27.3.2010   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 79/19

1.

toteaa huolestuneena, että Euroopan unionin alueilla on viime vuosina ollut huomattavasti aiempaa enemmän luonnonkatastrofeja tai ihmisen välillisesti tai suoraan aiheuttamia katastrofeja ja että ne ovat olleet selvästi aiempaa laajempia ja voimakkaampia. Maailmanlaajuinen ilmastonmuutos tekee myös Euroopan ilmastosta epävakaan ja johtaa äärimmäisten sääilmiöiden lisääntymiseen, minkä vuoksi ihmisille, perusrakenteille ja ympäristölle aiheutuvien vahinkojen vaara kasvaa.

2.

toteaa, että katastrofit aiheuttavat syystään riippumatta usein huomattavaa vahinkoa ihmisille, taloudelle, ympäristölle ja kulttuurille. Tällaiset vahingot sekä katastrofien varsinaisen torjunnan kustannukset voivat olla selvästi ehkäisytoimien edellyttämiä panostuksia suuremmat.

3.

panee merkille, että unionin tähän mennessä perustamat pelastuspalveluvälineet (yhteisön pelastuspalvelumekanismi, pelastuspalvelun rahoitusväline ja EU:n solidaarisuusrahasto) koskevat katastrofin hallintaprosessin vaiheista (ehkäisy, valmiustoimet, avustustoimet ja jälkihoito) lähinnä valmius- ja avustustoimia sekä jälkihoitoa.

4.

kannattaa näin ollen poliittista tavoitetta kehittää yhteinen strategia tähän asti liian vähälle huomiolle jäänyttä osa-aluetta, eli katastrofien ehkäisyä, varten ja käynnistää aiheesta laajapohjainen keskustelu. Strategian on osaltaan edistettävä tasapainoisen ja kokonaisvaltaisen yhteisön lähestymistavan aikaan saamista pelastuspalvelun alalla.

5.

yhtyy komission näkemykseen, jonka mukaan katastrofien ”ehkäisy” tarkoittaa kahta asiaa: ensinnäkin katastrofien estämistä mahdollisuuksien mukaan ja toiseksi sen vaikutusten minimointia, jos katastrofi ei ole vältettävissä.

6.

katsoo lisäksi, että katastrofit ovat äkillisiä ja odottamattomia tapahtumia, jotka aiheuttavat keskeisten julkisten rakenteiden, järjestelmien ja toimintojen lamaantumisen alueellisesti tai paikallisesti. Määritelmä ei kata selkkauksista johtuvia hätätilanteita eikä terroristi-iskuja.

7.

korostaa, että katastrofit rajoittuvat maantieteellisesti yleensä melko suppealle alueelle. Hallinnolliset rajat voivat kuitenkin ylittyä, ja siksi yhteisen vaaran uhkaamien alueiden yhteistyö on välttämätöntä nimenomaan katastrofien ehkäisyssä.

8.

toteaa, että katastrofin sattuessa juuri alue- ja paikallisviranomaiset ovat kansalaisia lähimpinä hallintotasoina ensimmäisiä, joita tilanne koskee suoraan ja joilta vaaditaan toimia. Siksi niiden kattava osallistuminen katastrofien torjunnan strategioiden ja toimenpiteiden kehittämiseen on olennaisen tärkeää.

9.

toteaa tässä yhteydessä niin ikään, että mahdollisimman välitön ja pikainen reagointi jo katastrofin ensimmäisten merkkien ilmetessä on ratkaisevan tärkeää katastrofin vaikutusten minimoimiseksi. Tämä koskee kaikkia EU:n alueita niiden maantieteellisestä sijainnista riippumatta. Myös katastrofien ehkäisemiseen tähtäävät toimet on siis aloitettava siltä tasolta, jota asia koskee suoraan ja joka kykenee reagoimaan nopeimmin.

10.

korostaa, että alue- ja paikallisviranomaisilla on kokemusperäisen alue- ja paikallisolosuhteiden tuntemuksensa ansiosta ratkaiseva rooli myös katastrofien ehkäisyssä. Useimmiten niillä on kyllä asiantuntemusta, mutta ehkäisystrategioiden toteuttamiseen tarvittavat varat puuttuvat.

11.

toteaa lisäksi, että hätätilasuunnitelmien laatimisesta ja täytäntöönpanosta ennalta ehkäisevänä toimenpiteenä saadut tulokset ovat olleet erinomaisia niissä tapauksissa, joissa suunnitelmat on voitu toteuttaa. Rahoituksen riittämättömyys on kuitenkin merkittävä ongelma kyseisen ennalta ehkäisevän politiikan eteenpäin viemiselle.

12.

on edellä mainituista syistä erittäin tyytyväinen siihen, että komissio on pyytänyt komiteaa esittämään tarkempia tietoja, joiden pohjalta luonnonkatastrofien ja ihmisen aiheuttamien katastrofien ehkäisyyn sovellettavaa yhteisön strategiaa voidaan vahvistaa.

13.

on komission kanssa yhtä mieltä siitä, että nykyistä parempi katastrofitietämys on myös alueellisten ja paikallisten ehkäisystrategioiden tehokkaan laatimisen edellytys.

14.

onkin tyytyväinen komission aikomukseen laatia kattava tietokanta nykyisistä katastrofeihin liittyvistä tietolähteistä. Jo käytettävissä olevien tietojen arviointi olisi aina asetettava lisätietojen keräämisen edelle.

15.

toteaa tässä yhteydessä, että sekä jäsenvaltio- että unionitasolla on katastrofeista ja niiden taloudellisista ja sosiaalisista vaikutuksista runsaasti tietoa. Lisätoimiin tulisikin ryhtyä vain silloin kun tietämyksessä havaitaan aukkoja, jotka johtuvat tietojen puutteesta tai riittämättömästä vertailukelpoisuudesta.

16.

kannattaa myös ehdotusta parhaita käytänteitä koskevan luettelon laatimisesta. Yksittäisten jäsenvaltioiden alue- ja paikallisviranomaisilla on laajaa kokemusperäistä tietoa katastrofien ehkäisystä, ja niiden olisi saatettava se vastavuoroisesti toistensa käyttöön ja myös yleisesti saataville. (1)

17.

suhtautuu kuitenkin erittäin epäillen siihen, voidaanko tulvadirektiivin tai vaarallisista aineista aiheutuvia suuronnettomuusvaaroja koskevan Seveso-direktiivin mukaisia alakohtaisia lähestymistapoja periaatteessa soveltaa laajemminkin. Erityyppisten katastrofien uhka vaihtelee hyvin suuresti maantieteellisten, ilmastollisten ja geomorfologisten olosuhteiden mukaan. Näin ollen yhdenkään yksittäisen ennaltaehkäisyvälineen yleinen soveltaminen tuskin tuo lisäarvoa kaikkien riskien osalta.

18.

katsoo, että jäsenvaltioissa nykyisin sovellettavien, vaarojen ja riskien kartoitusta koskevien suuntaviivojen inventoiminen ja sen tulosten tiedottaminen jäsenvaltioille voi parantaa vaarojen ja riskien vertailukelpoisuutta kaikkialla EU:ssa. Inventoinnista voisi olla hyötyä erityisesti niille jäsenvaltioille, joilla ei vielä ole omia sääntöjä vaarojen ja riskien kartoituksesta.

19.

korostaa kuitenkin, että tältä pohjalta mahdollisesti laadittavat suuntaviivat voivat aina olla vain suosituksenomaisia. Ensinnäkään ne eivät saa johtaa jäsenvaltioiden nykyisten kartoitusjärjestelmien kalliiseen muuttamiseen. Toiseksi jäsenvaltioiden on alueellisten ja paikallisten erityispiirteidensä vuoksi voitava vastedeskin aina asettaa omia painopisteitään.

20.

on tyytyväinen katastrofien ehkäisemistä koskevien kysymysten priorisointiin tutkimuksen ja teknologian kehittämisen seitsemättä puiteohjelmaa toteutettaessa. Yhteisön tukema tutkimustoiminta täydentää järkevällä tavalla jäsenvaltioiden vastaavia ponnisteluja.

21.

kannattaa komission ehdotusta laajentaa yhteisön pelastuspalvelumekanismista saatuja kokemuksia koskevaa nykyistä ohjelmaa siten, että se kattaa myös katastrofien ehkäisyyn liittyvät näkökohdat.

22.

on vakuuttunut siitä, että katastrofien ehkäisyyn sovellettavaan yhteisön lähestymistapaan tulisi sisältyä myös samantyyppisistä säännöllisesti toistuvista katastrofeista kärsivien jäsenvaltioiden vastavuoroinen arviointi. Tällaiset menettelyt (ns. vertaisarvioinnit) ja niiden tulosten levittäminen voisivat edistää tehokkaiden ehkäisymekanismien luomista kaikissa jäsenvaltioissa.

23.

toteaa, että katastrofien ehkäisyyn liittyvillä näkökohdilla olisi oltava tärkeä sija jäsenvaltioiden pelastuspalvelukoulutuksessa ja -kursseilla. Politiikan ja hallinnon ammattilaisille tarkoitettua kansallista koulutustarjontaa voitaisiin tarvittaessa täydentää yhteisötason kursseilla.

24.

korostaa kansalaisten yleisen tietoisuuden lisäämisen osalta, että katastrofiriskejä koskevissa valistustoimissa ja vastaavissa toimenpidesuunnitelmissa on kiinnitettävä erityistä huomiota lapsiin, ikäihmisiin ja liikuntarajoitteisiin. Valistuksessa olisi käsiteltävä sekä varautumistoimenpiteitä että sellaisia toimenpiteitä, joihin kansalaisten on hätätilanteessa heti ryhdyttävä, tiedotettava EU-maiden yhteisestä hätänumerosta 112 ja tuotava esiin asianomaisten mahdollisuudet vaikuttaa tilanteen hoitoon (miten vältetään vaikeuttamasta pelastuspalveluhenkilöstön työskentelyä, miten tehdään yhteistyötä evakuointitilanteessa jne.).

25.

katsoo, että olisi edistettävä niiden toimijoiden tiivistä yhteistyötä ja keskinäistä koordinointia, jotka osallistuvat sellaisten toimenpiteiden laatimiseen ja toteuttamiseen, joilla voi olla kauaskantoisia vaikutuksia katastrofien ehkäisyyn. Katastrofien ehkäiseminen edellyttää moniulotteista, tulevaisuuteen suuntautuvaa lähestymistapaa, jossa on tehokkuuden maksimoimiseksi nivottava yhteen mitä erilaisimmat valtiolliset ja yksityiset toimintatasot.

26.

korostaa, että jäsenvaltiot vastaavat siitä, miten ne organisoivat yhteistyön ja koordinoinnin kaikkien asianomaisten kesken oman toimivaltajärjestelmänsä mukaisesti. Tässä yhteydessä olisi vapaaehtoistoiminnalle ja -organisaatioille annettava erityistä arvoa.

27.

suhtautuu periaatteessa myönteisesti komission aikeeseen luoda koordinoinnin parantamiseksi kaikkien toimivaltaisten tahojen edustajista koostuva eurooppalainen verkosto. Olisi kuitenkin selvitettävä, missä määrin tavoite on saavutettavissa nykyisten verkostojen koordinointia lisäämällä ja niitä yhdistämällä, ilman että luodaan uusia rakenteita.

28.

pahoittelee, ettei komissio ehdota lisätoimia rajatylittävän tietojen, kokemusten ja hyvien käytänteiden vaihdon tehostamiseksi. Tällaista tehokasta vaihtoa olisi käytävä erityisesti niiden naapurijäsenvaltioiden alue- ja paikallisyhteisöjen kesken, jotka voivat joutua tulvan kaltaisten rajatylittävien katastrofien kohteeksi, sekä niiden jäsenvaltioiden kesken, jotka kärsivät usein samantyyppisistä katastrofeista, esimerkiksi metsäpaloista.

29.

toteaa, että Interreg-aloite on osoittautunut erittäin tehokkaaksi nimenomaan vaihdettaessa luonnonkatastrofien ehkäisyä koskevia hyviä käytänteitä yli rajojen. Eurooppalaisten alueellisen yhteistyön yhtymien (EAYY) perustaminen voi parantaa yhteisten tietopankkien, harjoitusten, riskinarviointien ja ennakkovaroitusjärjestelmien sekä teknologian siirron ja asiantuntijavaihdon kaltaisten katastrofinehkäisytoimien toteuttamista.

30.

kehottaa laatimaan luettelon nykyisistä yhteisön välineistä, joilla voidaan tukea toimia katastrofien ehkäisemiseksi, sekä ehkäisytoimista, joihin voi jo nykyään hakea EU:n rahoitusta. Molemmat toimenpiteet ovat omiaan antamaan ennaltaehkäisyn periaatteelle uutta painoarvoa pelastuspalvelussa myös valtiotasoa alemmilla hallintotasoilla. Huomiota olisi kiinnitettävä erityisesti mahdollisuuksiin saada taloudellista tukea rajatylittävään suunnitteluun, harjoitustoimintaan ja koulutukseen.

31.

korostaa, että tällaisilla toimenpiteillä katastrofien ehkäisyä voidaan parantaa huomattavasti jo lyhyellä aikavälillä vuosien 2007–2013 rahoitusnäkymien puitteissa. Lisäksi käytettävissä olevien tukivarojen saatavuuden parantaminen tällä tavoin saattaa keskipitkällä aikavälillä kaiken kaikkiaan tehostaa varojen käyttöä ja parantaa sen tuloksekkuutta, vaikka pelastuspalvelun kokonaismäärärahoja ei lisättäisikään.

32.

suhtautuu sen sijaan varauksellisesti ajatukseen katastrofien ehkäisyyn liittyvien kysymysten huomioon ottamisesta YVA-direktiivissä (neuvoston direktiivi 85/337/ETY tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten arvioinnista) ja Seveso-direktiivissä (neuvoston direktiivi 96/82/EY vaarallisista aineista aiheutuvien suuronnettomuusvaarojen torjunnasta). Lisäbyrokratian välttämiseksi on varmistettava, ettei nykyisistä menettelyistä tehdä sisällöllisesti liian raskaita. Jotta katastrofeja voidaan ehkäistä tehokkaasti, alue- ja paikallistason kohdennetut ja koordinoidut toimet on asetettava hallinto- ja lupamenettelyjen yleisen laajentamisen edelle.

33.

tukee komission pyrkimystä saada jäsenvaltiot sisällyttämään talonrakennus- sekä maa- ja vesirakennuskohteiden suunnittelua koskevat yhteiset eurooppalaiset standardit (Eurokoodi 8) kansallisiin suunnittelumääräyksiinsä. Erityisesti rakennusstandardeja parantamalla voidaan lievittää mitä erilaisimpien katastrofien vaikutuksia ja vähentää huomattavasti mahdollisten uhrien määrää.

34.

kehottaa komissiota korostamaan katastrofien ehkäisyä myös tulevissa yhteistyöaloitteissa EU:n ulkopuolisten maiden kanssa.

35.

muistuttaa, että kansalaisten suojelu katastrofeilta kuuluu lähtökohtaisesti jäsenvaltioiden sekä niiden alue- ja paikallisviranomaisten tehtäviin ja että monilla jäsenvaltioilla jo pitkälti on omat strategiansa katastrofien ehkäisemiseksi. Kaikkien ennaltaehkäisyn parantamiseen tähtäävien ponnistelujen on jatkossakin perustuttava kyseisten hallintotasojen keskinäisen solidaarisuuden, yhteistyön, koordinoinnin ja tuen periaatteisiin.

36.

odottaa, että toissijaisuusperiaatteen mukaisesti EU antaa lähinnä tehokasta apua toistuvista luonnonkatastrofeista kärsiville jäsenvaltioille ja alueille niiden kehittäessä ja toteuttaessa vähitellen omia ehkäisytoimiaan. Yhteisön toiminnassa on oltava kyse siitä, että autetaan jäsenvaltioita ja alueita auttamaan itse itseään.

37.

kehottaa EU:n toimielimiä kannustamaan ja tukemaan nykyisten välineiden avulla sellaisia ennalta ehkäiseviä toimia, joissa on kyse esimerkiksi paikallis- ja alueviranomaisten erilaisten hätätilasuunnitelmien laadinnasta ja täytäntöönpanosta.

38.

on näin ollen tyytyväinen siihen, että komission ehdotuksen mukaan katastrofien ehkäisyyn sovellettavan yhteisön lähestymistavan on tarkoitus perustua nykyisiin rakenteisiin, täydentää jäsenvaltioiden toimenpiteitä ja keskittyä aloihin, joilla katastrofien tehokas ehkäiseminen edellyttää yhteistä lähestymistapaa.

39.

toistaa lopuksi Euroopan komissiolle, Euroopan parlamentille ja neuvostolle esittämänsä kehotuksen (2) ottaa alue- ja paikallisviranomaisten näkemykset huomioon kaikkia katastrofien ehkäisyyn liittyviä aloitteita suunniteltaessa ja taata tehokas menettely katastrofien hallinnasta välittömästi vastuussa olevien kuulemiseksi sitä ennen.