) Elintärkeän infrastruktuurin suojaamista koskevan eurooppalaisen ohjelman (EPCIP) tarkistaminen ja päivitetyn ohjelman laatimista koskevat ehdotukset

Säädös / muu kuin säädös

Komissio ehdotti EPCIP-ohjelman laatimista asiaa koskevassa tiedonannossa vuonna 2006. Ohjelma on parhaillaan uudelleentarkastelun kohteena, ja sen perusteella esitetään päivitetty ohjelmaversio.

2) Euroopan elintärkeän infrastruktuurin määrittäminen ja nimeäminen

Säädös

Tavoitteena on muuttaa Euroopan elintärkeän infrastruktuurin määrittämisestä ja nimeämisestä annettua direktiiviä 2008/114/EY ja arvioida, onko infrastruktuurin suojaamista tarpeen parantaa.

68.

Luonnos neuvotteluohjeiksi viisumihelpotus- ja takaisinottosopimusten tekemiseksi eräiden eteläisen Välimeren alueen maiden kanssa osana kyseisten maiden kanssa käytävää vuoropuhelua muuttoliikkeestä, liikkuvuudesta ja turvallisuudesta

Säädös

Aloitteen tarkoituksena on tukea ja rohkaista uudistuksia, joiden avulla kumppanimaat voivat parantaa kansalaistensa liikkuvuutta EU:n jäsenvaltioihin, ja puuttua samalla muuttovirtojen perimmäisiin syihin.

69.

Kolmansien maiden kansalaisten maahantulo tieteellistä tutkimusta, opiskelua, oppilasvaihtoa, palkatonta harjoittelua tai vapaaehtoistyötä varten

Säädös

Aloitteella pyritään lisäämään koko EU:n houkuttelevuutta tutkimuksen, opiskelun, oppilasvaihdon, koulutuksen ja vapaaehtoistyön keskuksena. Sillä pyritään helpottamaan entisestään tiede-, koulutus- ja kulttuurivaihtoa kolmansien maiden kansalaisten kanssa ja tekemään maahantulon, oleskelun ja EU:n sisäisen liikkuvuuden edellytyksistä avoimempia ja tehokkaampia. Aloitteella muutetaan neuvoston direktiivejä 2004/114/EY ja 2005/71/EY.

Humanitaarinen apu ja kriisinhallintatoimet

70.

Euroopan humanitaarisen avun vapaaehtoisjoukkojen perustaminen

Säädös

Tavoitteena on luoda puitteet unionin humanitaarisen avun operaatioihin osallistuvien nuorten eurooppalaisten vapaaehtoistyöntekijöiden yhteistoiminnalle. Vuonna 2011 käynnistetyt valmistelutoimet auttavat määrittämään mahdollisia toimintavaihtoehtoja.

Teollisuus ja yrittäjyys

71.

Toisessa jäsenvaltiossa aiemmin rekisteröityjen moottoriajoneuvojen rekisteröiminen

Säädös

Päätavoitteena on parantaa sisämarkkinoiden toimintaa poistamalla tavaroiden, palveluiden ja työntekijöiden vapaan liikkuvuuden esteet, joita erilaiset hallinnolliset muodollisuudet ja vaatimukset aiheuttavat rekisteröitäessä aiemmin toisessa jäsenvaltiossa rekisteröityjä moottoriajoneuvoja.

72.

Turvallisuusalan teollisuuspolitiikka

Muu kuin säädös

Tavoitteena on luoda vahvat turvallisuusalan sisämarkkinat: puuttumalla markkinoiden hajanaisuuteen, vahvistamalla teollisuuden perustaa ja parantamalla EU:n turvallisuusalan kilpailukykyä maailmassa.

Jäsenvaltioiden vaihtelevat lähestymistavat ovat johtaneet useiden erillisten turvallisuusmarkkinoiden syntyyn.

73.

Korkean tason CARS 21 -työryhmän päätelmät

Muu kuin säädös

Tarkoituksena on arvioida korkean tason CARS 21 -työryhmän loppuraportissaan esittämiä suosituksia ja esittää, miten komissio aikoo toimia niiden perusteella.

74.

Globalisaation aikakauden yhdennetyn teollisuuspolitiikan ajantasaistaminen ja etenemisen tarkastelu

Muu kuin säädös

Komissio tarkastelee Eurooppa 2020 -strategiaan kuuluvan teollisuuspolitiikan lippulaivahankkeen täytäntöönpanoa ja ajantasaistaa keskeiset aloitteet, jotta voidaan varmistaa nopea siirtyminen kestävämpään, osallistavampaan ja resurssitehokkaaseen talouteen ja dynaamiseen teollisuuteen. Välitarkastelussa otetaan huomioon talouden elvyttäminen, esiintyvät haasteet ja monivuotinen rahoituskehys.

75.

Avaruusalan teollisuuspolitiikka

Muu kuin säädös

Tiedonannossa otetaan huomioon avaruusteollisuuden strateginen merkitys, alan riippuvuus julkisesta rahoituksesta (sekä t&k-toiminnan että myynnin osalta) ja globaalin kilpailun kasvu kaupallisilla markkinoilla. Siinä esitetään toimia, joilla voidaan parantaa Euroopan avaruusteollisuuden reunaehtoja. Tavoitteena on lisätä avaruusteollisuuden kilpailukykyä ja edistää Euroopan voimavarojen tasapainoista yhdistämistä.

76.

Keskeiset kehitystä vauhdittavat teknologiat

Muu kuin säädös

Korkean tason työryhmän suositusten mukaisesti aloitteessa ehdotetaan koordinoitua kehystä keskeisille kehitystä vauhdittaville teknologioille. Sillä pyritään varmistamaan tutkimuksen, kehityksen ja innovoinnin jatkuvuus, myös teknologiansiirto globaalisesti kilpailukykyisten ekosysteemien kehittämiseksi ja käyttöönottamiseksi.

77.

Eurooppalainen laatumerkki matkailualalla

Säädös

Eurooppalaisella laatumerkillä pyritään lisäämään Euroopan matkailualan kilpailukykyä ja kestävyyttä. Sen tarkoituksena on tehdä matkailupalvelujen laatuarvioinnista avoimempaa ja johdonmukaisempaa, lisätä kuluttajien luottamusta ja antaa tunnustusta korkealaatuisille matkailupalveluille.

Institutionaaliset asiat

78.

Euroopan tasolla toimivia poliittisia puolueita ja niiden rahoitusta koskevat säännöt

Säädös

Asetuksen (EY) N:o 2004/2003 tarkistamisen tavoitteena on ottaa käyttöön Euroopan tasolla toimivien poliittisten puolueiden eurooppalainen oikeusasema.

79.

Valmistelut yhteisvastuulauseketta koskevan ehdotuksen antamiseksi

Muu kuin säädös

Tämä aloite perustuu (222 artiklan 3 kohdan) yhteisvastuulauseketta koskevaan määräykseen, jonka mukaan unioni ja sen jäsenvaltiot toimivat yhdessä yhteisvastuun hengessä, jos jäsenvaltio joutuu terrori-iskun taikka luonnon tai ihmisen aiheuttaman suuronnettomuuden kohteeksi. SEUT-sopimuksessa määrätään, että komissio ja unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja antavat yhteisen ehdotuksen.

Sisämarkkinat ja palvelut

80.

Sijoittajansuoja: Yhteissijoitusyrityksiä koskevan direktiivin muuttaminen säilytysyhteisöjä, palkkiokäytäntöjä ja hallinnollisia seuraamuksia koskevien sääntöjen osalta*

Säädös

Tarkoituksena on muuttaa yhteissijoitusyrityksiä (siirtokelpoisiin arvopapereihin kohdistuvaa yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavia yrityksiä) koskevaa direktiiviä (ns. UCITS V) 2009/65/EY, jotta voidaan i) luoda vahvaan sijoittajansuojaan perustuva sääntelyjärjestelmä, ii) lisätä edelleen EU:n sisämarkkinoiden tehokkuutta sijoitusrahastojen alalla ja iii) varmistaa, että yhteissijoitusyrityksiä koskeva sääntelykehys ei heikennä finanssimarkkinoiden vakautta. Konkreettisemman toiminnan tasolla aloitteella pyritään tarjoamaan asianmukaiset ratkaisut yhteissijoitusyritysten säilytysyhteisöjen ja yhteissijoitusyhteisöjen palkkiokäytäntöjen osalta. (vuoden 2012 toinen neljännes)

81.

Varjopankkitoiminta

Muu kuin säädös

Tiedonanto annetaan vuoden loppupuolella, ja sillä täydennetään ja toteutetaan G20-velvoitteita.

82.

Sijoittajansuoja: Vähittäismarkkinoille tarkoitetut paketoidut sijoitustuotteet (monimutkaisten sijoitustuotteiden ostopäätöstä edeltävät tiedonantovelvoitteet)*

Säädös

Säädöksen tarkoituksena on varmistaa, että unionin lainsäädännössä on korkeatasoinen ja yhdenmukainen sijoittajansuoja, tarjota tasapuoliset toimintaedellytykset vähittäismarkkinoille tarkoitettujen sijoitustuotteiden liikkeeseenlaskijoille ja jakelijoille ja tehostaa rajatylittävää liiketoimintaa. (vuoden 2012 ensimmäinen neljännes)

83.

Palvelujen sisämarkkinoiden suorituskyvyn testaamisen jatkotoimet: palvelujen sisämarkkinoiden syventäminen*

Muu kuin säädös

Suorituskykytestauksen ja monien muiden toimenpiteiden (esim. tietyille toimijoille varattujen toimintojen, pääomaomistusta koskevan vaatimuksen, oikeudellisen muodon ja vakuutusvelvoitteiden arviointi) toteuttamisen jälkeen tällä aloitteella pyritään osoittamaan ja ehdottamaan toimenpiteet/hankkeet, jotka ovat tarpeen palvelujen sisämarkkinoiden toiminnan jäljellä olevien esteiden poistamiseksi. (vuoden 2012 toinen neljännes)

84.

Oikeuksien kollektiivinen hallinnointi: musiikkioikeudet – verkkomusiikki*

Säädös

Aloitteella on kaksi painopistettä: kaikkiin yhteisvalvontajärjestöihin sovellettavat yleiset hallinto- ja avoimuusvaatimukset ja verkkomusiikin lisensointiin sovellettavat erityissäännöt, joiden tavoitteena on edistää sähköisiä sisämarkkinoita ja edistää asiakkaille eri puolilla EU:ta tarjolla olevia valtioiden rajat ylittäviä palveluja. (vuoden 2012 ensimmäinen neljännes)

85.

Sisämarkkinat ja eläkerahastot: ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavat laitokset*

Säädös

Ammatillisia lisäeläkkeitä tarjoavien laitosten toiminnasta ja valvonnasta annetun direktiivin uudelleentarkastelun tavoitteena on Solvenssi II -hankkeen kanssa ylläpitää tasapuolisia toimintaedellytyksiä ja edistää valtioiden rajat ylittävää toimintaa tällä alalla. Tällä tavoin voidaan paremmin vastata väestön ikääntymisestä ja julkisesta velasta aiheutuviin haasteisiin. (vuoden 2012 kolmas neljännes)

86.

Vakuutusedustusta koskevan direktiivin tarkistaminen

Säädös

Tarkistuksen tavoitteena on lisätä yhdenmukaisuutta, oikeusvarmuutta ja määritelmien täsmällisyyttä sekä samalla välttää nykyiset vaikeudet, joita vakuutusedustusta koskevan direktiivin soveltamiseen jäsenvaltioissa liittyy.

87.

Yhteisön tavaramerkkiä koskevan asetuksen ja kansallisen tavaramerkkilainsäädännön yhdenmukaistamista koskevan direktiivin tarkistaminen

Säädös

Tavoitteena on tarpeen mukaan päivittää, virtaviivaistaa ja uudenaikaistaa sekä EU:n asetusta että direktiiviä ja parantaa yhteistyötä sisämarkkinoilla toimivan yhdenmukaistamisviraston (OHIM) ja kansallisten tavaramerkkivirastojen välillä, jotta tavaramerkkijärjestelmästä voidaan kaikkialla Euroopassa tehdä toimivampi, tehokkaampi ja johdonmukaisempi.

88.

Yritysten muiden kuin taloudellisten tietojen julkistamista koskeva aloite

Säädös / muu kuin säädös

Tämän ehdotuksen tavoitteena on lisätä yritysten muihin kuin taloudellisiin tietoihin liittyvää avoimuutta ja välttää hallintorasitteiden perusteeton lisääminen.

89.

Sähköisesti välitettävät rahapelit sisämarkkinoilla

Muu kuin säädös

Tiedonanto on jatkoa sähköisesti välitettävistä rahapeleistä annetulle vihreälle kirjalle. Siina arvioidaan perusteellisesti kuulemismenettelyssä saatuja vastauksia ja määritetään niiden perusteella 1) keskeiset haasteet, joita sisämarkkinoilla esiintyvistä rinnakkaisista kansallisista sääntelymalleista aiheutuu ja 2) kansallisella ja EU:n tasolla toteutettavat aloitteet.

90.

Immateriaalioikeuksien noudattamisen varmistaminen

Säädös

Päätavoitteena on muuttaa direktiiviä 2004/48/EY vastamaan nykyisiin haasteisiin, jotta voidaan varmistaa, että immateriaalioikeuksia voidaan suojata tehokkaasti ja yhdenmukaisesti EU:ssa, varsinkin digitaalisessa ympäristössä. Useita direktiivin säännöksiä on tarkoitus selventää, jotta tulkinnasta ja täytäntöönpanosta tulisi yhdenmukaista.

91.

Arvopaperilainsäädännön direktiivi

Säädös

Toimenpiteen päätavoitteena on vähentää arvo-osuuksiin sovellettavien kansallisten aineellisen oikeuden säännösten eroja ja edistää merkittävästi finanssimarkkinaoperaatioiden yksinkertaistamista ja oikeusvarmuutta.

92.

Sulkeutuva nettorahoitus

Säädös

Sulkeutuva nettorahoitus on merkittävä väline vastapuoliluottoriskin lieventämiseksi, koska se antaa maksukyvyttömyystilanteessa osapuolelle, joka ei ole syyllistynyt sopimusrikkomukseen, etuoikeusaseman vakuudettomaan velkojaan verrattuna. Tavoitteena on lisätä kahden- ja monenvälisten nettoutussopimusten oikeusvarmuutta ja turvallisuutta ja lisäksi antaa kansallisille viranomaisille osana EU:n kehystä finanssialan kriisinhallinnalle (ks. KOM(2010) 579) valtuudet määrätä sulkeutuvaa nettorahoitusta koskevien oikeuksien väliaikaisesta lykkäämisestä.

93.

Ilmoitus- ja poistamismenettelyjä koskeva aloite

Päätavoitteena on edistää digitaalisten sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa, edistää internetin lainvastaisen käytön torjuntaa, varmistaa ilmoitus- ja poistamismenettelyjen avoimuus, tehokkuus, oikeasuhteisuus ja perusoikeuksien noudattaminen niitä käytettäessä, varmistaa tasapainoinen ja käyttökelpoinen lähestymistapa, jossa keskitytään perusoikeuksiin ja innovaatioille ja kasvulle aiheutuviin vaikutuksiin.

94.

Vakuutustakuujärjestelmät

Säädös

Tavoitteena on varmistaa, että kaikissa jäsenvaltioissa olisi vakuutustakuujärjestelmä ja että järjestelmät täyttäisivät tietyt vähimmäisvaatimukset.

95.

Kolmas rahanpesun torjuntaa koskeva direktiivi

Säädös

Kansainvälisiä normeja tarkistetaan parhaillaan, ja työn odotetaan valmistuvan helmikuussa 2012. Komissio on käynnistänyt oman uudelleentarkastelunsa, ja sen on tarkoitus raportoida sen tuloksista alkuvuodesta 2012. Kansainväliset normit on pantava nopeasti täytäntöön sen jälkeen kun ne on sisällytetty EU:n lainsäädäntöön.

96.

Finanssiryhmittymädirektiivin (2002/87/EY) muuttaminen

Säädös

Koska finanssialan vakauden valvontaryhmä (G20) päätti tammikuussa 2010 pyrkiä sääntelemään finanssiryhmittymien emoyhteisöjä, komissio on sitoutunut G20-tason sopimuksiin ja suosituksiin, joilla vahvistetaan valvontaviranomaisten otetta monimutkaisten finanssiryhmittymien emoyhteisöistä, jotka ovat tällä hetkellä pääosin sääntelyn ulkopuolelle jääviä holdingyhtiöitä. Vakavaraisuusdirektiivin ja Solvenssi II -direktiivin sekä niihin liittyvien finanssialan säännösten (kuten yhteissijoitusyrityksiä ja vaihtoehtoisen sijoitusrahaston hoitajia koskevat säädökset) ja varsinkin kriisinhallintakehyksen tehoa voitaisiin vahvistaa, jos emoyhteisön voitaisiin katsoa olevan suoraan vastuussa kaikkien vaatimusten täyttämisestä jatkuvasti niin ryhmittymätasolla kuin konsernin eri yksiköissäkin.

Oikeus, perusoikeudet ja kansalaisuus

97.

Romanien integroitumisen edistyminen – Euroopan komission ensimmäinen kertomus

Muu kuin säädös

Ensimmäisessä vuosikertomuksessa arvioidaan romanien kotouttamisstrategioita, jotka jäsenvaltioiden on toimitettava komissiolle 31. joulukuuta 2011 mennessä.

98.

Erityiset suojatoimet rikosoikeudenkäynneissä suojattomassa asemassa olevien epäiltyjen tai syytettyjen henkilöiden osalta

Säädös

Aloitteella pyritään varmistamaan, että rikosoikeudenkäynneissä kaikkialla EU:ssa kiinnitetään erityistä huomiota epäiltyihin tai syytettyihin, jotka eivät voi esim. ikänsä taikka fyysisen tai psyykkisen tilansa vuoksi ymmärtää tai seurata menettelyn sisältöä tai merkitystä.

99.

Laittoman huumausainekaupan rikostunnusmerkistöjä ja seuraamuksia koskevat vähimmäissäännöt

Säädös

Aloitteella pyritään antamaan jäsenvaltioille keinoja puuttua laittomaan huumausainekauppaan tehokkaammin, edistämään huumausainekauppaan sovellettavaa EU:n laajuista yleistä lähestymistapaa siten, että lähennetään rikostunnusmerkistöjä ja seuraamuksia, korjaamaan puitepäätöksen 2004/757/YOS vuonna 2009 toteutetun arvioinnin aikana havaitut puutteet ja korvaamaan kyseinen puitepäätös.

100.

Uusia psykoaktiivisia aineita koskeva tietojenvaihto, riskienarviointi ja valvonta

Säädös

Ehdotuksen tarkoituksena on muuttaa 10. toukokuuta 2005 tehtyä neuvoston päätöstä 2005/387/YOS siten, että parannetaan arviointiprosessia ja joitakin menettelyn vaiheita ottamalla huomioon kyseisestä säädöksestä viimeksi kuluneiden kolmen vuoden aikana saadut kokemukset ja havaitut puutteet.

101.

Euroopan esteettömyysaloite: tavaroiden ja palveluiden käytön helpottaminen sisämarkkinoilla

Säädös

Kyseessä on direktiiviehdotus, jolla parannetaan vammaisten ja ikääntyneiden ulottuvilla olevien tavaroiden ja palveluiden markkinoita kaikille sopivan suunnittelun perusteella. Tähän yritystoimintaa tukevaan aloitteeseen sisältyy sitovia toimenpiteitä, joilla edistetään esteettömyysstandardien yhdenmukaistamista ja niiden huomioon ottamista julkisissa hankinnoissa.

102.

Sukupuolijakauman tasapainottaminen pörssiyhtiöiden hallituksissa (ei-sitova säädös)

Säädös

Tasa-arvostrategian mukaisesti suosituksella pyritään tasapainottamaan yhtiöiden hallitusten jäsenten sukupuolijakaumaa. Tasa-arvo on paitsi perusoikeus myös keskeisen tärkeää EU:n kasvun ja kilpailukykyyn kannalta.

103.

Pakettimatkat, pakettilomat ja pakettikiertomatkat

Säädös

Ehdotuksella pyritään tarkistamaan neuvoston direktiiviä 90/314/ETY ja nykyaikaistamaan sääntöjä, joilla suojellaan erityisesti internetistä pakettimatkoja ostavia kuluttajia, sekä helpottamaan pakettimatkojen ostamista toisista jäsenvaltioista.

104.

Eurojustin rakenteen uudistaminen

Säädös

Aloitteella pyritään kehittämään ja vahvistamaan Eurojustin toimintaa ja määrittämään järjestelyt, joilla Euroopan parlamentti ja kansalliset parlamentit voivat osallistua Eurojustin toiminnan arviointiin.

105.

Korvaukset rikoksen uhreille

Säädös

Komission ehdotuksella direktiivin 2004/80/EY tarkistamiseksi varmistetaan, että rikoksen uhrit saavat asianmukaisen korvauksen kaikissa jäsenvaltioissa, ja samalla edistetään jäsenvaltioiden keskinäistä luottamusta. Ehdotus perustuu kattavaan selvitykseen, joka käsittelee kaikkia korvaukseen liittyviä seikkoja ja jolla pyritään määrittämään nykyiset esteet, niiden alkuperä ja mahdolliset ratkaisut.

106.

Liikenneonnettomuuksiin liittyvät vanhentumisajat rajatylittävissä tilanteissa

Säädös / muu kuin säädös

Tällä aloitteella pyritään lisäämään kansalaisten oikeusvarmuutta liikenneonnettomuuksiin liittyvistä vanhentumisajoista rajatylittävissä tilanteissa.

107.

Sähköinen oikeudenkäyttö

Säädös

Tällä aloitteella vahvistetaan sähköisen oikeudenkäytön aloitetta (eJustice) kasvun ja oikeusvarmuuden edistäjänä sisämarkkinoilla. Sähköistä oikeudenkäyttöä koskevalla aloitteella pyritään tukemaan oikeuden toimintaa käyttämällä tieto- ja viestintätekniikkaa oikeudenkäyttöä koskevan tiedon parantamiseen ja yksinkertaistamiseen EU:ssa, edistämään oikeussuojan saatavuutta kaikissa jäsenvaltioissa ja helpottamaan oikeudellista yhteistyötä ja oikeusmenettelyjä.

108.

Vaihtoehtoinen riidanratkaisuväline yritysten välisissä riidoissa

Säädös

Tällä toimenpiteellä täydennetään komission lainsäädäntöehdotusta kuluttajariitojen vaihtoehtoisista ratkaisumenetelmistä tarjoamalla yritysten välisiin riitoihin soveltuva mekanismi. Vaihtoehtoisen riidanratkaisun edistäminen lisää pk-yritysten luottamusta maiden väliseen kauppaan ja parantaa sisämarkkinoiden toimintaa.

109.

Maksukyvyttömyysmenettelyt

Säädös

Maksukyvyttömyysmenettelyistä annettua asetusta (EY) N:o 1346/2000, joka koskee konsernien ja yritysten maksukyvyttömyyttä, tarkistetaan, jotta voidaan kehittää rajatylittävien maksukyvyttömyysmenettelyjen tehokuutta ja vaikuttavuutta.

110.

Oikeudellisten asiakirjojen vastavuoroinen tunnustaminen:

1) Tiettyjen väestörekisteriasiakirjojen vaikutusten vastavuoroinen tunnustaminen

Säädös

Ehdotuksessa olisi käsiteltävä tiettyjen väestörekisteriasiakirjojen (esim. syntymää, isyyden vahvistamista, adoptiota, nimeä ja kuolemaa koskevat asiakirjat) vaikutusten vastavuoroista tunnustamista.

111.

2) Jäsenvaltioiden välisistä, asiakirjojen laillistamista koskevista muodollisuuksista luopuminen

Säädös

Aloite on jatkoa asiakirjojen, kuten väestörekisteriasiakirjojen ja virallisten asiakirjojen, vapaasta liikkuvuudesta ja asiakirjojen laillistamisen yksinkertaistamisesta annetulle vihreälle kirjalle. Ehdotuksessa olisi käsiteltävä luopumista asiakirjojen laillistamista koskevista muodollisuuksista jäsenvaltioiden välillä.

Oikeus, kuluttaja-asiat ja kilpailupolitiikka

112.

Ryhmäkanteita koskevat EU:n puitteet

Määritetään myöhemmin

Aloite on jatkoa komission aikaisemmalle valmistelutyölle, joka koskee EU:n tasolla esitettäviä ryhmäkanteita.

Kalastus ja meriasiat

113.

Merten aluesuunnittelun puitteet

Säädös

Varmistetaan, että jäsenvaltiot tarjoavat vakaat, luotettavat ja tulevaisuuteen suuntautuvat yhdennetyt suunnittelupuitteet, jotta merialueiden käyttö voidaan optimoida talouskehityksen ja meriympäristön hyväksi, ja että ne niin tehdessään noudattavat yhteistä lähestymistapaa valtioiden välisen merten aluesuunnittelun helpottamiseksi. Aloitetyyppi täsmennetään myöhemmin (mahdollisesti direktiivi).

114.

Sininen kasvu: valtamerten, merten ja rannikkoalueiden kestävä kasvu

Muu kuin säädös

Tiedonanto pohjautuu meneillään olevan kestävää kasvua ja työllisyyttä koskevan selvityksen tuloksiin, jossa tarkastellaan meri- ja rannikkoresurssien innovatiiviseen käyttöön perustuvia perinteisiä, uusia ja mahdollisia tulevia merielinkeinoja innovaatioiden ja kilpailukyvyn vetureina.

EU:n taloudellisten etujen suojaaminen

115.

Euroopan unionin taloudellisten etujen suojaaminen, myös rikosoikeuden avulla*

Säädös

Aloite perustuu SEUT-sopimuksen 325 artiklan 4 kohtaan ja on jatkoa tiedonannolle Euroopan unionin taloudellisten etujen suojaamisesta, myös aineellisen rikosoikeuden avulla. (vuoden 2012 kolmas neljännes)

116.

Euron suojaaminen väärentämiseltä rikosoikeudellisin seuraamuksin

Säädös

Aloite perustuu puitepäätökseen 2000/383/YOS, ja sillä on tarkoitus korvata kyseinen päätös. Sillä pyritään parantamaan euron suojaamista säätämällä tehokkaampaa rikoslainsäädäntöä ja rikosoikeudellisia menettelyjä ja tehostamaan EU:n säännösten valvontaa jäsenvaltioissa. Kansalaisten pitäisi saada riittävä suoja europetoksia ja rahaväärennöksiä vastaan rikosoikeudellisten seuraamusten avulla.

117.

Jäsenvaltioiden hallintoviranomaisten keskinäinen avunanto sekä jäsenvaltioiden hallintoviranomaisten ja komission yhteistyö tulli- ja maatalousasioita koskevan lainsäädännön moitteettoman soveltamisen varmistamiseksi

Säädös

Tavoitteena on yksinkertaistaa ja selventää lainsäädäntöä, parantaa sen käytettävyyttä ja saavuttaa säästöjä, sillä asetuksessa (EY) N:o 515/97 ja tietotekniikan käytöstä tullialalla 30. marraskuuta 2009 tehdyssä neuvoston päätöksessä 2009/917/YOS käsitellään osittain samoja asioita.

Aluepolitiikka

118.

Tuleva syrjäisimpiä alueita koskeva strategia

Muu kuin säädös

Tulevasta syrjäisimpiä alueita koskevasta strategiasta annetaan tiedonanto alueiden ja jäsenvaltioiden yhteisen muistion (”The OR at the horizon 2020”) ja muiden kommenttien perusteella.

Tutkimus ja innovointi

119.

Eurooppalaista tutkimusaluetta (ERA) koskevat puitteet

Säädös / muu kuin säädös

ERAa koskevat puitteet luovat perustan EU:n ja jäsenvaltioiden väliselle strategisen politiikan yhtenäisyydelle ja koordinoinnille. Tavoitteena on tehostaa Euroopan tutkimusjärjestelmää hyödyntämällä paremmin rajatylittävän synergian ja täydentävyyden tarjoamat mahdollisuudet (esim. tutkijoiden liikkuvuus ja urakehitys, tutkimuksia suorittavien ja rahoittavien organisaatioiden rajatylittävä toiminta, tutkimusinfrastruktuuri, tietämyksen välittäminen ja yhteistyö kolmansien maiden kanssa).

120.

Innovaatiounionin tila 2012  Muutoksen vauhdittaminen

Muu kuin säädös

Tiedonanto on seuraava askel innovaatioihin perustuvan kasvun ja työpaikkojen luomisen edistämiseksi. Se sisältää seuraavat ehdotukset: nopeasti kasvavien innovatiivisten yritysten uuden indikaattorin täsmällinen määritelmä ja jäsenvaltioiden innovaatiosuoritusten vertailu, innovaatiounioniin liittyvien sitoumusten jatkotoimet, jos hankkeissa ei ole edistytty, ehdotus innovoinnin sisällyttämisestä kaikkiin EU:n toimintalinjoihin.

121.

Kansainvälisen yhteistyön kehittäminen ja keskittäminen tutkimuksen ja innovoinnin alalla

Muu kuin säädös

Euroopan on tehtävä tärkeimpien kumppaniensa kanssa tieteen, teknologian ja innovaatioiden alalla strategisempaa yhteistyötä, jotta voidaan lisätä osaamista ja edistää teollisuuden kilpailukykyä; puuttua globaaleihin yhteiskunnallisiin haasteisiin ja tukea ulkopolitiikkaa. Tiedonannossa esitetään yksityiskohtaiset tavoitteet, kriteerit ja operatiiviset periaatteet, joilla toteutetaan, tehostetaan ja keskitetään tutkimuksen ja innovoinnin yhteisen strategiakehyksen mukaisia EU:n kansainvälisiä yhteistyöhankkeita.

Verotus ja tulliliitto

122.

Verokeitaisiin liittyvä hyvä hallinto*

Muu kuin säädös

Aloitteella luodaan vahvistettu strategia EU:n suojaamiseksi haasteilta, joita asettavat sen ulkopuolella sijaitsevat, yhteistyöhön haluttomat lainkäyttöalueet (myös verokeitaat ja aggressiivinen verosuunnittelu). (vuoden 2012 neljäs neljännes)

123.

Huumausaineiden lähtöaineet

Säädös

Komission kertomuksessa (KOM(2009) 709) korostettiin riskiä siitä, että huumausaineiden lähtöaineita sisältäviä lääkkeitä käytetään huumeiden valmistukseen. Neuvosto kehotti toukokuussa 2010 komissiota ehdottamaan muutoksia lainsäädäntöön. Aloitteella muutetaan asetusta (EY) N:o 273/2004.

124.

Portfoliosijoituksille valtiosta toiseen maksettavien osinkojen kaksinkertaisen verotuksen poistaminen

Säädös / muu kuin säädös

Aloite sisältää ratkaisuja kaksinkertaisen verotuksen ongelmaan, joka syntyy, kun portfoliosijoituksille valtiosta toiseen maksettavista osingoista kannetaan lähdeveroa.

125.

Tulliliiton tila

Muu kuin säädös

Tarkoitus on arvioida yleisesti tulliliiton toimintaa sekä sen haasteita ja mahdollisuuksia sisämarkkinoiden turvaamisessa ja kansalaisten suojaamisessa. Vastauksena tässä analyysissa osoitettuihin puutteisiin ja tarpeisiin arvioinnissa esitetään tullialan tulevia aloitteita, joilla pyritään lisäämään entisestään tulliliitolla sisämarkkinoille aikaansaatavaa lisäarvoa.

126.

Autoverotus

Muu kuin säädös

Tarkoitus on puuttua kaksinkertaiseen verotukseen ja muihin veroesteisiin, jotka liittyvät valtioiden rajat ylittäviin tilanteisiin.

127.

Nopea reagointimekanismi alv-petoksia vastaan

Säädös

Viimeaikaiset kokemukset ovat osoittaneet, että unionilla ei ole valmiuksia reagoida riittävän nopeasti, kun joissakin jäsenvaltioissa esiintyy äkillisesti mittavia alv-petosilmiöitä. Toistaiseksi yksittäisille jäsenvaltioille on myönnetty poikkeuksia, jotta tämäntyyppiset petokset saadaan loppumaan kyseisillä aloilla, mutta poikkeusten myöntämismenettely ei ole niin joustava, että sillä voitaisiin varmistaa nopeat ja asianmukaiset vastatoimet. Ehdotettu uusi mekanismi poikkeustoimenpiteiden hyväksymiseksi (ns. nopea reagointimekanismi) nopeuttaisi tuntuvasti näihin ongelmiin puuttumista. Lopullisena tavoitteena on vastustaa massiivisia petoshankkeita ennen kuin ne aiheuttavat merkittäviä vaikutuksia jäsenvaltion talousarvioon.

Kauppa

128.

Kaupan ja sijoitusten esteitä koskeva kertomus

Muu kuin säädös

Tarkoitus on esittää Eurooppa-neuvostolle raportti, jossa määritetään eurooppalaisten viejien ja kolmansiin maihin sijoittavien merkittävät markkinoillepääsyn esteet ja esitetään strategioita näiden esteiden poistamiseksi.

Liikenne

129.

Rautatiepaketti:

1) Rautatiemarkkinoille pääsy*

Säädös

Rautatiemarkkinoiden uudet avaamistoimenpiteet (pääsy kotimaan matkustajaliikenteen markkinoille) edellyttävät rautatiemarkkinoille pääsyä koskevan nykyisen säännöstön muuttamista (1. rautatiepaketti ja sen myöhemmät muutokset) ja asianmukaisia muutoksia rautateiden julkisia henkilöliikennepalveluja koskevista sopimuksista annettuun asetukseen (EY) N:o 1370/2007, myös tarjouskilpailujen pakollinen käyttö julkisten palvelusopimusten tekemiseksi. Tällä aloitteella varmistetaan syrjimättömät mahdollisuudet käyttää rautatieinfrastruktuuria, myös rautatieliikenteen liitännäispalveluja, erityisesti erottamalla rakenteellisesti toisistaan infrastruktuurin ylläpito ja palveluntarjonta (eriyttäminen). Sen lisäksi annetaan tiedonanto rautatiemarkkinoiden organisoinnin uudelleentarkastelusta ja arvioidaan syrjimättömiä mahdollisuuksia rautatieinfrastruktuurin käyttöön.

2) Euroopan rautatievirasto (ERA)*

Säädös

Aloitteella kehitetään Euroopan rautatieviraston (ERA) roolia rautatieliikenteen turvallisuuden alalla, erityisesti sen suorittamassa valvonnassa, joka koskee kansallisten turvallisuusviranomaisten toteuttamia kansallisia turvallisuustoimenpiteitä ja toimenpiteiden asteittaista yhdenmukaistamista. Sillä pyritään lisäksi ottamaan käyttöön yhteinen kulkuneuvon tyyppihyväksyntämalli ja yhteinen rautatieyritysten turvallisuussertifiointi. Turvallisuudesta ja yhteentoimivuudesta annettuja direktiivejä (2004/49/EY ja 2008/57/EY) voidaan tarvittaessa muuttaa. (vuoden 2012 neljäs neljännes)

130.

Puhdasta energiaa liikenteen alalla:

Vaihtoehtoisia polttoaineita koskeva strategia

Säädös / muu kuin säädös

Liikennepolitiikkaa koskevassa valkoisessa kirjassa korostetaan tarvetta vapauttaa kuljetusjärjestelmä öljyriippuvuudesta. Tällä aloitteella pyritään kasvattamaan vaihtoehtoisten kuljetusmuotojen osuutta EU:n markkinoilla, mukaan lukien tarvittavat laitteita ja varastointijärjestelmiä koskevat normit. Siinä osoitetaan mahdollisia EU:n toimenpiteitä, joilla edistetään vaihtoehtoisten polttoaineiden käyttöä EU:ssa ja esitetään elinkeinolle, julkiselle sektorille ja kuluttajille selkeä ja johdonmukainen kuva vaihtoehtoisiin polttoaineisiin perustuvien kuljetusmuotojen markkinakehityksestä.

131.

Lentomatkustajan oikeudet: Lennolle pääsyn epääminen, pitkät viivästykset ja lentojen peruuttaminen

Säädös

Asetuksen (EY) N:o 261/2004 tarkistamisen yhteydessä matkustajien oikeuksia suojataan varmistamalla, että matkustajille annetaan asianmukaiset tiedot ja apu sekä tarvittaessa heille maksetaan korvausta kaikentyyppisistä lentoliikennehäiriöistä ja matkatavaroiden katoamisesta/vahingoittumisesta. Aloitteella parannetaan oikeusvarmuutta ja varmistetaan tasapuolinen ja oikeasuhteinen taloudellinen rasite tilanteissa, joissa lentoyhtiö ei kanna vastuuta (force majeur), myös paremman kustannustenjaon myötä. Sen ohessa esitetään aloite, joka koskee lentoliikenteen harjoittajien korvausvastuuta lentomatkustajista ja matkatavaroista.

Suunnitellut aloitteet vuonna 2013

Otsake

Aloitetyyppi

Kuvaus soveltamisalasta ja tavoitteista

Maatalous

Luonnonmukainen maatalous

Säädös

Luonnonmukaista maataloutta koskeva perussäädös tarkistetaan, kun Euroopan parlamentin ja jäsenvaltioiden kanssa on käyty keskustelu vuonna 2011 esitetyn raportin perusteella (luonnonmukaisesta tuotannosta ja luonnonmukaisesti tuotettujen tuotteiden merkinnöistä sekä asetuksen (ETY) N:o 2092/91 kumoamisesta annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 834/2007 soveltamista koskeva kertomus neuvostolle).

EU:n uusi metsästrategia

Muu kuin säädös

EU:n nykyinen metsästrategia hyväksyttiin neuvoston päätöslauselmana vuonna 1998 (1999/C 56/01). Tämän aloitteen tarkoituksena on arvioida, vastaako kyseinen strategia edelleen nykyisiä tarpeita ja poliittista toimintakenttää, ja ehdottaa uutta strategiaa, jossa otetaan huomioon nykyisen strategian hyväksymisen jälkeen ilmenneet haasteet, erityisesti ilmastonmuutos ja uusiutuvia energialähteitä koskeva EU:n politiikka.

Ilmastotoimet

EU:n sopeutumisstrategia

Muu kuin säädös

Ilmastonmuutos aiheuttaa jäsenvaltioille kielteisiä vaikutuksia, joista seuraa myös merkittäviä taloudellisia ja ympäristöön liittyviä vaikutuksia. Tällä strategialla EU:lle tarjotaan välineitä ilmastonmuutoksen tuleviin vaikutuksiin puuttumista varten. Siinä keskitytään hankkeisiin, joissa EU:n toiminnasta saadaan lisäarvoa. Päätavoitteena on lisätä tietämystä ilmastonmuutokseen sopeutumisesta ja kehittää EU:lle asianmukaiset sopeutumispolitiikan puitteet.

Raskaiden ajoneuvojen hiilidioksidipäästöjen vähentämisstrategia

Säädös / muu kuin säädös

Aloitteella puututaan raskaiden ajoneuvojen kasvavia hiilidioksidipäästöjä koskevaan ongelmaan. Yleistavoitteena on vähentää näitä päästöjä kustannustehokkaasti. Kyseessä on jatkotoimi valkoiselle kirjalle ”Yhtenäistä Euroopan liikennealuetta koskeva etenemissuunnitelma – Kohti kilpailukykyistä ja resurssitehokasta liikennejärjestelmää” (KOM(2011) 144).

Kilpailu

Aineellisia valtiontukisääntöjä koskeva aloite: Yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen uudelleentarkastelu

Säädös

Nykyisen yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen voimassaoloaika päättyy vuoden 2013 lopussa, joten asetuksen tarkistaminen on tarpeen. Eurooppa 2020 -strategian perusteella ollaan lisäksi tarkastelemassa uudelleen monia valtiontukisuuntaviivoja (T&K&I, riskipääoma, ympäristösuojelu), ja nämä hankkeet otetaan huomioon ryhmäpoikkeusasetusta tarkistettaessa. Vuoden 2013 jälkeen voitaisiin harkita suuntaviivojen yhdistämistä edelleen (yleiset valtiontukisuuntaviivat). Neuvoston muutetun valtuutusasetuksen (EY) N:o 994/98 jälkeen (ks. aloitteet 2012) perusteella myös yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen soveltamisalaa voitaisiin laajentaa.

Vähämerkityksistä tukea koskevan asetuksen tarkistaminen

Säädös

Vähämerkityksinen tuki on joustava keino myöntää pieniä tukimääriä. Vähämerkityksistä tukea koskeva komission asetus kattaa pienet avustusmäärät, jotka eivät ole SEUT-sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitettua valtiontukea, koska ne eivät vaikuta kauppaan ja kilpailuun. Niitä ei tästä syystä tarvitse ilmoittaa. Nykyisen asetuksen voimassaolo päättyy joulukuussa 2013.

T&K&I-valtiontukipuitteiden tarkistaminen

Muu kuin säädös

Tutkimus- ja kehitystyöhön sekä innovaatiotoimintaan myönnettävää tukea koskevat tarkistetut puitteet tulivat voimaan vuonna 2007. Puitteet auttavat jäsenvaltioita, jotka haluavat käyttää valtiontukea täydentävänä välineenä tutkimus- ja kehitystyön sekä innovaatiotoiminnan vauhdittamiseen. Puitteiden tarkistus on saatava valmiiksi vuoteen 2013 mennessä.

Digitaalistrategia

EU:n pilvipalvelustrategian valmistelu

Muu kuin säädös

Tiedonannossa käsitellään monia osa-alueita nykyisestä sääntelykehyksestä, joka luotiin vähemmän kehittyneitä sovelluksia varten. Pilvipalvelut herättävät erityiskysymyksiä, jotka koskevat tietosuojaa ja tietojen säilyttämistä, sovellettavaa lainsäädäntöä ja vastuuta sekä kuluttajansuojaa. Myös sovellusten ja tietojen yhteentoimivuutta, standardointia ja siirrettävyyttä koskevia näkökohtia tarkastellaan.

Koulutus, kulttuuri ja nuoriso

Korkeakoulutuksen kansainvälistäminen

Muu kuin säädös

Yhä useampi korkeakoulu ottaa opiskelijoita EU:n ulkopuolisista maista, harjoittaa opiskelijoiden, henkilöstön ja osaamisen vaihtoa ja osallistuu kansainväliseen akateemiseen ja tutkimusyhteistyöhön. Tiedonannossa käsitellään EU:n korkeakoulusektorin kansainvälistymisstrategiaa. Keskinäisten riippuvuussuhteiden kasvaessa koko maailmassa EU:n globaalien haasteiden ratkaisemiseen sovellettavalla strategisella lähestymistavalla, joka perustuu korkeakoulukumppanuuksiin, voidaan luoda tutkimus- ja opetuskapasiteettia ja tarjota yliopistoille paremmat mahdollisuudet osaamisen siirtoon.

Nuoret liikkeellä -kortti (ei-sitova säädös)

Säädös

Nuoriso liikkeellä -lippulaivahankkeen mukaisen toimen tavoitteena on helpottaa Euroopassa asuvien 13–30-vuotiaiden nuorten liikkumista ja osallistumista. Hankkeessa on tarkoitus hyödyntää käytössä olevia kortteja, jotka jo tarjoavat nuorille monentyyppisiä etuja (matkat, kulttuuritapahtumat, ostosten teko, majoituspalvelut jne.). EU:n asettamat laatukriteerit täyttäville jo käytössä oleville korteille voitaisiin myöntää YoM-tunnus.

Työllisyys, sosiaaliasiat ja osallisuus

Työntekijöiden suojeleminen vaaroilta, jotka liittyvät syöpäsairauden vaaraa aiheuttaville tekijöille tai perimän muutoksia aiheuttaville aineille altistumisesta työssä

Säädös

Tarkoituksena on tarkastella voimassa olevaa oikeuskehystä eli direktiiviä 2004/37/EY, jotta voidaan vähentää syöpäriski hyväksyttävälle tasolle, parantaa riskien hallintaa ja arvioida direktiivin soveltamisalan laajentamista kattamaan uusia riskitekijöitä ja lisääntymiskykyä heikentäviä aineita.

Sosiaaliturvajärjestelmien yhteensovittaminen

Säädös

Kyseessä on asetusten (EY) N:o 883/2004 ja (EU) N:o 987/2010 ensimmäinen tarkistus niiden tultua voimaan toukokuussa 2010. Tavoitteena on täydentää tai mukauttaa sääntöjä ensimmäisten täytäntöönpanovuosien perusteella.

Pitkäaikaishoitoa koskeva tiedonanto

Muu kuin säädös

Vuonna 2011 julkaistun komission yksiköiden valmisteluasiakirjan ja sosiaalisen suojelun komiteassa käytyjen keskustelujen perusteella tässä tiedonannossa esitetään poliittiset suuntaviivat, jotka liittyvät pitkäaikaishoidon tarpeen kasvuun.

Energia

Energiateknologia uudessa Euroopan energiapolitiikassa

Muu kuin säädös

Tiedonannossa tarkastellaan energiateknologian vaihtoehtoisia rooleja hiilidioksidipäästöjen vähentämistavoitteen saavuttamisessa, luodaan kattava lähestymistapa, jolla edistetään energiateknologian kehittämistä vuoteen 2050 ulottuvan vision mukaisesti, lisätään jäsenvaltioiden ja Euroopan komission energiapolitiikan välistä synergiaa ja edistetään kansallisten ja EU:n innovaatio-ohjelmien yhteensovittamista ja yhteistoimintaa.

Energiatehokkuus

Muu kuin säädös

Aloite on jatkoa kesäkuun 2011 ehdotukselle ja perustuu Energiatiekartta 2050 -hankkeen työhön. Siinä valmistellaan vuoteen 2020 asti ja sen jälkeen sovellettavia energiatehokkuuden yleisiä suuntaviivoja.

Laajentuminen ja naapuruuspolitiikka

Vuotuinen laajentumispaketti 2013

Muu kuin säädös

Neuvosto on pyytänyt komissiota raportoimaan säännöllisesti ehdokasmaista ja mahdollisista ehdokasmaista. Kyseisen komission laatiman strategia-asiakirjan perusteella neuvosto voi määritellä laajentumisen tärkeimmät strategiset linjaukset kunkin vuoden lopulla.

Ympäristö

Ilmanlaatupolitiikan uudelleentarkastelu

Säädös / muu kuin säädös

Tavoitteena on arvioida nykyisen ilmansaaste- ja ilmanlaatupolitiikan täytäntöönpanoa ja saavutuksia sekä ehdottaa ilmanlaatua ja kansallisia päästörajoja koskevien direktiivien tarkistamista.

Terveys- ja kuluttaja-asiat

Kloonaustekniikan käyttö elintarviketuotannossa

Säädös

Aloite on jatkoa komission vuonna 2010 julkaisemalle kertomukselle, joka koskee eläinten kloonausta elintarviketuotantoa varten. Sillä vastataan pyyntöihin selventää eläinten kloonausta koskevaa lainsäädäntöä sisämarkkinoilla.

Tietyt eläinlääkintäalan kustannukset

Säädös

Aloitteen tavoitteena on tarkistaa neuvoston päätöstä 90/424/EY siten, että EU:hun kehitetään yhdenmukainen kustannusten- ja vastuunjakojärjestelmä parhaillaan valmisteltavana olevan eläinten terveyttä koskevan EU:n lainsäädännön yhteydessä.

Sisäasiat

EU:n maahanmuuttosäännöstö

Säädös

Kaiken maahanmuuttolainsäädännön yhdistäminen Tukholman ohjelman mukaisesti aloittaen laillisesta maahanmuutosta ja tarvittaessa laajentaen voimassa olevia säännöksiä.

Palauttamispolitiikkaa koskeva tiedonanto ja palauttamisdirektiivin täytäntöönpanoraportti

Muu kuin säädös

Tiedonannossa tarkastellaan EU:n yhteisen palauttamispolitiikan kehittämisessä tähän mennessä saavutettua edistymistä ja esitetään konkreettisia ehdotuksia politiikan edistämiseksi ja kehittämiseksi tulevaisuudessa.

Teollisuus ja yrittäjyys

Moottoriajoneuvojen sisämarkkinoiden toteuttamisen kehittäminen

Säädös

Kokonaistavoitteena on turvata ja vahvistaa moottoriajoneuvojen sisämarkkinoita varmistamalla, että kaikki tarvittavat mekanismit ovat olemassa ajoneuvojen tyyppihyväksyntää koskevan puitelainsäädännön tehokasta ja yhdenmukaista täytäntöönpanoa varten.

Sisämarkkinat ja palvelut

Sopiva hyvitys luonnollisen henkilön yksityiskäyttöön valmistamista suojatun teoksen kappaleista

Säädös

Tarkoituksena on varmistaa, että direktiivin mukaiset sopivaa hyvitystä koskevat järjestelmät toimivat siten, että oikeuden haltijat saavat tulonsa mutta sähköisten viestimien ja laitteiden sisämarkkinoiden toimintaa ei haitata.

Maksupalvelut sisämarkkinoilla

Säädös

Direktiivin 2007/64/EY tarkistamisella pyritään luomaan Eurooppaan yhdentyneet, kilpailukykyiset, tehokkaat ja käyttäjäystävälliset maksupalvelumarkkinat.

Rajatylittävät maksut EU:ssa

Säädös

Asetuksen (EY) N:o 924/2009 tarkistuksessa keskitytään 15 artiklassa määritettyihin kysymyksiin. EU:n maksumarkkinoiden meneillään oleva yhdentyminen, maksupalveludirektiivin (jota komissio tarkistaa samanaikaisesti) muutokset ja yhtenäistä euromaksualuetta (SEPA) koskevan asetuksen hyväksyminen voivat aiheuttaa niin ikään merkittäviä muutoksia asetukseen (EY) N:o 924/2009. Aloitteella pyritään luomaan Eurooppaan yhdentyneet, kilpailukykyiset, tehokkaat ja käyttäjäystävälliset maksupalvelumarkkinat.

Jatkoa vihreälle kirjalle kortti-, verkko- ja mobiilimaksujen eurooppalaisten markkinoiden yhdentymisestä

Säädös / muu kuin säädös

Vähittäiskaupan sähköisten maksujen eurooppalaisten markkinoiden yhdentyminen on yksi digitaalistrategian ja digitaalisten sisämarkkinoiden prioriteeteista. Vihreän kirjan jatkotoimien tarkoituksena on auttaa luomaan Eurooppaan kilpailukykyisemmät, tehokkaammat, innovatiivisemmat ja turvallisemmat maksumarkkinat.

Muiden rahoituslaitosten kuin pankkien kriisien hallinnan ja ratkaisemisen mahdolliset puitteet

Säädös / muu kuin säädös

Vuoden 2011 loppuun mennessä on tarkoitus julkaista raportti, jossa tarkastellaan muiden rahoituslaitosten kuin pankkien (keskusvastapuolet, vakuutusyritykset, vipurahastot) kriisinhallintajärjestelyn tarvetta. Raportin perusteella saatetaan esittää lainsäädäntöä, jotta viranomaisille voidaan antaa valtuudet ja välineet puuttua muiden rahoituslaitosten kuin pankkien konkursseihin.

Oikeus, perusoikeudet ja kansalaisuus

Asetus kadonneita lapsia koskevasta EU:n vihjepuhelimesta

Säädös

Aloite on jatkotoimi vuonna 2010 lasten katoamistapauksia varten tarkoitetusta 116-hätänumerosta annetulle tiedonannolle, ja sillä pyritään varmistamaan 116-hätänumeron asianmukainen toiminta kaikissa jäsenvaltioissa.

Eurooppalaista sopimusoikeutta koskeva säädös vakuutuspalvelujen alalla

Säädös

Tarkoituksena on helpottaa tiettyjen rahoitustuotteiden (etenkin vakuutusten) rajatylittävää kauppaa kehittämällä eurooppalaista sopimusoikeutta finanssipalvelujen alalla.

Oikeudenmenettämispäätösten vastavuoroinen tunnustaminen

Säädös

Aloitteella pyritään varmistamaan, että tuomioistuinten rikosoikeudenkäynnissä määräämät oikeudenmenetykset tunnustetaan vastavuoroisesti, jotta ne voidaan panna täytäntöön muualla kuin siinä jäsenvaltiossa, jossa toimenpide on määrätty.

Oikeusapu rikosoikeudenkäynneissä

Säädös

Aloitteessa määritetään yhteiset vähimmäissäännöt, joilla varmistetaan, että rikosoikeudenkäynnissä epäiltynä tai syytettynä olevilla henkilöillä on oikeus saada oikeusapua syytteen nostamisen ja oikeudenkäynnin päättymisen välisenä aikana sekä muutoksenhakumenettelyjen aikana.

Eurooppalaisten työmarkkinaosapuolten kuuleminen samapalkkaisuutta koskevan direktiivin uudelleentarkastelusta

Muu kuin säädös

Koska sukupuolten väliset palkkaerot ovat säilyneet Euroopassa edelleen suurina (noin 18 %), komissio kuulee eurooppalaisia työmarkkinaosapuolia samapalkkaisuutta koskevan periaatteen täytäntöönpanemiseksi annetun EU:n lainsäädännön päivittämisestä.

Eurooppalaisten työmarkkinaosapuolten toisen vaiheen kuuleminen työn, perheen ja yksityiselämän yhteensovittamisesta

Muu kuin säädös

Kuulemisen tuloksista riippuen komissio voi ehdottaa toimenpiteitä, joilla pyritään sekä nostamaan naisten työllisyysastetta, sillä naiset kantavat päävastuun lasten ja muiden huollettavien hoidosta, että vastaamaan väestönkehityksen haasteisiin.

Rikostuomion saaneita kolmansien maiden kansalaisia koskeva eurooppalainen rikosrekisteritietojärjestelmä (ECRIS-TCN)

Säädös

Aloitteella on tarkoitus perustaa rekisteri kolmansien maiden kansalaisista, jotka on tuomittu jäsenvaltioiden tuomioistuimissa.

Tuomioistuimen toimivalta sekä tuomioiden tunnustaminen ja täytäntöönpano avioliittoa ja vanhempainvastuuta koskevissa asioissa

Säädös

Ehdotus on jatkoa asetuksen (EY) N:o 2201/2003 soveltamista koskevalle arvioinnille, ja sillä on tarkoitus muuttaa säädöstä ja asettaa vanhempainvastuuta koskevien päätösten tunnustamista koskevat yhteiset vähimmäisvaatimukset ja poistaa kyseisiä päätöksiä koskevat eksekvatuurimenettelyt.

Vihreä kirja prosessuaalisten vähimmäisoikeuksien mahdollisesta laajentamisesta

Muu kuin säädös

Vihreä kirja, jossa selvitetään tarvetta tarkastella sellaisia epäiltyjen ja syytettyjen henkilöiden prosessuaalisia vähimmäisoikeuksia, joita ei ole käsitelty aikaisemmissa säädösehdotuksissa (prosessuaalisia oikeuksia koskevassa etenemissuunnitelmassa).

Oikeudenkäynti- ja muiden asiakirjojen tiedoksianto jäsenvaltioissa siviili- tai kauppaoikeudellisissa asioissa (asiakirjojen tiedoksianto)

Säädös

Asetuksen (EY) N:o 1393/2007 tarkistuksessa kiinnitetään erityistä huomiota lähettävien ja vastaanottavien viranomaisten toimien vaikuttavuuteen ja keskitytään tiedoksiantopyynnön välittämistä koskevan pyynnön toteuttamiseen käytännössä. Siihen voisi sisältyä yhteisten vähimmäisvaatimusten laatiminen. Aloitteella on tarkoitus myös kumota neuvoston asetus (EY) N:o 1348/2000.

Vihreä kirja siviiliprosessien vähimmäisvaatimuksista ja tarvittavat jatkotoimet

Muu kuin säädös

Tiettyjen vaatimusten ja prosessuaalisten takeiden noudattaminen on ennakkoedellytys rajatylittävälle yhteistyölle siviilioikeudellisissa asioissa. Tätä kysymystä koskevat nykyiset EU:n säädökset eivät ole riittävän kattavia eivätkä johdonmukaisia. Vihreän kirjan odotetaan käynnistävän keskustelua yhteisten vähimmäisvaatimusten käyttöönotosta siviiliprosesseissa EU:ssa.

Katsaus Euroopan unionin kansalaisuuteen vuonna 2013: Edistyminen EU:n kansalaisten oikeuksien käyttöä koskevien esteiden poistamisessa

Muu kuin säädös

Katsauksessa arvioidaan edistymistä sen varmistamisessa, että EU:n kansalaiset voivat käyttää tehokkaasti oikeuksiaan. Arviointi koskee niiden hankkeiden toteuttamista, jotka esitettiin vuoden 2010 katsauksessa, ja lisäksi esitetään uusia toimenpiteitä, joilla voidaan poistaa jäljellä olevat esteet, jotka estävät EU:n kansalaisia käyttämästä oikeuksiaan.

Kertomus Euroopan unionin kansalaisten ja heidän perheenjäsentensä oikeudesta liikkua ja oleskella vapaasti jäsenvaltioiden alueella

Muu kuin säädös

Kertomuksen tavoitteena on esittää kattava katsaus direktiivin 2004/38/EY saattamiseen osaksi kansallista lainsäädäntöä ja täytäntöönpanoon jäsenvaltioissa. Siinä esitetään yleisarvio direktiivin säännösten vaikutuksista ja esitetään mahdollisia kehitysehdotuksia.

Kalastus ja meriasiat

Kalavarojen säilyttäminen meren eliöiden suojelemiseksi toteutettavien teknisten toimenpiteiden avulla

Säädös

Ehdotuksen tarkoituksena on kehittää uusi teknisten toimenpiteiden kehys Atlantille ja Pohjanmerelle yhteisen kalastuspolitiikan uudistamisen seurauksena. Tavoitteena on varmistaa meren elollisten luonnonvarojen suojelu ja lieventää kalastustoiminnan vaikutuksia kalakantaan ja meren ekosysteemeihin. Sillä pyritään nykyisten teknisten toimenpiteiden yksinkertaistamiseen ja yhdistämiseen sekä tarvittaessa niiden parantamiseen. Kyseessä ovat erityisesti tekniset toimenpiteet, jotka on vahvistettu neuvoston asetuksessa (EY) N:o 850/98 ja sen muutossäädöksissä tai jotka sisältyvät neuvoston asetukseen (EY) N:o 1288/2009 ja nykyisiin kantojen elvytyssuunnitelmiin.

Valkoinen kirja merivalvonnasta

Muu kuin säädös

Tiedonannossa tarkastellaan edistymistä ja ehdotetaan jatkotoimia. Siinä määritetään merenkulkualan yhteisen tietojenvaihtojärjestelmän perustamisesta johtuvat rahoitusvaikutukset.

Yhdennetty merivalvonta: Yhteisen tietojenvaihtojärjestelmän toteuttaminen ja sen rahoitusvaikutukset

Muu kuin säädös

Tiedonannossa tarkastellaan edistymistä ja ehdotetaan lisätoimia. Siinä määritetään merenkulkualan yhteisen tietojenvaihtojärjestelmän perustamisesta johtuvat rahoitusvaikutukset.

Pitkän aikavälin suunnitelmien vahvistaminen tai tarkistaminen tietyille kalakannoille ja kyseistä kantaa hyödyntäville kalastuksille (useita lajeja kattavat suunnitelmat)

Säädös

Nämä useita lajeja kattava suunnitelmat käsittävät monia kalakantoja, jotka ovat samojen kalastusten kohteena samalla alueella. Suunnitelmat perustuvat uudistetun yhteisen kalastuspolitiikan periaatteisiin.

EU:n taloudellisten etujen suojaaminen

Euroopan unionin taloudellisten etujen suojaaminen tehostamalla hallinnollisia ja rikosoikeudellisia menettelyjä, mukaan lukien keskinäinen avunanto

Säädös

Tietojenvaihtoa, keskinäistä avunantoa ja todisteiden keräämistä koskevat säännöt, jotka eivät vielä kuuluneet taloudellisten etujen suojaamista koskevan vuoden 2012 aloitteen piiriin; SEUT-sopimuksen 325 artiklan 4 kohta.

Euroopan syyttäjänviraston perustaminen suojelemaan unionin taloudellisia etuja

Säädös

Tällä aloitteella on tarkoitus laatia puitteet ja edellytykset Euroopan syyttäjäviraston perustamiselle, jonka tehtävänä on keskittyä unionin taloudellisten etujen suojaamiseen.

Aluepolitiikka; työllisyys, sosiaaliasiat ja osallisuus; maatalous ja maaseudun kehittäminen; kalastus ja meriasiat

Kumppanuussopimukset jäsenvaltioiden kanssa

Säädös

Komission ja kunkin jäsenvaltion välisissä kumppanuussopimuksissa esitetään kumppanien ja komission sitoumukset kansallisella ja alueellisella tasolla. Ne ovat yhteydessä Eurooppa 2020 -strategiaan ja kansallisiin uudistusohjelmiin. Niissä vahvistetaan yhdenmukainen lähestymistapa aluekehitykseen, jota tuetaan koheesiopolitiikan, maaseudun kehittämisen ja meri- ja kalastuspolitiikan varoin, ja ne sisältävät tavoitteita, strategisia investointeja ja ehtoja.

Verotus ja tulliliitto

Aloite rajatylittäviä veroriitoja koskevasta välimiesmenettelystä

Säädös

Nykyisistä instrumenteista (välimiesmenettelyä koskeva yleissopimus ja kaksinkertaista verotusta koskevat sopimukset EU:n ja jäsenvaltioiden välillä) huolimatta EU:ssa on edelleen liian monia pitkäkestoisia ja ratkaisemattomia kaksinkertaista verotusta koskevia riita-asioita.

Tulliseuraamukset

Säädös

Aloitteen tavoitteena on tehostaa tullisäännösten noudattamista lähentämällä rikosten määrittelyä ja luokittelua ja niistä määrättävien tulliseuraamusten tasoa sekä varmistaa talouden toimijoiden tasapuolinen kohtelu tulliseuraamusten osalta.

Kauppa

EU:n kaupan suojakeinojen päivittäminen

Säädös

Tarkoitus on muuttaa polkumyynnin ja tukien vastaisia perusasetuksia.

Liikenne

Sähköiset rahtikirjat (e-Freight)

Säädös / muu kuin säädös

Aloitteen tavoitteena on luoda asianmukaiset puitteet, joilla yksinkertaistetaan tavaroiden fyysiseen virtaan liittyvää sähköistä tietovirtaa ja jolla tuetaan multimodaalista rahtiliikennettä koskevaa suunnittelua, toteutusta, seurantaa ja raportointia. Pyrkimys on varmistaa vastuu intermodaalisissa kuljetuksissa ja edistää turvallista ja puhdasta rahtiliikennettä.

EU:n tulevan satamapolitiikan puitteet ja säädösehdotukset

Säädös / muu kuin säädös

Aloitteen avulla satamat pystyvät käsittelemään tehokkaammin kasvavia rahtimääriä, jotta logistiikkaketjut pysyvät saumattomina. Tarkoitus on tarkastella satamapalvelujen tarjontaa koskevia rajoituksia uudelleen ja lisätä satamien rahoituksen avoimuutta, selventää julkisen rahoituksen käyttökohteet eri satamatoimintojen osalta, jotta voidaan välttää kilpailun vääristyminen. Lisäksi on tarkoitus laatia yhteisesti hyväksyttävät puitteet, jotka koskevat satamatyöntekijöiden koulutusta eri satamatoiminnoissa.

Maantieliikenteen sisämarkkinapaketti:

1) Kertomus tierahtimarkkinoiden tilanteesta

Muu kuin säädös

Kertomuksessa analysoidaan tierahtimarkkinoiden tilannetta ja arvioidaan valvonnan tehokkuutta ja alan työolojen kehitystä. Siinä arvioidaan myös sääntöjen yhdenmukaistamisessa mm. täytäntöönpanon ja tienkäyttömaksujen sekä sosiaali- ja turvallisuuslainsäädännön alalla saavutettua edistymistä ja tarvittavia jatkotoimia. Siinä määritetään, miten ja minkälaista aikataulua noudattaen kabotaasiliikenteen markkinoita voidaan vapauttaa lisää.

2) Pääsy tierahtimarkkinoille ja pääsy tieliikenteen harjoittajan ammattiin

Säädös

Paketti avaa kabotaasimarkkinoita edelleen. Tällaisella markkinoiden avaamisella toimintaa voidaan tehostaa merkittävästi vähentämällä ajoneuvojen kulkemista tarpeettomasti tyhjänä. Se voi sisältää kabotaasiliikenteeseen palkattuja liikkuvia työntekijöitä koskevia sääntöjä, jotta voidaan varmistaa tasapuolinen kilpailu. Sillä voidaan myös laajentaa ammattiin pääsyä koskevia nykyisiä sääntöjä (esim. rahdin huolitsijoihin) ja yhdenmukaistaa sääntöjä lisää (esim. perustaminen ja taloudelliset edellytykset). Ehdotuksella muutetaan markkinoillepääsyä koskevaa asetusta (EY) N:o 1072/2009 ja ammatin harjoittamista koskevaa asetusta (EY) N:o 1071/2009.

3) Kaupallisen maantieliikenteen alalla määrättäviä seuraamuksia ja niiden täytäntöönpanoa koskevat vähimmäissäännöt

Säädös

Direktiivissä laaditaan yhteiset vähimmäissäännöt, jotka koskevat rikkomisten ja seuraamusten, myös rikosoikeudellisten seuraamusten, määrittelyä kaupallisen maantieliikenteen alalla. Tällaisella yhdenmukaistamisella pyritään vähentämään kilpailun vääristymistä ja epätasapuolista kohtelua silloin, kun rikkomiseen on syyllistytty.

4) Tieliikenteen ajoneuvoihin sovellettavat maksujärjestelmät

Säädös

Aloitteella edistetään etäisyyksiin perustuvien tiemaksujen järjestelmällisempää käyttöä, joissa otetaan huomioon infrastruktuuri- ja ulkoiset kustannukset ”saastuttaja maksaa”- ja ”käyttäjä maksaa” periaatteiden mukaisesti. Siinä tarkastellaan vähittäistä siirtymistä kuorma-autoihin sovellettavaan yhdenmukaiseen maksujärjestelmään, joka voisi korvata EU:n nykyiset aikaan perustuvat maksut (eurovinjetti ja kansalliset vinjetit) ja mahdollisesti muita maksuja (kuten ajoneuvoverot). Aloite voi sisältää matkustajilta perittävien maksujen oikeudelliset puitteet. Siihen voi myös sisältyä säännöksiä sähköisistä tietulleista, jos niiden täyttä yhteentoimivuutta ei ole saavutettu siihen mennessä direktiivin 2004/52/EY perusteella.

Suunnitellut aloitteet vuonna 2014

Otsake

Aloitetyyppi

Kuvaus soveltamisalasta ja tavoitteista

Laajentumis- ja naapuruuspolitiikka

Vuotuinen laajentumispaketti 2014

Muu kuin säädös

Neuvosto on pyytänyt komissiota raportoimaan säännöllisesti ehdokasmaista ja mahdollisista ehdokasmaista. Neuvosto voi määritellä tämän strategia-asiakirjan perusteella laajentumisen tärkeimmät strategiset linjaukset kunkin vuoden lopulla. Laajentumispaketti sisältää myös arvioinnin Kroatian edistymisestä liittymisvalmisteluissa.

Ympäristö

Jätelainsäädännön tavoitteet

Säädös

Tarkoituksena on ehdottaa jätelainsäädännön (jätteitä koskeva direktiivi ja jätevirtaa koskevat direktiivit) mukaisten tavoitteiden tarkistamista, jotta voidaan parantaa EU:n resurssitehokkuutta.

Kaatopaikkadirektiivin mukaiset jätteen määrän vähentämistavoitteet

Säädös

Tarkoituksena on tarkistaa nykyisiä kaatopaikoille sijoitettavan jätteen määrän vähentämistä koskevia tavoitteita ja ehdottaa uusia vähentämistavoitteita muille jätevirroille, jotta jätteiden sijoittaminen kaatopaikoille voitaisiin lopettaa vuoteen 2050 mennessä.

Ympäristövastuu

Säädös / muu kuin säädös

Tarkoitus on arvioida ympäristövastuudirektiivin täytäntöönpanoa ja tarkistaa sitä tarvittaessa.

Luonnon monimuotoisuutta koskeva strategia

Muu kuin säädös

Jatkotoimet käsittävät vuoteen 2020 ulottuvan luonnon monimuotoisuutta koskevan strategian väliarvioinnin.

Oikeus, perusoikeudet ja kansalaisuus

Vihreä kirja kansainvälisestä yksityisoikeudesta

Muu kuin säädös

Vihreä kirja tuomiovallasta, sovellettavasta lainsäädännöstä ja tuomioiden tunnustamisesta yritysten, yhteenliittymien ja muiden oikeushenkilöiden rekisteröintiä ja siirtämistä koskevissa asioissa.

Unionin voimassa olevan siviiliprosessilainsäädännön johdonmukaisuuden parantaminen

Säädös

Tarkoituksena on varmistaa, että eurooppalaiset siviiliprosessit ovat johdonmukaisia, ja asettaa yhteiset vähimmäisvaatimukset siviiliprosesseille.

Verotus ja tulliliitto

EU:n sisäistä kauppaa koskevan lopullisen verotusjärjestelmän laatiminen

Säädös

Ehdotuksessa määritetään uusi lopullinen alv-järjestelmä, jota sovelletaan EU:n sisäisessä kaupassa, ja lopetetaan nykyisten siirtymäjärjestelyjen soveltaminen. Ehdotus liittyy EU:n alv-järjestelmän uudistamiseen, joka johtaa tehokkaampaan ja vakaampaan verotusjärjestelmään sisämarkkinoilla.

Liikenne

Älykkäät lippupalvelut sekä eri liikennemuodot yhdistävät aikataulu-, matkustajatiedotus- ja verkkovarausjärjestelmät

Säädös / muu kuin säädös

Säädösehdotuksen on suunniteltu sisältävän sääntöjä tietojensaannista, tietojenvaihdosta ja vastuusta.

Typen oksidien rajoittaminen lentoliikenteessä

Säädös / muu kuin säädös

Komission on tarkoitus puuttua lentoliikenteen aiheuttamiin typpioksidipäästöihin perusteellisen tieteellisen arvioinnin jälkeen.

Liite II: Yksinkertaistamista ja hallinnollisen rasituksen vähentämistä koskevat aloitteet

Nro

Otsake

Aloitetyyppi

Aloitteeseen sisältyvä yksinkertaistaminen ja hallinnollisen rasituksen vähentäminen

Yksinkertaistamisesta tai hallinnollisen rasituksen vähentämisestä hyötyvät sidosryhmät

Ennakoitu hyväksymisajankohta

Maatalous

1.

Täydentävien ehtojen piiriin kuuluvia YMP-maksuja koskevat täytäntöönpanosäännöt

Säädös

Nykyisen lainsäädännön mukaan (asetukset (EY) N:o 1122/209 ja (EU) N:o 65/2011) jäsenvaltiot voivat päättää olla soveltamatta täydentävistä ehdoista johtuvia seuraamuksia silloin, kun vaatimusten laiminlyönti katsotaan vähäiseksi tai kun täydentävistä ehdoista johtuvat seuraamukset ovat enintään 100 euroa. Molemmissa tapauksissa viranomaisten on sen jälkeen aina (ts. 100 %:ssa tapauksia) tarkastettava, onko laiminlyönti päättynyt. Lissabonin sopimuksen mukaisesti yksinkertaistaminen tapahtuu luopumalla velvoitteesta suorittaa seurantatarkastukset vähäisen rikkomisen tapauksessa ja supistaa seurantatarkastusastetta 20 prosenttiin riskianalyysin perusteella niiden maatilojen osalta, joille täydentävien ehtojen perusteella määrätyt seuraamukset ovat enintään 100 euroa.

Jäsenvaltioiden viranomaiset ja maanviljelijät

2012

Digitaalistrategia

2.

Sähköistä tunnistamista ja todentamista sekä sähköisiä allekirjoituksia koskevat yleiseurooppalaiset puitteet

Säädös

Tarkoitus on parantaa sähköisten allekirjoitusten käytettävyyttä ja varmistaa mahdollisuus todelliseen rajatylittävään yhteentoimivuuteen kansallisten sähköisten henkilökorttien vastavuoroisen tunnustamisen ja hyväksymisen kautta. Sähköisestä allekirjoituksesta pitäisi tulla yhtä helppokäyttöinen kuin käsinkirjoitetusta, jotta helpotetaan sähköisiä maksutapahtumia kansallisten, yritysten ja viranomaisten välillä. Kansallisten sähköisten henkilökorttien vastavuoroinen tunnustaminen ja hyväksyminen koko EU:ssa antaisi kansalaisille ja yrityksille mahdollisuuden käyttää kansallisia sähköisiä henkilötunnuksiaan kaikissa jäsenvaltioissa kansallisten viranomaisten tarjoamien verkkopalvelujen käyttöön ja nopeuttaisi menettelyjä tuntuvasti.

Yritykset, kansalaiset ja viranomaiset

2012

Työllisyys, sosiaaliasiat ja osallisuus

3.

Eurooppayhtiön sääntöjen täydentäminen henkilöstöedustuksen osalta

Säädös

Tavoitteena on osoittaa mahdollisia parannuksia 8. lokakuuta 2001 annettuun neuvoston direktiiviin 2001/86/EY ja yksinkertaistaa näin eurooppayhtiöiden (SE) henkilöstöedustusjärjestelyjä. Työmarkkinaosapuolten kuulemisen tulosten perusteella tehtävillä mahdollisilla muutoksilla yksinkertaistetaan mm. henkilöstöedustusta eurooppayhtiön rekisteröitymisen jälkeisissä muutoksissa, kansallisen ja kansainvälisen tason edustuksen välistä suhdetta ja osallistumista konsernitasolla.

Yritykset ja työtekijät

2013

4.

Eurooppaosuuskunnan sääntöjen täydentäminen henkilöstöedustuksen osalta

Säädös

Tavoitteena on osoittaa mahdollisuudet yksinkertaistaa neuvoston direktiiviä 2003/72/EY. Työmarkkinaosapuolten kuulemisen tulosten perusteella tehtävät mahdolliset muutokset voivat sisältää mm. vakiosääntöjen soveltamisen euroopaosuuskunnan (SCE) perustamishetkellä, parannetun mekanismin henkilöstöedustuksen mukauttamiseksi SCE:n muutoksiin, jäsenvaltiokohtaisen minimihenkilöstömäärän vahvistaminen oikeudelle osallistua erityiseen neuvotteluryhmään ja/tai neuvotteluaikojen lyhentämisen ja Euroopan ja kansallisen tason henkilöstöedustuksen välisten yhteyksien kehittämisen.

Yritykset ja työtekijät

2013

Energia

5.

Raportointi EU:n sisäisistä ydinmateriaalien siirroista

Säädös

Tarkoitus on varmistaa, että Euroopan ydinala voi hyötyä täysimääräisesti sisämarkkinoista. Nykyinen ennakkolupajärjestelmä, jota sovelletaan ei-sensitiivisen ydinmateriaalin siirtoihin EU:n sisällä, ei ole oikeasuhteinen keino kerätä tarvittavat tiedot, jotta voidaan täyttää lisäpöytäkirjasta (AP) johtuvat jäsenvaltioiden velvoitteet IAEA:ta kohtaan. Osa vaihtoehdoista perustuu siihen, että lupamenettely korvattaisiin raportointimenettelyllä. Valitun lähestymistavan tulisi vähentää jäsenvaltioiden viranomaisiin ja yrityksiin kohdistuvaa hallinnollista rasitusta.

Jäsenvaltioiden viranomaiset ja yritykset

2012

Euroopan tilastot

6.

Muita kuin rahoitustilejä koskeva julkisyhteisöjen neljännesvuositilinpito

Säädös

Tavoitteena on vähentää jäsenvaltioiden viranomaisten raportointivelvoitteita. Muita kuin rahoitustilejä koskevaan julkisyhteisöjen neljännesvuositilinpitoon (asetus (EY) N:o 1221/2002) liittyvät tiedot on tarkoitus esittää pelkästään yhdessä taulukossa eikä nykyisellä tavalla kahdessa eri taulukossa.

Jäsenvaltion viranomaiset

2012

7.

Maatilojen rakennetutkimukset (vuoden 2013 jälkeen)

Säädös

Asetukseen (EY) N:o 1166/2008 liittyvien rasitusten vähentäminen a) tutkimusten suunnittelun avulla ja b) tarjoamalla mahdollisuus käyttää sopivia olemassa olevia lähteitä ja maatilarekistereitä.

Maanviljelijät ja jäsenvaltioiden viranomaiset

2012

Terveys- ja kuluttaja-asiat

8.

Elintarvikeketjun virallinen valvonta

Säädös

Asetuksen (EY) N:o 882/2004 tarkistamista koskevan ehdotuksen tarkoituksena on yksinkertaistaa ja virtaviivaistaa nykyistä sääntelykehystä, jotta voidaan tehostaa jäsenvaltioiden harjoittamaa elintarvikeketjun virallista valvontaa ja samalla aiheuttaa mahdollisimman vähän rasitteita toimijoille. Valvontaresurssien tehokkaammalla käytöllä edesautetaan kriisien ehkäisemistä ja samalla rajoitetaan sen noudattamisesta talouden toimijoille aiheutuneita kustannuksia ja varmistetaan tasapuoliset toimintaedellytykset. Tarkistukset koskevat myös direktiivejä 96/23/EY, 97/78/EY ja 91/496/ETY.

Jäsenvaltioiden viranomaiset, toimijat ja vientiä harjoittavat kolmannet maat

2012

9.

Siementen ja lisäysaineiston kaupan pitäminen siemenalan innovoinnin lisäämiseksi

Säädös

Aloitteella pyritään edistämään innovointia, vähentämään hallinnollista kokonaisrasitusta ja joustavoittamaan sääntelykehystä globalisaatiota, erikoistumista ja maataloushyödykkeiden uusien käyttötapojen kehittämistä varten. Samalla otetaan huomioon muutokset maatalouden ja luonnonympäristön vuorovaikutusta koskevissa yhteiskunnan odotuksissa. Tarkoituksena on uudenaikaistaa ja yksinkertaistaa lainsäädäntöä siten, että siemeniä ja kasvinlisäysaineistoa koskevat 12 direktiiviä korvataan yhdellä säädöksellä.

Lajikkeiden kasvattajat, siementen ja lisäysaineiston toimittajat, maanviljelijät ja muut käyttäjät, maatalouden raaka-aineiden jalostajat, loppukuluttajat, jäsenvaltioiden viranomaiset ja yhteisön kasvilajikevirasto

2012

10.

Kliinisten kokeiden käyttö kliinisen tutkimuksen ja innovoinnin edistämiseen lääkealalla

Säädös

Kliinisiä kokeita koskevan direktiivin 2001/20/EY tarkistamisen tavoitteena on lisätä osaamista ja innovaatioita kliinisten kokeiden alalla. Todennäköisesti tarkasteltavat aiheet ovat: hallinnollisten viiveiden vähentäminen, eri puolilla EU:ta tehtävien päätösten erojen poistaminen ja raportointimenettelyjen virtaviivaistaminen.

Yritykset (tuottajat) ja jäsenvaltioiden viranomaiset

2012

11.

Paketti, johon sisältyy:

1) Eläinlääkkeitä koskevaa lainsäädäntöä

Säädös

Parannetaan lääkkeiden saatavuutta markkinoilla erityisesti vähemmän tärkeiden eläinlajien tautien tai harvoin esiintyvien tautien hoitamiseksi. Tavoitteena on vähentää yrityksiin kohdistuvaa rasitusta virtaviivaistamalla eläinlääkkeiden hyväksyntämenettelyjä. Samalla otetaan huomioon kansanterveyttä, eläinten terveyttä ja ympäristöä koskevat näkökohdat.

Maanviljelijät, eläinlääkkeiden valmistajat, jakelijat, jäsenvaltioiden viranomaiset

2012

12.

2) Lääkerehulainsäädäntöä

Säädös

Lääkerehulainsäädännön (90/167/ETY) tarkistamisella pyritään selventämään soveltamisalaa suhteessa muuhun rehu- ja eläinlääkelainsäädäntöön, arvioimaan eläinlääkkeenä antamisen ja lääkerehuna antamisen välistä suhdetta sekä arvioimaan eläinlääkkeiden erilaisten antotapojen kustannuksia, turvallisuutta ja tehokkuutta. Aloitteella pyritään luomaan EU:hun tasapuoliset toimintaedellytykset, joilla varmistetaan lääkerehujen turvallinen ja tehokas käyttö.

Maanviljelijät, lääkerehun tuottajat, jakelijat, jäsenvaltioiden viranomaiset

2012

13.

Elintarvikesekoitukset ja lihantarkastukset (hygieniapaketti)

Säädös

Elintarvikesekoitukset

Tavoitteena on saattaa nykyiset elintarvikesekoitusten tuontiin sovellettavat eläinten terveyttä koskevat säännöt vastaamaan kansanterveyssääntöjä ja kehittää kilpailua kolmansien maiden ja jäsenvaltioiden välillä. Aloitteeseen sisältyy terveystodistus, joka koskisi sekä ihmisten että eläinten terveyttä ja kaikentyyppisiä eläinperäisiä elintarvikkeita (hallinnollisen rasituksen yksinkertaistaminen).

Lihantarkastukset

Tarkoituksena on tarkastella uudelleen lihantarkastuksia, jotta voidaan sopeutua tiettyjen zoonoosien epidemiologisen tilanteen kehitykseen. Uusiin kehittymässä oleviin riskeihin olisi vastattava paremmin, kun taas vähäiset riskit voidaan jättää vähemmälle huomiolle. Näin voidaan yksinkertaistaa menettelyä ja vähentää viranomaisille aiheutuvaa rasitusta. Viennin helpottamiseksi aloitetta valmisteltaessa kuullaan tärkeimpiä kauppakumppaneita kolmansissa maissa.

Yritykset, EU:n sisäisen kaupan harjoittajat, maahantuojat, kuluttajat, jäsenvaltioiden viranomaiset, komissio

2012

Sisäasiat

14.

EU:n maahanmuuttosäännöstö

Direktiivi 2009/50/EY, direktiivi 2005/71/EY, direktiivi 2004/114/EY, direktiivi 2003/19/EY ja direktiivi 2003/86/EY

Säädös

Koko maahanmuuttolainsäädännön kodifiointi aloittaen viidestä voimassa olevasta laillista maahanmuuttoa koskevasta direktiivistä. Tällä tavoin parannetaan säädösten johdonmukaisuutta, lisätään avoimuutta ja mahdolliset puutteet voidaan määrittää. Konsolidoinnissa otetaan huomioon direktiivien soveltamista koskevien tulevien kertomusten tulokset.

Jäsenvaltioiden viranomaiset, kolmansien maiden kansalaiset, jotka ovat jo muuttaneet EU:hun ja jotka harkitsevat muuttamista, työnantajat, tutkimuslaitokset

2013

15.

Schengenin rajasäännöstön tarkistaminen (asetus (EY) N:o 81/2009)

Säädös

Useiden muutosten koontaminen yhdeksi säädökseksi, mukaan lukien säädös viisumitietojärjestelmän käytöstä ja vuoden 2011 muutokset.

Jäsenvaltioiden viranomaiset

2013

Teollisuus ja yrittäjyys

16.

Henkilönsuojaimet

Säädös

Direktiivin 89/686/ETY uudelleentarkastelu ja saattaminen vastaamaan uutta tuotteiden kaupan pitämistä koskevaa oikeudellista kehystä. Direktiivin soveltamisalan selventäminen, jotta valmistajien, markkinavalvontaviranomaisten ja ilmoitettujen laitosten olisi helpompi soveltaa sitä. Terveys- ja turvallisuusvaatimusten ja vaatimustenmukaisuuden arviointimenettelyjen yksinkertaistaminen.

Yritykset (valmistajat)

2012

17.

Henkilökuljetukseen tarkoitetut köysiratalaitteistot

Säädös

Direktiivin 2000/9/EY uudelleentarkastelu ja saattaminen vastaamaan uutta tuotteiden kaupan pitämistä koskevaa oikeudellista kehystä. Direktiivin sanamuodon yksinkertaistaminen selventämällä tärkeimpiä käsitteitä ja määritelmiä sekä soveltamisalaa, jotta tekstistä tulisi johdonmukaisempi ja valmistajien, kansallisten viranomaisten ja kaikkien sidosryhmien olisi helpompi soveltaa sitä.

Yritykset (valmistajat)

2012

18.

Lannoitteet

Säädös

Yksinkertaistetaan lannoitteiden markkinoillepääsymenettelyjä, mukaan lukien uudet lannoitetyypit, kasvualustat ja maanparannusaineet, ja vähennetään yritysten ja viranomaisten hallinnollista rasitusta kumoamalla asetus (EY) N:o 2003/2003. Näin helpotetaan myös kauppaa kolmansien maiden kanssa.

Yritykset (valmistajat)

2012

19.

Liikkuvat työkoneet

Muu kuin säädös

Liikkuvien työkoneiden uusi pakokaasupäästövaatimus vaiheessa IV tulee pakolliseksi 1. tammikuuta 2014. Vuotta tätä ennen tyyppihyväksyntä voidaan myöntää vain vaiheen IV vaatimukset täyttäville työkoneille. Uudet eritelmät näiden työkoneiden testaamiseksi on tarkoitus ottaa käyttöön direktiivin 97/68/EY avulla.

Jäsenvaltioiden viranomaiset (tekniset yksiköt) ja yritykset (valmistajat)

2012

Sisämarkkinat ja palvelut

20.

Eurooppayhtiön säännöt

Säädös

Asetukseen (EY) N:o 2001/2157 sisältyvien eurooppayhtiön sääntöjen yksinkertaistaminen osana mahdollista lainsäädännön uudelleentarkastelua.

Tiedonantovaatimusten vähentäminen raportoinnin, tietojen julkaisun, riippumattomien asiantuntijoiden käytön ja kokouksia koskevien vaatimusten osalta.

EU:n yritykset, jotka aikovat ottaa oikeudelliseksi muodokseen eurooppayhtiön tai joiden oikeudellinen muoto on jo eurooppayhtiö

2013

Oikeus, perusoikeudet ja kansalaisuus

21.

Euroopan parlamentin vaalit

Säädös

Tarkoitus on vähentää kansalaisiin ja kansallisiin viranomaisiin kohdistuvaa vaaliprosessista aiheutuvaa hallinnollista rasitusta (direktiivi 93/109/EY) ja tehostaa nykyistä mekanismia, jolla valvotaan kieltoa äänestää kahdessa eri jäsenvaltiossa samoissa Euroopan parlamentin vaaleissa.

Kansalaiset ja jäsenvaltioiden viranomaiset

2012

22.

Pakettimatkat, pakettilomat ja pakettikiertomatkat

Säädös

Neuvoston direktiiviä 90/314/ETY tarkistetaan, jotta voidaan nykyaikaistaa sääntöjä, joilla suojellaan erityisesti internetin kautta pakettimatkoja ostavia kuluttajia, ja helpottaa pakettimatkojen ostamista toisista jäsenvaltioista.

Koko järjestelmän soveltamista vain yhdessä jäsenvaltiossa pakettimatkoja tarjoaviin pieniin ja mikroyrityksiin voidaan yksinkertaistaa ja keventää.

Kansalaiset ja kuluttajat

2012

23.

Oikeudenkäynti- ja muiden asiakirjojen tiedoksianto jäsenvaltioissa siviili- tai kauppaoikeudellisissa asioissa

Säädös

Asiakirjojen tiedoksiannosta siviili- tai kauppaoikeudellisissa asioissa annetun asetuksen (EY) N:o 1393/2007 tarkistamisessa keskitytään lähettävien ja vastaanottavien viranomaisten toimien vaikuttavuuteen ja tiedoksiantopyynnön välittämistä koskevan pyynnön toteuttamiseen käytännössä. Tähän voi sisältyä yhteisten vähimmäisvaatimusten laatiminen.

Yksinkertaistaminen tapahtuu sähköisen sovelluksen käyttöönoton kautta (nopeampi prosessi, vähemmän byrokratiaa) ja yhdenmukaistamalla eri asiakirjojen tiedoksiantotavat.

Kansalaiset ja jäsenvaltioiden viranomaiset

2013

24.

Unionin voimassa olevan siviiliprosessioikeuden johdonmukaisuuden parantaminen

Säädös

Tarkoituksena on varmistaa, että eurooppalaiset siviiliprosessit ovat johdonmukaisia, ja asettaa yhteiset vähimmäisvaatimukset siviiliprosesseille.

Kansalaiset ja jäsenvaltioiden viranomaiset

2014

Kalastus ja meriasiat

25.

Pitkän aikavälin suunnitelmat tietyille kalakannoille ja kyseistä kantaa hyödyntäville kalastuksille (useita lajeja kattavat suunnitelmat)

Säädös

Tavoitteena on vähentää useita lajeja kattavia suunnitelmia koskevien säädösten määrää. Sääntelystä tulee näin yksinkertaisempaa ja selvempää kalastajille. Viranomaisten suorittamaa suunnitelmien valvontaa ja täytäntöönpanoa helpotetaan.

Kalastajat ja jäsenvaltioiden viranomaiset

2013

26.

Kalavarojen säilyttäminen meren eliöiden suojelemiseksi toteutettavien teknisten toimenpiteiden avulla

Säädös

Yksinkertaistaminen toteutetaan poistamalla nykyisistä teknisistä toimenpiteistä tarpeettomat tai täytäntöönpanokelvottomat osat ja ottamalla uudessa sääntelykehyksessä käyttöön tavoitteisiin perustuva lähestymistapa, jossa todistustaakka on sidosryhmillä.

Kalastusteollisuus (kalastajat), kansalliset viranomaiset, valvontaelimet ja tieteelliset tutkimuslaitokset

2013

Liikenne

27.

Matkustaja-alusten turvallisuuden tarkistaminen

Säädös

Tavoitteena on kansainvälisen/kotimaan matkustajaliikenteen erityyppisten matkustaja-alusten turvallisuuden parantaminen ja kilpailun vääristymisen välttäminen. Nykyistä sääntelykehystä yksinkertaistetaan ja selvennetään poistamalla nykyisin pieniin aluksiin ja liikenteenharjoittajiin sovellettava liiallinen sääntely.

Kaikki meriliikenneketjun toimijat: alukset, miehistöt, varustamot, rahtiliikenteen harjoittajat, satamayhteisöt, monet jäsenvaltioiden viranomaiset (sääntely-, puolustus- tutkimus-, pelastuspalvelu-, saasteidentorjuntayksiköt jne.), rannikkoalueet, kalastusalukset, meriympäristö yleensä, kansalaiset, komissio ja EU:n erillisvirastot

2012

28.

Yhtenäinen eurooppalainen ilmatila

Säädös

Tavoitteena on sovittaa paremmin yhteen yhtenäisestä eurooppalaisesta ilmatilasta annettu sääntelykehys (asetukset (EY) N:o 549–552/2004) ja Euroopan lentoturvallisuusviraston perustamisesta annettu asetus (asetus (EY) N:o 216/2008). Vuoden 2009 SES2-paketissa ei tarkistettu riittävästi aikaisempaa lainsäädäntöä, mikä johti teknisiä kysymyksiä koskevan sääntelyn epäselvyyteen.

Kaikki ilmailualan toimijat

2014

Liite III: Luettelo peruutetuista vireillä olevista ehdotuksista 2

Nro

KOM / SEC / Toimielinten välinen viite

Otsake

Perustelut

Komission ehdotuksen julkaisuviite EUVL:ssä

Laajentuminen ja naapuruuspolitiikka

1.

KOM(2007) 0743 - osa 1 2007/0255/APP 2007/0255 (AVC)

Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Serbian tasavallan välisen vakautus- ja assosiaatiosopimuksen allekirjoittamisesta

Peruutetaan teknisistä syistä. Sopimus allekirjoitettiin 29. huhtikuuta 2008. Ehdotus esitettiin yhdessä KOM(2007) 743-2 -asiakirjan kanssa, joka koski Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Serbian tasavallan välisen vakautus- ja assosiaatiosopimuksen allekirjoittamista. Se on kuitenkin edelleen voimassa, sillä ratifiointiprosessi etenee jäsenvaltioissa.

Viittaus hyväksymiseen EU:ssa: EUVL C 55, 28.2.2008, s. 5.

Ympäristö

2.

KOM(2004) 532 2004/0183/COD

Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi kivutonta ansastusta koskevien standardien käyttöön ottamisesta eräiden eläinlajien osalta

Euroopan parlamentin hylkäämä ehdotus. Komissio pohtii muita vaihtoehtoja.

Viittaus hyväksymiseen EU:ssa: EUVL C 13, 19.1.2005, s. 6.

Sisäasiat

3.

KOM(2009) 90 2009/0025/COD

Ehdotus neuvoston asetukseksi Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehdyn yleissopimuksen muuttamisesta pitkäaikaiseen oleskeluun tarkoitetun viisumin ja Schengenin tietojärjestelmän kuulutusten osalta

Peruutetaan teknisistä syistä. Koska oikeusperusta ja menettely muuttui joulukuussa 2009, ehdotus sisällytettiin menettelyyn KOM(2009) 91. Uusi ehdotus hyväksyttiin asetuksena (EU) N:o 265/2010, annettu 25. maaliskuuta 2010, Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehdyn yleissopimuksen ja asetuksen (EY) N:o 562/2006 muuttamisesta sellaisten henkilöiden liikkumisen osalta, joilla on pitkäaikaiseen oleskeluun tarkoitettu viisumi.

Viittaus hyväksymiseen EU:ssa: EUVL C 76, 25.3.2010, s. 20.

4.

KOM(2009) 554

Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi kansainvälisen suojelun myöntämistä tai poistamista koskevissa menettelyissä jäsenvaltioissa sovellettavista vähimmäisvaatimuksista (uudelleenlaatiminen)

Vanhentunut. Korvattu uudelleenlaaditulla ehdotuksella KOM(2011) 319.

Viittaus hyväksymiseen EU:ssa: EUVL C 26, 28.1.2011, s. 16.

5.

KOM(2009) 618

Ehdotus neuvoston päätökseksi yhteisön puolesta hyväksyttävästä, Yhdistyneiden Kansakuntien korruption vastaisen yleissopimuksen sopimusvaltioiden (Dohassa Qatarissa 9–13 päivänä marraskuuta 2009 järjestettävässä) konferenssin kolmannessa istunnossa vahvistettavasta Yhdistyneiden Kansakuntien korruption vastaisen yleissopimuksen täytäntöönpanon arviointimekanismia koskevasta kannasta

Vanhentunut. Yhdistyneiden Kansakuntien korruption vastaisen yleissopimuksen sopimusvaltioiden Dohassa 9.–13. marraskuuta 2009 pidetyssä konferenssin kolmannessa istunnossa hyväksyttiin arviointimekanismia koskeva päätöslauselma 3/1.

Viittaus hyväksymiseen EU:ssa: EUVL C 26, 28.1.2011, s. 14.

6.

KOM(2008) 676

Ehdotus neuvoston päätökseksi elintärkeiden infrastruktuureiden varoitusjärjestelmästä (CIWIN)

CIWIN-järjestelmä on nyt määritetty vapaaehtoisuuteen perustuvaksi järjestelmäksi, jossa ei käsitellä henkilötietoja tai turvaluokiteltuja tietoja. Näistä syistä oikeusperustaa ei tarvita järjestelmän toimintaa varten ja ehdotus peruutetaan.

Sisämarkkinat ja palvelut

7.

KOM(2000) 412 lopullinen - 2000/0177/CNS

Ehdotus neuvoston asetukseksi yhteisöpatentista

Korvattu uudemmilla ehdotuksilla KOM(2011) 215: Ehdotus asetukseksi yhtenäisen patenttisuojan luomiseksi toteutettavasta tiiviimmästä yhteistyöstä, ja KOM(2011) 216: Ehdotus asetukseksi yhtenäisen patenttisuojan luomiseksi toteutettavasta tiiviimmästä yhteistyöstä käännösjärjestelyjen osalta

EUVL C 337E, 28.11.2000, s. 278–290.

8.

KOM(2003) 827 2003/0326/CNS

Ehdotus neuvoston päätökseksi yhteisöpatenttiriitoja koskevan toimivallan antamisesta yhteisöjen tuomioistuimelle

Vanhentunut uudempien ehdotusten vuoksi: KOM(2011) 215: Ehdotus asetukseksi yhtenäisen patenttisuojan luomiseksi toteutettavasta tiiviimmästä yhteistyöstä, ja KOM(2011) 216: Ehdotus asetukseksi yhtenäisen patenttisuojan luomiseksi toteutettavasta tiiviimmästä yhteistyöstä käännösjärjestelyjen osalta

Viittaus hyväksymiseen EU:ssa: EUVL C 96, 21.4.2004, s. 16.

9.

KOM(2003) 828 2003/0324/COD

Ehdotus neuvoston päätökseksi yhteisöpatenttituomioistuimen perustamisesta ja muutoksenhausta yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa

Vanhentunut uudempien ehdotusten vuoksi: KOM(2011) 215: Ehdotus asetukseksi yhtenäisen patenttisuojan luomiseksi toteutettavasta tiiviimmästä yhteistyöstä, ja KOM(2011) 216: Ehdotus asetukseksi yhtenäisen patenttisuojan luomiseksi toteutettavasta tiiviimmästä yhteistyöstä käännösjärjestelyjen osalta

Viittaus hyväksymiseen EU:ssa: EUVL C 96, 21.4.2004, s. 36.

10.

KOM(2008) 194 2008/0083/COD

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi neuvoston direktiivien 68/151/ETY ja 89/666/ETY muuttamisesta tietyntyyppisten yritysten julkaisu- ja käännösvelvoitteiden osalta

Ehdotuksesta ei ole päästy sopimukseen, eikä ole kohtuullista odottaa ehdotuksen saavuttavan määräenemmistöä.

Viittaus hyväksymiseen EU:ssa: EUVL C 76, 25.3.2010, s. 1.

Oikeudelliset kysymykset

11.

KOM(2007) 587 2007/0206/CNS

Ehdotus neuvoston direktiiviksi valmistettuun tupakkaan sovellettavan valmisteveron rakenteesta ja verokannoista (kodifioitu toisinto)

Korvattu muutetulla ehdotuksella KOM(201) 641, jonka perusteella 21. kesäkuuta 2011 hyväksyttiin neuvoston direktiivi 2011/64/EU.

Viittaus hyväksymiseen EU:ssa: EUVL C 4, 9.1.2009, s. 9.

12.

KOM(2008) 691 2008/0206/CNS

Ehdotus neuvoston direktiiviksi eri jäsenvaltioissa sijaitseviin emo- ja tytäryhtiöihin sovellettavasta yhteisestä verojärjestelmästä (kodifioitu toisinto)

Korvattu uudelleenlaaditulla ehdotuksella KOM(2010) 784.

13.

KOM(2009) 323 2009/0083/CNS

Ehdotus neuvoston asetukseksi euron käyttöönotosta

Oikeusperusta kumottiin Lissabonin sopimuksella. Tämän vuoksi säädöksen kodifioitua toisintoa ei voida hyväksyä.

Viittaus hyväksymiseen EU:ssa: EUVL C 296, 30.10.2010, s. 11.

14.

KOM(2009) 530 2009/0149/COD

Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi maanteiden tavarakuljetusten tilastoista (kodifioitu toisinto)

Korvattu uudelleenlaaditulla ehdotuksella KOM(2010) 505.

Viittaus hyväksymiseen EU:ssa: EUVL C 26, 28.1.2011, s. 13.

Kalastus ja meriasiat

15.

KOM(2009) 120

2009/0038/CNS

Ehdotus neuvoston asetukseksi Euroopan yhteisön ja Guinean tasavallan välisen kalastuskumppanuussopimuksen tekemisestä

Sen jälkeen kun Guinean hallitus kukisti väkivaltaisesti kansalaisprotestin 28. syyskuuta 2009, neuvosto teki päätöksen pöytäkirjan väliaikaisen soveltamisen lopettamisesta ja luopui aikomuksestaan tehdä sopimus maan kanssa. Tämän vuoksi ehdotus sopimuksen tekemisestä on peruutettava.

Viittaus hyväksymiseen EU:ssa: EUVL C 296, 30.10.2010, s. 2.

Aluepolitiikka

16.

KOM(2005) 108 lopullinen

2005/0033/COD

Ehdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi Euroopan unionin solidaarisuusrahaston perustamisesta

Ehdotuksen käsittely on ollut pysähtyneenä neuvostossa vuodesta 2006, sillä jäsenvaltioilla on edelleen varaumia solidaarisuusrahaston toimintaperiaatteiden keskeisten muutosten osalta. Asian käsittelyn ei voida odottaa etenevän tulevaisuudessakaan. Komissio ilmoitti aikovansa peruuttaa ehdotuksen ja tarkastella muita toimintavaihtoehtoja Euroopan unionin solidaarisuusrahaston tulevaisuudesta 6. lokakuuta 20011 annetussa tiedonannossa (KOM(2011) 613, 6 kohta).

Viittaus hyväksymiseen EU:ssa: EUVL C 49, 28.2.2006, s. 38.

Verotus ja tulliliitto

17.

KOM(2007) 52 lopullinen

2007/0023/CNS

Ehdotus neuvoston direktiiviksi direktiivin 2003/96/EY muuttamisesta moottoripolttoaineena ammattitarkoitukseen käytettävään kaasuöljyyn sovellettavien erityisten verojärjestelyjen tarkistamiseksi sekä lyijyttömän bensiinin ja moottoripolttoaineena käytettävän kaasuöljyn verotuksen koordinoimiseksi

Ehdotus on muuttunut tarpeettomaksi, kun energiaverotusta koskeva ehdotus KOM(2011) 169 hyväksyttiin.

Viittaus hyväksymiseen EU:ssa: EUVL C 181, 3.8.2007, s. 5.

(1) Aloitekohtaiset etenemissuunnitelmat on esitetty verkkosivustolla: http://ec.europa.eu/governance/impact/planned_ia/roadmaps_2012_en.htm.
(2) Peruuttaminen tulee voimaan päivänä, jona se julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä.
Top

Bryssel 15.11.2011

KOM(2011) 777 lopullinen

VOL. 1/2

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE SEKÄ ALUEIDEN KOMITEALLE

Komission työohjelma vuodeksi 2012

Eurooppaa uudistamassa


1.Johdanto

Euroopan unionilla on vastassaan aikamme suurin haaste. Se on taloudellinen haaste, joka vaikuttaa perheisiin, yrityksiin ja yhteisöihin kaikkialla Euroopassa. Se on myös poliittinen haaste, ja meidän on osoitettava, että Euroopan unioni pystyy vastaamaan haasteeseen. Euroopan unioni voi vaikuttaa ja sen pitää pystyä vaikuttamaan siihen, miten eurooppalaiset selviytyvät kriisistä.

Tämä oli syyskuussa 2011 unionin tilasta pidetyn puheen 1 sanoma. Euroopan parlamentissa pidetty puhe ja siitä käyty keskustelu vahvistivat laajan yksimielisyyden siitä, että talouden kestävän ja työvaltaisen elpymisen on oltava EU:n ehdoton prioriteetti. Pystymme kehittämään EU:n ainutlaatuista sosiaalista mallia ainoastaan palauttamalla kasvun ja luottamuksen. Onnistumiseen tarvitaan aktiivista kumppanuutta EU:n toimielinten välillä ja kansallisen tason kanssa. Meidän on toimittava todellisena unionina, ja meidän on käytettävä päätöksenteossa yhteisömenetelmää, joka on todellisen unionin perusta. Tämänhetkinen kriisi on jälleen osoittanut, että näiden edellytysten täyttyessä voimme toimia tarvittavalla määrätietoisuudella ja sopeutuvuudella.

Komissio vastaa näihin imperatiiveihin eri tavoin. Monia komission resursseja käytetään jo tehtyjen päätösten määrätietoiseen täytäntöönpanoon. Sillä on kauan sitten vakiintuneita tehtäviä, kuten huolehtiminen siitä, että EU:n lainsäädäntö pannaan kaikilta osin täytäntöön kaikkialla EU:ssa, ja EU:n talousarvion hallinnointi joko suoraan tai yhteistyössä jäsenvaltioiden kanssa. Lisäksi sillä on uudempia tehtäviä, jotka johtuvat komission panoksesta tämänhetkisen kriisin voittamiseksi. Usein täytäntöönpanolla on suora vaikutus kasvuun. Sisämarkkinoiden toiminnan kannalta keskeiset säädösaloitteet, joita ei ole vielä pantu täytäntöön jäsenvaltioissa, aiheuttavat täytäntöönpanovajeen.

Komissio on äskettäin esittänyt radikaalin uuden esityslistan, johon sisältyy jäsenvaltioiden budjetti- ja talouspolitiikan syvempi valvonta erityisesti euroalueen jäsenvaltioissa, valvonnan ja finanssialan sääntelyn perustavaa laatua oleva muokkaus ja toimet, joilla varmistetaan, että EU:n rakennepolitiikka tuo välitöntä hyötyä. Äskettäin hyväksytty paketti, jolla lisätään talouden ohjausta (kuuden säädöksen paketti), tuo komissiolle mittavia uusia tehtäviä.

Kaikkien näiden uusien politiikkojen toteuttaminen edellyttää merkittävää muutosta tapaan, jolla komissio toimii. Se edellyttää resurssien uudelleenkohdentamista ja vielä syvemmän työskentelykumppanuuden luomista jäsenvaltioiden kanssa. Yksi esimerkki komissio uusista rooleista, jotka johtuvat suoraan kriisin hallinnasta, on komission Kreikka-työryhmän perustaminen. Sen tehtävänä on auttaa Kreikkaa toteuttamaan EU/IMF-ohjelma, suuntaamaan EU:n rakennerahastovaroja uudelleen ja nopeuttamaan rakennerahastovarojen käyttöä.

Laatiessaan tätä työohjelmaa vuodeksi 2012 komissio on yrittänyt sovittaa yhteen akuutin tarpeen vastata kiireesti kriisin tuloksena esiin tulleisiin uusiin tarpeisiin ja jatkuvan tarpeen työstää rakenteellisia kysymyksiä, joissa päätöksentekijät, sijoittajat ja kansalaiset odottavat komission katsovan tätä hetkeä pidemmälle ja edistävän vauraan ja kestävän Euroopan muovaamista tulevaisuutta varten. Useimmissa tämän työohjelman liitteissä esitetyissä uusissa aloitteissa on kyse pitkän aikavälin perspektiivistä. Niillä täydennetään tai autetaan luomaan säännöstöä, jolla kaikki EU:n mittakaavaedut saadaan hyödynnettyä kestävän kasvun, korkean työllisyystason ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan aikaansaamiseksi kaikkialla EU:ssa. Monilla aloitteilla pyritään edistämään kilpailukykyä, lieventämään kriisin sosiaalisia kustannuksia ja suuntaamaan elpymistä kohti kestävää tulevaisuutta. Se on myös keskeinen tavoite komission esittämissä EU:n uuden sukupolven meno-ohjelmissa, joiden on tarkoitus jatkua vuoteen 2020.

Komission, Euroopan parlamentin ja neuvoston on välttämätöntä toimia joustavasti näitä aloitteita käsitellessään. Tulevina kuukausina voi tulla esiin uusia kiireellisiä tilanteita, joita ei ole tässä työohjelmassa voitu ennakoida. Talouden uuden EU-ohjauksen pitkälle menevät vaatimukset edellyttävät kaikilta kolmelta toimielimeltä runsaasti aikaa ja huomiota ja – kuten olemme jo nähneet –neuvotteluja ja niiden tahtia koskevat aikaisemmat suunnitelmat voidaan joutua siirtämään syrjään kiireellisten päätösten tieltä. Eräillä liitteissä esitetyillä ehdotuksilla on erityistä merkitystä ja ne olisi asetettava etusijalle. Näitä ovat erityisesti ehdotukset, joilla voidaan vaikuttaa nopeasti kasvuun ja työllisyyteen ja edistää elpymistä konkreettisesti. Komissio aikoo suunnata energiansa ja huomionsa erityisesti näihin ehdotuksiin. Jotta niillä olisi toivottu vaikutus ihmisten jokapäiväiseen elämään, myös Euroopan parlamentin ja ministerineuvoston on asetettava ne etusijalle käsittelemällä ne nopeasti. Jos toimielimet pystyvät kollektiivisesti osoittamaan, että niillä on yhteinen käsitys siitä, missä toimia eniten tarvitaan, ne voivat antaa vahvan viestin EU:n päättäväisyydestä kukistaa kriisi ja palauttaa kasvu. Luetteloja nopeasti käsiteltävistä toimenpiteistä on tapahtumien nopeasti muuttuvan luonteen vuoksi tarkasteltava toistuvasti uudelleen. Komission alustavat ehdotukset nopeaan käsittelyyn esitetään vuotta 2012 koskevan kasvuselvityksen yhteydessä.

2.Vakauden ja vastuun Euroopan rakentaminen

EU:n taloudellinen tilanne on viime vuosina muuttunut radikaalisti. Eurooppa 2020 2 on Euroopan unionin taloudellinen strategia. Siinä otetaan huomioon jäsenvaltioiden keskinäinen riippuvuus ja esitetään, millä tavoin EU ja kansallinen taso voivat tehdä yhteistyötä sovittujen tavoitteiden saavuttamiseksi ja saada talouden jälleen kasvamaan ja luomaan työpaikkoja. Samalla luodaan perustaa kestävälle tulevaisuudelle. Kaikille jäsenvaltioille on annettu maakohtaisia suosituksia vastata polttavimpiin haasteisiinsa. Toisessa vuotuisessa kasvuselvityksessä asetetaan puitteet vuoden 2012 talouden EU-ohjausjaksolle. Kattavalla finanssialan sääntelyn ja valvonnan uudistuksella on luotu vankka perusta EU:n rahoitusjärjestelmälle. EU on laajentanut ja vahvistanut mekanismeja, joilla kansallista politiikkaa valvotaan, hyväksymällä taloudellista ohjausjärjestelmää parantavaa lainsäädäntöä (kuuden säädöksen paketti). Eräisiin jäsenvaltioihin kohdistettavaa valvontaa on lisätty talouden sopeutusohjelman puitteissa. On kehitetty uusia välineitä, joilla torjutaan julkiseen talouteen kohdistuvia ennennäkemättömiä paineita. EU:n on nyt toimittava nopeasti ja määrätietoisesti uudistuksen täytäntöönpanemiseksi ja aikaistamiseksi. Meidän on osoitettava, että kaikki toimielimet tekevät yhdessä työtä keskeisten toimenpiteiden vauhdittamiseksi.

Komissio esitti viime kuussa etenemissuunnitelmassa kohti vakautta ja kasvua 3 viisi toisiinsa liittyvää askelta. Niissä esitettiin välitön vastaus sekä Kreikan että pankkialan ongelmiin, palautettiin luottamusta euroalueeseen ja esitettiin toimia vakautta ja kasvua lisäävien politiikkojen toteuttamiseksi etupainotteisesti. Nämä ehdotukset otettiin esiin Eurooppa-neuvoston ja euroalueen huippukokouksen päätelmissä. Etenemissuunnitelma tulee ohjaamaan komission työtä lähikuukausina.

Tämän esityslistan vieminen eteenpäin seuraavien 12 kuukauden aikana edellyttää nopeaa ja määrätietoista toimintaa. Näillä uudistuksilla euroalueen ja koko EU:n toisiinsa liittyvien talouksien välinen yhteistyö ja valvonta kohotetaan uudelle tasolle. Kun komissio julkaisee vuotta 2013 koskevan vuotuisen kasvuselvityksen, uudistusten vaikutusten pitäisi jo näkyä Euroopan unionissa. Julkisen talouden tasapainon palauttaminen ja kasvun edistäminen ovat esityslistalla tasapainossa, ja kansallisia toimenpiteitä ja Eurooppa 2020 -lippulaivahankkeita koskevia EU:n tason toimia toteutetaan yhteistyössä elpymisen maksimoimiseksi.

2.1.Finanssialan uudistus: Panostetaan luottamukseen

Toimiva finanssiala on kasvun ja työpaikkojen luomisessa keskeisellä sijalla. Komissio on kriisin puhkeamisen jälkeen kattavasti uudistanut finanssialan sääntelyä ja valvontaa. Valtaosa keskeisistä aloitteista on jo hyväksytty tai ne ovat käsiteltävinä. Näistä voidaan mainita säädösehdotukset, jotka koskevat johdannaisia 4 , luottoluokituslaitoksia 5 , pääomavaatimuksia 6 , vakaampia ja läpinäkyvämpiä arvopaperimarkkinoita ja markkinoiden väärinkäytön torjumista 7 . Uudistusten yhteisvaikutuksesta tullaan julkaisemaan arviointi.

EU:n olisi kunnianhimoisesti pyrittävä saamaan uudistus valmiiksi ensi vuonna. Komissio aikoo tehdä jäljellä olevat lainsäädäntöehdotukset alkuvuodesta 2012 sijoittajasuojaan keskittyen. Yhteissijoitusyrityksiä (UCITS) koskevia sääntöjä tarkistamalla pyritään lisäämään sijoittajansuojaa ja vahvistamaan sisämarkkinoita. Sijoittajansuoja ja läpinäkyvyys ovat myös monimutkaisten sijoitustuotteiden (vähittäismarkkinoille tarkoitetut paketoidut sijoitustuotteet, PRIP) ostopäätöstä edeltävää tietojen antoa koskevan aloitteen sekä vakuutusedustusta koskevan aloitteen päämäärinä.

2.2.Tulevaisuuden rahoittaminen: Turvataan kestävä julkisen sektorin tulonmuodostus

EU:n kasvuagenda on keskeinen panos, jonka EU voi antaa julkisen talouden tasapainon palauttamiseksi. Vaikka verotus kuuluukin ensisijaisesti jäsenvaltioiden toimivaltaan, EU:n toimista voi kuitenkin olla apua jäsenvaltioiden työssä, kun varmistetaan, että Euroopan sosiaalinen malli voidaan rahoittaa tulevaisuudessa. Komissio esitti vuonna 2011 merkittäviä aloitteita, joilla tasapainotetaan finanssialan osallistumista julkisen talouden rahoittamiseen (finanssitransaktiovero) 8 , siirretään verorasitusta resurssien käyttöön (energiaverotus) 9 ja parannetaan sisämarkkinoiden toimintaa (yhteinen yhdistetty yhtiöveropohja, CCCTB) 10 .

Komissio aikoo vuonna 2012 esittää jatkotoimenpiteitä, joilla julkisen talouden kestävyys ja vakaus varmistetaan. Komissio pyrkii luomaan nykyaikaisen alv-järjestelmän, jolla pystytään torjumaan petoksia ja keventämään pk-yritysten ja muiden, valtioiden rajojen yli toimivien yritysten byrokratiataakkaa.

Veronkierto on kaikissa jäsenvaltioissa uhkana valtion tuloille. Veronkierto vääristää kilpailuympäristöä, mikä on suurta enemmistöä eli sääntöjen mukaan toimivia kansalaisia ja yrityksiä kohtaan epäoikeudenmukaista. Komissio aikoo ehdottaa vahvistettua strategiaa, jolla jäsenvaltioita autetaan puuttumaan ns. verokeitaisiin. Tällä tavoin EU myötävaikuttaa valtioiden mahdollisten tulonmenetysten estämiseen.

Tiukan budjettipolitiikan aikana veronmaksajien rahojen suojaaminen nousee uuteen arvoon. Petosten ja muiden EU:n julkisiin varoihin vaikuttavien laittomuuksien seurauksena katoaa joka vuosi huomattavia rahasummia. Komissio aikoo tehdä ehdotuksen, jolla varmistetaan EU:n taloudellisten etujen suojaaminen rikosoikeuden keinoin.

Vastatakseen haasteisiin, joita talouskriisi aiheuttaa eurooppalaisille yrityksille, komissio tekee parhaillaan perusteellista arviointia siitä, onko tarpeen uudistaa maksukyvyttömyysasetusta. Arvioinnin lopputulosten perusteella komissio aikoo laatia tulevaisuuden vaihtoehdot tehokkaammiksi rajatylittäviksi maksukyvyttömyyssäännöiksi, jotka koskisivat myös konserneja.

3.Kestävän kasvun ja solidaarisuuden unionin rakentaminen

Kestävän kasvun ja työllisyyden palauttaminen edellyttää EU:n ja jäsenvaltioiden tasolla myönteisiä toimia kilpailukyvyn ja sosiaalisen osallistamisen tukemiseksi. Tulosten saaminen edellyttää, että vauhditetaan toimia, joilla luodaan oikeanlaiset puitteet, joissa yritykset voivat luoda työpaikkoja ja löytää uusia markkinoita. Käsiteltävinä olevissa, EU:n meno-ohjelmia koskevissa ehdotuksissa tämä on jo nytkin keskeinen teema. Uuden sukupolven koheesiopolitiikka 11 kohdistuu huomisen työllisyyteen ja kasvuun. Seuraavalla tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelmalla (Horisontti 2020) EU:n tietopohja muunnetaan yritysten kasvuksi ja kilpailukykyä koskevat toimet suunnataan erityisesti pk-yritysten tukemiseen. Euroopan koulutusjärjestelmien nykyaikaistamista edistetään uudella koulutus- ja nuoriso-ohjelmalla Kaikkien Erasmus. Verkkojen Eurooppa -väline 12 tuo rahoitusta Euroopan talouden kannalta tuottoisimmille hankkeille ja tukee infrastruktuuria kasvun välineenä.

3.1.Kasvua edistävät sisämarkkinat

Sisämarkkinat ovat edelleen tärkein välineemme kasvun ja työpaikkojen aikaansaamiseksi. Jotta sisämarkkinoiden mahdollisuudet voidaan hyödyntää, on edistettävä yrityksille – erityisesti pienemmille yrityksille – ja kuluttajille oikeanlaista ympäristöä, toteutettava kestävää kasvua edistävät uudistukset kokonaisuudessaan ja saatava aikaan toimiva ja kilpailukykyinen infrastruktuuri.

Siksi komissio on käynnistänyt kunnianhimoisen prosessin, sisämarkkinoiden toimenpidepaketin 13 , jolla sisämarkkinoille annetaan uutta potkua. Toimenpidepaketin 12 keskeisen ehdotuksen nopea käsittely toimielinten välisessä prosessissa varmistaisi, että edut näkyvät mahdollisimman pian. Komissio aikoo vuonna 2012 syventää täytäntöönpanotyötä sisämarkkinoilla. Se aikoo tehdä aloitteita, joilla kansalliset tutkimusjärjestelmät voidaan yhdistää toisiinsa ja luoda jäsennetty, liikkuva ja tehokas eurooppalainen tutkimusalue. Tutkimusalueen perustana on lisääntynyt kilpailu ja yhteistyö, joilla saadaan aikaan erinomaista tiedettä ja ylivoimaisia innovaatioita. Erityisesti pyritään avaamaan keskeisten yliopistovirkojen täyttö yleiseurooppalaiselle kilpailulle. Yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan täysimääräinen täytäntöönpano ei ainoastaan merkitsisi loppua tehottomuudelle, joka maksaa noin 3,8 miljardia euroa vuodessa, vaan se myös vähentäisi hiilidioksidipäästöjä, lisäisi turvallisuutta ja vähentäisi matkustajille aiheutuvia viivästyksiä. Vaikka yhdeksän kymmenestä uudesta työpaikasta syntyy palvelualoille, ja huolimatta monista palvelualoilla tarjoutuvista liiketoimintamahdollisuuksista, palveludirektiiviä 14 ei ole pantu täytäntöön läheskään kaikilta osin ja riittävästi. Komissio aikoo myös tarkastella suositusta mahdollisuudesta käyttää tavanomaisia maksupalveluja arvioidakseen, tarvitaanko lisätoimia.

Energian sisämarkkinoiden saaminen valmiiksi vuoteen 2014 mennessä on myös keskeinen talouskasvun laukaisija. Rautatieliikenteen vapauttamista koskevien uusien ehdotusten avulla on myös mahdollista nykyaikaistaa ja vähähiilistää Euroopan liikennettä lisäämällä kilpailua sekä tarjota matkustajille uusia innovatiivisempia ja kuluttajaystävällisempiä palveluja. Energiasektori on energiajärjestelmiemme uudistamiseen tehtävien mittavien investointien ansiosta (biljoona euroa vuosina 2011–2020 15 ) myös keskeinen talouskasvun veturi. Komissio aikoo tehdä energiasektoria koskevia ehdotuksia, joilla pyritään ennen kaikkea saamaan sisämarkkinat vuoteen 2014 mennessä valmiiksi, kuten Eurooppa-neuvosto on pyytänyt.

Digitaalistrategia 16 parantaa ratkaisevasti Euroopan talouden kykyä hyödyntää modernin teknologian ja internetin tarjoamia kasvumahdollisuuksia. Sähköisten palvelujen käyttöönotto on ratkaisevassa asemassa, ja sähköistä kaupankäyntiä tullaan aktiivisesti edistämään. Komissio aikoo vuonna 2012 tehdä immateriaalioikeuksien kollektiivista hallinnointia koskevan aloitteen. Siihen on tarkoitus sisällyttää säännöt valtioiden rajat ylittävälle verkkomusiikin lisensoinnille, jotta usean maan kattavaa lisensointia voidaan helpottaa. Samaan aikaan tehdään aloite, jolla varmistetaan sähköisen tunnistamisen ja todentamisen sekä sähköisten allekirjoitusten vastavuoroinen tunnistaminen. Tällä pyritään rakentamaan kuluttajien luottamusta ja helpottamaan verkkomaksamista ja sähköisiä maksutapahtumia.

Kuluttajien luottamus on avain kysynnän lisääntymiseen ja kasvun palauttamiseen. Kattava Euroopan kuluttaja-asioiden toimintaohjelma tulee osoittamaan, miten kuluttajan oikeudet ja turvallisuus voivat tarjota sisämarkkinoilla asioiville kuluttajille turvallisen perustan. Ehdotuksissa tarkistetuiksi yleistä tuoteturvallisuutta koskeviksi säännöiksi tarjotaan sekä kuluttajille että valmistajille selkeä ja johdonmukainen lähestymistapa ja kootaan erilaiset valvontajärjestelmät yhteen sisämarkkinoita koskevaan lähestymistapaan. Jos tarvitaan kuluttajan oikeussuojaa, ryhmäkannetta koskevissa säännöissä kerrotaan, miten kuluttajat ja yritykset voivat löytää toimivia ratkaisuja laajamittaisiin ongelmiin.

3.2.Uusien mahdollisuuksien antaminen ihmisille osallistavassa yhteiskunnassa

Tämän päivän Euroopan suurimpia haasteita on työpaikkojen luominen, ja tähän EU voi antaa keskeisen panoksensa. Nuoret liikkeellä -aloitteessa 17 , uuden osaamisen ja työllisyyden ohjelmassa 18 ja köyhyydentorjuntafoorumissa 19 , jotka ovat Eurooppa 2020 -lippulaivahankkeita, on korostettu tarvetta suunnata Euroopan uudistamista eniten tarvitsevien hyödyksi. Uusi Euroopan sosiaalirahasto 20 ja globalisaatiorahasto 21 tukevat jäsenvaltioiden toimia työllisyyskriisin torjumiseksi edistämällä työpaikkojen luomista ja avainosaamista. Kaikkien Erasmus -ohjelmalla tuetaan korkeakoulutuksen ja yritysten välistä strategista kumppanuutta. Näin voidaan varmistaa, että nuoret opiskelijat voivat hankkia sellaiset taidot, joita työmarkkinat edellyttävät. Näiden aloitteiden täytäntöönpano tulee vaikuttamaan merkittävästi EU:n toimiin työttömyyden, sosiaalisen syrjäytymisen ja köyhyyden torjumiseksi.

Komissio aikoo pian esittää, miten EU voi myötävaikuttaa nuorisotyöttömyyden kitkemiseen. Tähän kuuluu toimia, joilla edistetään nuorten työnhakijoiden liikkuvuutta ja autetaan heitä löytämään ulkomailla avautuvat mahdollisuudet. Myös oppisopimuskoulutus voi olla tärkeä portti työmarkkinoille. Se voi osoittautua erityisen hyödylliseksi, jos halutaan paremmin hyödyntää aloja, joilla tulevaisuuden työpaikat todennäköisimmin syntyvät.

Komissio aikoo myös toteuttaa joustoturvaperiaatteiden uudelleentarkastelun, jossa työmarkkinaosapuolet voivat olla tiiviisti mukana, ja käynnistää uuden vaiheen periaatteiden täytäntöönpanossa. Tarkoituksena on edistää työpaikkojen syntymistä ja liikkuvuutta keinoina, joilla voidaan lieventää talouden laskukausien vaikutusta ja valmistautua elpymisen hyödyntämiseen sen alkaessa. Tämä liittyy tarpeeseen ennakoida ja hallinnoida yritysten rakenneuudistuksia paremmin. Mainittakoon vielä, että komissio aikoo ehdottaa keinoja, joilla julkisia työvoimapalveluja voidaan vahvistaa. Näihin kuuluu Euroopan työnvälitysverkoston (Eures) uudistus, jolla parannetaan mahdollisuuksia löytää työtä muista maista.

Kun katsotaan kauemmas tulevaisuuteen, sosiaalisen mallimme säilyttäminen merkitsee myös sen varmistamista, että voimme tulevaisuudessakin rahoittaa hyvinvointimme. Ikääntyvät yhteiskunnat ovat tässä suhteessa valtava poliittinen haaste. Samalla on kuitenkin huomattava, että nykyaikainen ja innovatiivinen terveydenhuoltosektori myös synnyttää talouskasvua. Komissio aikoo seurata eläkkeitä koskevien maakohtaisten suositusten noudattamista ja tehdä aloitteita sellaisilla osa-alueilla, joilla on valtioiden rajat ylittävä merkitys. Vuonna 2012 näihin kuuluu aloite, jolla vahvistetaan tehokkaiden ja turvallisten eläkesijoitustuotteiden sisämarkkinoita. Komissio aikoo myös tehdä ehdotuksia, jotka koskevat työpaikkaa vaihtavien lisäeläkeoikeuksia, sillä liikkuvuuden helpottaminen on avain työllistymiseen ja työpaikkojen luomiseen.

3.3.Perustan luominen kestävälle tulevaisuudelle

Kestävä elpyminen edellyttää, että kasvua ja investointeja kanavoidaan kaikkein dynaamisimmille tulevaisuuden aloille. Resurssitehokasta 22 ja vähähiilistä taloutta 23 koskevassa komission lähestymistavassa, joka sisällytetään talouspolitiikkaan ja vuotuiseen kasvuselvitykseen, on esitetty, miten älykästä kasvua on suunnattava oikein, jotta kestävän kehityksen Euroopasta voidaan tehdä kilpailuetu. Tämä Eurooppa 2020 -strategiaan sisältyvä lähestymistapa on keskeinen veturi maataloutta 24 , maaseudun kehittämistä 25 ja kalastusta koskevien uuden sukupolven ehdotusten taustalla. Ehdotuksilla on tarkoitus luoda kestävä perusta näille sekä ympäristömme että taloutemme kannalta kriittisille aloille. Tärkeä esimerkki resurssitehokkuuteen pyrkimisestä alakohtaisessa politiikassa ovat vuonna 2012 tehtävät ehdotukset, joilla varmistetaan riittävä puhtaan veden saanti. Komissio aikoo hyväksyä suunnitelman vesivarojen turvaamiseksi ja keskittää toimet vedensaantiin kohdistuvien paineiden torjumiseen.

Kestävyys on myös komission energiapoliittisen vision keskeinen osa. Esimerkkinä mainittakoon, että energiansäästödirektiivin 26 nopealla hyväksymisellä ja täytäntöönpanolla voidaan EU:ssa tuottaa vuositasolla keskimäärin 1 000 euron säästöt kotitaloutta kohti, luoda kaksi miljoonaa työpaikkaa ja hidastaa ilmastonmuutosta. Ehdotuksessa, jolla parannetaan ydinturvallisuuskehystä, otetaan huomioon EU:n ydinvoimaloissa tehdyistä testeistä saadut tulokset, tekninen kehitys ja kansainvälinen sääntelyn kehitys. Komissio aikoo myös laatia strategian uusiutuvan energian kehittämisen vauhdittamiseksi EU:n sisämarkkinoilla ja Välimeren eteläpuolisissa naapurimaissa. Eteneminen uusiutuvien energialähteiden käyttöönoton vauhdittamiseen tähtäävän, välttämättömään energiainfrastruktuuriin tehtävien investointien helpottamisesta tehdyn asetusehdotuksen hyväksymisessä olisi tärkeä signaali.

Komissio aikoo vuonna 2012 edelleen pyrkiä todelliseen ja kokonaisvaltaiseen kasvihuonekaasupäästöjen leikkaamiseen globaalilla tasolla. Komissio tulee edelleen hallinnoimaan siirtymistä tarkistettuun päästökauppajärjestelmään ja kehittää uusia ja toteuttaa voimassa olevia toimenpiteitä, joilla helpotetaan ilmasto- ja energiatavoitteiden saavuttamista. Työssä aiotaan keskittyä myös vähentämään liikenteen riippuvuutta öljystä edistämällä vaihtoehtoisten polttoaineiden infrastruktuurien kehittämistä.

Kesäkuussa pidettävässä Rio+20-huippukokouksessa keskeisellä sijalla ovat globaalit toimet kestävyyden ja vihreän kasvun edistämiseksi. EU:n politiikka on tässä suunnannäyttäjänä.

3.4.Kansalaisille avoin Eurooppa

Turvallisuuden ja oikeuden tarjoaminen sisärajattomassa Euroopassa on tämän päivän EU:n suurimpia haasteita. Vapaus hyödyntää mahdollisuuksia valtioiden rajojen yli on keskeinen osa EU:n olemassaolon oikeutusta. Jotta järjestelmä toimisi, EU:n on kuitenkin lujitettava järjestelmän edellyttämää keskinäistä luottamusta ja kohdattava vahvana ja oikeudenmukaisena ne mittavat haasteet, joista tänä vuonna Välimeren alueella kohdatut haasteet ovat esimerkkinä. EU:n on ajettava Tukholman ohjelmaa 27 eteenpäin ja löydettävä ratkaisu keskeisiin kysymyksiin, kuten turvapaikkakysymykseen, ja vastattava uusiin haasteisiin, kuten tietoverkkoturvallisuuteen.

Kansalaisten sisämarkkinoilta on poistettava tarpeettomat byrokraattiset vapaan liikkuvuuden esteet. Väestörekisteriasiakirjojen hyväksymistä muissa maissa helpotetaan kahdella lainsäädäntöehdotuksella, joilla myös yksinkertaistetaan laillistamisvaatimuksia.

EU:n rajajärjestelmä on keskeinen osa Tukholman ohjelmaa. Nykyaikaistamalla ja käyttämällä uutta teknologiaa voidaan varmistaa, että järjestelmällä sekä kannustetaan valtioiden rajat ylittävään toimintaan että pystytään tarjoamaan asianmukaista suojaa. Seuraavan sukupolven rajatarkastukset ovat joustavampia ja helpottavat toistuvasti matkustavien tuloa EU:n alueelle. Komissio aikoo myös ehdottaa erityistä strategiaa, jolla ennaltaehkäistään ja torjutaan ihmiskauppaa.

4.EU:n sanan saaminen kuuluville maailmalla

Yhtenäinen EU on paras perusta maailmannäyttämöllä vaikutusvaltaiselle EU:lle. EU on maailman suurin talous. EU ja sen jäsenvaltiot antavat yli puolet kaikesta maailman kehitysavusta ja humanitaarisesta avusta. EU puolustaa yleismaailmallisia arvoja, kuten ihmisoikeuksia ja demokratiaa, kansainvälisen oikeuden kunnioittamista ja toimivaa monenvälistä maailmanjärjestystä, ja on niihin edelleen syvästi sitoutunut. Kun EU toimii yhtenäisesti, sen vaikutusvalta on merkittävä. Jotta voimme kohdata globalisaation haasteet ja hyödyntää sen mahdollisuudet, EU:n toimia etujemme ja arvojemme suojaamiseksi ja edistämiseksi on edelleen vahvistettava samalla kun pyritään lisäämään vaurautta ja turvallisuutta maailmassa laajemmin.

EU:n ulkosuhteita hoidetaan monenvälisesti, alueellisesti ja kahdenvälisesti, olemassa olevissa poliittisissa puitteissa. Näitä ovat esimerkiksi kauppa- ja kehityspolitiikka sekä EU:n monien sisäisten politiikkojen ulkoiset näkökohdat. Unioni toteuttaa edelleen näitä politiikkoja, ja vastaa myös nopeasti kehittyvien globaalien tapahtumien esiin tuomiin haasteisiin.

EU:n on oltava valmiina reagoimaan muuttuvaan globaaliin ympäristöön. EU on pystynyt reagoimaan nopeasti ja määrätietoisesti dramaattiseen muutokseen Välimeren eteläpuolisissa naapurimaissa 28 . EU:n toimet tukeutuivat hyvän hallintotavan, avoimuuden ja solidaarisuuden perinteisiin ja antoivat selkeän poliittisen viestin ja välitöntä käytännön tukea (”enemmän uudistuksia – enemmän tukea”). Apua seulottiin ja siirrettiin nopeasti, jotta voitiin varmistaa johdonmukaisuus tämänhetkisten tarpeiden ja prioriteettien välillä. Tässä yhteydessä hyväksyttiin kumppanuutta, uudistuksia ja osallistavaa kasvua tukeva ohjelma (SPRING) ja kansalaisyhteiskuntaa tukeva väline. EU aikoo edelleen keskittää huomiotaan naapurimaihinsa ja tarjota mahdollisuuksia molemmille hyödylliseen yhteistyöhön, jolla edistetään vakautta ja kasvua. Komissio aikoo keskittyä EU:n naapuruspolitiikan uudesta strategiasta yhdessä korkean edustajan kanssa annetussa tiedonannossa 29 tehtyjen sitoumusten täytäntöönpanoon. Naapuruuspolitiikka on merkittävässä roolissa rauhanomaisen ja vauraan kehityksen edistäjänä eteläisen Välimeren alueella ja EU:n itäisillä naapurialueilla. Siinä hyödynnetään EU:n politiikkojen ja ohjelmien koko kirjoa taloudellisen, yhteiskunnallisen ja poliittisen vakauden lisäämiseksi. Demokratisoitumassa olevien eteläisen Välimeren alueen maiden tukemisen lisäksi vuonna 2012 priorisoidaan myös Varsovan huippukokouksessa päätettyä itäisen kumppanuuden etenemissuunnitelmaa ja Lähi-idän ja Kaukasuksen vakautta.

EU myötävaikuttaa myös turvallisuuden edistämiseen Afrikassa. Lisäksi EU on valmiina reagoimaan tulevaisuudessakin luonnonkatastrofeihin, kuten se on tehnyt viime aikoina Turkissa, Pakistanissa ja Japanissa.

Muuttuvaan globaaliin ympäristöön sopeutuminen ja maailmanjärjestyksen muokkaaminen edellyttävät, että EU:n politiikan ulkoiset ja sisäiset osatekijät ovat yhteydessä toisiinsa. Kauppa, kehitysyhteistyö, diplomatia, laajentuminen, naapuruuspolitiikka ja kriisinhallintatoimet ovat kaikki politiikanaloja ja välineitä, jotka muodostavat unionin ulkosuhteiden selkärangan. Niiden koko potentiaali voidaan hyödyntää, jos niihin yhdistetään sisäiset politiikanalat, kuten sisämarkkinat, ilmastopolitiikka, energiapolitiikka ja rahapolitiikka, joilla kaikilla on merkittäviä vaikutuksia ulkomaailmaan.

Euroopan vauraus tukeutuu globaaliin kilpailukykyyn. Kasvun ja työllisyyden palauttavia toimia toteutetaan ympäristössä, jossa yhteydet ovat yhä tiiviimmät ja kilpailu on kovaa. G20-ryhmä on osoittautunut tehokkaaksi foorumiksi edistää johdonmukaisia globaaleja keinoja kriisin torjumiseksi. G20-maiden kokouksessa Cannesissa todettiin, että elintarviketurvan ja kestävän talouskasvun edistämiseksi on olennaista lisätä maataloustuotantoa ja sen tuottavuutta. Vaikka EU:n kauppapolitiikan yleistavoitteena on edelleen saada käynnissä olevat monenväliset neuvottelut menestyksellisesti päätökseen, eurooppalaisten yritysten ja kuluttajien etuja on edistettävä kumppaneina olevien kolmansien maiden kanssa myös kahdenvälisin sopimuksin. Näistä syistä parhaillaan tutkitaan mahdollisuutta tehdä Japanin kanssa vapaakauppasopimus ja Kiinan kanssa investointisopimus.

Euroopan perustavanlaatuisiin arvoihin kuuluu yhteisvastuullisuus – ja se ulottuu rajojemme yli. EU on maailman suurin kehitysavun antaja, minkä vuoksi sillä on johtava rooli maailman köyhimpien yhteiskuntien auttamisessa. EU keskittää toimensa tarkistetun kehitysyhteistyöpolitiikkansa 30 nopeaan ja tehokkaaseen toteuttamiseen. Erityisesti on tarkoitus keskittyä vuosituhannen kehitystavoitteisiin. Uusi konkreettinen EU:n globaalin solidaarisuuden osoitus on Euroopan humanitaarisen avun vapaaehtoisjoukkojen perustaminen.

Vuonna 2012 on tarkoitus edistyä myös laajentumista koskevan uuden yksimielisyyden täytäntöönpanossa sekä valmisteluissa, joilla Kroatia toivotetaan tervetulleeksi EU:n 28:nneksi jäsenvaltioksi. Vuonna 2012 jatketaan työtä, joka mahdollistaa sen, että Kroatia voi saada jäsenyydestä täyden hyödyn ja täyttää jäsenyysvelvoitteensa.

5.Järkevä sääntely ja tehokas täytäntöönpano

Jotta tässä työohjelmassa esitetyt uudistukset voidaan toteuttaa, EU:n lainsäädännön on toimittava hyvin kaikissa vaiheissa. Suunnitteluvaiheesta toteutukseen ja arviointivaiheesta päivitykseen on testattava, että EU:n toiminta täyttää korkeimmat vaikuttavuutta ja tehokkuutta koskevat laatustandardit. On varmistettava, että sääntelystä aiheutuva rasitus on mahdollisimman vähäinen.

Komission aloiteoikeus ja sen vastuu perussopimuksen vaalijana velvoittavat sen pitämään nämä standardit korkeina. Komissio varmistaa määrätietoisesti sekä omassa työssään että sovitun lainsäädännön seurannassa ja täytäntöönpanossa, että EU:n kansalaiset, yritykset ja viranomaiset pääsevät nauttimaan uudistuksen eduista.

5.1.Varojen käyttö yhdessä älykkäämmin

Vaikeina aikoina meidän on huolehdittava, että rajalliset resurssimme suunnataan sinne, missä niistä on tulevaisuuden työpaikkojen ja kasvun kannalta eniten hyötyä. Komissio on ehdottanut modernia talousarviota, joka on suunniteltu täydentämään jäsenvaltioiden varojenkäyttöä siellä, missä Euroopan tasolla toimiminen tuo selkeää lisäarvoa. Se jatkaa työtään koko neuvotteluprosessin ajan varmistaakseen, että yksinkertaistamisen, järkeistämisen ja lisäarvon tuottamisen periaatteet säilyvät lopullisessa paketissa.

5.2.Järkevä sääntely

Komission rooli sääntelyn ehdottajana on kehittynyt merkittävästi viime vuosina, kun vaikutusten arviointi on vakiintunut tavanomaiseksi osakasi komission työtä. Vuonna 2012 julkisen kuulemisen vähimmäisaika pidennetään 8 viikosta 12 viikkoon, mikä on jälleen merkittävä edistysaskel. Tämä auttaa varmistamaan, että komission ehdotukset perustuvat sidosryhmien näkemyksiin ja että kaikilla on ollut mahdollisuus antaa lausuntonsa keskeisistä poliittisista valinnoista. Hallinnollisten rasitusten vähentäminen on erityisen merkityksellistä taloudellisesti haastavina aikoina. Kun hallinnollisen rasituksen vähentämisohjelma päättyy vuonna 2012, komissio tulee ylittämään 25 prosentin vähennystavoitteen, sillä sen tekemiin ehdotuksiin sisältyy 31 prosentin vähennykset ja 39 miljardin euron säästöt. Komissio aikoo näiden kokemusten perusteella jatkaa toimiaan sääntelystä aiheutuvan rasituksen rajoittamisessa ehdottoman välttämättömään. Se aikoo erityisesti tarkastella EU:n sääntelyn vaikutusta pienyrityksiin ja ehdottaa tarvittaessa mikroyrityksiin sovellettavia poikkeuksia tai räätälöityjä ratkaisuja. Se aikoo myös esittää sääntelyn kuntotestien ensimmäiset tulokset.

6.Päätelmät

Euroopan komissio aikoo tulevana vuonna tehdä määrätietoisesti kaiken voitavansa, jotta eurooppalaisia raskaasti koetteleva talouskriisi voidaan ratkaista. Tänä syksynä toteutettavat toimet osoittavat, että komissio pitää kasvun ja työllisyyden edistämistä keskeisen tärkeänä. Tämä ykkösprioriteetti näkyy myös komission ensi vuoden työohjelmassa, jossa keskitytään lisäksi EU:n pitkän aikavälin tavoitteisiin. Lyhyen aikavälin toimet ovat välttämättömiä, mutta samalla on luotava perusta pidemmän aikavälin kestävälle kasvulle ja työllisyydelle. Tekemällä molempia yhtä aikaa EU voi löytää ulospääsyn kriisistä. EU tulee nousemaan kriisistä vahvempana, ja sillä on paremmat edellytykset vastata globaalin kilpailun vaatimuksiin, hyödyntää tulevaisuuden kasvun lähteitä ja toteuttaa menestyvää sosiaalista markkinataloutta.

EU voi tukeutua vahvaan perustaan. Se on maailman suurin kauppablokki. Sen osuus globaalista tuotannosta on kolmannes, ja sillä on kunniakkaat yhteiskunnallisen ja teknisen innovoinnin perinteet. EU:n arvot ja historia sitovat meidät yhteistyöhön. EU:lla on toimielimet, joilla on selkeä näkemys siitä, miten rakentaa vauras ja kestävä Eurooppa. Sillä on koeteltu ja hyväksi havaittu yhteisömenetelmä ja tarvittavaa joustavuutta vastata muuttuviin olosuhteisiin. Jos EU:lla on poliittista tahtoa tehdä aikeista totta ja se keskittyy määrätietoisesti viimeaikaisten päätösten täytäntöönpanoon, se voi osoittaa olevansa veturi, joka torjuu taantuman riskin ja uudistaa Euroopan.

(1) Ks. 28. syyskuuta 2011 pidetty puhe unionin tilasta 2011 (http://ec.europa.eu/commission_2010-2014/president/state-union-2011/index_fi.htm).
(2) KOM(2010) 2020, 3.3.2010.
(3) KOM(2011) 669, 12.10.2011.
(4) KOM(2010) 484, 11.9.2010.
(5) Asetus (EU) N:o 513/2011, EUVL L 145, 31.5.2011, s. 30.
(6) KOM(2011) 452, 20.7.2011; KOM(2011) 453, 20.7.2011.
(7) KOM(2011) 656, 20.10.2011; KOM(2011) 652, 20.10.2011.
(8) KOM(2011) 594, 28.9.2011.
(9) KOM(2011) 168, 13.4.2011; KOM(2011) 169, 13.4.2011.
(10) KOM(2011) 121, 16.3.2011.
(11) KOM(2011) 607–612, 614–615, 6.10.2011.
(12) KOM(2011) 657, 665 ja 676, 19.10.2011.
(13) KOM(2011) 206, 13.4.2011.
(14) 2006/123/EY, 12.12.2006, EUVL L 376, 27.12.2006, s. 36.
(15) KOM(2010) 677, 17.11.2010.
(16) KOM(2010) 245, 19.5.2010.
(17) KOM(2010) 477, 15.9.2010.
(18) KOM(2010) 682, 23.11.2010.
(19) KOM(2010) 758, 16.12.2010.
(20) KOM(2011) 607, 6.10.2011.
(21) KOM(2011) 608, 6.10.2011.
(22) KOM(2011) 571, 20.9.2011.
(23) KOM(2011) 112, 8.3.2011.
(24) KOM(2011) 628, 12.10.2011.
(25) KOM(2011) 627, 12.10.2011.
(26) KOM(2011) 370, 22.6.2011.
(27) EUVL C 115, 4.5.2010, s. 1.
(28) KOM(2011) 200, 8.3.2011.
(29) KOM(2011) 303, 25.5.2011.
(30) KOM(2011) 637, 13.10.2011 ja KOM(2011) 638, 13.10.2011.
Top