52008DC0364

[pic] | EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO |

Bryssel 17.6.2008

KOM(2008) 364 lopullinen

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE

Arvio alueellisten neuvoa-antavien toimikuntien toiminnasta

SISÄLLYSLUETTELO

1. Johdanto 3

2. Neuvoston päätöksellä 2004/585/EY, sellaisena kuin se on muutettuna neuvoston päätöksellä 2007/409/EY, vahvistettujen yleisten puitteiden arviointi pääkohdittain 4

2.1. Maantieteellinen kattavuus 4

2.2. Rakenne, jäsenyys ja toimintamenettelyt 5

2.2.1. Rakenne 5

2.2.2. Jäsenyys 5

2.2.3. Lakisääteisten elinten kokoonpano 6

2.2.4. Toimintamenettelyt 7

2.3. Muiden kuin jäsenten osallistuminen 7

3. Alueellisten neuvoa-antavien toimikuntien panos yhteisen kalastuspolitiikan päätöksentekoprosesseissa 8

3.1. Yleinen suuntaus: tiiviimpää vuoropuhelua alan sidosryhmien kanssa ja niiden kesken 8

3.2. Toimikuntien antamia neuvoja seuranneet jatkotoimet 9

3.3. Mahdollisia keinoja parantaa toimikuntien antamien neuvojen laatua ja ajoitusta 10

4. Päätelmät 11

LIITE 1 – Toiminnassa olevat alueelliset neuvoa-antavat toimikunnat (1.1.2008) 13

LIITE 2 – Tilastoja alueellisten neuvoa-antavien toimikuntien toiminnasta 14

1. JOHDANTO

Alueelliset neuvoa-antavat toimikunnat perustettiin, jotta yhteinen kalastuspolitiikka voisi hyötyä kalastajien ja muiden alan toimijoiden tietämyksestä ja kokemuksesta ja jotta siinä voitaisiin ottaa huomioon yhteisön eri vesialueilla vallitsevat erilaiset olosuhteet[1]. Ne auttavat yhteisen kalastuspolitiikan tavoitteiden saavuttamisessa toimimalla komission ja jäsenvaltioiden neuvonantajina.

Helmikuun 19. päivänä 2004 tehdyssä neuvoston päätöksessä 2004/585/EY[2] (jäljempänä ’päätös’) vahvistettiin alueellisten neuvoa-antavien toimikuntien toiminnan yhteiset puitteet eli muun muassa niiden lukumäärä (yhteensä seitsemän), maantieteellinen kattavuus, rakenne ja kokoonpano sekä eräitä menettelytapasääntöjä. Alueelliset neuvoa-antavat toimikunnat ovat alan toimijoiden johtamia järjestöjä, joiden toimintakustannuksista osa katetaan yhteisön rahoituksella.

Päätöksen 11 artiklan mukaan ”komissio raportoi kolmen vuoden kuluttua siitä päivästä, jona viimeinen alueellinen neuvoa-antava toimikunta aloitti toimintansa, tai viimeistään 30 päivään kesäkuuta 2007 mennessä, Euroopan parlamentille ja neuvostolle tämän päätöksen täytäntöönpanosta ja alueellisten neuvoa-antavien toimikuntien toiminnasta” .

Todellisuudessa alueellisten neuvoa-antavien toimikuntien perustamiseen on kulunut enemmän kuin kolme vuotta, eikä kaikkia ole vieläkään perustettu. Kesäkuun 30. päivään 2007 mennessä kuusi seitsemästä toimikunnasta oli perustettu, mutta niistäkin kaksi – lounaisten vesialueiden toimikunta ja pitkän matkan laivaston toimikunta – perustettiin vasta keväällä 2007 (ks. liite 1). Mikäli arviointikertomus olisi julkaistu kesäkuussa 2007, siinä olisi siten voitu käsitellä vain neljää toimikuntaa, sillä Välimeren toimikunta ei ole vieläkään aloittanut toimintaansa. Komissio päätti tästä syystä lykätä kertomuksen julkaisuajankohtaa yhdellä vuodella.

Alueellisten neuvoa-antavien toimikuntien mahdollisuuksista osallistua yhteisen kalastuspolitiikan kehittämiseen tehtiin tänä aikana ensimmäinen arvio, jonka perusteella komissio ehdotti toimikuntien rahoitusjärjestelyn muuttamista. Komissio katsoi, että toimikunnat tarvitsevat rahoituksellisen vakauden voidakseen jatkaa neuvoa-antavan tehtävänsä tehokasta hoitamista yhteisen kalastuspolitiikan puitteissa. Neuvosto ja parlamentti kannattivat ehdotusta ja se tuli voimaan 15. kesäkuuta 2007[3].

Tässä kertomuksessa esitetään komission näkemys ja arvio alueellisten neuvoa-antavien toimikuntien nykyisistä toimintapuitteista[4]. Siinä käsitellään myös toimikuntien panosta yhteisessä kalastuspolitiikassa, tuodaan esiin tämänhetkisiä suuntauksia ja ehdotetaan parannuksia kuulemismenettelyyn. Komission arviossa pitäydytään päätöksen 11 artiklassa eikä siten pohdita mahdollisuuksia kehittää alueellisten neuvoa-antavien toimikuntien roolia neuvoston asetuksen (EY) N:o 2371/2002 mukaisessa yhteisen kalastuspolitiikan ohjausjärjestelmässä. Aihetta on määrä käsitellä yhteisen kalastuspolitiikan seuraavan uudistuksen yhteydessä.

2. Neuvoston päätöksellä 2004/585/EY, sellaisena kuin se on muutettuna neuvoston päätöksellä 2007/409/EY, vahvistettujen yleisten puitteiden arviointi pääkohdittain

2.1. Maantieteellinen kattavuus

Komission näkemyksen mukaan toimikuntien nykyinen maantieteellinen kattavuus on riittävä eikä uusia toimikuntia tarvitse perustaa. Toimikuntien ja erityisesti hyvin laajoja alueita kattavien toimikuntien pitäisi käyttää useammin mahdollisuutta perustaa alajaostoja, joissa käsitellään erityisaiheita.

Komission tietoon on tuotu joitakin toimikuntien maantieteelliseen kattavuuteen liittyviä yksityiskohtaisia kysymyksiä, joista voitaisiin keskustella tarkemmin muiden toimielinten ja alan toimijoiden kanssa.

1. ICES-alueen IV (Skotlannin länsipuoli) on ilmoitettu olevan sekä biologisesti että sosio-ekonomisesti lähempänä Pohjanmerta.

2. Neuvoston päätös rajaa pelagisten kantojen toimikunnan toimialan neljään kantaan kaikilla alueilla Itämerta ja Välimerta lukuun ottamatta. Kysymys siitä, pitäisikö toimikunnan kattaa muitakin pelagisia kantoja tai niihin liittyviä kalastustoimintoja (esimerkiksi harmaaturska ja tuulenkala Pohjanmerellä), on nostettu esiin. Komissio katsoo, että alueelliset neuvoa-antavat toimikunnat pitäisi rajata mahdollisimman tarkasti luonnollisten ekosysteemirajojen mukaan, eikä siksi ole halukas ehdottamaan päätökseen tämänsuuntaista muutosta.

3. Syvänmeren kantojen hallinnoinnista on tullut päivänpolttava poliittinen kysymys Euroopan kalatalousalalle ja sitä käsitellään parhaillaan useissa alueellisten neuvoa-antavien toimikuntien työryhmissä maantieteellisten kriteerien pohjalta. Komission mielestä syvänmeren kantoja käsittelevän erillisen alueellisen neuvoa-antavan toimikunnan perustaminen ei ole tarpeellista, mutta sen sijaan olisi syytä perustaa yhteisiä työryhmiä toimikuntien tästä aiheesta antamien neuvojen koordinoimiseksi ja päällekkäisen työn välttämiseksi.

4. Päätöksessä ei mainita erikseen Mustaamerta. Välimeren toimikunta voisi kuitenkin kattaa myös Mustanmeren erityisen työryhmän kautta, kuten tehdään Välimeren yleisessä kalastuskomissiossa, joka olikin vuoden 2004 päätöksen liitteen I mallina. Toinen vaihtoehto ovat tilapäiset keskustelufoorumit, joihin osallistuu komission edustajia ja alan toimijoita Romaniasta, Bulgariasta ja asianomaisista EU:n ulkopuolisista maista. Komissio ei katso, että erillisen Mustanmeren toimikunnan perustamiseen olisi pakottavaa tarvetta, mutta on sitä mieltä, että Mustanmeren kalastuksen hallinnointia, tutkimusta, tiedonkeruuta ja kantojen arviointia koskevaa toimintaa pitäisi kiireellisesti ryhtyä sovittamaan yhteen aluetasolla.

Monet aiheet kiinnostavat kahta tai useampaa toimikuntaa. Toimikuntien pitäisi tällaisissa tapauksissa pyrkiä sovittamaan kantansa yhteen ja antamaan yhteisiä suosituksia, kuten päätöksen 8 artiklassa säädetään. Toimikuntien väliset kokoukset tarjoavat toimikuntien sihteeristöille ja puheenjohtajille tilaisuuden suunnitella kaikkia osapuolia kiinnostavista aiheista käytäviä keskusteluja. Tätä käytäntöä pitäisikin jatkaa.

2.2. Rakenne, jäsenyys ja toimintamenettelyt

2.2.1. Rakenne

Kussakin alueellisessa neuvoa-antavassa toimikunnassa on yleiskokous ja toimeenpaneva komitea. Toimikuntaa avustavat sihteeristö ja työryhmät. Lisäksi jotkut alueelliset neuvoa-antavat toimikunnat ovat perustaneet aihekohtaisia teemaryhmiä, jotka perehtyvät tiettyyn tekniseen aiheeseen ennen kuin siitä keskustellaan työryhmissä ja/tai toimeenpanevassa komiteassa. Tämä käytäntö voi helpottaa jatkokeskustelujen käymistä, mutta on tärkeää huolehtia siitä, että kaikki asianomaiset osapuolet ja myös aktiiviset tarkkailijajäsenet (komissio, kansallinen/alueellinen hallinto) voivat halutessaan osallistua eikä osallistumiselle ole suoria tai epäsuoria esteitä (esim. tulkkauksen puuttuminen). Työryhmien lukumäärä ei kuitenkaan saisi kasvaa kohtuuttomaksi, ja niiden järkeistäminen saattaa jatkossa tulla ajankohtaiseksi.

2.2.2. Jäsenyys

- Kalatalousala

Pyyntiala on ollut kalataloussektoreista aktiivisin. Se on odotuksenmukaista, sillä päätöksen mukaan kussakin toimeenpanevassa komiteassa on oltava vähintään yksi pyyntisektorin edustaja kustakin asianomaisesta jäsenvaltiosta. Kalatalousalaan luetaan päätöksen määritelmän mukaan myös jalostajat ja kauppiaat sekä muut markkinaorganisaatiot, kuten vähittäismyyjät. Nämä toimijat vaikuttavat yhdessä kuluttajajärjestöjen kanssa keskeisesti kalatalousmarkkinoiden kehitykseen. Komissio katsoo, että näiden eturyhmien ääni pitäisi saada paremmin kuuluville, jotta yhteistä kalastuspolitiikkaa voitaisiin ohjailla kokonaisvaltaisesti "verkoista lautasille".

Ruohonjuuritason eturyhmien osallistuminen ei ole ollut niin merkittävää kuin toivottiin. Tätä ei ehkä pystytä välttämään, kun kyse on toimikuntien kaltaisista suurista organisaatioista. Monissa kalastussatamissa ei myöskään ole toimikuntien kokousten järjestämiseen soveltuvia tiloja. Ruohonjuuritason toimijoita pitäisi silti kannustaa osallistumaan aktiivisemmin.

- Muut eturyhmät

Joihinkin toimikuntiin on osallistunut aktiivisesti ympäristöalan ja kehitysyhteistyöalan kansalaisjärjestöjä kapasiteettiongelmista ja työryhmien kokousten järjestämiseen liittyvästä resurssipulasta huolimatta. Komissio toivoisi, että vesiviljelyalan tuottajat, virkistys- ja urheilukalastajat ja kuluttajat osallistuivat toimikuntiin aktiivisemmin, sillä näiden ryhmien aseman yhteiseen kalastuspolitiikkaan vaikuttavien poliittisten suuntausten ja markkinakehityksen ohjailijoina on merkittävä.

Naisverkostojen luokittelemista kalatalousalaa edustavaan ryhmään pitäisi harkita uudelleen. Naisverkostoja edustavat ryhmät haluaisivat lähes kaikissa toimikunnissa kuulua mieluummin ”muihin eturyhmiin”, sillä ne katsovat, että niiden ajamat edut eivät liity pelkästään kalatalouteen, vaan koko rannikkoalueiden sosio-ekonomiseen ulottuvuuteen.

Eräät sellaiset ryhmät, jotka ajavat myös kalatalousalan etuja, ovat pyytäneet saada liittyä toimikuntiin ”muina eturyhminä”. Tällaisten toimeenpanevasta komiteasta paikkoja havittelevien järjestöjen suuri määrä huolestuttaa komissiota, sillä se uhkaa horjuttaa eturyhmien tasapainoa.

2.2.3. Lakisääteisten elinten kokoonpano

- Yleiskokous

Yleiskokous hyväksyy vuosikertomuksen ja nimittää toimeenpanevan komitean jäsenet. Päätöksessä todetaan, että asianomaisten jäsenvaltioiden pitäisi sopia yleiskokouksen jäsenistä. Näin on tehtykin toimikunnan perustamisvaiheessa. Tilanne ei kuitenkaan ole näin yksiselitteinen tapauksissa, joissa uusi organisaatio on hakenut jäseneksi sen jälkeen, kun toimikunta on jo perustettu ja toiminnassa.

Kaksi kolmasosaa yleiskokouksen paikoista on varattava kalatalousalan edustajille ja yksi kolmasosa ”muiden eturyhmien” edustajille. Tämä suhde on vaikea säilyttää sen jälkeen, kun toimikunta on perustettu. Jos esimerkiksi jokin kansalaisjärjestö vetäytyy toiminnasta, kaksi kalatalousorganisaatiota pitäisi periaatteessa siirtää syrjään, jotta suhde säilyisi samana. Tämä sääntö rajoittaa käytännössä myös jäsenmäärää ja saattaa estää ruohonjuuritason kalastajien tai markkinaorganisaatioiden mukaantulon. Nykyistä kokoonpanosääntöä pitäisikin muuttaa kajoamatta kuitenkaan minkään ryhmän oikeuksiin etenkään, kun kyse on edustajien nimeämisestä toimeenpanevaan komiteaan.

- Toimeenpaneva komitea

Toimeenpaneva komitea on toimikunnan tärkein elin: se johtaa toimintaa ja hyväksyy suosituksia. Paikkamäärä on rajattu 24:ään. Kaksi kolmasosaa paikoista on yleiskokouksen tapaan varattu kalatalousalalle ja yksi kolmasosa muille eturyhmille.

Nykyinen järjestelmä toimii tyydyttävästi useimmissa toimikunnissa. Kahdella toimikunnalla (pitkän matkan laivaston toimikunta ja Välimeren toimikunta) on kuitenkin suuria vaikeuksia noudattaa tätä sääntöä johtuen jäsenvaltioiden ja asianomaisten kalatalousalan organisaatioiden suuresta määrästä. Ongelman ratkaisemiseksi voidaan harkita seuraavia vaihtoehtoja:

- Paikkamäärä nostetaan 30:een yleiskokouksen yksimielisellä päätöksellä, mutta edustettuina olevien alojen suhde pidetään samana (2:1). Tämä edellyttäisi päätöksen muuttamista. Sen etuna olisi lisäpaikkojen tarjoaminen pyyntialalle eturyhmien välisen tasapainon säilyessä nykyisenkaltaisena. Vaarana kuitenkin on, että pyyntialan paikkamäärien lisääminen heikentäisi käytännössä entisestään muiden eturyhmien vaikutusvaltaa, sillä niillä on jo nyt vaikeuksia täyttää niille varattuja paikkoja resurssipulan vuoksi.

- Paikkamäärä pidetään 24:nä, mutta toimikunnat luovat sisäiseen työjärjestykseensä samaa eturyhmää edustavien organisaatioiden välisen vuorottelujärjestelmän, jotta useammat organisaatiot saisivat aikaa myöten paikan toimeenpanevasta komiteasta.

Alan toimijat eivät toistaiseksi ole päässeet yksimielisyyteen asiasta. Komissio pitää jälkimmäistä vaihtoehtoa parempana, mutta on valmis keskustelemaan myös vaihtoehtoisista ratkaisuista, kunhan nykyistä eturyhmien tasapainoa ei horjuteta.

Komissio ei kyseenalaista periaatetta, jonka mukaan toimikuntien pitäisi koostua ensisijaisesti kalastajista, mutta katsoo myös, että kaikkien muidenkin eturyhmien mukanaolo toimikunnissa on välttämätöntä, jotta toimikunnat toimisivat asianmukaisesti yhteisön lainsäätäjän tarkoittamalla tavalla. Jos muita alan toimijoita ei ole mukana riittävästi, toimikunnat saattavat keskittyä pelkästään pyyntisektoria kiinnostaviin teknisiin seikkoihin. Jotta muut eturyhmät kiinnostuisivat toimikuntiin osallistumisesta, niissä pitäisi keskustella laajemmista aiheista, kuten ympäristömerkinnöistä ja markkinasuuntauksista.

2.2.4. Toimintamenettelyt

Alueellisten neuvoa-antavien toimikuntien päätöksenteon on oltava avointa. Työryhmien ja toimeenpanevan komitean roolien pitää olla selkeästi määritellyt. Teemaryhmien määrän lisääntyminen ei saa johtaa avoimuudesta tinkimiseen. Kun kuulemiset järjestään kirjallisesti, toimikuntien on varmistettava, että kaikki asianomaiset jäsenet saavat tarvittavat tiedot. Päätökset olisi tehtävä yksimielisesti aina kun se on mahdollista. Jos yksimielisyyttä ei saavuteta, komissiolle annettavaan neuvoon on liitettävä maininta eriävistä mielipiteistä. Kokouspöytäkirjojen on oltava kaikkien saatavilla. Toimikunnat noudattavat näitä sääntöjä yleisesti ottaen, mutta tilannetta pitäisi seurata järjestelmällisemmin.

On tärkeää, että kaikki jäsenet ja yleisö saavat tietoa alueellisen neuvoa-antavan toimikunnan toiminnasta. Keskusteltavien aiheiden monipolvisuus ja lisääntynyt työkuorma saattavat johtaa siihen, että toimikunnat menettävät kosketuksen ruohonjuuritasoon ja niille kehittyy oma elinpiiri, jossa tieto liikkuu vain pääasiassa toimeenpanevan komitean jäsenistä koostuvissa pienissä ympyröissä. Toimeenpanevan komitean jäsenet ovat velvollisia edustamaan omia valitsijakuntiaan eivätkä pyri toimimaan riippumattomina asiantuntijoina. Toimikunnat ovat toteuttaneet joitakin onnistuneita aloitteita tämän ongelman ratkaisemiseksi: ne ovat esimerkiksi luoneet verkkosivuja, joilla kaikki asiakirjat ovat saatavilla, lähettäneet jäsenille viikkokirjeitä ja laatineet lehdistötiedotteita. Jotkut toimikunnat ovat pyrkineet nostamaan yleiskokouksen osallistujamääriä järjestämällä kokouksia kalastussatamissa tai perustamalla ”sana on vapaa” -nurkkauksia. Näitä positiivisia tempauksia pitäisi jatkaa ja lisätä.

Alueelliset neuvoa-antavat toimikunnat eivät pysty tarjoamaan käännös- ja tulkkauspalveluita kaikille jäsentensä kielille. Niiden on kuitenkin mahdollisuuksien mukaan taattava kaikille yhdenvertaiset mahdollisuudet saada tietoa. Toimikuntien jäsenten on määriteltävä käännöksiin/tulkkaukseen sovellettavat säännöt ja osoitettava riittävä rahoitus sitä varten.

Alueelliset neuvoa-antavat toimikunnat ovat alan toimijoiden johtamia järjestöjä. Ne sopivat itse toimintasäännöistään yhteisön yleisissä puitteissa. Näyttää kuitenkin siltä, että sisäinen työjärjestys ei kaikissa tapauksissa ole riittävän yksityiskohtainen tulkintaristiriitojen välttämiseksi, ratkaisujen tarjoamiseksi ja eturyhmien välisen tasapainon takaamiseksi. Ongelmia ovat aiheuttaneet esimerkiksi jäsenhakemukset, maksamattomat jäsenmaksut jne. Sihteeristön rooli on tässä olennaisen tärkeä, sillä se pystyy varmistamaan toimikuntien tehokkaan toiminnan. Tämän pitäisi näkyä myös toimikuntien säännöissä. Komissio voisi ehdottaa toimikunnille tähän liittyen parhaisiin käytänteisiin perustuvia suuntaviivoja.

2.3. Muiden kuin jäsenten osallistuminen

Toimikuntien kokouksiin osallistuu usein tutkijoita, jotka selostavat Kansainvälisen merentutkimusneuvoston (ICES) antamia neuvoja ja kommentoivat tietoaineistoja. Komission ja ICES:n uudessa yhteisymmärryspöytäkirjassa on virallistettu aiemmin tapauskohtaisesti sovelletut järjestelyt, joiden mukaisesti tutkijat ovat osallistuneet alan toimijoiden kokouksiin ja päinvastoin. Päätöksessä käytettyä tutkijan käsitettä voitaisiin laajentaa siten, että se sisältäisi myös muut asiantuntijat, kuten taloustieteilijät.

Jäsenvaltioiden osallistumisaste vaihtelee. Toiset ovat aktiivisempia osallistumaan kokouksiin ja antamaan rahoitus- ja muuta tukea. Jäsenvaltioiden aktiivinen osallistuminen päätöksessä säädetyllä tavalla on olennaisen tärkeää toimikuntien menestyksen kannalta.

Komissio antaa toimikunnille rahoitustukea ja avustaa sihteeristöjä yhteisön myöntämän osarahoituksen hallinnoinnissa neuvomalla avustussopimusten ja varainhoitoasetuksen täytäntöönpanossa. Komission asiantuntijat myös osallistuvat työryhmien kokouksiin resurssiensa rajoissa. Komissio ei kuitenkaan pidä tarkoituksenmukaisena virkamiestensä osallistumista kaikkiin toimikuntien kokouksiin ja katsoo, että keskustelu saattaa jopa joskus olla vapaampaa heidän poissaollessaan. Olisi hyvä, että etukäteen lähetettäisiin tiivistetty esityslista, johon on merkitty toimikunnan toiveet komission mukanaolosta.

EU:n ulkopuolisten maiden edustajien osallistuminen on hyödyllistä ja siihen pitäisi kannustaa, joskin sitä jouduttaneen rajoittamaan keskusteltaessa EU:n mahdollisista kannoista EU:n ulkopuolisten maiden kanssa käytävissä neuvotteluissa. Vastavuoroisten järjestelyjen puuttuminen luo epätasapainoisen tilanteen tietojenvaihtoon. Voitaisiin pohtia, olisiko syytä neuvotella toimikuntien vastavuoroisesta oikeudesta päästä vastaaviin alan toimijoiden kokouksiin EU:n ulkopuolisissa maissa.

Päätöksessä säädetään neuvoa-antavan kalatalous- ja vesiviljelykomitean oikeudesta osallistua toimikuntien kokouksiin. Neuvoa-antava kalatalous- ja vesiviljelykomitea on yhteisen kalastuspolitiikan hallinnon toinen pilari. Toiminnan koordinoiminen neuvoa-antavan kalatalous- ja vesiviljelykomitean kanssa on välttämätöntä töiden päällekkäisyyden välttämiseksi, mutta vastuunjako toimikuntien ja komitean välillä ei aina ole täysin selkeä. Työtehtävien jakaminen toimikuntien hoidettaviin alueellisiin kysymyksiin ja komitean hoidettaviin horisontaalisiin kysymyksiin voi olla liian pelkistetty, sillä moniin aiheisiin, kuten yksinkertaistamiseen, suurimpiin sallittuihin pyyntimääriin (TAC) ja kiintiöihin tai teknisiin toimenpiteisiin voi liittyä perustellusti myös ”alueellinen” ulottuvuus. Vastaavasti myös toimikuntien antamien neuvojen vaikutukset saattavat ulottua laajemmalle alalle. Komission on määrä laatia arvio neuvoa-antavan kalatalous- ja vesiviljelykomitean ja siihen liittyvien rahoitusvälineiden toiminnan tuloksista viimeistään kesäkuussa 2008. Yksi arvioinnin jälkeen esille otettavista aiheista on komitean ja alueellisten neuvoa-antavien toimikuntien välinen yhteistyö ja niiden keskinäiset roolit.

3. Alueellisten neuvoa-antavien toimikuntien panos yhteisen kalastuspolitiikan päätöksentekoprosesseissa

3.1. Yleinen suuntaus: tiiviimpää vuoropuhelua alan sidosryhmien kanssa ja niiden kesken

Alueelliset neuvoa-antavat toimikunnat ovat helpottaneet tiedonsaantia ja auttaneet ymmärtämään paremmin Euroopan tasolla tehtyjä päätöksiä. Uudet ehdotukset esitellään niiden kautta alan sidosryhmille, jotka voivat tutustua myös komission työohjelmaan. Näin ne voivat suunnitella oman ohjelmansa ja pyytää lisätietoja. Alueelliset neuvoa-antavat toimikunnat ovat edustettuina yhteisön kalastuksenvalvontaviraston neuvottelukunnassa ja osallistuvat sen työhön[5]. Tieto kulkee myös alhaalta ylöspäin, sillä toimikuntien jäsenet antavat komissiolle hyödyllistä tietoa paikallisista olosuhteista. Toimikunnat ovat myös auttaneet luomaan alueellisia verkostoja, joissa kokemukset ja ideat liikkuvat laajemmin.

Toimikunnista on tullut aktiivisia yhteisen kalastuspolitiikan toimijoita. Komissiolle osoitettujen suositusten, samoin kuin järjestettyjen kokousten/seminaarienkin (liite 2) määrä on nousussa. Monet suosituksista on annettu vastauksena komission pyyntöön, mutta toimikunnat tekevät aloitteita myös itsenäisesti ja järjestävät tapahtumia ja aivoriihiä, joissa käsitellään esimerkiksi kalastusoikeuksiin perustuvaa hallinnointia tai valvontaa ja täytäntöönpanoa[6]. Toimikunnat ovat myös järjestäneet joitakin yhteisiä seminaareja tai kutsuneet muita toimikuntia osallistumaan kokouksiinsa[7]. Jotkut toimikunnat ovat lisäksi ilmaisseet kiinnostuksensa keskustella meripolitiikkaan liittyvistä aiheista[8].

Komissio ei ole ainoa toimikuntien neuvonnan loppukäyttäjä, vaan neuvoja ovat välittäneet eteenpäin myös jäsenvaltiot keskustellessaan ministerineuvostoissa sekä Euroopan parlamentin jäsenet. Toimikuntien edustajat ovat myös osallistuneet useisiin Euroopan parlamentin jäsenten järjestämiin kokouksiin. Jotkut jäsenvaltiot ovat käyttäneet toimikuntien kokousten tarjoaman tilaisuuden hyväkseen ja keskustelleet niissä alan sidosryhmien kanssa yhteiseen kalastuspolitiikkaan liittyvistä aiheista, kuten merisuojelualueiden nimeämisestä.

Toimikunnat ovat kaiken kaikkiaan lieventäneet yhteisen kalastuspolitiikan vastustusta ja helpottaneet näin suorien yhteyksien luomista alan toimijoiden, EU:n virkamiesten, jäsenvaltioiden ja tutkijoiden välille. Toimikuntien oppimisprosessi on kuitenkin vielä kesken. Jotta toimijat voisivat antaa yhteisiä yksimielisiä suosituksia, niiden on ensin opittava tuntemaan toisensa ja kehitettävä uusia työskentelytapoja. Jotkut toimikunnat ovat saaneet vetoapua jo ennestään olemassa olleista alueellisista aloitteista, kun taas toisilla alueilla/sektoreilla tällaisia rakenteita ei ennen ole ollut, jolloin kapasiteetin kehittäminen on ollut hyvin haasteellista. Tämä on syy siihen, miksi kaikkia toimikuntia ei perustettu yhtä aikaa eikä niiden toiminta ole kehittynyt samaa vauhtia.

3.2. Toimikuntien antamia neuvoja seuranneet jatkotoimet

Komissio vastaa kaikkiin alueellisten neuvoa-antavien toimikuntien suosituksiin kolmen kuukauden kuluessa päätöksen 7 artiklan 3 kohdan mukaisesti ja käsittelee kaikki esille otetut aiheet. Komission vastaukset jaetaan toimikuntien jäsenille ja niistä ilmoitetaan usein myös toimikuntien verkkosivuilla.

Komissio toivoo saavansa toimikunnilta ennen kaikkea käytännön kommentteja, jotka auttavat sitä ottamaan alueelliset ja paikalliset tai tiettyyn kalastustyyppiin liittyvät olosuhteet paremmin huomioon. Toimikuntien antamien neuvojen laatu ja ajoitus ovatkin tässä suhteessa parantuneet ajan mittaan. Eräät toimikunnat ovat antaneet erityisen hyvin perusteltuja neuvoja pitkän aikavälin hoitosuunnitelmista, ja komissio on ottanut nämä suositukset huomioon.

Kaikissa tapauksissa komissio ei kuitenkaan ole voinut noudattaa toimikunnan neuvoa. Jotkut toimikunnat ovat valittaneet siitä, että komissio ei noudata toimikunnan yksimielisesti hyväksymiä suosituksia neuvotellessaan EU:n ulkopuolisten maiden kanssa. Komissio ei kuitenkaan pysty tällaisissa neuvotteluissa ajamaan läpi omaa näkemystään yksipuolisesti, vaan sen on saatava aikaan kompromissi neuvottelukumppaneiden kanssa. Joissakin tapauksissa toimikunnan neuvo olisi edellyttänyt toimia, jotka ylittävät komission toimivaltuudet.

Toimikuntien kommentit TAC- ja kiintiöehdotuksista ovat yksi tällainen vaikea tapaus. Niistä päätetään joka vuosi uudelleen, mikä voi johtaa siihen, että pyyntisektori keskittyy ajamaan lyhyen tähtäimen etujaan. Tällöin toimikuntien jäsenten voi olla vaikea saavuttaa yksimielisyyttä. Useat ympäristöorganisaatiot ovatkin vetäytyneet neuvotteluista ja kieltäytyneet hyväksymästä toimikuntien tästä asiasta antamia ehdotuksia. Monessa tapauksessa komissio kuitenkin otti toimikunnan suositukset huomioon jäsenvaltioiden kanssa käymissään lopullisissa neuvotteluissa, vaikka ne toimitettiin hyvin myöhään.

Komission suhtautuminen toimikunnan antamiin neuvoihin riippuu siitä, ovatko neuvot yhteensopivia yhteisen kalastuspolitiikan tavoitteiden ja kestävän kalatalouden periaatteiden kanssa. Komission toimikuntien antamista neuvoista tekemä arviointi perustuu tähän kriteeriin, ei siihen, onko neuvot annettu yksimielisesti. Komissio on toistuvasti selittänyt, että se ei voi noudattaa toimikuntien suosituksia, jos ne poikkeavat merkittävästi tieteellisistä lausunnoista tai ovat ristiriidassa kansainvälisten velvoitteiden ja yhteisön pitkän aikavälin hoitosuunnitelmien kanssa.

Komissio tiedostaa, että olisi tarpeen laatia selkeät ohjeet, joissa ilmoitetaan toimikuntien neuvojen laadun arvioinnissa käytetyt kriteerit. Komissio aikoo ottaa käyttöön tällaiset kriteerit ohjaamaan toimikuntien työtä, ja se aikoo järjestää joka vuosi kunkin toimikunnan kanssa kokouksen, jossa keskustellaan annettuja neuvoja seuranneista jatkotoimista.

3.3. Mahdollisia keinoja parantaa toimikuntien antamien neuvojen laatua ja ajoitusta

Toimikunnat tarvitsevat aikaa jäsenten mielipiteiden kuulemiseen, ehdotusten jakeluun ja näytön keräämiseen. Euroopan unionin tekemien päätösten laadun parantamiseen tähtäävässä prosessissa (”frontloading”) on varattu enemmän aikaa tutkijoiden näkemysten huomioon ottamiseen ja keskusteluun heidän kanssaan, ottaen huomioon, että useimmat tieteelliset suositukset annetaan heinäkuuhun mennessä. Vaikutustenarviointiprosessi voi auttaa saamaan alan sidosryhmiä aktiivisemmin mukaan jo komission pohdintatyön alkuvaiheessa. Komissio aikoo kehittää suunnitteluprosessiaan, jotta toimikunnat saisivat suuntaa-antavampia alustavia tietoja jo aiemmassa vaiheessa ja jotta ne pystyisivät suunnittelemaan työtään ja asettamaan painopisteitä.

Komission toimikunnille lähettämät asiakirjat saattavat vaikuttaa hyvin teknisiltä ja vaikeaselkoisilta, erityisesti kun ne ovat saatavilla vain yhdellä kielellä. Tämä estää ruohonjuuritason kalastajien mielipiteiden kuulemisen ja saattaa horjuttaa vaikutusvaltatasapainoa niiden edustajien eduksi, joilta löytyy tarvittava tekninen asiantuntemus. Toimikuntien jäsenet kokevat paikoin hukkuvansa tiedonpaljouteen, eivätkä he aina pysty vastaamaan siihen, mitä heiltä odotetaan. Komissio aikoo tarkistaa kuulemismenetelmiään: asiakirjat laaditaan jatkossa yksinkertaisemmalla kielellä ja niihin liitetään luettelo niistä erityisistä kysymyksistä/ongelmista, joihin komissio odottaa toimikunnalta neuvoja.

Toimikuntien kuulemisessa ei pitäisi keskittyä lyhyen aikavälin kysymyksiin, joilla on välittömiä taloudellisia vaikutuksia, sillä ne vain jakavat toimikuntien jäseniä eri leireihin ja kaivavat pohjaa niiden toiminnalta. Komissio kävisi mieluummin järjestelmällistä keskustelua kalastusmahdollisuuksia käsittelevään komission vuotuiseen kannanottoon sisältyvistä periaatteista kuin väittelisi yksittäisiä kalakantoja koskevista TAC-määristä. Toimikunnilla olisi paljon annettavaa keskusteluun, jota käydään pitkän aikavälin strategisista näkökohdista, kuten pitkän aikavälin hoitosuunnitelmista, poisheitetyistä saaliista tai koko ekosysteemiin perustuvasta lähestymistavasta. Komission vuonna 2007 järjestämä Norjaan suuntautunut opintomatka tarjosi mielenkiintoisen tilaisuuden keskustella näistä aiheista toimikuntien edustajien kanssa[9].

Toimikuntia ei ole perustettu korvaamaan tutkijoita, vaan tuomaan julki alan sidosryhmien mielipiteitä tieteellisistä lausunnoista ja poliittisista vaihtoehdoista. Toimikuntien antamien neuvojen pitäisi silti perustua parhaaseen saatavilla olevaan näyttöön. ICES:n ja Euroopan yhteisön välinen uusi yhteisymmärryspöytäkirja tarjoaa mahdollisuuden alueellisten neuvoa-antavien toimikuntien ja ICES:n välisen yhteistyön lisäämiseen mm. ICES:n lausuntojen esittelyn, pitkän aikavälin hoitosuunnitelmia käsittelevien teemaryhmien ja tietojenvaihtoon keskittyvien ryhmien kautta. Komissio voi myös pyytää ICES:iä tekemään tutkimuksia tietyistä aiheista toimikuntien ehdotusten perusteella. Yhteistyöhön kannattaisi ottaa mukaan myös tieteellis-teknis-taloudellisen kalastuskomitean (STECF) talous- ja yhteiskuntatieteilijät. Toimikuntien tiedonsaanti helpottuu myös uusien tiedonkeruusääntöjen myötä[10].

Toimikuntien antamien neuvojen laadun ja vaikuttavuuden ja kyseisten elinten kokoonpanon välillä on nähtävissä selvä kytkös. Laaja monialainen jäsenistö on paras tae siitä, että neuvot ovat korkealaatuisia, tasapainoisia ja yhteensopivia yhteisen kalastuspolitiikan tavoitteiden kanssa.

4. Päätelmät

Nykyinen oikeudellinen kehys, joka on mahdollistanut alueellisten neuvoa-antavien toimikuntien perustamisen ja ohjannut niiden toimintaa, on pääosin tyydyttävä. Joitakin päätöksen säännöksiä voitaisiin tähän mennessä saatujen kokemusten valossa parannella tai täsmentää. Komissio on esittänyt, missä kohdin muutoksia voitaisiin harkita, ja toivoo nyt keskustelua kaikkien asianomaisten osapuolten kanssa ennen mahdollisten muutosten ehdottamista.

Alueellisten neuvoa-antavien toimikuntien toimintaa voidaan kuitenkin kehittää eräin toimenpitein myös lyhyellä aikavälillä ilman uusia säännöksiäkin. Tältä pohjalta komissio aikoo

- kannustaa useampia alan sidosryhmiä osallistumaan toimintaan vahvistamalla organisaation imagoa ja roolia;

- parantaa toimikuntien mahdollisuuksia tutustua tieteelliseen näyttöön ja tietoon, jotta ne voisivat hyötyä ICES:n kanssa tehdystä yhteisymmärryspöytäkirjasta ja uuden tietojenkeruuasetuksen säännöksistä parhaalla mahdollisella tavalla;

- ottaa toimikunnat mukaan pohtimaan yhteisen kalastuspolitiikan pitkän aikavälin kehittämistä muun muassa järjestämällä aiheeseen keskittyviä opintomatkoja;

- kehittää kuulemisprosessia ottamalla toimikunnat mukaan jo varhaisemmassa vaiheessa, antamalla niille riittävästi vastausaikaa ja toimittamalla niille selkeämpiä ja yleistajuisempia asiakirjoja;

- ehdottaa arviointikriteerejä, joiden avulla parannetaan toimikuntien antamien neuvojen yhteensopivuutta yhteisen kalastuspolitiikan tavoitteiden kanssa. Komissio harkitsee myös vuotuisten kokouksien järjestämistä toimikuntien kanssa niiden antamien neuvojen jatkotoimista keskustelemista varten;

- parantaa alueellisten neuvoa-antavien toimikuntien näkyvyyttä komission verkkosivuilla;

- ehdottaa työjärjestystä ja yhteisön rahoitusosuuden hallinnointia koskevia suuntaviivoja.

Vielä on liian aikaista antaa lopullista arviota alueellisista neuvoa-antavista toimikunnista, sillä toimikunnat ovat eri kehitysvaiheissa ja joutuvat työskentelemään hyvin erilaisissa olosuhteissa. Käynnistysvaikeuksista huolimatta alueelliset neuvoa-antavat toimikunnat ovat kuitenkin jo ehtineet tuoda myönteisen panoksensa yhteisen kalastuspolitiikan kehittämiseen.

Komissio haluaa kuulla Euroopan parlamentin, neuvoston ja alan sidosryhmien näkemykset ennen mahdollisten muutosten ehdottamista nykyiseen oikeudelliseen kehykseen.

LIITE 1 – Toiminnassa olevat alueelliset neuvoa-antavat toimikunnat (1.1.2008)

Pohjanmeren toimikunta | Pelagisten kantojen toimikunta | Luoteisten vesialueiden toimikunta | Itämeren toimikunta | Pitkän matkan laivastojen toimikunta | Lounaisten vesialueiden toimikunta |

Perustamispäivä: | 1. marraskuuta 2004 | 16. elokuuta 2005 | 26. syyskuuta 2005 | 13. maaliskuuta 2006 | 30. maaliskuuta 2007 | 9. huhtikuuta 2007 |

Toimipaikka: | Aberdeen, Yhdistynyt kuningaskunta | Rijswijk, Alankomaat | Dublin, Irlanti | Kööpenhamina, Tanska | Madrid, Espanja | Lorient, Ranska |

Asianomaiset jäsenvaltiot: | 9 – Alankomaat, Belgia, Espanja, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Tanska ja Yhdistynyt kuningaskunta | 10 – Alankomaat, Espanja, Irlanti, Portugali, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Tanska ja Yhdistynyt kuningaskunta | 6 – Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Ranska ja Yhdistynyt kuningaskunta | 8 – Latvia, Liettua, Puola, Ruotsi, Saksa, Suomi, Tanska ja Viro | 12 – Alankomaat, Espanja, Irlanti, Italia, Liettua, Portugali, Puola, Ranska, Saksa, Tanska, Viro ja Yhdistynyt kuningaskunta | 5 – Alankomaat, Belgia, Espanja, Portugali ja Ranska |

Puheenjohtaja: | Hugo Andersson | Iain MacSween | Sam Lambourn | Reine Johansson | Antonio Cabral | Victor Badiola |

Jäsenmäärä: | 32 | 60 | 55 | 42 | 72 | 115 |

Verkkosivu: | http://www.nsrac.org | http://www.pelagic-rac.org | http://nwwrac.org/ | http://www.bsrac.org | http://www.ccr-s.eu |

LIITE 2 – Tilastoja alueellisten neuvoa-antavien toimikuntien toiminnasta

Komissiolle lähetetyt alueellisten neuvoa-antavien toimikuntien suositukset

[pic]

Alueellisten neuvoa-antavien toimikuntien kokoukset

[pic]

[1] Elollisten vesiluonnonvarojen säilyttämisestä ja kestävästä hyödyntämisestä yhteisessä kalastuspolitiikassa 20 päivänä joulukuuta 2002 annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 2371/2002 (EYVL L 358, 31.12.2002, s. 59–80) 31 ja 32 artikla.

[2] EUVL L 256, 3.8.2004, s. 17–22.

[3] Neuvoston päätös 2007/409/EY, tehty 11 päivänä kesäkuuta 2007, EUVL L 155, 15.6.2007, s. 68–70.

[4] Komission arvio perustuu sen omiin kokemuksiin toimikuntien toiminnasta sekä jäsenvaltioille ja toimikunnille joulukuussa 2006 lähetetyn kyselyn tuloksiin.

[5] Neuvoston asetus (EY) N:o 768/2005, annettu 26 päivänä huhtikuuta 2005, EUVL L 128, 21.5.2005, s. 1–14.

[6] Esimerkiksi Itämeren toimikunnan konferenssi valvonnasta ja täytäntöönpanosta (maaliskuu 2007).

[7] Esimerkiksi toimikuntien yhteinen kokous rannikon merisuojelualueista (maaliskuu 2008) tai Pohjanmeren toimikunnan ja luoteisten vesialueiden toimikunnan symposiumi turskakannan elvyttämisestä (maaliskuu 2007).

[8] Keskustelut Itämeren Nord Stream -hankkeesta.

[9] Komissio järjesti EU:n toimijoille opintomatkan Kanadaan ja Yhdysvaltoihin kesäkuun 2006 alussa. Matkalla tutustuttiin siihen, miten hoitojärjestelmät toimivat käytännössä EU:n ulkopuolella. Matkalle osallistuivat toimikuntien puheenjohtajat sekä erään toimikuntien työhön aktiivisesti osallistuvan kansalaisjärjestön edustajia. Vuonna 2007 opintomatka suuntautui Islantiin ja Norjaan. Matkan tarkoituksena oli keskustella siitä, millaisia kokemuksia näillä kahdella maalla on saaliiden poisheittämispolitiikasta.

[10] Neuvoston asetus (EY) N:o 199/2008, annettu 25 päivänä helmikuuta 2008, kalatalousalan tietojen keruuta, hallintaa ja käyttöä koskevista yhteisön puitteista sekä yhteistä kalastuspolitiikkaa koskevien tieteellisten lausuntojen tukemisesta, EUVL L 60, 5.3.2008, s.1–12.