52006DC0558

[pic] | EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO |

Bryssel 29.9.2006

KOM(2006) 558 lopullinen

KOMISSION KERTOMUS NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE

kalastus- ja vesiviljelytuotealan yhteisestä markkinajärjestelystä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 104/2000 täytäntöönpanosta{SEK(2006) 1218}

1. JOHDANTO

Neuvoston asetuksen (EY) N:o 104/2000[1] 41 artiklassa säädetään, että komissio antaa viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2005 neuvostolle ja parlamentille kertomuksen, jossa arvioidaan kyseisen asetuksen täytäntöönpanoa. Tämä kertomus perustuu yhteisen markkinajärjestelyn, jäljempänä ’YMJ’, soveltamisen arviointiin. Komission yksiköt järjestivät lisäksi kyselylomakkeiden avulla toteutettuja kuulemisia ja saivat vastauksia 22 jäsenvaltiolta ja kolmelta sidosryhmältä.

Perustamissopimuksen 32 artiklan mukaisesti kalastustuotteet kuuluvat ”maataloustuotteisiin”, minkä vuoksi niihin sovelletaan yhteisen maatalouspolitiikan periaatteita. Ministerineuvosto hyväksyi kalastustuotteita koskevan ensimmäisen markkinajärjestelyn asetuksella (ETY) N:o 2142/70[2].

YMJ oli yhteisen kalastuspolitiikan, jäljempänä ’YKP’, ensimmäinen osio. Se on siitä alkaen ollut yksi YKP:n pilareista. Maatalouden markkinajärjestelyjen tavoin sen oikeusperusta on perustamissopimuksen 37 artikla. YMJ luotiin perustamissopimuksen 33 artiklassa asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi kalastusalalla ja erityisesti markkinoiden vakauden edistämiseksi ja tuottajien kohtuullisen tulotason varmistamiseksi.

Nykyinen YMJ, josta säädetään asetuksessa (EY) N:o 104/2000, on kehittynyt pelkästä interventiojärjestelmästä järjestelyksi, jossa painotetaan aiempaa enemmän kestävää kalastusta ja markkinointia. YMJ:n toiminta perustuu 23 soveltamisasetukseen (ks. liite 1). Vuoden 2003 liittymisasiakirjassa järjestelyyn sisällytettiin kilohaili ja dolfiini sekä lisättiin silakalle uusia myyntikokoja.

2. KAUPAN PITÄMISTÄ KOSKEVAT VAATIMUKSET

Yhteiset kaupan pitämistä koskevat vaatimukset ovat välttämättömiä sisämarkkinoiden ja interventiomekanismien asianmukaiselle toiminnalle. Niitä muutettiin viimeksi komission asetuksella (EY) N:o 790/2005[3] kilohailin sisällyttämiseksi niihin.

Vaatimusten myötä myös tuotteiden laatu on parantunut. Neuvoston asetuksen (EY) N:o 2406/96[4] 6 artiklan 1 kohdassa tuoreusluokkaan B kuuluvat tuotteet suljetaan markkinoilta poistamisesta maksettavan taloudellisen tuen ulkopuolelle. Kyseisen artiklan soveltamisesta laaditussa komission valmisteluasiakirjassa[5] vahvistettiin, että tuotteiden laadun paraneminen oli pääasiassa sidoksissa luokkaan B kuuluvien tuotteiden aluksista purkamisen vähenemiseen.

Vaatimuksia sovelletaan jäsenvaltioiden, joiden tilanteet vaihtelevat, sääntelemään kalastustuotteiden ensimmäiseen myyntiin. Ensimmäinen myynti toteutetaan kahdeksassa jäsenvaltiossa pakollisin huutokaupoin ja 12 jäsenvaltiossa ostajille suunnatulla suoramyynnillä. Kahdessa jäsenvaltiossa järjestetään vapaaehtoisia huutokauppoja, ja kuudessa jäsenvaltiossa sovelletaan huutokaupoista ja suoramyynnistä koostuvaa sekajärjestelmää. Vaikka huutokaupat voivat helpottaa tuotteiden valvontaa ja jäljittämistä, suoramyynti saattaa soveltua paremmin jalostukseen tarkoitetuille kaloille ja vesiviljelytuotteille.

Luokittelu tuoreuden mukaan on suhteellisen yksinkertaista, helppoa ja tärkeimpiin lajiryhmiin mukautettua. Eräissä Euroopan sähköisissä kalahuutokaupoissa sovelletaan myös laatuindeksimenetelmää (QIM), joka on yksittäisiin lajeihin sovellettava yksityiskohtaisempi luokitusjärjestelmä. QIM soveltuu huutokaupoille, joiden tarjoama lajimäärä on rajoitettu. Se on kuitenkin monimutkaisempi menetelmä, minkä vuoksi sitä on vaikeampi soveltaa useampien tuotteiden luokitteluun.

Myyntikoot ilmoitetaan tavallisesti painona. Neuvoston asetuksessa (EY) N:o 850/98[6] vahvistetaan myös biologiset vähimmäiskoot pituuksina. Vaikka myyntikokojen tarkoituksena ei ole kalavarojen suojelu, ne eivät saa olla ristiriidassa säilyttämistoimenpiteiden kanssa. Myyntikokojen ja biologisten kokojen soveltaminen ei ole aina helppoa. Joidenkin lajien yhteydessä tietty pituus voi vastata eri painoja. Tämä saattaa johtua painon kausittaisesta vaihtelusta. Jos lajille on vahvistettu sekä myyntikoot että biologiset koot, saattaa ilmetä tapauksia, joissa on noudatettu myyntikokoa mutta ei biologista kokoa tai päinvastoin. Myyntikokoja ja biologisia kokoja ei myöskään sovelleta samoihin lajeihin.

Komission yksiköt tekivät jäsenvaltioihin 15 tarkastuskäyntiä vuosina 2004 ja 2005 arvioidakseen kaupan pitämistä koskevien vaatimusten noudattamista. Vaatimusten noudattaminen vaihtelee eri jäsenvaltioissa suuresti. Vaatimusten täytäntöönpano riippuu suuresti purettujen saaliiden määristä: pienten saalismäärien rannikkokalastuksessa kalat lajitellaan usein perinteisiä menetelmiä käyttäen. Vaatimusten soveltaminen paranee, kun tuottajajärjestöt osallistuvat huutokauppojen kaltaisissa yksittäisissä pisteissä suoritettuihin tarkastuksiin. Sovellettavien säilyttämistoimenpiteiden kehittyessä on kenties tarpeen tarkastella uudelleen kaupan pitämistä koskevien vaatimusten ja biologisten vähimmäiskokojen välistä suhdetta.

16 jäsenvaltiota on ilmoittanut tehneensä kaupan pitämistä koskevien vaatimusten noudattamista koskevia tarkastuksia. Neljä uutta jäsenvaltiota on jo tehnyt tarkastuksia alueellaan. Rikkomisia havaittiin yhdeksässä jäsenvaltiossa.

Eräät jäsenvaltiot ovat ilmoittaneet, että vaatimusten soveltamisessa on havaittu tullivalvonnan yhteydessä ongelmia, jotka koskevat kolmansista maista tulevia tuotteita. Tämän lisäksi jotkut jäsenvaltiot havaitsivat merkittäviä määriä jäädytettyä tuontikalaa, joka ei noudattanut kaupallista vähimmäiskokoa. Syy tähän on se, että vaatimuksia ei sovelleta jäädytettyihin tuotteisiin.

WTO:n riitojenratkaisuelin teki 23. lokakuuta 2002 Perulle myönteisen päätöksen asiassa Peru vs. Euroopan yhteisöt (WT/DS231), joka koski sardiinisäilykkeitä. Yhteisö joutui saattamaan neuvoston asetuksen (ETY) N:o 2136/89[7] yhdenmukaiseksi kaupan teknisiä esteitä koskevan WTO:n sopimuksen ja Codex Alimentariuksen standardin Codex STA94 kanssa. Komission asetuksella (EY) N:o 1181/2003[8] otettiin käyttöön uudet kauppanimitykset 20 sardiinityyppiselle lajille ja säädettiin, että nimeä ”sardiini” voidaan käyttää vain Sardina pilchardus -lajista. Siitä lähtien joissakin Keski- ja Pohjois-Euroopan jäsenvaltioissa on havaittu vain muutamia tapauksia, joissa kilohailisäilykkeitä on pidetty kaupan ”sardiinien” nimellä tai ilman asianmukaisia merkintöjä.

3. KULUTTAJANEUVONTA

Komission asetus (EY) N:o 2065/2001[9] on yleisesti ottaen parantanut kalastustuotteiden tuntemusta kuluttajien keskuudessa, vaikka jäsenvaltioiden välillä onkin eroja. Eräissä jäsenvaltioissa kuluttajat ovat kiinnostuneita pääasiassa kalan alkuperästä ja tuotantomenetelmistä. Toisten jäsenvaltioiden kuluttajat ovat kiinnostuneempia muista näkökohdista, kuten laadusta ja hinnasta sekä siitä, tapahtuiko kalan pyynti kestävällä tavalla.

Kansallisiin kauppanimien luetteloihin kuuluvien lajien määrä vaihtelee merkittävästi jäsenvaltiosta toiseen. Kauppanimillä ei ole tähän mennessä ollut kielteistä vaikutusta kalastustuotteiden liikkumiseen yhteisössä. Komission yksiköissä valmistellaan parhaillaan tietokantaa, joka kokoaa yhteen kaikki kansalliset kauppanimet.

Yhdeksän jäsenvaltiota on tehnyt luetteloihinsa muutoksia. Muutosten määrä vaihteli yhdestä kahteentoista ja luetteloihin lisättyjen lajien määrä muutamasta 164:ään. Luetteloista ei poistettu käytännössä yhtään lajia. Kahdeksan jäsenvaltiota otti käyttöön väliaikaisia kauppanimiä, jotka muuttuivat useimmissa tapauksissa lopullisiksi.

Asetuksen täytäntöönpano johti vuosina 2002 ja 2003 jäsenvaltioissa moniin kysymyksiin sen säännösten oikeasta tulkinnasta. Asetuksessa säädettyjä siirtymäjärjestelyjä ei ollut myöskään ajallisesti rajoitettu. Täytäntöönpano ei ole kuitenkaan vuodesta 2004 lähtien aiheuttanut jäsenvaltioissa erityisiä valituksia.

13 jäsenvaltiota, joista neljä on uusia jäsenvaltioita, on tehnyt jäljitettävyyssäännösten noudattamista koskevia tarkastuksia. Säännösten rikkomisia havaittiin kahdeksassa jäsenvaltiossa. Yleisimmät ilmoittamatta jätetyt tai virheellisesti ilmoitetut tiedot koskevat pyyntialuetta, erityisesti vesiviljeltyjen tuotteiden alkuperämaata, sekä tuotantomenetelmää ja tieteellistä nimeä, joka on tarpeen jäljitettävyyttä varten.

4. TUOTTAJAJÄRJESTÖT

4.1. Tuottajajärjestöjen hyväksyntä

Hyväksyttyjä tuottajajärjestöjä oli 16 jäsenvaltiossa 203 kappaletta vuonna 2005[10] (ks. myös liite 2). 74 prosenttia kaikista tuottajajärjestöistä sijaitsee Espanjassa, Ranskassa, Italiassa, Saksassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Merkille pantavaa on, että uusiin jäsenvaltioihin perustettiin kuusi tuottajajärjestöä. Viidessä tuottajajärjestössä on jäseniä myös muista jäsenvaltioista. Nämä tuottajajärjestöt sijaitsevat Tanskassa (1), Espanjassa (2) ja Alankomaissa (2). Toimintansa lopettaneita tuottajajärjestöitä oli Espanjassa (2), Ranskassa (1), Portugalissa, Ruotsissa (1) ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa (2). Tämä johtui lähinnä saaliiden pienentymisestä, jäsenten vähenemisestä ja tulojen puutteesta.

Tuottajajärjestöistä 86 prosenttia toimii pyyntisektorilla. Vesiviljelyalalla toimii seitsemässä jäsenvaltiossa 28 tuottajajärjestöä, joista 86 prosenttia sijaitsee Espanjassa, Ranskassa ja Italiassa. Tämän lisäksi kolmessa jäsenvaltiossa toimii yhdeksän kansallisten tuottajajärjestöjen liittoa (neljä Ranskassa, kolme Saksassa ja kaksi Italiassa).

Tuottajajärjestöjen toiminta on edistänyt kalavarojen kestävää käyttöä ja parantanut kaupan pitämisen edellytyksiä. Tuottajajärjestöjen osallistuminen interventioihin ja kalastuksenhoitoon vaihtelee jäsenvaltioittain. Yli puolet kalastajista kuuluu tuottajaorganisaatioihin kymmenessä jäsenvaltiossa. Kolmessa jäsenvaltiossa kalastusjärjestöihin kuuluu 12–23 prosenttia kalastajista. Vesiviljelijöiden jäsenyysaste on viidessä jäsenvaltiossa yli 75 prosenttia ja kahdessa jäsenvaltiossa alle 10 prosenttia.

Kahdeksassa jäsenvaltiossa tehtiin hyväksyntäedellytysten tarkastuksia. Niiden tuloksena kaksi jäsenvaltiota peruutti 12 tuottajajärjestön hyväksynnän. Kolme jäsenvaltiota ilmoitti tarkastaneensa sellaisten tuottajajärjestöjen toimia, joilla on jäseniä myös muista jäsenvaltioista.

Alankomaiden kilpailuviranomainen (NMa) havaitsi vuonna 2003 Pohjanmeren katkarapusektorilla kilpailuongelman ja määräsi kahdeksalle Alankomaiden tukkumyyjälle ja kahdeksalle Alankomaiden, Saksan ja Tanskan tuottajajärjestölle sakot Alankomaiden ja EU:n kilpailulainsäädännön rikkomisesta. NMa totesi, että kyseiset osapuolet olivat tehneet keskenään kielletyn sopimuksen. Tämä tapaus osoitti kilpailun ja yhteisten markkinajärjestelyjen välisen suhteen tärkeyden. Tuottajajärjestöihin ei sovelleta kilpailusääntöjä niin kauan, kuin niiden toiminta pysyy yhteisessä markkinajärjestelyssä niiden hoidettaviksi uskottujen tehtävien rajoissa.

Tuottajajärjestöjen välisen rajat ylittävän yhteistyön kannustamiseksi komission asetuksessa (EY) N:o 1767/2004[11] otettiin käyttöön eri jäsenvaltioissa hyväksyttyjen tuottajajärjestöjen liittojen hyväksyntä. Liitoilla on samat tehtävät ja velvoitteet kuin tuottajajärjestöillä toimintaohjelmia ja sääntöjen laajentamista lukuun ottamatta. Saksassa hyväksyttiin vuonna 2005 yksi tuottajajärjestöjen liitto, johon kuului kaksi hollantilaista ja kuusi saksalaista tuottajajärjestöä.

Kalatalouden ohjauksen rahoitusvälineestä on saatavilla tukea tuottajajärjestöjen perustamiseen (ks. neuvoston asetus (EY) N:o 2792/1999[12] eli KOR-asetus). Parhaillaan keskustellaan näiden tukien jatkamisesta vuosiksi 2007–2013, jolloin ne myönnettäisiin Euroopan kalatalousrahastosta (EKTR).

4.2. Sääntöjen laajentaminen

Neljä jäsenvaltiota haki tuottajajärjestöjen sääntöjen laajentamista järjestöihin kuulumattomiin tuottajiin. Belgiassa ja Espanjassa hyväksyttiin kaksi hakemusta, Ranskassa seitsemän ja Italiassa yksi. Sääntöjen laajentaminen koski Belgiassa 12 lajia, Espanjassa ja Ranskassa kolmea ja Italiassa yhtä lajia. Sellaisten tuottajajärjestöihin kuulumattomien jäsenten osuus, joita sääntöjen laajentaminen koski, vaihteli Belgian 10 prosentista Ranskan 53 prosenttiin. Kesto oli 3–12 kuukautta. Sääntöjä ei laajennettu koskemaan vesiviljelytuotteita.

Laajentamisen kohteena useimmiten olleet toimenpiteet olivat saaliiden rajoittaminen sekä saaliiden purkukielto ja ensimmäinen myynti. Belgiassa ja Italiassa sovellettiin myös tiettyjä vetäytymishintoja. Ei-jäsenet saatettiin vastaamaan sääntöjen laajentamiseen liittyvistä maksuista ainoastaan Belgiassa. Toisaalta yksikään jäsenvaltio ei vetäytymissääntöjen laajentamisesta huolimatta myöntänyt ei-jäsenille korvausta tuotteista, joita ei voitu pitää kaupan.

4.3. Toimintaohjelmat

Toimintaohjelmat ovat osaltaan parantaneet tuottajajärjestöjen toiminnan organisointia ja niiden taloudellista tuottoa. Tuottajajärjestöjen tuotanto- ja markkinointimahdollisuuksiin voivat kuitenkin vaikuttaa myös niistä riippumattomat tekijät, kuten biologiset ja ilmastolliset vaihtelut sekä säilyttämistoimenpiteet.

Tuottajajärjestöt näyttävät kokeneen tuotanto- ja markkinointitoimintansa ennakoinnin vaikeaksi. Tämä johtuu kalastustoiminnan arvaamattomuudesta ja siihen liittyvistä vaikeuksista sopeuttaa tarjonta markkinoiden kysyntään. Eräät tuottajajärjestöt kohtasivat ohjelmien ensimmäisenä soveltamisvuonna ongelmia menettelyyn liittyvien määräaikojen ja tavoitteiden suhteen. Joillakin jäsenvaltioilla oli lisäksi vaikeuksia varmistaa ohjelmien soveltaminen ja panna täytäntöön maksujärjestelyjä.

Kymmenessä jäsenvaltiossa tehtiin toimintaohjelmien tarkastuksia. Kuudessa jäsenvaltiossa havaittiin ohjelmien laadintaan ja kahdessa jäsenvaltiossa ohjelmien täytäntöönpanoon liittyviä puutteita.

Toimintaohjelmat tarjoavat tuottajajärjestöille ennakointivälineet ja näin ollen myös enemmän vastuuta kalastuksen ja kaupan pitämisen hallinnoinnin alalla. Lisäksi ne tarjoavat kansallisille viranomaisille keinot seurata tuottajajärjestöjen kalastustoimintaa läpi vuoden. Saatavilla olevista tiedoista käy ilmi, että toimintaohjelmat ovat toimineet tyydyttävällä tavalla. Tuottajajärjestöt tarkistivat kaudella 2001–2004 hyvin harvoin ohjelmiaan eräiden tuotteiden huonosta markkinatilanteesta ja lisääntyneistä markkinoilta poistoista huolimatta. Jotta ohjelmilla olisi tehokkaampi vaikutus markkinoihin, niissä olisi entistä enemmän keskityttävä toimenpiteisiin, joilla tarjonta saadaan riittämään koko kalastusvuoden ajaksi. Ohjelmien olisi lisäksi luotava yhteydet tuottajien ja markkinointiketjun loppupään toimijoiden välille.

Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahastosta (EMOTR) myönnetään tukea toimintaohjelmien valmisteluun. Liitteessä 3 esitetään kyseisten menojen kehitys. Tuki on rajoitettu viiteen vuoteen, jotta tuottajajärjestöt voisivat asteittain mukautua velvollisuuksiensa noudattamiseen. Ainoastaan yksi jäsenvaltio hyödynsi lisätukia, joista säädetään KOR-asetuksessa.

4.4. Laadunparannussuunnitelmat

Vain kolmessa jäsenvaltiossa myönnettiin erityishyväksyntä laadunparannussuunnitelmat esittäneille tuottajajärjestöille. Erityishyväksynnän sai Espanjassa kaksi tuottajajärjestöä (vesiviljelyala), Ranskassa yksi ja Italiassa yksi tuottajajärjestö (molemmat pyyntialalla). Yksi jäsenvaltio peruutti hyväksynnän, koska asianomainen tuottajajärjestö lopetti toimintansa.

KOR-asetuksessa säädetään kyseisten suunnitelmien laatimiseksi myönnettävästä taloudellisesta tuesta. Parhaillaan keskustellaan tämän tuen jatkamisesta vuosiksi 2007–2013 EKTR:n puitteissa.

5. TOIMIALAKOHTAISET ORGANISAATIOT

Vuonna 2005 oli hyväksytty vain neljä organisaatiota kolmessa jäsenvaltiossa: kaksi Espanjassa (pyynti- ja vesiviljelyala), yksi Ranskassa (vesiviljelyala) ja yksi Italiassa (pyynti- ja vesiviljelyala). Syyt tähän alhaiseen määrään eivät ole täysin selvillä, mutta se voi johtua arvoketjun eri osa-alueiden välisestä puutteellisesta yhteistyöstä. Sääntöjen laajentamista muihin kuin tuottajajärjestöjen jäseniin ei ole vielä sovellettu.

6. HINNAT JA INTERVENTIOT

6.1. Hinnat

Ohjehintojen tarkoituksena on heijastaa kulloistenkin lajien markkinatilannetta. Jotta ohjehinnat voisivat toimia markkinoita vakauttavasti, niiden olisi yleisesti ottaen seurattava markkinasuuntauksia ja pysyttävä markkinahintoja alhaisempina säilyttämällä tarvittava varmuusmarginaali hintavaihteluiden huomioon ottamiseksi. Liite 4 osoittaa markkina- ja ohjehintojen kehityksen kaudella 2001–2004. Joissakin jäsenvaltioissa muutamien lajien ohjehinnat ja markkinahinnat eroavat kuitenkin merkittävästi toisistaan. Ohjehintojen avulla voidaan myös välttää haitallisen suuret hintavaihtelut kalastusvuodesta toiseen.

Vähärasvaisten kalojen markkinoilla oli vuosina 2002 ja 2003 havaittavissa hintojen merkittävää laskua. Tämä on ristiriitainen tilanne ottaen huomioon kyseisten lajien saaliiden jatkuva pienentyminen yhteisössä ja elvytyssuunnitelmien käyttöönotto. Tilannetta voidaan mahdollisesti selittää sillä, että yhteisön kalastajat eivät pysty toimittamaan jalostusteollisuudelle säännöllisesti riittävän suurta määrää vaaditun kokoisia kaloja.

Monien kaupallisesti tärkeiden lajien hinnat ovat jääneet jälkeen viime vuosien tuotantokustannusten kehityksestä. Esimerkiksi joidenkin vähärasvaisten kalalajien keskimääräiset ensimyyntihinnat ovat polkeneet paikallaan tai jopa laskeneet vuoden 2000 ja vuoden 2005 ensimmäisen vuosipuoliskon välisenä aikana (ks. liite 5).

Tuontikalan osuuden lisääntymistä EU:n markkinoilla ja vesiviljelyalan kehittymistä on usein syytetty kalan hinnan paikallaan polkemisesta tai laskemisesta. Tästä ei ole kuitenkaan olemassa mitään näyttöä. Itse asiassa näiden tekijöiden merkitys kalastajien tulojen vähenemiseen on todennäköisesti vähäisempi kuin muiden tekijöiden merkitys. Tällaisia ovat myynnin keskittyminen suurille jakeluketjuille sekä kalan ja muiden elintarvikkeiden välinen kasvanut kilpailu, jotka pakottavat tukkukauppiaat leikkaamaan hintojaan ja voittomarginaalejaan. Tämä heijastuu koko markkinaketjuun, mutta osuu pahiten alkutuottajiin.

6.2. Interventiot

Yhteinen markkinajärjestely on alentanut merkittävästi interventioiden kokonaismäärää. Tämä näkyy kohtuullisissa vuotuisissa menoissa, jotka kaudella 2001–2004 olivat 9–12 miljoonan euron luokkaa. Nämä luvut ovat huomattavasti alhaisemmat kuin 1990-luvulla saavutetut 33 miljoonan ecun menot (ks. liite 6). Liitteissä 7, 8, 9, 10 ja 11 esitetään eri interventiomekanismeista aiheutuneet menot. Interventioiden ja toimintaohjelmien menot maksetaan EMOTR:sta. Neuvoston asetuksella (EY) N:o 1290/2005[13] perustettu Euroopan maatalouden tukirahasto (maataloustukirahasto) jatkaa kalastusmarkkinoihin liittyvien menojen rahoittamista kaudeksi 2007–2013 vahvistetun uuden rahoituskehyksen puitteissa.

Komission asetusten (EY) N:o 80/2001[14] ja (EY) N:o 2306/2002[15] mukainen jäsenvaltioiden ja komission välinen FIDES II -järjestelmä tietojen toimittamiseksi sähköisessä muodossa saatiin käyttökelpoiseksi vuonna 2003. Muutamilla jäsenvaltioilla oli aluksi ongelmia järjestelmän toimintaan liittyen mutta ne helpottuivat yleisesti seuraavien vuosien aikana.

Ainoastaan yksi jäsenvaltio havaitsi interventiomekanismeihin liittyviä sääntöjenvastaisuuksia, jotka koskivat erityisesti markkinoilta poistoja. Komissio teki interventiomenojen tarkastuksia kolmessa jäsenvaltiossa vuosina 2003, 2004 ja 2005. Interventioiden hallinto ja valvonta oli Irlannissa puutteellista vuosina 2002 ja 2003. Tärkeimmät havainnot liittyvät tuottajajärjestöjen riittämättömään seurantaan sen varmistamiseksi, että ne toteuttavat kaikki tarvittavat toimenpiteet interventioiden välttämiseksi, sekä markkinoilta poistettujen kalojen määräpaikan puutteelliseen valvontaan. Eräissä tapauksissa kalastustoimintaa oli harjoitettu ainoastaan interventioista hyötymisen tarkoituksessa.

6.2.1. Markkinoilta poistot

Yhteinen markkinajärjestely on alentanut markkinoilta poistetuista kaloista maksettavia korvauksia. Markkinoilta poistoja sovelletaan yksittäisiin ylijäämiin, joita markkinat eivät pysty käyttämään hyväkseen. Markkinoilta poistettujen määrien osuus oli kaudella 2001–2004 alle kaksi prosenttia pelagisten lajien tuotannosta ja noin prosentti vähärasvaisten kalojen tuotannosta (ks. liite 12).

Vähärasvaisten kalalajien markkinoilta poistot lisääntyivät silti merkittävästi vuosina 2002 ja 2003, vaikka niiden tuotanto aleni yhteisössä. Varastojen pienentyessä voidaan kysyä, miksi säilyttämistoimenpiteiden alaisia lajeja poistetaan markkinoilta, varsinkin jos markkinoilta poistetut kalat on tarkoitus hävittää.

Maksuhakemusten tarkastuksia tehtiin seitsemässä jäsenvaltiossa. Kolmen jäsenvaltion toimittamat tiedot eivät kaikissa tapauksissa vastanneet markkinoilta tosiasiallisesti poistettuja määriä.

6.2.2. Siirrot

Yhteinen markkinajärjestely on lisännyt tuntuvasti tuotteiden jalostus- ja varastointitukia, joiden tarkoituksena on saattaa tuotteet uudelleen markkinoille. Siirtotoimenpiteet vähentävät osaltaan kalojen hävittämistä ja parantavat tuotteiden tuottoa.

Tuen myöntämismenettelyt ovat monimutkaisempia kuin markkinoiltapoistamismenettelyt. Ennakkojen myöntäminen liittyy tukeen muttei ole sidoksissa varastoidun tuotteen arvoon. Tietyissä olosuhteissa kalojen poistaminen pysyvästi markkinoilta saattaa olla tuottajajärjestöille houkuttelevampi vaihtoehto kuin tuotteiden jalostus ja varastointi.

Viidessä jäsenvaltiossa tehtiin tuotteiden tukikelpoisuutta koskevia tarkastuksia. Rikkomisia havaittiin kahdessa jäsenvaltiossa.

6.2.3. Autonomiset markkinoilta poistamiset ja siirrot

Autonomisten interventioiden tarkoituksena on lisätä alueellisten markkinoiden vakautta. Tämä mekanismi tarjoaa tuottajajärjestöille enemmän itsenäisyyttä, sillä ne vastaavat interventiohintojen vahvistamisesta. EU:n laajentuessa vuonna 2004 tukikelpoisten tuotteiden luetteloon lisättiin kilohaili ja dolfiini.

Maksuhakemusten tarkastuksia tehtiin kuudessa jäsenvaltiossa. Kahden jäsenvaltion toimittamat tiedot eivät kaikissa tapauksissa vastanneet markkinoilta tosiasiallisesti poistettuja määriä.

6.2.4. Yksityinen varastointi

Yksityistä varastointia sovelletaan eräisiin aluksilla jäädytettyihin tuotteisiin. Vain yksi jäsenvaltio sovelsi yksityisen varastoinnin järjestelmää vuosina 2002 ja 2004. Kyseinen jäsenvaltio teki tuotteiden tukikelpoisuustarkastuksia ja totesi, että jotkut tuotteet eivät täyttäneet vaatimuksia.

6.3. Jalostukseen tarkoitettu tonnikala

Säilyketeollisuuteen tarkoitetusta tonnikalasta myönnettävä tasaushyvitys on ainoa interventiomekanismi, joka perustuu tuottajille maksettavaan suoraan tukeen. Sen käyttöönoton tarkoituksena oli hyvittää teollisuudelle tarkoitettujen yhteisöön tuotujen tuotteiden tullitariffisuojan autonomisesta poistamisesta pyyntisektorille aiheutuvia haittoja. Yhteinen markkinajärjestely on alentanut mekanismin käynnistyskynnystä. Menot ovat tämän vuoksi pienentyneet merkittävästi (ks. liite 11). Kalanjalostuksen kehitys trooppisilla pyyntialueilla on kenties osaltaan vähentänyt kyseisen hyvityksen käyttöä. Mekanismi käynnistettiin vuonna 2001 (ks. komission asetus (EY) N:o 2496/2001[16]), vuonna 2003 (ks. komission asetus (EY) N:o 110/2005[17]) ja vuonna 2004 (ks. komission asetukset (EY) N:o 1342/2005[18] ja (EY) N:o 1343/2005[19]). Kolme jäsenvaltiota on tähän mennessä hyödyntänyt kyseistä hyvitystä. Yksi jäsenvaltio teki tuotteiden tukikelpoisuustarkastuksia ja havaitsi tuotteita, jotka eivät täyttäneet vaatimuksia.

Yhteisön tuottajahinnan tarkoituksena on heijastaa markkinoiden todellista tilannetta ja auttaa välttämään haitallisen suuret hintavaihtelut. Tonnikalamarkkinat kärsivät kuitenkin merkittävistä hintavaihteluista neljän tai viiden vuoden jaksoissa.

Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin antoi 28. tammikuuta 2004 tuomion asioissa T-142/01 ja T-283/01. Nämä asiat koskivat tuottajajärjestön jäsenistön muutoksia ja niiden vaikutusta hyvityksen laskentaan. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin vahvisti, että koska hyvitys on tarkoitettu turvaamaan yhteisön tuottajien tulot, lopullisia tuensaajia ovat tuottajat eivätkä itse tuottajajärjestöt.

7. KOLMANSIEN MAIDEN KANSSA KÄYTÄVÄ KAUPPA

7.1. Kauppapoliittiset toimenpiteet

Asetuksella (EY) N:o 104/2000 otettiin käyttöön tullisuspensiot tietyille jalostukseen tarkoitetuille tuotteille. Monivuotiset autonomiset tariffikiintiöt avattiin kaudeksi 2001–2003 (ks. neuvoston asetus (EY) N:o 2803/2000[20] ja neuvoston asetus (EY) N:o 1771/2003[21]) ja kaudeksi 2004–2006 (ks. neuvoston asetus (EY) N:o 379/2004[22]). Liite 13 osoittaa tuotteiden kehityksen ja vuodesta 2001 vuoteen 2006 sovellettujen kiintiöiden määrät. Neuvoston asetuksella (EY) N:o 2801/2000[23] otettiin lisäksi käyttöön väliaikaisia tullisuspensioita eräille tuotteille, joita ei ole saatavilla yhteisössä.

Teollisuus vaatii kalastustuotteiden täydellistä vapauttamista, jotta se voisi kehittää kilpailukykyään ja suunnitella toimintaansa pitkällä aikavälillä. Vaikuttaa siltä, että suspensiojärjestelmään tällä hetkellä kuuluvat tuotteet eivät riitä tyydyttämään jalostusalan hankintatarpeita. Lisäksi eräiden tuotteiden kiintiöt täyttyvät jo varhaisessa vaiheessa vuotta. Toimitusvaikeuksien tapauksessa sovellettavat kiintiöiden muuttamismenettelyt ovat osoittautuneet melko monimutkaisiksi ja aikaa vieviksi. Markkinoille pääsystä parhaillaan käytävien WTO-neuvottelujen vuoksi yhteisön tariffirakenteen muuttaminen ei ole kuitenkaan tässä vaiheessa tarkoituksenmukaista. Kun neuvottelut on saatettu päätökseen, kiintiöt vaikuttavat olevan paras mahdollinen ratkaisu teollisuuden hankintaedellytysten parantamiseksi.

7.2. Viitehinnat ja suojatoimenpiteet

Viitehintojen tarkoituksena on tarjota suoja poikkeuksellisen alhaisilla hinnoilla toteutettavalta tuonnilta. Ne ovat hyödyllisiä, sillä ne toimivat tuontihintojen kehityksen indikaattoreina ja varoitusjärjestelmänä.

Suojatoimenpiteitä sovelletaan tuonnista tai viennistä aiheutuneisiin vakaviin markkinahäiriöihin. Uruguayn kierroksen päätyttyä suojatoimenpiteitä säännellään neuvoston asetuksella (EY) N:o 3285/94[24]. Sen nojalla suojatoimenpiteitä sovellettiin viljellyn lohen tuontiin komission asetuksen (EY) N:o 206/2005[25] mukaisesti. Viimeksi mainittu asetus on sittemmin kumottu komission asetuksella (EY) N:o 627/2005[26].

8. PÄÄTELMÄT

1. Interventiotasojen alentamispolitiikka on osoittautunut tehokkaaksi. Markkinoilta poistoista johtuvat menot ovat laskeneet asetuksessa (EY) N:o 104/2000 asetettujen tavoitteiden mukaisesti.

2. Epätaloudellisista markkinoilta poistoista on vähin erin siirrytty siirtotoimenpiteiden soveltamiseen. Interventioihin turvautuminen vaihtelee hyvin suuresti eri jäsenvaltioissa.

3. Yhteisen markkinajärjestelyn toimet ovat vahvistaneet tuottajajärjestöjen tärkeän aseman. Tarjontaa ja kysyntää tasapainottavat toimintaohjelmat on otettu hyvin vastaan niin jäsenvaltioissa kuin tuottajajärjestöissä.

4. Toimialakohtaisten organisaatioiden käyttöönotto ei onnistunut toivotulla tavalla. Tämä saattaa olla osoitus epätyydyttävästä yhteistyöstä markkinointiketjun eri toimijoiden välillä.

5. Markkinahinnat eivät ole noudattaneet tuotantokustannusten suuntauksia eri lajeille vahvistetuista säilyttämistoimenpiteistä ja elvytyssuunnitelmista huolimatta. Tämä tekee perustamissopimuksen 33 artiklassa asetettujen tavoitteiden tasapainottamisesta entistäkin monimutkaisempaa.

6. Yhteisön markkinat ovat entistäkin riippuvaisempia kolmansien maiden tuonnista kuluttajien ja jalostusteollisuuden tarpeisiin vastaamiseksi.

[1] EYVL L 17, 21.1.2000, s. 22. Asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna vuoden 2003 liittymisasiakirjalla.

[2] EYVL L 236, 27.10.1970, s. 5.

[3] EYVL L 132, 26.5.2005, s. 15.

[4] EYVL L 334, 23.12.1996, s. 1. Asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna komission asetuksella (EY) N:o 790/2005 (EYVL L 132, 26.5.2005, s. 15).

[5] SEC(2001) 1764, 7.11.2001.

[6] EYVL L 125, 27.4.1998, s. 1. Asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna neuvoston asetuksella (EY) N:o 1568/2005 (EYVL L 252, 28.9.2005, s. 2).

[7] EYVL L 212, 22.7.1989, s. 79. Asetus sellaisena kuin se on muutettuna komission asetuksella (EY) N:o 1181/2003 (EYVL L 165, 3.7.2003, s. 17).

[8] EYVL L 165, 3.7.2003, s. 17.

[9] EYVL L 278, 23.10.2001, s. 6.

[10] EYVL C 293, 25.11.2005, s. 15.

[11] EYVL L 315, 14.10.2004, s. 28.

[12] EYVL 337, 30.12.1999, s. 10. Asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna neuvoston asetuksella (EY) N:o 485/2005 (EYVL L 81, 30.03.2005, s. 1).

[13] EYVL L 209, 11.8.2005, s. 1.

[14] EYVL L 13, 17.1.2001, s. 3. Asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna vuoden 2003 liittymisasiakirjalla.

[15] EYVL L 348, 21.12.2002, s. 94.

[16] EYVL L 337, 20.12.2001, s. 25.

[17] EYVL L 21, 25.1.2005, s. 5.

[18] EYVL L 212, 17.8.2005, s. 5.

[19] EYVL L 212, 17.8.2005, s. 8.

[20] EYVL L 331, 27.12.2000, s. 61.

[21] EYVL L 258, 10.10.2003, s. 1.

[22] EYVL L 64, 2.3.2004, s. 7.

[23] EYVL L 331, 27.12.2000, s. 1.

[24] EYVL L 349, 31.12.1994, s. 53. Asetus sellaisena kuin se on viimeksi muutettuna neuvoston asetuksella (EY) N:o 2200/2004 (EYVL L 374, 22.12.2004, s. 1).

[25] EYVL L 33, 5.2.2005, s. 8.

[26] EYVL L 104, 23.4.2005, s. 4.