25.11.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 294/1

1.1

Komissio julkaisi sisämarkkinoita koskevan lainsäädännön yksinkertaistamishankkeen (SLIM-hanke) yhteydessä syyskuussa 1999 yhtiöoikeustyöryhmän laatiman tutkimuksen, jossa käsiteltiin erityisesti ensimmäisen ja toisen yhtiöoikeusdirektiivin yksinkertaistamista. Yhtiöoikeutta käsitellyt korkean tason asiantuntijaryhmä totesi marraskuussa 2002 antamassaan raportissa (Report on a Modern Regulatory Framework For Company Law in Europe), että suurin osa SLIM-työryhmän ehdotuksista on sellaisia, että ne olisi aiheellista ottaa käyttöön direktiivin avulla.

1.2

Käsillä olevan direktiiviehdotuksen tavoitteena on yksinkertaistaa toisen direktiivin tiettyjä näkökohtia. Toisessa direktiivissä esitetään nykyisellään seuraavat vaatimukset:

2.1

Ehdotetun direktiivin taustalla on ajatus, jonka mukaan toisen direktiivin yksinkertaistaminen auttaisi merkittävästi lisäämään yritysten tehokkuutta ja kilpailukykyä heikentämättä kuitenkaan osakkeenomistajien ja velkojien suojaa.

2.2

Ehdotetun direktiivin artiklojen suorana tai välillisenä tavoitteena onkin

2.3

Markkinoiden väärinkäytön ehkäisemiseksi jäsenvaltioiden tulisi direktiivin täytäntöönpanossa ottaa huomioon markkinakäytännöistä annetut direktiivit 2003/6/EY ja 2004/72/EY sekä joukko säännöksiä, joilla pyritään varmistamaan hallinnon avoimuus ja johtoelinten vastuullisuus.

3.1

Komitea kannattaa ehdotetun direktiivin tavoitetta ja yleisesti menettelyitä, joita komissio ehdottaa tavoitteiden saavuttamiseksi. On kuitenkin tarpeen erottaa toisistaan todellinen yksinkertaistaminen, jossa ei puututa olemassa olevien säännösten sisältöön ja soveltamisalaan, ja muutoksia sisältävä yksinkertaistaminen, joka poistaessaan tiettyjä, alunperin ulkopuolisten toimijoiden, markkinoiden tai yhtiöiden takeina pidettyjä menettelyitä voi muuttaa — olennaisesti tai toissijaisesti — aiempien direktiivien ”takaavaa” lähestymistapaa.

3.2

Muutoksia sisältävää yksinkertaistamista ei tarvitse välttämättä torjua, sillä se voi itse asiassa osoittautua hyödylliseksi, jos säännökset mukautetaan markkinoiden ja yritysmaailman todellisuuteen. Tällaisessa yksinkertaistamisessa komissio ei voi kuitenkaan ylittää toimeksiantonsa rajoja: sen tehtävänä on yksinkertaistaa, muttei muuttaa voimassa olevia säännöksiä. Toisin sanoen muutokset voidaan hyväksyä, jos voidaan osoittaa, että ne yksinkertaistavat yrityshallintoa parantaen kilpailukykyä ja pienentäen yhtiöille koituvia kuluja. Sen sijaan niitä ei voida hyväksyä, jos ne merkitsevät ulkopuolisten, erityisesti vähemmistöosakkaiden tai velkojien oikeuksien rajaamista. ETSK kiinnittää parlamentin ja neuvoston huomion tähän näkökohtaan, joka on olennaisen tärkeä, jos halutaan välttää antamasta kansalaisille sellainen vaikutelma, että yksinkertaistamisprosessia käytetään hyväksi sellaisten perustavaa laatua olevien muutosten toteuttamiseksi, joilla ei ole mitään tekemistä yksinkertaistamisen kanssa. ETSK haluaakin antaa panoksensa tässä hengessä. Se rajoittuu ottamaan kantaa vain niihin näkökohtiin, joihin on aiheellista kiinnittää huomioita. Tämä tarkoittaa sitä, että komitea kannattaa niitä näkökohtia, joita ei mainita erikseen.

4.1

Ehdotetun direktiivin 10 a artiklan 1 kohdassa säädetään, että jäsenvaltiot voivat päättää olla soveltamatta direktiivin 77/91/ETY 10 artiklan 1, 2 ja 3 kohdan takeita koskevia säännöksiä, kun uutta pääomaa saadaan muuna vastikkeena kuin rahana eli käytännössä, kun vastike muodostuu julkisesti noteeratuista arvopapereista. Tällaisessa tapauksessa asiantuntijan antama lausunto voidaan korvata arvostuksella, joka tehdään kolmen viimeksi kuluneen kuukauden painotetun keskihinnan perusteella.

4.1.1

Komitea on asiasta samaa mieltä, mutta huomauttaa, että kolmen viimeksi kuluneen kuukauden painotetun keskihinnan perusteella tehty arvostus perustuu aiempiin arvioihin, joissa ei oteta huomioon tulevaisuudennäkymiä, jotka voivat olla paremmat, mutta myös huonommat. Kyseisessä kohdassa tulisi säätää, että painotettu keskihinta on suurin mahdollinen hinta ja että päättävillä elimillä on mahdollisuus tehdä erilainen, perusteltu arvostus.

4.1.2

Kohdassa 1 ehdotetut helpotukset olisi otettava käyttöön EU:n laajuisesti. Jos asia jätetään jäsenvaltioiden harkintaan, on olemassa vaara, että toivottu sääntelyn vapautuminen jää tapahtumatta joissain valtioissa.

4.2

Ehdotetun direktiivin 10 a artiklan 2 kohdassa säädetään, että kohdassa 4.1 mainittuja takeita koskevia säännöksiä voidaan olla soveltamatta myös silloin, kun uutta pääomaa saadaan muina arvopapereina kuin pörssissä noteerattuina osakkeina (pörssissä noteerattomat osakkeet, kiinteä omaisuus jne.). Tällaisessa tapauksessa riippumattoman asiantuntijan on kuitenkin tehtävä arvostus ennakolta. Riippumattomalla asiantuntijalla tulee olla riittävä koulutus ja kokemus.

4.2.1

Komitea katsoo, että asiantuntijoita koskeva a alakohta olisi poistettava, koska käsite ”riittävän koulutettu ja kokenut” on liian epämääräinen. Direktiivin tarkoitusta ajatellen riittää, jos kyseessä on tunnustettu riippumaton asiantuntija.

4.2.1.1

Vastikkeeksi annettavan omaisuuserän arvioinnin määräaikaa koskevassa 2 kohdan b alakohdassa säädettyä kolmen kuukauden määräaikaa olisi pidennettävä vähintään kuuteen kuukauteen.

4.2.2

Toinen huomio koskee kyseisen artiklan c alakohtaa, jossa säädetään, että asiantuntija suorittaa arvostuksen ”jäsenvaltioissa yleisesti hyväksyttyjen arvostusnormien ja -periaatteiden mukaisesti”. ETSK ehdottaa, että lainsäädännössä tai virallisissa määräyksissä tunnustetut kirjanpitosäännöt mainitaan erikseen.

4.2.3

Artiklan 3 kohta, jonka mukaan on mahdollista päättää olla soveltamatta arvostusnormeja muuna vastikkeena kuin rahana annettavaan omaisuuserään, mikäli sen arvo perustuu edellisen tilikauden lakisääteiseen tilinpäätökseen, vaatii selvitystä. On epäselvää, tarkoitetaanko omaisuuserillä, joista kunkin arvo perustuu edellisen tilikauden lakisääteiseen tilinpäätökseen, taseessa esitettyjä arvoja.

4.3

Ehdotetun direktiivin 10 b artiklan 2 kohdassa säädetään, että ”kunkin jäsenvaltion on nimitettävä riippumaton hallinto- tai oikeusviranomainen, joka vastaa — – muiden vastikkeiden kuin rahan lainmukaisuuden tutkinnasta”. ETSK huomauttaa — vaikka kyse on pelkästä muotoseikasta — että oikeusviranomainen on aina riippumaton, ja ehdottaa näin ollen pientä muutosta tekstiin. Tärkeämpää on kuitenkin huomauttaa, että kyseinen viranomainen mainitaan useaan otteeseen direktiivissä, ja joka kerta sille esitetään eri tehtäviä määrittelemättä kuitenkaan tarkkaan sen roolia ja esittämättä luetteloa sen tehtävistä.

4.3.1

Jokaisessa jäsenvaltiossa on hallinto- ja oikeusviranomaisia, joilla on notariaatti-, luvananto- ja valvontatehtäviä. On tullut aika määrittää, ainakin kunkin jäsenvaltion sisällä, selkeästi yksi viranomainen (”keskitetty asiointipiste” palveludirektiivin tapaan), joka vastaa yhtiöiden sääntelystä ja valvonnasta. Tämä on ratkaisevaa yksinkertaistamisen, mutta ennen kaikkea sisämarkkinoiden toteuttamisen kannalta.

4.4

Ehdotetun direktiivin 19 artiklan 1 kohdassa säädetään, että valtioissa, joissa yhtiö saa hankkia omia osakkeita, valtuuden hankintaan antaa yhtiökokous. Valtuuden voimassaoloaika on korkeintaan viisi vuotta. ETSK toteaa, että viisi vuotta on ilman muuta liian pitkä aika. Markkinoiden ja yhtiön tilanne voi muuttua merkittävällä tavalla, jolloin päätöksentekoelimet joutuvat pyörtämään päätöksensä. Viiden vuoden hankintavaltuutus ei kuulu yhtiöiden käytäntöön. Varmuuden vuoksi ja yhtiökokouksen harkintavallan mahdollistamiseksi olisi parempi lyhentää voimassaoloaikaa kahteen vuoteen. Valtuutus olisi kuitenkin mahdollista uusia vuosittain tai joka toinen vuosi.

4.4.1

Direktiivin 23 artiklan 1 kohdassa olisi poistettava ilmaus hallinto- tai johtoelimen ”aloitteesta”. Käsite on aivan liian epäselvä ja lienee tarkoitettu vain esimerkiksi. Viiden vuoden määräaika kassavirta-analyysille kohdan toisessa kappaleessa vaikuttaa liian pitkältä, ja se olisi lyhennettävä kahteen vuoteen.

4.5

Ehdotetun direktiivin 23 a artiklassa säädetään osakkeenomistajan oikeudesta kiistää yhtiökokouksen antama hyväksyntä muulle vastikkeelle kuin rahalle hakemalla toimivaltaiselta hallinto- tai oikeusviranomaiselta päätöstä hyväksynnän lainmukaisuudesta. ETSK huomauttaa, että yhtiökokous on laillisesti pätevä ja että viranomaisen, jolla on yksinomaan hallinnolliset toimivaltuudet, on vaikea kumota tai muuttaa yhtiökokouksen päätöstä. Tämä tekee entistä tärkeämmäksi määritellä toimivaltaisten elinten asema (ks. kohta 4.3) ja perustaa yksi ”keskitetty asiointipiste,” jolla on myös oikeudellisia tehtäviä (hallinto-oikeus).

4.6

Direktiivin 29 artiklaan lisätään kohta, jossa säädetään, että valtuutettu hallinto- tai johtoelin vapautetaan velvollisuudesta esittää kirjallinen selvitys merkintäetuoikeuden rajoittamisesta tai poistamisesta osakepääoman korotuksissa. ETSK ei ymmärrä, mikä on peruste tälle säännökselle, joka näyttää olevan avoimuuden periaatteiden vastainen, eikä yksinkertaista menettelyitä merkittävällä tavalla. Huomattakoon lisäksi, että ”osakkeenomistajat voivat kuitenkin pyytää hallinto- tai johtoelintä ilmoittamaan syyt merkintäetuoikeuden rajoittamiseen tai poistamiseen”. Direktiivissä ei kuitenkaan säädetä tapauksista, joissa kieltäydytään tietojen toimittamisesta tai joissa osakkeenomistajat eivät ole samaa mieltä ilmoitetuista syistä. Yleisperiaatteen tulisi kuitenkin perustua yhtiöoikeuden perusperiaatteisiin: yhtiökokous on täysivaltainen yhtiön elimille annettujen valtuuksien osalta, mutta sillä on aina ja joka tapauksessa oikeus saada tietoa siitä, mitä on tehty, sekä selvitys jokaisesta budjettikohdasta sekä menojen että tulojen osalta. ETSK ehdottaa kyseisen kohdan poistamista.

4.7

Ehdotetun direktiivin 39 a artiklassa ei tarkasti ottaen esitetä yksinkertaistamista, vaan siinä pyritään — julkisia ostotarjouksia koskevan direktiivin 15 artiklan tapaan — kodifioimaan vain muutamassa maassa käytössä oleva sääntö, jonka mukaan ”enemmistöosakas” eli osakkeenomistaja, joka omistaa vähintään 90 prosenttia julkisesti noteeratun yhtiön pääomasta, voi vaatia kaikkia vähemmistöosakkaita myymään heidän hallussaan olevat osakkeet itselleen käypään hintaan. Jäsenvaltiot voivat nostaa ylärajaa aina 95 prosenttiin asti. Direktiiviehdotuksen johdannossa puhutaan enemmistöosakkaan yhteydessä myös useista osakkaista, kun taas itse artiklasta saa sellaisen kuvan, että osakkaita on vain yksi. Lopullisessa tekstissä tämä epäselvyys tulee poistaa.

4.7.1

Vastaavanlainen sääntö on kodifioitu — kuten edellä todettiin — julkisia ostotarjouksia koskevassa direktiivissä, mutta tilanne on erilainen: julkisiin ostotarjouksiin liittyvät avoimuustakeet ja perustana olevat edellytykset puuttuvat. Voidaan todeta, että on ilman muuta enemmistöosakkaan etujen mukaista hallita yhtiötä sataprosenttisesti varsinkin silloin, kun vähemmistö toimii jarruna tai on riitaisa, mutta vähemmistöosakkaan kannalta asia saattaa olla olosuhteista ja eri tilanteista riippuen täysin toisenlainen. Osakkeenomistaja, joka ei pysty vaikuttamaan millään tavalla yhtiön asioihin, saattaa suhtautua myönteisesti mahdollisuuteen luopua omista osakkeistaan edullisin ehdoin, varsinkin jos hän saa niistä paremman hinnan kuin pörssissä. Jos arvopaperista saa kuitenkin hyvän tuoton tai jos sillä on hyvät kehitysnäkymät, sijoittaja/osakkeenomistaja voi haluta pitää sen hallussaan, ja on vaikea ymmärtää, miksi hänen pitäisi luopua siitä. Loppujen lopuksi 10 prosenttia osakkeista hallussaan pitävä vähemmistö ei voi yleensä vaikeuttaa yrityksen hallintoa, mutta toisaalta on tarpeen tunnustaa kaikkien osakkeenomistajien oikeus täyteen valinnanvapauteen. On kuitenkin marginaalitapauksia, joissa hallinta edellyttää kaikkien osakkeiden täyttä kontrollia: kyseisellä säännöksellä, jota sovelletaan valvontaviranomaisten luvalla, olisi perusteet vain tällaisissa tapauksissa.

4.8

Ehdotetun direktiivin 39 b artikla — joka perustuu julkisia ostotarjouksia koskevan direktiivin 16 artiklaan — on käänteinen versio edellisestä artiklasta: vähemmistöosakkaat voivat yhdessä tai erikseen vaatia enemmistöosakasta ostamaan niiden osakkeet käypään hintaan. Tähän pätevät edellisessä kohdassa esitetyt huomiot tarpeellisin muutoksin. Myös tässä tapauksessa toimivaltaisten viranomaisten tulisi antaa hyväksyntä myyntivelvoitteelle vain silloin, kun se voidaan osoittaa välttämättömäksi. Tämä ei kuitenkaan päde tilanteeseen, jossa osakkuudesta pyritään pääsemään eroon ennakoitaessa yhtiön huonoa menestystä.

4.8.1

Kahta edellä mainittua tapausta koskeva komitean näkemys perustuu tavoitteeseen noudattaa oikeudenmukaisuuden ja oikeuden yleisperiaatteita: osakkeenomistajien valinnanvapaus tulee säilyttää kokonaisuudessaan, eivätkä osakkeenomistajien edun ulkopuoliset seikat voi sitä rajoittaa, ellei sitten todistetusti ilmene luonteeltaan poikkeavia vaatimuksia.