20.9.2005   

FI

Euroopan unionin virallinen lehti

C 231/69

1.1

pitää tervetulleena komission aloitetta työaikadirektiivin muuttamiseksi tässä vaiheessa, sillä työaikadirektiivin tulkintaan ja soveltamiseen jäsenvaltiotasolla liittyy eräitä kiireellisesti ratkaisua vaativia kysymyksiä.

1.2

muistuttaa komissiota, parlamenttia ja neuvostoa siitä, että alue- ja paikallisviranomaiset ovat Euroopan unionissa tärkeä työnantaja, jolla on tärkeä rooli julkisten palvelujen, kuten sosiaalihuollon, terveydenhuollon ja pelastuspalvelujen järjestämisessä.

1.3

on huolissaan siitä, että ellei tyydyttävää ratkaisua onnistuta löytämään, tilanne pahentaa entisestään koulutetun työvoiman puutteesta johtuvia ongelmia terveydenhoito- ja sosiaalialalla kaikkialla EU:ssa, ja että lyhyellä aikavälillä tämä johtaa näillä aloilla taloudellisista syistä tapahtuvan muuttoliikkeen entistäkin suurempaan kasvuun uusista jäsenvaltioista ja EU:n ulkopuolisista köyhemmistä maista EU:n vanhoihin jäsenvaltioihin. Tämä vahingoittaisi sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä terveydenhoito- ja sosiaalialaa uusissa jäsenvaltioissa ja EU:n ulkopuolisissa köyhemmissä maissa.

1.4

katsoo, että vaikka työajan järjestämisessä on tekninen puolensa, se vaikuttaa myös siihen, millaiseksi yhteiskuntaa Euroopassa halutaan muokata: kun unioni pyrkii edistämään yrittäjyyttä, luovuutta ja aktiivista kansalaisuutta tarjoten samalla yksilöille mahdollisuuden parempaan työelämän ja vapaa-ajan tasapainottamiseen, työajan järjestäminen vaikuttaa kaikkiin näihin osa-alueisiin, ja se tulee nähdä tässä kontekstissaan.

1.5

myöntää, että työajan määritelmää koskevalla komission ehdotuksella pyritään poistamaan oikeudellinen epävarmuus, joka on aiheutunut Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen antamista päätöksistä asioissa Jaeger ja SIMAP. Unionin lainsäädännöllä on pyrittävä varmistamaan, että päivystys säilyy tärkeänä tekijänä tarjottaessa laadukasta ja jatkuvaa terveydenhuolto- ja kotipalvelua esimerkiksi heikossa asemassa olevien aikuisten ja lasten hoidossa.

1.6

myöntää, että paluulla tilanteeseen ennen SIMAP/Jaeger-tuomioita on mahdollisesti se kielteinen vaikutus, että voi olla olemassa tilanteita, joissa työn jaksotus on sellainen, että työntekijät viettävät paljon aikaa päivystyksessä työpaikallaan. Väärinkäytettynä tällä voi olla vaikutuksia työntekijöiden ja mahdollisesti muidenkin, kuten asiakkaiden ja kansalaisten, terveyteen ja turvallisuuteen. Se saattaa myös vaikuttaa työntekijöiden mahdollisuuksiin sovittaa yhteen työ- ja perhe-elämä.

1.7

huomauttaa kuitenkin, että työaikadirektiivi on terveyttä ja turvallisuutta koskeva toimi, jonka tarkoituksena on asettaa rajat työtunneille työ- ja lepoajan tasapainottamiseksi. Sen tarkoituksena ei ole määritellä muita työsuhteen ehtoja, kuten tietynlaisiin työaikamalleihin suostumista tai tällaisesta työstä maksettavia rahallisia korvauksia. Nämä ovat asioita, joista on sovittava yksilökohtaisesti tai työehtosopimusten pohjalta jäsenvaltioissa tai kullakin alalla käytössä olevien käytäntöjen ja menettelyjen mukaisesti. Lisäksi, millainen työajan jaksotus sitten valitaankin, työnantajalla on vastuu työntekijöiden terveydestä ja turvallisuudesta ja tämän on varmistettava, ettei työntekijöiden terveyttä ja turvallisuutta vaaranneta.

1.8

olettaa, että viikoittaisten keskimääräisten työtuntien laskemisessa käytettävän vertailujakson pidentämistä voidaan nykyään käyttää vain harvoissa työpaikoissa, joita koskevat poikkeukset tai joissa on tehty tätä koskeva työehtosopimus. Komitea kannattaa vuosittaisen lähestymistavan nopeaa käyttöönottoa työaikojen laskemisessa etenkin aloilla, jotka ovat alttiita voimakkaille kausivaihteluille tuotteidensa tai palveluidensa kysynnässä. Tämä olisi eduksi pyrittäessä parantamaan kilpailukykyä.

1.9

panee merkille, että lyhyisiin työsopimuksiin sovellettava keskimääräisen työajan laskemista koskeva rajoitus on tosiasiallisesti sama, jota nykyään sovelletaan sellaisiin työntekijöihin, joiden työsopimus on lyhyempi kuin tavallinen neljän kuukauden vertailujakso.

1.10

huomauttaa, että korvaavaa lepoaikaa koskeva säännös poistaa tuomioistuimen asiassa Jaeger antamassa tuomiossa luodun velvoitteen myöntää korvaava lepoaika välittömästi. Tämä poistaisi tuomion aiheuttaman epävarmuuden. Useimmiten 72 tuntia on kohtuullinen aika, jonka kuluessa korvaava lepoaika voidaan antaa.

1.11

panee merkille, että komission ehdotus säilyttäisi työntekijöiden oikeuden jättäytyä pois 48 tunnin viikoittaisen enimmäistyöajan soveltamisesta niissä jäsenvaltioissa, jotka käyttävät tätä mahdollisuutta, mutta eräillä työpaikoilla mahdollisuus poisjättäytymiseen riippuisi työehtosopimuksista. Tätä kohtaa ehdotuksessa on selkeytettävä, mikäli se aiotaan toteuttaa, sillä siihen sisältyy mahdollisuus, jonka mukaan yksittäiset työntekijät voivat sopia poisjättäytymisestä myös työehtosopimuksen puuttuessa. Ei ole riittävän selvää, milloin tätä mahdollisuutta on määrä soveltaa. Se voi olla tarkoitettu sovellettavaksi esimerkiksi pieniin työnantajiin sellaisissa jäsenvaltioissa, joissa ei perinteisesti ole laajaa työehtosopimusjärjestelmää, kuten Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Se voi toisaalta olla myös tarkoitettu koskemaan mitä tahansa uusista jäsenvaltioista, joissa ei ole kehittyneitä työmarkkinaosapuolten välisen vuoropuhelun menettelyitä, kuten työehtosopimuksia.

1.12

on samaa mieltä siitä, että päätös jättäytyä pois 48 viikkotunnin enimmäistyöajan soveltamisesta on yksittäisen työntekijän vapaaehtoinen valinta eikä työnantaja saa painostaa työntekijöitä niin tekemään. On oltava riittävä suoja sen varmistamiseksi, ettei näin tapahdu, mutta tarvitaan myös lisätoimia enimmäistyöajan soveltamisesta poisjättäytyneiden työntekijöiden terveyden ja turvallisuuden varmistamiseksi.

1.13

panee merkille, että monet niistä ehdoista, joita on määrä soveltaa yksilölliseen poisjättäytymiseen, sisältyvät jo nykyisiin säännöksiin. Eräät niistä eivät kuitenkaan selvästi paranna työntekijöiden suojaa, ja ne tulisi poistaa tai jättää niistä päättäminen jäsenvaltioiden tehtäväksi.

1.14

katsoo, että säännös, jonka mukaan suostumus poisjättäytymiseen voi olla voimassa enintään yhden vuoden ja se voidaan tämän jälkeen uusia, antaa väärän vaikutelman siitä, että poisjättäytymisen kesto on määrätty yhdeksi vuodeksi, vaikka todellisuudessa työntekijöillä on oikeus peruuttaa poisjättäytyminen koska tahansa.

1.15

katsoo, että säännös, jonka mukaan työsopimuksen tekemisen yhteydessä annettu suostumus on mitätön, suojaa jossain määrin työntekijöitä, jotka muutoin saattaisivat tuntea itsensä painostetuiksi poisjättäytymisen hyväksymiseen. Työuransa alussa olevat työntekijät saattavat kuitenkin uuden työnantajan palvelukseen mennessään haluta hyödyntää mahdollisuutta tehdä enemmän työtunteja ansaitakseen lisätuloja. Siksi on oltava selvää, missä vaiheessa työntekijällä on oikeus poisjättäytymiseen. Tämä on erityisen tärkeää silloin, kun työntekijöitä palkataan lyhytaikaisiin työsuhteisiin kausiluonteisesta työruuhkasta selviämiseksi. Koska koeajan määritelmästä ei myöskään ole yleistä yhteisymmärrystä, lisävaatimus, jonka mukaan työntekijä ei voi antaa suostumusta koeaikana, johtaa paitsi tulkintakysymyksiin, evää myös näiltä työntekijöiltä mahdollisuuden lisätulojen ansaitsemiseen.

1.16

kiinnittää huomiota uuden ehdotuksen luomaan erikoislaatuiseen tilanteeseen, jossa työehtosopimuksen sallimaa poisjättäytymismahdollisuutta käyttävän työntekijän viikoittainen työaika ei voi ylittää 65 tuntia minään viikkona. Myönnettäköön, että tämä on toki epätavanomaisen suuri työtuntimäärä eikä sen pitäisi olla tavanomaisena käytäntönä. Uudet säännökset merkitsevät kuitenkin, että vaikka työntekijä, joka käyttää poisjättäytymismahdollisuutta, ei voi tehdä enempää kuin 65 työtuntia viikossa, työntekijä, joka ei ole käyttänyt kyseistä mahdollisuutta ja johon siten pätee 48 tunnin viikoittainen enimmäistyöaika, voisi niin tehdä. Lisäksi näyttää siltä, että työntekijään, joka työskentelee sellaisella työpaikalla, jolla ei ole työehtosopimusta tai työntekijöiden edustusta, ja joka näin ollen päättää itse yksilöllisestä poisjättäytymisestään, ei myöskään päde säännös 65 tunnin enimmäistuntimäärästä viikossa.

1.17

katsoo, että myös lisävaatimus, jonka mukaan työnantaja pitää yksityiskohtaisia tiedostoja kaikkien poisjättäytymismahdollisuutta käyttäneiden työntekijöiden työtunneista, luo lisäbyrokratiaa. Parempi ratkaisu voisi olla, että direktiivissä asetettaisiin työnantajan vastuun määritteleminen kunkin jäsenvaltion toimivaltaisten viranomaisten tehtäväksi. Nämä viranomaiset pystyvät integroimaan tällaiset vaatimukset kunkin jäsenvaltion yleiseen työterveys- ja turvallisuusstrategiaan ja työnantajille asetettuihin velvollisuuksiin.

2.1

että komissio, parlamentti ja neuvosto pyrkivät nopeaan ratkaisuun ehdotuksen käsittelyssä, jotta työaikadirektiivistä saadaan selkeä ja luotettava.

2.2

että hyväksytään työajan uusi määritelmä, joka sisältää kaksi uutta luokkaa: ”päivystysaika” ja ”päivystysaika, jona ei työskennellä”. Toisin sanoen ”päivystysajalla” tarkoitetaan ajanjaksoa, jonka aikana työntekijä on velvollinen olemaan käytettävissä työpaikallaan ryhtyäkseen suorittamaan toimintaansa tai tehtäviään työantajan pyynnöstä. Päivystysajanjaksoja, joina ei työskennellä, ei katsota työajaksi, jollei kansallisessa lainsäädännössä tai työehtosopimuksissa toisin määrätä. Ajanjakso, jonka aikana työntekijä tosiasiallisesti suorittaa toimintaansa tai tehtäviään päivystysaikana, katsotaan työajaksi.

2.3

että hyväksytään komission ehdotus, jonka mukaan jäsenvaltioille annetaan mahdollisuus niin halutessaan asettaa tavalliseksi vertailujaksoksi enintään 12 kuukautta kaikille työntekijöille, kuitenkin niin, että määräaikaisten työntekijöiden osalta vertailujakson pituus ei voi ylittää työsopimuksen kestoa, jos työsopimuksen kesto on alle yhden vuoden.

2.4

että komission ehdotus, jonka mukaan mikäli työntekijöiltä evätään oikeus päivittäiseen tai viikoittaiseen lepoaikaan, kyseisille työntekijöille on annettava vastaavanlaiset korvaavat lepoajat sellaisen kohtuullisen ajan kuluessa, joka on enintään 72 tuntia, on huomattava parannus nykyiseen, asiassa Jaeger annetun tuomioistuimen päätöksen aiheuttamaan tilanteeseen. Tästä huolimatta tulisi vakavasti harkita pidemmän määräajan myöntämistä korvaavan lepoajan antamiseen, jotta voitaisiin ottaa huomioon monien erilaisten alojen ja työskentelytapojen tarpeet. Lisäksi artiklaan 17 tulisi sisällyttää mahdollisuus pidentää määräaikaa kansallisen käytännön mukaan lailla tai työehtosopimuksella.

2.5

että mikäli EU ja sen jäsenvaltiot haluavat edistää yrittäjyyttä, luovuutta ja aktiivista kansalaisuutta ja samaan aikaan helpottaa kansalaistensa mahdollisuuksia työelämän ja vapaa-ajan tasapainottamiseen, tulisi asteittain poistaa jäsenvaltioille nykyisin annettu mahdollisuus, jonka mukaan ne voivat myöntää työntekijöille yksilöllisen mahdollisuuden jättäytyä pois 48 viikoittaisen enimmäistyöajan soveltamisesta. Sen sijaan tulisi tukea muita aloitteita, joiden avulla voidaan edistää edellä mainittuja tavoitteita.

2.6

että vahvistetaan komission ehdotus, jonka mukaan poisjättäytymismahdollisuuden käyttämisestä olisi määrättävä nimenomaisesti työehtosopimuksessa tai työmarkkinaosapuolten välillä kansallisella tai alueellisella tasolla tehdyssä sopimuksessa tai työmarkkinaosapuolten välisissä sopimuksissa, jotka on tehty asianmukaisella tasolla.

2.7

että tuetaan komission pyrkimyksiä varmistaa, että enimmäistyöajan soveltamisesta poisjättäytyvät työntekijät tekevät niin vapaasta tahdostaan ja tietäen, että he voivat myös palata enimmäistyöajan soveltamiseen pelkäämättä haittavaikutuksia.

2.8

Seuraavat ehdot tulisi näin ollen säilyttää:

2.8.1

Seuraavat ehdot tulisi puolestaan poistaa:

2.8.2

Seuraavat ehdot tulisi poistaa tai antaa niiden soveltaminen jäsenvaltioiden tehtäväksi omien kansallisten käytäntöjensä ja menettelyjensä mukaisesti ja oman lainsäädäntö- ja työmarkkinajärjestelmänsä puitteissa: