52010DC0203

[pic] | EUROOPAN KOMISSIO |

Bryssel 4.5.2010

KOM(2010)203 lopullinen

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

EUROOPAN LAAJUISTEN ENERGIAVERKKOJEN TOTEUTTAMISESTA VUOSINA 2007–2009asetuksen (EY) N:o 680/2007 17 artiklanja päätöksen 1364/2006/EY 9 artiklan 2 kohdan ja 15 artiklan mukaisesti

SEK(2010)505 final

KOMISSION KERTOMUSEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE,EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JAALUEIDEN KOMITEALLE

EUROOPAN LAAJUISTEN ENERGIAVERKKOJEN TOTEUTTAMISESTA VUOSINA 2007–2009asetuksen (EY) N:o 680/2007 17 artiklanja päätöksen 1364/2006/EY 9 artiklan 2 kohdan ja 15 artiklan mukaisesti

POLIITTINEN TAUSTA

Euroopan talouskasvu ja vakaus riippuvat oikeaan aikaan tehdyistä ja tarkoituksenmukaisista energiaperusrakenteisiin tehdyistä investoinneista. Euroopan laajuiset energiaverkot perustettiin vuonna 1996 osana EU:n toimia yhtenäismarkkinoiden toteuttamiseksi. Energiaverkkojen tarkoitus oli antaa poliittisen tason kannustusta energiaperusrakenteisiin tehtäville investoinneille. Alussa keskityttiin kaasu- ja sähköverkkohankkeiden toteuttamiskelpoisuuden selvittämiseen. Verkkojen oli määrä myötävaikuttaa yhtenäismarkkinoiden toimintaan erityisesti rajat ylittävissä aloitteissa. EU:lla ei tuolloin ollut toimivaltaa energiapolitiikassa, eikä energian sisämarkkinoita ollut. Kansalliset valtionyhtiöt hallinnoivat verkkoinvestointihankkeita, joissa tärkein tavoite oli toimitusten turvaaminen.

Myöhemmin TEN-E-politiikkaan sisällytettiin kestävyyteen ja toimitusvarmuuteen liittyvät kriteerit. Oletettiin yleisesti, ettei EU:n puuttuminen tällaisten hankkeiden toteuttamisvaiheisiin olisi tarpeen, sillä kaupalliset edut ajaisivat hankkeita eteenpäin. TEN-E-talousarvio pysyi tämän vuoksi hyvin pienenä, noin 22 miljoonaa euroa vuosittain tämän kertomuksen kattamana aikana.

Tässä kertomuksessa esitetään lyhyesti, miten TEN-E-ohjelma vuosina 2007–2009 auttoi EU:n energia-alaa suunnittelemaan ja toteuttamaan strategisia verkkohankkeita. Tämän kertomuksen kattamana aikana sovellettiin syyskuussa 2006 annettuja TEN-E-suuntaviivoja[1]. Suuntaviivat korvasivat vuosina 1996[2] ja 2003[3] annetut suuntaviivat. Uusissa suuntaviivoissa tarkistettiin poliittiset tavoitteet ja otettiin käyttöön useita uusia käsitteitä ja välineitä, kuten tärkeysjärjestys ja eurooppalaiset koordinaattorit, millä pyrittiin varmistamaan kohdistetumpi lähestymistapa hankkeiden toteutukseen ja rajat ylittävien väylien varrella sijaitsevien jäsenvaltioiden parempi koordinointi. Kertomuksessa pyritään myös arvioimaan, missä TEN-E-hankkeiden vaikutus on ollut myönteinen, sekä analysoimaan sen heikkouksia.

Yksityiskohtaisia tietoja Euroopan etuja koskevista hankkeista ja ensisijaisista hankkeista annetaan liitteessä[4]. Liitteessä kuvataan hankkeet ja niiden edistyminen pääpiirteittäin ja esitetään rahoituslähteet vuosina 2007–2009. Siinä arvioidaan yksityiskohtaisesti hankkeiden toteutuksessa esiintyneitä ongelmia.

EU:n energiapolitiikka on muuttunut perusteellisesti tämän kertomuksen kattamana aikana. Sinä aikana hyväksyttiin kunnianhimoisia energia- ja ilmastotavoitteita (20-20-20-tavoitteet) sekä kolmas energian sisämarkkinapaketti. Nämä tavoitteet muodostavat nyt keskeisen osan uudesta EUROOPPA 2020-strategiasta[5], jonka komissio käynnisti maaliskuussa 2010. EU on myös tänä aikana kokenut historiansa suurimman talouskriisin. Lisäksi energia-alan geopolitiikka on muuttunut, kun Kiina ja muut esiin nousevat maat ovat nyt merkittäviä energiantuojamaita.

Tässä kertomuksessa korostetaan energiaperusrakenteiden merkitystä EU:n energiapoliittisille tavoitteille ja EU:n 20-20-20-tavoitteiden saavuttamiselle. Kertomuksessa annetaan aineistoa EU:n uutta energiavarmuus- ja -infrastruktuurivälinettä koskevan ehdotuksen valmisteluun. Sitä pyydettiin maaliskuussa 2009 pidetyssä Eurooppa-neuvostossa[6], ja sitä on ennakoitu toista strategista energiakatsausta koskevassa tiedonannossa (2008)[7] ja energiaverkkoja koskevassa vihreässä kirjassa (2008)[8].

TEN-E-HANKKEIDEN TOTEUTUKSEN EDISTYMINEN

TEN-E-politiikka on kehitetty ja muotoiltu 1990-luvulla, jolloin annettiin toistaan seuraavia TEN-E-suuntaviivoja ja niitä koskeva varainhoitoasetus. TEN-E-politiikan nykyiset tavoitteet ovat 1) tukea EU:n energian sisämarkkinoiden toteuttamista, 2) vähentää heikommassa asemassa olevien ja saarialueiden eristyneisyyttä, 3) varmistaa ja monipuolistaa EU:n energiantoimituksia yhteistyössä myös EU:n ulkopuolisten maiden kanssa sekä 4) myötävaikuttaa kestävään kehitykseen ja ympäristönsuojeluun. Nykyiseen TEN-E-kehykseen kuuluvat sähkön, kaasun ja olefiinien siirtoverkot.

Vuonna 2006 käyttöön otetuissa Euroopan laajuisia energiaverkkoja koskevissa suuntaviivoissa lueteltiin hankkeet, joille yhteisön yhteisrahoitusta voidaan edellä mainittujen tavoitteita ja painopisteitä koskevien edellytysten mukaisesti myöntää. TEN-E-hankkeita on kaikkiaan noin 550, ja ne on luokiteltu kolmeen luokkaan sen mukaan, kuinka tärkeiksi ne mielletään koko Euroopan hyödyn kannalta.

Euroopan etua koskevat hankkeet ovat luonteeltaan rajat ylittäviä tai niillä on merkittävä vaikutus rajat ylittävään siirtokapasiteettiin. Niillä on etusija yhteisön TEN-E-talousarviosta myönnettävään rahoitukseen.

Euroopan etua koskevista 32 sähköalan hankkeesta ja 10 kaasualan hankkeesta on 9 hanketta saatettu päätökseen, joista viisi sähkö- ja neljä kaasualalla. Rakenteilla on vuodesta 2007 lähtien lisäksi 12 hanketta, joista yhdeksän sähköalalla ja kolme kaasualalla. Vain hyvin harvoilla Euroopan etua koskevilla hankkeilla on ollut vakavia ongelmia. Niitä ovat Yamal-hanke (selvitysvaihetta ei ole aloitettu) ja Baltian yhteenliitäntä (rakentaminen on pysähdyksissä, vaikka vaaditut luvat on myönnetty). Yksi hanke on hylätty kokonaan: linja Stupava (Slovakia) – kaakkois-Wien (Itävalta).

Ensisijaisilla hankkeilla on merkittävä vaikutus sisämarkkinoiden toimintaan, uusiutuvien energialähteiden käyttöön ja/tai toimitusvarmuuteen. Hankkeet valitaan yhteistä etua koskevien hankkeiden joukosta, ja ne ovat toisena tärkeysjärjestyksessä myönnettäessä yhteisön rahoitustukea.

Sähköalan ensisijaisten hankkeiden määrä on noin 140 ja kaasualan noin 100. Vuosina 2007–2009 on 9 hanketta saatettu päätökseen sähköalalla ja 12 kaasualalla. Tällä hetkellä on rakennettavana 33 sähköalan hanketta ja 13 kaasualan hanketta (yhteensä 46 hanketta).

Yhteistä etua koskevat hankkeet täyttävät suuntaviivoissa esitetyt tavoitteita ja painopisteitä koskevat vaatimukset. Niillä on mahdollisuuksia taloudelliseen kannattavuuteen, mikä on määritetty ympäristöasioita, toimitusvarmuutta ja maantieteellistä yhteenkuuluvuutta koskevassa kustannus-hyötyanalyysissä. Suuntaviivoissa luetellaan 164 yhteistä etua koskevaa sähköhanketta ja 122 kaasuhanketta.

Tämän kertomuksen kattamana aikana on monta hanketta kussakin kolmessa luokassa määritelty uudelleen kysynnän muututtua markkinoilla tai kun toteutusvaiheessa on ilmennyt vaikeuksia. Tämä merkitsee sitä, että TEN-E-hankkeet on määriteltävä joustavammin, jotta ne voivat vastata paremmin verkon kehittämistarpeisiin.

Kaikkein tehokkain TEN-E-ohjelma on ollut ensisijaisesti rahoitettavaksi valituissa eli Euroopan etua koskevissa hankkeissa. Nämä hankkeet saivat merkittävää poliittista tukea, ja niillä on kaupallisia mahdollisuuksia. TEN-E-ohjelman painopistettä on rajoitettava muutamiin strategisiin Euroopalle tärkeisiin hankkeisiin. Samalla hankkeet olisi voitava määritellä joustavammin, jotta ne voivat vastata markkinoiden tarpeisiin.

TEN-E-PERUSRAKENTEIDEN RAHOITUS

Energiaperusrakenteita rahoittavat EU:ssa pääasiassa siirtoverkko-operaattorit hintojen kautta (”käyttäjä maksaa” -periaate). Siirtoverkko-operaattoreiden omat varat ovat noin 20–100 % vaadituista kokonaisinvestoinneista riippuen koko investoinnin laajuudesta. Loppu katetaan tyypillisesti kansainvälisten rahoituslaitosten tai kaupallisten pankkien myöntämillä lainoilla. Lisäpääomaa saattavat joskus tarjota kaasu- ja sähköalalla toimivat kumppaniyhtiöt (muut kuin siirtoverkko-operaattorit). Jäsenvaltiot eivät useimmissa tapauksissa osallistu suoraan TEN-E-hankkeiden rahoitukseen, koska tavallisesti siirtoverkko-operaattorit hoitavat ja rahoittavat ne.

TEN-E-hankkeille annettu EU:n rahoitustuki kulkee useiden välineiden kautta:

- kesäkuussa 2007 tarkistettu Euroopan laajuisten verkkojen varainhoitoasetus [9] täydentää TEN-E-suuntaviivoja. TEN-E-rahoitusohjelman talousarvio on 155 miljoonaa euroa budjettikaudella 2007–2013, josta noin 70 miljoonaa euroa ajalle 2007–2009. Vaikka yhteisrahoituksen enimmäismäärä on jopa 50 % selvitysten kustannuksista ja 10 % tukikelpoisista rakennuskustannuksista, se on harvoin enemmän kuin 0,01–1 % hankkeen kokonaiskustannuksista.

- Euroopan investointipankilla on tärkeä rooli TEN-E-hankkeiden toteutuksessa. Rahoitusmäärät olivat vuosina 2007–2009 kaasuhankkeille 2 561 miljoonaa euroa ja sähköhankkeille 3 407 miljoonaa euroa.

- EU:n muissa rahoituslähteissä, kuten rakennerahastoissa, liittymistä edeltävissä välineissä (IPA) ja Euroopan naapuruuspolitiikassa (ENPI[10]/NIF[11]) ja TTK- puiteohjelmassa, on tunnustettu energiaperusrakenteiden yhteiskunnallinen ja taloudellinen merkitys, ja niihin liittyvät hankkeet ovat nousseet tärkeysjärjestyksessä ylemmäs. Näissä ohjelmissa on energiaan liittyville toimenpiteille varattu huomattavasti suurempi talousarvio kuin TEN-E-ohjelmassa. Absoluuttiset määrät ovat kuitenkin pysyneet pieninä lukuun ottamatta rakennerahastoja, joiden tuki TEN-E-hankkeille oli lähes 700 miljoonaa euroa.

- Neuvosto myönsi vuonna 2009 poikkeuksellisesti 3,98 miljardia euroa energiainfrastruktuuriin ja -teknologiaan Euroopan energia-alan elvytysohjelmasta (EEPR) . Vuoden 2009 talouskriisillä oli huomattava vaikutus kaupallisiin perusrakennehankkeisiin. Näitä varoja kohdistettiin hankkeisiin, joissa rahoituksen perumisen takia aiheutuneet viivästykset häiritsisivät pahasti EU:n energiatoimituksia ja siten tulevaisuuden talouskasvua ja lisäksi vaikuttaisivat voimakkaasti työllisyyteen ja energia- ja rakennusalan taitoihin ja estäisivät uusiutuvien energialähteiden ja vähähiilisten teknologioiden käyttöönottoa energiaverkoissa. Suuri osuus EEPR-ohjelman rahoituksesta on myönnetty hankkeille, jotka ovat TEN-E-ohjelman prioriteetteja.

TEN-E-budjettia käytetään tehokkaammin, kun lisätään koordinointia EU:n muiden energiaperusrakennetoimien ja niihin liittyvien välineiden kanssa. Mahdollisuuksia tehokkaampaan koordinointiin, myös kansallisten toimenpiteiden kanssa, voitaisiin jäsentää paremmin, jotta yhteisvaikutuksia ja tulosten tuottamista voitaisiin tehostaa – ei ainoastaan taloudellisessa mielessä vaan yleisen johdonmukaisuuden varmistamiseksi EU:n toimissa ja politiikoissa. TEN-E- ja IPA/ENPI-välineitä on koordinoitava enemmän, jotta voidaan luoda enemmän mahdollisuuksia verkkojen ja markkinoiden yhdentämiseen ja ottaa paremmin huomioon esimerkiksi älykkäiden verkkojen kehittäminen sekä tarve parantaa uusien jäsenvaltioiden verkkojen yhteenliittämistä (rakennerahastot ja Euroopan investointipankki) ja niiden ja EU:n ulkopuolisten maiden verkkojen yhteenliittämistä (IPA, ENPI/NIF). Tätä lähestymistapaa kehittämällä voitaisiin TEN-E-ohjelman vaikuttavuutta lisätä huomattavasti.

POLIITTISEN VAIKUTUKSEN TEHOSTAMINEN

Vuoden 2006 suuntaviivoissa toistettiin TEN-E-ohjelman pitkäaikaiset tavoitteet: edistää energian sisämarkkinoiden toimivuutta ja niiden kehittämistä sekä vähentää heikommassa asemassa olevien alueiden ja saarialueiden eristyneisyyttä. Niissä korostettiin uudelleen tarvetta parantaa energiatoimitusten varmuutta ja vahvistettiin uusi kestävän kehityksen edistämiseen ja ympäristönsuojeluun liittyvä tavoite.

TEN-E-ohjelma on kertomuksen kattamalla ajanjaksolla myötävaikuttanut myönteisellä tavalla energian sisämarkkinoiden kehittymiseen ja niiden toimintaan. Erityisesti päätökseen saatetut yksitoista rajat ylittävää sähköalan hanketta, joita TEN-E-kehyksen avulla on nopeutettu, ovat mahdollistaneet sähkökaupan ja kilpailun lisääntymisen. Ne ovat myös myötävaikuttaneet energian keskihintojen lähentymiseen ja edistäneet markkinoiden yhdentymistä ja siten todellisten energian sisämarkkinoiden kehittymistä.

Toimitusvarmuus on myös parantunut, kun sekä sähkön että kaasun siirtokapasiteetti on lisääntynyt niin jäsenvaltioiden sisällä kuin niiden välillä. Tähän ovat vaikuttaneet myös kolmea nesteytetyn maakaasun vastaanottoasemaa ja kaasuvarastoja koskevat hankkeet. Tässä suhteessa TEN-E-ohjelma on myötävaikuttanut kaasuntoimitusten monipuolisuuteen. Merkittäviä investointeja toimitusvarmuutta parantavaan kaasuvirran kaksisuuntateknologiaan uusissa ja/tai nykyisissä kaasuyhdysputkissa tehdään kuitenkin vain EEPR-ohjelmassa.

Edistys on ollut vähäisempää syrjäisten alueiden ja saarten eristyneisyyden vähentämisessä. Neljä hanketta yhdeksästä on toteuttamisvaiheessa. Epävarmuus tulevaisuuden sähköntuotantoon käytettävien energialähteiden yhdistelmästä (kaasuntuonti vastaan uusiutuvat energianlähteet) jarruttaa perusrakenteiden kehittämistä eristyneillä markkinoilla.

TEN-E-kehystä on viime vuosina voimistettu ulottamalla tavoitteet markkinoiden yhteenliittämistä pidemmälle: tavoitteina on toimintavarmuus, toimitusten monipuolistaminen ja kestävyys. Tuloksia saadaan kuitenkin tehokkaimmin ohjelman suurista yhteenliitäntähankkeista, jotka ovat paljolti tarjontalähtöisiä. TEN-E-ohjelman vaikutus ei ole ollut yhtä merkittävä viimeaikaisissa haasteissa, jotka koskevat EU:n strategisen energiapolitiikan päämääriä ja tavoitteita.

YHTEISTYÖN JA KOORDINOINNIN LUJITTAMINEN

Suuntaviivoissa perustettiin tiiviin yhteistyön puitteet, joissa jäsenvaltioiden on määrä paremmin vaihtaa tietoja ja koordinoida toimiaan. Tällä raportointikaudella TEN-E-ohjelmassa nimitettiin ensimmäisen kerran eurooppalaisia koordinaattoreita. Syyskuussa 2007 nimitettiin neljä koordinaattoria neljäksi vuodeksi[12].

Koordinaattorien tehtävänä oli toimia välittäjänä strategisissa rajat ylittävissä hankkeissa, jotta näitä hankkeita viivyttävät käytännön vaikeudet voitaisiin ratkaista. Kaksi vuotta myöhemmin kaksi koordinaattoria on menestyksekkäästi saanut tehtävänsä tehdyksi ja kaksi koordinaattoria on edelleen toiminnassa. Koordinaattorit olivat tehokkaimpia silloin, kun he saivat yhteen jäsenvaltioiden korkeimmat tahot poliittisten tai hallinnollisten ongelmien selvittelemiseksi. Tämä onnistui, koska koordinaattorit olivat puolueettomia ja poliittisesti kokeneita, heillä oli selkeä tehtävä ja tiukka aikataulu, ja he tekivät yhteistyötä komission ja jäsenvaltioiden kanssa korkeimmalla tasolla. Haittana on, että voi syntyä epävarmuutta koordinaattorien ja komission suhteellisesta asemasta erityisesti, jos tehtävään kuuluu EU:n rajojen yli ulottuvia hankkeita.

Komissio on samalla omaksunut aktiivisen roolin sidosryhmien saamiseksi mukaan. Tällä pyritään luomaan yhteisymmärrystä siitä, miten poliittisesti tulenaroissa ja monimutkaisissa alueellisissa hankkeissa olisi edettävä. Tällaisia hankkeita ovat etenkin Baltian energiamarkkinoiden yhteenliittämissuunnitelma (BEMIP); eteläinen käytävä, johon kuuluu Nabucco-hanke; sekä tuki alueellisille aloitteille, kuten kaasu- ja sähköalalla toimiva viidenvälinen foorumi ja uusi sähköalalla toimiva seitsemänvälinen foorumi, jota Saksa ja Puola nyt edistävät.

Jäsenvaltioiden ja kansallisten sääntelyviranomaisten välinen koordinointi on yhä tärkeämpää, kun työ täysin yhteenliitettyjen eurooppalaisten sähkö- ja kaasuverkkojen toteuttamiseksi kiihtyy.

Eurooppalaiset koordinaattorit ovat puuttuneet joihinkin nykyisen TEN-E-verkon heikkouksiin. Heidän työnsä on edistänyt merkittävästi kyseisiä hankkeita erityisesti silloin, kun hankkeiden esteet ovat selvästi määriteltyjä ja mukana on vain muutamia maita ja yhtiöitä.

Komission mukanaolo on osoittautunut olennaisen tärkeäksi haluttaessa helpottaa monimutkaisten alueellisten hankkeiden toteuttamista, kun hankkeisiin osallistuu useita maita ja yhtiöitä, mikä edellyttää monialaista lähestymistapaa.

LUPAMENETTELYT

Lähes kaikissa TEN-E-hankkeissa esiintyy väistämättä joitakin esteitä toteutuksen aikana. Esteet liittyvät pääasiassa taloudellisiin ja teknisiin rajoituksiin, erityisesti valittuun reittiin liittyviin ongelmiin sekä oikeudelliseen ja poliittiseen kehykseen. Yksi suurimmista esteistä liittyy kuitenkin lupamenettelyihin. TEN-E-ohjelmalla ei ole mitään valtaa tässä asiassa.

TEN-E-suuntaviivoissa jäsenvaltioiden edellytetään toteuttavan kaikki tarvittavat toimenpiteet hankkeiden viivästymisen vähentämiseksi (erityisesti Euroopan etua koskevissa hankkeissa) ja samalla noudattavan ympäristöpolitiikan menettelyjä. Tämä koskee energiaperuskirjaa koskevan sopimuksen mukaisesti myös EU:n ulkopuolisia maita. Epävarmuus lupamenettelyjen kestosta, joka voi joskus olla useita vuosia, jopa vuosikymmeniä, on kuitenkin yhä suurempi ongelma. Maaseudulla tätä vielä pahentavat ympäristövaatimukset ja yleisön vastustus suuria rakennushankkeita kohtaan. Pitkiä etäisyyksiä käsittävissä hankkeissa, joita TEN-E-hankkeet usein ovat, ongelmia tulee lisää joka kunnassa, alueella ja maassa, joiden alueilla hanketta toteutetaan.

Useimmat jäsenvaltiot ovat tietoisia tästä ongelmasta, ja jotkut ovat ryhtyneet käsittelemään niitä uusissa kansallisissa säädöksissä, joilla pyritään nopeuttamaan tai yksinkertaistamaan lupamenettelyjä. Koska tällainen lainsäädäntö on hyvin uutta, ei sen haavoittuvuutta oikeudellisille haasteille ja muille käytännön ongelmille ole vielä testattu.

Jotkut jäsenvaltiot saattavat julistaa tietyt hankkeet kansallista etua koskeviksi varmistaakseen, että hankkeita tuetaan riittävästi kansallisella tasolla. Näin voidaan välttää viivytyksiä lupamenettelyissä ja nopeuttaa perusrakennehankkeiden toteutusta.

Tätä ei ole kuitenkaan tehty kaikissa jäsenvaltioissa, ja usein sitä ei rajat ylittävien hankkeiden osalta koordinoida laajemmalla alueellisella tai Euroopan tasolla. Nykyisin ei TEN-E-suuntaviivoissa ole myöskään sellaista mekanismia, jolla voitaisiin varmistaa, että Euroopan tason ja kansallisen tason energiaperusrakenteiden tärkeysjärjestys olisi sama.

On selvästi tarpeen virtaviivaistaa suunnittelu- ja lupamenettelyjä, kun hankkeet toteutetaan alueilla, jotka kuuluvat eri oikeuslaitosten piiriin. Viimeisten kahden vuoden aikana on edistytty jonkin verran jäsenvaltioiden suurten energiaperusrakennehankkeiden lupamenettelyjen yksinkertaistamisessa. Tarvitaan kuitenkin EU:n tason toimia koordinoinnin ja johdonmukaisuuden lisäämiseksi.

PÄÄTELMÄT JA NÄKYMÄT

TEN-E-ohjelma on vaikuttanut myönteisesti valittuihin hankkeisiin antamalla niille poliittista näkyvyyttä ja auttamalla hankkimaan rahoitusta markkinoilta. Euroopan etua koskeville ensisijaisimmille hankkeille annettu ”TEN-E-merkki” ja eurooppalaisten koordinaattorien tehtävän perustaminen ovat myötävaikuttaneet näihin tuloksiin.

Euroopan energiapoliittinen kehys on kuitenkin muuttunut dramaattisesti viime vuosina, mikä edellyttää sekä TEN-E-kehyksen periaatteen että toteutuksen perinpohjaista tarkistamista. Jo Euroopan komission energiaverkkoja koskevassa vihreässä kirjassa vuonna 2008 tarkasteltiin sitä, pystyykö TEN-E-ohjelma osaltaan saavuttamaan 20-20-20-tavoitteet ja energiavarmuustavoitteen. Vihreässä kirjassa esitettiin, että tarvitaan uusi väline, jolla voitaisiin vastata energiantoimituksiin ja EU:n verkkoihin tehtäviin investointeihin liittyviin kasvaviin haasteisiin. Eurooppa-neuvosto hyväksyi nämä päätelmät maaliskuussa 2009. Tässä kertomuksessa näille väitteille annetaan lisäsisältöä. Kertomuksessa tullaan myös samoihin johtopäätöksiin kuin Eurooppa-neuvoston maaliskuun 2009 päätelmissä, joissa komissiota pyydetään kehittämään uusi energiavarmuus- ja -infrastruktuuriväline.

Vuonna 2007 tehdyssä EU:n energiapolitiikkaa[13] koskevassa sopimuksessa asetetaan kunnianhimoiset päämäärät ja sitovat tavoitteet sekä kasvihuonekaasupäästöille[14] että uusiutuvista energialähteistä saatavalle energialle[15], jotta voidaan torjua ilmastonmuutosta, parantaa kilpailukykyä ja taata energiatoimitusten varmuus Euroopan kansalaisille. Energiaperusrakenteita on kehitettävä asianmukaisella tavalla, jotta nämä tavoitteet voidaan saavuttaa. Erityisesti ne ovat tarpeen uusien energialähteiden liittämiseksi kantaverkkoon, vähähiilisiin teknologioihin liittyvien merkittävimpien teknologisten riskien vähentämiseksi, Euroopan energiamarkkinoiden yhdentämiseksi ja toimitusvarmuuden varmistamiseksi.

Kaasu- ja sähköinfrastruktuuriin liittyvä sääntelykehys on muuttunut huomattavasti: kolmas energian sisämarkkinapaketti[16] hyväksyttiin kesällä 2009, ja sitä ollaan nyt panemassa täytäntöön. Paketti tarjoaa uusia välineitä siirtoverkko-operaattorien ja sääntelyviranomaisten yhteistyön parantamiseen. Energia-alan sääntelyviranomaisten yhteistyövirasto (ACER) aloittaa toimintansa vuonna 2011. Sen on määrä huolehtia verkkoon pääsyä ja toisiin maihin tehtyjä investointeja koskevien sääntöjen yhteensovittamisesta. Kaasunsiirtoverkonhaltijoiden eurooppalaisen verkoston (ENTSO-G) ja sähkönsiirtoverkonhaltijoiden eurooppalaisen verkoston (ENTSO-E) tehtävänä on toteuttaa käytännössä markkinoiden yhdentyminen ottamalla verkkoon pääsyssä ja verkkoon tehtävissä investoinneissa huomioon eurooppalainen ulottuvuus. Yksi niiden tärkeimmistä tehtävistä on laatia verkkojen kehittämisen kymmenvuotissuunnitelmat; ensimmäinen luonnos kaasualalle julkaistiin joulukuussa 2009 ja sähköalalle maaliskuussa 2010.

Euroopan komissio ehdotti uutta asetusta kaasutoimitusten turvaamiseksi toteutettavista toimenpiteistä heinäkuussa 2009. Asiaa oli käsitelty toisessa strategisessa energiakatsauksessa marraskuussa 2008, ja neuvosto ja parlamentti olivat pyytäneet ehdotusta. Tammikuun 2009 kaasukriisi entisestään lisäsi asian ajankohtaisuutta. Asetuksessa asetetaan pääpaino sisämarkkinoille, joiden on määrä parhaiten taata toimitusvarmuus. Siinä annetaan kuitenkin myös yhteiset vaatimukset toimitusvarmuudelle – infrastruktuuria koskeva vaatimus (n-1) ja suojatuille asiakkaille tehtäviä toimituksia koskevat vaatimukset. Asetuksessa edellytetään myös, että kaikissa yhdysputkissa voidaan kaasuvirtoja siirtää vastakkaiseen suuntaan kahden vuoden kuluttua säädöksen voimaantulosta (muutamin poikkeuksin).

Euroopan energia-alan elvytysohjelmasta on talouden virkistämiseksi osoitettu lähes 4 miljardia euroa yksityisen lisärahoituksen hankintaan kaasu- ja sähköperusrakenteiden, merellä sijaitsevien tuulivoimaloiden sekä hiilen talteenotto- ja varastointihankkeiden toteuttamiseksi. Elvytysohjelma antaa jäsenvaltioille oppia hyödyistä, joita ne voivat saada korkean tason yhteistyöllä ja strategisella sitoutumisella.

Tätä taustaa vasten ovat TEN-E-ohjelman heikkoudet tulleet esille vuosina 2007–2009. Ohjelma on vastannut liian hitaasti viime vuosina ilmenneisiin suuriin haasteisiin, eikä sillä ole valmiuksia vastata vuosien 2020 ja 2050 kasvaviin haasteisiin.

Uusi poliittinen ympäristö on haastava TEN-E-ohjelmalle, jolla ei ole varoja eikä joustavuutta myötävaikuttaa täydellä painolla kunnianhimoisten energia- ja ilmastotavoitteiden saavuttamiseen. Komissio tarkastelee vuoden 2010 kuluessa, tarvitaanko uutta välinettä, joka heijastaisi täysin perusrakenteiden merkitystä poliittisten tavoitteiden saavuttamiselle.

Tässä kertomuksessa esitetyistä löydöksistä ilmenevät jäljempänä selostetut painopistealueet, joita käsitellään ja analysoidaan tarkemmin TEN-E-ohjelman tarkistuksessa ja siihen liittyvässä vaikutustenarvioinnissa.

Ensinnäkin EU:n energiaperusrakenteiden strategiset painopistealueet on määriteltävä paremmin. Energiaverkot on uudenaikaistettava, jotta Eurooppa voi saavuttaa energiapoliittiset tavoitteensa, myös 20-20-20-tavoitteet. Verkoista on tehtävä enemmän Euroopan laajuisia, jotta energian sisämarkkinat voivat kehittyä ja toimia kunnolla ja toimitusvarmuutta voidaan parantaa ja myös siksi, että uusia teknologioita voidaan soveltaa. Verkkojen on myös oltava joustavampia, jotta voidaan käyttää monenlaisia uusiutuvia energialähteitä, tuottaa sähköä hajautetummin, ottaa käyttöön älykkäitä kysyntäpuolen tekniikoita, mukaan luettuna EU:n laajuinen sähkön ja kaasun ”superverkko” ja hiilen talteenotto- ja varastointiverkot. Perusrakenteiden ulkoista ulottuvuutta ja toimitusreittien ja -lähteiden monipuolistamista on myös tarkasteltava erityisesti kaasualalla mutta mahdollisesti myös öljyalalla.

Toiseksi tarvitaan uusi lähestymistapa hankkeiden määrittelyyn. Nykyinen luokitus on hämmentävä, eikä tavoitteista saa selvää yleiskäsitystä. Tässä voidaan käyttää komission toisessa strategisessa energiakatsauksessa omaksumaa lähestymistapaa, jossa useita hankkeita, kuten eteläinen kaasun tuomiseksi Kaspianmereltä tai Baltian yhdysputkisuunnitelma, yhdistetään alueelliseksi aloitteeksi. Tarvitaan perusteellista poliittista keskustelua, jotta voidaan päättää Euroopan tulevien perusrakenteiden painopistealueet.

Kolmanneksi yksittäisiin hankkeisiin osallistuvien jäsenvaltioiden yhteistyötä on hyödynnettävä paremmin. Tämä koskee niin suunnittelua kuin poliittisen koordinoinnin tasoa. Ei voida hyväksyä tilanteita, joissa Euroopan etua koskeville hankkeille ei anneta jäsenvaltioissa ensisijaista merkitystä tai joissa kaikki mukana olevat jäsenvaltiot eivät tue hankkeita yhtäläisesti. Olisi tarkasteltava mahdollisuutta asettaa johonkin jäsenvaltioon yksi (keskitetty) lupamenettelystä vastaava elin ainakin rajat ylittäville hankkeille toteutuksen jouduttamiseksi.

Neljänneksi vahvemman EU:n perusrakennestrategian on pystyttävä hankkimaan rahoitusta, joka pystyy vastaamaan haasteisiin. Euroopassa verkkoinvestoinnit rahoitetaan perinteisesti verkon käyttäjien maksamilla maksuilla. Tämä tulee olemaan vastakin pääasiallinen keino. Joissakin tapauksissa voi julkinen rahoitus kuitenkin olla perusteltua, kun siitä saadaan hyötyjä Euroopan laajuisesti ja kun markkinat selvästi eivät toimi, mistä syystä investointeja ei ole tehty. Muista EU:n välineistä saatavilla olevaa rahoitusta on käytettävä paremmin, ja se on koordinoitava energiapoliittisten toimien kanssa.

Komissio esittää samanaikaisesti tämän kertomuksen kanssa ensimmäiset pohdintansa tulevaisuuden energia-alan toimintasuunnitelmasta. Vahvemman ja joustavamman energiaperusrakenteen kehittämisen pitäisi olla toimintasuunnitelman keskeisiä asioita. Tällainen perusrakenne olisi suunniteltu nimenomaan meidän aikamme poliittisia haasteita varten.

[1] Päätös N:o 1364/2006/EY.

[2] Päätös N:o 96/391/EY.

[3] Päätös N:o 1229/2003/EY.

[4] SEC(2010) xxx.

[5] EUROOPPA 2020 – Älykkään, kestävän ja osallistavan kasvun strategia, 3. maaliskuuta 2010.

[6] Brysselin Eurooppa-neuvosto, 19. ja 20. maaliskuuta 2009, puheenjohtajan päätelmät 7880/1/09.

[7] KOM(2008) 781.

[8] KOM(2008) 782.

[9] Asetus (EY) N:o 680/2007.

[10] Eurooppalainen naapuruuden ja kumppanuuden väline.

[11] Naapuruuspolitiikan investointiväline.

[12] Mario Monti, Josiaz van Aartsen, Georg Wilhelm Adamowitsch ja professori Wladyslaw Mielczarski. Eurooppalaisten koordinaattorien vuosikertomukset ja muita asiakirjoja on saatavilla osoitteessa: http://ec.europa.eu/energy/infrastructure/tent_e/coordinators_en.htm.

[13] KOM(2007) 1, joka hyväksyttiin neuvoston päätelmissä keväällä 2007.

[14] Direktiivi 2009/29/EY direktiivin 2003/87/EY muuttamisesta kasvihuonekaasujen päästöoikeuksien kauppaa koskevan yhteisön järjestelmän parantamiseksi ja laajentamiseksi, päätös N:o 406/2009/EY jäsenvaltioiden pyrkimyksistä vähentää kasvihuonekaasupäästöjään yhteisön kasvihuonekaasupäästöjen vähentämissitoumusten täyttämiseksi vuoteen 2020 mennessä.

[15] Direktiivi 2009/28/EY uusiutuvista lähteistä peräisin olevan energian käytön edistämisestä.

[16] Direktiivit 2009/72/EY ja 2009/73/EY sekä asetukset (EY) N:o 713/2009, 714/2009 ja 715/2009.